Soihtuja sytytellessä

19.12.2022 maanantai

Isä Tauno kuolleena 40 vuotta. 

Puoli tuumaa syvemmälti kun olisi verivenäläisen pikakiväärinkuula isänkin selkää Ontrosenvaaran pirstaksi tykitetysssä männikössä 5/8/44 kyntänyt, en minäkään olisi elonkehää pilaamaan edes vilahduksena pistäytynyt.

Ovat ne pienestä kiinni meidän turhienkin ihmisten olemiset.

20.12.2022 tiistai

Näinä vuodenaikoina lienee loppuelämässäkin aina jossain pakkokuunneltava Loiron joulun varpusista ja sydämeen syntyvistä jeesuksista; en vastenmielisempää musiikkia tiedä.

Ukrainan hädän takia ei sydämeen mitään muutakaan enää synny. Kyynistyy ja kylmenee vain sekin. Parempi olisi hiljetä kaikkien eikä vain minuutiksi kerrallaan. Vaikka niiden 245 000 Venäjän Isänmaallisessa Teurastussodassa syntyneen ruumiin äärelle minuutiksi kerrallaan.

21.12.2022 keskiviikko

Heräsin aamukolmelta tyrkkimään talvea penkkoihin. Anelman ja Riston pihoilla meni tunti, oma jäi vielä enämpi kuin puolitiehen, mutta ei sillä niin kiire ole. Ei kai olisi nuilla ensiksimainituillakaan...

Viime päivien ääliöisimmät uutisotsikot ja niiden perään värkkäillyt artikkelit  kertovat ylenpalttisen tiedon juurakoissa kompasteleville lukijoillekin, kuinka rikkaat kuluttavat enämpi sähköä kuin köyhät ja kuinka inflaatiosta johtuva ruuan (ts. kaiken -myös sähkön) hintojen kallistuminen kurittaa eniten köyhiä. Oikein on pitänyt tutkijoilta toimittajien nuokin asiat kysyä. Ja asialle pataljoonan verran  yliopistojen tutkijoita ensiksi kouluttaa ja valtion avustaa.

Millaisen yhteiskunnallisen kuvan luomiseen edellä mainittuja asioita tutkitaan ja niistä uutisia tehtaillaan? 

Yritetäänkö niillä laastaroida haavoja, joita eriarvoisuus kansalaisten välillä aiheuttaa? Ilmaista kierrellen ja kaarrellen, että demokratian paksusti voiva hallitsijakerros on muka huolissaan heikommin pärjäävistäkin sanomalla, että onpas se nyt kamalaa kun ette voi yhtä paljon kuluttaa kuin rikas naapurinne. Päälle sitten muutamat fraasit siitä, kuinka päivä risukasaankin joskus paistaa. 

Muttaettä leikataan nyt kuitenkin ensin sosiaaliapuja hieman että ne, joilla yltähypäten on, eivät miljoonaakaan miljardeistaan menettäisi...

22.12.2022 torstai

Tämän päivän "kohun" aihe riehuu männiköistä ministereiden pöydille; hiilinielumme jätättävät pahasti.

Se on ollut tosi hyvin kauan aikaa, mutta niin kuin kaikki katastrofit, niihin oikeasti herätään vasta sitten, kun ne alkavat toteutua. Venäläisten teurastaja-armeijan hyökkäyssodan alku on viimeisin konkreettinen todiste tästä; siihenhän ei uskottu ennen kuin tankit rajan ylitse alkoivat kolistella. 

Veikko Vennamo ilkeili seteliselkärankaisista vaikka itsekin oli, mutta eipä nyt kukaan älyä tarkastella Suomimuorin seteliselkärankaisuuden tilaa vaikka se ei muulla polttoaineella toimikaan kuin biljoonilla rahaksikin nimetyillä arvonmittareilla. 

Ilmastonmuutos ei tule korjaantumaan tsiljoonillakaan valuuttamäärillä ovatpa ne taaloja, euroja, juaneja, ruplia tai millä ikinään sitä kirottua tarvekampetta missäkin kutsuttaneenkaan.

Päästökauppa! Kironnut olen ennenkin tätä markkinamiesten lanseeraamaa nimitystä jonka hokeminen ja pörssiin saatteleminen on viemässä elonkehästä viimeisenkin hapen.

Mutta turha on lajimme rakentamia tuulimyllyjä vastaan taistella, vai mitä Greta Thunberg? 

Penttti Linkola-vainaan suusta ei viimeisiä sanoja voi viedä koska niistä on jo ne tummemmat raidat elonkehän sateenkaareen sivallettu: "Mitä minäkin koko pikkulintututkijan ja kalastajanelämäni ajan saarnasin?"

23.12.2022 perjantai

"Lapin hylänneiden aasialaisten tilalle tuli matkailijoita, jotka eivät sylje lasiin", otsikoi HS. 

Juu, viinalla ne ennenkin tunturienkupeiden raiskaukset on kustannettu, ja eritotenkin voidellut. Siellä ei ole koskaan lasit sylkemistä varten olleet sen enempää paikallisilla kuin lumihankeen oksentelemaan kulkeutuvilla turisteilla olivatpa nuo mistä päin Tellusta tahansa sinne ilmakehää mennen tullen saastutellen lennähdelleitä.

"Lapin luonto lyö outoa turpaan...", voi kun parskauttaisikin, mutta kun se, luonto, on nutistettu niin perinpohjin, että turha toive sekin.

24.12.2022 lauantai

Yoval Noah Hararin essee Hesarissa päivän parasta antia. Hän murjoo sanankuulin nykyistä, euroopassa riehuvaa teurastussotaa, sen syitä ja syyllisiä. Tällä kertaa hän ei kuitenkaan sano halaistua sanaa maapallon pahimmasta uhkasta, eli lajimme nopeuttamasta ilmastonmuutoksesta ja sen seurauksista kaikelle elolliselle vaikka siitä nimenomaan kaikkien kynänkynteen kykenevien pitäisi esseidensä muista ydinaiheista piittaamatta riviensä väleihin kita levällään vaahdota. 

Olisi nyt loppukaneetiksi edes antanut arvionsa siihen, kuinka Moskovan Zaatanan aloittama Venäjän Suuri Isänmaallinen Teurastussota vaikuttaa ilmaston lämpenemisen estämiseksi jo tehtyihin kansainvälisiin sopimuksiin ja tuleviin ilmastokokoustamisiin.

Minä jos sanon oma arvioni, että Moskovan Zaatanan sotatoimet myöhästyttävät ilmastonmuutoksen torjuntatoimia vähintään sadalla vuodella, ts. 100 vuotta liian myöhään, niin sillä ei ole mitään virkaa, mutta jos sen sanoisi nimekäs, 8 miljardisesta laumasta esiin repäistynyt historioitsija, häntä ehkä viiksikarvan värähdyksen verran kuunneltaisiinkin.

Auttaisiko peruuttamattoman ääneen toteaminen sitten yhtään mitään näin vakavassa asiassa, niin se jos mikä olisi uuden toivottomuuden lähde vain.

Mummilassa käytiin nyt illasta. Oltiin sieltä pois tuossa yhdeksän maissa. Elias, joka tuli toissapvnä Oulusta ajoi mennessä ja Paulus tullessa. Minä soitin menomatkalla tunnin puhelun Heimosedälle Oulunkylään kuten parin viime vuosikymmenen aikana on viimeistään joulunaattona tapanani ollut. Joka kerta kuitenkin jännitän, koska sieltä ei enää vastata.

Heimo oli vielä ihan järki päässä ja kropassa joulufiilikset. Yhden lapsenlapsensa insinööriksi valmistumistakin olivat vastottain juhlineet ja nyt odotteli tytärtään joka hakee kotiinsa joulunviettoon.

Sitten tuli viesti siskolta, että kohtapian kuusikymppinen Lainatädin poika on saamassa vauvan liettualaisen naisensa kanssa.

Lainalle en ole koskaan soitellut. Hän on jäänyt täysin vieraaksi vaikka vuosikausia lapsuuteni mummolassa asuikin perheineen. Heimoveljensä on ollut syntymävuodestani saakka Helsingissä, mutta häneen minulla on jokin "henkinen yhteys" ollut koko aikuisikäni ja ihan helppoa jutella maailman asioista.

25.12.2022 sunnuntai

Tasaisia, pikkupakkasen sävyttämiä joulukelejä pitää.

Joululahjaksi sain HS:n tänä vuonna kustantaman Jussi Niemeläisen Valko-Venäjä, haava Euroopan sydämessä. Luin jo muutamat sivut.

Tabletille tilasin lukemiseksi joku aika sitten Ricards Gaveliksen Vilnan pokerin (2022 Siltala) jonka ääreen kun nukahtaa alkaa omat aivot jatkaa sen tarinaa omille elämänrappusille sopivaksi.

Vilnan pokerin kritiikkikirjoituksessa peloteltiin sen olevan vaikealukuinen&-tajuinen, mutta ei minulle tuota sen viestin tajuaminen minkäänlaisia vaikeuksia. Jo se, että näen sen sisällöstä niin merkillisiä unia, kertoo kirjan onnistumisesta.

Tuo toimittaja-ammattilaisen nopeaan tahtiin kirjoittama Valko-Venäjä-raportti tuntuu alkuun enämpikin sellaiselta, että en heti menisi ylistämään onnistuneeksi. Mutta alussa se vasta onkin, etteipäs hättäillä.

26.12.2022 maanantai

Elias lähti Kuopioon kavereitaan tapaamaan. Komensin yläkerran pojat siivoamaan, mutta kun ei alkanut tapahtua, lampsin siivouskamppeiden kera sinne ja panin tuulemaan. Siinä ne sitten havahtuivat itsekin huomaamaan, että mistä on muutaminakin päivinä huomauteltu kun roska- ja vaateläjät oli sängyille kasattu. 

Yläkerran lämminvesivaraaja alkaa vissiin tulla tiensä piähän. Vesi lämpenee korkeintaan nelikymmenasteiseksi eikä riitä yhden henkilön suihkussakäymiseen edes. Jos saisi pelkät vastukset vielä niinkin vanhaan (1990-luku) niin ehkä halvemmaksi tulisi. Varsinkin jos itse osaan sen vaihtaa. Pittääpä tutkia.

Kävin kiäntämässä varaajan kytkimen kakkoselle sillä oletuksella, että kolmosen kohdalla kytkimessä on jotain häikkää. Huomennapa sen sitten näkköö.

Rautjärvellä jumalienpalvelijoille tuli kirkosta kiire kun jouluiset soihdut syttyivät ulkonurkkiin. Sen jälkeen paikallinen vanhapoika oli muutaman kymmenen kilometrin piässä pannut talonsakin ja autonsa tuleen ja ehkä tappanut itsensä, että saattaapi syyllinen jo olla nimismiehillä tiedossa.

Eipä tulleet jeesukset, ei jumalat auttamaan siinäkään katastrofissa... Eikä niitä näy Ukrainankaan toisella tavalla tahallaan sytytettyjen kotien äärellä tukahduttamassa zaatanoiden soihtuja...

Rautjärven ohitse pari kesää sitten pyöräilin H:n kanssa Kotkaan mennessä, mutta ilmeisesti en juuri tästä tuhoutuneesta puukirkosta kuvia ottanut. Samoilla kulmilla olevista punatiilikirkosta ja vanhasta puisesta kuvia löytyi.

Vinhalla jokin kapi lie kun selkäpuolelle kutiava laikku ilmestyi. Suupielet, silmänaluset ja korvien sisäpuolen ihottumat kertonevat samaisesta vaivasta? Elukkaliäkärillä kai sitä olisi käyettävä, mutta mitenhän kalliiksi tulisi...

Varasin ja maksoin majoituksen yhdeksi yönseuduksi Oulun lentokenttähotelliin. Lähden keskiviikkona viemään Eliaksen, P&G lähtevät mukaan. E:n pieneen kämppään tietysti jotenkin mahduttaisiin, mutta pitäisi patjaa ja peittoa kuletella enämpi matkassa kuin kyytiin mahtuu.

Kolmen hengen yöpyminen uamiaisineen oli 138€. Samalla P käy kyselemässä ensi kesäksi työpaikkaa lentoasemalta.

27.12.2022 tiistai

Yläkerran lämminverivarsan... eekäku lämminvesivaraajan kytkimen komosasennossa se vika oli. Kakkosella oli vesi yön aikana kuumunut niin, että sormia poltti. Huoh! Uusi varaaja maksaa 500-1000€ merkistä riippuen ja pelkästään vastuksetkin pari-kolmesataa. Ja jos ei osaisi itse vaihtaa, niin asentajan lasku siihen piälle muutamat sataset.

Tuo tässä yhteydessä mieleen lipsahtanut lämminverivarsa kuuluu myynnissä olleesta, käytetystä varaajasta kehiteltyyn vitsiin, mutta enpä viitsi sitä tähän toistaa.

Tänään hain uudet, jatkuvaan käyttöön tilatut silmälasit. Lukulaseja en raskinut hankkia, mutta eipä ne siinä toimessa ole miksikään menneet. Pilkunviilauksen verran on ikänäkö edennyt, mutta ei kai se haetanne.

Puutarhurin kanssa kävin Motonetin alekorista hakemassa ledivalaisimia. Vaihdoin yläkerran aulan korkealla olevaan laipioon jo yhden. Sinne kootaan kuulema kangaspuut ja sitten se mäike alkaa... Tiijä vaikka pojatkin innostuvat mattoja kutomaan.

Tiällä päin ei sanota matonkuteita rövönkutteiksi niinkö minun lapsuuteni maisemissa. Internetistäkään ei rövönkuteelle selitystä löydy, että niinköhän oli pienen murrealueen käyttökieleen kuuluvaa vain sekin?

Ruotsiksi se voisi olla vävnad.

Pittää ruveta muate jotta jaksetaan aamulla aikasten lähteä liikenteeseen. Saattaa vielä tuiskutakin menomatkasta.

Eliaksen itepiirtämä joululahja meille kaikille.

Väkivallan kuvajaisilla jouluun valmistaudumme

13.12.2022 tiistai

Suomimuorin helmojen alusia lumimyräkkä kourii. Vähän se uumallekin jo ylttyy kun klo on viisi aamulla, mutta ei vielä ollut lehdenjakajan jäljet postilaatikolla umpeen tuiskunneet. Puutarhuri tilaa edelleen uskollisesti Paperi-Kainarin vaikka se niin helposti olisi ruudultakin tavattavissa.

Aamun paikallisuutisiin kuuluikin pohjoissavolaisten salametsästäjien tekemät retket Puolangalle ja Hyrynsalmelle. Lienevät vaikka r.vuaralaisia kun siellä touhut salametsästyksen parissa kovasti ammattimaisina ovat niin tutuiksi jo valtakunnallisestikin tulleet.

Kun käytiin su mummulassa, niin Salokylän tiellä tuli poliisiautoja peräkärryjen kanssa Hyrynsalmen rajamailta päin vastaan, mutta eivät ne ehkä edelliseen uutiseen liittyvinä huristelleet.

14.12.2022 keskiviikko

"Ukraina: Vapautetusta Hersonin kaupungista löytyi lasten kidutuskammio" 

Näistä lajimme hirveyksistä kun lukee, puutuvat puhetta tuottavat mekanismit, saatika että kirjoittamalla asiaan kykenisi kantaa ottamaan. Tietää vain sen, että kaikkialla samaan kykenevää porukkaa löytyy. Tähän päätelmään ei tarvitse kuin "somen" (=sontaa mennen tullen) vihaposteja silloin tällöin lukaisee. Ja mitä vihaa toisarvoisiksi katsomiaan lajitovereita kohtaan uhkuukaan pelkästään jo perussuomalaispurrittajien ulkomuoto kun haittamaahanmuutosta ilkein äänenpainoin louskuttavat. Hyvin on itse Purrakin edellisen "mestarin" opit sisäistänyt.

15.12.2022 torstai

Tragediat ja niistä aiheutuvat surun ja murheen tunteet eivät ole yhteismitallisia, sanoi jotenkin näin kosmologi radiokolumnissaan.

Niin, mitenkäpä verrata ja mitata, ja eritotenkin tuntea, silmille hyökyviä sodan traumoja vaikkapa itse koettuihin siviilimurheisiin joista yhtä omaan elinpiirini sattunutta tragediaa pari bloggausta sitten muistelin.

16.12.2022 perjantai

"Audimies" iski jälleen. Ei ole montaa vuotta siitä, kun otsikot pullistelivat autojobbari Esko Kiesi-nimisen Audimiehen näkemykset unelmien naisistaan ja nyt aiheelle antoi Audi merkillä lihavoidut kasvot misogynisti Mika Moring laajentamalla brändin aina tappoihin asti. (Tämä on vielä olettamus, pitäviä todisteita tuon körmyn tekosille ei vielä ole viranomaiset esittäneet.)

Oikeasti auto voi olla ihan minkä merkkinen tahansa sillä todistetusti autotonkin kykenee tappotöihin kun silleen päässä "naksahtaa".

17.12.2022 lauantai

Niin että sittenpä Ullanlinnassa Helsingissä "naksahti" ihan psykiatrismiehellä ja vaimo on nyt vainaa. Enempiä asiasta tietämättä, ei passaa tämän enempää siihen arvella. Sitä tekee kyllä ansiokkaasti iltaliemiaamuoksennusten päivystäjäsopulit antamuksellisella innolla.

18.12.2022 sunnuntai

Keitin ohramannapuuroa ja olipa hyvää. Päiväruuaksi on kuhakeittoa ja niille, joille se ei kelpaa, makaronilaatikkoa.

Poikien kanssa on ollut pikkuisen jyttyytystä muutamista asioista, mutta siitä ne vain aina selviävät kun jaksaa puhuttaa.

Selvittelin viimeisimmän työmuan jäljiltä muutamatkin työkalulaatikot. Kun olisi verstas jossa niitäkin säilyttää... 

Nyt on sähkökeskus niin täynnä tavaraa, että ei ovelta sisään mahdu. Järjestyksessä ne kyllä ovat ja näyttää äkkinäisestä varmaankin ihan ok., mutta vituttaa tarvittavaa kalua sieltä kaivella.

Tappavan väkivallan todellisuus iski tänne Kajaaniinkin. Muutaman kilometrin päässä kotimme lämmöstä heräsi jonkun toisen perheen porukka viimeisen kerran aseen paukauksiin. Selvinneekö sekään kolmas, joka kuulaa kehoonsa on myös saanut.

Illan kähmässä luin vielä uutisen Oulusta jossa oikein porukalla olivat naista pahoinpidelleet ja retuuttaneet ennen kuin henki oli lähtenyt....

Raportteja lienevät nämäkin

12.12.2022 maanantai

Lunta, pakkasen yläilmoissa kuivattelemaa, kevyttä valkeaa on hipletellyt viikon verran harva se päivä aina muutaman sentin kerrallaan. Olen kolannut ne pihoilta (parin naapurinkin) sitä mukaa pois. Nyt oli kirkas kuutamo kun käytin koiraa aamuviideltä kusella ja 13 asteen pakkanen jota hyinen viima purevoittaa.

Sain luetuksi Siiralan vuosien 1917-1918 sisällissodan aikaiset merkinnät ja nyt lukemisenani on Tuija Saarisen Rintamakarkurit-teos (Minerva 2022).  Lievä pettymys koko kirja odotukseeni nähden joka pohjautui Hesarin kirjakritiikkiin. 

Ville Kivimäen Murtuneet mielet kertoi herkimpien ihmismielien sodissa murtumisista ja siksi Saarisen kirja ei uutta valaistusta sotilaskarkuruuksien syihin ja seurauksiin anna. 

Mielten järkkymisistä ja kaiken ylittävästä pelosta sotakarkuruuksissakin useimmiten on kyse ollut. Pelko, se on aidoimmista aidoin tunne. Se varoittaa kuolemanvaarasta ja eiköhän sota sitä aina merkinne. 

Saarinen käy kyllä sivukaupalla lävitse Suomen itsenäisyyden alun historiallisia aspekteja hakien sisällissodan jakolinjoista ja poliittisista vakaumuksistakin syitä rintamakarkuruuteen.

Saarisen sukulaishenkilön ja tutkimuksensa alkukohteen, isoisä-Einon, karkuruus osoittautuu enimmäkseen viinanhimoisen soltun lomilta rintamalle lähtöjen unohduksiksi ja välinpitämättömyydeksi sotatouhuja kohtaan. Pelosta hänen kohdallaan ei todisteita kerrota. Kaatuukin  "sankarin" lailla keskelle taisteluja eikä paikka sankarihautarivistössä siten ole keneltäkään muulta pois.

Peloista puheenollen: Pelkojen valtavat aurat liikkuvat nyttemmin Venäjän isänmaallisten zaatanoiden tykittämän Ukrainan yllä, mutta ei niiltä välty muukaan Eurooppa.

Ensimmäinen appeni, Allu oli rintamakarkuri. Hän piileskeli vuodet 1942-45 havumajoissa lapinlahtelaisissa metsissä ja niittyladoissa joita siihen aikaan riitti jokaiselle pienellekin peltopläntille. Äitinsä luona lie välillä majaillut, saanut ruokaa ja saunomiset kun eivät perukoiden polkujen päihin ainakaaan täyshankien aikaan ole nimismiehet ja karkurien muut jäljittäjät lähteneet uppuroimaan.

Harmittaa hieman, kun ei tullut enämpi udeltua kun Allu raskaassa humalassa ollessaan lipsautteli sattumuksia karkuruutensa taipaleelta. Sotaa pakoon hän oli lähtenyt jo Rukajärvelle menomatkalla. Kuormasto kun oli tauolle pysähtynyt, niin siitä vain metsään liuennut ja suunnannut kohti Savon sydänmaita. Metsissä jo siihen astisen ikänsä (n. 20 v.) kun liikkunut oli, ei jalkaisin muutaman sadan kilometrin matka ollut tuntunut missään.

Kun sotilaskarkurit "rehabilitoitiin" joskus 70-luvulla sai Allukin veteraanitunnuksen ja eläkkeeseensä jonkun markan lisän, mutta ei tainnut paljoa senkään jälkeen sota-aikansa metsäkaartilaisuudesta  kertoilla.

Illasta Kikkanen parittelee (pakkanen kirittelee), nyt -18. Tapsakin soitti Kittilän miinus 31 asteen jäniksenlämpimästä. Pojat kävivät Prismasta taikinalevyjä ja karkkipusseja. Torstaina on G:n luokan myyjäiset ja niihin tortut tehdään Dumlekarkkitäytteellä.

Tilasin tamperelaisesta Kaksi Kitaraa-kaupasta pukinkonttiin Paulukselle kitaran: 166 € postituksineen. Toiset saavat luistimia ja mailoja, ehkä P:kin koska entiset luistimet eivät koipiin mahdu. Eliakselle oli puhe suksista...

Puutarhurille haettiin viime maanantaina Jojensuusta Peugeot 3008. Rellunpippana alkoi sanella ajokkisopimusta irti.

Lauantain lehdessä (HS) oli juttu ruotsalaisesta siivoojasta Maja Ekelöfistä joka kirjoitti kirjan Rapport från en skurhink (Raportti siivousämpärin ääreltä 1969) ja nyt Majasta elämäkerran (Jag har orkat nog många golv -Olen pessyt lattioita tarpeeksi-) kirjoittanut Nina van den Brinkin on kuitannut siitä ruotsalaisen August-palkinnon (Finlandiaa vastaava).

Jälkimmäistä ei ole vielä suomennettu ja itse Siivoojan raporttiakaan ei löydy kuin nettihuutokaupasta 1 kpl (viimeisin huuto 25€) ja kirjastoista.

Lehtijutun kirjoittanut Pirkko Kotirinta on lainannut loppukaneetiksi Maja Ekelöfin yli viidenkymmenen vuoden takaisesta "raportista" yhä ajankohtaisemmaksi käyvän merkinnän ja niinpä minäkin laitan sen jakoon: 

”Tärkeää on että maailman nuoriso protestoi. Meillä ei ole monta vuotta jäljellä planeettamme Maan pinnalla, jos muutosta ei tule.”

Muistan yhä

                                                  Huoneet sekaisin

I.

Äiti soitti: -Hae vaimosi justiinsa pois! Minkä tähen ne ovat sitoneet Satun nahkaremmilöillä sänkyyn kiinni? ...minä sano sinulle Valto, jotta hae hyvä mies vaimosi pois ja hoija kotona...

Istun tässä sängynlaidalla, vapisuttaa. Ennen puhelimenpirinää olin vielä unessa, söin mustikoita Mummolanrannasa. Unta pitkin kiipeili muurahaisia kesäisille lapsenvarpailleni.

Voe äeti, oesit antanna minun nukkua. Moneen aikaan en ole mukavia unia nähnyt ja sinä minut nyt sellaisesta herättelit.

Ihan hikiset kädet.

Päivä nousee, sekin pitäisi ruveta ymmärtämään.

Kahdestoista hääpäivä, Sadun ja minun. Kenelle soitan? Ketä onnittelen? Harjamäessä eivät hae Satua puhelimeen, terveisiä lupaavat sanoa.

Ajatukset ovat puuroa, harhailevat.

Nuo laatikot tuossa makuuhuoneemme nurkassa ovat pölyn peitossa, siinä rehjottaneet muutostamme lähtien. Kirjoja niissä on: Paasilinna, Mukka, Steinbeck, Vonnegut.., hah hah ja niin se käy, mutta kun ei ole hyllyjä joihin heidät asettelisin.

Yksi kirja on joukosta pois: Satu repi Arto Paasilinnan Hurmaavan joukkoitsemurhan psykoosissaan palasiksi. Minä en tiennyt siitä ja syytin penskoja. Sonja itki. Soila suuttui ja meni vessaan, pani oven lukkoon.

Muuttosyksynämme tänne Iisalmeen Eino Säisäkin sukelsi potkureineen kotijärveensä. Minä näin seuraavana yönä unta Timo K. Mukasta, joka hilasi iloisesti juovuksissa hilluvaa kuolleitten kirjailijoiden legioonaa meille kummittelemaan.

Resottakoot vain kaikki.

Minä en jaksa.

En siivota, en tiskata.

Eilen, vai lie ollut toissayönä, myttäsin likaisia vaatteita jätesäkkiin ja vein hämärän turvin roskakompottiin. Alkaa tuntua tässäkin päässä siltä, että Harjamäkeen saavat hakea täältä huhhailemasta.

Yrittiköhän se lääkäri siellä suljetulla lohduttaa? Sen sanat olivat pyöreitä, tippuivat kuin pippurit revenneestä maustepussista pitkin lattioita. Vierivät kulman taakse tavoittamattomiin: -...määräämme lääkkeitä potilaalle, kunhan hän on niin terve, että voimme laskea kotiin toipumaan.., älkää olko huolissanne, elämä jatkuu kuten tähänkin saakka...

Jos olisi yhden lauseen saanut kunnolla kiinni, yhden pippurin, jonka olisin kyniseni välissä murskannut ja sanonut, että maistelepa itse sanojasi. Mutta ei, kaikki sanottu karkasi ulottumattomiin minulta. Siivooja on lakaissut ne jo kärryihinsä. Tai potilaat poimineet suuhunsa, niitä irvistellen nielleet.

Jotain ajattelemisesta se lääkäri puhui? Niin, positiivisia ajatuksia, niitä täytyy löytää kaikesta.

Perkele.

Minä mikään ajattelija ole. Olen kirvesmies ja ajattelen vain rakentamista. Luen piirustuksia joita insinöörit ja rakennussuunnittelijat, arkkitehdit ja muut mestarit piirustuslaitojensa äärellä ovat rustailleet. Mittailen laudoista, lankuista, levyistä ja elementeistä sopivan kokoisia paloja, että saan piirustukset muuttumaan rakennuksiksi. Heilun lapion kanssa rakennuspaikan perustusten kimpussa, luon raskasta betonimassaa vormuihin. Tuen ja tylttään. Asennan ovia, ikkunoita ja saunanlauteita. Höylään, hion ja sirkkelöin. Vetäisen maalia kaiken ylle.

Nuo kirjat tuossa makuuhuoneen nurkassa ovat elämän ajattelua täynnä, eivätkä ne minua tässä tilanteessa yhtään auta. Saisin nukutuksi vielä kerrankin tarpeekseni.

Ei saatana.

Jaksanko minä ajatella edes itseni tuonne keittiöön kahvin keittoon ja eväiden tekoon?

Pyörryttää ja oksettaa.

Työmaalle meno pelottaa. Vähän väliä lykkää itkua silmään ja täytyy kääntyä nurkkaan päin vasaroimaan, ettei kukaan näkisi. Sepelle kun sanoin vaimon joutumisesta Harjamäkeen, niin se tuumasi toisesta suupielestään: -Vae niin, jatkoi sitten pohdintaansa lämmönjakohuoneen laipion rakennevaihtoehdoista: -Laetettaanko siihen KEVE-elementti vae murjastaanko valamalla...

II.

Jätän auton kanttiinin luona olevalle parkkipaikalle. Kierrän rakennuksen editse ja nousen päädyn uolelta oikealle johtavaa kulkuväylää risteykseen saakka. Seisahdan hetkeksi. Kävelen sitten päätielle päin, kävely- ja pyörätien varteen. Istuudun nurmikolle asetetulle puistonpenkille.

Katselen päärakennusta jonka sisään Satu on suljettu ja jonka ovia minunkin pitäisi uskaltaa availla, päästäkseni käymään hänen luonaan.

Vuosisadan arkkitehtuuri ei vaikuta järin houkuttelevalta. Kattokerroksen mustanpuhuva surureunus julmine ikkunasilmineen painaa sairaanvihreää rakennuskompleksia lujasti maata vasten.: Latvalan Lauran Tuulien talo.

Lähden liikkeelle.

Lähestyn aikaillen pääovea, hirvittää.

Viimeksi kun kävin, loikkasi alaston mies käytävällä eteeni. Roikotti suuria elimiään käsiensä välissä, kyykisteli. Loikki sitten tiehensä ketterästi kuin kenguru. Toljotin hänen jälkeensä paikoilleni jähmettyneenä, puutuneena säikähdyksestä. Tunsin hetken ajan olevani samankaltainen täällä olijoiden kanssa.

Yhtä hullujenhuonetta koko elämä!

Tampereella asuessamme tein töitä talonmiehenä. Ovien aukomisessa olin mestari: avasin naisille, lapsille, vanhuksille; nauraville, itkeville, avaimensa kadottaneille. Avaimia minulla oli satoja, satoihin oviin sopivia. Nyt vihaan ovia, kiinni olevia, auki retkottavia. Kuvittelen kaikkien ovien taakse käärinliinoissaan vaeltavia jeesuksia, sielujaan takaa-ajavia ilmaanhuitojia. Tyhjin silmin tuijottavia mielensä kadottaneita onnettomia.

Seison viimein vaimoni sängyn vieressä. Matka tänne käytävien, portaitten ja lukittujen ovien kautta on tuntunut pitkältä, ahdistavalta. Tuttavuutta tekevät potilaat, karkuun juoksijat ja eräs laihaksi kuihtunut nainen, joka lukitun oven luona sen avaamista odotellessni, alkoi hivellä käsivarresta katsellen märillä silmillään minua leukaan, hidastivat tuloani.

Mutta olen selvinnyt kuitenkin tänne saakka.

Sadulta on otettu remmit pois ranteista. Kämmenselkien tyveen on jäänyt punoittavia juormuja ja käsivarret ovat mustelmilla. Silitän poskea. Siinä on kuivunutta kuolaa pitkä juotti, korvaan asti. Rapsutan sitä kynnellä ja saan palkaksi silmäluomen värähdyksen.

Osastonhoitaja sanoi, että Sadulle on annettu rauhoitatva pistos aivan äsken: siinä hän makaa huulet velttoina, posket ja silmäluomet turvoksissa, ennen niin pitkä ja lainehtiva tukka takussa ja pahasti imekkeillä.

Mitä sinä olet joutunut kokemaan!

Kivekseni nousevat ja laskevat, jalat hikoavat kylmää. Olen tämän kaiken edessä se pieni poika kauan sitten, joka vapisten kauttaaltaan kuunteli opettajansa murjovia lauseita. Sanoja, jotka tuntuivat tulevan jostain äärettömyyksistä. Sanoja, jotka piti ottaa vastaan, vaikka ei iitä kyennyt ymmärtämäänkään.

Jokin minussa lähtee liikkeelle. Sisälleni kasvaneen kiviromelikon takaa se kiipeää. Jaloista ylös lanteille, hartioita pitkin korvien taakse, kiertää sieltä päälaen ylitse otsalle ja tyrskähtää silmien kautta ulos.

Istun alas.

Otan Sadun käden omaani ja itken kourakupin täyteen suolaisia kyyneliä. Yritän puhua jotain. Soperetelen, etten tuonut tyttöjä, että Gunilla-mummo hoitaa niitä, ja että tytöillä on hirmuisen ikävä äitiä, ja että  minä olen ruokatunnilla, ja .., tytöistä kun mainitsen, Satu liikauttaa kättään ja puristaa minua voimattomasti sormista.

III.

Mikä on tämä huone? Mihin on tuosta sijaamattomalta vuoteelta potilas viety? Onko hänet kuljetettu pakkopaidassa sterilisoitavaksi, ettei uusia hulluja syntyisi tähän Orwelin ja Hitlerin käsikirjoitusten toteutumista odottavaan maailmaan?

Mikä on tämä huone, jossa kauhu haisee? Tämä huone, jonka seinillä vuosikymmeniä vanhat riivajaisten kynnenjäljet häämöttävät?

Mikä on tämä huone, jossa näen yhden elämäni rakkaimmista ihmisistä paholaisen raiskaamana, enkelien runtelemana ja pirujen riivaamana makaamassa avuttomana, valmiina sidottavaksi nahkaremmein kidutuspenkkiin?

Mikä on tämä huone, jossa toisen ihmisen  läheisyys muuttuu kammottavaksi taakaksi jonka ikeet hankaavat mielen vereslihalle?

Yritän koota itseäni, tehdä tilaa järjelle, joka sanoo, ettei tähän kuole ja että kohtalo on kullekin ihmiselle omansa. Järki sanoo, että mielisairaudestakin voi parantua ja suremalla sitä ei voi ainakaan miksikään muuksi muuttaa.

Ihan turhaa!

Palautan mieleeni elokuvat ja kirjojen kauhukertomukset juutalaisten tuskasta kaasukammioitten katveessaa. Loputtomat junakuljetukset Treblinkaan, Auschwitziin.., ei auta! Ei, vaikka kellertävät, luupiikkiset, höyryävät ruumiskasat vyöryvät mielessäni telaketjutraktorien puskulevyjen edessä hautakaivantoihin.

Satu, sinä olet sairas.

Olet hullu!

Paholainen on repimässä sieluasi miljoonaksi juutalaisen tuskaksi, tuhanneksi raiskatuksi naiseksi. Perkeleet ja pikkupirut, enkelit ja jeesukset ryöstävät pala palalta äitiä lapsilta. Tarttuvat aivojesi jokaiseen sopukkaan ylettyvin kalmaisin kourin sinuun niin, että minäkin tunnen, kuinka huoneet siellä menevät sekaisin.

Kun aloit seota, riivatut sielut ottivat pääsi temmelyskentäkseen. Työpaikkasi hedelmätiskit muuttuivat persikoineen, nektariineineen, viinrypäleineen paratiisiin paikkansa varanneiden eväiksi. Sinut oli määrätty niiden jakajaksi. Potkaisit toimitusjohtajaa munille; hän ei ollut Valittu. Kun lähdimme sitten ajamaan Harjamäkeen, otit Lapinlahden kohdalla minua kädestä kiinni, hymyilit. Sanoit onnellisena, että nyt nousee tie taivaaseen ja onpa hyvä, että olemme menossa sinne kaikki yhdessä. Tytöt selasivat takapenkillä sarjakuvia, olivat lukevinaan. Soila katsoi minua taustapeilin kautta silmiin ja itki.

Havahdun  olemaan tähän sairasvuoteen ääreen: hoitaja kurkkasi ovelta. Se näki, että itken eikä tullut peremmälle. Hänen olisi pitänyt! Hänen olisi täytynyt ylittää itsensä, tulla ja ottaa minua kädestä kiinni. Silittää päätä. Ei hänen olisi tarvinnut sanoa mitään.

Katselen isoja käsiäni. Tylpät, paksut sormet suuriin kämmeniin kavaneina ovat nyt voimattomat. Mieliä ei paranneta vasaralla eikä kirveellä. En voi sahata vinoksi mennyttä elämää suoraksi kuten teen laudoille, lankuille, listoille ja levyille. Teot, joita suurilla käsilläni olen elämässä tehnyt, murenevat nyt kuin rakennustelineiltä alas pudonnut kipsilevy. Elämän hajonnut rakennusaine huuhtoutuu kyynelieni mukana pois, viemäreihin, katuojiin ja jokiin. Alan hyräillä ainoaa ulkoa oppimaani laulua, Vysotskia Mika Ja Turkka Malin suomentamin sanoin:

Kilpikonnan lailla käy väsymys luihini mun

enää vihaa ei toisiaan sydän eikä pää.

Sydän pamppaillen käy en viereen rakastetun

enää vereni syki ei sykettä kiihkeää.

Enää rakkauden sanoja kuulla ei huuliltain

mua järkytä mikään ei menetys ystävän.

Minun tarmoni on kuin kasa pyykkiä kellarissain

enää mieti en kumpi on voitolla

minä vai hän.

Jos joku lyö

en enää vastaa näin:

älä lyö, ei ei ei ystäväin!

Olen hampaaton niinkuin susi vanhentunut

en kiirehdi maailmaa

en edes ihmistäkään.

Työni tehty jo on

lanka elämän lahonnut

siihen liekkiä kukaan ei saa enää syttymään.

En ole ystävällinen en kova

en kumpaakaan

edes rynnäköt eivät saa innostumaan.

Oon läpinäkyvä niinkuin avattu ikkuna

yhtä värikäs niinkuin kauhtunut pellava.

Jos joku lyö en enää vastaa näin:

älä lyö, ei ei ei ystäväin.

Ei koske loukkaus ei haavat verisetkään

aina suojaksi saada voi siteen puhtoisen.

En haaveile enää ja tuskinpa unia nään

niillä vaivaa ei päätään loppunut ihminen.

Olen kyllästynyt tässä maailmassa kilpailemaan

pysyn makuulla aika minusta tarmon vei.

Minun sydämeni lyö kuin minusta irrallaan

on aika lähteä sinne missä sanotaan: ei ei ei.

(Tapahtumien ajankohta 1980-1990 luvun taite. Tämä teksti toi aihetta koskeneessa kirjoituskilpailussa voiton v. 1997)

Homo sapiensin tuhoisa röyhtäisy

            (Kuva rosvottu Hesarin Tiedejutusta "Musta-aukko röyhtäisi...")

6.12.2022 tiistai

Suomeksi nimetty, mutkaisin rajoin paalutettu pieni tontti planeetta Maan kyljessä kertoo tänään kynttilöin, juhlapuvuin, sotilasparaatein ja vuosittain toistetuin sotaelokuvin olevansa itsenäinen valtio, jota johtaa 200 jäseninen eduskunta ja jonka puolustuslaitoksen ja ulkovaltojen suhteiden ylipäällikkönä toimii Tasavallan Presidentti.

Suomen hallitsijat korostetaan valitun rehellisillä kansanvaaleilla joiden kampanjoissa saa kyllä valehdella, mutta kun äänet on laskettu ja kortit katsottu, käsky, jota ei suinkaan totella, kuuluu "nyt pulinat poes!"

Ja näitä ihmislajin eri heimoiksi lyöttäytyneiden kansoittamia, eri muotoisten rajojen sisuksiin sotimalla sullottujen populaatioiden eri murteilla asioitaan toimittavien, ulkoavaruudesta miljardeja vuodenkiertoja sitten saapuneiden bakteerien myöhäisjälkeläisiä on vuosituhansien (Homo sapiens n. 60 th vuotta) aikana siinnyt röyhtäilemään Maa-planeetan eri kyljille enämpi kuin se jaksaa ruokkia.

Milloinka saaneekaan planeetta Maa viettää jälleen itsenäisyyttään vai onko tämä yksi sen pinnalla mellastava rosvolaji jo tuhonnut sellaisen mahdollisuuden ikiajoiksi?

Euroopan ja Venäjän rottaongelmat

27.11.2022 sunnuntai

Eilenillalla Puutarhurin kanssa Napiksella humpalla. Porukkaa oli mukavasti. Gini... -eiku Sinitaivas ja Neitoset puhalsivat torviinsa tanssintahdit. "Eräs T"; tuntuipa mukavalta tanssittaa pitkästä aikaa.

Sain lääkäri Martti Johannes Siiralan päiväkirjat 1914-1918 tahkottua viimeinkin loppuun. Esipuheineen, kuvineen, merkintöineen ja loppuosan selitteineen 442 sivua paksulle paperille painettuna kirja oli suht tukeva käänneltävä vaikka sen nipistimillä vanerilevyalustaan jokaiselta kulmaltaan sängyvierikorokkeelle kiinnittää kötöstelinkin.

Viimeisen päiväkirjansivun (23.12.1918) lopettelupuheiden ja "Siirilleni-testamenttaamisen" lomaan Martti piirustaa: "Keskeytys. Kävin kantamassa ja kaatamassa Airin vannaveden kylpyammeessa pihalle. Kovan lumituiskun nostattamien nietosten vuoksi  emme voineet vettä kantaa ojaan saakka, niikuin olen tähän saakka vaatinut."

Vastaavanlainen "vanna", meilläpäin pesusoikoksi sanottu, oli viimeisempien sotiemme jälkivuosikymmeninä Unimäen penskalauman pyllynpesuastiana Äet-Gunillallakin. Sellaisen raato löytyi metsäkoneiden telaketjujen litistelemänä risukosta kun vaientivat viimeisiä Vanhojen Metsien korpienkuiskintoja.

Se oli hyvin muotoiltu, sinkitystä pellistä tehty todellinen käyttökapine, jollainen luultavasti löytyi melkein kaikista lapsiperheistä siihen aikaan. Koristeeksihan tällaisia kamppeita antiikkikaupoista ja huutokauppakeisareilta modernit lajikumppanit niitä nykyisin hankkivat isostikaan miettimättä, minkähänlaisissa nurkissa lienevät pyörineet kun oikeassa käytössä ovat olleet.

Tuleepi tässä miettineeksi, että koska minulla funktiona merkintöjeni jatkamisesta aina vaan ovat omat lapseni, että lukevatkohan he näitä kun poistunut leipäjonoista olen muttaettä lukeeko kukaan enää sadan vuoden päästä näitä kuten Siiralan sadan vuoden takaisia merkintöjä on nyt jälkipolvet voineet tavailla?

Vaarallisia aikoja elämme jälleen kun lajimme brutaalit tuhovoimat irvistyttävät allakoiden lehtiä käppyrälle. 

Yksioikoisesti asiaintuntijoiden, historioitsijoiden, elämäkertureiden, antropologien jne. miljoonat ja miljoonat kirjoitukset ja hutkimustulokset jos imuroisi samaan säiliöön, painekeittäisi ja purkittaisi voisi kyljen tekstiin kirjoittaa seoksen yhteenvedoksi "Homo Sapiens-Lebenstraum".

("h"utkimustulokset, hih)

Se voisi olla lajimme testamentti jota tuskin enää ns. järjelliset olennot olisivat jälkeemme availemassa. 

Sellaisen mahdollisuus voi olla tietenkin olemassa joten varoitustekstissä tulisi olla symbolit myyttisen Pandoranlippaan ominaisuuksista.

Tontinrajoilla olevista tuijista ovat ainakin vihervarpuset löytäneet siemenravintoa. Kelvannee nuo muillekin siemenillä niukkaruokaisten aikojen ylitse sinnitteleville nokkaeläimille. 

Kaupunki on kieltänyt -tai kieltämässä- lintujen ruokinnat ihmisten toimesta rottaongelmien takia. Yhtään patukkahäntää tai niiden jälkiä en ole kyllä näillä kulmilla nähnyt, mutta kaupungin toisella laidalla ne jo jyrsivät ihmispönttöjen nurkkapieliä ja mylläävät vinttien eristeissä.

Yksi rottien yhtä´äkkisen ilmaantumisen syy lienee vanhan KAKS:n massiivisten rakennusten purku, jonka viemäri- ja putkistolinjoissa ja betonielementtien onteloissa tuhansien rottaperheiden piilokodit ovat sijainneet; mitä tekee rotta kun nurkkaan ahdistetuksi joutuu?

KAKS:n tontilta ne pääsevät vaeltamaan karkuun toisin kuin Moskovasta se yx Zaatanan Rotta!

Sale 70%

21.11.2022 maanantai

Miinus 3°, pilivistä, pimeää vielä puoli kahdeksalta aamulla. Mettään alan kopeutua silti.

Tulevat mieleen ennen armeijaa kokemani savotta-aamut kun Styhrin Ramin Datsunin valojen odotin Huapalahen suunnasta tien montuissa heittelehtivää keltaista kiilaansa pimeyttä halkovaksi.

La menin Kniin hoitamaan yhden tärkeän asian ja tulin eilen takaisin tänne Um. Täytyy käyttää kuivat, lumettomat marraskuun päivät niin jää vähemmäksi keväinen hangessa uppurointi.

To pitänee olla kaupungissa taas takaisin kun tilailin palotikkaita kahteen päätyyn, mutta ei se ilman rautakaupassa käyntiä onnistunutkaan.

22.11.2022 tiistai

Pimmeestä pimmeeseen lähimetässä koivujen kimpussa ruhvelsin. Peruutin peräkärryn Kaivonkorvelta lähtevän polun suulle, kannoin pölökkyjä kyytiin ja ajoin ne rantteelle ja pinoon. 50 metriäkin kantomatkaan helpotusta tekee jo ihmeitä ehtimisessä ja jaksamisessa. Oli kyllä näläkä kun lopetin sillä aamupuuron energialla koko pvn touhusin.

Vinha haukkui oravia monet tunnit kuten muinakin päivinä. Saa kylliksensä sitä tehdä kun kaupunkioravien perään ei päästetä. Vapaat metsänoravat puittavat pitkiä matkoja sen edessä ja lie koiralla lystiä jos ei sitten harmita, kun ei kiinni kuitenkaan saa. 

Aamulla tuli pikkutikka jyväkaukalolle. En kerennyt kuvaa ottamaan eikä sitä sen koommin näkynyt, mutta enpähän kyllä jouda varsinaisesti kyttäämäänkään.

Tinttien vilske on totutunoloista, ja käpytikkojen, oravien, närhien. Viritin jo aiemmin pari rautalankaa automaatin alalaitaan etteivät närhit ja orkut kaikkia jyviä päivässä parissa  piiloihinsa kanna. Nyt isommat ruokailijat joutuvat tyytymään maahan variseviin, yksittäisiin jyviin ja murusiin.

Tinttien ruokinta käy kyllä niin kalliiksi, että joudun tätämenoa lopettamaan tuon luonnon normaaliutta rikkovan touhun. Miten kävisi Unimäessäkin harvinaistuvien hömö- ja töyhtötiaisten kun niitäkin vielä täällä ruokinnalla näkee? Ja muutama varpunenkin on vakiokävijöiksi eksynyt.

Yöllä oli jänis murusilla kun menin ulos kuselle ja lampun valokiilaan sen hetkeksi vangitsin.

Saunonut olen ja väsyttää niin maan mahtavasti. Jos maailman sodat eivät tunkisi joka tuutista silmien rei'istä aivoja painamaan, olisi väsymyksen takia uneen vaipuminen suorastaan nautinto. 

Kun itselle voin jo seuraavankin talven polttopuuvarastoa kasata ja mediatietoihin verrata tuusannuuskaksi pommitettujen Ukrainalaiskylien asukkaiden varautumisen mahdottomuutta jo nousevan talven kylmyyttä ja viimaa vastaan, niin mielen päällehän se käy. 

Jokin ruutupaperille sutaisemani merkintä sattui sytykeroskien seasta käsiini. Siinä seisoo tällainen teksti:

"Napoleonin aikana ihmisen tappaminen maksoi 200 000 markkaa, ensimmäisessä maailmansodassa 800 000 markkaa ja toisessa maailmansodassa amerikkalaisen tilaston mukaan yhden vihollissotilaan hengiltä saaminen 3 miljoonaa markkaa!" (1943)

Mikähän ihmishengen hinta onkaan nykyisessä Venäjän aloittamassa Suuressa Isänmaallisessa Teurastussodassa kun kommentoivat "asiantuntijat" toisensa perään väittävät, ettei Venäjällä ihmishengellä ole mitään hintaa? 

Teurastussodan pitkittyessä punaiset tarrat sotilas- ja siviilihenkien alesta ilmoittanevat pian halpuutuskampanjan etenemisestä kuin iltaiset prismojen lihatiskien muovikääreet -30%,  -50%, -70% ... ...

Halakoja

18.11.2022 perjantai

Jos ompelijalla on olemassa ratkoja niin voisiko asioita "halkipuhuvalla" olla halakoja?

Ilmastorikollinen minäkin: Pienhiukkasmateriaalia hommaan jokaikinen vuosi kymmeniä kuutioita joita poltan yhteensä kuudessa tulisijassa. Kaupungissa uunissa, takassa ja saunassa, Unimäessä uunissa, hellassa ja saunassa. 

Laskeskelin syntilistani lisälehdelle (sotakoneiden jyristessä alati pilvien verhoilemassa näkymättömyydessä) senkin, että erityisen saastelisän aiheutan sillä, koska kuskaan henkilöauton peräkärryllä kaupunkitarpeet 100 km/sivu. 

Korokelaitaiseen kärryyn mahtuu kerrallaan n. 2 kuutiota puuta ja vuodenkierrossa sitä kuluu n. 20 kuutiota. Elikä 10 reissua a' 200 km=2000 km/7lrt/100km + moottorisahassa kuluvat bensat ja öljyt.

Juuri kun nämä sain tähän kirjityksi, YLEn uutisiin lävähtää otsikko "Yksi hävittäjälento vastaa vuoden autoilua, ---" 

Tuo yksi lento tarkoittaa siis 200 km:n surahdusta taivaalla! 

Kun olen ollut tämän viikkoa täällä Um, niin Rissalan lentokentältä (varmaan muualtakin) jonne on matkaa muantietä pitkin 94 km, lentoja on tehty niin että jyrinä on ollut miltei lakkaamatonta. Välissä on kuulunut myös raskaamman pommikoneen määrätietoisen taivalluksen kumea möyrintä.

SotaToverien on vaikeaa pidätellä innostustaan nykyisessä militaristisessa ilmanalassa. He eivät twiiteissään mainitse puolella sanallakaan päästöjen hirvittävää osuutta kun vaativat lisäinvestointeja puolustushallinnon kalustoihin ja niillä harjoitteluun.

Ymmärrän kyllä, missä pakkorakosessa ollaan, mutta ymmärrän myös sen, että jos sotainnostukselle, joka selvästi on sotahaukkojen esiintymisissä havaittavissa ministereitä myöten, ei suitsita kohtuullisiin  mittoihin ja myös ilmastokysymyksiä mukana kuljettaen, ei siltä sektorilta hyvää ole luvassa. Se säkki on pohjaton jos mikä.

Ahneus lisääntyy, ripuli vaivaa jo.

Talvenjarrutus

15.11.2022 tiistai

Pimeää on lumettomassa luonnossa. Vajaan kuun kuppi vain pikkuisen sumun takana kehräänsä neuloo.

Äeti tänään 36525 (=100v) päivän ikäinen jos hän eläisi. Kuolemastaan unehduksiin painuneita päiviä on 9821 (26 vuotta 10 kuukautta 20 päivää).

Äiti kerkesi olla minulle äiti 13580 päivää (37 vuotta 2 kuukautta 5 päivää).

Näitä on nykyään helppo laskeskella netistä löytyvillä palveluilla vaikka tymäkkää funktiota puuhalle ei löytäisikään.

Kuvittelin kuitenkin, että nautin Äetin 100-vuotiskahveja lukiolla, kun käytiin kuuntelemassa nuorimmaisen, ja samalla varmasti viimeisen oman jälkeläisen seuraavaan opinahjoon pedatusta, toisen asteen opiskelutarjonnasta.

Kuivia olivat informaatikot siellä. Ei huumorinpilkahdusta eikä vitsintynkää suupielistä irronnut kun toistivat jo valkokankaalta jokaisen luettavissa olevat asiat.

Jos opetus on yhtä värittömänkuivaa niin en ihmettele jos Paulus on niin tympääntynyt lukiontunneilla istumisiin.

16.11.2022 keskiviikko

Talven tulo jarruttelee.

Toisin kuin pari viikkoa sitten vielä luulin talviteloille jo mökkini asettuvan, tulin silti muutamaksi päiväksi polttopuusavottaan kun lunta ei ihan heti metriäkään ole maan peitoksi luvassa. Jääpi keväälliset uppuroinnit ehkä vähemmälle. Sain luvatut hommatkin kaupungissa tehtyä, että siksikin.

Medioissa oli artikkeleita Venäjän Suuren Isänmaallisen Teurastussodan ilmastovaikutuksista jotka ovat vähintään yhtä järkyttäviä kuin ohjusten jäljet siviilien keskuudessa. 

Lisäksi sodan vaikutuksiin pitää laskea muiden maiden sodan eskaloitumiseen varautumiset. 

Sotakaluston teknologian kehittely nielee määrättömästi maapallon resursseja, ja mikä hävittäjien möyrinä taivaalta tauottomana kuuluu nytkin. Kerosiinia palaa miljardeja litroja joka ikinen päivä Euroopan taivaalla!

Sotien ehkäisyjen  kykenemättömyyden ohella YK:n ilmastokokoukset ovat yhtä tyhjän kanssa. Siellä tullaan vain lopulta allekirjoittamaan todeksi globaalin väestön joukkoitsemurha, jonka Guterres viimeksi vielä "pelkkänä" uhkana sanoi. Jos kenestä enää allekirjoittajaksi on tai että kyetään edes etänä siunaustilaisuutta Telluksen haudalla pitämään.

YK:n tarpeellisuudesta (kykenevyydestä) ei voi niin ilkeää metaforaa kehitellä etteikö se olisi totta. Viagravertaus 80 vuotiaan järjestön kohdalla ontuisi sekin kun mitkään keinotekoiset lääkkeet sen verenkiertoon tyrkättyinä eivät stondista saa jykevöitymään.

Lajimme kuvaksi YK kyllä käy paremmin kuin aikakirjoihin satuillut jumalkuvat. Mutta tätä naamiota eivät edes teurastussodat saa riisutuksi vaan sitkeästi pidetään yllä kuvitelmaa sen roolista muunakin kuin vessapaperina jolla diktaattorit pyyhkivät veristä maapallon pakaravakoa.

USA:n presidentti Roosevelt v. 1943 kun YK:lla oli yksivuotissynttärit:

"Saksa, Italia ja Japani täytyy riisua aseista ja niiden täytyy hyljätä se maailmankatsomus ja sen filosofian opettaminen, joka on aiheuttanut niin suuria kärsimyksiä koko maailmalle. - - - - Tällä hetkellä Yhtyneet Kansakunnat muodostavat historian suurimman sotaliiton. Ne edustavat maapallon valtavaa enemmistöä. Yhtyneet kansakunnat voivat ja niiden täytyykin jäädä yhtyneiksi pitääkseen yllä rauhaa estämällä kaikki jälleenvarustautumisyritykset Saksassa, Italiassa ja Japanissa tai missä muussa maassa tahansa, joka koettaa rikkoa käskyä 'älä himoitse'.  On olemassa kyynikkoja, jotka sanovat, että se on mahdottomuus. Amerikan kansa ja maapallon kaikki vapautta rakastavat kansat vaativat nyt, että sen täytyy olla mahdollista, ja näiden mielipiteiden täytyy päästä voitolle."

Kyynikot ovat siis olleet koko ajan kirkkaasti voitolla. Eikä nykyinen USA:n presidentti puhu edes nuin ehdottomasti Venäjän zaatanoista kuin vielä Rooseveltti utopioi silloisten tyrannioiden kohdalla.

Amerikka on itse ollut ensimmäisiä, joka on rikkonut tuota ilmassa muutenkin leijunutta "käskyä" elä himoitse! 

YK jos mikä on hiekalle rakennettu ja nyt sitä tuetaan ilmaan pönkätyillä, avuttomilla huokaisuilla kun yksi sen jäsenistä murskaa veto-oikeutensa lunastettuaan lihaa, luuta, rautaa ja betonia Ukrainan maaperällä pilaten samalla ilmastoa sillä tahdilla, etteivät maapallon greta thunbergit ehdi aikuisiksi kasvaa kun ollaan ilmaston lämpenemisessä siinä pisteessä jossa peli on menetetty.

Teit isäin elkää palvoko

Moskovan Zaatana meissä kaikissa

10.11.2022 torstai

Tekee hyvää pitää välillä turpansa kiinni ja kynäntynkänsä teroittamatta.

 Vae tehnöönkö?

Tapauksessani sillä ei ole merkitystä.

Yxlysti.

Teen tänäänkin ihan ensimmäiseksi salaatit ennen kuin alan ajatuksiani millekään alustalle näkyviin muotoilemaan. Luultavasti ne näyttäytyvätkin samanlaisena kuin valokuvassa salaattitarpeita pursuava keittiöntaso.

Kun Venäjän Suuri Isänmaallinen Teurastussota Ukrainassa alkoi, pakkasin minäkin suurimman osan kirjoistani pahvilaatikoihin ja piilotin yläkerran varastoihin ja sänkyjen alle, koska tunsin hirvittävän suurta tuskaa siitä, kuinka vähän lajimme valloittaman planeetan pinnalla asuu ihmisiä, jotka todella olisivat lukemastaan jotain oppia ottaneet. Tai edes lukisivat mitään. Ja että ne, jotka ovat aina lukeneet ja tietoa itseensä imeneenä ovat yrittäneet omantunnon ääninä vaaroista toitottaa, on sotkettu ja yhä sotketaan, sodan ja saasteiden sumuun ja vähättelyjen suohon.

Keidenkä kynät tänään, tämän kaikkea tuhoavan sodan keskellä saavatkaan tynkäisiä ajatuksiaan lennättää kaikilla alustoilla, ja joidenka perässä perskärpästen parvet ovat niin valtavia, että tukahduttavat kaiken oikean tiedon levittämisen mahdollisuudetkin?

Ketä täällä oikeasti kuunnellaan ja luetaan?

Sota-aiheista leipänsä tienaavia, hektisen sotataidon mestaritovereita ja ennustajapenttisiä jotka tiilikaisjärvissä aaltoja tuottavat, ne ovat nyt in.

Näitä suorastaan jumaloidaan: Entisä ja uusia sotahaukkoja ja heidän twiitinmittaisia analyysejään joissa maistuu ruuti ja napalmi, radioaktiivinen säteily ja vertailevat tilastokäyrät sotakalustojen paremmuudesta.

Tähän väliin luin Hesarista ex-oliogarkin "Mihail Hodorkovskin Venäjä joka ei katoa"-haastattelun. Se on pitkä ja monipolvinen, mutta juuri siksi sisältää myös oikeaa tietoa siitä, mitä Venäjä on ollut ja tulee aina olemaan, ja että ulkoa päin sitä ei voi muuttaa, sen muutos on tapahduttava Venäjässä ja venäläisissä itsessään.

Moni ei jaksa tuotakaan juttua lukea. 200 kansanedustajastamme ehkä kaksi ja puoli (2,5) ulkopolitiikasta kiinnostunutta, mutta hekin vain kaksi ensimmäistä riviä ja ajatus katkeaa siihen, kun älyämisvehkeen ruudulle räwähtää iltapäivälehden minkään näköistä pohdintaa sisältämätön twiitti johon täytyy ehdottomasti jotain heittää etteivät äänestäjät vain olemassaoloa unehtaisi.

Sotien syntyjen taustalla ovat aina psykologisesti poikkeuksellisesti käyttäytyvät lajitoverimme. Ne, jotka kykenisimme tunnistamaan hyvinkin ajoissa koska samat pimeyden voimat asuvat miltei jokaisessa jos vain tarpeeksi syvälle itseensä katsoo: Moskovan Zaatana löytyy keskeltä korpeimme kuiskintaa lahoavassa mökinkömmänässä petovihaa puhkuvasta, kirjoja lukemattomasta äijänkäppyrästä ihan samalla tavalla kuin Helsingin ydinkeskustan Eirasta vailla toimeentulohuolia teetä kuppiinsa kaatavasta, yliopistot käyneestä, rasistisista ajatuksista "outoja kiksejä" saavasta perheenisästäkin. 

Suurimmalle osalle homosapiens-lajin laumanjäsenistä seuraava, Hannah Arendtin ajatuspätkän lainaus ei sano yhtään mitään. Suurin osa ei edes tiedä, kuka sen kirjoittanut homo-jäsenemme on ollut.

"Totalitaaristen liikkeiden organisaation ylin kerros on Johtajaa ympäröivä lähipiiri. Se voi olla virallinen instituutio, kuten bolsevikkien politbyroo tai Hitlerin seurueen kaltainen vaihtuva miesklikki, jolla ei välttämättä ole virka-asemia. Ideologiset kliseet ovat heille pelkkä keino organisoida ihmismassat, eivätkä he pode tunnontuskia, jos fraaseja vaihdetaan kulloistenkin tarpeiden mukaan, kunhan organisointiperiaatteeseen ei vain kosketa. ... ...."

(Hannah Arendt, Totalitarismin synty "Aina ajankohtainen tiedeklassikko")

Tuo "ihmismassat" on aina tärkeä osa tälläkin hetkellä valloilleen päässyttä, vallitsevaa hulluutta jos yhtään yrittää ymmärtää.

Amerikoissa olikin juuri "hulluudenymmärtämiskoe" jonka tulokset ovat vielä pikkaisen kesken. Ehkä siellä hieman jo liikahdettiin ajattelemaankin, eivätkä "punaisella aallolla" ratsastajat sittenkään tavoitteeseensa päässeet. Silti sielläkin elämä jatkuu kahdenhorroksenväen jakamana ja ruuti on yhä ritisevän kuivaa eikä tarvitse kuin uuden villitsijätrumpin leimahtaakseen täyteen tuhonliekkiin.

Yli hautojen marssimme vaan...

31.10.2022 maanantae

Mitähän jos kellojensiirron ärsyttämänä opettelisin poes kloaikojen merkkoomisista?

Lula de Silva voitti Brasilian pressanvualit. Pelastaako yhden seniilin ukkelin vaihtuminen toiseen seniiliin yhtään aaria Telluksen ilmaston kannalta korvaamattomia sademetsiä, niin sitä suapi eppäillä.

Eikä kukaan tietenkään muista, ketä tämäkin Ilkka Taipaleen kaksoisolennolta näyttävä, mutta luonteeltaan toista taivasta edustava sämpylävartalo niin iloiten kättelikään silloin, kun edelliskerralla hallitsijan valtikkaa kourassaan piteli. Eikä se taida olla ilmoittautumassa Moskovan Zaatanan masinoiman teurastussodan tuomitsijaksi vieläkään. 

Eikä ole yksin Brasiliasta ja sen kansasta kiinni, että siellä lopetettaisiin puiden nurin tyrkkimiset, luvattomat kaskeamiset, ojitukset ja muunlaiset sademetsien tuhoamiset. 

Miettii kukin tiällä Pohjanperukoillakin elosteleva turvokas, mitä kaikkea elämälleen tarpeetonta  sademetsien tuotetta jaloistaan jäteröykkiöihin potkii, lautasensa reunoille yökkien haarukoi.

Unimäessä vaatekaappia tyhjentäessäni lonikoitui pohjilta muutaman muun lehden seasta kouraan Ydin lehden numero 6 vuodelta 1998 (Rauhaa kohti-71 vuosikerta) jota jonkin aikaa annoin postilaatikkoon kolahdella. Ei tuossa muuten mitään merkillistä ollut, mutta koska kannessa nätisteli silloinen ulkoministeri Harja Talonen.., äsh, Tarja Halonen ja koska kuvan yhteydessä mainitaan Venäjä, heräsi kiinnostus myös sisällöstä.

Petyin  kyllä. Yhtään spekulointilisää nykyiseen eurooppalaiseen Venäjän aloittamaan sotatilaan Halosen silloisista mielipiteistä ei irtoa. Toimittajan kysymykset ovat ympäripyöreitä ja niihin vastaa yhtä ympäripyöreästi rutinoitunut haastateltavakin. Moskovan nykyisen Zaatanan nimi ei vielä edes vilahtele, Jeltsin kyllä ja silloinen Venäjän piäministeri Primakov.

Otsikkossa ja ingressissä sanotaan melkein kaikki jutusta irti revittävissä olevat asiat.

"Ulkoministeri Tarja Halonen kehottaa malttiin Venäjän muutoksessa: Vasta poliittinen vakaus mahdollistaa talouden kehittämisen"

"Ulkoministeri Tarja Halonen kehottaa Ytimen haastattaelussa venäjän hallitusta toteuttamaan maltillisesti, mutta määrätietoisesti lupaamiaan uudistuksia. Hänen mukaansa EU ei jätä Venäjää pulaan, mutta suhtautuu aiempaa varauksellisemmin avun antamiseen. Halosen mukaan Venäjän alkusyksyn hallituskriisissä oli hyvää se, että nykyinen hallitus ei enää ole presidentin hallitus. Lisäksi kriisissä toimittiin perustuslain mukaan, mikä antaa lupauksia jatkuvuudesta ja demokratian vahvistumisesta."

"Tarja Halonen kehottaa...", hih!

Venäjän kaikki silloiset mahdolliset lupaukset, ja varsinkin demokratiakehitys, ovat nyt sullottu vain yhteen suuntaan aina avoinna pidettyyn vankileirien saaristoon.

Kaveri välitti juuri Halosmeemin, jonka tekstiosuutta epäilen tarkoitukselliseen moodiin muokatuksi.

Pitäisiköhän tekstin aitoutta kuitenkin pureskella ennen kuin nielaisee, vaikka kuinka tekisi mieli ex-presidenttiä Venäjään suhtautumisensa naiviudesta moukaroida?

Onko TH oikeasti voinut näin ääliömäisesti vappupuheessaan sanoa? Mistä tämän voipi luotettavasti tarkistaa? Tarjalta itseltään vai SDP:n puoluetoimistosta?

TH on kuulunut poliittisen uransa ajan sosiaalidemokraattien leiriin eikä hänen tai puolueensa suhde kommunisteihin tai kommunismiin aatteena ole ollut tuon kuvatekstin kaltainen unelma.

1.11.2022 tiistai

20.22

Noniin, tämän päiväisen, lakimiehen avustuksella ja allekirjoituksin vahvistetun, virallista virallisemmin hoidetun lahjoitukseni jälkeen minulla ei ole olemassa muuta kiinteää omaisuutta kuin ns. tuulenhuuhtoma perse ja Unimäki, jonka rahallinen arvo ei päitä huimaa. Sekin saa siirtyä muutaman vuoden päästä pois nimistäni ja sittenpä olen kiinteistä omistuksista vapautettu eivätkä jälkeläiset tarvitse muuta miettiä, kuin että millähän varoilla iskän ruppi tuhkaksi krematoidaan.

Ehdottaisin Intialaista käytäntöä Unimäessä risuin ja pölkyin höystettynä suurnuotiona jos se vain mahdollista olisi.

Janakkalastakin löysivät juuri tuhansia vuosia vanhan polttohautauskalmiston, että on sitä harrastettu tälläkin maailmankolkalla.

Olen joskus ehdottanut sellaistakin, että vainajat puristettaisiin priketeiksi ja poltettaisiin lämpölaitoksissa hyötykäyttöenergiaksi.

3.11.2022 torstai

Eilinen meni miten meni, lähinnä touhottaessa kaikenlaista. Pihaa siivotessa, ruokia laitellessa, pyykkejä pestessä, tulisijoja lämmitellessä; syksyisen kolakkaa ja sankkaa sumua esiintyy. Tein pitkästä aikaa myös porkkanavelliä ja paistoin Puutarhurin mieliksi torttuja.

P jälleen flunssassa niin, ettei voinut lähteä muun lukioporukan mukana Oulun yliopistoon tutustumiskeikalle.

Lehdessä oli negrologi 12.10 kuolleesta, viimeisestä suomalaisesta SS-miehestä Sakari Lahtisesta(99). Negrologi on saanut päivän mittaan janttelijatkin liikkeelle siitä, syyllistyivätkö meidänkin kiltit äitin poijat samoihin julmuuksiin kuin mitään säälimättömät saksalaiset natsit.

Yksiselitteistä: Aseistetut, koulutetut sotilaat syyllistyvät hyökkäyssodissa aina murhiin ja julmuuksiin ymmärsivätpä he tekemisiään tahika eivät. 

1400 suomalaista SS-miestä toisen maailmansodan aikaisilla Ukrainan aroilla matkalla Venäjälle ovat tappaneet vähintään 1400 vihollisekseen osoitettua muuta ihmistä. Todennäköisesti tapettujen lukumäärä heidänkin osaltaan on moninkertainen, mutta yksikin murha per capita on murha ja sillä selvä. 

Kun he Saksaan "lisäkoulutusta" saamaan lähtivät, tekivät he sen vapaaehtoisesti vaikka Suomen valtio heille paikat kuljetuksiin (laivoihin) varasi ja maksoi, ja muutenkin kustansi koko keissin. Ketkä tämän porukan sitten ideologisesti aivopesi, niin heidät tästä ideasta olisi ensisijaisesti täytynyt tuomita.

Monelle silloiselle, sotapropagandan puhkisyövyttämälle pojalla SS-miesten yksi ulkoinen, brutaali tunnus, pääkallosuikkakin oli jo lähtemisen arvoinen asia. Ja mieliä kiihoittava seikkailu jollaista ei kotirintamalla olisi ollut tiedossa. Näin ainakin luultiin.

Ikävä heidän kannaltaan kuitenkin se, että Kaukasuksen retkellä saaduilla kokemuksilla ei sitten voinut sodista hengissä selvinneetkään rehennellä ja leveillä. On täytynyt hautaan saakka olla ihan hiljaa koko reissusta. Olla viimeisenä porukasta vainajoituneen Sakarin lailla joskus kovasti pelätty SS-mies 79 vuotta elämästään, eikä edes naapurien kanssa asiasta voi jutella, saatika että lapsilleen olisi voinut tuosta huimasta sotajotoksesta ja siellä koetuista vaaranpaikoista kertoella.

Tänään siellä samoilla aroilla missä Sakari Lahtinenkin salattavat kannuksensa hankki, toiset nuoret pojat yli hautojen marssivat vaan eikä näiden hyökkäävien nuorukaisten auta posket hehkuen tulevaisuudessa teurastusretkistään huudella...

Joka tapauksessa tämän päivän lohduttomin ja hirvein juttu ylitse kaikkien ihmissotien on otsikoltaan tämä: "Ilmastonmuutos kiihtyy Siperiassa tutkijoilta piilossa" (HS 3.10.22). 

Sen toteutumisen pahimman uhkakuvan ohittaa aikajanalle aseteltuna tehokkuudessaan vain ja ainoastaan lajimme ydinaseiden tuhovoima joilla Moskovan zaatanat ovat jälleen viime päivinä uhoilleet. Se olisikin nopeaa toimintaa tuhon toteutumisen kannalta. Eipä tarvitsisi elollisen massan kovinkaan kauaa kitua kun planeetta karrelle hetkessä kärähtäisi.

Polttohautauskalmistona jäisi  koko autio Maa-planeetta radallaan hyrräämään eikä edes Moskovan Zaatanan hännystelijäpappi Kirilin suitsukekadilon heilahdukset tuhoa olisi siunaamassa.

Ajan harhasta toiseen

30.10.2022 sunnuntai

Klo on joko 05.42 taikka 06.42; ajanharhaiset hetket; hetket harhaisen ajan.

Ajan hetken harhasta toiseen. Ajan harhasta hetkeen kolmanteen.

Voisin olla ajamatta ihan yhtään mihinkään!

Älyvehkeisiin on talviaika nitkahtanut itestään, mutta en ole vielä kiännellyt seinillä olevia tikuttajia, ja kannattaneekokaan. Kuka niitä tiällä talavella olisi vahtaamassa? Ainiin, Anun ja Marin huamut!

Lunta on pikkuisen yölliten myrskytuulien tuomana maisemaa valkaisemaan hivaissut. Se sulahtelee kyllä pois sitä mukaa sillä nollakeli on. Tähessä on nyt taevas ja tuulee edelleen.

Eilen aamulla oli lämpötila vielä miltei +10. Unehin merkata sen vaikka ei sillä merkitystä ole muuten, kuin jos ajattelee, että nyt on sentäs lokakuun viimeisistä päivistä kyse ja periaatteessa voisi olla pakkasta -20°.

Kittilästä soitti eilenillalla Tapio. Siellä lumenhölsettä sanoi olevan kymmenisen senttiä. Olivat ampuneet kauriin jota olivat menossa ripustamaan Hormakummun savusaunan orteen  savustumaan.

Monet itsensä savustamislöylyt tuli otettua siinäkin saunassa joskus. Ihanpa tuluvahti nytkin nenään tuoksut sen.

Kamalia olivat yölliset unet, paitsi ihan viimeisin. Kauhuelokuvat ovat sellaisten rinnalla räpiköintejä tuonelan kulissiportilla.

En silti paniikkikohtauksiin havahtunut sillä tietoisuus unieni eri äärilaidoista on niin vahvaa, että voin hallita tunteitani, ja lopulta jopa "säädellä" unieni kulkua jos ne alkavat männä mahottomuuksiin.

Käsikirjoittanenko lopulta joillakin tietoisuudentasoilla unielokuviani ihan itse?

Pienten lasten kuolemista oli ainakin yhdessä unessa kyse. Liittyivät Venäjän Suureen Isänmaalliseen Teurastussotaan vuosimallia 2022.

12.00

Aurinkoinen päivä. Tuulee edelleen ravakasti. Hirvienjahtaajia ajelee tiellä. Yksi oli passissa suoran piässä. Mitä tuumannevat noin yleisessä mielessä makkaranpaistotulillaan kun irtisanoin muutama vuosi sitten maaplänttini vuokrasopimuksen metsästysseuralle? Ei päätöksestä kokouspöytäkirjan otetta ole kuulunut, että ovatko sitten nuijineet hyväksytyksi. Hirvikeitolle ei ole kyllä kutsua enää kuulunut. En koskaan ole niissä käynytkään. Isä kävi 1982 viimeisellä ateriallaan hirvirokkaa B2:lla (eläintentäyttämisessä käytettävä kakkosluokan pirtu) terästetyn boolin kera maistelemassa ja oksensi ne sitten keuhkoihinsa paluumatkalla... 

Mökki ja sen ympäristö saunoineen on aseteltu talviteloille. Peräkärryssä on kamat, ja auton sisuskin niin täynnä, että kun itseni ja Vinhan kyitiin sullon, on meno tunnelmaa tulvillaan. Riistakameraan vaihdoin kortin ja patterit, että eiköhän sen valvova silmä talven ylitse pelitä. Jäneksistäpähän se vain kuvia näppäilee, joku tinttikin saattaa kameran silmään kurkata.

Jos lunta ei ihan heti mahottomasti tule, käyn syksyn mittaa pistäytymässä. Tinteille pitäisi raskia ostaa automaatteihin muutamat säkilliset jyviä&akanoita.

Näkemiin Unj'mäki!

20.23

Sivukadulla asiat suurinpiirtein ok. Ei ole pommeja pihassa räjähdellyt, eikä naapureidenkaan. Pojillakaan eivät nenät enää fuskanneet.

Pesetin koneella Unimäkipyykkiä kolme kierrosta. Jäi vielä petivaatteita ja farkkuja vino läjä.

Puutarhuri oli lämmittänyt uunia ja nyt vielä takkaankin raapaisi popat. Laitoin Vinhalle kalanroipe-jauheliha-kananmuna sekoitusta pataan ja uuniin hautumaan ainakin kolmen päivän tarpeet. Puoliraa'aksi paistan, ei suolaa, ei mausteita, eikä ainakaan "hehkutusjäännöksiä" tule niin kuin kaupan vetisissä teollisissa.

Viljankuljetukset Ukrainasta mualimalle ovat tyssääntyneet jälleen Venäjän zaatanoiden irtaannuttua sopimuksista. Pakenevat ryssäjoukot piilottavat pommeja lastenleluihin, koulujen ja päiväkotien tiloihin ja ihan minne vain, joita joko koteihinsa palailevat siviilit tai ukrainalaissotilaat eivät osaa varoa. Jälki on pahempaa kuin pahimmissakaan kauhuelokuvissa voidaan edes fiktiona esittää.

Sotapainajaiset seurannevat myös teurastaja-armeijan nuoria sotilaita hamaan hautaan saakka.

Seuraavat vuosikymmenet sodan päättymisestä yhteiskunnat kantavat aivojensa muistojen tuskia potevia, jalka- ja silmäpuolia, alkoholisoituneita ja läheisväkivaltaa harrastavia jäseniään harteillaan. Silloinkin kärsijöinä ovat useimmiten lapset, äidit ja muut fyysisesti heikommat ihmiset.

Perhesurmat yleistyvät kunhan nyt uhoa täyteen pumpatut "wagnerit" siviiliin pääsevät.

Suomineito, pidä huivistas kii!

28.10.2022 perjantae

04.17

Aikaiseen heräilen hissukseen. Avaan Ahon hajamietteet ja luen sen sivuilta jotakin ennen kuin nousen petiltä panemaan kahvivettä porajamaan.

Torstaina 31.1.1918 kirjoittaa kirjailija J.Aho kapitaaliketun ajojahtiin osallistuvista punaisten johtohahmoista kuinka "Manner on uljas ajokoira, herrasrotuinen, joka haukkuu jälkiä; Tokoi on talonpoikaissiisti, joka seuraa miten kuten perässä, viekkaana ja varovaisena, useimmiten ääneti, ärähtäen silloin tällöin; Kuusinen on viekas sekarotuinen kylän piski, joka jäniksen jäleltä haihtuen heitäkse nalkuttamaan oravaa. Valpas on itse metsästäjä, joka on päästänyt koppelin liikkeelle ja yhä usuttaa ja vie haihtuvat jälille ja seisoo hiiskumatta passissa ampuakseen, mitä muut ajavat. Gylling on hienokarvainen foxterrieri, joka päästetään luolaan ajamaan ulos sinne piiloutunutta kapitaalikettua. Saa nähdä, saako ne sen sieltä ulos. Kapitaaliketulla on monet salakäytävät, joita myöten se pärjää päänsä."

06.47

Olinkin nukahtanut uudestaan. Juhani Ahon merkinnät olivat tipahtaneet lattialle ja akkulamppu veteli viimeisiään. Silmälasien sankakin painoi ilkeästi tyynyä vasten olevaa vasenta korvantaustaani. Kopsasin yllä olevan hajamieteotteen jonka aikana olen uneen vaipunut.

Naton Stoltenberg lopetteli juuri ennen heräämistäni mukamas kovastikin viisaita sanojaan.

Ei ne tietenkään olleet itsensä piäsihteerin ajatuksista kumpuavia puheita, koska niiden julkistamisareena oli minun unimaailmani, minun piäni, minun ajatukseni, minun sanomisentarpeeni.

Tuskin ne silloin kovin viisaita puheita olivat.

Ei unen Stoltenberg puhunut Natosta niin kuin se hänen lempilapsena ja uraputkena kaikissa julkiesiintymisissään oikeasti näyttäytyy.

 Uni-Stoltenberg sanoi mm. näin:

"Natoa täytyy ruoskia! Sitä täytyy lyödä kuin vierasta sikaa. Rapsuttaa sitä ei saa sen enempää korvan takaa kuin saparon altakaan. Nato täytyy pitää kurissa, sitä ei saa sääliä! Sen täytyy pysyä tottelevaisena isännilleen eivätkä nämä isännät saa olla kenraaleita vaan tavallisia kansalaisia kaikista sen jäsenmaista. Kaikkien täytyy Naton suhteen olla kriittisempiä kuin mistään milloinkaan. Nato käy rengistä ja piiasta, vuan elekkee helevetissä piästäkö sitä isännäksi mualiman tupaan. Suomineitokin siinä, pijä huivistas kii! Tae ainakin silimäs..."

Paninkohan minä unen norjalaisen viäntämään jopa savoakin?

08.01

Tulikin päivän tekemisiin muutos. Täytyy lähteä pistäytymään Sivukadulla;  E lähtee tänään Ouluun.

Vienpähän samalla syksyn viimeisen halakokuorman. Vinha suapi jiähä pihavahdiksi, tuun pian takas.

22.34

Menihän siellä Knissa sittenkin miltei pimeään saakka. P oli flunsassa, ei kuumetta kuitenkaan. G ei vielä ehtinyt tulla koulusta ja Puutarhuri työpaikkansa jo vakiintuneeseen tapaan lienee päässyt kotio vasta kuudeksi. E on lähtenyt Ouluun puoli kolmen junalla. Itse lähdin kauppa-asioilleni ja ajelemaan takaisin tänne Um hieman ennen sitä.

Tienvarressa Laakajärveltä pikkuisen matkaa etp oli ikäkulu Madza stopattuna sivutienhuaraan. Autosta olivat karanneet ilimat tien puoleisesta takakumista. Pysähdyin kysymään tarviiko avitusta. Hentoinen rouvakuski oli vaihtamassa varakumia alle, mutta käsivarsissa ei riittänyt vipuvoimaa narskauttamaan kiinnityspultteja auki. Tiukassa ne olivatkin. 

Mulla on takakontissa putkenpätkä jonka panin jatkeeksi ristikkoavaimeen, ja johan parahti ruosteinen pultti. Kun laitoin takaisin, kastoin jokaisen pultin kierteet öljytippaan. 

Kun oli takakontin rojut (niitä oli!) nosteltu puhjenneine renkaineen takaisin asvaltilta, lähti rouva kovasti kiiteltyään edelläni jatkamaan aikamoista haipakkaa, häipyen jo ekasuoran jälkeen näkyvistä. Kaaville oli rouvan meno, siitä mainitsi muun puheliaisuutensa lomassa.

 En tullut varoittaneeksi varakumin kestävyydestä kun sekin oli kyljiltään jo kovasti pykiintynyt. Ilmaa siinä kyllä oli: ei mennyt litteäksi kun lunksautin pullotunkin varasta auton alas. Lie rouvalla jo talvikumienkin vaihto mielessä...

Täällä kerkesin pestä mattopyykin loppuun ennen täyspimeää. Nyt ne ovat saunanlämmössä kuivumassa.

Väsyttää makiasti.

29.10.2022 laavantae

04.04

Ee sitä ossoo nukkua uamun hämärään asti ies, tämä mies.

Ulukona on ilima kuivahtanna, pikkuisen tuuleksii, mutta ei edes enteitä meteorologien ennustamista myrskytuulista. Ehkä ne sitten illemmalla...

Kahvia juon ja sama iänikuisella reseptillä valmistettu kaurapuuro on tekeytymässä. Tällen  aamullen keitän myös kananmunia ja siivutan kylmäsavulohta jonka sain Sonjalta kun kävin hakemassa Vinhalle kalanroipesäilökkeet.

Herkkuaamiainen siis tiijossa.

Internetin hyviä puolia jos mairittelisi, niin ainakin sen, että saapi lehtensä ja rationsa luettavakeen ja kuunneltavakseen aamuvarhain, tossujaan sateisinakaan uamuina kastelematta. Toisaalta olisi se mukavaa lampsia puolitoista kilometriä tienvarren postilaatikollekin hesarinsa ja mullikkansa hakemaan vaikka näinkin aikaisin. Joskus sekin on ollut aamujen raitistus hetken aikaa. 

Ei taida kyllä enää kovin aikaisin Savon Sanomatkaan näille kulmille enää laatikoihin tupsahdella, saatika että Hs.

Tampereella tuli HS Aamulehden kanssa samalla luukun lompsauksella, Iisalmessa Iisalmen Sanomien (myös SS), tiällä Savon Sanomien, mutta Kittilässä jakoivat Hesarin eri aikaan kuin Lapin Kansan. 

Kalannissa ei siellä oloni talvena tullut Pekalle minkäänlaisia lehtiä, luin niitä sitten huoltsikoitten ja ruokaloitten tiloissa joissa lounasteltiin. Pankkia kun rempattiin iltamyöhillä, oli Hesarit ja Turun Sanomat menossa roskiin. Läjästä joskus otin päivän vanhettuneet uutiset kainalooni. En kyllä tainnut niitä sitten jaksaa lukea kun makuuksille ajeltiin.

Kajaanissa ollessa olen tilannut takavuosina Hesaria satunnaisesti ja sitten sain pitkän aikaa sen naapurin Anelmalta, mutta nykyisin lehti on kylmän kalseana, liukkaana nettiaukeamana purtavaksi/nieltäväksi aina tarjolla kuin Kotkan Ruusu.

Hankala on ollut opetella sen lukemista. Enkä muutamia sivuhörsellysten funktioita ymmärrä. Miksi mm. uutistarjontaa pitää vieruspalkissa vielä toistamiseen kuljetella kuten Yle-uutisissakin? 

"Päivän lehtenä" selaaminen kyllä menettelee vaikka eilen jo julkaistut ja luetut uutiset sielläkin pääosiltaan ovat vastassa.

13.12

Alkoipas se sateeksi jälleen. Kerkesin kuitenkin heti aamusta vaihtaa lambdatunnistimen auton pakoputkeen. Oli aika veemäinen laittaa kun johtojen liitosmokkula olikin keskikonsolissa, vaihdekepin viereisessä ontossa tilassa jonne ei kädet ei mitkään pihdit yltäneet suatikka olisivat sopineet. 

Olisi ollut liian työlästä ruveta purkamaan konsolia niin rutaisin rasiaporalla siistin, 50 mm reiän sen kylkeen ja sitä kautta sain uuden tunnistimen liitoksen vaihdetuksi. Saas nähdä, paraniko vaiva. Pitää luultavasti käydä testerillä kuittaamassa uuden osan vaihto...

Tuonkin yksinkertaisen osan vaihdon  vaikeusasteesta voi kyllä noitua suunnitteluinsinöörien käytännön ymmärrystä. Olisivat laittaneet kymmenen senttiä lisää johtoa ja liitoskohdan sinne kumitulpan taakse alas yhtä kuivaan, onttoon tilaan niin eipä olisi kerennyt ruveta vituttamaan lainkaan kun se olisi ollut jo vaihdettu. 

Poraamani reikä ei kyllä harmita yhtään kun ei ole enää mikään uusi kosla, ja suapihan sen  paikattua. Sekin olisi muuten ollut yksi konsti laittaa jo autoa rakentaessa pieni luukku säännöllisesti vaihdettavaa osaa ajatellen...

19.03

Mualimalla soditaan, tapellaan ja tapetaan. Juuri nyt ajattelen, että vitunkos väliä sillä. Niinhän lajimme on aina tehnyt. 

Pahasti kyllä järsii tunnepuolta lasten ja muiden avuttomien kärsimys ja valtavat ympäristötuhot, mutta välittääkös niistä lopulta muut kuin itse niistä kärsivät? Ei ainakaan siltä näytä kun katsoo vaikkapa sokerisen sonnan määrää jota medioiden kanavat näköelinten tukkeiksi teurastusuutisten rinnalla suoltavat.

Elonkehän voinnin puolesta kun pitäisi hallitustenkin kyetä yhdessä järkeviin ratkaisuihin, niin mitä ne alkavatkaan ensimmäiseksi tehdä kun yksikin vakava ehdotus sanoista tekoihin siirtymisestä tulee? 

No, ne alkavat tehdä pelkkää politiikkaa niin kuin nyt tästä EU:n määrittelemästä luonnon ennallistamisprojektistakin!

Sinänsä koko "ennallistamis"-sana tässä yhteydessä (varsinkin metsien ja soiden) on täysin absurdi ilmaus.

 Ihan kuin se, että vuosituhansia muotoutuneita ekosysteemejä, jotka lajimme muutamassa kymmenessä vuodessa on nurinut ja kaapinut rikki, tämä sama höseltäjälaji takaisin kykenisi rakentamaan. Ja varsinkin kun se kaiken jättää viime tippaan, tai joku mistään piittaamaton isompi toimija, tai jättivaltio runttaa teräsvahvisteisilla saappaillaan valmiit suunnitelmat ennaltamista huutavaan suohon.

Saasteisiinsa hukkuvat Moskovan zaatanatkin pyllistivät ihan vastottain jo valmiiksi radioaktiiviset, pelkkää räjähtävää ruutia pukkaavat kankkunsa ilmastosopimuksille...

22.01

Alkaahan se pikkuhiljaa luvattu myrskytuulikin voimistelunsa puiden latvoissa, peltikatolla ja missä vain irtonaista kolkuteltavaa löytää. Jos ei sataisi, lähtisin vielä tietä pitkin pimeänkävelylle.

Olen viettänyt tätä iltaa sitä silmällä pitäen, että se on menneen sulakauden viimeinen täällä Unimäessä. Tai sitten huomisilta.

Lämmitin saunan ja löylyttelin kunnolla. Sitten laitoin lämpimiä ruisleipiä kylmäsavulohisiivuilla ja tiputin kupillisen kahvia. 

Istun nyt pelkän tabletinnäytön luomassa kalseassa valonkajossa tuvassani ja kuuntelen ulkona möykkäävää myrskyä. Joku autokin ajoi hyvin hitaasti Kyntöläiselle päin ja tuli kohta takaisin. Vinha vaivautui vain pikkuisen haukkumaan sille.

Sen verran Venäjän Suuri Isänmaallinen Teurastussota Ukrainassa vaikuttaa tännekin että huolehdin oven aina lukkoon heti kun ilta pimenee. Joskus säpsähdän yölläkin jos jotain kovempaa ääntä kuuluu, joka huonon kuuloni huomioonottaen täytyy kyllä olla todella kova.  Koiran haukun sävyt tulee kuunneltua ehkä tarkemmin kuin ennen.

Toisinaan mieleen tunkevat kertomukset viime sotien rssädesanttien tekemistä murharetkistä korpiasutusten perimmäisiin mökkeröisiin, mutta aika utooppiselta sellaisten toteuttamiset nykyisessä Suomessa ovat. 

Kerta se tietenkin olisi ensimmäinenkin, tai eihän se ensimmäinen olisi. Kyllä vuosien mittaan on saanut lukea koteihin tunkeutuvista "kirvesmiehistä" ihan nokko. Sekin poliitikko Katajan pahoinpitelyjuttu ihan  vastottain...

Onhan mullekin muutamia outoja puheluja tullut ja mielipiteeni zaatanoiden aloittamasta sodasta ja näillä main kammoksutuista susista on varmasti tiedossa. 

Se olisi tietenkin äärimmäistä elonironiaa, että mielipiteitäni lukisi joku todella niin tärähtänyt, Venäjän toimia tai susien sukupuuttoon murhaamista kannattava kahjo, joka tulisi varta vasten puukoinpuntarein tänne kallonhalkaisuun. 

Mutta tässä minunkin mitättömyyteni marginaalissa se nähdään, miten mielikuvituksensa saisi oudoille raiteille jos sille vallan vain antaisi.

Lukaisempa iltapalan painikkeeksi, ja muutenkin,  Ylellä eilen julkaistun artikkelin lähiserkuistamme:  "Neandertalilaisten DNA:n analyysit osoittavat naisten olleen luotuja liikkumaan".

Siperialaisissa luolissa saavat venäläiset paleontologit edelleen työrauhan sen suunnan perimämme kartoituksissakin, mutta kuinkahan kauan?

Tuas puhui Zarathust... Ei kun Moskovan Zaatana

 

27.10.2022 torstai

22.25

Olipa märkä päivä. Kaatamalla ei satanut, silleen hiljaksiin sihisten sumusadetta leijutteli. Tuon "sihinän" kuvittelin vain.

Vinha haukkui oravaa muutamat tunnit. Sitä innosti jatkamaan se, kun orkku puitti puu kerrallaan n. puolen kilometrin verran kiertäen ensin tämän mökkialan lepikon reunaa tienvarresta Kaivonkorvelle ja rajaa myötäillen aina Unipurolle saakka ja siitä taas hieman viistottain taakse päin. Piti hämärän laskeutuessa hakea koira pois muuten se vissiin haukkuisi siellä edelleen. Saivathanpa molemmat tylsään arkeensa virikettä. Tiijä sitten, tykkäsikö orava moisesta niin kuin kaupunkiorkut jotka vasiten käyvät narunenissä tempoilevia hurttia härnäämässä. Tai ehkäpä se vain näyttää ilkeilyjä mieluusti ajattelevasta ihmilajista härnäämiseltä.

Saunoin äsken kunnolla sillä kastuin moneen otteeseen päivällä ja vähän kylmetyin. 

Haudutin uunissa Vinhalle sekaliharuokaa padallisen. S oli ehdotukseni mukaisesti jauhanut lihamyllyssä lohien teurastamisista aina jääviä roipemassoja, ruotoja ja päitä, pakastimeen rasioihin. Kävin niitä hakemassa ja sekoitin kanankoipi-sikanautaseokseen lisukkeeksi. Nyt illasta tarjosin sekoitusta Vinhalle ja olipa pitkästä aikaa sellainen annos, ettei pitkin kuononvartta minua katsellut, että taasko tätä samaa... Olipahan sillä tietty nälkäkin moisen oravanhaukuntaurkon jälkeen.

Laitoin päivällä 2 kesäkäytön likaamaa lattiamattoa muovisuaviin mäntysuopaveteen likoamaan. Vuolin sitä varten pyykkipulikan  mallia Gunilla Tuovinen (Äet) kun entinen on minnelie viskautunut, ts. hävinnyt kuin kuula tuiskuun. Nyt saunareissulla vaihdoin vain vedet, täytyy huomenna mulskuttaa huuhtelut jne.

Tänään on Moskovan Zaatana pitänyt jälleen puheen ilmeettöminä kuunteleville kumartelijoilleen (yksi niistä torkkui kuulokkeet korvilla). Paikalla olisi ollut muka 40 eri maailmanmaan edustajia, mutta oliko? Ei ole tainnut uuvuttava puheenvuodatus jatkua yleisön tai pressinedustajien kiperillä kysymyksillä.

Uutisiin oli sen verran Zaatanan puheita suomennettu (ja median kirkaisuihin), että kaiken voi tosiaan M.Aaltolan kommenttien mukaisesti kiäntee "nurikurin".

Mieltäni on kairannut jo jonkin aikaa se, kun ukrainalaisten natsismi on tuon inhan Moskovan Rotan kielenkäytössä muuttunut satanismiksi. 

Jos sillä mitään merkitystä maailman sotatilanteisiin olisi, niin voisin kyllä hähätellen onnitella itseäni, että ennen Moskovaa hoksasin itse näissä merkinnöissäni nimetä teurastajapuolen edustajia, ja varsinkin tuota pikku-hirviöukkoa niiden keulilla, zaatanoiksi.

Tuskin kirjailija Bulgakovilla tai hänen oikeudenomistajillaan olisi asiaan  moittivaa sanaa sanottavanaan sillä asettuihan tuorekuosinen Zaatana jälleen Moskovaan. Ei sitä Ukrainassakaan muualla näy kuin Venäjän zaatanoiden valtaamilla, kaikin tavoin raiskaamilla alueilla.

Nyt ei muuta. Alan lukemaan ja sitä tietä uinahtelemaan yön tummaan syliin.

Siiman molemmissa päissä on...

 26.10.2022 keskiviikko

05.46

Nyt heräilin semmoista unta makustelemaan, jotta jos siitä pitäisi tuntemuksineen tarkka kertomus luoda, olisin milteipä mahdottoman tehtävän edessä.

Unen juoni oli kuin Ernst Hemingwayn "Vanhus ja meri" tarinassa jossa suuri kala tarttuu ikämieskalastajan  onkeen ja alkaa kuljettaa venettä yhä kauemmas ulapalle.

Unen minä ei ollut veneessä vaan heitteli viehettä mereen rannalta.  Paikalla oli muitakin (kilpa?)onkijoita, mutta minun vieheeseen iski ensimmäisenä. 

Sittenpä olinkin jo sisällä haltex-pahvilla vuoratussa mökinhönnässä jonka katonrajan raosta virvelinsiima kulki tiukalla ja kala eteni etenemistään kilometrien päähän jalasmajaa perässään vetäen, mutta en voinut kelata siimaa koska hentoinen veivi luiskahti irti ja kela muuttui suureksi Rapalan uistimeksi jonka koukut tekivät haavoja kämmeniini, mutta hammasta purren päätin olla irti päästämättä.

Suuri "nokkakala" siiman toisessa  päässä, kaukana ulapalla jatkoi vain rajua uimistaan kohti taivaanrantaa ja molempia siimapäiden pitelijöitä raatelivat terävät koukut...

Oikeassa olin; lauseisiin ei tule sitä tunnetta, joka unessa oli.

16.47

Hieman sateista on ollut puolilta päivin asti. Hommailin silti kastumiseen asti ulkona. On jo melkein pimeätä.

Martti Siirala, liäkäri ja Juhani Aho, kirjailija kirjoittavat samaan aikaan samoista punaisten johtohahmoista (O.W.Kuusisesta, Gyllingistä, Mannerista, Tokoista, Sirolasta; 'et consortes' ) yhtenevin sanankääntein ja kaiketikin toisistaan tietämättä. Eivätkä ne lauseet puoltavia ole. Helvetin tuleen mainitut toivotetaan, varsinkin Siiralan merkinnöissä.

Siirala ei anna armoa rivisotilaillekaan. Ryökäleiksi, pakanoiksi jne. hän heitä kuvaa. Susiliskoiksikin. Iloitsee häpeilemättä kun luotien lävistämä punainen resupekka ruumishuoneelle tuodaan. Sävyt ovat samaa luokkaa kuin aikalaiskirjailija Ilmari Kiannolla joka puhkui ilmoille ajatuksiaan punaisten susinartuista jotka täytyy tappaa jottei jälkeläisiä enää syntyisi.

Siirala: "Viekööt teidät aasialainen hevoskuppa, jokaikisen viimeistä miestä myöten!"

Aho sentään jonkin verran miettii veljessodan syntyjä syviä, syitä ja seurauksia.

20.02

Viime Lauantaina törmäsin kaupan parkkipaikalla L:saan joka on mamujen kieltenopettaja, lähtöisin Kalevasta, Uhtualta. Sanoi asuvansa nyt Helsingissä ja tekee samaa hommaa johon on kouluttautunut. Oli viemässä äitiään rajan taakse. Aikuiseksi jo kasvaneet pojat olivat kyydissä myös.

Lyhyt juttutuokio kääntyi tietenkin Teurastussotaan Ukrainassa.  Minulle jäi hieman ilkeä tunne, että L on tässä atakissa Moskovan Zaatanan myötäilijä, ainakin jonkin verran. Ei hän uskaltanut, tai halunnut, puoltaan selkeästi ilmaista, mutta rivien välit jäivät tukkimatta häneltä. Ehkä oli ymmälläänkin nykytilanteesta...

Mukava tunne näkemisestä hyytyi jotenkin. Pojistaan se kuitenkin sanoi, etteivät ne rajan taakse lähde vaan jäävät isänsä luo Kniin. Voisivat pakottaa rintamalle kun ovat vissiin Venäjänkin kansalaisia. Kieltähän ne eivät kyllä taida koska ovat syntyneet ja eläneet Suomessa. Paitsi jos L on ollut aktiivinen kielenopettaja myös kotonaan josta minä en tiedä.

Päivä ja nyt iltakin säineen mietteineen on kuin suttuisessa kuvassa jonka saunaa lämmittessäni näpsäisin.

Sisältöjen sodat

Nuorimmainenkin poika alkaa tavoitella vanhimman pituutta. Keskimmäinen on jo pitempi. Mukavaa kun E tuli syyslomalle Oulusta.

25.10.2022 tiistai

Um

05.46

-8°, kuurassa mua, kirkkaita pisteitä taevaalla, jänis pottumuan laidalla lampun valokiilassa: Tuli sille kiire kun Vinha siitä vainun sai.

Viikonloppu meni Knissa. 

La Sivukadulla pihan laittoa, loppujen omenoiden keruu ja semmoista. Iltasella Napiksella humpalla. Sielloli Puutarhurin sukulaispoika Heikki lauleskelemassa ja toisena Heleminauha-orkesteri. Porukkaakin molemmille lavaosuuksille ihan tarpeeksi.

Su käytiin anopin synttärikakkukahveilla. Paulus ei lähtenyt kun sillä se Lahti-neiti kylässä ja könysivät vissiin koko yön kavereidensa kanssa pitkin kyliä.

Ma-aamuna keräilin tänne tulevat romppeet peräkärryyn, kävin kaupoilla ja olin iltapvllä lämmittämässä jäähtynyttä mökinuunia. Kolakkaa oli silti vielä pitkälle yöhön vaikka uuninkuve kuumana hehkui. Uni onkin parempaa viileässä.

Kirjoitusvälineisiin en muutamaan pvään koskenut, mutta Siiralaa ja Juhani Ahon "Merkintöjä kapinaviikoilta" luen nyt rinnakkain kun merkinnät  osuvat molemmilta siihen aikaan (27.1.1918-etp) kun sisällissota lopulta täysmittaisena alkoi.

Nyt voi jo aprikoida viimeinkin, että sisällissotamme kaiut alkavat vähitellen muuttua taustakohinaksi kun Ukrainan hirveydet tulevat niin lähelle. Mutta uusia ja outoja, epäsovusta  kertovia haikuja herkkävainuisemmat täällä saavat neniinsä kyllä helpostikin. Rauhallinen tulevaisuus riippuunyt myös siitä,  rynniikö valeuutiset tosien edelle vaikuttamaan.

Koko ajan täytyy epäillä muutenkin, mikä onkaan tosi. Medioiden sisältöjen sodat ovat vaarallisesti eskaloitumisvaiheissa, mutta sotatieteilijät ovat niistä oikeasti hipihiljaa.

"Maailma on totta" hönkii pelletmiljoonat, mutta onko tosi kans?

20.22

Siinä se tiistakipv kulahti valoisa aika ulkona ollen. Tein kevyen talvisuojauksen laudoista ja pressusta saunan kuistin eteen jotta saan sinne talveksi rojua säilöön. Kävin hakemassa melkoisen läjän pystyynkuivuneita petäjänrotkuloita pihaan ja pienin ne saunatarpeiksi niin ei tarvitse hellapilikkeitä tuhlata. Viimeksi pilkkomani ovat tuoretta puuta ja vasta ensi kesän löylytyksiä varten.

Toin uudet, 125:n putkenosat ja tekaisin mutkineen ja suorineen uuden, kiukaalta piippuun lähtevän "pakoputken" kun se edellinen satasen hormi meni niin herkästi tukkoon. Koelämmitys ainakin osoitti, että vedot ovatten nyt paremmat. 

Enpä taida jaksaa jatustella tämän enempää. 

Median kertomia sotauutisa lienee turha toistaa jos ei itsellä ole kommentteja niihin antaa. Ja miksipä olisi? Kommentoijia ja "asiantuntijoita" sekä asiantuntijoita kyllä miljarditolkulla riittää vaikken koskaan lausuisi yhtään sanaa enää koko perkeleellisestä teurastamisesta.

Alanpa lukemaan ja muate!