keskiviikko 31. tammikuuta 2018

Sipaisuja

                                    (Venäjän Karjala; Jessoilan kulmilta 25.6.2014)
26.1.2018

Yhä meinaa 2017 kirjautua vuosiluvuksi.

Suomelta meni viime vuosi satasta ajellessa, estoitta, jarruitta. Vuoden vaihtuessa survaistiin terapiavaihde 1918 pykälään, ja vauhti senkus kiihtyy! Seuraavan uudenvuoden tienoilla rynkytetään viimeisetkin vihanlippaiden patruunat historian pehmusteisiin.

Voiko ihmisessä perintönä piilevää "viha"ominaisuutta koskaan oikeasti nipsaista geenirimpsuista pois? Elämässä vallitsee vahvimman laki vaikka "hevosellekin valjastaja löytyy". Luonnonvalinnasta tulee normaalia kun elintilanpuute, nälkä ja muut katastrofit alkavat sanella henkiinjäävien määrät. Kehittyneetkin kulttuurit ovat musertuneet aikojen saatossa tämän tosiasian edessä. Nykyinen hyvinvoinnissa elämisemme jossa heikotkin koetetaan huomioida, on siis vain yksi, lyhyt rupeama katastrofien välissä, tosin nykyisenkaltaisen hyvinvoinnin laajuudessa ennen kokematon.

Laskun maksuun emme osaa silti varautua vaikka dokumentoitua kokemusta olisi. Tieteen, tutkimuksen ja argeologian tulokset eivät laajempaa massaa kiinnosta. Todisteena tästä muovilla ja myrkyillä kyllästetyt vedet, metsät ja saastesumuinen ilma, jota se itsekin keuhkoihinsa ryystää.

Ja sitä paitsi yhä vain diktaattorin päämääränä on kullattu arkku eikä sellaiseen loppuun päädytä ilman nöyriä alamaisia.

27.1.2018

Vakiosalaattini koostumus, jonka tänään punnitsin ja hinnoittelin:

Kiinankaali
Tuorekurkku
Tomaatti
Paprika
Ananas
Appelsiini
Omena
Punasipuli
Valkosipuli
Purjo
Pellavansiemen
Kasviöljy

Yhteensä 2,1 kg. Hinta 5-6 €.

Riittää kolmeksi päiväksi. Säilyy jääkaapissa, tiiviisti suljetussa astiassa vaikka 5 pv. Paranee vain loppuuaan kohti.

Kauppojen salaattibaareissa kilohinta on n. 15 €. Ja mitä kasviksia ne öljyissä liotetut fetajuustokuutiot tai tonnikalanpalat ovat?

Sota nukkuu, mutta sillä on toinen silmä auki, sanottiin ranskalaisessa keskitysleiridokumentissa.

Yön tyynyksi katsoin psykedeelisesti vaikuttavan elokuvan Saulin poika!

28.1.2018

Kysyttiin näkökulmieni pessimistisyyden perään. Vastasin: Näkökulmani elämään yleensä on maanmyötäinen. Sen tasaisuushan on harhaa kuin Pohjanmaan lakeudet; ojien ylitse loikintaan täytyy sielläkin varautua. Olen myös kokenut, että aniharvalla elämä tasaisen myötäisenä rullaa. Ja vaikka rullaisikin, niin hauta siellä edessä odottaa jonka väistämättömyys monia kauhistuttaa.

Nyt on kirjoja joita lukea. Tommi Kotosen Politiikan juoksuhaudat, Robert K. Wittmanin/David Kinneyn Paholaisen päiväkirja ja Hedi Friedin Kysymyksiä joita minulle on esitetty keskitysleireistä.

Elina Sanan Isän sota-kirjan lukupettymys harmittaa edelleen, varsinkin kun en pääse selville siitä, että syntyykö sitä kohtaan tuntemani vastenmielisyys vain omassa päässäni vai onko teoksessa oikeasti niin paljon mustaa pumpulia, että koko kirja menee valheen piikkiin? Sen esittely- ja myyntipuhe väittää, että "tarina on tosi" eivätkä lehtien myötämieliset kritiikitkään tue omaa näkemystäni ollenkaan. Hautaan kirjan tämän merkin alle ?

29.1.2018

Aamun paras: Kari Enqvistin kolumni radiosta.

Eilen päättyneiden pressanvaalien mediajauhanta kuulostaa jo, kuin toimittajat, tutkijat ja kommentaattorit olisivat hiekkaiseen rinteeseen nelinkontin mahaansa myöten hierautuneet. Median mielestä surkeat vaalit kun otsikoiden täytteitä ei irtoa vaikka kuinka pilkankirveillä jyystäisi. Ja kun homma sujui livakammin kuin koskaan Strömsössä.

Voi toimittajaparkojen tylsää elämää!

Paskempi homma se, että Väyrynen ja Huhtasaari niinkin kärkeen kiilasivat. Ajattelemattomuuden barometrissa tälläkin tuloksella on käyränkärkensä. Samaa voi arvella myös Niinistön prosenttien äärellä. Missä äänestävän väestön harkinta? Aina joku vie, mutta silti väitetään omilla aivoilla ajatellun.

Pelkästään omiin aivoihin turvautuminen ei riitäkään. Tarvitaan monien aivojen ajattelujen tuloksien analysointia näillä omilla aivoilla. Lukemista, lukemista, lukemista. Harkintaa. Silmät ja korvat auki kulkemista, aivopyykkien välttämistä. Ehdotonta jyrkkyyttä välttelevää omapäisyyttä. Herkkyyttä. Tuntosarvia.

30.1.2018

Radion tämän aamun kolumnistina Aleksis Salusjärvi. Tyhmyyden lisääntymistä harmitteli. Ei ottanut puheeksi tyhmyyden haittojen lisäksi sitä, mitä hyötyäkin sen lisääntymisestä saattaa seurata.

Aleksis on ehkä väärässä. Ei ihminen tyhmistynyt ole: Ihmisen ajattelunkyvyille vain ovat rajat tulleet aikoja sitten vastaan sektorilla, jossa on viisaasti ajateltu ja saatu ajattelun avulla aineettomia tuloksia, jotka ovat auttaneet aineellisen olemassaolon ymmärtämisessä.

Aineellisten asioiden äärellä sen sijaan ihmisten kyvyt  ("viisaus") ovat lisääntyneet. Tosin kyseenalaisten kykyjen, sillä nyt käytetään koko kropan sijaan vain sormenpäitä aivojen jatkeena.

Nykyihminen kykenee  tekemään jo paskastakin kultaa, mutta ei harkiten ajattelemaan, mitä sen ihmeen saavuttaminen on biosfäärille maksanut. Ja tulee yhä maksamaan.

Koululla P:n valinnaisaineilta. Ruksaillaan Wilmassa lomake huomenna.

Paistoin verilettuja. Vain itselleni ja Vinhalle ne kelpasivat.

31.1.2018

Näin unta, että osallistuin Savonlinnan oopperaesitykseen tanssijana. Polveen koski ja koetin välttää lavalle joutumista. Eteeni heitettiin hyrrä jonka perään Jorma Hynninen minut komensi kirmaamaan.

Hyrrä, joka muistutti pikkurontelin teräsharjalaikkaa kieri lavalta kivisen linnan kiviselle käytävälle ja ovesta kivisten kynnysten ja kivisten rappusten ylitse pomppien kivillä aidatulle nurmelle ja mäentöyrästä alas joenrannan pajukkoon jonka ruohikkopälvillä sekoili ihmisiä läjittäin juomassa ja naimassa. Piikikäs hyrrä oli töksähtänyt jonkun paljaaseen pakaravakoon. Jäin sitä kampeamaan irti käteeni paiskatulla sorkkaraudalla. Siihen päättyi uneni ja samalla ainoa oopperalavarooli josta ei edes valveillaollen ole tullut haaveilleeksi.

P valitsi teknisen työn, kuvaamataidon ja ATK:n. Myös viisi vara-ainetta piti ruksata. Yksi oli käytännön englanti.

Katsoin Areenalta Teotihucánin salaisuus-dokumentin. Päällimäinen miete on, että hyvinvointiyhteiskunta on ollut jo 2000 vuotta sitten mahdollinen, mutta kun luonto kääntää kylkeään putoavat kirput sen kyljeltä tuhoon. Miten käy lähivuosina kun ihmiskirput ovat kaivelleet luonnonkyljet koloille itse?

Mediassa juttu Oklahoman kaivoskaupunki Picherin autioitumiseprosessista, luontoon lasketuista myrkyistä, sairastumisista jne. Ovatko tämän kaltaiset uutiset tulevien medioiden arkipäivää kaikkialla maapallolla?
                               (Säpsän kylä jonka mäntykankaalla kohtasin karhun kun teltanpaikkaa etsin)

torstai 25. tammikuuta 2018

Sipaisuja

                                                         (Kostamus 9.6.2014)
20.1.2018

Selasin valokuvia polkupyöräretkeltäni Venäjälle (2014). Niitä on puolentoistatuhatta, tai kaksituhatta, en muista. Julkaistu omassa Kivaniemi ykkösessä joitakin satoja ja parissa lehdessä muutamia kymmeniä. Rahakkaita diilejä en niillä ole tehnyt.

Alanpa laittelemaan julkaisemattomia näkyville sinne tänne vaikka ei tämä jo metrejä paksulla valokuvakerroksella kuvitettu maailma otoksiani kaipaakaan. Mutta eihän ihminen enää osaa edes multakasaa katsoa multakasana, kyllä se valokuvana tai videona pitää kokea!

Hesarista soittivat 19-20.6.2016 keskellä yötä kun 14 kesäleirillä ollutta lasta hukkui Venäjän Karjalan Säämäjärven veneturmassa. Halusivat valokuvan jonka olin julkaissut blogissani siitä järvestä ja vielä aiheeseen sopivan myrskyisen. Jostain syystä luvattua palkkiota ei koskaan tililleni kirjautunut.

Säämäjärveltä:  http://kivaniemi07.blogspot.fi/search?q=Jessoila

G kuumeessa: 39,3! Hourailessaan mylttää petivaatteissa, mumisee, mutisee, älähtelee. Omppumehua oli toive kun kaupassa kävin, mutta jo hajusta ylen antoi. Vettä lipittää ja pian pois senkin yökkää.

Churcill-elokuva BRexissä. Näyttelijätyö oli kelpoa, mutta miksikään supernerokkaaksi luomukseksi movieta ei voine luonnehtia. Tuli sikarinihvinen olo elokuvasta.

Sianlihakäristyksellä, viskillä ja sikarinsavulla marinoitu alkuperäinen Winston eli vanhaksi kuin tervassa uitettu savolaismallinen puuvene.

Elina Sanan Isän sota (2017 Siltala) on pantava pettymyshyllylle. Osasepitteeltä vaikuttaa. Löysää tekstiä. Kriitikot ovat nielleet kirjan sisällön varsineen nakkoineen. Varsinkin niistä rintamapäiväkirjoista puuttuu kirjoittajan oma ääni! Löytyy myös epäloogisuuksia joita ei päiväkirjoissa kehnommallakaan kirjoittajalla esiinny. Lie Elina-tytär arkistokaivelujensa perusteella tarinoinut muutamien isänsä muistiinsutaisujen ympärille koko tarun?

Voi olla, että räksytän aiheetta, mutta kehno on kehnoa eikä se kehumalla paremmaksi suttaannu.

KS:n Turunen on Isän sodan 12.9.17 pumpulihanskat käsissä arvostellut. Kliseinen on jo otsikkokin: "Isän sota on kirjoitettu sydänverellä". Kalevassa, Turun Sanomissa, Aamulehdessä kirjaa ei ole mainittu, mutta Seurassa on juttu kirjailijasta itsestään teoksensa kera. Hesarin arvostelu pitää käydä kirjastosta kaivelemassa kun ei paperilehden tilaajana kaikkiin artikkeleihin ole lukuoikeutta vaikka ne paperilehdestä olisi joskus lukenutkin, ja maksanut.

21.1.2018

G edelleen kipeänä.

Pakkanen kirrasi viiteentoista. Rastaita yhä pihlajanmarjoja korttaamassa. Niille kelpaa myös orapihlajan myrkylliset marjat. Tuomista ne ritustelivat  jo syssymmällä marjat kupuihinsa. Rastaiden tovereina lennähtelee myös tilhejä. Rusakot kiipeilevät lumipenkkojen päältä samoille eväille öisin. Kolasin lumitönkyrän ihan niitä varten yhden, korkeksi kasvaneen yksittäisen orapihlajan juureen ja jo olivat asialle älynneet. Siitä saisi helposti jalkanarulla Vinhalle raakaravintoa jos viitsisi.

Hesarissa juttu Tukholmassa asuvasta, 93 vuotiaasta Hèdi Friedistä Hän on viimeisiä elossaolevia tuhoamisleireiltä selvinneitä. Häneltä on suomennettu kirja "Vastauksia kysymyksiin joita minulle on esitetty keskitysleireistä". Tilasin kirjan Suomalaisen verkkokaupasta. Koska minulla oli vielä yli 20 euroa jäljellä jouluksi saamassani lahjakortissa tuli ostoksen hinnaksi 5,90. Kuuden-seitsemän maitolitran hinta!

Kadun toisessa päässä oli viime viikon alussa pieni tulipalo ok-talossa. Siellä isäntä oli ratkennut juomaan jo muutamia viikkoja sitten ja kai se jotenkin kaurapuuronlämmityksen kanssa töpelsi.

Naapurin Arvo oli katkaissut jalkansa ja joutunut sairaalaan. Oli sanonut, että hänpä ei varmaankaan enää täältä kotio tule. Siinä menee sitten viimeisiä Suomussalmen Kiannanniemen alkuperäisasukkaita jotka kokivat talvisodan alun ja evakon.

Toisen tasakattoisen tiilitalon hankala Jorma oli kuollut hoivakodissa syksyllä.

22.1.2018

Yhä vain G kipeänä. Säikäytti aamulla kun oksentaessa holahti verta kahvikupillinen vatiin. Soitin heti sairaanhoitajan vastaanottoon, mutta ei sieltä kukaan joutanut puhelimeen. Miesääni lotikoitteli nauhalta moneen kertaan samat litaniat asiaankuulumattomista asioista ja vasta kahdeksan jälkeen soittivat takaisin. Kerkesi kuitenkin selvitä, että veri olikin nenästä lähtöisin. Laitoin vedellä jatketuun mehuun pikkuisen suolaa ja sitä koetan tarjoilla oksennusten väliin. Apteekin suolalitkut maksavat turhan paljon ja puolet niistä jää vanhenemaan

Mullakin mahassa kiertää ja heikottaa. Jaksoin kolata vajaat puolet pihasta. Lumi on kuin leivinjauhetta, sitä tuli kymmenisen senttiä.

Turkin täysmulkku Resepti-Erdogan pani armeijansa hyökkäämään Syyrian puolelle kurdien kimppuun. Hiekkaerämaat ne vain verikastelua kaipaavat, ei niitä sen suunnan tappamistalkoita muuten voi ymmärtää.

Katsoin Areenalta Elser-elokuvan. Se on kertomus Hitlerin salamurhaa v. 1939 yrittäneestä puusepästä jonka rakentaman aikapommin jytkähdys myöhästyi 13 minuuttia kun Hitler-perkele muutti aikataulua pahimmoilleen.

23.1.2018

Heräsin puolipainajaisesta: Sadistitohtori, kidutettava potilas, putkimies, käsipumppu, letku ja klemmari, punaisia toukkia kirjan välissä, makkaransiivutusta sirkkelissä ... ...

G jatkaa sairastelua. Nyt ei enää okseta ja söikin vähän. Aamulla sanoi, että mielessä pyörii paistettu kana ja pizza. Ostin kaupasta pienen pizzanlättösen ja keltaista jaffaa. Ne G sai pysymään sisällä ja iltapäivästä jaksoi jo vähän läksyjä tehdä. Kauppareissulla kävin koululla ja toin niitä vinon pinon.

Tämä viikko ollaan keskenään myö miehet!

Kävin äänestämässä. Kahden ehdokkaan välillä heitin mielessäni lanttia vielä kopissakin. Klaava voitti.

24.1.2018

G vielä tämän päivää lepäsi kotona. Jospa hän huomenna jaksaisi kouluun. Melkoiset määrät kerkiää tulla rästitehtäviä kun viikonkin on poissa. Itkun kanssa niitä teki, mutta niin vain olivat iltasella valmiita. E ja P jeesasivat matikassa.

Laitoin ruuaksi paistettua kanaa ja keitinpottuja. Salaatteja tein. Joka aamu on ollut ohrauunipuuroa.

Kuuntelin arkistonauhoja Ardn Pekurisesta, teloitetusta aseistakieltäytyjästä. Sitten luin artikkeleita äärioikeiston lyhyestä ja takkuisesta historiasta. Niistä on Tommi Kotonen tehnyt tutkimustakin. Kirjan nimenä on osuvasti Politiikan juoksuhaudat. Pitäisi saada luettavakseen.

25.1.2018

Näin unta Armista. Syytti minua jostain tekosesta jonka arpea hän saa kantaa lopun elämäänsä nahkassaan. Oliko syytteessä perää, niin se jäi unen oikeudenkäynnissä edelleen epäselväksi niin kuin syytteen aihekin. Ehkä syyte kuitenkin piti paikkansa, sillä muistan, että hänelle oli aika kova paikka kun sormenpään kokoinen arpi jäi "nättiin napaan" kohdun ulkopuolisen raskauden tähystyskaavinnasta. Olisiko uni käsitellyt sitä? Jäi siitä suhteesta arpia minuunkin, mutta nehän eivät näy.

Lunta putosi pilvistä runsaanlaisesti. Iltapvllä suvesi ja oli raskasta kolailla. Naapurin Ristolla ainoa käsikin alkaa olla finito niin lupasin kolata sen tiensuun auranjäljiltä ainakin. Ja vaikka pihan jos ei enää kykene. Sitkeä mies se on. Vuonna 1969 häneltä vasen käsi on irti repeytynyt, mutta ei ole tahtia haitannut.

G selviytyi koulupäivästä hyvin vaikka sellainen rylläkkätauti oli takana. Ei se minuun onneksi iskenyt, eikä muihin miehiin. Äet pääsee huomenna kotiin.

Valtakunnansyyttäjä Matti Nissiselle antoivat tänään potkut. Sai sakkotuomion nepotismista vaikka syytettä ei sillä nimikkeellä ole virallisesti esitettykään.

Miksikähän politiikan puolella ei myös olla yhtä tarkkoja toimissaan tolskaavien kanssa? Puolustusministeri J.Niinistölläkin on skinhead-tausta, mutta niin vain sille marsalkanasauvaa ollaan tarjoamassa huomisen "uhkien" torjuntaan. Eivät ne hänen sympatiansa äärioikeistoon ole minnekään kadonneet. Hänen poliittinen alkukotijärjestönsä toiminta on nyt kriminalisoitu, mutta ei sillä silmään tökitä tätä sotahaukkaa millään tavalla.
                                                            (Lietmajärvi 10.6.2014)

perjantai 19. tammikuuta 2018

Sipaisuja

15.1.2018

Mauno Koivistolta postuumisti julkaistuja muistiinmerkintöjä (1982-1994) koetin välipalaksi lueskella. Merkinnät ovat kyllä tietopuolisia ja runsassanaisia, mutta selailuksi jääpi koska kiinnostavat tarkastelukulmat pyöristyvät poliittisen jahkailujen höylässä. Mites Manu itse sanoikaan sanottaviensa sanomisen osaamisesta? Puoluetoverinsa Erkki Tuomiojan merkintöjä lukee Manun merkintöihin verrattuna paljon sujuvammin.

Hitlerin koplasta parit tyypit vielä aivoihin tiivistelemättä, eli Goebbels ja Hitler itse.

Näistä paristakymmenestä Eva Braunin voisi yksinkertaisuutensa takia jo vähemmälle huomiolle jättää vaikka kulissien koristeilla aina jokin merkitys on historiassa ollut. Ko. metodilla toimitettuun dokumenttiin se ehkä vielä kuuluu, mutta että olisiko hän erityisesti korotettavissa koplan jäseneksi, niin se vähän tuntuu väkisin väännellyltä. Ei neiti Braun tainnut edes Berghofin huvilanterassilla letunpaistoon natsiherroille kelvata.

Koplan kaksi muuta naisjäsentä ovat kyllä sijansa "ansainneet". Elokuvaohjaaja Reni Riefenstahl eritotenkin sillä vaikka hän Puolassa vielä oksentelikin juutalaisten pahoinpitelyä ja murhaamista seuratessaan, niin myöhemmät toimet natsien valtakunnassa osoittavat, että periaatteessa hänetkin olisi pitänyt Nùrdbergissä hirttolavalle taluttaa. Hänen ansionaan historiaa tutkiessa ovat ainoastaan hänen elokuvansa, mutta ei niitä olisi humaani ihminen kyennyt loihtimaan.

16.1.2018

Vaikka ihmisaivojen rakenne toimintakäyrineen on tieteenvälinein kuvannettu ja selostettu biljoonasosatarkkuudella, tohdin silti ajatella niiden maailmaanvaikuttamisia ilman röngtenkatsettakin. Onhan ne jonkinlaiset täytteet minunkin luisessa kallossa.

Voiko ihminen (aikuinen) siirtyä oman itsensä ulkopuolelle tarkkailemaan omaa itseään ilman, että keskittyisi peilikuvaansa?

Vähälläkin käytöllä  ulkoinen kuori rapistuu elinkelvottomaksi paljon aikaisemmin kuin runsaasti käyttöä kokeneet aivot.

Mitä kapeammalle aivojen tiedonsektorille älykkyys yksilöllä keskittyy sitä epäinhimillisemmin hän kokonaisuuksien kanssa saattaa toimia.

Kun ihminen tutkii ja mittailee aivoillaan aivojensa potentiaaleja kykyjä, niin kuinka on jääviyskysymyksen laita?

Ihmisaivot jaetaan toimen ja tunteen puoliskoiksi. Eräänlainen jakomielisyys on siis periaatteessa normaalia terveyttä.

Kun kirjoitan, tunnen olevani eri ihminen kuin se, joka asioista puhuu. Voin myös laittaa ruokaa samalla kun luen tai kuuntelen radiota. Mutta jos kuuntelen asiaohjelmia lukemisen aikana, molempien anti menee sivu suun. Jos taustalla soi Haydnin symphony nro 34 niin kuin parhaillaan, voin ajatella ja kirjoittaa, mutta jos murjaisen levylautaselle Eppu Normaalin baarikärpäsen törmäävät aivoissa järjestystä hakevat lauseet välittömästi brutaaliin tupakansavuun.

17.1.2018

Eilen Kaliforniassa paljastui jälleen kauhufantasiateollisuuden juuritarpeiksi perhetragedia. Sanankaan lausuminen puoleen tai toiseen on turhaa koska kyllä jo tähän ikään on ymmärtänyt, mihin kaikkeen vain ihmislaji kykenee. Inhottavien tragedioiden paljastumisten jälkeen suurinpiirtein kaikki ryntäävät tuomitsemaan teot, mutta harva pysähtyy kesken ryntäyksen sen ajatuksen valtaamana, että se voisin olla minä, se julmuri!

Se kun on yksi naksaus vain, sanoo moni syylliseksi todettu puolustukseksi.

Nyt spekuloin jälleen äänestämis-aiheen parissa.

Eilen illalla, katsoessani Merja Kyllösen esiintymistä presidenttipelin korttienpaljastusnäytöksessä käväisi mielessä, että taidankin äänestää häntä. Yön ylitse nukuttuani en enää tuntenut samoin. Kyllönenkin on vain yhden lajin agitaattori ja jos ei maailmankuvaansa laajenna, sanomansa jää kapealle populisminkaistaleelle politiikan moottoritiellä.

Saulille en tule ääntäni antamaan, enkä Puavolle Matista puhumattakaan. Eikä päätökseni johdu siitä, etteikö heistä jokaista presidentinliekaan valvonnan alle poikkeusta tekemättä saisi kytkettyä.

Yleisellä tasolla pohdittuna ja toisiin olosuhteisiin kuviteltuna Saulin kannatuksella varustettu on vaarallisin illuusionluoja kansakunnan johtajana. Henkilökulttiin Niinistöstä presidenttinä on äärimmäisen lyhyt matka. Gallupp-grafiikalla luettuna se on jo sitä. Ilmiön totaalinen toteutuminen olisi diktatuuri. Suomessa näillä ajanhehtaareilla se on tietenkin naurettava ajatus, mutta ei siitä kauaa ole, kun yhden ainoan Kekkosen yhdellä ainoalla lauseella saattoi olla dramaattisia vaikutuksia asioihin ja ihmisiin.

Sitäpaitsi muistan Sauli Niinistön tupajumikannan joka ei pelkästään tupajumeja edes koskenut, enkä siis usko hänen siitä kannastaan yhtään lipsuneen.

Kaverini Kittilästä sanoi äänestävänsä Nils Thordvaldia. Ajattelin hänen vain kureilevan koko äänestysasialla, mutta toisaalta kun ajattelee tarkemmin, voi Nils Lapista kahmiakin tukun ääniä jo saamelaiskysymysten vuoksi. Vähemmistöähän hän etelässäkin edustaa. Itse en häntä äänestä ja selitykseksi saa kysyttäessä riittää vaikka hänen sukkavalintansa.

Tuula Haataisen numeroa en osaa kuvitella myöskään äänestyslippuun piirtäväni vaikka tasaisesti esiintyvänä asianaisena ei mikään vastenmielisyys olekaan.

Äärioikeistolaisen ehdokkaan nimeä en lausu sillä hänen puolestaan en halua olla todistamassa alennustilaa, johon ihminen tässä tiedonsaannin maailmassa voi vajota valtaan pyrkiessään.

Jäljelle jää siis Pekka Haavisto jota myös olen ruvennut mielessäni riisumaan vihreän hymypojan maineestaan. Kyllä sieltä raaputettaessa se Pekka Pyrkyrikin paljastuu. Eikä vihreydestä hänen yhteydessään kannata puolta sanaa lausua joka olisi muihin ehdokkaisiin nähden poikkeava erityispiirre johon pukeutua, tukeutua, tai ripustaa hirttoköytensä.

Pyrkipä ihminen ihan millaisiin päämääriin hyvänsä, ei niihin pelkällä jaloudella päästä.

Jos ehdolla olisi edesmenneen Vaclav Havelin kaltainen ehdokas, hän saisi ääneni vähiten kakostelematta. Hänenkään kaappia ei tutkijat ole vielä nurin kääntäneet, mitä hävennevät?

Mieliä pestään toistamalla alati, että Suomessa presidentinvirka on seremoniallinen. Sen alle voidaan silti kätkeä asioita, joita ei haluta kaikkien hoksaavan. Eli kysyä täytyy: Onko pelkkä seremoniallisuus tosi, kun armeijan ylipäällikön manttelikin pukukaapin hengarissa roikkuu?

18.1. 2018

G oksennustaudissa. Kävin hakemassa koulusta. Kevyttä lunta satoi viisi senttiä. Lehdessä juttu yksinäisyydenkokemuksista. Sitähän tämä on, joukon seassakin.

Juuri päättämässäni kirjassa on Hitleriltä amputoitu 10 alkupäänvuotta pois. Onko tällä virheellä mihinkään vaikutusta? Ainoastaan jossitteluun siitä, miten nuoremman Hitlerin elintilanhamuamisten kanssa olisi käynyt. Jos elämänkarensa toisenpään amputointiattentaatit olisivat onnistuneet, olisiko jotain jäänyt tapahtumatta?

Kirjan lopettava lause olisi hyvä pitää mielessä: "Jos uusi Hitler joskus tulee, hän tuskin saapuu hanhenmarssia marssien, natsitervehdyksiä tehden sekä Sieg Heiliä ja eläköötä kansallissosialismille huutaen."

Vuoden alusta Hesarin toimittaja Heikki Aittokoski "julistettiin" lehden tulevaisuuskirjeenvaihtajaksi. Ryhdyin tavoistani poiketen seuraaman häntä fb:ssa. Kommentoinkin kun aihetta ilmaantuu. Ei siitäkään hyötyä liene, mutta lie hapate peukkujen ja hymiöiden taikinassa paikallaan.

Nyt illalla telkkarissa vuosi 1918.

19.1.2018

Äetin käyttö Kaksilla. Kaupasta maitoa ym. G lievässä kuumeessa, ei okseta enää, mutta yöllisen rylläyksen jäljiltä hauraana makoilee, nukahtelee. Päätäkin sanoi kivistävän.

Luin, että Kunnaksen Koiramäen Suomen historia on 2017 myydyin teos. Juha Hurme kiilasi kaunokirjallisuuden kärkeen ja Jenni Haukio  kokoamallaan runoteoksella (sic!). Lisäksi tuo, että jonkun jääkiekkoilijan elämäkerta reisii myydyimmän Tietokirjan nimikkeeksi kertoo paljon kansakunnan aivojen tilasta.

Kauppareissulla ärsytti lööppi jossa kekkuloitiin Jari Sillanpään turpavärkillä kun se sattui ratista käryämään. Oksettaa tämä kulttuurimme nykytila!

Hesarin lukijapaneeliin laitoin osallistumisilmoitukseni, mutta kun nyt jo toisen kerran tuli sähköpostiin kysymyskimara siitä, mitä sen ja sen mainoksen sijoittelusonnasta olen mieltä, niin enpä kehtaa enää vastailla kun ei eka vastaukseni riittänyt. Kirjoitin sinne yksiselitteisesti, että kaikki mainossaasta ärsyttää valtavasti ja häiritsee vakavasti lehdenlukuani. Turhahan markkinatutkaimen jalustaa on potkia kun ei edes omat nilkat siitä kipeydy. Ei ne tosissaan yksittäisten poikkitelaisten mielipiteitä ota jos maksava massa ei samaa mieltä ole. Jonain päivänä lopetan lehden lukemisen rivienväleihin tunkevien, vilkkuvien mainosvideoiden takia.

maanantai 15. tammikuuta 2018

Sipaisuja

10.1.2018

Silvoin salaattitarpeet. Sipulit laitan useimmiten ennalta veteen likoamaan niin ei tarvitse joutavia kyynelehtiä. Liottuaan kunnolla, pintakuoret luiskahtavat puristamalla kuin sandaalit kesähikisestä koivesta. Nakkasin salaattitöryn sekaan hyppysellisen pellavansiemeniä liukasteeksi limottumaan. Pottumuusia ja mustaamakkaraa pääruokana. Puolukkaa ja mansikkaa mausteeksi.

Ruokia laitellessa aivot askartelevat omien ajatussalaattiensa kanssa.

Toisinajattelijan toisinajattelemisesta poikkileikkausta tehtäessä algoritmit menivät sekaisin. Palattiin vanhaan menetelmään: Leikkasivat poikki toisinajattelijan.

Muinaisnäyttelyä varten oli vahainen neanderthalin ihminen puettu pukuun ja solmioon. Ei se erottunut eläväisten joukosta, joka salissa vaelteli. Tuhansiin vuosiin sen sukulaisella eivät ääriviivat juurikaan ole muuttuneet, mutta yhä vain uusia asuja sille suunnitellaan kuin se alasti olisi.

Olisipa neanderthalin ihmisestä ollut evoluutiota jatkamaan homo-lajin sijaan. Jospa he olisivat olleet vähemmän ahneita, kiltinpiä toisiaankin kohtaan. Kuten luultavasti ovat olleet, mutta sehän on heikkoutta, ja heikot tienposkeen sortuvat.

11.1.2018

Minua moitittiin maailmanlopunloruilijaksi. Jos kiistämisessä olisi mieltä näinä jankkaamisten aikoina, tekisi mieleni kiistää sanoen: Maailmanlopusta en tiedä, mutta minulta puuttuu usko siihen, että jo rikkimennyttä, moneen kertaan ja monin keinoin raiskattua bisofääriä edes itse rikkojaraiskaaja neroudessaankaan takaisin elinkelpoiseksi ehjäisi. Miten se voisi kun olisi jo mahdoton hoppu, mutta yhä vain se todellisuuta pakoon jumbojeteillä lennähtelee.

Maailmanloppujen ennustajat ovat tähän historiantappiin saakka olleet pelkkiä harharetkeläisiä teenlehtineen ja kahvinporoineen. Raamattuineen ja jumalineen. Jotain ovat pelänneet hekin, tahi sitten vain tehdäkseen pelastuskauppaa jeesuksilla, enkelpatsailla, elintilalla, piikkilangalla, tiilillä, betonilla ja milläpähän milloinkin. Kuvitellut jumalat ovat siinneet alituisista peloista. Viimeisiä oljenkorsia ne ovat olleet; ei yhtäkään polttouunien tielle johdatetuista, miljoonista rukoilevaisista Auchwizin käryävälle taivaalle pelastukseen tempaistu. Jos pelastukseksi ei lueta sitä käryä.

Nykyihmiselle kun esiintymään saapastelee kerralla 15 000 tieteentekijää joilla on konkreettiset välineet kertoa, mitkä ovat faktat maapallon tulevaisuuden suhteen, niin se onkin sitten sitä huuhaata josta ei pidä sanomaa levitettämän. Nuo mokomat kun tuovat tietonsa tarjolle melkeinpä ilmaiseksi. Kyllä niissä silloin jotain hämärää täytyy olla!

Samahan sille maailmanlopulle tulipa tuo rymäyksellä tahi kitinän kera. Ottaa kuitenkin päähän sivulliset uhrit. Eivätkä ne ole kalifornialaisen kehonrakentajakuvernöörin fiktioita.

Mielleyhtymä aiheesta tämäkin: Entä jos seuraavan maailmanvalloituksen huomataan tapahtuneen kielen avulla? Ilman sotajoukkoja, hitaasti väsyttämällä tapahtuen kuin "jokapojan dynamiitti" joka ei räjähdä, mutta kallioon porattuun reikään täsmittynä, kostuessaan, hajoittaa koko kallion.

Jos maapallo saa olla ja elää, niin silleen tässä käy. Entä kun kieliä on kehässä enää kaksi, niin käydäänkö ratkaisua haettaessa uudestaan kurkkuihin kiinni?
12.1.2018

Vittu että ottaa välillä pattiin tämä jatkuva huolehtiminen, passaaminen ja muu varppeillaan olo! Rumasti sanottu, mutta niinhän tuossa tiuskaisin paistinpannua tiskialtaaseen paiskatessani niin, että siitä kahva mureni.

Sekin luontoa rassaa, kun törmäilee kitisijöihin, joilla ei huolehdittavana ole kuin itsensä. Tai kun on yltähypäten tölömyä tileillä kaikenlaiseen ylellisyyteen etelänmatkoineen, mutta aina vain jotain ollaan vailla itkuun asti. Väsyminen, kenenkä yksinoikeus se lienee? Täyden vai tyhjän rahasäkinkantaja täällä raihnaisemmaksi itsensä tuntenee?

Jos joku oikein haluaisi köyhyyttä ja väsymystä kokea niin paljonko hän siitä helvetistä miedommassakaan muodossa olisi valmis maksamaan? Bangladeshissä sitä autuutta vasta olisikin kaupan!

Ostettu köyhyys, pysyykö se lompakossa yhtään sen kauemmin kuin kannettu vesi kaivossa?

Voiko joku hyvin toimeen tuleva päättää ruveta köyhäksi? Luulen, että yhtä vähän kuin köyhän rikkaaksi. Molemmat olosuhteet, niitä kestääkseen, ja jos ei synny niiden luomiin olosuhteisiin, lankeavat ihmisen osaksi kuin hyiseltä suolta nouseva usva tai avaran lakeuden takaa nouseva aurinko. Ja kun niiden hypnosisoimaksi joutuu, elämä on sitten sitä eikä muuhun ehdi opetella. Molempien olosuhteiden tullessa äkkiä, kuin päälle vedettäisiin täkkiä, altistaa nopealle itsemurharatkaisulle. Kysyä tätä pitäisi, jos ehtisi, konkurssiin nurjahtaneelta rikkaalta tai kymmeniä miljoonia lotossa voittaneelta rutiköyhältä.

