Sotapäiväkirja 109

11.6.2022 lauantai

07.01

Ääniuni: ti tik tik tik tik.., piti arvata, mikä tikuttaa. En arvannut ja siksi minua uhattiin selkäsaunalla. 

Törmäsin eilen Kitumarketissa Kakeen. Siitä on vuosia kun viimeksi nähtiin, ja vielä enämpi aikaa kun timpuroitiin samoilla työmailla. K oli jo aivan valkeatukkainen (10 v. minua vanhempi). Oli ollut lonkkaleikkauksessa ja siinä yhteydessä sairastunut muutenkin vakavasti. Jäi vehnästelemättä, että onkos kukaan ampunut runkonaulaimella kämmenistä läpi sen jälkeen kun minulta lipsahti.

08.34

Tikka lensi jälleen ikkunaan että paukahti! Pökertyi pahemmin kuin edelliskerralla. Tuskin sama yksilö. Otin sen maasta ja käytin saunansaavissa kastautumassa. Virkosi se ja vein räpsyttelemään silmiään raitapajun huarukkaan. 

13.45

Tikka lie elpynyt kun oli hävinnyt turvapaikasta.

Mustikkapensas löysi sijansa tienvarren petäjien tyköntä. Pitänee sille toveri hommata viereen kunhan halpuuttavat. Moisillakin raasuilla kilohinta tuulesta temmattu muutenkin.

17.54

Eilenillalla Kajasteella yllätyin "Suklis-Mannan" mielipiteitä Moskovan saatanoiden teurastussodasta. Hän ikään kuin antoi ymmärtää, että sota siten, kuin se "valtamedioissa" esitetään ei pidä paikkaansa. En alkanut väittelemään asiasta, tai en oikeastaan kyennyt sillä hämmästykseni pisti ajatukset jäihin. En hakenut sitten uudestaan sillä mietin jo valmiiksi, että pidän hänelle "luennon" Totalitarismista malliin Arendt. Olisinko osannut, on sitten toinen kysymys.

Tanssin mutamat pelit sellaisen kanssa, jota en ennen ole missään nähnyt. Mukavan tuntuinen ihminen hänkin.

Juukalainen "kätilö" kertoi nähneensä karhun ihan lähellä kotiaan ja juteltiin sitten niistä. Toinen, tai oikeastaan kolmas juukalainen oli laittanut lookinsa aivan uuteen uskoon enkä tunnistanut häntä ennen kuin haki humpalle.

Sitten yksi vanhempi nainen kertoili mielenkiintoisen jutun elämästään Göteborgissa ja muutostaan takaisin Pohjois-Karjalaan. Ruotsiin  viittaava sukunimi hänellä oli ollut jo lapsuudessa saatu ja siihenkin liittyi hauska anekdootti.

 Riittakin Lieksasta oli ja muutamat pelit menin hänenkin kanssaan.

Siinäpä se ilta.

Poistullessa jysähti sitten taas synkät ajatukset sydänalaan. 

Täytenemässä oleva, valju kuu kulki ajaessa rinnalla vasemmalla taivaalla ja ajattelin ihan kuin lapsena kovassa, tuskaisessa ikävässäni, että katsookohan isä Helsingissä työmaaparakin kulmalla kusella käydessään samaa kuuta kuin minä kotimökkini hankeen piirtyvässä varjossa sorottaessani. Ja siinä samassa  ukrainalaislasten hirvittävän teurastussodan särkemät katseet sinkosivat taivaanrannasta tuohon samaan kuuhun ja huusivat isää, äitiä ta ihan mitä vain, että tämä pelko päättyisi!

Kirosin jälleen Moskovan Saatanan ja hänen harhaiset Tsaarikuvitelmansa Suurvenäjästä!

Saunonut olen. Kohta lähden Ilvekselle vaikka ei näissä humpallusajeluissa mitään mieltä olisikaan.