sunnuntai 29. marraskuuta 2015

Marraskuu 2015, 4 viikko

23 pv maanantai

Kuu kohta täysi. 5 astetta pakkasta.

Putki Esko soitti. Miehellä kunto on pysynyt kohtalaisena. Sanoi takovansa makkaratikku-puunkanto-nokikola ym-sarjoja. Menee myymään tyttärensä kanssa kun se on varannut paikan joltain joulumarkkinatorilta Hesassa. Esko se osaa. Vai sanoisiko eskot ne osaavat, valtot vähemmän.

MT:n toimituksesta soittivat. Kysyi, pannaanko koko nimi kirjoitukseeni näkymään. Myönsin.

Särjin kirveellä pölkkyjä pienemmiksi. Piti lopettaa kun olkapää sanoi kiitos riittää. Sitten alkoikin taas päänsärky. Otin Buranan. Ei auttanut.

Seuraava puhelu tuli tulikuumalta metsien mieheltä jonka punakoiden poskien pullistelun ja nenän karvaisen tuhinan näin sielunisilmin. Sanomiset oli tarkkaan harkittu; puhelu loppui yhtä nopeasti kuin oli alkanutkin. Siinä mielessä reilunreipas tapaus, ettei mies ollut numeroaan salannut. Liittymän omistaja on Suomussalmelta.

Miten vihapuheluun pitää suhtautua jos vihan kohde on eläin? Vai olikohan sudet ja minut samaan vyyhteen solmittu?

Pesukonekysymykseen tuli sellainen ratkaisu, että haettiin uusi Veikon Koneesta "velaksi". Eräpäivä 27 pv. Pyykkiä kerkesi kertyä pienen nyppylän verran. Ensi viikolla sen rinteillä olisi voinut lasketella, ja sitten olisivatkin vaatteet loppuneet. Tai olisin pykännyt sen pyykkikodan ja muuripadalle sijan pihanperille.

Uusi p.kone on Siemens, Saksassa tehty. Alennushinta 690;-. Ei tullut kyseltyä, onko kodinkoneiden päästömittauksia väärennelty kuten volkkareissa. Niissähän on se energiankulutus-plussa- ja miinustarra kyljessä. Hiljainen ruputti se on; 43 db. Entinen päästeli ääniä 80 db lingotessa ja nyt rikki mentyään valitteli kuin hydraulinakuttaja malmimurskalla. Ohjelmoinnit toimivat sormella hipaisten, että nykylasten leikkikaluksi verraton. Opinkohan ite.

Syötiin tähteitä ja leipää. Leipä onkin taas kaikki, pitänee panna korvoon juuri jytisemään joku pv. Nyt en jaksa. Mieli maassa. Eräs viestienvaihto askarruttaa. Tärkeänä olen tätä kontaktia pitänyt.

24 pv tiistai

Puutarhuri lähti aamujunalla (05.45) Ouluun työpaikkakoulutukseen. Tulee joskus huomenillalla. Laitoin yöllä takan valurauta-arinalle puuropadan ja se oli sopivaksi hautunutta aamuksi. Pojat söivät niin että maha poksui, ja takapuolet.

Sitten päivällä tuli G koulusta luokkakaverin kanssa. Paistoin iltapvllä puurontähtesiin lettuja kahden litran annoksen muka pieneksi välipalaksi. Koko vino pino huljahti kerralla suihin. Ja purkillinen omenahilloa.

Turkki ampunut venäläishävittäjän alas Syyrian rajamailla. Nyt ne siellä ovat tuimina toisilleen. Ja kun muuta ei kotomaassa, niin Kempeleessä oli poikasilla alkanut oksat tojia, ne olivat raiskanneet, tai ainakin yrittäneet raiskata 14 vuotiaan tytön. Epäillyt ovat ilmeisesti pakolaispoikia ja nyt tämä ihana some ja muu paskalehdistö hehkuttaa tällä yksittäistapauksella lopun vuotta. Siihen massojen lankaan menevät fiksutkin "oman tien kulkijat". Tuhannesta vuosittain "omien" toimesta tapahtuneista raiskauksen kohteista viisveisataan.

En puolusta yhtäkään raiskaajaa, mutta en myöskään niitä, jotka sellaisen varjolla saavat vihakampanjoihinsa poweria muita älyttömiä kiihottaessaan.

Tarttis ajatella ensin. Kaikkien.

Ajateltavaa itsellekin on tullut. Pilkkuvirheitä ja lukihäiriöitä ja siihen kompastuu pitkäkin kaveruus, Syy on tietenkin myös oman itsensä totisuus; negatiivisuus. Mutta mistä maailmanmenon silminnäkijä positiivisia asioita jokaiselle päivälle ammentaisi? Harhakuvitelmista, rahalla ja aineilla hankitusta euforiasta. Shoppailusta Stockkalla.

Mäni pilalle tämäkin viikko.

25 pv keskiviikko

Perunarieskoja paistoin arinalla.

Oravalle koetin ruuvailla esteitä etteivät pääse tinttien jyviä napsimaan, mutta on niillä edelleen konstinsa. Yksi sivu vielä tukkoon niin vasta lumien tultua voivat kinoksen päältä pompata. Hyväntekeväisyyteni kohteet täytyy minunkin rajata siihen, mihin lompakossa on varaa; ei ehkä tinttienkään: auringonkukkien hinta halvimmillaan on 1,68:- kg. Olen huomannut, että näissä halvimmissa jyvissä puintitöhkän määrä on puolet painosta.

Nämä mun mitättömät hommat!

Luen kosmologin tekstejä ja vähitellen alan ymmärtää pikkuisen, mitä milläkin ulottuvuudella tarkoitetaan. On Enqvistillä ainakin kielikuvien rikkaus ja sitä myöten popularisoinnin taito hallussa. Että ihan novellina kutakin lukua lukee jos ei kaikkea tajuakaan. Sekin hyvä puoli lukemiseni kohteessa, että nämä ongelmat, joita näyttää syntyvän elämääni mitä merkillisimmistä suunnista, millimetristyvät karhukaismaailmojen kokoisiksi. Sellaisiksi kuin niiden todellisuus onkin.

Me ihmiset!


26 pv torstai

E:n hamppi het uamusta. Sen jälkeen mutkan kautta pois. Liukkaat polut, vettä sataa, menin märäksi sisältä ja päältä.

Naapuri Arvon hakivat ambulanssilla. Heti mieleen nuljahi luonnollinen ajatus: Tulleneeko vanha herra enää takaisin.

Lehdestä luin poikien kanssa porukalla juttua siitä, kuinka ihmiskunnan nälkäkaudet voidaan todentaa myös vanhojen puiden vuosilustoista.

Sitten luetutin pojilla Kari Enqvistin Ensimmäinen sekunti-kirjasta muutamia lukuja.

Eilen G: kanssa juttua uskonnoista ja jumalista. Sujuvasti oli koulusta opittu, kuinka J loi maailman 6:ssa pvssä ja seitsemäntenä hän lepäsi. Kysyin, onko ollut puhetta evoluutiosta. Ei. Kerroin, kuinka raamattu on vain ihmisen pimeinä iltoinaan kehittelemä tarinakokoelma joka on karannut käsistä ja edennyt kauaksi tarinoiden metsikköön eikä enää osaa sieltä pois. Ihan niin kuin iskän pikkukarhutarinatkin yhden kerran Ilomantsista Kanadaan.

Olen lapsille kertonut kylmästi, että mitään jumalia ei ole olemassa. Lukekaa kosmologiaa tai akuankkoja mieluummin kuin raamattua. Ja vasta sitten, kun faktaa on päässä tarpeeksi, iltojenne ratoksi muutamat psalmit.

Kemppisen kommentoijiin on ilmaantunut "arska"-nimimerkki jolla sävy on sama kuin "Tapsalla". Lie sama kuin kolehmaiset ja vV:t jotka ovat hävinneet kartalta. Tällaisiin muutamat kykenevät, kloonaamaan itseään loputtomiin koska eivät omana itsenään uskalla esiintyä. Ja koska haluna on mölistä lööppimetsän puissa kuvitellun enemmistön mukana. Yksilöllisyys on selfiekepin nenässä.

Alan todella saada kylläkseni blogien seuraamisesta. Omanikin taidan laittaa Karjalan jälkeen naftaliiniin. Ne muutamat, jotka hehkuttavat kirjoittamisiani eivät voi olla tosissaan. Jos olisin todella hyvä siinä, kustantajia roikkuisi oveni kahvoissa jonoiksi asti.

Luopumisen tunne käsitttää koko mitättömän elämäni matkan takaa tänne "eteen". Ei se tämän enempää enää kohdallani tule olemaan kun se ei paljoa ole tähänkään saakka sisältänyt.

Kuuntelen kirjoitellessani Johanna Korhosen Valkoista valoa-ohjelmaa. Rahasta puhuu hänkin. Rahaan törmätään jokaisella tasolla joka päivä. Rahalla rakennetaan ja rahalla tuhotaan. Raha tappaa ystävyyksiä, koskaan se ei niistä kestäviä tee. Joku aina mittaa ihmissuhteetkin rahassa. Tai rahattomuudessa. Potkittavaksikin joku aina ostetaan. Joku joutuu sellaiseksi itsensä kauppaamaan kuin kreikkalaiset prostituoidut euro per pano.

Onnellisin se, jolla ei ystäviä eikä rahaa ole. Se on pian kuollut ja kuolleet eivät itke, eivät naura. Oikeat erakot eivät ole yksinäisiä, heidän pöydillään keikkuvat pikku-ukot ja tuvanhaltijat, rossipohjien tontut ja kiukaiden maahiset. He eivät tarvitse välittää itsestään eivätkä muista, mutta eivät ole haitoksikaan.

Puolelta päivin unohtui G:n hamppi! Opettaja soitti, ettetkö ala tulla hakemaan. Myöhästyttiin 10 minuuttia, mutta onneksi oli vain oikomisrautojen kiinnityksen tarkistuks ja se oli ohitse kolmessa minuutissa.

Hector valitsi Laura Lindstetin Oneironin Finlandin voittajaksi. Kirjailijan kymmenminuuttinen palkintopuhe oli naseva, mutta siihen hänenkin kantaaottavuutensa jää. Huokasin helpotuksesta, kun Panu Rajalan ½plagioitu kirja ei kärkeen päässyt vaikka paskankos väliä silläkään olisi.

Tietofinlandian sai Tapio Tammisen Kansankodin pimeämpi puoli ja Juniorifinlandian Nadja Sumasen Rambo.

Näistä kirjoista tulen lukemaan Tammisen kirjan.

27 pv perjantai

Hakkasin vähän pölkkyjä pienemmiksi. Viime päivien kovat tuulet riepottelevat jatkuvasti polttopuupinojen suojauksia ja niitä kohentelin. Miten mukavaa olisikaan kuivia kalikoita takkaan ja saunanpesään kunnollisesta liiteristä hakea eikä näistä alati asentoaan muuttavista, sortuvista läjistä milloin sateen seasta, milloin hangesta. En minä siitä niin itse välittäisi, mutta kun ei näy tämä elämä senkään osalta kohdallani korjaantuvan ja hankaluuksiin joutuvat syyttömätkin. Ikänsä semmoista resuamista. Tolskaamista kuten isä sanallisina eväinään lapsiaan elämään toivotteli. Väsyttää ja vituttaa tämmöinen.

Sain kuitenkin jatkettua Karjalapäyöräily-kuvaustani kesältä 2014. Sitkasta on, mutta jos jotakuta haittaa, se ei minua liikuta. Loppupuolella se jo on. Tiijä sitten, jatkanko raportoinitiani jatkopolkaisusta Imatralta Tammisaareen.

Sammatissa, Elias Lönrothin mökillä käynti liittyy löyhästi matkani raameihin, mutta näin jälkeen päin ajateltuna kovin lapselliselta ulokkeelta koko pyöräilyteemaan. Kosketuspintaa Lönrothin aikaan ei löytynyt Karjalasta eikä polkijan mielenpohjalta.

Karjala on kohta menetetty kirjaimellisesti kieltä myöten. Toiset 70 vuotta eikä siellä yksikään suomensukuista kielenpuolikastakaan hallitse. Eivätkä parit suomenkieliset lehdet ilmesty kymmenen vuoden kuluttua enää. Karjalan Sanomat minulle vielä sähköpostiin tulee, mutta kuinka kauan?

Petroskoissa samassa Neuvostoaikaisessa rakennuskompleksissa sijaitsevan Karelia-lehden päätoimittaja on pelkkä marionetti jonka tehtävänä on ajaa se KS:n kylkiäinen alas muutamassa vuodessa. Sen miehen kommentit omilla fb-sivuillaan ovat kuin Moskova-tosenttimme Johan Bäckmanin omillaan toimittamat. Omituista, ellei ihan hirveääkin, että näidenkaltaisille sanankäyttäjille edelleen vaikutuskanavia siunaantuu.

Susi on pesinyt KS:n mielipidepalstalla kohta kuukauden ajan. Nyt joku kirjoitti jälleen isommasti jolla susia olisi halu päästä joukkomurhaamaan. Kysyi totisessa kirjoituksessaan, että pitääkö koko Lentiiran kylä pakkomuuttaa muualle susien  takia. Päihin ei tartu edes pelkkä puhdas tieto suden vähäisestä haittavaikutuksesta yhtään mihinkään. Lentiiran kylä, joka vielä 1960-70-luvuilla oli yksi vilkkaimmista rajaseudun kylistä on kyllä tyhjentynyt ihan muista syistä kuin susien takia. Ja tyhjenee edelleen; viimeinen kyläkauppa lopettelee siellä juuri toimintaansa asiakkaiden vähyyden vuoksi. Ei sellaiseen susia tarvita, vain joidenkin intresseihin sopivaa yhteiskuntapolitiikkaa.

Vähäisetkin lumet sulivat pois. Tongin puidenlehtikasan alta kouliintumaan juurtamani omenantaimet esiin koska näyttää siltä, että home niihin iskee jatkuvan märkyyden ja ilmanalan soutamisen ja huopaamisen vuoksi. Olisi pitänyt styrox-levyllä suojata ne.

Muutama kymmenen vuotta sitten maa oli syksyisin jo jäässä ja paksun lumen vallassa näin marraskuun lopussa, mutta nyt on monta vuotta peräkkäin ollut samaa mustaa epävarmuutta. Millä tavalla sekin muuttanee kasvuston luonnetta kun ei maa roudi? Eino Säisän kukkivat roudan maat ovat mennyttä elämää. Ja miten nopeasti se onkaan tapahtunut; siinä vaara piileekin.

Mutta kansakunnat ympäri maailman kohottavat vain rajattoman kasvun graalinmaljoja valmistautuessaan kuluttavaan jouluunsa joka on jo perinne eikä siitä voi siksi luopua. Joulupukki on totta.

Kun iskee alati olkapäällä keikkuva alakulo, kelaan valokuvia lapsistani, että edes vähän helpottaisi. Nyt on taas sellainen hetki. Mitä tälle muuta taitaa. Joskus saman tunteen tullessa olen harkinnut jotain vakavampaakin tekeväni.

sunnuntai 22. marraskuuta 2015

Marraskuu 2015, viikonloppumerkintöjä

20 pv perjantai

½ kahdelta Unimäessä. Uuniin ja hellaan tulet, 2:lla sankolla vettä kaivolta, kahvivesi porajamaan hellanringille. Samalla heivuulla valurautaiseen muuripataan vettä kuumenemaan. Helposti lämpesi mökki kun Soila kävi eilen pitämässä tulia.

Raiskiolle pölkkyjen raahamiseen en enää ehtinyt. En olisi jaksanutkaan. Luin kirjakassiin Knissa pistämäni Hesarin ja Maaseudun Tulevaisuuden. Nukahtelin.

Naurahtelin "kirjailija/beaglenomistajan" mielipidekirjoitukselle josta väliotsikoksi olivat MS:n toimituksen sisävihreät nostaneet lauseen "Hirvenlihan hiilijalanjälki on nolla."

Mitenhän se voi nolla olla?

Jokaikinen syyskesä alkavat pyssyt ampumaradoilla paukkua: Hirvimiehet ja sellaisiksi aikovat siellä tarkkuuttavat torrakoitaan. Vähän myöhemmin ovat ammuntakokeet ja taas ruutia palaa, sekä bensaa ja naftaa sijaitsevathan ampumaradat useinkin kauempana maalikylistä eikä sinne jakseta polkupyörillä tahi jalan taivaltaa.

Metsästyksenharrastajat hankkivat erilaisia varusteita muutamien satojen miljoonien edestä joka vuosi; globaalitasolla miljardien eurojen edestä. Pelkästään koirien ruokintaan maapallolla kulahtaa 30 miljardia euroa vuodessa. Kuinka paljon itse koiraan ja sen muihin varusteisiin. mm vakuutuksiin ja eläinlääkärikäynteihin kulutetaan? Kymmeniä miljardeja lienee sekin luku.

Kun jahti alkaa, könyää sadantuhannen jäsenen ukko- ja akkakörmyarmeija sadantuhannen koiran kanssa maastureihinsa. Parin kolmen kuukauden aikana kilometrejä kiertyy maastureiden mittareihin miljoonia ja polttoainetta kuluu. Nuotioilla paistetaan, ei suinkaan hiilijalanjälkensä perusteella "nollatuotannon" ja jahdin kohteen, HIRVEN lapaa vaan tehotuotannon ja teollisen teurastuksen sekä monenmoisen logistiikkaketjun lävitsekäynyttä ja lopulta hirvimiesten reppuihin eksynyttä makkaraa.

Kun hirvi (x 55 tuhatta)sitten on kellistetty, raahataan se mönkijöiden, traktoreiden, moottorikelkojen tai autojen peräkärryissä jahtimajalle jonne useimmissa paikoissa on rakennettu nykyajan hygieniavaatimukset täyttävä pienoisteurastamo.

Hirvi vinssataan teurastamon kattoon, paloitellaan, litistellään muovisiin vakuumipakkauksiin ja jaetaan hirviseurueen jäsenille kullekin ansionsa mukaan. Ampuja saa tehdä trofeelle mitä haluaa. Jos se on tarpeeksi piikikäs, hän vie sen konservoijalle ja lopulta trofee päätyy metsästäjän olohuoneen seinälle tai oven yläpuolelle ulos, että ohitsekulkijatkin älyävät uljaan metsästäjän asuvan juuri siinä talossa.

Kaikki tämä ja metsästyksessä "tarvittavien", lukemattomien muiden sivutuotteiden raaka-aineet revitään jokatapauksessa maapallopoloisesta. Kysyn siis uudelleen: millaisin laskelmin hirvenlihan hiilijalanjäljestä saadaan nolla?


Hämärä saapui pilviseen marraskuun päivään lumpsimalla kuin ukki Uatu huopikkaissaan silloin joskus, kun Villelänpolunsuu vielä kuusikkoon aukesi kuin musta ovi vihreään seinään. Ja jo neljään mennessä tipahti pilkkoinen pimeä jota vastasatanut lumi alakuloisin sävyin vähän vaalensi. Reilun puolikkaan kokoinen kuu jossakin repalehtevien  pilvien takana hieman myöhemmin illalla valjuili myös, mutta mikä siinä lie, että senkin tenho iän myötä haalistuu yhä vain enemmän; tietoisuus valtaa tyhmänkin aivoista lohkon kerrallaan.

Nukuin 17-18 välin ja sitten 19-21. Korvailin viimeöistä unenevajausta. Vedin välillä polttopuiden hiilijalanjäljet alas hiilinieluun, survaisin pellit kiinni ja hörppäsin termoksesta kahvia. Kävin vielä kusella, laitoin kuistille lyhtyyn tulet ja lakkautin yläparvelta kaasulampun tohajamisen. Nyt luen akkuvaloissa Jörd Donnerin Pikkumammuttia jonka tempaisin kirjastosta mukaani kun lähtiessä kävin viemässä Mäkelän Otavat sun muut lainatut pois. Omasta hyllystäkin  panin pari kirjaa kassiin, että on mistä valita pitkinä Unimäen öinä jossa eivät sähkövalot joka nurkkaa valaise eivätkä tietokoneiden ruudut houkuta joutavuuksissa ainoaa elämisenaikaansa tuhlaamaan. Mitä elämää se sitten lienee, kun toisten kirjoittamia kirjoja lueskelee? Mihin se johtaa? Mihin ei? Viisastumisiin...ko?

Sonja soitti jossakin välissä. Kyseli, esiintyykö suvussa kolesteroliongelmia. Sanoin, että molemmat sedät, Oskari ja Heimo ovat syöneet lääkeitä 70-luvulta lähtien ja itselläkin  se väliin on kummitellut, mutta pysyy ruokaa säätelemällä kurissa: Pikku Mirrellä on kuulema kolesterolit koholla (paha 5,8, hyvä 3,8).

21 pv lauantai

Heräsin ½5:ltä. Hain kellarista pottuja, kuorin ne sekä sipulit, lantut ja porkkanat jotka lohkoin isoiksi kuutioiksi kananlihasviivujen kanssa valurautapataan. Lisäsin kasvisliemen ja kermanlorauksen ja asetin uuninarinalle hautumaan. Lämpöä kouratuntumalta mitattuna lienee 170-180 astetta. Saavat nyt olla siellä vaikka koko päivän. Siitä riittää huomiseksikin yhden korpiukon poskia pyöristämään.

Nyt ei sada lunta enää. Yöllä on sen verran rihmonut, että tulojälkeni ovat peittyneet. Kahdeksan kieppeillä vasta valkenee. Luen siihen saakka Pikkumammuttia. Nyt pitää etsiä, mihin Donnerin merkkaukseen aamuyön puolella uinahdin. Olen sitä jo yli puolen välin menossa. JD on pelkäävinään kuolemaa vaikka se luonnollista jo hänen iässään olisikin. Syöpäpesäkkeitä on löytynyt keuhkoista. Odottelee hoitoja, matkustelee Ruotsissa, Amerikoissa ja Suomessa. Joutuu varasijalle eduskuntaan kun Astrid Thors hyppää Brysselin koneeseen.

JD hätäilee muutamien outojenkin asioiden kanssa. Mikä hätä miehellä kun on hautajaiskuluihinsakin voinut jo eläessään panna rahaa syrjään?

Kun JD:n natinat alkoivat hermostuttaa, luin muutaman luvun Maailmankaikkeuden ensimmäistä sekuntia, ja johan asettautui Pohjoisrannan Mammuttikin oikean kokoiseksi.

Vastoinkäymisittä elämässään menestyneiden elämäkerrat (Pikkumammutti on JD:n parin vuodenajan ek.) ovat harvoin mielenkiintoisia vaikka millaisen cv-hauiksen kanssa ne olisi kirjoitettuja.

Pitäisi aina muistaa, että maailmassa on tällä hetkellä 7,5 miljardia elämäkertaa. Vainajakertoja vielä enemmän. Kosmisen puuron pohjaanpalanutta karstaa kaikki me.

Nyt klo 08, 30. Lähden Raiskiolle katkomaan pölkkyjä peräkärryyn. Siellä, uuden lumen pienesti peittämänä on merkitsemäni isohko tuulenkaato, kuiva näre, joka kohteeni tälle pvlle on.

Nyt on jo iltamyöhä.

Pataruoka oli hautunut juuri niin maukkaaksi kuin olin kuvitellut. Söin sitä ihan liikaa. Ilmavaivoja ja mahanmöyrintää on iltaseuranani.

Jälkiruuaksi paistoin lettuja. Kierittelin muutaman omenahillotäytteisen räiskälerullan kitaani. Kahvia kupillisen ja hetihän se alkoi kusettamaan.

Kastuin pölkkyjä raahatessa aivan läpimäräksi, pidän silti tällaisesta rehkimisestä. Pian 10 km tuli lumessa ja risukossa eestaas kulkiessa elämänmittariini. Joku ajatti jänestä Näläkämäen suunnassa. Kävi ajo hakkuuaukion laitojakin kiertelemässä, mutta näkyville ei pupu tullut, vesakossa yritti häivyttää koiranhuluvaa kintereiltään. Olisiko Oskarin Pekka ollut poikineen. Yksi haulikkomies loikki Raiskion halki ja hävisi ajoäänien suuntaan. Kehtaakin iso mies. Minä en näe sellaisessa enää minkäänlaista viehätystä kun olen havahtunut metsästyksen turhuuteen yleensäkin.

Onko oikeaa ja tarpeellista metsästystä nykyään olemassakaan? Koiralla on kaulapannassa paikantava tutka ja äänittävä sekä kuvaa lähettävä kamera joten metsästäjä tietää auton luota juurikaan liikahtamatta, millainen eläin haukussa on ja missä ajo kulkee. Ja kun hirvihaukku asettuu aloilleen, tiheää metsäautotieverkkoa hyväksi käyttäen ampuja pääsee mahdollisimman lähelle kohdetta, hiipii 150 metriä tieltä ja pamauttaa.

Sama kuvio pienemmän riistan kanssa.

Taivaanvarpailta yrittää itätuuli repiä pilvipeittoja pois, mutta ei taida vielä onnistua. Lunta satoi äsken ulkona käydessäni, mutta näin myös kuun melko selkeänä kupumahana selällään kellottamassa. Tuoreessa lumessa hiirenjälkiä aitan alta mökin alle polun verran. Kohta ne rapistelevat vuosien mittaan kaivamiaan reittejä pitkin tupaan lämmittelemään.  Monennetkohan hiirisukupolvet lienevät rakenteita jo kaivelemassa? 1986 nousivat nämä seinät tälle tontille.

Pirkanmaalla ovat taloudet ilman sähköä raskaiden lumimassojen kaadeltua linjoille puita. Niin olen sähkötön täällä minäkin, mutta lumen syytä se ei ole.

Yritin kuunnella radiota, mutta en osaa keskittyä lukemiseen jos toimittajien joutava jorina musiikin lomaan korvanjuuressa häiritsee. Asiaohjelmat ovat erikseen. Silloin keskitytään niiden kuunteluun ja pannaan kirja syrjään. Radio Puhe-kanavalla tuli urheiluselostusta ja mitä asiaa sellaisessa olisi? Radio Puhe/urheilu! Millä ilveellä yhteys niiden välille on saatu? Selostajien moottoriturpiinko vedoten?

Tämä yhteiskunta on sairas urheilujensa kanssa. Urheilun pyhille toimituksille on omistettu niin paljon maapallon elintilastakin, ettei millekään uskonnollekaan koskaan. Vain sotaan liityvät alueinvaasiot vievät urheilusta voiton.

Brysselissä odottavat pelolla, missä vyötäröpommit tai kalashnikovit alkavat paukkua.

22 pv sunnuntai

Nyt olen jo Knissa. Klo on paljon. Silta, tuo loppua kohden yhä vain kehnoneva trillerisarja on katsottu ja valmistauduttu jälleen yksinäisen yön viettoon. Mitähän varten minä sieltä Unimäestäni tähän kaupunkiin, joka ei kotini ole, aina palajan? Tyhmä kysymys; lasten.

Saunan jälkeen Fbookin kautta dialogi New Jerseyhyn. Amarith sieltä minua tavoitteli. Silloli iloisia uutisia; on raskaana. Niiden oli tarkoitus tulla Suomessa käymään joulukuussa, mutta nyt eivät uskalla lentää kun sikiö on vasta aluillaan. Liput oli jo hankittu. Kehotin peruuttamaan ne. Ei välttämättä onnistu jos ei ole vakuutusta tai jokin vakava sairastuminen esteenä; sittenkin pitää olla vakuutus. Sanoin, että panee nettiin ilmoituksen, että jos joku ahtisaari vaikka tarvitsee. Siinäkin sitten omat mutkansa; maksaa nimen vaihtaminen ja lentojen sovittaminen.

Kyselin, onko siellä neuvolatoiminta samanlaista kuin Suomessa. Nou. Vain maksusta, ja jos on vakuutus. Kalliita ovat lääkärissäkäynnit sun muut. Onneksi he ovat molemmat töissä. Yipping kai suht hyväpalkkaisessa. Kyselin työajoista: 9-18, 1 h ruokatunti. Maanantaista perjantaihin. Sielläkin pimeä saapuu jo klo 17 jälkeen näin talven alussa. Keskustelun alussa kello oli siellä 13.55 ja täällä 20.56.

Pitkästi juteltiin. Oli mukava. Amarithilta oli aluksi suomen kirjoitus vähän hukassa, mutta rimpsun jälkeen se sujui taas hyvin.


Pitää päivä kirjata muutenkin suurinpiirtein kirjoihinsa vaikka ei kai tässäkään yhtään mitään älyä ole. Alkaa vistottaa vähitellen koko touhu taas.

Aamulla vielä sateli lunta, sitten kävi yksi tuulen puhaus ja pilvet hälvenivät melkein kaikki Ruotsiin. Tai no Varpaisjärven ylitse Pielaveelle ainakin. Heräsin jälleen aikaisin. Aamupalaksi kahvia ja loput illalliset lettujentähteet kylmänä.

Sitten haalarinrytkyihin pujottautuminen, talvinen takki, villasukat ja kumikengät jalkoihin, hanskat käsien suojiksi ja pipa päähän.

Revin moottorikelkan päältä suojat pois (pressunlaita oli jäätynyt maahan ja se piti sananmukaisesti repiä irti), panin bensiiniä tankkiin ja koetin, lähteekö kesän joutenolon jälkeen suosiolla käyntiin. Lähti se. Peruuttelin kelkan pihamaalle, panin reen kiinni ja kurautin Raiskiolle. Ajoin ensin vähälumiseen risukkoon jälkeä ja vasta toisella kierroksella keräsin pölkkyjä kyytiin.

Takaisn tullessa m.kelkka teki tenän keskelle tietä vähän ennen Unimäen pihaa. Ja tietenkin joku halusi päästä Kyntöläiselle valkealla maasturillaan. Kiusalan Riettu se oli. Harmitteli se. Ilmeistä näin, että sen olisi tehnyt mieli sanoa ikävästi, mutta kun jututin vähän aikaa, se peruutti, kääntyi tienhaarassa ja läksi kiertämään kylän kautta Viäränmäen päälle Kiusalaansa.

Vedin liiinojen avulla kelkan pihaan. Rassasin vähän aikaa tulppia irrotellen ja muuta pientä niin kyllä se jälleen käyntiin hörähti. En kuitenkaan enää lähtenyt jatkamaan savottaa vaan paketoin kelkan kuormalavojen päälle hirsitaapelin viereen, peittelin sen ja rupesin laittautumaan poislähtöä varten.

Siinäkin omat kuvionsa aina. Menee kaksi tuntia kaikkine siivoamisineen, tiskeineen ja seuraavaa kertaa varten polttopuiden sisälle raahaamisineen. Nyt jouduin halkomaan pyöreistä kuivista pölkyistä ne kolme laatikollista + uunitäyden jonka määrän tavallisestikin olen aina pyrkinyt sisälle huolehtimaan.

Kaivon kansi meinasi unohtua plkästään kevyen peltisen varaan. Kävin betonisen nostamassa paikoilleen. Pottuja sankollinen kellarista mukaan, kompostisankon tyhjennys ja kompostin hämmennys joka on aika hyvässä vaiheessa. Kussu olen sekaan fosforin talteenoton takia; katsoin Tiedeohjelman asiasta.

Tinttien ruokintapaikan tarkistin. Jyviä riittää. Naulasin yhden kovaksi menneen leivänpuolikkaan seipääseen närhiä varten, ja kellarista huonompia pottuja lohkoin niille myös. Tintit kävivät melkein olkapäällä istumassa. Hömötiaiset ovat niistä kesyimpiä, talitintit epäluuloisempia ja sinitiaiset vähät välittävät ihmisistä. Kaikkia näitä on vaikka kuinka paljon. Luvunlaskentaan siinä ei vähällä vaivalla kykene niin vilkasta on lintuliikenne.

Tullessa Horisontti-ohjelmassa mielenkiintoisia haastatteluja. Jälkimäinen käsitteli islamia. Pätevältä kuulosti se  haastateltava, alkujaan iranilainen mieshenkilö, joka on perustamassa ajatushautomoa tännne Suomeen ja jossa aivoriihtä kävisivät niin uskontojen, politiikan, kuin muidenkin alojen asiantuntijat yhdessä jne.

Pittää kuunnella uuvestaan kuhan jaksan.

Horisontin jälkeen spontaani ajatus omassakin päässä: eivätkö muinaiset ristiretkeläiset tahtoneet samaa "pakanallisten" alueiden kansoille kuin sanovat nykyisten muslimien tahtovan länsimaille tapahtuvaksi? Mitä varten jehovat, helluntalaismummelit tahi mormonit ovilta oville kulkevat agiteeraamassa jos eivät siksi, että haaveilevat oman uskontonsa ylivallasta?

Islamisaatio... höpö höpö heijän kanssaan. Sitä samaa mieltä  taisi olla sekin iranilainen.

Pesin pyykkiä koneellisen. Varovaisella pesuohjelmalla se toimi, mutta askarruttaa edelleen pyykkikoneen kohtalo. Ilman kai on vaikea tulla toimeen? Jätän sen harmin huomiselle.

perjantai 20. marraskuuta 2015

Marraskuu 2015, 3 viikko

16 pv marraskuu

Aamupäivä meni masentunutta hevosmuurahaista matkiessa. Kaivauduin patjan, peittojen ja tyynyjen muodostamaan onkaloon ja luin Mäkelän Otavaa. Nyt virheet eivät enää häirinneet kun en juuttunut niitä miettimään enkä sivuja muistiin kirjaamaan. Niitä edelleen kuitenkin esiintyy. Runsaasti.

Hevosmuurahainen minulla oli mielessä, kun Unimäen tupaan kantamieni kelopökkelöiden joukossa oli ollut halko, joka sisälsi hevosmuurahaisten yhdyskunnan rippeet kuningattarineen kaikkineen. Ne onnettomat tuhoutuivat uunissa kun Soila, joka kävi keskiviikkona tupaa lämmittämässä, ei niitä arvannut ruveta pelastamaan. Mitenkä se olisi onnistunutkaan syksyn jo kääntyessä vähitellen kylmän talven puolelle? Masentuu sitä vähemmästäkin -jos ehtii kun "tuli jo tukkaasi nuolee." (Juicea).

Susimutinat jatkuvat KS:n tekstarikommenteissa.

Kuuntelin  Areenalta Kuusi kuvaa ohjelman. Nyt vuorossa oli Miranda Vuolasranta, voimakastahtoinen ihminen joka on päässyt pitkälle elämässään vaikka lähtökohdissa ei ole hurraamista. Miranda on valinnut oman vähemmistönsä puolustamisen elämäntehtäväkseen. Siinä sitä samalla puolustaa muitakin heikossa asemassa olevia. On ainakin esimerkkinä monelle toisella tavalla kuin vihapuheisiin yllyttäjät. Suurimielinen nainen jota olen ennenkin mieluusti kuunnellut. Hänessä on yhtymäkohtia Minna Canthiin jonka puheista ei kuitenkaan äänitteitä ole, mutta voin kirjoitustensa kautta kuvitella hänetkin yhtä lujanvakaaksi esiintyjäksi.

Lämmitin uunin yli 300 asteeseen.

Vähän myöhemmin klikkasin Areenalta kuulumaan Kari Enqvistin kertomaan maailmankaikkeuden ensimmäisestä sekunnista. Hän on kirjoittanut sen nimisen kirjan jonka olen kyllä lukenut kahteenkin kertaan, mutta otin kirjastosta kainalooni samalla kun vein G:n jo myöhässä olleita lainoja sinne.

Kaupasta ohra- ja hiivaleipäjauhoja, piimää, hiivaa, tomaatteja ja pieni ja halpa sillipurkki. Kassalla K kyseli muutamia asioita kun paikkasi teippitarralla jauhopussin, johon kouraisin peukallollani reiän; kynnet pitäisi leikata. Jonoa oli, niin ei montaa lausetta keretty vaihtaa. Kuitenkin.

Paistoin vielä hehkuvan kuumalla arinalla ohrarieskoja joista ei jäänyt yhtään jäljelle iltapalalta. Murusia ja voisulalänttejä vain penkeille ja muoviselle, valkealle pöytäsuojalle.

Puutarhurin kanssa kaikki muukin ristissä kuin vain sukset.

Pyykkikonekin vain rumpsuttaa ja metelöi. Käryää.

Pariisin murhaperjantai-lauantaiyöstä laajoja puheita ja artikkeleita mediassa.

Mäkelän kirjassa ohitin juuri kohdan jossa hän kirjoittaa Samuli Parosesta. Aiemmin oli jo sivut, jossa Erno Paasilinna esillä. Molemmista miehistä Hannu kirjoittaa etunimillä, tuttavallisesti koska he ovat kuin veljet keskenään. Ja Antista( Tuuri). Kerttu Kaarina Suosalmi saa myös kehusivuja. Mikäpä se siinä, näin piirtyy kustannusvirkailijasta kirjailijoiden ja heidän tekstiensä paineessa oma kuvansa. Otava, työnantaja on vain draaman kehys jossa erilaiset ihmiset keskenään painiskelevat. Saa yhtiö silti, kuin varkain, poikkileikkauksen sekin. Juristi Jukka Kemppisestä, nykyisin kokopäiväisestä eläkeläisblogistista ei kovin mairittelevaa kuvaa Hannu saa aikaiseksi. Ei Kemppinen edellä mainittuun velisarjaan sopisikaan; olisi kuin leppävirtalainen Turun saaristossa; tai kuin saaristolainen Leppävirran kuusikossa.

Mutta kyllä minä tällaisia kirjoja mielelläni luen.

Mistähän se tuo Leppävirta mieleen luiskahti? Ehkä siitä, kun luin äsken vanhaa SS:n lehtileikettä jossa silloinen Leppävirran kunnanjohtaja Jussi Huttunen on haastateltavana kunnan talous- ja työllisyystilanteesta. Miksikähän senkin olen lehdestä leikannut? Siksikö, kun Huttunen on joskus kuulunut tuttavapiiriini? Nythän sekin perisavolainen supliikkimies on edennyt urallaan maakuntajohtajaksi saakka. Aloitti Siilinjärven Kansalaisopiston johtajana aikoinaan. Yllääpäin sitäkin miestä aikoinaan katselin muunkin, kuin ison kokonsa tähden, mutta nyttemmin hänkin on kutistunut ihan tavalliseksi tallaajaksi vaikka mikä titteli käyntikortissa seisoisi.

Nyt tässä assosioituu mieleeni sekin, että Huttus Jussin aikana sain parin-kolmen talvikauden ajan vetää Kansalaisopiston keskustelupiiriä, ja ihan palkkioituna perkule! Tapahtuikohan niiden iltojen ansiosta mikrotasollakaan minkäänlaista edistystä käsittelemiemme aiheiden piirissä? Ehkä se kasvatti yksistään minua, silloin nuorta, täysin sivistymätöntä pojanmollukkaa. Oli meillä ainakin yhden teemaillan otsikot lehdessä isoja: "Tarvitaanko Siilinjärvellä Esa Saarista?" Hih hih, että mua nyt naurattaa. Silloin en älynnyt edes punastell, en edes silloin, kun keskusteluiltojen Himala-osuuden jälkeen rymysin jonnekin jonkun kanssa muhinoimaan.

Katselin tässä omiakin tekstejäni. Puistelen suurta päätäni jossa aivot lonksuvat kuin pyykkikoneen rumpu laidasta laitaan; hihnapyörä siellä nolona vinkaisee.

Kirjoitin HS:n Perässähiihtäjä-blogiin kommentin koska sattui kerrankin silmiin aihe, johon voisin jotain yrittää. Koska en ole ennen sinne kommentoinut Hämäläinen pyysi yhteystietoni.

Kun tuli ko. kommenttiin vertauskuvaksi kirjoitettua edesmenneestä VJ Rytkösestä (jotka rivit poistettiin asiaankuulumattomina yhteistuumin), niin kerroin sitten omat muistoni ko. kansanedustajasta: VJ osti eläkkeelle jäädessään meidän mummolan ja tolskasi parit vuodet siellä jättäen jälkeensä likaisen tuvan ja hakatut metsät sekä maksamattomat laskut. UH kirjoitti vastauksessaan tarinani mielenkiintoiseksi ja mainitsi sitten monimerkityksellisesti omasta politiikantoimittajan muistoistaan 1970-luvulla eduskunnassa, muisti tietenkin VJ Rytkösenkin. Mielenkiintoista niistä ajoista olisi tietää täällä enemmänkin.


17 pv tiistai

Tasaisen yhden asteen pakkanen jatkuu. Ei lunta, ei vettä. Maa on hieman valkoinen ja yötkin siksi vähän vaaleammat.

Susimutinoita edelleen KS:n tekstareissa. Nyt joku puoltavakin.

Pariisi etukenossa uutisissa.

Lunta häpsii hiljaksiin. Nollakeli.

Käytin Paulusta oikomishammaslääkärillä. Monikerroksinen työnkuva siinä ammatissa. Pitää tietää ja ymmärtää pään luusto kokonaisuudessaan, lihasten ja jänteiden liikeradat ja -rajat, nielun ja nenän, limakalvojen ja sylkirauhasten toiminnat, ja vaikkapa kuorsauksen tasot ja sen vaikutus suun öiseen toimintaan. Purukalustosta pitää ymmärtää tietenkin aivan kaikki, mitata etäisyyksiä, purukulmia ulos päin näkyvää visuaalista ilmettä unohtamatta. Ja jos paikkausten ja muiden tavallisimpien hoitotoimenpiteiden lisäksi joutuu oikomishoitoja suunnittelemaan, niin täytyy osata muottien teot, valokuvaus ja röngtenin käyttö sekä tärkein; kuvien tulkinta. Kun ja jos oikomaan ruvetaan, on hallittava vaikeusasteesta riippuen monenmoiset lankahäkkyrät ja pienemmätkin, piiloon jäävät ripustukset ja se, kuinka ne asiaa paikoillaan ollessaan auttavat, ja että ne varmasti oikeaan suuntaan vetävät tai työntävät tai kannattelevat.

Niin se nuori naislääkäri sanoikin, ettei tämä ammatti liukuhihnatyöskentelyä ole. Ja että lapsipotilaiden kyseessä ollessa vaatimustaso pysyy erityisen korkealla; tajuaa todeksi, että jokainen ihminen ja ihmisen alku on omansa.

Kuvien otot tapahtuivat kalliilla Canonilla: Kuvattavan piti asettua tiiliseinää vasten kuin poliisilaitoksella, numerolaatta vain rinnuksilta puuttui. Lopuksi kuvat vielä suusta, jonka avoinna pitämiseen ovat kehittäneet erityiset haaralusikat joita valokuvattava itse pitelee niin, että koko purukalusto paljastuu. Huimia kuvia olivat. Voisivat olla anonyymeinä suina näyttelyssä esiteltyinä melkoinen katseltava jos valikoisi sadoisita eri suista sellaisen. Kenellä tällaisiin kuviin on yksinoikeus? Ottajalla hammaslääkärillä vai työnantajalla eli kameran omistajalla? Sotella?

Illalla Keskuskoululla vanhempainyhdistyksen järjestämä "Ruljanssiriihi". Sinne ihmiset saivat tuoda kotoa tavaraa vaihtoon tai myyntiin. Kymmenkunta taisi olla paikalla ja muutamia kävi katselemassa ostettavaa. Ei ollut kovaa hyrskettä ainakaan. Vähän pesämunaa tuli kahvionpidosta yhdistykselle. Muisteltiin pitkän aikaa toisen hallituksen jäsenen, opettajavanhemman A:nan kanssa Kuusamolaisia muistojamme. Kummallakin omansa; hänellä, koska on syntyisin sieltä ja minulla muutaman Kuusamosta kotoisin olevan kaverin kautta.

Siinä se päivä taas meni. Luin Mäkelän loppuun ja olin tyytyväinen sen antiin virheistä lopulta piittaamatta. Nyt on jatkettava tuota Maailma täynnä meitä-kirjaa. Ja väliin Enqvistiä.


18 pv keskiviikko

Lumenhöetyviä satelee, märkää se on.

Pariisin iskujen jälkiselvittelytyöt jatkuvat, ja media mustanaan asiantuntijoiden polemiikkia. Mistähän ne ovatkin sen asiantuntijuutensa hankkineet jos eivät itse ole yhtään terroritekoa eläessään tehneet? Ovatko olleet koulujensa aikaan kiusaajien vai kiusattujen keskuudessa? Vai välittäjinä kiusaustapauksissa?

Kainuun Sanomien susimutinoissa tauko.

Laitoin heti aamusta leivänjuuren happanemaan jälleen. Huomenna illalla sitten alustan ja paistan.

Eräs alkon kyllästämä, mielisairas mies mennä jykälsi katua kaupunkiin päin kun postilaatikolla käväisin. Kavahduttava ulkomuoto hänellä. Lapset pelkäävät vaikka luulen, ettei hän kenellekään pahaa tee. Vahingossa voi kyllä huitaista syyttömiäkin nurin sillä isokokoinen ruhonsa tekee joskus yllättäviä nyrkkipyörityksiä kun hän äityy hätistelemään näkymätöntä kansaa ympäriltään. Nytkin hänellä näytti olevan vierellään saapastavalle väelle paljon asiaa.

Ruuvailin pyykkikoneen takaosan auki ja meinasin irroittaa rummunlaakerin, mutta eihän mulla ole sellaisia työkaluja. Pitäisi olla sopiva ulosvetäjä ja kun tutkin asiaa, niin sellaista ei saa yksinäisenä avaimena ostettua vaan täytyy hankkia koko salkku jossa on useita vaihtoehtoja. Maksaa puolet kohtuullisen hintaisesta, uudesta pyykkikoneesta. Netistä tilattuna laakeri maksaisi 40 euroa ja tukivarsi saman! Kulahtanut hihna olisi tietysti uusittava samalla; 60 euroa. Jos käytän korjaamolla koska työkaluja ei ole, pelkkä vikojen arviointi 78 euroa ja sitten nuo varaosat ja työt päälle niin eiköpähän vain 500 euroa poispäin alamäkeen vierisi. Entringissä, kierrätyksessä, eivät asiakkaan lukuun korjaa, vain pikkuvikaiset jotka jäävät heille myyntiin: Voisi tehdä niin, että veisi sinne ja kävisi sitten 140 eurolla ostamassa sen myymälän puolelta takaisin.

Tyhjensin vasta nyt peräkärrystä pölkyt pinoon. Vielä ne on kirvehdittävä joku päivä särki.

G:lla jalisharkat pallohallilla. Vein ja hain autolla kun on sohjoiset polut polkea. Illasta pidin takassa tulia. Nahkiaisoja soitti Ylitorniolta. Siellä lunta vähän enämpi kuin täällä.

19 pv torstai

Tasaisena nollan tienoilla keli, ei sada, ei paista.

Pojat rupesivat kulkemaan kävellen kouluun kun pyörissä vaihteet jäätyvät talvikelissä. Reippaita jätkiä.

Korjasin pyykkikonetta sen verran, että sillä voi pestä lyhyellä ohjelmalla vähemmän likaisia pyykkejä ja kun vahtii, että se linkoaa pienimmällä vauhdilla (200 r/min) vain puolet ajasta. Jos rikkonaisen laakerin antaa hyrskästä täysillä, se saattaa syttyä tulee; oli nimittäin pirun tulinen kun koekäytin takakansi auki ja täysillä ajelutin. Ja onhan se aivan hirveä metelikin mökissä.

Kävin kyselemässä pyykkikoneiden perään. Halvin, paljon muoviosia sisältävä 6:n kg:n täytön LG maksaisi 399;-. Veikon Koneessa teki myyjä, jolta Teknisen aikaan ostettiin kaikki kodinkoneet tähän huusholliin 690 euron tarjouksen saksalaisesta 7 kg:n Siementäjästä jonka lähtöhinta oli lappuun kirjoitettuna 1285 euroa. Millä vitulla tuommoisia hintoja silti maksamaan? On tämä avutonta ihmisen elo kun mukavuuksien ympäröimänä koettaa elellä.

Rakentaisinko pihanperälle pesukodan ja muuripadan tulille? Metäntarpeista vuolisin pyykkipulikan niin kuin äetvainoolla silloin toisena aikakautena jolloin ei itketty koneiden sortumisten alla vaan pantiin toimeksi elelttiinpä minkä kohtalon kourissa tahansa.

Olenhan minäkin pannut toimeksi jo niin monasti, kohta en enää jaksa; ilta ehtii ruumiiseeni.

Nyt soitti Tapsa Kittilästä. Juteltiin niin pitkästi. Lunta jo kovasti niilläkin tantereilla, joilla aikani tallustelin minäkin. Sielläkin on huushollin ihmiset hajonneet eri kämppiin ja Tapsa jäänyt nuorimman poikansa (joko se alkaa olla 25 vai 30?) kanssa kahden. Tapslta kuoli anoppi joku aika sitten ja siltä jäi kaksi asuntoa, Hormakummun omakotitalo jonne vanhempi poika on muuttanut ja osake, jonne Tapsan vaimo. Kuviot ovat kovahkon kuuloiset, mutta niin kai sitä ihmiset ajautuvat erilleen kun niikseen tulee. Hallittu alasajo kai tässä tapauksessa kun ei taloudellsia katastrofeja siitä synny. Senkin komikymmenvuotisen suhteen olen kuitenkin sivustasyrjin saanut seurata: olen tuntenut Tapsan vuodesta 1980 alkaen ja yhteys on säilynyt monentasoisena, mutta tiiviimpänä kuin monen lähempänä olevan kanssa. Tapsa valitteli väsymystä ja hengenahdistusta. Enpä ihmettele, koko ikänsä on koneiden kanssa rehkassut eikä hommalle muutamaan vuoteen ole loppua näkyvissä. Oli ottanut lisätienestiksi vielä kiinteistönhoitohommia Leviltä. Saattaa olla, että tilttaa sitten kerralla kumoon.

Tuomokin oli rakentanut viime kesän aikana Kittilän Kelontekemän rannalla kesäasunnon. Asuu nyt Riihimäellä ja alkaa sekin nosturinkuljettaja olla jo eläkeiässä. Varmaan muuttaa sitten lapsuuden seuduilleen Kittilään. Hänet olen tuntenut saman ajan kuin Tapsan, mutta ei olla sillä tavalla yhteyksiä pidetty; telkkarissa olen viimeksi nähnyt Pikku Kakkosessa jossa kamera vieraili nosturihommia seuraamassa. Hauska juttu se.

Leivoin vasta nyt illasta, vähän ennen puolen yhdeksän uutisia. Saunassakäynnin aikana leivät kohosivat liinan alla ja paistoin ne kahdessa erässä tulisenkuumalla arinalla. Kolme normaalia leipää ja kolme reikä-sellaista Pauluksen toivomuksesta. Ja tulihan lisäksi keskipyökyröitä maistiaisiksi.

Nyt alkaa leivänjuuri olla siinä käymistilassa kuten pitääkin. Eli oli neljäs korvollinen uuteen juureen.

Nyt keskityn jälleen kirjoittamiseen. Olen saanut jotain tehdyksikin. Kun Word Padiin ähersin vaikean tien kautta sivunumeroinnin viimeinkin, niin se näytti normaaleja käsikirjoitusliuskoja olevaksi 388. Luulin yhdenpötkön kirjoituksen sisältävän korkeintaan 250 liuskaa.

Alkuperäisillä asetuksilla onnistuisi siis se toinen kirjoitus suoraan ilman kommerverkkejä...

20 pv perjantai

Tasainen keli jatkuu. Kovahkoa lumisadetta lupasi viikonlopuksi.

KS:ssa harkitun tuntuinen kirjoitus susiongelmasta joka ei ongelma ole. Porotalous ja koiranomistajat siitä taas seinille kimpoilevat kun suurimmalta osalta vihanpitäjiltä tuntuu lukutaito ja lukemisen ymmärtäminen puuttuvan tyystin.

Kirjoitin melkein koko yön. Nukuin 2 tuntia. Haudutin puuron aamuyöstä uuninjälkilämmöllä ja otin pois puoli viiden aikaan. Herätys oli seitsemältä.

Nyt olen keitellyt pojille jo iltapäiväsapuskat ja leikannut leipää valmiiksi. Siivosin myös eilisiltaiset leivonnan jäljet ettei siitä kuule murinoita.

Suunnittelin, että jos lähden sittenkin Unimäkeen vielä täksi viikonlopuksi. Soila oli käynyt eilen lämmittämässä sielläkin uunia. Lunta alkaa pian puottelemaan, mutta niinhän sen tähän vuoden aikaan pitääkin.

Ruotsissa pidättäneet terroristin.

Kirjoitin Hs:n verkkolehteen, Sixten Korkmanin ontuvaan kolumniin kommentin.

Miksikähän nyttemmin olen alkanut terästäytyä taas niillekin "töin"? Voi hitto kun saisi palkan sanoistaan! Vaikka lahjoisivat pyykkikoneella joskus.

sunnuntai 15. marraskuuta 2015

Marraskuu 2015, viikonloppumerkintöjä

14 pv lauantai

Nat...nat... nat... natt...rhyymmssrumm rum RUMPS!

"Tämä on ylimääräinen uutislähetys. Ranskassa, Pariisissa on meneillään vakava terroriaalto. Ranskan rajat on suljettu. Presidentti Holland on julistanut maahan yleisen hätätilan..."

Kun viimein saan itseni täysin hereille, käsitän, että olen Unimäessä, pikkuhuoneen sängyssä. On pilkkosen pimeää, vain auki jääneen patteriradion pieni punainen silmä tillottaa mustan keskeltä. Ryminä, johon heräsin, oli jyrkältä peltikatolta kerralla alas humahtanut suvilumi. Ja vaikka sitä ei ollut kuin korkeintaan viisi senttiä, se isolta alalta luiskahtaessaan pitää aina yllättävän kovan äänen. Kun tyttäret olivat pieniä ja säikähtivät lumenruminaa, piti mennä yläparvelle viereen ja selittää, että Anu ja Mari ne siellä vain mäkeä laskevat. Siitä tuli lopulta ajankin patinaa kestävä vitsi joka kerrotaan aina uusille mökissä nukkujille.

Mutta nyt pimeydessä, syvään uneen yhdistettynä, Ranskasta kantautuviin terroriuutisiin ja viime kuukausina saamiini epämiellyttäviin viesteihin, joita nukkumaan mennessäkin sattumalta mietin, pelästytti minut todella pahasti. Piti metriä pitkän puolukkasurvinnuijan kanssa käydä ulkona katsomassa, että ääntenpäästelijä varmasi oli vain lumi.

Eikähän se uni nyt tule. Keitän kahvit ja mietin kuulemiani uutisia. Eipä niihin ole mitään muuta sanottavaa minulla, kuin että sydäntä kylmää, Euroopassa kontrolli tiukkenee ja monelle syyttömällekin koittavat painostuksen ajat jahka vähänkin epäilyttävien piiriin kuuluvien kuulustelut aloitetaan.

Rasistit kaikkialla saavat propagandaleivoksiinsa jauhoja. Suomessa halla-aholaiset parkaisevat kuin yhdestä suusta: Mitä me on sanottu! Mistä on varoitettu! Ja heidän tyytyväisyytensä on suurta. Jokainen tummanaamainen saa olla nyt varuillaan. Ja puolustajat, jotka kehottavat malttiin.

Syyllisiä terroriin on kuitenkin vain kourallinen maailman hätääkärsivien miljooniin yksilöhin verrattuna.

Mukaani otin luettavakseni Matti ( eikäku HANNU korj. 17.11.15 koska lukijamikiseditori huomautti: lue kommentit) Mäkelän "Muistan, Otavan aika"-muistelukset ja sen lukemiseenhan illasta nukahdin. En kyllä itse muista valonäpistimien irrottamista akunnavoista. Olisinko nukahtanut ja hätkähtänyt sen verran horteeseen, että olen ne hapuillut irtaalleen ja painunut takaisin unen syvyyksiin?

Nyt tulivat klo 2:n normaalit uutiset joissa selostettiin lisää Pariisin tapahtumia, Jonkun konserttisalin lihanleikkuu kalashnikoveilla jatkuu vielä. Siellä on panttivankeina satoja ihmisiä. Poliisi valmistautuu rynnäkköön.

Mäkelän kirjasta poimiskelin sivulta 40 alkaen häiritsemään pakkaavia virheitä joita on yllättävän paljon entisen kustannustoimittajan kirjaksi. Puolustautuvat tietenkin, että sehän on laitteiden vika. Eihän manuksia enää käsin ja tervein silmin tarkistella, vai? Olen kerännyt jo melkoisen sivumäärän, joissa virheitä havaitsin. Hannu Mäkelän silloinen esimies Paavo Haavikko kääntyilisi haudassaan jos tietäisi: 40, 50, 58, 84, 86, 93, 94, 106, 109, 112, 130...

Sivun 94 virhettä kylläkin  mietin, koska en tiedä, olisiko kustannustoimituksen piirissä sektio-sanalla joku slangimerkitys. "Oppikirjaosasto on perinteisesti se, jonka varaan kustannustoiminta on vielä tuolloin voinut luottaa ja sitä sektiota vetää Veikko Siiskonen, ... ..." Luulisin kuitenkin, että on tarkoitettu sektoria.

Sivulla 106 oleva kömmähdys(?) on hauska: "... ..., mutta Kekkonen osaa taiteilla naapurin kanssa, hän käyttäytyy kuin ikiaikainen patruuna: juo töitä kotiin."

Kirjallisuus on kauttaaltaan nykyään virheiden täplittämää. Kertoo jostakin, mutta pelkästään välinpitämättömyyden aikakaudestako?

Nämä tuntuvat nyt pieniltä murheilta Pariisin rinnalla, mutta entä kun juuri tapahtuneista terrotiteoistakin kirjoitettujen kirjojen sivuilla virheitä vilisee, niin jääkö lukijalle muuta pohdittavaa kuin asiaselostuksia pahasti häiritsevät tekstivirheet?

Illalla klo 17

On jo pilkkoksen pimeää. Hujjaus lämpiää, lohi on savustimessa, mutta kestää kauan, ennen kuin kypsyy kunnolla sillä navakka tuuli heiluttaa tulia savustimen alla kuin Uosukaisen liehuvaa liekinvartta. Mutta parempaa se kala vain on kun hitaasti kypsyy.

Muuten oli raskaanmärkä päivä. Päätä alkoi särkeä hartioiden lisäksi. Kannoin taas Raiskiolta pölkkyjä kärryn täyteen. Sataa tihuutti koko ajan niin, että vähäisetkin lumet sulivat pois. Menin aivan märäksi, mutta se ei minua niinkään haittaa kun ei perkele alkaisi ainaisten kipujen kanssa noituminen. Nyt pelkään, että päänsärky yltyy pirullisempaansa mytäkkään.

Rakentelin 10 litran sankosta ja kansista syöttöautomaatin pikkulinnuille. Luulisi siemenien muutamaksi kuukaudeksi napsittavaksi riittävän täyden astian alaosiin kaivelemistani rei´istä jos eivät närhet keksi keinoa tyhjennellä sitä avuksi. Ei ne kyllä pysy kynsiensijoilla, mitä pienempien vierailijoiden käynneille suunnittelin. Älykkäitä närhet kyllä ovat, että tiijä häntä kuis käy.

Hakkuuraiskiolla oli pohjantikka hakkaamassa kelottunutta närettä. Kävin kuorimassa avuksi isoina liuskoina irtoavaa kaarnaa eikä se ollut yläpuolella moinaankaan läsnäolostani. Muutamia valkeita toukkia sain sille paljastetuksi, mutta en joutanut jäämään tarkkailemaan, älysikö se helpon aterian. Vähän harmitti, kun ei ollut kamera edes 100 m:n päässä autossa vaan mökin pöydällä kauempana.

Pesulan Vilikki oli päivällä tienristauksessa hirvipassissa. Asetta ei näkynyt, mutta ehkä se oli ladattuna pakettiauton raollaan olevan sivuliukuoven takana. Kahdeksankymppinen mies se jo on, että ei se kyllä jaksa metsään enää. Mutta ei ikä tieltäkään anna lupaa ampua. Eikä 150 metriä mökkiini tuohon ole, missä mies seisoi. Jututin minä sitä, mutta eivät ne kaksisia puheita ole. Hirvistä ja koirista ja marraskuisista ilmoista. Susista ei nyt kuitenkaan. Sanoi Erämiehillä vielä yhden emän juoksevan hengissä, muut luvanvaraiset on jo murhattu.

Otin burananpuolikkaan ja vähän aikaa jo makailin pesulla käynnin jälkeen. Vähän särky vaimenee. Lohi oli myös kypsää, maukasta; sopivasti katajaa ja leppää. Nyt kuuntelen Lauantain toivotut ja lähden Napikselle jos vain ei särky ylly. Mitäpä sitä muutakaan. Luultavasti siellä on ainakin 1500 lipun lunastanuttta kun on Sinitaevas ja Hurma soittamassa. Tuli mieleen, että jos seuduilla olisi terroristeja tahi muita tylsämielisiä järjettömiä, tanssilavat olisivat täysin suojattomia niille hirmuisuuksille. Eli pelko, vaimeanakin, astuu asiaa miettivän mielenovesta näinkin kaukana Pariisista.

15 pv sunnuntai

Klo on 03 aamuyöllä. Tulin juuri humpalta, keitin vielä kahvit ja söin savulohivoileivän. Oli nälkä sillä eilen jäi ruokailut pelkkien eväsleipien ja parin tomaatin sekä kahden keitetyn kananmunan varaan.

Äiti syntyi tänään 93 vuotta sitten. Olen muistelemassa häntä oikeassa paikassa tänään. Tuli jotenkin samanmielinen olo kuin on ilmakin; alakuloinen.

Napiksella valtavasti väkeä. Paita ja kalju märkänä sai huhkia. Puutarhurikin tuli entisen työkaverinsa kanssa joka kai juhli syntymäpäiviään. Me ei tavan mukaan paljoa tanssittu yhdessä. Viimeisillä valsseilla sitten P murisi, että kun koko ajan sen yhden muijan kanssa vain nuohouduin; tarkoitti J:tä, mutta ei se ollut totta. Harvakseltaan pitkin iltaa ja sitten lopussa pari peräkkäistä ja ihan litteinä kiinni mentiin, niin siltä se kai sitten näytti. Kuopiolainen, Sofi Oksasen oloinen pieni, kepeä vietävä, tuttu nainen oli ja eräs pituiseni, ½tuttu siilinjärveläinen nainen oli soutamista harrastavien savolaisten pikkujouluja viettämässä. T oli myös, ja oululainen, sekä Oulaisista yksi hyvin kevyt nainen jota en ole ehkä pariin vuoteen nähnyt. Se oli laihtunut entisestään.

Säyneisten maanviljelijä Eero ja Kuopiossa nykyisin asuva Ranekin oli ja kaveri, jota sanon  "Nilsiän mieheksi" koska en milloinkaan muista sen nimeä vaikka ollaan tunnettu jo 20 vuotta, ja muutama muu, joita jututin. Rovaniemeltä oli pohjoisin ja Espoosta eteläisin. Kaikkia niitä naisia, joita olisin halunnut tanssittaa, en kerennyt hakea, mutta jos jäin vähäksi aikaa aloilleni, oli joku jo viemässä humpalle ihan hakemati. Vasen polvi meni kipeäksi tällä reissulla, mutta päänsärky on tiessään.

Napikselle mennessä Talvivaaran tienhaaran jälkeen oli joku nuorisoporukka ajanut autonsa rusinaksi kaiteeseen ja sitten kallioleikkaukseen. Mitenhän lie käynyt hurjalle joukolle? En jäänyt kyselemään sillä oli siinä jo porukkaa ilman minuakin jonoksi asti. Yhden ketun näin tullessa juoksevan tien ylitse.

Nyt nukkumaan. Luen kuitenkin muutaman sivun virheellistä Mäkelää.


Illalla Knissa

Ei ollut metsään menijäksi tänään, ärtyi se tuo polvi eilisiltaisesta ryyhellyksestä niin araksi. Mutta oli mulla jo eilisen aherruksen ansiosta kärry täysi kuivaa närepölkkyä, että asettelin vain pressun hyvin ja köytin liinoilla kiinni. Päälle sidoin vielä metsästä hakemani joulukuusen jonka istutin tuohon ulos perennapenkkiin edellisten vuosien tapaan. Pannaan siihen sitten ulkovalosarja loistetta tihkumaan. Mitäpä muita puita kuin polttopuita sisälle kuivumaan.

Unimäestä läksin jo puolitapäivin koska oli lumentuhruinen  keli ja liukastakin. Panin  mökin varuilta siihen kuntoon, että jos tässä ei pitkään aikaan siellä pääse oleilemaan. Meni siihenkin tärkkäsyyn tunti tai kaksi. Soitin tavan mukaan Soilalle lähtiessäni. Talvikengät, jotka Eveliinalle vein, olivat olleet sopivat.

