UV otettiin vastaan lyhdyin ja kynttilöin koristellussa lumilinnassa. Grilli oli tulilla ja semmoista. Tähtisadetikkuja muutama rätisi penkassa. Muualla, ympäri tämän pyörivän pallon, jyskivät raketein meidänkin edestä. Kaikille olen tehnyt selväksi, mitä mieltä itse olen siitä räikkeestä ja sen ympäristövaikutuksista niin mieliin kuin ilmastoonkin.
Kyläpäällikön puhe oli mitä oli. Kelpaa se meille. Muu maailma sille ei korvaansa lotkauta. Johtajauskovaiset nyökyttelevät, paljainpäin kumartavat ja vaalikopissa kynällä muutaman viikon päästä jälleen nuolaisevat.
Puhetta maailmaan mahtuu eivätkä sanat suuta halkaise, mutta kyllä sanoilla monien suut on halkaistu jos tukkiminen ei ole onnistunut. Kuiskaten puhutut ovat puheista vaarallisimpia. Itäaurinkoiset pitävät siitä edelleen huolen. Ydinasevaltioiden mölyapinatkin täytyy silti ottaa tosissaan. Heidät olisi toimitettava Tyynessä valtameressä ajelehtiville muovilautoille ja ydinasesalkkuja markkeeraavia legoja ajanvietteekseen. Ruuaksi voivat keitellä toisensa.
Motonetistä hankkimani langaton näppäimistö ja hiiri tilttasi 2 vkoa kestettyään. Tämäkin ilmiö on tätä päivää. Kun uutta revin muovi- ja pahvikääreistään, totesin jälleen pakkausteollisuuden olevan maailman suurimman teollisuuden haaran. Eikä se johtavaa asemaansa kynsistään päästä koska ledeillä valaistu maapallo käärittynä muoviin ja styroxiin on sen märkä uni.
Tanskalaisruotsalaisen Silta-trillerin uudet jaksot alkoivat. Tympeän epäuskottava kötös. Joko minä olen täysääliö elokuvien "ymmärtämisen" suhteen tahi sitten ne, joille nämä tällaiset ovat sumeilemattoman lipomisen kera viittä tähteä ja plussaa päälle. Annan tästä ensimmäisestä jaksosta yhden miinusmerkkisen tähden ja jos typeryyksiä ei ole seuraavassa jaksossa häivytetty, jätän katsomisen siihen.
Olen välipalakseni lukenut Hans Herlinin kirjaa Rakastava ei unohda (Otava 1975). Ostin joskus Kuopion kirjaston poistokorista ja ihan kelvollista luettavaa se yhä on. Hitaasti teoksen idean sydämeen etenevää mikä siinä parasta onkin. Tällaista kirjallisuutta ei enää osata kirjoittaa. Luettaisikokaan jos...
2.1.2018
Sen verran lehteilin kalenteria eilisiin, että katsoin Areenalta vuoden 1978 kevyenmusiikin uudenvuodenkonserttia. Tapani Kansa paras ja sittä Taiska. Jamppa Tuomisessakaan mitään moitittavaa, mutta niiden karvosten esiintyminen oli tusinatavaraa. Esa Pakarisjuniorin kirjeenkirjoitushupailu musiikin lomaan lähinnä vaivaannutti.
Tapani Kansa ihmisenä ja esiintyjänä minua on aina miellyttänyt. Hänellä on myöhemmällä iällä diagnostoitu kaksisuuntainen mielialahäiriö ja se tieto on lisännyt hänen taiteilijuutensa sisällön ja ytimen ymmärtämistä. Esimerkiksi Viidan tekstien sisältöön samaistumisen jykevyyden, jonka hän Betonimylläriä tehdessään teokseensa sai veistettyä ei monelta tapahdu. Hän on Lauri Viidan sielunveli, kirjaimellisesti. Moni tätä yhteyttä ei ole tajunnut ja siksi olkiaan kohautellen tämän jakson laulajan historiassa on ohittanut jääden samalla hiuksia nostattavasta kuuntelukokemuksen sektorista osatta.
3.1.2018
Tuli ultraäänitekstiviesti: Hei ukki!
Se on sitten kymmenes lastenlapsi tuloillaan enkä tiedä, mitä sanoa. Vähän tyrmistynyt koska luulin, että ovat kai ne viisastuneet...
Sain tänään postista Markku Jokisipilän Hitlerin koplan. Maksoi ad Libriksessä 20,90. Kirja lupaa kertoa mestarinsa sädekehänä toimineen natsikängin paristakymmenestä jäsenestä oleellisemmat asiat. Tämänkin kirjan ihmismielien pimeyttä käsittelevä suo on iätivievä, mutta ei mikään ihmeellinen sillä kyllähän me jo lajina itsemme aletaan tuntea vaikka emme suinsurminkaan kaikkia mielemme mustia aukkoja tunnustaisi.
4.1.2018
Sairauksista ja niiden seurauksista on vaikeaa tehdä kirjallista analyysia kun ne tarpeeksi lähellä muhivat. Omista terveyssairausasioistaan voi kyllä vaikka mitä kirjoittaa, mutta jo kynään muste hyytyy kun pitäisi kirjoittaa niin kuin asiat lähelläolevien kohdalla hankaavat. Ja miten ahdistavasti ne itseenkin vaikuttavat. Pahimpina päivinä ei valoa ajatuksiinsa saa napsautettua.
Analysointia kaipaava, tyrmäävästi tuleviin suunnitelmiin ja toiveisiin vaikuttava nykytilanne on, että melkoisen iso unelmani, Euroopan kiertäminen polkupyörällä jääkin sitten unelmaksi. Ensi kesä oli viimeinen mahdollisuus toteuttaa se. Sitten minusta tulee vanha ja väsynyt, kohtaloonsa taipuva alistuja. Perkele!
5.1.2018
Lunta lunta lunta/kaikkialla lunta vain/on onni unta/unelmat on harhaa vain. Elostelijasolisti Dannyhan se takavuosina näin lauloi, eikä hänen iskelmäkipaleita muita oikeastaan voi enää kuunnellakaan. Siinä taiteilija, joka on Tapani Kansan vastakohta näin aitausten ulkopuolelta tarkasteltuna. Voi olla, että olen väärässä näkemykseni suhteen, mutta viisasta vanhusta hänestä ei ainakaan kuoriutunut.
Erästä lapsuuteeni, ja pitkälle aikuisuuteen vaikuttanutta lähisukulaista ja muita elämänkokemuksiani analysoidessani olen varma, että sukulaisissa ja tuttavissa on sosiopaatteja jokaisella. Sosiopaateilla itselläänkin. Miten tämä persoonallisuushäiriö on itse itsessään tunnistettavissa niin siihen vastaus on: ei mitenkään. Se on ikävä juttu sillä minä itsekin voin sellainen olla, vaikka heti tyynnyttelenkin mieltäni sanomalla, että en ehkä sittenkään ole, koska sosiopaatti ei osaisi sellaista itsestään edes epäillä. Tosin näin jonkun roskalehden mainostavan sivuiltaan löytyvän testin, jolla tätäkin ominaisuutta voi ruksailemalla selvittää. Huuhaata kuin mensantestit, sanoisivat Hannu Lauerma ja Ilkka Taipale, ja olisivat oikeassa.
Lääketieteen professori Juhani Knuutin haastattelun luin. Sitten tämän turkulaisen blogikirjoituksia joissa hän ottaa yksi aihe kerrallaan terveyteen ja sairauksiin liittyvien tarkoitushakuisten huhujen ylilyöntejä karsittavakseen. Huuhaata ja medikalisaatiota vastaan pitääkin taistella niiden, joilla tutkimuksiin perustuvaa tietoa on kyky välittää. Kuopiolainen Markku Myllykangas muutaman muun äänekkään lisäksi on tehnyt sitä työtä jo kymmeniä vuosia, joten tuoreitakin voimia tarvitaan kalevalaisryyditteisiä poppamieskäsityksiä nujertamaan.
Tarpeellista luettavaa soterukkareille olisi ollut Myllykankaan kirjoittama Rahanraiskaama terveydenhuolto ennen kuin päästävät loputkin terveydenhuollonkentän rippeet markkinoiden raiskattavaksi. Seuraava sitaatti kirjasta on valaiseva:
"Terveydenhuoltomme on rahanraiskaama. Väestön todelliset terveystarpeet tyydytettäisiin nykyistä huomattavasti kevyemmällä koneistolla. Rahaa ja lääkintähenkilöstön työpanosta tärvääntyy kärttyisien ja kerskakuluttavien potilaskuluttajien halujen, toiveiden ja vaatimusten täyttämiseen."
Kun puoskarilain valmistelu vedettiin pois eduskuntakäsittelystä 2010 perusteltiin sitä sillä, että puoskareiden toiminta saadaan rajoitettua muin lainsäädännöllisin keinoin. Tämä ei ole toteutunut millään tavalla. Silloin kirjoitettu arvio pitää yhä paikkansa, saattaa olla jopa vieläkin järkyttävämmässä asennossa:
"Suomessa käytetään arviolta yli 200 erilaista vaihtoehtohoitomenetelmää, joita tarjoaa runsaat 6 000 eri suuntauksien terapeuttia. Vastuullisia ja koulutettuja terapeutteja voi olla vaikea erottaa rahastavista puoskareista, sillä terapeutteja ei nykyisin rekisteröidä. Ääritapauksissa potilaita on joutunut seksuaalisen tai taloudellisen hyväksikäytön uhreiksi."
Voisivat siis sotemylläkän ohessa laittaa puoskarilain valmistelutkin uudelleen ja tosissaan käyntiin.
6.1.2018
Loppiainen. Eilen päivällä ja tänään aamuyöstä ja aamusta sateli märänraskasta lunta. Sähkölinjojen tykkytuhoja Kainuussa. Siitä valtakunnan uutiskynnyksiä ylittävää kuohuntaa. Ongelman vaikutuksen alaiset asujaimistot asukkaineen ovat kuitenkin pääosin huollon ulottuvilla.
Kävin eilen hakemassa G:n Ristijärven salolta mummolasta ja olihan se sivutien pätkä aika hauska ajettava kun kahtapuolen tietä kaartuivat pitkät koivunrotkulat tien ylle niin, että niiden latvat riippuivat lumikuormineen keskellä tietä auton kattoa hipovassa korkeudessa.
7.1.2018
Pakastaa viimeinkin, ja tuulee kylmästi. Nyt lumilinnan katto jäätyy niin, että sisälle uskaltaa penakat luvata. Ja vaikka katolle hyppimään.
Lumilinnaa tehdessäni ajattelin, kuinka tarpeellista puuhaa kevään koittaessa ilmaan haihtuvien rakennelmien tekeminen yhdelle jos toiselle olisi. Muutenkin jokaisen pitäisi edes kerran elämässään rakentaa rantojen hiekalle ja nähdä, kuinka tulvavesi uittaisi rakennetut saavutukset merelle. Romahtamiset ja takapakit ne vasta ihmisestä itsestään jotain rakentavat. Ei ainaiset onnistumiset. Tosin kyllä tämä väsyttävää on, kun ei ehdi entisistä raunioista kunnolla pystyyn kun jo uudet raivattavina törröttävät. No, eihän tätä pitkälti itselläni enää ole.
Toistemme terveen arvostamisen ohittavaa fanittamista on vaikea ymmärtää. Harmitonta teiniaikaista festareiden huivinheilutusta ja harrypottereiden jonottamisia en tarkoita, mutta että ikäiseni vielä samankaltaiselle altistuvat. Ja että kohteet vaihtuvat kuin paita vähintään kerran tai kaksi viikossa.
Kranaatinkuoppiinsa jymähtäneet Mannereheimfanit onneksi alkavat jo kalkkeutuessaan lohkeilla, ja jonka prosessin soisi tapahtuvan sille Kiasman kulmille jähmettyneelle marmorihevosellekin ratsastajineen. Ei Mannerheimmuistojen tai patsaan palvonta enää niin yököttävästi järki-ihmisen päätä huimaa kuin Leninmuumio lasisessa sarkofagissaan Moskovan Punaisen torin kupeella. Pahoinvointini olisi kroonisenoksettava jos Kekkoselle olisi tehty samoin, vaikka eihän tästäkään palvonnasta täysin järkevään suhtautumiseen päästä kun Jari Tervokin alkoi kirjallisiin sargofageihin muumioitua miestä konservoida.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti