"Päevvee!"

Messinki"tuohesta" valetut virsut Kuopion Lyseonkampuksen vieruksen promedanin levähdyspenkin alla.

17.10.2022 maanantai

06.33

Olinpa yöllisten kuvajaisten vietävänä jälleen. Viimeisimmässä ympäristöpoliittinen puhetilaisuus jossa minullekin puheenvuoro oli varattu. Pahimmoilleen heräsin kun olisin kohta päässyt paasaamaan.

Aloitin eilen Pandora-sarjan katsomisen. Pitkästä aikaa sorruin sellaiseen kun en muuta enää illan pimetessä ja sateen ropistellessa voinut tehdä. Akuista saattaapi virta loppua ja sittenpä loppuu katselutkin. Uudessa 100 wattisessa onkin virtaa riittänyt jo viikoksi näihin latailuihin. Vanha akku täytynee viedä mökkikauden lopuksi kiertoon. Jos jossakin vaiheessa saisin aurinkopanelin hommattua...

Hesarin "päivän lehdestä(kään)" ei enää uusia uutisia tarvitse lukea. Tämän aamuisetkin miltei kaikki on jo eilen julkaistuja. Nimipäivälaatikko, pari negrologia ja mielipidekirjoitukset taisivat olla vain uusia. Ja piirrostripit. 

Ehkä urheilusivuilla olisi joitain tuoreita, mutta ne ovat minulle merkityksetöntä taustakohinaa vaikka urheilu pornon, muun viihdeteollisuuden ja sotien ohella käyttääkin lajimme tyhjäkäynnin kulutuksesta liki kaiken Elonkehästä revittävissä olevasta uusiutumattomasta energiasta. Nykyisestä kokonaiskulutuksesta 5%:n sisään mahtuisi lajimme elossa säilymisen mahdollistavat, maapallon vuosittain uusiutuvat resurssit.

"Tuore lehti" on siis vainaa jo syntyessään. 

Pilailupiirtäjäjarlan tilalle saisivat palkata jonkun toisen tekemään viikonloppujen pääkarikatyyrit, jos toisinaan tuntuukin siltä, että lehtien pilailupiirrosten  aika on jäänyt auttamatta nettimeemitarjonnan jalkoihin.

Jarlan poliittiset pilat ovat jotenkin niin raskain vedoin jykerrettyjä, eikä oikeastaan näköisiä lainkaan kun jostain poliitikosta yrittää karikatyyriä luoda hän. Petteri Orpo varsinkin on kuin tylsillä kaluilla kiveen veistetty.

Edeltäjiään karlsonneja voisi jopa kaivata. Kari Suomalainen oli aikansa legenda, mutta oli hyvä, että hänen pestinsä päättyi juuri siihen, mihin päättyi -napinoista huolimatta.

Jarlalle ohuempaa kynää toivoisi tai kevennysrullat kämmensyrjän alle. Harvoin kuplien lohkaisutkaan elähdyttävät.

20.12

Saunoin juuri.

Eilen aloittamaani Pandoran katsomista jatkoin saunaa lämmitellessä. Niin sortuu tämänkin trillerin käsikirjoitus ja toteutus tyhjänjauhantaan ja parisuhteiden kieputukseen loppua kohden vaikka asetelmat poliittisen jännärin luomiseen olisivatkin olleet oivalliset.

Kävin päivällä Kuopiossa. Tori oli melkoisen tyhjä niin dallaajista kuin torimyyjistäkin vaikka ei enää satanutkaan. Sokoksen vaateosastolla pistäydyin jututtamassa myyjää. Sanoin  hänelle, että tulin sinua katsomaan jotta oletko vielä täällä duunissa. Mukavasti sanoo asiakkaille tämä jostain Ranskan perukoilta naisen perässä Suomeen muuttanut, polkupyörällä Jynkästä töihinsä kesät talvet viilettävä, puhelias kaveri leveästi "päevvee!".

Yksi tanssituttu jututti kauppahallissa. En olisi itse häntä huomannutkaan, muttakun nykäisi hihasta.

 Päivärannan Kitumarketissa kävin lähtiessä evästäydennyksellä. Istahdin sitten jäätelötuutin ajaksi käytävänvarren jakkaralle katselemaan asiakasvirtaa. Viereeni istahti Alkossa asioinut ikämies korkkaamaton Absolut-vodkapullo kädessään. Ei hän humalassa ollut. Autolla liikkeellä. Sanoi lirauttavansa iltaisin vodkaa vesilasiin korkillisen jotta pääsee sitten uneen paremmin. Ikää miehellä omien sanojensa mukaan oli paria kuukautta vaille 90. Oli päivittäisellä "huokaisuretkellään" jolloin hoitaja tulee katsomaan dementoitunutta puolisoa. Tuumi väsymystä äänessään, ettei sitä semmoinen tiijä, joka ei tarvitse aikuisomaishoitajaksi ikänsä lopulla hyytyä, miten raskaaksi elämän loppuvuodet käyvät niin hoidettavalle kuin  hoitajallekin.

Kerkesi vanhus siinä kertoa suurinpiirtein elämäntarinansa muutenkin. Eikä siitä tapahtumia ollutkaan puuttunut. Syntymäkyläänsä, Kuavin Kortteiseen löytyi pieniä yhtymäkohtia minunkin suhteen. Kerroin hänelle, että isä ja setä Oskari ovat sotien jälkeen urakoineet sinne sen kansakoulun. Ja että itse kävin sieltä hakemassa vuonna 1990 pystykorvanpennun.

Olisipa siinä juttua riittänyt, mutta kohta Ikämies kiitteli kovasti juttuseurasta ja sanoi, että nyt täytyy lähteä, loma on loppu tältä päivältä. Kipiät olivat polvet hänellä kun penkiltä nousi ja lähti känkkäsemään ulko-ovia kohti.

Niinpä sitten läksin minäkin.

Siilissä kävin isän ja äidin haudalla. Laitoin Unimäen metsästä löytämäni pienen kiven hautapaaden päälle. Olen siihen joskus aiemminkin jonkun pikkumurikan vienyt, mutta jonnekin ne vain siitä häviävät.

Vaan eipä sillä väliä. Jos jotain tuollaista tekee, ei sillä ole merkitystä kuin itsensä tekijän mielelle. Sanoinpa vaan mielessäni, että tämmöisten pikkutyperyyksien kautta teitä haudassa atomeiksi jo miltei muuttuneita vielä joku muistaa. Kun se loppuu, loppuu muistamisetkin, ja niin loppuu kohdaltanne sitten aivan kaikki.

Joku hoitaa aidosti ikävöiden läheistensä hautoja. Joillekin se on pakonomainen riitti. Hautojen hoitojen, taikka vaikka pikkukivien vientien keston pituisia ne "sielujen ikuisuudet" ovat josta papit haudoilla lorsaavat.

Kun paadet sitten sammalta alkavat kasvaa, nimet kalkkiutua näkymättömiin, on makuuksien  paikat jälleen seuraaville atomeiksi muuttuville seurakuntien kanslioissa kaupattavina.

Paitsi niille arvokkaille aatelisnimille joita esimerkiksi Hietaniemessäkin naftaliiniin on säilötty vaikka sukua ei enää koskaan hautakumpujen äärillä muistelemassa kävisikään.

23.30

Mitäänsanomattomiin ratkaisuihin päättyi Pandoran viimeinen jakso. Tai sitä se oli jo toiseksi viimeisestä lähtien. Kallista turhuutta sekin. Alanpa lukemaan Siiralaa. Paljon toempaa se.