Sytytin lähtiessäni lintujen ruokintaorressa roikkuvaan ulkolyhtyyn 2,5 vrk:tta palavan öljykynttilän äidin muistoksi. Samallahan se toimii myös Pariisin tapahtumille. Kukaan sitä ei ole katsomassa, vain omissa mielikuvissani se täällä 100 km:n päässä korven pimeydessä tuikkaa.

Hesarissa pikiä analyysejä ja raportointeja Pariisin tapahtumista. Niitä on myös radio laulanut koko päivän. Hirmuinen juttu se on ollutkin. Totta on vain se, että koska toisiaan ihminen murhaamaan on joskus oppinut, niin ei se sen lopettamisessa ole koskaan tosissaan ollut; ei kai maailmassa niin helvetisti ydinpommejakaan enää olisi.

Pojat on kaikki kotona. Pauluskin kotiutui mummilasta. Kohta katsotaan taas se murhaamisia lukuunottamatta lapselliseksi äitynyt Silta.

Kadonneiden levyjen metsästäjät on joskus aika hauska ohjelma. Sitä kuuntelin  toisella korvalla lehtiä lukiessani. Lauantain (sunnuntaina se lakkasi ilmestymästä) Kainuun Sanomissa oli satiirinen vastine sille, joka oli epäillyt sivistyssanoja liiaksi kirjoituksissa olevan: "Opetelkaa metsästäjät ainakin yksi oudompi sana: alfa. Kun räiskitte pyssyillänne, onko malttia tai rehtiyttäkään tarkkailla, onko kyse johtajanaaraasta -jonka tappaminen vaikuttaa suoraan muun lauman käyttäytymiseen." Nimim. Suden puolesta

perjantai 13. marraskuuta 2015

Marraskuu 2015, 2 viikko

9 pv maanantai

Harmaanmärkä marraskuu jatkuu, lumesta ei merkkiäkään. Näin valokuvapohjaista unta. Vaelsin 1920-luvun Unimäen maisemissa ja tapasin sen aikaisi ihmisiä, isänikin pienenä, mummin ja Anu-vainaan. Kiviraunioisella peltopläntillä oli heinähaasioita ja lehmiä, sikakin taisi tonkia pottupellon laidalla.

KS:ssa vielä yksi kiitos susi/koirakirjoitukseeni. Samassa lehdessä, kuten myös Hesarissa palstakaupalla uudesta sote-sopimuksesta. Sotesta saa helposti sanan sota, ja jonkinlainen kapinahan sen ympärille syntyikin. Ainakin politiikan tekijöille taottiin yönahjoissa väittelyihin peitsiä pitkälle tulevaisuuteen.

Otin poikien kasvun myötä syrjään jääneitä lelu-, pikkuauto- ja pelilaatikoita esille ja aloin lonia niistä käyttökuntoisia jotka viedään sitten pakolaislapsia varten Monikaan. On rojua on!

Rojujen määrään tuskastuessani suunnittelin välillä keskiviikoksi sovittua kouluesiintymistä. Lämmitin uunia. Tein ruuaksi muusia ja kastiketta; huomisaamua varten uunipuuronkin. Halkaisin muutaman päivän vanhoista vesirinkeleistä köyhien ritarien tarpeet, paistoin pannulla ja tarjosin omenahillon kanssa jälkiruuaksi.

Illan lopuksi luettavanani olevasta kirjasta tavasin 1960-luvulla ehkäisypillereiden Costa Rica-historiasta. Sen vaikutus väestönkasvun hillitsemiseksi on ollut valtaisa, mutta mitä vaikutusta sillä maapallon kulutuksen kokonaiskuvaan on, jos lajistamme se yksi prosentti (tai toisen esitetyn tutkimuksen mukaan 17%) kuluttaa syntymättömienkin edestä? Elikä jos ihmislaji saataisiinkin supistettua maksimissaan 3 miljardin tasolle, mutta että sillekään ei kehity ahneudelle rajoitinta, joka tuhoon päätyvän olemisemme suurin syyllinen on, niin tulevaisuuteen uskomisen saa lopettaa.

Kiinan yhden lapsen politiikka on tullut tiensä päähän koska kiinalaiset itse rupesivat pelkäämään, että kiinalaiset loppuvat maailmasta. Nyt siellä alkaa lujan valvonnan alla kahden lapsen tulevaisuus. Väestönkasvun rajoittamisen työkaluan pakkolait ovat tehokkaita, mutta eivät kuitenkaan yhtä inhimillisiä kuin ehkäisypillereillä vapaaehtoisesti aikaan saadut tulokset.

Venäjä ja Amerikka ovat muulla lailla aivan toivottomia tapauksia. Niillä kulmilal kyllä maapalloa uhkaavat vaarat ovat tiedossa, mutta turvatakseen pelkästään omat elämisen mahdollisuudet, ne tekevät kaikkensa valloittaakseen minkä irti vain saavat maapallosta kynsityksi. Elintilan lisäksi.

Kun tuota kirjaa "Maailma täynnä meitä" lukee, tulee yhä epätoivoisemmaksi. Linkola on aiheuttanut samankaltaisia mielenoireita, mutta tässä kirjassa, kuten myös tuossa Maapallo ja me-teoksessa sfäärienlaidat ovat käsittämisen kannalta huikeammat. Kuitenkin Pentti Linkola on tullut samoihin johtopäätöksiin paljon pienemmin resurssein, alkuunsa pelkästään pienlinnuston tutkimisella.

Yksilönä itseäni ajatellen jos oikea tieto olisi minut tavoittanut 16 vuotiaana, niin olisin harkinnut vähempääkin kuin yhden lapsen politiikkaa vaikka kuinka kyrpä ja järki olisivat samaan syssyyn jäpöttäneet.


10 pv tiistai

Sopivan kurjat ovat ilmat sisällä työskentelyyn. Sain kirjoitettua kouluesiintymiseni konseptit ja tarinat ja muun tarvittavan valmiiksi. Jos tästäkin henkisestä ponnistelusta saisin laskuttaa siihen kulutetun ajan mukaan, olisi taskurahani mukavasti arkea auttava. Mutta pöljä kun olen, teen näitä ilmaisjakeluperiaatteella.

Sain lasten lelurojut lajiteltua. Vein poikien kanssa kolme laatikollista erilaisia leluja seuraaville käyttäjille. Heitä on Afrikasta ja Lähi-Idästä ainakin. Heidän vanhemmat opiskelevat suomenkieltä Monikassa. Muutamat lapset tulevat ehkä ihastumaan. Tulipahan samalla annettua jälleen kansainvälistä kasvatusta omillekin lapsille.

Ajattelen näin, että vaikka emme saastuttamiselle, väestönräjähdykselle emmekä pakolaisaalloille mitään mahdakaan, emme ala sellaisia asioita väkivalloin ja vihalla vastustamaan. On oltava muitakin keinoja. Ja jos ei ole, mennään vaikka käsikädessä siihen kauan jo kuulutettuun maailmanloppuun kuin Titanicin matkustajat orkesterin säestyksellä. Itsehän sen aiheutamme jos emme stoppia kehitykselle saa ja itse se silloin pitää jokaisen myös kestää. Niin yksilön on henkilökohtainen kuolemansakin prosessoitava mieleensä jo ennen viimeistä henkäystään.

Pappi, lukkari, talonpoika ja vakooja-elokuvan jälkeen jatkoin Maailma täynnä meitä-kirjan lukemista: "Vuosikymmenien mittaan kasvava väestö työnsi myös syntyperäisiä costaricalaisia maan syrjäiseen kolkkaan. Väki otti maan käyttöönsä raivaamalla sen nopeimmalla mahdollisella tavalla. Niin rahallisesti kuin luonnonarvoiltaankin mittaamattoman arvokkaita jalopuita haihtui savuna ilmaan korventamalla, jota kutsuttiin sanalla el fosforazo. 1970-luvun lopulla sademetsästä oli kadonnut kolme neljäsosaa ja jäljellä oli enää rinteitä, jotka olivat liian jyrkkiä viljeltäväksi."


11 pv keskiviikko

No niin. Nyt KS oli pannut toimittajille nauhurit kouraan ja käskenyt kulkeutua oikein kaksissa naisin haastattelemaan Riistanhoitoyhdistyksen ja Metsästäjäliittojen tiedotusvastaavia. Kovasti ponnistaen yli puoli sivuisesta jutusta oli tekstinmuokkauksessa saatu toivottavan susivastainen, ja vielä kun hallavaturkkisesta joku avulias oli antanut riistakamerakuvankin, niin jopa alkoivat pisteet oikeisiin kuppeihin losahdella.

Sietämätön on tilanne Kainuussa susien kanssa, kertakaikkiaan. Kyllä täältä oikeiden ihmisten täytyy ehdottomasti muuttaa koirineen pois.

Mitä näihen kanssa väittelemään? Ei minusta susien asianajajaksi ole kun siihen eivät ole kyenneet susipulliaiset eivätkä lujasti töitä tehneet susitutkijat.  "Kyllä kansa tietää"-ytimen viisaus sijaitsee häntäluun paikkeilla, ei sille mitään mahda.

Aamupäivä meni valmistautuessa ja sitten keskipäivällä kävin esiintymässä Keskuskoululla tarinoitteni kanssa. Tunti kului mukavasti. Lopuksi jakelin nimmareita kopioina jaetun tarinani loppulehdille kuin joku julkkis. Nimmari tarkoittaa tapauksessani sojottavin käsin seisovan tai istuvan lippalakkiukon (itseni) piirtämistä.

Leivoin yhden sitruunakakun ja muutaman muffinsin. Luen milloin  vain aloilleni asetun. Tai kirjoitan. Välillä otan torkutkin.

Nyt illasta lämmitin saunan. Telkkarista ei tule katsottavaa, tai ainakaan kukaan ei sitä tollota. Elias lukee Akua ja Paulus ja Gaius kolistelivat koronapelin punaisia ja mustia puupyörylöitä. Minäkin sitä joskus innostun tökkimään, mutta häviän pojille aina. Sataa märkää lumenhärmää.


12 pv torstai

Kainuun Sanomat, pihanperäläisen mielipide tänään:

"Susiongelmasta kirjoittanut Ilmari Viholainen on oikeassa. Sudet on hävitettävä niin vähiin, että ne pelkäävät ihmistä,nythän on päinvastoin. Näin on eikä muuksi muutu vaikka nämä toisinajattelijat ymppäisivät juttuihinsa kuinka paljon `hienoja´ sivistyssanoja." Nimim. Ihmisen puolesta

Toisinajattelijan, eli minun  jutussani oli yksi ainut sivistyssana "biodiversiteetti" jonka vielä siihen perään suomensin (luonnon monimuotoisuus). Vai olikohan se "globaalikin" käsittämätön sana; sitä en suomentanut.

Joka päivä toistuva "Tämän päivän kysymys" samassa lehdessä utelee sähköpostin käyttäjiltä, että onko susia Kainuussa liikaa. Saas nähdä, mitä kansalaiset vastaavat.

Hieraisin leivänjuuren aamulla eloon. Huomenna leivon jälleen ruisleipää. Esilämmitin uunia ja tekaisin sämpylöitä. Imuroin lattiat. Pesetin koneella pyykkiä ja toisella astioita. Pyykkikone rymäjää jälleen. Jokohan sen tienpää on lähellä?

Möhlin E:n luokanvalvojan järjestämän vanhempaintapaamisen menemällä kyllä paikalle, mutta lähtemällä liian aikaisin pois kun edellisen kanssa sillä kai meni hieman pitempään. En joutanut oikein odottelemaan. Onneksi ei ole yhdenkään pojan osalta mitään ikäviä puitavia opettajien kanssa. Mutta olisihan se mukava ollut kehuja kuulla taas.

13 pv perjantai

Nyt susista etusivulta alkaen. Koko valtakunnassa saa luvallisesti kaataa 39 hukkaa, mutta kainuulaiset alkoivat parun välittömästi siitä, ettei tänne myönnettävät luvat riitä näiden salojen harmaaturkkien kukistamiseksi.

Sattuiko susia puoltava kirjoitukseni nyt saumaan, jossa muutenkin olisi sudet taas mieliä kirvoittanut ääntelemään vai sekö provosoi aiheen kokonaiseksi viikoksi kuplimaan kuin leivänjuuren?  Tämän päivän kysymyksessä onko Kainuussa susia liikaa voitti ei-puoli, ja reilulla 77%:n äänisaaliilla. Jotkut muutkin siis ajattelevat "toisin". Tämäkin johdatteleva kysymys voipi kovastikin kyllä-miehiä hatuttaa ja luultavasti susi"keskustelu" saa jatkoa ensi viikkoon.

Leivoin ruisleipää. Luultavasti tulos oli kohtalainen koska yksi leipä jo poikien kitusiin hävisi. Annoin yhden mummille kun se haki Pauluksen viikonlopuksi. Kitumarketissa oli suomalainen lohi tarjouksessa. Kävin hakemassa 2 reilun kilon painoista, jotka sivaltelin kahtia halki. Toisen paistoin uunin jälkilämmössä tänne kotiin ja toisen otan Unimäkeen mukaani savustettavaksi.

Lohen suomut ja samalla kasvatusaltaista niihin kiinni kasvava lima lähtee parhaiten juuresharjalla. Kalan voi näin puhdistettuna panna nahkoineen pottujen sun muun kanssa vuokaan eikä sivumakuja ruokaan asetu. Tai tehdä vaikka kuten jossakin gourmee-ravintelissa olen kuullut tehtävän, että lohennahka paistetaan pannulla erikseen ja tarjotaan kalliilla syötäväksi pikkurilliväelle.

Puutarhurin lento tulee kohta Hkistä. Haen hänet ja sitten lähden mäkeeni. E:n ja G:n piti lähteä mukaan, mutta toisella on niin kova flunssayskä, ettei siitä tule mitään.

maanantai 9. marraskuuta 2015

Marraskuu 2015, viikonloppumerkintöjä

7 pv lauantai

Aamulla Unimäessä

Yöllä tullut tekstiviesti kehottaa koruttomasti: "Haista! Sinä! Jätkä! Pitkä! Vittu!" Olisiko palautetta Kainuun Sanomien susi/koirakirjoitukseeni. Kodikkaan omatapaisesti huutomerkitty murjaisu; nauratti tovin.

Sade tuhisee äitini synnyinkuiseen maisemaan kuin sumutepullosta. Jos kuulossa olisi lapsenherkkyys jäljellä, varmaankin sen tuhinan myös kuulisin. Täytyy tästä tommeutua sekaan.

Illalla myöhällä

Uuninkuve lämmittää. Kelteisilläni hujjaustelun jälkeen petilläni makailen. Jäseniä särkee, vasen olkapää varsinkin. Otin pari buranaa, mutta paskat ne mitään auttaa.

Viileän eteisen hyllyllä on perunoita, kanaa, omenia, voita, leipää, kananmunia, maitoa ja tomaatteja. Hain eilen myös riisipiirakoita leipomolta ja pari kaneliomenaviineriä. Kanasiivuja, valkosipulia ja tavallista sipulia vain paistoin ja söin omaleipomani ruisleivän päällä. En jaksanut pottuja ruveta kuorimaan.

Raahasin koko valoisan ajan puunkelleksiä Raiskiolta. Tukkien tasauspätkiä, jotka olivat liian kaukana tai pahojen murrokoiden takana, nostelin kantojen päihin korkeammalle, että ajelen sitten Hanten M.kelkalla jos lunta suostuu nousevalle talvellekin satamaan. Hakkasin haloiksi yhden kärryllisen Hujjausta lämmitellessäni vaikka pimeys alkoi jo päälle painaa. "Huuto" on kenenkään ampumatta raiskionlaidan petäjän kyljessä säilynyt.

Kotiin soitin. KS:ssa oli ollut pari kiitospalautetta kirjoituksestani, että voiton puolella nyt ne. Tekstareita ei ole muita tullut kuin  se yöllinen.

Pimeä hyppää huussin takaa pihaan nopeasti ja kalenterin kertomaan aikaan kuuluen päivä päivältä aikaisemmin. Asettelin kynttilälyhtyjä aitannurkalle, puihin, kasvimaan alalaidan kivirauniolle ja huussin ikkunaan sisäpuolelle. Musta, iso lyhty on porraspäässä roikkumassa. Kun kävin kauempaa pimeästä katselemassa, näky oli vallan utuisa, unelias. Sanatarkasti ilmaistuna Unimäen oloinen.

Lukemisenani on edelleen Maailma täynnä meitä. Luin juuri nobelisti Norman Borlaugilta kirjaan lainatun sitaatin: "... Nälänvastaista taistelua ei ole voitettu lopullisesti ennen kuin tahot, jotka edistävät ruoantuotannon kasvattamista, ja tahot, jotka taistelevat väestönkasvun hillitsemisen puolesta, yhdistävät voimansa."

J soitti.

Nyt ruppeen nukkumaan, mutta kummallekohan kyljelle köllähtäisi kun molempia käsiä juilii.


8 pv sunnuntai

Nukuin huonosti. Näin unta Marittasta. Paiskauduin oikein hereille, sillä onhan siitä aikaa jo parikymmentä vuotta, enemmänkin.

Soila soitti het uamusta. Hyvää isäinpäivää toivotti. Ja sitten: Tulisitko vetäsemään Tojotalla kun meijän auto juuttu nuapurin liejuselle nurmikolle. Kävin, aika tiukassa oli, mutta kun rottelovanhuksessani on neliveto, niin sieltä se kuiville painavampikin auto ui niin että lieju lensi.

Söin sen jälkeen vasta aamupuuron.

Sonjalta ja pojilta tuli isänpäiväviestit. Tarumaaretilta ei ole kuulunut.

Uutisissa hallituksen sotesopasta josta pääsivät pienellä kriisinpoikasella. Kuvittelin puoliunessa sellaisenkin vaihtoehdon, että kehittelivät näytelmälle käsikirjoituksen joka median kautta kansalle esitetään, mutta pelasivat kabinettien perukoilla kovin panoksin pokeria tänäkin aikana, kun muka oli kovat neuvottelut käynnissä. Joka tapauksessa häviäjiä ovat edelleen ihmiset, jotka eivät sanaa suustaan saa etujansa ajaakseen. Niin kuin aina.

Ja sitten Raiskiolle. Monta tuntia taas siellä myrysin vaikka vesisade oli kokotaivainen. Ei sentäs kaato- vaan samanlaista, hitaasti, mutta varmasti lävitse kastelevaa sumusadetta. Yhden kerran kävin rytkyt vaihtamassa ja panin uuniin tulet, että kuivuvat.

Soila oli tuonut sillä aikaa rasiallisen isänpäivämokkapaloja. Kahvin kanssa ne syöpäsin.

Nyt on kello jo 17. Olen käynyt pesulla, tiskannut, siivonnut, laittanut petin. Uuninkuve on pirun kuuma. Kannoin lämmityspuut sisälle valmiiksi että jos viikonkin päästä tänne tulen, niin ovat valmiina, tai jos Soila töiltään jaksaa niin käypi viikollakin lämmäyttämässä. Auton perässä on kotiinviemisiksi täyskorokelaidallinen (vajaat 2 kuutiota) kuivia kelopölkkyjä. Oli tuuli nurinut jälleen metsän muun raiskauksen jäljiltä pystyyn jätettyjä palokärkipuita ja ne pätkin kyytiin.

Toin kolme suurkassillista kirjoja. Panin ne tuohon pöydän ääreen penkille jos vaikka tyttärille joku niistä kelpaa luettavaksi. Vävyt lienevät lukutaidottomia molemmat. Dekkareita ne enimmäkseen ovat, minä en sitä genreä ainakaan toistaiseksi enää kaipaa. Remekseltäkin kun  yhden on lukenut niin eivät ne jatkot enää kiinnosta. Suomalaisissa dekkarintekijöissä ei ole muutenkaan kehumista. Matti Yrjänä onnistui parissa kirjassa, mutta esimerkiksi Reijo Mäkeä en kerta kaikkiaan voi sietää. Enkä minä muutenkaan ole aikuisiälläni ollut dekkareiden perään. Niissä on liian paljon asiavirheitä. Tai sitten ei asiaa edes asian vierestä. Tosikkoudestani kai tämä kertoo.

Harmittaa jättää lämmin tupa. Nyt on vähän enemmän bensaa tankissa kuin viime sunnuntaina jolloin loppumatkasta jännäsin, milloin menovesi loppuu. Luultavasti tankin varoitusvalo alkaa nytkin vilkkasta viimeistään Tuhkakylässä.

Illalla Knissa

Pojilla oli kääretorttukahvit mulle, ja yksi muffinsi. Pari korttiakin olivat väkertäneet ja Paulus ojensi kaikkien yhdessä hankkiman älypuhelimen suojakuoret. Toruin heitä, sillä sellainen maksaa liian paljon. Tarumaaretilta ei edelleenkään edes tekstaria tullut isänpäiväksi. Mietityttää se vaikka asioille olisi jo muuten kovennutkin.

Katsoin poikien kanssa Silta-sarjan 7. osan. Kyllä se ihan sopiva lastensarjaksi on jos tämäniltaisestakin olisi esimerkiksi se rälläkällä aukaistu kallo jätetty näyttämättä. Pojat laittavat aina käsivartensa silmien suojaksi kun sanon, että nyt ei tarttis katsoa. Miksi ne tumpeloivat hyvien näyttelijöiden työmaan yksinkertaisin konstein korjattavien virheiden kanssa? Ovatko ne ihan sokaistuneita sarjan menestyksen takia, vai?

Kirjoittelen vielä yhtä tarinaa valmiiksi kun tuli luvattua mennä niitä lukemaan koululle. Samaan esiintymiseen mietiskelin yhtä toistakin juttua johon materiaalia olisi, mutta kerkeänkö tekemään valmiiksi. Tunnin esitykseen saa yllättävän paljon kehitellä.

Yksin sitä saa täälläkin  nukkumaan ruveta, että siinä mielessä sama, vaikka jäisin Unimäkeeni. Siellä ainakin ystävällinen pimeys ottaisi syleilyynsä.

torstai 5. marraskuuta 2015

Marraskuu 2015, 1 viikko

2 pv maanantai

Kaunis ilma vaikka pilvet mataavatkin välillä ylitse harmaina usvaviltteinä joissa on sinisiä, repaleisia reikiä. 7 astetta lämmintä koko päivän.

Tuuletin petikamppeita ja vaihdoin liinavaatteita, pyykkäsin ja riiputin ulkonaruilla, mutta eivät ne kuivuneet lainkaan. Hyvä tuoksu niihin tulee, niin siksi.

Sekoitin erilliseen astiaan uuden ruisleivänjuuren happanemaan. Kaivoin vanhasta (1993) päiväkirjastani ohjeen jonka olin udellut äidiltäni, kun hevonen, Pirskatti nimeltään järsi ja nuoli putipuhtaaksi leipäkorvon jossa vanha juuri oli:

1 litra 40 asteista vettä. Loraus rasvatonta piimää. Ruisjauhoja. Viikon käymisprosessi huoneenlämmössä väljän kannen alla. Joka päivä liraus vettä ja hyppysellinen ruista. Juuritaikinan on oltava vetelää.

Ruokana oli turskakeiton tähteitä ja leivinuunissa hauduttamaani lohipataa jossa jälleen oli naurista ja muita vihanneksia, tavallista kaaliakin makua lisäämässä. Ihmettelen kyllä, kuinka suussasulava, lohenrasvan ja yrttien kyllästämä ruoka ei meinaa muille kelvata.

Kirjastosta Alan Weismanin Maailma täynnä meitä ja J.D. Salingerin elämäkerta. Vein luetut pois joista Jylhän elämäkerta jäi sillä tavalla vaivaamaan, että haluttaisi saada itselleen hänen talvisodan tuntemuksistaan kirjoittama Kiirastuli-runokokoelma. Ensimmäisen painoksen alkuperäiskappaletta oli netissä myynnissä yksi (40:-) ja myöhempiä painoksia useitakin hinnoiltaan 5-28 euroa. En tiedä sitten, olisiko monestakaan runosta mielenmausteeksi kun onhan niitä tullut joskus ennenkin luettua, mutta mitä niistä muistan? Joitakin ovat säveltäneet, mutta jos säveltäjä ei ole pysynyt kohtuudessa, on lopputulos ollut liian mahtipontinen kirjailijan alkuperäisen tarkoituksen kustannuksella.

P:n ja E:n polkupyörien vaihteiden valitsinkahvat renaavat. Muoviosat ovat kappaleina ja uudet maksavat monta kymppiä. Pyörät alkavat käydä jo pieniksikin. Kesällä entraamani keltainen Tunturi on muuten kunnossa, mutta siinäkin vaihteissa jokin mättää enkä keksi, mikä; ketju pomppii rattaalta toiselle. Kiristin vaijeriakin, rasvasin, mutta ei auta.

Siivosin kuistin tavaralaatikoiden päällisiä ja sisuksia kesäkamoista. Kannoin toisen kuistin yläkopperoon melkoiset läjät kaikenlaista kesäharrastevälinettä vaikka teki mieli sysätä lajittelematta peräkärryyn ja viedä kierrätykseen kun osa niistä oli joa aika kulunutta ja moneen kertaan ehjättyä.

Kuten useammat ovat arvelleet, venäläisen matkustajakoneen murskaantuminen Siinailla ei mennyt pelkällä olankohautuksella kuten Afrikkalaiseen pimeyteen viikoittain tipahtelevat kotimaidensa lennot menevät. Spekulaatiot kiihtyvät ja otsikot mustuvat.

3 pv tiistai

Aamun Kainuun Sanomiin on sotkamolainen Ilmari Viholainen rustannut tuohtuneen mielipidekirjoituksen susista. Otsikkoon hän jymäyttää ensimmäisen susihaulipanoksensa: "Susien aiheuttamia vahinkoja ei saa tulla enää yhtään lisää!" Sisältöön tämä metsien miestenmies tyhjentää kaikki panoksensa ja pauketta piisaa. Kirjoitin vastineen jonka panin KS:n toimitukseen sähköpostilla. Voi olla, ettei se toimituksen seulasta selviä kun en susiin suivaantunutta onnetonta peesaa.

Jos ei sinne niin jossakin vaiheessa tänne. Turhaa se lie silti.

Maksoin laskut jotka pystyin ja niinpä sitä jälleen kitkuamalla loppukuukausi elellään. Ei ole vielä tarvinnut lattialämmitystä eteiseen ja pesutiloihin kääntää päälle niin sähkölasku on pysynyt melkein kesän tasolla. Tuntuvathan ne linkkerit varpaisiin kalsakoilta, mutta panee villasukkaa vaan jalkaan hän ja ajattelee tammikuun kylmiä ja puolta suurempia sähkölaskuja, niin alkaa koko ruppi kuumana kuhahdella. Vanhin tytär on vieläkin löytänyt suppilovahveroita K.vedeltä. Sienihulluja kakruja mulla.

Kittilään soitin Tapiolle. Kai ne saavat sen kultakaivoksen vuodon tukituksi. Painostus on siellä ehkä kovempi kuin Talvivaarassa. Jos Suurkuusikon pato murtuu niin myrkkyliemet alkavat huilata jäätyviä jänkiä pitkin ja lopulta ne päätyvät Ounasjokeen ja Perämerihän se niidenkin liemien pääteallas viimein on. Samoin kuin Talvivaaran myrkkyjen joita alkoivat Nuaseen dumpata. Melkoinen kocktail: Syanidia, uraania ynnä muuta vihreää...

4 pv keskiviikko

G_lla aamulla hamppitarkistus. Jäljellä olevat tuet ovat pysyneet paikoillan ja hammasrivistö ja yläleuka oiennut kuten on ollut tarkoituskin. Ei tarvitse enää edes harkita sitä "Hannibal-häkkiä" öisin pidettäväksi. Joustavia ovat lasten luustot.

Aloin sisätiloissa kesän jäljiltä järjestelyt. Koko pvn olen touhunnut, mutta mistään sitä kai ei huomaa. Töistä tulonsa jälkeen Puutahuri alkoi leipoa E:n koulumyyjäisiin, mutta kun sillä vastusti jälleen kerran, niin taivashan se niskaan putosi.

Leivänjuureni heräsi eloon viime yönä. Kuplii kuin vanha tekijä jo. Taidan alustaa huomenna koetaikinan.

Alkoi ilma jälleen kylmetä.

Vitutuksen kanssa nukkumaan.


5 pv torstai

Ei ollut vielä ainakaan KS julkaissut susiin liittyvää kirjoitustani.

Hallituskriisiin ajautui Oy Suomi Ab. Sipilä oli kyllä vakuuttava loppuillan haastattelussa ja aikoo huomenna lumpsia pressan juttusille jos kokoomus ei taivu (taitu) kepulaisten sote-mallin taakse. Se tarkoittaapi sitten sitä, että näytelmä jatkuu. Mutta niinhän tämäkin; elämä ja sen kanssa sortteeraaminen kaikilla tasoilla. Nuilla sentäs käsikirjoittajia ja maskeeraajia riittää eikä rahasta ole pulaa.

Hallituskriis vaivasi heti aamusta täälläkin. Tai se eilisiltainen ei ollut ohitse. Soitti se Puutarhuri sitten töistä ja pyysi anteeksi. Sanoin, että osaanhan sitä minnäe olla pahasuinen. Kun ajattelen aamuista dialogia (vai oliko se mono-?), niin puistattaa; ei järjenhäivää!

Siinailla palasiksi pamahtaneen venäläiskoneen arvellaan sittenkin joutuneen Isis-äärijärjestön pommin uhriksi. Britit niin ovat päätelleet eivätkä hetkeen Epyktiin lentele. Sehän tietää pikkuista helpotusta yläilmakehän saasteiden lisääntymiseen. Paljonkos se pitkänmatkan lentsikkajätti päästelikään vaarallisia pierujaan ilmastonmuutosta jouduttamaan? Entä ne miljoonat turistit siellä ja täällä koneiden määränpäissä joutopieruineen?

Leivoin päivällä kolme isohkoa leipää. Tuli kokonaan eri makuisia kuin edelliskertaiset. Nyt en sekoittanut sitkokseksikaan vehnäjauhoja joten täyttä ruista ovat. Yksi leipä kulkeutui jo poikasten kitusiin.

Muuten touhusin kaikenlaisen järjestelyn parissa. En heittäytynyt koko pvnä sohvalle kuin hetkeksi kun selkä nitkahti ja pelkäsin, että nyt se nikamien välilevyn perkele taas pullistui. Mutta kipu meni ohitse kun otin 2 buranata.

E sai ATK:n kokeista 8+ ja P äikästä 9.

Pesukone alkoi kalkattaa lingotessa kuin kaivinkoneen routapiikki. Avasin tauspellin enkä muuta syytä keksinyt, kuin että hihna oli rummun hihnapyörällä luistanut sisäkehälle ja oli vinossa suhteessa moottorin vauhtitappiin ja se veti koko joustopultitetun koneiston kieroon jolloin jokin osa ylsi hakkaamaan kyljen kuoripeltiä. Korjasin hihnan vinouman ja taisi onnistua paremmin kuin maan hallitukselta talouspolitiikan vinoumien fuugaaminen. Ei se ainakaan koekäytön aikana kalkattanut.

Poikien kavereita tuli ja meni. E:lla olivat Prisman käytävällä myyjäiset ja vein kakut ja pojan sinne. Kävin samalla reissulla nakkaamassa kierrätykseen laatikollisen loppuunkäytettyä tavaraa ja pikkuakkuja sun muita virtalähteitä. Yksi nurkissa pyörinyt 1970-luvun mallia oleva moottorisahakin löysi tiensä pään romulavalta.

Nyt on talon toinen pää melkoisen siistissä kunnossa ja tavarat järjestyksessä. Paljon oli pieniksi käynyttä, hyvää vaatekampetta joille täytyy etsiä seuraava osoite. Leluja ajattelin koota jonkinlaisen laatikollisen pakolaislapsia varten. Seassa on aika paljon palapelejä jotka saattaisi tuoda hetkeksi jollekin lapselle hyvän mielen. Tiijä sitten, mutta olenpahan ainakin ajatellut asiaa.

Väsyttää.

6 pv perjantai

Klo ½2 aamuyöllä. Jotain rumistelevaa unta näin ja säpsähdin hereille. Kävin katsomassa poikia. E oli potkinut peitot syrjään, kohentelin ja sipaisin poskesta. Saman liikkeen tein Pauluksellekin. G meni Puutarhurin viereen illasta kun sitä pelotti niin  kuin lapsia joskus pelottaa. Hän lukee kirjaa, jossa sankarin tehtävänä on pelastaa koko maailma myrkyiltä; aikaan sopiva tarina.

Tämän viikon lukemiseni "Maailma täynnä meitä" on aika järkyttävän selkeänuottinen sen suhteen, mihin maailma on menossa. Mitään jossia lopun skenaariolle ei oikeastaan ole kun tuon kirjan annin osaa oikein tulkita. Kirjan nimen alaviitekinhän vihjaisee viimeisestä yrityksestä maapallon pelastamiseksi. Se on liki yhtä pääministeri Sipilän ilmoituksen kanssa, että yksi yö on aikaa ja sitten kävelen presidentin luokse.

Minnekäs maailma oman viimeisen miettimisyönsä jälkeen kävelee? Uutta ihmishallitusta se ei einakaan enää johtajakseen valitse.

Nousevana aamuna, heti kun pojat ovat koulutielle häipyneet häivyn minä Unimäkeä kohden. On sulat kelit joten täytyy kerätä polttopuuta niin paljon kuin kerkiää sieltä hakkuuraiskiolta. Soila on käynyt lämmäyttämässä uunia eilen niin on edes haalea tupa kun menen.

Ja että tulisi parempi olo loppuyöksi, etsin edellisvuosien valokuvista sellaisia, joista ei muuta seurausta voi olla, kuin että hymyilyttää. Kaihoisasti, mutta se kai kuuluu asiaan.

Klo 07.30

Aamulisäys: Kainuun Sanomat oli julkaissut näyttävällä otsikolla ja hirvikoiran kuvalla kirjoitukseni susiasiaan: KS 6.11.2015: "Susi biosfäärin pienin uhkakuva"

Saattapi siellä joku hirvimies pirttinsä lattiaa nyt kiroillen polkea vaikka kiusanteoksi kirjoitukseni ei ole tarkoitettu, vain vakavaa asiaa poikkeuksellisesta kulmasta josta en ole susista keskusteltaessa vielä nähnyt avatun. Jonkunhan se piti tehdä.

Sumu peittää näköalaa ja kuuraa on maassa. Kehnoa vesikeliäkin viikonlopuksi lupailee. Nyt alan kuitenkin pakata ja lähden sinne susi"laumojen" pariin Unimäkeen.

maanantai 2. marraskuuta 2015

Loka-marraskuu 2015, viikonloppumerkintöjä

31.10. lauantai

Aamusta oli vielä kuura maassa. Nopeasti se sulasi ja jo ennen yhdeksää nurmi kiilteli märkänä. Sumu nousi; hämärsi kuin päivä olisi aamun ja illan välistä pois jäänyt.

Venäläisten oli nyt vuoro menettää kansalaisiaan lentoturmassa Siinain hiekkaerämaan yllä. Onnetomuuden syitä ryntäävät salaliittoteoreetikot rustaamaan; molemmin puolin. Maailmahan on silleen taas jakautunut vai mitä Vladimir?

Iltapäivällä Sotkamon puolella, Korvanniemessä Puutarhurin siskonmiehen 50-vuotisjuhlissa. Juhlakalun äiti oli huonossa kunnossa, ei tainnut tunnistaa tutuimpiakaan enää, ei ainakaan minua. Alzheimerko lie taltuttanut ennen niin virkeän mielen.

Pitopalvelun tiloissa katselin kohtalaisen kokoisia tauluja jotka oli kaiverrettu puuhun. Aleksis Kiven kaikki 7-veljestäkin oli taltattu pikkutarkasti pirtin pöydän äärelle ruokailemaan. Signeeraus oli H.Lintunen -82 (vai oliko se -80?). Kysyin iäkkäältä emännältä taiteilijasta ja hän kertoi, että aikoinaan näitä tauluja talttaili joroislainen siskonmies jäätyään taksihommista pois astman takia.

1.11. sunnuntai

Normaalinharmaa syyspäivä. Useita asteita lämpimän puolella. Eilen syntymäpäiväjuhlien jälkeen Napiksenhumpat.

Hante tuli heti aamusta. Se oli käynyt metsästysreissulla Sotkamon-Rautavaaran rajamailla ja oli humpalla myös.

Pyörälenkillä Pauluksen kanssa. Toiset pojat kävivät potkimassa palloa. Edin kävi ja luki Eliaksen kanssa kokeisiin.

Luin Yrjö Jylhän elämästä loppusävellykset. Kirja väsyi viimeisille sivuille tultaessa kuten kohteensakin.

Rupesin jälleen piirtelemään käytetyille kirjekuorille. Koskaan en hyvä ole siinä ollut ja pilailuiksi se on aina mennytkin. Tänään kokeilin myös Paintissa hiirikädellä muutamat pilat.

Skanneri ei tulostimessa pelitä.

Politiikaakin olen ajatellut. Nyt olisin ehkä valmis lyömään vetoa siitä, mihin persujen omituisella Tynkkysjyystännällä muun kohelluksen ohella tähdätään: Jussi Halla-aho äestää tulevaisuutensa rotupuhtaussarkaa näiden märkäkorva-nuorpersujen avulla, ja erityisesti juuri nyt Tynkkystä muokkausvälineenään käyttäen. Vaihtaa sitten kyntöauransa isompiin siipiveikkoihin kun aika on kypsä, ihan pian siis. Nyt se tekee kapoisten hartioidensa äärirajoilleen ponnistaen töitä taustalla ja solmii tuttavuuksia Ruotsidemokraattien kaltaisiin ääriliikkeisiin EU-parlamentissa ja sen liepeillä. Hän on, herkästi punastuvista poskistaan huolimatta kaikella tapaa vaarallinen ihmistyyppi ja sopivissa asemissa agendansa huomioonottaen. Laskelmointia alusta alkaen jo Hommaforumin kautta kaikkiin some-päivityksiinsä saakka ovat olleet hänen ahkerointinsa. Kuin ideologiraamattuaan vankilassa sanellut korpraali 1920-luvulla: Provosointia kaikin mahdollisin keinoin että mies mielessä pysyvi. Taisi muutamat lohkoa, että Soini lähetti JH-a:n pois tieltään Brysseliin, mutta oletettavasti tässä on myös yhteisiä kaavailuja kartalla koska vanhempi joka tapauksessa väsyy ja jää telakalle eikä entisenlaisella persupolitiikalla tulevaisuutta tule Suomessa olemaan.

Kajahti sekin kaikkea mädäntynyttä herkästi aistivaan nenääni, että millaisethan voimat Halla-ahoa jostakin muualta käsin ohjastavat; kenen sarkaa sen merkkisellä vältillä käännetään.