tiistai 31. maaliskuuta 2015

Maaliskuun viimeiset 3 päivää 2015

29 pv sunnuntai

Äiti krapsuttaa puisen leipäkorvon laitoihin kuivunutta taikinanjuurta keoksi korvon pohjalle tylsällä puukonysällä, jonka kara lonksaa väljässä kahvanreiässään. Puukko on niin vanha, ettei sen alkuperää, eikä läkkipeltisen alahelan olemassaoloa enää kukaan muista. Äidin korvonrapsutusvälineenä se saa toimia vielä monet vuodet kunhan siihen vuolaisee välillä karanjuuren suuveeksi hellapilkkeestä pienen kiilan; se kun tahtoo ravistuessaan tippua jonnekin, leivästäkin sellainen kiilatikku on joskus löytynyt. Krapsutuksen päätteeksi äiti kaataa hellan pienimmän rinkulan päällä keikkuvasta kuhmupohjaisesta, kyljiltään kolhiintuneesta alumiinikattilasta korvoon  sopivan lämmintä vettä sen verran, että juuriaines peittyy. Kouraisee sitten töiden kovettamalla, pykiintyneellä  kädellään ruisjauhoja sekaan ja pyöräyttää petäjäisellä hierimellä seoksen tasaiseksi liemeksi. Seuraavaksi äiti hulmauttaa reunoistaan jo rispaantuneen, punaisia kirjontalangan katkenneita pätkiä siellä täällä roikkuvan, kovasti kuluneen, mutta puhtaan pellavapyyhkeen korvon ylitse ja nipistää isän vuolemilla katajahaarukoilla kankaan reunoistaan kiinni kädensijoihin. Sitten hän siirtää matalan, horjuvatappisen pikkurahin uunin ulko-ovenpuoleisen  sivun viereen, asettelee varovasti toisen jalkansa sen päälle ja toisen lattialla lojuvien halkojen varaan. Sanoo noiiinh kun kiepauttaa korvon uunin päälle isän kumiteräsaappaiden viereen. Huomenna äiti leikkaa arinalta noukkimastaan, tulikuumasta ruiskiekosta isoja, kovakuorisia, mutta sisältä mehevän pehmeitä, paksuja leipälohkareita ja  jokaisen palan päälle äidin käsi louhii leveällä voiveitsellä voipaperin mutkan keltaisesta kuutiosta nokareen suolaista kirnuvoita. Sitten me penskat kädet ja posket rasvaisina kiiltäen ahdamme palasia suihimme kuin emme vähään aikaan olisi leipää saaneet maistaakaan. Ehkä emme ole saanetkaan. 

Kummallinen kehotus "unimajurilta" juuri ennen heräämistäni: Kirjoita joka päivä mikä tahansa muistuma äidistäsi päiväkirjaasi. Enkä tarvinnut edes miettiä, kun edellinen soljui muistilaatikostani esille kuin se videolta olisi minulle näytetty.

Kun se piti jo helmikuussa maaliskuun päiviä, niin viime viikolla luonto jarrutteli kevääntulotahdin jälleen normaaliksi joten nytpä sitten passaa laittaa märkää tulemaan taivaan täydeltä. Ja hangille tervemenoa.

Laitoin pyykkikoneen hyrskäsemään, ja astiat kans tiskikoneeseen. Sitten järjestelin eteisen vaate- ja kenkävuoret, imuroin ja siirryin lapioimaan lastenhuoneen lattialta legot ja nallet ja sarjakuvakirjat paikoilleen. Imuroidessa löysin sängyn alle legolaatikoiden taakse pojilta "luiskahtaneen", koskemattoman voileipälautanen-maitomukillinen-ateriayhdistelmän joka selitti happaman hajun jota jo monena päivänä lastenhuoneessa olin nuuskinut. Maito oli kuin viiliä ja siinä oli homepilkkuja, ja kaksikerrosleipä oli lähdössä makkara-juusto-kurkkutäytteensä kanssa kävelylle.

Rakentelin naturakananlihalle öljyisen marinadin johon tuli mäkimeiramia, paprikajauhetta, pippurisekoitusta (itse mortteloitua ja siivilöityä), valkosipulia ja salottisipulia. Sekoitin lihanpalaset siihen ja vein yöksi kylmään. Pakastimesta löysin myös luuttoman hirvenvasapaistin (mitenhän vanha lieneekän?) ja laitoin sen sulamaan merisuolaveteen. Kun lämmitän maanantaina uunia, siivutan tuon lihakyönikän ja laitan voin ja sipulien, porkkana-perunasiivujen kanssa ruiskuoreen ja haudutan siitä semmoisen paistin, että hieman vanhakin liha siitä "nuorentuu". Ei se kuitenkaan niin vanha ole, kuin erään siperialaismiehen ikiroudasta löytämän mammutinraadon josta se oli joskus 1940-luvulla nuotionsa loisteessa siivuja kypsytellyt.

Muuten jääkaapista ei enää näin kuun lopulla mitään herkkuja kaivella. Jos alkukuustakaan koskaan. Selvitty on silti jälleen.

Heräsin aamulla vielä talviaikaan, eli kello 7. Siirsin näkyvillä olevat kellot tunnilla eteen päin ja virkistyin heti suunnattomasti joten siivousinto oli siten luonnollinen reaktio. Nukkumaan rupesin Napisreissulta tultuani noin kolmen hujakoilla. Bussikuski oli ystävällinen: Ripoteltuaan ensiksi kaikki muut matkustajat ympäri kaupungin laitoja reittiä hieman muuttaen, pudotti hän minut varikolle mennessään Akkukaupan kohdalle josta oli lyhyt matka lampsia hyyhmäisellä kadulla kotiovelle.

Napiksella en tanssittanut yhtä useaa naista kuin olin ajatellut. Porukkaa oli ehkä vähemmän kuin tavallisesti, vaikka ei esiintyjäkaartissa ainakaan mitään vikaa ollut. Joku nainen sanoi huvittuneena, että kerrankin on niin päin, että miehiä riittää seinäruusuiksi ja kaikki naiset ovat päässeet lattialle. Kevyin askelluksen rytmi sattui kuopiolaisen kanssa kävelyhumpalla. Nainen oli tullut juuri Lapinreissulta ja majoittunut Vuokattiin. Hänen kanssaan oli myös tangoa mukava mennä. Tanssitettavia oli ainakin Oulusta, Kuopiosta, Iisalmesta, Suonejoelta, Sotkamosta ja Kajaanista. Jotkut tiesin ennestään ja muutaman kanssa kotipaikka tuli esille luonnollista tietään keskustelujen lomassa. Eräiden kanssa en montaa sanaa vaihtanut kun tuntui mukavalta antaa jalkoihin valuvan musiikin määrätä tahdin. Kahviossa jututin "Juuan miestä". Sanoi olevansa käymässä vain. Tiedän, että hän asuu Vantaalla ja on töissä Seutulassa. Hänen puheestaan on vaikea saada huonokuuloisena selvää. Leuat ovat ikään kuin jäätyneet ja lauseet tulevat hampaiden välistä kuin Spedellä joka puree tupakanholkkia.

Kokkolan matkalaiset saapuivat illankähmässä. Saunomisen jälkeen piti Gaiukselle kertoa tarinoita että pääsi uneen. Olisiko pojalla ollut vähän jo iskää ikävä. Tarinani henkilöitä olivat Hatuttaa, Potuttaa ja Keljuttaa. Ehdotin kyllä myös Paskattaa ja Kusettaa-tyyppejä, mutta G tosahti, ettei saa rumia puhua. Toisessa lyhyessä istuivat nuotiolla Tämä, Tuo ja Ville. Siihen tuli makkaranpaistoon myös Silli jota muut ihmettelivät, että miksi se haisee niin äklölle vaikka aina sillä on pesuvedet äärellään. Poika nukahti hymy huulillaan viidessätoista minuutissa.
 
30 pv maanantai
 
Äiti polkee Vanhanmaantien varressa Monarkin pedaalia. Isä sen viime viikolla toi ja nyt äiti opettelee ajamaan ennen kuin uskaltaa lähteä asioille kirkolle. Kun mopo pörähtää käyntiin, äiti nousee satulaan, kaasuttaa ja nostaa kytkintä. Mopo sammuu. Taas äiti polkee ja kun moottori käynnistyy. äiti yrittää uudelleen. Nyt liikkeellelähtö onnistuu ja kohta äiti häipyy musta tukka hulmuten Kyntöläiselle päin suoran päähän, mutkaan, ja mutkan taakse. Äiti käy kääntymässä Luikkokankaan polun päässä ja hurauttaa kohta vastapäiseen suuntaan Tikkasenpurolle päin. Pörinä etääntyy ja vaimenee kokonaan kahta puolen tietä nousevien vankkojen kuusimetsien vaimennuskertoimeen. Pian äiti tulee takaisin ja ajaa jälleen Kyntöläisen suuntaan. Sama toistuu muutaman kerran. Viimein äiti pysähtyy, sammuttaa mopon ja nostaa sen keskelle tietä tappijalkojensa varaan. Sanoo, enköön tuon jo osanne, pittää lähtee kirkolle. Mangun mukaan, mutta äiti kieltää, ja tiukasti.  Hakee käsilaukun ja ruskean kangaskassin jonka sitaisee tarakalle. Sitten äiti polkaisee taas mopon pedaalia, mutta  äskeisestä ajosta kuumana naksunut moottori ei inahdakaan. Äiti sanoo minulle, joka vahtaan jokaista äidin ja mopon liikettä silmä kovana, että painelepas tuosta harmaasta näppylästä kaasuttimen vieressä samalla kun hän polkaisee. Minä teen niin, ja äiti polkee. Bensa haisee, ja pakoputken hikinen öljy. Mopo pörähtelee jo, mutta sitten tapahtuu kamalia. Jostain tulpan liitoksesta tai pakoputkesta viskautuu näkymätön kipinä tienvieren kesäkuivaan ruohikkoon. Hetkessä ojanpiennar on isolta alalta tulessa, ja tuli laajenee nopeasti. Samassa myös mopo tärskähtää käyntiin, mutta äiti hihkaisee ja nakkaa sen keskelle tietä nurin johon se jää murisemaan mustana kuin kirveenhamarasta otsaansa tärskyn saanut sonnimulli. Äiti on salamana ojan takana kuusessa kiinni katkomassa hosaoksia joita se viskoo meille suu auki toljottaville penakoille ja käskee hakata yhä yltyviä liekkejä sammuksiin. Jyrki, Jarmo ja Hannele hakkaavat jo minkä kerkeävät ja siihen joutuu myös äiti. Minäkin yritän pienellä oksakarahkalla jotain tehdä, mutta kohdallani liekit vain leviävät. Liekit saadaan kuitenkin hakattua tainnoksiin vaikka tienviertä ja metsänpuolen mustikkavarvikkoakin on palanut useiden neliöiden alalta. Äiti käskee meidät vielä alapuoliselle suolle, pienen puron varteen hakemaan märkää sammalta jota viskomme vielä epäilyttävästi käryäviin kohtiin. Kun äkkinäinen tohakka on ohitse, mopo murisee yhä keskellä tietä ja sammutusmiehistö on aivan kuumissaan ja noen mustaamia. Äiti nostaa mopon pystyyn, sammuttaa sen ja istahtaa huokaisten kiviraunion viereen pientareelle. Yhtä´äkkiä äiti räjähtää  vapautuneeseen nauruun. Me keräännymme äidin ympärille keoksi, ja kaikkia naurattaa hervottomasti. Äiti sulkee Einon sekä Sepon, jotka nekin ovat ryömineet pihasta alas tielle, syliinsä ja siinä me kaikki ilakoimme vaarallisesta tilanteesta selvittyämme.

Pyrytyspäivä. Ja lujatuulinen. Vuoti vastatuulivesi silmistä kun käveltiin G:n kanssa koululta kotiin.
Tein ruuaksi kanapaistoksen ja lisukeriisiä. Illalla paistoi Elias lettuja koska se oli kotitaloustehtävänä hänellä. Poikien kokeiden tuloksia sain taas hyvillä mielin katsella. Kymppejä ja ysejä, yksi kasi+ Eliaksella. Taisi olla uskonnosta.

Kirjastosta Erkki Reenpään Vaeltava lokikirja joka ei kuitenkaan vastannut odotuksiani ja jää lukematta. Muutamat muistelukset siitä tavasin. Mm. Haanpäätä koskevan. Hampsien kirjoitettu, hampsien luettu.

Telkkarissa ei katsottavaa. Angela Merkelin vierailun takia katsoin iltauutiset, mutta en siitä sen enempää kostunut kuin mitä jo lehdistä sain lukea. Päin vastoin.
 
Sitten oli jonkinmoinen jytäkkä lasten iltatoimien yhteydessä. Eivät meinanneet millään asettua. Tuli itkukin pitkästä ilosta. Innostuivat potkimaan palloa ja koristelyhty tipahti käytävän katosta lattialle, ja lasi rikki.
 
 31 pv tiistai
 
Äiti hakkaa pottupellon takana, polun vieren pienellä metsäaukealla  polttopuita. On kova helle, paarmat ja kärpäset pörräävät. Äidin kintut, posket, otsa ja käsivarret ovat paukamilla ja rokamilla. Paarmojen puremista vuotaa verta. Mutta ei äiti välitä. Pyyhkäisee välillä hameenhelmaan eniten märkää tursuavia rupia ja kuittaa hikiset otsanorot käsivartensa huiskaisulla. Kaarisahan lati katkesi heti aamusta kun Jyrki väänsi väkivoimillaan kesken leppärungon kaatumisen sahan pois kannon puristuksesta. Siksi äiti nostelee katkottavia rankoja riuku kerrallaan hakkuupölkylle poikittain ja rosauttaa kirveellä katki. Äkkiä äiti älähtää ja kaatuu selälleen kivikkoon. Lyö takaraivonsa kaatuessaan, mutta suurin verisuihku tulee kuitenkin otsan puolelta. Emme hetkeen tiedä, mitä tapahtui, tai mitä tehdä. Hannele tokenee toimintaan ensimmäisenä ja riisuu itseltään paidan jolla alkaa painella otsan haavaa verenvuodon tyrehdyttämiseksi. Äiti on aivan hiljaa, hengittää kuitenkin. Sen varmistamme käymällä kukin vuorollaan painamassa korvamme äidin rintaa vasten. Kohta Hannele sanoo topakasti, että äkkiä polkupyörän selkään ja Akulaan soittamaan apua. Minä lähden. Matkaa on pari kilometriä kuoppaista kärrytietä ja ehdin ajatella kaikki kauheat asiat äidin kuolemasta siihen, miten isä sitten pärjää jos äitiä ei ole. Kirkolta Akulaan syöksyvä ambulanssi keikkuu sitten minun edeltä ohjailemanani kärrytietä pitkin korven lävitse Ruunanrinnettä alas ja Rappurinnettä ylös Pohjoismäkeen. Äiti on päässyt sen verran jaloilleen että on siirtynyt makaamaan ruohikkoon tuvan varjoon. Hannele ja toiset pojat ovat tuoneet äidille tyynyn ja peittoja ja juotavaa. Äitiä pyörryttää. Ambulanssimiehet antavat ensiapua, laittavat siteitä otsalle ja takaraivolle ja nostavat äidin paareille ja kyytiinsä. Sitten itku silmistä tirahdellen ja kova ikävä mieltä jo murtaen seuraamme, kuinka ambulanssi lähtee keikkumaan juurakkoista ja monttuista kärrytietä Kellomäen sorapintaista maantietä kohti ja sitä myöten aina Kangaslahteen, Palonurmeen, Lastukoskelle, Nilsiään ja viimein Kuopioon, yli sadan kilometrin päähän. Me lapset jäämme keskenämme miettimään tuleeko äiti, ainoa maailmanturva enää koskaan takaisin.
 
Tänään on satanut räntää ja vettä kainuulaisen taivaan täydeltä. Viisi joutsenta linnanraunion altaassa ja ne ainaiset sorsat joilla näkyi olevan kevät tappeluita jo aluillaan. Näin yhden merimetsonkin, joka kierteli patojen yläpuolisen sulan yllä laskeutumatta kuitenkaan alas jään reunalle vaikka meinasi. Mistähän sekin pölähti, ja minne menossa? Etelänpuoleinen tuuli sen toi, vieneekö myös.

Mietin taas vakavissani, kuinka vieraaksi itseni täällä(kin) tunnen. En pesiydy enää minnekään. Aika vähissä ovat kaveritkin kun en käy kaljalla enkä harrasta mitään joukkuepelejä. Jututan kuitenkin ihmisiä tuolla kulkiessani, etten sillä tavalla säikky tai ihmisarka ole. Kai minä en ketään kaipaakaan. Eikä minua kukaan. Ja onhan tätä omaa porukkaa toistaiseksi tässä saman katon alla.

Alkuillasta kuuntelin Romano miritsiä. Kertoivat, että mustalaisvähemmistömme on saanut oman lipun ja virallinen päivä sen käyttöön on 8.4.. Valtaeliitin toivomaan täydelliseen assimiloitumiseen on silti vielä matkaa vaikka ei nuorempi romanipolvi kaalenkieltä täydesti enää osaakaan. Päivemmällä Tiedeykkösessä käsiteltiin "Suomibrändiä" jota ohjelman mukaan oli kehitelty jo 1800-luvulla, ja että kuinka näin pieni kielivähemmistö kuin suomalaiset, ovat kyenneet kulttuurinsa säilyttämään ja sitä kaikin tavoin, kielellisesti eritotenkin, kehittämään siihen pisteeseen jossa nyt itsenäisyyksinemme olemme. Voi tietenkin ihan vakavissaan jo aprikoida englanninkielen ylivallan alla, että kuinka kauan vielä? Suurempi ihme onkin pienen Suomen sisällä vielä pienemmän  romanikansan, sen kulttuurin ja kielen säilyminen. Varsinkin jos yhtään osaa kuvitella sen tien tuskaisuuden, jonka he ovat kulkeneet sen jälkeen, kun Intiasta joskus 800-luvulla ovat vainoja karkuun paenneet. Vertailukohde kielen ja kulttuurin tarkoituksellisen helposta häviämisestä muutaman kymmenen vuoden sisällä, kun asiaa sopivilla suurvallan murhaamistoimenpiteillä avitetaan onkin sitten tuossa itäisen rajan takana.

Laitoin vasta tänä iltana hirvenlihakasviskukon uuniin. Nyt se siellä muhii koko yön. Jos huomenna nälkäisiä kerjäläisiä kulkisi ohitse, kutsuisin syömään.
 

lauantai 28. maaliskuuta 2015

Maaliskuu 2015, 4 viikko

22 pv sunnuntai

15 asteen yöpakkanen kansitti uudelleen patojen yläpuolisen joen uoman. Linnaraunioiden sulassa vesilintuja ei holotna ravistele, eikä nälkä. Joku luonnonsuojelijajärjestön ihminen jyvittää niitä jäälle Kyynäsniemen puolelta. Liekö siinä mieltä vuodesta toiseen kärrätä ohraa vesistön rehevöitymisen uhallakin luonnonvaraisille linnuille, joiden kuuluisi syyshallan uhatessa luikkia muille maille?

Mutta mitäpä muutamista jyväsäkillisistä joen pohjassa. Mitä se on sen rinnalla, jos luonnon oma mullistus päivänä muutamana kääntää lakkautetun sellutehtaan rannan sedimentin vuosisataisen saastekertymän liikkeelle ja liettää Oulujärven vesistön uimakelvottomaksi määräämättömäksi ajaksi. Tai kunhan Talvivaarapulssi vuoden parin sisällä huljauttaa patoaltaidensa myrkkyhirvittävyydet yläpuoliseen Nuasjärveen josta saastevesi lilluu kuhia, muikkuja, haukia, ahvenia, särkiä, kiiskiä, järvisimpukoita, siikoja tukehduttaen aina Ouluun ja Perämeren silakoiden ja lohien  mausteeksi saakka.

Olin ulkona kapistelemassa klapipinoja. Yksi orava ahkerana jyvien kimpussa vuorokompostien  kannella, ja punatulkkuja. Pihkapolun Tiitinen hakkaa jäätä rappustensa edustalta. Pohjoisen puolen seinustamme naapuri, Risto lähti jonnekin pakettiautollaan samoilla minuuteilla, kun kadun toisen puolen tiilitalon Arvo hiipi huonoilla jaloillaan arvokkaan Mersunsa takakontille, nosti sieltä Prisman muovipussillisen jotain tavaraa hiipien sitten vielä vaivalloisemmin varaston kujaan ja takaovesta sisälle.

Aloitin perjantaina koirankopin teon tähteiksi jääneistä hirrenpätkistä. Ei ole koiraa, mutta sanoin kakruille, että nostan kopin puuhun niin saapi kotka siitä pesän. Elä iskä höpätä, ne vain kilahtivat.

Kyllikki Villan lottakirjeet vievät toiseen aikaan, paikkaan ja mielekkäisiin uniin. Isänikin oloja samoilla kankailla Tiiksjärvellä, Tiiksassa, Ontrosenvaarassa ja Rukajärvellä paremmin nyt  hahmotan. Terveiset yli seitsemänkymmenen vuoden takaa ovat autenttiset. Olisipa isä vielä elossa ja järjissään... tai vielä enemmän toivoisin, että isältä olisi jäänyt nippu sota-aikaisia kirjeitä ja päiväkirjoja...

Äet-Gunillan sota-aikaakin tulee miettineeksi. En paljoa siitä tiedä, ei ole mitään dokumentteja olemassa, ei kirjeitä eikä kortteja. Vielä vähemmän päiväkirjoja. Yksi mustavalkokuva jossa pääkallosuikkainen ss-mies ja takana "Muistoksi Gunillalle 1943 Urpo" ja toinen, jossa äiti on ystävättären kanssa heinäpellolla. Äiti on ollut silloin porvoolaisessa maatalossa apulaisena (piikana), lypsänyt lehmiä, ahkeroinut heinäpellolla, siivonnut, pessyt pyykkiä ja hoitanut myös lapsia. Mutta lotta-statusta hänellä ei ole ollut. Miksi tuostakaan ajasta en äidiltä udellut tarkemmin? Miksi hän ei itse siitä vapaaehtoisesti puhunut? Miksi kaikki olivat niin mykkiä menneisyytensä suhteen? Miksi äidin ainoa veli kuoli pienenä palovammoihin? Oliko hän kehitysvammainen ja kun vamma alkoi näkyä, Aabraham-isä tappoi hänet?

Tämän hallituskauden viimeinen pääministerin haastattelutunti tuli päivällä radiosta. Aleksanteri Stubb ei ole asemaansa nähden vakuuttava. Yökerhoissa ja skeittiradoilla voisi olla uskottavin. Aikansa poliitikon kuva, mutta onko kuva poliittinen, jää spekuloinnin varaan.

Hesarissa laaja kirjoitus "Presidentin miehet". Tuon artikkelin lukeminen  avaa päivitettyä näkökulmaa siihen tietämykseen, millaisin voimin tyrannianmylly Kremlissä nyt jauhaa. Sille juttu ei anna selitystä, kuinka 143 miljoonaa eri päätä kautta laajan Venäjän maan yhtä miestä niin kumartaa. Stalinin vaikutusta yhä? Eli olisiko Stalinin  aikainen hirmuhallinto edelleenkin  mahdollinen Venäjällä? Joko sen kaltainen taantuma eräiltä osin (kansalaisten pelokkaissa päissä) on tottakin? Ainakin sensuuriin suunnattava kansantuotteen osuus on yhtä julmettu kuin entisen KGB:n määrärahat. Ehkä moninkertainenkin.

Jos jossakin päin maailmaa aseet hieman rauhoittuvatkin niin uusia tulipaloja tilalle kyllä syttyy. Jemenissä ruuti on jo niin kuivaa, että sytyttelyt on jo aloitettu. Asekauppiaat hurraavat Isisille ja alQaidalle. Saudit linkosivat jo hävittäjiä taivaalle.

23 pv maanantai

Edellisenä yönä satoi lunta pikkuisen. Koko päivän on särkenyt käsiä olkapäistä sormenpäihin. Ei tiedä, missä asennossa niitä pitäisi. Kirjan piteleminen on hankalaa. Laitoin yöllä tyynyjä sängyn viereen tuolille ja sen päällä jotenkin sivuja kääntelin. Nukahtelin välillä. Toisinaan havahduin, kun kirja lumpsahti peukalon ja etusormen välistä kiinni tai silmälasien tyynynpuoleinen sanka painoi kipeästi korvantausta. Kädet olivat aivan arat ja jäykät, kämmenselkien ihokin, ja meni kauan, kun yritin saada ilman lukemista unen päästä kiinni. Huoletkin taas siinä aivoissa velloivat.

Muuten päivisin tavallisia kotihommia ja lasten huolehtimisia; nehän eivät ole monenkaan sanan arvoisia vakuuttaisi kokoomuksen suurvisiiriksi juuri ilmoittautunut Juhana Vartiainen, jonka tapaisia ekonomisteja inhoan sydämeni pohjasta. Onko sillä kellukalla muuten yhtään omaa lasta?

Hesari ei tullut ja lähetin huomautuksen. 15 pv jäi myös lehti tulematta ja mainitsin siitäkin. Luulin silloin, että lehti jäi tulematta, koska en ollut maksanut laskua ajoissa. Vastauspostissa, joka tuli pikapikaa, seisoi kuitenkin, että pahoittelevat paikallisen jakeluyhtiön huolimattomuutta ja jatkavat hyvitykseksi määräaikaista tilaustani kolmella päivällä: terveisin Ville, tiedotuksesta vastaava.

Hesarin tilaukseni oli taas niitä päättömyyksiä, joita teen vaikka ei olisi varakaan: Se oli mukamas niin houkutteleva tarjous ja sattui juuri munattomaan olooni eräänä aamuna kun ei ollut edes lehteä kahvikupin seuraksi sivistämässä.

Mustin uutinen tälle ajalle on ollut neljä vuotta kestänyt romaninaisen kidnappaustapaus. Hyvikset saavat tästä taas lotinanaiheen pitkäksi aikaa. Ennen kuin itse rikos on perinpohjin tutkittu ja tuomiot  luettu, valituskierteet käyty, koko kymmentuhantinen suomalainen mustalaisväestö on jo netin käräjäkivillä kaikkien alojen besserwissereiden, yleensä aina niiden samojen, toimesta  junailtu tuhoamisleireille.

24 pv tiistai

Melkoinen lumentuprakka ollut yöllä. Liki 10 senttiä uutta valkoista jonka aion kuitenkin antaa polkeutua pihamaille sillä lupaili jo plusasteita. Uusi lumikerros sulattaa tehokkaasti jäästä liukkaat kulkureitit. Kävi se eilenkin lämpimän puolella ja heti joenuoma alkoi vapautua muutaman yön riitteestään.

Äitiä taas muistan Kyllikin lukemisen seurauksena ja siksi, koska hän oli unessakin. Äiti istui ukin nikkaroimalla, aikojen saatossa kolhiutuneella pirtinpenkillä ja oli kertomassa tärkeää elämänsä tapausta tutulle naiselle, joka nojasi Pohjoismäen valkeaksi kalkittuun uuninkupeeseen. Minä en saanut äidin puheesta selvää koska se sekoittui taustalta kuuluvaan voikirnun plorskeeseen, ja ähellykseen, joka syntyi, kun piti kiskoa isää lattianraosta jonne se oli humalapäissään pudonnut. Isäkin voihki ja valitti kovaan ääneen, että elä selän puolelta nosta kun siellä on se kuulanroukaisu. Isä huuteli paikalle Viinikkaa ja Timpsteriä vihaisena: Mihin perkeleeseen ne piäsä nyt panivat kun ryssee tulloo ikkunoista ja ovista ja pitäsi niitä alakaa tappamaan...

Niin että tässä se taas tuli, miten isien koetut sodat saapuvat poikiensakin uniin kymmenien vuosien kuluttuakin.

Vanhimmalla tyttärellä taas jaksamista lastensa kanssa: KP 14v. osallistunut netissä koulutovereiden kiusausrinkiin ja nyt yrittävät sovitella sitä. Lisäksi samalla tytöllä on edessä 6-8 viikkoa kestävä sairaalajakso tutkimuksia varten joka koskee erittäin vakavaa sairausepäilyä. Myös toiseksi nuorin, SP 3v. joutuu magneettikuvaukseen. Juuri kun S itse alkoi päästä jaksamattomuuden kuopastaan... Minullekin tässä taas miettimistä.

Liimasin jälleen yhdet poikien lenkkarit silikoniliimalla, samalla, joka käy esimerkiksi vessanpytyn asennukseen ilman ruuveja. Oli jo neljännet, uudet kengät tälle talvelle, joista pohjaosa alkoi ärvöttämään kärjestä päin. Missä ja millaisin tekniikoin ne kenkiä penakoille nykyään tekevät? Onko huonolaatuisuus ennemminkin tavoite kuin kunniakkaana aiemmin pidetty kestävyys? Mitä tällainen markkinatalouden ilkeys lapsiperheille tulee maksamaan? Eivätkä yhdetkään näistä kengistä, vaikka alemyynneistä ovatkin hankittuja, ole halpahallilaatua olleet. Useita kymmeniä euroja vaikka hatusta vedetty "lähtöhinta", jota painotetaan alen yhteydessä on ollut liki 100 euroa! Jos voisin, niin kuristaisin "ne", mutta kenen kurkulle nämä vihaiset kourani voisin asettaa kun nämä markkinavoimat ovat kasvottomia? Välilliseksi syylliseksi voisi joku  mainosnikkari, joka  höttömarkkinoinnin kelkassa kiikkuu tussinsa kanssa, olla varoittava esimerkki jos sen saisi liitetyksi kenkämainokseen kuvan kanssa; piirtäisi siihen sauman, josta kenkä aivan varmasti parin viikon käytön jälkeen ratkeaa.

25 pv keskiviikko

Aurinko paistaa puhtaanvalkeaan hankeen. Pakkasta aamulla 16. Leutoamisesta ei hajuakaan.

Kävelylenkillä ajattelin, että Björn Wahlroos on vakavasti peliongelmainen vammainen. Häneltä puuttuu kokonaan ihmiselle luontainen empatiankyky. Vain sellaisista on järjettömien omaisuuksien haalimiseen, jonkalaisilla ei ole itsellä eikä isollakaan suvulla enää mitään käyttöä. Vamman täytyy olla järkyttävän vaikea, sillä vaikka se koskee mittausten mukaan yhtä prosenttia globaalia väestöä, niin juuri sen populan hallussa on rahalla laskettavista rikkauksista valtaosa. Näiden pelureiden vuoksi ihmisen tuntema maailma myös menetetään, sillä kasvattaakseen edelleen omaisuuksiaan, tämä vammaisryhmä ei välitä haalimisen seurauksista, ilmastonmuutoksesta tai muusta tiedemiesten höpötyksistä. Ihan vähiten se välittää heikoimmistaan, niistä joilta se kykenee imemään viimeisenkin viisikymmensenttisen.

Sain liput Markku Heikkisen ohjaamaan dokumenttiin Olipa kerran seminaari. Väkeä oli sali täysi. Kahvi ja pullatarjoilu aulassa. Keskustelutilaisuus dokumentin katsomisen jälkeen. Pyysin itsekin puheenvuoron sillä on se koskettanut minuakin tuon 113 vuotiaana teurastetun Norssin täysin perusteeton alasajo. Sain aplodit. Muutamaa tuttua opettajaa jututin sekä kävin kättelemässä dokumentin tekijänkin.

26 pv torstai

Pakkaskeli jatkuu.

Sain ykkösblogini Rajakontu-postauksen julkaistuksi. Olen menossa Laatokan rantaa myötäilevää valtaväylää kohti Sortavalaa. Muistelen mukavana paikkana sitä joenpolveketta jossa Rajakonnun maisemissa pari yötä viivyttelin. Muistan myös, että jossakin vaiheessa selkäpiitäkin kylmäsi, sillä siinä kankaalla oli vanhoja taisteluhautoja, tai ainakin reservi- ja selusta-asema ja kerrankin mielikuvitus loihti uneen tapettujen sotilaiden haamujen vaelluksen paikalle.

Syksyllä kouliintumaan istuttamistani n. neljästäkymmenestä entisen mummolan omenapuiden siemenestä on lähdössä taimelle kolme. Puolenkymmentä muuta on lähtenyt jo kylmässä kasvamaan, mutta kuivahtaneet koska en niitä älynnyt välillä käydä katsomassa. Pakkasen puolelle ei niiden kouliintumisasema ole mennyt. Puolalaisissa inaredeissä, joita syksyllä ostin laatikkotolkulla ja joita säilytin varajääkaapissa toisen talonpäädyn eteisessä, oli joissakin siemenkodissa lähdetty myös tainta kasvattamaan. Otin muutamia ja istutin ruukkuun, mutta taisivat säikähtää kun eivät siitä toenneet kasvu-uralle. Tuskin niistä suomalaisessa puutarhassa kuitenkaan eläjiksi olisi.

Hannele kävi. Se oli työkeikalla näillä kulmilla.

27 pv perjantai

Koko päivä aurinkoista pakkasta, illalla leutoni äkkiä, saapuivat pilvet. Nousi kaakosta tuuli ja kolkutteli yläparvekkeen löystynyttä tuiskusuojaa, pyöräytti pilkekasojen suojapressun tötterölle. Kun pihalta poistuin, siirtyivät puhurinhännät helisyttelemään kasvihuoneen hauraita lasiruutuja ja tekemään pellehyppyjä Riston punaisen aitan katolta josta vielä irtolumia puhurinkierteisiin löytyi.

Sisällä on hiljaista, en pane radiotakaan auki. Pojat lähtivät Puutarhurin kanssa Vaasaan, ei kun Kokkolaan ja minulle siunautui koko vkonloppu vapaata. Luen, kirjoitan ja nukun. Lupasi räntäkeliä ja jos ei ole pakko, en käy ulkona kuin kävellen kirjastolla. Käyn ehkä huomenillalla bussilla Napiksella: 25 euroa pääsylippuineen, tulo-menokyyteineen. Montako kaljaa sillä rahalla Luotikujalla joisi? Neljä? En tiedä yhtään, mitä tuopillinen nelosolutta nykyään maksaa, en edes keskarin kaupan hintaa. Maitoa saisin 32 litraa ja keskikokoisia ruisleipiä 6 kokonaista. Humpata saan kahdellakymmenelläviidellä eurolla n.5 tuntia. Jos olen ahkera ja jätän väliin vain muutamat pelit, tapaan tanssitettavia naisia n. 6 per tunti eli n. 30 illan aikana. Osa heistä on tietenkin samoja, mutta naistentunnilla hakevat sitten sellaisetkin, joita en ole arvannut itse hakea. Ja usein heissä on aivan ennen tapaamattomia yllätyksiä, Vuokatin turisteja ja sen sellaisia. Jokaisen kanssa vaihdan muutamat sanat, joidenkin kanssa joku aihe keskusteluttaa niin, että tanssimme useammat pelit peräkkäin. Viimeksi juttelin kolmen pelin ajan erään naislääkärin kanssa sotesta. Se aloitti.

Pöyristyttävää neuvostopropagandaa edelleen Carelia-lehden "päätoimittaja" Mashkinilta fb:ssa.

28 pv lauantai

Ennusteiden mukainen räntäkeli. Kävelin kirjastolla mutkan, tullessa kaupassa ja sitten kotitouhut. Kirjoitan erästä päässä muhinutta tarinaa, mutta tuleneeko siitä lasta tahi paskaa. Nukuinkin tunnin verran kun meinasi ruveta päätä särkemään.

Nyt on huusholli jälleen lämmin, uuni ja takka hohkavat. Kävin saunassa ja kuuntelen lauantain toivottuja. Bussi Napikselle kulkee muutaman sadan metrin päästä klo 20 jälkeen, eli on tässä aikaa hieman olla vain ja lötköttää. Löysin kameralaukusta kakskymppisen ja hiluja on vitosen verran pikkupussissa, että sen puoleen voin lähteä. Puutarhuri antoi lähtiessä 20 e myös, mutta se meni kauppaan liki kaikki. Ens viikko kuilotetaan rahatta; ei ole enää varaa edes luottotilillä.

Luin pitkästä aikaa Parosen aforismeja. Aikaan käypänen edelleen, ja yhtä monimielisten kysymysmerkkien kanssa kuin kirjoittajaltaankin on vaikkapa seuraava:

" Kapitalismissa on olemassa myös humanistinen suunta, epäkilpailullinen. Heidän aikansa ei vielä ole tullut, tuleneeko. Säilyykö ihmiskunta hengissä näiltä nykyisiltä."

Tapio soitti Kittilästä. Kohta lähtee bussi. Julkaisen tämän ja menen!

lauantai 21. maaliskuuta 2015

Maaliskuu 2015, 3 viikko

15 pv sunnuntai

Aurinkoa kyllälle asti. Joki kohta jäistä  puhki Nuasesta Torinrantaan ja edelleen patojen jälkeen aina ponttonisillalle saakka.

Kävelin Kyynäsniemessä mutkan. 9 joutsenta voimalan sulakuohuissa, sorsia niin paljon, ettei laskea viitsi. Lapsena joutsenen näkeminen oli ihme, mutta jos sorsia erehtyi haulikonkantaman päähän, niin kohta niitä syötiin. Kurkien huudot olivat tuttuja Karipurolta päin, tai Nimettömän ja Karsikkosalon soilta, mutta ei niitä auratolkulla nähty lentelemässä muuttoaikoinakaan. Ei meillä hanhipaistiakaan koskaan haudutettu; ne vähät lensivät korkealla kalkattaen haulien ylettymättömissä. Nyt näitä lintuja riittää ilman soille ja korpijärville matkaamistakin niin, ettei niitä viitsi enää valokuvata; paskoissaan makailevia, kesyjä lihakimpaleita kaupunkien rannoilla ja golfkenttien nurmilla.

Raumalaiset malttoivat olla muutamat tunnit eilenillalla. Syötiin lohikeittoa ja pannarikahvit jälkiruuaksi. Juteltiin. Panin kertoen viime kesäisen Karjalapyöräilyni vaiheet. Jounilla on ollut tasainen rakennusurakkaputki koko ajan päällä. Olkapäät hänelläkin elämänikäisestä vasaroinnista tohjona.

Tänään puolen tunnin riita Puutarhurin kanssa. Jälleen rahattomuusasioista; kummallakaan ei ole ja kahvikin on loppu. Pankkikortissani on luotto-ominaisuus ja siitä aiheutuu lisää ränkätystä kun maksan sillä; kierre on totaalinen -eikä edes viinan takia. Sähkölasku oli taas liki 300, edellinen yli 400 eikä helpota ennen kuin kesemmällä kun saa laittaa lattialämmityksen kosteista tiloista ja eteisistä pienemmälle. Ja sittenkin, vaikka itse sähköä kuluisi kolmenkympin edestä kuukaudessa, niin sen siirto maksaa seitsemänkymppiä. Käsitä tämä, saatana. Pitäisi kokeeksi laittaa pääkatkaisin kuukaudeksi nollalle ja katsoa, millä siirtomaksu sitten perusteltaisiin.

16 pv maanantai

Yöllä näin virtuaali-ihmisistä unta. Unessa niillä oli tunnistettava hahmo molemmilla vaikka edes kuvia en heistä ole nähnyt. Toinen oli ohuet hiuksensa pinkiksi värjännyt, laiha, pitkä nainen ja toinen vaaleahuilake, melkein kokonaan suuren lerppalierisen hatun alle piiloutunut "Nuuskamuikkunen". Luulen, että semmoisia he ovat virtuaalinimimerkkiensä takana oikeastikin.

Kirjastosta Aki Ollikaisen Nälkävuosi. Ollikainen tekee virheen heti alussa: ei käärmeitä enää siinä vaiheessa syksyä näe, kun puolukat ovat jo yöpakkasten kohmettamia ja varvikko kuurassa. Tuli mieleeni Matti Yrjänä Joensuun dekkari jossa sammakot kurnittivat kesäkuumalla heinäkuussa vaikka kutusesonki on ohitse; nehän  kurnuttavat äänekkäästi vain keväällä.

Lainasin myös Polina Viktorovna Žerebtsovaa: Sodan sirpaleet-tytön päiväkirja Tšetšeniasta. Siinä selvää jälkikäteen editointia aikuisin aivoin. Ehkä kääntäjänkin vaikutusta. Anne Frankin päiväkirjaan oli mainostekstissä viitattu, mutta olen samankaltaisuuksista toista mieltä.  Silti tästäkin  kirjasta todeksi käy, keitä sodan raakuus pahiten murjoo.

Luin tiedoston, jossa sanotaan Polinan saaneen turvapaikan Suomesta v. 2013.

Polina, nimi kuin Kirsi Kunnaksen lorusta joka voisi olla vaikka tämmöinen:

kuuntele!
sieltä saapuu Polina
kuuluu ensin kolina
sitten ihana solina
kuin emalivatiin
veden lorina
kuitiksi puheenpolina

Kasasin poikien apuna trampoliinin. Eka kerran näin aikaisin maaliskuussa. Pomppivat jo tunteja ja villasukat vain viuhahtelevat. Pelaavat "musakuulaa" ja maalista. Näyttää tämän isän silmään mukavalta.

17 pv tiistai

Syötiin vielä lauantaista lohikeittoa. Paistoin uuninarinalla patonkeja ja haudutin huomisaamuksi valmiiksi uuniohrapuuron. Alan tyhjentää pakastinta ruuanlaittoihini. Siellä on jokunen kanasuikalepaketti, jauhelihaa, nakkipaketteja, leipää, piirakoita, marjoja, yksi lohenpuolikas, lohkoperunoita, pullaa, mehuja... Mummon antamia lanttu- ja porkkanalaatikoitakin on, mutta taitavat olla niin vanhoja, että ovat sulatuksen jälkeen ikävän vetisiä.  Eikähän ne nykyihmiselle kelpaa muutenkaan ennen kuin on Siperian nälkäpolun kulkenut. Toisessa pikkupakastimessa marjojen seassa näin vielä yhden viime keväisen mahlapullon. Täytyy tehdä tilaa uusille joita täytän taas noin 30 kpl a´1,5 l. Jalkasärkyihin sen juominen vaikuttaa ehkäisevästi. Voi ainakin kuvitella niin.

Maitoa ja kahvia pitää kaupasta ostaa millä rahalla tahansa. Ja rasvoja, juustoa ja joitain välipalatarpeita. Pojat liikkuvat ja syövät, syövät ja liikkuvat. Olen koettanut rajoittaa joutavien kännypelien pelaamista ja jollakin tavalla siinä onnistunutkin, mutta liikunnallisten harrastusten kalleus on sekin ainainen huoli.

Ankara joutuu olemaan hivelypeliasioissa, mutta kai se pitkässä huomisessa kannattaa. Luultavasti. Sitten, kun peittävät koko Telluksen lasilla jonka päällä ihmispolot ryömivät hipelöimässä alustaansa, niin silloin luovutan. Tehkeeten älymakkara mieleiseksenne, tiuskaisen ja kuolen pois.

Paulus tanssiharjoituksissa ja itse jälleen kirjastolla lukemassa. Uusimman Kaltion kävin lävitse. Ikävä mielipiteeni on, että Ville Rannan piirtämistyylistä en pahemmin välitä; viiva epävakaa ja suttuinen. Lainasin Kyllikki Villan Tyttö sodassa-kenttälotan kirjeitä 1941-1944.

Äsken katsoin Arne Dahl-dekkarin toisen jakson. Pilalle pantu. Leikkaisivat pois parisuhteita käsittelevät, epäaidot joutavuudet ja keskittyisivät vain poliiseja näyttelemään, niin arki-iltansa hupihetkeksi niitä voisi katsoakin. Beck-uusintaa en kyennyt sitten enää seuraamaan kuin viisi minuutti.

18 pv keskiviikko

Tänään telineotsikoita perintöveropakolaisista. Pohditaanko tyhmissä päissä, missä ja mistä näitä, perinnöiksi asti jaeltavia mammuttiomaisuuksia on vuosikymmenten aikana kerätty? Sieltä ulkomailtako? Mitä nämä kupparit jättävät jälkeensä kun lähtevät? Jätekasojen kerrostumia teollisuudestaan, kemikaaleja ilmakehään ja karkkipaperia roskikset pullolleen. Tuli semmoinenkin mieleen, että lööppialustat, siis telineet ja valtavat määrät makulatuuria joissa näitä "kohu-" ja "katso kuvat-uutisia" mainostetaan, on maailmanlaajuinen suurteollisuudenhaara; luontosyöppö turhuus.

Tulisi jokin ebola ja tuhoaisi hetken kihelmöintiä aiheuttavan paskajournalismin ja kaiken siihen liittyvän. Mutta niin kauanhan se elää ja paksusti voi, kun massa ostaa jokapäiväisen mielenpahansa; "Mäninpä tuas lankaan!". Typeryyksillä ko. mediakin perintöjä kasaa yksiin ja samoihin  sukuläjäytymiin ja kun aika on kypsä, alkaa valitus verotuksen ikeestä ja muuttolaatikoiden kasaus.

Luen Villaa ja Polinaa vuorotellen, sekä Jyränkiä juustoksi kirjaleipien väliin. Luin myös R:n lähettämän Edward Gyllingin elämäkerran. Oli nopea luettava. Häiritsi siinä joidenkin kohtien viihteellisenmakuinen teksti, mutta siihen suuntaanhan kirjallisuus on menossa vaikka kuinka asiapitoisesta lajista olisi kyse. Elämäkerturi, Anna-Liisa Sahlström ei kylläkään kuulu nuoreen polveen enää, s. 1942, että sitä vähän aprikoin.

Kyllikki Villan kirjeistä äidille havahduin miettimään, kirjoitinko minä äidilleni yhtään kirjettä, ja jos, niin millaisissa yhteyksissä sen tein? Armeijasta lähetin kortin tai kaksi, Rovaniemi-kesänä kirjoitin ainakin yhden ihan oikean kirjeen koska pyysin, että kävisikö äiti katsomassa meillä kotona, että kaikki on kunnossa. Satu oli kovasti kipeänä ja meillä oli jo silloin vajaan vuoden vanha tytär. Kittilän komennukseltakin kirjoitin 80-luvun lopulla ja asia oli, että tarvitsin johonkin asiapaperiin todistajan nimen ja sen Sadulle Iisalmeen. Sitten kun muutin myöhemmin Kittilään pysyvämmin, äiti olikin jo kuollut.

Olisinko myös Orivedeltä kirjoittanut? Tampereelta ainakin. Ja joka kerta oli jostakin ikävästä asiasta tai pelosta kysymys jossa turvauduin äidin apuun. Joskus kirjeeni koskettelivat Sadun sairastelua joka aiheutti ahdistusta, mutta muistinko koskaan kysyä, kuinka äiti itse jaksaa?  Rovaniemellä minulla ei ollut puhelinta, kopit vain josta soittelin, mutta taisi muualla aina olla.

Pitäisikö kirjoittaa äidilleen postuumikirjeitä, joissa kertoisi, miten tärkeä ihminen hän meille lapsille sekä lastenlapsille aina oli? Kyllikki Villa teki tämän arvokkaan teon sodan varjossa, ja alle kaksikymppiseksi uskomattoman taitavasti, koreilematta ja makeilematta. Minun kynäni alkaisi kyetä sellaiseen vasta nyt kun kohta olen siinä iässä, jonka ikäisenä äiti oli menossa pois, ja isä jo mennyt.

19 pv torstai

Aamuisella pyörälenkillä Keskuskoululle ja joen kautta takaisin. Linnanraunioiden sulassa 11 joutsenta, ja ne ainaiset sorsat. Lapsiryhmä ohjaajineen oli valokuvaamassa lintuja. Paksu nainen yhtä paksun koiran kanssa kulkureitillä myös. Toinen niistä väänsi kantavan hangen päälle hirvittävän suuren, höyryävän pökäleen.

Ylittäessäni suojatietä, nuori kuski tuoreen ajopelinsä ratissa huudatti torveaan koska joutui  vuokseni jarruttamaan. Seisahduin ja katsoin ratin takana istuvaa poikulaista, panin peukalon suuhuni ja olin imevinäni sitä, ja siitäkös se vasta innostui seisomaan tuuttimensa päällä! Ei täällä mitään enää hävetä. Naapurin pikkupoikakin talvella huusi lumipenkan päältä "haista sinä ämmä vittu!" eikä anteeksipyyntöä ole kuulunut. Nyt se on myöhäistä, tontinrajalle nousi henkinen piikkilanka-aita.

Tunisiassa ammuntaa turistien silmille, 24 kuollutta. Tuttu Khaled on kotoisin Tunisiasta.

Venäjä rymistelee sotakalustonsa kanssa jokaisella maansa kantilla. Pelottavinta on, että  lähelle Suomea, sekä Kaliningradiin, keskeiselle paikalle Eurooppaa, Putin sijoittaa ydinkärjilläkin varustettavia Iskander-ohjuksia. Satoja miljardeja on määrännyt se raakalaismaisesti ajatteleva tyranninkäppyrä asevarusteluun. Ikävää sekin, että omat kansalaiset, joita on kymmenin miljoonin, hyväksyvät hallitsijavähemmistön päätökset mukisematta. Tai oikeammin: Heidät on pantu "hyväksymään". Volyymiltaan mittaamaton aivojen pesu epäilijöiden kukistamiseksi ulottuu jokaiseen pieneenkin suuren valtion nurkkaukseen. Niin kuin nyt Petroskoissa ilmestyviin suomenkielisiin lehtiin, Karjalan Sanomiin ja Careliaan. Viime mainitun päätoimittaja on aloittanut Facebookissa oikein lööppirynnäkön ja meidän "Venäjäntuntijamme" Johan Bäckman peesaa ja peukuttaa.

Samaan aikaan (kas vain sattumaa), kun Venäjällä alkoivat perkeleelliset sotaharjoitukset, Nato marssittaa amerikkalaisia panssareitaan läpi Baltian maiden. Suomalaisetkin "asiantuntijat" väittävät, että Venäjän sotaharjoitukset tulivat yhtä yllätyksenä kuin Putinin katoaminen ja takaisin paluu Krimin sodan vuosipäiväjuhlallisuuksien kynnyksellä. Kummasti kuitenkin sattuivat Pohjoisen omatkin sotaharjoitukset samoille kellonlyömille. Tiedustelupalvelu siis toimii, mutta toimiiko paremmin kuin talvisodan alla?

Metsäsektorilla myös kova propaganda metsien "liika"kasvusta voimistuu. Lapissa Osaran aukeatkin työntävät kuulemma puuta niin, ettei ihminen sen kanssa kohta mihinkään sovi. "Ihminen ei sovi puiden kanssa"... järkyttävää aivopesutekstiä jonka kaupungistunut, luonnoton ihminen uskoo nikottelematta.

Viimeisin metsäpropagandalause kuului juuri takaani radiosta: "...metsienomistajille, jotka kieltäytyvät myymästä metsiään, tulisi säätää haittavero..."

Telkkarista "Keikka putkessa" vuodelta 1990. Olipa hauska pankkiryöstöparodia. Bill Murrayssa ei ole näyttelijänlahjat menneet hukkaan.

20 pv perjantai

25 vuotta sitten, päiväkirjasta:

" Su 22.7.1990 klo 07 Unimäki

Valvottiin auringonpimennyksen takia viiteen. Ajettiin Keyritylle Paljakan hiekkarantaan; se antaa auringonnousun suuntaan koko pitkän järvenselkänsä mitalla. Neljän jälkeen pimennys tuli ja meni. Minä en sen ihmeellisyydestä ole vakuuttunut, mutta joillekin se kai merkkaa jotain. Ja onhan se lapsille ällikkää kun aikuiset palvomaan tällääntyvät.

Kun tultiin takaisin, kannoin takapenkille nukahtaneet tyttäret takahuoneen lattiapatjalle. Me alettiin rakastella tuvan lattialla. Kesken aktin Satu alkoi kouristella, vääntelehtiä, kiertyä ja huitoa. Kun hän puri hampaitaan yhteen jäi poskilihas väliin ja verinen vaahto pärskähteli naamalleni. Sadun kasvot venyivät eri asentoihin kuin huvipuiston peilitalossa ja kun yritin laittaa tyynynkulmaa hampaiden väliin, jäi myös sormenpääni johon halkesi palkeenkieli kuin puukolla vuoltuna. Sitä reutomista kesti pitkään. Välillä kohtaus hengityksen verran hellitti, mutta alkoi aina uudelleen. Kiedoin viltin hänen ympärilleen patjan alitse ja laitoin kulmiin solmut, mutta silti hän ajelehti lattialla kuin ajopuu koskessa. Yritin pidellä, ettei kolhisi itseään, mutta ei tahtonut voimat riittää vaikka ei minua heikko hivelekään. Melkoisen pahkan sain itsekin uuninkulmasta otsaani."

Tuona päivänä aurinko pimeni ainiaaksi Sadulta, eikä koskaan se ennalleen ole palautunut tyttärienkään taivaalle. Ei kai minunkaan. Tämän muiston kaivelu naulasi minut tänäänkin lopuksi päivää seinään kiinni. Onneksi M soitti ja sai vähän kitistä lohduttomuuttaan.

Poikien koulun rehtori pyysi minua osallistumaan erääseen lapsiperheiden arkea koskevaan  tutkimukseen, johonkin "ryhmäfocukseen" johonka osallistujilta tutkimustietoa kerätään. Se on ensi tiistai-iltana ja kestää parisen tuntia, eli siis ihan livenä kaupungintalolla eikä tuntemattomana netin kautta. Lupasin mennä.

Eduskuntavaalit kohta. Haluaisiko joku ehdokas ostaa ääneni? Tässä rahatilanteessa sen saisi helposti sanotaan vaikkapa kymppitonnilla. Persuille ja kokoomukselle hinta olisi kymmenkertainen. Kepun kanssa neuvottelisin kovanluokan ympäristölisän siihen. Vaatisin, ettei Kollajaa eikä Vuotosta arkistokellareista pöydille enää revitä ja kaikki kaivoshankkeet sekä ydinvoimalat syvään routaan iäksi.

21 pv lauantai

Klo on nyt 04.20. Pakkasta 10, tähes on taevas. Kohta minua tullaan hakemaan, lupauduin talkoovoimiin jotka ohjaavat liikennettä Vuokattihiihdoissa joista en sen kummemmin ole perillä. Tuotto menee tanssiseuran hyväksi jossa Paulus harrastaa. Ei se pitkä huki ole, aamupäivä vain. Tuhannen autoa pitää ohjata ruutuihinsa; meitä on toistakymmentä henkilöä lupautunut.

Olin Vuokatissa puolille päivin. Autoja tuli ja meni, hiihtäjät rompsuttelivat parkkipaikoilta hiihtokengissään ja sukset kainaloissa kisakanslioihin ja sitä tietä laduille. Petäjien välit ja teiden varret täyttyivät ajoneuvoista, prameista maastureista, henkilö- ja pakettiautoista. Ei montaa tojotanrotteloa ilennyt jonojen hännillekään tarjoutua. Kymmenkunta bussia ryhmämme ohjaili omille alueilleen ja helikopterikin ylitse pärpätti. Ei ole yleismaailmallisesta lamasta tietoakaan kun tuota tuimailmeistä merkkitrikoomassaa katseli. Muuten kokemus sinällään, mutta oli hiton kylmä tuuli. Kun olisi pitänyt osata neuvoa joitakin kyselijöitä enkä paikan muusta systeemistä ollut perillä, niin arvaamalla osoittelin suuntia; minnehän joutuivat? Siellä oli myös venäläisiä ja muita ulkomaalaisia ja selkien kisanumerot alkoivat päivemmällä olla tuhansilla alkavia.

Puutarhuri ja pojat olivat menneet sillä aikaa mummolaan. Iltapäivällä, juuri nokosilta herättyäni tuli puhelu, että Rellunpippanan kaikki jarrut jäätyä jymähtivät kesken tulomatkan. Kohta sinne piti lähettää hinuripalvelun numeroa ja muuta, mutta aikansa Salokylän tienposkessa teutaroituaan, Rellu heltyi, sulatti itse paikkansa ja antoi matkan jatkua. Missä ja millä rahalla se olisi muuten sulateltukaan? Hinaukseen kai olisi tullut apu vakuutuksesta, mutta en ole varma siitäkään.

Pengoin kesällistä rojulaatikkoa johon olin laittanut pyöräretkellä tarvitsemaani hilipethööriä ja sattui käteeni minigrippussi, jossa oli Karjalasta vestämäni tervaskannon lastuja. Olipa väkevä tuoksu.

Olisi ollut Finlanders Napiksella. Ei mennyt Puutarhurikaan vaikka sen vuoro olisi ollut. Ukki oli sanonut ikävästi ja sitä murehti. Meillä ei nyt riitaa. Eilen sellainen ihme, että käytiin pitkästä aikaa yhdessä saunassa ja juteltiin. Sitten kömmin aamuyöllä hänen viereensä pariksi tunniksi nukkumaan ennen Vuokattiin lähtöä, sillä ikävän tunne oli valtaisa; edelleen mietin 1990 auringonpimennyspäivää ja sen jälkeisiä painajaisvuosia. Ankarasta torjunnasta huolimatta mielikuvitus laatii pelkoja historian toistoista. Kokemusten kirjolla ei huono-onnisen auraa saa elämästään särkymään.

Kyllikki Villan päiväkirjat tulevat uniin. Se on takuuvarma merkki merkittävästä lukukokemuksesta.

lauantai 14. maaliskuuta 2015

Maaliskuu 2015, 2 viikko

8 pv sunnuntai

Keväisen utuinen ilma. Talitintit, urpiaiset ja punatulkut parveilivat siemeniä syömään. Niitä oli kymmenittäin rähisemässä toisilleen. Oravakin sai kyytiä harakalta kun se yritti syöksyä saman suupalan kimppuun. Homehtunut sämpylänpala kai putosi kukkuraisesta jätesankosta sitä kompostiin kiikuttaessani. Alinomainen on taistelu heidänkin joukoissaan silkasta nälästä.

Tänään vuolin aitankehikkoon kolme kertuusta.

Jouni soitti Raumalt. Pistäytyy tässä vaimonsa kanssa lauantaina Rukalle mennessään. Jounin porukoissa rakentelin Levin ökyosakkeita ja myöhemmin Uudessakaupungissa kalanjalostustehdasta. Runnottin ylitöinämme erään pankin remppakin; vittumainen homma, piti tehdä yöllä ja vaihdettavat muovimatot olivat niin  tiukkaan lattiaan liimatut, että kun Pekkavainaan kanssa niitä sentin suikaleina irti revittiin, piertiin verta ja syljettiin perkeleitä. Niihinkin hommiin lensin muutamat kerrat Kittilästä ensin Seutulaan ja siitä pienemmällä koneella Turkuun ja Turusta autolla Ugiin. Ja päinvastoin. Olihan se sekin jotain silloiselle timpurinpätkälle.

Kuuntelin koraanin lukemista radiosta. Nukahdin kesken kuuntelun. Aiheesta ja ideasta ei kannata vielä olla mitään mieltä kun lukemisurakka alkoi vasta eilen. Uskontoasioita kuuntelen aivan huurreukkona. Tunteenliikahduksia ei juuri tapahdu.

Hartaan tuotekehittelyn tuloksena jumalat muistuttavat jo keksijäänsä.

Tuli Todellisissa tarinoissa myös Outi Heiskasta. Se oli hauska kuunneltava. Varsinkin ne Outin hörähtelyt ja lallatukset.

Tänään lähentelin Puutarhuria koskettamalla vähän uumalta. Se tiuskaisi äkäisesti ja pakeni.  Enpä ole koskaan suhteissani naisiin tuntenut itseäni niin yksinäiseksi kuin hänen  kanssaan. Sormiin ihan sattuu.

9 pv maanantai

Tarumaaret oli viettänyt eilen konfirmaatiojuhlia. Kuulin mutkan kautta asiasta. Alakulonpiikki tökkäsi repaleista mieltä. Kirkollisista riiteistä viis, mutta siemenestäni sekin tytär on alkunsa saanut eikä minkäänlaisista juhlista minulle ilmoitella, eikä laiteta tyttöä käymään vaikka olen sanonut, että ovet ovat avoinna aina. Kyllä siitä kovistellaan, jos raha ei tilille lirahda, tai indeksikorotus jää huomioimatta. Viimeksi se oli 50 senttiä. Ja joskus taas yksi tulevaisuuden aikuinen kyselee, missä olit isä silloin kun..? Täällä minä olen ja olen ollut, mutta kuinka kauan enää?

Hannes Heikura on kuollut. Samanikäinen kuin minä. Tummien valokuvien mies.

Tänään olisin saanut Rellun rikkoutuneen keulapuskurin vaihdettua: Asematieltä kolmion takaa hyrsälsi pojankloppi lippalakki väärinpäin kynityllä päälaella keikkuen ympärilleen vilkuilematta aivan nenäni edestä. Jarrutin, hölmö! Olisi siihen ehkä villakinnas väliin mahtunut. Pojanklopilla oli tietenkin  älypuhelin jota raplasi ratin päällä joten pieni muistutusrantu iskän Mersun kylkeen olisi ollut oikein.

Sähköpostin kautta lupauduin Casampan talkoisiin 21.3. Vuokattiin. Tanssiseura saa 500 euroa kun ohjataan liikennettä hiihtokilpailuissa.

10 pv tiistai

Tänään oli rönttöskeli. Isoja ja märkiä lumirättejä satoi niin, ettei eteensä nähnyt. Vuolin silti pari varvia aitanhirsiä verrytellessäni. Näin päivätorkahduksella jälleen unta, jossa yritin repiä moottorishaa käyntiin. Heräsin, kun naru katkesi ja löin rystyseni sängynvieren kirjahyllyyn. Saakeli että koski. Nauratti sitten pirusti, sillä muistin kun kerran Armin aikaan Unimäen aittaunessa ampiainen pisti kädenselkään ja huitaisin täysillä nyrkkini seinään niin, että levyyn tuli lommo ja rystyyn mustelma. Onneksi ei Armi nukkunut sillä puolella.

Pauluksella hampilääkäri klo 9. Kaksi neulanpään kokoista reiänalkua takahampaissa. Suositteli sähköhammasharjaan pientä vaihtopäätä joka sopii paremmin ahtaisiin suunnurkkiin. Ostin viimeisillä rahoillani 2: kpleen paketin. Maksoivat 11,10€.

Kun pyöräiltiin hampilääkäriin toiselle puolelle kaupunkia, oikaistiin Norssin pihan lävitse. Ajatus kävi, että näissä rakennuksissa sota-aikaan toimineessa sairaalassa se isäkin on ollut. Facebookin Vintage Kajaani-valokuvia selasin ja opin, että sotasairaala on ollut Norssin tiloissa, muuten en ole sitä tiennyt.

Pitäisi käydä Sörnäisten arkistossa penkomassa, miten isän seitsemän kuukautta kestänyt sotasairaalareissu on sujunut. On kait siellä ainakin sairaskertomukset, mutta mitenpä senkään tutkimusretken tekisin. Kantakortin tiedothan olen isästä ja ukki-Uatusta saanutkin eivätkä enää tilaamalla mitään sieltä jakele.

Tuli tekstiviesti tuntemattomasta numerosta: "Tina vittupaa! Kynastele viela lisa niin ma panen pisten hommalle!" Ehkä se oli tarkoitettu jollekin toiselle, mutta ei ole ensimmäinen minullekaan lähetetty uhkauksentapainen. Tuhosin viestin. Sitten vasta harkitsin, että olisi se kai pitänyt säilyttää. Jos minut sitten löydetään räkäisenä pisteenä asvaltilla, niin onpahan ainakin varoitettu.

Sain kaikki viimekesäisen Karjalapyöräilyni valokuvat lajiteltua ja siivotuksi epäonnistuneet. Sitä paitsi tein työn uudelleen. Aiemmin jo lonihin KH-lehteen lähetettävät kun saatana muistitikku tilttasi! Olin satoihin kuviin erikseen kirjoittanut päivämäärän ja paikan, ja jopa jonkun kuvatekstinkin. Uuden lajittelun tein helpommalla kaavalla. Avasin kansiot etappien väleille joihin siirsin kuvat ja nimesin ne tyyliin "Kostamus-Lietmajärvi" tai Veskelys-Hyrsylänmutka-Veskelys tai "Petroskoi-Matrosa-Vazejärven th." jne. Kaiken kaikkiaan niitä on  muistitikussa 2047 kpl. Alkujaan kuvia oli n. 3000. On ne huonotkin vielä tallessa.

Joistakin kohteista olisi pitänyt ottaa enemmänkin kuvia. Eräänkin hurttalauman edesottamuksista Aunuksessa pankin ovien edessä. Helvetti mikä rähinä siinä oli, ja lapsia ja äitejä niiden seassa kirkumassa. Svetogorskista ei ollut yhtään valokuvaa kun olin rajalle tulossa. Pelkäsin jonkun kyttäävän rajavyöhykkeellä. Olisivat sillä änskällä takavarikoineet kameran ja muistikortit. Kortit kylläkin piilotin haiseviin kenkiini rajanylityksen ajaksi. Kameraan vaihdoin muutaman kuvan sisältävän kortin. Turhaa kaikki varotoimet, tullista lipsahdin Imatralle kenenkään kopeloitsematta.

Kävin Pauluksen viemässä tanssiharkkoihin ja kävelin siksi aikaa kirjastolle. Luin Kanavan ja Suomen Kuvalehden. Kanavassa Keijo Korhonen kairasi sälöisiä reikiä Suomen viimeisimpään sopimukseen Naton kanssa. Jälkimäisessä puitiin Venäjää Gorbatshov/Jeltsin-ajoista Putiniin saakka.

Tullessa käytiin hakemassa tarjouksesta pakastimeen 2 pakettia tuuttijäätelöitä, maksoivat 5,10 euroa. Melkein riitti tuhannen pisteen plussalappu. Muuta rahaa mulla ei enää olekaan. K oli kassalla.

11 pv keskiviikko

Aamulla sateli kuivaa lunta, sitten leutoni äkkiä ja iltapäivällä jo aurinko paistoi niin, että asvaltit paljastuivat missä ei paksua polannetta ollut.

Ajoin Unimäessä mutkan. Puutarhuri oli viime viikolla täyttänyt Rellunpippanan bensatankin joten korvanmakiaa on tiedossa kun puolet tankista hulahti retkeeni. Oli aurattu kaikki metsäautotiet siellä. Vanhoja taimikoita olivat ensiharventaneet ja isoja sullipinoja oli laaneissa. Vielä huojuivat puuvanhukset metsojen reviirillä. Oli nekin alueet jo merkkinauhoin ympäröity, että eiköhän ensi kerralla kun menen, ole kaikki sileänä. Särkee silmiä jo ajatuskin.

Talvivaara-Nuasjärvi kemikaalijäteputki oli tekeillä Mustolanmutkassa. Putkilinjat aukesivat rosoisina rouhaisuina molemmin puolin kuusikoihin; tekeillä ympäristörikos vailla vertaa.

Posti toi muutamia kirjoja. Edward Gyllingin elämäkerta oli yksi ja sen aloitinkin jo vaikka mulla on Antero Jyrängin Kansa kahtia, henki halpa-tutkimus kesken. Toisaalta samoja itsenäisyydenalun aikoja ja aiheen vakavuutta molemmissa käsitellään.


12 pv torstai

Tänään aurinkoa taivaan täydeltä. Aamulla pakkasta 8, illalla plussaa 5.

Silittelin  Karjalanpyöräilyni Novinkalammen leirin blogikirjoituksen. Pitäisi kiihdyttää niiden tekoa, että ehdin käydä koko retken lävitse ennen kesää. Sitten en kyllä jouda joutaville hommille.

Iltapäivällä neljä varvia aittaa.

Illalla viiden minuutin riita Puutarhurin kanssa. Raha-asioista. Tarkennan: Tapauksessamme rahattomuusasioista.

Alakuloni on korkomerkkien ulottumattomissa. Joutaisin kuolla pois. Tämän parempaan en enää yllä enkä pahempaa enää jaksa. Vaikka mulla on vielä pieniä lapsia ja heissä tarkoitus minunkin elämänhuounnalleni, niin rajansa kaikella.

13 pv perjantai

Pikkuisen parempi olo. Kylkeen ja käsiin koskee.

Yöllä näin unta isosta vitusta jonka sisällä mahtui pyöräilemään. Äiti tuli torumaan ja unensijaintini muuttui keltavihreäksi taloksi pyöreällä kukkulalle jonka juurella oli osmankäämien valtaama lampi ja rannoilla liejuinen lehmienlaidun. Kylän väki ramppasi etuovesta sisään ja takaovesta ulos ja niitä riitti.

Onpa ollut kirkas päivä. Ei yhden yhtä pilvenhaituvaa taivaalla. Alkaa kalju päivettyä ja nyrkit mustua pihkasta. En osaa hanskojen kanssa hirrenpulikoitakaan pyöritellä. Tänään veistin viimeisenkin paksumman pulikan. Mietin, että jos tekisin jäljellä olevista, ohuimmista riu´uista päätykolmiot ja koko hönnän korotuksen tekisin sitten Unimäessä. Eli alimmaisiksi veistäisin muutaman paksumman pölkyn joita kuorin tuulenkaadoista syksyllä. Mutta siihen pisteeseen pääsyksi on vielä monta mutkaa matkassa.

Hesari herkutteli Wahlroosilla raamien täydeltä, mutta tuo mustasieluinen mies riisuuntui aivan ilkosilleen kappaleessa, jossa sanottiin näin:

"Miltä se tuntuu, kun pidetään kylmänä ja kovana kapitalistina, joka veisi vaikka leivän köyhien lasten suusta? Wahlroosin mukaan tilanteeseen voi suhtautua kahdella tapaa. Ensimmäinen vaihtoehto on pelästyä ja vetäytyä keskustelusta. "Ja toinen on -niin arrogantilta kuin se kuulostaakin-, että ei välitä. Ja kaikki, jotka tuntevat minut, tietävät, että se on tämä toinen.""

Kaupungilla roskalehtien lööppitelineeseen oli koetettu nostaa toisenlainen Nalle: "W kertoo kirjassaan, kuinka pelkää omaistensa puolesta."

Vitut, ajattelen minä. Mitä sillä on väliä vaikka! Näitäkin kirkuvia kirjainkimaroita ähräävät päivästä toiseen, vuodesta kymmenenteen köyhyysrajoilla elävät toimittajarassukat, perkele.

14 pv lauantai

Puutarhuri sairastui eilen. Laskosteli se pyykit äsken ja meni sitten ulos aurinkoon, minä olen siivonnut muuten.

Lämmitin uunia ja takkaa, oli aika kylmä yö ja talo alkaa jähtyä. Kohta tulevat raumalaiset. Laitan ruuaksi lohikeiton jonka maustan Kipparin savujuustokermalla. Jälkiruuaksi juodaan vaikka kahvit jos en marjasoppaa kehtaa väkertää. Ovatkohan yötä, se jäi vielä epävarmaksi. Onhan tästä vielä Kuusamoon matkaa ja tällä kohtaa matkalaisilla on takanaan yli 600 km. Mukava tuo olisi jos viipyisivät, kerettäisiin jutella kunnolla ja vaikka käydä illalla Napiksella... ai niin, mutta eihän mulla ole pääsylippurahaa.

Taidan julkaista viikolla lyhentyneen mitättömän elämäni jakson nyt!

lauantai 7. maaliskuuta 2015

Maaliskuu 2015, 1 viikko

1 pv sunnuntai

Kun kalanmyyjä tiskin takana kysyy, paljonko laitetaan, niin näytän kouralla, että nosta nuin pari kertaa. Siinä on silloin yleensä liki 300 g.

Tein pienen kalakukon muikuista. Silavaa laitoin suurin piirtein saman verran kuin kaloja. Panin kukon illalla uuniin hautumaan, lämpö oli 140. Jos lämmityspuille ei hintaa ajattele eikä uunin kuoletuksia asuntolainasta pilko, eikä omalle työlle palkkaa laske niin ruisjauhoineen kotoisen kalakukon kilohinnaksi tulee korkeintaan viisi euroa. Kaupassa valmiin kukon kilohinta on n. 16 euroa. Karkeasti laskien sama hintasuhde on pelkällä ruisleivällä, sämpylöillä ja pullalla. Kuppimakkarakeiton hintaa ravintolan lautaselliseen ei kannata edes laskeskella. Mutta ei me ravintoloissa käydäkään kun jo niiden kahvikupposen hinta hirvittää.

Kehitysvammaisten punk-bändin voitto euroviisukarsinnoissa pani hihittelemään ja vähää vaille itkemäänkin; melkein kuin omat neljä kehitysvammaista veljeäni olisivat palkintopallille nousseet. Äitimme kannalta tämä kehitysvammaisten "jytky" tuli postuumisti, mutta kuitenkin. Olisi se isäkin korvallistaan raapinut kahdesti. Tapaus tuntuu samanarvoiselta kuin abartheidin (rotusorron)  loppuminen Etelä-Afrikassa 1990-luvun alussa.

Viisuvoiton jälkeen huvittavimmat, sekä ilkeimmät mielipiteiden esittäjät löytyvät netin keskustelupalstoilta.  Kommenttien törkyläjissä sekoittuvat rasistissävytteiset ölähdykset maahanmuutosta muhammadiin. Asiaan sotketaan jumalista rustatut pilapiirrokset, Venäjä, sukupuolisuuntautumiset ja miljoona asiaankuulumatonta kärpäsenpaskaa. Siellä rivienväleissä lymyävät sitten mustapaitaiset rotupuhtauden rajavartijat kuohitsemisvälineitään teroittamassa.

Eiliseniltaisissa Napiksen tansseissa tuli pyöriteltyä retonkia rullalle niin kuin Savon puolessa tavattiin lohkoa. Eräs nainen sanoi muistavansa minut 90-luvun alusta Iisalmen Seurahuoneen tansseista. Naistentunnilla eräs toinen, pitkä nainen taas kertoi olevansa Kiteeltä kotoisin. Oli puhelias ja maustoi tarinoitaan perkeleillä jotka tulivat niin luontevasti hänen suustaan, ettei se häirinnyt. Ehkä olisi jäänyt vain outo aukko lauseeseen jos olisi jättänyt ne pois. Sillä oli jäykkäkankainen, sinisävyinen mekko asusteenaan. Sanoi, että siinä on perkele kerroksiakin kuin mustalaisnaisen hameessa. Kun olin jo lähdössä pois ennen viimeisiä valsseja, tuli käytävällä vastaan nuori nainen ja pyysi tanssiin. Vein lavalle, mutta ei tyttö osannut edes alkeita, haisi tupakalle ja viinalle. Sillä oli jokaisessa sormessa rinkuloita, korvanlehdissä lävistyksiä ja kaulassa ainakin kahdet riipukset. Kankeita työnneltäviä semmoiset, mutta ei ilkiä lattiallekaan jättää.

2 pv maanantai

Pojilla alkoi hiihtoloma. Ovat siis koko viikon kotosalla. Tai saattaa joku mennä mummolaankin.

Paulus täytti 11 v. Kävi kymmenkunta vierasta, mummo, Pena ja Ailakin. Oli kakkua ja muuta hörtöä pöydässä, ja se kalakukko pottuhuavikkaiden ja ruskean kastikkeen kera.

Olen Tuomiojan päiväkirjoissa jo lopputaipaleella. Paavi Lipposesta on tullut SDP:n puheenjohtaja ja presidenttiehdokas Ahtisaari-keissi on ohitse. Kävin kirjastolla lueskelemassa Lipposen kirjoittamaa viimeisintä kirjaa politiikassa olonsa vaiheista, mutta en ottanut lainaan kun en pienintäkään vetoa siihen tekstiin tuntenut. Jonkun muun täytyy hänestä poliittinen elämäkerta kirjoittaa, ei herran poliitikon itse. Poliitikoilla on peili, joka näyttää heidät erehtymättöminä ja sen totuuden ne väkertävät muisteluksiinsakin. Lisäksi tunkevat kaikista läviköistä Minänenä edellä. Selasin samalla reissulla myös esille pantua Keijo Korhosen kirjoittamaa Mahtimiehistä maan matosiin-opusta, mutta omalla egolla pullistelua se oli sekin. Tuomioja tietää myös arvonsa ja osaamisensa, mutta millä aivojensa osalla hän lopulta ehtii ajatella tavallisen ihmisen elämää, ja erototenkin mitä siitä ymmärtää, sillä se kai hänen yksi työnsä ponnin pitäisi olla? Kirjoituksissaan hän ei kuitenkaan tunnu inhottavimmalla tavalla minäminä-tyypiltä.

Itselleni pienuutensa tajuamiseen riittää puu jonka juurella taivastelee, joillekin ei minkäänmoiset maailman pilvenpiirtäjien juurilla ryntäilyt.

Kalevin kommenttiin vastasin (olikohan se vastaus mihinkään?) toisessa blogissani lyhyillä lauseilla:

Uskon ympärille löytyy uskottavia selityksiä; puolesta ja vastaan, siltä väliltäkin.

Ainoastaan siihen voi uskoa että joku uskoo; Usko on totta, jumala ei.

Usko Yrttiaho on ihmisenä totta, mutta uskonko hänessä muuhun kuin nimeen?

Terho Radikaalipappi on aikansa lapsi joka halusi olla muuta kuin aikansa lapsi. Ainakin erottua muista.

Ihmisen ajattelu on synnyttänyt filosofianteorioita joita lukemalla on syntynyt uusia ajattelijoita, filosofeja ja filosofioita, ei mitään sellaista, joka kertoisi, mistä kaikessa on kysymys vaikka sitä koko ajan kysytään.

Ajattelu on kuin suuri sipuli jonka äärelle filosofi toisensa perään käy elämisenmittansa verran itkemään. Käänteinen tulos: Jokaisen filosofin jäljiltä on sipuliin kasvanut uusi kerros.

Ajattelu vie ihmiskuntaa valheen ja totuuden selityksestä toiseen ja niiden selityksestä kolmanteen, neljänteen, viidenteen. Loputtomasti. Taivaanrannalle kohoaa lopulta kuitenkin suuri, myrkyllinen sienipilvi.

Ajattelun tulokset ovat vain ajattelun tuloksia joita edelleen ajattelun tuloksilla pyritään kumoamaan.

Jumalaa ei ole, sitä ei tarvitse kumota. Eikä selittää. Ydinpommi on, sitä ei voi edes kumota. Eikä enää selittääkään.

Katsoin Camorran miesten viimeisen jakson. Tuomari Espositon pahimmalle vastustajalle, mafiapomo Maleselle koitti mittansa mukainen loppu, mutta uusi mafioson alku astui jo verisiin saappaisiinsa. Tässä elokuvassa parasta oli näyttelijöiden osaaminen, huolellisesti suunnitellut ja toteutetut kohtaukset, eli henkilövalintoihin, juonenkulkuun ja käsikirjoitukseen oli paneuduttu koko italialaisen osaamisen (ja rahan) edestä.

3 pv tiistai

Tasaisen lauha keli jatkuu, välillä sataa vähän räntää.

Korjailin eilisiä "aforismejani" hieman. Kommenttiini en koskenut. Mitätön ajattelija silti olen. Enkä tällä itseni vähättelyllä tarkoita korottautua yhtään mihinkään.

Näpertelin myös aittakehikon hirrenpulikoiden parissa muutamat tunnit. Kylkeen, käsiin ja selkään koskee. Oikeaa jalkaa pakottaa myös, kun pitkälleni pötkähdän. Mausteeksi on ollut aamupäänsärkyä.

Tuomiojaa olen joulukuussa 1994 menossa. Kohta kirja loppuu ja sitten aloitan AIV:n lappamisen pönttööni. Ikäni olen ihmetellyt, mihin ne kaikki sanat ja lauseet tarkoituksineen minussa menevät kun ei sitä viisastumista ala tapahtua? Tuomiojan kirjakin on liki 700 sivuinen ja kai sieltä jotain opiksikin otettavaa luulisi olevan vaikka "vain" päiväkirjakirja onkin. Hetken tarina kummittelee mielessäni, sitten haipuu pois kuin iskelmien kaihoisat jakeet.

4 pv keskiviikko

Unessa olin pieni poika joka istuu isän polvella. Isä haisi viinalle ja piipunihvelle. Suu kävi ja tarinaa riitti. Pojan siinä oli ylen hyvä olla; isä kotona! Herätessäni kauhistuin: Olen ratkennut ryyppäämään!; suussa maistui ja nenässä haisi viinalle. Havahduin siis niin todellisiin maku- ja hajuaistimuksiin, että kyselin sitten itseltäni, onko lapsuuden alkoholin- ja tupakanhajujen osuudella suurikin merkitys aikuisiän viehtymykselle niihin? Onko koukkuuntuminen helpompaa jos viinaa käyttävä isä on ollut humalassakin se isä, joka tuntuu läheiseltä tarinointinsa kautta, ottaa syliin ja kuljettelee matkassaan, ei pieksä eikä muutenkaan kaltoin kohtele?

Elias ja Gaius menivät mummilaan.

5 pv torstai

Heräsin, sillä nukahdin AIV- appeen ääreen ennen puoltayötä. Klo nyt 1:35. Tuomioja loppui siististi joulukuun viimeiseen 1994: "Ahtisaari on tänään vahvistanut EU-lait -mukaan lukien valtiosääntömuutoksen -mutta sanellut pöytäkirjaan lausuman jossa katsoo ettei perustuslakivaliokunnallakaan ole valtiosääntöön tulkintaoikeutta."

Kirjan muistiinpanoista saa Ahtisaaresta hieman toisenlaisen kuvan kuin mikä itsellä on ulkoapäin nähtynä ollut. Vittumaisen hankala joissakin asioissa välillä. Kuin olisi kusikin päässä välillä loiskunut. Erkin Maralle kirjoittamassa, lähettämättömässä, mutta päiväkirjaan kopsatussa kirjeessä presidentin edesottamuksien arvostelulle löytyy tiukkoja perustelujakin. Kansalle Mara kelpasi presidentiksi maakuntamatkoineen, lonkkavikoineen, kaikkineen.

Huvikseni kaivoin oman 1994 pv-kirjani. Loppuun asti senkin vuoden allakanlehdet on tullut käänneltyä. Viimeinen päivä on ollut perjantai ja olen käynyt Kuopiossa: "Ostin Sokokselta alekorista Mia Bernerin Tyrninmarjan ja divarista Steinbeckiä. Kysyin myös Saarikoskea, mutta divarinpitäjä sanoi, että ne menevät heti eteen päin alta viiden minuutin ja viidestätoista on varaus päällä. Olin vailla myös muutamaa E.Paasilinnaa, mutta sama niilläkin."

Petroskoissa Carelia-lehden päätoimittaja Armas Mashkin hyrrää tyytyväisenä Moskovassa tehdyn oppositiopoliitikko Boris Nemtsovin murhan vuoksi. Kävin lukemassa hänen Carelian "kolumninsa" ja aika karseaa kieltä hän siinä käyttää. Kun tapasin Mashkinin viime kesäkuussa Petroskoissa, sain  tekotouhukkaan kuvan hänestä. Nuori, venäläinen vaimo sillä vanhuksella on. Olisikohan valtion järjestämä 24h päällystakki? Mediahan on tiukassa valvonnassa siellä ja sen kyllä havainnointia harrastava huomaa Petroskoissa ilmestyvän Karjalan Sanomien lukijakin.

Illalla

Maksoin asuntolainanlyhennyksen ja muut pakolliset. Siinäpä ne raha-asioiden vatvomiset sitten taas tälle kuulle ovat.

Päivä meni näperrellessä hirrenpulikoiden kanssa. Nyt 7 varvia päällekkäin. Muistin porata tapinreikiäkin valmiiksi. Teen vain 10 mm reiät aina kolmen-neljän hirren lävitse siksakkiin. Niihin äikytän sitten puisten tappien sijasta kehikkoa lopullisesti kootessa harjateräksen pätkät. Kyllä se niillä kasassa pysyy sata vuotta.

Hommailujen jälkeen kävelin kirjastolla. Vein Tuomiojan pois, sillä oli varauksia. Lipposen uusin nökötti esittelypöydällä orpona ja koskemattomana. Ei taida kukaan sitä jaksaa? Panin varaukseen Peter von Baghin muistelokirjan kun siitä oli muualla puhetta. Heikki Räisästäkin olisi ollut vapaana, mutten jaksa sitä jumaluuspuhetta. Selailin ja lueskelin ja muutamia kiinnostavia kohtia löysin, mutta niin  kuin muutkin tällaiset kirjat, sinnekin on sijoiteltu enkeleitä ravistelemaan tärppejä kokemattomiin päihin. Puhtaan analyyttinen kirja ei ole. Eikä pysty olemaankaan.

Katsoin äsken Areenalta "Putinin tie"-dokumentin Venäjän presidentistä. Tällaiselle hallitsijalle ei täsmällisiä esikuvia vielä olekaan vaikka jotkut vertaavat sitä tsaariin. Dokumentin loppu oli synkkää ennustetta: Mitä Putin tekee seuraavaksi? Varsinkin, jos hän tuntee olevansa nurkkaan ahdistettu rotta niin kuin lapsena sanoo olleensa? "Rotta hyppää ahdistettuna." Millaisen hypyn tekee Putin? Hänen peukalonsa alla on ydinaseiden tuhovoima.

6 pv perjantai

Räntää rätki tänäänkin. Pojat tulivat mummolasta. Ne olivat käyneet eilen mummin kanssa Kiannon kuohuissa, Paulus kävi täällä koulukaverinsa kanssa Kaukavedessä rypemässä.

Luin Hesarista, että joku oli kokeeksi elänyt neljä vuotta tarkoituksella ilman rahaa liftaillen maailmalla ja toinen kokeilija viime  syksystä alkaen makuupussin kanssa kotimaassa. Mikä sen jutun pointti oli? Jos ihminen on yksin itsestään vastuussa, se voi kituuttaa rahattakin elossa jonkin aikaa jos vain omistaa paikan missä jotain viljellä, tai edes nukkua siinä makuupussissaan rauhassa, mutta sellainen paikka maksaa jo kiinteistöverona vähintään satasia vuodessa. Paljonhan ihmisiä on pahvitelttoihin sortunut tahtoen tai tahtomattaan, mutta... Enpä jaksa moisesta asiasta jatustella tämän enempää.

Nahkiaisoja soitti Oulusta. Hirnuttiin vähän aikaa vanhoille vitseille ja niistä terävimmillä halkaistiin tämä läpimätä maailma kahtia. N:n kanssa meillä oli muutamallakin Levin rakennustyömaalla hauskaa ja on pidetty yhteyksiä niidenkin jälkeen.

Muutamat tunnit ähersin hirrenpulikoita. Kymmenkunta varvia valmiina. Seinät eivät senttimäärältään kerrallaan paljoa nouse kun tarpeet ovat vaatimattomia (100-150 mm tyveltä). Sahattavia varausmetrejä tulee kuitenkin yhtä paljon kuin jos paksumpaakin tavara olisi. Nyt keksin vahvistaa varausraudan heikon piirron tukkimiehenliidulla niin sen näkee, vaikka saha työntää purua viivan päälle, saapi reilummin terää juoksuttaa hirren mahalla. Koirankaulat kurauttelen nekin kokonaan Husqulla, en viitsi talttaa niiden sipistelyyn käyttää koska kehikon käyttötarkoitus on aivan muuta kuin edustuksellinen. Ja väittäisin, että aika tarkat saumat mulla tulevat ihan sahallakin. Kun kesällä sitten kokoan tuon aitan Unimäkeen, niin riivaamiseen aion käyttää entisvanhaiseen tapaan kangassammalta. Päivällä mietin, että voisin sen kyllä myydäkin jos joku rahakas kehikosta 5 tonnia maksaisi.

Pauluksen kummi, Juha toi synttärilahjan. Sekin asuu Oulussa.

Kirjoittamiset takkuaa.

Lohen paistoin uunissa. Oli jälleen tarjouksessa.

7 pv lauantai

Mikäpä se ilmassa tänäänkään vikana olisi ollut, räntää ja lunta sateli. Nyt illalla paistaa kuu, tuulee lujasti ja on niin lämmintä, että kattojen lumet tirisevät vedeksi ränneihin lorisemaan.

Päiväsyömen oli ulkohommilla. Kävin hakemassa kukkuran peräkärryllisen Akkukaupan varaston seinustalta trukkilavoja (luvalla). Tarvitsen niitä kohta telineiksi hirsikehikkoni ympärille. Nyt on jo toistakymmentä hirttä päällekkäin. Saman verran vielä, niin tasavarvissa ollaan.

Tv:n tarjonta mitätöntä. Lopetin AIV:n elämäkerran lukemisen sadan sivun jälkeen. Ei ole minun makuuni kirjoitettu se. Lukaisin loppuun Pekka Hakalan Suuren ja sekavan Venäjän. Se kirja on jäänyt jo jälkeen Venäjän ja Putinin nykyitilanteen suhteen, mutta kyllä siitä sillekin kartta on jo kirjoittajalle alkanut hahmottua vuonna 2008.  Kleptoratiaksi jo monet kuorot Venäjää väittävät. Ei maailma mitään sille kuitenkaan mahda.

sunnuntai 1. maaliskuuta 2015

Helmikuu 2015 4. viikko

22 pv sunnuntai

Tultiin Rokualta aamuyöstä. Polanteiset polut, lumenhärmää satoi. Väsykeli ajaa. Edelleenkin rätkii rännänsekaista. Juhlissa oli puolensataa sukulaista ja muuta tuttua. Tarjolla lohta, käristystä, perunaa eri muodoissa, kasvispatoja ja salaatteja, leipää, kotikaljaa, maitoa, kahvia kakkuineen.

Kävin poikien kanssa uimassa, illan lopuksi oli ravintolassa humpallusta. Sepe ja Liisa eivät tanssi, eivätkä niiden lapset. Minä pidän sitä merkillisenä asiana. Nuorin veljeksemme humpaltaisi varmasti, mutta kun hänen elämänsä orkesterinjohtoon tuli murrosiässä jeesus, niin maalliset tanssit jäi. Jos minulta kysytään, onko tanssimattomuus menetys, niin vastaan tietenkin että on.

Joka tapauksessa itse juhlakalusta tein sen huomion, että hän alkaa köntistyä, niin kuin meistä kaikki.

Sepe, Liisa, Suvi ja sen poikakaveri pistäytyivät Hannelen juhlilta pois mennessään. Antti lähti jo aamusta Kuopioon.

Sepe avasi vähän viimeisimpiä firmansa työnäkymiä. Hyvä, että velipoika menestyy. Päätähän sillä aina on ollutkin. Sekä pitkäjänteisyyttä.

Luen edelleen Erkki Tuomiojan poliittisia päiväkirjoja (1991-94). Teksti imee muutamista yksityishenkilöille yhdentekevistä kappaleista huolimatta mukaansa. Tulee  déjà-vu tuntemuksia jo päiväyksistä ja vallan karsinoissa viihtyneistä poliitikkojen nimistä: Sunqvist, Sorsa, Koivisto, Anderson, Viinanen, Seppänen jne., mutta Tuovi Allen-nimistä Ahtisaaren presidenttikampanjan aikaista adhd-ihmistä en julkisuuden henkilöksi muista. Sattumalta Ulf Sundqvistista oli kovasti kohdettaan silittelevä 70-vuotisjuttu tuoreimmassa Hesarissa; "... vauhti on yhä edelleen kova..." Minne?

Niin ovat 90-luvun lama-ajan herrat valtion piikkiin pötsinsä ylitäyteen ahtaneet ja painajaisitta yönsä nukkuneet, maailmallakin huolettomina lennelleet. "Illalliset vahvistaa vanhan totuuden, että järkevin asia mitä Brysselissä voi tehdä, on syödä hyvin", on eräs Tumiojan huomio Euroopan "ytimestä".  Näitä kokkauksiahan me olemme kustantaneet vuodesta toiseen. Pöljien lounastajien käsissä koko maailma. Kotimaan työttömyys kohoaa samaan aikaan kuukausi kuukaudelta kymmenillä tuhansilla (yli 400 000 työtöntä nyt lukemillani sivuilla). Suurimmat mielipahan aiheet eivät ole syntyneet kansakunnan hyvin- tai pahoinvoinnin  käyriä seuraamalla vaan puolueiden ja henkilöiden välisistä kaunantunteista. Eivät ainakaan Erkki Tuomioja ja Paavo Lipponen toisiaan rakasta ja Arja Alho on Erkille yksi vittuuntumista aiheuttava ämmä vaan.

Tuomiojan näiden kirjoitusten aikoina itseltäni paukahtivat kaikki vähäisetkin unelmat kerralla nurin kuin pommin särkemänä. Eikä ollut valiokuntia jossa asiaa puida ja miettiä lounaiden lomassa porukalla seuraavaa siirtoa.

23 pv maanantai

Nollakeli. Tieaura kasasi polannetönkyrät pihatien suulle ja postilaatikon eteen. Kolasin ja lapioin pois ja samalla Arvonkin pihansuun. A antoi taas viime viikolla punaviinipullon lumitöiden palkaksi. Viinakaapin joudun kohta rakentamaan ja kutsumaan viinalle persoja kylään.

Naapurin katti oli jälleen käynyt paskalla alarapulle. Kauankohan sitä sietää? Lajipoikkeama tuossa elukassa kun ei peittelykelpoiseen paikkaan käy asioillaan.

Gaiuksen kanssa on lysti kävellä koulutie. Parasta siinä käsikädessä kulkeminen. Pian ovat kaikki lapset niin isoja, että ei enää käsi isän käteen eksy. Opettajilta satelee kehuja poikien fiksuudesta. Viimeksi Penalta, Natasalta ja Outilta. Natasa on muuten Petroskoista lähtöisin, mukava ihminen.

Lehdessä oli juttu kasvonsa menettäneestä miehestä joka kirjoitti kirjan. (Hesarin kolumnisti Kimmo Oksanen)

Kävin päivällä kaupassa: salaattitarpeita ja maitoa. K:n hymy.

24 pv tiistai

Tasaisen lauha keli jatkuu.

Kotihommia ja kirjoittelua. Lukemista. Loninut valokuvia ja ättäröinyt niiden lukumääräistä paljoutta.

Paulus hermostui eilen illalla ja heitti tyynyn takan päälle. Sieltä putosi lattialle Azimin tuoma tuikkuIittala ja sälähti kappaleiksi. Sitten suuttui Puutarhuri. Komensin P:n lakaisemaan isommat ja imuroin itse loput. Muuten en sanonut mitään.

MOT-ohjelma käsitteli "perussuomalaisia" vaaliasioita. Persuille koittavat SMP:n kohtalojenhetket. Ainakaan uusia "jytkyjä" en heille toivo.

Puolueet ovat aina johtajiensa näköisiä tekoineen ja aikeineen, niin myös Perussuomalaiset-puolue: Timo Soinin hiilijalanjälkeä kauhistuttaa ajatellakin. Jussi Niinistö on yksinkertaisesti pelottava.  Langanlaihan  punaposki Halla-ahon olemus huokuu salavihaisen koiran kavaluutta; hänellä on Natsisaksan Göbbelsin propagandistin taidot ulkomuotoa myöten. Puolueen silavana, tai oikeammin maakuntiin päin aukeilevien ovien saranoiden rasvaajana röhnöttää sitten  P.Oinonen, tuo aivottomia mielipiteitä päästelevä punaniska, jolle ei verovaroilla kustannettua sijaa Arkadianmäellä ja sen jälkeistä eläke-etuuksia edes erehdyksessä olisi äänestäjien tullut pedata.

Kolme kuitenkin pysyy käyrien huippuja jakamassa aina: Kepu, Kokoomus ja SDP.

Kepun vuoro on reisiä Gallup-vuoren huipulle, puolueen apilalippu liehuu siellä jo. Demarit ja kokoomus jäävät pitämään tulihtaa alemmille tasanteille, ja aivan vuoren juurella kipinöivät pienten kiukkuisten kynsitulet.

25 pv keskiviikko

Keli edelleen tasaisena nollassa. Kaivoin hangesta pilkepinon ja järjestelin sen uusien telipuiden päälle kevätahavan kuivateltavaksi. Komposti on toiminut hyvin tänä talvena. 40-50 astetta oli lämpö kun hämmensin ja lisäsin kariketta.

Ensimmäisen kerran elämässäni katsoin poikien kanssa melkein 15 minuuttia jalkapallo-ottelua telkkarista. Siinä sitä pureksittavaa seuraaviksi vuosikymmeniksi. Sitten katsoin toisinnon Beckistä. Ruottalaiset (pohjoismaalaiset yleensä) sotkevat dekkareihinsa epäaidontuntuisia yksityisiä seurusteludraamoja, niin kuin nyt katsomassani trillerissä Lenan ja Beckin suhde. Mutta suomalaiset varekset ne vasta kammottavia ovat! Englantilaiset tekevät suhdedraamatkin aidommin. Niin kuin nyt uudessa neliosaisessa Sisäpiirin miehissä.

Jani Kaaro kirjoitti mietityttävän kolumnin Hesariin. Tai oikeastaan esseen. Siinä sanankäyttäjä rouhii sananvapauden käsitettä. Just olin itsekin pohtinut kantaaottavan kirjoittamisen mielekkyyttä. Tuslaan siis julkaistavat sanat tiuhan verkon lävitse vaikka mielessä kirjoitushetkellä olisi tuhansia muita sanoja. Kun helmikuun alussa päätin tyhjänä toljottaneessa kakkosblogissani julkaista pv-kirjatekstejäni, niin  sinne sanojani vihkosta siirrellessä sensuurin ote pääni sisällä on vielä lujempi.

Ihailin joskus Pentti Saarikoskea joka kirjoitti niin kuin tapahtui, teki tai ajatteli, mutta en minä kaikkia runkkaamisiani kyllä alkaisi hänen laillaan julki tuoda. Eikä kenenkään enää tarvitse; hän teki sen jo kaikkien miesten puolesta. Internet kuluttaa paljastusteeman loppuun taantuessamme lajina toistemme tatuoitujen ja lävistyksin koristeltujen hännänalusten haistelijoiksi jälleen.

Iän lisääntyessä alkaa ymmärtää kyllä, miksi jotkut merkittävissä toimissa viihtyneet ovat tuhonneet päiväkirjansa ennen kuolemaa.

Tuslaamisesta tuli mieleeni Satu. Lapinlahtelaiset käyttivät tavallisesta keittiövälineestä, siivilästä tusla-sanaa. Ja räkättirastas oli rätkä. Voi Satu, kaikesta sinäkin mieleeni palajat vaikka siitä, Laitisen mökin hellantakusseinällä ruostuneessa naulassa roikkuneesta yhteisestä tuslastammekin on jo niin kauan.

26 pv torstai

Vesitihkua koko päivän. Tojotanrotteloa tutkin. Se voisi mennä katsastuksesta lävitse jos vaihtaisi tuulilasin ja laittaisi pakoputken liitoksiin uudet tiivisteet. Päästörajat voivat tosin tulla vastaan kun moottori niin käryttää. Takavilkunlasin löysin jo ja pitäisi vain karistella entisen sälöt pois ja asentaa uusi paikoilleen. Seiskoot nyt vielä, ei tässä akuuttia tarvista ole. Vakuutusmaksuista tuli 17 euroa palautuksia.

Aamulla koululta pois kävellessä vastaan tuli tuttu kongolaisperheen äiti. Puhutin vähän. Kyselin opiskelun edistymisestä. Sanoi olevansa työharjoittelussa. Kysyin myös, kuinka suomenkieli alkaa sujua: "Hyvä huonosta, ei paljo, vahän ymmartän...". Tämä rouva pukeutuu joskus oikein kauniinvärikkäisiin  vaatteisiin ja ilahtuu, kun vähän kehun. Sillä on itseään paljon pienempi mies, joka ei osaa senkään vertaa suomea. Ikää miehellä on jo yli 50 v. joten ei se mikään ihme ole jos uuden kielen oppiminen on vaikeaa. Lapset sen sijaan puhuvat useilla kielillä; swahilia, ranskaa, englantia ja suomea. Yläkoululaiset kohta myös ruotsinkieltä. Moniko suomalaislapsi sellaiset määrät maailmankieliä hallitsee? Yksi näiden lapsista oli sairastunut kai aika vaikeaan tautiin: on nyt Oulussa sairaalassa. Yksi entisaikojen suomalainenkin piirre tässä pariskunnassa jos ovat liikkeellä yhdessä: Mies kävelee 10 m edellä.

Panostin eilen Vikingiin 1,60. Oli 3 oikein ja "saalis" 4,60. Voitin siis 3,30. Laitoin Eliaksen avustuksella muutamat rivit jalkapallovakiota tälle illalle vaikka lottoon verrattavaa tuurinpeliä sekin peli lie. Siinä rivimaksu on vain 10 senttiä. Kohtuullinen hinta tällaiselle uhkapeleihin törsääjälle. Lauantai-illan jalispeli on jo 25 senttiä. Viimeksi voitin sieltä yli kympin ja sillä pelaa kauan kun ei innostu. Mutta mitään iloa pelaamisesta en koe, en pelaa koskaan pelaamisenhimon vuoksi vaan pienestä toivonhitusesta, että joskus tulisi edes muutama satanen. Kymmenien miljoonien voitto olisi sulaa hulluutta ja tietäisi lopullista tuhoa.

Tuomiojan päiväkirjasta: "Maanantai 9.3.1992: Jukka Kemppinen, jonka maanantaijutut Hesarissa ovat koko ajan menneet käsittämättömämpään suuntaan, jatkaa Elisabeth Rehnin toissaviikolla aloittamaa asekätkijöiden rehabilitointia. Se on typerää ja vaarallista puuhaa. Kätkijöden toiminnan perustuminen puolustusvoimien korkeimman johdon -...   .... ..... - käskyihin, tai nyt taas hyväksyttäväksi katsottaviin isänmaallisiin motiiveihin ei muuta sitä tosiasiaa, että kyse oli sotilaitten laittomasta toiminnasta maan poliittisen johdon takana, eikä tällaisessa demokraattisessa maassa saisi ikinä nostaa sankariteoiksi."

Netissä kumpikin vanhus jakaa edelleen sanansäläänsä eikä maailma silti ole tämän valmiimmaksi tullut. Päinvastoin. Alan tulla siihen tulokseen, ettei ihmiskunnan hallitsemaa maailmaa sanoilla, rokotuksilla eikä innovaatioilla pelasteta.

Gaiuksen luokkalaisilla oli Kalevala-päivän harjoitusesitys. Kävin katsomassa. Laulukuoro oli mahtava ja muutenkin mukavaa katsella kun lapset leikkien näyttelevät. Äärimmäisen hyvilläni olen siitä, että Gaiuksella on +10-opettaja. Sitten kävellä lumpsittiin kaupan kautta kotiin. Ostettiin leivontatarpeita.

Eliaksella huomenna luokkaretkimyyjäiset ja Pauluksella maanantaina 11 v. synttärit. Tein Eliaksen kanssa 2 kaakkua, kymmenkunta muffinia ja kakkupohjan. Toinen kaakuista lässähti vaikka uunissa oli juuri sopiva lämpö. Olisin tehnyt vielä sämpylöitä, mutta uuni jäähtyi sen verran, ettei olisi enää paistunut. Uunipuuro pitää laittaa aamuksi hautumaan.

Kun Paulus syntyi, oli remontti pahasti kesken. Äidin ja vauvan synnytyslaitoksellaoloaikana remontoin kiivaasti muiden töitteni päälle yhden huoneen jonne ne voivat suht terveelliseen ympäristöön tulla. Levytin seinät, pakkeloin, hioin, pohjamaalasin ja tapetoin. Asensin oven, laitoin lattiaan laminaatit, laipioon paneelit, ja listoittaakin kerkesin. En varmaankaan nukkunut niinä kolmena vuorokautena lainkaan. Kaikki muut tilat olivat vielä kuin pommin jäljiltä.

Radiosta kuuntelin ajankohtaista ykköstä. Haastateltavana olleen fysiologian professorin tutkimusten mukaan miesten siittiöiden lukumäärät ovat spermassa puolittuneet muutamassa kymmenessä vuodessa. Se on tieto, jonka pitäisi nostattaa hurraahuutoja ylikansoittuneen maapallon tiedostavan väestön joukoissa. Ihminen on itse syyllinen sperman laadun heikkenemiseen kemikaaleineen, mutta evoluution armottomiin lakeihin tuokin ilmiö vain kuulunee.

27 pv perjantai

Tarumaaretista näin unta. Tyttö oli siinä vielä vauva joka kitisi kahdesta polkupyörästä rakennellussa "vaunussa" kun työntäen ja välillä polkien kuljetin hökötystä rämeisessä maastossa. Määränpää oli tuntematon, mutta olin viemässä tyttöä kuitenkin jostain ikävästä ajasta tai paikasta pois päin. Kun heräsin, oli avuton ja syyllinen olo. Kyselin itseltäni, olenko se minä, joka on syyllistynyt tyttäreni suhteen peruuttamattomaan virheeseen. Enkö ole ollut tarpeeksi jämäkkänä tapaamisten suhteen? Olenko antanut liian helposti periksi hänen äitinsä välinpitämättömyyteen asian suhteen? Mitä ovat lastensuojelusta vastaavat tehneet koska ei tässä mitään lakia ole rikottu eikä ketään pahoinpidelty? Kysyin sitä yhdeltä kovapintaiselta Keräseltä, mutta ei asia tämän kummemmaksi muuttunut. Poteeko Tarumaaret lopun ikäänsä isänikävää, se kai tässä vain on kysymys, jonka esitän. Tyttöhän ei itse sellaista vielä ymmärrä.  Isältä, siis minulta ei tietenkään kukaan kysy, miltä tuntuu ja sekö on myös lapsen etu?

Ukrainassa venäjä sai rajansiirtojensa tämänkertaisen tahtonsa toteutettua. Nyt se vetää henkeä ja rahtaa asearsenaalia Ukrainan itäosiin seuraavaa valloitussotaa varten. "Tulitauko pitää", otsikoidaan. Nyt Venäjä aloitti lisäksi uudenlaisen propagandasodan kaasuhanoja puistelemalla. Valheet, joita niin Lavrov kuin Putinkin kivikasvoisista päistään päästelevät, ovat karsean lävitsekuultavia. Omat kansalaisensa kai niihin uskovat kun eivät tee muuta kuin taputtavat käsiään.

Neuvostoliitto tulee takaisin, sanovat näkijät.

Meillä tärkein vaalienaluskeskustelu liittyy keskikaljaan. Vuodesta 1969 lähtien maltaisesti pöhöttyneet ja vain tuoppien vaahdonnousulla aktivoituvat suomalaiset aivot ovat aivan kauhuissaan vihjeestäkin, että keskaria pitäisi tulevaisuudessa ruveta rahtaamaan jääkaappeihin Alkosta. Hui hai tätä pieniä päitä hurmaavaa vaalihuumaa.

Kirjastosta hain varaamani A.I. Virtasen elämäkerran.

28 pv lauantai

Venäjän politiikkaa arvostellut Boris Nemtsov on murhattu Moskovassa. Ihmisten suita tukitaan neuvostoaikojen malliin koska sitä mallia ei ajettu alas yhdessä neuvostojärjestelmän kanssa. Eikä lopulta itse järjestelmääkään, vain tuoreita päitä vaihdettiin joissa entiset ohjelmat kuitenkin edelleen pyörivät.

Pitää tasaisen hyvää kevätkeliä. Joka vuosi se aiheuttaa tunteen, että kaupungissa kevään tulo menee täysin hukkaan. Ei voi tuosta noin vain hypätä suksille ja painua metsään tai järvien jäille. Ei minua kiehdo nylkkäseminen valmiilla latuhöylänurilla maisemassa joka on halkaistu viiva voimajohtojen alla.

Aloitinpa siis aitan hirsien veston. Yhden kierroksen vain tein, äkkisestään sattuu selkään m.sahan kanssa kumartelu.

Kävelin sitten vielä kirjastolla ja kaupassa G:n kanssa. Ostettiin muikkuja ja silavaa, teen huomenna kalakukon. Vinkka kevätahava puski päin naamaa joen rannassa. Poika laski montako Kalevalanpäivälippua saloissa liehui.

Illalla tukan- ja parrantasaus, sauna ja sitten Napikselle humpalle.

(Napikselta tultua klo 03: Pertti Kurikan nimipäivät menevät Euroviisuihin: Minulle se merkitsee samaa, kuin kehitysvammaiset veljeni, Veijo, Esa, Jarmo ja Jyrki olisivat lähdössä. Eläisivätpä isä ja äiti vielä!)