Köyhyys, kuten erakkouskin, on syntymäominaisuus ja sattumankauppaa. Niihin ei ruveta. Rikkaudesta olen huono sanomaan enempää kun en ole sitä kokenut.


Lappusia ja lippusia tulee laitetuksi talteen. G:n kirjoittama muistilappu putosi kirjan välistä. Olen sen aiemminkin kuvitukseksi tainnut laittaa. Se on hyvä muisto silti.

Pidä pienestä kii, lauloi joku radiossa.

Käperryn lukemaan Hitlerin koplaa.

13.1.2018

"Ribbentrop ei tuntenut kansainvälisen diblomatian käytäntöjä, mutta oli riittävän röyhkeä kuvitellakseen, ettei hänen tarvitsisi niitä edes opetella. ... .... Hänellä ei ollut sen paremmin halua kuin kärsivällisyyttäkään tehdä taustatöitä, perehtyä yksityiskohtiin ja valmistautua kunnolla tapaamisiin vieraiden valtojen edustajien kanssa." Ihan kuin lukisi luonnehdintaa USA:n nykyisestä presidentistä. Ja tästä taas tuli mieleeni, että jos kansanedustajateuvot lukisivat kirjoja, voisivat he säilöä omiin pönttöihinsä puhujapöntöissäkin siteerattavaa jossa saattaisi olla kulloiseenkin aiheeseen sattuvaa, oikeaa höystettä.

Kelekkerelöinti-sana pääsi suustani. Panin sen ehdolle fb:n Aristoteleen seinälle ja muutama muukin sanasta innostui. Löytyy murresanakirjasta, kuulema.

Kävin pitkästä aikaa Unimäessä. Hankea oli puhkaistu tienhaarasta parisensataa metriä Umpin puupinojen luokse, lopunmatkaa taiteilin kävellen maastoautojen renkaiden urissa. Joku oli ajanut useampaankin kertaan aina vähän matkaa kerrallaan ja lapioinut sitten ajoneuvonsa irti ja jatkanut sillä tavalla Kyntöläiselle saakka. Susipöljiäkö lie ollut. Niiden kun pitää käydä vaikka väkisin maastoajoneuvolenkkinsä, että jos siellä sattuisi yhdetkin jäljet olemaan niin voisi kylillä kauhistella, että kyllä, kyllä metsässä petoja on, hui! Yhdet ahman jäljet menivät tien poikki Pikku Kervisen kohdalla. Muuten vain jäniksiä oli vuppassut niitä kantavalla hangella.

Vein pulkkakyydillä 25 kg:n säkin linnuille evästä. Rippeitä edellisestä jäljellä olikin. Muuten en perillä kauaa viitsinyt lumimaisemia katsella. En metsään hiihtelemään lähtenyt, koska ei siellä tykkytuhojakaan näyttänyt olevan. Ja minkä pirun niille mahtaa jos vaikka olisikin.

Tullessa kuuntelin maailmanpolitiikan arkipäivän jossa aiheena maapallon väestönkasvu ja mitä se merkitsee tulevaisuudelle. Afrikka menee väestönmäärällä mitaten USA:sta ohitse vuoteen 2050 mennessä. Vaikka ruuantuotanto ja sen riittävyys saataisiinkin turvattua, niin ilmastolliset olosuhteet mitätöivät sen tasapuolisen toteutuksen. Ohjelmanpätkä oli mitäänsanomattoman ympäripyöreä.

14.1.2018

Katsoin yöllä Minkä taakseen jättää-trillerin päättävän jakson. Valvoin sitten sen sisältöä miettien ja kun uinahdin, kiipeili Kusteri navetantaustunkion kupeita rääkyen surkeasti kun oli päässyt irti raiskaajastaan. Siitä muistinpolttomerkinnästä on sentäs jo jokin vuodenkierto mitattu! Kun heräsin, tajusin, että katsomani elokuvan käsikirjoittajan on täytynyt joko kokea itse tai seurata läheltä jonkun läheisensä hyväksikäyttökokemusta. Tai sitten hän on ollut todella kyvykäs ja empaattinen eläytyjä joka luettuaan rikosraportteja sadistien teoista on uinut niihin tuntemuksiin karvoineen päivineen.

Elokuvan loppupuolen, murhasta epäillyn Osbornen puhe rikostutkijalle käänsi asetelman täysin päälaelleen, ratkaisi jutun. Sen jälkeen rikostutkijoiden päättelyketju ratkaisusta oli täydellisen oikea. "Miksi rankaista lisää ihmistä jonka koko lapsuudenjälkeinen elämä on ollut yhtä rankaisua?"

tiistai 9. tammikuuta 2018

Sipaisuja

8.1.2018

Unen lööppi: Eläinrääkkäystä! Sopuli iltapäivälehden sontaluorissa.

Saapikohan ne sen Trumpin koivet katkottua sillä Wolffin paljastuskirjallakaan? Nixonin watergate alkaa olla aika äljäkkeenvärinen kaiken tämän rinnalla.

Eilenillalla telkkarissa Mies joka rakasti järjestystä-elokuva. Siitä voi sanoa, että taiten tehty. Elokuvan ydinlankana traaginen rakkaustarina. Pääosan esittäjäksi Rolf Lassgård on ollut nappivalinta, mutta ei muitakaan rooleja ole turhaan elokuvaan kirjoitettu eikä kehnoilla näyttelijöillä täytetty.

Olen elämässäni muutamatkin kerrat purrut ruokkivaa kättä ja siitä voinee päätellä, että olen tyyppiä jonka ystävyyttä, mielipiteitä eikä ajatuksia rahalla eikä leivällä osteta. Tosin ymmärrän, jos ei haluta ostaakaan; ei tomutonttini kummoinenkaan ole.

Poliittisen tai sotilaallisen kriisin sattuessa olisin ensimmäisiä, joka talutettaisiin saunan taakse. En silti usko vastarannan kiiskenäkään mikään vaarallinen olevani koska minua ei ole muita; en joukkoonnu. Ehkä siis säästyisin teloitetaan välittömästi-määräykseltä. Minut kärrättäisiin vain lähemmäksi avoimia kaivantoja jonne vyörähtäisin omia aikojani takaa tulevien, "parempien" teloitettavien paineessa.

Edellinenkin miete perustuu painajaisissa koettuun; on siis ohitettavissa merkityksettömänä.

Näen toistuvia unia, joissa sodat eskaloituvat ja koskettavat meitä mitättömiäkin. Eräänkin unen lopuksi Putin sarvipäisenä perkeleenä silmääni atraimella tyrkkäsi!

Ehkä myös tuo luettavanani oleva Hitlerin kopla-kirja tämän hetken öisiä näkyjä lietsoo. Muuten olen kirjasta sitä mieltä, että se on turha työmaa jos on aiemminkin lukenut ja ymmärtänyt, mitä viime vuosisadalla tapahtui. Huomionarvoisa puoli kirjassa kuitenkin on, että pahimmat hirviöt on uutettu ja yksilöity tiiviiksi otokseksi/näytteeksi ihmismassasta. Ne ovat kuin muistinvirkistystabletteja joita napsimalla älyää jos on älytäkseen, kuinka kuka tahansa voi mestareita palvoessaan osallistua mielettömyyksiin. Vai onko ne oikeasti mielettömyyksiä jos tästä evoluution oudosta mutaatiosta,  järjellisestä oliosta sellaiseen kerran on?

Ihmismieltä on tutkittu ja tuloksethan antavat pelkkää myönteista dataa kyvykkyydestämme ihan mihin vain. Voihan raakalaismaisia tekoja hulluudeksikin kutsua, mutta nimeäminen ei tosiasioita miksikään muuta.

Nyt yöllä katsoin Areenalta brittiläisen Minkä taakseen jättää-kakkossarjan molemmat, jo esitetyt jaksot.  Huimaa käsikirjoitukseen, miljööhön ja näyttelijätyöhön panostettua ammattitaitoa. Avuttomien lasten ja naisten seksuaalista hyväksikäyttöä trillerin aihe raapii sydäntäsärkevästi. Melkein niin, että en kykene ilman silmien sulkemista kaikkea katsomaan.

Tämäkin trilleri edellisten kappaleiden pohdintojani tukevat: Kiltit käsikirjoittajasedät ja tädit ne kammioissaan tuonkin tv-sarjan raakuudet ovat viranomaisten arkistoista kaiveltujen faktojen perustalta kuvitelleet, ja yhtä kiltit, kuukausipalkkaiset (tai projekti-) näyttelijät sen ovat filmattavaksi toteuttaneet. Iso raha kustantanut ja viihteeksi maailman olohuoneisiin markkinoinut joissa harmaatkin hiirulaiset voivat sipsipusseja rapistellen niiden karmeuksia persesilmä kuuraisella kureella turvallisesti tihrustaa. Unohtaa aamuun mennessä, että joku todella on ne kokemukset oikeasti lävitse käynyt. Kuollut, vammautunut, kantanut lopun elämäänsä vaieten kokemansa kauheudet.

Onko tällaisilla elokuvilla bisneksentekovälineinä ja viihteenä oikeutuksensa olla nähtävillä? Yhtä vähän kuin "sodanvastaisilla" tuntemattmien toisinnoilla. Ei me niistä mitään opita.

9.1.2018

Uni: Tuttu nainen tuli baarin takaovesta, kulki ruskealla laminaatilla päällystettyä keskikäytävää etuovea kohti kantaen sinistä, pillimäistä, hyvin pitkää lasikuituvahvisteista putkea. Hän pysähtyi pöytäni kohdalle sanoen: Tämä on menossa Kaksille, lähdetkö saattamaan?

Nyt tilttasi mikroaaltouuni. Sitä tarvitaan joka päivä. Hain kaupasta uuden, halvimmasta päästä olevan ison, mustaväritteisen. Seuraavaksi menee joko liesi tahi tiskikone. Tai molemmat. Sähkövatkaimessakaan ei enää vispilät pysy sijoillaan. Yleiskonetta on haaveiltu, mutta aina se jää hankkimati kun tulee muuta rahanreikää. Jaksan minä kyllä taikinani veivailla nyrkkivoimallakin, ettei se pakko hankinta ole.

Kirjoitin jälleen Hesariin kommentin. Se meni Yhdysvaltain kirjeenvaihtajan, Laura Saarikosken kolumnin alle joka jo kovasti alkoi tukkeentua, joten pian se sinne hukkuukin :

Saarikoskille kotiin kannettavien lehtien vuositilaushinnasto? Pystyykö köyhempi väestö niitä kustantamaan? Kuinka kattavaa Yhdysvalloissa Suomen kaltaisten maakunta- ja paikallislehtien ilmestyminen on ja mikä niiden journalistinen taso ja tilaushinta on? Ovatko nekin poliitisesti jotenkin orientoituneita? Tilataanko niitäkään köyhempiin talouksiin? Jos ei, niin mistä amerikoiden "takahikiäläinen" tietonsa hankkii? Kiinnostaako sitä Tieto?

Hesarilla on kirjeenvaihtajansa maailman tärkeimmissä kohteissa, mutta ei minkäänlaista vakituista päivä- tai edes viikkokatsausten toimittajaa/kolumnistia/päiväkirjanpitäjää omissa maakunnissa. Miksi? Tulisiko se yhtään kalliimmaksi kuin saarikoskienkaan kustantaminen Amerikoihin? Vai onko tultu tulokseen, etteivät maakuntien asiat pääkaupunkiseudun potentiaalisia tilaajia ja lukijoita kiinnosta? Kykenemättömänä itse lukemaan vieraskielisiä lehtiä, kannatan ja arvostan ulkomaantoimittajien työtä, eli kysymyksessäni ei ole tarkoitushakuisuutta siihen suuntaan kuin vertauksena.

Nuo "vihervasemmistouhkalla" trollaavien kannanotot ovat säälittäviä. Eihän Suomessa edes harrasteta vihreää- saatikka vasemmistolaista politiikkaa, on vain kaikkien puolueiden yhteistä, markkinavetoista, kulutuksen ja kasvun lisäämiseen tähtäävää politiikkaa. Jos harrastettaisiin, niin esimerkiksi Talvivaaran kaltaista katastrofia ei olisi olemassa ja ilmastollisiinkin uhkiin olisi reagoitu jyrkin toimenpitein jo siinä vaiheessa, kun vihreät-puolue alulle siitettiin. Myöskään vihervasemmistolaiseksi leimattu Hesari ei olisi kapitalistisin tavoittein yhtiöitetty, elinvoimainen ja jatkuvan kasvun uralla omassa, häikäilemättömän kovassa bisnestoiminnassaan. Yhdessä kommentissa väitettiin Tampereen yliopistoa vasemmalle kallellaan olevaksi ja siksi myös sieltä valmistuvien päiden olevan aivopestyjä. Mihin väite perustuu? Tutkivaa journalismia siis tarvitaan jo tämän kolumnin kommenttirimpsujen väitteiden perusteella. Turun Sanomat asialle!

sunnuntai 7. tammikuuta 2018

Sipaisuja

1.1.2018

UV otettiin vastaan lyhdyin ja kynttilöin koristellussa lumilinnassa. Grilli oli tulilla ja semmoista. Tähtisadetikkuja muutama rätisi penkassa. Muualla, ympäri tämän pyörivän pallon, jyskivät raketein meidänkin edestä. Kaikille olen tehnyt selväksi, mitä mieltä itse olen siitä räikkeestä ja sen ympäristövaikutuksista niin mieliin kuin ilmastoonkin.

Kyläpäällikön puhe oli mitä oli. Kelpaa se meille. Muu maailma sille ei korvaansa lotkauta. Johtajauskovaiset nyökyttelevät, paljainpäin kumartavat ja vaalikopissa kynällä muutaman viikon päästä jälleen nuolaisevat.

Puhetta maailmaan mahtuu eivätkä sanat suuta halkaise, mutta kyllä sanoilla monien suut on halkaistu jos tukkiminen ei ole onnistunut. Kuiskaten puhutut ovat puheista vaarallisimpia. Itäaurinkoiset pitävät siitä edelleen huolen. Ydinasevaltioiden mölyapinatkin täytyy silti ottaa tosissaan. Heidät olisi toimitettava Tyynessä valtameressä ajelehtiville muovilautoille ja ydinasesalkkuja markkeeraavia legoja ajanvietteekseen. Ruuaksi voivat keitellä toisensa.

Motonetistä hankkimani langaton näppäimistö ja hiiri tilttasi 2 vkoa kestettyään. Tämäkin ilmiö on tätä päivää. Kun uutta revin muovi- ja pahvikääreistään, totesin jälleen pakkausteollisuuden olevan maailman suurimman teollisuuden haaran. Eikä se johtavaa asemaansa kynsistään päästä koska ledeillä valaistu maapallo käärittynä muoviin ja styroxiin on sen märkä uni.

Tanskalaisruotsalaisen Silta-trillerin uudet jaksot alkoivat. Tympeän epäuskottava kötös. Joko minä olen täysääliö elokuvien "ymmärtämisen" suhteen tahi sitten ne, joille nämä tällaiset ovat sumeilemattoman lipomisen kera viittä tähteä ja plussaa päälle. Annan tästä ensimmäisestä jaksosta yhden miinusmerkkisen tähden ja jos typeryyksiä ei ole seuraavassa jaksossa häivytetty, jätän katsomisen siihen.

Olen välipalakseni lukenut Hans Herlinin kirjaa Rakastava ei unohda (Otava 1975). Ostin joskus Kuopion kirjaston poistokorista ja ihan kelvollista luettavaa se yhä on. Hitaasti teoksen idean sydämeen etenevää mikä siinä parasta onkin. Tällaista kirjallisuutta ei enää osata kirjoittaa. Luettaisikokaan jos...

2.1.2018

Sen verran lehteilin kalenteria eilisiin, että katsoin Areenalta vuoden 1978 kevyenmusiikin uudenvuodenkonserttia. Tapani Kansa paras ja sittä Taiska. Jamppa Tuomisessakaan mitään moitittavaa, mutta niiden karvosten esiintyminen oli tusinatavaraa. Esa Pakarisjuniorin kirjeenkirjoitushupailu musiikin lomaan lähinnä vaivaannutti.

Tapani Kansa ihmisenä ja esiintyjänä minua on aina miellyttänyt. Hänellä on myöhemmällä iällä diagnostoitu kaksisuuntainen mielialahäiriö ja se tieto on lisännyt hänen taiteilijuutensa sisällön ja ytimen ymmärtämistä. Esimerkiksi Viidan tekstien sisältöön samaistumisen jykevyyden, jonka hän Betonimylläriä tehdessään teokseensa sai veistettyä ei monelta tapahdu. Hän on Lauri Viidan sielunveli, kirjaimellisesti. Moni tätä yhteyttä ei ole tajunnut ja siksi olkiaan kohautellen tämän jakson laulajan historiassa on ohittanut jääden samalla hiuksia nostattavasta kuuntelukokemuksen sektorista osatta.

3.1.2018

Tuli ultraäänitekstiviesti: Hei ukki!

Se on sitten kymmenes lastenlapsi tuloillaan enkä tiedä, mitä sanoa. Vähän tyrmistynyt koska luulin, että ovat kai ne viisastuneet...

Sain tänään postista Markku Jokisipilän Hitlerin koplan. Maksoi ad Libriksessä 20,90. Kirja lupaa kertoa mestarinsa sädekehänä toimineen natsikängin paristakymmenestä jäsenestä oleellisemmat asiat. Tämänkin kirjan ihmismielien pimeyttä käsittelevä suo on iätivievä, mutta ei mikään ihmeellinen sillä kyllähän me jo lajina itsemme aletaan tuntea vaikka emme suinsurminkaan kaikkia mielemme mustia aukkoja tunnustaisi.

