sunnuntai 19. tammikuuta 2020

Onnellisuusgeeniperimän maa

1.1.2020 keskiviikko

Kiinankaalissa kaaliin muuttanut kastemato. Tai lie syntynyt sinne. Nostin lieron kompostiastiaan ja jatkoin salaatintekoa. Muita matoja ei näkynyt. Yksinäinen piruparka.

Unen ulapalla oli muitakin kroolaajia. Ne tulivat vastaan ryppäissä kuin muikkuparvet ja jälkeen jäi vihreää mönjää jonka pinnalla irronneet lumpeidenkukat kallistelivat. Vastaantulijoiden silmät olivat kauhusta laajentuneita. Joku huusi: Kiänny! En kiäntynnä, jatkoin ja jatkoin kunnes vastaan tuli vain elottomia kellujia. Pian ruumiita oli niin paljon, ettei uimisesta tullut mitään. Nousin ihmislautalle ja jatkoin matkaani juosten. Taivaalla pörräsi helikoptereita joista ruumislauttojen päälle ruiluutettiin kalkkipölyä. Maisema muuttui kuin lumilakeudeksi ja kohta jaloissani oli sukset ja käsissäni sauvat. Kalkkipöly alkoi ahdistaa, yskin ja yskin. Heräsin omaan aivastukseeni.

Uneni kuvastaa aikaa, jota elämme, aikaa, jossa hukkuneitakin videoidaan väreihin, valokuvataan miljoonapikselein joissa "rawien" värisäikeet paljastavat oranssinpunaiset kelluntaliivit, nääntyneet kasvot ja rannoille ajelehtivat lapsiruumiit.

On arveltu, että hukkumiskuolema on kuolemistavoista tajunnanräjäyttävin kliimaksi jollaista ei koe edes LSD-matkalainen kunhan vain ensisekunnit kestää, ja mikseipä kestäisi jos väistämätön on hörppäisyn päässä. Ja vaikka ei kestäisikään, lopputulos olisi sama.

Maapallon vesistöihin mahtuu hukkujia. Miljoonia niihin onkin suistunut syystä tai syyttään. Muiden, kuin satusetämoosesten tarinoissa ei meriväylää sauvaniskusta kenenkään eteen ole auennut.

Moosesten sauvaniskut ovat kyllä monet sinne ajaneet. Ja yhä ajavat. Toiselle rannalle kömpijöitäkin tahdotaan kynsille roimia ja takaisin märkään huuhteluun syöstä.

Merien rannoilla käy ikiaikainen markkinameininki. Ihmissalakuljetuksia on ollut siitä saakka kun kansallisia rajoja alettiin maapallon pintaan jyrsiä. Pakoon lähtemisten syitä ei tarvitse moniaita luetella. Vainoajien pelko on ollut aina listan kärjessä.

Usein käy niinkin, että itse vainoajat joutuvat turvautumaan salakuljettajiin. Ne tyypit eivät vainoajia karkuun ole tarvinneet lähteä, vain tekojensa seurauksia; lainkirjainta ja tuomioita, vankilaa ja hirttoköyttä kuten Hitlerin kätyrit ja Gestapon päänatsit.

Viimemainitut maksoivat salakuljettajille vainoamiensa uhrien omaisuudella, kaasukammioissa surmattujen suusta tongituista kultapaikoista sulatetulla kullalla, kodeista ryöstetyillä koruilla ja perinnekalleuksilla, taiteella ja silkalla rahalla.

Ammattisalakuljettajat olivat varautuneet. Organisaatiot oli pystytetty jo kauan ennen kolmannen valtakunnan luhistumista; ODESSAn verkosto kattoi maanpiirin. Tämän varmisti miljardin dollarin arvoisen ryöstösaaliin olemassaolo. Sen jakajille koittivat auvoisat olot sodan runteleman maapallon raunioiden reunoilla.

Eikä niitä varoja ole 75. vuoden kuluessa kaikkia tuhlattu. Korkoa on kasvanut korolle. "Kiertotalous" on varmistanut, että jälkeensyntyneetkin ovat ryöstösaalista kädessään pitäneet; minäkin.

ODESSA on olemassa edelleen eri nimikkeillä alaosastoineen. "Kunnia velvoittaa" lukee heidän huoneentaulussa. He tietävät, että kärsivällinen odotus palkitaan kunhan maailma tästä jälleen taantuu natsien tasolle. Nuket; hakkaraiset ja huhtasaaret täyttävät pian kansojen yhteisen parliamentin.

2.1.2020 torstai

Vinhan ruokinta on edullisinta Lidlin maustamattomilla kanankoivilla. Ne maksavat 2,25€/kg. Väliin täytyy hakea Kitumarketista K-nautasikaa ja pakastealtaasta sianluita kaluttavaksi. Niidenkään hinta ei päätä huimaa.

Mutta sitten huimaa, kun menee lemmikkieläinruokahyllyille. Hurjin hinta, minkä olen rekisteröinyt olivat Kuopion Päivärannan Kitumarketin kuivatut kananfileet koirille: 18 euroa kilo!

Muutamankin pöljän täytyy tähän lankaan mennä, että niitä on myynnissä. Ja yleensäkin, että lemmikkien teollinen ruokinta- ja höpöoheistuotannon teollisuus- ja logistiikkaketju on miljardibisnekseksi turvonnut.

Aatteleppa ite: kilo kuivaa kananlastua per kuono per pv ja niitä kuonoja miljoona joutovolisijaa jälekkäin. Niin kuin tuo meijän ympäristörikos Vinhakin!
3.1.2020 perjantai

Näläkämäki unessa. Löysin sitten valokuvan, jossa ovat Näläkämäen Anni ja Erkka poikansa Onnin kanssa. Elämisentarinaahan siitäkin paikasta löytyisi. Sammunutta jo, mutta kuitenkin. Erkkaa en tuntenut koska se on kuollut ennen syntymääni. Annin kerkesin koska se eli vanhaksi ja vissiin kuoli pirttiinsä. Annin tapana oli sanoa "vanniinvanniin..." ja kupit, joista se kahvia tarjosi, olivat aikasten likaisia. Joskus poikasena istuttiin siinäkin tupasessa.

Hieman heikkolahjainen Onni kun myöhemmin joutui äitinsäkin kuoltua kylälle muuttamaan, niin kyllä se kauan vielä uppuroi päivisin talvellakin mökkiään katsomaan. Lie öitäkin ollut vaikka se oli jo viimeisellään painahtanut läjään.


Lumi hupeni suveamisen päivinä eli sitä on nyt säären puoleenväliin enää. Kittilässä nietokset ovat metriä paksut ja lisää satelee, kertoi Tapio kun soiteltiin. Olivat palanneet Saigonista, vai oliko se Hanoi, eilen. Lahjavaakuna oli kotiutunut ja saaja tyytyväinen.

Leivoin neljä rosmariinipiimäkakkua ja kolme gluteenitonta P:n luokan retkimyyjäisiin. Paistoin ne leivinuunissa. Laitoin pullapellin kumoilleen tuliselle arinalle ja vuoat sen päälle niin eivät kärähtäneet. Puutarhuri teki vielä illasta muutamat puolukkapiirakat, että on myytävää ainakin 7kympin edestä jos kauppa käy. 20 on vähin tavoite. Samalla tein myös uunin jälkilöylyissä ruuat huomisellekin.

4.1.2020 lauantai

Melkein kaikki olivat menneet kaupaksi. Meiltäkään ei jäänyt kuin yksi piirakka myymättä.

Vielä parit myyjäiset ja muut varainhankintahommat päälle niin summa, jotain 7 000 € on koossa ja pääsevät Prahan reissulle keväällä.

Sitten on vielä G:n yläkouluretkikeräykset jäljellä niin eiköhän sitä lajia lie yhdelle elämälle ollut tarpeeksi. Alkaa näidenkin myötä olla elämä paketissa osaltani ja voin valmistautua hyvästelemään tämän kaiken.

Eilen USA tappoi yhden iranilaisen sotahaukan Irakilaisen lentokentän muurinjuureen. Mitäpä tuohon sanoisi sellaista, jota ei maailman miljardeilla spekulaatiosektoreilla jo olisi sanottu.

Lähi-Idässä on toisen maailmansodan jälkeen sodittu päivittäin niin runsaasti, että aina on uusi konflikti ja sen syyt sekä seuraukset otsikoitavissa. Ei tarvitse vanhoja jahkailla niin kuin Suomessa, jossa ei päästä siihen tilaan, etteikö yhden tuntemattoman sotilaan tarinan ympärillä yhä sitä käytäisi. Kuka ampui ensimmäiset laukaukset, kuka viimeiset. Kuka torjui voiton, kuka sodan. Kuka rahoitti ja ketkä taustalla hääri. Poliittinen voimatasapainokin kiistelyttää loputtomasti. Kärsijöiden tarinat jäävät aina viimeiseksi.

Painottavat kaikkialla, että historia täytyy tuntea ja muistaa, että siitä jotain hyötyä olisi. Toteutuuko se utopia käytännössä, ja miten pitkälle, on sitten tuurissaan. Ja kuten nyt näyttää, intressit uusien sotien syttymisille tulevat olemaan ilmastoon ja sitä kautta elintilan,  ruuan ja hengityskelpoisen hapen riittävyyteen liittyviä; "Lebenstraum", mutta paljon uutta merkitystä kantava tulevien sotien syy. Ehkä jopa aidompi, kuin Hitlerillä, mutta raaempi kunhan edellämainittuja elämälle ehdottomia asioita urakalla jakamaan aletaan. Jakohan on jo käynnissä, linjoista päättäminen sytyttää sodat.

5.1.2020 sunnuntai

"Natsienmetsästäjä" Wiesenthalin omaelämäkerrassa "Tappajat joukossamme"  (WSOY 1967) on rouva Kellerin tarina: Hän oli mennyt naimisiin vuonna 1952. Tuore aviopari oli hankkinut lainarahalla talon Frankfurtista ja he olivat ehtineet asua siinä vuoteen 1961 kun eräänä päivänä mies ei saapunutkaan enää töistä kotiin. Nainen etsi miestään, mutta tuloksetta, eivätkä viranomaisetkaan mihinkään ryhtyneet. Mutta kun hän myöhemmin lueskeli kampaamossa kuvalehdestä juttua natsien tappioon päättyneestä sotaretkestä Neuvostolliittoon, hän järkyttyi pahasti. Katkelma kirjan sivulta 243:

"Kuivaajassa istuessaan hän selaili kuvalehteä, käänteli sivuja koneellisesti. Hän näki kuvitetun artikkelin juutalaisten teloituksista Vinnitsassa Ukrainassa. Kuvassa näkyi joukkohauta, jossa oli paljon kuolleita ja kuvatekstin mukaan myös muutamia eläviä. Kuvan alla oli toinen jossa näkyi teloitus. Uhri kyykki haudan reunalla. Hänen takanaan oli saksalainen sotilas. Kuva oli otettu juuri sillä hetkellä kun sotilas aikoi laukaista. Sotilas oli tanakkatekoinen mies, jolla oli kenttäharmaa univormu ja silmälasit. Puoli tusinaan sotilaita katseli virnistellen teloitusta.

Rouva Keller tuijotti teloittajan kasvoja. Hän koki sellaisen järkytyksen, että tuntui kuin "luoti olisi tunkeutunut häneen". Asiassa ei ollut epäilyksen sijaa. -Niin, herra Wiesenthal, teloittaja oli se mies, jonka kanssa menin naimisiin."

Tämänkin katkelman äärellä mieleen tunkee ne tuohon samaan hyökkäyssotaan osallistuneet suomalaiset; onkohan noissa kuvan "virnistelevissä sotilaissa" joku heistäkin? Tai peräti jakelemassa armonlaukauksia joukkohaudassa kituville? Jossakin lymyää valokuvia, jotka senkin todistaisivat. Kasvokuvat olisi helppo todistaa oikeiksi onhan SS-matrikkeleihin ne kaikki aseteltu.

6.1.2020 loppiaismuanantae

"Tiedätkö tunnussanan omaan itseesi", kysyi Stanislaw Jerzy Lec.

Vaihtamalla "tunnussanan" sanaan "salasana" kelpaa aforismiksi tähänkin aamuun jolloin avaan kolme virtuaalilaitetta ja päivän mittaan fb:n, pankin, vakuutusyhtiön, terveystietojen, kirjaston, kirjakauppiaan...

Siis: Tämän pvn tehtävä keksiä salasana omaan itseen. Vai kelpaisiko sormenjälki? Mihin hipaista? Entä peilin kautta vilkaisu?

Mitä on "oma itse"?

Se selviää ehkä, kun kirjaudut katsomaan.

7.1.2020 tiistai

Jos tälleen vettä tulee, niin eivätpä kohta ole enää hanget korkeat nietokset.

Maailmansodan päättymisestä oli kulunut vasta 13 vuotta kun synnyin. Silti se pysyi kaukaisena asiana hyvin pitkään, ennen kuin selvisi, että isäkin oli siihen osallistunut. Mutta mitä kauemmas sodasta kuljetaan, sitä lähemmäksi se tuntuu tulevan.

Isiemme pahat teot, varsinkin ne selvittämättömät, ovat ohittaneet jo ajan, jota elämme. Ne nousevat eteemme terävinä töyräinä kuin pakkasmyrskyn järvenselälle laskostamat puhurinpuuskat.

Olisiko ollut sittenkin hyvä tietää, mihin kaikkeen minunkin isä sodassa osallistui? Niiden asiaan kuuluneiden vastapuolen sotilaiden tappamisten lisäksi myös mahdolliset sodankäyntiin kuulumattomat liipaisut. "Tapa tai tule tapetuksi", sanoi isä monasti niistä vuosista eikä sitten juuri muuta sanonutkaan. Paitsi sen Viinikan Matin kuolemanhetken kertauksen.

"Aika vilihakka poika se oli konepistoolin kanssa hilipettelemään", sanoi saman Rukajärvensuunnan sotilas, serkku Timpster Vilikki isästäni.

Kun olen tutustunut isän käymään sotapolkuun ja sen rintaman jykällyksiin, asemasotakahakoihin, selustan partioretkiin ja kukkuloiden valloituksiin, ruumiita on tullut rumat määrät. Ja veriseksi on isän viimeisenkin sotapäivän tanner jäänyt elokuussa 1944.


8.1.2020 keskiviikko

Seuraa koskaan pätemätön lause, paitsi kun sen muotoilee näin: Jokainen on onnensa seppä, huononkin.

Näin elämänsepittelystä unta jälleen enkä hyvällä mielellä siitä valveille havahtunut.

9.1.2020 torstai

Einari Junttilasta kertovat kirjoitelmat on nyt molemmat luettu. Lukukokemus ei ollut hyvä. Taiteilijasta saa enämpi näkyviin katsomalla hänen maalauksiaan. Riittäisi kai sekin.

Junttilan maisemamaalauksista ei van Goghin ulottuvuuksia löydä eikä selkäpiissä nujakoi aaveet niin kuin Simbergin piruja katsellessa tai Frida Kahlon tuskan täyteisiä siveltimenvetoja nähdessään. Junttilan saman kylän taiteilijatoverit Kalervo Palsa ja Reidar Särestöniemikin säikäyttävät tottumatonta.

Einari Junttila on mielessä taitavana maisemamaalarina. Hän eli aikakautena, jolloin sattui ja tapahtui ja josta olisi ollut muutakin taiteiltavaa. Sotareissut ja saksalaisten tuhotyöt Lapissa värittivät pahanlaisesti kaikkien arkea ja siitä olisi ollut hyvä kaivella enemmän Einaristakin kertoviin muistelukirjoihin.

Sota toi  saksalaiset ja maailmanpolitiikan mukanaan kittiläläläisten syliin. Kun saksalaisista päästiin, draama jatkui massaturismin myötä. Unohdettiin läheisenkin eilisen muistot ja muisteluyritykset. Muistelijat polkhastiin jänkään.

10.1.2020 perjantai

Kalle Haatasen ohjelmassa pitävät puhetta unista. Kirjailija Anna Tommola on vieraana. Sivusivat juuri Freudin unientulkintaa. Haastateltava oli sitä mieltä, että eipä sitä Freudia nykyaikakaan voi sivuuttaa vaikka aivojen kuvantamismenetelmien kehittyminen ja psykologinen edistys on ihmismielen eri tasot penkonut jo varsin perinpohjin. Freud määritti eräänlaisen rungon unien merkityksen ympärille vaikka pieleen osin menikin.

Freud oli edelläkävijä. Nyt, kun vastaukset "miksi ihminen näkee unia"-kysymykseen on melkein tutkittu ja kuvannettu, prosessi on johtamassa mystisyyteen taipuvaisetkin järkiperäiseen uniennäkemisen käsittelyyn.

Yksinkertaisimmillaan sanottuna uniennäkemisellä tislataan aivoihin kertyvää, aineetonta kuonaa kehon viemäriverkostoon (myös aineellista, jota voisi luonnehtia vaikka tuskanhieksi). Tästä olen loogiseen tutkimuksiin ja päättelyyn perustuvia artikkeleita lukenut eikä niihin juuri ole vastaansanomista: Kun luet paksun kirjan, opiskelet vaikeaa ainetta, teet raskaita matemaattisia tehtäviä, opiskelet kieliä (panet aivosi urakoimaan), on prosessissa kertyvä materiaali suodatettava samalla tavalla kuin minkä vatsa tekee maksalaatikolle tai hernekeitolle.

Aivot ovat suurin "virrankuluttaja" ihmisessä. Kun luen ja kirjoitan pitkän tekstin joka vaatii paneutumista, tulee joskus kova nälkä. Kun jossakin fyysisessä hommassa pärjään aamupuurolla pitkälle iltapäivään, niin kirjoitusprosessin aikana täytyy ainakin yhden kerran syödä kunnon ateria, että ajatus juoksee. Sokerisista aterioista en yleensä pidä, mutta ajatustyön ollessa päällä, iskee joskus kova makeannälkäkin. Sen tyydyttämiseen riittää omenat tai marjat, suklaatakin joskus: Aivot käyttävät ravinnokseen sokereita.

Tällä hetkellä Yuaval Noah Hararin kirja laittaa aivojen aineenvaihdon lujille. Joudun muuttamaan käsityksiäni niin tästä päivästä kuin eilisestäkin.

Aivot nurin, kopistelua ja ulos narulle tuulettumaan.

11.1.2020 lauantai

Unessa olin Ranen kanssa Pariisissa. "Tiesin" paikan, jossa piti olla suomalaiset humppatanssit. Morruutettiin ranskankieltä kun kyseltiin "salledeballia" muutamaltakin vastaankonttaavalta oudolta baskeripäältä.

"Salledeball" löytyi.

Kolakassa eteisessä lippuluukkuna oli pelkkä tussinviiru seinässä. Sen lähelle kun setelin vei, se lurpsautti rahan äänekkäästi sisäänsä ja samassa ovi saliin aukesi. Rane oli mennyt jo enkä nähnyt häntä enää missään.

Tanssilattialle meni muutaman askelman mittaiset portaat ja niitä pitkin, kuin sivuluisussa, liukui kirjavamekkoinen (Puutarhurilla oli viime viikolla sellainen yllä), soukkavartaloinen nainen hakemaan; olikin naistentanssit. Nainen sanoi kovalla äänellä "Alleztoi!"

Naisen kengät olivat paksupohjaiset (70-luvulta) korkkikengät (ei korko-) eikä häneltä tanssi sujunut koska jalkaterät lunksahtelivat taitoksiin nilkasta. Koppasin naisen syliini ja vein tangon loppuun kuin lasta olisin kannatellut. Pysähdyttiin orkesterikorokkeen luokse (nyt puhuttiin suomea) ja ihmeteltiin Finlandersia, Souvareita, Helminauhaa, Mäkimattilaa, Hurmaa, että mitä varten nuo juuttaat nuin kilipaa loilottaa. Esiintyjien hikiset, likaiset ja sukkanukkaiset varpaat kipristelivät paljaina lavan reunan ylitse eikä kellään ollut päällyshousuja, vain valkea paita, kravatti ja puvun takki. Ainoan naisesiintyjän, Saija Tuupasen verhona oli froteinen kylpytakki ja hiuksissa isot, vaalenpunaiset papiljotit.

12.1.2020 sunnuntai

Sontatunkiolta on tämä pv maistunut. Päätä särkee, ei kuiten migreeniksi ylly.

Telkkakrissa samat beckit, wallanderit, misskovikset, balboat; millaisen järjenjuoksun omaavat niitä jaksaa toljottaa? Kelepaako ne uusille sukupolville? Pojat eivät ainakaan katso.

Fleabag on kyllä hauska toisintonakin. Katsoin sarjan Areenalta yksi yö kokonaan.

Onneksi on kirjat. Kaksi olisi taas kirjaa, jotka pitäisi tilata itselle. Toinen Saarikosken Pohjois-Haagan ja Keravan päiväkirjat ja toinen Érik Vuillardin Päiväkäsky. Onhan tuota Saarikosken krapulaista, tunkkaista, viininpunaista arkea kyllä tullut luetuksi, että olisiko siinä muuta mieltä herkistävää kuin ajankuva. Sota-aikaakin, josta Päiväkäskyssä on kyse, käsittelevää tekstiä on taas kurkkua myöten tullut tavattua.

Muutenkin Saarikoski Hararin ajatustenjuoksuttelun rinnalla arvioituna näyttäytyy nyt todellakin aikansa lapsena. Lapsena, joka ei aikuiseksi koskaan kasvanut vaikka aivojen kapasiteetin puolesta ei esteitä olisi ollut. Kemia tuhosi ne kera kelpo kirjailijan.

13.1.2020 muanantae

Vähän parempi pv kuin eilen.

Hararin Homo deuksesta saattaa tulla loppuelämäni nuriniskoin kääntävä kirja. Tunne on kuin Linnan Täällä Pohjantähden alla teoksen aikoihin lapsena. Se kaaos tosin keskeytyi kun elämän mullistajiksi tulivat ääliöaikuiset, opettajat ja kylänmiehet. Pelot.

Muistan aamuisen, heräämisen hetkellä mielessä olleen ajatuksen: Hararin ja parin muun kaltaisensa teokset riittävät lopuksi elämääni; miksi enää säilyttää tilaa vieviä muita kirjoja lainkaan? Jos pakkaisin ne pahvilaatikoihin ja lämmittäisin niillä Unimäen uunia.

14.1.2020 tiistai

Eilisistä ajatuksista huolimatta hain kirjastosta välipalaksi 2 ohutta kirjaa. Luin ne yhtä kyytiä jälekkäin. Rosa Liksomin Reitarin ja Ville Hännisen Keskipäivän miehiä.

Rosan tekstissä on epätotuuksia kohdissa, joita en oikein sulata. Vai kuuluvatkohan faktoilla vinoilutkin fantastiseen karnevalismiin joksi tarinaa takaliepeessä buffataan? Eka sivulla aprikoin syksyiselle matkalle evääksi laitetun koivunmahlapänikän ja kuivatun lohen kanssa. Perustelen: Varanginvuonon vaivaiskoivuista ei keväälläkään mahlaa luultavasti irtoa ja yleensä sen perän kuivattu kala on turskaa tai sen sukulaisia; lohen rasva härskiintyy (märkänee) ennen kuin kala ehtii kuivaa.

Hännisen kirjan luin sen vuoksi, koska siinä oli maininta Kalervo Palsasta. Teksti ei herkistänyt mieltä hyvin isosti. Paras kohta se, jossa kirjoittaja kertasi sitä nuoruuden elämänpäiväänsä, jona Palsan sarjakuviin kirjakaupassa törmäsi.

15.1.2020 keskiviikko

"Meidän uskomme demokratiaan ja ihmisoikeuksiin saattaa sadan vuoden  päästä näyttää käsittämättömältä." (Muutaman sanan jätin pois tästä Hararin lauseesta niin se ilmaisi juuri nyt päässä vellovia ajatuksiani paremmin.)

Areenalta 6-osainen "Diktaattorien työkalut"-dokumentti. Niin kuin edellisessäkin tyranneja käsitelleessä sarjassa 12 diktaattoria käy tästäkin ilmi kuinka kaikkien lapsuus on ollut vaihtelevantasoisesti äärimmäisen kurja. Mutta kun lapsena tukistetut saavat aikuistuttuaan tilaisuuden ruveta kostamaan, niin sen ne tekevätkin perusteellisesti. Ruumisröykkiöt ja kaupunkien rauniot ovat valtavat kaikkien tyrannien jäljiltä.

Eikä tyrannien vaikutus pääty kun niiden elämä päättyy. Espanjassa saavat vielä kauan kaivella satojen tuhansien ruumiiden joukkohautoja tutkiessaan Francon hallintakautta joka näistä sarjaan valituista pisimpään kesti. Eikä se saatana edes hirttoköyteen päätynyt vaan sai oikein valtiolliset hautajaiset johon kaikki maailman johtajat osallistuivat ylevine puheineen.

Kun Putin kuolee, hymistelijät kautta maailman saapuvat ristimään käsiään hänenkin arkulleen. Myös Erdoganin ja alAssadin haudoilla tulee tunkua riittämään. Jne.


16.1.2020 torstai

Poikien ukki 80 v. Käytiin kahvella.

Naapurin Arvo (88) ei enää vuodeosastolta kotiudu, arveli Anelma (87).

17.1.2020 perjantai

Ilmanala on ollut jo monta päivää plusmiinusnolla. Jos sataa, tulee se enimmäksen vetenä.

Heimosedälle soitin kun piti tarkistaa, että mikä keitin se olikaan, jonka tuleen hulmahtamiseen ja räjähdykseen hänen siskonsa 1956 surmaantui. Se on ollut spriikeitin. Sellaisia oli vielä minunkin lapsuudessani monessa paikassa. Meillä pyöri nurkissa spriikeittimien, kaasuhellojen, petrolilämmittimien lisäksi nurkissa myös karbidilamppu, mutta en muista, oliko se käyttökuntoinen enää.

Pottulamppua ei moni tiedä, millainen se on. En kyllä nähnyt moista käryyttäjää muissa köyhissä korpien torpissa kuin meillä.

Valokuvan (1956) ukista (Aadam) ja mummista (Anna) lähetti Hannele. Kuvassa on myös molemmat tätini Laina ja Lahja, kaksoset. Lahja (etumainen) kuoli siihen keittimen räjähdykseen. Oli täyttänyt juuri 18 v., mennyt naimisiin Aarnensa kanssa ja oli sinä syksynä pestautunut ensimmäiseen työpaikkaansa Issakan koulun keittiöön. Isä ja Oskari olivat olleet vielä uuden koulun viimeistelytöissä ja nähneet siskostaan syntyneen soihdun. Lahja oli syöksynyt kaivoon, mutta tuli oli tehnyt tehtävänsä eikä tyttö elänyt kuin vajaan viikon, ja tuskat ovat olleet hirveät.

Aarne hirttäytyi omaan vyöhönsä reilun kymmenen vuoden päästä kotitalonsa vintille. Isä oli heti Lahjan kuoleman jälkeen sen kerran pelastanut samasta aikomuksesta. Aarnella oli ollut huono viinapää, muisteli Heimo. Siitä oli tullut täyspöljä ryypyn kumoamisen jälkeen.


Kaiken telkkarista suoltuvan sonnan seasta seuloutuu joskus todellisia helmiä. Tänä iltana se oli äärimmäisen hyvin rakennettu italialainen elokuva Dogman. Surullisen totta se prosessi, joka siinä näytettiin hyväntahtoisuutensa ansaan jääneen pikkumiehen kohtalosta. Ahdistaa kyllä ruveta nukkumaan tuollaisen jälkeen.

18.1.2020 lauantai

Eliaksen ajokorttia varten täytettiin eilen ajo-opetuslupahakemus katsastuskonttorilla. Nyt pitäisi saada hankituksi opetuspoljin, kolmio ja lisäpeili. Käytettyinä niitä on pitkin maakuntia (Torilla) vaikka kuinka paljon, mutta tässä lähellä ei yhtään. Hinnat niissäkin liki satasen ja ylikin, että postimaksun kanssa ei paljoa jää uuden alle. Motonetissä 139 € ja Rahatpoesliikkeessä 129 €.

Autokoulun kautta ajokortin saa halvimmillaan 1500 €, itse opetettuna 600-700 €.

Kun (jos) E saa kirjoitukset keväällä lävitse, on välivuoden jälkeen vuorossa armeija (ei aio kieltäytyä) ja sen jälkeen yliopistoon arkkitehtuuria opiskelemaan. Sekin on tietysti vielä "jos"-etuliitteellä varustettava sillä mieli voi muuttua tai muuta sattua.

Paulus aloittaa ensi syksynä lukiossa. Hän ei ole sanonut mitään tulevaisuudenhaaveistaan, mutta jos uskaltaisin veikata, poika lähtee "kieltenviemänä" mualimalle.

Gaiuksella alkaa yläkoulu ja on siten vielä muutama vuosi aikaa pähkäillä tulevaisuuttaan. Kielilahjakkuus hänkin eikä matikkakaan huonosti mene.

Poikieni kehitystä seuratessa yritän tietoisesti tarkkailla, voiko ihminen olla oman onnensa seppä vai voinko esimerkiksi itse elämässä epäonnistuneena yhtään vaikuttaa heidän alasimensa ja lekan sekä materiaalin yhteistoimintaan. Kovasti haluaisin kaikkea hyvää heille, mutta pelot ovat sen mittaiset kuin on se kaaosvuori, joka omaa elämääni varjostaa.

Telkkarista katsoin Rosa Liksomin pitkän haastattelun. Hän onnistui elämässä kuten itsekin sanoo. Vertailukohtana hänellä oli mm. saman elämänperän lapsi Timo K. Mukka. "Siunasi" sitä järkitekoa, että esiintyi Liksomina monia kymmeniä vuosia ennen kuin  ilmoitti, kuka ja mistä oikeasti on lähtöisin. Että on "vain" Anni Ylävaara jostain perukasta. Että olisi tuhoutunut, jos olisi omana itsenään esiintynyt.

Mitä Rosana esiintymään pakotetun Annin esimerkki meille kertookaan?

Janten laista, mutta myös koko suomenkansaksi nimetyn, suppean kielialueen ihmisläjäytymän laadusta.

Kovat ja häikäilemättömät tyypit kuten UKK repivät kunnioitusta ja ylimaallista ihannointia savutupalähtöisyydellään, mutta herkät ihmiset, joihin kirjailijat ja taiteilijat miltei aina kuuluvat, joutuvat tappelemeen verissäpäin edes hitusesta kunnioitusta, ja peräti esiintymään salanimellä, etteivät särkyisi.

Me, joita lapsuutemme miljöiden ahdasmielisyydet, rumien tapahtumien, pahoinpitelyjen (henkisten pahimpana) kohteiksi ja todistajiksi joutumiset ovat kourineet kirjaimellisesti myös sukupuolielimistä, tiedämme kyllä yhteiskuntamme "maailman onnellisimmaksi kansaksi" ikonisoimisen onttouden. Sen hirmuisen valheen jota tyrkytetään ilman todellista, tutkimukseen perustuvaa kritiikkiä.

Tuo "onnellisuusuutinenhan" otsikoitiinkin että "Galluppien perusteella..".

keskiviikko 1. tammikuuta 2020

Uskontojen palkkasoturit

19.12.2019 torstai

Isä kuolleena 37 v.

Tyhmä olo. Johtuu politiikkaa sivuavista "keskusteluista" "somessa"*), lähinnä HS.

Mielipiteitteni pätkät, jotka blogiini kopsasin, ajelehtivat siellä irrallaan kuin ulukomehtään karanneet kantturat.

*)keskustelu lainausmerkeissä siksi, koska keskustelua se ei ole. Pelkkää mielipiteiden esittämistä, harvoja asiaan perehtyneitä puheenvuoroja, iso osa propagandakoneistojen trollausta ja loput pelkkää jankuttamista. Joitakin kirppuja idän karhun turkista kutiamassa eurooppamajavassa.

*)some myös lainausmerkkeihin, koska se on kaukana "sosiaalisesta" joka yksinkertaisuudessaan tarkoittaa viihtymistä joukoissa. (Kuka viihtyy? Ennen kuin vastaat itsellesi, lue "viihtyy"-sana niin kuin sen etymologia vaatii.)

Sosiaalipolitiikkaa "somessa" ei harjoiteta, elikä yhteiskunnan heikompiosaisten olojen parantamiseen tähtäävää toimintaa.

Sosiologia-sanan jos Jussi Halla-aholle ja jalkojensa pesijöille antaa, ne osaavat takoa sen lingvistiikkapajansa alasimella lyömäaseeksi "punavihreiden" selkään.

Sen kuuluisan ensimmäisen kiven heittäjiä edustavat opposition rivit eikä heistä yhtäkään yksilöä sille asialle aja yhteiskunnan etu. Poliittiset valehtelijat!

Voisivat matkustaa Syyrian keskistysleirille orpolapsille vaippoja vaihtamaan. Kyseenalaistettaisiin sitten heidän paluunsa ihan vain härnätäksemme.


Telkkarin norjalainen "Exit"-sarja on kaamea kuvaelma törkyrikkaista nuorista miehistä. Käsikirjoituksen kerrotaan pohjautuvan todellisuuteen.

Exit-saagassa on osuvaa taustatietoa lajimme ahneuden ääripäistä; yksilöt, joilla rikastumisen "geeni" on, saavat hahmon. Heillä on syntymäkierous kuin bedofiileillä; siihen ei lääkettä ole.

Itselläni ei miljonäärituttujen puhelinnumeroita montaa ole. Ne pari, jotka tunnen, muuttuvat  joviaalisti käyttäytyvästä small-talkin harjoittajasta kylmäkatseisiksi Bond-pahiksiksi jos keskustelu siirtyy rahaan, sen ansaintalogiikkaan tai yleensäkin varallisuuteen. Köyhät heidän puheissaan löytävät paikkansa välittömästi fraasilla " jokainen on oman onnensa seppä". Sen osaavat toki keskiluokkaisestikin menestyneet luulijat.

Olen huomannut, että rikkaiden on köyhänkin edessä asetuttava puolustuskannalle (jos vahingossa sellaiseen sakkiin sotkeutuvat). Vaikeneminen on siihen paras keino. Sisäpiirien ulkopuolisille ei voi selostaa, kuinka rikkaudet on saatu, miten ne kasvavat korkoa korolle, kuinka niitä sijoitetaan ja mikä osuus, ja miksi, kuljetetaan paratiisisaarille "turvaan". Sitä ei koskaan ääneen suostuta aprikoimaan, missä tulee se raja vastaan, ettei tilien turvottaminen enää huvita. Luultavasti kattoa sille ei ole. Iloa rikkaudesta ei sovi näyttää kuin suljetuissa ringeissä. Rikas on rikkautensa vanki.

Se on kuitenkin tehty kuin äänettömällä sopimuksella selväksi, että rahaa ei jaella lähimmillekään tositarvitsijoille; köyhän auttaminen pois ahdingosta ei tuota mitään.

Auttamisesta koituvan ilon vie katkera ajatus siitä, että entä jos se köyhäkurja jatkaa auttamisen jälkeenkin köyhänäkurjana olemistaan? Niin kuin se pääsääntöisesti tekeekin. Köyhyydestäkään kun ei sille altistunut koskaan saa tarpeekseen; sitä täytyy saada aina vain lisää niin kuin rahan haalijan rahaa. Samat kerjäläiset samoilla nurkilla päivästä päivään; niin ovat pohjattomia molempien säkit!

Eikä ansaintalogiigalla varustettu rikastuja "antamisen ilo"-aspektia tunteissaan tunnista. Jos se jonnekin rahaa lahjoittaa, se laskeskelee senkin niin, että saa "omantunnonlentoveron" maksettua seuraavalle hupimatkalla kalastamaan ja päästämään.

Liika raha ei ole milloinkaan ns. rehellistä rahaa, sen tietää rikas itsekin. Ainakaan se ei kauaa puhtaana säily. Rikollisuus tulee mukaan kun ensimmäinen miljoona on hankittu, kun rahalla ruvetaan ansaitsemaan lisää rahaa.

Vanha sanonta "työllä ei rikastu" pätee erityisesti miljonääreihin. Heidän oikea työuransa kestää stresseineen muutaman vuoden ja kun pääomaa on tarpeeksi läjässä, se alkaa lisääntyä kuin hermafrodiitit. Rikastuminen on elämän oheistoimintaa kun sen myllyn vauhtiin saa.

Tilien omistajiksi merkkaantuneiden tarvitsee vain välillä säpsäytellä virtuaalivirtoja, siirrellä viivojen alustoja piiloon. Paratiissaaret ovat liikarahoille synnytettyjä keinokeitaita joissa raha saa lisääntyä rauhassa. Ja jos joskus joku tutkiva toimittajalauma ryhtyy niiden rehellisyyden perään utelemaan, ovat uudet "saaret" jo valmiina odottamassa haudottavaa.

Exit saagassa on sivujuonteena tarina, jossa yksi sekoaa, mutta hallitsemansa firma täytyy pelastaa koska tovereista muutkin ovat osakkaina siinä(kin). Jo pelastamissuunnitelmakokouksessa lasketaan, paljonko operaatioon kultakin rahaa palaa tappioina ja kuinka kuitenkin lopulta päästään kasvavien korkovirtojen imuun. Sairastuneesta ihmisenä ja ystävänä viis. Hänet voidaan ajan täytyttyä unohtaa mielisairaalan hoteisiin; vaikka kustantaa hoidot kunhan ei enää tule sotkemaan busineksia!

Exit-saaga kertoo katsojalleen, kuinka markkinatalous (+/ kapitalismi) uskontonakin on jo rappiolla. Ja kuinka se "kokeilu" tämän planeetan lopulliseen konkurssiin kuljettaa. Elonkehän tuhoutuminen elinkelvottomaksi on kliimaksi tälle kokeilulle eikä sitä enää pelasta mitkään markkinoilla koetellut keinot.

Jos nämä kirjoitukseni niiden parin tutun miljonäärin silmiin sattuisivat, eivät he enää tutukseni tunnistautuisi. Eikä sen väliä. Heidän kielellään ilmaistuna: He ovat hyötyneet minusta yhtä vähän kuin minä heistä.
20.12.2019 perjantai

Jonkinlaista joulua kai tässä ympärillä rakennellaan. Milloinkahan voisin kieltäytyä eväänikään väräyttämästä näiden narrauksiin perustuvien juhlien eteen?

Selasin valokuvakansioita. Yksi teknisesti surkea valokuva joka on kopioitu A-nelosen kokoiselle valokuvauspaperille, putosi lahvin välistä lattialle. Siinä olen Pirskatti-hevosen selässä. Tulipahan sitten jälleen sekin äärimmäisen kummallisesti eletty jakso mietittäväksi. Selevittiin kuitenkin elossa vaikka olisihan sitä voinut uupua jo alkupätkälle.

Sain Hemingwayn Kenelle kellot soivat viimeiselle sivulle. Siitä on jokunen vuodenkierto mennyt kun viimeksi sitä tavasin. En muistanutkaan, kuinka väkivaltaisen surullinen loppu siinä on.

Vanhus ja meri on kuitenkin ollut E.W:ltä se kirja, josta olen eniten pitänyt.

Kenelle kellot soivat ilmestyi alkukielellä 1940. Tämän suomennoksen neljäs painos, jonka kauan olen omistanut, on vuodelta 1967.

Hemingwaynkin teksteistä löytää aina käypiä pohdintoja ihmistoimintojen ristiriitaisuuksista. Varsinkin, kun kriisien aikoja on elettävänä. Ja koskas ei niitä elettäisi? Yuval Noah Harari tosin on koonnut kirjaansa Homo Deus, Huomisen lyhyt historia (Bazar 2017) vakuuttavat luettelot siitä, kuinka paljon paremmin lukujen valossa ihmiskunnalla menee. Mm. näin:

"Ensimmäistä kertaa historiassa ihmisiä kuolee enemmän ylensyöntiin kuin nälkään, enemmän vanhuuteen kuin tarttuviin tauteihin, ja useammat ihmiset tekevät itsemurhan kuin heitä kuolee sotilaiden, terroristien ja rikollisten surmaamina. 2000-luvun alussa ihmisen tappaa paljon todennäköisemmin ylensyönti McDonald´sissa kuin pitkäaikainen kuivuus, ebola tai al-Qaidan isku."

Näihin tuloksiin pääsemiseksi on tosin täytynyt maankamara ja elonkehä jo melko kaljuksi syötävästä ja muusta hyödykkeestä kaluta tämän yhden lajin toimesta. Ei siihen miljardeja vuosia ole maltettu odottaa kuten evoluutiokehitys vaatisi jonkinlaisen tasapainon ylläpitämiseksi. Tästä Harari kirjoittaa sitten omat lukunsa ennen kuin tekee päätelmät vaiheesta jossa homo deukseksi kokonaan muututaan.

Olen lukenut ko. kirjan jo yhden kerran, nyt aloitin sen opiskelun uudestaan.

21.12.2019 lauantai

Janne Saarikiven kolumni Joulun lapset Ylellä. Sanansa hyvin asettelee hän kun laittaa al-Holinkin lasten oikeudet siihen ojennukseen, missä niiden täytyykin olla.

Viimeaikaiset poliitikkojen ja trollitehtaiden liukuhihnoilla työskentelevien, harkitsevaan ajatteluun kykenemättömien tarkoitushakuisten, lyhytkatseisten ja putkinäköisten mielipiteet siitä asiasta voidaan lakaista iätivieviin syvyyksiin. Saarikiven pohdintoja tukevat myös oikeusoppineiden laintulkinnat ko. asiasta; äidit lapsineen kotimaihinsa ja oikeusprosessi, jos niille perusteita löytyy, täytyy laittaa alulle kussakin maassa, joidenkan kansalaisia kotiutettavat henkilöt ovat.

22.12.2019 sunnuntai

Hesarissa tämän ajan puusilmiin sopiva nyrkinisku käsivartenaan paksu otsikko "Palautus Suomeen". Jutun ingressi:

"Toisen maailmansodan loputtua suomalaisia naisia ja lapsia virui hengenvaarallisissa oloissa liittoutuneiden leireillä Saksassa. Suomessa kiisteltiin, mitä heille pitäisi tehdä. Osa päättäjistä ei halunnut tehdä mitään. Lopulta naiset tuotiin Hankoon kuulusteluihin."

Silloin tuotiin 130 naisen joukko lapsineen. Nyt kyse on vain 10 naisesta ja 30 lapsesta.

Samaiselle internointileirille tuodut miehet saavat välittömän synninpäästön:

"Samaan aikaan Hangossa kuulusteltiin myös merimiehiä, jotka olivat työskennelleet saksalaisille. Kuulustelijoiden mukaan miehet olivat kaikesta huolimatta säilyttäneet kunniansa ja suostuneet työhön ainoastaan henkensä uhalla pakotettuina tai hermonsa menettäneinä"

Ja entä paria vuotta aiemmin kotiutetut 1000 elossa Kaukasuksen retkeltään selvinnyttä suomalaista SS-miestä jotka olivat lähteneet natsien murhakoneiston osana hyökkäyssotaan vapaaehtoisina ja syyllistyneet samoihin hirmutekoihin kuin saksalaiset toverinsakin? He kotituivat fanfaarien soidessa, heille niitattiin urheusprenikoita rintaan ja kehotettiin valtiovallan mahtikäskyillä unohtaa koko Kaukasuksen harharetki. Pelättävissä oleva, retkillään radikalisoituneiden tappajien joukkoontumista tarvitseva kapinahenki tukahdutettiin sijoittamalla kaikki erilleen pitkin mittavaa sotarintamaa Karjalan korpiin.

Osa niistä SS-miehistä, jotka jäivät henkiin jatkosodankin loppurytinöistä, elivät kohtalaisen hyvää elämää kukin. Sekin Viänäs Väinö, joka pääkallosuikkaisen valokuvansa äidilleni lahjoitti 1944. Monesta entisestä SS-miehestä nousi jopa valtakunnallisia vaikuttajia aina ministereiksi saakka; olivathan he "miesten miehiä". Muutamat lähtivät varuilta maanpakoon aina Eteläamerikkaan saakka josta monet "oikeatkin", arjalaisperäiset SS-miehet löydettiin. Jokunen tappamisesta kyllikseen saamaton värväytyi muukalaislegioonaan ja yksi sotapöljä (Törni) lähti jopa Vietnamiin koettamaan liipaisinsormensa herkkyyttä. Historiaan kirjaamaton määrä traumatisoituneita SS-miehiä kitui omissa painajaisissaaan ja alkoholismissa elämänsä loppuun saakka. Kuinka suuri onkaan heidän jälkeläistensä määrä, joka saa isiensä tekoja hävetä edelleenkin koska niitä ei ole historia suostunut ajoissa käsittelemään?

Entä mikä osuus on sotarikoksista tuomitsematta jääneillä, aatetta kiihkeimmin kannattaneilla SS-miehillä ollut siihen, että natsiaate on Suomessakin säilynyt ja nostattelee lippuja salkoihin ja väkeä kaduille marssimaan?

1980-90-lukujen kansallissosialismin ilosanomaa levittäneet propagandistit olivat vielä luultavasti ihka aitoja SS-miehiä. Se "Heikkikin" joka kirjekampanjaa Helsingin Kallion kivikolostaan harjoitti.

Pekka Siitoin oli naurettava, ulospäin näkyviin laitettu pellenatsi, mutta vaarallinen siitä huolimatta. Hänen natsiasunsa jokainen sauma oli kansallissosialismin bakteereilla pölytetty. Hänen takanaan aatetta myös munitettiin ja haudottiin ja kasvettuaan lähetettiin maailmalle kaakattamaan.

Löytyykö SS-miesten "kunniaa" puolustamaan loikanneen entisen puolustusministerin, "entisen" uusnatsin Jussi Niinistön suvusta tai perhemiljööstä heitä, tai Halla-ahon? (Vaimojen suvuista?) Mistä heidän aatteenpalonsa juontuu? Entä nämä myötäjuoksijoidensa valikointi- ja manipulointikyvyt? Geeneistäkö? Vennamolaisuudella siinä ei ole mitään tekemistä kuin käänteisesti "kyllä kansa tietää"-hokeman hyväksikäytössä.
23.12.2019 muanantae

Tänään posti toi liioiteltuihin pahvikuorrutuksiin pakatun Lars Westerlundin Suomalaiset SS-vapaaehtoiset ja väkivaltaisuudet 1941-1943.

Kuin vakuudeksi eilisille pikkupohdinnoilleni sivulta 77:

"Suomalaisten SS-miesten suurta enemmistöä ei koskaan asetettu syytteeseen mistään. Heidät palautettiin kotimaahan kesällä 1943, minkä jälkeen he saattoivat elää elämäänsä tavanomaiseen tapaan."

Eikö Syyriaan lähteneille muutamalle propagandan harhauttamalle naiselle voida suoda samoja mahdollisuuksia?

Koska karkeimmin sanankääntein tätä mahdollisuutta vastustaa persujen yllyttäminä kristillisdemokraattien naiskaksikko, niin eettispohjaisen ajattelun asema tässä valtakunnassa voidaan perustellusti kyseenalaistaa. Humaaneista perustuslain kirjaimista puhumattakaan.

Ovatko Päivi Räsänen ja Sari Essayah yhtään sen ylevämpiä fundamentalistisissa asenteissaan kuin joku Lähi-idän jihadisti? Jos Päivi Räsänen julkikirjoittaisi tai -puhuisi sisimmät tuntonsa Pekka Haaviston mahdollisesta presidenttiydestä, niin arvattavasti se sisältäisi kauhistelua siitä, kuinka hän voisi osallistua Linnanjuhlille kun kättelijöinä ovat homopresidentti samaa sukupuolta olevan puolisonsa kanssa. Eli hänellä eivät pelkästään al-Holin äidit ole pontimena välikysymyksen kannalle asettumisessa.

24.12.2019 tiistai

Matalanoloinen siä. Asteita miinus3. G teki eilen toisen lumiukon tienvarteen, se on isompi  kuin minun tekemäni foliohattu.

Illalla mummolassa. Puutarhuri kävi mennessä Ristijärven hautausmaalle kynttilät. Soitin odotellessa Heimosedälle niin kuin niin monena jouluna ennenkin. Hänet oli haettu Oulunkylästä Espooseen lapsenlapsen  (Minnan) kotiin joulua viettämään. Sanoi hieman pyörryttelevän välillä, mutta muuten ihan ok olo ikään nähden. Muisti ainakin pelittää ja puhe luistaa kuten ennenkin.
25.12.2019 keskiviikko

Tapion 60 v. syntymäpv. Juhliin kutsu: Hotellin nimi ja huoneen nro Hanoissa. Eliaksen tehtävä on ollut saneerata vanha, kolhiintunut ja maalauksiltaan tunnistamattomaksi kulunut Kittilän kuntavaakuna hänelle takaisin. T nakkasi sen autoni takakonttiin parikymmentä vuotta sitten ja sanoi: "Fiksaileppa tuo sittä jos joskus kerkiät!" Oli löytänyt sen jostain Muonion rajoilta tienvarren pusikosta.

K:n vaakunan on suunnitellut Einari Junttila 1963. Tulipahan jälleen tutkittua hänenkin taiteilijantaivallustaan. Muutkin syyt kiinnostavat.


"Suomalaisten miehittäjäpropagandaa Itä-Karjalasta jatkosodan aikana



Suomalaiset pyrkivät jatkosodan aikana luomaan kuvan Itä-Karjalan pelastajana bolsevismin ikeestä. Tähän he käyttivät propagandistisia keinoja, mm. kuvaamalla lasten hyväksi tehtyä hoitotyötä.
Miehittäjän apu kohdistui kuitenkin vain suomensukuiseen - "kansalliseen väestöön". Erityisen merkittävänä pidettiin suomensukuisten lasten pelastamista, jotta Suomen väkiluku pystyttäisiin turvaamaan talvisodan miestappioiden jälkeen.
Syntyperältään ei-suomensukuisia kutsuttiin suomalaisessa mediassa "epäkansallisiksi" ja he joutuivat suomalaisten kulttuuris-etnisen puhdistuksen kohteeksi. Ei-suomensukuisia alettiin siirtää internointi- eli keskitysleireille syksyllä 1941 Mannerheimin käskystä. Ruuan puutteen, riittämättömän hoidon ja puutteellisen hygienian takia leireillä kuoli tuhansia ihmisiä. Suurin osa menehtyneistä oli vanhuksia ja lapsia."

Mitähän tästäkin artikkelinpätkästä (Seija Aunila/Yle Areena/Historia) ajattelisi al-Holin yhteydessä?


26.12.2019 torstai

Äiti kuolleena 24 v.

Kansallisarkiston uudempi, tarkennettu painos suomalaisista SS-miehistä on laadittu sen aineiston valossa, mitä tähän saakka on ehditty kerätä, ja mitä niistä on ehditty tutkia. Katvealueita jää, se tunnustetaan, mutta joka ei jo tuosta aiemmin kirjoitettujen lisäksi ymmärrä, että raakuuksien tiellä on oltu, niin sellainen ihmistyyppi ei totuutta haluakaan tietää.

Kun kahlaa luetteloita tapettujen lajitovereidemme lukumääristä, niiden luulisi turruttavan, mutta koska mielikuvitukseni on omanlaisensa, irtoaa luetteloista yksilöitä, jotka loikkivat uniini. Aamuyöllä heräsin kahteen kuvaelmaan. Toisessa pääkallosuikkainen "Väinö" tuikki kiväärin pistimellä minua olkapäähän ja lupasi tappaa, kunhan saa "teikäläisiä" tarpeeksi pitkän rivin lettosuon silmäkkeen ääreen jonne lumpsahtaisimme luotisuihkujen alla.

Toisessa unessa äiti lapsineen juoksi ruumisläjien lomitse pitkin peltoa ja kymmeniä SS-miehiä ampui konepistoolilla heidän jälkeensä hohottaen turvat ammollaan aina, kun nainen kompastui. Sitten lapseen osui ja äiti kääntyi uhmakkaasti päin ampujiaan jotka latasivat kranaatinheittimen ja ampuivat naista niin, että hänen ja lapsen kappaleita lenteli ympäriinsä.

Toitottavat, että al-Holin tilanne on vaikea ja ennenkokematon. Se ei pidä paikkaansa. Ainoastaan moraalipaini siitä, kuka sanoo viimeisen, poliittisesti latautuneen sanan, on kilpalaulannaksi muotoutunut. Järkiratkaisu on käden ulottuvilla, mutta eihän se sovi kun kasvojen (tai äänten) menetys uhkaa.

Jos moraaliton kanta, että al-Holin äitejä ei auteta, voittaa, niin silloin täytyy yhteiskunnassa tehdä selkeä päätös myös siitä, että suut suppuun niiltä, jotka yhä vain nousevat puolustamaan natsien kelkkaan 80 vuotta sitten lähteneitä SS-miehiä. Heidän ilmoittautumisensa vapaaehtoisiksi lähtijöiksi silloin ei ole sisältänyt kunnia-merkityksellä ladattua sisältöä kuin puheissa, joten ei heillä ole kunniaa myöskään jälkeenkäsin olemassa jota vaatia. Silloisen valtiovallan hyväksyntä ei oikeuta käsienpesuun.

Nykyisen opposition kanta kun se ei halua näitä äitejä autettavan perusteella, että "mitäs läksivät" pätee postuumisti myös SS-miehiin. Ja kaikkiin miehiin, jotka minne päin maailmaa ja koska tahansa lähtevät vain, että pääsevät tappamaan. SS-miehet tiesivät pääsevänsä tappamaan. Isis-naisista ei ole muuta kuin arveluja ja koska miehet ovat heidät sinne huijanneet, on syynä vain synnytystalkoot ja nurkkien lakaisutarve. Myös propaganda.

27.12.2019 perjantai

Yöllisten unien jälkimakuina aloin muistelemaan 1970-luvun alkua ja muuttoamme Pohjoismäestä Säynesuolle. Hätkähdin oikein, kun tajusin, kuinka rikas ihmiskirjo kylällä, jonne korven keskeltä muutettiin olikaan. Miksi en tajunnut laittaa enämpi muistiin tapahtumista ja ihmisistä sieltä? Kynää kuiten pitelin jo tuolloin  handussani.

Siellä asui karjalanevakkojakin. Ainakin Happo, Miskala, Hiltunen, Butilkin. Sitten olivat ns. paremmiksi tuntevat perheet ja ne, joilla ei niin hyvin asiat olleet. Niin kuin huoviset, kekäläiset ja Rämön Sulo Tupuineen. Murjoharjukin jossa Aperiitto Ville asui: "Silmä kirkas, käsi vakaa, Aperiitto tämän takaa..."

28.12.2019 lauantai

Luin Päivi Räsäsen  haastattelun (HS 19.12.). Jo otsikko, Arkadianmäen uskonsoturi  kavahduttaa. Kun lukee jutun, oppii tästä soturista ainakin sen, mistä pyhästä yksinkertaisuudesta hänen komentamiensa joukkojen ruuti ja keihäänkärjet valmistetaan. Lehteen sama haastattelu oli painettu kahteen kertaan. Toinen oli sipaistu sille sivulle, jossa tavallisesti sarjakuvat ovat.

Päivi Räsäsen "herääminen" on tapahtunut murrosiässä. Siis siinä herkässä iässä, jolloin mielenterveyden säilyttäminen ylitse "vaaranvuosien" on hiuskarvan varassa useammalla. Uskoontulohan on aivoperäinen mullistus. Asteikolla lievästä vakavaan -psykoosia muistuttava tila. Synapsien uudelleenjärjestyminen. Siihen kun kiilaksi iskeytyy mikä tahansa ismi tai opinkappale, se on sitten menoa. Mielenterveyden ongelmia en väheksy, olen niitä niin läheltä nähnyt. Ihmisille olisi parasta, että ne lapsuuden ja nuoruutensa saisivat olla kaukana uskontojen ja politiikan vaikutuspiiristä. Rippileirit ovat olleet monelle lapselle ensimmäinen, pelottava kokemus mielenterveyden horjumisesta.

Liekö Hesarin juttuun pujahtanut virhe, sillä Räsänen on syntynyt Sonkajärvellä ja siinä pitäjässä on Sukevan keskusvankila, ei Konnunsuo kuten mainitaan isän sen tilanhoitajana olleen? Vai muuttivatko he Sukevalta silloiseen Joutsenoon jossa Konnunsuon vankilakin sijaitsi?

Jos fundamentalistisesti jumalaansa ja raamattuun uskovan Päivi Räsäsen johtama puolue, kristillisdemokraatit olemassaolonsa aikana saisi täyden vallan, niin mihin se johtaisi?

Kun räsäsläisten johdolla yhteiskunnassa palattaisiin monoetismiin, säädettäisiinkö välittömästi abortin kieltävä laki ja tyrkittäisiinkö seksuaalivähemmistöt takaisin komeroihin?

Kuinka kävisi esiaviollisten suhteiden ja pantaisiinko kirkollisvihkiminen pakolliseksi rituaaliksi, ja vain heteroille?

Koulujen aamunavauksissa luettaisiin vain luterilaista raamattua ja sen oheisselityksiä, virsiä veisattaisiin kovassa komennossa eikä sekaluokkia hyväksyttäisi.

Palattaisiin raamatulliseen yhteiskuntajärjestykseen helvetinpelkoineen ja taivaaniloineen.

29.12.2019 sunnuntai

Kovasti pohisevat Mauno Koiviston presidenttiyden ajasta. Keminmuan jättiläenen, lukijahirmu Puavo Väyrynenkin virkosi kommentoimaan Tervon ohjelmassa esitettyjä väitteitä vuoden 1981 vallanvaihdon kuvioista.

Ylimitoitettua on sanoa Koiviston tarinaa, edes tiettyjä vaiheita siitä, suureksi draamaksi. Kyllä se erinomainen ja yhteiskunnallisesti merkittävä elämän tarina on eikä siitä dramatiikkaakaan puutu, mutta liioittelu ei ole koskaan hyväksi jos tarinass totuudessa halutaan pysyä.

Yhtäkään Koiviston kaltaista ihmistä päättäjien joukoissa eikä koko valtakunnassa ole näköpiirissä. Ehkä se on vain hyvä, pysytään oikeasti parlamentillisessä järjetyksessä nousuineen ja laskuineen. Henkilöpalvonta jää häviölle kun Niinistökin kohta siirtyy syrjään.

30.12.2019 maanantai

Viisi senttiä satoi lunta, leutoni plussalle ja sulatti kadunvarren lumiset ukot torsoiksi.

Luen useita kirjoja rinnakkain, Hararin "Deus" päällimäisenä. Yritin kevennykseksi tavata väliin Ilkka Remeksen Perikatoa, mutta on se niin ääliömäistä tekstiä, että 20 sivua riittää. Ihmettelen sankasti, kuinka moinen teksti voi olla ostetuinpien listalla vuosittain.

Einari Junttilaa käsittelevän kirjan hain kirjastosta ja tilastin Tertun (Einarin tyttären) kirjoittaman uusimman elämäkerran. En kyllä odota tekstiltä kovin paljoa. Läheisistään kirjoittavilla ovat läsnä aina omat rajoituksensa.

Minua kiinnostaisi Junttilan 1930-luvun ja sotien aikaisten Maila Talvioon ja saksalaiseen ("Junttilan löytäjään") Gunther Thaeriin solmitut suhteet ja niiden vaikutus muuhunkin, kuin vain taiteilijana tunnetuksi tulemiseen. Noista ajoista kun on tullut luettua yhtä ja toista ja jos missä Maila Talvio, Olavi Paavolainen jne. niminäkin vilahtavat, kiinnostukseni heräjää välittömästi.

Einarin aikuisen pojan katoamisen syyt v.1972 ovat jääneet arvailujen varaan. Jotenkin turhan salamyhkäinen tapaus. Kiinnostukseni hänen kohtalostaan on myöhempiä aikoja sivuavaa, omaa henkilöhistoriaani koskevaa; tuttavuuksia yms.

31.12.2019 keskiviikko

Lajimme kehittelemän ajanlaskusysteemin mukaisesti vaivutamme jälleen yhden vuodenkierron historiaan. Vaikka median isot otsikot ja pitkät tarinat "vuoden tärkeimmistä tapahtumista" yrittävät nostatella mitkä niistä olivat kaikilla "kohu"adjektiiveilla otsikoituina ja menneisyyteen verrattuina merkittävämpinä kuin koskaan, niin mitään merkillistä tai ennen kokematonta ei ole tapahtunut. Eivät saaneet poloiset ihmiset itseään kuriin edes "ilo"tulitusten suhteen. Suurta typeryyttä kuvastava pauke jatkuu kuten ennenkin yhä suuremmin jytkyin ja atmosfääriä tuhoavin loistein.

Sen sijaan, että toivottaisin kenellekään hyvää uutta vuotta tai jotain muuta yhtä kyseenalaistettavaa ennustetta, luen vuoden päätteeksi Hararilta Naula, josta maailmankaikkeus riippuu-otsikoinnin alta humanismista ja  teknisestä kehityksestä. Riivin sieltä muistiin sivulta 373 pikku pätkän vihkooni vaikka se kokonaisuudesta louhittuna ei kerro kirjan muista ansioista paljoakaan. Ja varsinkin, kun harva enää lukee mitään:

"Teknisellä edistyksellä on hyvin erilainen toimintalinja. Se ei halua kuunnella sisäisiä ääniämme. Se haluaa hallita niitä. Kun olemme onnistuneet tulkitsemaan biokemiallisen järjestelmän, joka tuottaa kaikki nämä äänet, voimme ryhtyä leikkimään säätönamikoilla, lisätä äänenvoimakkuutta täällä ja vähentää tuolla, ja tehdä elämästä entistä helpompaa ja mukavampaa. Annamme Ritalinia hämmentyneelle lakinaiselle, Prozacia syyllisyyttä potevalle sotilaalle ja Cipralexia tyytymättömälle vaimolle. Ja se on vasta alkua."