Klo on jo iltasella paljon. Kävin elokuvissa; Vakoojien silta. Pettymys. Lipunhinnassa lorautin 15 litraa maitoa Tarantinon viemäriin. Hedelmät, jotka kävin CM:sta ostamassa olisin voinut syödä kotonakin ja katsoa ykköseltä Ompelijatar-dokumentin.
Sää lupsakka, nollakeli. Tuulee aika lujaa.
Aamupäivällä kömpi kuistin rappusia tientoisenpuolen Arvon Anelma pyytämään apua. Hänelle piti etsiä puhelinluettelosta telkkarinkorjaajan numero. Kirjoitin sen isolla käytettyyn kirjekuoreen, alleviivasin luetteloonkin ja taitoin sivunkulman hiirenkorvalle. Silmänpohjan rappeuma on vienyt vanhuksen näkökyvyn olemattomaksi; lukeminen ei enää onnistu. Kysyin Arvosta, että kun se ambulanssi kävi viime perjantaina..? Arvo oli kaatunut vessassa ja lyönyt päänsä pytyn reunaan, ommelleet pintahavan kiinni sairaalassa ja sitten takaisin kotiin, että ei sen kummempaa. Nyt ne ovat lähiaikoina molemmat kompuroineet ja teloneet itseään. Kerrankin Anelmalta rannettajalakaa murtui kun oli kaatunut olohuoneen isoa ikkunaa päin joka meni säpäleiksi. Mitenhän kauan tuossa vielä kompuroivat kun se tytärkin, joka asui yhden korttelinvälin päässä kuoli syöpään keväällä...
Hesarissa ulkomaan juttu surgutilaisesta (Venäjä, Siperia) Sergei Ketsimovista joka yksinään on ruvennut käymään oikeutta öljy-yhtiötä vastaan hantien pyhänä pitämän Imlorin järven suojelemiseksi. Toivottomalta se vaikuttaa. Haastattelun mukaan jo nyt kädet värjäytyvät mustiksi karpaloita kerätessä: "Kun suopursu kukkii, koko suo on valkoinen. On kuin kävelisi lumessa. Tänä kesänä terälehdet varisivat yhtäkkiä maahan."
Äärettömän murheellista.
Kun meillä aletaan tehot täysillä biobensiinin raaka-ainetta raastaa metsistä, ei öljy tursua maastossa muuta kuin metsäkoneiden hydrauliputkista ja niiden teräketjuista, mutta lopputulos tulee olemaan sadan vuoden sisällä sama kuin Siperian öljykentillä. Maaperä köyhtyy, eliöstön sukupuutot kiihtyvät ja puupelto toisensa perään alkavat tuottaa yhä huonommin. Maankamaraan availlaan lannoitekaivoksia, salpietaria kylvetään entisten metsien pohjille... hölmöläisen peitonjatkamista ääliömäisimmillään.
Savukoskella panivat juuri Soklin uusimman kaivoshankeken jäihin, mutta kyllä senkin repivät auki kunhan aika on kypsä.
Tuhon loppukierre on hirvittävää kuvitella vaikka en itse ole enää pahinta näkemässä.
Kun ajattelenkin viimeisintä paikallista metsonsoidinkatastrofia Unimäessä, niin paneepa ajatus omasta vastarintaan ryhtymättömyydestä olon alhaiseksi ja saastuneeksi kuin Nuasen järviveden kunhan Talvivaaran lipeät kunnolla alkavat sinne virrata.
Miksi minusta ei ole hantilaisen Sergein kaltaiseksi vastaanpanijaksi kun metsäpläntin tuhon jo ennalta tiesin? Me olemme munatonta väkeä kun käsillä olisi oikeiden asioiden puolustaminen. Pitäisi ruveta kiivaampaan julistukseen susienkin puolesta vaikka vastassa ovatkin nämä "kyllä kansa tietää"-kansan syvät rivit. Eli sama luokkakerrostuma, johon itse kuulun.
8 pv tiistai
Vettä lottuuttaa kuin maaliskuussa.
Luin Topi Kärjen loppuun. Pitkä oli monologi, mutta olihan siinä selvät sävelet mollivoittoisen ja -soittoisen sävelkulun lähihistoriastamme. Samaan hintaan paljon muutakin. Vein kirjan pois ja otin Esa Pakarisen monologin jonka oli toimittanut paria vuotta aiemmin julkaistavaksi sama kirjailijamusiikkitoimittaja kuin Kärjenkin; Maarit Niiniluoto 1980.
9 pv keskiviikko
Vesi ränneissä lorisee.
Kuvista ja ylistyksen määrästä jos pelkästäään päättelisi niin Jean Sibelius on yhä arvokkaampi kuin Topi Kärki.
Melkein olen jo lukenut Esa Pakarisen Niiniluodon ylöskirjaaman monologin. Äkikseltään löyhäntuntuisesta ja toistoisesta sisällöstä käy tehokkaasti selville köyhän suutarin perheen asema 1917-39 välisen ajan Suomessa. 30-luku on ollut aivan hirveä.
Sotien sanotaan yhdistäneen Suomen kansan. Topi Kärjen, Esa Pakarisen, Reino Helismaan jne. porukka yhdisti sitten kulttuuriväen vaikka aikaa, tupakkaa ja viinaa siinä kului. Ja haetarin palkeita.
10 pv torstai
Yhä vähenee sanan mahti vaikka koskaan kirjoitetun historian aikana ei sana ole ollut niin vapaa kuin nyt.
Zizekiä kuuntelin puolentuntia Areenalta. Ei sitä kauempaa jaksa. Sitten katsoin Ompelijattaren, dokumentin viimeisestä Suomessa teloitetusta naisesta vuonna 1943. Oma päätelmäni murhaajasta on, että se oli presidentti Risto Ryti. Hän painoi kuolemantuomion likaisentyön toteuttajien liipaisimista hylkäämällä armonanomuksen.
Kirjastosta hain molemmat viulutaiteilija Heimo Haiton elämäkerrat. Aivan kauheaa lässytystä molemmissa. Haiton itsensä sepustaman kirjan kustantaja on ollut Kirjayhtymä enkä sitä niin ihmettele, mutta että Tammikin.., ei niitä saatanakaan jaksa lukea. Valehteleekin Haitto ylitarpeen, lävitsenäkyvästi, ja akka peesaa.
11 pv perjantai
Viime yönä kirjoitin puoli viiteen saakka kahta rinnakkaista tehtävää. Toisen blogin kirjoituksen sain julkaisukuntoon silti vasta nyt aamupvstä. Perkeleenmoinen miettiminen noiden alkuperäisten muistiinpanosotkujeni kanssa, ja sitten vielä sadat valokuvat. Turhaa kaikki.
Vesikeli edelleen.
Elias 14 v. Vesisateinen aamuyö oli myös, kun ambulanssi lähti ujeltamaan Kittilästä kohti Rovaniemeä aamupimeällä. Sieltä se poika vain on tähän päivään asti elämää elänyt. Eikä huonostikaan vaikkon tämmöset vajavaiset kasvattajat.
Näin me ajassa kulumme.
Tosin aikaahan ei siten nimettynä olisi jos ei sen nimeäjä olisi evoluution lustojen välistä vahingossa systeemiin turskahtanut. Kaikki olisi vain kun kukaan ei olisi ajattelemassa. Epäilemättä asiat olisivat myös paremmin, mutta sitäkään ei kukaan arvioisi.
Kuulin uutisista kauhean skenaarion: Oulun yliopistossa ovat loppusuoralla tutkimuksen kanssa, joka tulee johtamaan turpeen lisääntyvään teolliseen käyttöön muussakin kuin vain polttoaineena. Kauhein osio uutisessa oli se, että rahkasammalesta on saatu kehitettyä muovin korvaava aine komposiitille, ja että viennin mahdollsuudet tulevaisuudessa sen osalta ovat "huikeat"!
Eivätkö ne kaikessa niin viisaat ja älykkkäät perkeleen ääliöt todellakaan tajua, mitä ovat tekemässä?
Keuhkot ihan puristuvat kasaan.
Ihmisen tuhovoimalle ei todellakaan ole jarruja pantavissa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti