28.10.2022 perjantae
04.17
Aikaiseen heräilen hissukseen. Avaan Ahon hajamietteet ja luen sen sivuilta jotakin ennen kuin nousen petiltä panemaan kahvivettä porajamaan.
Torstaina 31.1.1918 kirjoittaa kirjailija J.Aho kapitaaliketun ajojahtiin osallistuvista punaisten johtohahmoista kuinka "Manner on uljas ajokoira, herrasrotuinen, joka haukkuu jälkiä; Tokoi on talonpoikaissiisti, joka seuraa miten kuten perässä, viekkaana ja varovaisena, useimmiten ääneti, ärähtäen silloin tällöin; Kuusinen on viekas sekarotuinen kylän piski, joka jäniksen jäleltä haihtuen heitäkse nalkuttamaan oravaa. Valpas on itse metsästäjä, joka on päästänyt koppelin liikkeelle ja yhä usuttaa ja vie haihtuvat jälille ja seisoo hiiskumatta passissa ampuakseen, mitä muut ajavat. Gylling on hienokarvainen foxterrieri, joka päästetään luolaan ajamaan ulos sinne piiloutunutta kapitaalikettua. Saa nähdä, saako ne sen sieltä ulos. Kapitaaliketulla on monet salakäytävät, joita myöten se pärjää päänsä."
06.47
Olinkin nukahtanut uudestaan. Juhani Ahon merkinnät olivat tipahtaneet lattialle ja akkulamppu veteli viimeisiään. Silmälasien sankakin painoi ilkeästi tyynyä vasten olevaa vasenta korvantaustaani. Kopsasin yllä olevan hajamieteotteen jonka aikana olen uneen vaipunut.
Naton Stoltenberg lopetteli juuri ennen heräämistäni mukamas kovastikin viisaita sanojaan.
Ei ne tietenkään olleet itsensä piäsihteerin ajatuksista kumpuavia puheita, koska niiden julkistamisareena oli minun unimaailmani, minun piäni, minun ajatukseni, minun sanomisentarpeeni.
Tuskin ne silloin kovin viisaita puheita olivat.
Ei unen Stoltenberg puhunut Natosta niin kuin se hänen lempilapsena ja uraputkena kaikissa julkiesiintymisissään oikeasti näyttäytyy.
Uni-Stoltenberg sanoi mm. näin:
"Natoa täytyy ruoskia! Sitä täytyy lyödä kuin vierasta sikaa. Rapsuttaa sitä ei saa sen enempää korvan takaa kuin saparon altakaan. Nato täytyy pitää kurissa, sitä ei saa sääliä! Sen täytyy pysyä tottelevaisena isännilleen eivätkä nämä isännät saa olla kenraaleita vaan tavallisia kansalaisia kaikista sen jäsenmaista. Kaikkien täytyy Naton suhteen olla kriittisempiä kuin mistään milloinkaan. Nato käy rengistä ja piiasta, vuan elekkee helevetissä piästäkö sitä isännäksi mualiman tupaan. Suomineitokin siinä, pijä huivistas kii! Tae ainakin silimäs..."
Paninkohan minä unen norjalaisen viäntämään jopa savoakin?
08.01
Tulikin päivän tekemisiin muutos. Täytyy lähteä pistäytymään Sivukadulla; E lähtee tänään Ouluun.
Vienpähän samalla syksyn viimeisen halakokuorman. Vinha suapi jiähä pihavahdiksi, tuun pian takas.
22.34
Menihän siellä Knissa sittenkin miltei pimeään saakka. P oli flunsassa, ei kuumetta kuitenkaan. G ei vielä ehtinyt tulla koulusta ja Puutarhuri työpaikkansa jo vakiintuneeseen tapaan lienee päässyt kotio vasta kuudeksi. E on lähtenyt Ouluun puoli kolmen junalla. Itse lähdin kauppa-asioilleni ja ajelemaan takaisin tänne Um hieman ennen sitä.
Tienvarressa Laakajärveltä pikkuisen matkaa etp oli ikäkulu Madza stopattuna sivutienhuaraan. Autosta olivat karanneet ilimat tien puoleisesta takakumista. Pysähdyin kysymään tarviiko avitusta. Hentoinen rouvakuski oli vaihtamassa varakumia alle, mutta käsivarsissa ei riittänyt vipuvoimaa narskauttamaan kiinnityspultteja auki. Tiukassa ne olivatkin.
Mulla on takakontissa putkenpätkä jonka panin jatkeeksi ristikkoavaimeen, ja johan parahti ruosteinen pultti. Kun laitoin takaisin, kastoin jokaisen pultin kierteet öljytippaan.
Kun oli takakontin rojut (niitä oli!) nosteltu puhjenneine renkaineen takaisin asvaltilta, lähti rouva kovasti kiiteltyään edelläni jatkamaan aikamoista haipakkaa, häipyen jo ekasuoran jälkeen näkyvistä. Kaaville oli rouvan meno, siitä mainitsi muun puheliaisuutensa lomassa.
En tullut varoittaneeksi varakumin kestävyydestä kun sekin oli kyljiltään jo kovasti pykiintynyt. Ilmaa siinä kyllä oli: ei mennyt litteäksi kun lunksautin pullotunkin varasta auton alas. Lie rouvalla jo talvikumienkin vaihto mielessä...
Täällä kerkesin pestä mattopyykin loppuun ennen täyspimeää. Nyt ne ovat saunanlämmössä kuivumassa.
Väsyttää makiasti.
29.10.2022 laavantae
04.04
Ee sitä ossoo nukkua uamun hämärään asti ies, tämä mies.
Ulukona on ilima kuivahtanna, pikkuisen tuuleksii, mutta ei edes enteitä meteorologien ennustamista myrskytuulista. Ehkä ne sitten illemmalla...
Kahvia juon ja sama iänikuisella reseptillä valmistettu kaurapuuro on tekeytymässä. Tällen aamullen keitän myös kananmunia ja siivutan kylmäsavulohta jonka sain Sonjalta kun kävin hakemassa Vinhalle kalanroipesäilökkeet.
Herkkuaamiainen siis tiijossa.
Internetin hyviä puolia jos mairittelisi, niin ainakin sen, että saapi lehtensä ja rationsa luettavakeen ja kuunneltavakseen aamuvarhain, tossujaan sateisinakaan uamuina kastelematta. Toisaalta olisi se mukavaa lampsia puolitoista kilometriä tienvarren postilaatikollekin hesarinsa ja mullikkansa hakemaan vaikka näinkin aikaisin. Joskus sekin on ollut aamujen raitistus hetken aikaa.
Ei taida kyllä enää kovin aikaisin Savon Sanomatkaan näille kulmille enää laatikoihin tupsahdella, saatika että Hs.
Tampereella tuli HS Aamulehden kanssa samalla luukun lompsauksella, Iisalmessa Iisalmen Sanomien (myös SS), tiällä Savon Sanomien, mutta Kittilässä jakoivat Hesarin eri aikaan kuin Lapin Kansan.
Kalannissa ei siellä oloni talvena tullut Pekalle minkäänlaisia lehtiä, luin niitä sitten huoltsikoitten ja ruokaloitten tiloissa joissa lounasteltiin. Pankkia kun rempattiin iltamyöhillä, oli Hesarit ja Turun Sanomat menossa roskiin. Läjästä joskus otin päivän vanhettuneet uutiset kainalooni. En kyllä tainnut niitä sitten jaksaa lukea kun makuuksille ajeltiin.
Kajaanissa ollessa olen tilannut takavuosina Hesaria satunnaisesti ja sitten sain pitkän aikaa sen naapurin Anelmalta, mutta nykyisin lehti on kylmän kalseana, liukkaana nettiaukeamana purtavaksi/nieltäväksi aina tarjolla kuin Kotkan Ruusu.
Hankala on ollut opetella sen lukemista. Enkä muutamia sivuhörsellysten funktioita ymmärrä. Miksi mm. uutistarjontaa pitää vieruspalkissa vielä toistamiseen kuljetella kuten Yle-uutisissakin?
"Päivän lehtenä" selaaminen kyllä menettelee vaikka eilen jo julkaistut ja luetut uutiset sielläkin pääosiltaan ovat vastassa.
13.12
Alkoipas se sateeksi jälleen. Kerkesin kuitenkin heti aamusta vaihtaa lambdatunnistimen auton pakoputkeen. Oli aika veemäinen laittaa kun johtojen liitosmokkula olikin keskikonsolissa, vaihdekepin viereisessä ontossa tilassa jonne ei kädet ei mitkään pihdit yltäneet suatikka olisivat sopineet.
Olisi ollut liian työlästä ruveta purkamaan konsolia niin rutaisin rasiaporalla siistin, 50 mm reiän sen kylkeen ja sitä kautta sain uuden tunnistimen liitoksen vaihdetuksi. Saas nähdä, paraniko vaiva. Pitää luultavasti käydä testerillä kuittaamassa uuden osan vaihto...
Tuonkin yksinkertaisen osan vaihdon vaikeusasteesta voi kyllä noitua suunnitteluinsinöörien käytännön ymmärrystä. Olisivat laittaneet kymmenen senttiä lisää johtoa ja liitoskohdan sinne kumitulpan taakse alas yhtä kuivaan, onttoon tilaan niin eipä olisi kerennyt ruveta vituttamaan lainkaan kun se olisi ollut jo vaihdettu.
Poraamani reikä ei kyllä harmita yhtään kun ei ole enää mikään uusi kosla, ja suapihan sen paikattua. Sekin olisi muuten ollut yksi konsti laittaa jo autoa rakentaessa pieni luukku säännöllisesti vaihdettavaa osaa ajatellen...
19.03
Mualimalla soditaan, tapellaan ja tapetaan. Juuri nyt ajattelen, että vitunkos väliä sillä. Niinhän lajimme on aina tehnyt.
Pahasti kyllä järsii tunnepuolta lasten ja muiden avuttomien kärsimys ja valtavat ympäristötuhot, mutta välittääkös niistä lopulta muut kuin itse niistä kärsivät? Ei ainakaan siltä näytä kun katsoo vaikkapa sokerisen sonnan määrää jota medioiden kanavat näköelinten tukkeiksi teurastusuutisten rinnalla suoltavat.
Elonkehän voinnin puolesta kun pitäisi hallitustenkin kyetä yhdessä järkeviin ratkaisuihin, niin mitä ne alkavatkaan ensimmäiseksi tehdä kun yksikin vakava ehdotus sanoista tekoihin siirtymisestä tulee?
No, ne alkavat tehdä pelkkää politiikkaa niin kuin nyt tästä EU:n määrittelemästä luonnon ennallistamisprojektistakin!
Sinänsä koko "ennallistamis"-sana tässä yhteydessä (varsinkin metsien ja soiden) on täysin absurdi ilmaus.
Ihan kuin se, että vuosituhansia muotoutuneita ekosysteemejä, jotka lajimme muutamassa kymmenessä vuodessa on nurinut ja kaapinut rikki, tämä sama höseltäjälaji takaisin kykenisi rakentamaan. Ja varsinkin kun se kaiken jättää viime tippaan, tai joku mistään piittaamaton isompi toimija, tai jättivaltio runttaa teräsvahvisteisilla saappaillaan valmiit suunnitelmat ennaltamista huutavaan suohon.
Saasteisiinsa hukkuvat Moskovan zaatanatkin pyllistivät ihan vastottain jo valmiiksi radioaktiiviset, pelkkää räjähtävää ruutia pukkaavat kankkunsa ilmastosopimuksille...
22.01
Alkaahan se pikkuhiljaa luvattu myrskytuulikin voimistelunsa puiden latvoissa, peltikatolla ja missä vain irtonaista kolkuteltavaa löytää. Jos ei sataisi, lähtisin vielä tietä pitkin pimeänkävelylle.
Olen viettänyt tätä iltaa sitä silmällä pitäen, että se on menneen sulakauden viimeinen täällä Unimäessä. Tai sitten huomisilta.
Lämmitin saunan ja löylyttelin kunnolla. Sitten laitoin lämpimiä ruisleipiä kylmäsavulohisiivuilla ja tiputin kupillisen kahvia.
Istun nyt pelkän tabletinnäytön luomassa kalseassa valonkajossa tuvassani ja kuuntelen ulkona möykkäävää myrskyä. Joku autokin ajoi hyvin hitaasti Kyntöläiselle päin ja tuli kohta takaisin. Vinha vaivautui vain pikkuisen haukkumaan sille.
Sen verran Venäjän Suuri Isänmaallinen Teurastussota Ukrainassa vaikuttaa tännekin että huolehdin oven aina lukkoon heti kun ilta pimenee. Joskus säpsähdän yölläkin jos jotain kovempaa ääntä kuuluu, joka huonon kuuloni huomioonottaen täytyy kyllä olla todella kova. Koiran haukun sävyt tulee kuunneltua ehkä tarkemmin kuin ennen.
Toisinaan mieleen tunkevat kertomukset viime sotien rssädesanttien tekemistä murharetkistä korpiasutusten perimmäisiin mökkeröisiin, mutta aika utooppiselta sellaisten toteuttamiset nykyisessä Suomessa ovat.
Kerta se tietenkin olisi ensimmäinenkin, tai eihän se ensimmäinen olisi. Kyllä vuosien mittaan on saanut lukea koteihin tunkeutuvista "kirvesmiehistä" ihan nokko. Sekin poliitikko Katajan pahoinpitelyjuttu ihan vastottain...
Onhan mullekin muutamia outoja puheluja tullut ja mielipiteeni zaatanoiden aloittamasta sodasta ja näillä main kammoksutuista susista on varmasti tiedossa.
Se olisi tietenkin äärimmäistä elonironiaa, että mielipiteitäni lukisi joku todella niin tärähtänyt, Venäjän toimia tai susien sukupuuttoon murhaamista kannattava kahjo, joka tulisi varta vasten puukoinpuntarein tänne kallonhalkaisuun.
Mutta tässä minunkin mitättömyyteni marginaalissa se nähdään, miten mielikuvituksensa saisi oudoille raiteille jos sille vallan vain antaisi.
Lukaisempa iltapalan painikkeeksi, ja muutenkin, Ylellä eilen julkaistun artikkelin lähiserkuistamme: "Neandertalilaisten DNA:n analyysit osoittavat naisten olleen luotuja liikkumaan".
Siperialaisissa luolissa saavat venäläiset paleontologit edelleen työrauhan sen suunnan perimämme kartoituksissakin, mutta kuinkahan kauan?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti