perjantai 19. tammikuuta 2018

Sipaisuja

15.1.2018

Mauno Koivistolta postuumisti julkaistuja muistiinmerkintöjä (1982-1994) koetin välipalaksi lueskella. Merkinnät ovat kyllä tietopuolisia ja runsassanaisia, mutta selailuksi jääpi koska kiinnostavat tarkastelukulmat pyöristyvät poliittisen jahkailujen höylässä. Mites Manu itse sanoikaan sanottaviensa sanomisen osaamisesta? Puoluetoverinsa Erkki Tuomiojan merkintöjä lukee Manun merkintöihin verrattuna paljon sujuvammin.

Hitlerin koplasta parit tyypit vielä aivoihin tiivistelemättä, eli Goebbels ja Hitler itse.

Näistä paristakymmenestä Eva Braunin voisi yksinkertaisuutensa takia jo vähemmälle huomiolle jättää vaikka kulissien koristeilla aina jokin merkitys on historiassa ollut. Ko. metodilla toimitettuun dokumenttiin se ehkä vielä kuuluu, mutta että olisiko hän erityisesti korotettavissa koplan jäseneksi, niin se vähän tuntuu väkisin väännellyltä. Ei neiti Braun tainnut edes Berghofin huvilanterassilla letunpaistoon natsiherroille kelvata.

Koplan kaksi muuta naisjäsentä ovat kyllä sijansa "ansainneet". Elokuvaohjaaja Reni Riefenstahl eritotenkin sillä vaikka hän Puolassa vielä oksentelikin juutalaisten pahoinpitelyä ja murhaamista seuratessaan, niin myöhemmät toimet natsien valtakunnassa osoittavat, että periaatteessa hänetkin olisi pitänyt Nùrdbergissä hirttolavalle taluttaa. Hänen ansionaan historiaa tutkiessa ovat ainoastaan hänen elokuvansa, mutta ei niitä olisi humaani ihminen kyennyt loihtimaan.

16.1.2018

Vaikka ihmisaivojen rakenne toimintakäyrineen on tieteenvälinein kuvannettu ja selostettu biljoonasosatarkkuudella, tohdin silti ajatella niiden maailmaanvaikuttamisia ilman röngtenkatsettakin. Onhan ne jonkinlaiset täytteet minunkin luisessa kallossa.

Voiko ihminen (aikuinen) siirtyä oman itsensä ulkopuolelle tarkkailemaan omaa itseään ilman, että keskittyisi peilikuvaansa?

Vähälläkin käytöllä  ulkoinen kuori rapistuu elinkelvottomaksi paljon aikaisemmin kuin runsaasti käyttöä kokeneet aivot.

Mitä kapeammalle aivojen tiedonsektorille älykkyys yksilöllä keskittyy sitä epäinhimillisemmin hän kokonaisuuksien kanssa saattaa toimia.

Kun ihminen tutkii ja mittailee aivoillaan aivojensa potentiaaleja kykyjä, niin kuinka on jääviyskysymyksen laita?

Ihmisaivot jaetaan toimen ja tunteen puoliskoiksi. Eräänlainen jakomielisyys on siis periaatteessa normaalia terveyttä.

Kun kirjoitan, tunnen olevani eri ihminen kuin se, joka asioista puhuu. Voin myös laittaa ruokaa samalla kun luen tai kuuntelen radiota. Mutta jos kuuntelen asiaohjelmia lukemisen aikana, molempien anti menee sivu suun. Jos taustalla soi Haydnin symphony nro 34 niin kuin parhaillaan, voin ajatella ja kirjoittaa, mutta jos murjaisen levylautaselle Eppu Normaalin baarikärpäsen törmäävät aivoissa järjestystä hakevat lauseet välittömästi brutaaliin tupakansavuun.

17.1.2018

Eilen Kaliforniassa paljastui jälleen kauhufantasiateollisuuden juuritarpeiksi perhetragedia. Sanankaan lausuminen puoleen tai toiseen on turhaa koska kyllä jo tähän ikään on ymmärtänyt, mihin kaikkeen vain ihmislaji kykenee. Inhottavien tragedioiden paljastumisten jälkeen suurinpiirtein kaikki ryntäävät tuomitsemaan teot, mutta harva pysähtyy kesken ryntäyksen sen ajatuksen valtaamana, että se voisin olla minä, se julmuri!

Se kun on yksi naksaus vain, sanoo moni syylliseksi todettu puolustukseksi.

Nyt spekuloin jälleen äänestämis-aiheen parissa.

Eilen illalla, katsoessani Merja Kyllösen esiintymistä presidenttipelin korttienpaljastusnäytöksessä käväisi mielessä, että taidankin äänestää häntä. Yön ylitse nukuttuani en enää tuntenut samoin. Kyllönenkin on vain yhden lajin agitaattori ja jos ei maailmankuvaansa laajenna, sanomansa jää kapealle populisminkaistaleelle politiikan moottoritiellä.

Saulille en tule ääntäni antamaan, enkä Puavolle Matista puhumattakaan. Eikä päätökseni johdu siitä, etteikö heistä jokaista presidentinliekaan valvonnan alle poikkeusta tekemättä saisi kytkettyä.

Yleisellä tasolla pohdittuna ja toisiin olosuhteisiin kuviteltuna Saulin kannatuksella varustettu on vaarallisin illuusionluoja kansakunnan johtajana. Henkilökulttiin Niinistöstä presidenttinä on äärimmäisen lyhyt matka. Gallupp-grafiikalla luettuna se on jo sitä. Ilmiön totaalinen toteutuminen olisi diktatuuri. Suomessa näillä ajanhehtaareilla se on tietenkin naurettava ajatus, mutta ei siitä kauaa ole, kun yhden ainoan Kekkosen yhdellä ainoalla lauseella saattoi olla dramaattisia vaikutuksia asioihin ja ihmisiin.

