Isä kuolleena 37 v.
Tyhmä olo. Johtuu politiikkaa sivuavista "keskusteluista" "somessa"*), lähinnä HS.
Mielipiteitteni pätkät, jotka blogiini kopsasin, ajelehtivat siellä irrallaan kuin ulukomehtään karanneet kantturat.
*)keskustelu lainausmerkeissä siksi, koska keskustelua se ei ole. Pelkkää mielipiteiden esittämistä, harvoja asiaan perehtyneitä puheenvuoroja, iso osa propagandakoneistojen trollausta ja loput pelkkää jankuttamista. Joitakin kirppuja idän karhun turkista kutiamassa eurooppamajavassa.
*)some myös lainausmerkkeihin, koska se on kaukana "sosiaalisesta" joka yksinkertaisuudessaan tarkoittaa viihtymistä joukoissa. (Kuka viihtyy? Ennen kuin vastaat itsellesi, lue "viihtyy"-sana niin kuin sen etymologia vaatii.)
Sosiaalipolitiikkaa "somessa" ei harjoiteta, elikä yhteiskunnan heikompiosaisten olojen parantamiseen tähtäävää toimintaa.
Sosiologia-sanan jos Jussi Halla-aholle ja jalkojensa pesijöille antaa, ne osaavat takoa sen lingvistiikkapajansa alasimella lyömäaseeksi "punavihreiden" selkään.
Sen kuuluisan ensimmäisen kiven heittäjiä edustavat opposition rivit eikä heistä yhtäkään yksilöä sille asialle aja yhteiskunnan etu. Poliittiset valehtelijat!
Voisivat matkustaa Syyrian keskistysleirille orpolapsille vaippoja vaihtamaan. Kyseenalaistettaisiin sitten heidän paluunsa ihan vain härnätäksemme.
Telkkarin norjalainen "Exit"-sarja on kaamea kuvaelma törkyrikkaista nuorista miehistä. Käsikirjoituksen kerrotaan pohjautuvan todellisuuteen.
Exit-saagassa on osuvaa taustatietoa lajimme ahneuden ääripäistä; yksilöt, joilla rikastumisen "geeni" on, saavat hahmon. Heillä on syntymäkierous kuin bedofiileillä; siihen ei lääkettä ole.
Itselläni ei miljonäärituttujen puhelinnumeroita montaa ole. Ne pari, jotka tunnen, muuttuvat joviaalisti käyttäytyvästä small-talkin harjoittajasta kylmäkatseisiksi Bond-pahiksiksi jos keskustelu siirtyy rahaan, sen ansaintalogiikkaan tai yleensäkin varallisuuteen. Köyhät heidän puheissaan löytävät paikkansa välittömästi fraasilla " jokainen on oman onnensa seppä". Sen osaavat toki keskiluokkaisestikin menestyneet luulijat.
Olen huomannut, että rikkaiden on köyhänkin edessä asetuttava puolustuskannalle (jos vahingossa sellaiseen sakkiin sotkeutuvat). Vaikeneminen on siihen paras keino. Sisäpiirien ulkopuolisille ei voi selostaa, kuinka rikkaudet on saatu, miten ne kasvavat korkoa korolle, kuinka niitä sijoitetaan ja mikä osuus, ja miksi, kuljetetaan paratiisisaarille "turvaan". Sitä ei koskaan ääneen suostuta aprikoimaan, missä tulee se raja vastaan, ettei tilien turvottaminen enää huvita. Luultavasti kattoa sille ei ole. Iloa rikkaudesta ei sovi näyttää kuin suljetuissa ringeissä. Rikas on rikkautensa vanki.
Se on kuitenkin tehty kuin äänettömällä sopimuksella selväksi, että rahaa ei jaella lähimmillekään tositarvitsijoille; köyhän auttaminen pois ahdingosta ei tuota mitään.
Auttamisesta koituvan ilon vie katkera ajatus siitä, että entä jos se köyhäkurja jatkaa auttamisen jälkeenkin köyhänäkurjana olemistaan? Niin kuin se pääsääntöisesti tekeekin. Köyhyydestäkään kun ei sille altistunut koskaan saa tarpeekseen; sitä täytyy saada aina vain lisää niin kuin rahan haalijan rahaa. Samat kerjäläiset samoilla nurkilla päivästä päivään; niin ovat pohjattomia molempien säkit!
Eikä ansaintalogiigalla varustettu rikastuja "antamisen ilo"-aspektia tunteissaan tunnista. Jos se jonnekin rahaa lahjoittaa, se laskeskelee senkin niin, että saa "omantunnonlentoveron" maksettua seuraavalle hupimatkalla kalastamaan ja päästämään.
Liika raha ei ole milloinkaan ns. rehellistä rahaa, sen tietää rikas itsekin. Ainakaan se ei kauaa puhtaana säily. Rikollisuus tulee mukaan kun ensimmäinen miljoona on hankittu, kun rahalla ruvetaan ansaitsemaan lisää rahaa.
Vanha sanonta "työllä ei rikastu" pätee erityisesti miljonääreihin. Heidän oikea työuransa kestää stresseineen muutaman vuoden ja kun pääomaa on tarpeeksi läjässä, se alkaa lisääntyä kuin hermafrodiitit. Rikastuminen on elämän oheistoimintaa kun sen myllyn vauhtiin saa.
Tilien omistajiksi merkkaantuneiden tarvitsee vain välillä säpsäytellä virtuaalivirtoja, siirrellä viivojen alustoja piiloon. Paratiissaaret ovat liikarahoille synnytettyjä keinokeitaita joissa raha saa lisääntyä rauhassa. Ja jos joskus joku tutkiva toimittajalauma ryhtyy niiden rehellisyyden perään utelemaan, ovat uudet "saaret" jo valmiina odottamassa haudottavaa.
Exit saagassa on sivujuonteena tarina, jossa yksi sekoaa, mutta hallitsemansa firma täytyy pelastaa koska tovereista muutkin ovat osakkaina siinä(kin). Jo pelastamissuunnitelmakokouksessa lasketaan, paljonko operaatioon kultakin rahaa palaa tappioina ja kuinka kuitenkin lopulta päästään kasvavien korkovirtojen imuun. Sairastuneesta ihmisenä ja ystävänä viis. Hänet voidaan ajan täytyttyä unohtaa mielisairaalan hoteisiin; vaikka kustantaa hoidot kunhan ei enää tule sotkemaan busineksia!
Exit-saaga kertoo katsojalleen, kuinka markkinatalous (+/ kapitalismi) uskontonakin on jo rappiolla. Ja kuinka se "kokeilu" tämän planeetan lopulliseen konkurssiin kuljettaa. Elonkehän tuhoutuminen elinkelvottomaksi on kliimaksi tälle kokeilulle eikä sitä enää pelasta mitkään markkinoilla koetellut keinot.
Jos nämä kirjoitukseni niiden parin tutun miljonäärin silmiin sattuisivat, eivät he enää tutukseni tunnistautuisi. Eikä sen väliä. Heidän kielellään ilmaistuna: He ovat hyötyneet minusta yhtä vähän kuin minä heistä.
Jonkinlaista joulua kai tässä ympärillä rakennellaan. Milloinkahan voisin kieltäytyä eväänikään väräyttämästä näiden narrauksiin perustuvien juhlien eteen?
Selasin valokuvakansioita. Yksi teknisesti surkea valokuva joka on kopioitu A-nelosen kokoiselle valokuvauspaperille, putosi lahvin välistä lattialle. Siinä olen Pirskatti-hevosen selässä. Tulipahan sitten jälleen sekin äärimmäisen kummallisesti eletty jakso mietittäväksi. Selevittiin kuitenkin elossa vaikka olisihan sitä voinut uupua jo alkupätkälle.
Sain Hemingwayn Kenelle kellot soivat viimeiselle sivulle. Siitä on jokunen vuodenkierto mennyt kun viimeksi sitä tavasin. En muistanutkaan, kuinka väkivaltaisen surullinen loppu siinä on.
Vanhus ja meri on kuitenkin ollut E.W:ltä se kirja, josta olen eniten pitänyt.
Kenelle kellot soivat ilmestyi alkukielellä 1940. Tämän suomennoksen neljäs painos, jonka kauan olen omistanut, on vuodelta 1967.
Hemingwaynkin teksteistä löytää aina käypiä pohdintoja ihmistoimintojen ristiriitaisuuksista. Varsinkin, kun kriisien aikoja on elettävänä. Ja koskas ei niitä elettäisi? Yuval Noah Harari tosin on koonnut kirjaansa Homo Deus, Huomisen lyhyt historia (Bazar 2017) vakuuttavat luettelot siitä, kuinka paljon paremmin lukujen valossa ihmiskunnalla menee. Mm. näin:
"Ensimmäistä kertaa historiassa ihmisiä kuolee enemmän ylensyöntiin kuin nälkään, enemmän vanhuuteen kuin tarttuviin tauteihin, ja useammat ihmiset tekevät itsemurhan kuin heitä kuolee sotilaiden, terroristien ja rikollisten surmaamina. 2000-luvun alussa ihmisen tappaa paljon todennäköisemmin ylensyönti McDonald´sissa kuin pitkäaikainen kuivuus, ebola tai al-Qaidan isku."
Näihin tuloksiin pääsemiseksi on tosin täytynyt maankamara ja elonkehä jo melko kaljuksi syötävästä ja muusta hyödykkeestä kaluta tämän yhden lajin toimesta. Ei siihen miljardeja vuosia ole maltettu odottaa kuten evoluutiokehitys vaatisi jonkinlaisen tasapainon ylläpitämiseksi. Tästä Harari kirjoittaa sitten omat lukunsa ennen kuin tekee päätelmät vaiheesta jossa homo deukseksi kokonaan muututaan.
Olen lukenut ko. kirjan jo yhden kerran, nyt aloitin sen opiskelun uudestaan.
21.12.2019 lauantai
Janne Saarikiven kolumni Joulun lapset Ylellä. Sanansa hyvin asettelee hän kun laittaa al-Holinkin lasten oikeudet siihen ojennukseen, missä niiden täytyykin olla.
Viimeaikaiset poliitikkojen ja trollitehtaiden liukuhihnoilla työskentelevien, harkitsevaan ajatteluun kykenemättömien tarkoitushakuisten, lyhytkatseisten ja putkinäköisten mielipiteet siitä asiasta voidaan lakaista iätivieviin syvyyksiin. Saarikiven pohdintoja tukevat myös oikeusoppineiden laintulkinnat ko. asiasta; äidit lapsineen kotimaihinsa ja oikeusprosessi, jos niille perusteita löytyy, täytyy laittaa alulle kussakin maassa, joidenkan kansalaisia kotiutettavat henkilöt ovat.
22.12.2019 sunnuntai
Hesarissa tämän ajan puusilmiin sopiva nyrkinisku käsivartenaan paksu otsikko "Palautus Suomeen". Jutun ingressi:
"Toisen maailmansodan loputtua suomalaisia naisia ja lapsia virui hengenvaarallisissa oloissa liittoutuneiden leireillä Saksassa. Suomessa kiisteltiin, mitä heille pitäisi tehdä. Osa päättäjistä ei halunnut tehdä mitään. Lopulta naiset tuotiin Hankoon kuulusteluihin."
Silloin tuotiin 130 naisen joukko lapsineen. Nyt kyse on vain 10 naisesta ja 30 lapsesta.
Samaiselle internointileirille tuodut miehet saavat välittömän synninpäästön:
"Samaan aikaan Hangossa kuulusteltiin myös merimiehiä, jotka olivat työskennelleet saksalaisille. Kuulustelijoiden mukaan miehet olivat kaikesta huolimatta säilyttäneet kunniansa ja suostuneet työhön ainoastaan henkensä uhalla pakotettuina tai hermonsa menettäneinä"
Ja entä paria vuotta aiemmin kotiutetut 1000 elossa Kaukasuksen retkeltään selvinnyttä suomalaista SS-miestä jotka olivat lähteneet natsien murhakoneiston osana hyökkäyssotaan vapaaehtoisina ja syyllistyneet samoihin hirmutekoihin kuin saksalaiset toverinsakin? He kotituivat fanfaarien soidessa, heille niitattiin urheusprenikoita rintaan ja kehotettiin valtiovallan mahtikäskyillä unohtaa koko Kaukasuksen harharetki. Pelättävissä oleva, retkillään radikalisoituneiden tappajien joukkoontumista tarvitseva kapinahenki tukahdutettiin sijoittamalla kaikki erilleen pitkin mittavaa sotarintamaa Karjalan korpiin.
Osa niistä SS-miehistä, jotka jäivät henkiin jatkosodankin loppurytinöistä, elivät kohtalaisen hyvää elämää kukin. Sekin Viänäs Väinö, joka pääkallosuikkaisen valokuvansa äidilleni lahjoitti 1944. Monesta entisestä SS-miehestä nousi jopa valtakunnallisia vaikuttajia aina ministereiksi saakka; olivathan he "miesten miehiä". Muutamat lähtivät varuilta maanpakoon aina Eteläamerikkaan saakka josta monet "oikeatkin", arjalaisperäiset SS-miehet löydettiin. Jokunen tappamisesta kyllikseen saamaton värväytyi muukalaislegioonaan ja yksi sotapöljä (Törni) lähti jopa Vietnamiin koettamaan liipaisinsormensa herkkyyttä. Historiaan kirjaamaton määrä traumatisoituneita SS-miehiä kitui omissa painajaisissaaan ja alkoholismissa elämänsä loppuun saakka. Kuinka suuri onkaan heidän jälkeläistensä määrä, joka saa isiensä tekoja hävetä edelleenkin koska niitä ei ole historia suostunut ajoissa käsittelemään?
Entä mikä osuus on sotarikoksista tuomitsematta jääneillä, aatetta kiihkeimmin kannattaneilla SS-miehillä ollut siihen, että natsiaate on Suomessakin säilynyt ja nostattelee lippuja salkoihin ja väkeä kaduille marssimaan?
1980-90-lukujen kansallissosialismin ilosanomaa levittäneet propagandistit olivat vielä luultavasti ihka aitoja SS-miehiä. Se "Heikkikin" joka kirjekampanjaa Helsingin Kallion kivikolostaan harjoitti.
Pekka Siitoin oli naurettava, ulospäin näkyviin laitettu pellenatsi, mutta vaarallinen siitä huolimatta. Hänen natsiasunsa jokainen sauma oli kansallissosialismin bakteereilla pölytetty. Hänen takanaan aatetta myös munitettiin ja haudottiin ja kasvettuaan lähetettiin maailmalle kaakattamaan.
Löytyykö SS-miesten "kunniaa" puolustamaan loikanneen entisen puolustusministerin, "entisen" uusnatsin Jussi Niinistön suvusta tai perhemiljööstä heitä, tai Halla-ahon? (Vaimojen suvuista?) Mistä heidän aatteenpalonsa juontuu? Entä nämä myötäjuoksijoidensa valikointi- ja manipulointikyvyt? Geeneistäkö? Vennamolaisuudella siinä ei ole mitään tekemistä kuin käänteisesti "kyllä kansa tietää"-hokeman hyväksikäytössä.
Tänään posti toi liioiteltuihin pahvikuorrutuksiin pakatun Lars Westerlundin Suomalaiset SS-vapaaehtoiset ja väkivaltaisuudet 1941-1943.
Kuin vakuudeksi eilisille pikkupohdinnoilleni sivulta 77:
"Suomalaisten SS-miesten suurta enemmistöä ei koskaan asetettu syytteeseen mistään. Heidät palautettiin kotimaahan kesällä 1943, minkä jälkeen he saattoivat elää elämäänsä tavanomaiseen tapaan."
Eikö Syyriaan lähteneille muutamalle propagandan harhauttamalle naiselle voida suoda samoja mahdollisuuksia?
Koska karkeimmin sanankääntein tätä mahdollisuutta vastustaa persujen yllyttäminä kristillisdemokraattien naiskaksikko, niin eettispohjaisen ajattelun asema tässä valtakunnassa voidaan perustellusti kyseenalaistaa. Humaaneista perustuslain kirjaimista puhumattakaan.
Ovatko Päivi Räsänen ja Sari Essayah yhtään sen ylevämpiä fundamentalistisissa asenteissaan kuin joku Lähi-idän jihadisti? Jos Päivi Räsänen julkikirjoittaisi tai -puhuisi sisimmät tuntonsa Pekka Haaviston mahdollisesta presidenttiydestä, niin arvattavasti se sisältäisi kauhistelua siitä, kuinka hän voisi osallistua Linnanjuhlille kun kättelijöinä ovat homopresidentti samaa sukupuolta olevan puolisonsa kanssa. Eli hänellä eivät pelkästään al-Holin äidit ole pontimena välikysymyksen kannalle asettumisessa.
24.12.2019 tiistai
Matalanoloinen siä. Asteita miinus3. G teki eilen toisen lumiukon tienvarteen, se on isompi kuin minun tekemäni foliohattu.
Illalla mummolassa. Puutarhuri kävi mennessä Ristijärven hautausmaalle kynttilät. Soitin odotellessa Heimosedälle niin kuin niin monena jouluna ennenkin. Hänet oli haettu Oulunkylästä Espooseen lapsenlapsen (Minnan) kotiin joulua viettämään. Sanoi hieman pyörryttelevän välillä, mutta muuten ihan ok olo ikään nähden. Muisti ainakin pelittää ja puhe luistaa kuten ennenkin.
Tapion 60 v. syntymäpv. Juhliin kutsu: Hotellin nimi ja huoneen nro Hanoissa. Eliaksen tehtävä on ollut saneerata vanha, kolhiintunut ja maalauksiltaan tunnistamattomaksi kulunut Kittilän kuntavaakuna hänelle takaisin. T nakkasi sen autoni takakonttiin parikymmentä vuotta sitten ja sanoi: "Fiksaileppa tuo sittä jos joskus kerkiät!" Oli löytänyt sen jostain Muonion rajoilta tienvarren pusikosta.
K:n vaakunan on suunnitellut Einari Junttila 1963. Tulipahan jälleen tutkittua hänenkin taiteilijantaivallustaan. Muutkin syyt kiinnostavat.
"Suomalaisten miehittäjäpropagandaa Itä-Karjalasta jatkosodan aikana
Suomalaiset pyrkivät jatkosodan aikana luomaan kuvan Itä-Karjalan pelastajana bolsevismin ikeestä. Tähän he käyttivät propagandistisia keinoja, mm. kuvaamalla lasten hyväksi tehtyä hoitotyötä.
Miehittäjän apu kohdistui kuitenkin vain suomensukuiseen - "kansalliseen väestöön". Erityisen merkittävänä pidettiin suomensukuisten lasten pelastamista, jotta Suomen väkiluku pystyttäisiin turvaamaan talvisodan miestappioiden jälkeen.
Syntyperältään ei-suomensukuisia kutsuttiin suomalaisessa mediassa "epäkansallisiksi" ja he joutuivat suomalaisten kulttuuris-etnisen puhdistuksen kohteeksi. Ei-suomensukuisia alettiin siirtää internointi- eli keskitysleireille syksyllä 1941 Mannerheimin käskystä. Ruuan puutteen, riittämättömän hoidon ja puutteellisen hygienian takia leireillä kuoli tuhansia ihmisiä. Suurin osa menehtyneistä oli vanhuksia ja lapsia."
Mitähän tästäkin artikkelinpätkästä (Seija Aunila/Yle Areena/Historia) ajattelisi al-Holin yhteydessä?
26.12.2019 torstai
Äiti kuolleena 24 v.
Kansallisarkiston uudempi, tarkennettu painos suomalaisista SS-miehistä on laadittu sen aineiston valossa, mitä tähän saakka on ehditty kerätä, ja mitä niistä on ehditty tutkia. Katvealueita jää, se tunnustetaan, mutta joka ei jo tuosta aiemmin kirjoitettujen lisäksi ymmärrä, että raakuuksien tiellä on oltu, niin sellainen ihmistyyppi ei totuutta haluakaan tietää.
Kun kahlaa luetteloita tapettujen lajitovereidemme lukumääristä, niiden luulisi turruttavan, mutta koska mielikuvitukseni on omanlaisensa, irtoaa luetteloista yksilöitä, jotka loikkivat uniini. Aamuyöllä heräsin kahteen kuvaelmaan. Toisessa pääkallosuikkainen "Väinö" tuikki kiväärin pistimellä minua olkapäähän ja lupasi tappaa, kunhan saa "teikäläisiä" tarpeeksi pitkän rivin lettosuon silmäkkeen ääreen jonne lumpsahtaisimme luotisuihkujen alla.
Toisessa unessa äiti lapsineen juoksi ruumisläjien lomitse pitkin peltoa ja kymmeniä SS-miehiä ampui konepistoolilla heidän jälkeensä hohottaen turvat ammollaan aina, kun nainen kompastui. Sitten lapseen osui ja äiti kääntyi uhmakkaasti päin ampujiaan jotka latasivat kranaatinheittimen ja ampuivat naista niin, että hänen ja lapsen kappaleita lenteli ympäriinsä.
Toitottavat, että al-Holin tilanne on vaikea ja ennenkokematon. Se ei pidä paikkaansa. Ainoastaan moraalipaini siitä, kuka sanoo viimeisen, poliittisesti latautuneen sanan, on kilpalaulannaksi muotoutunut. Järkiratkaisu on käden ulottuvilla, mutta eihän se sovi kun kasvojen (tai äänten) menetys uhkaa.
Jos moraaliton kanta, että al-Holin äitejä ei auteta, voittaa, niin silloin täytyy yhteiskunnassa tehdä selkeä päätös myös siitä, että suut suppuun niiltä, jotka yhä vain nousevat puolustamaan natsien kelkkaan 80 vuotta sitten lähteneitä SS-miehiä. Heidän ilmoittautumisensa vapaaehtoisiksi lähtijöiksi silloin ei ole sisältänyt kunnia-merkityksellä ladattua sisältöä kuin puheissa, joten ei heillä ole kunniaa myöskään jälkeenkäsin olemassa jota vaatia. Silloisen valtiovallan hyväksyntä ei oikeuta käsienpesuun.
Nykyisen opposition kanta kun se ei halua näitä äitejä autettavan perusteella, että "mitäs läksivät" pätee postuumisti myös SS-miehiin. Ja kaikkiin miehiin, jotka minne päin maailmaa ja koska tahansa lähtevät vain, että pääsevät tappamaan. SS-miehet tiesivät pääsevänsä tappamaan. Isis-naisista ei ole muuta kuin arveluja ja koska miehet ovat heidät sinne huijanneet, on syynä vain synnytystalkoot ja nurkkien lakaisutarve. Myös propaganda.
27.12.2019 perjantai
Yöllisten unien jälkimakuina aloin muistelemaan 1970-luvun alkua ja muuttoamme Pohjoismäestä Säynesuolle. Hätkähdin oikein, kun tajusin, kuinka rikas ihmiskirjo kylällä, jonne korven keskeltä muutettiin olikaan. Miksi en tajunnut laittaa enämpi muistiin tapahtumista ja ihmisistä sieltä? Kynää kuiten pitelin jo tuolloin handussani.
Siellä asui karjalanevakkojakin. Ainakin Happo, Miskala, Hiltunen, Butilkin. Sitten olivat ns. paremmiksi tuntevat perheet ja ne, joilla ei niin hyvin asiat olleet. Niin kuin huoviset, kekäläiset ja Rämön Sulo Tupuineen. Murjoharjukin jossa Aperiitto Ville asui: "Silmä kirkas, käsi vakaa, Aperiitto tämän takaa..."
28.12.2019 lauantai
Luin Päivi Räsäsen haastattelun (HS 19.12.). Jo otsikko, Arkadianmäen uskonsoturi kavahduttaa. Kun lukee jutun, oppii tästä soturista ainakin sen, mistä pyhästä yksinkertaisuudesta hänen komentamiensa joukkojen ruuti ja keihäänkärjet valmistetaan. Lehteen sama haastattelu oli painettu kahteen kertaan. Toinen oli sipaistu sille sivulle, jossa tavallisesti sarjakuvat ovat.
Päivi Räsäsen "herääminen" on tapahtunut murrosiässä. Siis siinä herkässä iässä, jolloin mielenterveyden säilyttäminen ylitse "vaaranvuosien" on hiuskarvan varassa useammalla. Uskoontulohan on aivoperäinen mullistus. Asteikolla lievästä vakavaan -psykoosia muistuttava tila. Synapsien uudelleenjärjestyminen. Siihen kun kiilaksi iskeytyy mikä tahansa ismi tai opinkappale, se on sitten menoa. Mielenterveyden ongelmia en väheksy, olen niitä niin läheltä nähnyt. Ihmisille olisi parasta, että ne lapsuuden ja nuoruutensa saisivat olla kaukana uskontojen ja politiikan vaikutuspiiristä. Rippileirit ovat olleet monelle lapselle ensimmäinen, pelottava kokemus mielenterveyden horjumisesta.
Liekö Hesarin juttuun pujahtanut virhe, sillä Räsänen on syntynyt Sonkajärvellä ja siinä pitäjässä on Sukevan keskusvankila, ei Konnunsuo kuten mainitaan isän sen tilanhoitajana olleen? Vai muuttivatko he Sukevalta silloiseen Joutsenoon jossa Konnunsuon vankilakin sijaitsi?
Jos fundamentalistisesti jumalaansa ja raamattuun uskovan Päivi Räsäsen johtama puolue, kristillisdemokraatit olemassaolonsa aikana saisi täyden vallan, niin mihin se johtaisi?
Kun räsäsläisten johdolla yhteiskunnassa palattaisiin monoetismiin, säädettäisiinkö välittömästi abortin kieltävä laki ja tyrkittäisiinkö seksuaalivähemmistöt takaisin komeroihin?
Kuinka kävisi esiaviollisten suhteiden ja pantaisiinko kirkollisvihkiminen pakolliseksi rituaaliksi, ja vain heteroille?
Koulujen aamunavauksissa luettaisiin vain luterilaista raamattua ja sen oheisselityksiä, virsiä veisattaisiin kovassa komennossa eikä sekaluokkia hyväksyttäisi.
Palattaisiin raamatulliseen yhteiskuntajärjestykseen helvetinpelkoineen ja taivaaniloineen.
29.12.2019 sunnuntai
Kovasti pohisevat Mauno Koiviston presidenttiyden ajasta. Keminmuan jättiläenen, lukijahirmu Puavo Väyrynenkin virkosi kommentoimaan Tervon ohjelmassa esitettyjä väitteitä vuoden 1981 vallanvaihdon kuvioista.
Ylimitoitettua on sanoa Koiviston tarinaa, edes tiettyjä vaiheita siitä, suureksi draamaksi. Kyllä se erinomainen ja yhteiskunnallisesti merkittävä elämän tarina on eikä siitä dramatiikkaakaan puutu, mutta liioittelu ei ole koskaan hyväksi jos tarinass totuudessa halutaan pysyä.
Yhtäkään Koiviston kaltaista ihmistä päättäjien joukoissa eikä koko valtakunnassa ole näköpiirissä. Ehkä se on vain hyvä, pysytään oikeasti parlamentillisessä järjetyksessä nousuineen ja laskuineen. Henkilöpalvonta jää häviölle kun Niinistökin kohta siirtyy syrjään.
30.12.2019 maanantai
Viisi senttiä satoi lunta, leutoni plussalle ja sulatti kadunvarren lumiset ukot torsoiksi.
Luen useita kirjoja rinnakkain, Hararin "Deus" päällimäisenä. Yritin kevennykseksi tavata väliin Ilkka Remeksen Perikatoa, mutta on se niin ääliömäistä tekstiä, että 20 sivua riittää. Ihmettelen sankasti, kuinka moinen teksti voi olla ostetuinpien listalla vuosittain.
Einari Junttilaa käsittelevän kirjan hain kirjastosta ja tilastin Tertun (Einarin tyttären) kirjoittaman uusimman elämäkerran. En kyllä odota tekstiltä kovin paljoa. Läheisistään kirjoittavilla ovat läsnä aina omat rajoituksensa.
Minua kiinnostaisi Junttilan 1930-luvun ja sotien aikaisten Maila Talvioon ja saksalaiseen ("Junttilan löytäjään") Gunther Thaeriin solmitut suhteet ja niiden vaikutus muuhunkin, kuin vain taiteilijana tunnetuksi tulemiseen. Noista ajoista kun on tullut luettua yhtä ja toista ja jos missä Maila Talvio, Olavi Paavolainen jne. niminäkin vilahtavat, kiinnostukseni heräjää välittömästi.
Einarin aikuisen pojan katoamisen syyt v.1972 ovat jääneet arvailujen varaan. Jotenkin turhan salamyhkäinen tapaus. Kiinnostukseni hänen kohtalostaan on myöhempiä aikoja sivuavaa, omaa henkilöhistoriaani koskevaa; tuttavuuksia yms.
31.12.2019 keskiviikko
Lajimme kehittelemän ajanlaskusysteemin mukaisesti vaivutamme jälleen yhden vuodenkierron historiaan. Vaikka median isot otsikot ja pitkät tarinat "vuoden tärkeimmistä tapahtumista" yrittävät nostatella mitkä niistä olivat kaikilla "kohu"adjektiiveilla otsikoituina ja menneisyyteen verrattuina merkittävämpinä kuin koskaan, niin mitään merkillistä tai ennen kokematonta ei ole tapahtunut. Eivät saaneet poloiset ihmiset itseään kuriin edes "ilo"tulitusten suhteen. Suurta typeryyttä kuvastava pauke jatkuu kuten ennenkin yhä suuremmin jytkyin ja atmosfääriä tuhoavin loistein.
Sen sijaan, että toivottaisin kenellekään hyvää uutta vuotta tai jotain muuta yhtä kyseenalaistettavaa ennustetta, luen vuoden päätteeksi Hararilta Naula, josta maailmankaikkeus riippuu-otsikoinnin alta humanismista ja teknisestä kehityksestä. Riivin sieltä muistiin sivulta 373 pikku pätkän vihkooni vaikka se kokonaisuudesta louhittuna ei kerro kirjan muista ansioista paljoakaan. Ja varsinkin, kun harva enää lukee mitään:
"Teknisellä edistyksellä on hyvin erilainen toimintalinja. Se ei halua kuunnella sisäisiä ääniämme. Se haluaa hallita niitä. Kun olemme onnistuneet tulkitsemaan biokemiallisen järjestelmän, joka tuottaa kaikki nämä äänet, voimme ryhtyä leikkimään säätönamikoilla, lisätä äänenvoimakkuutta täällä ja vähentää tuolla, ja tehdä elämästä entistä helpompaa ja mukavampaa. Annamme Ritalinia hämmentyneelle lakinaiselle, Prozacia syyllisyyttä potevalle sotilaalle ja Cipralexia tyytymättömälle vaimolle. Ja se on vasta alkua."
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti