Kuu kohta täysi. 5 astetta pakkasta.
Putki Esko soitti. Miehellä kunto on pysynyt kohtalaisena. Sanoi takovansa makkaratikku-puunkanto-nokikola ym-sarjoja. Menee myymään tyttärensä kanssa kun se on varannut paikan joltain joulumarkkinatorilta Hesassa. Esko se osaa. Vai sanoisiko eskot ne osaavat, valtot vähemmän.
MT:n toimituksesta soittivat. Kysyi, pannaanko koko nimi kirjoitukseeni näkymään. Myönsin.
Särjin kirveellä pölkkyjä pienemmiksi. Piti lopettaa kun olkapää sanoi kiitos riittää. Sitten alkoikin taas päänsärky. Otin Buranan. Ei auttanut.
Seuraava puhelu tuli tulikuumalta metsien mieheltä jonka punakoiden poskien pullistelun ja nenän karvaisen tuhinan näin sielunisilmin. Sanomiset oli tarkkaan harkittu; puhelu loppui yhtä nopeasti kuin oli alkanutkin. Siinä mielessä reilunreipas tapaus, ettei mies ollut numeroaan salannut. Liittymän omistaja on Suomussalmelta.
Miten vihapuheluun pitää suhtautua jos vihan kohde on eläin? Vai olikohan sudet ja minut samaan vyyhteen solmittu?
Pesukonekysymykseen tuli sellainen ratkaisu, että haettiin uusi Veikon Koneesta "velaksi". Eräpäivä 27 pv. Pyykkiä kerkesi kertyä pienen nyppylän verran. Ensi viikolla sen rinteillä olisi voinut lasketella, ja sitten olisivatkin vaatteet loppuneet. Tai olisin pykännyt sen pyykkikodan ja muuripadalle sijan pihanperille.
Uusi p.kone on Siemens, Saksassa tehty. Alennushinta 690;-. Ei tullut kyseltyä, onko kodinkoneiden päästömittauksia väärennelty kuten volkkareissa. Niissähän on se energiankulutus-plussa- ja miinustarra kyljessä. Hiljainen ruputti se on; 43 db. Entinen päästeli ääniä 80 db lingotessa ja nyt rikki mentyään valitteli kuin hydraulinakuttaja malmimurskalla. Ohjelmoinnit toimivat sormella hipaisten, että nykylasten leikkikaluksi verraton. Opinkohan ite.
Syötiin tähteitä ja leipää. Leipä onkin taas kaikki, pitänee panna korvoon juuri jytisemään joku pv. Nyt en jaksa. Mieli maassa. Eräs viestienvaihto askarruttaa. Tärkeänä olen tätä kontaktia pitänyt.
24 pv tiistai
Puutarhuri lähti aamujunalla (05.45) Ouluun työpaikkakoulutukseen. Tulee joskus huomenillalla. Laitoin yöllä takan valurauta-arinalle puuropadan ja se oli sopivaksi hautunutta aamuksi. Pojat söivät niin että maha poksui, ja takapuolet.
Sitten päivällä tuli G koulusta luokkakaverin kanssa. Paistoin iltapvllä puurontähtesiin lettuja kahden litran annoksen muka pieneksi välipalaksi. Koko vino pino huljahti kerralla suihin. Ja purkillinen omenahilloa.
Turkki ampunut venäläishävittäjän alas Syyrian rajamailla. Nyt ne siellä ovat tuimina toisilleen. Ja kun muuta ei kotomaassa, niin Kempeleessä oli poikasilla alkanut oksat tojia, ne olivat raiskanneet, tai ainakin yrittäneet raiskata 14 vuotiaan tytön. Epäillyt ovat ilmeisesti pakolaispoikia ja nyt tämä ihana some ja muu paskalehdistö hehkuttaa tällä yksittäistapauksella lopun vuotta. Siihen massojen lankaan menevät fiksutkin "oman tien kulkijat". Tuhannesta vuosittain "omien" toimesta tapahtuneista raiskauksen kohteista viisveisataan.
En puolusta yhtäkään raiskaajaa, mutta en myöskään niitä, jotka sellaisen varjolla saavat vihakampanjoihinsa poweria muita älyttömiä kiihottaessaan.
Tarttis ajatella ensin. Kaikkien.
Ajateltavaa itsellekin on tullut. Pilkkuvirheitä ja lukihäiriöitä ja siihen kompastuu pitkäkin kaveruus, Syy on tietenkin myös oman itsensä totisuus; negatiivisuus. Mutta mistä maailmanmenon silminnäkijä positiivisia asioita jokaiselle päivälle ammentaisi? Harhakuvitelmista, rahalla ja aineilla hankitusta euforiasta. Shoppailusta Stockkalla.
Mäni pilalle tämäkin viikko.
25 pv keskiviikko
Perunarieskoja paistoin arinalla.
Oravalle koetin ruuvailla esteitä etteivät pääse tinttien jyviä napsimaan, mutta on niillä edelleen konstinsa. Yksi sivu vielä tukkoon niin vasta lumien tultua voivat kinoksen päältä pompata. Hyväntekeväisyyteni kohteet täytyy minunkin rajata siihen, mihin lompakossa on varaa; ei ehkä tinttienkään: auringonkukkien hinta halvimmillaan on 1,68:- kg. Olen huomannut, että näissä halvimmissa jyvissä puintitöhkän määrä on puolet painosta.
Nämä mun mitättömät hommat!
Luen kosmologin tekstejä ja vähitellen alan ymmärtää pikkuisen, mitä milläkin ulottuvuudella tarkoitetaan. On Enqvistillä ainakin kielikuvien rikkaus ja sitä myöten popularisoinnin taito hallussa. Että ihan novellina kutakin lukua lukee jos ei kaikkea tajuakaan. Sekin hyvä puoli lukemiseni kohteessa, että nämä ongelmat, joita näyttää syntyvän elämääni mitä merkillisimmistä suunnista, millimetristyvät karhukaismaailmojen kokoisiksi. Sellaisiksi kuin niiden todellisuus onkin.
Me ihmiset!
26 pv torstai
E:n hamppi het uamusta. Sen jälkeen mutkan kautta pois. Liukkaat polut, vettä sataa, menin märäksi sisältä ja päältä.
Naapuri Arvon hakivat ambulanssilla. Heti mieleen nuljahi luonnollinen ajatus: Tulleneeko vanha herra enää takaisin.
Lehdestä luin poikien kanssa porukalla juttua siitä, kuinka ihmiskunnan nälkäkaudet voidaan todentaa myös vanhojen puiden vuosilustoista.
Sitten luetutin pojilla Kari Enqvistin Ensimmäinen sekunti-kirjasta muutamia lukuja.
Eilen G: kanssa juttua uskonnoista ja jumalista. Sujuvasti oli koulusta opittu, kuinka J loi maailman 6:ssa pvssä ja seitsemäntenä hän lepäsi. Kysyin, onko ollut puhetta evoluutiosta. Ei. Kerroin, kuinka raamattu on vain ihmisen pimeinä iltoinaan kehittelemä tarinakokoelma joka on karannut käsistä ja edennyt kauaksi tarinoiden metsikköön eikä enää osaa sieltä pois. Ihan niin kuin iskän pikkukarhutarinatkin yhden kerran Ilomantsista Kanadaan.
Olen lapsille kertonut kylmästi, että mitään jumalia ei ole olemassa. Lukekaa kosmologiaa tai akuankkoja mieluummin kuin raamattua. Ja vasta sitten, kun faktaa on päässä tarpeeksi, iltojenne ratoksi muutamat psalmit.
Kemppisen kommentoijiin on ilmaantunut "arska"-nimimerkki jolla sävy on sama kuin "Tapsalla". Lie sama kuin kolehmaiset ja vV:t jotka ovat hävinneet kartalta. Tällaisiin muutamat kykenevät, kloonaamaan itseään loputtomiin koska eivät omana itsenään uskalla esiintyä. Ja koska haluna on mölistä lööppimetsän puissa kuvitellun enemmistön mukana. Yksilöllisyys on selfiekepin nenässä.
Alan todella saada kylläkseni blogien seuraamisesta. Omanikin taidan laittaa Karjalan jälkeen naftaliiniin. Ne muutamat, jotka hehkuttavat kirjoittamisiani eivät voi olla tosissaan. Jos olisin todella hyvä siinä, kustantajia roikkuisi oveni kahvoissa jonoiksi asti.
Luopumisen tunne käsitttää koko mitättömän elämäni matkan takaa tänne "eteen". Ei se tämän enempää enää kohdallani tule olemaan kun se ei paljoa ole tähänkään saakka sisältänyt.
Kuuntelen kirjoitellessani Johanna Korhosen Valkoista valoa-ohjelmaa. Rahasta puhuu hänkin. Rahaan törmätään jokaisella tasolla joka päivä. Rahalla rakennetaan ja rahalla tuhotaan. Raha tappaa ystävyyksiä, koskaan se ei niistä kestäviä tee. Joku aina mittaa ihmissuhteetkin rahassa. Tai rahattomuudessa. Potkittavaksikin joku aina ostetaan. Joku joutuu sellaiseksi itsensä kauppaamaan kuin kreikkalaiset prostituoidut euro per pano.
Onnellisin se, jolla ei ystäviä eikä rahaa ole. Se on pian kuollut ja kuolleet eivät itke, eivät naura. Oikeat erakot eivät ole yksinäisiä, heidän pöydillään keikkuvat pikku-ukot ja tuvanhaltijat, rossipohjien tontut ja kiukaiden maahiset. He eivät tarvitse välittää itsestään eivätkä muista, mutta eivät ole haitoksikaan.
Puolelta päivin unohtui G:n hamppi! Opettaja soitti, ettetkö ala tulla hakemaan. Myöhästyttiin 10 minuuttia, mutta onneksi oli vain oikomisrautojen kiinnityksen tarkistuks ja se oli ohitse kolmessa minuutissa.
Hector valitsi Laura Lindstetin Oneironin Finlandin voittajaksi. Kirjailijan kymmenminuuttinen palkintopuhe oli naseva, mutta siihen hänenkin kantaaottavuutensa jää. Huokasin helpotuksesta, kun Panu Rajalan ½plagioitu kirja ei kärkeen päässyt vaikka paskankos väliä silläkään olisi.
Tietofinlandian sai Tapio Tammisen Kansankodin pimeämpi puoli ja Juniorifinlandian Nadja Sumasen Rambo.
Näistä kirjoista tulen lukemaan Tammisen kirjan.
27 pv perjantai
Hakkasin vähän pölkkyjä pienemmiksi. Viime päivien kovat tuulet riepottelevat jatkuvasti polttopuupinojen suojauksia ja niitä kohentelin. Miten mukavaa olisikaan kuivia kalikoita takkaan ja saunanpesään kunnollisesta liiteristä hakea eikä näistä alati asentoaan muuttavista, sortuvista läjistä milloin sateen seasta, milloin hangesta. En minä siitä niin itse välittäisi, mutta kun ei näy tämä elämä senkään osalta kohdallani korjaantuvan ja hankaluuksiin joutuvat syyttömätkin. Ikänsä semmoista resuamista. Tolskaamista kuten isä sanallisina eväinään lapsiaan elämään toivotteli. Väsyttää ja vituttaa tämmöinen.
Sain kuitenkin jatkettua Karjalapäyöräily-kuvaustani kesältä 2014. Sitkasta on, mutta jos jotakuta haittaa, se ei minua liikuta. Loppupuolella se jo on. Tiijä sitten, jatkanko raportoinitiani jatkopolkaisusta Imatralta Tammisaareen.
Sammatissa, Elias Lönrothin mökillä käynti liittyy löyhästi matkani raameihin, mutta näin jälkeen päin ajateltuna kovin lapselliselta ulokkeelta koko pyöräilyteemaan. Kosketuspintaa Lönrothin aikaan ei löytynyt Karjalasta eikä polkijan mielenpohjalta.
Karjala on kohta menetetty kirjaimellisesti kieltä myöten. Toiset 70 vuotta eikä siellä yksikään suomensukuista kielenpuolikastakaan hallitse. Eivätkä parit suomenkieliset lehdet ilmesty kymmenen vuoden kuluttua enää. Karjalan Sanomat minulle vielä sähköpostiin tulee, mutta kuinka kauan?
Petroskoissa samassa Neuvostoaikaisessa rakennuskompleksissa sijaitsevan Karelia-lehden päätoimittaja on pelkkä marionetti jonka tehtävänä on ajaa se KS:n kylkiäinen alas muutamassa vuodessa. Sen miehen kommentit omilla fb-sivuillaan ovat kuin Moskova-tosenttimme Johan Bäckmanin omillaan toimittamat. Omituista, ellei ihan hirveääkin, että näidenkaltaisille sanankäyttäjille edelleen vaikutuskanavia siunaantuu.
Susi on pesinyt KS:n mielipidepalstalla kohta kuukauden ajan. Nyt joku kirjoitti jälleen isommasti jolla susia olisi halu päästä joukkomurhaamaan. Kysyi totisessa kirjoituksessaan, että pitääkö koko Lentiiran kylä pakkomuuttaa muualle susien takia. Päihin ei tartu edes pelkkä puhdas tieto suden vähäisestä haittavaikutuksesta yhtään mihinkään. Lentiiran kylä, joka vielä 1960-70-luvuilla oli yksi vilkkaimmista rajaseudun kylistä on kyllä tyhjentynyt ihan muista syistä kuin susien takia. Ja tyhjenee edelleen; viimeinen kyläkauppa lopettelee siellä juuri toimintaansa asiakkaiden vähyyden vuoksi. Ei sellaiseen susia tarvita, vain joidenkin intresseihin sopivaa yhteiskuntapolitiikkaa.
Vähäisetkin lumet sulivat pois. Tongin puidenlehtikasan alta kouliintumaan juurtamani omenantaimet esiin koska näyttää siltä, että home niihin iskee jatkuvan märkyyden ja ilmanalan soutamisen ja huopaamisen vuoksi. Olisi pitänyt styrox-levyllä suojata ne.
Muutama kymmenen vuotta sitten maa oli syksyisin jo jäässä ja paksun lumen vallassa näin marraskuun lopussa, mutta nyt on monta vuotta peräkkäin ollut samaa mustaa epävarmuutta. Millä tavalla sekin muuttanee kasvuston luonnetta kun ei maa roudi? Eino Säisän kukkivat roudan maat ovat mennyttä elämää. Ja miten nopeasti se onkaan tapahtunut; siinä vaara piileekin.
Mutta kansakunnat ympäri maailman kohottavat vain rajattoman kasvun graalinmaljoja valmistautuessaan kuluttavaan jouluunsa joka on jo perinne eikä siitä voi siksi luopua. Joulupukki on totta.
Kun iskee alati olkapäällä keikkuva alakulo, kelaan valokuvia lapsistani, että edes vähän helpottaisi. Nyt on taas sellainen hetki. Mitä tälle muuta taitaa. Joskus saman tunteen tullessa olen harkinnut jotain vakavampaakin tekeväni.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti