Kaatuilijan kuolema

13.8.2022 lauantai

07.07

+5°

Perseuksen tähdistöstä pyllistettiin jälleen ja niin kirkkaalla täyskuutamotaivaalla kiisivät Pyhän Laurentinuksen kyyneleet kuin Venäjän Suuren Isänmaallisen Teurastussodan Ukrainan lasten iloksi sinkoamat, säkenöivät fosforipommit.

Huono vertaus.

Tähtienvälisten kimaroiden seuraamisen jälkeisissä unissa kehittelin lapsilleni iltasatua jossa seikkailivat pikkuiset kääpiöt joilla oli häntä. 

Oikeasti ne olivat peikkoja, mutta niiden jukuripäisyyttä leikkivä Fuhrer oli laatinut kuusikoissa sijaitsevan Valtakuntansa asetuksiin pykälän, ettei "peikko"-lajimääritystä saa käyttää. 

Joka sanoo sanan "peikko" sitä rangaistakoon kuolemalla.

"Mmjjaanoojuuh", oli oikeasti lempeäluonteinen Peikko Fuhrer lakia laatiessaan suupielestään mumissut: "Kuusi tiskivuoroa  Valtakunnan keittiössä riittää ja varpaidenvälieni nuolenta kun ne niin kumisaappaissa ovat rakkuloille hautuneet." 

Eilenillalla keittelin kahdella isolla kattilalla raparperijuolukkahilloa. Toinen kattila kuohahti hellalle ja tuvassa haisee vieläkin imelälle palaneelle.

09.08

Pitäisikö olla jotain mieltä toissapäiväisestä monitaiteilija Loiron kuolemasta? 

Yksi elonkimaroiden lainalaisuuksista siinä vain täyttyi: Ylensyöneelle, alkoholissa marinoidulle tupakoitsijalle 77:n vuoden ikä on jo melkoinen saavutus.

Ansionsa, joita en kiistä, synkkyyteen vaipuvan valtakunnan viihdyttäjänä on arvioitu jo niin monella naamalla, suulla, kirjoituksella ja negrologilla, ettei minun tarvitse omaa mielipidettäni esittää.

Sen sijaan minulla on uudelleen toistettavaa mielipidettä Loiron elämäkerran epäonnistuneesta kirjailijavalinnasta. Hänen elämäkertansa jos joku muu, kuin viihdetoimittaja Jari Tervo olisi kirjoittanut, olisin voinut lukeakin, mutta jo kirjoittajansa vanavedessä edelleen vellova iltapäivälehtien saastakuohu estää hänen kirjoihinsa koskemisen muutenkin. (Olen kyllä yrittänyt lukea hänen kirjojaan, mutta ei siitä mitään tule; huonosti kirjoitettuja.)

Loiron nuoruuden taideperformanseihinsa kuuluneet kaatuilujutut olivat maanmainioita ja maailmassa harvoilta niin hyvin onnistuvia, mutta silti muutamat elämäkertaan haastattelujen viskinhuuruisten leuhkaisujen spermalammikoihin liukastelut yksityisissä orgioissa nousivat roskalehdistön ansiosta eturivin tärkeydeksi.

Sitä ei tietenkään tarvitse ihmetellä: Elämäkerran kirjoitti sydämeensä roskalehdistömoodin tatuoinut entinen roskalehdistön toimittaja.

Rajoittunut olen, myönnän, mutta jos rajoittimeni toimivat lööppitelineidenkin äärellä estäviä ostopäätöksiä tehdessäni, niin miksi ei myös kirjallisuutta hankkiessai?

Ja katsoa sopii, kuinka JT myhäilee kun saa olla julkisuuden eturintamassa antamassa haastatteluja ystäväkseen väittämästään Loirosta hänen kuolemansa johdosta. Missä aito suru?

Loiro olisi ansainnut asiallisemman elämäkertansa kirjoittajan. 

Ehkä sellainenkin vielä saadaan, mutta toivottavasti ei Panorajalaa kuitenkaan.

Miksi kirjoitan "Loiro"? 

Selitän: Jossakin sketsissään Vesa-Matti Loiri kutsui itseään Loiroksi ja se jäi hänen korkonimekseen mieleeni. Ei sen kummempaa.

Ihan kuin Kelontekemäläisestä ystävästäni Penasta tuli kerralla "Kääpänen" kun hän kysyi mitä savolainen viännös "kääpänen" tarkoittaa (käypänen=kääpänen).

17.56

Knissa jälleen.

Kiertelin aamupäivän Vuohimäen pohjoispuolen pystysuorilla rinteillä. Mättäissä olisi ollut isoja ja terveitä mustikoita, mutta mukana oli vain kantarellisankot ja linkkari. Löysin niitäkin.

Löysin myös lasten punaisen hiekkalaatikkosankon, muovinriekaleita taimikoissa ja vanhan polkupyöränraadon.

Unimäessä lastasin halkoja kärryn  täyteen, tein normilähtöaskareet ja -loitsut ja köröttelin Yle Areenaa korvanapeista kuunnellen vajaan sata km tänne Sivukadulle.

Tiällä suurinpiirtein kaikki ok. Pojat tulevat ja mänevät, vanhin pakkailee maanantaista poismuuttoa varten ja yleensäkin; "sellaista elämä on".