keskiviikko 29. kesäkuuta 2022

Sotapäiväkirja 127

29.6.2022 keskivikko

05.35

Vielä syöttää vihervarpunen 7:mää lastaan vaikka ovat jo niin suuria, ettei emästään muuten erota kuin ruokintavaiheessa aukeilevista nokista.

Sepelkyyhky nielee auringonkukansiemenetkin kokonaisina, hautoo kuvussaan niistä "linnunmaitoa" poikasilleen. Laitoin varsin kokeeksi pölkynnenään kourallisen niitä ja nyt yksi hoksasi ne aamiaisekseen.

Tikkakin toi poikasensa raitapajun kylkeen ja kantaa sille makupaloja minkä kerkiää...

...käenkukunta jatkuu vaikka kohta kiäntyy heinäkuuksi. Pitkä on niillä kiimakausi; ei ole vihne vielä kurkkuun takertunna.  Lisääntymisvimman kesto noudattelee sopivien sijaisemojen pesintäkauden kestoa. Havainnoista päätellen joillakin pikkulinnuilla saattaapi olla jo toinen kierros menossa, rastailla varsinkin. Västäräkkikin oli jo vienyt poikasensa pois pesästään suojaisiin heinikoihin syötettäviksi kun ei ole enää pihamaalla keikuttelemassa pyrstöään. Toisen västäräkin  pesue tienpuolen räystään alla on vielä syötettävissä. Sen pesän olemassaolon huomasin kun istuin Rooseveltin tuolissa kasvimaanlaidalla.

14.09

Kuolemankauppiaat saivat natosovun aikaan USAn luvattua lentäviä murhavälineitä Erdoganin Tyrkeylle joka tulee käyttämään niitä kurdeja kurittaakseen. Ja ketä vain Syyrian ym. siviilikohteissa Venäjän saatanoiden tapaan.

Alan väsyä tähän maailmanlaajuiseen valehtelu- ja asioidenvierestä puhumisen ilmapiiriin. "Vastuu siirtyy kuulijoille", sanotaan savolaisten kanssa keskusteltaessa. Nyt on käynyt selväksi, että tämä meikäläisten, so. savolaisten kiero kulttuuri on levinnyt pahimman pandemian tavoin Kuopion torilla käytävien iänikuisten vehnästelyjen piiristä vakavien aiheiden saastuttajaksi eikä vastuunkantajia enää voida yksilöidä.

Kaikki on yhtä saatanaa ja puuttuu enää se viimeisen pelotteen aktivoiminen.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti