11.8.2022 torstai
05.34
Eilen Mummolanrannan ja Vukelon mökin sekä Iekkilän mäkisillä mailla kierrellessäni ajattelin, että eivät yhdetkään näiden kunnaiden savupirttien ja muiden mökkeröisten sijat ole kovinkaan vanhaa perua. Muualta korpeen peltotilkkuja raivaamaan muuttaneitten kaikki tyynni. 1600-luvun alkuperäisasukasta liekö ainuttakaan; sille vuosisadalle on pitäjän ensimmäiset asukkaat kirjoihin rekisteröity.
Isäni ja äitini suvut (isä-äitilinjat) ovat hiihdelleet naapuripitäjien korpipaikoista 1800-luvun loppupuolella.
Muutama kymmenen vuotta 1800 luvulta 1960 luvulle Kellomäen kylän historia on ollut varsin väkirikasta. Nyt n. viidentoista pienen asutustilan uuninkupeista lämpiää enää kolme tai neljä.
Kokonaisuudessaan alue on rajapyyykitetty karttoihin Suojärvi- tai Vanha Keyritty nimellä, mutta ajattelen itselleni läheisintä asutuskeskittymää Kellomäkeä.
Tänä päivänä ainoa elinvoimainen tila, jossa jatko näyttäisi olevan jo nuorenkin isännän jälkeen varmempaa kuin aiemmin, on sukulaistalo Juhanila.
Helppo ennustus: kymmenen vuoden päästä nousee lämpökeskuksen piipusta savu vakituiseen vain Juhanilasta.
Eteläinen Suomi ja vähän Ruotsikin hyötyivät tämänkin pikkukylän enämpi ja vähempi lahjakkaista, uutterista kasvateista, mutta henkistä hintaa heille (meille) valtakunnan raa'asta siirtolais/asutuspolitiikasta ei ole kukaan vaivautunut laskemaan.
Valmentautumisen oppitunteja synnyinseuduista luopumisen kivuille ei ole yksikään muualle muuttanut, sitä ehkä tarvinnut herkempi luonteenlaatu saanut. Ei etu- eikä takakäteen.
Ikävöidä ääneen ei ole voinut.
"Maitojunalla" palaavia on halveksuttu.
Niin on ollut kautta tämän Suomen niemen, ja josta asiasta, ikävästä kotiin, eivät juhahurmeetkaan niemikirjojaan kirjoittaessaan mainitse puolella sanallakaan.
21.21
Jatkan aamuisia kun aihetta tuli mietittyä marja-sienimetsässä päivän mittaan. (Tuas näkyy sinisiä pampuloita silmissä kun suljen luomet! Mustikoita ne merkkaavat.)
Minun molempien vanhempieni sukujen historiat tässä korpipitäjässä ovat siis hyvin vaatimattomat, olemattomat, mutta silti sitä tuntee itsensä täällä käydessään kuin olisi edelleen juuristaan kiinni juuri tällä kohtaa planeettaa näiden kivisten multiaispenkkojen ja entisten vanhojen metsin lahonneissa kannoissa. Niissä, välillä kirkkaina muistissa välähtelevissä, harvoissa lapsuuden hetkissä, joita onnellisiksi voisi luonnehtia.
Siinä Nimettömänrannan Vanhan Metsän suikaleella kulkevalla polulla juuriensa kiinniolemisen tunsi selvimmin; pikkupoika minussa ei ole poistunut täältä koskaan; se hyppää kyytiin yhä uudestaan kun saavun kaupungeista tänne.
Kun sitten kulkee nuorissa sekametsissä ja tietää niiden lyhyen eilisen ja vielä lyhyemmän huomisen, tunne on vain ikävä maisemassa ennen olleita metsiä, niiden muistissa yhä olevia suuria yksilöpuita, kusiaispesiä, tuoksuja ja niiden väleissä salojen halki kiemurtelevia, juurinystyisiä polkuja.
Jos olisin jäänyt tänne asumaan, tuntisinko minkäänlaista kaipuuta kun maisema olisi muuttunut ja itse siinä vierellä samaan tahtiin?
Tuntevatko tänne jääneet puiden ja polkujen kaipuuta?
Iekkilän Seppo? Juhanilan Laari? Akulan vanhatpojat Pena ja Topi? Heiskasen Jallun kaksospojat, hieman "vajaavaltaiseksi" kehittyneet, nyt orpoina mökissään tössöttelevät, ihmisarat poloiset?
Intiaanit, nuo joita erilaisten kolumbusten navigointierehdysten takia virheellisesti intiaaneiksi kutsutaan, puhuivat, ja ehkä puhuvat perinnesaagoissaan yhä "isiensä maista" joilla isiensä pyhät, näkymättömät henget valtaa pitävät, koska heillä samojen seutujen sukujen tarinat voivat ulettua tuhansien vuosien taakse. Mutta tämä levoton, valkoinen homo sapiens-kummajainen ei ainakaan näillä pohjan perukoilla voi väittää sukujensa saagojen ulottuvan kuin korkeintaan muutamien sukupolvien taakse.
Saamelaiset, joilla olisi ehkä syytä ainoina joikata isiensä maista, vaiennetaan halveksuvasti tuhahtaen.
Aateliset, rekisterikilvissään rasitteena kulkevaa von-etuliitettä kantavienkin nimien ja perintökartanoiden sukuhistoriat ovat varsin vaatimattomat. Jos viisisataakin vuotta löytyy sukutaulussa menneisyyden rasitteita, on itse suvun jäsenten degeneroituminen edennyt jo siihen pisteeseen, että loputkin kohta pian haipuvat historiaan ja vain kiviljalat kartanoistaan lenksalleen jäävät. Tai ovathan niitä grynderit jo kaupanneetkin huviloiksi ja huusseiksi matkailubusineksiin.
Saapuihan Kellomäenkin kylän kansakoululle 1950-luvun lopulla aatelinen Pär Olle Carolus Lilieros Hämeenlinnan seminaarista nippanappa valmistuneena kansankynttilänä korpien lapsia kurittamaan.
Mies, joka heikon näkökykynsä takia kruununraakina ei kelvannut isiensä lailla armeijanpalvelukseen vaikka olisi niin kovasti halunnut.
Mies, jolla ei ole ollut minkäänmoista ymmärrystä kuusenjuurille synnytettyjen lasten vapauden mentaliteetista.
Mies, jonka suku sammui häneen.
Mies, joka kuitenkin sukunsa viimeisenäkin sai hautakiveen nimensä Helsingin Hietaniemen arvostetuimmilta paikoilta.
23.34
Jatkan edellisten ajattelua vielä.
Korpipitäjien säilymisiä asukaspohjiltaan samojen sukujen hallinnassa aina vaan ja vuosisata toisensa jälkeen ei pidä tietenkään puolustella henkeen ja vereen, koska nykyisin jo tiedetään sukurutsaisten yhteisöjen lopputulemasta koituvat ongelmat.
"Sallantaudiksikin" niitä on kutsuttu, eikä syyttä sillä lähisukulaisten kesken solmittujen suhteiden tuloksena kehitysvammaisuus on ollut jossain vaiheessa tosi vaikea ongelma ja nimenomaan Sallan alueella. Tai sitten geeniperimätutkimukset ovat vain sattuneet sille seudulle ensimmäisenä.
Kehitysvammaisus ei silti ole "tauti" ja kun asioita on ymmärretty enämpi, on tuo liite jäänyt käytöstä pois.
Tiiviille yhteisöille on käynyt aina aikaa myöten kuten suvuissaan toisiaan naineiden aatelisten, ne sammuvat pois, mutta ennen sitä valtavat ongelmatkin on kärsittävinä.
Tämän ovat tienneet eskimotkin jotka ovat ankarille seuduille erehtyneiden tutkimusmatkailijoiden ja kaiken maailman lähetyssaarnaajien miespuolisia öiksi vaimojensa viereen traaninhajuisten hylkeen nahkojen alle peitelleet.
Siksi homo sapiens-lajiin virtaa antaa edelleen myös ihmisapinalajina jo sammuneen neandertaali-populaatioiden geeniperimät.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti