maanantai 31. lokakuuta 2016

Merkintöjä

25.10.2016 Tiistai

Unimäki, aamuyö, klo on tasan kaksi. Läksin Knista vasta puolenyön jälkeen tänne. Oli kuiva tie ajella, pakkasta muutama aste. Ohuenohut kuunsirppi oli kuin kynnenjälki sinisen pimeän kankaassa muiden avaruudenkappaleiden seassa. Kun taivuttaa niskansa tuota äärettömyyttä katsomaan ja ajattelemaan sitä, mitä siitä jo pikkuisen tiedetään, niin naurettavia ovat ihmisten toisiaan vahtimaan lähetetyt, etanoina avaruuden kirkkaudessa matavat sateliitit ja muu avaruusromu, jonka aikaansaamiseen vain meillä ainoana lajina ekosysteemin monenkirjavasta faunasta on ollut hitusen verran mielikuvituksen järjettömyyttä päässämme.

Ja kun älykkyydeksi nimeämämme lajipoikkeama tuli näin helpoin sanankääntein nurinkäännetyksi ja järjettömyydeksi lausuttua, niin ymmärtänee tämä älykkö myös sen, mihin se tulee tuhoutumaankin. Dinosaurukset eivät tuhoutumisensa syitä osanneet ennakoida eivätkä nimetä, mutta se ei tarkoita sitä, etteivätkö ne pärjänneet omana lajinaan pitempään kuin koskaan ihminen.

Säätiedotukset lupailevat tulevaksi illaksi lumisadetta.

Hiiri kitkuttaa hampaillaan seinälautojen välissä, sai vissiin sälön uuden kulkureitin tieltä irti kun kuulostaisi siltä, kuin sitä sarhaisi edestään syrjään. Vai kantaisiko peräti poikittain suussaan koska nirhaava ääni loittonee nurkkaa kohti?

Tällaisia kuulokuvia tälle aamuyölle.

Luen vielä hiukan suomalaista fasisminhistoriaa ja nukahdanpa sitten vaikka Lapuan liikkeen Vihtori Kosolan osuudesta lukiessani.

Aamupuurolla

Heräsin muutama tunti sitten kun taivaanranta alkoi vaaleta. Hellaan ja uuniin tulet ja muut tavanomaiset askareet vesien kantoineen. Päivän töiden etukäteispähkäilemiset, uutiset ja Ylen ykkösaamun aiheet joissa ei kovasti kiinnostavaa ollut.

Itasella edelleen tiistaina

Lunta häpsii Maijan pihalle, niin kuin Villelän Veikko tapasi sananmuunnoksia taikoa muuten vajavaisesta päästään; muilta opittuja nekin hänellä, mutta kykeni jammoomaan kuitenkin. Suosikki hänellä oli: Olli se kujassa pässiä nutistaa tai; käyppäs tallilla kurkkoomassa onko vällyt jiäneet pihalle, ja sitten käheä naurun kihhitys sen päälle.

Jammoomis-sanaa en ole kuullut sen jälkeen kun kotoa pois muutin ja siitähän on jo tovi. Se tarkoitti meijän kielessä matkimista. Sitä harrastivat Vexi ja Kusteri, mutta hyvin se käytti myös Jykyllä ja Jakulla. Se kuuluu heidän elämänikäiseen "ammattiinsa" joka kehitysvammaisuudeksi on nimetty.

Kohta Puutarhuri tuo E:n ja P:n tänne, G on mennyt Ristijärvelle mummilaan. Mitenhän se pääsee jos alkaa kovasti lunta tupruttaa? En kerennyt vaihtamaan talvirattaita Rellunpippanaan vielä. Tojotanrottelon nastat nakkelin lähtiessä peräkärryyn, että jos täällä sitten vaihdan.

Tänään tein Saunalla muutoksia lauderunkoon; poistin vinotuet ja tuin rakenteen muulla tavalla. Leikkasin lankuista levennykset ja ruuvasin systeemin perusteellisesti kiinni. Nyt eivät lauteet notku eivätkä nitise vaikka muutakin kuin löylyttelyä lauteilla harrastaisi. Vaikkapa kuppausta, tai peräti sian kalttausta niin kuin joskus tehtiin talvipakkasella Unimäen silloisessa savusaunassa.

Nussimishommia lauteilla en ajatellut, mutta nyt tulivat nekin mieleeni, sillä kai suurin osa meistä isän ja äidin jälkeläisistä niillä siankalttaukseenkin kelvanneilla alustoilla alulle on pantu. Eivät sen aikaiset isät ja äidit levennelleet hekumanhetkistään joten arvailuksi menee millaisella mutkalla ja alustalla on minunkin alullepanoni hetkellä Tauno ja Gunilla olleet. Kerrostalolasten on ehkä helpompi kuvitella iskä ja äiskä makuuhuoneeseen könyämään. Oman lapsuuteni aika sijaitsi vielä seksuaalisuuden kieltämisen ja siitä kuiskuttelun välihämärissä, että siittämishetkeni voin kuvitella melkein minne vain, mutta kuitenkin lähimmän sadan hehtaarin alueelle alkaen mökin seinustalle pykätystä ruokahuoneesta, saunanlauteista, rantojen heinäladoista, Kalamonsaareen tehdyistä souturetkistä tai vaikkapa Luikkokankaan puolukkamättäälle. Siinä olisikin jotain hohtoa koska puolukkasurvos on minulle aina maittanut, mutta kun syntymähetkeäni ajattelen, niin pälviä olisi pitänyt olla jo tammikuussa...

Taitaa nykyisten ihmispariskojen seksihetket ollakin aika mielikuvituksettomia silitettyine lakanoineen, katossa killuvine ledivaloineen, kiihotusvälineineen, värinävoiteineen, ja kaikki tämä äherrys vuodesta toiseen vain muutaman neliön kokoisessa kopperossa.

Tyhjensin Hujjauksen kiukaan kivistä, raahasin sen uuden saunan luokse ja purettuani suojakuoret, tarkastin reiät, joita siihen oli kuumuus polttanut. Smirkelöin sitten löytämästäni paksusta pellistä sopivat osat niiden  peitoksi ja ruuvasin porakärkiruuveilla osaset toisiinsa ja ehyisiin rakenteisiin kiinni. Sitten kokosin kamiinan, sijoitin sen Saunaan ja leikkelin kierresaumaputkesta sopivia pätkiä jotka asensin savupiipun ja vesisäiliön välille. Nyt siellä on ollut tulet jo tunnin verran, että kun tulijat saapuvat, voidaan kylpeä vaikka koko joukko. Kuumalta Sauna jo tuntui kun äsken lisäsin puita. Vesikin poreili kiehumispisteessä.

26.10.2016 Keskiviikko

Lunta satoi viime yönä muutamat sentit. Puutarhuri ei uskaltanut eilenillalla yötä vasten lähteä takaisin Kniin. Lähti liukastelemaan sitten aamun valjettua.

Eilenillalla olivat Saunan löylyt leppoisia, mutta tänä iltana taas kitkusi. Ruuvit eivät jaksaneet pitää kuumuudessa paikkapeltejä paikoillaan ja lieskat löivät kivien välistä. Pitää purkaa taas ja viedä Juhanilaan hitsattavaksi. Olisi ollut muutakin tekemistä. Esimerkiksi puidenpilkontaa. Mutta vettäpä tuo sataa ja on niin ankean harmaata että pojatkin vain sisällä keskenään jähnäävät. Rymysivät ne kuitenkin niin kauan ulkona, että vaatteet kastuivat ihoa myöten.

Lintujen ruokinta-automaatti taisi olla jo tarpeeseen. Kymmeniä ja taas kymmeniä pikkulintuja siinä vilkkasee eestaas niin, ettei niiden laskemisesta yhtään mitään tulisi. Punatulkkuja, töyhtö-, hömö- ja talitiaisia sekä viherpeippojakin parvi. Ja tietenkin närhet, mutta ne eivät kykene automaatista mitään ottamaan koska systeemi on sellainen. Maahan tippuvia ne keräävät kurkkukupunsa täyteen ja sitten lentävät metsään piilottamaan saaliitaan. Istuin metrin päässä katsomassa ja näin, kun hömötkin ottivat puolenkymmentä siementä nokkaansa ja lensivät pois. Niistä yhden erottaa toisista koska sillä on valkea laikku mustan pään sivussa. Viime keväistä silmäpuolitalitinttiä ei ole näkynyt. Töyhtötiainen on best!

Päälle kiertyneet vesisadepilvet sulattavat lumia pois, aamulla varmaan ei ole jäljellä ripentäkään.

Kuuntelin Kolmannen maailman puheenvuoroa. Nyt siinä käsiteltiin Nigerian ydinvoimalamarkkinoita ja venäläistä Rosatomia jonka kanssa niillä on neljästä, samankokoisesta voimalasta kuin Hanhikivelle suunniteltu, aiesopimus allekirjoitettu. Siellä eivät paikalliset pääse asiaan vaikuttamaan, eivätkä saa tietoonsa minkäänmallisia faktoja näistä maapalloa tulevaisuudessa järisyttävistä hankkeista.

180 miljoonaa pipoa Nigeriassakin asustaa ja energiantarve on nykyisille kädettömille välttämättömäksi käsitteeksi sielläkin aivoihin pesty. Pitäähän pelien pelittää niin kuin Maa-planeetan kaikilla muillakin mantereilla. Elämästä itsestään on virtuaalin myötä tullut toisarvoista, ja kun ihmisen itsen elämälle on se ja sama, niin samoin käsitetään ja käsitellään myös muuta elollista.

Intiaanien periaatteista on edetty niin kauaksi, että perääntymispolkua ei synnyttämämme rojun määrän seasta enää erotu.

27.10.2016 Torstai

Jo aamusta vietiin kiuas Juhanilaan, mutta Janne oli mennyt Iisalmeen joten hitsaushommat jäivät huomiselle. Talon isäntä ja emäntä olivat menneet Viroon ja vain vanhin tytär oli kotosalla. Lomittajan hoteissa olivat navettatyöt.

Sittenpä mittailin ja suunnittelin kiukaalle paremmat senssit lattialle ja tein kierresaumaputkesta ja niiden nelivitosista käyristä peltipiippuun mutkia jotka tiivistin pakoputkitahnalla ja kiinnitin peltikattoruuveilla toisiinsa kiinni. Vettä satanut saatana koko viime yön ja tämän päivän, niin ettei viitsi metsään puuhommiin lähteä. Pojat ovat kuitenkin ulkoilleet ihan kiitettävästi.

Purettiin Hujjauksesta peltikatto pois ja pojat sytyttelivät sisälle muutamat nuotiot. Tuhkaus suoritettiin asianmukaisin menoin vaikka ei virsiä veisattukaan eikä pappia muistosanoja kutsuttu lausumaan. Eihän mustalaismuorien hameitakaan saa kukaan muu käyttää kun kuolema on muorin korjannut, joten ei kukaan Hujjauksessakaan saa sen jälkeen kylpeä kun se talon väelle on tarpeettomaksi käynyt. Tämä oli kolmas Hujjaus jota minä elämäni aikana olen ollut tuhkaamassa.

Hujjaus nimi on isän vehnästelyjen perua; sellaisen kylpypaikan rakentamisessa menee vain yksi hujaus. Heimo sedällä se oli Ajan Henkäys jonka se ensiksi Iitin tontilleen pykäsi kun mökin rakentamista alkoi suunnittelemaan. Taitaa olla sukuvika tämä...

Nyt iltamyöhällä olen maailmanmenosta jälleen radion varassa. Mutta ihan tarpeeksi moisesta typeryydestä saa sitäkin kautta tajuntaansa. Äskenkin kertoivat ylimielisen Putinin sanoneen Sotshin kansainvälisessä kokouksessa, että Syyrian kapinalliset on pakko murskata Aleppossa vaikka siviiliuhreja tulisikin. Kumpiakohan siellä tähän mennessä on enämpi murhautunut, siviilejä vai terroristeja? Täältä tarkastellen terroristit ovat olettettuja terroristeja. Aivan kuten olemattomat joukkotuhoaseet olivat tekosyynä liittoutuneiden invaasiolle Irakiin Saddamia tappamaan.

Äsken kuuntelin Todellisisa tarinoita jossa tällä kertaa oli aiheena rikosten tekijöiden täyden ymmärryksen puute. Eikä syrjään ajatus kulkene jos tämäkin ohjelma ujuttaa mieleen myös Hitlerin, Stalinin, Nixonin, Putinin jne. vaikka heistä ei nyt kysmys ollutkaan vaan yksityisen ihmismielen nurjahduksista.

Koetan päästä jälleen uneen lukemisen avulla. Akkuvalo tuntuu hiipuvan, pitää viedä huomenna Soilalle latautumaan.

28.10.2016 Perjantai

Klo on ½8. Pojat uinuvat vielä, mutta kunhan kolistelen tässä aamupalan rakentelussa ja muuten, niin eivätköhän siihen havahdu. Lupasin, että käydään leipomossa heti aamusta hakemassa uunilämmintä leipää ja piirakoita.

Vettä lokkasee taivaalta, mutta ei kaatamalla kuitenkaan. Äsken ajoi punainen Opel ohitse hyvin, hyvín hitaasti ja kuskin utelias naama kurkki pihaan päin sivuklasin leveydeltä. Mikäpä se siinä, ihminen on utelias eläin ja sen tunnistan itsessänikin elävän.

Uutisten mukaan Tarja Halosellakin puheenvuoro Sotshissa. Olisi vienyt vaikka henkensä kaupalla poloniumpiikin kämmenessään Putinille kun kerran sitä kättelemään suostuu. Mistähän tämmöinen ajatus päähäni nuljahti kun en Remeksiäkään ole kuin yhden kirjan verran lukenut? Ehkä siitä, kun vastottain luin pohdiskeluja siitä, keitä diktaattoreja olisi pitänyt etukäteen salamurhata, että historian lisälehtien jälkikirjoituksista olisi tullut toisenlaisia.

Jälleen iltasella hyvin myöhään

Soila toi Eveliinan. Nyt lapsilukumäärä täsmää jälleen.

Tänään käytiin Juhanilassa. Janne hitsasi kiukaan osaset paikoilleen. Myös uudet kiukaanjalat, jotka tein kierretangosta ja aivan kuin sitä varten romulaatikosa lojuneista metallitassuista. Minkähän koneen osia lienevät olleetkaan, en muista, mutta joskus olen ne talteen pannut ja kerrankin hamsteroinnistani oli hyötyä oleva. Pantiin myös kuoret paikoilleen ja hitsaamalla nekin kiinni, sillä kiinniruostuneet mutterit ja ruuvit piti purkaessa lipaista rälläkällä vek.

Eikä kiuas savuttanut. Istuin poikien kanssa pitkään lauteilla ja välillä ulkona viilentelemässä. Oli mukava juttu sekin, kun saatiin  porukassa siivottua Saunan edusta ja rakenneltua kuormalavoista jonkinlainen kuistintasanne johon penkit aseteltiin. Myös piipunhattu taiteiltiin pellistä ja käytiin kiinnittämässä katolle ettei ihan suoraan vettä ja lunta hormiin valuta. Nämä tämmöiset hetket lastensa kanssa kai niitä elämän tärkeimpiä lienevät.

Pitää vielä merkata muistiin  leipomoreissu jolla ostettiin 12 riisipiirakkaa, ruisleipä ja muutama munkki. KeinäsLassi oli Papin kanssa kahvilla ja istahdettiin heitä jututtamaan. Jeesusteluksihan se meni vaikka jumalattomana miehenä koetin vängätä itseni jääviysaitioon. Tieteen tulokset evoluution kulusta Pappi kyseenalaisti perin omintakeisesti, mutta KL:n uskoontulon alkuhämärä tuli tällä kertaa perinjuurin selvitettyä, eikä se tarinana häviä muille maailman tarinoille. Se oli kuitenkin niin pitkä, että ylöskirjaamiseen pitäisi nauhurille KL haastatella. Uskostaan huolimatta, tai sen kanssa Lassi on miehistä parhaita. Hänelle ja vaimolleen surullisena asiana muistan, kun hänen parikymppinen tyttärensä kuoli 90-luvulla kuorma-auton alle Kuopiossa.

Kun erottiin, käteltiin ja totesin, että Papilla oli julmetun iso ja luja koura, mutta suuri se on mieskin.

Tänään uutisten sivuhuomautuksissa kerrotiin eliö- ja kasvilajiston sukupuutoista jotka ovat hälyttävän nopeatempoisia. Kuin jälkikaneettina uutistenlukija oli pantu huomauttamaan kliiniseen tapaansa, että jos ei mitään asialle tehdä, ekosysteemin romahtaminen näiltä osin tulee vaikuttamaan jatkossa myös ihmislajin selviytymiseen. Tämä ympäristöuutinen ei ole uusi asia, mutta vuosi vuodelta sille löytyy yhä järkyttävämpiä perusteita. Silti todella merkittäviä tekoja tämä älykäs lajimme ei aiheuttamalleen katastrofille ennakkoon tee, eikä edes todella aio tehdä. Puheet ovat vain Kioto- ja Pariisipuheita ilman käänteentekeviä tekoja koska me yksityisetkään ihmiset emme asialle havahdu ja lakkaa shoppailemasta joutavuuksien tavarataloissa.

Telkkarista ei tullut mitään sellaista, jota olisi viitsinyt katsoa. Löysin kuitenkin Areenalta Loren, jonka ydinkertomus sijoittui Natsisaksan loppunäytökseen; hyvin vaikuttava, surullinen elokuva.

29.10.2016 Lauantai

Kni iltasella

Pojat kinusivat heti aamulla herättyään kotiin. Panin ehdoksi, että puupilkeläjä löytää tiensä katokseen pressujen alta. Ja eiköstä vain homma tapahtunut. Evekin kanteli sylissään monet klapit. Minä sahasin sillä välin kaikki rangat ja pölkyt pätkiksi, mutta en pilkkonut kuin vähän sillä olkapään liitokset tuntuivat olevan irti. Panin pölkyt pinoon ja samalla lämmitin Saunaa. Eve kävi yksikseen kylpemässä, minä E:n kanssa. P ei halunnut saunoa vaikka kastui ihan märäksi klapisavotassa. Jäi sinne vähän siistimpi pihamaa Unimäkeenkin kun sitten kahden maissa lähdettiin. Polkupyörätkin nosteltiin roikkumaan koukkuihin Saunan etulipan alle.

Täällä Knissa panin heti pyykikoneen hyrskäsemään. Petivaatteita kerkesi illan mittaan peseytyä kolme koneellista ja vielä poikien savulle haisevat ulkovaatteetkin lopuksi. Huomenna sitten loput. Pyykkien kuivamaan ripustelu vaatii pelisilmää, että jonnekin sopivat kun ulkoan  eivät enää kuiva. Vaikka yksineläminen voisikin olla kurjaa, ja kalliiksikin väittävät, niin ainakin pyykinpesupäivät olisivat helppoja.

Fasistikirja jäi Unimäkeen! Pitää kerrata pinosta päälimmäistä ja se kirja on Maapallo ja me.

30.10.2016 Sunnuntai

Aamusta vielä kaksi koneellista Unimäkipyykkiä.

Tänäisen sanaharkan jälkeen sanoin Puutarhurille, että tästä päivästä alkaen en enää sitten yritäkään olla muuta tässä huushollissa kuin lapsille isä ja muille asukkaille talkkari. Siivosin sitten suututusta laannuttaakseni yläkerrasta keittiön puolen remontinjäljiltä ja mietiskelin, miten sen saisin asumiskuntoon helpoiten. Lattiaan vaikka maali kun ei ole varaa muihin pinnoitteisiin, ja listoitukset, ovi, tiskiallas eikä muuta sieltä puuttuisikaan. Verhot perhana! Muuttaisin sitten sinne täältä kahdenvaiheilla huojumasta. Onhan tässä talossa kaksi ulos-sisäänkäyntiäkin, että sekin helpottaisi aikuisten väistämisvelvollisuuksien miettimistä.

Kaikenlaiseen sitä piti vielä elämässään ajautua. Masentaa, vaikka löytyy maailmalta aina kurjempiakin kohtaloita isommin etsimättä. Miljooniin ihmiskohtaloihin verrattuna omalla kohtalollaan jossittelu olisi turhaa voimien kuluttamista, mutta miten sen estää kun on vain tämä yksi pää jonka virtapiirejä ei voi halutessaankaan katkaista? Pojat kun saisi vain kasvatettua maailmansuuntaan jollakin tavalla. Tähän saakka se on onnistunut ihmeen mallikkaasti jos vaikka koulumenestykseen vertaa ja siihen, kuinka vähän he itkevät tai joutavia kitisevät. Suru tulenee sitten heillekin myöhemmin kun ymmärtävät, kuinka kehnot vanhempiensa välit ovat olleet. Tai sitten he paskat välittävät kun omaan otsaan alkaa tuuli käydä. Harva siinä vaiheessa muuta kerkeää miettimäänkään ja se on luonnollista. Vasta sitten ikäloppuna kaikki humahtaa ajatuskopan haudottavaksi kuin niin monella. Tai elämän eri kriisipolvekkeissa nuorempanakin.

Minua surettaa se, kun huomaan, kuinka vähän merkitystä ihmissuhteissa ja perheestä huolehtimisessa on sillä kokemuspotentiaalilla jota minullekin on väistämättä kertynyt täällä murheiden laaksoissa vaellukseni aikana. Ihan vituttaa kun ei itseäänkään osaa viisastelujensa mukaisesti ohjastaa. Oikeastaan kun ja jos joutuu aloittamaan elämänsä uudestaan, entinen pitäisi osata tuhkata kuten mustalaismuorien hameet ja väliaikaiset hujjaussaunat.

Tämä kaikki väsyttää ja vanhentaa suunnattomasti. Eikä puhdistavaa itkuakaan enää silmiin tulvahda.

Katsoin nyt myöhemmällä alkuperäisen Beck-trillerin vuodelta 1974. En muista koskaan seuranneeni niitä jaksoja, mutta oli siinä tuoreempiin vastaaviin melkoisia eroja. Ihmisten aitous esimerkiksi oli melkein kuin arkipäivästä reväistyjä pikkulasten kakkapyllynpesuineen ja päähenkilön väljähtyneine avioliittoineen. Jälkitunteeksi jäi, että elokuvassa iäkkäät karvahattupäiset poliisietsivät kolusivat unisina aneemisten toimistojensa puisissa peiliovissa eestaas ja pähkäilivät keskenään rikosentekijöiden motiiveja kunnes sitten kohde, tarinan murhaaja, pani toimeksi ja kauhean tapposession päätteeksi jäi elävänä kiinni. Haavoittuneen Beckin retuutus ylätasanteen matontamppaustelineeltä narujen varassa yhden miehen voimin alemmalle parvekkeelle oli vaikuttava kohtaus.

Mutta miten sen keskelle Tukholmaa putoavan helikopterin toteutus on käytännössä elokuvaan murjottu aikana, jolloin ei nykyisistä kuvamanipulaatio-ohjelmistoista vielä edes unta elokuva-alalla nähty?

maanantai 24. lokakuuta 2016

Merkintöjä

21.10.2016 Perjantai

Syntysijoillani nyt illasta kun lisävuosirengas elämääni on kokonaan kuroutunut umpeen.

Kääntyessäni Anun ja Marin tielle, Ahma hunttasi tienhaarassa vastaan ja sivuilleen vilkuilematta valtatien ylitse Koivumäen puoleiseen metsikköön, niiden sijojen huitteille, jossa joskus on Tikkasten mökkeröinen ollut. Siksi kai Karipuroa Tikkasenpuroksikin on sanottu, Äiti melkein enimmäkseen. Olikohan se tämä puro, johon niistä ässällä alkavista sisaruksista joku pienenä hukkui? Luokkatoverini Soini Kalle kuoli patologin kuolintodistukseen kirjaamin syin, mutta eivätköhän ne nuorena kuolleen miehen nopean lopun alkusysäykset kirjailtu jo Tikkasenpuron kupeen hyisinä hallalöinä pakkasen tunkiessa hirsienraoista heiveröisen lapsen korvia tulehduttamaan.

Toin tinteille jyviä ja täyttelin jo pienet ruokinta-astiat niillä. Pitää tänä vkonloppuna rakentaa se isompikin loppuun.

Uunia ei tarvinnut lämmittää sillä Soila oli sen verran kuumaksi pooruuttanut, että tupa on yhä lämmin. Hellassa pidin tulta, keittelin kahvia ja leivän päälle 7½ minuutin kananmunia iltapalaksi.

Yskittää.

Luen:

"Radikaalien musta Suomi sai voimansa ja vaikutusvaltansa valkoisen Suomen laajemmasta kaikupohjasta; ... ... ... Ratkaisevaan asemaan nousivat suomalaiset fasismin kanssavaeltajat, jotka eivät avoimesti lukeutuneet radikaaleihin, mutta joiden ajattelu ei oleellisesti eronnut radikaalien ajatuksista. Kanssavaeltajat olivat valkoisia vaikuttajia, myötäilijöitä ja mielipidejohtajia. He olivat siellä, missä musta Suomikin esiintyi, muistomerkkien paljastustilaisuuksissa, suojeluskunnissa, seppeleenlaskuissa, yhdistyksissä, lehtien palstoilla. Keväällä 1918 he olivat läsnä laittomissa teloituksissa."

Edellisen kappaleen luettuani nousivat kuin tilauksesta mieleen nimet euroedustaja Jussi Halla-aho ja kansanedustaja Olli Immonen. Ja kun eräänä fasismin alueellisena etäpesäkkeenä mainitaan Viitasaari, niin Hakkaraisjuntturahan se korin pohjalta kurkistaa järkyttävän puusilmäisine mörinöineen.Viimeisen virkkeen luettuani nuljahti mieleeni myös Urho Kaleva Kekkonen.

"Kanssavaeltajat" on sattuva kielikuva myötäjuoksijoiden taantumukselllisille mesenaateille tänäkin päivänä.

Klo on muutamaa minuuttia vaille 00.00. Tai 24.00, ihan miten vain. Nukahtelin lukemisen ja radionkuuntelun kanssa vuorotellen. 22:n jälkeen alkoi Tuntemattomalle isälle-kuunnelma. Nukahdin luultavasti heti. Heräsin kuuluttajan ääneen joka kertoi alkavan yöklassisen aluksi soitettavan Verdin La Forrza del destin jossa esiintyvät baritoni Ettore Bastianini, tenori Mario del Monaco ja bassoja pari sekä joku mehtosopraano höystettynä Santa Cecilian akateemisella kuorolla. Muuta en ehtinyt kuuluttajalta muistiin kirjata. Tapani Kansa tai Pekka Niskan pojat olisivat helpompia muistiinmerkitä. Uusimmasta nuorisoidolista Cheekistäkin tulee mieleeni enämpi Tarzan kirjoista tuttu apina Cheeta.

Korvanlehti on oudontuntuisesti puuduksissa, ja yskä yhä. Päätä särkee.

Kävin pihalla, kusaisin. On pilkkosenpimeää ja äärettömän hiljaista. Olisi vieläkin hiljaisempaa, jos korvani eivät soida tillittäisi. Varsinkin vasemman korvan melumonologi vain voimistuu mitä enemmän ikää nahkan alle tunkee.

Tekee mieli piirtää. ... piirsin pvkirjani tyhjän sivun täytteen ukonkuvia. Muuta kai en enää osaakaan, en edes kaatuvia koilia joista oli tänne lähtiessäni puhelimessa puhetta.

Venäjä on jatkanut "humanitääristä" tulitaukoaan Syyriassa. Täytynee olla täsmähumanitääristä myös se murhaava tulitus kun tuollaiseen kielikuvaan tappamisen tauottamisen nimeämisessä kykenee.

22.10.2016 Lauantai

Laudelankkuja tasailin ja sovittelin saunaan. Parantelin myös niiden kannatinrakenteita. Ruuvit loppuivat, onkohan kylän "Essolla" minkäänlaisia? Täällä kun ei rautakauppoja ihan lähellä enää ole.

Satutin aamuisen ruokataukoni Kalle Haatasen ohjelman ajaksi sillä haastateltavana on Heikki Aittokoski Kuolemantansseineen.

Söin yhden kananmunan ja kaksi voileipäpalasta. Puuroa en nyt keittänyt koska ei ole sen suurempi nälkä. Kahvia join Haatasta ja Aittokoskea kuunnellessa.

Kuuntelun aiheuttamana mietin, että ihmisen täytyisi kyetä periaatteitaan käytäntöön sovitellessaan olemaan alati valmis perääntymään ja vaihtamaan niitä jos ja kun joku paremman ja perustellumman esittää, tai sattuu sellaiseen tulokseen itse kokemuksen kasvun myötä tulemaan. Periaatteiden kujan peräseinäkään ei olisi este sellaiseen; sen voi aina purkaa tieltään tai sahata siihen akkuna jotta sitä kautta valoa tunkkaisuuteensa saisi. Ahdasmielisyyden ohdakkeita kasvavalla patriotismin tunkiolla ei ole edes lannoitteena tekemistä terveen itsetuntoisen isänmaallisuuden kanssa.

Joku ilta sitten oli A-studion Susannan haastateltavina toimittaja Aittokoski, persujen k.edustaja Laura Huhtasaari ja Kunvor Kronmann jonka pitkää titteliä en nyt muista. Ohjelman alustukseksi historoitsija Teemu Keskisarjalta oli pantu provosoiva puhekolumni jonka jo Aittokoski sipelsi kappaleiksi alkupuheenvuorossaan. Se Huhtasaari oli kyllä yksinkertaisesti ajatteleva nainen, ääliö suorastaan! Puoluetovereihinsa Teuvo Hakkaraiseen ja Pentti Oinoseen suoraan verrattavissa oleva hölmö vaikka ulkonäkö ehkä simpsakampi onkin niin kauan kun on hiljaa. Kun suunsa aukaisee, ulkomuotokin mätänee. Wikibedian tiedoilla se studioon asteli. Minkäänlaista historiantuntemusta sillä ei ollut vain sitä kanssavaeltajien jargonia, jota persujen puoluekoulussa on päähän ajettu. Ja ehkä taksien takapenkeillä.

Nyt illalla klo on 18.45 olen lähdössä Napikselle humpalle. Hujjaustelin kunnolla, siistin poskipäiden parransängen ja pesin hampaat. Puin keltaisen humppapaidan ja siniset farkut jossa on "sanomalehtivyö". Tulomatkan evääksi laitoin kinkkuvoileivän ja pullollisen marjamehua. Enää vain hiihtelykengät jalkaan ja matkaan.

Jokunen sana pitää sutaista tässä samalla kun ryyppään vielä kahvia, että jaksan ajella. Päätä särkee.

Päivän työt olen tyydytyksellä saanut päätökseen ja ruuvejakin löytyi kylältä. Alalauteista jäi harmittavasti parit lankut puuttumaan ja sitten särkyivät kaikki kolme torskikärkeäkin, että ruuvata en kaikkia lankkuja kiinni voinut. Otinpa sitten, ja rälläköin katonrajasta piipun peltikuorta hieman matalammaksi, että sain suojapellit asennetuksi. Myös ilmastointiräppänän kohdan muistin rälläköidä auki. Siihen täytyy vielä säädettävä pelti tekaista sitten joskus. Hyvällä mallilla höyläykseni ja fiilaukseni ovat vaikka alkeellisia ovat työskentelyolosuhteet. Sitten kun sen kiukaan saisi...

23.10.2016 Sunnuntai

On sen verran hyvännäköinen ilma, että kärsii sitä katsella.

Humpalluksilla ei mitään erikoista. Kun alun yskänkohtaukset loppuivat enkä päänsärkyä muistanut ilta sujui mallikkaasti. Oululainen ja muhoslainen oli, ja Kuopiosta eräs, jolla on tapana ottaa Vuokatin Sokoshotellista majoitus. Se on aina pikkuisen viinissään, mutta ei niin, että jalkoihin kävisi, vähän henki tuoksahtaa ja nauraa eritavalla kuin selvästä päästä. Sitä miehet hakevat ahkerasti koska sillä on notkea varsi. Saa olla nopea, että kerkeää itse hakemaan. Oululaisen kanssa on myös mukavaa juoksennella ympäri salia. Muhoslaiselta oli leikattu välilevynpullistuma. Operaatiossa oli jokin epäonnistuminen tullut joka aiheuttaa vasemman jalan jalkoterään tunnottomuutta. Sanoa päksäytti, että illan mittaan jalka alkaa "läpsyä" kuin pikkupojan polkupyörän räpätin, paitsi että se ei ääntele. En minä kyllä mitään huomannut. Sen väljähkön, liukkaan "reikäpaidan" voisi vaihtaa tykömmin istuvaan sillä se luistaa oikean käden alta kurvissa, tai kun pitää äkkiä väistää eteen töytäisevää vierasparia.

Koetin laskea, montako peliä illan mittaan tuli tanssittua ja tulos taisi olla 30-40. Laskimella suoritettuna kun ilta on 5 tuntinen, keskimääräinen soittotyö voi sinkauttaa tanssittavaksi jopa 60-70 kipaletta. Pitäisi joku kerta ruveta laidasta lukien ikään, näköön, kokoon tai taitoihin katsomatta hakemaan, että kerkeääkö edes neljännestä tarjolla olevista tanssittaa. Nyt oli paikalla likemmäs tuhat humpaltajaa miehet ja naiset mukaan lukien.

Päänsärky on vissiin taas vuokrannut pitempiaikaisen sijan pääkopastani. Niin inhottavaa nyt, että käy ihan mielenpäälle.

Kolme selkeästi toisistaan eroteltavaa päänsärkytyyppiä minulla esiintyy.

Migreeni alkaa "etiäisenä" ja jo tämän pelkän enteen väri saattaa olla inhottavasti väreilevä violetti; se on tunne, pelokas ajatus, häivähdys harmaassa. Seuraavaksi näkyvät kirkkaat salamakuviot toisessa silmässä. Vasemmassa jos näkyy, tuleva särkykohtaus on lievemmästä päästä ja on lyhytkestoisempi. Jos oikeassa, niin silloin olisi parasta tappaa itsensä. Sen kirkkauden kirkkaudelle ei ole olemassa synonyymia selittämään sen kirkkautta joka on järjetön. Likemmäksi sitä kirkkautta pääsevät vain juuri pulttipistoolista tai kirveenhamarasta kuolettavan iskun saaneen mullikan silmistä valuvat kyyneleet. Kun oikeansilmän migreeni iskee, on elämänpeli menetetty useaksi päiväksi ja mieli on hajalla kauan sen mentyäkin.

Niskapäänsärky jos hyökkää päivällä kimppuun, on sen alkusysäyksenä jokin kurkottelutyö, ihan vaikka lampunvaihto. Äkkinäinen kaularangan kierto tai päänheilautus kun katse on suunnattuna ylempänä olevaan kohteeseen riittää. Sen väri on nivelistään kitisevän puujalan väri jonka kuvittelen harmaanruskeaksi. Jos se olisi kyllästettyä puuta, se olisi vihreä. Joskus särky alkaakin vihreällä ajatuksella, eikä sillä ole politiikan kanssa mitään tekemistä, pikemminkin juustossa haisevan homeen. Yöllä niskapäänsärky alkaa arvaamattomista syistä, mutta muuten riittää äkkinäinen pään asennonvaihtaminen tyynyllä joka luistaa alta pois. Tulos on sama kuin päivällä alkavassa. Kilisevä kipu kiipeää ylitse pään ja koko ajan on tunne kuin joitain ohuenohuista materiaaleista hitsattuja metalliritilöitä olisi irti kallon seinämistä.

Otsalohkon päänsärky on sitten sitä, mitä minulla nyt on ollut jo monena päivänä. Se on henkisen minäni, "alter egon" päänsärkyä. Sille saattaa olla herkempi niin migreenin kuin niskapäänsärynkin jälkeen, eli se jatkaa ikävästi jo koettuja kipuja. Tai jos se alkaa päänsäryttömän kauden jälkeen kuten nyt, niin sille riittää kun katson uutisista kuinka pommein murhattua lasta retuutetaan auton lavalle Syyriassa. Itku on äärettömän herkässä tämän päänsäryn vallitessa. Tuntuu, että kaikki maailmanmurheet ovat läsnä käänsipä katseensa pois päin tahi itseensä. Tämän päänsäryn aiheuttamat haju- ja värienkirjot ovat moninaiset.

Tänään sain ruokinta-automaatin päänsärystäni huolimatta tehtyä. Upotin sen jalat tuohon tuvan päätynurmikkoon, että voipi ikkunasta tarkkailla lintujen ruokailua. Kävin karsimassa metsästä myös näreseipäitä kärryyn koska Knissa pari omenapuuta tarvitsee vielä suojaverkontuet.

Kun ilta jälleen alkaa kuroa harmaata peittoa Unimäen ylle, on mieleni päänsäryn takia niin onnettomassa asennossa, että lähden Kniin ajelemaan. Tulen huomenna takaisin. Käyn Starkilta ne parit lankut ja torskit niin saan lauteet saunaan kokonaan valmiiksi. Puutarhuri lähtee poikien kanssa syyslomareissulle siskonsa kyydissä Kuhmoon pariksi päiväksi. Jospa ne toisivat pojat sitten loppuviikoksi tänne. En jaksa ajatella asiaa nyt.


24.10.2016 Maanantai

Aamulla helisi vielä päässä, mutta vaimeammin jo. Olin eilen illalla kuuden seitsemän välillä kotona. Pojat ja Puutarhuri pakkasivat juuri kamppeita Kuhmoreissulle. Kävin saunassa enkä paljoa jaksanut ottaa osaa mihinkään. Tarjouduin kyllä Puutrahurin viereen ihan jo siitä syystä, että oli kovin hauras olo päänsäryn takia, mutta sanaa sanomatta antoi ymmärtää, ettei siihen ole asiaa. Koetin jotain sanoakin, mutta ei vaikutusta. Tekisi mieleni kirjoittaa pahastikin, mutta mikä se minä olen sanomaan yhtään mitään kenenkään kylmyydenkyvyistä. Psykologiaopintoja en ole koskaan harrastanut. Käytännön armottomuus on jotain opettanut, mutta jos sillä ei ole yliopistollista kaikupohjaa, niin ihan sama, mitä horiset.

Uutisissa jo eilen kertoivat ja tänään  jatkoivat debattia, että Suomen aseviennit enimmäkseen Lähi-Itään ovat olleet kasvussa ja niiden tuotto on ollut liki 100 miljoonaa. Paljonkohan se tekee per päiviltä päästetty elämä?

Piäministeri Sipilä oli kyllä tomerana puolustamassa kaupantekoa ja että humanitäärisiin tappamisiin ei suomalaisilla aseilla ole ryhdytty eikä saa ryhtyä. Mistä se sen tietää millaisten murhaajien käsiin rynkyt päätyvät kun satamien laivat ovat niistä lastaussilloille tyhjennetty? Onko ne laittaneet jäljittimet myytyjen  pyssyjen periin? Eikä mitään puolusteltavaa ole siinäkään, että osa aseviennin nimikkeen alle mahtuvasta materiaalista on miehistönkuljetuskalustoa: Tappamaanhan niillä verenhimoisia joukkoja kuljetetaan suomalaiset morsianpyssyt sylissä keinuen ja uholauluja rallatellen.

Heti aamusta komensin pojat ennen lähtöään purkamaan tramban vaikka se olisi pitänt olla jo purettu. Leikkien ja kuljaillenhan se homma meni hyvin. Minä kuorin ja teroittelin omppupuiden ympärille näretolpat. Verkot saa Puutarhuri itse nitoa paikoillensa. Porukoiden hakija tuli kymmenen maissa ja ne lähtivät heti. Kun olivat menneet, kuuntelin radiosta Romanin ohjelman jossa Röyhkä ja Eskelinen haastateltavina. Yhdeltätoista alkoi Kare Eskolan Eksistentiaalisia välilevyjä jota rupesin pitkältään käsin kuuntelemaan ja nukahdin. Päänsärky oli vielä läsnä kun tunnin päästä heräsin, mutta vaimeampana jo.

Hain Starkilta lankut ja torskikärjet. 30 euroa ne maksoivat.

Laitoin vaatimattoman aterian ja luin sekä kirjoitin viikonloppua pois. Nyt kun klo on vaille 19 suunnittelen takaisin Unimäkeen lähtemistä. Tällä viikolla sataa varmaankin ensilumet vaikka hyvä olisi ollut näitäkin kelejä pitää. Se puusouvi huolettaa, ja oma jaksaminen nyt, kun päänsärky vie mielestä puhtia pois.

Äsken tuli puhelu erään osakkeen tapettien poistosta ja jälkitöistä eli maalaamisesta. Ensi vkolla sitten se.

Huomaan, että päänsärky taitaa olla ohitse?

torstai 20. lokakuuta 2016

Merkintöjä

17.10.2016 Maanantai

Nykyinen rivikansanedustaja, entinen ulkoministeri ja kirjailija sekä 1960-70-luvuilla barrikadeille noussut silloinen anarkisti Erkki Tuomioja on merkkaillut ikänsä kaiken itsensä kautta yhteiskunnan ilmiöitä ja politiikan tapahtumia päiväkirjoihin, ja jälleen on häneltä uusi merkintöjenkirja julkaisukuntoon karsittu. CV; sukutausta, älykkyys, koulutus, kokemukset maailmasta ja erilaiset tehtävät yhteiskunnan palveluksessa ja arvostuksellinen asema ovat Erkillä vakuuttavan vankkoja joihin nojata ja joiden suomasta asemasta tarkkaillen voi monipuolisia aiheita sanailuihin ammentaa, joten sopiiko hän vertailukohdaksi tavallisen arjen merkintöjä rustailevan kanssa?

Ylläoleva siksi, koska eräs sähköpostiini viestiä lähettänyt vähätteli näiden merkintöjeni merkitystä verraten niitä Tuomiojan kirjoituksiin. Punastun myötähäpeästä vertailijan puolesta ovathan verrokit kaikin aspektein mitattuna kauempana toisistaan kuin Mars Maasta.

Minut yritettiin siis jälleen alentaa, mutta voiko tästä enää elävänä alemma litistyä kun alla on elämän jo kuluttama maneesi josta katseeni kun kohotan, on polvillaan nyökkivä mukimieskin ylempänä minua?

Elämäni verkkaista hautaanpäin kulkua ei ole kenenkään pakko seurata vaikka tätä kanssamatkaa ilmaiseksi tarjoilenkin. Maksullista päivittäishupia voi ostaa ihan joka päivä lehtitelineistä joista ei mieli vertailukohtia mieti kun huomenna vaihtuu vain tissimissin pakarat joiden rusketusraidan ohuutta lööpeissä huhhitellaan. Huussini sisäpuolelle en itse niitä kuitenkaan veisi ilmaa pilaamaan saatika että suostuisin rahoittamaan moista "journalismia"; kansakunnan henkisestä alennustilastakin niiden  jutut vain kertovat.

"Jännittäviä" kielikuvia lähettäjä oli keksiskellyt; "Sinä pillunkarvoja  vihkosi sivuille suustasi töpeksivä...". Latteaa silti toistaa jo toistettuja kun viimeistään Saarikoski  tyhjensi sen aitan sanallisen laarin, eikä 1500 luvulla elänyt Montaignekaan arvailun varaan jättänyt kun rivouksien hieman peiteltyjä metaforia tehokeinoinaan käytteli.

Em. kielikuvasta juohtui kuitenkin mieleeni punaniskavitsi (sekin vanha ja kulunut) ja merkkaan sen näkyville ihan sen takia, että minua lähestyneen kriitikon töpeksintä-vertaukselle edes yksi p:n karvoihin viittaava juttu sivuiltani löytyisi:

Mitä pillunkarva sanoo, kun tipahtaa lattialle?

Pthyi!

Erkki Tuomioja on monen tason politiikan asiantuntija ja moniavioisessa suhteessa sen lonkeroiden kanssa, mutta kerkeääkö olla sitä yksityisen elämänsä suhteen? Tarvitseeko ollakaan koska sille elämänosalle ei hänelle ole syntynyt luultavasti muuta kuin taloudellista vastattavaa?

Oman elämän asiantuntijuus käy sitä vaikeammaksi, mitä useampi ihminen siinä verkossa pyristelee. Varsinkin, kun on vastuussa itse niistä ihmisistä, joiden tähän maailmaan syntymiseen on osallinen.

Oletpa valtion tai perheen hallituksen jäsen, olet yhtä suurista ja monimutkaisista, päivittäin muuttuvista asioista vastuussa.

Perheen osalta et puoluetta tai hallitusta vaihtamalla vastuuta karkuun pääse. Se on elinikäinen pesti.

Posti toi poliisilta kirjallisen huomautuksen: Olen ajanut perjantaina 7.9.2016 klo 13.33 Petäisenniskantiellä 40:n rajoitusalueella 6 km:n ylinopeutta.

Rakentelin poikien kanssa linnunruokinta-automaattia tännekin. Elias laski päässään sen tilavuudeksi 93,3 litraa. Minä väitin, ettei siihen sovi kuin 30 l. E laski sitten tuvassa laskimella tarkemmin ja sai tulokseksi 95 litraa.

Nikkaroidessa kimposi pöytäsirkkelistä levynpalanen ranteeseeni (taas!). Järjetön kipu! Nyt olen tarkkaillut mustuvaa ja turvonnutta eturaajaani miettien, pitäisikö tästä lähteä päivystykseen.

En mene. Nukun yön yli ja arvioin tilanteen aamulla uudelleen.

18.10.2016 Tiistai

Kuumetta 38.

Ranne tummunut, turvoksissa ja kipeä, mutta tuskin ranneluulle mitenkään on käynyt. Kuume johtuu vissiin uudistuneesta flunssasta.

Lonitsin parikymmentä kirjaa koulukirjastoon. Mankellin ja Matti Yrjänä Joensuun dekkareita, muutaman Saarikosken joita oli kaksin kappalein ja yhden digivalokuvausoppaan. Vain vähän oli nuorten kirjoja, mutta nekin laitoin. Nikkarointiopasta mietin pitkään, mutta jääköön vielä. Nostin kassiin William Boydia ja jonkun Tatun ja Patun joita on niitäkin kaksin kipalein. Kuorma-autoista kuvakirja ja Mauri Kunnaksen koiruuksia. Jospa niille lukijoita löytyy.

Keitin kahvit termokseen ja pakastimesta lämmäytin puolukkapiirakan mukaan ja lähden nyt koulun kirjastoon.

Tulin koululta pois puoli kolmelta. A:n kanssa jutellessa hujahti parituntinen mukavasti, paitsi että jalkaa meinasi istuminen ruveta suonella vetämään. Puheenaiheemme liikahtelivat enimmäkseen koulumaailmassa ja perheitäkin sivuttiin. Oli ilo jutella niin kuin K. Haatanen sanoisi.

Miettimistäkin eväiksi tuli.

Petroskoista kysyivät Karjalan Sanomien tilauksen jatkosta. Jatkoin sitä. Samalla viestitin, että hävettää lukea velaksi kun ei ole viime vuodestakaan maksulappua tullut. 2 x viikossa ilmestyvän vuosikerran hinta on 25 euroa. Siinä on runsain värikuvin rakenneltuja juttuja Karjalasta ja toisinaan tuntuu, että suomenkieli on parempaa kuin monessa jutunhuitaisussa rajan tällä puolella.

Aatteellisen nojan suunnan kyllä lehden sivuilta aistii, mutta jos ajattelee suomalaisia maakuntalehtiä, niin kumartelevat nekin. Ainakin ovat markkinatalouden talutusnuorassa jokaikinen ja voiko lukija silloin luottaa siihen, että sana on vapaa ja tasapuolinen?

Minkä persettä Suomen johtavin sanomalehti Hesarikin kuvittelee nuoleksivansa? Kuvitteleeko se, että taantumalla samalle asteelle lööppi"journalismin" kanssa, se pitää johtoasemansa, tai että kykenee ylipäätään pysymään hengissä tämän tunkion kukkona? Nuolevan kielen asennon huomaa kun vertaa rinnakkain iltapvlehtien lööppejä HS:n vastaaviin vaikkapa netin tv-ohjelmien aukeamalla; hyi helevetti. Niitä lukiessa tulee yhtä eltaantuneen keltainen olo kuin millä sontajournalismia myös kutsutaan.

Illalla

Hankala olo. Kuume äsken viivaa vaille 39. Jos päätä ja jäseniä ei särkisi olisi kuumeessa mukava vähän aikaa painajaistella. Kun heittäydyn petille niin tuskin ennätän silmiä sulkea kun leijun toisessa todellisuudessa. Äskeisellä "matkalla" tuli isä ja äiti Pohjoismäen polkua pitkin vastaan ja sitten Juhanilan Pasi-hevonen. Juhoa ei näkynyt, mutta tiesin, että hän ohjastaa Pasia koska ovat tulossa heinänhakureissusta Keyrityn rantaniittyladolta; tuoksui kuiva heinä kun Pasi kopsutteli lumeen kohmettunutta reenuraa ohitse. Sitten olin jo Helsingissä vaikka edessä olikin Turun satama. Kun tarkensin katsettani, näin edessäni olevat kaupungit kahtena jonka erotti pystyraita kuin joskus elokuvissa kahta eri kohtausta näytettäessä. Turussa keikuin korkealla paukuttamassa paineilmamutterinvääntimellä teräspalkkien liitoskohtaan autonrenkaan kokoista mutteria. Helsingissä olin joko Kauppa- tai Hakaniemen torinlaidan penkillä istumassa (kuvassa oli säröjä). Odotin siinä erästä naista jolle olin lainannut hyllylevyjä ja ruuveja. Muistelin, että akkuporakoneenkin. Ja kun nainen istuinpenkkini viereen kurvasi mustalla Hondallaan, oli sen takakontissa kaikki omistamani työkalut. Tavararöykkiöiden ja työkalujen takana tila leveni Kuopion toriksi ja mentiin sitten sitä kautta unenkuvasta pois.

19.10.2016 Keskiviikko

Kuume on poissa, vielä kuitenkin päätä särkee, kurkkua karhentelee ja vähän yskittää. Viimeisessä unessa oli Eija ison kirveen kanssa ja se lupasi tulla Unimäkeen ensi sunnuntaina hakkaamaan halkoja kaverikseni. Sillä oli kirjava pyöräilykypärä päässä ja letit sidottu leuan alta pitämään sitä paikoillaan.

Lepäilin aamupäivän ja samalla siistin keittiötä koska Puutarhuri eilenillalla nostatti pyörteitä muutamasta kahvinporosotkusta. Pesetin myös koneella rummuntäyden farkkuja. Lämmitin takkaa ja iltapäiväksi menin ulos jossa viimeistelin ruokinta-automaatin jonka jälkeen innostuin kuokkimaan viime kesäisen porkkanapenkin. Mullan seasta löytyi vielä kattilallinen porkkanoitakin! Tein myös paremman styroxkotelon ompuntaimelle. Mansikkapenkinkin siivosin rönsyistä ja muusta liikakasvusta hämmästellen, että vielä lokakuun lopulla tämmöistä tehdään kun muutama vuosikymmen sitten jo kolattiin lumia jäätyneen maan päältä Tampereellakin. Silppusin sitten ruohonleikkurilla roinakasveja ja oksia ja nostelin niistä syntynyttä möyhyä mullikon päälle katteeksi ja loput kompostiin.

Puhdistin ja pilkoin löytöporkkanat sipulimurskan kanssa kattilaan ja tein vellin. Oli hyvää kun sipelsin lautasen pohjalle kuivahtaneita leivänpalasia höysteeksi. Pojanperhanat, eikä Puutarhurikaan suostuneet edes maistamaan! Mitähän ulkoavaruuden olioita lienevät kun maan anti ei kelpaa.

Uutistenlukija Rönkällä on vasemman käden pikkurilli mutkalla ja siitä muistin, että myös muusikko Rainer Frimannilla on vasemman käden kaikki sormet jotenkin taivuksissa, ja että oopperalaulaja Mika Pohjosella on toisen jalan kenkä erikoisen iso. Näin mitättömiin poikkeavuuksiin (ovatko ne edes poikkeavuuksia?) sitä mietteensä siirtää vaikka uutisten kuvituskuvassa juuri nostettiin Syyrian kiviröykkiöistä pölyistä ja veristä lasta ja toista kannettiin elottomana pakettiauton lavalle. Vai juuri siksikö ajattelee typeriä kun ei kestä itkemättä katsoa sodan runtelemia avuttomia?

Putin, Merkel, Holland ja muutamat muut kokoontuvat Berliinissä jahkailemaan Itä-Ukrainan konfliktin kanssa. Viheltäisivät pelin poikki sillä heillä kaikilla siihen yhdessä valtuudet ja keinot on. Venäjän nuljuuksien nimeäminen oikealla nimellä auttaisi jo asiaa, ja niinhän ainakin Holland on jo sen Syyrian osuudesta sanonutkin.

Uutisissa haastattelivat myös Venäjän EU:n edustajaa ja se hikiläskinaamaperkele vain naureskeli toimittajan kysymyksille Venäjän pommitusten sotariksosyytteille Syyriassa.

YK:n sotarikossyytteen kynnystä on madallettava; sellaiseen syyllistytään välittömästi, kun ensimmäinen siviili kuolee. Tai ehkä jo, kun jokin valtio alkaa säveltää aseistukseensa hyökkääviä kuolemansurunnuotteja; vrt Stalinin urut. Niin kuin Iskander-ohjusten siirtely Kaliningradiin.

Meidän puolustusministerimme taasen alkoi pohtia ääneen Ahvenanmaan demilitarisoinnin purkamista. Olisiko saanut kimmokkeen ruotsalaisten Gotlannin saaren uudelleen aseistamisesta itäisten uhkakuvien takia?

Siirryin lukemaan vielä kesken olevaa historiakirjoitusta fasismista Suomessa. Suomen villi historia ei oikein iske vaikka kehuttu sitä on. Jotenkin tiedän nuo näennäishistorian kiemurat mielisairas-Ior Bockeineen vaikka yksityiskohdissa onkin opinnoissa puutteita. Tai sitten en vain nyt alikuntoisuuteni vuoksi jaksa paneutua.

Helppo ei ole kyllä tuokaan fasistikirja. Pöydällä on tällä hetkellä levällään puolenkymmentä kirjaa, että valintapuoli on kunnossa.


20.10.2016 Torstai

½8 soittivat hammaslääkäriajan peruuttamisesta. Paskat sekin! Olin valmistautunut siihen, että jokin kohtuullisenhintainen ratkaisu aukkoon hammasrivistössäni saadaan, ja että se juurenpoiston aiheuttama yläienluuston siirtyily olisi saatu kuriin. Siinä tekivät kyllä pahan virheen kun kaivelivat juuren pois mahdollisista jälkiseuraamuksista selittämättä. Jos olisi sanottu, en olisi antanut operaatiolle lupaa. Mikä tulehdusvaara siinä olisi ollut? Siinä samassa juuressahan oli jo monet helevetin nastahampaat ja implantit olleet ennen sen viimeisintä särkymistä ja kai niissä vaiheissa tulehdusriskit ovat olleet olemassaolevia asioita yhtä lailla. Vituttaa nämä epäonnistumiset turpavärkkinsäkin kanssa!

Sonja kertoi fb:n keskustelussa, että TM on syyslomalla Joensuusta. Eipä ole tyttöä näkynyt. Mutta minkä saatanan minä sillekään mahdan. Äitiään minä syytän vieraannuttamisesta, mutta turhaan kai sekin jos ei jotain omassa päässään ymmärrä.

Tässä yksi päivä polttelin vanhoja muistiinpanojani, verotuskuitteja, pankkijuttuja yms. niin eräästä pinkasta luiskahti takan eteen avaamaton, iso kirjekuori. Minulle se oli nimetty ja muistin, että "Huurreukko" sen kerran tuossa pihalla sirkkelöidessäni toi. Se mies kävi siihen aikaan vaivoiksi asti, kun yritti saada minua taustatueksi omassa huoltajuuskiistassaan saman naisen kanssa, jonka lapsi TM:n on. Luin nuo prosyyrit nyt ja olematon hiuspehkoni nousi pystyyn, sillä vaikka niissä oli paljon yliampuvaakin asiaa, niin rivienvälit olivat paljon puhuvia.

Ei oikein mieli mettä keitä kun tätäkin asiaa miettii. Se on lapsella isän poissolon aukkoihin retkeily melkoisen myöhäistä kun olen mennyt jo pois.

Soila soitti. Sanoi työpäivän päättyneen ja että joutaisi Unimäen uunia lämmittelemään jos tarttee. Sanoin, että kyllä tarttee, ja että siellä on kattilassa etteisen kylymässä puolukkapuuroa penakoille. Aikoivat ulkoilla ja makkaraa tai lohta paistella siellä; niillä on siellä syysloma. Täällä ensi viikolla.

Petikamppeita pyöri koneessa kolme annosta. Ulkona kylmässä ahavassa kuivahtelivat sen minkä kerkesivät ja toin nyt illan pimeydestä ne tuonne eteisen naruille loppuhaihdutteluun. Hyvä ilma oli, pakkasta aamulla 5 astetta ja aurinkoa koko pv.

Hain linnuille siemeniä kaksi 15 kg:n säkkiä. Toisen vien Unimäkeen, toisen tyhjensin tänne eikä automaatti tullut edes puolilleen. Sahailin yhden puuttuvan nurkkalaudan portaiden pieleen ja ruuvasin paikoilleen. Se puuttui siksi, koska luulin, että sen alle ujutetaan yksi ulkovalojohto, mutta sitä ei tarvinnut tehdä. Sitten kokosin molemmat sirkkelit saman pressun alle suojaan ja siivoilin kesän aikana tulleet puruläjät pois. Pojat saavat purkaa tramboliinin viikonloppuna.

Katsoin Terroristin jäljillä-elokuvan. Kohtalaisen kelpo kuvaus siitä, kuinka saattaa käydä kun antaa salaliittoteorioiden ruveta päätä sekoittamaan.

21.10.2016 Perjantai

Heräsin ½7 kovaan päänsärkyyn. Unessa oli juuri Paulus ollut purjelaivan kapteenina ja purjehtimassa jossakin saarten sokkeloimalla merellä talvisatamaan.

Sain synttärilahjaksi lahja- ja onnittelukortit sekä suklaalevyn.

Panin nyt omat petivaatteet koneeseen ja kun G on lähtenyt kouluun viimeisenä lähden vaeltamaan Unimäkeen.

Huomenna viettävät täällä poikien mummin 70 v. synttäreitä ja kai minunkin pitäisi olla, mutta pitää minun ne saunanlauteet fiilata ja höylätä paikoilleen ja aloittaa polttopuiden katkominen ainakin pölkyiksi metsään josta sitten ajan ne lumien tultua pihaan pienittäväksi. Seuraavakin talvi tulee kylmine jaksoineen ja aina olisi oltava vuodenkierto edellä polttopuittensa kanssa kun kerrankin sen kierron olen alulle saanut.

G lähti pyöräilemään koulutielle. Halasin ja sanoin, että ole varovainen liikenteessä; olet mulle tärkeä. Ykkösaamussa mielenkiintoisia asioita, mutta nyt alan kamppeiden kasaamisen.

sunnuntai 16. lokakuuta 2016

Merkintöjä

14.10.2016 Perjantai

Ihan pimmeessä Unimäessä. Jyrsälsin pihaan kolmen paikkeilla iltapvllä. Soila oli käynyt tuomassa lainaamansa astiat ja ladatun akun ja sytyttänyt myös uuniin tulet. Tuvassa olikin savua ylhäältä nivusiin saakka. Panin kaikki aukeavat lävet selälleen ja kun kitku oli vähän hälvennyt, sytytin hellaankin popat. Tupsautti uudestaan tuvan täyteen ja piti ährätä tovi nuohousluukun kautta hormiin palavia tuohenkäppyröitä, että alkoi vetää. Tohoa en viitsinyt käyttää ja se kostautui kitkerin kyynelsilmin.

Pimeys olikin seuraava saapuja eikä klo ollut edes kuutta. Pilvien longat kyntävät matalalla ja sihisevät kosteana sumuna alas. Kämmenselissä ja päälaella tuntuu mukavalta se. Äsken hipsin pimeälle pihamaalle avojaloin ilkialasti ja ajattelin, että mistä kaikesta sitä valoilla rajatuilla kaupunkien pihamailla jäävätkään paitsi. Tai ei kai sitä mistään jää paitsi, jos tämmöiselle hassuudelle ei ymmärrystä ole.

Täällä kävi vieraanani kauan sitten eräs kaupunkilaisnainen, joka sipsutteli aamuisin alasti ulos ja huokaili silloin vielä murskaamattomaan kuusikkoon päin käsiään levitellen kuin olisi halunnut syliinsä koko metsän. Joskus se otti teekupin mukaansa ja tassutteli tietä pitkin näkymättömiin, niin että kerran läksin perään katsomaan, missä asti hän käy. Koskaan se ei puhunut mitään tästä elämyksestään, mutta nautinto se hänelle oli. Performaationsa jälkeen nainen meni kaivolle ja kaasi sankolla kylmää vettä päällensä ja kun tuli sisälle, sitä halutti niin, että vaikka olisin mitä ollut puuhailemassa, se hieroi takamuksensa väliin. Mutta eipähän minua siihen hommaan ole monasti pakolla...

Puhdistin kokonaisen sillin, asettelin palaset sipulirenkaiden kanssa syvälle lautaselle ja vein kylmään marinoitumaan. Muutaman palan söin jo leivän päälisenä iltapalakseni ja hyvää oli.

Nukahdin uuninpeltien kiinnisurvaisun jälkeen tunniksi pariksi ja nyt klo on 23. Radio jäi auki ja kymmeneltä alkanut Radioateljeen Herr Gröningin (jonka luulin tarkoittavan Göringiä) mykkä monologi oikeussalista ja selkeän rauhallinen kertojanääni sanoitti samalla uninenäkemisiäni. Kun heräsin, luulin olevani junavaunun ahtaassa penkissä poikittain. Kädet olivat puuduksissa ja vasenta jalkaa särki.

Nyt alkoi Puheella 1980-90-luvuilta työllisyys-työttömyyspolittiisia katsauksia silloisella työministeri Urpo Leppäsellä höystettynä. Reininjormakin urahtelee väliin mausteeksi.

Alan lukea Villiä historiaa vaikka Melenderin onnellisuutta olisi vielä muutama sivu jäljellä.

15.10.2016 Lauantai

Klo 07 hellaan tulet, kahvit ja kahvin jälkeen puuro hautumaan. Pihamaalla sumu sateli niin kuin illallakin hentoina pyyhkäisyinä kasvoille. "Mehto siellä hijjoo nokkoosa", tuumaisi isä ja lähtisi kohta ahonlaitaan kuulostelemaan. Siis jos olisi entinen aika ja olisi vielä ne mehtoahot olemassa. Tai isä.

Kahdeksalta alkoi 6-kuvaa ohjelma. Pentti Oskari Kangas haastateltavana. Asetuin kuuntelulle onhan 7 seinähullua veljestä ollut 70-luvulta saakka yksi tanssipaikoilla kiertänyt tuttu yhtye ja poikennut rivistä monella tapaa hyvin "hullusti". Viidennen kuvan kohdalla, kun PO kertoi Sri Lanka-projektistaan ja lahjoituskengistä köyhille lapsille siellä, naksahti muistikanava päässäni; Pelastusarmeijan avustuslaatikoiden tuoksu kun äiti nosteli suuresta pahvilaatikosta kenkiä, sukkia, paitoja, takkeja, kaulahuiveja, kerrastoja entisen Unimäen tuvan muutaman neliön kokoiselle lattialle: "Tuosson Jyrkille, tuo Hannelelle, koekkeileppas Esa tuota ja Valto panepa villasukka jalakkaasi ja kopase, soppiiko tuo ronttonen. Veijolle on tässä paperissa karvahattu, Sepolle tuo nuttu ja Einolle tuli harsoja ja potkuhousut... eekö Jarmolle sovi se, kokkeilepas tuota takkia ja anna se Esalle..."

Niin että kyllä tiedän, miltä tosi köyhästä tarpeeseen saaminen tuntuu. Seinähullun Pentti Oskari Kankaan toimet sekä ihminen itse nousivat silmissäni uusiin mittoihin. Tulinpa sitten makailleeksi sohvalla vielä tovin ja miettineeni, kuinka en oikeastaan niistä köyhyyden uomista ole koskaan pysyvästi päätäni pinnalle saanut, mutta että ehkä ainoastaan sen vuoksi juuri kuulemani edessä havahdun silmiäni pyyhkimään. Ja miten sitä osaa antaa arvon vieläkin, kun apua saa. Mutta koska itse voisi ihmisiä auttaa, niin isoja mahdollisuuksia minulle ei ole sellaiseen avautunut. Vain ajatuksia ja unelmia, että vielä se kelkka kääntyy.

Illan hämärtyessä jälleen

Touhusin ruokateollisuustehtaissa konevoimin pieniksi siivuiksi revityt kananlihat pataan, hain kasvimaan laidalla edelleen kasvuaan jatkaneen ruohosipulinipun ja silppusin sen suolan, öljyn, basilikan, valkosipulin ja pippurisekoitusripauksen kanssa lihojen mausteeksi ja vein kylmään marinoitumaan. En tee vielä ruokaa sillä ei ole nälkä, vaikka on kulunut koko pv siitä, kun söin aamupuuron kanssa sillivoileipiä, maitoa ja puolukkasurvosta. Kahvit keitin ja hörpin muutaman kaurakeksin kanssa 2 kupillista.

Päivän töikseni purin viime sunnuntaina epäonnistuneen saunanoventekeleeni osiksi, lukitsin lankut ruuvien ja lankunpätkien avulla tiukasti tasaiselle alustalle ja porasin pitkällä, 12 millin terällä entiset reiät väljemmiksi ja mutteroin kierresorrit takaisin paikoilleen. Tein myös karmit ovilehden ympärille. Hetken mietittyäni saranapolitiikkaa, sain älynväläyksen; tein hankintamatkan Näläkämäen maahan sortuneille navetanraunioille. Hetken horsmikossa naulaisia, lahoja lauta- ja parrukasoja potkittuani löysin ensin yhden saranan, sitten toisen ja kohta kolmannenkin, neljännestä puuttui karmitappi, mutta otin lehtiosan varalta mukaan. Kahtahan minä vain vailla olinkin. Tulin takaisin, panin aggergaatin hyrskäsemään, kiillotin rälläkän hiomalaikalla ruosteet, katkaisin entisen kiinnityssysteemin piikit pois ja etsin sopivat pätkät 8 millin kierretankoa. Sitten ajoin Juhanilaan jossa Janne hitsasi pätkät paikoilleen. Tulin takaisin ja kerkesin vielä ennen pimeää maalata huitaista sarananosat samalla mattapunaisella kuin saunanpiipunkin. Huomenna pulttaan saaliini paikoilleen ja olen luultavasti tyytyväinen: Sepäntakomat maksavat kaupassa 60-100 euroa/pari riippuen siitä, mikä kokoiset ottaa. Eivätkä ne välttämättä edes sepäntakomia ole vaikka vintagetarrassa 100% käsityöksi kehuttaisiin. Raaseporista toissakesänä olisin kyllä sepältä itseltään voinut sellaiset hankkia, mutta siellä niiden hinta oli yli 100€ pari. Eikä minulla silloin saunanoven tekeminen mielessä muutenkaan ollut. Sepälle itselleen se satanen sellaisesta työstä ei työhön nähden ole kummoinenkaan korvaus, mutta nämä "rahat poes"-liikkeiden ("Ilimat pois"-niin kuin ne nimessään kehuvat) epämääräisistä paikoista välitykseensä hankkimista jäljennöksistä kymppikin on liikaa.

Jotain ruokaohjelmaa kuuntelin vähän. Ajatus: Hyvinvoivilla on vara leikkiä ruualla, mutta köyhiä sellaisesta synnistä on aina vain varoitettu.

Uutisista jäi mieleen, että Lausannessa Syyrian sotaan tarvikkeita ja pommeja toimittavat osapuolet ovat kokoontuneet mukamas miettimään aselevon saamista Aleppoon. Silmänkääntötemppua yrittävät nuo kaikki paikalle saapuvat, tavalla tai toisella sotahaukat ja sotarikoksiin syylliset. Voisiko harkita seuraavien pommilastien pudottamista herrojen kokouspaikalle?

YK tuomitsee sotarikokset, mutta konkreettisiin toimiin sillä ei ole mahdollisuuksia siksikin, että Venäjä on YK:n jäsen ja vetelee Vetopykälällään päätöslauselmat nurin. Mutta myös siksi se on voimaton, koska sotarikoksia aletaan vasta Syyrian Aleppon kaltaisissa tilanteissa sellaisiksi mitata.

Eikö sota ole jo siitä hetkestä alkaen rikos kun ensimmäinen laukaus sellaisessa hengessä on ammuttu? Siviilissä murhaa aikonutkin tuomitaan. Sama, selkeä kaava myös isojen aikomuksiin ja hittoon veto-oikeudet!

Klo on nyt ½21. Hirveän pimeää vaikka olisi täysi kuu. Vetinen pilvikertuus avaruutta vasten on varmasti kymmenien kilometrien paksuinen. Sade on pysynyt kutakuinkin samankaltaisena vuorokauden verran.

Soilalla on vastuu kasvanut töissään. On kunnassa vt-päivähoidonohjaajana ainakin vuoden.

Yksinäisyyden tunne livahti mielen kauluksesta sisään.

16.10.2016 Sunnuntai

En jaksanut nukkua puoli viittä kauempaa. Sää samanlainen. Hellaan tulet, kahvi, puuro. Hellan valurauta-arinasta on ainakin yksi pinna sulanut poikki, pian se karisee palasina tuhkapesään. Kauan se on kestänytkin. Oliko se vuosi 1989 keväällä kun uuni ja hella muurattiin? Allu oli hanslankarina kuvioissa mukana ja muurari tuli Nilsiästä. Oli kallis uuni ja nyt, kun näkee uunin sisäelementtien murenevan pikkuhiljaa, ei oikein tunnu mukavalta. Hintaa korjauksellekin tulisi, ei ole rahaa ja kannattaako se muutenkaan. Kohta murenen minäkin ja haihdun pois ja saattaa olla, ettei kukaan enää täällä menoni jälkeen majaile. Tai sitten majailee isojakin joukkoja jos maailmaa alkavat näilläkin kulmilla hajalle lyömään.

Jospa lahjoittaisinkin jollekin pakolaisperheelle mökkini, saunani, kaivoni, aittani, huussini, kasvimaani ja oheen koko pienen metsäplänttini ja opettaisin heidät ennen kuolemaani tulemaan toimeen vaikka suomalaisessa korvessa.

Uuninmuuraamisajoista sinkoilee taas muistoja mieleen: Tampere, Iisalmi, Siilinjärvi, Kittilä... voi paska! Äkkiä hommiin etten alan märsytä epäonnisten siirtojeni tähden...

Illalla Knissa

Tavanomainen kotiinpaluu paitsi etten tuonut polttopuita tullessani. Jätin peräkärrynkin Unimäkeen.

Unimäessä on nyt saunan etuseinässä lankuista koottu, tukeva ovi ja olen siihen ylen tyytyväinen. Töitä sekin vain teetätti. Kuivassa ja koneita täydessä olevassa verstaassa moisen tekemiseen ei aikaa olisi kulunut kuin kullinluikaus. Mutta kerkesihän tuon. Kerkesin tehdä säiliöosan lintujenruokinta-automaatillekin, katto vain jäi puuttumaan ja tukeva, maahan upotettava jalusta. Siihen mahtuu pari 15 kg:n säkkiä auringonkukan siemeniä, niin ei tarvitse muutamaan aikaan talvella käydä huolehtimassa kun kerralla jytkäyttää sen täyteen. Paljon onkin näkynyt tiaisia ja punatulkkuja jo ihmettelemässä, etteikö Unimäen isäntä heitä meinaa ruvetakaan ruokkimaan.

Katsoin typerähkön ranskalaisen elokuvan Missisippin velho. Mistä se "velho" sen nimeen lie tullut? Paul Pelmondosta tuli mieleen Helsingin Jakomäki. Olisinko siellä katsonut 70-luvun alussa sellaisia elokuvia joissa se hemmo esiintyi? Tai Uomarinteellä Myyrmäessä? Haalistuneita niiden kesätuokioiden muistot jo.

Kuuntelinpa sitten Areenalta uudestaan Herr Gröningin jonka kuuntelu jäi unientulkintojen varaan perjantaina.

Nyt nukuttaa. Otan kirjan ja painun pian unienkoloihini pakoon yksinäisyyden tunteitani. Jospa siellä joku olisi edes tulevinaan viereeni ja silittäisi unenminääni.

perjantai 14. lokakuuta 2016

Merkintöjä

13.10.2016 Torstai

Portugalilainen Antonio Guterres julistettiin YK:n uudeksi pääsihteeriksi, Thaimaassa kuoli ikäloppu kuningas ja Milanossa vuoden 1997 kirjallisuuden  nobelisti Dario Fo. Muusikko Bob Dylan ilmoitettiin tuoreimman nobelin saajaksi, Syyriassa murhattiin avuttomia ilman pelkoa seuraamuksista ja Suomen piispat hoksasivat lähettää alamaisilleen haasteen kirkonkellojen soittamisesta viikon päivät klo 17, että jospa tyrannit hetkeksi herkeäisivät tappotouhuistaan.

Hirveitä olivat jälleen uutiskuvat Alepposta! En kestänyt katsoa. Auttavatko kellojen moikaamiset tähän tautiin?

Eilenillalla sähköpostiini tupsahti historioitsija Ira Vihreälehdolta tiedustelu Nurmoilan historiikista jonka Ivan Savin antoi minulle kesällä 2014 kun satuttiin kohtaamaan pyöräretkelläni Karjalaan. Harmittaa nyt, kun annoin kirjasen pois koska en ymmärtänyt sen venäjänkielisestä tekstistä sananpuolikastakaan. Lähetin sitten Iralle Ivanin sähköpostiosoitteen, että varmaan hän siltä saa uuden hankituksi. Kun Ivan on minulle kirjoittanut, niin vaikka häneltä puhuttu suomenkieli käy hyvin, niin kirjoitus on suhteellisen kömpelöä.

Silloin tällöin aina joku käy siis lukemassa siitäkin pyöräretkestäni ja toivottavasti jotain hyötyykin. Tämä oli ko. retkiselostuksen tiimoilta ainakin 21 yhteydenotto.

Mylläsin sittenkin pottumaan ja keräsin rikkaruohojen juuret. Paksujen kastematojen seasta löytyi vielä pottujakin kattilallinen jotka syötiin iltapalaksi lämpimän uunin arinalla hautuneen silakkapaistoksen lisänä.

Tyhjensin kompostiastiat melkoisen tyhjiksi pottupeltoon tekemääni uomaan ja peittelin mullalla. Siinäpä töitä madoille jälleen etteivät talviunilleen liian aikaisin ala. Pitää haravoida vielä puidenvaristeet kaiken sen päälle. Aiemmin eri paikkaan laittamassani kompostimullassa, syvällä sen alla oli valtava kieppi tunkiomatoja jo täydessä unessa; en ole koskaan nähnyt sellaista elävästi önkyilevää möykkyä. Kuopaisin ne varovasti takaisin ja annoin sille maankohdalle rauhan. Muistin suojata myös omenapuun 30 senttiseksi kasvaneen taimen. Sen tummanvioletinvihreät lehdet olivat vielä kellastumatta.

Hain kirjastosta Villin Suomen historian ja George Henrik von Wrightin kuvitetun, kaksikielisen elämänkaarikertomuksen. Luin Suomen Kuvalehden ja selasin nopeasti Parnasson. Isokokoinen nainen lukupöydän toisella puolella selasi Menaisia ja vilkaisi joka toisen sivunkäännön jälkeen älypuhelimeensa. Sitten kännykkä alkoi täristä pöydänreunalla ja nainen kertoi olevansa kirjastossa ja kohta menevänsä hammaslääkäriin ja sitten Prismaan ja päläpäläpälä...

Vanhempainyhdistyksen luennoitsijahakuun onnistuin löytämään järvenpääläisen Tommi Tossavaisen (olisipa hyvä nimi vaikka romaaniin), ja hän vastasikin nopeasti. 1,5 tuntia luentoa matkakuluineen 890 €. Etsin sitä Jyväskylän yliopiston vastaavanlaista luennoitisjaa, mutta en saa mieleeni sen nimeä. Tuskin hänenkään käyntinsä sen halvempi olisi.

14.10.2016 Perjantai

Jälleen on viikko vierähtänyt. Tai meidän elollisten solut ja molekyylit ovat vain haurastuneet sen mukaisesti hautaa varten sillä aikahan on vain, ei se minnekään vieri eikä kulu koska sitä ei edes ole. Eivät viikot "vieri" kuin mielikuvituksessamme, ja koska niin me olemme tätä aikatarinaamme toisillemme opettaneet.

Uskoni aikaan on siis samalla tasolla kuin jumaliinkin. Ihmislajin uneksimis- ja painajaisiennäkökyvyn aiheuttamia keksintöjä molemmat.

Miksikähän minä en saa ketään ymmärtämään, kun sanon, että aikaahan ei oikeasti ole olemassa? Että osaan kuvitella universumin ilman ihmistä, ja koska ihmistä siinä kuvitelmassa ei ole, niin ei ole aikaakaan koska kukaan ei ole ollut keksimässä sellaista; kukaan ei mittaa mitään.

Kun ajanmittaamisemme viimein loppuu, niin jälleen universumi vain on. Vain eräs sen planeetoista, jonka ihmiset mellastamassa käydessään nimesivät Maaksi, tulee tosin olemaan paljon romumpana jäljiltämme kuin koskaan sen jälkeen, kun meteoriittien ja neutronien pommitus planeettaan vähitellen loppui ja maasta muotoutui se, millaisena vain ihminen sen käväistessään osasi kuvailla.

Edelliset, sekavat selitykset ovat yöllisten unieni seurausta. Näin unta myös, että olin putoamassa katolta, mutta sen rännissä kasvoi pieni koivuntaimi johon peltiä pitkin luisuva jalkani tökkäsi ja siihen jäin sitten miettimään, että mitäs nyt?

Selvittelin vielä luennoitsijaa aamuntekemisikseni. Eilen soitin täsä samasta asiasta rehtorille jonka kanssa juttelin tovin koululaisten ja heidän vanhempiensa "some"-käyttäytymisten seurauksista jotka eivät todellakaan ole kaikinpuolin myönteisiä. Koska tämäkin rehtori näkee 500-600 oppilaan koulussaan asioiden tolan ja on huolissaan siitä, niin tuskin muualta löytyy autenttisempaa tilannearviota haitallisen viruksen etenemisvauhdista yhteiskunnassa.

Pitäisi ruveta lähtemään jälleen Unimäkeen. Saankohan nyt mitään siellä tehtyä kun viime viikonloppu meni miten meni?

MiMalta tuli aamunpiristykseksi Oulun  alapuolisen seudun murteella kirjoitettu pieni tapahtumakertomus sähköpostiini. Mukavia semmoiset. Mukava on kirjoittajakin Hevosineen. Jälkimäistä en tosin ole tavannut, mutta kertomuksista päätellen sen viisaus iän myötä on vain kasvanut. Toisin kuin kaikistellen meillä ihmisillä.

Radiossa ammattitoimittajat Leikola ja Lähde lopettivat politiikanpölinänsä ammattipoliitikkojen Kaikkosen ja Lindmanin kanssa ja alkoi ammattiklassikkotoimittaja Kompan uusien levyjen kritiikkiohjelma. Juuri nyt kirkasääninen sopraano laulaa Bachin sävelmiin via Doloresia. Mutta miten se voi olla uutta musiikkia sillä säveltäjähän on kuollut jo vuonna 1750?

Lähden pihalle, panen peräkärryyn rojua ja ajelen iltapvn aikaan Unimäkeen.

keskiviikko 12. lokakuuta 2016

Merkintöjä

7.10.2016 Perjantai

Läksin Knista kun G oli tullut koulusta. Olin täällä Unimäessäni kahden kieppeillä. Tupa hyristeli aika kolakkana joten tuohustelin heti uuniin tulet, ja hellaan myös. Pesin ulkona kaivovedellä Knista mukaan ottamani porkkanat, silvoin ne linteiksi ja kiehautin isossa kattilassa josta nostelin tuslalla puhtaaseen sankkoon ja kuistille jäähtymään. Siinäpä jälleen moneen ruokaan höystettä talveksi. Muuta en sitten kerennyt tehdä kun alkoi jo hämärä pukea harmaata hurstia maiseman kasvoille.

Sitten kun lokakuinen ilta oli saanut yönkengät jalkaansa pihamaallakin, asetuin pikkuhuoneessa sänkyyni vaikka kello ei ollut vasta kuin henkäystä vaille 20. Yritin kuunnella Puhelinlankoja, mutta ei se enää onnistu. Vakavahenkiseksi on mennyt entinen huulenheittäjävaltsu.

E soitti. Se on vielä Vihdissä. S kuoli viime sunnuntaina. Kova paikka huokumisen viimehetkien seuraaminen on ollut heille kaikille siellä. E ei herkimmästä päästä ole eikä tunteitaan juuri analysoi, mutta tunnen miehen niin pitkältä ajalta, että osaan äänensävyistä tulkita vaikka asian vierestä puhuisi.

MiMalle pieni, tähtitaivaan liikkeelle sykäisemä tekstiviesti.

8.10.2016 Lauantai

Menossa Vesannon Niinivedelle. Istun  autossa paikoitusalueella Siilinjärvellä ja katselen ihmisvirtaa kauppoihin ja takaisin peltilootikoihinsa loputtomia ruokakassejaan kantaen. Pöllänen meni juuri autoonsa tuossa parin parkkiruudun päässä. Olisi pitänyt aukaista klasia ja moikata, mutta jotenkin tuntuu, ettei nyt kenellekään vanhalle tutulle viitsi ruveta itsensä kuulumisia kertaamaan. Pölläsen entinen tiukahko pyöreys on veltostunut ja vanhuus on koipiin jo merkkinsä pilkuttanut. Ei meinannut saada autonsa takakonttia auki kun pani sinne kevyet kantamuksensa. Sitten tuosta meninä hynttäsi yksi muori joka ennen oli topakkana (demarina?) kunnanvaltuustossa. Lie hänkin jo yli 80 tai jopa 90, mutta jalka yhä vain reippaana nousee.

Kylän keskusta, joka minun tänne muuttaessani 1973 oli vielä jotenkin hahmotettavissa rautatieaseman yläpuolelle Himalan ja Sandelsin huitteille, on vähitellen kiivennyt tänne entisten hiekkamonttujen ja vielä entisempien harjujen kieppeille, mutta tuntuu silti etsivän sijaansa kuin Kalle Päätalon muurarin uuni. S-market on rakentanut puolta suuremman liikkeen Fontanellan vierustontille ja Lidl, apteekki ja K-rauta ovat myös samalla alueella kadun toisella puolella. Vanhan K-savolaisen ja S-marketin tiloihin piskuisen torin laidoilla ovat invaasion tehneet halpakaupat. Jokunen pienempi liike ja kahvilapizzeria kytristelevät viinakaupan korttelissa. Kirjakauppa, pankki ja ainakin yksi kahvilakonditoria kannattelevat harteillaan yläkertaa jossa sijaitsee ruokaravinteli. Ainoat rakennukset, jotka jotekin tuntuvat jymähtäneen paikoilleen tukimuuriksi Nilsiän suuntaan syöksyvää alamäkeä päin ovat kunnantalo, terveyskeskus ja kirjasto. Patakukkulan ja Tarinaharjun puoleisen sivun halkaisee Kuopioon ja takaisin ja ohitse ketä minnekin jymisten kuljettava moottoritie jonka nopeusrajoitus nousee juuri tällä kohtaa sataankahteenkymppiin.

Savolainen hilpeys ja huumorintaju puuttuu tästä markettikylästä täysin. Ei edes sanottavaa kieroutta ole asemakaavaan osattu rustata. Entistä Siilinjärven pikkukylää alkoivat 70-luvulla kehittää markkinavetoisin voimin, lähinnä Kemiran ja Lujabetonin luomiin työpaikkoihin ja investointeihin luottaen. Molemmat ovat repineet ja repivät yhä voittonsa maankamarasta, toinen laajentaa kaivosmonttua entisillä Raasionsalon tanhuvilla ja toinen kaivelee hiekkaa tässä kylän ympäristön vähenevillä hiekkatöyräillä ja Maaningalle johtavan tien varrella.

Muistan, kuinka Siilinjärvi=Liikepaikka -kampanjointiin kuuluivat keltaiset, nykyisiä hymiöitä ja stop-liikennemerkkien kuvioita muistuttavat tarrat ja kuinka tuloväylien varsille nostetut kyltit riemuitsivat "Kauppapaikka, Siilinjärvi!" utopian olemassaolosta, ja kuinka kaikenlainen julkiröyhkeä ihmismielien aivopesu myymisen ja ostamisen autuudesta rehotti sanomalehdissä ja kaikissa julkaisuissa eivätkä iltä lobbaukselta säästyneet koululaisten äidinkielen esseetkään.

Eräänlainen tulos on nyt nähtävissä kun katselee nykyisen kirkonkylän näkymiä. Täällä käydään kiireesti kaupassa, ja ehkä uimassa Fontanellassa. Maleksijoita ei juuri näy eikä maleksijoille löydy edes Himalan sippikaidetta muusta joutenoleskelusta puhumattakaan. Kaikki muu asujaimisto ja teollisuusalueet sijaitsevat hujanhajan ympäri entisiä hiekkaisia harjuja ja laakeimpia Kasurilan sokerijuurikaspeltoja. Jopa hyötyisät Harjamäen vilja- ja kasvipellotkin on kaavoitettu ja rakennettu täyteen koloja joissa ihmiset kaavojen mukaisesti kaavoihinsa kangistuneina elelevät.

Komeat petäjiköt ja niiden alla tuhansia vuosia levännyt hiekka on tasoiteltu kauppapaikan infan alle, moottoritiehen sekä sotkettu seinien betoniin. Sorasta saadut rahalliset voitot ovat maailmantuuliin moneen kertaan siliteltyjä. Mennyttä maailmaa edustavat hautausmaat ja kirkkojärkäle, ja kulttuuria kirjasto joka sekin laatikkomaisena tiilirakennuksena on aina tuonut mieleeni enempi vankilan, niin kuin kunnantalokin. Ja joillekinhan niissä virkojen myötä elinkautinen muodostuukin; olisi itsellekin jos olisin jäänyt. Enkä nyt ajattele, että asiani ovat mutkien kautta elettynä paremmin; tuskin.

Hoksasin nyt myös sen, ettei Siilinjärvellä ole enää elokuvateatteria eikä elävääkään muuta kuin kesäisin. Urheilu kyllä jyllää vaikka taitaa pesäpallolla tätä nykyä mennä kehnosti kun erehtyivät pelaamaan niitä sopupelejä. Maaseutumuseo ovat Pöljällä ja Sairaalamuseo Harjamäessä, mutta taiteeseen liittyviä näyttelytiloja vain kirjastossa.

Kalle Haatasen ohjelman loppui juuri. Toimittaja Mari Mannisen kertomukset Kiinan yhdenlapsen politiikan seurauksista on ollut melkoista kuunneltavaa. Valtion perhekomentopolitiikka on mahdollistanut ihmisyksilöiden raaistumisen järkyttävälle tasolle kun ovat toinen toistaan vahtien toteuttaneet lain määräyksiä. Silti suunnitelman totetuttamisesta on ollut tuloksena vain väestörakenteen vääristymä kuin suomalaisen hirvilupamenettelystä joskus takavuosina. Biologian sorkkimisesta ohitse evoluution on aina seurauksensa. Tämän seikan tajuaminen vaatisi älyllisesti vajavaisesta susivihaajasta aina nobelpalkittuihin professoreihin asti ilmeisesti liian suuria ponnistuksia, että valistuksella olisi jotain merkitystä. Tieteenteon toteenkäyneenä unelmana voisi esittää uudelleen harkittavaksi tappavien tautien poisrokottamisen ja antibioottien kehittämisen mielekkyys sillä siitähän globaali väestöräjähdys osittain johtuu. Mitä ihminen itsestään kuvitteleekaan! Ettäkö hänestä jumalaksi olisi havaittuaan, että aivoihin tiskattua jumalaa ei olekaan?

MiMa vastasi eilisiltaiseen. Tekstasin vastauksen vaikka ei hän mitään kysynyt.

Kävin Lidlissä. Ostin appelsiinimehua kun en muistanut ottaa edes vesipulloa mukaan vaikka eväät kylmälaukkuun pykäsinkin. Kusterin juhlissa lienee tarjottavia liiankin kanssa, mutta niiden jälkeen aamuyölle venyvistä humpalluksista pitkällä paluumatkalla saattaa hiukoa jo. Janottaa ainakin.

Lidlin käytävällä tapasin Maijan. Olipa se kuihtunut ja vanhuuden rypyttämä! Katsekin harhaili ja puhe takelteli, mutta muisti se minut. Ainakin 25 vuotta on kulunut siitä, kun olen hänet viimeksi nähnyt. Vilkaisin takaisin autoon istahtaessani automaattisesta taustapeiliin, että niinkö sitä olen 25 vuotta vanhempi jo itsekin...

Istunpa sitten tässä vielä vähän aikaa ajattelemassa.

Kaikesta huolimatta tunnen Siilinjärveä kohtaan sympatioita vaikka lähtöni täältä ei kunniamainintoja itseni takia ansaitse, ja ovathan isä ja äitikin loppusijoitettuina tämän kylän hautausmaalle. Sekin painaa vaakakupissa jotain, että muutamat veljet asuvat yhä täällä. Monet ihmiset muistavat minut ja "Vieterin" toimituksessakin saattavat joskus sivuta persoonaani. Viimeksi täällä pysähtyessäni törmäsin toimittaja Ullaan ja se halasi sen tuntuisesti, että oli aidosti iloinen näkemisestä. Tai sitten toimittajalta sellainen käy ammatissa opitulla aitoudella.

Tämän kunnan alueella olen menettänyt poikuuteni kaikella tavalla lopullisesti, rakastunutkin (?) muutamat kerrat ja mennyt naimisiin, perustanut perheen, käynyt neuvolassa ja pessyt vauvojeni kakkapyllyjä, ollut uskoton, juopotellut ja kömpelöinyt kirjoittamisteni kanssa jo silloin. Kaikkien arjellisten ohitse nousee silti muistiin yhä vain ja uudestaan Harjamäki jossa silloisten lasteni äitiä myöhemmin kolkosti koliseviin sairaalasänkyihin sidottiin. Nyt en enää tunne ahdistusta sitä ajatellessani, mutta sen kokemuksen tontilla on tämän parkkipaikan kokoinen muistojenlaava jähmettyneenä kaikkine suruunkuolleine fossiileineen.

Uutisissa ovat tahkonneet USA:n presidenttiehdokas Trumbin vanhoja syntejä. On se anteeksi pyydellyt, mutta mitä virkaa anteeksipyynnöillä on kun ihminen jo syntyjään on läpimätä rasisti misogynisti? Lie irronnut viimeinenkin tyhjää kilisevä kannus moisen hevostelijan cowboysaappaista.

Olisi paljon vakavimpiakin asioita joihin maailmankatolla hääräilevien täytyisi ratkaisu etsiä jo yksin siitä syystä, että ovat vahvuuttaan taatakseen itse aina osallisia pienempiensä sortamisiin. Mutta mitäpäs sitä pommien kappaleiksi repimistä lapsista jauhamaan kun helpompia asioita otsikoida ovat ehjinä maailmasta selviävien hyvinvoinnin tuottamaa paskaa täynnä olevien rapamahojen navanalusjutut.

Venäjäkin vain jatkaa avuttomien pommittamisia tynnyri- ja bunkkeripommeillaan Syyriassa, ja luultavasti osallistuu myös muualla samanmoisiin tuhotöihin, mutta joista ei isosti otsikoida. Maailman huomio on kääntynyt tyystin pois Itä-Ukrainan tilanteestakin joka on luultavasti yksi raakojen Aleppon pommitusten tarkoitus.

Aiemmin olen hökäissyt, että Putin on mielipuoli, mutta sehän ei pidä paikkaansa. Venäjän tämänhetken väkivaltakoneiston siunaama, diktaattoriksi itse itsensä nimeämä (kuvittelua hänellä sekin) henkisesti ja fyysisesti alamittainen miehenpötikkä on kylmänkirkkaasti ajatteleva KGB:n lastentarhan kasvatti jonka aivojen kaikkien puolien ei ole annettu hänen käymissään kouluissa kasvaa. Niinsanotut inhimillisyysaspektit on miehen ajatteluelimistä tyystin poispyyhityt eikä kompromissi ja jahkailuosastoja ole lainkaan. Suoraan Siperian veren ja öljyn kyllästämältä tundralta hänet maailman parrasvaloihin on aseteltu. Kuka ja ketkä tätä nukutettujen paperitiikereiden kanssa painivaa marionettia sitten ohjailee, niin se tietää ken osaa ajatella. Ja se, joka näkee propagandausvan taaksekin.
9.10.2016 Sunnuntai

Heräsin 8:n kieppeillä. Radiossa alkoi Kirjakerho jossa haastateltavana Hannu Mäkelä. Siitä sitten juohduin ajattelemaan, että puhuttujen rivien välitkin täytyy osata tulkita kun kuuntelee tätä kirjailijaa. Ei ne niin kovin järkeviä sisällä, mutta antavat kuvan myös kirjailijan toisen minän itsetehostuksesta jonka kaltaisesti Melender parodioi muutamilla riveillään sattuvasti.

Eilen siis olivat Kusterin juhlat. Koko seiskasarja veljeksiä oli paikalla, ja yksi sisko. Kusterille oli elämänsä ensimmäinen naisystävä löytynyt! Tai "seinänaapuri" kuten kehitysvammainen nainen iloisena moneen kertaan todisteli. Kusterille tapaus on erikoislaatuinen, mutta kun ei ole sanoja kertoa, niin ilmeistä se täytyy ulkopuolisen osata tulkita. Minä tulkitsin sen niin, että äärimmäisen myönteinen asia jossa piilee myöhemmän tragedian ainekset; syvällisempi selittäminen onkin sitten vaikeampaa enkä sitä nyt yritä. Mukavia muistoja, mutta myös ahdistaviakin ajatuksia ja menneisyyteen ulottuvia mietteitä herättävä tapaaminen näin sisarusten kesken tämä matka ainakin minulle oli. Pönötetty ei ainakaan.

Juhlien jälkeen ajoin mutkan kautta Hankasalmen Revontuleen. Laaja tanssisali täyttyi kaikenkarvaisista hiihtelijöistä. Jonkun verran oli humalaisia, mutta kyllä siellä sopi pujottelemaan kun taiten vietäviään ohjaili. 2 naista oli, joiden kanssa homma sujui parhaiten, sen punatukkaisen kanssa juteltiinkin, ja Pyhäsalmen Lomittajan, joka on asia erikseen; se nainen jos perkeleet ja vitut ja helevetit jättäisi puheestaan pois, niin se ei olisi sama ihminen enää.

Ihmiseltä siis amputoidaan joskus raajoja, mutta vajaatejhoiseksi hänet voi leikata myös, jos leikkaa pois puheesta hänen oman äänensä kielenkukkasineen, ne rönsyt jotka ovat autenttista itseään.

Olin tänä aamuna puoli viiden kieppeillä Unimäessä. 700 km lisää autonmittariin siitä, kun perjantaina Knista starttasin. Lie hölmön hommaa jo tällä iällä.

Nyt klo on yhdeksän, panen puuron hellalle vesihauteeseen hautumaan ja lähden timpuroimaan ovea saunaan.

Kni illalla

Saunanoven teko ei oikein onnistunut. Pulttien reikiä ei mitenkään käsivaralta saa aivan suoraan lankusta lankkuun sattumaan vaikka kuinka tähtäisi. Eikä ollut puristimia tai muita työkaluja ja vähiten kunnollista alustaa, jonka päällä tukevasti timprata. Pitää ehkä purkaa ja koota väljemmin rei´in se uudestaan. Harmittaa saatana vaikka lähtiessä hujjaustelin ihan kunnolla.

Tullessa kuuntelin Kadonneiden levyjen metsästäjiä. Joitakin helmiä meille sioille sieltä putoili niin kuin se Umpitollo ja Muori ei siedä musiikkia tuvassaan.

Kärryntäyden toin uunihalkoja, että se edes kotiinpäin tältäkin reissulta. Ja porkkananlintit jotka laitoin jo Unimäen pöydällä pakastuspusseihin valmiiksi. Enempää ei pakastimiin mahdukaan, mutta äkkiähän sinne tilaa syömällä tulee.

Pojat olivat olleet eilen Vuokatin Vihaisenlinnun puistossa monet tunnit Puutarhurin kanssa. Urheiluseura piti siellä G:n kesäpelikauden päättäjäiset.

Muuten kotiinpaluu oli tavanomainen ja jälleen tänne oman kirjoituskammioni yksipatjaiseen sänkyyn itseni viereen kalistelen. Kylmä lienee myös itsensä kainaloon nukahtavalla Puutarhurilla minun puoleinen kuve, eikä se siitä lämpiä vaikka millaiseksi muuttuisin. Minä en häntä kykenisi torjumaan jos ehdolle tuohon tulisi. Siksi ihmettelen yhä millaisin voimin ja millaisella psyykellä hän itse torjunnan kykenee tekemään? Minun tunteeni on, ettei hän asiaa tarvitse ajatella lainkaan. Jääkaappiinkin syttyy valo kun sen oven aukaisee, mutta joihinkin mieliin ei.

Talo voi huojua vaikka siellä ei haureista ja hourailevaa elämää vietettäisikään; Sukupolveni unta kuin Helvi Hämäläisellä tämä.


10.10.2016 Maanantai

Se on tuas A.Kiven päivä jota juhlistamalla kulttuurikerma vuodesta toiseen yrittää paikata menneiden kollegoidensa typeryyksiä. Luultavasti olisivat tämänkin ajan ahlqvistit valmiita syyllistymään samoihin tekoihin jos yksikin poikkeava lahjakkuus merkityksiltään uppoavaksi käyneestä ihmiselon letosta vielä päätään nostaisi. Tämän päivän maailmassa Aleksis Kiven kaltaiseen tekoon kykenevä jos jostain kummallisesta siitosristeymästä syntyisi, niin ilman muuta häntä yritettäisiin takaisin iätivievyyden pimentoihin takaisin polkaista kuin Timo K. Mukallekin kävi -hetkeksi. Jos joku luulee 150. vuoden muuttaneen ihmistä, niin se on harhainen käsitys kohonneen sivistyksen ansioista; Ecce homo!

H tuli. Pantiin rillat kilkkasemaan ja iltayhdeksältä olivat viimeiset sähköjohdot, kojeet, rasiat, pääkeskukset, lähestymiskytkimet ja muut roilotukset valmiita. Minulle jäi ainoastaan eteläpäädyn lipanaluslamppujen asennus ja syöttöjohdon niksauttaminen liitosrasiaan paikoilleen. Sekä tietenkin siivoamiset ja asennusten yhteydessä irtiruuvattujen lautojen takaisin kiinnittämiset.

Uskomatonta, että kaikki toimii! Miten kiittää, miten antaa hyvä takaisin?

Meri soitti juuri, kun olin etsimässä yhtä rakennuksilla yleistä, ihanaa asiaa eli jakorasiaa romulaatikoiden kätköistä. Hän halusi tietää mielipiteeni eräästä saamattomasta miehestä, joka saamattomuuskierteen katkaistakseen rupesi runoilijaksi. Ja tietenkin kun esikoiskirja julkaistiin, olivat sen vanavedessä kaikki karvaiset ja sheivatutkin railot levällään miehen mennä ja tutustua syntysijojensa kaltaisiin luoliin.

En äkkiä kysyttäessä heti osannut selkeää mielipidettä siitä miehestä sanoa siksikin, koska kyse olisi ollut siitä, millaisena nykysaamattoman (tai alati saavan) runoilijaesseistin näen. Nyt asiaa hetken mietittyäni ja ilman, että googletan, arvioisin, ettei runoilijaesseististä kannata olla mitään mieltä sillä miljoonat minun kanssani tällä luokkarajojen säätelemällä portaalla olevat eivät nekään ole hänestä mitään mieltä; kuinka voisivatkaan olla koska eivät ole hänestä ikänään kuulleetkaan?

Mutta siitä miehestä joka muutama vuosi sitten erään samoista aiheista laasastelleen kanssa esiin rynnisti, olen kyllä jotain mieltä: Inho oli päällimäisenä tunteena kun se mediapölvästien salamoissa hentoili harvoine leukatupsuineen. Kysymyskin minulla oli heti valmiina: Kuinka tuollaisin metodein Pegasoksen selkään hypännyt voi luulla, että joku vakavissaan voisi lukea hänen tekstejään vaikka ne kielellisesti olisivat täydellisiä?

Teilaanko minä itse nyt yhden lahjakkaan nyky Aleksis Kiven vaikka en edes akateemista taustatukea hirttolavan pystytykselleni saa?

Siitä olen kuitenkin melko varma, ettei alkuperäinen A.Kivi kirjoittanut koskaan vain sen takia, että pääsisi pukille.

11.10.2016 Tiistai

Asensin toisen päätylipan johdot ja ledilamput. Sitten ruuvailin irrotetut kattolaudat takaisin ja järjestelin muutenkin sekaisin remontissa menneitä paikkoja, ja jota hommaa jäi vielä useammaksikin päiväksi. Yläkerran lattiapinnoitteet ja listoitukset kun saisi vielä jollakin konstilla kustannetuksi niin olisi talo suurin piirtein valmis. Mutta nyt on remonttitili jälleen aivan tyhjä eikä omaltakaan tililtä tarvitse lukemia ihailla. Paitsi jos tykkää pelkistä pyöreistä numeroista.

Iltavarhaisella Vanhempainyhdistyksen hallitus. Asialistalla tämänhetken tilanne ja toimintasuunnitelmat jatkosta. Pantiin alulle luennoitsijatilaisuuden järjestäminen jonka aihe olisi some ja sen vaikutukset niin lapsiin kuin lasten vanhempiinkin. Ja siitähän riitti jo puhetta tuossa kokouksessa ja sen jälkeenkin. Luulen, että kaikki asian äärettömyyden tajuavat ovat oikeasti huolissaan lastensa tulevaisuudesta.

Katsoin poikien kanssa Mammonan päättöjakson. Jotenkin se kääntyi ankeisiin tunnelmiin eikä katharsis-kokemusta muiden osalle oltu kirjoitettu kuin hatarasti Peterille ja hieman sivussa olleelle Evalle. Ellenille järjestetty väkivaltainen kuolema oli kyllä aivan ylimääräinen efekti koska kaikesta huolimatta hänen osuutensa koko kuvioon tuotiin esiin hyvin ohuena juonteena vaikka mukamas piti olla käänteentekeväkin eräisiin mysteerinratkaisuihin nähden.

Avoin väkivalta teloitustyylisine ampumisineen pitkin elokuvaa mietitytti, olihan katsomissuositukset vain K12. Kaikenlaisesta ihmislajin taantumisesta ja väkivaltaan turtumisesta se kertoo. Ja sitten vielä ihmetellään, mistä joukkomurhiin jotkut sytykkeensä saavat kun näki, kuinka jälleen kerran tähänkin elokuvaan oli viatonta turvattomuutta korostava sivullinen otettu roolihenkilöksi: Ellenin pieni lapsi. Ja ehkä murhatun pääministerin melkein aikuisen ja herrojen kesken raiskatuksi tulleen tyttärenkin roolia voisi miettiä syvällisemmin; mitä tekemistä hänellä oikeastaan koko elokuvassa oli? Tai sitten hänen roolistaan olisi pitänyt tehdä moniulotteisempi ja uskottavampi alusta alkaen. Annan sarjalle 3,5 pinnaa ihan vain siksi, että muutamat näyttelijät olivat uskomattoman hyviä. Niin kuin esimerkiksi VG lehden päätoimittajanainen kaikessa pyylevyydessään.

Nyt klo 23.58. Melenderin onnellisuusesseet ovat vielä hiukan kesken, mutta taidan nukahtaa ennen sen loppuun lukemista.

12.10.2016 Keskiviikko

Nukuin puoli yhdeksään! Mitenhän se silleen meni? En kuullut edes poikien kouluunlähtökalatusta. Puurolautasilla oli vähän tähteitä ja voit, maidot ja leivät rojottivat korjaamattomina pöydillä. Kaikilla kahdeksan aamu.

Tänään ei ole ollut mitään muuta kirjoitettavaa kuin viikonlopun ja alkuviikon täyteen sotkettujen pvk:n sivujen editointi tänne. En ole myöskään kotihommia tehnyt, paitsi nyt tiskikoneen täytön kun P tuli ekana koulusta ja se tyhjensi puhtaat pois.

Puolilta päivin olin Merin kanssa puhelimessa pitkän pätkän. Hänen kanssaan keskusteluista ei jää "krapulaa" vaikka pohjamutiinkin vajoavia aiheita käsiteltäisiin. Minä en ole hänenlaillaan lukenut ihminen enkä osaa niin loistavaa tekstiä tuottaa kuin hän, mutta kummasti kykenen asioiden ääriaspekteihinkin juuri hänen kanssaan pureutumaan. Ei kaikkien kanssa voisi vaikka juttelut sinänsä olisivat sydämeen käypiä; erilaisuus ja sen hyväksyminen, että niin on hyvä, on lannoitetta ajatuksille ja elämässä oppimisille. Itsen asioista puhumista voisin kyllä hieman rajoittaa.

Ainakin yhdellä asialla elämässäni voin hieman kehuskella: Olen kyennyt ja edelleen kykenen solmimaan ystävyyksiä joilla on muukin kuin viihde- tai markkina-arvo. Tai juorut vain juoruamisen tähden.

Panin uuniin tulet sillä tupa täälläkin jäähtyy. Saunaan seuraavaksi ja iltaa viettämään. Huomenna jos saisi psyykattua itsensä siivoamaan pihaa kesän jäljiltä. Tramboliinikin pitäisi purkaa talviteloilleen. Puutarhan myllääminen aikomusten mukaisesti saapi kyllä jäädä talven alle niine hyvineen. Meinasin muuttaa järjestystä, eli pottumaan kohdalle, kuten Unimäessäkin, laittaa mansikat ja mansikoiden paikalle antaa vadelmapuskien levitä. Pottuja jos laittaisi vähemmän kuin muutamina kesinä aiemmin. Se omenapuun taimi pitäisi muistaa suojella pakkasilta ja rusakoilta.

perjantai 7. lokakuuta 2016

Merkintöjä

3.10.2016 Maanantai

Kirjoittanut koko kuulaan lokakuisen maanantaipäivän, ja vielä nyt illastakin. Oli välillä pyykkiäkin pyörimässä, ja tiskejä, ja ruokia huitaisin vasemmalla kädellä, mutta niitä ei tekemisiksi lueta.

Lonkkiin on koskenut tämä istuminen.

Virolla kyseenalaisen kompromissin paikka kun valitsivat ainoana tälle kierrokselle ilmoitetun ehdokkaan Kersti Kaljulaidin presidentikseen. Onkohan sukunimi suomeksi kaljulaine?

4.10.2016 Tiistai

Unessa jälleen lapsuuskorpien polut, ja nyt valveillaollen kipuilen. Kuinka rampa ihminen onkaan kun sen mieleen juurtuneet metsät on amputoitu kokonaan pois. Jäljellä ovat vain aavesäryt, ja tuulenpesien paikalla masennus.

Hain rautakaupasta valmisbetonia säkillisen pihavalojen jalustojen korokevalua varten. Pojat komensin kaveriksi "suureen valu-urakkaan" ja sekös huvitti; 2 sankollista siitä säkillisestä tuli. Katkoin ja päättelin jalustoista törröttävät sähköjohdotkin valmiiksi jotka kytken lamppujen vastaaviin kunhan betoni jähmettyy. Ketjutus kulkee melkein talon ympäri ja johtokieppejä löytyy kuistin vinttivarastostakin. Siinä sitä selvittelyä, että muistaa, millaiset olivat niidenkin valaistusten aikomukset muualla, paitsi perennan kohdalla joka on selvä juttu. Pian kymmenen vuotta siitä, kun ne ovat maahan kaivetut!

Veikon Koneen myyjäkaveri näpelöi kaikki kateissaolleet kännykän yhteystiedot puhelimeeni. Ne olivat tallentuneet jonnekin Googlen pilvipalveluun kun joskus olen nettiäkin sen kautta käyttänyt. J5:n näytön korjaus olisi maksanut 105 euroa joten otin halvimman Huawein joka myynnissä oli. Alle satasen sen maksoi.

Nyin loput porkkanat penkistä pois ja katkoin naatit. Tuli kukkura sankollinen vielä vaikka on penkistä popsittu suoraan jo pitkään. Täällä Knissa porkkanapenkkimme koko on suurin piirtein puolitoista neliötä, että siitäkin voi arvella, millaisia määriä maata ihminen elääkseen tarvitsee. Pitänee nuokin kiehauttaa ja panna pakkaseen, sillä ei me jakseta niitä syödä ennen nahistumista. Juureskellaria en ole vielä kuntoon saanut. Kasvihuoneessa olisi ollut vielä paprikaa tulossa, mutta kylmät kerkesivät ensiksi. Eilen söin viimeiset tomaatit ja puolenkymmentä kurkunpötkälettä toin jääkaappiin. Viimeiset omenatkin Puutarhuri vasta toissapvnä kopisteli nurmikolle. Tilhit näkyivät tänään nokkivan hra ja rouva Tiitisen omenpuun latvoissa olevia muutamia hedelmiä.

Hämärtyessä pihaan tepsutteli seinävieriä kiertäen pikkuisen siipeensä saanut harakka. Kävin hakemassa sämpylänpalasia ja nakkelin sen nokkaan. Söi ahnaasti ja loput se kantoi Riston pihaan vaahteralehtikasaan piiloon. Sitten se hyppäsi Riston aitan nurkalla olevan sadevesisankon reunalle ja hörppi vettä ennen kuin linkutteli rakennuksen taakse suojaan.

Nyt illasta tavalliset hyrskäjäiset, saunomiset ja syömiset ja nukkumaankomentelut. Eliaksen kanssa katsoin Mammonan jossa pääsekoilijoille oli kirjoitettu kummallista juonenkuljetteluja. Itsekseni katsoin Areenalta sen jälkeen vielä yhden dokumentin joka käsitteli Naurusaaren pakolaistilannetta. Siitä tuli onneton ole, joten sinnittelin vielä ranskalaisbelgialaisen tragikoomisen elokuvan Hyvä haltijatar. Siitä mielenmittari heilahti sopivaan kulmaan, että luen nyt vielä, kun kellot lonksavat jo aamuyön tunteja, Melenderin uusimman esseekirjan onnellisuuden pohdinnoista. Panen kuitenkin ensiksi ohrapuuron uuninarinalle hautumaan aamua varten.

5.10.2016 Keskiviikko

Pakkasta aamulla yli 3 astetta.

Oli aamupäivästä ajattelua ja yksi kirjoitushomma.

Illan uutisissa Putinin duumapuheesta oli suomennettu muutama valikoitu rivi (kukahan ne valitsee?) Putin on valehtelija, ja tekee sitä otsaansa rypistämättä 150 miljoonan kansalaisensa nimiin. Jokatapauksessa Vladimir Putin niminen maapallon asukas ei rauhalliseen vanhuuteen tule kuolemaan. Hänet murhaavat ihan omat joukot kunhan tilaisuus tulee. Ja se tulee.

Liitin pylväsvalojen virtajohdot paikoilleen. Nostin johtojen kytköskohdan ylös putkeen ja sitä varten piti maajohtoa jatkaa. Panin jalustat täkkikipulteilla kiinni vielä pehmeään valuun ja painoilla tuin tolpat paikoilleen. Kyllä valu seuraavaan kesään mennessä on tapeeksi luja, että huojumatta paikoillaan pysyvät. Tai jos ei, niin poraan kiila-ankkureille uudet reiät kovaan valuun.

Kävin katselemassa kuistien lippoihin valoja. Hirvittää niiden hinnat enkä vielä osannut päättää, mitkä otan. Tarvitsen kuusi lamppua, että molemmat lipanaluset tulevat kunnolla valaistuiksi. Irrotin jo laudat joiden takana johtoja roilottaa. Olisi se helppoa rakentaa kun olisi sitä rahantölömyä taskunpohjilla kuin leuhkalla Mikolla laulussaan. Tai sitten kaikki tarvitsemamme olisi jo aikoja sitten rakennettu ja uutta, tarpeetonta vain haluaisi.

Siipirikko harakka tuli jälleen illan hämärtyessä kyselemään leipäpalasia. Tarjoilin ruisleipää ja purkin pohjalle jääneitä keksinpalasia. Kun heitin summassa kolme palasta nurmikolle, se haki ensin yhden, jonka kauempana nokki kupuunsa, sitten toisen jonka kävi piilottamassa lehtikasaan ja kolmannen se taas söi. Sitten se meni ja hörppi Riston sankosta vettä päälle. Päättelin tästä, että kyllä harakka osaa laskea.

Olin jo sulkemassa A-studion jälkeen telkkaria kun Teemalla alkoi erikoisen laadukas elokuva Lokakuu-Marraskuu. Sen katsottuani on hyvä ruveta lukemaan ja nukahtaa monenlaisiin mietteisiin.

6.10.2016 Torstai

Pakkasentapaisia jo pitää; 3 astetta aamulla ja kuura maassa.

Unessa jälleen sota. Valtava venäläisarmeija oli ryhmittyneenä metsässä kulkevan rajan taakse koko 1500 km matkalle ja suomalaiset odottivat kuusenjuurille piiloutuneina metakan alkamista. Uhkaava oli tumma taivas ja presidentin ilme.

Ilmeisesti pelkään ihan oikeasti sodan saapuvan tällekin kulmalle maailmaa. Pelkään mielipuoli Putinia joka on kansansa ja armeijansa saanut valtaansa psyykattua.

Aamupv meni pihanpuoleisen kuistinlipan valaistuksen asennuksessa. Hain kaupasta kuusi lamppua ja ketjutusjohtoa ja ähersin kolme niistä paikoilleen. Toiset kolme tulee julkipäädynlipan alle ja se on toisen pvn homma. Panin nurkantaakse päätykulmaan myös yhden seinälampun vaikka katuvalot loistavat sen verran, ettei sieltä tulija kyllä mihinkään kompastu ellei ihan sokea ole. Laitoin väliaikaisen roikkajohdon viemään virtaa valoille ja kyllä ne toimivat.

Iltapvllä oli keskussairaalan labrassa käynti. Sillä reissullla livahti muutama tunti. Lidlissä oli yksi tuttu rouva jonka kanssa juttelin niitä näitä tarjolla olevia rojulaatikoiden sisältöjä hypistellessämme. Satuttiin vielä kassalle peräkkäin, joten kannoin hänen täyteen pakatut kassit autoonsa koska itselläni oli vain pari leipäpussia. Sitten ajettiin peräkkäin eibiicii-asemalle kahville ja juteltiin lisää. Puheet eivät olleet mitään merkillisiä, mutta kaarrettiin siinä maailmantilanteiden kautta henkilökohtaisempiinkin asioihin. Rouvalla oli laastari korvantakana ja toisen käden nimetön oli kääritty lastan kanssa suoraksi. Sanoi olleen konfliktin kotosalla viime viikonloppuna.

E:n kouluretkileipojaispäivä. Puutarhuri leipoi E:n kanssa gluteenittomia puolukkapiirakoita. Pari kotiinkin.

Tuli sitten rutinaa P:n kanssa kun pyysin sitä kaveriksi peräkärryn pilkkeistä tyhjentämiseen. En saanut poikaa änähtämäänkään ja ottihan se päähän. Harmittaa aina eniten oman malttinsa menettäminen ja äänensä volyymi. P itki nyt illalla kun meni nukkumaan. En muuhun kyennyt, kuin silittämään tyynyllä lepäävän poikasen märkää poskea. Eikä se kuivana säilynyt omakaan. Ristiriitaista edelleen lasten kasvatus. Ja aina vain raskaamman tuntuista mitä enemmän ikää ja ymmärryksentapaista omiin aivoihin ujuu. Ja kun näkee melko pitkälle lastensakin tulevaisuuteen ainakin yleisessä mielessä.

Siipirikko H tuli peräkärryä tyhjentäessäni jälleen hämärän jo valtaamaan pihaan. Nakkelin sille leivänpalasia ja asettelin keksinmurusilla täytetyn astian tuomenjuurelle josta se kantoi kaikki tallelokeroihinsa kaikki, mitä ei jaksanut syödä. Nyt pääsin lähelle tarkastelemaan sen vammaa. Näyttäisi siltä, että oikeanpuoleiseen siipeen olisi ammuttu jollain pienellä aseella, ehkä ilmakiväärillä. Se aristelee siipeään ja kun pyrähtää lentoon, on meno kovasti vinoa. Luultavasti luita ei ole poikki kuitenkaan.

Unilukemiseksi Melenderin Onnellisuusesseitä jotka kyseenalaistavat onnellisuuden. Ja varsinkin onnellisuusteollisuuden jota Sarasvuo-nimisen huijarin suullakin on amerikan ihmemaasta jo kauan maahamme rahdattu. Naamat rutussa silti koko yhteiskunta kohti talvea dallaa.

7.10.2016 Perjantai

Puolueiden kannatusluvuista taas uutisissa päälimmäisinä. Kolumbian presidentti saa tänä vuonna Nobelin rauhanpalkinnon vaikka eivät siellä saaneetkaan pitävää loppua pitkälle sisällissodalleen. "Kyllä kansa tietää"-ratkaisi jälleen. Tietääkö se? Kansahan on pelkkää lihasmassaa jonka joukoissa harva ajattelee. Tai siis jaksaa ajatella kaiken sen lihasmassalla suoritettavan aherruksen lomassa.

Niin on jälleen kalenterinlehtiä käännelty nikamaan jossa siirrytään viikonloppua viettämään; Ihan kuin mitään ei viikon muina päivinä vietettäisi. Hmh.

Aamupv meni asioita hoidellessa, ja E:n leivonnaiset piti marketin käytävälle koululaisten myytäväksi viedä. E:lta unohtui sählymaila kotiin ja soitti, että G veisi sen sinne kun menee yhdeksäksi. Mutta ei G muistanut sekään. Minä vein sen sitten ja samalla kävin koulun ruokalassa jossa pojat juuri olivat syömässä. Jututin G:n opettajaa ja pari lasta kävi puhuttamassa minua. Pikku Mariamkin tuli käytävällä kysymään, mitä kuuluu ja Dino huolehti, että tuleehan G hänen synttäreilleen sitten 15. pv.

Hankin kaupasta viikonlopun ruokatarvikkeet ja alan nyt pakata Unimäkireissua varten. Huomenna on Niinivedellä Kusterin 60-vuotissynttärit. Sillä reissulla meneekin sitten koko pv sillä mökiltäkin tulee matkaa liki 200 km sivu. Jos sitten juhlien jälkeen iltasella kävisi Revontulessa humpalla.