4.1.2018

Sairauksista ja niiden seurauksista on vaikeaa tehdä kirjallista analyysia kun ne tarpeeksi lähellä muhivat. Omista terveyssairausasioistaan voi kyllä vaikka mitä kirjoittaa, mutta jo kynään muste hyytyy kun pitäisi kirjoittaa niin kuin asiat lähelläolevien kohdalla hankaavat. Ja miten ahdistavasti ne itseenkin vaikuttavat. Pahimpina päivinä ei valoa ajatuksiinsa saa napsautettua.

Analysointia kaipaava, tyrmäävästi tuleviin suunnitelmiin ja toiveisiin vaikuttava nykytilanne on, että melkoisen iso unelmani, Euroopan kiertäminen polkupyörällä jääkin sitten unelmaksi. Ensi kesä oli viimeinen mahdollisuus toteuttaa se. Sitten minusta tulee vanha ja väsynyt, kohtaloonsa taipuva alistuja. Perkele!

5.1.2018

Lunta lunta lunta/kaikkialla lunta vain/on onni unta/unelmat on harhaa vain. Elostelijasolisti Dannyhan se takavuosina näin lauloi, eikä hänen iskelmäkipaleita muita oikeastaan voi enää kuunnellakaan. Siinä taiteilija, joka on Tapani Kansan vastakohta näin aitausten ulkopuolelta tarkasteltuna. Voi olla, että olen väärässä näkemykseni suhteen, mutta viisasta vanhusta hänestä ei ainakaan kuoriutunut.

Erästä lapsuuteeni, ja pitkälle aikuisuuteen vaikuttanutta lähisukulaista ja muita elämänkokemuksiani analysoidessani olen varma, että sukulaisissa ja tuttavissa on sosiopaatteja jokaisella. Sosiopaateilla itselläänkin. Miten tämä persoonallisuushäiriö on itse itsessään tunnistettavissa niin siihen vastaus on: ei mitenkään. Se on ikävä juttu sillä minä itsekin voin sellainen olla, vaikka heti tyynnyttelenkin mieltäni sanomalla, että en ehkä sittenkään ole, koska sosiopaatti ei osaisi sellaista itsestään edes epäillä. Tosin näin jonkun roskalehden mainostavan sivuiltaan löytyvän testin, jolla tätäkin ominaisuutta voi ruksailemalla selvittää. Huuhaata kuin mensantestit, sanoisivat Hannu Lauerma ja Ilkka Taipale, ja olisivat oikeassa.

Lääketieteen professori Juhani Knuutin haastattelun luin. Sitten tämän turkulaisen blogikirjoituksia joissa hän ottaa yksi aihe kerrallaan terveyteen ja sairauksiin liittyvien tarkoitushakuisten huhujen ylilyöntejä karsittavakseen. Huuhaata ja medikalisaatiota vastaan pitääkin taistella niiden, joilla tutkimuksiin perustuvaa tietoa on kyky välittää. Kuopiolainen Markku Myllykangas muutaman muun äänekkään lisäksi on tehnyt sitä työtä jo kymmeniä vuosia, joten tuoreitakin voimia tarvitaan kalevalaisryyditteisiä poppamieskäsityksiä nujertamaan.

Tarpeellista luettavaa soterukkareille olisi ollut Myllykankaan kirjoittama Rahanraiskaama terveydenhuolto ennen kuin päästävät loputkin terveydenhuollonkentän rippeet markkinoiden raiskattavaksi. Seuraava sitaatti kirjasta on valaiseva:

"Terveydenhuoltomme on rahanraiskaama. Väestön todelliset terveystarpeet tyydytettäisiin nykyistä huomattavasti kevyemmällä koneistolla. Rahaa ja lääkintähenkilöstön työpanosta tärvääntyy kärttyisien ja kerskakuluttavien potilaskuluttajien halujen, toiveiden ja vaatimusten täyttämiseen."

Kun puoskarilain valmistelu vedettiin pois eduskuntakäsittelystä 2010 perusteltiin sitä sillä, että puoskareiden toiminta saadaan rajoitettua muin lainsäädännöllisin keinoin. Tämä ei ole toteutunut millään tavalla. Silloin kirjoitettu arvio pitää yhä paikkansa, saattaa olla jopa vieläkin järkyttävämmässä asennossa:

"Suomessa käytetään arviolta yli 200 erilaista vaihtoehtohoitomenetelmää, joita tarjoaa runsaat 6 000 eri suuntauksien terapeuttia. Vastuullisia ja koulutettuja terapeutteja voi olla vaikea erottaa rahastavista puoskareista, sillä terapeutteja ei nykyisin rekisteröidä. Ääritapauksissa potilaita on joutunut seksuaalisen tai taloudellisen hyväksikäytön uhreiksi."

Voisivat siis sotemylläkän ohessa laittaa puoskarilain valmistelutkin uudelleen ja tosissaan käyntiin.

6.1.2018

Loppiainen. Eilen päivällä ja tänään aamuyöstä ja aamusta sateli märänraskasta lunta. Sähkölinjojen tykkytuhoja Kainuussa. Siitä valtakunnan uutiskynnyksiä ylittävää kuohuntaa. Ongelman vaikutuksen alaiset asujaimistot asukkaineen ovat kuitenkin pääosin huollon ulottuvilla.

Kävin eilen hakemassa G:n Ristijärven salolta mummolasta ja olihan se sivutien pätkä aika hauska ajettava kun kahtapuolen tietä kaartuivat pitkät koivunrotkulat tien ylle niin, että niiden latvat riippuivat lumikuormineen keskellä tietä auton kattoa hipovassa korkeudessa.

7.1.2018

Pakastaa viimeinkin, ja tuulee kylmästi. Nyt lumilinnan katto jäätyy niin, että sisälle uskaltaa penakat luvata. Ja vaikka katolle hyppimään.

Lumilinnaa tehdessäni ajattelin, kuinka tarpeellista puuhaa kevään koittaessa ilmaan haihtuvien rakennelmien tekeminen yhdelle jos toiselle olisi. Muutenkin jokaisen pitäisi edes kerran elämässään rakentaa rantojen hiekalle ja nähdä, kuinka tulvavesi uittaisi rakennetut saavutukset merelle. Romahtamiset ja takapakit ne vasta ihmisestä itsestään jotain rakentavat. Ei ainaiset onnistumiset. Tosin kyllä tämä väsyttävää on, kun ei ehdi entisistä raunioista kunnolla pystyyn kun jo uudet raivattavina törröttävät. No, eihän tätä pitkälti itselläni enää ole.

Toistemme terveen arvostamisen ohittavaa fanittamista on vaikea ymmärtää. Harmitonta teiniaikaista festareiden huivinheilutusta ja harrypottereiden jonottamisia en tarkoita, mutta että ikäiseni vielä samankaltaiselle altistuvat. Ja että kohteet vaihtuvat kuin paita vähintään kerran tai kaksi viikossa.

Kranaatinkuoppiinsa jymähtäneet Mannereheimfanit onneksi alkavat jo kalkkeutuessaan lohkeilla, ja jonka prosessin soisi tapahtuvan sille Kiasman kulmille jähmettyneelle marmorihevosellekin ratsastajineen. Ei Mannerheimmuistojen tai patsaan palvonta enää niin yököttävästi järki-ihmisen päätä huimaa kuin Leninmuumio lasisessa sarkofagissaan Moskovan Punaisen torin kupeella. Pahoinvointini olisi kroonisenoksettava jos Kekkoselle olisi tehty samoin, vaikka eihän tästäkään palvonnasta täysin järkevään suhtautumiseen päästä kun Jari Tervokin alkoi kirjallisiin sargofageihin muumioitua miestä konservoida.

tiistai 2. tammikuuta 2018

Sipaisuja

24.12.2017

Mummolassa käynti. Tavanomaiset kuviot, eikä lahjoilla pröystäilyä.

Kirvestä tänäkin jouluaattona tarvittiin: Kun tultiin myöhäillasta pois, piti murtautua Etelänovesta sisälle, sillä Pohjoisoven avainpesä oli mennyt jykkeliin. Viime viikolla päivitin ovea uudella lukkorungolla ja kyllä se silloin toimi.

25.12.2017

Aamuyö. Keskustelu rapakon taakse. Siellä oli päivä kallistumassa iltaan. A vahti päivälliskeitoksiaan, Y oli vielä töissä. Jutut tälläkin kertaa arkipäiväisiä. Kun heille pari vuotta sitten syntyi tytär, A kyseli vauvanhoito-ohjeita. Minulta!

Kuuntelen Areenalta Kankkulan kaivo-hupailuja. Äidille ne olivat radion vakio-ohjelmia, ja tietenkin meille muillekin samassa pienessä tuvassa. Kun tänään uneksin itseni sinne korven hämärään, ei sieltä ole minkäänlaista mahdollisuutta ennustaa, millaisessa maailmassa tänään eletään. Mutta yhä vain niin ilon kuin surunkin aiheita samoista lähteistä ihminen ammentaa. Muoviin käärittyjä nykyisiä ei ehkä muutaman kymmenen vuoden päästä kukaan muista.

Taipaletta edelleen tahkoan. Loppupuolella jo, ja kirja kaipaisi kustannustoimittajan punakynää. Uudehkon Inton kustantamissa kirjoissa on melkoista heittoa editoinnin saralla. Vai lie jo nettikieli iskeytynyt kaikkiin!

Kirjan asiapuoli laittaa kuitenkin ajattelemaan. Tänään: Yleisellä tasolla pidetään kyseenalaistamatta selviönä, että kuka vain voi sairastua mieleltään. Pitäisi aprikoida niinkinpäin, että tiettyjen ihmistyyppien genomi on kuin karu kivierämaa, ettei siellä menesty edes mielisairauden kukkaset.

26.12.2017

Äiti kuoli 22 vuotta sitten.

Hesarin luetuimmasta, tai ainakin kommentoiduimmasta mielipidekirjoituksesta vuoden takainen toisinto. Sen oli laatinut uranainen (35 v.) joka voihkaisee, ettei ole löytänyt tasaveroisen älykästä miestä jolla olisi älykkyysperimää tarjota siittiöissäänkin. Siksipä lastenteko on ainakin toistaiseksi jäänyt, ja kohta se hänelläkin on hedelmöityshoitojen varassa. Entä ne koeputkien siimahännät: kuinka niiden älyperimä voidaan taata?

Kirjoituksen perässä oli puolentuhatta kommettia alaviitteineen, tyrmäyksineen ja tykkäyksineen, ettei siihen sanasoppaan toenna omia kannanottojaan lähetellä. Mielipidekirjoitus antaa kuitenkin selvän kuvan älykkäänkin ihmisen ajattelukyvyn kapea-alaisuudesta. Älykkyysmassasta irtiriuhtaistuna yksilönä kirjoittajan päänsisäinen asennemaailma on muistutus siitä, miksi Euroopassa Suomea myöten uskottiin rodunjalostukseen, ja että siihen uskotaan yhä tuhoamisleirien jälkeenkin. Satakunta vuotta sitten oraallekynnetyn edellisen suunnitelmallisen jalostuskampanjan alkua agitoineetkin uskoivat itsestään, että ovat älykkäitä ja vain heillä ja kaltaisillaan on elämiseen kelvolliset eväät. Tämän harhan elossa säilymiseltä maailmaa ei näytä pelastavan älykkäiden koiraiden lypsyasemat, munasolupakastamot, ei spermapankit eikä edes koneisiin siirretty äly.

Käytännön lajinjalostus siistimmillään tapahtuu perhesuunnittelu- ja neuvolatoimintojen yhteydessä, mutta hidastahan se urakiidossa oleville älyköille on. Muutostahan esimerkiksi kehitysvammojen esiintymismäärissä ei vuosikymmenien sikiöseulonnoista huolimatta ole tullut, se pysyy 1%:ssa väestöstä tekipä mitä tahansa.

Joka tapauksessa kuten kaikki orgaaninen ja eloperäinen pienintä barteerimassaa myöten myös ihmisaineksen ääripäät, superälykkyys ja syvä kehitysvammaisuus ovat samaa evoluutiokehitykseen kuuluvaa "tuotekehittelyä". Yhtä lailla kuin kehitysvammainen ei itse välttämättä ymmärrä, mikä hänessä on "vikana" ei superälykkäällä ole ymmärrystä itse älynsä päälle. Ei se ehdi älytä, kiire kun on, kuinka tyrmäävän viallisiin tekoihin älynsä tuloksilla yltää. Kehitysvammainen osaa olla onnellinen ihan siitä, että on.

Mitä hirveää maapallolle ja sen elämälle ovatkaan merkinneet superälylliset Oppenheimer kollegoineen käyttäessään älyään atomiaseen keksimiseen ja kehittelyyn? Entä heidän tuloksillaan toisiaan uhkailevat, älykkäiksi itsensä mieltävät valtioiden johtajat? Älykkyyttä on käytetty myös kaikkeen siihen kehitykseen, joka on nyt johtanut koko biosfäärin sellaiseen tilaan, jonka korjaamiseen ei enää samalla älyllä kyetä.

Kun pohtii asioita tarpeeksi monenlta suunnalta, saa tulokseksi, että minkä tahansa niminen Nobelpalkinto kuuluisi antaa punkbändi Pertti Kurikan nimipäiville.

Edellisten pohdintaan oikeuttaa minut se, että minulla on pitkä kokemus lapsuuden perheen "biodiversiteetistä" jossa kasvoi sekä kehitysvammaisia että diblomi-insinööriksi ym. aikanaan kouluttautuvia.

27.12.2017

Eilisistä ajatuksista rakentui uni: Hain Tampereen yliopistoon lukemaan yleistä kirjallisuustiedettä ja sosiologiaa. Salillista hakijoita vahti keltaiseen huiviin, vihreään navettatakkiin ja rikkinäisiin kumikenkiin pukeutunut lypsäjäeukko jonka ylähuulessa oli pitkä, musta karva. Eukon vierellä ammui kaiteeseen liealla sidottu suuriutareinen lehmä joka paskansi liitukourun täyteen ja kusta roiluutteli roskikseen. Seinän kokoiseen, puhtaanvalkeaan hakupaperiin piirsin ukon kuvan. Kirjoitin puhekuplaan "suutelin sinua yliopiston ulko-ovella; läpäisinkö pääsykokeen?" Kun lypsäjäeukko otti paperini käänneltäväkseen ja tarjosi hampaatonta, piipunihvelle tuoksahtavaa suutaan suudeltavaksi, pakenin suinpäin sokkeloisen yliopistorakennuksen mystisen öisiin uumeniin enkä löytänyt sieltä enää koskaan pois.

28.12.2017

 Ajatukset kieppuvat siellä, mistä tulen: Kuusenjuurella.

Jo kouluaikana yksi viisas ja kaiken ymmärtävä opettaja kertoi asiaa pitkään ja hartaasti tutkittuaan, ettei Unimäen kakaroista koskaan siunausta yhteiskunnalle tule olemaan.

Nyt kun aikaa on kulunut niin, että vanhimmat Unimäen savusaunanlauteilla ja/tai lahohirsisen tuvan lonksuvassa sivustavedettävässä, olkipatjanmutaleen pölähdellessä alkunsa saaneet siitokset alkavat vanhimmasta päästä olla 70 vuotiaita, voisi asiaa ruveta tutkimaan. Debit ja credit siis, mutta se vaatisi henkilökohtaisen psykoterapian lisäksi historiantutkijan pätevyyttä, yhteiskunnan rakenteiden muutosten ymmärtämistä, exelin hallittua käyttöä ja luovuutta muotoilla tuo kapea ihmiselämän sektori niin kiinnostavaksi, että se erottuisi tässä kimalluksessa, jossa nyt eletään. Ainoa keino olisi siis yhteiskunnallisen romaanin kirjoittaminen malliin kirjailija Helvi Hämäläinen ja Sukupolveni unta.

Sitä olen yrittänyt, mutta yritykseksi taitaa jäädä. Puuttuu se psykoterapian lävitse käyminen, ja uskallus kertoa kaikki. Nimillä, itseään kainostelematta.

Ja onhan se ainainen mitättömyyden tunne olemassaolonsa oikeutuksesta paljastusten panssarina johon jo lapsuudessa auktoriteettien puolelta niin hartaasti kehotettiin. "Sinä et ole mitään" kaikuu muistin korvissa niin kauan kuin täällä huoutaan.

Kun viime syksynä poltin Unimäen aitasta kaikki vuosikymmenien kirjoitusyritelmäni, tunsin helpotusta koska ymmärsin, ettei siihenastisissa konsepteissa ollut mitään sellaista, josta merkittävää olisi syntynyt. Silti edelleen teen itseni mielen ja muistin kanssa töitä. Ydinkysymys pyörii hyvin yksinkertaisen asian ympärillä: Mitä lapsuudessani oikeasti tapahtui?

Vastaus on tähän saakka ollut ympäripyöreitä selityksiä itseni rauhoittamiseksi elämään sitä elämää, joka ympärilleni on aikuistuttuani rakentunut, välillä tosin palanut tuhkaksikin kuin kirjoittamani epäonnistuneet kirjoitusyritelmänikin. Ja taas, kun on luullut jo selvinneensä tasaisemmalle alustalle, putoaa jälleen.

31.12.2017

Rankaisu- ja kidutusvälineinä kello ja kalenteri ovat kivoja keksintöjä.

"Fyysikko Julian Barbour on sitä mieltä, että aika on vain meidän aivojemme luoma illuusio. Se on imaginaarinen työkalu, jonka avulla me kykenemme hahmottamaan tätä maailmaa."

Tällekin piti löytää toteajansa sellaiselta, jolla on merkitsevä titteli nimensä edessä. Timpurin toteamana se ei kellojensa vilkuilijoissa herätä mitään muuta kuin hymähtelyä.

Avaruustietelijä kosmologi Kari Enqvistillekin maailmankaikkeuden ensimmäinen sekunti on vain nimi hänen tärkeimmän tutkimuskohteensa hahmottamiselle. Sen jälkeen tapahtuneella ei ole mitään merkitystä.

Huomenna koittava, ihmisen nimeämä uusi vuosikin on vain sen ensimmäisen sekunnin kosmista säteilyä.