30.11.2023 torstai
Sukkuladiblomaatti, massamurhaaja-tittelilläkin (miljoonia uhreja) ylevöitetty ja Nobelin rauhanpalkinnolla laakeroitu, saksalaissyntyinen amerikanjuutalainen Henry Kissinger kuolla kämpsähti kun sadas (100) vuosilusto oli juuri kiertynyt päistään yhteen.
Viimeisimmän, täysin turhan ilimanpilluu-liennytyslentonsa hän teki diktatuurilla sementoituun Kiinaan tänä vuonna, joten niinpä se pökkelöukko litistyy historianlehtien väliin vanhimpana lajissaan.
Rintapielten mitalit Henryltä hapettuivat rei'ille jo eläessään koska perusteet niille olivat napalminkäryllä maustetut.
Israelin Netanjahun sormi, joka armeija-aseellaan papattaa sarjatulella Gazan siviilejä kuoliaaksi, saa tehdä sitä jarruttelematta koska selkätukena on kissingerien tapaisten Amerikka.
Moskovan Zaatana taas saa tehdä sitä samaa missä haluaa vaikka/koska selkänojana on maapallon hyytävin ja pahamaineisin kolkka, öljyllä ja verellä voideltu superpakastin tuotenimeltään Siperia.
Entä mitä tekee juuri tällä siunaamalla Syyrialainen murhaajahammaslääkäri jolla valta siellä edelleen on? Nyhtää tietenkin maansa lajitovereilta elämänhuokuja irti kuin hampaita potilailtaan kun vielä sitä jobia harrasti. Hänen selkätukenaan ovat Moskovan Zaatana ja Iranin ajatollah-uskonsoturit.
Massamurhaajien nimilista on loputon. Voin pahoin sitä plaratessani.
1.12.2023 perjantai
Oskarisedälle ei voi nimpparionnitteluja enää soittaa; ollut haudassa jo reilut kahdeksan vuotta. Hänen kunnallispoliitikon uran jäljiltä ei ruumiita löydy, mutta erilaisia kärhämiä kyllä.
Hesarin kuukautisliitteessä oli kerran juttu Oskarista otsikolla Viimeinen korpikommunisti.
Vähän kyllä ampuivat yli jutussa, mutta mänepä oikomaan.
Sekin oli yliampuvaa, kun paikallinen papinrotjake hiihteli Oskarin kuolinvuoteen ääreen ja houkutteli tämän mistään enää mitään tajuamattoman vanhuksen liittymään takaisin luterilaiseen kirkkoon.
Kaduttaa: Olisi minun pitänyt hautajaistunnelman hartaudenvalhe rikkoa ja kertoa, millainen on ollut se hetki, ja syyt, kun Oskari kirkosta syyspuolella 1956 erosi.
Papin puheesta juohtuu mieleen lause: "Oskarikin tuli synnintuntoihinsa sairasvuoteellaan ja halusi takaisin herran varjeluksen huomaan ja seurakuntamme jäseneksi..."
Voi vittu!
Minulle elkäätten antako tuota samaa tehdä jos kuolemani kynnyksellä aivojeni vähäinenkin järjenvalo himmenee.
2.12.2023 lauantai
Tännään en kirjoita mittään. Piähän koskoo!
3.12.2023 sunnuntai
Hesarissa kirjoitus jonka aiheena jälleen kerran maamme harvalukuiset suurpedot. Kirjoitin kommenttilootaan oman mielipiteeni jonka moderaattorirobotti sylkäisi en tiedä minne, saatika millaisin perustein; mikä oli se sananruoto, joka näkymättömän, hajuttoman, mauttoman olion virtuaalihampaiden väleihin tarttui?
Tallensin rahvaanmöläytykseni kuitenkin tänne.
Luultavasti se on tuo holokausti-sana joka ei sovi metsien massamurhaajia kuvaamaan koska murhattavat eivät ole ihmisiä.
Ihmisen tuhoavia toimia toisia ihmisiä vastaan merkitsevän holokaust(shoah)-ilmaisun sijaan samaa luonnossa tapahtuvaa joukkotuhontaa kuvaavaa, merkitykseltään yhtä hyytävää ilmaisua ei ole julkisuuteen lanseerattu niin, että se selkäpiitä karsisi.
Luonnotuhonnasta puhutaan nyt Ukrainassa tapahtuneen Kahovkan padon räjäyttämisen jäljiltä, mutta kenen häntäluuta nimitys totuuspohjastaan huolimatta huurruttaa? Apokalyptiseen maailmankäsitykseen ei kannata viitata koska sen merkityksen ovat himmentäneet ihmispäiden mystiikkataipumukset ja Mad Max-hahmoinen näyttelijä Mel Gibson.
Mutta miksi holokaust-ilmaus olisi vain ihmistuhonnan synonyymiksi kelpaava kun luonnontuhonnassa ihminen esiintyy kuitenkin pääosassa koko maapalloa koskevassa merkityksessä?
Mutisen tässä hihaani josta mutinani ei yhtään minnekään kuulu, että mikä onkaan mielipiteenilmaisuvapauteni laita tässä sananvapauden onnelaksi sanotussa maassa?
Voisihan Hesarin toimitus, jos sen kanssa keskusteluyhteys syntyisi, tietenkin tuhahtaa, että saathan sinä omassa blogissasi tuhista niin paljon kuin jaksat, että mitä valitat.
Onhan se kyllä niinkin, mutta lukijakuntani määrä on varsin vaatimaton olipa aihe mikä tahansa.
Vaan eipä niistä Hesariinkaan tarjotuista ja hyväksytyistä miljoonista lukijakommenteistakaan mitään mullistavia, yhteiskuntaa ja mielipideilmastoa muuttavia tapahtumaketjuja ole tainnut koskaan syntyä. Paineenpurkauspihauksia kaikki vain.
Ehkä joku Helsingin pormestari Teuvo Auran ja kirjailija Erno Paasilinnan välillä käyty poleeminen "sota" joskus kymmeniä vuosia sitten sai joidenkin aivot kihisemään ajattelunkin suuntaan, mutta missä konkreettiset tulokset siitäkään taistosta?
Mutta siis:
Suomen riistakeskuksen Sauli Härkönen on otsikoinut mielipiteensä näin "Suurpetoja koskeva lainsäädäntö on ollut tulkinnanvaraista" (HS 5.12.).
Ja minä tartuin kommentissani Härkösen näihin sanoihin:
"On ymmärrettävää, että etenkin ne metsästäjät, jotka ovat olleet aktiivisesti mukana suurpetoasioissa, kokevat joutuneensa sijaiskärsijöiksi oikeusprosessien lopputuotoksena."
Kommenttini:
Kyllä kaikki metsäneläimet (luonnon elävä organismi yleensäkin) ovat aina joutuneet sijaiskärsijöiksi ihmisen muokatessa ympäristöä ja sen evoluutioprosesseja mieleisekseen.
Yksipuolisesti toimitetuissa luontouutisissa ei kukaan vaivaudu edes mielikuvittelemaan haastatteludialogia vaikkapa ilveksen kanssa, että mitä mieltä se olisi lajinsa harvennussuunnitelmista tappamalla niitä tietty määrä vuosittain.
Eikä ihmisen toimien takia sukupuutonpartailla olevien lajien tuhonnasta koskaan kirjoiteta holokaustina vaikka se nimitys kävisi asian vakavuuden vuoksi yhtä hyvin kuin oman lajimmekin kesken tapahtuneiden murhaamisten kuvauksena.
Olen selaillut HS:n arkistosta sen historiassa ilmestyneitä päivälehtiä. Yksi kuusisivuinen lehti oli vuodelta 1922 ja päivä 15 marraskuuta, äitini syntymäpäivä.
Etusivulla, mainosten ja sekalaisen muun sälän joukossa oli Kristiinan, Annan, Martan ja Emman pienet kuolinilmoitukset. Kihloihin olivat menneet Oskari ja Martta, Helmi ja Väinö, Irene ja Väinö, Elma ja Matti sekä Dagmar ja Karl.
Halakoja myydän useiden ilmoitusten voimin, kaupan on myös teräslevyjä, osakkeita, leipomotuotteita, ulkomaan rahaa ja keinotteluneuvoja. Tansseista ilmoitetaan eikä näyttämötaidetta sen enempää kuin oopperaakaan ole puuttunut kansalaisilta.
Millaisiahan oppeja onkaan jaettu Kenraali Mannerheimin lastensuojeluliiton "Pienten lasten huoltokurssilla" jonka alkamisesta on ilmoitus laadittu?
Myöhemmin tuo sotilasarvoa kuvaava etuliite pantiin liiton nimestä syrjään ja lanseerattiin järjestö Gustafin lapsettoman siskon, Sophian luomukseksi (MLL). Sitä kai se olikin, mutta alkuun pääsemiseksi järjestö tarvitsi kenraalin kannusten kilinää ja rintapielten mitalien helinää vaikka isyydessään sotaherra itse on ollut varsinainen heitteillejättäjä eikä lastenhoidosta ole ymmärtänyt puuvillaisen vaipanpesun vertaa. Tuskin yhtään kakkapyllyä on niillä kourilla pesty tai että prässihousujen saumoja olisivat polvella keikkuneen penakat kuluttaneet.
Murhakustaa-korkonimeä ei passanne muistella lastensuojelujärjestön yhteydessä ollenkaan. Se lienee samanlainen kunniarikos kuin jos Kekkosen ylistyspuheissa töksäytettäisiin muistelus Varkaudessa tapahtuneista teloituksista vuonna 1918.
Nämä kuitenkin nyt tuli taasen tässä kirjoitettua koska ei niitä totuutena voine historian oheiskirjoituksista koskaan kumittaa poiskaan. Kuten ei nobelisti Henry Kissingerinkään kätten siunaamia pommituslentoja Vietnamiin.
Kuvittelepa tämä apinalaji pelkkiin mitaleihin pukeutuneena säksättämään viidakonpuihin takaisin. Kauanko se niitä siellä mukanaan raahaisi pelkästään elossa selvitäkseen?
Entä jos Linnan kättelyjonossakin lajitoveriemme peittoina olisivat pelkät helisevät vasket, ruusukkeet ja Kultaisen Leijonan Ritarikunnan Suurristit?
Minä olisin täysin alasti niissä pippaloissa.
