Aprillikuukaudesta ½

 1.4.2019 maanantai

Maanantai on peruttu.

Aprillia; kyllä se vain kokonaan piti elää tämäkin aurinkoinen päivä.

Vielä repii yskä rintakehää ja ääni on yhtä kähinää. Mutta mitäs siitä kun puhetyöläisen statusta ei ole.

"Tuntematon numero" esittäytyi Kivaniemen anonyyminä seuraajana. Puhui kieli kitalakea vasten naksuen, mutta sävy oli erikoisen ystävällinen. Asianaan oli viimeaikaiset kirjoitukseni suomalaisista SS-miehistä. Sanoin aiheen olevan yhtä vastenmielinen kuin halla-aholaisuus, mutta koska vanhempieni ikäluokkaa koskee, niin kiinnostus heidän nuoruutensa aikaisiin maailmantapahtumiin on luonnollista.

Vartin kestoinen puhelu päättyi: No niin, tämäpä tästä. Mukava oli rupatella. Tavataan ehkä joskus niin jutellaan lisää. Hei vain.

Olikohan naisihmisellä joku toinenkin samassa tilassa; tausta kaikui ja nivelet ruksuivat, nahkainen istuin narisi, tai takki.

2.4.2019 tiistai

Kirjastosta Mauno Jokipiin tutkimus Panttipataljoona (2000). Samalla reissulla ajoin tapaamaan erästä timpurikaveriani. Meni siinä jokunen tunti jutellessa.

W ei voi kovin hyvin kun vakava sairaus on runnellut jo vuosia. Arveli, ettei kovin pitkälti ole jäljellä tätä vaellusta. Meinasi kyllä pukata kyyneltä silmänurkkaan kun ajelin pois. Tuli mieleen muutamatkin mukavat jutut Katinkullan työmailta, kattourakoista ja huulenheitosta. A, meidän yhteinen kaveri samaisilta työmailta oli puheenaiheena murheellisine elämänloppuineen; sairastui syöpään ja lopetti itsensä kun ei jaksanut niitä lopunaikojen kipuja kuunnella. Ja kun Haverinenkin kuoli syöpään eikä Melalahen Muurari iällä ollut pilattu kun oli pihakeinuun uinahtanut. Jälkimäistä näin tässä omassa pihassani viimeksi syksyllä kun se ohitse kävellessään kävi jututtamassa. Ei sillä mitään vaivoja kai ollut.

3.4.2019 keskiviikko

Kävin heti aamusta äänestämässä ennakkoon. Vihreälle naiselle ääneni meni. Oli tarkkaan harkittu teko ilman vaalikoneita. Niitä käytän vasta sitten, kun äänestyskohteinakin ovat koneet tai robotit. Sarjanumerokohan se sitten pitää tietää? Vai laitteen materiaalikoostumuksen alkuperämaa? Missä virtapiirit on koottu, mistä kuoret tulevat? Kenen ohjeet sille on sisään ajettu? Jos Kremlin, niin mistä sen tietää? Putinin kuvasta robotin valvontaikkunoissa...

Säästettiin kymppejä kun otin itse valokuvat passeja ja henkilökortteja varten täällä kotona. Valokuvien muokkaus teetti eniten työtä.

Ei tässä minnekään lähdössä olla, mutta juuttaat kun keksivät sen, ettei enää Kelakortin tai ajoluvan vilauttaminen asioita hoitaessa riitä. Passin uusinta maksoi 49€, Puutarhurin henkilökortti 54€ ja pojille omat henkilökortit tälle keväälle myös. Yhteensä siis 350-400 euroa!

Pärstäkuvilla ja sormenjäljillä rahastaminen liittyy kansainvälistymiseen, terrosimin pelkoon ja lopulta kaikenlaiseen muuhun liioitteluun. Myös valvontayhteiskunnan täydellisyyden tavoitteluun kansalaistensa paikannuksessa. Pohjois Korean sivistyneempi muunnelma "vapaa" yhteiskuntamme vain.

Kaikella valvonnantarpeen maksimoimisella tulee olemaan kurjatkin puolensa kunhan asiassa edelleen sormenjälki- tai iiristunnistamiseen hivuttaudutaan. Kun syntyvillekin siru lemmikkien lailla niskapoimuun piikitetään.

Olemme jo nyt sellaisten jumalien seulassa, jonka lävitse ei yksikään hiuskarva tipahda ilman, etteikö se rekistereihin joudu. Kansalaisen "turvaverkko" se ei kuitenkaan ole. Korkeintaan yhteen suuntaan kuten lajimme historiassa aina; valvonta turvaa hallitsijoiden ja rikkaiden turvallisuuden, etteivät köyhät ja lannistetut ylety potkaisemaan. Loput häirikkögeeniset seulotaan jo peruskoulussa seulanperälle ja unohdetaan. Ei niihin tarvitse myrkkyjä eikä nikkeliä tuhlata; peliohjaimet kouraan ja virtuaalilasit päähän, sipsipussi ja cokis eväiksi.

4.4.2019 torstai

Vai muka "säästettiin" passikuvissa! Nimismiehen sihteeri lähetti viestiä, että kuvassa "tausta liian tumma ja rakeinen". Taustana oli vaalea, plyyshi-torkkupeitto. Siellä jossain pikkuvirkamies pikkuvirkamiehen huoneessaan on ollut joskus laatimassa passikuvien kelpoisuusvaatimuksia ja lisännyt siihen vielä taustavaatimuksetkin vaikka tunnistettava nuamahan kuvassa pitää näkyä. Sama saatana vaikka lantatunkio törröttävine olki- ja heinänkorsineen taustalla hajahtelisi. Tämä on tätä "orwelilaista" pilkunnussintaa johon on äärettömän vaikea tottua.

Entä millä kustantavat passinsa ne, joilla ei ole varaa käydä kuvaamossa eivätkä muutenkaan osaa viiksikarvojaan viranomaisen mieleiseksi sukia? Jo tuo passi itsessään on karmean hintainen siihen nähden, miten se perusoikeuksiin kuitenkin  kuuluu vaikka ei perukoita edemmäs matkustaisikaan. Se pitäisi olla liki yhtä automaattinen kansalaisen asiapaperi kuin ovat kelakortitkin! Varsinkin tässä pakkotilassa, jossa ajokortin voima tunnistuksessa hylättiin poliittisin päätöksin. Kympin korkeintaan olisin valmis maksamaan joka viides vuosi passin uusimisesta.

Jokipiin Panttipataljoonassa on paljon tekstiä pienellä fontilla ja tihein rivein: 935 sivua! Vaikea mölökeröopus pidellä.

Jotka siitä virheitä (joista viime aikoina on keskustelua käyty) ovat kaivelleet, ovat tehneet kovan työn. Aiheellista se on ollut, sillä niin pätevän tuntuista tekstiä siinä on, että harva lukija todenperäisyyksien perään kyselee. Ehkä yksi kirjan mammuttimaisuudessa on syy siihen, että se on näinkin pitkään säilynyt kriittisiltä arvioilta tutkijoiden taholta.


Tässä Unimäkeen lähtöä valmistelen jälleen. Jospa polttopuusavotta alkaisi paremmalla tuurilla kuin viime viikolla. Köhittää kyllä vielä.

 5.4.2019 perjantai

Olin eilen puoliltapäivin täällä. Lämmitin uunin, saunan ja löylyttelyn jälkeen lueskelin vain. Unessa ajoivat koppalakkimiehet minut kiviraunion taakse. Ammuin jahtaajiani haulikolla, mutta pyssyn ääni oli pelkkä mustaruutinen tussahdus. Sotaisa maisema peittyi harmaaseen usvaan jossa leijaili valkeita höyheniä. Havahduin kusireissulle kun taivaanranta enteili jo auringonnousua. Ulkona käynnin jälkeen jatkoin nukkumista puoli seitsemään unia muistijälkeen kaivertamatta.

Ei oikein jaksanut kirvestä heilutella hän. Muutamia pölkkyjä vain ja olin tukehtua yskimiseen.

Suomen tälle vuodelle ajastetut ylikulutuspäivät alkoivat tänään. Syömme siis jälleen yhä aikaisemmin velaksi Telluksen luonnonvaroja. Tämäkään tieto ei hätkäytä suurta massaa pysähtymään. Ja jos hetkeksi pysäyttääkin, se kulutuksen aukkopaikka täyttyy jo, kun Libyan sotahaukat käskevät sotakalustonsa liikkeelle. Kymmenen suhoi-hävittäjän nousukiito ammuslasteineen tuhoaa ilmastollisen hyödyn tapahtuipa kulutuksen hetkellinen alasajo missä päin maapalloa tahansa. Tämä on tietenkin vähättelykortti jonka mikä tahansa vastaava tieto aiheuttaa esiin vetäisemään, mutta kun se on totta, niin pakkohan se on esittää.

Hidas lukea tämä jokipiin Panttipataljoona-tutkimus. Sen sävy alkaa eräiltä osin hahmottua yhtä varautuneeksi kuten tutuksi tulleet Kumeniuksen Vastavakoojan ja Parvilahti/Bomannin Berijan tarhat sekä Terekille ja takaisin kirjojen sävyt.

Hieman on kesken myös Haudat Dnjebrin varrella, jonka kirjoittajan tiedot ovat:

Lauri Sakari Lappi-Seppälä s. 4.3.1920 Vaasa, k. 14.7.1966 Hki (46 v). Toimittaja, mainospäällikkö. Vaimo May Victoria Elisabeth. Vih. 1944. Lapset Eva Helena s. 45, Georg Sakari s. 47 ja Sampo Tapio s. 53. Isä on ollut kansalaissodan jääkäri Lauri 1894-1935 (41 v).

Siksi edellisen tiedon kopioin, koska niin isä kuin poikakin ovat kuolleet nuorehkoina. SS-poika on voitu vaikka salamurhatakin, mutta siitä ei ole missään mainintaa muuta, kuin että sellainen hanke on muutaman Dnjebrille suuntautuneen sotajermun taholta ollut aikomuksena heti sotien jälkeen. On oltu pahoillaan kirjan esittämästä natsivastaisuudesta ja terrorikuvauksista, joita siellä on suoritettu.

Jokipiin kirjan sisältöä ei voi suoralta kädeltä valehteluksi mennä sanomaan, mutta valikoitujen totuuksien esilletuomiseksi kyllä.

Kumenius ja Parvilahti/Boman ovat kirjoissaan valehtelun suhteen suorasukaisempia, ja huomattavan kaunaisia suuntaan jos toiseenkin. Sakari Lappi-Seppälän Haudat Dnjebrin varrella-muistelmateos (1945) on kaunan sävyttämä sekin, vaikka uskottavin kaikista. Muistelevaa SS-miestä kyllä selvästi painaa sotienjälkeisen Punaisen Valpon pelko. Aika ankeat ajat SS-miestaustaisille on koittanutkin. Opiskelua ja töiden saantia on vaikeutettu eikä kuntien tai valtion virkoihin ole ollut asiaa. Kätyrien varjot ovat seuranneet jokaista askelta, puheita ja puhelimia kuunneltu...

Parvilahti/Boman teki sotien jälkeen Siperia-reissun ja henkilökohtainen vihamies Lappi-Seppälä pestattiin kansanhuoltoministeriöön. Toimiko hän sitten missä vaiheessa hotelli Tornin mainospäällikkönä ja Torni-lehden toimitussihteerinä niin ajankohta ei minulle selviä. Ko. hotelli toimi kuitenkin Valpon tukikohtana ainakin vuoteen 1948, että epäilyjä suuntaan jos toiseen syntyy.

Parvilahti/Boman ja Lappi-Seppälä olisivat tarvinneet omat elämäkertansa jotka olisi toimittanut henkilö- ja järjestösuhteista kokonaan irti oleva tutkija. Mutta on varmasti mahdoton tehtävä näin pitkän ajan kuluttua sellaisten laatiminen, sillä miehet ovat itse tuhonneet mahdolliset todisteet eikä heidän itse muistiinkirjaamiinsa teksteihin ole luottaminen.

Se on selvinnyt SS-miesten reissuista laajahkosti luettuani, etteivät he natsien joukkotuhonta- ja juutalaisvainoista tietämättöminä  Saksan kamaralla ole tarvinneet tarpoa. Jo Dnjebrille johtavien teiden alussa he ovat nähneet käsittämättömiä tekoja ja tavalla jos toisella joutuneet itsekin niitä "tukemaan", jos ei murhaamalla niin vähintään tapettavia vaatteista ja arvotavaroista riisumisilla ja murhattujen  hautaamisella. Ja onhan se Lennart Kihlströmin päiväkirjamerkintä "ammuttiin kolme juutalaista" selkeä todiste murhistakin vaikka mitä joku Jussi Niinistön tapainen sotahaukka ajatusta syrjään kampeaisi siinä pelossa, että yleinen käsitys sellaiseksi vakiintuisi. Myös SS-mies Karpalon kotiin lähettämä kirje todistaa samaa.

Thor-Björn Weckströmin Valpon kuulusteluissa lausuma osallistumisesta viiden juutalaisen teloittamiseen on uskottava tarina sekin, eikä sitä lievennä hänen väittämänsä, että hän itse ampui tahallaan ohitse kun vistotti se tilanne niin kovasti. 

Muuten vaitonaista sakkia se sotien jälkeen on ollut eikä pätevää, tutkimuksille vakuuttavaa näyttöä ehkä koskaan löydetä. Aikalaisten suut ovat jo pehmenneet haudoissaan siihen kuntoon, ettei niillä rallatella minkäänlaisia kertomuksia kuuluville. Niillä 7 tai 8 elossaolevallakin alkavat muistelut olla muisteltuja. Heidän jälkeläisiään vielä järjissään on, mutta mitä he lopulta tietävät, niin se voi olla niin hataraa tietoa, etteivät ne tarinat ole minkään arvoisia. Ehkä jos jäämistöistä löytyisi joku visusti piilossa pysynyt, pedanttisesti muistiinmerkintöjä tehneen SS-miehen päiväkirja...

 6.4.2019 lauantai

Mustarastasparisko on palannut. Peipposiakin hangella hyppii muiden lintulajien seassa. Tikkapariskunta on sama, jonka viime vuonna jo rekisteröin. Uroksen vaalea "tärynvaimentaja" nokan ja silmien välissä on huomattavan kookas ja naaraalla edelleen rintapuolen höyhenpeite harmaanruskeaksi likaantunut. Kumpaakaan ei ole rengastettu, eikä ollut rengasta mustarastaillakaan. Kerran kuvasin yhden, jolla rinkula koivessa oli, mutta siitä on jo vuosia.

Tänään halkoja kolmisen kuutiota, joka ei suuri saavutus ole kun pirstottavat pölkyt ovat valmiiksi pätkittyjä. Mutta on se hyvä tulos kun eilen vielä oli niin heikko olo. Alussahan tämä savotta onkin talven joutavuuksien jälkeen.

Aurinkoista koko pv. Lyhythihainen paita päällä huhkin. Nenä vuotaa vielä, mutta ei pahasti enää. Taidan lähteä illaksi Napikselle askeltamaan. Siellä esiintyy PNP ja toisena L.L. Se tietää lievää tungosta.

 7.4.2019 sunnuntai

Illallinen Napiksen reissu ihan ok. Kahta mustalaisnaista tanssitin. Juteltiin romaniväestön ja eritoten sen kulttuuriperimän kuolemanuhasta. Maanantaisesta kansallispäivästä se vanhempi sanoi, että mitä sellainen enää merkitsee kun assimiloituminen on jo näin pitkällä. Liputuspäivien ajat ovat myöhässä ellei sitten lippua lasketa kohta puoliväliin. Vajaa 10tuhatta romania ei voi enää pysyä elossa ja järjissään enää kovin kauaa.

Sonjan porukka toi viiden hauen fileet. Siirsin ne omaan sankkooni ja lunta päälle. Pakastan ne sitten Knissa maitopurkkeihin veden kanssa. Kalaa tulee kuulema niin, ettei niiden kanssa mihinkään mahdu. Miska (12v.) oli suorittanut metsästyskorttikokeet kerralla läpi.

Hakkasin pölkkyjä haloiksi, pinosin ja lämmitin samalla saunaa. Nyt olen kylpenyt. Klo on 16. Lähden kömpimään autolle Vinhan kanssa ja sitten tuhannennen kerran tielle nro 870.

Illalla Knissa. Pärjänneet ovat. Telkkarissa ei yhtään mitään katsottavaa. Luenpa sitten Jokipiitä nukahtamiseen saakka.

8.4.2019 maanantai

Puutarhuri lähti aamuviiden lennolla työ/opintomatkalle Helsinkiin.

Pyykkiä muutamat koneelliset. Kerkesivät melkein kuivua ulkona. Tuuli niitä riepotteli narujen päistä päihin läjiin. Niin on kovat puhurit, että halkolaatikot (tyhjät) luistelivat kuistilta pitkin pihamaata. Yksi oli menossa kadulle ennen kuin huomasin.

Tojotanrottelo härillään. Käytin katsastussonnilla, mutta pomppasi sen uuden katalysaattorin takia. Sen tehot eivät riitä. Laitoin Biltemalle reklamaation. Perusteluksi, että katalysaattorin tilaus tapahtui rekisterinumerolla eikä myyntitapahtuman yhteydessä epäilty sen sopivuutta autooni. Eli kalliiksi tuli tämäkin halpa juttu!

Luin netistä Anu Vertasen tekemää gradua Rintamalta Ratakadulle, suomalaiset SS-miehet kommunistien Valpon kohteina 1945-1948. (Julkaistu 28.8.2005)

Mielenkiintoista tekstiä sekin. Useimmista lähteistä käy siis ilmi, että kyllä SS-mies-keissiä on tutkittu paljonkin, mutta paljon on aineistoa tuhottu sekä tarkoituksella että tahattomastikin että perimmäisten kysymysten äärelle ei enää päästä.

Illalla Puutarhuri kentältä kotiin.

Mulkattiin passikuvaa, mutta lupahallinnon kuvapalvelin temppuili.

 9.4.2019 tiistai

Laitoin heti aamusta passikuvan lupapalveluun. Kohta tuli viesti, että koko on väärä. Pitää olla 500x253 ei 500x235. Vittu että ottaa ohtaan tällainen kumpailu.

Illalla passikuva nuljahti sitten menemään. Saa nähdä, kelepaako vieläkään.

Olisikohan tuo paljon vaadittu, että Lupahallinnon Valokuvapalvelimessa oleva kuvien säätöohjelma rakennettaisiin niin, että kun asiakas liki kelvollisen valokuvan siihen raahaa, se tekisi automaattisesti resoluutio- ja pikselikorjaukset? Myös taustan se voisi vaalentaa mieleisekseen. Nyt olemassaolevassa voi itse kuvansa melkein sopivaksi pienennellä, että hieman vain kehittäisivät systeemiä niin vähemmällä noitumisella siitä selviäisi.

10.4.2019 keskiviikko

Rahatilanne ei kai voi olla tämän surkeampi kuin nyt jälleen on. Ottaa pattiin sekin.Tekis mieli jo luovuttaa tämän elinikäinen tyhjin käsin tolskaaminen.

Tänään pulpahti esiin eräitä SS-aiheeseen millään tavalla liittymättömiä seikkoja lukiessani sukunimi Kekki, ja josta juontui sitten lisäteksti sen suvun muihin tietoihin ja taustoihin rajan takaiseen Karjalaan, Vuoksen rannoille jne... Matti ja isänsä Tatu Vanhasen nimet uivat riveille ja lomittuivat tietoihin Kekki-suvusta. Ja eräs Kekkihän on tuossa SS-matrikkelissakin.

Professori Tatu Vanhasta (vainaa) on kutsuttu jo muiden toimesta vähintään sosiaalidarwinistiksi ja äärimmäisissä puheenvuoroissa fasistiksikin tutkimustensa vuoksi, että en nyt sitä ala pohtia, mutta jos teen nyt omaksi huvikseni karkean oikopolun niille juurille, mistä hän tutkijan työhönsä alkuinnoitutuksensa sai, niin suvun perintöä voi mukana hitunen olla. Mitä Kekki/Vanhanen suvuissa on lapsille opetettu, mistä puhuttu kun on puhuttu ihmislajista, sen kehityskaarista jne.?

Kekkilän kanankakkatehdas ei taida kuitenkaan liittyä Kekki-sukuun. Ajeltiin Eliaksen kanssa pari vuotta sitten Kekkilän kompostimultatehtaan haisevien maisemien ohitse Eurajoki-seudulla.

11.4.2019 torstai

Päivän kamalin uutinen on, että persut kiilaavat toiseksi valtakunnan politiikassa! Inhottaa ja oksettaa. Pakko lukea Hannah Arendtia tänään.

Ilimat paranoo. Pitäisi orientoitua Unimäkeen ja halakorantteelle muuten ei ensi talvena uuneja ja takkoja lämmitellä. Bensarahat? Ruokaakin pitäisi...

Tiällä Unimäessä olin iltapvllä. Lunta satanut jonkin verran ja tuulenmyräkät tasoitelleet lapioimani polut tasaiseksi. Lämmittelyhommia siis niin uunin kuin fysiikankin.

Myöhällä sauna, kuunsirppi valaisi polun, pakastaa.

Hannah Arendtilta aloitin luvun 10, Luokaton yhteiskunta, eka luku Kansanjoukot (s.377).

Sopivasti persujen vaalivoittoa uumoiltaessa: "Totalitaarisille liikkeille ylimalkaan ja niiden johtajien maineelle erityisesti  on ominaisinta hämmästyttävä vikkelyys, jolla ne unohdetaan, ja hämmästyttävä helppous, jolla ne voi korvata."

Koko luku aina sivulle 412 saakka antaa edes vähän ymmärrystä tilanteeseen, miksi politiikan menosuunta Euroopassa on jälleen ääripopulistien asvaltoima. Tämä kirja on kyllä tärkeä kokonaisuudessaankin kun muutamat vanhahtavat teemat osaa saatella mielessään nykyaikaan.

Tietovuotaja Julian Assange on poistettu Lontoossa Ecuadorin lähetystöstä. Britit ovat kytänneet veräjällä ja rapsauttaneet raudat ranteisiin. Taitaa olla Julianin nimipäiväkin sopivasti. Olisi huvittavakin juttu jos tässä tragikoomisessa ajojahdissa ei olisi niin selkeä todiste ihmislajin Januksenkasvoisuudesta.

Amerikan Yhdysvaltojen pääjehu on koko virkakautensa ajan päästellyt isosta turvastaan niin pahoja "päästöjä", että Assangen vuodot ovat hiirulaisen papanoita sen rinnalla. Sitä paitsi se intensiivisyys, jolla miestä haluttaisiin oikeuteen, todistaa vain, että vuodot eivät ainakaan valetta ole olleet.

½-yö. Valavottaa. Kuuntelin radiosta "Pedon jäljet minussa"-dokumentin jossa kaksi miestä kertoi joutumisestaan pedofiilin toistuvasti raiskaamaksi lapsena. Vanhemman miehen kertomus jäi kajuamaan tajuntaani. Hänen kohdallaan raiskaajana on ollut kansakoulun miespuolinen opettaja ja väkivaltainen "suhde" on kestänyt vuosia.

https://areena.yle.fi/1-50111841

12.4.2019 perjantai

Aamulla varhain kävin Vinhan kanssa hankiaishiihdolla. Yksi lyyrapyrstöinen teeri hujelsi ylitse niin että viuhinan kuulin minäkin (vaimeasti). Niiden tuttu pulputus kuului Karisuolta ja ehkä Unilammeltakin päin. Koirasta lysti juoksennella missä haluttaa eikä lumipalleroiset tai risut pitkiin karvoihin ole tarttumassa niin kuin nuoskakeleillä.

Itävallassa oikeistopopulistihallitus on alkanut rajoittaa toimittajien sananvapautta, kahlita siis mediaa. Suunta on paha. Jos meillä persut pääsevät sanelemaan, niin varmasti sananvapaus on sektori, joka saa ne juuttaat kimppuunsa. Halla-aho on siihen suuntaan koohotellut pitkin  matkaa omissa joukoissaan. Ja mitä se Suomen valtion valtuuttamana meppinä eurooppalaisten aateveljiensä kanssa onkaan opiskellut tulevaisuuden vallanjaosta kunhan niskan päälle pääsevät?

Oulussa toimittaja Vehkoo sai tuomion erään natsirasistin (J.Lokan oma ilmaus itsestään) sanomisesta natsirasistiksi. Ja sama tuomioistuin on nostanut kolme kunnianloukkaus syytettä tätä samaa ei/on natsirasistia kohtaan. Että tällaisia nämä persukkeiden peräpääaktivistit ovat.


Ei ne Kalle Haatasenkaan ohjelmassa surreet kuin sivulauseessa sitä, mitä uhrauksia maapallolle nykyisenkaltainen tekninen edistys on lyhyessä ajassa aiheuttanut. Eikä sitä, mitä vahinkoa se vielä tekee ennen "täysin täydelliseksi täydellistymistään".

Kemppinenkin omassa blogissaan ihasteli, että kyllä elonkehässä energiaa riittää ja kuinka hänen lapsenlapsensa ajelevat vielä akkukäyttöisellä sporalla työmatkansa ja huviajelunsa. Ei häneltäkään liiennyt samaan hengenvetoon aprikointia siitä, mitä se tarkoittaa maapallolle. Ei taliotintin puolesta puolta sanaa.

Virtaa kyllä piisaa eikä se koskaan lopu, mutta ne arvometallit, eivät ne auringosta materialisoidu ajoneuvojen rungoiksi, oviksi, ikkunoiksi, lämmityslaitteiksi, jäähdytysjärjestelmiksi, renkaiksi, kiskoiksi, asvaltiksi, tunneleiksi, silloiksi, laitteiden virtapiireiksi, varauskennostoiksi, aurinko-atomi- ja tuulivoimaloiksi jne, jne, jne.. Paljaan, auringosta kimpoavan energiapyörylän päällä ratsastaminen saattaisi olla ylen vaikeaa rodeoammattilaisellekin.

Kun näitä tekniikkauskovaisia lukee ja kuuntelee, niin mieleen tulee, että perseellä kai ne älyköiksi itseään tituleeraavat ajattelevat.

La 13.4.2019 lauantai

Saatana että on vasen olkapää kipeä. Oikeakin, mutta sen kanssa pärjää. Vasemman kipuilu ei antanut kunnon yöunia nukkua.

Iltapäivällä ajattelin ottaa buranan, mutta eihän niitä ollut. Apteekki on mennyt kiinni yhdeltä. Sonja laittoi sitten viestiä, että on menossa Iisalmeen niin pyysin, että tuo tullessa jonkun ibumaxin tms.

Kun menin hakemaan tienvarresta tabuja, ajoin tullessa Tojotanrottelon lumipenkkaan kun tien reuna oli pehmennyt aivan sohjoksi. Sonja kävi ensin yrittämässä vetäistä, mutta yhtä kevyt, saman merkkinen auto, niin eihän se änähtänytkää. Piti Soilalle soittaa, että käy maasturillaan nykäisemässä ja sitten onnistui. Kaikenlaista.

Tänäänkin lämmitin saunan vasta myöhään. Kynttilänvalossa makailin lauteilla. Kuu oli jo pullistunut melkein puolikkaaksi, pakastaa jälleen. Höyrystelin sitten alasti hangella kylpytakin päällä selällään tähtiä katsellen. Muutamat satelliitit siellä matkasi myös. Olisi se aika hiljaista jos eivät korvat tinnuttaisi. Millaistahan se olisi, jos lapsuudesta saakka vaivanneet, pään sisäiset vinkunat lakkaisivat? Tiijä vaikka ahdistuisin kuin ne, joille tinnitus alkaa äkkiä, aikuisiällä.

Nyt kun ajatuksen päähän tinnitusvaiva tuli, niin kirjaanpa muistiin, mitä kuuluu.

Vasen korva:
iiiiiIIIIIIiiiiiIIIIiiiiii loks loks iiiiiIIIIIIIIIIIIIIIII dongjjjiiiiiiiIIIIII raksloksnnnjjiiiiinnggggiiiiiii...

Oikea korva: hiihiiihiiihiiishshiiiishiiiibimhbomhuuuhuuuuiiiiiiiisshhiiishiiisiiiiiiiiiIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIiiiiiiiiiiiiiiiiiiin...

Nuku tässä nyt sitten!

14.4.2019 sunnuntai

Nukkusinhan tuota kun alkuun pääsin. Olkapääsärky kyllä vaivasi. Ei Ibuxin auttanut juurikaan. Ehkä aluksi vähän. Näin seksuaalista unta. R kurkotteli avonaisesta autonikkunasta sisälle ja otti ratin puolien välissä pöjöttäjän huuliensa väliin ja imaisi kuin paksua ruokopilliä. Pian siinä pantiin niin kuin nuorena niin että etuistuimen liukuriosat litkuivat. Paikka oli jossain Sinetän takana pienen tunturin kupeessa, puron varrella vihreässä farmariladassa. Siellä missä oikeassakin elämässä harrastettiin samaa. Hän oli kauan sitten muutamat kesäiset hetket olemassa minuakin varten. Luultavasti minäkin häntä varten. Kyllä meillä mukavaa oli. Meillä oli usein treffit Valtakadun Valion Baarissa jossa syötiin ensiksi isot lakkatuutit. Minä join lisäksi kahvit. Sitten mentiin jonnekin lammen tai järven rantaan naimaan. Uitiin sen päätteeksi ja jos jatkoimme, niin uitiin sitten uudestaan. Joskus meni koko yö niissä touhuissa. Norvajärvellä käytiin monasti saksalaisten hautamuistomerkin parkkipaikalla. Siellä kävin myös A:n kanssa. Kerran jäi jäneksen poikanen auton alle. A itki kun pysähdyin lopettamaan soralla hyrränä pyörivän eläimen. Se piti hänen tahdostaan käydä hautaamassa kallioiseen maastoon. A taiteili haudan päälle jäkälästä, kävyistä ja männynkarahkasta totemin haudalle. Minä nostin linttikiven painoksi vaikka A ei olisi sitä antanut tehdä. Huomautin, että kortot kaivavat tuollaisesta haudasta raadon helposti pois. Sitten se koristeli kiven päällysenkin ja kyllä siitä ihan kaunis kumpu tuli. Rakastelut jäivät siltä reissulta toiseen kerttaan.

R:sta on minulla yksi ainoa varjovalokuva olemassa. Siinä meidän varjot lankeavat lemmikkieläinten hautausmaalla hänen koiransa haudalle.

Untani mietin ja se assosioi koko Rovaniemikesäni mieleen harmeineen, murheineen, iloineen ja epävarmuuksineen. Ystävineen joista yksi on säilynyt tänne saakka. Tänäänkin soiteltiin vaalipäivän kunniaksi. Niin kuin Heimo-sedänkin kanssa.

Heimolla ollut pyörtyilyä, muuten kohtalaisessa kunnossa. Menee ensi kuun alussa vasemman silmän leikkaukseen. On jokin vaikeampi "sironta"sairaus siinä kuin vain pelkkä kaihi. Kyselin, muistaako hän isäni (isoveljensä) sotasairaalassaolosta jotain (on ollut silloin 12 v), mutta ei muuta tullut mieleen, kuin Taunon sieltä pois pääsyn ja että saunassa oli sitten nähnyt pitkän, vielä tuoreen haavanarven selässä ja pakarassa. Kuullut tietysti myös sen tarinan, kun velivenäläinen pikakiväärimies se siihen ruilautti... ja kuinka siinä yhteydessä Viinikan Matti kuoli hänen syliinsä kun  se sama naapuri laski rinnasta lävitse. Se sama tarina jonka tuhannesti itse lapsena kuulin.

Hassu mielleyhtymä. Heimo asuu Hesassa ja Tapsa Kittilässä ja minä siinä keskellä Suomea soittelemassa molemmille.

Kittilässä oli palanut kolme lomalla ollutta nuorta hirsimökissä Levin Rakassa. En juuri sitä mökkiä ole ollut rakentamassa, mutta monta muuta kyllä siinä lähellä, että kummasti juilahti mahanpohjassa kun onnettomuudesta uutisissa kerrottiin.

Pölkyt on pienitty takkaan ja uuniin sopiviksi. Tuli niitä ainakin 17-18 kuutiota. Aluksi arvelin, että 20, mutta en nyt viitsi edes itselleni liioitella. Ei ne ihan talveksi riitä ja kokonaan puuttuu vielä saunapilkkeet. Lynxi makaa edelleen ohjauskoipi poikkinaisena aitan edessä. Nyt olisi ollut hyvät hankikannot ajella, mutta... Tuulenkaatorungot oottaa metsässä pölleiksi pätkittynä. Pitänee käydä pilkkomassa ne aloilleen ja sittenpähän on tuurissa, että saan ne hilattua pihhaan tai tien varteen.

Olen kyllä ollut hieman heikossa hapessa sen infulenssarylläkän takia, että hyväkin, etten kelkkailemaan ole päässyt. Tiijä vaikka pumpusta olisi ottanut. Ei se kyllä kevyttä hommaa tuokaan halonhakkuu ole ollut.

Vaalipäivän illaksi paistoin lettuja ja join kahvit. Ei kyllä pitäisi näin myöhällä kun se kupillista kohden kusettaa kaksi kesken unien.

Vaalitulosta suren.

Jos parlamenttivaaleja tai mitä hyvänsä vastaavia (Briteissä viimeksi brexit-fiasko) pidettäisiin sivistysvaltion mittarina, niin eipä taaskaan hyvältä näyttäisi. En voi käsittää halla-aholaisten kannatusta, enkä hyväksyä. Hannah Arendt kirjoittaa luvussa yksitoista totalitaarisen liikkeen totalitaarisesta propagandasta ja kyllä on helppo yhtyä hänen ajatuksiinsa suomalaisten persujen vaalivoiton äärellä (Eurooppalaisen äärisuuntausten). Onneksi ei ole telkkaria enkä radiota sen enempää tälle illalle kuuntele kuin että viimeisimmät laskelmat, jotka osinpäin pitävät huomennakin paikkansa, kuuntelin. Kaikki spekulaatiot ärsyttävät vallattomasti tämän katastrofin äärellä.

"Totalitarismin oma voima houkuttelee puoleensa vain roskaväkeä ja eliittiä, mutta suuret ihmismassat on voitettava propagandalla."

Katsoin kännykän pieneltä ruudulta Mrs Wilsonin 3. jakson. Tarina lässähti jo toisessa osassa, mutta pääosaa esittävä naisnäyttelijä pelasti paljon. Loppu oli hyvin oivallettua tosidraamaa.

Olkapää on kuin tulessa.

15.4.2019 muanantae

Klo 5.30 heräsin. Unista en muista. Hellaan sytöt ja puuro hautumaan, kahvivesikin. Kävin sitten pikkulenkin Vinhan kanssa. Hanki oli nyt niin  kova, että kesti minutkin ilman suksia.

Mustarastasparisko tuli kuopimaan maahanvarisseiden siementen kuorikasoja. Jotain ne sieltä löytävät nokkaansa koska nielaisevatkin välillä. Närhejäkin siinä kävi, ja tikat. Pikkulintuja niin, ettei heitä lajitella viitsi.

Tänään täytyy lähteä käymään Knissa.

Puuhastelin jo mökin jonkinlaiseen kuntoon, lakaisin lattiat, tiskasin astiat, laitoin uuniin puut valmiiksi ja kannoin laatikollisen hellapilkkeitä sisälle. Saunalla kävin tyjentämässä tuhkat. Levittelin ne ja toisen, uunin ja hellan tuhkista täyteen tulleen tuhkasankon omppupuiden juurille pitkin hankea niin, että pölinä kävi. Puutarhuri on kyllä sanonut, että tuhka aiheuttaa omenapuille kääpiötautia, mutta 4h-sivuilla ei siitä sanota mitään kun suositellaan tuhkaa lannoitteeksi. Ehkä tuhkaa ei kuitenkaan kannata laittaa kuin joskus, sillä onhan se erilaista evästä kuin kalkki. Maaperän Ph-arvosta tai emäksisyydestä tuhkan sopivuus kai riippuu. Ei ole täällä niitä koskaan mittailtu. On eletty kuin pellossa aina, tuurillaan tolskattu. Ja tämä on tulos. Kaikki on viuhinvauhin!

Klo on ½9. Lähden kömpimään autolle. Ura on vielä kova. Vinha täytyy taluttaa narun jatkona kun ei se vieläkään omaehtoisesti autolle päinkään tahdo lähteä.

Knissa illalla.

KS:ssa oli kirjoitukseni passi/henkilökorttiuudistuksen harmeista. Ja sama otsikonkorjauksella Hesarisakin.

Äänestämäni vihreä pieni nainen ei yltänyt Arkadianmäelle menevään junaan saakka, mutta aika hyvin hän ääniä oli saanut. Toisaalta täältä ei sitten lähde kepujakaan eikä kokoomuksia yhtään kipaletta, eikä persuja! Ainoastaan Kyllönen vasemmistoliitosta ja Piirainen demareista.

Lehdet ja muukin media ylipäätään ovat täynnä vaali-iloittelua tai -suruttelua. Muutamia sellaisia tyyppejä on eduskuntaan nyt valittu, että on siinä pideltävät kunhan ne valansa ovat vannoneet. Se Hakkarainenkin on yhä vain viitasaarelaistensa kannatuksen saanut vaikka jos konkretiaa etsii hänen aikaansaamisistaan edellisistä edustajakausistaan, niin ei ainakaan niiden perusteella missään nimessä syötettäväksemme olisi häntä sinne voinut kuvitella kenenkään kannattavan.

Muuten haluan sulkea hetkeksi vastaanottavat elimeni kaikelta vaaleihin liittyvältä.

Nyt illasta tuli tieto, että Kavilon Seppo on kuollut. Pikkuisen vanhempi minua. Viimeksi näin Kitumarketissa pari viikkoa sitten ja juteltiin niitä näitä. Sanoi vaimonsa olevan kehnossa kunnossa (jo vuosia sairastellut) eikä omakaan terveys oikein hyvältä tunnu. Sairaan oloinen hän olikin. Ei ehtinyt eläkepäiviä yhtään ainutta katsastaa.

Näin se käy.

Luin Paavo Haavikolta lauseen, jossa hän kuin tiuskaisee muiden tekstien väliin, että "...iski jälleen halu kirjoittaa, niin kuin joskus 30 vuotta sitten..."

Entä sellaisille kirjoittajille, joille kynä on kuin kasvain kämmenellä ja kirjoitusta tulee kuin Arto Merisalolta myyntipuhetta millään tavalla pakottamatta? Voiko halu kirjoittaa "iskeä" jos se on jo automaattitoimintaa, taukoja ei ole ja lause syntyy sen enemmittä miettimisittä. Sellaisten kirjoittajien kirjoitukset, vaikka ne olisivatkin erittäin viisaita, hyvin laadittuja, äidinkieleltään loistavaa tavaraa, ovat kuitenkin kuin omaa luonnetta vailla. Ne ovat taidokkaasti solmittuja, maakuntien sapluunoin varustettuja seinäryijyjä, mutta sävyt eivät erotu kuten räsymaton tekijöiden jäljiltä.

Kun saapumiseni jälkeen olin muutamat tunnit yksin, minuun iski kirjoittamisenhalujen sijaan yksinäisyyden tunne. Tajusin, kuinka vähiin ystävät ovat huvenneet, ja miten helposti heistä tulee ero jos joku uusikin ilmaantuu. Virtuaaliystävyydet lahoavat kaikkein nopeimmin. Lihaa luiden päälle ystävyyskin tarvitsee. Ei ne synny rahaa tarjoamalla eikä sitä vastaanottamalla. Kuinka kauan ovat ennen näitä välineitä pelkkään kirjenvaihtoon perustuneet ystävyydet kestäneet? Korkeintan jonkun vuoden ja sitten sanat ovat käyneet merkityksettömiksi. Siksi olen aina suhtautunut epäilevästi ihmisiin, jotka isoin fontein ovat julistaneet ikuista ystävyyttä vaikka eivät ole olleet valmiita edes kahvikupposen äärelle naamatusten istahtamaan.

Semmoisia myö ihmiset olemma. Ymmärtäisimme vain, että niin olemme.

En tiedä, mitä tehdä jos tällainen olotila alkaa vaivata useammin. Johtaako se masennukseen? Kaiken arvottomaksi tuntemiseen? Elämän taittumiseen luopumisen tielle?

Onhan minulla nämä pojat tässä ja vanhemmat lapset muualla ja mielessä, mutta kaipa sitä muutakin elämää saisi ihmisten kanssa olla. Tanssireissuilla nyt ei kummoisia juttuja enää pysty syntymään kun se on vain sitä liikkeenhurmaa ja sekin alkaa jo epäilyttämään, että onkohan tässä enää älyä.

Oikeasti olen alkanut yhä enennevässä määrin huonosti joukkoontuvaksi (lienenkö ollut sitä koskaan?). En halua lähteä kenenkään kanssa pilkille, en metsälle, en ajelulle, en mihinkään. Unimäkeen menen mieluummin yksin kun eivät pojatkaan enää isoa meteliä pitämättä vapaaehtoisesti mukaan lähde enkä Puutarhuria saa hunajalla en kirveellä uhkaamalla mukaani.

Joskus kun tyttäret käyvät lastensa kanssa vaikka saunomassa tai muuten vain, alan vähän ajan päästä toivoa, että lähtisivät jo. Voihan se olla silkkaa väsymistäkin kaikkeen. Tähän toivottomaan elämänkulkuun jossa kaikki on rahasta kiinni. Sen loppumisen vuoksi jokaikinen kuukausi mieli vitutuksen kourissa. Sitten täytyy keplotella ja venyttää penniä ja aina ikävillä mielillä nekin humpallusreissunsa tehdä kun se aina on poissa vaikka seuraavien päivien ruuasta.

Mutta tämänkin kevään vielä saan elää vaikka riemuntunnetta ei helpolla mieleensä saa. Koetan ajatella ihmisiä, joilla on vielä kehnommin, on sairauksia, kuolema silmien edessä, pommit ja pyssyt nurkissa paukkavat. Lapsia ja muita avuttomia murhataan, kidutetaan, raiskataan. Ja kun planeettana Maalla ei ihmisen toimien takia ruusuista tulevaisuutta tule olemaan. Itketti äskettäin sekin uutinen  valaasta, jonka vatsasta löytyi muovia yhden perheen vuoden tuoton verran.

Planeetta Maa on kuin jätteillä täytetty valas jossa joonailla on yhä vain vähemmän tilaa tulevaisuuden unelmille.

Asiat kuitenkin hoidettu. Huomenna takaisin Unimäkeen.

2. Maaliskuu 2019

16.3.2019 lauantai

Raumalaiset kävivät. Laitoin uunilohta, muusia, salaatteja ja muita hörtöjä pöytään, syötiin hyvin ja juteltiin kuulumiset. Lähtivät sitten Kuusamoa kohti. Oli mukava vierailu.

Sitten illalla saunomista ja Napikselle humpalle. Siellä Finlanders.

17.3.2019 sunnuntai

Napiksella salit humpaltajia pullollaan. Kuinkahan kauan Finlanders vielä kiertää? 35 vuotta on pitkä ikä mille tahansa kokoonpanolle saatika muusikoista koostuville. Soittoniekoissa yksilöinäkin saman kammen kääntäminen tekee tehtävänsä. Niin kaikissa ammateissa.

Yhtyeen nimen voi  siirtää nuoremmille vaikka vaiheittain kuten Dallapeellä joka on toiminut 1930-luvulta saakka. Souvarit on toinen yhtye jonka loppupää alkaa olla väistämättä käsillä (42 vuotta). Toista Lasse Hoikkaa ei keulille tule.

Aina tulee uusia musiikintekijöitä jos vain tanssikulttuuri itse pysyy hengissä näiden digitaistojen ylitse. Yksi uusista yhtyeistä tulee olemaan suosittu ja se on Komiat Kauhavalta.

Kommentoin tämän päivän Hesarin Marko Junkkarin juttua Mitä isä teki? (suomalaisen SS-miehen tarinaa jälkeläisen silmille arkistoista avautuneena):

"Kiitos Hesarille ja erityisesti Lars Kihlströmille jota sotaperintö ilmiselvästi painaa. Jaksamista toivon siksikin, että lokaakin jotkut kommentoijat haluavat niskaasi heittää kun tulit kertomaan vakain perustein raskaasta perinnöstäsi.
 
Tätä juttua lukiessa tunnen itsekin, kuinka oman isäni perintö painaa myös minua vaikka hän oli "vain" rivisotilas Rukajärven suunnalla. Väkisellä pohtii, mihin hän siellä syyllistyi muuhun, kuin hyökkäilevän vihollisen torjuntaan ampumalla kaikkea mikä etumaastossa liikkuu.
 
Kaivelin juuri äskettäin erään SS-miehen tietoja itsekin koska hän oli antanut pääkallosuikkaisen kuvansa päivätyn muistokirjoituksen kera äidilleni ja heti törmäsin vaikenemisen muuriin ja kehotuksiin olla suu soukemmalla. Asia on siis äärettömän kipeä edelleen. Ei se ehkä sitä olisi, jos siihen ei liittyisi myös häpeäntunteita. Sehän on myös sisällissotamme muisteluissa ja sotarikosten tutkimuksissa todettu.
 
Isiämme emme ole voineet valita, mutta ehkä heidän ja yleensäkin sen sukupolven edesottamuksista voimme yrittää ottaa oppia. Joistakin masentavista kommenteista kyllä näkyy, kuinka vaikeaa opiksi ottaminen on, ja varsinkin virheiden myöntäminen joka ehdoton oppimisen edellytys on.
Historiassa totuus (useimmiten) paljastuu vaikka pala palalta.
 
Jokipiin "tutkimuksen" paljastuttua tilatuksi on sekin otettava opiksi, ritusteltava julkisuudessa kappaleiksi ja tutkijan status riisua pois postuumisti vaikka varoitukseksi historian väärentämistä aikoville.
 
Nyt paljastuneen, ja uusien kertomusten pian pulpahdellessa julkisuuteen, on puolustusministeri Jussi Niinistön taannoinen, julkinen kannanotto selkeä, hätäpäissään tehty poliittinen virkavirhe jollaiseen ei asemaansa kavunneen pitäisi näin vakavan aiheen kohdalla syyllistyä koskaan. Malttia ulostuloille keskeneräisissä asioissa isoksikin itsensä tunteville."

Illalla kommentteja oli jo puolentoistasataa ja minuakin oli jo siteerattu useissa sekä puolesta että vastaan. Johonkin kommenttiin tekaisin lisäkommentin, mutta heti se alkaa tuntua turhauttavalta jo siksi, että taso lipsuu. Äidinkieli ei ole kaikilla hallussa ja toisilla tunnekuohu räkäisee kuolaa rivien väliin. En muutenkaan usko vaikutusmahdollisuuksiin näiden kautta. Voiko ylipäätäänkään enää vaikuttaa kirjoittamalla? Mihin tämän uutisen perusteella pitäisi? Äärinationalismin estämiseen, vai?

Laitoin Junkkarille sähköpostia eräästä kuopiolaisesta, aiheeseen liittyvästä ihmisestä.

18.3.2019 maanantai

Vein Rellunpippanan jousikorjaamoon Takkarantaan ja tulin kävellen pois (8 km). Kun kerkesin kotiin, soitti korjaaja, että homma on tehty. Tullessa jututin postilaatikolleen tullutta vanhempaa, tuntematonta miestä. Se tiesi kertoa, että toisella puolen tietä olevaa Markun kotia hallitsevat uudet asukkaat. M itse on muuttanut kotiseudulleen Hyrynsalmelle eläkepäivikseen; ilmankos miestä ei ole aikoihin näkynyt. Oltiin Wetteriä rakentamassa kaksi vuotta, että siksikin jäi kaveri mieleen.

Haettiin Puutarhurin kanssa auto pois illemmalla. Satanen työstä, osa 81 euroa.

Kirjastosta Marja-Liisa Vartion päiväkirjoja (3 kpl) vuosilta 1939-1966.

19.3.2019 tiistai

Junkkari vastasi viestiin.

Vartion päiväkirja 1939. Lapsellista tekstiä alkusivut. Mitäpä maailmoja syleilevää lahjakaskaan 15 vuotias olisi vielä osannut tekstata. Kiinnostavimmat kohdat ovat sunnuntaisen Hesarin SS-jutun päähenkilön, Lennartin ("Lenkun") tapaaminen. Selviää kyllä, että täyskasvuisten touhuista ei kyse ole.

Mitäpä aikuisia alle parikymppiset sotilaatkaan voisivat olla, mutta mitä kauheita tyyppejä heistä sotiminen ja murhaaminen sitten tekikään kun viisikin vuotta aseiden tähtäinten kautta maailmaa tarkkailivat.

Olisipa omalta äidiltä löytynyt päiväkirjoja sotien ajoilta. Ja varsinkin niistä päivistä, kun hän Porvoossa tapasi sen SS-Väinön! Nyt täytyy vain kuvitella Marja-Liisan sijaan alle kaksikymppinen Äet-Gunilla. Samankaltaisia haaveita, niiden toteutumatta jäämisiä, ehkä joitain toteutuneitakin unelmia vain. Kova pettymys ja pelko sitten, kun sodat toisensa jälkeen syttyivät.

Entä kun G päätyi naimisiin Taunon kanssa joka sodan haavoja lopun ikäänsä sekin nuoli?

Oliko paras mahdollinen ehdokas?

Minuakaan ei olisi, jos olisi valinnut toisin.

Valinnut?

Oliko se jokin valinta?

Tuurinaalloilla täällä kyrvät seilaavat, lauloi eräskin krapulainen timpuri kesällä kerran.

Marja-Liisan myöhempi aviomies, kirjailija Paavo Haavikko oli ilmeisesti mustasukkaisuuttaan rymähdellyt vaimolleen tästä "Lenkusta".  "SS-episodi" on vaikuttanut kokijaansa voimakkaasti eikä vähiten avioliittosuhteeseen. Haavikko on vedonnut aikuisen M-L:n mieleen myöhemmin "henkisyydellään", Lennart ensirakkautena (?) varhaisteiniin ulkoisilla raameillaan. Pääkallokokardia hänellä ei vielä siinä vaiheessa ole ollut.

Kommentoin Jari Tervon kirjoitusta joka koski JH-ahoa (17.3.HS) Poiminpahan senkin mielipiteeni talteen ja lopulta häviämäään virtuaalitunkioihin oman blogialustanikin mukana:

"Joka on vieraillut Halla-ahon perustamilla ja ylläpitämillä nettisivuilla (mm. facebook) kummastelee, että hän on saanut ne sulkematta pitää. "Keskustelu" niillä palstoilla on lainpykäliä ja kirjoittamattomiakin eettisyyden rajoja rikkovaa. Hän osaa näitä "keskusteluja" ohjailla mieleisiinsä suuntiin, eikä se, mihin mies tähtää, jää epäselväksi.
 
Siinäpä salakavalan oloinen tyyppi, ajattelin jo ensimmäisiä kertoja hänen ulostulojaan katsellessani. Tajusin senkin, kuinka hän oikeasti inhoaa kannattajiaan. Jo se, että miltei tyystin karismanpuutteesta kärsivää ihmistä aletaan kutsua "mestariksi" sai niskavillani pörhistymään kuin jotain kauheaa olisin nähnyt.

Trumpilta "diilin" tekeminen inhokkiensa (äänestäjien) kanssa onnistui, mutta tuskin toistuu siellä enää. Täällä meillä "jytkyt" ovat jääneet varsin ohitsemeneviksi myös, mutta toistuessaan luovat asiallisen politiikantekemiseen turhaa sekasotkua ja oikeat asiat jäävät osittain siksikin tekemättä. Tulevat kalliiksikin nämä sirkukset.

JH-a voi vielä onnistua jonkinlaiseen tulokseen, mutta jos toiset puolueet toimivat taitavasti siitä ei tule olemaan vaaraa. Hän kutistuu poliittiseksi kaasunpäästäjäventtiiliksi yhteiskunnan rapamahasta ja osoittautuu siinä toimessa varsin hyödylliseksi ja historia kirjoitetaan aikanaan siltä kohden varsin maltillisin sanankääntein.
 
Me äänestäjät olemme aina vain välineitä valtaanpääsypyrkimyksissä, mutta vaarallista se on vasta sitten, jos Halla-ahon kaltaiset ääriajattelijat onnistuvat toteuttamaan sen niin, ettei vastavoimia kentälle ilmaannu tai heidät kyetään totaalisesti vaientamaan. Esimerkkejä on tämänkin päivän maailmassa vaikka kuinka paljon. Tämän me tuntokarvat herkkinä säilyttäneet tiedämme, mutta aina kasvaa uusi sukupolvi jolta tieto ja tunto on vähintään hukassa. Suomessakaan emme ole näiltä vaaroilta turvassa.
 
Aapojuhani mainitsi Daniel Kahnemanin. Sen lisäksi Hannah Arendtin Totalitarismin syntyä on myös hyvä lukea näistä aiheista keskusteltaessa."

Ovathan irralliset kommentit kuin orpojapiruja repäistynä pois alkuperäiseltä alustaltaan, mutta näkyy niissä se, mitä aiheesta ajattelen. Niin kuin nyt tästä persupolitiikosta jonka nimenkin lausuminen ja kokonaan kirjoittaminen nostattaa niskakarvat pystyyn. Hänen päätään kehystää laskelmoivan ja kylmäkiskoisen henkilön aura. Punastelu hämää aitoudellaan ja se herkistää monia ajattelemaan, etteihän sellainen ihminen pahaan kykenisi.

Jos tällainen ihmistyyppi saa vallan, emme enää ole turvassa mielipiteinemme me, toisinajattelijat. Toistaiseksi olemme turvassa sillä nuo potentiaaliset pahuuden voimat eivät Suomen poliittisessa ilmastossa pääse toteutumaan niin kuin vaikkapa Syyrian nykyiseltä diktaattorilta (miksikähän se silmälääkärinluihake JH-a:n yhteydessä niin luontevasti mieleen nuljahtaa?). Muut puolueet suutelevat hänen edustamansa agendan hengiltä kuten kerran jo tekivät nuolaisemalla kängin kokoonpanon kahtia. Kokoomus tosin vähän epäilyttää sillä Orpo esimerkiksi laskelmoi jo ääneen hallituspohjan kokoonpanoa kun muut puoluejohtajat ovat kieltäytyneet jo suoralta kädeltä persujen kumppanuudesta.

20.3.2019 keskiviikko

Kävin Unimäessä päiväseltään. Lämmitin uunin, lapioin polut huussiin ja liiteriin. Kaivokin piti kaivella esiin. Lunta 70 cm. Lynxi oli jäätynyt maahan kiinni, mutta enpä sillä pääse ennen liikkeelle, ennen kuin asennan ohjauslusikan paikoilleen. On hakemattakin Juhanilasta vielä jossa se oli hitsattavana.

Suomalaisesta SS-pataljoonasta ja sen muutamasta yksittäisestä, jo kuolleesta jäsenestä, ei heti pääsekään eroon. Mielleyhtymiä asiaan liittyvistä dokumenteista ja muusta kirjallisuudesta pomppaa koko ajan tongittavaksi. Ja keskusteluja ym. tutkimista. Kirjoja pinoksi asti.

Marja-Liisa Vartion pv-kirjojen taustateksteistä löytyy tieto siitäkin, miksi Paavo Haavikolla oli sijoitusmetsiä myös Pudasjärvellä.

Lisäkommentti "mitä isä teki" juttuun:

Luin ne Larsin mainitsemat Marja-Liisa Vartion päiväkirjat joissa M-L kirjoittaa lievästi sekasortoisen nuoruuden mylleryksistä ja suhteestaan Lennart "Lenkku" Kihlströmiin alkaen 1939. Syntyi inhimillisiä mielleyhtymiä nuorten sekalaisista suhteista lukiessa. Marja-Liisa on ollut vasta 15-16 vuotias ja Lenkku 19-20, mutta ikäero ei ole vaikuttanut suhteen syntyyn, sen syvenemiseen ja lopulta myös sänkyyn. Suhde olisi ollut aikansa "lööppikohu" (paikallinen se ilmeisesti olikin), mutta en nyt siihen ota kantaa vaan mietin, miksi Lenkku tietoisesti "hyydytti", otti etäisyyttä niin harkitusti jo koulutuksensa aikana.

Yksi syy suhteen lopettamiseen oli mitä ilmeisemmin se, että Lenkku huomasi M-L:n poikkeukselliset kirjoittajankyvyt ja sen, että hän kirjasi uskollisesti kaikki "Mein Lieblingiinsä", päiväkirjaansa. Se olisi ollut myöhemmin enemmänkin kuin kiusallista (tänä päivänä esim. Larsille aarre), sillä päiväkirjoista olisivat myös Lenkun vaiheet olleet kirjattuna uskollisesti päivittäin. Eli niin valmistautumiset Saksaan lähtöön kuin hänen myöhemmätkin vaiheensa mikäli kirjeenvaihto olisi pysynyt säännöllisesti molempisuuntaisena ja oikea tieto, vaikka rivien väleistäkin tulkittavissa.
Siksi Lenkku myös valehteli M-L:lle sen, että komennus SS-joukkoihin on niin salainen, ettei sieltä saa edes kirjoittaa Suomeen. Sehän ei tietääkseni pidä paikkaansa, mutta keskenkasvuiseen tyttöseen se upposi ja suruahan se aiheutti.

En missään nimessä halua irvailla Larsin huomiolle siitä, ettei hän löytänyt arkistosta viitteitä isänsä sota- tai muunlaisesta sankaruudesta, mutta jonkinlainen sankari hän kuitenkin on ollut Marja-Liisan päiväkirjojen mukaan vaikka hänkin laittoi sellaiset epäilykset juorujen piikkiin. "Heppanen" hän ainakin on naisilleen ollut ja se oli hauska synonyymi herttaiselle.

Siis kovasti inhimillistä se nuorten touhu on ollut ennen, kuin on täytynyt tappotouhuihin lähteä ja se tämänkin tarinan nostattaman surupilven reunuksia hieman kultaa.


Entä jos Haavikko on editoinut M-L:n myöhemmät merkinnät ja yhteydenpidon Lennartin suhteen?

21.3.2019 torstai


Vein G:n ja pari sen koulukaveria rantsuun. Lähtivät Rehjaan hiihtämään. Hirvitti katsella meidän vanhempien aurorallia rantaan! Milloinkahan hoksaavatkaan ilmaston puolesta mieltään osoittavat koululaiset, mikä mielettömyys ja ristiriita kouluihin ja harrastuksiin kuskaamisiin liittyykään versus ilmastopolitiikka ja nuorten itsensä tulevaisuus?


Lukenut olen nyt parissa päivässä kolme Marja-Liisa Vartion kirjaa. Ymmärrän menneiden äitien elämänkohtaloita, elämänuskoa ja tapoja aina vain paremmin kuin oman sukupuoleni vastaavia. M-L ei nyt kovin vakuuttavana esimerkkinä omilla toimillaan asiaa valaise, mutta samalla kun kirjoittaa omiaan, hän tuo siiinä sivussa sen ajan sukupolvensa naisen asemaa ja ajattelua yleisestekin. Ja siihen ajanjaksoon sijoittuu myös oman äitini nuoruus.

22.1.2019 perjantai

Otin Parvilahti/Bomanin Berijan tarhat (1957 Otava) luettavakseni. Unet olivat sitten sen mukaisia.  Eräässä niistä pakkaskirkkaassa ilmanalassa, puuttomilla lakeuksilla teloitettiin kaksi miestä pistoolilla. Pyöveli rallatteli:

pom
pom
pom
POM!

yksi ensin
pom
kaksi sitten
pom pom
lopetus vielä
POM!
jos vielä varvas nytkää
niin
POM
POM!

Pitelin käsiä korvillani etten kuulisi, mutta se oli turhaa. Oksetti. Viskiä pyövelille ja minulle. Ja taas oksetti.

Berijan tarhoissa on alussa merkintöjä naisten narraaja Auervaarasta. Hän on muutaman vrk:n  Parvilahden sellikaverina Katajanokalla. Siivoaa maksusta selliä, saa naisilta lahjoja vankilaan ja tarjoilee kalliita sikareita sellikaverillekin. Kohta Parvilahti kuljetetaan pahamaineiseen Lubjankaan (Moskova) kuulusteltavaksi ja siitä eteen päin lopulta aina Siperiaa kokemaan.

Unto Parvilahti/Boman esiintyy suomalaisista SS-miehistä lukiessa kaikkialla. Pitäisi kai sekin Mauno Jokipiin tutkimus lukea, mutta jotenkin tuntuu nyt vastenmieliseltä koko tilauksesta totuutta kiertävä tutkijatyyppi. Varsinkin nyt, kun on jo luettuna mm. André Swanströmin Hakaristin ritarit (Atena 2018).

Nuljakkeelta vaikuttaa Jokipiin tapaan myös aikalaismuistelija Parvilahti/Boman. Ehkä ansaittukin Siperianreissu Berliini-tekemisistään toisin kuin Vankileirien saaristosta (1973) kirjoittaneella yhteiskuntakriitikolla Aleksander Solzenytsinillä.

Olen nyt aamupvn siivonnut, tiskannut, pyykännyt, lämmittänyt takkaa, laittanut ruokia ja pakannut Unimäkeen lähtöä varten.

Jospa ne täällä kotona pärjäisivät. Puutarhurilla on ensi viikko lomaa ja menee poikien kanssa  J.kylään loppuviikosta.

P:n parantuminen erittäin vakavasta sairaudesta on viime aikoina huojentanut mieliä kovasti.

 Unimäessä illalla.

Olin täällä ennen ½-päivää. Autolla pääsee Näläkömäen th. Joku on ajanut m.kelkalla Kyntöläisen suunnasta, että hyvä sitä uraa pitkin on tarvittavat perille pulkata. Hankalampi olisi, jos tieuraa olisi poljettu hevosrekien kanssa.

Muistan vuosikymmentenkin takaa, kuinka kavioiden kuopat jäisellä rekiuralla eivät käyneet yksiin lapsen askelluksen kanssa. Eikä syvältä hangesta kiiltelevissä reenjalasten raiteissakaan taiteilusta tullut mitään. Olisivatpa savottalaiset sitoneet köydellä reen levyisen pölkyn jälkeä tasoittamaan. Ei se hevosta olisi hidastanut, mutta vakituisten jalkamiesten kulku olisi helpottunut huomattavasti.

Niiden savottalaistenkin, joilla ei hevosta ollut, mutta työmaille piti päästä ja sieltä pois oli matkan mitta mikä tahansa. Armaalan Armaskin, miten se jaksoi vuosikymmeniä raahautua työvälineitä olkapäillään ja eväitä repussaan kantaen kauas saloille oli keli mikä tahansa? Mitä nykynulkkasijat elannon ansaitsemisvaivoista muuta ymmärtävät, kuin että hartioita pakottaa ja silmiä kirvelee tietokoneen ruutua tuijottaessa eikä silti motin mottia työnjälkeä tien varteen ilmesty.

Virtuaalikuutio, mitä se on?

Lunta on 70-80 senttiä. Heti tultuani raapaisin uunin lämpiämään ja rupesin luomaan uraa hankeen.  Siitä täytyy tehdä sen verran leveä, että kahden vesisankon kanssa sopii kulkemaan. Melkoinen juoksuhauta tuleekin.

3 tuntia meni saunalle saakka lapioidessa. Kaivolle vielä sama matka, se jääpi huomiselle. Kävin ennen iltalypsyä Lynxin ohjaus"lusikan" Juhanilasta missä se oli hitsattavana.

Kylän Salesta hain tiskiainetta, tinteille muutaman talipallukan ja suod.paperia. Paikalliset "tarkkailijat" ovat löytäneet jo asemapaikkansa uuden puodin seinustoilta, ja joilla auto on, parkkipaikan ruuduista. Miten ne jaksavat!

Neuvostovenäjän naapurikyttäyksen onnistuminen voidaan selittää hengenlähdön uhkan lisäksi osittain ihmisen lakkaamattomalla uteliaisuudella, mutta pikkukylien joutilaiden harrastusta ei oikein millään. Kenelle he näkemästään juoruaisivat? Tai että jonkun asioilla käväisijän näkemisellä jokin juorufunktio edes olisi. Käväisijää vain vituttaa heidän, kuin piestyn koiran kulmien alta vilkuilunsa, ja vaikka tuntisivatkin, ei reilua tervehdysilmettä kasvoille valaistu. Alemmuudentunne, sekö selittää luihun käyttäytymisen? Mitä ylempänä olevaa minussakaan heidän suhteensa olisi muuta kuin se, että olen enämpi ehkä kuljeskellut ja kokenut?

Ennen pimeän tuloa siivosin hangen päällä lohen. Vinha söi pään ja pyrstön raakana. Maustoin puolikkaat suolalla ja laitoin uuniin. Otin nyt, kun klo on 22 lohen pois ja se oli kypsentynyt hyvin. Vähän piti leivän päälle rasvaisinta kohtaa lohkoa. Välillä nukahdin Berijan loppupuolta lukiessa. Taisin päästä viimeiselle sivulle. Näin jotain väkivaltaista unta tarinasta johtuen. Ja se Boman/Parvilahti oli itsenään nuljakkeena unen tarinassa mukana pääkallokupuineen.

23.3.2019 lauantai

Heräsin varhain. Unessa olin Marja-Liisa Vartion kanssa jossain. Hän oli niin kuin nuoruutensa päiväkirjassa kuvailee itseään, mutta mikä minä siinä unessa olin? En ainakaan pääkallosuikkainen Lenkku. Olisinko ollut muotopuolisuinen Paavo Haavikko jota hävettää lahkeessa pöjöttävä elin?

Vähän vino olo oli kun heräsin.

Tuuli lujalla. Pakastanut niin, että hanki kantoi aamusta. Lapioin polun kaivolle saakka. Lämmitin saunan. Lähden ajoissa Napikselle että ehdin Vuokatin K-markettiin. Maitoa ja leipää, ehkä joku piirakka.

Sonja kävi lapsineen ja markkuineen. Pienimmällä (Silvia) reuhottivat vaattet miten sattuu päällä, mutta tuolla se päivän pehmittämällä hangella uppuroi kuin Pikku Myy, ja Vinha perässä!.

24.3.2019 sunnuntai

Oli kuutamoinen aamuyö Napikselta tullessa. Ihan mukava ilta. Suonella veti taas vasenta jalkaa reidenjuuresta saakka. Pitäisi lähtiessä syödä sillivoileipä niin se estäisi suonenvedot. Jotkut syövät tanssi-iltana muutaman merisuolarakeen ja kai se saman asian ajaisi.

Parvilahti/Bomanin keikka Siperiaan ei ole rehellinen kirja. Siinä kierretään totuutta kuin höyryävää pellavapaitaa pyykkipadasta nostettaessa.

Leirioloista kertovat kuvaukset ja toisten kokemiset ovat aika tavalla oikeat luettuihin muiden kertomuksiin kun vertaa. Parvilahti valehtelee eniten itsestään. Olisiko selvinnyt hengissä reissusta jos niissä oloissa olisi oikeasti sairastunut molemminpuoleiseen keuhotuberkuloosiin kuten kertoo kuin sivuhuomautuksena?

Entä mikä epätarkkuuksien epätarkkuus mitättömässä, mutta niissä oloissa hengenpitimiksi elintärkeässä, pukeutumiseen liittyvässä asiassa sijoittuukaan muutamaan kertaan toistuviin merkintöihin "lepänkuorivirsuista"?

Siis lepänkuori!

Kuka lepänkuorta on käsitellyt tietää kyllä, kuinka hapras siitä tulee kuivuttua, ja ettei se kyllä jalan alla kestä jos sitä ylipäätään virsun muotoon saa taiteiltua.

Kasvaako Siperiassa edes leppää?

Koivuntuohi olisi eri asia, mutta yhtään kertaa tuohivirsuista ei Parvilahti mainitse, eli taisivat olla sellaiset tossut hänelle tyystin tuntemattomat omakohtaisena kokemuksena. Muisteli siis päin lepikkoa senkin asian.

Miksi muuten Parvilahtea ei monipolvisessa kuulusteluketjussa hakattu henkihieveriin kuten järjestään kaikkia muita?

Kuinka tämä nuljake lopulta joka vaiheessa järjesti olonsa niin, että selvisi helpoimpiin hommiin tuosta vain?

Epäselväksi lopulta jää sekin, kuinka oli mahdollista poistua Siperiasta lentoteitse Moskovaan, majoittua hotelliin ja matkata sitten vielä Petroskoihin asumaan hotelliin kuin tavallinen turisiti olisi ollut?

Oikeasti: Mistä ja kenen taskuista sujautetuilla rahoilla?

Kyllä Parvilahti/Boman nämä kuviot selittää, mutta erittäin epäuskottavia juonenkäänteitä kompastelevalla tyylillä tekstaten. Aina toisen käden sormet selän takana ristissä.

Raha-asioita se selittää "omaisuuden" poismyynnillä ja kertyneillä "päivärahoilla".

Tosiaankin "omaisuuden". Ei ole monella Siperiankäyneellä poistullessaan omaisuudeksi kutsuttavaa tavaraa ollut.

Tuli etova olo koko ukosta. Tämä samainen nuljakeluonne rikastutti sotien jälkeen itsensä monella epäilyttävällä tavalla eikä tuntunut kärsivän henkisesti yhtään kokemuksistaan "Berijan tarhoissa", jotka nekin osoittautuivat myöhemmin ihan muuksi, kuin Berijan kängin ylläpitämiksi. Valtiokin korvasi runsain mitoin sallimansa, venäläisten tekemän 19 (20) henkilön ihmisryöstön jossa pumpsissa oli mukana myös Parvilahti/Boman.

Mutta sellaisia kylmät liikemiesluonteet ovat. Ne osaavat käyttää sodat ja kaiken sekasorron hyväksensä kuten Neuvostoliiton myöhempi hajoaminenkin osoitti; rikollinen raha kokoajineen ja käyttäjineen oli valmiina kun valtiojärjestelmä romahti. Tulos on parhaillaan nähtävillä Putiniin saakka. Köyhät vain pysyvät köyhinä koska se on yksi tukijalka rikkaille rikastua. Köyhän potkaisu saviseksikin luonnehdittuun valtion koipeen on aivan turha. Vasta sitten, kun keinolihaksiset jättiläiset alkavat oksentaa ylensyöntiään, tapahtuu uusi romahdus, mutta ei sittenkään alamaisen asema kohennu. He maksavat kaikki romahduksetkin.

Berijan tarhat-kirja tuhoaa valehtelemaan kykenevän kertojansa ansiosta tärkeyden aikalaiskuvauksena Neuvostoliiton hirveyksistä. Mutta onneksi on myös muita, taitavampia kertojia sieltä hengissä pois kahlannut.

Kirjan ilmestymisvuonna 1957 en itse ollut vielä minkään valtakunnan kirjallisissa keskusteluissa mukana.

Tutkija Erkki Vettenniemen painavan kriittinen jälkikirjoitus tässä painoksessa (Otava 2004) on paikallaan.

15 vuotta sitten jo internet-aikakauden alkaessa olla mammutin mitoissa, ovat kaikenlaiset hengentuotteet Berijan tarhankin ympärillä kukoistaneet kuin nokkoset tunkion kupeessa. Ja nythän SS-miesten historian ympärille kehkeytynyt debatti on kaikkine karvoineen niin kauhea lauseitten jäteallas ettei siinä soutelemiseen minkäänlaisen lukijan airoissa puhti piisaa.

Berijan tarhan kritiikittömät lukijat ovat joka tapauksessa luku erikseen ja heitä on varmasti ollut runsain mitoin kymmenille vuosille sijoittuvien uusintapainosten määrästä arvioituna.

25.3.2019 muanantae

Lunta viistossa muodostelmassa pohjoisesta etelään. Käpytikka hauskuutti katselijaansa nokkimalla ylösalaisin talipalloa, ja vaikka tuuli heilutti oksaa kiivaasti, ei kynsi livennyt.


Lynxin osan hitsaus on kyllä onnistunut, mutta boorit eivät osu kohdilleen, on mennyt soikeaksi. Olin tyhmä kun en vienyt koko iskunvaimentajanjalkaa, että olisi J voinut hitsatessa tarkistaa oikean asennon. Voe paska! Olisi hyvät hanget ajella puita metsästä.

On täällä kyllä tekemistä. Pitkä pino halkomattomia pölökkyjäkin viime syksyltä. Ottaa vain päähän aina noiden rotteloiden remppaaminen kun se ei ole mun juttu koskaan. Irroitin eilen kuiten sen jalan ja vein Juhanilaan. Toin sieltä ohran- ja auringonkukan siemeniä tinteille.

Epäolennaisiin menee taas aikaa. Niin kuin nyt lukemiseenkin. Aloitin Parvilahti/Bomanin Terekille ja takaisin-sepustuksen (Otava 1958) eikä tuleva lukukokemus hyvää lupaa. Sama valehtelija on liikkeellä kuin edellisessäkin lukemassani. Painosmääristä eikä uusinnoista ole minulla tietoa, mutta varmasti kaikki elossa olleet SS-miehet, suomalaiset vanhat ja uudet natsit sekä heidän omaisensa ovat kirjan hankkineet.

26.3.2019 tiistai

Terekille ja takaisin kirjaa lukiessa on ajateltava, kuinka silloisia nuoria, veren vilkkaudesta kärsiviä miehiä huijattiin kansainvälisen sotapolitiikan välineiksi surutta. Mitään muuta merkitystä ei 1400 miehen värväämisessä tapattamaan itseään ole ollut.

Vaikka tuon joukon urhokkaat olisi tykitetty hengiltä heti alkutaipaleilla, ei itse sodan kulussa olisi tapahtunut minkäänlaista muutosta nyt tunnettuun verraten. Heistä olisi ollut paljon enemmän tekijöiksi jossakin Kannaksella tavallisina rivimiehinä kuin järjettömässä laivauksessa natsien kelkkaan.

Kalliit ovat olleet pääkallokokardien lunnaat, ja häpeä päälle kunhan kaikki piilotettu esille tongitaan.

Tämä häpeä olisi kuulunut langeta myös Mannerheimille, Rytille jne. sillä heillähän valta ja voima vielä 1941 on ollut SS-porukkammekin suhteen.

Kirjan nimi huijaa sillä eihän Boman itse edes käynyt Terek-joella saakka vaan hänet käännytettiin, ("kutsuttiin") Berliiniin toimisto- ja yhdysupseeriksi kesken matkan. Hänen "viimeinen taistonsa" käytiin pienessä kylässä jossa hän ampuu kaverinsa kanssa maissipeltoiväijytyksestä muutaman venäläissotilaan hevosten selästä alas.

En tullut tehneeksi sivukohtaisia muistiinpanoja, mutta kuinka epämiellyttävän epäuskottavasti Boman kirjoittaa erään kylän tyhjennyksestä siten, että asukkaat itse alkavat jahdata ilman eri kehoitusta naapureinaan asuvia juutalaisia, tappaa heitä perheineen ja ryöstää omaisuuksia ja polttaa taloja. Ja kuinka he "huvittuneina" seuraavat sivusta tuota hirveyttä. Kertojan ääni ei tälläkään kohtaa vakuuta. Rehellisemmät kokijat ovat aiemmin kertoneet aivan muuta.

Olipa Parvilahti/Bomanin tai Boman/Parvilahden valikoivasta kirjailujuudesta mieltä mitä hyvänsä, niin kaikenlaisia mielleyhtymiä lukiessa ilmaantuu. Optikkoliike Prisma Pohjoiseplanadi 2:ssa on ollut SS-miesten värväyksen aikana tärkeä paikka. Samannimisenä eräs kauppaketju on senkin jälkeen säteilyttänyt monisärmäisiä valokuvioitaan kulutuksen ihanaan valtakuntaamme. Jälkimäisellä tuskin kuitenkaan on natsiaatteen kanssa ollut mitään tekemistä muuta kuin että kaikenmieliset ovat tervetulleita ostamaan, ostamaan, ostamaan...

Kauppa, paitsi että sananlaskun mukaan se kannattaa aina, on niin yksittäisenä liikkeenä kuin myös nykyisin instituutioksi luettavana alueena kulttuurisesti rajattu alue, jossa tasa-arvo parhaiten toteutuu.

Se, joka voiton kaupankäynnistä korjaa, ei koskaan katso millaisesta kourasta rahan (olipa se minkä niminen tahansa) tempaisee. Kaikki käy. Samalla kassalla voi nähdä huntuun pukeutuneen naisen, hakaristitatuoinnein koristautuneen "wiikingin", vegaanin, hipsterin, presidentin, puoluejohtajia kaikilta laidoilta, poskensa luomeen puhuvan toimitusjohtajan, keltaliivisen duunarin, lapsia, vanhuksia jne. jne..

Rajoilla täytyisikin olla Prisman ja K-Citymarketin pylväskoristeiset portit joiden yläpuolella lukisi jotain kaupankäynnin vapaaksi tekemisen siunauksesta. Tämä tällainen tasa-arvoinen aitaus taitaa jossain Venäjän rajan läheisyydessä jo ollakin. Oliko ne Lappeenrannassa  ne "laatikkokaupat"?

27.3.2019 keskiviikko

Hankiaishiihtolenkillä (2 h) Vinhan kanssa. Lapinpöllö liiteli aukean ylitse ja jäi tarkkailuasemiin tuulen katkomaan näretolppaan. Jänesten jälkiä paljon ja kaksi näätää oli viuhtonut hangella rinnakkain kovaa kyytiä. Minkkikin oli pujotellut suo-ojan jäätyneellä pohjalla. Jäljet erottuvat nyt hyvin kun tuprautti iltayöstä uutta lunta hangen päälle. Vanhoja sudenjälkiä oli Villelänsuon laidalla ja hirvien makuukset Pohjoismäen suunnassa. Pyitäkin pyrähteli Vinhan ulottumattomiin.

Villelänrinnettä ei Unimäki-Villelä-polun varrelta oltu aivan kokonaan hakattu kuten pelkäsin. "Vain" oikealla puolella oleva vanha kuusikko oli hävinnyt ihmismaailman helevetinkattilaan.

Lista tänään ruokinatpaikalla näkemistäni linnuista (useita aina lajiaan):

talitintti
töyhtötiainen
hömötiainen
sinitiainen
kuusitiainen
tikli
punatulkku
närhi
käpytikka
urpiainen
keltasirkku
vihervarpunen

Oravakin kävi.

Perhana, taisi lentsuvirus raivata väylän nenääni! Pakottaa jäseniä ja on saamaton olo. Räkää riittää, piti ottaa yksi kesäpaita niistämiseen ja kohta sekin ihan liisk! Lukiessa silmät vuotavat.

Nyt illasta alkaa lämpö nousta. Ei jaksa saunaakaan lämmittää.

28.3.2019 torstai

Yöllä kuumetta 38,8. Painajaisten puolesta oikea "liskojen yö"!

Jakauduin eräässä painajaisessa ainakin neljäksi ja jokaisella oli raajat taipuneet linkkuun selänpuolelle kuin hetekasta. Kolistelin sitten torsona mitään asialle voimatta. Päätä särki ajatuksia tuhoavasti. En kuitenkaan tuntenut pelkoa, mutta vihasin sitä, kun tahdonvoimani ei riittänyt painajaisen katkaisuun. Jotenkin seitsemän maissa aamulla se kuitenkin onnistui ja olin jälleen kokonainen, mutta niin  kipeä, että sängystä nousuun tarvitsin raapia tahdonvoimien rippeetkin kaikista mielennurkista avukseni.

Miten jaksan ajaa Kniin? Puuro kyllä meni mustikka/mansikkapaksteiden kanssa hyvin alas. Oli oikeastaan nälkäkin kun ei eilen tullut kuin lohta leivän särpimenä nautittua. Pitää rämpiä saunaa lämmittämään vaikka kontaten. Onneksi kannoin eilen vedet ja puut sinne.

29.3.2019 perjantai

Jaksoin eilen tänne Kniin, mutta tuntui se matka pitkältä. Aivastutti ja yskitti koko ajan eikä minkään valtakunnan lakanat riitä räkätulvan kurissa pitämiseen. Puutarhuri oli jo lähtenyt poikien kanssa Jyväskylään. Eipähän pärskintäni tartuta heitäkin.

Sitten oli vielä "Liskojen yö II" kestettävä. Nousin jossain vaiheessa mittaamaan kuumeen joka oli jälleen liki 39. Mittasin verenpaineenkin, mutta arvot olivat hyvät: 123/64, syke 50. Toisella kertaa kun kampesin sängynlaidalle istumaan ajattelin vähän hätäännyksissäni, että jos nyt pitäisi soittaa apua, niin miten se onnistuisi? Yskiminen vie kertakaikkiaan voimat ja ruppi niin kipeä ettei höyhenellä sivelyä se sietäisi. Päänsärky aivan käsittämätön.

Pahimmassa painajaisessa oli Paavo Haavikon päitä lukematon määrä ja jokaisen pään perässä luikerteli pitkiä, kirjojen sivuista ja sanomalehdistä kieritettyjä "häntiä" jotka kieppuivat ja luikertelivat yhtenä sekamelskana laakeilla alustoillaan. Ja koko ajan luin niistä tekstejä. Samaa fragmentinpätkää saatoin tahkota kymmeniä kertoja ennen kuin vaihdoin uuteen tekstiin. Taisin lukea yhden kokonaisen novellinkin. Viimeiset kaksi fragmenttia muistin kun jälleen sain tajuni takaisin (klo oli vasta ½5).

"Kun kaikki alkoivat tavoitella onnea, joutui maailma saalistajien käsiin."

Sitten en sitä toista muistakaan kun kynän käteen otin.

Koskahan ne kehittelevät sirun joka asennetaan aivoihin ja jonka avulla tallenetaan kaikki unennäötkin? Ja etäyhteys valtionkonttoreiden valvomoihin! Maailman vankilat olisivat sen jälkeen oikeastikin täynnä ajatusrikollisia kuten dystopiakirjallisuudessa on jo kauan sitten kuviteltu.

30.3.2019 lauantai

Aloitin vakoiluhistorian eräiden sivujen lukemisen: Otto Kumenius Vastavakooja (1984 suom. 1989 Seppo Heikinheimo, Gummerus).

Yöllä vain 37,5 kuumetta, eli ohitse se tämäkin painajaispilvi ajelehtii. Painajaiset olivat vaihtuneet leipomontuoksuihin, kanelipulliin ja kaakaokutsuihin. Yskittää kyllä edelleen.

Onkohan illalla Napikselle lähtöjä? Nuorempana harvoin mitkään romuskat tanssireissuilta poispitivät. Tosin rasitus ei ole ehkä hyväksi, ja kun on tätä ikääkin jo pikkuisen. Mulla kun on se synnynnäinen hiippaläpän fuskaaminenkin. Sehän voi vaikka tappaa jos flunssasta väsyneenä jumittaa kesken humpan. Toisaalta hyvä kuolemahan se vain olisi. Kun ihminen ylittää tietyt ikävuodet on osattava ottaa jo luonnollisena asiana, että ihan mikä päivä vain tämä elämisen"lysti" on ohitse. Sitten lystäilevät vain lahottajasienet, madot ja bakteerit.

Vastavakoojassa selostaa kirjailija itse toimiaan vastavakoojana. Varauksellisuus on tekstissä jatkuvasti läsnä. Se lienee ammatista siviiliin kulkeutunut pakkotila. Ja vaikka aikaa on kulunut muistelusten ilmestymisajankohtaankin (1984), niin ei varovaisuus ole matkan varrelle jäänyt. Rivien välitkin on verhoiltu epäluulon kaihtimilla.

Sivulla 139 vastavakooja Otto Kumelius kertoo suorasukaisen arvionsa suomalaisista SS-miehistä:

"Vuoden 1943 loppupuolella Saksassa palvelleet suomalaiset SS-miehet olivat palanneet Suomeen, mutta olivat aikoneet palata takaisin luvattuun maahan niin pian kuin mahdollista. Tässä tilanteessa Suomen hallitus kielsi heitä poistumasta maasta, ja virallinen perustelu oli se, että heitä tarvittiin täällä. SS-miehet joutuivat suunniltaan. He olivat fanaattisia natseja, ja heidän johtajansa kutsuttiin erilaisiin kokouksiin.

Osa kokouksista oli julkisia, ja niissä kiroiltiin hallitusta. Osa kokouksista oli kuitenkin salaisia, ja sen, mitä niissä kiroiltiin, tiesi vain suppein SS-klikki. Oli siis syytä huoleen, sillä vastavakoilun piirissä olimme tietoisia siitä, että suomalaiset SS-miehet olivat vaarallista ja epätoivoista väkeä, joka ei antanut demokratialle arvoa pennin vertaa."

Siis "fanaattisia natseja" on aikalaisvastavakoojan arvio Saksaan lähteneistä nuorukaisista. Ehkä  heistä kaikki eivät lähtiessään olleet natseja vaan heistä sillä reissulla tuli jopa fanaattisia sellaisia?

Sota pesee aivoja tehokkaasti koska siihen palapeliin kuuluu kiinteänä kuviona myös aivopesu, yhden asian alati toistuva propaganda. Ja ruuti säilöö tuon psykedeelisen jargonin keskenkesvuisiin aivoihin  kuin leppäsavu arominsa hirvenlapaan. Niiden vaikutus jatkuu ikävimmillään sukupolvelta toiselle kuten olemme sotien ihailussa kautta aikain kokeneet. Nyt eletään niitä aikoja, jolloin nuo savustuskaasut ovat jälleen hämärtämässä lajimme järjenvaloa.

31.3.2019 sunnuntai

Aamulla varhain nuori alkuasukasmies on tärskäyttänyt Kiteellä autollaan päin vastaantulijaa. 3 kuollutta, 3 loukkaantunutta. Kaamea tapa itsemurhalle. Missähän "wiikinkien" lippukulkueprotestit tällaisten, vähintään joka keväisten tapausten estämiseksi viipyvät?

Tulihan sitä eilenillalla Napisreissu tehdyksi. Tauti "valui" humpaltaessa melkein pois. Aamulla heräsin kuitenkin aika kovaan yskään ja ääni on aikatavalla poissa. Muuten ihan hyvä mieli siitä, että kävin jaloittelemassa.

Jos elonpäiviä vielä jatkuu pariakaankymmentä vuotta, niin voisin melkein ennustaa, että näen minäkin seuraavan huomattavan tyrannin, joka jossakin päin maailmaa (Euroopassa?) ratsastaa valtaan ilmastopolitiikka-satulasta käsin.

Väistämätön ilmastonmuutokseen vaikuttamisprosessi tuleekin olemaan maailmoja mullistava, mutta huono puoli ennusteessani on tietenkin tuo "tyranni"-arvonimitys, sillä tällekin "johtajalle" tulee olemaan tärkeintä vain valta ja oman, sekä lähipiirinsä rikastuminen/paksusti eläminen. Ilmaston hyvinvointi on vain asevoimien ja järjestelmien käynnistämiselle syy, jolla valta-aseman voi saavuttaa. Aivan sama, minkä se maksaa, vaikka sitten viimeisetkin elonkehän happivarannot.

Jos ilmastopolitiikalla ratsastavia tyrannisauruksia nousee Tellukselle useampia yhtäaikaa, ne valjastavat alamaisensa sotaan toisiaan vastaan, ja niin kolmas maailmansota tulee olemaan  viimeinen sota, mutta verrannollisesti yhtä paradoksaalisista syistä kuin kaksi ensimmäistäkin.

Puutarhuri ja pojat tulivat nyt illalla Keski-Suomen reissultaan. Hyvä keli siellä oli ollut ja ajomatkat myös. Laitoin ruuat heitä varten, mutta kukaan muu ei syönyt kuin minä. Olivat lähtiessä syöneet hyvin ja sitten tullessa tietysti titjasseet imeliä. No, onpahan huomenna mitä lämmitellä.

Luin Kumeniuksen kertomuksen loppuun. Tarkempaa, reippaampaa editointia kirja olisi vaatinut. Lopussa oli falskuuta enempi kuin alkupuolella. Oman itsen korostaminen ja isänmaallisuudella hehkuttaminen oli kovasti ärsyttävä elementti pitkin matkaa. Miten olisikaan tärkeä kirja siinä asemassa olleelta mieheltä jos olisi kaikkia salaisuussääntöjä pilkaten kirjoittanut niin kuin asiat ovat olleet. Kaikenpuolisen vihan ja kateudentunteet olisi pitänyt jo sen ikäisen (s.1912) miehen osata laittaa aisoihin. Niiden tunteiden purkaminen ei puolikkaiksi käsiteltyinä ole lukijalle hyvää luettavaa. Jos aihe ei olisi kiinnostanut niin en olisi kirjaa loppuun saakka jaksanut tahkota.

Seppo Heikinheimoa (1938-1997) suomentajana ja aikansa häpeilemättömänä kriitikkona hieman kummastelen jos ei kirjaa kääntäessään ole kyseenalaistanut vähintään sen epäilyttävää sävyä. Tai eipä kai suomentajalla sellaisia valtuuksia olekaan, on vain käännettävä mitä muulla kielellä (ruotsiksi, saksaksi vai espanjaksi?) on Kumelius muistelmansa kirjoittanut. Voihan olla, että omissa piireissään on käsillä olevasta käännöstyöstäkin (1989) argumentoinut ilkeästikin kuten siunattuna tapanaan oli useammassa asiassa aina Mätämunan muistelmiinsa (Otava 1997) saakka kunnes ampui itsensä.

Hesarista luin joskus aiemmin Otto Kumeniuksesta Virpi Mellerin kirjoittaman nekrologin 26.10.1996. Muuta hänestä ei lehden arkistoista löydykään, ainakaan pikahaulla.

Haeskelin HS:n sivuilta myös mahdollisia kirjoituksia Unto Parvilahti/Bomaniin liittyen, mutta aika vähän niitäkään löytyy. Otsikoihin saakka vain pääsen kun ei ole taaskaan lukuoikeutta kun edelliset "tutustumisilmaiset" lakkasivat. Olin niitä ottanut sekä pojan että itseni nimissä jälekkäin ja se onnistui vaikka sama osoite. Ei minulla ole varaa kahteenkaankymppiin/kk ostaa netin lukuoikeuksia, että harmittaa se. Paperihesarin naapurin Anelma siirtää laatikkoomme sisällä sitä käytettyään. Arvo ei enää kykene lukemaan, mutta ei anna lupaa tilauksen katkaisuunkaan.

Anelmallakin on näkö jo menyt niin kehnoksi, että vain ruokareseptit se leikkaa lehdestä torstaisin talteen. Taitaa sekin olla vanha tapa vain. Mitäpä kaksi vanhusta kovin paljon ruokia itse jaksavat laittaa. 4 kertaa päivässä käyvät kotiavustajat, muun ajan Arvo istuu telkkarin ääressä kuulokkeet korvilla kunnes viimeisellä käynnillään avustajat vyöräyttävät miehen petiin odottamaan aamua. Yöt ovat kuulema joskus aika pitkiä.

Anelma kuuntelee äänikirjoja tai nukkuu vain. Joskus tulee ja soittaa ovikelloa, istuu hetken tuossa keittiön pöydän ääressä tai eteisen jakkaralla ja lähtee kömpimään kadun ylitse kotiinsa. Pieniksi ne piirit menevät ennen kuin lopun ovi aukeaa.

Onpas tässä ollut editoitavaa. Sunnuntaipäivä kulahti kivuitta vaikka välillä nukuinkin.

Otto Kumeniuksen vakoilutarina on siis loppuun kaluttu inhottavuus, mutta ehkä jonkinlaisen kuvan sekin antoi yhteiskuntamme pimeistä voimista. Ja senkin, etteivät sellaiset voimat vakoiluineen ainakaan ehtymässä ole.

Päivänpolitiikasta vähän:

Suomessa Persun perkeleet nousussa! Mikään muu ei (taaskaan) selitä sitä, kuin että kansalaisten omat päät joilla ne väittävät itse ajattelevansa, ovat täysin tiltissä yhden päällepäin täysin haljun sössöttäjän takia jolla kuitenkin on kylmät aikeet.

Mihin terveet vaistot yksilöiltä haihtuvat?

Jos Persupuolue voittaa tai tulee jopa kakkoseksi, tietää se politiikan vääristymien lisääntymistä ja neljä vuotta on liian lyhyt aika niiden oikaisemiseksi. Ja helevetin pitkä oikaisun odottajille. Yhteiskuntarauhakin on koetuksella ja se taas tietää lisälaskua kaikille.

Ukrainassa koomikko Zelenskyi on kiertymässä istuvan presidentti Porosenkon kanssa toiselle kierrokselle. Olin kyllä ajatellut, että Julija Tymosenko olisi ollut se toinen. Entä jos Zelenskyi on oliogarkien kustantamien kybertunneleiden kautta ujutettu Putinin troijalaisversio?

Entringin hyllystä löysin jokin aika sitten kellon, joka on värejä myöten täsmälleen samanlainen kuin mikä herätti minua aamuisin aitasta 1970-luvulla. Tuo kello jopa toimii.