Ytimennäivertäjistä tuhoisin

11.10.2022 tiistai

07.07

Unessa olin Leviä rakentamassa, taas!

 "Leville lasken ruotoni..."

22.02

Viimeöisistä turistiunista sitten tämänpäiväiset mietteeni saivatkin täysrehunsa.

Jos maailma olisi puulaji, sen ytimennäivertäjistä katalin olisi Homo sapiens-laji.

Kyllästyttääkö ketä jo nämä minun lajipuheeni? 

Ei se mitään, en välitä. 

Toistoa harrastavat päivittäin muutkin, kuten laajoilla alueilla jyskävät tykit ja avaruuden rajoilla kiitävät ohjukset sekä niiden liikkeelle lähettämisen funktioita pohtivat miljoonat lajitoverini mualimalla.

Samassa tappavalla materiaalilla lastaamassamme, kaiken lopun partaalla keikkuvassa paatissa seilataan suunnattomine typeryydensäkkeinemme; me, älyllä ja "viisaudella" rasitettu apinalaji.

Siis:

Turismi on lajimme valloitusretkien jatkumona elonkehän pahoinvoinnin kannalta rikollisinta laatua olevaa halujen tyydyttämissinfoniaa.

Vastauksen etsiminen kysymykseen, mitä kaikki miljardit turistivalloitukset Telluksen kaikkien "lappien" luonnoille ovat tehneet, on tänä luontokatojen ja sukupuuttoaaltojen aikaan nähden relevantti, joka päivä ajattelemisen arvoinen asia. Tietoa oikein vastaamiseen ei puutu, todellisia haluja vain.

Hitlerin Saksa ei saanut valloitussodillaan niin paljon korvaamatonta pahaa aikaan kuin turismi-genren alla suoritettavat massojen liikuttamiset ympäriämpäri maapallon. 

Homo sapiensin typeryyksien moninaisuudesta ristiretket ovat nykyturismiin nähden olleet lasten eväsretkiä läheisiin metsiin. Poislukien sen, että ne kyllä viitoittivat tietä myös natsien elintilaharhoille samalla, kun kättenpäällepanemistensa ohessa tuhosivat väkivallalla ja viemillään taudeilla alkuperäisväestöt olemattomiin.

Merten "valloitusten" ja ristiretkien alku- ja juurisyihin voidaan lukea myös edistämämme luontokadot ja sukupuuttojen aallot maapallon lajikirjossa.

Ristiretket, ja muun muassa ns. viikinkien suorittamat ryöstöretket,  olivat niitä ensimmäisiä turistiretkiä maapallon eksoottisiin paikkoihin. Matkamuistoista tosin ei ole suostuttu maksamaan kuin miekkojen ja nuijien iskuilla.

"Eksotismi" ei turistimatkojen kauppaamisessa ole vieläkään unehduksiin painunut genre. Se näyttää nykyisin vain äärimmilleem vietynä lajimme täydellisen idiotismin määritelmät.

Jos ihminen liikkuisikin vaikka maanääriin kävellen tahi polkien, mutta kun sille pitää repiä maata auki hirvittäville määrille lomarakennusneliöitä, golfratoja, laskettelurinteitä ym. ym. ja varata sadoille tuhansille hylkeitä muistuttaville alastomille ihrapötkyille vesistöjen rannoilta hiekkadyyni toisensa jälkeen vuosittan, voisi rajuin toimin rajoitettuna turisminkin hyväksyä. Mutta sen veroisena elementtinä kuin se maapallolla esiintyy, sen tuhovoima on kavalampi kuin juuri nyt ohjuksien pirstottavina olevat ukrainalaiskaupunkien kohtalot.

12.10.2022 keskiviikko

23.32

Maapallon ilmaston elonkehän yhtenä suurtuhoajana kulutin menneestäkin, almanakkaan keskiviikoksi nimetystä päivästä puolet etsimällä Tojotanrottelosta pakoputken vuotokohtaa. 

Kuorin pakosarjan hyvin vaivalloisin toimenpitein esille, mutta täysin ehjä se tiivisteineen oli. Sitten ajoin rotteloni tienojan ylle edellispäivänä rakentamani rassausmontun hirrenpuolikkaiden päälle ja irroitin pakoputken takapöntön, että jos se vuotaa päälliosastaan; ehyt perkule sekin.

Seuraavaksi tukin klemmarin ja pressunsuikaleen avulla pakoputken ja käynnistin moottorin. Pitkään piti alla kontata sillä pakokaasuhöyryjä ei mistään silmin erottanut. Korviini en puolikuurona voi luottaa, että jokin ohivuodon vinkunakaan olisi vuodon paljastanut.

Sitten hoksasin kokeilla paljain sormin lähellä katalysaattoria olevan kuuman putken liitoskohtaa ja sieltä se perkele vuosi niin, ettei moottori edes sammunut vaikka poistoreikä oli täysi  ummessa.

Eikähän mulla siihen sopivaa tiivistettä tietenkään ollut. Otin vanhan, messinkilankaisen, murentuneen ja katkeilleen tiivisten pois ja laitoin pakoputken paikkausmassaa putken saumakohtaan niin paljon kuin sain pysymään ja ruuvasin kiristimen äkkiä päälle.

Nyt pakoputki ei vuoda, mutta kyllä siihen täytyy alkuperäismallinen tiivistekin vielä ährätä.

Vissiin säästin kuitenkin jotain korjaamokuluissa?

Ukrainassa venäläisiltä jäänyttä sotakalustoa remontteeraavat (Heikki Aittokosken raportti aiheesta Hesarissa) miehet nauraisivat partaansa minun pikku Tojota-röpöstelyilleni, mutta kyllä minua silti vitutti niin paljon koko päiväinen autonraadon korjaus, että ruokailun jälkeen, kun nukahdin sohvalle, menin unessa sodanvastaiseen mielenosoitukseen polttamaan autoja kaduille!

Vitutus helpotti vasta sitten, kun kävin yhden viime myrskyjen tielle kaataman koivun sahailemassa peräkärryyn, toin pihaan, panin saunan lämpiämään ja pilkoin koivupölökyt pieniksi ja pinosin katokseen. 

Kyllä siitä yli puoli kuutiota poltettavaa tuli ensi kesän saunomisia varten. Joka sekin syntyvine pienhiukkasineen on aivan kaameaa ilmaston tuhoamista! Ihan niin kuin kaikki viime päivieni ähräämiset muutenkin vaikka en stockmannien vaaterekkitankoja ole selaamassa ollut enkä lattekupposia turkulaisten börsseissä pikkurilli ojossa kumoamassa pörhistellytkään.

Näine ajatuksineni alan lukemaan Martti Siiralan päiväkirjaa jossa on menossa vuoden 1917 marraskuu ja suomalaisten ääriväet ovat aloittaneet jo toistensa pahoinpitelyt ja murhaamiset ryssien tehdessä siinä ohessa omia kaameuksiaan.

Koetan mielikuvitella, mitä täällä, silloisen sankan kuusikon kätköissä, korpimaiden keskellä Unimäessä, pienen tupasensa tanhuvilla ovat isoisoukkini Ananias (Anu) ja isoisomummini Mari juuri sinä syksynä puuhastelleet?

Laholattialla ja kuuraisella, kivisellä jäkkiheinähehtaarilla ovat tassutelleet vielä ainakin tuleva mummini Anni ja siskonsa Olga. Eeva on vanhimpana ollut jo piikomaan lähettettynä Nilsiässä. Ehkä Annikin, sillä onhan hän ollut jo 15 tai 16 v. (Korj. Anni on ollut 17, synt. 1900)

Maailmansodan, ja aloitusvaiheessa olleen kansalaissodan kaiut ovat varmaan tännekin kulkeutuneet, mutta koska radiota ei ole vielä ollut eikä lehtiä pirttiin luettavaksi kannettu, kaikki tieto maailmantapahtumista on ollut kirkollakäyntien ja ohitsekulkijoiden varassa. Ehkä joku jommankumman puolen punainen tai valkoinen värvärikin on mökin elämää metsänrajasta käynyt tiirailemassa.

Periaatteessa mistään ei ole kuitenkaan mitään tiedetty. Herrankukkarossa on eletty. Syöty pottuvoita, riistalinnuntäkkää, särkeä, muikkua, haukea, matikkaa. Päreet on nurkkipielissä kärynneet, polttopuut ovat olleet ihan äärellään mitä nyt vielä silloin sisäänlämpiävän tuvan kiuas ja pihanperän savusauna ja pyykkikodan padat ovat vaatineet. Suhteesssa siis yhtä paljon kuin yhä nyt täällä ollessani  viilenevän  vuodenajan kohdalla kuluu.

Navetassa ovat ynähdelleet lehmä tai pari, vasikka ja ehkä pian teurasläskissä oleva sikakin on karsinassa röhkinyt, pari kanaa orrella kotkotellut; näistä minulle ei ole muistitietoa jaettu, joten arvelen vain...