perjantai 25. joulukuuta 2015

Joulukuu 2015, 4 viikko

21 pv maanantai

Viime yönä kirjoitin ½3:een. Taivas kaatoi vettä ränneihin lorisemaan, lämpö huiteli kolmessa neljässä asteessa. Vitutti. Kirjastosta Henrik Tikkasen Henrikit. Gaius luki sitä kauan ja hartaasti, vai katseliko vain piirustukset? Henrikin vaimo Märta kirjoitti, millaista heidän avioliittonsa oli ja millainen mies alkoholisminsa kanssa. Henrikeissä ei tämä puoli miehen itsensä toimesta näy.

Millaiseksihan Puutarhuri minut kuvaisi, jos se pännänpyörittäjä olisi? Hellan ja nyrkin välissä kyyristellen se ei ainakaan sitä tarvitsisi tehdä.

A&Y lähettivät New Jerseystä joulupaketin jossa sen perän suklaata ja kambodzalainen vuosikalenteri. Amarith odottaa vauvaa niin eivät uskaltaneet lähteä lentomatkalle Suomeen joten näkemiset jäivät toiseen kertaan. Keskustelin äsken hänen kanssaan fb:ssa. Sanoi oksettavan jatkuvasti ja että mikään ei maistu miltään: "Suu puuta, kieli kenkänahkaa." Ei ole lunta sielläkään.


22 pv tiistai

Pojat joululaitumille. Välitodistusten keskiarvo piirua vaille ysit kaikilla. Gaiuksen todistus sanallisin arvioin, mutta siellä oikeassa laidassa ne ruksit olivat hänelläkin.

Eliaksen kanssa kirjastossa. Suomi sodan jälkeen-tietokirja oli tullut varaushyllyyn. E otti jonkun jalistarinan.

Tarumaaretille lähetin kahdenkympin lahjakortin ja näyttää siltä, että tili menee ennen joulua miinukselle, joten muut saavat minulta vain terveisiä joululahjoiksi.

Miksi siis ei vituttaisi edelleen?

23 pv keskiviikko

Lunta häpsi sentin verran, että valkea on mua.

Vähän apuna imuroin. Puutarhuri kireili siivoilujen takia.

Kirjoitin aamuviiteen. Kohta "mammuttini" rapamaha räjähtää.

24 pv torstai

Luja riita. Mummolaan kuitenkin iltapvllä. Klo 21 takaisin. Pojat saivat paremminvoivilta sukulaisiltaan lahjoja muutamat paketit. Ei siellä montaa rihkamajuttua ollut. Joku lahjakortti ja seteli. Tarpeellisia vaatteita, lautapeli ja Eliakselle Carl Barksin alkuperäiset Aku Ankka-kokoelmat. Kallein yhteinen lahja pojille oli tietokoneen kokoamispaketti. Minä sain langattomat kuulokkeet ja Kansankodin pimeämpi puoli-kirjan.

Lämmitin saunan vielä myöhällä. Makailin yksikseni lauteilla eikä päässäni onnellisia ajatuksia kiertänyt. Mietin käsikirjoitustani ja ylipäätään ihmispoloisten arjen kamaluutta. Ei joulu näkökykyyni kaihia tee. Näen jokaisen onnellisen kasvon takana miljoona itkevää. Sitä en voi kenellekään selittää. Ovat vihoissaan ne, joiden ilonpilaajaksi satun.

Heimosedälle olisi pitänyt soittaa, mutta pelkään kännykkälaskuja. Edellinen oli liian iso vaikka en paljon ole yhteyksiä pitänyt. Katkaisin kännykästä mobiilidatan juoksutuksen, ettei se ainakaan yllätyksiä aiheuta. Mitä helevattua sitä nettiyhteyksiä taskussaan raahaamaan! Nettiveikkaustilinkin pätkäisin pois kun siellä ei voi vitosta siirtää pelitilille. Kymppi on pienin ja se on liian suuri. Loppuipahan senkin harhaisen toiveen ylläpito.

Pojat rupesivat nukkumaan vasta puoliltaöin. Puutarhuri meni mitään puhumatta omaan sänkyynsä ja minä tänne omaan kömmänääni kirjoittamaan. Viime yönäkin rupesin nukkumaan vasta ½5. Tuntuu siltä, etten nytkään saa aiemmin unenpäästä kiinni.

Pojilla kuitenkin on joulumieli, ja koska Puutarhuri ei asioita ala syvällisemmin  miettimään, niin sekin pystyy olemaan kuin ei mitään riitoja olisi ollut olemassa. Eikä se kaipaa ihmistä kylkeensä kiinni. Minä kaipaisin, mutta mitäpä sen on väliä.

25 pv perjantai

Minulle joulunajan päivätkin ovat päiviä vain. Ihmisen nimeämiä, merkityksettömiä vaaleita rakosia kahden pimeän välissä.

Luin ja kirjoitin viime yönä ½3:een asti. Nukahdin peukalo kirjan välissä ja kun säpsähdin hereille, kirja putosi lattialle paukahtaen. Peukalo oli ihan puutunut.

Aamulla heräsin ensimmäisenä ja keitin riisipuuron. E rupesi kokoamaan tietokonetta ja sai sen Puutarhurin avustuksella kasaan iltapäivällä. Näytön ja keskusyksikön välinen johto puuttuu. Huomenna poikien setä tuopi sopivan. Näytöksi siirretään olohuoneen telkkari. Sitten ei ole mahdollista kuin netin kautta muutamaa kanavaa katsoa tai poikien ahtaassa huoneessa kytrötellen joskus jotain muutakin. Riittänee se. Enhän minäkään muuta tee kuin moitin tv-tarjonnan typeryyttä.

Maa on jälleen musta. Satoi reippaasti vettä. Illasta alkoi kylmetä. Olisin Unimäkeen mennyt välipäiviksi, mutta lähepä tästä, vanki mustan maan.

Nyt yöllä kirjoitan jälleen. Urakkaani kuuluu melkoista kappalejaon jäsentelyä ja aikajaksojen allakointia. Olin jo sekaisinkin välillä, että mikä periodi mihinkin kuuluu. Sitten hoksasin ruveta pitämään edessäni vihkoa, johon merkkaan lyijykynällä, missä olen menossa ja mitä sivujoukkoa seuraavaksi siirrän, ja minne. Kun osio on valmis, vetelen ruksit käytettyjen päälle ja aloitan uudet. Teen siis ihan oikeasti töitä, mutta ilman hyötymistä. Onko toivoakaan edes.

maanantai 21. joulukuuta 2015

Joulukuu 2015, viikonloppumerkintöjä

19 pv lauantai

Klo on 00.45. Lopetin juuri Deep Endin katsomisen. Tässä elokuvassa olivat käsikirjoittaja, ohjaaja, juoni ja näyttelijät löytäneet toisensa.

Lunta on satanut iltayöstä jonkin verran, mutta ei sitä yhteensäkään ole kuin vajaat 10 senttiä. Tämmöisiä ovat Pohjolan talvet nykyään.

Kun kepu pääsi niskan päälle viime vaaleissa, merkkasin muistiin ajatuksen, että nyt niitä kaivoksia aletaan repiä urakalla maankamaraan, patoaltaita rakennella ja risukoita tehtaisiin entistä vimmatummin puida, ja että liito-oravien ja kanalintujen soitimista ei tarvitse välittää jos alueella sijaitsee kelvollisia turvesoita tai hakkuulle otollisia vanhoja metsiä.

Se, mitä pelkään, on siis alkanut. Liito-oravista aloittivat; uudenvuoden alusta niiden pesintä- ja asuinalueiden "suojelu" on vapaaehtoista.

Biohuumakin on käsinkosketeltava. Turvetta halutaan jyrsittäväksi yhä monimuotoisempaan käyttöön; turpeen alkukasvusto, laajasukuinen ja hiilinieluna taajaan esiintyvä rahkasammal kelpaa pian muovin korvaajaksi. Talvivaaran kaivoksen alasajostakaan ei oe enää puhetta pitäneet sen enempää luonnon"suojelijat" kuin paikalliset elävätkään. Aivan hirveänjärjetön oli sekin eilinen uutinen kun maatalousministeri, kepulainen Kimmo Tiilikainen uutisissa vakuutteli, että Vuotoksen jo korkeimman oikeuden lopullisen päätöksen saanut allassuunnitelma kouritaan vaikka väkisin pöydälle! Perusteet tälle perkeleelliselle suunnitelmalle on mietitty Hotelli Pohjanhovin kabineteissa käydyissä salaisissa neuvotteluissa Kemijoki Oy:n lobbareiden ja kepulaispoliitikkojen yhteistuumin; siltä se haisee tänne saakka.

On siinä kaikki kivet ja kannot käännetty ennen kuin keksittiin, että Rovaniemen kaupungin tulvasuojeluhan on elintärkeä toimenpide vaikka niin valtava suurtulva onkin laskettu tapahtuvaksi vain 250 vuoden välein. Jos sittenkään. Muualla Euroopassa tällaisiin varotoimenpiteisiin voidaan ryhtyä kovasti empien, jos suurtulvien on laskettu sattuvan 100 vuoden välein. Lähiaikoina, jos kepu vallassa pysyy vaikkapa demareidenkin keralla ja avulla, niin joku toinen tiilikainen kääntää kiven, jonka alle on haudattu Kollajan allashanke.

Missä vihreäliike ja sen väreillä rötvätty puolue piileskelee? Ei sitä ole. Vihreiksi itsensä valehtelevienkin kun pitää saada maitolitransa ja pullapussinsa hakemiseksi volvoilla ympäripyöreästi aukiolevien kauppojen  etuovien eteen. Ehkä kaupasta eksyy ostoskoriin yksi kasvihuoneessa kovalla energiankulutuksella kasvatettu tomaatti ja muoviin kääritty rucola-salaattipehkokin, kas kun tuli niin hiuko koko iltayön twitteriin markkinavoimien ja kokoomuksen edustajien kanssa twiittaillessa...

Illalla

Tällä kertaa sattui kaupassa minulle tuntematon musta mies jonoon taakseni. Laskin hänet eteeni koska sillä ei ollut kuin yksi saippuapullo ostettavana. Ei kyllä minullaan ollut kuin riisipuuroa varten punainen maito, sämpyläjauhopussi ja kolme hiivapakettia korissa. Mutta sain eleestäni aiheen ruveta puhuttamaan miestä. Kongolainen hän oli ja vuoden asustanut Suomessa. Suomen puhuminen oli kankeaa, mutta ymmärrettävää. Ranska ja swahili olisivat olleeet luontevampia hänelle.

Paulus kaverinsa synttäreillä, ja sitten G myöhemmin toisessa suunnassa. Se on aikamoinen määrä rahaa, aikaa ja huolehtimistunteja vuodessa näidenkin juhlien huomioiminen. Ja sitten kestitsemisten järjestäminen, kun se omien muksujen kohdalle sattuu. Sosiaalisella kanssakäymisellä on tänä päivänä liian raskas hintalappu.

20 pv sunnuntai

2 astetta lämmintä, vesisade. Synkkää ja ikävää jos sen siltä kantilta ottaa. Aloitin poikien kanssa lumilinnan rakentamisen, mutta taitaa sulaa sitä mukaa pois. Lumiharkkojen muotteina käytettiin muovisia muuttolaatikoita kun ruvettiin muuraamaan lumilinnalle seiniä. Pahasti alkutekijöihinsä se jäi tuonkin turhan työn tekeminen. Tulipahan kuitenkin  hiki tällekin päivälle.

Hesarissa näyttävä "Suuri köyhyyskeskustelu"-otsikko. Oliko artikkelissa sitten siinä mitään uutta, jota en jo tietäisi? Ei uudenkulman vivahdettakaan. Ainoa, että aineistoa varten kerätty otanta oli runsaampi kuin tavallisissa tutkimuksissa ja gallubeissa. Yhtään uloketta ei toimittajat olleet rakentaneet köyhyyttä tutkineiden yliopistomiesten ja -naisten aineistoihin joista samat asiat kyllä ovat käyneet selville jo kauan aikaa. HS omi juttuidean sen kiinnostavuuden vuoksi itselleen. Oli siihen oheen liitetty maininta, että tutkijat saavat lehteen tulleesta kymmenestätuhannesta vastauksesta pitkäksi aikaa tongittavaa, mutta ei se jo olemasaolevia aineistoja korvaa. Nettilehteen oli heti uutisen jälkirimpsuksi ilmestynyt kommentteja lopun kolmesataa ja niistäkin saa kuvan siitä, millaisia aatoksia kansalaiset aivoihinsa ovat köyhyydestä varastoineet.

Toisaalla kolumnissaan Päivi Anttikoski (Konttiaski) kirjoittaa turvakotien olevan jo valmiiksi joulua varten täyteen buukattuja. Mitähän sekin yhteiskunnastamme, sen jäsenistä ja eritotenkin henkisestä köyhyydestä ja suhtautumisesta heikompiinsa kertoo?

Luin ajatuksen kanssa myös kirjallisuuden nobelistin, valkovenäläisen Svetlana Aleksijevitsin haastattelun eikä hän kovin hyvää kuvaa sen perän valtioiden toimista haastatteluissa eikä kirjoissaan tarjoile.

Kirjoittamista olen itsekin edelleen opetellut; vuosikymmeniä jo, ja yhä tässä pisteessä tökötän!

Englanninkielikurssin kuuntelua olen aloitelut Ylen opetusohjelmien avulla. Tarttuu, ei tartu, tarttuu... Mikä kohta aivoissaan täytyisi saada heräämään, että kielten opiskelu ihan oikeasti onnistuisi? Sellaisten henkilöiden, joille kielet ovat olleet helppoja omaksua, tai että ainakin ovat vaikeuksienkin kautta onnistuneet siinä, lienee mahdoton tajuta, millaisessa siirappipuurossa minäkin englanninkielessä möngin. Sitä on mahdotonta edes selittää. Yksinkertaisesti jotain kieltenoppimiselle tärkeää on jo kohdussa olon aikana jäänyt vaille. Tai sitten romahdus on tapahtunut siinä vaiheessa, kun kaikki muukin oppimiseen tarvittava innostus muutamien ilkeiden ihmisten toimesta romutettiin.

Kirjoittamisen kanssa olen tehnyt totista työtä jo kauan. Nollilta läksin siinäkin. Olisinpa älynnyt ottaa samaan aikaan sen rinnalle myös englannin, niin ehkä osaisin sanoa jo sujuvasti good morning.

perjantai 18. joulukuuta 2015

Joulukuu 2015, 3 viikko

14 pv maanantai

Hain kirjastosta Juha Valsteen Ihmislajin synnyn ja Iiro Viinasen Vaaran vuodet. Ihan kuin minulla ei olisi nuita kirjoja selälläänlevällään jo kylliksi! Aivo-orgasmeja niiden lukeminen aiheuttaa addiktioon saakka. Lie hyvinkin vaarallista ja kohta minut köijätään navetan karsinaan mutisemaan villakintaaseen.

Tyrkin lukemiani kirjoja poikienkin näkysälle ja kyllä ne niitä availevat ja selailevat. Pauluskin tuossa lehteili Valsteen kirjaa ja löysi sieltä havainnepiirroksia entisistä naapureistamme neandertalilaisista, taisi vähän lukaistakin.

Leipomisia, laittelemisia.

Lämmittelin seitikeiton tähteitä. Elias teki ruisleivänkannikoista leipäressua. Itse aloitin paastontapaisen. Kun toiset aloittavat joulusyömingit ja isiltä loppuu vyö kuten  äsken Juice radiossa rallatteli, ajattelin tehdä päin vastoin, vastarannan kiiski kun olen. Muutenkin kiäntää rapamahaa nurin tämä ylensyönnin kuukausi.

Kävelylenkeillä polvet oireilevat. Vasemman kämmenen kalvokutistumatkin aiheuttavat toisinaan kipua; ovat kasvattaneet melkoiset möykyt jo, ja sitten nämä saakelin olkapäät. Viime yönä koski ihan vitusti.

Luin vuoden 1918 keskitysleirien "diettiruokavaliosta" muutamat jutut. Esimerkiksi: leipää 100 gr, voita 25 gr, kalliokalaa 150 gr, tuoretta kalliokalaa 200 gr, eläinrasvaa 30 gr, jauhoja 50 gr=1544 kcal. Voisin varmaan pariksi kuukautta heretä kokeilemaan. Vedestä ei ollut mainintaa, mutta aiemmin olen lukenut muualta, että sekin on ollut säännösteltyä, saastuneista kaivoista kannettua. Mutta mitä on "kalliokala"?

Iiro Viinasen päiväkirjakirjasta luin jo, kuinka 1990-luvun alun lama alkaa kaatua vastuussaolevien päälle ja kuinka epäsopu heidän joukoissaan ihmetyttää nyt, että kuinka ne sen aikakauden ylitse kykenivät kömpimään. Yhteiskuntasopimuksesta silloinkin on ollut vääntöä.

Pitäisi lukea rinnan Erkki Tuomiojan päiväkirjoja samalta ajalta; ne luin aiemmin jo. Paavi Lipposen muisteluja en lue jos ei mikään siihen pakota: Kankeaa ja itsekehuista kieltä kuten mies fyysisestikin.

Viinanen on vähän kuin puolustuskannalla koko ajan, Tuomiojan tyyli on selostavaa, mutta äkäisiä piikkejä sisältäviä merkintöjä. Vittuilee se Viinanenkin. Maurille (Pekkarinen), Kanervalle ja Ilaskivelle varsinkin. Eikä voi sietää Kimmo Sasia. Pertti Salolainenkin esittäytyy IV:n katsannossa vähän löperönä tyyppinä. Esko Ahon ja Manun kanssa se tulee toimeen ehkä parhaiten. Tai ne hänen.

15 pv tiistai

Pakkasta 8 astetta. Tuuli puhaltelee vinhasti. Kävelin aamulla aika lenkin G:n koululle saattelun jälkeen. Joelta on siipirikkojoutsen kyennyt lentoon. Vamma vissiin korjaantui viime talven ja -kesän aikana ja lintu pääsi muuttamaan. Taisivat ne kevätjoutsenet sitä kyllä syrjiä, mutta jospa kelpasi nyt syksyllä parveen. Tai sitten se joutui susien syötiksi niitä kun täällä vilisee jokaisen kadun ristauksessa niin, että joka aamu varoitan poikiakin kun koulutielle lähtevät.

Gaiuksen joulujuhla illalla. Ison salin katsomo täynnä yleisöä. Koulu tarjosi glögiä, karkkeja ja pipareita. Muutamien vanhempien kanssa juttelin. G:n opettaja tapansa mukaan ylisti opetettaviaan, mutta kyllä hänelle onkin sattunut varsin mallikas luokka.

Tänään pottumuusia ja Puutarhurin eilenillalla pyörittelemiä lihapullia. Unimäessä kasvaneista potuista tulee ilmava, pehmeä muusi.

Luin Jaakko Kokki Kolmosen elämästä sirpaletietoa, että hän on käynyt syntymässä Juankoskella.

Tänä iltana kuuntelin Hannu Taanilan haastattelun. Hänen vastauksensa toimittajan esittämiin kysymyksiin olivat yhtä taajoin, verbaalisin lausein rakenneltuja kuin aikanaan radio-ohjelmansakin puhe-esseet. Eipä ole enää sellaisia radiopersoonia olemassa. Ainakaan Suomessa. Jotenkin tuntuu, että toimittajilta puuttuu kaikenlainen kunnianhimo tekivätpä ne mitä ohjelmia hyvänsä.

Yhtä saatanan putousta koko touhu. Nimensä mukaisesti. Lehtien toimituksissa myös.

16 pv keskiviikko

G jäi kotiin, on kurkku kipeä ja yskä, mutta ei kuumetta. Kaupungintalolla sikainfulenssaa työntekijöissä. Kohta kai se käväisee ohtoo kopasemassa meilläkin. Sitten olla rötjötetään petinpohjalla kaikki. Ei ole tullut rokotuksiin haksahdettua.

Gaius kirjoitteli vanhalla Brotherillani jotain tarinaa, mutta koska siinä on värinauha kuivunut, niin otti pikkuläppärin ja jatkoi sillä. Piti tulostaa teos ja antaa rei´ittäjä, jotta saa muiden monisteiden mukaan sen sitoa. Ihan looginen ja kieliopillisesti oikein rakennettu tiivis tarina "Trix Tohtorista" ja hänen laboratoriossaan kehittelemästä aineesta, jota syötyään ihminen haisee pahalle. G on vasta 8 v.

Kävin varaamassa lääkärille ajan. Vasemman kämmenen kalvokutistumia täytyy tarjota poisjyystettäväksi.

Koetin lähettää KS:n susi"keskusteluun" kirjoituksen, mutta se ei onnistunut. Vein sen sitten muistitikulla toimitukseen uutispiällikölle joka imi kirjoituksen koneelleen. On aika taas tökätä siihenkin kusiaispesään kun jutut eivät kuin kiihtyvät tuon mitättömän "peto-ongelman" ympärillä. Samaan aikaan älykännyköitä räpläävät autokusikit telovat suojateitä ylittäviä vanhuksia ja lapsia. Eilenkin pikkurillin mittainen maininta sisäsivun pimeimmässä laidassa 78-vuotiaasta mummusta jonka luut nuori mies autonsa teräksellä Lönrotinkadun asvaltille murusteli. Samaan lehteen palstatilaa oli verisen kuvituskuvan kanssa annettu susista ja niiden aiheuttamista taloudellisista menetyksistä puolen sivun verran.

Kaupassa puhutin Nigerialaista. En hänen nimeään osaa kirjoittaa joten kutsun vain lähtömaansa mukaan. Hän oli ostanut uuden repun tarjouskorista ja taateleita, appelsiineja, mehupurkin ja vaalean leivän; hinnoista puhuttiin. Sanoi, että nyt hyvä, raha vähä, ehkä riittää, kuukausloppu paha. Taputin olalle: Ei ole tuntematon asia minullekaan. Hän ei vielä hallitse täysin kieltä, mutta ne asiat joita tarvitsee, kykenee hoitamaan. Nuori, pyöreäkasvoinen mies, nenässä kookas rupipatti.

Tekivät sitten sen ne yläpään markkinahengen lävitsesyövyttämät päättäjämme, että vapauttivat kauppojen aukioloajat. Ja tämän kansanko pitäisi osallistua ilmastotalkoisiin! Nurinkurista ajattelua jos ajattelua lainkaan. Monella ei ole varaa käydä aina päivälläkään kaupassa saatika sitten yöllä.

17 pv torstai

Klo on 4. Heräsin uneen, jossa Iekkilän Sulo-vainaa vingersi polkupyörällä ja oli menossa johonkin metsämökkiin. Juoksin sen perään, että kätellään nyt kun pitkästä aikaa nähhään. Samaan tapaan kuin eläissäänkin se katseli muualle kun tökkäsi veltosti hikistä kouraansa ja kääntyi sanaa sanomatta pois päin. Joku sarkahousuinen ukonkuhja rotjotti mökin laholla kuistilla samassa unenkuvassa. Kohta poljin itse siitä kohtauksesta pois päin ja käännyin pellon laidalta merenrantapolulle joka päättyi kallioiden väliin nousseeseen tulvaveteen. Jotain haikeutta oli kaikissa unennäkymissä.

Laitoin uuniin puuron hautumaan. Kerkeää ennen kuin pojat heräilevät.

Pakkasta 16 astetta.

KS:ssa tänään kirjoitukseni liikennekuolemiin ja susiin liittyen.

Eilen tuli Kouvolan kaukolaina Väinö Mentusta. Jäsentelmättömästi ja ammattitaidottomasti tehty omakustanne. Minullekin tuttuja asioita ja henkilöitä (mm. Karsikkosalon Vihtori mutjautteluineen) sinne on kirjoittaja kerännyt, mutta ei se mikään elämäkerta edes löyhässä mielessä ole. Harmi. Olisi pitänyt Mentun lähipiiriin sattua taitavampi kynäniekka joka olisi kyennyt kunnollisen henkilökuvan tuosta papista laatimaan. Jos teosta olisi vähänkin mainostettu, lukijoita olisi löytynyt eri puolilta maata tuhansia joten kustannusliikkeellekin kannattava homma. Tietenkin tekijällä olisi pitänyt olla myös aikaa ja rahaa kaivella kohteensa elämänvaiheita kirjansa sivuille.

Kävin digikuvassa teetättämässä muutamat kuvat jotka lähetin joulukortin kera Vanhaherra Aallolle Korialle. Hänet tapasin toissakesäisellä pyöräretkelläni. Vaatimattomat 96 vuotta hänellä nyt ikää.

Kuvantekoreissulta tullessa toin maidot. Painavia kantaa käsissä. Reppua en opi harteillani kannattelemaan, isän peruja, ei sekään repusta tykännyt. Lie saanut Rukajärven reissulla tarpeeksensa niistä.

Uunia ja takkaa piti lämmittää vaikka pakkanen laantui aamuisesta. Leivoin sitten helpot, rukiiset arinaleipäset nyt illalla.

Iiro Viinanen se vain päiväkirjojensa mukaan kerkeää 1990-luvun laman koukeroissakin Ylläkselle hiihtelemään ja alituisiin jänis-, fasaani ja hirvijahteihin. Mistä ne herrat saavat luvat eripuolilla tapahtuviin metsästysretkiinsä? Kuka ne reissut kustantaa? Epäilys herää, sillä usein on mukana yritysjohtajia jne.? Arjen korruptio- ja lobbausreissujako?

Yhä enemmän alan tajuta filosofien sanoman kuinka elämä on pelkkää mielikuvitusta. Mitään tällaista, minkä me nyt havainnoimme ja totuudeksi mielikuvittelemme, ei olisi olemassa ilman ihmisen mielikuvitusta. Totta on ainoastaan ihmisen aivot. Vai ovatko nekään?

Joku päivähän tämä kaikki joka tapauksessa sanoo poks!

Nyt illasta kävin viemässä kirjoja pois. Sieltä kävellessäni hain kaupan tarjouksesta 2 parikiloista lohta ja 3 pkt kahvia. K kassalla. Lohiruuista muutama sana.


18 pv perjantai

Eilisen KS:n kirjoitukseeni kaksi kommenttia. Toinen maltillisesti  kiittävä, toinen kamalan vihaisena laadittu; puuskutus kuului.

Siivosin lohet ulkona lumisen vaihtokompostinkannen päällä. Koskaan en fileoi ruotoja puolikkaista pois, katkon vain päät ja pyrstöt kompostiin. Lohenlintit suolasin pesun ja sanomalehden päällä kuivattelun jälkeen kevyesti, käärin voipaperiin ja laitoin pakastimeen. Siinä jouluksi syömistä jotka maksoivat yhteensä 16 euroa. Kinkkua tai kalkkunaa ei meillä harrasteta eivätkä syömiset ole joulunakaan arkilaitteluita kummempia.

Erään lukemani sosiaalibarometrin mukaan köyhäksi katsotaan sellainen yhden lapsen yksihuoltajaperhe, jonka bruttoansiot kuukaudessa ovat 1600 euroa.

Entä kun ajatellaan ko. barometrin valossa 5 henkistä lapsiperhettä (2 aikuista ja kolme kouluikäista lasta), jonka yhteenlasketut kaikki tulot (br.) mukaanluettuna lapsilisät ovat 3832 euroa. Millä tavalla ja millaisella nimikkeellä heidän yhteiskunnallinen asemansa sille käyrälle merkataan?

Jaetaanko tulot kahdella=1916 euroa jolloin perheen tulot ylittävät köyhyysrajan 316:lla? Entä otetaanko näissä laskelmissa huomioon yhdelle muualla asuvalle alaikäiselle lapselle maksettavat elatustuet jolloin päästään lähemmäksi 1600 euroa? Entä elätetäänkö jakojäännös pöydältä tippuvilla murusilla jos ei hänen kulujaan osata laskelmiin pilkuttaa?

Miinustetaanko itse tuloihin ynnäämäni lapsilisät pois bruttotuloista jolloin köyhyysraja alittuu selkeästi?

Joka tapauksessa edellä mainituilla laskentatavoilla viisihenkinen perhe ei pääse edes asumistuen piiriin vaikka juuri asuminen lainanlyhennyksineen, vakuutusmaksuineen, kiinteistöveroineen, tontinvuokrineen, kiinteistön huoltokuluineen sekä sähkö- ja vesimaksuineen vie tuloista yli puolet jolloin ruokaan, vaatetukseen, koulunkäyntiin, sairauskuluihin, harrastuksiin jne. jää n. 1800 euroa.

1800 euroa kun jaetaan viidellä, arkipäivän käyttöön jää 360 euroa/hlö/kk. Eikä kokonaistuloista ole miinustettu edes veroja joiden osuus on 778 euroa. Kun se vähennetään tuosta 1800 eurosta pienenee puhdas jaettava 1022 euroon eli käteen jää nettona kullekin 204 euroa eli päivää kohden 6 euroa 80 senttiä.

Entä yllätysmenot joita aina tulee, millä ne katetaan?

Mikäs se olikaan se lööppi, jossa kysyttiin, "Pärjäisitkö Sinä tällä 9 euroa 80 senttiä maksavalla ruoka-annoksella päiväsi?" Kuvituskuvana taisi olla jauhelihapullia, muusia ja jotain vihreää lautasen reunalla. Oliko esillä leipäpalaa ja maitolasiakaan edes?

Tätä tässä pähkäilin kun tulee kuulema taas joulu ja ovat niin kovasti kirjoitelleet siitäkin, ettei kaikilla lapsiperheillä ole varaa joululahjoihin, ja että mitä siitä sitten seuraa...

Eduskunnan pitkiin aikoihin pöljimmän puheenvuoron käytti edustaja Teuvo Hakkarainen (ps). Samaan on yltänyt hänen puoluetoverinsa Pentti Oinonen aikaisemmin koira puolisoksi-puheellaan. Selkäpiitäni hyytää näiden jellukoiden esiintymiset kun ei niitä voi satiirinakaan käsitellä. Ei edes huonona pieruhuumorina.

Kirjastosta viesti kirjasta Suomi sodan jälkeen. Käppäilin hakemassa. Lumituiskut saapuivat maisemaan. Yksi aste pakkasta. Otin samalla kassin täyteen maitoa ja piimää. K jälleen kassalla. Nyt muutama sana joulunvietosta.

Kotona kylässä puolikas armeijanosasto poikien kavereita. Tuo porukka jos jääkaapille hipsii, niin... monasti ne sen tekevätkin ja sitten on verta ilmassa kun siitä sanoo.

maanantai 14. joulukuuta 2015

Joulukuu 2015, viikonloppumerkintöjä

12 pv lauantai

Tasaista nollakeliä. Ei tipu ei lirise.

Seitikeiton keitin. Lipsin porkkanaakin mukaan.

Sain käsiini uusimman Tietofinlandian voittaneen teoksen Kansakunnan pimeämpi puoli (Tapio Tamminen 2015). Se on laaja kaari ajatustensäikeitä, joista sidotulla pölyhuiskalla mieli alkaa heti pöllyttää eurooppalaisten kansojen lähimenneisyyden historiaa. Säikähtää ihan, millaisten "isien" käsiin heikompi "ihmisaines" onkaan aina joutunut.

Eivät ne ole sen kummoisemmissa kourissa ihmiskunnan tulevaisuudenavaimet tälläkään hetkellä. Yritystä kovasti on, mutta kun ollaan jälleen ennenkokemattoman edessä (ilmastonmuutos) niin mönkäänhän se menee. Eikä asiaa auta, vaikka päälle tunkeva katastrofi on suurelta osin itse aiheutettua.

Pariisissa maailmanjohtajat pääsivät "historialliseen sopuun" ilmaston lämpöasteiden säätämisessä, mutta onkohan onnistumisen usko hymyilevien naamareiden liimausta tiukemmassa.

Eliaksella ensimmäinen kerta "Pukkiturnauksessa" tuomarina. Hyvin oli mennyt. Itseluottamus kasvaa. Ikävä tulevaisuus tulee vaatimaan pystypäisyyttä, että jaksaa.

Oululaisia vieraita kävi eli P:n kummi vaimoineen. Tarjoilut vaatimattomia: Glögiä ja leivonnaisia, jäätelökakkua, kahvia.


13 pv sunnuntai

Nyt pakkasta 5 astetta. Hakkasin halkoja.

Matalaa päänsärkyä.

Iltamyöhällä nukkumaan ruvetessa kuuntelin uudestaan Kalle Haatasen ohjelman jossa hänellä haastateltavana oli biologi Juha Valste ja aiheena lajitoverimme neandertadilaiset. Laitoin sitten jatkoksi kuulumaan juutuubesta vankilapysykiatri Hannu Lauerman puolentoista tunnin luennon hypnoosista. Nukahdin. Heräsin kuulokkeen painaessa kipeästi korvanlehteä. Luento oli vaihtunut pahuuden ja psykopatian pariin ja vuorosanat tulivat luennasta unen henkilöille. Merkillinen sekoitus totta ja unta. Tai sitten se kaikki oli totta. Mistä sen meistä psykopaateista tietää.

Maapallo on suistumaisillaan radaltaan: Ovat hyppineet riemusta Pariisin eilisestä ilmastosopimuksesta haltioituneina. Nyt voivat kulutusjuhlat jatkua. Työpaikkoja lisää, palkkapussit paksummaksi, syntyvyyttä lisää, kulutusta lisää... Sekö maailmankonferenssin tarkoitus olikin?

Ensimmäiset radikaalit toimet olisi pitänyt aloittaa 1970-luvulla. Kulutusjumalien palvonta kriminalisoida ja markkinavoimien valta kaikilla sektoreilla sääntelyn alaiseksi. Mainostamiselle ehdoton kielto ja niiden sijaan pelkät, selkeät tuoteselosteet ja käyttöohjeet. Rahalle vasta viimeinen sija ihmisen elämässä. Selkeästi sanottuna illuusioiden ja valehtelun lopettamisella olisi pelkästään saatu paljon aikaan. Nyt se on myöhäistä.

Väinö Mentun elämäkerran jäljitin kommentoijan vinkistä. Löytyy Kouvolan, Jaalan ja Kuusankosken kirjastosta ainakin. Pitää huomenna tilata. 20 minuutin Mentu-dokumentti ei ole katsottavissa Areenan arkistostakaan enää, mutta kai se nauha lie siellä tallessa. Kolmesti se on esitetty 90-luvulla.

Tammisen kirja, josta muiden kirjojen lomaan nyt "nautin", selvittää aika paljon asenneilmastoa, jossa lapsuuteni aikaiset opettajat on seminaareissaan valmistettu lähettäväksi peräkylien kouluille kynttilöinä mustaan yöhön loistamaan. Heille ei voi silti antaa anteeksi se, joka silloin oli lapsi ja niistä muutamien synkimmät asenteet omaavien kynsiin joutui hakattavaksi ja syrjittäväksi.

Luultavasti veljeni kehitysvammaiset on steriloitu Hämeenlinnan Perttulassa 1960-luvulla, mutta niitä tietojahan ei omaisillekaan luovuteta. Ehkä jos tutkijaksi naamioituisi... Kävinhän minä Hämeen maakunta-arkistosta penkomassa Perttulan tietoja, mutta ei sieltä kovin paljoa irronnut. Äidin, isän ja laitoksen kirjeenvaihtoa, poikien kasvukäyriä, kehitystä ja lomia sekä sisäänotto-  ja poispääsyjä koskevia merkintöjä vain. 1920-luvulla tehtyjä merkintöjä vilkaisin uteliaisuuttani. Siellä kummastutti siististi pois leikattujen sivujen kohdat...

perjantai 11. joulukuuta 2015

Joulukuu 2015, 2 viikko

7 pv maanantai

Klo on jo iltasella paljon. Kävin elokuvissa; Vakoojien silta. Pettymys. Lipunhinnassa lorautin 15 litraa maitoa Tarantinon viemäriin. Hedelmät, jotka kävin CM:sta ostamassa olisin voinut syödä kotonakin ja katsoa ykköseltä Ompelijatar-dokumentin.

Sää lupsakka, nollakeli. Tuulee aika lujaa.

Aamupäivällä kömpi kuistin rappusia tientoisenpuolen Arvon Anelma pyytämään apua. Hänelle piti etsiä puhelinluettelosta telkkarinkorjaajan numero. Kirjoitin sen isolla käytettyyn kirjekuoreen, alleviivasin luetteloonkin ja taitoin sivunkulman hiirenkorvalle. Silmänpohjan rappeuma on vienyt vanhuksen näkökyvyn olemattomaksi; lukeminen ei enää onnistu. Kysyin Arvosta, että kun se ambulanssi kävi viime perjantaina..? Arvo oli kaatunut vessassa ja lyönyt päänsä pytyn reunaan, ommelleet pintahavan kiinni sairaalassa ja sitten takaisin kotiin, että ei sen kummempaa. Nyt ne ovat lähiaikoina molemmat kompuroineet ja teloneet itseään. Kerrankin Anelmalta rannettajalakaa murtui kun oli kaatunut olohuoneen isoa ikkunaa päin joka meni säpäleiksi. Mitenhän kauan tuossa vielä kompuroivat kun se tytärkin, joka asui yhden korttelinvälin päässä kuoli syöpään keväällä...

Hesarissa ulkomaan juttu surgutilaisesta (Venäjä, Siperia) Sergei Ketsimovista joka yksinään on ruvennut käymään oikeutta öljy-yhtiötä vastaan hantien pyhänä pitämän Imlorin järven suojelemiseksi. Toivottomalta se vaikuttaa. Haastattelun mukaan jo nyt kädet värjäytyvät mustiksi karpaloita kerätessä: "Kun suopursu kukkii, koko suo on valkoinen. On kuin kävelisi lumessa. Tänä kesänä terälehdet varisivat yhtäkkiä maahan."

Äärettömän murheellista.

Kun meillä aletaan tehot täysillä biobensiinin raaka-ainetta raastaa metsistä, ei öljy tursua maastossa muuta kuin metsäkoneiden hydrauliputkista ja niiden teräketjuista, mutta lopputulos tulee olemaan sadan vuoden sisällä sama kuin Siperian öljykentillä. Maaperä köyhtyy, eliöstön sukupuutot kiihtyvät ja puupelto toisensa perään alkavat tuottaa yhä huonommin. Maankamaraan availlaan lannoitekaivoksia, salpietaria kylvetään entisten metsien pohjille... hölmöläisen peitonjatkamista ääliömäisimmillään.

Savukoskella panivat juuri Soklin uusimman kaivoshankeken jäihin, mutta kyllä senkin repivät auki kunhan aika on kypsä.

Tuhon loppukierre on hirvittävää kuvitella vaikka en itse ole enää pahinta näkemässä.

Kun ajattelenkin viimeisintä paikallista metsonsoidinkatastrofia Unimäessä, niin paneepa ajatus omasta vastarintaan ryhtymättömyydestä olon alhaiseksi ja saastuneeksi kuin Nuasen järviveden kunhan Talvivaaran lipeät kunnolla alkavat sinne virrata.

Miksi minusta ei ole hantilaisen Sergein kaltaiseksi vastaanpanijaksi kun metsäpläntin tuhon jo ennalta tiesin? Me olemme munatonta väkeä kun käsillä olisi oikeiden asioiden puolustaminen. Pitäisi ruveta kiivaampaan julistukseen susienkin puolesta vaikka vastassa ovatkin nämä "kyllä kansa tietää"-kansan syvät rivit. Eli sama luokkakerrostuma, johon itse kuulun.

8 pv tiistai

Vettä lottuuttaa kuin maaliskuussa.

Luin Topi Kärjen loppuun. Pitkä oli monologi, mutta olihan siinä selvät sävelet mollivoittoisen ja -soittoisen sävelkulun lähihistoriastamme. Samaan hintaan paljon muutakin. Vein kirjan pois ja otin Esa Pakarisen monologin jonka oli toimittanut paria vuotta aiemmin julkaistavaksi sama kirjailijamusiikkitoimittaja kuin Kärjenkin; Maarit Niiniluoto 1980.


9 pv keskiviikko

Vesi ränneissä lorisee.

Kuvista ja ylistyksen määrästä jos pelkästäään päättelisi niin Jean Sibelius on yhä arvokkaampi kuin Topi Kärki.

Melkein olen jo lukenut Esa Pakarisen Niiniluodon ylöskirjaaman monologin. Äkikseltään löyhäntuntuisesta ja toistoisesta sisällöstä käy tehokkaasti selville köyhän suutarin perheen asema 1917-39 välisen ajan Suomessa. 30-luku on ollut aivan hirveä.

Sotien sanotaan yhdistäneen Suomen kansan. Topi Kärjen, Esa Pakarisen, Reino Helismaan jne. porukka yhdisti sitten kulttuuriväen vaikka aikaa, tupakkaa ja viinaa siinä kului. Ja haetarin palkeita.


10 pv torstai

Yhä vähenee sanan mahti vaikka koskaan kirjoitetun historian aikana ei sana ole ollut niin vapaa kuin nyt.

Zizekiä kuuntelin puolentuntia Areenalta. Ei sitä kauempaa jaksa. Sitten katsoin Ompelijattaren, dokumentin viimeisestä Suomessa teloitetusta naisesta vuonna 1943. Oma päätelmäni murhaajasta on, että se oli presidentti Risto Ryti. Hän painoi kuolemantuomion likaisentyön toteuttajien liipaisimista hylkäämällä armonanomuksen.

Kirjastosta hain molemmat viulutaiteilija Heimo Haiton elämäkerrat. Aivan kauheaa lässytystä molemmissa. Haiton itsensä sepustaman kirjan kustantaja on ollut Kirjayhtymä enkä sitä niin ihmettele, mutta että Tammikin.., ei niitä saatanakaan jaksa lukea. Valehteleekin Haitto ylitarpeen, lävitsenäkyvästi, ja akka peesaa.


11 pv perjantai

Viime yönä kirjoitin puoli viiteen saakka kahta rinnakkaista tehtävää. Toisen blogin kirjoituksen sain julkaisukuntoon silti vasta nyt aamupvstä. Perkeleenmoinen miettiminen noiden alkuperäisten muistiinpanosotkujeni kanssa, ja sitten vielä sadat valokuvat. Turhaa kaikki.

Vesikeli edelleen.

Elias 14 v. Vesisateinen aamuyö oli myös, kun ambulanssi lähti ujeltamaan Kittilästä kohti Rovaniemeä aamupimeällä. Sieltä se poika vain on tähän päivään asti elämää elänyt. Eikä huonostikaan vaikkon tämmöset vajavaiset kasvattajat.

Näin me ajassa kulumme.

Tosin aikaahan ei siten nimettynä olisi jos ei sen nimeäjä olisi evoluution lustojen välistä vahingossa systeemiin turskahtanut. Kaikki olisi vain kun kukaan ei olisi ajattelemassa. Epäilemättä asiat olisivat myös paremmin, mutta sitäkään ei kukaan arvioisi.

Kuulin uutisista kauhean skenaarion: Oulun yliopistossa ovat loppusuoralla tutkimuksen kanssa, joka tulee johtamaan turpeen lisääntyvään teolliseen käyttöön muussakin kuin vain polttoaineena. Kauhein osio uutisessa oli se, että rahkasammalesta on saatu kehitettyä muovin korvaava aine komposiitille, ja että viennin mahdollsuudet tulevaisuudessa sen osalta ovat "huikeat"!

Eivätkö ne kaikessa niin viisaat ja älykkkäät perkeleen ääliöt todellakaan tajua, mitä ovat tekemässä?

Keuhkot ihan puristuvat kasaan.

Ihmisen tuhovoimalle ei todellakaan ole jarruja pantavissa.

sunnuntai 6. joulukuuta 2015

Joulukuu 2015, viikonloppumerkintöjä

5 pv lauantai

Lunta sai kolailla jonkun verran. Mitään merkillistä ei siis lauantaihini mistään tupsahtanut.

Puutarhuri tuli yöllä yhden jälkeen pikkujouluistaan ja oli hilpeällä tuulella.

Kaliforniassa kehitysvammaisten palvelukeskuksessa kuoli luoteihin keskiviikkona 14 ihmistä. Aviopari on ollut asialla. Hekin kuolivat poliisien toimesta myöhemmin. Terrorikytköksistä alkoivat puhetta pitää.

Aina sitä vain kyselee, että miten joku kykenee.

Jotakin ihmiskunnan kehityksestä nämä kaikki hirveydet kertovat, mutta siitä ei puhuta. Evoluutio käy ylikierroksilla. Ihminen on ohjannut sen kulun suuntaan, jossa ei enää malttia tunneta. Ihmisten aivotkin ovat kasvaneet jo niin suureksi, että älykkyyden ja hulluuden rajoilla käydään kiivasta taistelua niiden herruudesta.

Mutta mitäs se oli Pol Potin, Maon, Hitlerin, Stalinin jne. aikaan? Alkoiko evoluution vääristymät jo silloin? Vai pitääkö kaiken näin mennäkin? Eihän evoluutiolla ole ennakkosuunnitelmaa, ei siis "vääristymiäkään". Se vain etenee biosfäärissä eikä se esteitä kierrä. Evoluutio kehittää jonkin tapahtumasarjan, joka tuhoaa esteet sisältä käsin, toivottomiksi käyneiden lajien itsetuhon kautta. Degeneraatio tai rutto ovat aseita joilla on ennen ollut tarpeeksi suuri tuhovaikutus. Ihmisen kohdalla se on aivot, järki, äly. Niiden avulla evoluutio tuhoaa luomuksensa. Homosapiensain vuoro alkaa olla poistuminen kuvioista. Kohta evoluutio katkaisee jonkun salkkumiehen päästä verisuonen. Hulluuskohtauksessaan se käskee kätyreitään painasemaan napin pohjaan.

Maailmanpolitiikka tarjoaa joka päivä kuohuntaa, mutta onko siinä mitään sen kummepaa, kuin että ne tapahtumat, joista uutisiksi saakka raportteja kehkeytyy, kerkeävät jokaiseen tupaan nopeammin kuin koskaan ennen, ja yhtä nopeasti ne häipyvätkin. Vaikka tilaa väitetään olevan rajattomasti kaikelle viestinnälle, täytyy entiset nuljauttaa edestä pois että uudet sopivat tilalle.

Hektinen hullunmylly pyörii.

Ohitsekiitävässä hetkessä elävät eivät jää eilistä, tai edes edellistä sekuntia märehtimään. Internetin kaatopaikka kasvaa nopeammin kuin maailmankaikkeus. Laajeneminen on molemmilla yhtä näkymätöntä, mutta myös totta molemmat. Voikohan se lopulta räjähtää? Tarvitaanko ydinlatausta lainkaan kun me maailmanlaajuisella joukkovoimalla teemme sen itse? "Kaikki kansat yhtykää..."

6 pv sunnuntai

98. kerran juhlitaan Suomen itsenäisyyspäivää.

Juhlitaanko tässä itsenäisyyttä? Mistä me ollaan itsenäistytty ja mihin? Mitä itsenäisyys on kun se ei voi olla totta yhdenkään yksilön elämässä? Itsenäisyyskuvaelma on poliittinen satiiri kaikkialla. Juhlien päätteeksi taputetaan. Jossakin muualla tapatetaan.

Itsenäisyyden funktiota ovat pohtineet viisaat jo pitkään saamatta järkiselitystä aikaiseksi, niin miksi minunkin pitää?

Askartelin kuitenkin maitopurkeista meille itsenäisyysmukit. Puutarhuri leipoi poikien kanssa piparkakkuja omatekemästään taikinasta. On ne silleen parempia. Syötiin aamiaiseksi riisipuuroa ja päivälliseksi muusia ja jauhelihakastiketta. En käynyt ulkona koko päivänä vaikka ilma on mitä mainioin; plus keli ja nyt myöhällä tähtiä taivaalla.

Hesarissa Heikki Aittokoskelta ajassa oleviin asioihin osuva essee pitkästä aikaa.

Minäkjin haluaisin selittää omia näkemyksiäni periodista jota elämme, mutta aika työlästä se näillä kyvyillä on.

Kirjoitin kuitenkin koko päivän. 2014 kesän pyöräilyraportti etenee. Nyt Ristiinassa menossa. Ja pari muuta tekstiäkin olen aikaan saanut, mutta itse en osaa yhdestäkään sanoa, tekeekö niillä mitään. Netin itse mainostamalleni kaatopaikalle ainakin pyöräilytekstini joutuvat hyvinkin pian.

Välillä luin muutamaa kirjaa, päälimäisenä Topi Kärjen elämä. Katsoin myös vähän aikaa Linnanjuhlien kättelyseremoniaa: Samuel Luakiin saakka. Samuel oli täällä Knissa vielä muutama vuosi sitten perheensä kanssa. Minulla on valokuva hänen vaimostaan Gaius sylissään. Ja on Samuelistakin. Siinä on sosiaalisesti toimiva mies Afrikasta, kuten vaimonsakin. En ihmettele, jos ovat tavanneet Helsinkiin muuttonsa jälkeen kaikenlaisia ihmisiä, Niinistönkin.

Tekisi mieleni mennä Unimäkeen pariksi viikoksi, mutta ei se ole mahdollista.

Joku muu haluaa mennä aurinkorannoille. Se on monelle haluajalle mahdollista.

perjantai 4. joulukuuta 2015

Joulukuu 2015, 1 viikko

1 pv tiistai

Oskari-sedälle soittaisin nimipvonnittelut jos se ymmärtäisi vielä puhelimessa puhutut.

Kun alkoivat vakavampihenkisten kirjojen sisältämät kylmät tiedot ahdistaa, aloitin Karamazovin veljesten uudelleen luennan. Kirja on kaksinkertainen tiiliskivi joten lukuteline olisi tarpeen. Painavampia opuksia lukiessa laitankin nojallisen istuimen sängynviereen ja tuen kirjan tyynyihin sen päälle. Jos nukahtaa, niin se ei pääse luiskahtamaan lattialle, kolaus herättäisi. Kirja voi kyllä lompsahtaa kiinni itsestään kun peukalo liukuu välistä pois. Niin käy monasti.

Uutisissa oli "biotalousuutinen" saksalaisesta 130 asukkaan Feldheimin kylästä jossa sähköntuotanto on omavaraistettu. Tuulimyllyjä on rakennettu jo parisenkymmentä (tavoite 50) ja aurinkokennoja lienee puoli hehtaaria. Biokaasua yhteisö tuottaa yhdyskuntajätteistä ja maataloudesta.  Virran varastointiin on alueelle rakennettu 6000 kuution kokoinen litium-ioniakkuvarasto.

Haastatteluun pyydetty Feldheimin kylän energiahankeaktivisti, eläkeläinen Siegfried Kappert suhtautuu energiantuotantosysteemiin kuin kunnon uskovaiset jumaliinsa. Eikä uutistoimittajamme Dan Ekholm ota sen käänteisiä puolia esille.

Kuvitellaanpa tuulimylly-aurinkoenergia-biotisle-energiahanke maailmanlaajuiseksi kun/jos öljy-, kivihiili ja ydinenergiatuotannot on ajettu alas.

Feldheimin 130 asukkaan kylä tarvitsee 50 tuulimyllyä, jopa hehtaarin verran aurinkokennoja, biotislelaitoksen ja 6000 kuution kokoisen litium-ioniakkuvaraston niin mitä se tekee suhteutettuna 7,4 miljardin ihmisen tarpeisiin?

Koko maapallo pitää peittää tuulimyllyillä, aurinkokennoilla, biotislelaitoksilla ja merien rannoille aaltovoimalat lisäksi.

Mistä siis kaikkiin laitteisiin tarvittava raaka-aine revitään?

Minne loppusijoitetaan myrkyt, joita virran varastoinnista aiheutuu?

Miksi tulevaisuuden energiantarvekeskustelua ei käydä ensisijaisesti kulutuksen pienentämisen näkökohdista käsin? Siitä, mitä ihminen elääkseen juuri ja juuri tarvitsee? Nämä vihreiksi väitettyjen energiatuotannon tulevaisuuslaskelmat perustuvat kaikki kulutuksen kasvuun.

Miten olisi nykyisen ylimääräsien, ja ylimielisen, kulutuksen tasaus kansojen ja kansalaisten kesken? Se riittäisi jo pitkälle huomiseen ja nekin valtiot ja uskonnot, joille ei vielä ole mennyt perille syntyvyyden säännöstelyn tärkeys, kerkeäisivät sopeuttaa ajatusmallejaan siihen suuntaan.

Lämmitin uunia. Leivoin sämpylöitä. Haudutin puuron.

Uutisissa kerrotiin Kankaanpäähän suunnitellun tulevan pakolaisten vastaaottokeskuksen tuhopoltosta. Koetan nyt mielessäni rakentaa profiilia moisen rikoksen tekijälle eikä se kovin kummoinen tehtävä ole. Muutaman petovihamielisen ja muukalaiskammoisen kannanottojen lukeminen riittää eikä niiden takia tarvitse edes hommalaisten saitilla pistäytyä. Juuri ilmestyi tuhopoltosta kirjoitetun uutisen alle, kuinka ilmajokinen kunnanvaltuuston jäsen Juha Mäenpää on silpaissut facebookiin jumalaansa kiittävän päivityksen tuon teon puolesta. Tällaisten joukosta ne polttajatkin löytyvät eikä siinä ainakaan puhtaan järjen kanssa ole yhtään mitään tekemistä.

2 pv keskiviikko

Alakulontäyteinen päivä. Lukenut olen, mutta sekin tuntuu pakkopaidalta vain.

Öisestä unesta muistan, että olin humpalla ja tanssitin tukevaa lyyliä joka seistä tökötti tanssikenkieni päällä joiden pohjiin oli pultattu pyörät.

G:n jalisharkat.

K-raudasta tarjouksesta uudet kiuaskivet: 2€/ltk. 2 ostin. Jos olisi penskana ennustettu, että vielä tulee päivä, jolloin kaupasta kivia kannan, en olisi uskonut.

Paistoin sämpylöitä. Kerkesin minä ne uunista ottaa ja sitten ne loppuivatkin. Haudutin jälleen puuron uunissa. Päivälliseksi syötiin eilisiä tähteitä.

Kaupan pihassa panin merkille erään naisen jonka lapset on samassa koulussa kuin pojat. Se kurvasi kadun toiselta puolelta kolmenkymmenen metrin päästä asuntonsa parkkipaikalta kaupan parkkiin, nousi autosta ja poltti tupakan. Meni kauppaan samaan aikaan kuin minäkin ja tuli myös. Naisella oli ostoskärryssä pari olut- ja limupurkkia, muutama tupakka-aski, keksiä ja joku leivosviineripussi. Kun oli nostanut tavarat auton takapenkille, pani hän jälleen tupakaksi, tyrkkäsi ostoskärryn kaupan seinustalle, tupakoi, nakkasi tumpin viereisen auton alle, hyppäsi ratin taa ja kurvasi takaisin kerrostalokotinsa takapihalle. Päivittäin hän vie ja hakee lapsensa koulusta, joka sijaitsee muutaman sadan metrin päässä, istuu ratintakana kadunvarressa odottamassa ja plärää kännykkäänsä. Mitä tämmöisestä ajattelisi? Ja kun tällainen käyttäytyminen näyttää niin monen kohdalla olevan ihan normaalia päivärutiinia. Mitä on tulevaisuus lapsilla, jotka moisen esimerkin alla kasvavat?


3 pv torstai

Kirjoittanut olen. Ja lukenut. Käynyt leipomokahvilla Tutun kanssa. Hän maksoi. Ovat nostaneet kupillisen hintaa. Sillä saa jo koko paketin kaupasta.

Topi Kärki täyttäisi tänään 100 vuotta. Tein varauksen Maarit Niinluodon isäni kuolinvuonna 1982 julkaisemasta elämäkerrasta. Sitä oli vain Ristijärven kirjastossa 1 kpl koko Kainuussa. Seutuvaraus maksaa 3€.

Pitkästä aikaa K.

Puutarhuri saa 70 euron liikuntasetelin töistä ja se kuluttaa sen Kaukaveden kuntosalilla torstai-iltaisin. Hyvä asia istumatyöläiselle. Sillä on pian projekti valmis ja sitten siirtyy vakipaikalle Valvontaan kun sieltä jää eläkkeelle muutama hlö. Ehkä palkkakin kohenee?

Jatkan sittenkin Venäjän Karjalan jälkeistä polkupyöräretkeni kuvausta Suomen puolella. Tulee vähän kontrastia kulkemisiin, tiestöön, kauppoihin, kylien ja kaupunkien infaan, ihmisiin jne.. Katselin valokuvia ja lueskelin pvk-merkintöjäni niin alkoi tuntumaan siltä, ettei sitä voi töksäyttää kesken vaikka masentunein mielin toisinaan mietinkin, ketä ja mitä varten tämmöisiin hupsutuksiin olen koskaan ryhtynyt. Ohuiksi jäävät tätä kautta solmitut tuttavuudetkin. Kuin lasten puhaltamia saippuakuplia jotka seinustalla luudanvarteen törmätessään poksahtavat pois.


4 pv perjantai


Lumentulo runsasta nyt illasta. Kävin jo kolan kanssa kuntoilemassa ennen saunaa. Ollaan pojat keskenään, Puutarhuri on pikkujouluissa. Telkkarissa ei yhtään mitään katsottavaa vaikka kanavia näkyy ainakin kymmenen. On se järkeä vailla tämä ihmisen rakentama maailma. Joka tuota sontaa katsoo illasta toiseen niin ei se ihan täyspäinen ole. En väitä, että itsekään olisin ja ehkä se näkyy juuri tässä, etten ymmärrä, miten hienoja ohjelmia kansalaisille veroeurojensa katteeksi tarjoillaan.

Päivällä kirjastosta T.Kärki. Varausmaksu olikin vain 50 senttiä. Panin samalla varaukseen Antero Holmilan ja Simo Mikkosen tutkimuksen Suomesta sotien jälkeen.  Aiheessa pitää keksiä vielä pitkäksi aikaa penkomista jos rauha ylen sankian pitkään Pohjolan perillä jatkuu. Yhden onnettoman kenraalin tarinakin täytyy vielä muutamaksi elokuvaksi taipua ja tuntemattoman sotilaan tarina työstää digiaikaan sopivaksi ainakin kolmeen kertaan. Sittenhän koittaakin jo biotisleellä käynnissä hyrskävä avaruusaika, ja kai ne samat Rokat ja Gustavit sielläkin seikkailevat.

Myös Kuopioon suunnittelevat uutta sellu- ja biotisletehdasta. Puheena oli Äänekoskelle 2017 valmistuvakin. Haastateltavat hehkuttivat innoissaan, kuinka metsästä alkaa risu liikkua ja sen avulla syntyy tuhansia uusia työpaikkoja. Yhtäkään kriittistä kysymystä eivät nämäkään uutistoimittajat esittäneet.

Valtava bioenergia-aivopesuohjelma on käynnistetty.

Hesarissa tosin oli kansantaloustieteiden professori Olli Tahvonen kirjoittanut mielipiteen otsikolla "Suomen ilmastostrategia on tuulentupa", mutta uskooko kuka, että nämä äänenpainot tuon pesuohjelman jyrskeen ylitse kuuluisivat?

tiistai 1. joulukuuta 2015

Marraskuun viimeiset päivät 2015

28 pv lauantai

Maa täysin lumesta paljas, vettä sataa.

Luen ja kirjoitan, kirjoitan ja luen. Hakkasin välillä halkoja ja sitten taas luin ja kirjoitin.

Siis mitään merkillistä ei lauantaihinikaan sisälly. Alituisien ruokien rakentelukaan ei ihmeitä vaadi. Illalla ehkä Napikselle, Puutarhuri ehdotti.

Pesukone saatiin maksettua.

Naapurin Arvo tuli sairaalareissulta takaisin. Siirteli itsensä laahustava askel kerrallaan Mersuunsa ja kävi kaupassa. Sitkeä mies rikkauksistaan huolimatta, tai juuri niiden ansiosta.

29 pv sunnuntai

Riisipuuron keitin. Tavallista se sunnuntaisin. Päivälliseksi uunikalaa ja pottumuusia. Takkaan lujat tulet, että koko huusholliin riittää lämpöä. Pattereita ei ole vielä tarvinnut päälle laittaa ja lattialämmityskin on pienimällä mahdollisella teholla. Sähkölasku on pysynyt 130 euron kieppeillä kuukaudessa edelleen. Jossain siis sulanajan pidentyminen hyötynäkin tuntuu. Mutta ei kärsi ruveta laskemaan, kuinka paljon polttopuiden hankintaan energiaa ja rahaa on kulunut.

Käytiin eilenillalla Napiksella. Porukkaa oli sopivasti. Viimeiset tanssit tälle vuodelle ja seuraavat vasta maalikuussa. Muita humpalluspaikkoja ei täällä ole. Toisaalta vasen polvi on ruvennut krenaamaan tanssiliikkeitä tehdessä, että nyt saa sekin hieman toipua. Jos kipu enteilee kulumavikoja niin se on sitten vakavampi asia. Kävelyretkillä ei kuitenkaan koske. Turku-keikkojen kattohommien muistoja se ei kuitenkaan liene: sieltä napsahti oikeaan polveen vikaa joka on korjaantunut.

Lukemisena edelleen Maailma täynnä meitä ja Enqvistiä. Avoinna ovat myös Virginia Woolfin Päiväkirja 1 ja Lena Muhinan  Piirityspäiväkirja. Luin jossakin välissä myös Roseliuksen Isänmaallista kevättä. Muhinan kirjoituksissa on kyllä joitakin ihmeteltäviä asioita. Mm. epäuskottavaa tiedon paljoutta sotakalustosta eli millaisilla aseilla vihollinen milloinkin rymäyttää pomminsa tulemaan. Muhinan ikä 1941 on ollut 16. Olisiko pv-kirjan runko vain häneltä ja teoksen julkisuuteen saattaneet editoineet siihen lisäyksensä Venäläisten isänmaallisuudentunteita kouhiakseen? Semmoinen olo tulee kun sitä lukee vaikka hirvittävästä Leningradin piirityksestä onkin kyse. Olihan se Anne Frankin isäkin tyttärensä kirjoituksia omanmieleisekseen julkaistavaksi seulonut.

Karjalanpyöräilyraporttini alkaa olla blogiin kuvattuna. En ole jaksanut ihan kaikkea editoida, mitä vihkoihin olen merkinnyt, mutta ei mitään olennaista pois jää. Valokuvat kertokoot loput.

30 pv maanantai

Sen verran hipsetteli lumenhärmää, että valkeana maa nyt on. Oravalla konsti päästä tinttien jyviä nakertamaan: Liukui jyväautomaatin muovitettua kylkeä pitkin ja kiepsahti sen puisen pohjaan kynsillään kiinni ja kurkotteli laidan ylitse ylösalaisin ollen jyviä hampaisiinsa. Ei se kauaa siinä jaksanut kelletellä, mutta minkä niille kuitenkaan taitaa!

G:lla oli ollut välituntikahinointia palloilutoverinsa kanssa. N oli hieraissut kintailla naamaan pallon hallussapidosta kiistellessä, ja kai G sitten vähän takaisin. Olivat ne asian sopineet, ettei siitä sen kummempaa. Opettaja ilmoitti Wilmassa asiasta kotiinkin tiedoksi. Olisipa ollut wilmoja silloin, kun minä olin koululainen, ja tuollaisia opettajia, jota välittävät niin kuin Sari-ope. Tai että kotien ja koulujen välinen mentaliteetti yleensäkin toisenlainen.

En kestäisi aikuisenakaan sitä kohtelua joista muistoja persoonallisuudessani kouluajoistani kannan.

Medioissa on ollut paljon mielipiteitä maahanmuuttajien aiheuttamasta raiskausteemasta. Tänään joku nimimerkki kirjoitti siitä, kuinka hän jo tyttölapsena ja myöhemmin naisena on saanut kokea koko "lähentelyjen" repertuaarin ihan kotimaisten poikien ja muiden miespuolten taholta. Tekisi mieleni kirjoittaa sinne myös, että niin minäkin ja veljeni kehitysvammaiset aikoinaan korvessa asuessamme esimerkiksi savottalaisten taholta: ainahan ne linkkuveitsillään uhkailivat ja olivat "salavamassa", repivät kiveksistä jos kiinni saivat, runkkasivat meidän nähtemme, ja jopa meistä kiinni väkivalloin pidellen. Ainakin kerran Kusteri joutui navetan takana lantatunkion kupeessa vakavammankin "käsittelyn" kohteeksi. Entä millaisiin miehisiin "urotöihin" ovatkaan koululaistaksien kuljettajat syyllistyneet syrjäkylien viimeiseen torppaan tyttökoululaisia (tai poika-) kuljetellessaan. Muutamien elkeet olivat yleisessä tiedossa, mutta ei niistä tainnut kukaan elämöidä.

Silta-sarjan viimeinen osa oli eilen eikä mielipiteen suopeus sitä kohtaan kasvanut piiruakaan. Päin vastoin. Surkeaan lopputulokseen valtavia summia tuhlasivat. Kriitikoiden ylistykset ovat käsittämättömiä. Kuten myös jatkotoiveet.

sunnuntai 29. marraskuuta 2015

Marraskuu 2015, 4 viikko

23 pv maanantai

Kuu kohta täysi. 5 astetta pakkasta.

Putki Esko soitti. Miehellä kunto on pysynyt kohtalaisena. Sanoi takovansa makkaratikku-puunkanto-nokikola ym-sarjoja. Menee myymään tyttärensä kanssa kun se on varannut paikan joltain joulumarkkinatorilta Hesassa. Esko se osaa. Vai sanoisiko eskot ne osaavat, valtot vähemmän.

MT:n toimituksesta soittivat. Kysyi, pannaanko koko nimi kirjoitukseeni näkymään. Myönsin.

Särjin kirveellä pölkkyjä pienemmiksi. Piti lopettaa kun olkapää sanoi kiitos riittää. Sitten alkoikin taas päänsärky. Otin Buranan. Ei auttanut.

Seuraava puhelu tuli tulikuumalta metsien mieheltä jonka punakoiden poskien pullistelun ja nenän karvaisen tuhinan näin sielunisilmin. Sanomiset oli tarkkaan harkittu; puhelu loppui yhtä nopeasti kuin oli alkanutkin. Siinä mielessä reilunreipas tapaus, ettei mies ollut numeroaan salannut. Liittymän omistaja on Suomussalmelta.

Miten vihapuheluun pitää suhtautua jos vihan kohde on eläin? Vai olikohan sudet ja minut samaan vyyhteen solmittu?

Pesukonekysymykseen tuli sellainen ratkaisu, että haettiin uusi Veikon Koneesta "velaksi". Eräpäivä 27 pv. Pyykkiä kerkesi kertyä pienen nyppylän verran. Ensi viikolla sen rinteillä olisi voinut lasketella, ja sitten olisivatkin vaatteet loppuneet. Tai olisin pykännyt sen pyykkikodan ja muuripadalle sijan pihanperille.

Uusi p.kone on Siemens, Saksassa tehty. Alennushinta 690;-. Ei tullut kyseltyä, onko kodinkoneiden päästömittauksia väärennelty kuten volkkareissa. Niissähän on se energiankulutus-plussa- ja miinustarra kyljessä. Hiljainen ruputti se on; 43 db. Entinen päästeli ääniä 80 db lingotessa ja nyt rikki mentyään valitteli kuin hydraulinakuttaja malmimurskalla. Ohjelmoinnit toimivat sormella hipaisten, että nykylasten leikkikaluksi verraton. Opinkohan ite.

Syötiin tähteitä ja leipää. Leipä onkin taas kaikki, pitänee panna korvoon juuri jytisemään joku pv. Nyt en jaksa. Mieli maassa. Eräs viestienvaihto askarruttaa. Tärkeänä olen tätä kontaktia pitänyt.

24 pv tiistai

Puutarhuri lähti aamujunalla (05.45) Ouluun työpaikkakoulutukseen. Tulee joskus huomenillalla. Laitoin yöllä takan valurauta-arinalle puuropadan ja se oli sopivaksi hautunutta aamuksi. Pojat söivät niin että maha poksui, ja takapuolet.

Sitten päivällä tuli G koulusta luokkakaverin kanssa. Paistoin iltapvllä puurontähtesiin lettuja kahden litran annoksen muka pieneksi välipalaksi. Koko vino pino huljahti kerralla suihin. Ja purkillinen omenahilloa.

Turkki ampunut venäläishävittäjän alas Syyrian rajamailla. Nyt ne siellä ovat tuimina toisilleen. Ja kun muuta ei kotomaassa, niin Kempeleessä oli poikasilla alkanut oksat tojia, ne olivat raiskanneet, tai ainakin yrittäneet raiskata 14 vuotiaan tytön. Epäillyt ovat ilmeisesti pakolaispoikia ja nyt tämä ihana some ja muu paskalehdistö hehkuttaa tällä yksittäistapauksella lopun vuotta. Siihen massojen lankaan menevät fiksutkin "oman tien kulkijat". Tuhannesta vuosittain "omien" toimesta tapahtuneista raiskauksen kohteista viisveisataan.

En puolusta yhtäkään raiskaajaa, mutta en myöskään niitä, jotka sellaisen varjolla saavat vihakampanjoihinsa poweria muita älyttömiä kiihottaessaan.

Tarttis ajatella ensin. Kaikkien.

Ajateltavaa itsellekin on tullut. Pilkkuvirheitä ja lukihäiriöitä ja siihen kompastuu pitkäkin kaveruus, Syy on tietenkin myös oman itsensä totisuus; negatiivisuus. Mutta mistä maailmanmenon silminnäkijä positiivisia asioita jokaiselle päivälle ammentaisi? Harhakuvitelmista, rahalla ja aineilla hankitusta euforiasta. Shoppailusta Stockkalla.

Mäni pilalle tämäkin viikko.

25 pv keskiviikko

Perunarieskoja paistoin arinalla.

Oravalle koetin ruuvailla esteitä etteivät pääse tinttien jyviä napsimaan, mutta on niillä edelleen konstinsa. Yksi sivu vielä tukkoon niin vasta lumien tultua voivat kinoksen päältä pompata. Hyväntekeväisyyteni kohteet täytyy minunkin rajata siihen, mihin lompakossa on varaa; ei ehkä tinttienkään: auringonkukkien hinta halvimmillaan on 1,68:- kg. Olen huomannut, että näissä halvimmissa jyvissä puintitöhkän määrä on puolet painosta.

Nämä mun mitättömät hommat!

Luen kosmologin tekstejä ja vähitellen alan ymmärtää pikkuisen, mitä milläkin ulottuvuudella tarkoitetaan. On Enqvistillä ainakin kielikuvien rikkaus ja sitä myöten popularisoinnin taito hallussa. Että ihan novellina kutakin lukua lukee jos ei kaikkea tajuakaan. Sekin hyvä puoli lukemiseni kohteessa, että nämä ongelmat, joita näyttää syntyvän elämääni mitä merkillisimmistä suunnista, millimetristyvät karhukaismaailmojen kokoisiksi. Sellaisiksi kuin niiden todellisuus onkin.

Me ihmiset!


26 pv torstai

E:n hamppi het uamusta. Sen jälkeen mutkan kautta pois. Liukkaat polut, vettä sataa, menin märäksi sisältä ja päältä.

Naapuri Arvon hakivat ambulanssilla. Heti mieleen nuljahi luonnollinen ajatus: Tulleneeko vanha herra enää takaisin.

Lehdestä luin poikien kanssa porukalla juttua siitä, kuinka ihmiskunnan nälkäkaudet voidaan todentaa myös vanhojen puiden vuosilustoista.

Sitten luetutin pojilla Kari Enqvistin Ensimmäinen sekunti-kirjasta muutamia lukuja.

Eilen G: kanssa juttua uskonnoista ja jumalista. Sujuvasti oli koulusta opittu, kuinka J loi maailman 6:ssa pvssä ja seitsemäntenä hän lepäsi. Kysyin, onko ollut puhetta evoluutiosta. Ei. Kerroin, kuinka raamattu on vain ihmisen pimeinä iltoinaan kehittelemä tarinakokoelma joka on karannut käsistä ja edennyt kauaksi tarinoiden metsikköön eikä enää osaa sieltä pois. Ihan niin kuin iskän pikkukarhutarinatkin yhden kerran Ilomantsista Kanadaan.

Olen lapsille kertonut kylmästi, että mitään jumalia ei ole olemassa. Lukekaa kosmologiaa tai akuankkoja mieluummin kuin raamattua. Ja vasta sitten, kun faktaa on päässä tarpeeksi, iltojenne ratoksi muutamat psalmit.

Kemppisen kommentoijiin on ilmaantunut "arska"-nimimerkki jolla sävy on sama kuin "Tapsalla". Lie sama kuin kolehmaiset ja vV:t jotka ovat hävinneet kartalta. Tällaisiin muutamat kykenevät, kloonaamaan itseään loputtomiin koska eivät omana itsenään uskalla esiintyä. Ja koska haluna on mölistä lööppimetsän puissa kuvitellun enemmistön mukana. Yksilöllisyys on selfiekepin nenässä.

Alan todella saada kylläkseni blogien seuraamisesta. Omanikin taidan laittaa Karjalan jälkeen naftaliiniin. Ne muutamat, jotka hehkuttavat kirjoittamisiani eivät voi olla tosissaan. Jos olisin todella hyvä siinä, kustantajia roikkuisi oveni kahvoissa jonoiksi asti.

Luopumisen tunne käsitttää koko mitättömän elämäni matkan takaa tänne "eteen". Ei se tämän enempää enää kohdallani tule olemaan kun se ei paljoa ole tähänkään saakka sisältänyt.

Kuuntelen kirjoitellessani Johanna Korhosen Valkoista valoa-ohjelmaa. Rahasta puhuu hänkin. Rahaan törmätään jokaisella tasolla joka päivä. Rahalla rakennetaan ja rahalla tuhotaan. Raha tappaa ystävyyksiä, koskaan se ei niistä kestäviä tee. Joku aina mittaa ihmissuhteetkin rahassa. Tai rahattomuudessa. Potkittavaksikin joku aina ostetaan. Joku joutuu sellaiseksi itsensä kauppaamaan kuin kreikkalaiset prostituoidut euro per pano.

Onnellisin se, jolla ei ystäviä eikä rahaa ole. Se on pian kuollut ja kuolleet eivät itke, eivät naura. Oikeat erakot eivät ole yksinäisiä, heidän pöydillään keikkuvat pikku-ukot ja tuvanhaltijat, rossipohjien tontut ja kiukaiden maahiset. He eivät tarvitse välittää itsestään eivätkä muista, mutta eivät ole haitoksikaan.

Puolelta päivin unohtui G:n hamppi! Opettaja soitti, ettetkö ala tulla hakemaan. Myöhästyttiin 10 minuuttia, mutta onneksi oli vain oikomisrautojen kiinnityksen tarkistuks ja se oli ohitse kolmessa minuutissa.

Hector valitsi Laura Lindstetin Oneironin Finlandin voittajaksi. Kirjailijan kymmenminuuttinen palkintopuhe oli naseva, mutta siihen hänenkin kantaaottavuutensa jää. Huokasin helpotuksesta, kun Panu Rajalan ½plagioitu kirja ei kärkeen päässyt vaikka paskankos väliä silläkään olisi.

Tietofinlandian sai Tapio Tammisen Kansankodin pimeämpi puoli ja Juniorifinlandian Nadja Sumasen Rambo.

Näistä kirjoista tulen lukemaan Tammisen kirjan.

27 pv perjantai

Hakkasin vähän pölkkyjä pienemmiksi. Viime päivien kovat tuulet riepottelevat jatkuvasti polttopuupinojen suojauksia ja niitä kohentelin. Miten mukavaa olisikaan kuivia kalikoita takkaan ja saunanpesään kunnollisesta liiteristä hakea eikä näistä alati asentoaan muuttavista, sortuvista läjistä milloin sateen seasta, milloin hangesta. En minä siitä niin itse välittäisi, mutta kun ei näy tämä elämä senkään osalta kohdallani korjaantuvan ja hankaluuksiin joutuvat syyttömätkin. Ikänsä semmoista resuamista. Tolskaamista kuten isä sanallisina eväinään lapsiaan elämään toivotteli. Väsyttää ja vituttaa tämmöinen.

Sain kuitenkin jatkettua Karjalapäyöräily-kuvaustani kesältä 2014. Sitkasta on, mutta jos jotakuta haittaa, se ei minua liikuta. Loppupuolella se jo on. Tiijä sitten, jatkanko raportoinitiani jatkopolkaisusta Imatralta Tammisaareen.

Sammatissa, Elias Lönrothin mökillä käynti liittyy löyhästi matkani raameihin, mutta näin jälkeen päin ajateltuna kovin lapselliselta ulokkeelta koko pyöräilyteemaan. Kosketuspintaa Lönrothin aikaan ei löytynyt Karjalasta eikä polkijan mielenpohjalta.

Karjala on kohta menetetty kirjaimellisesti kieltä myöten. Toiset 70 vuotta eikä siellä yksikään suomensukuista kielenpuolikastakaan hallitse. Eivätkä parit suomenkieliset lehdet ilmesty kymmenen vuoden kuluttua enää. Karjalan Sanomat minulle vielä sähköpostiin tulee, mutta kuinka kauan?

Petroskoissa samassa Neuvostoaikaisessa rakennuskompleksissa sijaitsevan Karelia-lehden päätoimittaja on pelkkä marionetti jonka tehtävänä on ajaa se KS:n kylkiäinen alas muutamassa vuodessa. Sen miehen kommentit omilla fb-sivuillaan ovat kuin Moskova-tosenttimme Johan Bäckmanin omillaan toimittamat. Omituista, ellei ihan hirveääkin, että näidenkaltaisille sanankäyttäjille edelleen vaikutuskanavia siunaantuu.

Susi on pesinyt KS:n mielipidepalstalla kohta kuukauden ajan. Nyt joku kirjoitti jälleen isommasti jolla susia olisi halu päästä joukkomurhaamaan. Kysyi totisessa kirjoituksessaan, että pitääkö koko Lentiiran kylä pakkomuuttaa muualle susien  takia. Päihin ei tartu edes pelkkä puhdas tieto suden vähäisestä haittavaikutuksesta yhtään mihinkään. Lentiiran kylä, joka vielä 1960-70-luvuilla oli yksi vilkkaimmista rajaseudun kylistä on kyllä tyhjentynyt ihan muista syistä kuin susien takia. Ja tyhjenee edelleen; viimeinen kyläkauppa lopettelee siellä juuri toimintaansa asiakkaiden vähyyden vuoksi. Ei sellaiseen susia tarvita, vain joidenkin intresseihin sopivaa yhteiskuntapolitiikkaa.

Vähäisetkin lumet sulivat pois. Tongin puidenlehtikasan alta kouliintumaan juurtamani omenantaimet esiin koska näyttää siltä, että home niihin iskee jatkuvan märkyyden ja ilmanalan soutamisen ja huopaamisen vuoksi. Olisi pitänyt styrox-levyllä suojata ne.

Muutama kymmenen vuotta sitten maa oli syksyisin jo jäässä ja paksun lumen vallassa näin marraskuun lopussa, mutta nyt on monta vuotta peräkkäin ollut samaa mustaa epävarmuutta. Millä tavalla sekin muuttanee kasvuston luonnetta kun ei maa roudi? Eino Säisän kukkivat roudan maat ovat mennyttä elämää. Ja miten nopeasti se onkaan tapahtunut; siinä vaara piileekin.

Mutta kansakunnat ympäri maailman kohottavat vain rajattoman kasvun graalinmaljoja valmistautuessaan kuluttavaan jouluunsa joka on jo perinne eikä siitä voi siksi luopua. Joulupukki on totta.

Kun iskee alati olkapäällä keikkuva alakulo, kelaan valokuvia lapsistani, että edes vähän helpottaisi. Nyt on taas sellainen hetki. Mitä tälle muuta taitaa. Joskus saman tunteen tullessa olen harkinnut jotain vakavampaakin tekeväni.

sunnuntai 22. marraskuuta 2015

Marraskuu 2015, viikonloppumerkintöjä

20 pv perjantai

½ kahdelta Unimäessä. Uuniin ja hellaan tulet, 2:lla sankolla vettä kaivolta, kahvivesi porajamaan hellanringille. Samalla heivuulla valurautaiseen muuripataan vettä kuumenemaan. Helposti lämpesi mökki kun Soila kävi eilen pitämässä tulia.

Raiskiolle pölkkyjen raahamiseen en enää ehtinyt. En olisi jaksanutkaan. Luin kirjakassiin Knissa pistämäni Hesarin ja Maaseudun Tulevaisuuden. Nukahtelin.

Naurahtelin "kirjailija/beaglenomistajan" mielipidekirjoitukselle josta väliotsikoksi olivat MS:n toimituksen sisävihreät nostaneet lauseen "Hirvenlihan hiilijalanjälki on nolla."

Mitenhän se voi nolla olla?

Jokaikinen syyskesä alkavat pyssyt ampumaradoilla paukkua: Hirvimiehet ja sellaisiksi aikovat siellä tarkkuuttavat torrakoitaan. Vähän myöhemmin ovat ammuntakokeet ja taas ruutia palaa, sekä bensaa ja naftaa sijaitsevathan ampumaradat useinkin kauempana maalikylistä eikä sinne jakseta polkupyörillä tahi jalan taivaltaa.

Metsästyksenharrastajat hankkivat erilaisia varusteita muutamien satojen miljoonien edestä joka vuosi; globaalitasolla miljardien eurojen edestä. Pelkästään koirien ruokintaan maapallolla kulahtaa 30 miljardia euroa vuodessa. Kuinka paljon itse koiraan ja sen muihin varusteisiin. mm vakuutuksiin ja eläinlääkärikäynteihin kulutetaan? Kymmeniä miljardeja lienee sekin luku.

Kun jahti alkaa, könyää sadantuhannen jäsenen ukko- ja akkakörmyarmeija sadantuhannen koiran kanssa maastureihinsa. Parin kolmen kuukauden aikana kilometrejä kiertyy maastureiden mittareihin miljoonia ja polttoainetta kuluu. Nuotioilla paistetaan, ei suinkaan hiilijalanjälkensä perusteella "nollatuotannon" ja jahdin kohteen, HIRVEN lapaa vaan tehotuotannon ja teollisen teurastuksen sekä monenmoisen logistiikkaketjun lävitsekäynyttä ja lopulta hirvimiesten reppuihin eksynyttä makkaraa.

Kun hirvi (x 55 tuhatta)sitten on kellistetty, raahataan se mönkijöiden, traktoreiden, moottorikelkojen tai autojen peräkärryissä jahtimajalle jonne useimmissa paikoissa on rakennettu nykyajan hygieniavaatimukset täyttävä pienoisteurastamo.

Hirvi vinssataan teurastamon kattoon, paloitellaan, litistellään muovisiin vakuumipakkauksiin ja jaetaan hirviseurueen jäsenille kullekin ansionsa mukaan. Ampuja saa tehdä trofeelle mitä haluaa. Jos se on tarpeeksi piikikäs, hän vie sen konservoijalle ja lopulta trofee päätyy metsästäjän olohuoneen seinälle tai oven yläpuolelle ulos, että ohitsekulkijatkin älyävät uljaan metsästäjän asuvan juuri siinä talossa.

Kaikki tämä ja metsästyksessä "tarvittavien", lukemattomien muiden sivutuotteiden raaka-aineet revitään jokatapauksessa maapallopoloisesta. Kysyn siis uudelleen: millaisin laskelmin hirvenlihan hiilijalanjäljestä saadaan nolla?


Hämärä saapui pilviseen marraskuun päivään lumpsimalla kuin ukki Uatu huopikkaissaan silloin joskus, kun Villelänpolunsuu vielä kuusikkoon aukesi kuin musta ovi vihreään seinään. Ja jo neljään mennessä tipahti pilkkoinen pimeä jota vastasatanut lumi alakuloisin sävyin vähän vaalensi. Reilun puolikkaan kokoinen kuu jossakin repalehtevien  pilvien takana hieman myöhemmin illalla valjuili myös, mutta mikä siinä lie, että senkin tenho iän myötä haalistuu yhä vain enemmän; tietoisuus valtaa tyhmänkin aivoista lohkon kerrallaan.

Nukuin 17-18 välin ja sitten 19-21. Korvailin viimeöistä unenevajausta. Vedin välillä polttopuiden hiilijalanjäljet alas hiilinieluun, survaisin pellit kiinni ja hörppäsin termoksesta kahvia. Kävin vielä kusella, laitoin kuistille lyhtyyn tulet ja lakkautin yläparvelta kaasulampun tohajamisen. Nyt luen akkuvaloissa Jörd Donnerin Pikkumammuttia jonka tempaisin kirjastosta mukaani kun lähtiessä kävin viemässä Mäkelän Otavat sun muut lainatut pois. Omasta hyllystäkin  panin pari kirjaa kassiin, että on mistä valita pitkinä Unimäen öinä jossa eivät sähkövalot joka nurkkaa valaise eivätkä tietokoneiden ruudut houkuta joutavuuksissa ainoaa elämisenaikaansa tuhlaamaan. Mitä elämää se sitten lienee, kun toisten kirjoittamia kirjoja lueskelee? Mihin se johtaa? Mihin ei? Viisastumisiin...ko?

Sonja soitti jossakin välissä. Kyseli, esiintyykö suvussa kolesteroliongelmia. Sanoin, että molemmat sedät, Oskari ja Heimo ovat syöneet lääkeitä 70-luvulta lähtien ja itselläkin  se väliin on kummitellut, mutta pysyy ruokaa säätelemällä kurissa: Pikku Mirrellä on kuulema kolesterolit koholla (paha 5,8, hyvä 3,8).

21 pv lauantai

Heräsin ½5:ltä. Hain kellarista pottuja, kuorin ne sekä sipulit, lantut ja porkkanat jotka lohkoin isoiksi kuutioiksi kananlihasviivujen kanssa valurautapataan. Lisäsin kasvisliemen ja kermanlorauksen ja asetin uuninarinalle hautumaan. Lämpöä kouratuntumalta mitattuna lienee 170-180 astetta. Saavat nyt olla siellä vaikka koko päivän. Siitä riittää huomiseksikin yhden korpiukon poskia pyöristämään.

Nyt ei sada lunta enää. Yöllä on sen verran rihmonut, että tulojälkeni ovat peittyneet. Kahdeksan kieppeillä vasta valkenee. Luen siihen saakka Pikkumammuttia. Nyt pitää etsiä, mihin Donnerin merkkaukseen aamuyön puolella uinahdin. Olen sitä jo yli puolen välin menossa. JD on pelkäävinään kuolemaa vaikka se luonnollista jo hänen iässään olisikin. Syöpäpesäkkeitä on löytynyt keuhkoista. Odottelee hoitoja, matkustelee Ruotsissa, Amerikoissa ja Suomessa. Joutuu varasijalle eduskuntaan kun Astrid Thors hyppää Brysselin koneeseen.

JD hätäilee muutamien outojenkin asioiden kanssa. Mikä hätä miehellä kun on hautajaiskuluihinsakin voinut jo eläessään panna rahaa syrjään?

Kun JD:n natinat alkoivat hermostuttaa, luin muutaman luvun Maailmankaikkeuden ensimmäistä sekuntia, ja johan asettautui Pohjoisrannan Mammuttikin oikean kokoiseksi.

Vastoinkäymisittä elämässään menestyneiden elämäkerrat (Pikkumammutti on JD:n parin vuodenajan ek.) ovat harvoin mielenkiintoisia vaikka millaisen cv-hauiksen kanssa ne olisi kirjoitettuja.

Pitäisi aina muistaa, että maailmassa on tällä hetkellä 7,5 miljardia elämäkertaa. Vainajakertoja vielä enemmän. Kosmisen puuron pohjaanpalanutta karstaa kaikki me.

Nyt klo 08, 30. Lähden Raiskiolle katkomaan pölkkyjä peräkärryyn. Siellä, uuden lumen pienesti peittämänä on merkitsemäni isohko tuulenkaato, kuiva näre, joka kohteeni tälle pvlle on.

Nyt on jo iltamyöhä.

Pataruoka oli hautunut juuri niin maukkaaksi kuin olin kuvitellut. Söin sitä ihan liikaa. Ilmavaivoja ja mahanmöyrintää on iltaseuranani.

Jälkiruuaksi paistoin lettuja. Kierittelin muutaman omenahillotäytteisen räiskälerullan kitaani. Kahvia kupillisen ja hetihän se alkoi kusettamaan.

Kastuin pölkkyjä raahatessa aivan läpimäräksi, pidän silti tällaisesta rehkimisestä. Pian 10 km tuli lumessa ja risukossa eestaas kulkiessa elämänmittariini. Joku ajatti jänestä Näläkämäen suunnassa. Kävi ajo hakkuuaukion laitojakin kiertelemässä, mutta näkyville ei pupu tullut, vesakossa yritti häivyttää koiranhuluvaa kintereiltään. Olisiko Oskarin Pekka ollut poikineen. Yksi haulikkomies loikki Raiskion halki ja hävisi ajoäänien suuntaan. Kehtaakin iso mies. Minä en näe sellaisessa enää minkäänlaista viehätystä kun olen havahtunut metsästyksen turhuuteen yleensäkin.

Onko oikeaa ja tarpeellista metsästystä nykyään olemassakaan? Koiralla on kaulapannassa paikantava tutka ja äänittävä sekä kuvaa lähettävä kamera joten metsästäjä tietää auton luota juurikaan liikahtamatta, millainen eläin haukussa on ja missä ajo kulkee. Ja kun hirvihaukku asettuu aloilleen, tiheää metsäautotieverkkoa hyväksi käyttäen ampuja pääsee mahdollisimman lähelle kohdetta, hiipii 150 metriä tieltä ja pamauttaa.

Sama kuvio pienemmän riistan kanssa.

Taivaanvarpailta yrittää itätuuli repiä pilvipeittoja pois, mutta ei taida vielä onnistua. Lunta satoi äsken ulkona käydessäni, mutta näin myös kuun melko selkeänä kupumahana selällään kellottamassa. Tuoreessa lumessa hiirenjälkiä aitan alta mökin alle polun verran. Kohta ne rapistelevat vuosien mittaan kaivamiaan reittejä pitkin tupaan lämmittelemään.  Monennetkohan hiirisukupolvet lienevät rakenteita jo kaivelemassa? 1986 nousivat nämä seinät tälle tontille.

Pirkanmaalla ovat taloudet ilman sähköä raskaiden lumimassojen kaadeltua linjoille puita. Niin olen sähkötön täällä minäkin, mutta lumen syytä se ei ole.

Yritin kuunnella radiota, mutta en osaa keskittyä lukemiseen jos toimittajien joutava jorina musiikin lomaan korvanjuuressa häiritsee. Asiaohjelmat ovat erikseen. Silloin keskitytään niiden kuunteluun ja pannaan kirja syrjään. Radio Puhe-kanavalla tuli urheiluselostusta ja mitä asiaa sellaisessa olisi? Radio Puhe/urheilu! Millä ilveellä yhteys niiden välille on saatu? Selostajien moottoriturpiinko vedoten?

Tämä yhteiskunta on sairas urheilujensa kanssa. Urheilun pyhille toimituksille on omistettu niin paljon maapallon elintilastakin, ettei millekään uskonnollekaan koskaan. Vain sotaan liityvät alueinvaasiot vievät urheilusta voiton.

Brysselissä odottavat pelolla, missä vyötäröpommit tai kalashnikovit alkavat paukkua.

22 pv sunnuntai

Nyt olen jo Knissa. Klo on paljon. Silta, tuo loppua kohden yhä vain kehnoneva trillerisarja on katsottu ja valmistauduttu jälleen yksinäisen yön viettoon. Mitähän varten minä sieltä Unimäestäni tähän kaupunkiin, joka ei kotini ole, aina palajan? Tyhmä kysymys; lasten.

Saunan jälkeen Fbookin kautta dialogi New Jerseyhyn. Amarith sieltä minua tavoitteli. Silloli iloisia uutisia; on raskaana. Niiden oli tarkoitus tulla Suomessa käymään joulukuussa, mutta nyt eivät uskalla lentää kun sikiö on vasta aluillaan. Liput oli jo hankittu. Kehotin peruuttamaan ne. Ei välttämättä onnistu jos ei ole vakuutusta tai jokin vakava sairastuminen esteenä; sittenkin pitää olla vakuutus. Sanoin, että panee nettiin ilmoituksen, että jos joku ahtisaari vaikka tarvitsee. Siinäkin sitten omat mutkansa; maksaa nimen vaihtaminen ja lentojen sovittaminen.

Kyselin, onko siellä neuvolatoiminta samanlaista kuin Suomessa. Nou. Vain maksusta, ja jos on vakuutus. Kalliita ovat lääkärissäkäynnit sun muut. Onneksi he ovat molemmat töissä. Yipping kai suht hyväpalkkaisessa. Kyselin työajoista: 9-18, 1 h ruokatunti. Maanantaista perjantaihin. Sielläkin pimeä saapuu jo klo 17 jälkeen näin talven alussa. Keskustelun alussa kello oli siellä 13.55 ja täällä 20.56.

Pitkästi juteltiin. Oli mukava. Amarithilta oli aluksi suomen kirjoitus vähän hukassa, mutta rimpsun jälkeen se sujui taas hyvin.


Pitää päivä kirjata muutenkin suurinpiirtein kirjoihinsa vaikka ei kai tässäkään yhtään mitään älyä ole. Alkaa vistottaa vähitellen koko touhu taas.

Aamulla vielä sateli lunta, sitten kävi yksi tuulen puhaus ja pilvet hälvenivät melkein kaikki Ruotsiin. Tai no Varpaisjärven ylitse Pielaveelle ainakin. Heräsin jälleen aikaisin. Aamupalaksi kahvia ja loput illalliset lettujentähteet kylmänä.

Sitten haalarinrytkyihin pujottautuminen, talvinen takki, villasukat ja kumikengät jalkoihin, hanskat käsien suojiksi ja pipa päähän.

Revin moottorikelkan päältä suojat pois (pressunlaita oli jäätynyt maahan ja se piti sananmukaisesti repiä irti), panin bensiiniä tankkiin ja koetin, lähteekö kesän joutenolon jälkeen suosiolla käyntiin. Lähti se. Peruuttelin kelkan pihamaalle, panin reen kiinni ja kurautin Raiskiolle. Ajoin ensin vähälumiseen risukkoon jälkeä ja vasta toisella kierroksella keräsin pölkkyjä kyytiin.

Takaisn tullessa m.kelkka teki tenän keskelle tietä vähän ennen Unimäen pihaa. Ja tietenkin joku halusi päästä Kyntöläiselle valkealla maasturillaan. Kiusalan Riettu se oli. Harmitteli se. Ilmeistä näin, että sen olisi tehnyt mieli sanoa ikävästi, mutta kun jututin vähän aikaa, se peruutti, kääntyi tienhaarassa ja läksi kiertämään kylän kautta Viäränmäen päälle Kiusalaansa.

Vedin liiinojen avulla kelkan pihaan. Rassasin vähän aikaa tulppia irrotellen ja muuta pientä niin kyllä se jälleen käyntiin hörähti. En kuitenkaan enää lähtenyt jatkamaan savottaa vaan paketoin kelkan kuormalavojen päälle hirsitaapelin viereen, peittelin sen ja rupesin laittautumaan poislähtöä varten.

Siinäkin omat kuvionsa aina. Menee kaksi tuntia kaikkine siivoamisineen, tiskeineen ja seuraavaa kertaa varten polttopuiden sisälle raahaamisineen. Nyt jouduin halkomaan pyöreistä kuivista pölkyistä ne kolme laatikollista + uunitäyden jonka määrän tavallisestikin olen aina pyrkinyt sisälle huolehtimaan.

Kaivon kansi meinasi unohtua plkästään kevyen peltisen varaan. Kävin betonisen nostamassa paikoilleen. Pottuja sankollinen kellarista mukaan, kompostisankon tyhjennys ja kompostin hämmennys joka on aika hyvässä vaiheessa. Kussu olen sekaan fosforin talteenoton takia; katsoin Tiedeohjelman asiasta.

Tinttien ruokintapaikan tarkistin. Jyviä riittää. Naulasin yhden kovaksi menneen leivänpuolikkaan seipääseen närhiä varten, ja kellarista huonompia pottuja lohkoin niille myös. Tintit kävivät melkein olkapäällä istumassa. Hömötiaiset ovat niistä kesyimpiä, talitintit epäluuloisempia ja sinitiaiset vähät välittävät ihmisistä. Kaikkia näitä on vaikka kuinka paljon. Luvunlaskentaan siinä ei vähällä vaivalla kykene niin vilkasta on lintuliikenne.

Tullessa Horisontti-ohjelmassa mielenkiintoisia haastatteluja. Jälkimäinen käsitteli islamia. Pätevältä kuulosti se  haastateltava, alkujaan iranilainen mieshenkilö, joka on perustamassa ajatushautomoa tännne Suomeen ja jossa aivoriihtä kävisivät niin uskontojen, politiikan, kuin muidenkin alojen asiantuntijat yhdessä jne.

Pittää kuunnella uuvestaan kuhan jaksan.

Horisontin jälkeen spontaani ajatus omassakin päässä: eivätkö muinaiset ristiretkeläiset tahtoneet samaa "pakanallisten" alueiden kansoille kuin sanovat nykyisten muslimien tahtovan länsimaille tapahtuvaksi? Mitä varten jehovat, helluntalaismummelit tahi mormonit ovilta oville kulkevat agiteeraamassa jos eivät siksi, että haaveilevat oman uskontonsa ylivallasta?

Islamisaatio... höpö höpö heijän kanssaan. Sitä samaa mieltä  taisi olla sekin iranilainen.

Pesin pyykkiä koneellisen. Varovaisella pesuohjelmalla se toimi, mutta askarruttaa edelleen pyykkikoneen kohtalo. Ilman kai on vaikea tulla toimeen? Jätän sen harmin huomiselle.

perjantai 20. marraskuuta 2015

Marraskuu 2015, 3 viikko

16 pv marraskuu

Aamupäivä meni masentunutta hevosmuurahaista matkiessa. Kaivauduin patjan, peittojen ja tyynyjen muodostamaan onkaloon ja luin Mäkelän Otavaa. Nyt virheet eivät enää häirinneet kun en juuttunut niitä miettimään enkä sivuja muistiin kirjaamaan. Niitä edelleen kuitenkin esiintyy. Runsaasti.

Hevosmuurahainen minulla oli mielessä, kun Unimäen tupaan kantamieni kelopökkelöiden joukossa oli ollut halko, joka sisälsi hevosmuurahaisten yhdyskunnan rippeet kuningattarineen kaikkineen. Ne onnettomat tuhoutuivat uunissa kun Soila, joka kävi keskiviikkona tupaa lämmittämässä, ei niitä arvannut ruveta pelastamaan. Mitenkä se olisi onnistunutkaan syksyn jo kääntyessä vähitellen kylmän talven puolelle? Masentuu sitä vähemmästäkin -jos ehtii kun "tuli jo tukkaasi nuolee." (Juicea).

Susimutinat jatkuvat KS:n tekstarikommenteissa.

Kuuntelin  Areenalta Kuusi kuvaa ohjelman. Nyt vuorossa oli Miranda Vuolasranta, voimakastahtoinen ihminen joka on päässyt pitkälle elämässään vaikka lähtökohdissa ei ole hurraamista. Miranda on valinnut oman vähemmistönsä puolustamisen elämäntehtäväkseen. Siinä sitä samalla puolustaa muitakin heikossa asemassa olevia. On ainakin esimerkkinä monelle toisella tavalla kuin vihapuheisiin yllyttäjät. Suurimielinen nainen jota olen ennenkin mieluusti kuunnellut. Hänessä on yhtymäkohtia Minna Canthiin jonka puheista ei kuitenkaan äänitteitä ole, mutta voin kirjoitustensa kautta kuvitella hänetkin yhtä lujanvakaaksi esiintyjäksi.

Lämmitin uunin yli 300 asteeseen.

Vähän myöhemmin klikkasin Areenalta kuulumaan Kari Enqvistin kertomaan maailmankaikkeuden ensimmäisestä sekunnista. Hän on kirjoittanut sen nimisen kirjan jonka olen kyllä lukenut kahteenkin kertaan, mutta otin kirjastosta kainalooni samalla kun vein G:n jo myöhässä olleita lainoja sinne.

Kaupasta ohra- ja hiivaleipäjauhoja, piimää, hiivaa, tomaatteja ja pieni ja halpa sillipurkki. Kassalla K kyseli muutamia asioita kun paikkasi teippitarralla jauhopussin, johon kouraisin peukallollani reiän; kynnet pitäisi leikata. Jonoa oli, niin ei montaa lausetta keretty vaihtaa. Kuitenkin.

Paistoin vielä hehkuvan kuumalla arinalla ohrarieskoja joista ei jäänyt yhtään jäljelle iltapalalta. Murusia ja voisulalänttejä vain penkeille ja muoviselle, valkealle pöytäsuojalle.

Puutarhurin kanssa kaikki muukin ristissä kuin vain sukset.

Pyykkikonekin vain rumpsuttaa ja metelöi. Käryää.

Pariisin murhaperjantai-lauantaiyöstä laajoja puheita ja artikkeleita mediassa.

Mäkelän kirjassa ohitin juuri kohdan jossa hän kirjoittaa Samuli Parosesta. Aiemmin oli jo sivut, jossa Erno Paasilinna esillä. Molemmista miehistä Hannu kirjoittaa etunimillä, tuttavallisesti koska he ovat kuin veljet keskenään. Ja Antista( Tuuri). Kerttu Kaarina Suosalmi saa myös kehusivuja. Mikäpä se siinä, näin piirtyy kustannusvirkailijasta kirjailijoiden ja heidän tekstiensä paineessa oma kuvansa. Otava, työnantaja on vain draaman kehys jossa erilaiset ihmiset keskenään painiskelevat. Saa yhtiö silti, kuin varkain, poikkileikkauksen sekin. Juristi Jukka Kemppisestä, nykyisin kokopäiväisestä eläkeläisblogistista ei kovin mairittelevaa kuvaa Hannu saa aikaiseksi. Ei Kemppinen edellä mainittuun velisarjaan sopisikaan; olisi kuin leppävirtalainen Turun saaristossa; tai kuin saaristolainen Leppävirran kuusikossa.

Mutta kyllä minä tällaisia kirjoja mielelläni luen.

Mistähän se tuo Leppävirta mieleen luiskahti? Ehkä siitä, kun luin äsken vanhaa SS:n lehtileikettä jossa silloinen Leppävirran kunnanjohtaja Jussi Huttunen on haastateltavana kunnan talous- ja työllisyystilanteesta. Miksikähän senkin olen lehdestä leikannut? Siksikö, kun Huttunen on joskus kuulunut tuttavapiiriini? Nythän sekin perisavolainen supliikkimies on edennyt urallaan maakuntajohtajaksi saakka. Aloitti Siilinjärven Kansalaisopiston johtajana aikoinaan. Yllääpäin sitäkin miestä aikoinaan katselin muunkin, kuin ison kokonsa tähden, mutta nyttemmin hänkin on kutistunut ihan tavalliseksi tallaajaksi vaikka mikä titteli käyntikortissa seisoisi.

Nyt tässä assosioituu mieleeni sekin, että Huttus Jussin aikana sain parin-kolmen talvikauden ajan vetää Kansalaisopiston keskustelupiiriä, ja ihan palkkioituna perkule! Tapahtuikohan niiden iltojen ansiosta mikrotasollakaan minkäänlaista edistystä käsittelemiemme aiheiden piirissä? Ehkä se kasvatti yksistään minua, silloin nuorta, täysin sivistymätöntä pojanmollukkaa. Oli meillä ainakin yhden teemaillan otsikot lehdessä isoja: "Tarvitaanko Siilinjärvellä Esa Saarista?" Hih hih, että mua nyt naurattaa. Silloin en älynnyt edes punastell, en edes silloin, kun keskusteluiltojen Himala-osuuden jälkeen rymysin jonnekin jonkun kanssa muhinoimaan.

Katselin tässä omiakin tekstejäni. Puistelen suurta päätäni jossa aivot lonksuvat kuin pyykkikoneen rumpu laidasta laitaan; hihnapyörä siellä nolona vinkaisee.

Kirjoitin HS:n Perässähiihtäjä-blogiin kommentin koska sattui kerrankin silmiin aihe, johon voisin jotain yrittää. Koska en ole ennen sinne kommentoinut Hämäläinen pyysi yhteystietoni.

Kun tuli ko. kommenttiin vertauskuvaksi kirjoitettua edesmenneestä VJ Rytkösestä (jotka rivit poistettiin asiaankuulumattomina yhteistuumin), niin kerroin sitten omat muistoni ko. kansanedustajasta: VJ osti eläkkeelle jäädessään meidän mummolan ja tolskasi parit vuodet siellä jättäen jälkeensä likaisen tuvan ja hakatut metsät sekä maksamattomat laskut. UH kirjoitti vastauksessaan tarinani mielenkiintoiseksi ja mainitsi sitten monimerkityksellisesti omasta politiikantoimittajan muistoistaan 1970-luvulla eduskunnassa, muisti tietenkin VJ Rytkösenkin. Mielenkiintoista niistä ajoista olisi tietää täällä enemmänkin.


17 pv tiistai

Tasaisen yhden asteen pakkanen jatkuu. Ei lunta, ei vettä. Maa on hieman valkoinen ja yötkin siksi vähän vaaleammat.

Susimutinoita edelleen KS:n tekstareissa. Nyt joku puoltavakin.

Pariisi etukenossa uutisissa.

Lunta häpsii hiljaksiin. Nollakeli.

Käytin Paulusta oikomishammaslääkärillä. Monikerroksinen työnkuva siinä ammatissa. Pitää tietää ja ymmärtää pään luusto kokonaisuudessaan, lihasten ja jänteiden liikeradat ja -rajat, nielun ja nenän, limakalvojen ja sylkirauhasten toiminnat, ja vaikkapa kuorsauksen tasot ja sen vaikutus suun öiseen toimintaan. Purukalustosta pitää ymmärtää tietenkin aivan kaikki, mitata etäisyyksiä, purukulmia ulos päin näkyvää visuaalista ilmettä unohtamatta. Ja jos paikkausten ja muiden tavallisimpien hoitotoimenpiteiden lisäksi joutuu oikomishoitoja suunnittelemaan, niin täytyy osata muottien teot, valokuvaus ja röngtenin käyttö sekä tärkein; kuvien tulkinta. Kun ja jos oikomaan ruvetaan, on hallittava vaikeusasteesta riippuen monenmoiset lankahäkkyrät ja pienemmätkin, piiloon jäävät ripustukset ja se, kuinka ne asiaa paikoillaan ollessaan auttavat, ja että ne varmasti oikeaan suuntaan vetävät tai työntävät tai kannattelevat.

Niin se nuori naislääkäri sanoikin, ettei tämä ammatti liukuhihnatyöskentelyä ole. Ja että lapsipotilaiden kyseessä ollessa vaatimustaso pysyy erityisen korkealla; tajuaa todeksi, että jokainen ihminen ja ihmisen alku on omansa.

Kuvien otot tapahtuivat kalliilla Canonilla: Kuvattavan piti asettua tiiliseinää vasten kuin poliisilaitoksella, numerolaatta vain rinnuksilta puuttui. Lopuksi kuvat vielä suusta, jonka avoinna pitämiseen ovat kehittäneet erityiset haaralusikat joita valokuvattava itse pitelee niin, että koko purukalusto paljastuu. Huimia kuvia olivat. Voisivat olla anonyymeinä suina näyttelyssä esiteltyinä melkoinen katseltava jos valikoisi sadoisita eri suista sellaisen. Kenellä tällaisiin kuviin on yksinoikeus? Ottajalla hammaslääkärillä vai työnantajalla eli kameran omistajalla? Sotella?

Illalla Keskuskoululla vanhempainyhdistyksen järjestämä "Ruljanssiriihi". Sinne ihmiset saivat tuoda kotoa tavaraa vaihtoon tai myyntiin. Kymmenkunta taisi olla paikalla ja muutamia kävi katselemassa ostettavaa. Ei ollut kovaa hyrskettä ainakaan. Vähän pesämunaa tuli kahvionpidosta yhdistykselle. Muisteltiin pitkän aikaa toisen hallituksen jäsenen, opettajavanhemman A:nan kanssa Kuusamolaisia muistojamme. Kummallakin omansa; hänellä, koska on syntyisin sieltä ja minulla muutaman Kuusamosta kotoisin olevan kaverin kautta.

Siinä se päivä taas meni. Luin Mäkelän loppuun ja olin tyytyväinen sen antiin virheistä lopulta piittaamatta. Nyt on jatkettava tuota Maailma täynnä meitä-kirjaa. Ja väliin Enqvistiä.


18 pv keskiviikko

Lumenhöetyviä satelee, märkää se on.

Pariisin iskujen jälkiselvittelytyöt jatkuvat, ja media mustanaan asiantuntijoiden polemiikkia. Mistähän ne ovatkin sen asiantuntijuutensa hankkineet jos eivät itse ole yhtään terroritekoa eläessään tehneet? Ovatko olleet koulujensa aikaan kiusaajien vai kiusattujen keskuudessa? Vai välittäjinä kiusaustapauksissa?

Kainuun Sanomien susimutinoissa tauko.

Laitoin heti aamusta leivänjuuren happanemaan jälleen. Huomenna illalla sitten alustan ja paistan.

Eräs alkon kyllästämä, mielisairas mies mennä jykälsi katua kaupunkiin päin kun postilaatikolla käväisin. Kavahduttava ulkomuoto hänellä. Lapset pelkäävät vaikka luulen, ettei hän kenellekään pahaa tee. Vahingossa voi kyllä huitaista syyttömiäkin nurin sillä isokokoinen ruhonsa tekee joskus yllättäviä nyrkkipyörityksiä kun hän äityy hätistelemään näkymätöntä kansaa ympäriltään. Nytkin hänellä näytti olevan vierellään saapastavalle väelle paljon asiaa.

Ruuvailin pyykkikoneen takaosan auki ja meinasin irroittaa rummunlaakerin, mutta eihän mulla ole sellaisia työkaluja. Pitäisi olla sopiva ulosvetäjä ja kun tutkin asiaa, niin sellaista ei saa yksinäisenä avaimena ostettua vaan täytyy hankkia koko salkku jossa on useita vaihtoehtoja. Maksaa puolet kohtuullisen hintaisesta, uudesta pyykkikoneesta. Netistä tilattuna laakeri maksaisi 40 euroa ja tukivarsi saman! Kulahtanut hihna olisi tietysti uusittava samalla; 60 euroa. Jos käytän korjaamolla koska työkaluja ei ole, pelkkä vikojen arviointi 78 euroa ja sitten nuo varaosat ja työt päälle niin eiköpähän vain 500 euroa poispäin alamäkeen vierisi. Entringissä, kierrätyksessä, eivät asiakkaan lukuun korjaa, vain pikkuvikaiset jotka jäävät heille myyntiin: Voisi tehdä niin, että veisi sinne ja kävisi sitten 140 eurolla ostamassa sen myymälän puolelta takaisin.

Tyhjensin vasta nyt peräkärrystä pölkyt pinoon. Vielä ne on kirvehdittävä joku päivä särki.

G:lla jalisharkat pallohallilla. Vein ja hain autolla kun on sohjoiset polut polkea. Illasta pidin takassa tulia. Nahkiaisoja soitti Ylitorniolta. Siellä lunta vähän enämpi kuin täällä.

19 pv torstai

Tasaisena nollan tienoilla keli, ei sada, ei paista.

Pojat rupesivat kulkemaan kävellen kouluun kun pyörissä vaihteet jäätyvät talvikelissä. Reippaita jätkiä.

Korjasin pyykkikonetta sen verran, että sillä voi pestä lyhyellä ohjelmalla vähemmän likaisia pyykkejä ja kun vahtii, että se linkoaa pienimmällä vauhdilla (200 r/min) vain puolet ajasta. Jos rikkonaisen laakerin antaa hyrskästä täysillä, se saattaa syttyä tulee; oli nimittäin pirun tulinen kun koekäytin takakansi auki ja täysillä ajelutin. Ja onhan se aivan hirveä metelikin mökissä.

Kävin kyselemässä pyykkikoneiden perään. Halvin, paljon muoviosia sisältävä 6:n kg:n täytön LG maksaisi 399;-. Veikon Koneessa teki myyjä, jolta Teknisen aikaan ostettiin kaikki kodinkoneet tähän huusholliin 690 euron tarjouksen saksalaisesta 7 kg:n Siementäjästä jonka lähtöhinta oli lappuun kirjoitettuna 1285 euroa. Millä vitulla tuommoisia hintoja silti maksamaan? On tämä avutonta ihmisen elo kun mukavuuksien ympäröimänä koettaa elellä.

Rakentaisinko pihanperälle pesukodan ja muuripadan tulille? Metäntarpeista vuolisin pyykkipulikan niin kuin äetvainoolla silloin toisena aikakautena jolloin ei itketty koneiden sortumisten alla vaan pantiin toimeksi elelttiinpä minkä kohtalon kourissa tahansa.

Olenhan minäkin pannut toimeksi jo niin monasti, kohta en enää jaksa; ilta ehtii ruumiiseeni.

Nyt soitti Tapsa Kittilästä. Juteltiin niin pitkästi. Lunta jo kovasti niilläkin tantereilla, joilla aikani tallustelin minäkin. Sielläkin on huushollin ihmiset hajonneet eri kämppiin ja Tapsa jäänyt nuorimman poikansa (joko se alkaa olla 25 vai 30?) kanssa kahden. Tapslta kuoli anoppi joku aika sitten ja siltä jäi kaksi asuntoa, Hormakummun omakotitalo jonne vanhempi poika on muuttanut ja osake, jonne Tapsan vaimo. Kuviot ovat kovahkon kuuloiset, mutta niin kai sitä ihmiset ajautuvat erilleen kun niikseen tulee. Hallittu alasajo kai tässä tapauksessa kun ei taloudellsia katastrofeja siitä synny. Senkin komikymmenvuotisen suhteen olen kuitenkin sivustasyrjin saanut seurata: olen tuntenut Tapsan vuodesta 1980 alkaen ja yhteys on säilynyt monentasoisena, mutta tiiviimpänä kuin monen lähempänä olevan kanssa. Tapsa valitteli väsymystä ja hengenahdistusta. Enpä ihmettele, koko ikänsä on koneiden kanssa rehkassut eikä hommalle muutamaan vuoteen ole loppua näkyvissä. Oli ottanut lisätienestiksi vielä kiinteistönhoitohommia Leviltä. Saattaa olla, että tilttaa sitten kerralla kumoon.

Tuomokin oli rakentanut viime kesän aikana Kittilän Kelontekemän rannalla kesäasunnon. Asuu nyt Riihimäellä ja alkaa sekin nosturinkuljettaja olla jo eläkeiässä. Varmaan muuttaa sitten lapsuuden seuduilleen Kittilään. Hänet olen tuntenut saman ajan kuin Tapsan, mutta ei olla sillä tavalla yhteyksiä pidetty; telkkarissa olen viimeksi nähnyt Pikku Kakkosessa jossa kamera vieraili nosturihommia seuraamassa. Hauska juttu se.

Leivoin vasta nyt illasta, vähän ennen puolen yhdeksän uutisia. Saunassakäynnin aikana leivät kohosivat liinan alla ja paistoin ne kahdessa erässä tulisenkuumalla arinalla. Kolme normaalia leipää ja kolme reikä-sellaista Pauluksen toivomuksesta. Ja tulihan lisäksi keskipyökyröitä maistiaisiksi.

Nyt alkaa leivänjuuri olla siinä käymistilassa kuten pitääkin. Eli oli neljäs korvollinen uuteen juureen.

Nyt keskityn jälleen kirjoittamiseen. Olen saanut jotain tehdyksikin. Kun Word Padiin ähersin vaikean tien kautta sivunumeroinnin viimeinkin, niin se näytti normaaleja käsikirjoitusliuskoja olevaksi 388. Luulin yhdenpötkön kirjoituksen sisältävän korkeintaan 250 liuskaa.

Alkuperäisillä asetuksilla onnistuisi siis se toinen kirjoitus suoraan ilman kommerverkkejä...

20 pv perjantai

Tasainen keli jatkuu. Kovahkoa lumisadetta lupasi viikonlopuksi.

KS:ssa harkitun tuntuinen kirjoitus susiongelmasta joka ei ongelma ole. Porotalous ja koiranomistajat siitä taas seinille kimpoilevat kun suurimmalta osalta vihanpitäjiltä tuntuu lukutaito ja lukemisen ymmärtäminen puuttuvan tyystin.

Kirjoitin melkein koko yön. Nukuin 2 tuntia. Haudutin puuron aamuyöstä uuninjälkilämmöllä ja otin pois puoli viiden aikaan. Herätys oli seitsemältä.

Nyt olen keitellyt pojille jo iltapäiväsapuskat ja leikannut leipää valmiiksi. Siivosin myös eilisiltaiset leivonnan jäljet ettei siitä kuule murinoita.

Suunnittelin, että jos lähden sittenkin Unimäkeen vielä täksi viikonlopuksi. Soila oli käynyt eilen lämmittämässä sielläkin uunia. Lunta alkaa pian puottelemaan, mutta niinhän sen tähän vuoden aikaan pitääkin.

Ruotsissa pidättäneet terroristin.

Kirjoitin Hs:n verkkolehteen, Sixten Korkmanin ontuvaan kolumniin kommentin.

Miksikähän nyttemmin olen alkanut terästäytyä taas niillekin "töin"? Voi hitto kun saisi palkan sanoistaan! Vaikka lahjoisivat pyykkikoneella joskus.