Tutit turvassa

4.7.2022 torstai

05.45

Unessa pärekori ja pärekorissa ihmisen pentuja. Niillä oli pottunokat ja päälaella hiukset harjaksella, muuten ne olivat tavallisia, vaipoissaan kitiseviä vauvoja tutit "turvassa".  Joku vihainen aikuinen oli juuri kiukunnut tuvassa, että tukkikaa nuitten turvat!

Olisikohan minun pitänyt jäädä niitä hoitamaan, oli eka ajatus kun havahduin hereille.

Vettä sattaa! Nyt menivät säähemmoilta ennustukset pieleen. Ja minulta suunnitelmat toisiks.

Mitähän jos kävisi, kunhan ilma selkiää, etsimässä kanttarelleja semmoisilta rinteillä jossa olen viimeksi käynyt niin varhain elämässä, että tuskin muistan sitä.

Varpaisjärventieltä Viäränmäen kohdilta on joskus erkaatunut paljon kulutettu polku joka kulki Juhanilan Vuorta kohden rinteen pohjoispuolen kuvetta. Nyt siinä erottuu työkoneilla ja ehkä mönkijöillä mustalle muralle jauhettu ura. 

Vai olikohan se Juhanila-Kyntöläinen polku tällä puolen Holinpuron? Tuota edellä kuvattua tienpohjaa liekö aiemmin ollutkaan?

Hatara muisto: Joskus tulin Juhanilasta Pinnihugon saunan sivuitse metsästä pois putkahtavaa  polkua ja menin lukemaan Aku Ankkaa Huugon ja Tyynen taloon, yläkerrasta laskeutuville portaille ja Tyyne tarjosi kesäkeittoa vaikka oli myöhä talvi-ilta ja pelotti jatkaa matkaa kotitöllille Unimäkeen. Kuutamo loi kauhistuttavia varjojaan hangelle ja hevosesrekien raiteilla taiteilu uuvutti.

Mutta että akuankkoja! Eihän talossa ollut lapsiakaan? Tyyne oli koulunkeittäjä ja Hugo ehkä sekatyömies josta isällä oli tapana kertoa hauskoja juttuja. Tai ainakin yhden jutun toistamiseen.

Sen muistan, että kymmenien vuosien takaisen polun varrella kasvoivat suuret kuuset ja että polun liikennettä haittasivat laidunkautena ainakin kaksi veräjää ja parin pientilan muutamien yksilöiden karja. Ehkä Purolan Jannen ja Juhanilan hevosetkin.

Tästä muisteluksesta taas muistan kuin tähdenlentona otsaan kopsauksen, että Heimosetä täyttää tänä syksynä 88 vuotta ja lupasin itselleni soittaa hänelle.

Heimo on kertonut aiemmin, että äsken muistelemaani polkua pitkin kulkivat Juhanilan ja sen perän muutkin "talolliset"  Keyritylle kalaan ja Kyntöläiselle jossa kylän postilaatikkokin sijaitsi. Sitä polkua tultiin korvesta pois myös silloin, kun veri veti väljemmille vesille muutenkin. Maalikyliin kaupoille, Kuopion markkinoille, Nurmekseen viinakauppaan, Iisalammeen ilimanaikojaan...

Jatkosodan alettua isänikin on luultavasti tullut sitä polkua soraiselle maantielle jota pitkin jatkanut lampsimistaan kirkolle jonne muutkin eri puolilla korpipitäjää kasvaneet, liikekannallemääräyksen saaneet nuorukaiset ovat tulleet. Ja sitten koulutuspaikkaan Liminkaan, Ouluun ja lyhyen äkseeräyksen jälkeen kuorma-autojen lavoilla, tahika junakyydeillä kohti tappotantereita, Rukajärvelle isä.

Soitin Heimolle seitsemän hujakoilla kun vettä vain satoi enkä päässyt lähtemään. Juteltiin tunti ainakin. 

Se poloku on tällä puolen Holinpuron ja Holinrotkon, Heimolta varmistin ja kuulin monta uutta tarinaa polkuun ja Kyntöläiseen liittyn. Heimo oli jonkun naisenkin kanssa "nuohonnut" kuusikossa Holinpuron varrella, ja sitten hän hoilautti muisteluksen päälle "...mutta ne on muistoja, muistoja vaaaaaan!" (Heimolla on ollut aina hyvä lauluääni ja haetarinsoittotaito).

Mulla tulee varmaankin melkoinen suru, kun viimeinen, isästä asioita muistuttava setä kuolee... Tuosta väistämättömästä puhuttiiin nytkin melko paljon..

14.56

Kiertelin ja kuartelin pitkin Nikinmäen rinteitä, mutta sankosta peittyi juuri ja juuri pohja, niin oli sienistä kuivaa. Mutta mukava oli kuleksia. Söin mustikoita, vattuja, juolukoita. Lähtiessä punaisia ja mustia viinimarjoja ja muutamia karviaisiakin.

Että aika helpolla täällä saa päivittäisen terveyspomminsa ihan huomaamaatta.

Äsken tulin, syön, laitan saunan lämpiämään, kitken ootellessa sipulipenkkejä. Saunon ja lähden illaksi Sonjan tyttärin (ukitettavieni) kanssa Muaningan Kasinolle.