Sitäpaitsi muistan Sauli Niinistön tupajumikannan joka ei pelkästään tupajumeja edes koskenut, enkä siis usko hänen siitä kannastaan yhtään lipsuneen.

Kaverini Kittilästä sanoi äänestävänsä Nils Thordvaldia. Ajattelin hänen vain kureilevan koko äänestysasialla, mutta toisaalta kun ajattelee tarkemmin, voi Nils Lapista kahmiakin tukun ääniä jo saamelaiskysymysten vuoksi. Vähemmistöähän hän etelässäkin edustaa. Itse en häntä äänestä ja selitykseksi saa kysyttäessä riittää vaikka hänen sukkavalintansa.

Tuula Haataisen numeroa en osaa kuvitella myöskään äänestyslippuun piirtäväni vaikka tasaisesti esiintyvänä asianaisena ei mikään vastenmielisyys olekaan.

Äärioikeistolaisen ehdokkaan nimeä en lausu sillä hänen puolestaan en halua olla todistamassa alennustilaa, johon ihminen tässä tiedonsaannin maailmassa voi vajota valtaan pyrkiessään.

Jäljelle jää siis Pekka Haavisto jota myös olen ruvennut mielessäni riisumaan vihreän hymypojan maineestaan. Kyllä sieltä raaputettaessa se Pekka Pyrkyrikin paljastuu. Eikä vihreydestä hänen yhteydessään kannata puolta sanaa lausua joka olisi muihin ehdokkaisiin nähden poikkeava erityispiirre johon pukeutua, tukeutua, tai ripustaa hirttoköytensä.

Pyrkipä ihminen ihan millaisiin päämääriin hyvänsä, ei niihin pelkällä jaloudella päästä.

Jos ehdolla olisi edesmenneen Vaclav Havelin kaltainen ehdokas, hän saisi ääneni vähiten kakostelematta. Hänenkään kaappia ei tutkijat ole vielä nurin kääntäneet, mitä hävennevät?

Mieliä pestään toistamalla alati, että Suomessa presidentinvirka on seremoniallinen. Sen alle voidaan silti kätkeä asioita, joita ei haluta kaikkien hoksaavan. Eli kysyä täytyy: Onko pelkkä seremoniallisuus tosi, kun armeijan ylipäällikön manttelikin pukukaapin hengarissa roikkuu?

18.1. 2018

G oksennustaudissa. Kävin hakemassa koulusta. Kevyttä lunta satoi viisi senttiä. Lehdessä juttu yksinäisyydenkokemuksista. Sitähän tämä on, joukon seassakin.

Juuri päättämässäni kirjassa on Hitleriltä amputoitu 10 alkupäänvuotta pois. Onko tällä virheellä mihinkään vaikutusta? Ainoastaan jossitteluun siitä, miten nuoremman Hitlerin elintilanhamuamisten kanssa olisi käynyt. Jos elämänkarensa toisenpään amputointiattentaatit olisivat onnistuneet, olisiko jotain jäänyt tapahtumatta?

Kirjan lopettava lause olisi hyvä pitää mielessä: "Jos uusi Hitler joskus tulee, hän tuskin saapuu hanhenmarssia marssien, natsitervehdyksiä tehden sekä Sieg Heiliä ja eläköötä kansallissosialismille huutaen."

Vuoden alusta Hesarin toimittaja Heikki Aittokoski "julistettiin" lehden tulevaisuuskirjeenvaihtajaksi. Ryhdyin tavoistani poiketen seuraaman häntä fb:ssa. Kommentoinkin kun aihetta ilmaantuu. Ei siitäkään hyötyä liene, mutta lie hapate peukkujen ja hymiöiden taikinassa paikallaan.

Nyt illalla telkkarissa vuosi 1918.

19.1.2018

Äetin käyttö Kaksilla. Kaupasta maitoa ym. G lievässä kuumeessa, ei okseta enää, mutta yöllisen rylläyksen jäljiltä hauraana makoilee, nukahtelee. Päätäkin sanoi kivistävän.

Luin, että Kunnaksen Koiramäen Suomen historia on 2017 myydyin teos. Juha Hurme kiilasi kaunokirjallisuuden kärkeen ja Jenni Haukio  kokoamallaan runoteoksella (sic!). Lisäksi tuo, että jonkun jääkiekkoilijan elämäkerta reisii myydyimmän Tietokirjan nimikkeeksi kertoo paljon kansakunnan aivojen tilasta.

Kauppareissulla ärsytti lööppi jossa kekkuloitiin Jari Sillanpään turpavärkillä kun se sattui ratista käryämään. Oksettaa tämä kulttuurimme nykytila!

Hesarin lukijapaneeliin laitoin osallistumisilmoitukseni, mutta kun nyt jo toisen kerran tuli sähköpostiin kysymyskimara siitä, mitä sen ja sen mainoksen sijoittelusonnasta olen mieltä, niin enpä kehtaa enää vastailla kun ei eka vastaukseni riittänyt. Kirjoitin sinne yksiselitteisesti, että kaikki mainossaasta ärsyttää valtavasti ja häiritsee vakavasti lehdenlukuani. Turhahan markkinatutkaimen jalustaa on potkia kun ei edes omat nilkat siitä kipeydy. Ei ne tosissaan yksittäisten poikkitelaisten mielipiteitä ota jos maksava massa ei samaa mieltä ole. Jonain päivänä lopetan lehden lukemisen rivienväleihin tunkevien, vilkkuvien mainosvideoiden takia.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti