Perestroika on kuollut

31.8.2022 keskiviikko

02.32

Heräsin johonkin painajaisentapaiseen enkä muista siitä mitään. Vain tunteen, että se oli painajainen. Ehkä se olikin uni ilman kuvia; tunneuni, uni tunteesta. Hmh.

Gorba on kuollut. Samaan hautaan pantaneen muistotkin alkuun onnistuvalta vaikuttaneesta perestroika/glasnostista. Venäjän kanssa sellaisilla pehmoiluilla ei ollut elinmahdollisuuksia silloin eikä tule olemaan myöhemminkään.

Neuvostoliiton lopunaikoina elettiin monenmoisten katastrofien kynnyksillä. Zernobylin radioaktiivinen pyykkikin tuli puoliinnutettavaksi eikä se ehtinyt neljännekseenkään kun Gorban perestroikan ajan poikien pojat kävivät jo sitä männä kesänä pöyhimässä.

Tulee ihan tippa linssiin kun katsoo silloisilta filmeiltä hyväntuulisia Manua ja Mihailia suomalaisten tarjoamilla illallisilla... ..olisipa onnistunut...

08.23

Ripeksii vettä. Kolakka tuuli puhaltelee pohjoiskoillisesta. +7° on lämpötila. Sama kuin illalla ja yölläkin.

Nukahdin epäilyistäni huolimatta vielä aamuöisen hereilläpistäytymisen jälkeen uudestaan ja uni oli todella syvää ja rentouttavaa.

Nyt viimeisimpään uneen olivat kuvatkin järjestyneet värillisinä. Kirjoitin siinä aforismeja. Niitä oli vanhan hirsituvan lattioilla ja tasoilla, lippusilla ja lappusilla ja mustissa vihkoissa pöydällä lukemattomia rivejä valmiina. 

Erästä "kirjaintrofeeta" kaiversin kirjainkirjaimelta oven yläpuolen hirteen puukolla. Se kävi lopulta nopeasti: "Vain eletyn elämän arkiinuttamat uskaltavat ajatella välttämätöntä; Kuolemaa!"

Sitäpä passaa nyt miettiä.

17.58

Sadekuuroja kuleksinut ylitse näiden maisemien samaan aikaan kun ohjukset kauempana ukrainalaisten taivaalla sieltä sinne ja tuolta tuonne. Murskaavia ovat niiden jäljet joita näin kun sivuja selailin. Sade täällä ei edes jääpallojen kanssa murskaa kuin muutamien päitä...

Miksikähän minäkin elämässä olen tänne saakka selvinnyt? Sen perustuksethan ovat savelle rakennetut. Tai niin kuin kirjaimellisesti ensimmäinen kotinikin; multiaispenkalle alimpien hirsien ollessa jo täyslahomöttelöä kun olen ensirääkäisyni rääkäissyt.

Kuka enää tietää ilman tarkistamista, millaiset rakennusperustukset (-pohjat) ovat multiaisperustukset?

Perinnerakentamis-sivustoilta löytyy perusteelliset selvitykset jos ketä kiinnostaa. 

Unimäen mökkeröisen multiaiset kestivät 1904-1968, eli siihen, kun täytin 10 vuotta. Minulla on siis 10 vuoden kokemus makuuksista lahoilla lattialankuilla lahojen alahirsien saartamana; muistan yhä lahon puun hajut. (Huom. Tuo 1904 voi olla myös 1914. En pysty tarkistamaan sitä mistään.) Eikä se oikeastaan loppunut "Prahan kevääseenkään" vaan samanlaiset perustukset olivat myös Pohjoismäen hirsimökissä jonne Unimäestä viideksi seuraavaksi vuodeksi muutettiin.

Ryysyranta-rallatus käy aivan hyvin minunkin lapsuuteni miljöötä kuvailemaan muuten, mutta äiti oli kyllä siisteydestä tarkka eikä isän "ainoa työmaa" ollut Unimäen pirtti vaan maailman polut olivat hänellä laveat. Kehto ei kyllä tyhjänä koskaan keinunut...

"Siellä on kirppuja, luteita, täitä seassa lapsia pellavapäitä..." Irwin/Vexi Salmi.

22.00

Gorban kuolema herätteli laidasta laitaan porukkaa muistelemaan, haukkumaan, kiittelemään tai olemaan olematta minkäänlaista mieltä manalle menneestä Nobelistista.

Muistot tietenkin rynkäävät vähäväkisemmänkin maailmantapahtumien seuraajan päätä pakottamaan. Kun Zernobylissä 1986 paukahti, aloin minä saman vuoden keväällä pykätä tänne Unimäkeen tätä tönöä jossa nyt näitä joutavuuksiani merkkailen.

Taustakankaaseen piirtyy sen kesän  monet tapahtumat ja sitten syksyllä jälleen yksi muutto, vai kerkesikö niitä olla samalle vuodelle kaksikin...

Tyttäret olivat viiden ja kuuden vanhoja, äitinsä alkoi sairastella vakavammin. Oli sinäkin vuonna sairaalassa kerrallaan seitsemänkin viikkoa. 

Tytöt pyörivät rakennusmontusta aina peltikaton päälle panemiseen saakka tässä mukana. Olivat toki usein myös mummon hoivissa ja kun syksy tuli, läksin tyttärien kanssa Orivedelle ja luulin, ettei S palaa enää terveiden kirjoihin. Palasi hän mutta vain muutamaksi hauraaksi vuodeksi...

Ei saatana! Elä ala märehtimään!

Painu  pehkuihin siitä!

Kumpujen vyö

30.8.2022 tiistai

06.07

+5°, aurinkoinen uamu.

Puutarhurin syntymäpv.

Pitänee heti aamiaisen jälkeen lastata halot p.kärryyn ja lähteä Kniin. Illalla asioidenhoitoa pankissa.

Hesarin "Kirjeitä Venäjältä" päivityksessä toimittaja "Mihail" matkustaa Karjalan tasavaltaan jossa otsikon mukaan "Suomi katosi Venäjän Karjalasta".

Vaikka sillä ei maailmanmitassa olekaan merkitystä, niin ennustinhan itsekin sotapäivitysteni alkupuolella kaiken Suomeen viittavan hävitykseen ja häivyttämiseen rajan takaisilta Karjalankunnailta. 

Karhumäessäkin Sandarmohin teloitettujen hautausmaa on melko varmasti jyrätty jo tasaiseksi kaikista Stalinin vainojen  suomalaisuhrien muistomerkeistä. Asiaa ei päästä nyt tarkistamaan, mutta tulevat ne vielä ajat, jolloin sieltäkin tiedonmurusia alkaa tihkua. Ja pian myös käräjöintien ajat muistakin asioista kuin vain kauheista, venäläisten teurastajien sotarikoksista Ukrainassa.

Eilen kuuntelin vähän matkaa Roman Scatzin ohjelmaa jossa siinäkin puhuttiin Venäjän Karjalan asioista. 

Sitä en kerennyt kuulemaan, tarkoittivatko ne Karjala-lehden häviämisellä Petroskoin suomenkielistä sanomalehteä vain jotain muuta samannimistä julkaisua, mutta eiköhän Nestvitskilläkin lie päätoimittajan työt loppuneet.

Kumpujen vyö, joka maapallon pulleaa mahaa alkoi jo solkien kohdilta visvaa valua, on suutarilla pidennettävänä. Ukrainan kohdalle on muodostunut jo kilometrien mittaisten hautakumpujen harjanne.

09.34

Nyt on kärry halakoja täynnä. 

Polttopuita pinosta nostellessa piti pieniä ja suuria sisiliskoja varoa kun vähän jokaiseen sylilliseen niitä oli matkaan lähdössä. Myös yksi, kohmeinen vesisiippa (lepakko) oli, sen nostin aurinkoon petäjän kylkeen lämmittelemään. Se sähisi ja näytteli hampaitaan kun otin käteeni. Lepakon puraisua pitää välttää. Jo lapsena tiesin, että se levittää pakokauhua.... Äh! jopas sanan kirjoitin. Piti olla vesikauhua, eli rabiesta.

Otan palasta, laitan Vinhalle kupin täyteen evästä ja lähden ajelemaan. 

23.34

Tulin tänne Um takaisin n. tunti sitten. Kylmästi puhuu Pohjoinen. Taitaa jo näin elokuun puolella ehtiä jossain päin maata pakkasille.

Kniin mennessä pysähdyin Laakajärven huitteilla ja kävin summanmutikassa kävelemässä erään metsäautotien halkaiseman mäntykankaan suohon rajoittuvaa, lepikkoon törmäävää reunustaa. Lepikon karikkeiden seassa hohtikin keltainen läntti kanttarelleja. Niitä oli liki sankollinen joten K:n tilaus täyttyi yltähypäten. Hän hakikin ne juuri kun olin lähdössä ja osti vielä sankollisen mustaviinimarjojakin kun omat pensaat olivat jättäneet marjomatta.

Pankissa asiat hoituivat kuten on suunniteltu.

P oli hankkinut äetille synttärikakun ja kukkapuskan. Mulle tuli paskamainen olo kun olin pojille juuri rätissyt joutavista asioista. Pyysin anteeksi, mutta tiedän kokemuksesta, että aiheettomat aikuisen sanomiset jäävät joskus nuoren mieltä jäytämään silti.

Tullessa kuuntelin "12 diktaattoria"-ohjelman "Saarnaajat"-jatko-osaa. Raimo Tyykiluoma on sen toimittaja ja ohjelmansa vakituinen keskustelukumppani Ilkka Vakkuri, jonka asema "Israelin ystävät"-seuran puheenjohtajana kyllä vähän epäilyttää tässä yhteydessä. Ja muutenkin, kun näyttäisi netistä poimittavan tiedon valossa kovasti olevan taruolentoihin ja jumaliin uskova "saarnaaja" itsekin.

Mihin sarakkeeseen Vakkuri laittaisikaan ruksin jos häneltä kysyttäisiin mielipidettä Israelin ylimitoitetuista väkivallanteoista kainalossaan kutiavaa, valtioksi tunnustamatonta kirppua, Palestiinaa pommittaessaan?

"Teologian tohtorit" ovat muutenkin omalla mustalla listallani. Eivät he voi olla puolueettomia kun saarnaajista mielipiteitä kysellään vaikka historiasta, henkilöistä, kulteista ja psykologiasta paljon tietäisivätkin.

Tuli visto olo kun vilkaisin Ilkka Vakkurin yotubeen tuottamaa, omalla naamalla koristeltua "saarnausmateriaalia". Millainenhan kulttijohtaja tuosta äijästä olisi kehkeytynytkään sopivissa nuoruuden olosuhteissa?

Ukraina on aloittanut sen odotetun vastahyökkäyksen Hersonissa. Murhaavaa dataa on jälleen tiedossa kuka niitä jaksaa vain netin syövereistä kaivella.

Rutakon enkeli

29.8.2022 maanantai

05.56

+6°, puolipilivistä, vähäinen tuulenvire lännestä.

Unessa Ollilan Eero soitti Tampereelta ja kysyi tilinumeroani. Sanoi laittavansa 5000 mk juolukoista joita olin laittanut postiauton kyydissä sinne.

Vinha haisee erittäin pahalle. Sillä on taas anusrauhaset tukossa ja ehkä tulehtuneetkin. Hankaa takamustaan nurmikkoon ja onhan se hassun näköistä, mutta liekö takamus myös kipeä, niin eipä se huvita. Sille olisi lääke se, että olisi tarjota jäniksenlihaa nahkoineen useamman päivän ajan, niin karva, joka ei sula, tekee ulosteesta niin tiukaa, että se puristaa ko. rauhasia tyhjentävästi.

Menipä paskamaisiksi jutut.

21.45

Mustaviinimarjapuskissa melkein koko pv. 

"Rutakon enkeli", entisen vaimoni veli, ajoi Yamahalla pihaan. Källäili kypärää riisumatta ja höpötellen aikansa jatkaen kohta matkaansa. ((Rutakko=Sonkajärvi=Jänkäsorvi).

Patoan muistojen tulvan takaisin altaaseensa joita tuonkin kaverin pistäytyminen mielessä yrittää herätellä. Kuuluihan hän vuosikausia suhteellisen tiiviisti elämään kun oltiin saman yhteisön jäseniä Siilinjärvellä. Kompleksinen juttu kaikenkaikkiaan jälkisävellyksineen.

...ra soitti. Menen ensi viikolla Iisalammeen tekemään remonttia. Raha on tarpeen, mutta ei kyllä yhtään hotsita kerrostalo-osakkeiden remontit. "Ladyn" hommasta ei ole kuulunut ja se jää nyt toiseksi sitten.

Illasta soitti  myös PR ja kyseli poikia apuhommiin. Lupasin toimittaa P:n ja G:n asialle. Sitten pirautti K joka halusi kanttarelleja sankollisen. Läksin keräämään. Löysin onneksi melko helposti muutaman maastonlohdan jonne uusia oli sammaleen lävitse lakkinsa tunkenut. Ihan täyteen ei sanko tullut, mutta pimeä alkoi tulla enkä edemmäs olisi muutenkaan enää jaksanut lähteä.

23.23

Saunoin kunnolla. On sysipimeää ja viileää. Luin ladattavan lampun valossa jälleen ties monennenko kerran Olavi Paavolaista joka synkissä yksinpuheluissaan on parhaillaan harmaassa Aunuksessa sota-ajan komennuksella. Sotia toistavaan aikaamme sopivaa luettavaa edelleen.

Koetin kutsua Vinhaa sisälle, mutta onneksi se ei halunnut hajuhaitoiksi tulla.

Hesarissa oli jälleen ajattelematon toimittajatyperys kirjoittanut "hellyttävän" koirajutun jossa susi oli jälleen se pahis joka raatelee ihmislajin luonnottomiksi jalostettuja "maminpikkukullannuppuja" ihan pahuuttaan. Vittuettäminuavistottavat nämä todellisuutta vääristävät kirjoitukset.

Jos susi, joita täälläkin todella on (jos eivät salametsästäjät, joita niitäkin tässä pikkukunnassa on, ole niitä ampuneet ja polkeneet kunttaan), käy pihastani Vinhan hakemassa, niin se noudattaa vain ikiaikaista luonnonlakia jolla on edelleen paikkansa maailmassa sanoi tämä yksi, omat kummalliset lakinsa luonnonjärjestystä sotkemaan laatinut laji mitä tahansa.

Pahaltahan sellainen tuntuisi, mutta en minä sutta siitä alkaisi vihaamaan. 

Vinhankin olemassaolo on, kuten olen ennenkin todennut, ympäristörikos vaikka koetan sen vaikutusta pienentääkin ruokkimalla sitä raakaravinnolla enkä valtavaa hiilijalanjälkeä syntinää  kantavalla teollisuusmoskalla.

Kertaan tämänkin mietittäväksi jälleen:  miljoona suomalaista lemmikkikoiraa syötettävänä teollisesti tuotetulla ravinnolla ja paskantamassa sitten tulokset muovipusseihin kerättäviksi, maatumattomiksi möykyiksi kaatopaikoille, onko älyllisenjärkevää?

Ja mitkä saatanalliset, jokavuotiset keväiset säkeistöt luuloluureihin niistä pökäleistä joita ei muovipusseihin katujen vieriltä kerätä!

Ja entä toinen Hesarin juttu sadasta kulkukissasta! Niitä ovat nyt loukuttaneet, madottaneet ja kuohinneet urakalla jotta ne voidaan jakaa sitten "hyviin koteihin" lemmikeiksi.

Onko ihminen jalostunut todella näin pöljäksi?

Miten ylipään on mahdollista, että sadan kissan lauma voi muodostua Suomalaisessa luonnossa joka talvella on todella viehliäinen lämpimien mantereiden eläinlajille?

Kissaeläimille ei hyviä koteja ole olemassakaan jos se tarkoittaa ihmisasumuksia. 

Uneen aika vaipuu

 

Kuvassa froteepyyhe pesuhuoneen lattialla: Piirroshahmo Hra Hakkarainen by Mauri Kunnas, Koiramäki sarjis

25.8.2022 torstai

21.30

Knissa vielä. Meni myöhälle iltaan naapurin Riston tontilta puita pilkkoessa. Ensin kävivät konevoimat katkomassa ja nyppimässä tukkipuiden kokoiset rungot Hiabilla kokonaisina tontin rajoille pinoihin, sitten tuli hakekuormuri kouran kanssa ja otti latvukset ja oksat kyytiinsä. Riston mulle lupaamat tyvipuolen koivutukit jäivät tontille  jotka katkoin pilkekokoon ja kärräsin ne P:n ja G:n kanssa autolla omaan pihaan halottavaksi: Niillä lämmittää saunaa pari vuotta. Vähintään satasien kiitokset nuapurille!

23.55

Um.

Hyvin oli koira pärjäillyt yksiksensä. Mitä lie sitten pikku piässään miettinyt isännän viipyilystä, niin siitä ei muuta voi arvella, kuin että minkä kiehnäämisen ja ympyrää laukkaamiseni siinä saapumiseni aiheutti; ikävä oli. Vanhin S oli käynyt päivällä ruokkimassa, mitä lie sille tuumannut...

Lehden Tiedejutun perusteella koirat itkevät kun sen läheinen ihminen poissaolon jälkeen kotio palaa. Pimeässä sitä en nähnyt, mutta Vinhasta voisi kyllä kuvitella niinkin. 

Väsyttää. Laitan maate.

26.8.2022 perjantai

Otin eilen valokuvan kylppärin lattialla lojuvasta pyyhkeestä:

Eipä arvannut Kunnaksen Mauriainen kuinka aakkosten kompleksinen muuttuja Z-kirjain nousee Venäjän Isänmaallisen Teurastussodan Zymboliksi kyrillisiä kirjaimiaan siviilejä murhaamaan lähettämiensä ohjusten kylkiin väkertävien teurastajien omimana.  

Unissakulkija Herra Hakkarainen kuvastaa muutenkin naapurimaamme "tavallisten kansalaisten" ruususen unta samalla kun heidän isänmaallisiksi teurastajiksi koulutetut, zombiarmeijan tahdottomat pojat Ukrainan aroilla pienissä ja suurissa asutuskeskittymissä tekevät kuten Moskovan Zaatana heitä käskee tekemään: Murhaavat, raiskaavat, kiduttavat ja vangitsevat puolustuskyvyttömiä siviilejä yhteiskunnan infran ja elonkehän täystuhoamisen lisäksi. Välittämättä edes säteilyvaaroista joita ydinlaitosten alueilla ohjusten paukuttelu ja juoksuhautojen kaivelu on jo aiheuttanut.

Hesarin moskovalainen " kirjeenvaihtaja Jan" kirjoittaa viimeisimmässään, kuinka yökerhoissa biletetään ja kaikkea tarpeellista ja tarpeetonta kuluttajille vielä riittää. Sota tavallisessa arjessa ei siis näy vaikka venäläisiä vituttaakin Ikean ja Mc Donaldsin  poistuminen markkinoilta. Jutusta voi lukea myös, kuinka venäläiset pelkäävät taantumaa, kaupankäynti on vähentynyt ja on alettu jo katsoa muutenkin, minne ruplia syydetään. Laimeat säästötalkoot ovat alkaneet, mutta Moskovan Zaatanan Isänmaallinen Teurastussota Ukrainassa pysyy puheissa täystabuna.

13.45

Kiertelin metsissä muutamat tunnit. Sankollisen kanttarelleja riivin, tatit eivät ole nousseet. Puolukat kypsyvät. 

Päänsärky melkoinen. 

15.32

Heräsin viestikoputukseen päivätorkuilta sohvalta. Juuri näkemässäni unessa ihmettelin suurta kondomipakkausta jääkaapissa piimäpurkkien puristuksessa. 

Viesti oli Puutarhurilta. Kysyi, lähtisinkö Kajasteelle jos tulee hakemaan? Käypi Laakajärvellä eläkkeelleläksiäisiä juhlivia työkavereitaan moikkaamassa eikä tästä sinne ole pitkä matka. Emmin kyllä kun koskee niin pirusti piähän, mutta onhan se ennenkin humpalla lakannut, että ok.

Niinpä tässä nyt otan Buranan kielen alle, laitan saunan lämpiämään ja linkoan ootellessa likoamassa olevat rymykamppeeni naruille kuivumaan.

27.8.2022 lauantai

07.23

Puutarhuri nukkuu vielä takahuoneessa. Minä nukuin sohvalla kun ei ole parisänkyä tiällä. Patjatkin piti keväällä  tuhota kun olivat hiiret talven niissä asuneet.

Käytiin siis Kajasteella Nurmeksessa. Ihan mukavat tanssit. Piänsärky jäi jo alussa kun pyörähdin Mirkun kanssa kiivaat humpat salin ympäri muutamat kierrokset. Ilomantsilainenkin oli pitkästä aikaa. Istuttiin kahvitauolla juttelemassa, tanssitinkin. Muuten humpalsin enimmäkseen Puutarhurin kanssa. Jotain filmiä(?) kuvasi ammattilainen tilaisuudesta ja Eija Kantolasta yhtyeineen.

Alkaa aurinko tunkea säteitään huuruisten pilvien raoista. Tai olisivatko pelkkää sumua kokonaan nuo pilivet.

Laitoin Puutarhurin heräämistä ootellessa puuroaamiaisen valmiiksi. Keitin myös 6 munaa. 

Kuuntelin välillä sohvalla loikoillen korvanapeista Kaffekvarnenia. Juuri loppui Hep Starsin Brand new Cadillac joka synnytti mieleen värillisiä kuvia nuoruudesta ja Huovisten navetan vintille tehdystä kesäpesästä lukuisalle poika-tyttöjoukolle. Jorilla, joka ei suomalaishumppaa kuunnellut,  kasetit ja levyt pyörivät jatkuvasti ja varmaan tuo Cadillacikin on silloin kuulunut ehkä useaankin kertaan rollingsstonesien, ledzeppelinien ja frankzappojen lomassa. 

Mitähän Jorkille kuulunee? Ja Railille? 

Rikos- ja viina/huumekierteiseen elämään sotkeutuneet Kauli, Jouni ja Kari ovat jo vainajoituneet eikä heidän lohduttoman juoppo isänsäkään enää elä vaikka liki 100-vuotiaaksi kuulema oli kaikesta huolimatta huokunutkin. Hetaäiti kuoli parikymmentä vuotta sitten. Sisarussarjan vanhimmasta Kaukosta en tiedä enkä niistä muista sisaruksista mitään. Laskeskella kuitenkin voi, ettei heistäkään moni enää hengittele.

Kuuslahdesta ohitse ajaessa olen jo monenmonta vuotta sitten pannut merkille, että huovisten vanha talo piharakennuksineen Pikku Koikan rannalta on hävinnyt ja paikalle on rakennettu nykyaikainen ok-talo kaikkine mausteineen. Kun ajattele  nyt silläkin tasaisilla peltoaukioilla sijaisevaa kylää ja sen lukuisia, silloisia lapsiperheitä ja muita asukkaita, niin kirkkaimmin ympäristön vauraudesta muistinsyövereistäni pomppaa esiin köyhien huovisten rajun, lasisen lapsuuden kohtalokseen saanut perhe. Kauli varsinkin.... Äiti tykkäsi tästä herttaisesta pojasta kun se tuli meille ja käveli ensimmäiseksi jääkaapille..., ja nyt tämän huumeisen elämän eläneen kaverin luut lahoavat jossain eikä kukaan edes kukkia haudalle vie. Liekö kiveäkään kummulle aseteltu? 

Kun Kaulin viimeksi 20-25 vuotta sitten puliremmissä näin, se oli surullinen tapaaminen. Hän oli tullut Ruotsista pois, mutta siellä opittu kierre ei siihen ollut katkennut. K muisti minut vielä ja ja hymykuopat raakkaamattomilla poskilla syveniät kun menin puhuttamaan.

Kaikkea se musiikki  mieleen lykkää. 

Muisteleekohan kukaan minua jossain kun sattuu kuuntelemaan säveliä, jotka ovat ehkä soineet kun yhdessä on oleiltu, tanssittu, tms.?

Syvällä sairauden maailmassa elävä ensimmäinen vaimoni ei luultavasti kykene  muistamaan mitään mennyttä vaikka musiikki jos  mikä meidätkin 17-vuotiaina yhdisti. 

Satoja kasetteja häneltä ainakin jäi laatikoihin kun lopullinen sairaalakierre alkoi. Missä lienevät nekin nauhat? Luultavasti tuhoutuneet jo aikoja sitten. Itselläni on levyjä jossain varaston perillä iso pahvilaatikko, tai sitten ei ole. Olen aktiivisimpaan aikaan muuttanut niin moneen kertaan, että ehkä ne jonnekin kirpparille ovat kulkeutuneet.

16.34

Puutarhuri lähti iltapäivällä. Kävin sen jälkeen keräämässä tietyltä alueelta kanttarelleja ja tein itsellenikin sissipottujen höysteeksi kastikkeen niistä.

Saunon ja lähden Maaningan Kasinolle. Ilma on kesäisen hiostava vaikka pilveen vetäytyykin. Sadetta ei ole luvassa.

28.8.2022 sunnuntai

01.49

Läksin Kasinolta aiemmin kuin olisivat jatkoajalla pidennetyt humpallukset loppuneet. Hirveästi porukkaa! Tanssiminen oli yhtä pujottelua, mutta onneksi on vielä suht notkeat kyljet... Yölintu oli piäesiintyjä. Viimeiset valssit alkanevat vasta näillä hetkillä kun olen jo Um.

Kasinolla jo ekapelillä käveli Järkytys luokseni M:n hahmossa. Hänellä oli päänsä peittona vaaleansininen vaatekappale, josta arvasin jotain vakavaa tapahtuneen. Meni kuitenkin jonkin aikaa, ennen kuin sain kysyttyä, mitä sulle on tapahtunut; Syöpä!

Eipä siinä hetkeen tiennyt mitä sanoa.

Juteltiin kuitenkin useamman pelin aikana ne jutut, joita sellaisesta tragediasta ylipäätään voi jutella. M:n inhorealistinen virnautus "jaettu suru on kaksinkertainen suru" puhumisen tärkeydestä on kyllä ihan totta jos toinenkin siinä sydämensä satuttaa. Koko tulomatkahan M:n kohtaloa miettiessä meni vaikka eihän me muuta olla kuin tanssituttuja.

Hänellä oli kyllä hienot ne kullankeltaisina hohtavat palmikkonsa joista on nyt joutunut luopumaan. Se asia onkin ollut hänelle itselleen se toinen kamalin asia sairastumisessa.

08.21

Näin unta: M tuli hakemaan jotain joka minulle oli häneltä jäänyt. Sitä ei löytynyt mistään. Sitten muistin, että se on saunassa kuivumassa. M meni etsimään ja jäi sille tielleen.

Sataa. Ei ole asiaa marjapensaisiin vaikka niin aioin. Ei sade sinällään haittaisi, mutta kun ei ole pakko niin en ala!

Hesarissa tietokirja-arvostelu: "Uutta aikaa ei uhreitta luoda. Lääkäri Martti Johannes Siiralan päiväkirjat 1914-1918"

Mitähän ukrainalaiset tuosta aatteleisivat?

Yksi harakka on koko kesäkaudet istahtanut päivittäin tuonne orrelle ruokinta-automaatin luokse. Onkohan se jo niin vanha, ettei perheitä perustele? Näkee sen välillä hyppimässä ajetuilla nurmikoilla, poluilla ja puissa hazattelemassa. Melko kesyksikin oppinut kun on havainnut, etten minä ainakaan sitä hätyyttele.

Kyyhkyt ovat häipyneet, tai ammuttu jossain kun nekin kovin luottavaisesti tässä oppivat ihmiseen suhtautumaan.

Automaatissa ei ole muillekaan linnuille ollut lisättyä jyvää koko kesänä, mutta tintit ja tikat käyvät tarkistamassa joka päivä tilanteen. Tai muuten vain tavan vuoksi. Nurmeltahan aina jotain nokkaan löytyy.

20.42

Aamupv meni saetta piellessä ja lukiessa. Kun se vähän hellitti, läksin metsiä kiertämään.

Mietin kuljeskellesa aamulla lukemaani kirjakritiikkiä: Ainakaan pysyvää uutta aikaa ei voi "luoda" kun entinen kuitenkin palaa yhä verisemmin vaattein peittämään saavutukset jotka nekin ovat aina kyseenalaistettavissa. 

Tuolla poluttomissa, muutama kymmenen (1970-80) vuotta sitten sileiksi hakatuilla ja sitten syvälle metsäkonevältein uurretuissa nuorissa "metsissä" jälleen kompastellessani ajattelin, että ei me missään rauhan oloissa ole toisenkaan maailmansodan jälkeen eletty.

Päin vastoin: Olemme käyneet täysmittaista sotaa joka päivä. Olemme tapelleet kynsin hampain luontoa vastaan, repineet ja raastaneet sitä niin, etteivät sen haavat parane ennen kuin lajimme on maapallolta poistunut -tai poistettu. Luultavasti me teemme tämän poiston ihan itse vaikka Luonto, jota olemme tähän saakka sumeilematta kaltoin kohdelleet on jo aloittanutkin kostotoimensa.

Me, "rauhaa 77 vuotta rakastanut Länsi", voimme kyllä vaatia, että kaikki niiden maiden kansalaiset, jotka hyökkäyssotansa sallivat, ovat myös kollektiivisessa vastuussa kärsimyksistä ja särkemisestä joka niistä aiheutuu, mutta niin olemme me kaikki Maan asukkaat kollektiivisessa vastuussa maapallon huonosta tilastakin emmekä tätä totuutta pysty karkuun kauaa enää juoksemaan.

Oikeastaan olemme jo nokallamme aiheuttamamme ilmastonmuutoksen seuraustensuossa jossa nokkaamme kun nostamme, perse saasteliejuun ja tulvavesiin painuu ja kun persettämme, nokka painuu...

Toistoa toistoa minullakin kaikki tämä. Ja niin turhaa. 

Yksikään karva kenelläkään ei saarnojeni takia värähdä, yksikään silmäkulma ei omieni lisäksi kostu kun tuolla metsässä halaan jotain yksinäistä petäjävanhusta joka sinne on aikoinaan jätetty jostain kumman syystä juuri raiskattua ympäristöään vartioimaan, ja joka siellä nyt kelottumisensa alkaneena saa kenties vielä nähdä yhä raaemmin, nopeutetuin liikkein sellukattilatarpeita teräksissä kouransilmissään rouskuttavien konehirviöosastojen saapumisen...

Kysyin tuolta vanhuspetäjältä, muistatko minut kun tästä ohitse menevää polkua poikasena Nimettömänsuolle lehmiä paimennettiin. Kuvittelin sen surullisen nyökkäyksen, kun tiedän, että se oli ainoa, joka nämä höpinäni oikeasti kuuli.

Sukujeni painajaiset uneksittavanani

23.8.2022 tiistai

05.57

Tulivat uneenkin muutamat jo menehtyneet, itsensä ampuneet, savolaismallisiinsa dynamiitilla räjäyttäneet, köyden kauloihinsa punoneet, juoppouteen kuolleet, mielisairaaloihin unohdetut, sodissa kaatuneet, muuten vain tapetut, tapaturmissa tukehtuneet ja nekin, joilla on ollut tuuria ja sattuman sanelemaa jaksamista, tai ketunviekkautta kahlata tervennä ja ehyenä niin fysiikkansa kuin henkisenkin minänsä kanssa kaikkien ruttojen ja nälänhätien tuottamien ruumisröykkiöiden ylitse aina nykypäivässä kekkuloitsevia jälkeläisiä tehtaillakseen. 

(Taustatietoisuuteni askaroi tutkittujen, lyhyen historian omaavien homo sapiens-sukujen kautta aina Afrikansarveen saakka jossa kaiken argeologisen kaivannaistiedon ja päättelyketjujen valossa tiedämme alkumme olevan -toistaiseksi ainakin-. Bakteerilöydöistä on jo uumoiltu kuitenkin, että ehkä alkusiemenemme ovatkin muljahtaneet avaruuden ajattomuudesta tupsahtaneen kivenmurikan mukana tälle Maa-planeetalle: jumalien poikaviikarit ovat "tuolla jossain" intoutuneet nakkelemaan avaruuden pinnalla linttikivileipiä; aatamien ja eevojen paratiisijutut uusiksi!)

17.34

8 tuntia metässä ilman eväitä, ilman vesipulloja. Vattuja söin liikaakin muutamasta eteen sattuneesta puskasta.Vähän meinasi heikottaa poistullessa.

Tapasin metso- ja teeripoikueet jälleen samoilla hehtaareilla kuin edelliskerrallakin.

Pikkuhommista soitteli Lady. Naapurin Ristokin kyseli tonttinsa poistettavista koivuista ja kuusista, että otanko niitä polttopuikseni. Lupasin ottaa.

Mansikan rönsytaimet taisivat kuivahdella piloille; turhaan sekin homma!

Viinimarjat täytyisi jo kerätä kaikki pois, alkavat muuten karista itsestään. Mehukkaita kyllä ovat. 

Auringonkukkarivistöjen kymmenistä on vasta kolme nuppulautasta auennut. Ehkä loput kunhan sateet tulevat.

Laitan saunan lämpiämään ja trimmailen ootellessa ympäristön polut, huomenna sataa.

24.8.2022 keskiviikko

05.32

Ajelee sateesta raskaita pilviä juuri nousemista yrittelevän auringon eteen. Lämpötila +6.

"Koko tunnettu historia voi olla harhaa." (B.Russel)

Sukujeni historioista (tunnetuistakaan) ei ole muutamaa sukukirjaluetteloa lukuunottamatta mustaa valkoisella juurikaan olemassa. Suullisesti tuppisuisiakin ovat olleet; kertoneet vain parhaat päältä. Tai umpikuuroja mahdolliset kuulijat. Kirjoitustaitoa ovat kyllä luovimmat yksilöt hankkineet, mutta vain osatakseen kruununvouteja toistensakin puolesta kumarrella ja papereita kuittailla veronkantojen yhteydessä.

Komeita ja säntillisiä ovat olleet ukkieni Abrahamin ja Adamin käsialat (mitkä raamatulliset nimet, toinen harras, sairaan fundamentalistinen uskovainen, toinen ärhäkkä kommunisti) joista toinen on uhrannut kirjoitustaitonsa vain perheraamatun tyhjille sivuille syntymien ja kuolemien merkkaamisiin ja kiertokoulua pitäessään oppiaineita referoidessaan. Toinen tyylitellyt kaarevat puustaimensa rakennuspiirustusten selostuksiin ja poliittisten pikkumanifestien laatimiseen sekä kunnanhallitusten ja -valtuustojen pöytäkirjojen merkintöihin.

Sukusaagoja he, eivätkä edellisetkään lähisukulaisensa, ole harrastaneet pätkääkään. Mistään ei ainakaan minun luettavaksi ole niitä ajelehtinut. Valokuviakin ovat mieluummin jo ennen perunkirjoituksia poltelleet ja käsitöitä tuhonneet kuin niiden kautta sukujen lähihistoriantuntemusta jakaneet.

13.12

Jo aamusta suuri vesisaavi nuljahti nurin taivaan lähteenkorvalla. Alkaa pottumaakin kastua vaikka ei se enää vettä tarvitse. Metsän sieni- ja marjasadot kyllä.

Kävin sateesta huolimatta kiertämässä Unikankaan ja -lammen ympäriämpärisiksakkia ja keräsin sankollisen kanttarelleja. Oli sankossa kyllä vettäkin kun tulin, mutta panin sienet reikäsankoon valumaan ja kellariin eilisten saaliitten viereen. Tapasin nuoren hirvinaaraan suonlaidalla. Se ei jäänyt rupattelemaan, käänsi vain kesän tuorestarjontasyömingeissä pyöristyneen pyllynsä minulle ja loikki kohti Pohjoista. On ne kauniita eläimiä.

21.32

Ajelin kaatosateessa tänne Kniin. Sen verran oli sateessa väliä, että sain halkokuorman peräkärryyn lastattua, pressutettua ja köytettyä. Saunoessa alkoi jälleen satamaan. Jätin Vinhan taas mökkiä vahtimaan. Menen huomenna takaisin.

Pauluksella huomenna kutsunnat.

Jokaisella omat unensa ja illuusionsa...

22.8.2022 maanantai

05.55

Kevyessä pilvessä taevas, nousevan auringon kajo punaa sitä mukavasti idän taivaalla.

Ei edennyt "sukusaaga" yön kuvajaisissa mihinkään, mutta multiversum-uni olisi kyllä kerrottavana jos joku haluaisi kuulla.

Kehittelin aamiaisen höysteeksi aforismintapaisen:

Sukujen juoruaitakuiskein hiivoitetut salat, niistä ne mehukkaimmat saagat aina työstetään. 

15.31

Vihdoinkin saderintama ylittämässä nämäkin seudut: Satanut jo parisen tuntia. Ennusteen mukaan ropistelu lakkaa kuitenkin jo iltakuuteen mennessä, että ei kastelu vielä riittävää ole.

Nokosilla liiteli Helvi Hämäläinen tupaan. Istui kiikkustuoliin (ei täällä ole) ja alkoi juttelemaan sukupolvensa unista.

"Jokaisella on omat unensa ja illuusionsa joita hän yrittää toteuttaa ja joita kukaan toinen ei käsitä; kukaan toinen ei voi nähdä toisen unta!"

Siteerasin muistista Helvin kirjoitusta Säädyllisesta murhenäytelmästä joka ei äskeisen  unen kirjailijan suusta kuulunut. Mieleeni tuli kuitenkin Kasurilasta eräs aitta jossa rakastunut, seitsentoistavuotias nuoripari oli nukahtamassa ja he supattivat hyvänyöntoivotuksikseen toistensa korviin "hyvää yötä, nähdään toistemme unia".

Nähtiinkö, en muista, mutta tunnelman kyllä.

22.23

Pitkästä aikaa meinaa piänsärkyä aloitella. 

Saunonut olen, jutellut ulkona lämpimänkosteassa pimeydessä lampunvalossa vilahteleville lepakoille ja aiemmin puhelimessa Eliaksen ja Puutarhurin kanssa.

Eliaksen eka opiskelupv oli alkanut mukavasti. Hänelle opiskelutoveriksi oli sattunut Joonas joka oli Norssilla ala-asteen ensimmäisilläkin hänen luokallaan ja muitakin tuttuja oli jo käytävillä nähnyt. Siitä se aherrus alkaa.

Korpimurha

Kuva Wikibedia. Kalervo Palsa, "Vapautuminen"

21.8.2022 sunnuntai

07.38

Knissa vielä.

Unessa olin muuttanut takaisin Kittilään ja "niitin" jäkälävaltaista mäntykangasta koska olin luvannut keitellä Salmelan Ennille siitä erikoisenmakuista mehua jos hän puolestaan näyttää minulle sen napatanssinumeronsa.

Jäkälämehua! Varmaan se erikoista olisikin.

Koska olen rajoitusten maailmassa kasvanut, niin suhtautumistapa jopa omiin uniin on kaksijakoinen; hävetäkö ja kieltää ne vai olla ylpeä, että voi kokea elämää myös täysin aineettomin uhrauksin, kuin filmejä katsoen, omien aivojen tuotoksina, ilman pääsymaksua katsomoon.

Kaikki ihmiset näkevät unia, tämä on paikkansa pitävä vanha, tutkittu tieto. Kaikki eivät kuitenkaan muista niitä. Jotkut muistavat vain hetken verran heti herättyään, muutamat, kuten minä, kertomustenkimaroina mistä tahansa surrealistisesta tapahtumasta.

Niin kuin eilisaamuinen runkkausuneni: se ei voi olla totta nykyhetkessä koska olin siinä 12 vuotias poika jolle unen tapahtuma oli kuitenkin joskus ollut totta.

Oliko se sitten uni laisinkaan vai aivojen "muistitikulle" tallentunut dokumentti joskus tapahtuneesta? Jos se oli valemuisto, niin kuinka sellainen voi syntyä jos sille ei edes vastaavaa kertomusta ole olemassa?

Eletyn elämän rikastuttaman mielikuvituksen tuottamasta valemuistostakin voi siis olla kyse.

Kun kirjoitin unen näkyville, huomasin siinä ristiriidan (vastakohdat) unen tunnelman ja aikajanan suhteen.

Unessa olin arka keskenkasvuinen, kehonsa kehitykseen kuuluvien, varhaisten hormonaalisten tapahtumien myllertämä, kaikkea uutta ihmettelevä pikkupoika vetelemässä pikkuisella kätösellään pikkuisesta pippelistään elämänsä ensimmäistä siemensyöksyä mustan savusaunan lauteilla, mutta herätessä moneen "vääräänkin vuonoon" (Kari Tapiota) uinut kalu olikin jo vuosikymmenten ja kokemusten, vasaroinnin ja muiden kovien töiden kovettamassa, pykineessä kourassa ja ensimmäinen ajatus oli että kusettaa!

Oli hetkensadasosista kiinni, että sain taustalle jo häipymässä olevan "unilapsen" tuntemuksineen kiinni ja unen kokonaisuudessaan muistintaululle välkkymään.

Jos olisin Vincent van Goghin kaltainen, ristiriitojen repimä taiteilija (ristiriitojen repimä kyllä olen, mutta selvinnyt jo pahimmista), olisin sutaissut kiireellä luonnoksen jossa olisi muuten pelkkää mustaa, mutta sen keskellä valkoinen hahmo alastomasta poikasesta kuten unessa sen näin; pelkkää usvaista mustaa ja alaston minäni siinä keskellä lapsuuden kotimiljööseen kuuluneessa, tärkeässä rakennuksessa jossa peseytymisen ohella on ihmiselämiä laitettu alulle, synnytetty, ja jopa vainajia siellä valmisteltu viimeistä matkaa varten kuljetettavaksi hevosreessä kirkonkylän hautausmaalle.

Tapaturmaisesti kuolleen äitini velikin (1918-1919) on valmisteltu juuri niillä lauteilla kirkolle kuskaamista varten. 

"Kuskaamista"? 

Lienee Uappo asetellut pienen poikasensa vain tuohikonttiin, kontin selkäänsä ja lampsinut polkuja pitkin kirkolle jalan. Tuskin siihen hevosta ja kärryä on lähdetty lainaamaan.

(Jälkeen päin ajateltuna tarina, jota enoni kuolemasta on kerrottu, on epäuskottava. Ei 7:n kuinen lapsi pysty hellanringiltä kahvipannua vetäisemään päällensä mitenkään.)

21.22

En tiedä kulttuurihistorioista tarpeeksi voidakseni vakavissani aprikoida, että olisivatko romantiikanajan (alk.1790) maalaustaiteen surrealistit olleet taitavimpia uniensa ja painajaistensa tulkinnoissa, mutta saahan sitä leikillään pähkäillä mitä huvittaa. 

Myöhempien aikojen huutokauppakeisareiden jalustoille nostaman Bablo Picasson monet maalaukset eivät oikeastaan voi muuta olla kuin unien "tulkintaa" viivoilla ja väreillä, ja miljardeja dollareita kuolemansa jälkeen tileillä liikuttelevan Frida Kahlonkin tuskaiset maalaukset kertovat mitä kauheimmista painajaisista joita ihminen voi kokea. Frida tosin koki niitä ihan valveillaollenkin, mutta hyväksikäyttäjäthän eivät sellaisista välitä.

Vasta kuolemansa jälkeen kohtalaiseen kulttimaineeseen nousseen, kittiläläisen Kalervo Palsan teos kyrpäänsä hirttäytyneestä miehestä vertautuu mielessäni Rene Magritten nenään jonka taiteilija tunki piirroksessaan piippuun jota poltti. 

Näiden molempien taiteilijoiden kuvajaisten täytyy olla ainakin osittain juohtumia painajaisista joita he ovat nähneet ja herättyään kimmonneet luonnostelemaan niitä suttulehtiöihinsä. Palsan tapauksessa vaikka mökkinsä seiniä peittäviin, likaisiin pinkopahveihin ja tasaisiin pintoihin ihan missä vaan jos paperia tai levynpalasia ei saatavilla ollut.

Magrittesta en tosin osaa sanoa juuta en jaata, tulipahan vain mieleen se nenä piipussa jonka voisi kuvitella unissa nähtyihin näkyihin liittyväksi.

Palsan muistiinmerkinnöistä (Maj-Lis Pitkäsen toimittamat päiväkirjat) saa murheellisen kuvan hänen painajaismaisesta elämästään jossa arki, yöt unineen, usva, tähtitaivas, lumi ja pakkanen, tentturemmit, jätkät ja huorat ja pontikanhuuruiset krapulat saavat hengenhädässään teutaroivan herkän ihmisen tarttumaan pensseliin ja yrittämään edes sen avulla saada jotain järkeä järjettömään elämään jonne itse asiaan vaikuttamatta on syntynyt.

Ja mikä kurja kuolema "elämännarun" päässä lopulta odottikaan!

23.09

Kun tuolla aiemmin tulin maininneeksi äidin vauvana kuolleen veljen Kyösti Gunnarin ja epäilyni hänen kuolintapansa uskottavuudesta, muistin aiemminkin ihmetelleeni asiaa, mutta jättänyt sen pohtimatta tarkemmin.

Aikalaislähteitä ei enää ole elossa joten mielikuvitus laukatkoon hieman otsikolla: Entäs jos Abraham isä on päästellyt hengen lapsestaan tarkoituksella? 

Meillähän on todettu suvussa Fragile-X-syndrooman aiheuttamaa kehitysvammaisuutta jonka esiintyvyys on mahdollinen vain pojilla. 

Äidillä ei muita veljiä ole ollut, vain neljä siskoa. Äiti on jäänyt nuorimmaiseksi koska Tyyne Elisabeth on kuollut hänen ollessa 7 kk.

Myöhempien perinnöllisyystutkimusten mukaan hauraan kromosomin perisyyt juontuvat Abrahamin vaimon, siis mummini Tyyne Elisabeth Ahonen-sukuun (1892-1923).

Jos Kyösti Gunnarissa on alkanut näkyä jo vauvana kehityshäiriöitä eikä Abraham ole edes ajatusta vammaisesta lapsesta hyväksynyt?

Elikä siis jos Abraham oikeasti otti ja tappoi tuon kuolaa valuttavan, kehityksessä aloilleen jysähtäneen poikalapsen ja lavasti murhan tapaturmaksi?

Tiedän ukkini olleen jyrkän, sairaalloisen fundamentalistinen luonteeltaan. Hän on kyennyt myöhemmin ajamaan, raamattunsa jakeisiin vedoten, 16 vuotiaan Mirjaminkin mierontielle kun tämä oli tullut raskaaksi jonkun Pappilanmäellä asuneen ukkomiehen toimesta. 

Abraham ei ollut kysellyt sen koommin kotoa maantielle ajamansa tyttären perään eikä hänen käyttäytymisensä äitiäni, nuorinta tytärtäänkään kohtaan ole ollut yhtään sen armollisempaa kun tämä meni miehelään eitoivotun häiskän (isäni) kanssa.

Eikä minulla, vaikka olen ollut jo viiden vanha ukin kuollessa, ole minkäänmoista mielikuvaa metsäkylän perillä asuneesta ukistani. 

Alanpa nukkumaan tämän dekkariksi kehittyvän sukusaagani kanssa. Jospa se unessa etenee.

"Itseni uneen onanoin..." (Juicea)

20.8.2022 lauantai

04.36

+17, pilivessä ja hyvin hämärää muutenkin. Pottupellon laidalla auringonkukkarivistö on jo kääntänyt lautasnuppunsa nousevan auringon suuntaan: Fototropismi toimii; auksiinihormonit jylläävät.

Itselläni unessa jylläsivät toisenlaiset hormonit: Olin Pohjoismäen alkuperäisessä savusaunassa viimeisenä kävijänä. Vetelin kipeästi seisovan vehkeeni esinahkaa edestakaisin lauteilla hämmästellen, kuinka se voi tuntuakin niin saakelin hyvältä. Äkkiä se alkoi oksentaa vaaleaa lientä mustalle laudelankulle enkä tiennyt, mitä tehdä. 

Heräsin Unimäen takahuoneen sängyssä kovana pakrottava, oksentelematon kalu kourassa. Kusetti vallan hitosti.

Uniorgasmitkin kyllä kelpaavat, mutta loppuun saakka ne eivät aikuisiällä ole juuri johtaneet.

Viidakon vanha sanonta "varastoon ei voi naija" ei taida ihan pitää kutiaan sellaisella, joka unia vanhoista laukeamisistaan näkee. Jossain aivojen mittaamattomissa varastoissa tuo minunkin savusaunaorgasmini on ollut kymmeniä vuosia naftaliinissa ja nyt jostain syystä pukkautui muisteltavaksi kuin se eilen tapahtunut olisi. Nenässä tuoksuu vieläkin savusaunalta.

Siksiköhän savusaunassa naiminen on joskus myöhemminkin tuntunut erityisen hyvältä? Niin kuin Kittilän Hormakummussa asuessani jossa s.sauna pihanperällä oli ja jota tuli usein lämmitettyäkin vaikka se niin ylen työlästä kaiken muun, rankkojen rakennusprojektien päälle olikin.

TM sai alkunsa samaisen saunan lauteilla kertalaakista kun kumpikaan höyryisessä kiimassa olija ei jaksanut tupaan kondomeja hakemaan. Pitäisi tytölle varmaan joskus kertoa. Äitinsä tuskin on asiaa muistellut.

Viime öinen uneni oli siis muistuma 12 vuotiaasta minusta savusaunanlauteilla runkkaamassa ensimmäistä siemensyöksyäni joka hämmästytti valtavasti vaikka olin lukenut asiasta niin monesta Jallu- ja Kallelehdestäkin joita Villelän Veikolla oli matrassinmutaleen alla aina uusin painos. 

Runkkaus-synonyymia masturboimiselle, kuten masturboimis-sanaakaan ei nuoruuteni aikaan käytetty. 

Taisi olla vain itsetyydytys. Pappien ynnä muiden vanharaamatullisten siveysvartijoiden suista kuultuna se oli edelleen itsesaastutusta vaikka 1960-luvun vapauden airueet tekivätkin jo tuloaan peräkyliinkin ja saastutus-termi koki rajun inflaation. Semmoisia puhuville naurettiin päin lipereitä. 

Savolaisten kyseessä ollen d-kirjain on ollut, ja on yhä pannassa, joten itsetyyvytys tai -tyytytys on tarkin ilmaus. Taisi joku puhua kätteenjuputtamisestakin ja nyrkkiinnykäisykin on tuttu termi.

Ja satatuhatta muuta eufenismia asiasta, josta muuten aikanaan vaiettiin.

Mitähän nimitystä naisten samasta hommasta käytettiin? Suurin osa miehistä varmaankin luuli, ettei naiset runkkaa eikä siitä silloin puhuttu edes kiertoilmaisuin.

Minulle kyllä sattui jo nuorena Halssin lavalta sellainen tyttö joka käestä pitäen opasti miten klitorista käsitellään.

Muuten sillä suhteella ei ollut tunteisiin vetoavaa jatkuvuutta.

Lapsuuteni koulujärjestelmässä sukupuoliasiat käytiin ylemmillä luokilla vain hipaisten lävitse kansalaistaitotuntien siinä osiossa, jota nimitettiin sukupuolivalistuksenoppitunniksi, jolla pituutta ei ollut kuin korskeileva nimitys.

Nekin opinnot menivät penkin alle heti alkuunsa opettajan taitamattomuuden takia. 

Kun oltiin siirtymässä sukupuoliasioista takaisin ihmiselimistön muihin toimintoihin, opettaja kysyi luokalta,  mikä kohta ihmisessä on kaikkein herkin? Minä innokkaana vastaamaan koska oli juuri käyty sukupuoliasioitakin lävitse: "Sukupuolielimet". Ja opettaja siihen: "Niin varmaan sinulla!". Koko luokka remahti hohottamaan, enkä sen jälkeen paljon niillä tunneilla viittaillut. Ja olikaanko niitä sen koommin.

Opettaja perusteli pään "herkkyyttä" sanomalla, että päästä se matokin kuolee kun siihen iskee.

Välitunnilla jouduin sitten puolustautumaan: "Kyllä minua sattuu enämpi jos munille potkaistaan kuin piähän". 

Taisi joku Ville tai Kalle siihenkin irvaista, että kokkeillaanko!

Toisen muistettavan siemensyöksyni sainkin (luultavasti kyllä runkkailin tässäkin välissä tiheään) sitten hieman myöhemmin samana syksynä hautausmaan suurten kuusien juurilla erään pikkuisen vanhemman tytön kanssa tuhratessamme. Se meni kylläkin sananmukaisesti reisille, kuten varmaan yleistä eka kerroilla lienee.

Yö oli silloin muistettavan tuulinen, lämmin ja siksi varmaan myöhemmät rakastelukerrat teltoissa tai luonnossa tuulisina päivinä ja öinä ovat olleet varsin mieluisia.

Minä alan olla nyt siinä isässä, jossa pitkin elämänmatkaa useampi uhoaa että kokemuksiaan on sitten mukava keinutuolissa vanhana muistella.

Hävetäkään ei enää tarvitse kun tietää, että kaikki, mitä on tapahtunut, on tapahtunut miljardeille ihmislajin edustajille ennen minua ja tulee tapahtumaan eri versioin jatkossakin niin kauan, kuin laji elinvoimaisena säilyy.

Enkä nyt tarkoita pelkästään tätä muuhun elämäntoimintaan nähden kovin kapeaa tapahtumasektoria sukupuoliasioissa vaikka se vankka perusta onkin kaikelle, myös makeimmille ja ikävimmille muistoille. 

Tänä päivänä se puoli ei olekaan niin suoraviivaista kuin se vielä muutama vuosikymmen sitten pelkästään heteroiseksi luullussa/pakotetussa maailmassa oli. 

Homous ja lesbous nyt jotenkin tiedettiin, mutta ei niistäkään myönteisessä sävyssä saanut/voinut puhua.

Kauhistus lienee monelle jeesuksiin ja ristuksiin uskoville, vanhemman sukupolven edustajille nämä muunsukupuolisuuksistakin kertovat uudet tuulet, jotka tietoutta kaikista lajimme merkillisyyksistä koettavat jakaa ohi raamattujen valhekertomusten.

08.23

Zaporizzan ydinvoimala"onnettomuus" on peruutettu kun Venäjä on (muka) hyväksynyt kansainvälisen tutkijaryhmän pääsyn alueelle.

Turkin Erdoganin röyhkeyttä saapi melkein kohta ihailla. Hän kun veljeilee niin Venäläisten teurastajien kuin niiden uhrien kanssa.

Meiltä Helsingin pormestari Juhana Vartianen keksi lähtä käymään Ukrainassa kun alkoi persuksia polttaa Helsingin kaupungin työntekijöiden palkkasaatavien myöhästymiset. Toivoo tietenkin, että tämän matkan aikana unehtavat hänen johtamisasenteensa.

Minusta se mies on näyttäytynyt konkreettisesti sovinistisialta siitä lähtien, kun töräytti julkisuudessa kotiäitien vain haluavan makoilla kotisohvillaan kun eivät lähde jo synnytyslaitokselta suoraan yhteiskunnan lypsyjakkaralle lypsettäväksi vaan vaativat aina vain lisää äitiyslomia ja muita etuisuuksia.

Tänään lähden käymään Knissa. Vien halkokuorman ja on pari muuta asiaa jotka täytyy hoidella. Anelmallekin sienet ja mustikset.

Vinha jiäpi itekseen mökinvahdiksi. S:n poppoo käy ruokkimassa sillä tulen vasta huomenna. Mikäpä sen on täällä ollessa, vapaana kahleista, ilman pantaa ja housuja. Ei karkaa pihasta yhtään mihinkään, ei enää juokse edes tielle jos siinä joku autokin sattuu ohitse pörähtämään.

Tänään alkaisi sorsastus. En kyllä ymmärrä, miten sitä siihenkin on joskus ollut niin kiihkoisasti suhtautunut, että väkisellä piti vapaapäivä pitää? 

Nyt en haluaisi edes syödä sorsanlihaa vaikka joku sellaisesta paistin murjaisisi.

Kiehumispiste miinus 268,9

19.8.2022 perjantai

06.09

Unessa luin Kari Enqvistiä. Olin sivulla 136. Mikä se hänen kirjoistaan oli, ei käynyt selville. Minulla on täällä Unimäessä ainakin "Kangastuksia varjojen talossa" ja sen 136 sivulla lukee mm. näin: 

" Mieleni ei ole itseensä sulkeutunut, vaan sillä on pääsy maailman kaikkiin mahdollisiin ja mahdottomiin asioihin. Sen, joka unessaan loihtii silmieni eteen sekä maailmanhistorian, että vieraiden kielten opin kieliopin, täytyy olla todella viisas. Vai sepitänkö kaiken, uneksinko lukevani Kennedyn julistavan, että me päätämme mennä Kuuhun tällä vuosikymmenellä ja hoitaa ne muutkin asiat, emme siksi, että ne ovat helppoja vaan siksi, että ne ovat vaikeita?"

En ole ihan äsken tätä kirjaa avannut, mutta tuntuu silti, kuin olisin  lukenut unessa juuri tuon sivun tekstiä.

13.45

Hirmuisen tukala helle. Aamulla ukkonen paukkui Iisalamen suunnalla, mutta eivät helpottavat sateet saapuneet vieläkään näille maille.

Kävin metsälenkin. Teeri- ja metsopoikue olivat toisiaan likekkäin kanttarellikuusikossa. Vinhaakin tämä ilamanala niin läkähdyttää, ettei se kuusenoksalla kotkottelevaa koppeloemoa viitsinyt ruveta haukkumaan vaan pisti pötkälleen sammalikkoon. 

Katselin kauempaa kun lintu ojenteli kaulaansa ja motkotti. Kun liikahtelin pikkuhiljaa lähemmäs, se siirtyi ensin oksaa pitkin rungon lähelle, kääntyi ja siivet lopisten poistui Unilamminkankaalle päin. Samassa lähti myös pari-kolme sen isoksi kasvanutta poikasta läheisistä puista ja hetken aikaa kuusikossa kävi melkoinen siivenläiske.

Keräsin mustia viinimarjoja kukkurasankollisen. Ne menevät Anelmalle ja samoin aamuiset kanttarellit. Punaisiakin A olisi ollut vailla, mutta täällä ei yhteenkään pensaaseen ole tullut kuin muutamat tertut. Mustia on senkin edestä. Knissa olisi punaisia ehkä puoli sankollista. 

Viimeaikaisilla metsäreissuillani olen törmännyt jo useaan ilmapallonraatoon. Jokin vapunseudun ilmavirtaus niitä on tänne keskittänyt.

Sekin täysin turha hölmöily saisi loppua vaikka kuinka penakat kinuaisivat leijutettavia muovisaasteita irtipäästeltäväkseen. Aasianmanterelaiset varsinkin ovat huippuja kaiken värillisen krääsän perään ja ilmapallot ovat yksi mieluisimmista. Miljardeja ja miljardeja ilmapalloja joutuu vuosittan vesistöihin ja muualle luontoon, mutta kukaan ei ole siitäkään huolissaan.

Entä se alkuaine helium? Se ei ole muuten ikävä aine kuin käsittelylogistiikkansa ylläpidon takia. 

Miettisi kukin pikkuisen mistä joutavan huvittelun karsimisen  aloittaisi.

21.56

On jo pimeää.  

Nukuin kolmesta kuuteen iltapäivällä kun en jaksanut helteessä mitään tehdä. Sitten oli kompostihommia. Vanhempia, jo miltei mullaksi muuttuneita myllätessä ja Knista tuomani isomman ja pahasti haisevan erän täällä olevaan kehikkoon ammentaessani mietin kompostoimisen hallitsemisen tärkeyttä jos muutamakaan lajimme yksilö aikoo tulevista ympäristökatastrofien koettelemuksista jotenkin ylitse selvitä.

Ei riitä, että sinulla on se muovinen Biolanin mädätysastia vaan pitää ensinnäkin olla kärsivällisyyttä ja hajujen sietokykyä, että saa sen toimimaan. Sen jälkeen alkaa vasta itse jätteen mullaksi muuttumisen vaihe jossa tarvitset pari mylläyskehikkoa, ja joka systeemi ei edes taajamaalueella ole sallittua. Paitsi tulevaisuudessa kaikki elämää ylläpitävät toimenpiteet tulevat sallituiksi: kuka niitä vahtisi. 

Biolanin mainoksiin mainitsemani mädätysastian kanssa elkööt kukaan uskoko jolta tulee biohajoavaa talousjätettä enemmälti. Se toimii ainoastaan yhden, korkeintaan kahden henkilön taloudessa isolla määrällä kuiviketta. Sittenkään sen tuotosta ei voi suoraan kasvimaallaan käyttää vaan se tarvitsee yhden maatumisprosessin erillisessä kehikossa tai astiassa. Siinä voi käyttää sitten puutarhan muita hajoavia jätteitä apuna.

Keväisin puutarhaunelmia hetken mielijohteista toteuttamaan ryhtyvän kaupunkilaispiipertäjän (tässä yhteydessä hyväksyn tuon termin) ei kannata kompostointiin  hurahtaa jos ei ota sitä vakavissaan. 

Olen nähnyt monen ostavan kompostorin, mutta sinne se nurkan taakse on jo ensimmäisen kesän jälkeen unehtunut koska jo jätteiden sekoittaminen on sellaisessa korkeassa tötterössä perin hankalaa. Ja  varsinkin pienikokoiselle, vehnäranteiselle immeiselle. Ne "sekoittamiseen" tarkoitetut, muoviset pikkuseipäät joita astian mukana tulee, särkyvät ensimmäisellä tökkäyskerralla. Eikä talvella kompostori edes toimi jos sen sisään ei lämpökaapelia laita tai lumipenkkaan hautaa.

Pittää alkaa pätkälleen. En jaksa enää tätä kompostointihommaa selostaa. Kuuroille korville se kuitenkin kaikuisi vaikka torille menisin luennoimaan.

Luin kuiten pätkän mediaa:

Ukrainassa aseet laukeilevat ja Zaborizzan ydinvoimalan alueella tapahtuva, ohjusten aiheuttama tahallinen onnettomuus taitaa olla enää tuntien asia: Moskovan Zaatana-Rotta siellä nurkassaan on näin asian määrännyt.

Miten siihen muu maailma (etukenossa USA) reagoi, sanelee jatkon. 

Haluan sinun katsovan vielä tämänkin unen

18.8.2022 torstai

05.04

Uni:

Vein sinut metsään katsomaan puita. Otettiin sankot mukaan sieniä varten. Polun kahtapuolen kasvoi suuria kuusia, muutama hongittunut petäjä, lahoamaan alkanut koivu; valtava haapa havisteli lehtiään suon laidassa.

Lukemattomat sienet täplittivät sammaleista maastoa ja katajapuskan takana kohosi suurensuuri muurahaispesä.

Yksi sienistä oli muita kookkaampi. Pyysin sinua mittaamaan sen. Otin sienestä ja sinusta kuvia vanhalla filmikodakilla jonka isä toi joskus kauan sitten Helsingistä. 

Selostit mittaustulokset ja minä merkkasin ne mustakantiseen vihkooni: 

- hatun ympärysmitta 25,4 metriä

- varsi kaksi leveä

- neljä korkea. 

Sienen kyljessä oli vaaleansininen ovi jonka kahvana puinen luonnonripa. Avasit oven varovasti ja kurkattiin sisään. Portaat johtivat maan alle silmänkantamattomiin. Häilyvän usvan seassa häämöttti jotain mielenkiintoista jota halusit lähteä katsomaan. Minä emmin oven suulla, mutta kipitit jo tanssinaskelin kaukana häviten pikkuhiljaa näkyvistäni... Huusin usvaan: Olisi katsottu tämä uni yhdessä loppuun!

07.02

Tultiin eilen Oulunreissulta. Lähtiessä nousi mereltä raju ukkosrintama kaupungin ylle. Ajoväylät lainehtivat, sähköautoja hyytyi roplakoihin ja lammikoihin. Me roiskuteltiin menemään eikä Rellu ollut moinaankaan vaikka vesi huljusi keulasta katon kautta taakse niin ettei aina nähnyt minne mennään.

Oulussa meni kaksi päivää kun kalustettiin E:n uusi, elämänsä ensimmäinen "oma koti". Sinne poika jäi, mutta ei epäilystäkään etteikö pärjäisi. Koulunkäynti alkaa ensi viikolla, että vähän ehtii tutustua jo ympäristöön ennen sitä.

Mutta vielä on poikia kotonakin.

Tällen aamulle G lähtee kahdeksaksi kouluun, P on menossa jälleen festarireissulle Tampereelle. Menevät kavereiden kanssa ensin Helsinkiin josta lähtee joku kyytiin huomenna.

Minä menen Unimäkeen kunhan tästä ennätän.

21.19

Iltaan meni ennen kuin ehdin tänne Um. 

Tiällä kaikki suurinpiirtein ennallaan. Paitsi että luonto näyttää joka syyspuolen kesälle omituisia asioita. Nyt oli huussinnurkalla lehtokurppa jolla aivan pienet poikaset! Toinen pesue siis, mutta ehtivätkö lapsoset kasuta niin suuriksi, että on muuttomatkalle lähtijäksi?

Auringonkukkarivistöissä nuput jo aukenemassa. Täällä ei ole satanut, että sen vuoksi luonto hidastelee. Porkkanat ovat kyllä turvonneet, ja sipulit.

Viinimarjat ja karviaiset ovat kypsyneet. Söin saunan jälkeen aikasten monta kourallista. 

Jotenkin on luopujan olo. Ehkä sellainen jota ei ole ennen tuntenut.

On muitakin asioita kuin yhden pojan kotoa poismuutto jotka vaikuttavat mielialaan.

Omaisuusjärjestelyistäkin se johtuu.

Ollaan hoitelemassa niitä sille mallille, että minä vanhimpana luovun kaikesta kiinteästä omaisuudesta, ettei mitään perintöriitoja tarvitse jälkeläisten kokea osaltani. Ne olisivatkin hankalia kun perillisiä on useamman kuin yhden tai kahden maamon kanssa.

Pannulapuistakin kun on nähnyt perintöriitoja syntyneeksi, niin siksi kaikki tämä. Ja ajoissa jos suinkin vain pystyy.

Kuolemaa nyt ei ole näkyvissä kun suht tervekin olen, mutta siitähän ei kukaan tiedä koska se kättelee. Koko ajan se on läsnä Ukrainassa ja monissa muissa maapallon sotapisteissä, mutta ei tarvitse täälläkään kuin ympärilleen vilkuilee, niin siinä se vierellä kulkee kaiken aikaa

"Taas hetken lähempänä kuolemaa..." kirjoitti laulunriville Jussi Hakulinenkin jo 18 vuotiaana ja kuoli 57 vuotiaana nuorena miehenä ihan tost noin vaan.

Maailman syliin

                                                                Elias 11.6.2011

15.8.2022 maanantai

06.33

Vanhin poika lähtee tänään myötämöykkyineen maailmalle! 

Kuvasta jonka lukemattomista otoksista valitsin, tulee mieleen Joni Skiftesvikin novellikirja (1983) Puhalluskukkapoika ja taivaankorjaaja, jonka nimikkonovelli on varsin murheellinen. Sellaisesta tragediasta ei poikani muutossa sentään ole kysymys, hän nyt vain lennähtää kodin sylistä maailman suurempaan syliin.

Pitkäänhän tässä on kuitenkin yhdessä taivallettu siitä kun E Lapin keskussairaalassa hätäsektiolla maailmaan temmattiin. Muistelen näitä vuosia hyvilläni, sillä tämä toisen elämän eläminen on itsellänikin onnistunut suotusimmissa elonoloissa kuin ensimmäinen.

Kasvavien poikieni myötä olen minäkin kohta yliopistoni käynyt ja voin valmistautua pikkuhiljaa multaisiin lakkiaisiini. 

Olisikohan tästä kasvatusaineiden opiskelusta jo maisterinpapereihin ansioita kertynyt vai pitääkö nuorimmaistenkin lähtemiset odotella, että karonkassa se viimeinenkin solmu on tohtorinhattuun solmittu.

Mutta hatuista viis!

Maapallon näkymät elollisten kasvualustana ovat kuitenkin vaarantuneet pahemmin kuin koskaan suurten tulivuorten purkautumisten ja meteoriittien aiheuttamien lopuntunnelmien jälkeisinä, hieman seesteisimpinä vuosituhansina. 

Kun kiikaroin seuraavan parinkymmenen vuoden päähän, en näe siellä samoja näkymiä kuin joskus aiemmin olisin voinut vielä kuvitella.

Tulevaisuutta hirvittää ajatella ja tällä hetkellä syy asuu Idässä. Sekä meissä kaikissa.

Savolainen fatwa

14.8.2022 sunnuntai

07.34

Ahhh, kauramannavelliä uamiaiseksi pitkästä aikaa!

Iranin hiekkaan skorpionien asuinkoteloksi jo vaipunut ajatollah Ruhollah Khomenin (1902-1989) kuolinvuonnaan kirjailija Salman Rushdielle langettama fatwa melkein toteutui Chautauquessa, mutta hipaisusta ei oteta. Kirjailija ei tarvitse enää hengityskonetta huokuakseen ja vitsejäkin sanottiin hänen jo kertoneen, mutta sujauttaisivat nyt julkisuuteenkin kevennykseksi edes yhden. 

On se outo apinalajin mutaatio tämä ajattelevat aivot evoluution suunnittelemattomissa käänteissä saanut ihminen. 

Hesarista saa lukea tällen päivällen Muilu-nimisen suvunkin tarinan jossa yhtä pöljistä käänteistä toistemme sortamisessa kerrotaan. Eivätkä muiluttajat minnekään joukoistamme ole hävinneet. Sopiva historianverhojen raotus ja pianpa taas kyyditykset jatkuvat vaikka bensa miten kallistuisi.

Luin Salman Rushdien Saatanalliset säkeet aikanaan ja jos olisin tynnyrissä uutisilta oleillut enkä tiennyt Fatwasta mitään, ei kirja kertomakirjallisuudesta mitenkään olisi erottunut. 

Enkä tainnut löytää Fatwa-uhkauksesta luettuanikaan niitä rivienvälejä, joihin Khomeini alttiine opetuslapsineen oli kompastunut niin pahasti, että hälytti kaikki miljoonat muslimit ympäri maailman teroittamaan veitsensä ja kirveensä yhden kynään tarttuneen miehen tappamiseksi.

Kalliiksi on yhden miehen suojelukin tullut, mutta mammonaahan päättömyksistä johtuviin kuluihin on aina löytynyt. Tarpeisiin ei aina niinkään.

Mitähän jos minäkin julistaisin savolaisen fatwan vieläkin kalliimmin suojellun pikkumiehen nitistämiseksi?

Kaekki immeisolijot kaatta muanpiirien, ympärämpär muapallon, ja siellä Iisalamen perukoella kanssa! Pankaatten joutuin niveleny liikkeeseen, terottakkee miekkanu, kirveeny ja morapuukkonu ja rynnätkee porukalla nyhtämmään se tämän hetken pahimmista pahin, kaekelle elolliselle vuarallisimman millonkaan syntynneen lajimu etustajan, Moskovan Zuatana kellaristaan, tae missee se ikinään piileskelleekään ja piästelkee se välittömästi hengiltä.  

Palakkiota ee sen sykopuatin piästä makseta eekä hurroota huuvella mokomannii julumurin ruumiin iärellä, vuan jospa palakkioksi riittäs, että tuon olijon poestamalla muonavahvuuvesta, luuvaan  ehkä pienj´ hetki muapallolle ies yrittee viimesillä voemillaan jatkoo ilimastonmuutoksen vastasia kampanjoetaan.

22.21

Olinpas mahtailevalla tuulella aamulla. Mutta tuskin aiheetta.

Suureen pelkoon ydinvoimalonnettomuudesta on aihetta Ukrainan Zaporizzjassa. Välinpitämättömyys alkaa voimistua venäläisjoukoissa ja yksi jos toinenkin sotilas siellä kuuta katsellessaan  miettii, millähän tavalla päästelisi itsensä hengiltä että tämä paska loppuisi. Jos toivottomuuteen vajonnut, vastuuvuorossa oleva sotilashenkilö sattuu joku yö olemaan komentovuorossa, voipi siinä käydä mielessä järjestää kunnon pasaus...

Huoneentaulukseni voisin  suurentaa aiemminkin siteeraamistani Eero Silvastin aforismiesta tämän:

"Tieto on valtaa, mutta yhä nousee Hiroshiman pilvestä kysymys: hallitseeko ihminen tiedon avulla itseään, kulttuuria, historiaa?"

Tähän Silvastin kysymykseen kannattaa juuri nyt ruveta miettimään rehellistä vastausta. 

Vastaus vain saattaa olla myöhässä kun yleisen huoneentaulun tekstin, joka joskus kuului: "Oma koti kullan kallis" ovat venäläiset zaatanat kääntäneet muotoon "Jokainen koti on pommin arvoinen".

Kaatuilijan kuolema

13.8.2022 lauantai

07.07

+5°

Perseuksen tähdistöstä pyllistettiin jälleen ja niin kirkkaalla täyskuutamotaivaalla kiisivät Pyhän Laurentinuksen kyyneleet kuin Venäjän Suuren Isänmaallisen Teurastussodan Ukrainan lasten iloksi sinkoamat, säkenöivät fosforipommit.

Huono vertaus.

Tähtienvälisten kimaroiden seuraamisen jälkeisissä unissa kehittelin lapsilleni iltasatua jossa seikkailivat pikkuiset kääpiöt joilla oli häntä. 

Oikeasti ne olivat peikkoja, mutta niiden jukuripäisyyttä leikkivä Fuhrer oli laatinut kuusikoissa sijaitsevan Valtakuntansa asetuksiin pykälän, ettei "peikko"-lajimääritystä saa käyttää. 

Joka sanoo sanan "peikko" sitä rangaistakoon kuolemalla.

"Mmjjaanoojuuh", oli oikeasti lempeäluonteinen Peikko Fuhrer lakia laatiessaan suupielestään mumissut: "Kuusi tiskivuoroa  Valtakunnan keittiössä riittää ja varpaidenvälieni nuolenta kun ne niin kumisaappaissa ovat rakkuloille hautuneet." 

Eilenillalla keittelin kahdella isolla kattilalla raparperijuolukkahilloa. Toinen kattila kuohahti hellalle ja tuvassa haisee vieläkin imelälle palaneelle.

09.08

Pitäisikö olla jotain mieltä toissapäiväisestä monitaiteilija Loiron kuolemasta? 

Yksi elonkimaroiden lainalaisuuksista siinä vain täyttyi: Ylensyöneelle, alkoholissa marinoidulle tupakoitsijalle 77:n vuoden ikä on jo melkoinen saavutus.

Ansionsa, joita en kiistä, synkkyyteen vaipuvan valtakunnan viihdyttäjänä on arvioitu jo niin monella naamalla, suulla, kirjoituksella ja negrologilla, ettei minun tarvitse omaa mielipidettäni esittää.

Sen sijaan minulla on uudelleen toistettavaa mielipidettä Loiron elämäkerran epäonnistuneesta kirjailijavalinnasta. Hänen elämäkertansa jos joku muu, kuin viihdetoimittaja Jari Tervo olisi kirjoittanut, olisin voinut lukeakin, mutta jo kirjoittajansa vanavedessä edelleen vellova iltapäivälehtien saastakuohu estää hänen kirjoihinsa koskemisen muutenkin. (Olen kyllä yrittänyt lukea hänen kirjojaan, mutta ei siitä mitään tule; huonosti kirjoitettuja.)

Loiron nuoruuden taideperformanseihinsa kuuluneet kaatuilujutut olivat maanmainioita ja maailmassa harvoilta niin hyvin onnistuvia, mutta silti muutamat elämäkertaan haastattelujen viskinhuuruisten leuhkaisujen spermalammikoihin liukastelut yksityisissä orgioissa nousivat roskalehdistön ansiosta eturivin tärkeydeksi.

Sitä ei tietenkään tarvitse ihmetellä: Elämäkerran kirjoitti sydämeensä roskalehdistömoodin tatuoinut entinen roskalehdistön toimittaja.

Rajoittunut olen, myönnän, mutta jos rajoittimeni toimivat lööppitelineidenkin äärellä estäviä ostopäätöksiä tehdessäni, niin miksi ei myös kirjallisuutta hankkiessai?

Ja katsoa sopii, kuinka JT myhäilee kun saa olla julkisuuden eturintamassa antamassa haastatteluja ystäväkseen väittämästään Loirosta hänen kuolemansa johdosta. Missä aito suru?

Loiro olisi ansainnut asiallisemman elämäkertansa kirjoittajan. 

Ehkä sellainenkin vielä saadaan, mutta toivottavasti ei Panorajalaa kuitenkaan.

Miksi kirjoitan "Loiro"? 

Selitän: Jossakin sketsissään Vesa-Matti Loiri kutsui itseään Loiroksi ja se jäi hänen korkonimekseen mieleeni. Ei sen kummempaa.

Ihan kuin Kelontekemäläisestä ystävästäni Penasta tuli kerralla "Kääpänen" kun hän kysyi mitä savolainen viännös "kääpänen" tarkoittaa (käypänen=kääpänen).

17.56

Knissa jälleen.

Kiertelin aamupäivän Vuohimäen pohjoispuolen pystysuorilla rinteillä. Mättäissä olisi ollut isoja ja terveitä mustikoita, mutta mukana oli vain kantarellisankot ja linkkari. Löysin niitäkin.

Löysin myös lasten punaisen hiekkalaatikkosankon, muovinriekaleita taimikoissa ja vanhan polkupyöränraadon.

Unimäessä lastasin halkoja kärryn  täyteen, tein normilähtöaskareet ja -loitsut ja köröttelin Yle Areenaa korvanapeista kuunnellen vajaan sata km tänne Sivukadulle.

Tiällä suurinpiirtein kaikki ok. Pojat tulevat ja mänevät, vanhin pakkailee maanantaista poismuuttoa varten ja yleensäkin; "sellaista elämä on".

Syvälle sattuu

12.8.2022 perjantai

 07.34

Heräsin aamuyöstä tunniksi editoimaan eilisiä. Ei ne siitään somenneet silti. 

Kun kirjoittaa päiväkirja-alustalle mitätöntäkin yksilöhistoriaansa, liittyy siihen joka tapauksessa niin paljon sivupoluilla liikkuvaa muuta väkeä, että kykeneväinen kynäniekka pystyy kirjoittamaan vaikka monisataasivuisen romaanin henkilöineen päivineen.

Olen kokeillut. Laihoin tuloksin. Kustantajaa en yritykselleni saanut, tulos oli siis vallan kehno.

En niihin kirjoituksiini eräänkin kustantajan toivomaa valokatkaisijaa saanut; katharsista huokaustakaan viimeiselle riville väenvängälläkään kyennyt kankeamaan.

Kalle Päätalo onnistui siinä, missä minä en.

Päätalon valtava sanallinen jankkaaminen kertoi hieman eri ajasta, mutta yhtä kaikki syrjäseutujen kovia kokeneen lapsen silmin nähdystä maailmasta Kalle jukersi osan Iijoki sarjansa romaaneista.

18.39

Etsin yhtä esinettä takahuoneen kolokkerosta ja panelin raosta pilkisti lehtileikkeen kulma. Vedin sen varoen esiin ja siinä oli 90-luvulla radiossa usein soitetun laulun sanat. Muistin esittäjänikn: Tommi Läntinen.

Ei leikkeessä mitään merkillistä sinällään, mutta että siinä oli ylipyyhittyjä sanoja ja niitä oli korjattu toisiksi. Mutsi vaihdettu faijaan jne.

Sattui tämäkin pikkaisen mieleen. Jompi kumpi tyttäristäni on ollut asialla ja viesti on ehkä tarkoitettu minulle; " Iskä, kuuntele! Minulla on ikävä äitiä."

Sen ehkä tiesin, että tyttäriä kiusattiin koulussa, mutta en sen vakavuusastetta. Olin kyllä vanhempainyhdistyksessä ja peräti puheenjohtajana, mutta taidettiin keskittyä enemmän koulun henkilökunnan työyhteisön ongelmiin kuin koululaisten asioihin. Joku kiusaamiskampanja oli, mutta tuloksista en muista.

Sen kyllä tiesin koko kymmenen kasvatusvastuussaoloni vuotena, että tytöillä äidin ikävä oli yhtä lohdutonta pimeää.

Heillä oli syntymänsä jälkeen muutamat vuodet huolehtiva ja hyvä äiti läsnä, mutta kun hän alkoi kaikota sairautensa syövereihin, kaikki muuttui.

Ehkä pikkuisen siis tuo lohtua se tieto, että ihmisen kolmen ensimmäisen elinvuoden kokemukset ovat emotionaalisten tunteiden elinikäinen lannoitevarasto. Jospa tyttärillä sieltä vielä riittää kauhottavaa...

Isät ja äidit olkaa siis läsnä, hoivatkaa ja heijatkaa, pitäkää sylissä. Kolme vuotta ei ole ikuisuus. Ja vaikka livahtaisi kymmenenkin kukaan ei siinä mitään menetä. Uransa ehkä joku, mutta jättää sitten lapset kokonaan hankkimatta.

"Ihmisiä on kuin muurahaisia..."

11.8.2022 torstai

05.34

Eilen Mummolanrannan ja Vukelon mökin sekä Iekkilän mäkisillä mailla kierrellessäni ajattelin, että eivät yhdetkään näiden kunnaiden savupirttien ja muiden mökkeröisten sijat ole kovinkaan vanhaa perua. Muualta korpeen peltotilkkuja raivaamaan muuttaneitten kaikki tyynni. 1600-luvun alkuperäisasukasta liekö ainuttakaan; sille vuosisadalle on pitäjän ensimmäiset asukkaat kirjoihin rekisteröity. 

Isäni ja äitini suvut (isä-äitilinjat) ovat hiihdelleet naapuripitäjien korpipaikoista 1800-luvun loppupuolella. 

Muutama kymmenen vuotta 1800 luvulta 1960 luvulle Kellomäen kylän historia on ollut varsin väkirikasta. Nyt n. viidentoista pienen asutustilan uuninkupeista lämpiää enää kolme tai neljä. 

Kokonaisuudessaan alue on rajapyyykitetty karttoihin Suojärvi- tai Vanha Keyritty nimellä, mutta ajattelen itselleni läheisintä asutuskeskittymää Kellomäkeä.

Tänä päivänä ainoa elinvoimainen tila, jossa jatko näyttäisi olevan jo nuorenkin isännän jälkeen varmempaa kuin aiemmin, on sukulaistalo Juhanila. 

Helppo ennustus: kymmenen vuoden päästä nousee lämpökeskuksen piipusta savu vakituiseen vain Juhanilasta.

Eteläinen Suomi ja vähän Ruotsikin hyötyivät tämänkin pikkukylän enämpi ja vähempi lahjakkaista, uutterista kasvateista, mutta henkistä hintaa heille (meille) valtakunnan raa'asta siirtolais/asutuspolitiikasta ei ole kukaan vaivautunut laskemaan.

Valmentautumisen oppitunteja synnyinseuduista luopumisen kivuille ei ole yksikään muualle muuttanut, sitä ehkä tarvinnut herkempi luonteenlaatu saanut. Ei etu- eikä takakäteen.

Ikävöidä ääneen ei ole voinut.

"Maitojunalla" palaavia on halveksuttu.

Niin on ollut kautta tämän Suomen niemen, ja josta asiasta, ikävästä kotiin,  eivät juhahurmeetkaan niemikirjojaan kirjoittaessaan mainitse puolella sanallakaan.

21.21

Jatkan aamuisia kun aihetta tuli mietittyä marja-sienimetsässä päivän mittaan. (Tuas näkyy sinisiä pampuloita silmissä kun suljen luomet! Mustikoita ne merkkaavat.)

Minun molempien vanhempieni sukujen historiat tässä korpipitäjässä ovat siis hyvin vaatimattomat, olemattomat, mutta silti sitä tuntee itsensä täällä käydessään kuin olisi edelleen juuristaan kiinni juuri tällä kohtaa planeettaa näiden kivisten multiaispenkkojen ja entisten vanhojen metsin lahonneissa kannoissa. Niissä, välillä kirkkaina muistissa välähtelevissä, harvoissa lapsuuden hetkissä, joita onnellisiksi voisi luonnehtia.

Siinä Nimettömänrannan Vanhan Metsän suikaleella kulkevalla polulla juuriensa kiinniolemisen tunsi selvimmin; pikkupoika minussa ei ole poistunut täältä koskaan; se hyppää kyytiin yhä uudestaan kun saavun kaupungeista tänne.

Kun sitten kulkee nuorissa sekametsissä ja tietää niiden lyhyen eilisen ja vielä lyhyemmän huomisen, tunne on vain ikävä maisemassa ennen olleita metsiä, niiden muistissa yhä olevia suuria yksilöpuita, kusiaispesiä, tuoksuja ja niiden väleissä salojen halki kiemurtelevia, juurinystyisiä polkuja.

Jos olisin jäänyt tänne asumaan, tuntisinko minkäänlaista kaipuuta kun maisema olisi muuttunut ja  itse siinä vierellä samaan tahtiin?

Tuntevatko tänne jääneet puiden ja polkujen kaipuuta? 

Iekkilän Seppo? Juhanilan Laari? Akulan vanhatpojat Pena ja Topi? Heiskasen Jallun kaksospojat, hieman "vajaavaltaiseksi" kehittyneet, nyt orpoina mökissään tössöttelevät, ihmisarat poloiset?

Intiaanit, nuo joita erilaisten kolumbusten navigointierehdysten takia virheellisesti intiaaneiksi kutsutaan, puhuivat, ja ehkä puhuvat perinnesaagoissaan yhä "isiensä maista" joilla isiensä pyhät, näkymättömät henget valtaa pitävät, koska heillä samojen seutujen sukujen tarinat voivat ulettua tuhansien vuosien taakse. Mutta tämä levoton, valkoinen homo sapiens-kummajainen ei ainakaan näillä pohjan perukoilla voi väittää sukujensa saagojen ulottuvan kuin korkeintaan muutamien sukupolvien taakse. 

Saamelaiset, joilla olisi ehkä syytä ainoina joikata isiensä maista, vaiennetaan halveksuvasti tuhahtaen.

Aateliset, rekisterikilvissään rasitteena kulkevaa von-etuliitettä kantavienkin nimien ja perintökartanoiden sukuhistoriat ovat varsin vaatimattomat. Jos viisisataakin vuotta löytyy sukutaulussa menneisyyden rasitteita, on itse suvun jäsenten degeneroituminen edennyt jo siihen pisteeseen, että loputkin kohta pian haipuvat historiaan ja vain kiviljalat kartanoistaan lenksalleen jäävät. Tai ovathan niitä grynderit jo kaupanneetkin huviloiksi ja huusseiksi matkailubusineksiin.

Saapuihan Kellomäenkin kylän kansakoululle 1950-luvun lopulla aatelinen Pär Olle Carolus Lilieros Hämeenlinnan seminaarista nippanappa valmistuneena kansankynttilänä korpien lapsia kurittamaan. 

Mies, joka heikon näkökykynsä takia kruununraakina ei kelvannut isiensä lailla armeijanpalvelukseen vaikka olisi niin kovasti halunnut. 

Mies, jolla ei ole ollut minkäänmoista ymmärrystä kuusenjuurille synnytettyjen lasten vapauden mentaliteetista. 

Mies, jonka suku sammui häneen. 

Mies, joka kuitenkin sukunsa viimeisenäkin sai hautakiveen nimensä Helsingin Hietaniemen arvostetuimmilta paikoilta.

23.34

Jatkan edellisten ajattelua vielä.

Korpipitäjien säilymisiä asukaspohjiltaan samojen sukujen hallinnassa aina vaan ja vuosisata toisensa jälkeen ei pidä tietenkään puolustella henkeen ja vereen, koska nykyisin jo tiedetään sukurutsaisten yhteisöjen lopputulemasta koituvat ongelmat.

"Sallantaudiksikin" niitä on kutsuttu, eikä syyttä sillä  lähisukulaisten kesken solmittujen suhteiden tuloksena kehitysvammaisuus on ollut jossain vaiheessa tosi vaikea ongelma ja nimenomaan Sallan alueella. Tai sitten geeniperimätutkimukset ovat vain sattuneet sille seudulle ensimmäisenä.

Kehitysvammaisus ei silti ole "tauti" ja kun asioita on ymmärretty enämpi, on tuo liite jäänyt käytöstä pois.

Tiiviille yhteisöille on käynyt aina aikaa myöten kuten suvuissaan toisiaan naineiden aatelisten, ne sammuvat pois, mutta ennen sitä valtavat ongelmatkin on kärsittävinä.

Tämän ovat tienneet eskimotkin jotka ovat ankarille seuduille erehtyneiden tutkimusmatkailijoiden ja kaiken maailman lähetyssaarnaajien miespuolisia öiksi vaimojensa viereen traaninhajuisten hylkeen nahkojen alle peitelleet.

Siksi homo sapiens-lajiin virtaa antaa edelleen myös ihmisapinalajina jo sammuneen neandertaali-populaatioiden  geeniperimät.

Tytittelyä

10.8.2022 keskiviikko

06.09

Viileitä uamuja. Eilen +5° nyt +8°.

Näin käänteisenpoliittista Punahilkka ja Susi-unta. Olin sängyssä SDP:n europarlamentaarikko Tytti Tuppuraisen kanssa. Tingittiin marjasankollisen hinnasta. Minä olin tiukasti satasen kannalla. Ihailin hänen punaisiksi maalattuja huuliaan ja suutaan joka venyi korvasta korvaan hänen tingatessaan hintaa alemma kuin Brysselin pöydissä ikään.

Kysyin, "Oi Tytti, miksi sinulla on nuin suuri suu?" 

Hän vastasi, "Siksi, että voin ottaa helpommin sinulta suihin."

Anteeksi vain, mutta unilleen ei mahda kukaan mitään. Sille mahtaisin kyllä, etten unen  rivohkoa loppua julki kirjoittaisi.

Tytistä en ole valveillaollen edes ajatellut tuon kaltaista tilannetta. 

Unimaailman sanoittajat poimivat henkilöitä tarinoihinsa milloin mistäkin kuin kirjailijat ikään. 

Europarlamentaarikko Tuppurainen nyt on vain sattunut esiintymään aika tiheään viime aikoina medioissa kun oli sekin Fortum/Uniper-tapaus selviteltävänä, joten helppo "saalis" unisieppareille hän. 

Ja kyllä minä hänen suunsa ja hyvät hampaansa olen merkille pannut vaikka en niitä ole erikseen ajatellut. Uneni jälkeen kyllä ajattelin.

Tytti Tuppurainen on edennyt urallaan vakaasti ja päämäärätietoisesti. Urakehitys on  sujunut kuten puoluetoveri Erkki Tuomioja päiväkirjassaan 1990-luvulla aprikoi (siteeraan varmaankin päin kuusikkoa, mutta asian ydin on kuitenkin fakta): "Oululainen uusi tulokas Tytti Tuppurainen on osoittautunut varsin kyvykkääksi untuvikoksi poliitisella kentällä. Hänestä kuoriutuu vielä jotakin."

Munasta kuoriudutaan, ei untuvikosta, mutta kuitenkin...

21.07

Melkein koko pv metässä. 

Päivällä piti käydä kesken marjojen riivinnän mökillä kun EPL oli ajellut Yamahallaan pihaan. Sanoin puhelimessa jo, että laittaa kiukaan alle tulet ja kylpee ootellessaan. Syyvään ja juuvaan kahvit sitten kun tulen. Oli tehnyt kuten neuvoin.

Kun EPL oli lähtenyt jatkamaan matkaa menin vielä Nimettömälle ja sen ympäristöön katselemaan metsän anteja. Kantarelleja löysin ja sankollisen juolukoita kävin poimimassa tienpään suon laidalta jossa sattui olemaankin aika satoisa kohta.

Kärrypolulla, Mummolanrannan lähellä ramusi 4 pientä oravanpoikaa vanhaan petäjään katselemaan keltaisella sankolla koristeltua kulkijaa. Rantaa kiertää Mummolanrannasta aina Uotilanrantaan asti vielä jonkinmoinen kaistale alkuperäistä vanhaa metsää. 

Ne suuret kuuset, petäjät ja jokunen lahoamassa oleva koivukin ovat nähneet minut jo silloin, kun olin vielä alta metrin mittainen pojanjellukka juoksemassa kusiaispolkujen ylitse avojaloin Mummolanrantaan uimaan.

Olin hetken äärettömän hyvilläni, kun niitä puita siinä kulkiessani läpsin tuttavallisesti kyljille ja halasinkin suurinta, kilpikaarnaista petäjävanhusta. 

Kukahan ne metsät siinä omistaa? 

Jos Harjun Teuvo, niin eivät varmaankaan ole turvassa kauaa kun joku ne hänen poistuttuaan (aika pian) kynsiinsä saa ja kutsuu Kutsetin tunteettomat jobbarit kylään. Teuvolla ei ole omia jälkeläisiä, että miten käynee omaisuuksien jotka koostunevat lähinnä metsätiloista ja ränstyneistä maatalousrakennuksista. Metsäänsä se on pirstonut eläessään itsekin. Nimettömänkin rantakaistaletta aukeaksi raiskioksi vaikka niiden hakkuiden välttämisestä jotain jupistaankin.

22.30

Olen saunonut ja väsyttää. Ei ajatus juokse vaikka luin pari artikkelia maailman politiikasta ja Venäjän Suuresta Isänmaalisesta Teurastussodasta Ukrainassa (Russian  talouden kehnoon jamaan liittyen), että olisi aivoilla jotain askartelemista ennen uneen vajahtamista.

Jospa ei ensi yönä mitään suihinottounia pyörittelisi. Siinä ei mitään niin ihmeellistä ole, että filmiä sellaiseen yö toisensa perään kantsii haaskata. 

Tosin kyllähän se yllättää, jos joku julkisuuden henkilö tunkee uniin sellaisten aatosten kanssa. "Mielenfilmille" se pitää saada, tai vähintään muistaa aamulla yölliset näkynsä.

Julkkiksena on pirullista olla kun saattaa joutua vaikka millaiseen rooliin ihmisten  mielikuvituksissa ja unissa.

Halakoja kotipesään ja mustikoita mummulaisille

9.8.2022 tiistai

05.56

Olipa mehevän makuista unta. En olisi kyllä herännyt jos olisin voinut kustakin unenpihlajaan.

Tekstipyyntö on yöllä sähköpostiini saapunut eikä vaatimukset näytä yhtään hullummalta. Jos tuosta viissataakin saan, niin mitäpä nurisemaan alkaisin.

Nämä ovat suolanripauksia muuten arkiseen elämisenvelliini.

07.00

Jiäkuapin käyttövoima, nesteytetty kosankaasu made in Russia on yöllä loppunut. Edellinen riitti liki 3 kk, tämä vain vajaat 2. Onkohan ne myytäessä aina täysiä? Täytyy käydä "Torakorven Essolla" vaihtamassa. Tai Salessa. Kalliimpaa tiällä kuin isommissa mualikylissä, mutta ei auta marinat markkinoilla.

Blogini sivustoilla on riittänyt viime aikoina kävijöitä. Vilkaisin pitkästä aikaa alustan automaattisia kävijälaskureita. Hyvä että kelepaa, olokaatten hyviä. Mutta maksaakin joku joskus saisi. Perseaukinen kun aina olen. (Elekkee säikähtäkö, en voi laskua lähettää kun en tiedä kenelle. Tuntemattomia lienette liki kaikki tyynni.)

Yksi ihminen laittoi Kivaniemi bluesiin kirjoittamisen aikoihin "apurahaa" muutamat kerrat ja josta olen sekä kovasti kiitollinen, etä myös nolona häpeän kun olen ottanut ne vastaan mukisematta. Tarpeeseen joka sentti on mennyt, että sitä en tarvitse nolostella. 

Muut saivat ilmaiseksi lukea matkakuvauksetkin valokuvineen Venäjän Karjalan pyöräilyreissun kokemuksistanikin eikä yksikään ilmaistarjontaa edes kummastellut. Maksoi se sekin reissu mulle kuitenkin eriäitäkin  tonneja kun kotona olleiden lasten hoitokulut ja kaikki lasken.

Tyhmähän minä itse olen kun pyöräilyreissuni kuvaukset olen ilmaiseksi esille laittanut. Olisihan ne voinut jotenkin vaikka maksumuurin taakse lukita. Tosin tuskin kukaan olisi tullut eurojen kanssa sille luukulle kerjäämään omien juttujeni mainostaminen kun itselleni on niin kovin hävettävää.

Moni menneisyyden kirjoittelija on kyllä kaatanut kurkkuunsa mesenaateiltaan saamansa almut eikä ole hävennyt karvan vertaa vaikka vastinetta rahoille ei ole kyennyt toimittamaan. Koukistellut kohta vain tupakin kellastuttamia sormiaan, että lisää, lisää...

Otsikoista saa joskus lukea "blogimaailman tulokuningattarista ja -kuninkaista". Niistä, jotka osaavat&ilkiävät sonnastakin laskuttaa. Pari kertaa olen käynyt vilkaisemasa miten ja ketä ne rahastavat ja "mitä kummaa!" (yleishuudahdus roskalehdistön klikkausotsikoissa) pääsääntöisesti ne ovat blogeja, joissa ylläpitäjä ottaa itsestään ja tuotteista valokuvia ja liittää niitä muutamien selostusrivien väleihin. 

Uskomaton on tämä maailma johon massat ovat tyytyväisiä ja maksavatkin siitä vielä. Tai siis klikkailevat alustalla välkkyvää mainossaastaa joista bloginpitäjä provikkansa nipsaisee.

Mitä eilen kirjoitinkaan nukkumisesta silimät auki? 

Heräämisistä ei tietoakaan vaikka kuivuus, vedenpaisumukset, myrskt, maastopalot, pandemiat ja sodat kynnyksille jo tunkevat.

Amerikkalaisten "kauhistuttavan suurta" sotalaivaakin käytiin syvien, ihailua tursuavien huokausten kera Helsingin satamassa fanittamassa vaikka kaiken järjen mukaan siellä olisi täytynyt olla vähintään Koijärviliikken kaltainen mielenosoitus päällä kettinkeineen. Ja missä lie ollut elokapinaporukka tai greenbeeläiset?

Venäjän Suuri Isänmaallinen Teurastussotakaan ei saa ihmisiä massoittain liikkeelle muualle, kuin jonottamaan bensaa kulkuvälineisiinsä. Jupistaan täällä vain hihoihimme ja ollaan kauhistelevinamme niitä kuvia, joita sodan rintamilta joka päivä selaimiimme läväytellään.

Maailma seis! olisi ainoa ratkaisu, mutta seisattuuko se kenenkään muun mahtikäskystä kuin että ydinkärjellä varustettu ohjus keittiön seinään jossain lätskähtää ja siitä alkaa sellainen ydinroihu, joka rangaksi kaiken polttaa?

Massat eivät hätkähdä edes Ukrainassa ydinvoimaloiden alueilla tapahtuvista sotatoimista. "Tutkijat" toisensa perään taputtelevat tätä kulutuksen ylensyöttämää pikku länsimaista pullukkaa turpealle poskella ja rauhoittele, ettei suomalaisilla (ruotsalaisilla, tanskalaisilla, norjalaisilla, saksalaisilla jne....) ole vaaraa vaikka siellä jossain joku ydinjätekontti tupsahtaisikin hajalle.

Herätys perkele!

22.55

Läksin aamupvllä halakokuorman vientiin Kniin, ja mustikoitakin meni parikymmentä litraa tai kiloa mummulaisille. 

Hoidin pari muutakin asiaa ja ajelin takaisin niin, että tullessa pistäydyin eräälle syrjäpolulle jonka varrelta, eka pysähdyksen jälkeen, menin metsän siimekseen ja kuin suoraan olisin kanttarelliapajalle suunnistanut. Niitä kerätessä menikin iltahämäriin saakka. Huomenna menen uudestaan vaikka koko päiväksi jos rintuuksessa keltaista kultaa riittää. Samanlaisena, kapeana nuormetsäkaistaleena hakatun suomaiseman ja metsäautotien välissä etelään viettävä rinne näytti jatkuvan vaikka kuinka kauas.

Enpä ole ennen sillä polulla käynytkään.

Gaius oli aamuteeveessä. Hyvin poika suoriutui muutamasta toimittajan esittämästä kysymyksestä kuten kaverinsakin. Tapiokin oli Kittilässä uutisista huomannut sitten illalla ja soitti kun olin metsässä vielä.

Eihän se isolta asialta aikuisesta näytä, mutta ysiluokkalaisesta ihan nokko jännittävältä tilanteelta. 

Alkaa olla puoli yö. Lopetan. Alan lukemaan ja nukahdan kuten muinakin iltoina.

Mieltä painaa muutama asia, mutta milloinkapas se ei minulla.

Herättelisin jos osaisin

8.8.2022 maanantai

05.34

Olisivatpa arjen ongelmat ratkottavissa kuin ne parhaimmillaan unessa ratkeavat; huljahdetaan uuteen uneen jossa ei menneitä muistella.

Niin kävi tuossa juuri näkemässäni, paitsi että muistan vain sen, jossa ongelmat olivat suuria ja sen unen, jonne niiltä pelastauduin, unehtui.

Valveillaolo nukkuen on se ongelma.

Heräämisiä elokuva (1990) on yksi parhaista elokuvista koskaan. Robert De Niro ja Robin Williams; miten he osasivatkaan eläytyä rooleihinsa!

Kirjoitinkohan itse joskus "Heräämisiä" nimisen kolumnin, pakinan tai novellin jonnekin?

"Elämmekö unessa" kysyi puolustusministerinäkin toiminut, muutamaan kertaan kuolemaantuomittu ja varhaista rauhanaatetta puolustanut Yrjö Kallinen. 

Tänä päivänä, vaikka ihmislajin näkökyky kaiken Tiedon suhteen luulisi pitävän silmät sepposen selällään, niiden ummistaminen on näkyvämpää kuin oli koskaan Kallisen elonhetkinä.

Kaupoissa, ravintoloissa, tanssilavoilla, lentokentillä ja missä vain ihmiset kokoontuvat ostokset, mielihyvän hakeminen tai matkustus mielessään, silmien ummistaminen on erikoisen huomiotaherättävää.

Useimmalle lienee ylivoimaista ajatella mitkä huvittelun ja turhan shoppailun seuraukset ovat. 

Silmiä avaava elonkehän todellisuuden ajattelu olisi ehdottomia taitoja jota koululaisillekin pitäisi ensisijaisesti opettaa. 

Mitään kun tänne ei elonkehän ulkopuolelta rahdata, kaikki raavitaan käyttöön rajallisesta tilasta rajallisin resurssein. Tästä ainoasta avaruuden kiertolaisesta Planeetta  Maasta jolla, toistaiseksi ainakin, on ainoana elämälle tarvittavat puitteet.

Pelkkä ajattelu ei tietenkään riitä. Olisi myös toimittava. Minunkin olisi lopetettava autolla ajelut ympäri pitäjiä pelkän humpanhurman vuoksi. 

5 tuhatta kilometriä kesässä lavatansseissa ajoa! Onko hullumpaa hommaa kun tietää autoilun vakavat seuraukset, joita elonkehälle siitä aiheutuu. Luulisi seuraavan laskelmankin panevan mietteliääksi kun kulurakenteensa tietää: 5000 km=350 litraa bensaa=790 € + auton muut kulut.

Tästä jos sille Kasinon vessassa tanssikilometreillään leuhkineelle kaverille olisin arveluttavia ajatuksiani esittänyt, olisi varmaankin vähintään kiivastuminen ollut seurauksena.

Mutta ehkä se olisi herättänyt asiaa myös miettimään. Epäilen kyllä. "Mitä se sillekin juipille kuuluu", jupinaa vain vielä kotio mentyäänkin.

Ei olisi minusta Linkolaksi: Minä en edes elä kuten "opetan", Pentti Linkola eli. 

Opettajaksi olisinkin aika kehno koska pedagogiikka ei lastenkasvatuksessakaan ole ollut vahvimpia puoliani.

Lähenpä tästä metsään miettimään takaraivossa olevaa toista probleemaa.

18.35

Olipa hyvä kantarellipäivä. Enkä tarvinnut ajaa autolla metriäkään muuten, kuin sitten kylälle Smuran puodille myymään saaliit.

Sonja ja M olivat löytäneet autonkatsastusreissulla monta sankollista mustatorvisieniä Kiuruvedeltä jossa S:lla on vanhastaan tietyt sienipaikat. Minä en tiältä ole niitä löytänyt yhtäkään.

Näin kantarellimetsässä hirviemän ja vasan. 

Vinha lähti takaisin pihaan jo alkumatkasta kun kyllästyi minun siksak-kompurointiin kuusikossa. Olin sitten myöhemmin edennyt jo kauemmas ja polvillani syvässä muokkausojassa pienten kuusien suojassa kun kuulin oksien katkeilua ja "snorkhs snorksh"-äännähtelyjä. Kun varovasti kurkkasin sammalalmättään takaa, niin vasa oli jotain viiden metrin päässä ja emä heti siinä takana pienellä, kallioisella aukiolla. Ne katsoivat suoraan minuun, ja kun emä kerran nuuhkaisi ilmaa ja urahti, olivat ne tiessään; ryske vain kuului. Ehkä kallion takana oli toinenkin vasa, mutta sitä en nähnyt.

Hieno, muutaman sekunnin kestänyt näky kuitenkin.

20.02

Soittelin parit puhelut.

P oli saanut pienet ylinopeussakot kesäisellä festarireissullaan. Selvisi vasta nyt kun kirje oli tullut. Työt loppuivat tänään ja lukio alkaa torstaina. Jospa innostus opiskeluun taas löytyisi...

G on huomenna aamuteeveessä. Kyselevät koulujen yseiltä suvaitsevaisuudesta.

E menee huomenna testaamaan uutta Suomussalmen frisbeerataa. Eikä olekaan kuin 7:n pvää kun lähen viemään hänet Ouluun ja pois kotoa. Pitäisiköhän vähän itkaista?

TM:sta en ole kuullut aikoihin. Putkahti nyt vain mieleen kun muita kakrujani mietin. Kaipa se siellä J.kylässä hyvin pärjäilee.

21.15

Saunoin. Jäähdyttelin itseäni tassutellen ilkosillani marjapensaalta toiselle iltapalaa riipimässä. Valko-puna- ja mustaherukoita ja muutama karviainenkin oli jo kypsä. Mustien pitää vielä vähän aikaa antaa kypsytellä lisää. Punaisia on niin vähän, että syön ne lintujen kanssa kilpaa suoraan pensaista. Porkkanoitakin otin pari, huuhtaisin ja narskuttelin menemään.

Alkuillasta sienestä tullessa kävin nykäisemässä metsään istuttamaani sissipottua yhden varrellisen syötäväksi. Kuusi kappaletta kananmunan kokoista, herkullisen kirkasmaltoista perunaa sieltä löytyi. Ja olivatpa maukaita pelkän Keiju-kevytlevitteen ja ruisleivän kera. Potun voi siis kasvattaa melkein millaisessa maastossa tahansa joka vain ei ole kovin hapanta.

22.57

Perhana kun unohdin kylälle yhden asian ja piti se vielä käydä hakemassa! 

Nainen, joka päivällä soitti, esitteli itsensä Nellyksi tai Nelliksi (satavarma olen, ettei ainakaan Nalliksi). Hänellä asianaan oli, että josko kirjoittaisin hänellen tekstiä kolmisen liuskaa. Hän antaa suurpiirteiset ohjeet aiheineen ja jos teksti kelpaa, hän maksaa hyvin. Pidin puhelua pilana, mutta sitten hän pyysi sähköpostiosoitteeni jotta voisi lähettää ohjeet ja samalla tämän pyyntönsä joka virallisena tilauksena toimisi.

Ajattelin, etteihän tuo tässä vaiheessa ainakaan mitään maksa joten saapipa huomenna nähdä, tuleeko moinen työmua vai ei.

Onhan näitä tämmöisiä ollut ennenkin, mutta ei yhtä salaperäisen tuntuista. Ei soittaja kuitenkaan käskenyt olemaan asiastaan vaiti, että tässä se ainakin pienesti julkisuuten ui.

Nyt VEK muate!