Eipä arvannut Kunnaksen Mauriainen kuinka aakkosten kompleksinen muuttuja Z-kirjain nousee Venäjän Isänmaallisen Teurastussodan Zymboliksi kyrillisiä kirjaimiaan siviilejä murhaamaan lähettämiensä ohjusten kylkiin väkertävien teurastajien omimana.
Unissakulkija Herra Hakkarainen kuvastaa muutenkin naapurimaamme "tavallisten kansalaisten" ruususen unta samalla kun heidän isänmaallisiksi teurastajiksi koulutetut, zombiarmeijan tahdottomat pojat Ukrainan aroilla pienissä ja suurissa asutuskeskittymissä tekevät kuten Moskovan Zaatana heitä käskee tekemään: Murhaavat, raiskaavat, kiduttavat ja vangitsevat puolustuskyvyttömiä siviilejä yhteiskunnan infran ja elonkehän täystuhoamisen lisäksi. Välittämättä edes säteilyvaaroista joita ydinlaitosten alueilla ohjusten paukuttelu ja juoksuhautojen kaivelu on jo aiheuttanut.
Hesarin moskovalainen " kirjeenvaihtaja Jan" kirjoittaa viimeisimmässään, kuinka yökerhoissa biletetään ja kaikkea tarpeellista ja tarpeetonta kuluttajille vielä riittää. Sota tavallisessa arjessa ei siis näy vaikka venäläisiä vituttaakin Ikean ja Mc Donaldsin poistuminen markkinoilta. Jutusta voi lukea myös, kuinka venäläiset pelkäävät taantumaa, kaupankäynti on vähentynyt ja on alettu jo katsoa muutenkin, minne ruplia syydetään. Laimeat säästötalkoot ovat alkaneet, mutta Moskovan Zaatanan Isänmaallinen Teurastussota Ukrainassa pysyy puheissa täystabuna.
13.45
Kiertelin metsissä muutamat tunnit. Sankollisen kanttarelleja riivin, tatit eivät ole nousseet. Puolukat kypsyvät.
Päänsärky melkoinen.
15.32
Heräsin viestikoputukseen päivätorkuilta sohvalta. Juuri näkemässäni unessa ihmettelin suurta kondomipakkausta jääkaapissa piimäpurkkien puristuksessa.
Viesti oli Puutarhurilta. Kysyi, lähtisinkö Kajasteelle jos tulee hakemaan? Käypi Laakajärvellä eläkkeelleläksiäisiä juhlivia työkavereitaan moikkaamassa eikä tästä sinne ole pitkä matka. Emmin kyllä kun koskee niin pirusti piähän, mutta onhan se ennenkin humpalla lakannut, että ok.
Niinpä tässä nyt otan Buranan kielen alle, laitan saunan lämpiämään ja linkoan ootellessa likoamassa olevat rymykamppeeni naruille kuivumaan.
27.8.2022 lauantai
07.23
Puutarhuri nukkuu vielä takahuoneessa. Minä nukuin sohvalla kun ei ole parisänkyä tiällä. Patjatkin piti keväällä tuhota kun olivat hiiret talven niissä asuneet.
Käytiin siis Kajasteella Nurmeksessa. Ihan mukavat tanssit. Piänsärky jäi jo alussa kun pyörähdin Mirkun kanssa kiivaat humpat salin ympäri muutamat kierrokset. Ilomantsilainenkin oli pitkästä aikaa. Istuttiin kahvitauolla juttelemassa, tanssitinkin. Muuten humpalsin enimmäkseen Puutarhurin kanssa. Jotain filmiä(?) kuvasi ammattilainen tilaisuudesta ja Eija Kantolasta yhtyeineen.
Alkaa aurinko tunkea säteitään huuruisten pilvien raoista. Tai olisivatko pelkkää sumua kokonaan nuo pilivet.
Laitoin Puutarhurin heräämistä ootellessa puuroaamiaisen valmiiksi. Keitin myös 6 munaa.
Kuuntelin välillä sohvalla loikoillen korvanapeista Kaffekvarnenia. Juuri loppui Hep Starsin Brand new Cadillac joka synnytti mieleen värillisiä kuvia nuoruudesta ja Huovisten navetan vintille tehdystä kesäpesästä lukuisalle poika-tyttöjoukolle. Jorilla, joka ei suomalaishumppaa kuunnellut, kasetit ja levyt pyörivät jatkuvasti ja varmaan tuo Cadillacikin on silloin kuulunut ehkä useaankin kertaan rollingsstonesien, ledzeppelinien ja frankzappojen lomassa.
Mitähän Jorkille kuulunee? Ja Railille?
Rikos- ja viina/huumekierteiseen elämään sotkeutuneet Kauli, Jouni ja Kari ovat jo vainajoituneet eikä heidän lohduttoman juoppo isänsäkään enää elä vaikka liki 100-vuotiaaksi kuulema oli kaikesta huolimatta huokunutkin. Hetaäiti kuoli parikymmentä vuotta sitten. Sisarussarjan vanhimmasta Kaukosta en tiedä enkä niistä muista sisaruksista mitään. Laskeskella kuitenkin voi, ettei heistäkään moni enää hengittele.
Kuuslahdesta ohitse ajaessa olen jo monenmonta vuotta sitten pannut merkille, että huovisten vanha talo piharakennuksineen Pikku Koikan rannalta on hävinnyt ja paikalle on rakennettu nykyaikainen ok-talo kaikkine mausteineen. Kun ajattele nyt silläkin tasaisilla peltoaukioilla sijaisevaa kylää ja sen lukuisia, silloisia lapsiperheitä ja muita asukkaita, niin kirkkaimmin ympäristön vauraudesta muistinsyövereistäni pomppaa esiin köyhien huovisten rajun, lasisen lapsuuden kohtalokseen saanut perhe. Kauli varsinkin.... Äiti tykkäsi tästä herttaisesta pojasta kun se tuli meille ja käveli ensimmäiseksi jääkaapille..., ja nyt tämän huumeisen elämän eläneen kaverin luut lahoavat jossain eikä kukaan edes kukkia haudalle vie. Liekö kiveäkään kummulle aseteltu?
Kun Kaulin viimeksi 20-25 vuotta sitten puliremmissä näin, se oli surullinen tapaaminen. Hän oli tullut Ruotsista pois, mutta siellä opittu kierre ei siihen ollut katkennut. K muisti minut vielä ja ja hymykuopat raakkaamattomilla poskilla syveniät kun menin puhuttamaan.
Kaikkea se musiikki mieleen lykkää.
Muisteleekohan kukaan minua jossain kun sattuu kuuntelemaan säveliä, jotka ovat ehkä soineet kun yhdessä on oleiltu, tanssittu, tms.?
Syvällä sairauden maailmassa elävä ensimmäinen vaimoni ei luultavasti kykene muistamaan mitään mennyttä vaikka musiikki jos mikä meidätkin 17-vuotiaina yhdisti.
Satoja kasetteja häneltä ainakin jäi laatikoihin kun lopullinen sairaalakierre alkoi. Missä lienevät nekin nauhat? Luultavasti tuhoutuneet jo aikoja sitten. Itselläni on levyjä jossain varaston perillä iso pahvilaatikko, tai sitten ei ole. Olen aktiivisimpaan aikaan muuttanut niin moneen kertaan, että ehkä ne jonnekin kirpparille ovat kulkeutuneet.
16.34
Puutarhuri lähti iltapäivällä. Kävin sen jälkeen keräämässä tietyltä alueelta kanttarelleja ja tein itsellenikin sissipottujen höysteeksi kastikkeen niistä.
Saunon ja lähden Maaningan Kasinolle. Ilma on kesäisen hiostava vaikka pilveen vetäytyykin. Sadetta ei ole luvassa.
28.8.2022 sunnuntai
01.49
Läksin Kasinolta aiemmin kuin olisivat jatkoajalla pidennetyt humpallukset loppuneet. Hirveästi porukkaa! Tanssiminen oli yhtä pujottelua, mutta onneksi on vielä suht notkeat kyljet... Yölintu oli piäesiintyjä. Viimeiset valssit alkanevat vasta näillä hetkillä kun olen jo Um.
Kasinolla jo ekapelillä käveli Järkytys luokseni M:n hahmossa. Hänellä oli päänsä peittona vaaleansininen vaatekappale, josta arvasin jotain vakavaa tapahtuneen. Meni kuitenkin jonkin aikaa, ennen kuin sain kysyttyä, mitä sulle on tapahtunut; Syöpä!
Eipä siinä hetkeen tiennyt mitä sanoa.
Juteltiin kuitenkin useamman pelin aikana ne jutut, joita sellaisesta tragediasta ylipäätään voi jutella. M:n inhorealistinen virnautus "jaettu suru on kaksinkertainen suru" puhumisen tärkeydestä on kyllä ihan totta jos toinenkin siinä sydämensä satuttaa. Koko tulomatkahan M:n kohtaloa miettiessä meni vaikka eihän me muuta olla kuin tanssituttuja.
Hänellä oli kyllä hienot ne kullankeltaisina hohtavat palmikkonsa joista on nyt joutunut luopumaan. Se asia onkin ollut hänelle itselleen se toinen kamalin asia sairastumisessa.
08.21
Näin unta: M tuli hakemaan jotain joka minulle oli häneltä jäänyt. Sitä ei löytynyt mistään. Sitten muistin, että se on saunassa kuivumassa. M meni etsimään ja jäi sille tielleen.
Sataa. Ei ole asiaa marjapensaisiin vaikka niin aioin. Ei sade sinällään haittaisi, mutta kun ei ole pakko niin en ala!
Hesarissa tietokirja-arvostelu: "Uutta aikaa ei uhreitta luoda. Lääkäri Martti Johannes Siiralan päiväkirjat 1914-1918"
Mitähän ukrainalaiset tuosta aatteleisivat?
Yksi harakka on koko kesäkaudet istahtanut päivittäin tuonne orrelle ruokinta-automaatin luokse. Onkohan se jo niin vanha, ettei perheitä perustele? Näkee sen välillä hyppimässä ajetuilla nurmikoilla, poluilla ja puissa hazattelemassa. Melko kesyksikin oppinut kun on havainnut, etten minä ainakaan sitä hätyyttele.
Kyyhkyt ovat häipyneet, tai ammuttu jossain kun nekin kovin luottavaisesti tässä oppivat ihmiseen suhtautumaan.
Automaatissa ei ole muillekaan linnuille ollut lisättyä jyvää koko kesänä, mutta tintit ja tikat käyvät tarkistamassa joka päivä tilanteen. Tai muuten vain tavan vuoksi. Nurmeltahan aina jotain nokkaan löytyy.
20.42
Aamupv meni saetta piellessä ja lukiessa. Kun se vähän hellitti, läksin metsiä kiertämään.
Mietin kuljeskellesa aamulla lukemaani kirjakritiikkiä: Ainakaan pysyvää uutta aikaa ei voi "luoda" kun entinen kuitenkin palaa yhä verisemmin vaattein peittämään saavutukset jotka nekin ovat aina kyseenalaistettavissa.
Tuolla poluttomissa, muutama kymmenen (1970-80) vuotta sitten sileiksi hakatuilla ja sitten syvälle metsäkonevältein uurretuissa nuorissa "metsissä" jälleen kompastellessani ajattelin, että ei me missään rauhan oloissa ole toisenkaan maailmansodan jälkeen eletty.
Päin vastoin: Olemme käyneet täysmittaista sotaa joka päivä. Olemme tapelleet kynsin hampain luontoa vastaan, repineet ja raastaneet sitä niin, etteivät sen haavat parane ennen kuin lajimme on maapallolta poistunut -tai poistettu. Luultavasti me teemme tämän poiston ihan itse vaikka Luonto, jota olemme tähän saakka sumeilematta kaltoin kohdelleet on jo aloittanutkin kostotoimensa.
Me, "rauhaa 77 vuotta rakastanut Länsi", voimme kyllä vaatia, että kaikki niiden maiden kansalaiset, jotka hyökkäyssotansa sallivat, ovat myös kollektiivisessa vastuussa kärsimyksistä ja särkemisestä joka niistä aiheutuu, mutta niin olemme me kaikki Maan asukkaat kollektiivisessa vastuussa maapallon huonosta tilastakin emmekä tätä totuutta pysty karkuun kauaa enää juoksemaan.
Oikeastaan olemme jo nokallamme aiheuttamamme ilmastonmuutoksen seuraustensuossa jossa nokkaamme kun nostamme, perse saasteliejuun ja tulvavesiin painuu ja kun persettämme, nokka painuu...
Toistoa toistoa minullakin kaikki tämä. Ja niin turhaa.
Yksikään karva kenelläkään ei saarnojeni takia värähdä, yksikään silmäkulma ei omieni lisäksi kostu kun tuolla metsässä halaan jotain yksinäistä petäjävanhusta joka sinne on aikoinaan jätetty jostain kumman syystä juuri raiskattua ympäristöään vartioimaan, ja joka siellä nyt kelottumisensa alkaneena saa kenties vielä nähdä yhä raaemmin, nopeutetuin liikkein sellukattilatarpeita teräksissä kouransilmissään rouskuttavien konehirviöosastojen saapumisen...
Kysyin tuolta vanhuspetäjältä, muistatko minut kun tästä ohitse menevää polkua poikasena Nimettömänsuolle lehmiä paimennettiin. Kuvittelin sen surullisen nyökkäyksen, kun tiedän, että se oli ainoa, joka nämä höpinäni oikeasti kuuli.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti