torstai 30. huhtikuuta 2020

Ei pöllömpiä päiviä

22.4.2020 keskiviikko

Iltapvllä Um. Varpushaukka koivussa. Kaivonkorvelta se löysi kuusesta uuden istuinpaikan ja antoi tulla kaivolle saakka ja katsella rauhassa ennen kuin sujahti männikköön.

Ruokintapaikalla se oli aterioitsinut pölkynnenässä johon viimekerralla lähtiessäni kippasin nuhjaanuneet mustikan tähteet.

Uunia lämmitin, vettä hain, pilkkeitä laatikkoon ja hellaankin popat.

Hanget hupenevat hiljaksiin tuulen kuivattelemina. Ei tule tulvia tänne jos ei äidy ihan kamalasti satamaan.

Sen verran kylänpintaan uskaltauduin, että hain vanhemmalta S:ltä ahvenfileitä. Sisälle en mennyt. Pikku Silvia ja Stella olisivat tulleet pihalla tykö, mutta piti niillekin sanoa, että pysykäähän nyt ukista kaukana, parrassa on täitä.
Iltamyöhällä Vinhan kanssa Luikkokankaalla jossa laajat alat sulaa. Anttilan mailla on ollut harvennushakkuu talven aikana. Lepolankin vastaisella kumpareella ovat telaketjut jyränneet maanmartoa kurjille kuvioille.

Istuksittiin sammalikossa ja kuunneltiin  kevään iäniä. Teeriä humisi ylitse suuri parvi. Tulivat Luikkolahdelta, menivät Kellomäkeen päin. Tai ehkä kaarsivat Nimettömän jäille iltasoitimelle josta asettuvat yöpuulle Uotilan vastaisen mäen puidenrippeisiin aamun pulputuksia odottelemaan.

Lapsuudessani eivät Paljakanvaarat näkyneet siitä asennosta jossa istuksittiin. Kaiken nielevä Markkinatalousperkele lakeineen rusikoi lapsuuteni männikköpyhäkön tyvitukit muutama vuosi sitten sahatarpeiksi ja  latvapuolet sellunliemiksi. Nyt taivas on maatamyöten auki eikä niin kauan kuin  ihminen planeettaa hallitsee, honkien huminaan lapsosia tuuditella.

Ihmiselle ei mikään ole pyhää silloin kun sen perse huutaa silkinpehmoista pyyhintää vaikka helvettiin menossa oltaisiin.

Karsii niin syänalaa kun aukon ylitse katsoo, että kyllä kevään tulosta hohto häviää. Ihmiselle oikein, että sitä koronoilla kuritetaan. Kovemmin vain, että tuntuisi edes jossain. Nythän vain naukuvat kerroskoloissaan kun  eivät liikkeelle ilimoo pilloomaan piäse, ja pyyhkivät edelleen perseitään silkkiäkin silkimpiin havuselluloosatuotteisiin. Niin itsekin, saatana, vaikka kerroskoloelämät takana ovatkin!

Kyllä minä niin ymmärrän lapsuuteni kavereita, ja niitäkin joita en ole tuntenut, jotka kevään tullen menivät ja yhä menevät, hakkuuraiskioiden äärelle itkemään ja ampumaan kuulan kalloonsa.

Metsäretken jälkeen sauna. Lukemaan ja nukahtamaan. Klo nyt 23.
23.4.2020 torstai

Heräsin ½5. Kävin kusella ja nukuin vielä sen jälkeen kuuteen.

Kahvia hörppiessä tuli ikkunan taakse karahkannokkaan varpushaukka. Tuimasti se silmiin kuvatessa katsoi ja näyttää siltä, että se tietää olevan tarkkailun alaisena edelleen.

Aikooko se ottaa ettonet? Nostelee koipiaan, venyttelee. Nyt se valitsi vasemman keltaisen koipensa ja nosti vatsanpeitehöyheniin lämmittelemään. Matkaa on tästä pöydän ääreltä viisi metriä, avatun sisäpokan välistä, josta sitä kuvaan kolme metriä.

Voehan lippusiima, että tuota lintua on mukava katella.
Nuorempi S kävi OP:n kanssa hakemassa trampoliinin osat tiipiistä jossa ne talvehtivat. Meijän poijat eivät taija enää pomppia niin annoin kamppeen tarvitsijoille.

Kun kiskoin trampan pomppukangasta tiipiin ahtaasta lävestä pihalle, kompastuin jäiseen hankikuoppaan ja kaaduin selälleni moottorikelkan keulaan. Löin takaraivoni alumiinipuskuriin, sattui aika vitusti. Jos olisin kaatunut 30 senttiä suksiin päin, kallossa olisi nyt kiinnityspultin tekemä reikä.

"Uhrasin" tämän päivän linnuille. Suurin ja työläin oli viiru(s)pöllölle (tai mikä pöllö vain siihen ennättää) väkertämäni asumus. 800 mm korkea ja läpimitaltaan 300 mm kuusenkanto jota oli laho syönyt on odottanut muutaman vuoden huussinnurkalla että sen koverran ja laitan lintujen asuntomarkkinoille tarjoukseen.

Vaarallisin vaihe oli se, kun raahasin tikkaat metsään ja valitsin sopivan petäjän mestattavaksi pöllöasunnon sokkelitolpaksi. Noin 4-5 metriin yletyin ja kaato onnistui täydellisesti vaikka pääni yläpuolella m.saha ronkui kun kaasuttelin runkoa katki. Pikkuinen erhe ja jos puun tyvi olisi kalloa kolhaissut, olisi lähtö tullut puun lailla itsellekin.

"Täydelliset viimeiset kaadot!" olisivat haudallani veisanneet.

Tämän kevään pesänperustamisille pöllöpönttö on myöhässä, mutta tullenee niitä muita keväitä vielä. Voihan tähänkin jokin muu lintunen käydä pesimässä. Ehkä isottelulta tuntuisi, jos sinitiainen sieltä munimisilleen sijan kelpuuttaisi. Kaukana salolla jos olisi, voisi pöntöstä jokunen kevät lähteä liikkeelle näätäperhekin.

Vukelon Arto käväisi pihamaalla jututtamassa kun sahailin pönttöhommiani.

Ruuaksi tekelehin keitinpotut ja paistetut ahvenfileet. Olivat sopivasti marinoituneet suolavedessä johon ne sulamaan laitoin. Tekaisin myös isosti salaattia. Puolukat ja mustikat survoin keskenään aamupuurojen lisukkeeksi. Mantsikkaakin on muutamat rasiat.

Kovin ovat terveelliset eväkset jälleen.

Jos haukifileitä olisi pykäisin sen ruuaksi näin: ruokaöljyä 1dl, paprikajauhetta, jauhettua maustepippuria 1 tl, valkopipp ½ tl, valkosipulia 1 kynsi, tav. sipulia puolikas, tilliä, suolaa 1rkl, sitruunan mehu. Sekoita. Haukifileitä 2-4. Yön yli marinoitumaan. Huomenna paisto tai savustus.

Saunalle tulet ja vedenkantoa sinne ja tupaan. Saunaa ootellessa aloin suunnitella roudan nostelemana mutkille vääntyilleen kuistin purkamista. Etuseinästä mätkin jo lomalaudoituksen irti ja päästelin laudoista naulat.

Nyt istun vielä iltakahville ja kirjin mitä mieleen juolahtelee. Eivät ne kummoisia voi olla sillä tämä piste maapallon ryntäällä ei ole mitään (se arvio tulee muualta kuin omasta päästäni). Aivojeni kapasiteetista puhumattakaan. Monisteita edellisistä reissuista, mutta joka kerta kuitenkin sävyt erilaiset.

KH soitti päivällä. Olisi jotain pientä remppaa jälleen. Lupailin.

TA soitti äsken Kittilästä. Turisteista autiota on siellä. Ajavat Pöntsöstä sorapohjaista maa-ainesta kirkonkylän kohdalle Ounasjoen tulvavalliksi. Suurtulva on pelkona siellä. Lunta tunturien mittauspisteissä on vielä metri. Vuonna 2005 tulvavahinkojen jälkeen viimeksi suunnittelivat vallia, mutta asukkaiden kiistojen vuoksi se jäi tekemättä. Silloin kustannuksiin olisivat saaneet valtioltakin rahaa, mutta se tarjous on eilisten lupauksia nyt.

Kittilän yhteydessä mieleen nuljuaa jälleen elämisen menneitä vaihtoehtoja. Millaisia kuvioita olisi elämääni sisältynyt jos olisi ostettu se tarjolla ollut ok-talo (tai rakennettu uusi) Kittilästä ja jääty sinne?

Tuskin sen tuskattomampaa elämä muuten olisi ollut.

Jos pojat olisivat syntyneet sinne semmoisina niin kuin ne nyt tänne syntyivät, niin puhelisivatkohan he Kittilän murretta hoon piältä kuinka sujuvasti?

Olisiko mulle samantapainen työtapaturma sattunut kuin Knissa Kauppapuistoa rakennettaessa?

Olisinko Venäjän Karjalaan pyöräilemään sieltä lähtenyt?

Entä muut pyöräretket?

Norjaan, Ruotsiin vai vain Itä- ja Länsikairoja olisin kierrellyt niin kuin joskus suunnittelin, ja kerkesin vähän kierrelläkin.

Kittilän kesät olivat niin täystyöllistettyjä, että Levin ja kirkonkylän väliä olisin enimmäkseen suhannut.

Monessakohan tunturinkupeiden ja kurujen rakennusmontuissa olisi tullut vasaroitua?

Puutarhuri olisi edelleen ehkä Hullussa Porossa ympäristösuunnittelijana ja -tekijänä ja palkkaus vastuun kasvamisen myötä sen mukainen. Ehkä lompakon osalta voisimme paksummin kuin näillä eväillä joita nyt sattumanvaraisten valintojen seurauksena teemme.

Entä olisivatko keskinäiset välimme Lapin kuivalihailmastossa millä mallilla säilyneet? Vai olisinko sittenkin pariutunut erään tai eräiden muiden naaraitten kanssa?

Vaihtoehdoista ei ollut pulaa, mutta sillä en halua kyllä röyhistellä. Nykyään enämpikin ottaa päähän monetkin rämpimiset suhteidensuossa, jossa ihmiset toisiaan etsivät.

"Kaikkea muuta ihminen katuu vaan ei nuorna naimistaan." Makkeeta se on ollut. Kun vain olisi pysynytkin pelkkinä naimisina.

Kuinka olisikaan helppoa, jos olisi elellyt kaiken jo koetun jälkeen vain omista kupeistaan huolehtien.

"Menettetyjen" vaihtoehtojen ajatteleminen on typerää, mutta tapaiseni ihmiset tekevät sitä aina.

Vaihtoehtoejen edessä valinnat ovat olleet sitten mitä ovat. Tai en ole valinnut lainkaan, olen vain mennyt minne nokka näyttää. Jos tienhaaran kohdalla kiveen olen kompastunut olen jatkanut siihen suuntaan, johon olen nurjahtanut.

Eivätkä ratkaisut ole aina olleet itseni tyrannisoimia.

Suunnitelmatalouden kiikarin lävitse ei ole tullut juuri katseltua, siinä kai suurimmat virheeni.

Niinpä se taitaa olla mualimallistenkin kuvioiden kohdalla; pienen pieni viirus kykenee nurjauttamaan koko planeetan ihmissuunnittelut perseelleen.

Saunomisen jälkeen samat kuviot kuin ennenkin. Paitsi että kun kävin Vinhan kanssa ulkona, lensi iso parvi hanhia itä-länsisuunnassa ylitse ja kalkatus oli kova.
24.4.2020 perjantai

Lunta vähän häpsinyt. Pilivessä. Kävelyllä tietä pitkin kahtaalle päin. Ensin Kyntöläisen suuntaan ja sitten Tikkasenpurolle. Jäniksen ja kärpän jäljet, pyitä soitimella männikössä. Vinha pyrähdytti ne tiehensä.

Ruokinnalla tälle aamulle ei lintuyllätyksiä.
Vein tiensuulle kelirikosta ilmoittavan estepukin. Muutamatkin ajelevat maastureillaan tien kynnökselle. Mitähän asiaa niillä tälläkään tien pätkällä kehnon kelin aikaan lie? Luvattomasti metsästäjiä? Kameraa ei näillä jellukoilla etuistuimilla ole. Anttilan O kulki ennen rospuuttoa pilkekoneilemassa polttopuuta omalla laanillaan. Toistakin kautta pääsee, mutta siellä se vasta metsäkoneiden jäljiltä tie liejuna lainehtii.

Tänään nirhasin pohjoispäädystä kuistin rakenteet pois. Jätin lattian paikoilleen ettei tarvitse kovin korkealle haarukoida sisälle päästäkseen.

Pian kolmekymmentä vuotta epäonnistunut kuistinkolho onkin käyntiä ärsyttänyt. Saa nähdä, onnistuuko seuraava vai jääpikö mökki tuoltansa olemaan kuin kätensä menettänyt sirkkelimies.

Aitan siirtäisin kauemmas päärakennuksesta myös, mutta siihen tarvittaisiin jo eri tekemisen meininki eikä rahkeet nyt(kään) myöten anna.

Jos oikein radikaaleja haaveilisin, panisin matalaksi koko mökin ja vuolisin paikalle Unimäen petäjiköstä valitsemieni mäntyjen rungoista uuden pirtin. Uunin purkaisin ja muuraisin tilalle uuden jonka kuorruttaisin luonnokivillä.

Vaan haaveeksi jäävät jo tällaiset päiväunet matkamittarin ollessa näissä lukemissa. Tai kustantamisen mahdottomuuksistahan kaikki kutkeet kohdallani kiinni ovat.

Kun en muuta keksinyt enää purku-urakan jälkeen kuin kiukaan alle tulet, niin kävin kurnuttamassa 3 pienehköä koivua nurin ja pätkin ne parimetrisiksi jotka sitten kannoin olkapäälläni pihaan. Katsoin valmiiksi jo pari-kolme muutakin koivunjötkylää huomisen hommaksi.

Pitää kiirehtiä saunaan. Puolen tunnin päästä alkaa Kalle Haatasen ohjelma jossa aprikoidaan sodanaikaisen tanssikiellon merkityksestä. Historiantutkija Tikka Marko on juttukaverina.
25.4.2020 lauantai

Unessa tein järjettömän pitkiä kävelyretkiä Jyväskylästä Kuopioon, Tampereelle, Keuruulle. Seuralaisina joka kylässä eri ihmiset. Ranenperkulekin vilahteli, mutta mitä se Tampereella teki, kuopiolainen?

Haatasen ohjelmasta en muista mitään. Nukahdin varmaankin ohjelmantekijöiden ensi suun aukaisuihin. Kolmen aikaan havahduin laittamaan radion kiinni ja kuselle. Jatkoin sitten unia aina kuuteen saakka.

Ruokinnalla kovin hiljaista. Haukkojen ja pöllöjen vierailut ovat tehneet niiden välipaloista varovaisia. Uusia muuttolintuja ei ole ilmaantunut. Tikka käväisi läskillä ja jonkun jyväsenkin reiästä kaivamassa.

Kävelylenkki Vinhan kanssa onnistui osittain hankia myöten. Ei mitään ihmeellistä. Ahman jäljet tien poikki.

Kaatelin tiheässä kasvaneita, pitkiä koivuja 6 tai 7 kappaletta ja raahasin ne pihamaan läjään. Sain palkakseni päänsäryn.

Saunoin 21.30 jälkeen. Päivällä lämmitin uunia liian kuumaksi ja nyt on vaikea päästä uneen. Ikkunan avaan, että jospa se siitä. Lukemisesta ei tule mitään kun piätä särkee vieläkin.
26.4.2020 sunnuntai

Klo 04.30 olin jo ylhäällä! Kävelylle kampesin keväiseen pikkupakkasaamuun. Harvinaisuus: Vastaan köpötteli lysyyn jo kovasti painunut, iäkäs mies (VK). Asuu kylällä. Sanoi, ettei saa unta niin ajaa auton tuohon Unimäen th ja käy kävelemässä vähän matkaa.  Kyselin tarkemmin miehestä itsestään koska en muistanut häntä muuta kuin näöltä ja sitten nimeltäkin kun sanoi sen. Minuthan täällä pikkupitäjässä "kaikki" VK:n ikäiset tuntevat etten esitellä itseäni tarvitse.

Tuo mies on syntynyt vielä korvempaan kuin minä, elikä Karsikkosalolle. Linnuntietäkin sinne lie matkaa yli 10 km saatika sen aikaisten polkujen ja kärryteiden, jotka kiertelivät Issakan kohdille Iisalmen tielle tai Joutenmäen kautta Varpaisjärvelle menevän maantien varteen.

Muistelevatko vanhatkaan ihmiset monasti niitä aikoja ylitsepääsemättömän vaikeiksi? Ei. Onpahan pitänyt senkin eteen jalkaa toisen eteen laittaa, että joutavien perkuuseen elämän itsensä ääreltä on päässyt. Ikimetsien ja niissä luikerrelleiden polkuverkostojen hävitys tätäkin miestä tuntui kaivelevan.

VK muisti Lahjatätini tuleen syttymisen vuoden 1956 syksyltä sillä hän on ollut silloin Issakan kansakoulussa jossa tätini aloitteli keittäjänä.

Päätä alkoi särkemään uudestaan. En heti puuron ja kahvin jälkeen lähde hommiin. Kuuntelen ainakin "Näistä levyistä en luovu"-ohjelman.

Sieltäpä tulikin pitkästä aikaa Kim Floorin ja Päivi Paunun kaihoilua. Pohjalla Mozarttia jonka myöhempänä sanoittajana Juha Vainio.

Halkoja hakatessani syöksyi varpushaukka hakemaan iltapäiväpalaa. Se teki täysympyrän talon päädyssä niin että viuhahti, mutta jäi ilman ateriaa. Harmistuneena se istahti tienvarren petäjään hetkeksi miettimään mikä akrobatialenkissä pieleen vinksahti.

Nyt on vajaaksi edellisellä kerralla jäänyt pino haloista täynnä. Pilkepuoli jää huomisexi. Kellokin on jo paljon. Rajalle saakka ulottuvia kuusenoksia rapsin useita sylillisiä ja poltin niitä edellisten tuhkien päällä. Vieläkin tuulettomaan maisemaan nousee sinisenharmaita savuviiruja ja tuoksuu lapsuuden lehmisavuille ja Ukkiuatun nauriskaskelle. Paitsi että niiden savujen tuoksuun sekoittui aina lehmänlannan aromit.

Muuttolinnut ovat tainneet parkkeerata etelämpiin maisemiin kun pohjoinen tuuli on puhallelut kylmää jo päivien ajan.

Kirjassa jälleen kohta, jossa Heideggeriltä lainausta malliin savolax otsikoituna "Tämä on vasara: Välineanalyysi". 

Semmoinenhan minulle käy; elämän analysointi vasaralla.
27.4.2020 maanantai

Konkoilin ylös kuuden kantturoissa. Pikku herätyslenkki ensin. Tällä kertaa iso hirvi oli kahlannut tuossa ihan lähellä tienpenkkojen kovien lumivallien ylitse, tai oikestaan lävitse sillä niin oli uponnut kopara hangen pohjaan saakka.

Jäin vielä täksi päiväksi kun pojat lupasivat heräillä itse aamulla etäkouluunsa. Kyllähän se heidän heräilynsä kankeaa on vaikka paikallakin olisin, mutta nousevat kuitenkin. Aamupuuron kun naamaansa nakkaavat niin siitä se päivä käyntiin lähtee.

Aamupvllä klipsin loput pölkyt pikkupilkkeiksi ja pinosin ne. Polttopuut voisivat riittääkin jo ensi talveksi, mutta tännekin pitäisi jonkinlaista sälöä uuninlämmityksiin saada. Saunalla pilke piisaa vähäksi aikaa.

Aamusta tuli ruokinnalle heti hahmottamaton pikkulintupariskunta. Sirkkulinnuilta näyttävät. Uroksella on mustaa poskissa ja päälaella, hoikat koivet ja varpaat kynsineen pitkänlaiset.

Punatulkkuja ja mustarastaita on tullut haukkojen syömien sijalle useita. Eilenillalla lehtokurppapariskuntakin katkolenteli taimikon yllä, mutta niille ei kyllä syömistä helpolla löydy.

Lähtiessä tyhjensin ruuantähteet kompostiin. Kannen avattuani minua katsoa tapitti metsämyyrä nuppineulanpääsilmillään. Näytti siltä, että se sanoisi: "Painu helvettiin siitä!" Sujahti vasta sitten appelsiinkuorikasan alle kun aloin kipata sankollista uutta haudutettavaa sinne. Mistähän lie umpinaiseen laatikkoon kaivautunutkaan tuo pikkuinen, vihattukin eläin?

Huussinjätekompostissakin on myyrä majaillut, mutta sinne pääseekin lankunkoloista paremmin. Oli pesänkin vuovannut sipeltämällä paperia päällimäisenä olevaan ruohosilppuun. Siellä, kompostoituneen tarpeiston sekä talveksi kannen päälle sataneen lumen suojissa on hyvä niiden ollut köllötellä eristyksissä pahan maailman katseilta ja pöllöjen teräviltä kynsiltä.

Ilta jälleen. Saunonut olen ja laittanut mökin jäljiltäni jonkinlaiseen järjestykseen. Pitäisi lähteä ajelemaan vaikka kevään tässä vaiheessa ollen ei metsien suojissa tarvitsisi kaupunkia edes ajatella.

No niin, Vinha, lähettään!

Knissa illalla klo 18.30. ee jaksais mittään tehä, mutta pyykit pittää koneella pesettää ja kuivamaan jouvuttaa. Ilima hyvä, pakkaselle yöksi kallistuva. Pojat pilkkoneet peräkärrystä viime kerralla tuomani pölökyt, että se hyvä.

TA soitti vielä yheksän maissa Kittilästä. Sille oli muutama asia nuljahtanut mieleen ja halusi niitä kertailla.

28.4.2020 tiistai

Eiliset Unimäen pyykit olivat kastuneet ulkonaruilla yöllisessä räntäsateessa. Nyt tuulee ja on kuivempaa, että eivätköhän ne päivän mittaan kuivahtele. Olisi pihan rapsutusta jo, mutta kolattujen lumien töyräät liottavat vielä märkäänsä nurmikkoille, että suotta niitä kiirehtiä. Pitänee huiliakin välillä. Täytyy lisätä poikien tehtävälistaan se homma vappukuljailujen sijalle. Puutarhurin pitäisi saada levätä, on se taas niin töistään uupunut.

Pojilla etäkoulutus jatkuu.

Unimäessä näkemäni pikkulintuparisko oli niinkin yleinen kuin pajusirkku. Harvemmin niitä olen nähnyt, niin ei heti mieleen nuljahtanut.

Ruuaksi oli vielä viikonlopun tähteitä, makaronilaatikkoa ja jotain lihakastikkeita, muusia. Kaupassa Puutarhurin kanssa illasta.

Koronapauhu on hieman tasaantunut ja pandemialla rahastajien röyhkeys tuplaantunut. Normaali kriisiaikojen kehitys.

Kun Linkola tässä hiljan kuoli, tulin matkineeksi jo muiden kuuluttamaa (kuluttamaa) "radikaali"-ilmaisua hänestä kirjoittaessani.

Mikään radikaali Pentti Linkola ei ollut.

Hetken radikaaleilla tuppaa olemaan ajamiensa asioiden työstössä vieteri herkästi katkeavainen tai sitä ei ole kuin yhden Koijärven verran kerrallaan, mutta Linkolalla se kesti hänen koko ikänsä. Hän ei "radikalismillaan", ts. sen aiheella, ratsastanut. Se ei ollut hänelle hernepensaiden tukikeppi eikä aatteiden kainalosauva. Vähiten hevonen, jolla torikokouksiin jaksetaan menomatkalla ohjastaa, mutta hevosen on osattava isäntänsä niistä kotiuttaa.

"Koijärveläisillä" on ollut aina pyrkimys sitä kautta päästä "edustamaan" samanhenkistä porukkaa joka tarkoittaa pienimmässä muodossa kunnanvaltuustopaikkoja, hallitusten palkkioitettuja jäsenyyksiä ja puheenjohtajuuksia. Pikkuisen isommasti kansanedustajan hyvin palkittua tointa sivulykkyineen. Niistä ne "aatteidenajamat" älykkäimmätkin ovat ihransa vyötäisilleen käärineet.

Tuomiojakin vaikka hänellä politikointi (ja äly) ovatkin jo sukurasitteina saatuja.  Koijärvet, joihinka voidaan nyt lukea kaikkien toiminnassa olevien kaivosten (Talvivaara ja Kittilän Suurkuusikon  kultakaivos pahimpina) likeisyydessä sijaitsevien vesistöjen kohtalot ovat unehtuneet palkkionatsojen kauluksissa lisääntyessä.
29.4.2020 keskiviikko

Kovin on holotnatuulinen keli. Uunia ja takkaa lämmitin. Risottoa pääruuaksi ja huomiselle uuniohrapuuron haudutus.

UT:n tontin laidalta moottorisahamies karsi pylväskenkineen ja turvavarusteineen kuusen pystyyn ja pätki sen alas tullessaan pölkyiksi jotka rajusti mätkähdellen putoilivat yksi toisensa jälkeen havuoksiensa päälle. Mikä nöyryytys, mikä alennustila jälleen yhdelle uljaalle, vaikka 200 vuotta eteenkin päin juurillaan huojuvalle puulle. Tuon kuusen sijaan olisi ollut viisaampaa kaataa aidan vieressä ollut lahosydäminen koivu ja vaahteran vänttyrä, mutta harkinta on pettänyt tontinomistajalla tyystin. Tai jokin muu taju.

Välissämme olevan P:n tontin vastakkaisella puolella olevalla tontilla taas pari vuotta sitten sen omistaja raiskasi ja katkaisi suuren pihakuusen puolesta välistä poikki ja jätti se silleen. Nyt puolikasrunko työntää paksujen oksiensa käsivarsista uutta latvojen sikermää ylöspäin, että aika omituinen siitäkin  silleenjätöstä aikaa myöten kehittyy.

Tänne muutettuamme ensitöikseni itsekin raivasin tältä tontilta lähes kaikki tuomet ja koivut jotka kallistelivat tuossa P:n tontin ja tämän välissä olevassa, syvässä ojassa sikin sokin. Entä jos olisin jättänyt sen sillensä? Millainen viidakko siinä nyt olisi? Luultavasti talvet olisivat painaneet jo silloin kahtaalle vinossa olleet puut tonteilla olevien talojen seinustoille eikä kulkemaan olisi päässyt. Nyt Wetterin työmaamontusta ajamallani poistomaalla täyttämäni ojan paikalla kasvaa täsmällisvälinen, luotisuora tuijarivistö jonka kasvua voi puukoinsaksinkirveinvesureinsahoin muotoilla kuin parturi ihmisten karvankasvua. Nyt se toimii myös näkösuojana välit-poikki olevien naapurusten (meidän ja P:n) välillä.

Siitäkin, miksi välimme poikkaistuivat, voisi vaikka kuunnelmatekstin kirjoittaa.

Iltauutisissa kerrottiin hallituksen päättäneen, että koulujen etäopetus puretaan 13.5. ja palataan opetuksessa normaaliin mitä se sitten kerkiää parin viikon aikana enää merkitäkään. A-studiossa sitten pureskelivat tämän päätöksen merkitystä. Li Andersson esiintyi selkeän vakuuttavasti opetusministerin roolissaan.

Taidan katsoa Areenalta ranskalaisen vakoojatrillerisarjan loput 5 osaa. Niitä on kolme kautta tarjolla, mutta vasta ensimmäistä olen puolet kerennyt katsoa. Täydellisiä näyttelijöitä ovat ranskalaiset rooleihin valinneet. Alkuteksteissä väitetään tarinaa fiktioksi, mutta voisi se olla tottakin.

Jostainhan sarjakuvien, elokuvien ja kirjojen tarinat (taiteen yleensä) alkunsa saavat. Ihmismielessä aina ensin, mutta jokinhan ne ideat sytyttää.

Tämä globaali kauhujen järjestelmäkin on ihmismielen tuotoksia. Viiruksiakin se on kehitellyt, mutta on ymmärtänyt, että laboratorioista irtipäästettyinä ne tuhoaisivat myös luojansa. Niin kuin ydinpommi, jota täytyy aina pelätä, etteivät ydinkärjillä varustetut ohjukset kauaa saa siiloissaan jököttää. Jos muutamalle nurkkaan ajetulle, tämänkin hetken tyrannille täystuhon päännousemasieni siementyy, niin se on sitten hallelujjaa jos sillä laukaisulaitteet peukalonpainaman päässä sijaitsevat.

30.4.2020 torstai

Viimeistä jaksoa vaille jaksoin vakoojatrillerin katsoa. Klo oli ½2 kun rupesin nukkumaan.

Unessa olin humpalla. Meitä oli suuren tanssisalin parketilla vain kaksi paria joiden oli pysyttävä kaukana toisistaan. Myös toistensa kasvoista. Naista (Mirkku) pitelin minäkin polvitaipeista niin, että hänen alaspäin roikkuvan päänsä hiukset hipoivat lattiaa kun kierrettiin helevetinmoista kyytiä ympäri lavaa. Orkesteria ei ollut, mutta musiikkia tulvi joka puolelta. Tai sitten se soi omassa päässä. Humppaa se oli ainakin aluksi.

Kyllä kai sitä humpalle jo kaipailee, mutta ei ainakaan ennen elokuuta näillä näkymin piäse.

Sarjakuvastrippi B.Virtasen piirtäjällä I.Heilällä täytyy olla täyssadistinen alterego sillä muuten ei voi selittää sitä kekseliäisyyden määrää, jolla hän piirroshahmoaan kurittaa. Tosin wikibedian kuvaukset sarjakuvataiteilijasta itsestään eivät tätä ajatusta tue.

Ehkä mielikuvitusvirtanen pelasti piirtäjänsä kohdistamasta mielensä syvyyksissä piilevää sadismia konkreettisiin kohteisiin elämässään?

Hitlerkin olisi siis saanut onnistua taidemaalarin haaveissaan. Mesenaatit ovat nukkuneet, tai hyörivät vain (mm) Picasson ympärillä joka hänkään ei terveen papereita elämäkertojen perusteella arvioituna saisi. Tai kun katsoo kuvaa Guernica-maalauksesta.

Hollywoodin kauhukabinetista, sieltä käsikirjoittajien ja ohjaajien puolelta ne vasta mielipuolet löytyvät.

J oli saanut Treella diblomi-insinöörin opinnot päätökseen ja todistus siitä on plakkarissa. Peukutin jo Fb:n sivulla, mutta E piirtää vielä kortin sitä varten. J oli 17 v. kun tuli Suomeen Kongosta Ruandan pakolaisleirin kautta.

Kun olen saanut seurata vuosien ajan hänen kouluttautumistaan ja työharjoittelupaikkojaan ulkomaita myöten, niin voin kyllä sanoa, etten tunne henkilökohtaisesti ketään muuta yhtä lahjakasta kaveria kuin J.

Tänään lähden Vinhan kanssa vapunseuduksi Um. Poikia houkuttelin mukaan, mutta eipä ne enää sinne halua lähteä.

Nyt kokoamaan työkaluja ja kaupassa ynnä muuta. Pojille on eilistä risottoa. E voi tehdä kanafileistä jotain jos ei riitä. Keittää vaikka potut. Aamuksi oli jo ohrapuuroa jonkakaltaisella, tai korkeintaan kourallisella riisiä niin moni planeetan lapsi saa päivänsä pärjätä.

keskiviikko 22. huhtikuuta 2020

Läskiä linnuille

16.4.2020 torstai

Olin Um klo 15. Ennen lähtöä kaupasta eväät ja muu tarpeisto koko pitkää vkonloppua varten Vinhaakaan unohtamatta. Niihin ei mennyt rahaa kuitenkaan kuin 24 euroa. Pakastimesta otin marjat, porkkana- ja lanttukuutiot, ja yhden jauhelihakyönikän. Maitoa ja piimää molempia viisi litraa, pottupussi, leipää kaksi Oululais-jälkiuunia (säilyy parhaimmanmakuisena useita päiviä), omenia, appelsiinia, kaalia (sipuleita on vielä omasta takaa), Floraa, kananmunia. Vinhalle oli kanankoipia myös pakastimessa ja halpaa jauhelihaa ja Kitumarketista hain erikseen sianluupussin.

Bensaa oli vielä tankissa yhteen eestakaseen liikehdintään ja m.sahan sekoitetta aitassa omassa kanisterissaan.

Että halpa työmies minä olen. Makkaraakaan en tarvitse, en kaljaa enkä tupakkia. Pillua kyllä tekee toisinaan mieli, mutta läheppäs sitä haeskelemaan näin tautisena aikana. Tai vaikka olisivat tauvitkin vähissä. Eiköhän tuo ikä jo senkin puolen ala hoidella ettei kohta edes muista, mitä ne tuommoiset typerät jatustelut merkkoovat.

Ruokintapaikalla on haukka käynyt keittelemässä mustarastasnaaraan. Läjä tuulevireessä liikahtelevia höyheniä, pää, siivet ja toinen jalka vain jääneet muistuttamaan haukan ulkoravintelissa aterioitsimisesta.

Supikoira oli kiertänyt kaikki kohoamat ja kummut ja paljastuneiden ruohotuppaiden kohdat syömistä etsiessään. Kompostien luonakin oli käynyt, mutta koska niiden kansilla olivat painot päällä, ei sen kuono ole jaksanut niitä nostaa niin kuin se yksi karhu kerran. Supin ja muiden eläinten jäljet näkyvät nyt hyvin, koska viimeisin satanut lumi on nuoskaa ja upottaa jänistäkin käpälänanturan verran.
Toin Knista kaikki viime talvena kertyneet tuhkat ja levitin nuorten kuusentaimien juurille paikkaan, josta ylispuut korttasin seuraavan talven lämmitystarpeiksi. Tuhkaa kertyi niistä työllä ja vaivalla hakkaamistani haloista ja pilkkiestä vajaa 200 litran saavillinen. Painoa ehkä 40-50 kg koska jaksoin nostella saavia aika helposti. Että eipä siitä paljoa lannoitehyötyä mahda olla. Teollisesti tuotettua (lämpövoimalat) tuhkaa täytyy turvepohjaisilla alueilla kasvaville puille levittää 3-4 tonnia per hehtaari (joskus olen muistellut, että tuhat kg riittää, mutta se edustaa viäree muistia). Niin suuria määriä jos tuhkalannoitetta levitetään, täytyy se kohdentaa tuhkan-, maapohja- ja neulasanalyysin perusteella. Mm. kaddiumia saattaa olla lämpövoimaloiden tuhkassa liikaa sekä myös muita ympäristölle haitallisia kemikaaleja. Yksittäistalouksien tuottama tuhka riittää siis vain muutamille puille/vuosi.

Mutta eipä minun tarvitsekaan hyötynäkökohtia tai puiden lustoja mittailla koska minulla on vain kynnenkokoinen sipare maapallon metsämaata hallussani. Sillä en kykene omaakaan talouttani paikkaamaan yhden aamupuurolautasellisen vertaa. Tappioita veroineen ja muine kuluineen omistussuhteestani tähän maapalaan on vain tuottanut vaikka lämmityspuut tulopuolelle laskenkin. Surullisen huvittavaa koko "omistus"touhu. Rikkain näkymä koko saatanan syrjäseutumaisemaan avautuu pikkulintujen ruokinatpaikalle ja siihen kaihoisaan näkymään oman itseni sisällä kun tällaisia ajattelen kuusenjuurella istuskellessani.


Koronaa radiosta. Ei sitä jaksa. Olisi siellä klo 17 jälkeen kirjoittamisen historiaa "Kynän jäljet", mutta enpä taida joutaa kuuntelemaan. Tein minkille ansaputken satakympistä viemäriputkesta. Käveleksin kiinnittämässä ketjulla sen iltalenkilläni pienemmän Karipuron penkkaan. Pohjalle laitoin kuhanpyrstön, Se oli jäätyneessä kompostissa päälimmäisenä, mutta haiskahti jo. Enpä ole koskaan minkkejä pyytänyt, mutta kokeilenpahan huvikseni. Jos siihen elukka erehtyy, niin saas nähdä, raskinko päästellä sitä päiviltä.

Supillekin pitäisi jokin putkiansa kehitellä. Ei ole niin isoa viemäriä nurkille jäänyt lojumaan. Toisaalta luin jostain artikkelin (puolihuolimattomasti), että supi on oikeastaan muuttanut Itä- ja Kaakoissuomen luontoa "rikastuttamaan" ihan omin jaloin toisin kuin minkki, jonka alkuperä juontaa turkistarhoille. Mutta olihan joskus kettu- ja minkkitarhojen lisäksi supillekin keskitysleirejä ainakin Pohjanmaalla?

Entä jos Suomensupien kanta on Neuvostovenäjän turkistarhojen karkulaisista lähtöisin? Kun kommunistinen systeemi romahti ja koitti anarkian aika, niin kuinka ne kaikki valtavat turkistuotantolaitokset ajettiin alas? Ammuttiinko jokainen häkkielukka vittumaisten kyläpolitrukkien lisäksi vai ronteloitiinko porttien salvat ja saranat ja annettiin niille valta valita jäädä tai lähteä?

Se toiminnassa oleva turkistarha, jonka Venäjänkarjala-polkupyöräretkelläni näin, oli aivan kaameassa kunnossa ja niitä kesykettuja juoksenteli lenksottavien porttien ja harsuuntuneiden aitausten takana irrallaankin: https://kivaniemi07.blogspot.com/2015/11/62kakisalmi-sairala.html

Sauna, lukemaan, nukahtamaan. Klo on 21.30 ja vielä hieman valoisaa.

Kirjaan muutaman sivun luettuni, että tulin kohtaan, jossa Martin Heidegger tapaa Hannah Arendtin ja niillä alkaa mieletmykistävä suhde. H on vasta 17-18 ja MH 33. Tästä suhteesta tiesin jo ennestään olenhan Arendtini lukenut, mutta nyt se kuvataan toisesta tulokulmasta. Vaikkakin väistämättä liian vähäisessä määrin sillä kirjan  tematiikkaa ei ole otollinen rakkaussuhteiden syvällisempään kuvaukseen. Riittävästi kuitenkin.
17.4.2020 perjantai

Aamun hankikantolenkillä jo viiden jälkeen. Pyitä, yksi metso ja teerien alkavaa pulputusta Karisuolta päin. Myös Unikankaalta kuului pulinaa.

Punatulkkuja on seudulle ilmestynyt toinen, erillinen parvi: 2 urosta, 2 naarasta. Ne eivät ole ruokintapaikalle tervetulleita sillä kaksi ikkunalennoista hengissäsäilynyttä jahtaa heti niitä pois kun yrittävät laskeutua. Lajien sisälläkin siis hyljintää. Mutta eipä eläinten luokittelu ole tietoista tai suunnitelmallista niin kuin ihmisellä, että mitäpä tuota aprikoimaan.

Vanhemman S:n porukka oli tuonut tienvarteen ainakin 10 kg kalanperkuutähteitä. Kävin hakemassa säkin ja ripustin hihnan varaan roikkumaan pajuun. Täytyy kuulostella, saapuuko supilainen sitä koettamaan. Järvikalan, hauen, kuhan ja ahvenan haju ainakin on voimakas. Rikkinäinen pussi valuttaa töhniä hangelle.

Pitäisi kehitellä jotain sen supiputken rakentelemiseksi. Tulisiko aaltopellistä sopiva?


Hakkasin suuren pilkekasan saunan luokse. Olipas urkko! Oksaisia perkuleita osa. Muutamia isoja juuripölökkyjä joiden syyt aaltoilivat kuin vaaleaverikön suortuvat. Takussakin vissiin kun piti lyödä jokainen isku ylhäältä asti ja lujaa. Lopetin pölkynpieksäjäiset viideltä. Saunaan tulet ja sohvalle levälleen. Tuskin jaksan odottaa Kalle Haatasen uusintaan klo 22 saakka hereillä. Ohjelmassa olisi aiheena roomalaiset ja barbaarit. Historioitsija Maijastina Kahlos jututettavana. Nimi melkein kuin taidemaalari Fridalla (Kahlo).
18.4.2020 lauantai

Heräilin neljän kantturoissa. Onkohan se oma nimipv taas.

Jukka Petäjä oli vastannut kommenttiini Donnerin elämäkerta-kritiikkijutussa. Asiallinen juttu. Hyvä havaita, että toimituksissa edes joskus kommenttejakin luetaan.

Levittelin täältä hellan ja uunin sekä saunantuhkat Kaivonkorven kuusikkoon.

Käväisipä mielessä hieno ailahdus kun huomasin, että käpytikka lähti tinteille aikoinaan koivuun ripustamastani "3 h ja kk" pöntöstä. Se lienee toinen tai kolmas kevät kun tikka siihen pesii. Se on tosin hakannut pöntön yläreunaan oman reiän, ei se pienestä mahtusi kulkemaankaan.

Kahdessa Kaivonkorven kuusessa on maannousemasieni tai oikeastaan se on juurikääpä. Kusta kuusen kintuille! Sitähän ne (ureaa) levittävät juurikääpien leviämisen estoon. Tikat ovat hakanneet molempien kuusien kenkiä rei´ille. Siksipä olen kolonnt jo toisen kuivumaan kokonaan pystyyn ja teen siihen tikalle kunnollisen kolon jahka tästä kerkeän.

Nyt ovat kaikki koivupölkyt kappaleina kun klo on 9 aamulla. Eilisen lisäksi siis tämän aamun tunnit. Vaikka mitästä nuita laskemaan kun ei niistä palkkaa makseta.

Alkoi satelemaan räntälunta sopivasti.

Laittelin ruokia. Salaattia, keitinpotut ja kanakastiketta. Voikohan sipuleita syödä liikaa? Näihinkin sapuskoihin kaikkiin tuli neljä isoa punasipulia, 2 tavallista ja 4 todella suurta valkosipulinkynttä. En tosin kerralla kaikkea niele. Riittää huomiseksikin.
Ruokailun ja torkkujen jälkeen taivutin supille aaltopellistä "putken" jonka sauman ompelin kateruuveilla kiinni ja rivattomasta sankosta pohjan. Asensin supiputken vinokselleen ojanpenkkaan ja ankkuroin sen puupaaluilla ja poikittaislaudat siteeksi ylitse. Pohjalle ujutin syötiksi kalanperkeet. Läpimitta on 20-25 cm, että jos supianen ujuu putkeen ja menee etuperin kalanperkeiden luokse, se ei ehkä pääse kääntymään ja jää näin ollen itsensä tulppaamaksi aloilleen. Ja jos kääntyy, putken pitäisi olla sen verran liukas, etteivät tassut pidä ja se ei kykene tulemaan pois. Se jää nähtäväksi. Sekin, tuleeko eläin enää lainkaan seudulle kun Vinha sitä jo hätistellä pöllyytti.

Ruokinnalla käy enää 2 urosmustaa. Naaraat ovat päätyneet haukkojen kupuihin.

Kun illasta pakastui, hilasin pulkassa työvälineitä Kaivonkorvelle sekä tikkaat ja kiipesin tekemään sen aikomani tikankolon. Sain "huoneen" n. 3,5 metrin korkeudelle valmiiksi, mutta en jaksanut enää etuseinää ruveta taapelissa olevista kelleksistä valitsemaan. Teen loput huomenna.

Tikka on tälle keväälle pesintäpaikan ilmeisestikin valinnut, että uuden kolon käyttöönotto jää ehkä vuoden päähän. Voihan sen tässä välillä vuokrata joku tintti vaikka.

Oksia kuiten karsin kuusista siinä ympärillä. Siitä isosta, 60-70 vuotiaastakin sahasin oksasahalla niin ylös kuin yletin kurkotella alimmat kuivuneet pois. Ihmisen silmäähän sellainen siistiminen vain miellyttää, metsä itse sitä ei kaipaa eikä se sille ole hyväksi. Tosin alla olevat taimet saavat lisää valoa ja ehkä elpyvät kasvamaan paremmin. Mutta sitäkään luonto ei tälal tavalla ajattele. Ei se "ajattele" mitään. Se on vain jos sen annetaan olla.

Kurjat.., eikun kurjet huusivat jo Karisuolla. Eihän siellä ole vasta kuin ojanpenkat sulia. Saattaa sammakkoateria olla aika tiukassa.

Hanhia ja joutsenia lensi päivänmittaan tuolta ja tästä ja sieltä ja täältä ylitse. Lonksuvat aika pahasti mennessään. Tai tullessaan. Mäntyä tuliaisiks ja tultua kuusta mäniäsiks, rallattelin tyttärille kun ne olivat pieniä.

Näinä hetkinä olen onnellinen ihminen. Saa kokea jälleen kevääntulon merkit vaikka kauheat uhkat taustalla vaanivatkin. Korona se ei ole, se on normaali.

Vinha on jo sohvalla kuorsaamassa. Käytiin saunaa lämmitellessä vielä kävelemässä minkkiputken luona; ei elukkaa pohjalla. metso tai kaksi olivat vetäneet kiimasiipeä mutkitellen pitkin tietä ja sen penkkoja.

Miltähän metsosta tuntuu jokakeväinen raju pakkotila, lisääntymisenkiima? Se voi olla huumaavampi olotila kuin mihin ihminen joskus nuoruuspäissään joutuu, muta metsolla vasta "homenokkaisuus", tietyn iän saavuttaminen tuo habitukseen koppelolle kelpaavaa uhoa. Ihmisurokselle suurimmaksi osaksi päin vastoin. Minkäpä vuoksi minäkään enää röyhistelisin kun kulmatkaan eivät enää punerra edes viskistä ja pääväri alkaa olla tasaisen harmaa.

Olen käynyt saunassa kun klo on 21.30. Aloitan lukemiset ja nukahtamisen.
19.4.2020 sunnuntai

Heräsin katsomaan kloa ja se oli vasta 03.37! En onnsitunut enää sujahtamaan näkemääni uneen takaisin joten nousin kahvinkeittoon.

Päätä jommoe. Keitin kahvit, että eiköhän se tästä.

Pakkanen on kiristynyt 7 asteeseen. Eilinen lumiräntä on jäätynyt joten pääsee taas hangille rahistelemaan. Se on tosi äänekästrä etenemistä, ettei toivoakaan, että soitimella olevaa metsoa pääsisi lähestymään kameranlaukaisun etäisyydelle. Se kuulee lähestymiset varmaan jo kilometrin päähän.

Parit-kolmet tunnit siellä metsässä meni. Mitään erityistä ei näkynyt, kurjet vain suolla ronkuivat ja teeret aloittivat pulputuksensa auringonnoustessa. Hankikanto ei ollut kovin täydellinen. Tämän talven lumilla varmasti viimeinen retki niiden päällä. Mennyt jo niin rakeiseksi sulamisten ja jäätymisten vaihteluissa, että se on soromnoo niille.

Pohjoismäessä äidin synnyinkoti (minunkin kotini vuosina 1968-1973) nökötti nousevan auringon valossa surullisenoloisena. Tai ei kai se mökki surullinen ollut, elotonta ainettahan se vain, mutta katselijan mieli vain koska paljon aina mieleen nuljahtelee menneiden maailmojen merkityksistä elämisten mittoihin.

Äidin loppuvuosien kurja kohtelu surettaa aina vaan. Isä ei jäänyt edes ehdolle laittamaan vieraiden huolenpitoon jäämistään. Kopisteli koipensa elämän ja kuoleman kynnykseen ihan itse ja häipyi.
Ruokinnalle ripottelin kaksi keitettyä kananmunaa mustille rastaille, mutt nyt niitä ei näy enää yhtäkään. Muut tintit, tikka ja närhi kyllä ilmoittautuivat ruokajonoon.

Pitää lähteä tekemään se tikankolo valmiiksi. Klo on kohta ½9.

Kun olin tekenmässä tikankolon etuseinää, havahduin Vinhan rähinään ja satuin näkemään, kun vaalea, auringonvalossa nopeasti vilkaistuna sinisensävyjä höyhenpeitteessään kantava haukka retuutti kynsissään mustarastasta. Toinen samanlainen haukka syöksähtelia mukana. En kyllä äkikseltään tunnistanut nuita lintuja, mutta selvisi kyllä, millaisiin lintupaisteihin ne täällä erikoistuivat. Mustarastas erottuu nyt hyvin kun on vielä lunta maassa ja kun tuollainen sulavalinjainen, nälkäänsä ruokaa etsivä tappaja paikalle saapuu, niin karkaapa siitä. Ne vissiin saalistivat nyt kaikki viisi-kuusi mustaa?

Tikankolon etuseinässä ei kauaa mennyt ja nyt passaisi pitää asuntoesittely. Sen jälkeen karsin vielä kuusista alaoksia lisää ja siirsin tikkaat ja työkalut huussin kuusien luokse. Nyt on kovasti autioita siinä. Kiipeilin katkomassa m.sahalla kaikki alimmaiset, raskaasti melkein maata myöten laahaavat (varsinkin lumen painosta talvisin) oksat pois, karsin niistä polttopuurankoja ja sytytin havuläjän tuleen.
Vähänkö ovat raiskatun näköisiä nyt nuo jo niin uljaiksi kasvamassa olleet puut!

Noidenkin kuusien ikä on 44 vuotta. Niistä on valokuva vuodelta 1986 jolloin ne ylettyivät minua hartioihin. Rakensin huussin niiden taakse aluksi taukotuvaksi kun aloin pykätä tätä asumuskötöstä tälle tontille. Jätin paksuimmista oksista tynkiä jäljelle, mutta taidan lopulta katkoa nekin, tai jos jättäisi yhden johon vaikka lyhdyn ripustan koristeeksi. Tai kyltin  jossa vuosiluku 1986 ja toisella puolella kuusen syntymävuosi 1976.

Ne haukat olivat ehkä arosuohaukkoja, katsoin petolintukuvastosta. Aika harvinaisia, että voisivatkohan olla?

Normaalit iltatoimet, mutta ei kellontarkasti, eikä muutenkaan mitään pedanttisuuteen viittaavaa toimissani täälläkään ole. Keittelen kahvit, laitan ruuat, saunon ja alan nukkumaan kun siltä tuntuu. Ainoastaan aamutoimet menevät lähimmäksi säännöllisyyttä ainakin siinä, että puuroa ja kahvia täytyy kupuun saada, että päivä käynnistyy. Ilta-aikataulutkin venyvät ja paukkuvat useiden tuntien ylitse yltävin kuminauhaviisarein.

Nyt klo on 23 ja olen alkamassa vasta pötkölleen. Oli niin mukava tallustella Vinhan kanssa pimentyvässä illassa tietä pitkin mutkien taakse ja takaisin vaikka tieltä ei syrjähtämään hölselumeen enää päässytkään. Kävelyllä käynnin jälkeen saunoin kaikessa rauhassa ja koska oli jo pimeää, viritin ikkunantaakse lyhdyn, että vähän valoa sisään kajasteli. Kai se jonkun mielestä olisi tunnelmallista, mutta en osaa sitä silleen ajatella. Ajattelen lapsuutta joka aika tuntuu kaukaa muisteltuna, että silloin oli aina enimmäkseen pimeää jossa vain joku tuli saattoi jossain häilyä. Tai isän leukaperien piipunpesässä tupakin punainen, kuriseva hehku.

Van nyt kyllä unettaa, ja panettaa. Onneksi unta voi ottaa keneltäkään sitä anelematta.
20.4.2020 maanantai

Vielä on elossa kaksi urosmustaa! Eilen iltapäivällä kyllä hiljeni ruokintapaikalla muutenkin niiden haukkojen pelosta. Ehkä myös pikkulintujen kannalta toisenkin nälkäisen takia. Tapasin nimittäin heti aamusta viirupöllön petäjänoksalta istumasta. (Vai olisiko se ajanjaksoon viitaten, jota elämme viiruSpöllö.)

Hanhia kalkatti 5 ylitse, joutsenpari niitä vastaan ja näköpiirissä aukean ylitse lokotteli lentää jokin iso haukkalintu, ehkä jopa maakotka.

Ykkösaamussa puhui joku maastosälli säästömallista. Muuten vain pelkkää koronanvaikutusta maapallon ainoaksi, yleväksi elolliseksi tuntevan ihmisen elämään. Haistetaan porukalla pitkät paskat tälle ongelmalle ja ollaan valmiita kuolemaan kuten uhoavat nationalistit jokaikisten sotien edellä.

Tuli viesti, että Paulus oli saanut moponkäsittelykokeen lävitse, eli nyt on sitten lupa kurvailla skootterilla.
Tänään pieksin kappaleiksi loput pölkyt tuosta piharantteelta ja pinosin ne suht siististi entisen varaston pohjalle. On niitä siinäkin kolmisen pinokuutiota.

Kaadoin kaksi pienehköä koivua tienvarresta, pätkin ne pilkepölkyiksi ja nostelin peräkärryyn kotiin viemiseksi. Täyttä kuorma ei passaa tehdä tuoreista puista. Unimäen tie alkaa pehmetä ja koivuissa on jo niin paljon elämänestettä, että painoa tulee vähästäkin määrästä eikä sen enempää vetojuhdasta kuin kärrystäkään mitään jättiyhdistelmää saa.

Nyt olen käynyt saunassa ja valmistellut mökin taas hyvästejä vaille valmiiksi. Pyykit ja muut tavarat ovat kyydissä. Ruokia ei jäänyt tähteeksi, vain vajaa maitopurkki ja muutama leipäpala, että aika vähällä sitä vain  kulkee tämä ihmiskone. Vinha meni taas nurkan taakse piiloon kun näki minun lähtöä valmistelevan. Mutat tulee se sieltä (täristen) kun otan remmin ja kaulapannan ja sanon: "Vinha, naru!" Ei se autokyytiin totu, mutta minkäs taitaa.

Lähden ajelemaan kun klo on 18.30.
21.4.2020 tiistai

Knissa hommat tavanomaiset. Etäkoulu sujuu, paitsi että eilenaamulla oli G nukahtanut sohvalle puuron jälkeen ja myöhästyi ½tuntia istunnosta. Nyt koulu alkoi ihan hyvin. P ei meinaa jaksaa nousta, eikä aina nousekaan vaan ottaa minuuttia paria vaille tunninalkua läppärin tyynylle viereensä ja aukaisee sen siinä. Hyvin hän silti on hommansa hoitanut, että ihmetellä vain pitää. Puuro jäi tänäkin aamuna häneltä väliin, mutta söi sitten välipalaa parin  tunnin päästä ja pääruuan iltapäivällä niin, että ruske leukanivelistä kuului. (Laitoin mm. uunikermaperunaa, nakkeja, salaatteja.) Tiukkaan on puukattu ysiluokkalaisten päiväohjelma. Kuudesluokkalaisella näyttäisi olevan väljempi, mutta tinkaan Gaiuskin koneen äärellä nakottaa. Tänään se kyllä temppuili, että piti laittaa Wilmaan viestiä ongelmasta. Perttu ei ole vielä siihen vastannut, että minnekähän se huoltoon viedään?

Osallsituin eräisiin "keskusteluihin" netissä ja niihinin menee useita tunteja koska en tekstejäni päästä tarkistelematta niitä moneen kertaan. Silti harmittavia virheitä saattaa jäädä. Varsinkin, jos Ylen tai Hesarin juttuihin osallsitun.

Pitäisiköhän ne lopettaa? Paskanko väliä niillä missään on... koko tämä globaalin ihmismaailman möly alkaa aina kiukuttaa kun siihen mölinään itse osallistuu. Ja varsinkin sen yhdysvaltalaisen Ylimölyäjän turpavärkin aukeilu ottaa pattiin raskaasti!

Kirjoitin tänään ainakin kolmekymmentä entisenvanhaista käsikirjoitusivua kaikenlaista tekstiä. Puolet niistä tietenkin  kriittisen tarkastelun tuloksena täytyy deletoida bittien äärettömään helvettiin.

Koetin katsoa jotain elokuvaa jossa Nikolas Kake oli pääosassa, mutta ei hemmettivie! Elokuvan juoni liittyi Kreikan tilanteeseen viime sotien aikana kun Italian Mussoliini ja Saksan Hitleri maata moukaroivat ja raiskasivat. On ne ääliömäisiä sekoituksia ne, joissa kertomusta kansallisesta tuhosta yritetään vängätä historialliseksi katsannoksi draagisten rakkauskertomusten kautta. Ei helvetti se onnistu monelta vaikka kuinka vedottaisiin siihen, että lopulta kyse olisi aina yksilöstä. Ei se ole.

Ihan kuten nyt maapallon kohtalo ilmastomuutoksen kurimuksessa ei ole syyltään eikä lopputulokseltakaan yksilön asia. Globaalissa veneessä ollaan ja siksi ohjaaminen yksilökeskeisessä komennossa tulee epäonnistumaan. Titanic on tästä epäonnistumisesta syineen ja syyllisineen oiva esimerkki koko sen lyhyen elinkaarensa kautta tarkasteltuna.

Ja lopussa vain Suomilovet (world-) raikavat maapallon kannella. Titanicilla viulut.

22.4.2020 keskiviikko

Metsähallitukselta tuli ennakkotieto, että istuttajat ovat valinkauhassa.

Lunta on kyllä vielä muutamiksi päiviksi sulatella, mutta se riippuu ihan säistä. Tälleen jos tuulen kanssa kuivattelee menee kauemmin.

Pauluksella alkoivat heti aamusta kevään kaikkia Suomen kouluja koskevat ysien matikankokeet. G aloitti "yllillä".

Tänään lähden siis jälleen Um kunhan olen laittanut pojille loppuviikon pärjäämisvalmiudet kuntoon. Elias saa olla piäkokkina ja aamujen varmistusherätyskellona sekä kaupassakäyjänä. Tuomani pölkyt saavat pojat pilkkoa liikuntatunneilla ja Elias muuten vain. En ota nyt kärryä perään koska Um tie pehmiää kuitenkin ajamattomaan kuntoon.

Täytyy lähtä tästä kaupoille.

torstai 16. huhtikuuta 2020

Viiruskriisejä ja vitutuskriisejä

8.4.2020 keskiviikko

Eilen kuoli laulaja Eero Aven ("Euro Ahven" sanoi kerran joku Kittilän työväentalon yleisössä). Tangoilla kuuluisuteen astellut Kari Piironen kuoli 1.4 ja kansanedustajaeläkeläinen Pertti Paasio 4.4.. Havahduin näihin kuolinuutisiin vasta nyt. Normaaleja kuolemiahan nuo ovat. Esiintyvät taiteilijat tuovat aina joitain tanssilavamuistoja mieleen ja koska politiikkaa olen aina seurannut, niin toki myös sen homman harrastajien kohdalla muistojen viisarit väräjävät.

Tänä talvena onkin melkoinen kerros julkisuuudenkin kuluttamaa, mutta samalla tavalla maatuvaa ihmisainesta maanoveen kärrätty. Se merkkaa tietenkin vain sitä, että homma toimii olipa ihminen kuka hyvänsä tai olipa viuruksia ilimassa tahi ei. Ei tänne jäädä kutalehtelemaan kun ei kynnelle enää kyetä.


Olin Um klo 14. Lämpötila ulkona +8, sisällä viileämpää. Viime päivien etelänpuoleiset tuulenpuhaukset ovat tuoneet muassaan peipposia. Parvi niitä hangella nyppimässä nokkaansa mitä löytävät, hyönteisiä ei ehkä enemmälti kuitenkaan. Joku karvamato (ruostesiiven toukka) saattaa nopiamalle löytyä vähän ruokintapaikkaa laajemmilla laitumilla. Myös pieniä hämähäkkejä ja horroshyttysiä sitten hölseisimmillä keleillä. Ja vaikka mitä joita ihminen ei välttämättä sohjossa kahlaillessaan edes havannoi.

Lämmitin uunia ja hellaa. Nyttemmin illalla myös saunan.

Kuuntelin 6 kuvaa ohjelmauusinnan. Kati Tervo oli nyt. En tiennyt, että hän on Jarin muija. Mitenhän lie ohitse mennytkään tuollainen tieto? Ehkä siksi, jos heistä yhdessä tai erikseen on jotain perhejuttuja kirjoitettu, ne ovat olleet niissä julkaisuissa, joita en edes rukkaset kädessä mene tavaamaan. Hanskat pitää olla jos netin näytöltäkään erehdyn klikkaamaan.

Sinällään ihan hyvä haastattelu vaikka Sari Valto olikin toimittajana. Se, että haastateltavan isä on ollut SS-miesvapaaehtoisena Saksassa, oli ihan uusi tieto. Se ei minua kiinnosta, mitä kenenkään vanhemmat ovat olleet vaan se, kuinka heidän mahdollisesti erkoismenneisyytensä ovat lapsiin, tuleviin aikuisiin vaikuttaneet. Ja varsinkin oman sukupolveni ihmisiin sillä meillähän näitä jos jonkinlaisia yhteyksiä viimeisimpiin sota-aikoihin vielä riittää.

Se, ettei Jari Tervo ole ottanut kolumneissaan kiihkeimpienkään keskustelujen aikoina SS-miesten osalta mitään kantaa asiaan (en ole huomannut), selittyy siis tällä vaimonsa isän menneisyydellä. Ehkä. Hänellä olisi kuitenkin jonkinlainen näkemäreikä niillekin lehdille historian kiertokulkua jos vähän antais akka penkaista.

Joskus tulee sananvalinnoiksi näitä menneisyyden haamusanastoja jotka niin tavanomaisina kuuluivat lapsuuteeni, nuoruuteeni ja vielä pitkälle aikuisuuteenkin. Muutenhan olisin kivalla ja sopusointuisella aksentilla ilmaissut äskeisen: "jos ja kun vaimon kanssa sivistyneesti keskusteltuaan olisi kirjailija tarkan harkinnan jälkeen SS-asiaan alkanut perehtyä".

9.4.2020 torstai

Heräsin ½6. Pilivessä, lämpimän puolella. Tuvassa oli suorastaan kylmä ja sitä hetken ihmettelin ennen kuin hoksasin, että parvella ikkuna oli sepposen selällään! Piisi savutti eilen niin tuuletin ja tietenkin unohdin saunan jälkeisessä raukkeudessa koko jutun. Tarkeninhan tuonkin menneisyyteen nuljahtaneen yön ihan hyvin. Ehkä jopa paremmin nukutti kun raitista ulkoilmaa varisi nenään. Vinhaa ainakin kun se niin läähättelee muutenkin uuninlämmityksen jälkeen.

Ikkunan alla mustarastaita 3 joista 2 naarasta. Peipposia vielä suurempi parvi kuin eilen plus tavanomaiset tintit. Räpinä sinä käy, mutta taitaa kaikille nokittavaa riittää. Tikka hakkaa auringonkukansiementen lisäksi reiästä nokkaan sattuvan pähkinänkin välillä murusiksi. Muutamat pikkulinnut, keltasirkut ainakin, ovat oppineet tulemaan kyttäämään varisemuksia siihen alle.

Sinitiaiset nakuttelevat ahnaasti piskuisella luutikullaan taatelikuutiota välipalakseen. Muiden en ole nähnyt niitä nokkaisevan, paitsi närhen. Ei kai siinä mitään haitallista pitäisi olla? Pelkkää taatelinhedelmää vain. Imelänmaun lähde lienee pelkkää hedelmäsokeria.

Nytkin tuossa tuo piskuinen lintu sininen kipa päässään hakkaa jos missä asennossa taatelia kupuunsa.

Saunoin klo 20.30. Taevas pili veessä, pimenee nopeasti. Lukemisenani edelleen Taikurien vuodet. Wittgensteinistä näillä sivuilla nyt. Kotona hyllyssä on ainakin Varmuudesta-teos. Olisi pitänyt ottaa tähän oheen luettavaksi.

Ruksailen väliin pitkästä aikaa ristikoita joita oli tuomieni lehtien seassa. Osa on 1990-luvulta, osa 2000-luvun  alusta. Niissä on vielä sen aikaista sanastoa. Nykyisiä en ehkä osaisi täyttääkään. En tiedä kun ei tule kokeiltua.

Särjin tienvarren pölökkyjä tänne iltaan saakka. Sauna- ja hellanpilkkeitäkin tuli oheistuotantona läjänsä.

Kun saa vain itsensä aamulla kirveenvarteen tarttumaan ja jonkin aikaa verryttelee, niin kohta ei muistakaan kuinka romut hartiat omistaa. Levossa niitä sitten hetken miettii, mutta uni tuo useimmiten armahduksen. Se auttaa niin, että vasta kylkeä kääntäessä muistaa jäsentensä olemassaolon.

Mulla on näitä erityisominaisuuksia. Jotain suggerointiin viittaavaa joilla tunnottomaksi itseni saan. Korvien tinnituksistakaan en psyykkisiä oireita ole kokenut. Jos ne nyt äkkiä lakkaisivat, niin sitten voisin olla vähän aikaa että mittees ne kuuloelimet nyt meinnoovat!

Elämän tuomat henkiset murtumakohdat ovat olleet paljon pysyvämpiä ja kipeimpinä mieltä särkemässä, että mitäs fyysisistä. Pikkuisia haavoja tulee kouriin melkein jokainen päivä, mutta enpä niitä paljoa viitsi edes laastaroida. Tänäänkin oksaisia pölkynpuolikkaita erilleen vääntäessäni hipaisi juuri teroitettu kirveenterä peukalonkynnen ja sen sivuakin  halki, mutta koska lääkekaapille on sata metriä matkaa, annoin veren virrata ja siihen se pikkuhiljaa tyrehtyi. Välillä painelin lumipallolla hyytymistä jouduttaakseni. Joku koivunpölkky värjäytyi mukavan punaiseksi.

Äidillä oli peukalonkynsi halki lävitse elämän. Siihen syynä oli nurkkipiästä pudonnut viikate kun äiti oli ollut ihan nuori, ehkä teini-iässä. Muistan, kuinka sivelin tuota haljennutta peukalonkynttä äidin kuolinvuoteen äärellä. Se oli kuin pehmenneen, kuihtuneen käden vuosikymmenien takainen muistokirjoitus ajoista, jotka olivat kovia, mutta jolloin tuo ihminen ei vielä tiennyt, että kovemmat vuodet ovat vielä kokematta.
10.4.2020 perjantai

Havahduin hereille klo 5. Join kahvit, uuniin tulet, ja hellaan, puuro hautumaan. Hankikantokävelylle Vinhan kanssa. Laulurastas luritteli kuusenlatvassa vaikka pakkasta liki 10.

Vinha löysi tuoreen jäniksen raadon. Tai mitä siitä nyt jäljellä ketun tai ilveksen yölliseltä aterioitsimiselta olikaan jäänyt. Käpälät, korvat, hännäntupsu, nahka, rapamaha ja suolet. Maksaakaan eivät syö, eikä Vinhakaan. Se koppasi kuonoonsa takakäpälän ja viiletti pihaan sitä ratustelemaan. Haki kohta toisen, ja kolmennenkin. Mutta ehkä osasi laskea vain kolmeen sillä olisihan siellä vielä yksi... Lujat koiralla hampaat ovat. Ei jäänyt kynnenpalaa tähteeksi. Voi muuten olla, että saalistajavaihtoehdoista pitää ilves jättää pois sillä se ei kykene jäniksen kylkiluitakaan kuin kärjistä murentamaan. Kettu kyllä. Kylkiluita ei paikalla ollut, eikä selkärankaa. Kallostakin korvat vain.

Tulipahan aamulla unieni viimerippeitä seuloessa mietittyä sitäkin, kuinka uskonnottomana ja jumalattomana olen piäsiäisenkin juhlapyhistä nimitysmerkityksineen vapaa. Nykyään ei edes kauppojen aena-aaki-tilan ollessa päällä nekään rytmitä mitenkään elämääni.

Tänäänkin on aivan tavallinen, kevätauringon valaisema perjantaipäivä mumiseepa Puavi latinaansa kasukanhihaan Vatikaanin muurien vankina ihan mitä hyvänsä.

Luin joku aika Hesarin artikkelin siitä, kuinka Alvar Aallon suunnitelema  "Imatran ylpeys", Vuoksenniskan kirkko (rak. vuosi 1958) on rapistumassa koska srk:lla ei ole varoja kunnostaa sitä. Mitäs siellä uskovaisten käsikirjassa sanotaankaan hiekalle rakentamisesta? Jos tuo kirkko onkin vaikka kuinka kalliolle pykätty, niin ne uskomukset, joihin vedoten varat sen rakentamiseen on kolehdittu, eivät kyllä täytä minkään valtakunnan totuuteen perustuvia rahoitusohjeita. Valtionkirkkommekin on siis aina rakentanut "hiekalle". Sen perustukset, niin henkiset kuin aineellisetkin ovat valheenharkoista muuratut.

Kaikki kirkolliset rakentamiskustannukset perustuvat törkeille valheille. "Jumala on olemassa"-vakuuttelulla kirkollisverotkin kerätään eikä sellainen peruste lainkirjainta täytä.

Kun itse olen rakentanut pankin rahalla, on minulla täytynyt olla näyttö (kiinnitykset vähintään) siitä millä lainani takaisin maksan.

Kirkollisverojen ikeen alla olevat seurakuntalaiset kaikkialla voisivat alkaa vaatia sitä jumalaa esiin, niin paljon he ovat rahojaan hänen olemassaolostaan vakuutteleville jakaneet. Tai rahat takaisin, saatana.

Kaikki uskonnot on rakennettu valheiden ja uskomusten juoksuhiekalle joka lomittain laitettujen sormien väleistä poisvuotaa vaikka kuinka puristaisi.

Niidenhän täytyykin nyt alkaa hajota ja hävitä. Aika olisi siihen kypsä. Luultavasti sen tekee "uusi aika" joka väistämättä jotain koronan kaltaista pandemiaa tulee seuraamaan (ei ehkä vielä tätä nykyistä, mutta ihan pian).

Unet ja unelmatkin haihtuvat aamuauringon kaiken paljastavassa valossa. Miksipä uskonnot jumalineen ja taivaslupauksineen sitä eivät myös tekisi sitä mukaa, kun todisteita jumal-väitteille ei löydy. Ja kun armottoman "armon" aurinko todella alkaa polttonsa.
Eu on päättänyt 500 miljardin euron jakamisesta koronapandemian hallintaan ja hoitoon. Halvaksihan tämä "katastrofi" tulee. Mitähän olisikaan maksanut, jos sotavoimille olisi siellä ja täällä annettu tehtävä hoitaa kriisi päälle. Olisi siinä mennyt muutama satatuhatta ihmistä, mutta vielä hirvittävämpi korjausvelka aiheutetuista muista tuhoista. Tuo 500 miljardia on sellaisen rinnalla pikkujuttu.

Mitä maksanee pelkästään Syyrian nykyisten tuhojen korjaaminen jos siihen  joskus vielä alkavat, pystyvät jne? Lultavasti biljoonia, summia joita ei edes osaa matematiikkaa käsittämätön lausua.

"Ziljoonienziljoonia ja vielä kaksi kertaa ziljoonaa päälle", sanoisi sarjakuva Lassi pehmoleluLeeville.

Suotta kohkaavat palstapalstalta tätä kriisiä. Kriisiä ei olisi olemassa ilman tätä nykyistä tiedonvälitystä. Olisi vain hämmennys aina uusista ruumiista ja niille kaivetuista joukkohaudoista. Historian pandemiat ovat vieneet lajimme edustajia hautaan miljoonia kerrallaan, Nyt ehkä puhuttaisiin miljardeista, mutta se olisi normaalia sekin. Suru ja pelko ei vain anna meidän niin ajatella. Ja sivistys mitä se sitten lieneekään.

Vaikka näin kylmänoloisesti ilmaisen mitä ajattelen, niin en vailla surumielistä pelkoa sitä tee. Pelkään ehkä vain sitä, että joku lapsistani sairastuu ja menehtyy enkä itse kestä sitä surua (näin itsekkäitä me olemme surunpeloissammekin!).

Mutta jos itse sairastun ja kuolen, sillä ajatuksella ei niinkään ole pelkoa tuottavaa vaikutusta. Toki tiedän ihan omaa tärkeyttäni korostamatta, kuinka kipeästi kuolemani omia lapsia kouraisisi sillä ei heillä ole siihen suruun valmiuksia. Ei ehkä keski-iän kynnyksellä olevilla vanhimmilla lapsillanikaan. Ei vaikka näitä kaikkia etukäteen aiheeseen valistaisin.

Mitenkä surinkaan parikymppisenä kun oma isä äkkiä kuoli. Eikä siihen auttanut, vaikka isä sodasta "ohiammuttuna" (hipaisua ei lueta) selvinneenä kuolemallaan paljonkin jo etukäteen irvaili ja vitsiä väänsi. Kerrankin ajettiin hautausmaan yläpuolista tietä (5-tie Siilinjärvellä) niin isä lohkaisi: "Tästä on heleppo minut kangeta sitten alamäkkeen ja hautaan kunhan töllöen." (Töllötä=kuolla)
Tässäkään perjantaissa ei ollut mitään muuta pitkää kuin hakkaamani halkopino.

Toinen S toi kauraryynipaketin. Kaikkea muuta muistin Knista tuoda, mutta puurotarpeita en. Kahviakin olisi ehkä pitänyt yksi pkt tuoda, mutta sitä pystyn säännöstelemään: Juon vain kahdet kahvit päivässä.

Lidlin iso purkki saksalaisia maustekurkkuja olivat huonoja. Kuin olisivat paleltuneista kurkuista tehneet. Tai sitten ne ovat logistiikan kylmiöissä hallan panemiksi joutuneet. Ei se liene mahdollista sillä sittenhän lasipurkit olisivat rikkoontuneet. Saksalaisilla ei ehkä ole taitoa tehdä säilykkeitä. Annoin purkin S:lle. Tehköön kurkkupikkelsiä jos ei heillekään maita. Tai laittakoon kompostiin.

Itselle mieluisan pikkelsin saa kun sekoittaa suolakurkun silppua, sinappia, smetanaa ja majoneesia. Kerran kokeilin anjovistakin sekaan, mutta siitä tuli liian tömäkkää.

Vaihtokaupat tehtiin pihamaalla turvaväli huomioiden. Annoin säkillisen poikien uudenveroisia  kesäkamppeita (mm shortseja) mukaan myös.

Aika uupunut olen nyt, kun saunasta tulin. Nukahdan varmasti nyt meneillään olevalle 172 sivulle.

"6.3611 Huominen auringonnousu on hypoteesi, mikä merkitsee, ettemme tiedä, nouseeko aurinko."

Pirun hyvä hypoteesi.

11.4.2020 lauantai

Päänsärkyyn heräsin jotain vaille 5. Keitin kahvit ja kohta helpotti. Oli siis kofeiinivajaus koska eilen join vain aamukahvit ja keskipäivän huitteilla toiset.

Se on kuin ulkonurkilla joku vellikelloja tinteille moiuttaisi kun aurinko oranssisen päälakensa metsänrajan takaa näyttää. Ne pölähtävät ruokintapaikalle lajista riippumatta kaikki kerralla. Tikka ja närhi ehkä vähän myöhästelevät.

Kirkasoranssiaurinko siis nakkaa nyt valoaan maisemaan. Ei tuule lainkaan. Äärimmäisen kevyitä lumihiutaleita leijahtelee suoraa rataansa alas hangelle. Näyttää kuin hidastettuna päivän alkamisen. Toistoa tämä kaikki kai vain onkin. Tuon lintujen ruokintapaikan tapahtumiakin olen tekstannut keväästä toiseen samanmoisin sanankääntein.

Haavoittunut peokalo kippee.
Jälleen ilta. Saunan laitoin höyryämään vasta 20:n jälkeen. Sitä odotellessani nukahdin sohvalle. Oikean olkapään sälöille aikoinaan särkyneen solisluun seutu on aikasten aranlainen. Aamulla kipeän peukalon voihkintaani en ole koko pvnä muistanut. Halakoja olen hakannut tienvarteen nyt ehkä 15 pinomottia. Yksi parin kuution pölkkyläjä jäi huomisexi.

Yhtä petäjäntyvipölkkyä hakkuuasentoon kääntäessäni, laskin vuosirenkaat. Tökkäsin sormeni sen sydänruskeaan ja tein pikaisen aikamatkan 44:n vuoden taakse kevääseen, jolloin olin 16 v. Silloin olen istuttanut tämänkin puun alun, sen mulkkuni mittaisen taimen jonka nyt sitten murhasin lämmöntarpeikseni. Mutkille kasvanut juurien yläpuolinen mäntypölkky oli vasta 25 senttinen. Rinnankorkeudelta juuri ja juuri pikkutukin (18 cm) vahvuinen.

Muistan hyvin sen kevään. Isäkin kävi muutaman taimen kuokkimassa syville ojille runnottuun Unimäen maanmartoon, mutta kiirehti kohta jo omille teilleen. Iekkilän Jaska oli istuttamassa muutamat päivät, mutta sitä en muista, oliko ketään muita koko aikana kaverinani. Kymmenentuhatta tainta niitä on pitänyt suurin piirtein olla (2000 kpl/ha). Ympäristön puut ovat myös osallistuneet alueen siementämiseen ja luulen, että niistä kasvaneet männyt ovat niitä suorimpia ja jykevimpiä koko alueella. Nyt valtaosaltaan petäjää kasvavan alueen aluspuuna kasvaa luonnon siittämää kuusentaimikkoa. Reuna-alueilla on jonkin verran koivuja joita harventelen enimmäkseen polttopuukseni. Lepikkoa ja pajukkoa olen tarkoituksella ruvennut jättämään pihapiirin entisen peltoaukean alueelle. Pajua kukkimaan keväällä herääville kimalaisille ja leppiä pyitä varten. Ja kyllä niille käyttöä on myös muiden eläinten tarpeisiin.

Nyt nukkumaan! Tai siis ensin lukemaan. Eilenillalla nukahdin sille sivulle jonka aukaisin. Ehkä nyt piäsen seuraavan loppuun.

"6.41 Maailman merkityksen täytyy olla maailman ulkopuolella. Maailmassa kaikki on niin kuin on ja kaikki tapahtuu niin kuin tapahtuu: maailmassa ei ole mitään arvoa - ja jos olisi, sillä ei olisi mitään arvoa. Jotta jollakin olisi arvoa, sen on jäätävä kaiken sen ulkopuolelle, mikä tapahtuu ja on niin tai näin."

Voiko enää savolaisemmin savolainenkaan asian ilmaista? Tästä voinemme siis päätellä, että  savolaiset ovatkin filosofeja, eivät suinkaan mitään umpikieroa mehtäläissakkia.
12.4.2020 sunnuntai

Heräsin 4:n jälkeen. Painavien unentäkkien alla tuli nukutuksi, että ei mitään haittaa aikainen herääminen.

Puuronsyönnin jälkeen tekaisin salaattia kulhollisen. Jos keittäisi spagethia ja tekisi siihen kastikkeen Vinhalle varatusta jauhelihasta. Siinä on vielä viimeinen käyttöpvmäärä edessä ja on ollut kylmässä, melkein jäätävässä eteisessä. Intilaista maustesekoitusta, maustepippuria, moniaita sipuleita ynnä muuta niin  johan tulee makua.

Tälle aamulle tintit tulivat pikkuisen ennen auringonnousua. Valtava parvi urpiaisia ja tavanomaisetkin kiirehtivät paikalle. Ja tälle aamulle saan merkata myös ensimmäisen punarintahavainnonkin. Tuo pikkuinen lintu ilahduttaa kuin Linkolaa masennuksissaan, vaikka ei minua nyt masennakkaan.

Viiden yksilön punatulkkuparvesta on jäljellä enää yksi uros ja kaksi naarasta. Kaksi muuta punatulkkukoirasta tekivät itsarin ikkunoihin. Toisen löysin eilen aitan pienen ikkunan alta. Toinenhan lensi tuvan ikkunaan jo viikko sitten. Nyt pääsee arpomatta yksi koiras kahta tulkkurouvaa huitaisemaan kunhan pariutumisen kiima pyrstön alla niin käskee. Luultavasti nuitakin siunaantuu lisää paikalle kunhan kevät etenee.

Saisipa joku viurus nuo liikojen radiokanavien turvatkin tukituksi. Voi vittu mitä määkimistä väliin tuikkaa kun etsii jotain kuunneltavaa. Musiikkikin yhtä ränkymistä joissa samaa lausetta toistetaan kaksi-kolme minuuttia eikä nekään mitään kenellekään sano. Mitä resurssien tuhlausta!


Klo 13.30 halkaisin viimeisen tienvarren pölökyn. Se oli hakkuupölkky. Kaakonpuoleinen tuuli kävi niin kovaa, että kerrankin hakattavaksi ottamani pilkottava putosi sen voimasta pois iskun tieltä kuin näkymätön käsi olisi käynyt.

Se Kellomäen neiti kävi jälleen kahden koiransa kanssa. Kun se lähti sitten aukelle hankikannolle juoksemaan, niin näytti siltä, että tuuli sitä vie eivätkä omat jalat. Kevytrakenteinen ihminen hän. Vinha juoksi isompien koirien perässä jonkin matkaa ja pois tullessaa liikkasi etukäpäläänsä. Olisiko nurjahtanut johonkin hangenkoloon? Ulkoisia vammoja en erottanut. Enkä piikkiä anturoissa.

Britannian Boris Johnsson on piässyt sairaalasta yhtä lihavana ja aamupekonin rasvoittamine nahkoineen kuin mitään henkilökohtaista kriisiä ei olisi ollut olemassakaan. Tympeä tyyppi. En ottaisi toveriksi halkorantteelle. Isänsä oli Skavlanissa haastateltavana viimeksi, mutta enpä tykkäisi hänestäkään jos sitä myötäänsä telkkarissa näkisi.

Tuulenmyräkkä toi lumisateen muassaan. Nyt lumikiteet kiitävät ikkunoiden sivuitse vaakatasossa koilliseen.

Ruuaksi tein sen itselleni lupaamani jauhelihakastikkeen ja spagethin. Nyt illasta innostuin tekemään vielä karpalokiisselin. Kattila on nyt jähtymässä lumihangessa. Kuuma kattila oli painunut syvälle kieppiin saunomisen aikana. Näitä ruuantekokonsteja tuskin moni nykyihminen hallitsee. Tai hallitisi helpostikin, mutta mitenkä ainakaan kaupunkilaiseen hankeen kattilaansa viitsisi viedä.

Olen vähän huono onnistumaan kiisseleiden teossa. Tulee joko liian lurua tai sitten paksua kuin puuro vaikka kuinka ohjeiden mukaan pottujauhon kattilaan mittaisin. Muut puurot ja vellit kyllä pääosin onnistuvat.

Äiti osasi karpalokiisselin salat. Mikä perinnetietona saatu käytänne lie hänellä ollutkaan. Ei tullut koskaan kysyttyä.

Radio Puheessa juuri joku rääkäisi "Maailma paranee puhumalla!". Perkele, ei ainakan tuollaisella välihuomiolla. Ruben Stillerin paineistetun hernekattilaventtiilin vinkumista muistuttavassa äänessä ja jahkailevassa, takeltelevassa esiintymisessä olisi nytkin ilman välispiikkauksiakin kestämistä. Ei hän enää paljoa kykene mitään erityistä tuottamaan. Väsynyt mies. Poistuisi jo taustojen varjoihin.

Puhetyöläisellä kuuluisi olla muutaman vuoden tauko jonka aikana tekisi jotain muuta josta kerryttäisi sanottavaa palatessaan eetteriin. Ammattilaisesiintyjä ei koskaan kykene säilyttämään kiinnostavuuttaan esiintymällä tauotta. Ja sitä paitsi kyllä maailmassa aina varteenotettavia uusiakin ääniä kypsyy kun heille vain annetaan mahdollisuus. Mutta miten niitä järjestyy jos aina samat jäärät pitävät ohjelmaosuuksistaan kynsin hampain kiinni vaikka itseltäkin se leivältä vain maistuu.

Äänellään variskin laulaa, mutta kuka voi väittää, että Reetta Rätyä on mukava kuunnella jos hänen mahdollisesti esittämänsä asiakin tulisi saada tajuntaan?

Sari Valtosta olen sanonut jo 10 kertaa, etten pidä hänestä radiotoimittajana. Äänensä on yhdentekevä, mutta hänen ohjelmakohtaiset valinnat ovat jotenkin ponnettomia, yksinkertaisesti taustoitettuja ja iltapäivälehtimäisin kriteerein valittuja. No, sellaisillehan aina kuuntelijoita löytyy koska ne ovat jo valmiiksi punustettua mössöä.

Kari Enqvist menettelee vielä vähän aikaa, mutta Juntin Pekkaa voisi kuunnella enemmänkin. Toivottavasti ei kuitenkaan ala jokakanavan turpahöyläksi vaan tekee puhetyötään harvakseltaan ja harkitusti.

Eilenillalla nukahdin jälleen sille sivulle, jolta aloitin. Nyt alan sivulta 174. En jaksa siteerata sieltä mitään, mutta vilkaisun varasta merkkaan, että eettisyyden laintulkinnalla se alkaa.
13.4.2020 maanantai

Heräsin 3.40. Kävin kusella. Eilinen myräkkä ohitse, lämpötila +3.

Yritin vielä nukahtaa, mutta koska ei tuntunut onnistuvan, nousin kahvinkeittoon (kaasulla). Hellaan sytytin myös tulet ja laitoin puuron hautumaan vesihauteeseen.

Hankiaiskierros klo 4.45-5.45. Jänisten jälkiä, yhden metson lähtöönlopinat ja parin pyyn pyrähdys. Sitten halkopinojen luona supin jäljet. Se lähti Vinhan edestä alapuoliselta kuusikolta karkuun ja V ajoi sitä haukkuen vähän matkaa. Seurasin supin tekemiä jälkiä halkopinojen takaiseen maastoon. Se oli käynyt kalanperkuujätteillä kuusenjuurella jonne niitä nakkasin. Luultavasti se oli piilottanutkin niitä sillä edestakaisia jälkiäkin tien ylitse kuusikkoon oli. Supi olisi nyt helppo saada ansaan. Kiinnittäisi vain tienpenkkaan parimetrisen, toisesta päästä tulpatun viissatasen rumpuputken viistosti, painokivi ja syötti pohjalle niin sinnehän se menisi eikä pois omin avuin pääsisi. Tuo eläin olisi ikävä kyllä saatava pois koska luvassa on jälleen metsojen pesintää lähimaastoissa.

Koronan takia matkailun ja muiden ihmisliikkeiden lakkaamistuskia mediasta lukiessani ja kuunnellessani hoksasin, että maailmaahan ihmisen osalta vaivaa kollektiivinen ADHD-syndrooma. Ei muuta kuin terapiaan koko 7,7 miljardinen (tarkistin tämän hetken lukeman) poppoo!

Täytyy ruveta laittamaan mökki lähtökuntoon, peräkärryyn pölkkyjä, saunassa pesulla, kamppeet ja Vinha kyitiin ja eikun matkaan vaikka loskainen mahtaa polku ollakin.
Knissa olin yhden maissa.

Kun läksin Um klo 11.15 niin Pikkukervisen kohdalla tapasin metson soidinmenoja harjoittelemassa. Nousin varomattomasti autosta kameran kanssa niin eihän se sitä sietänyt vaan läksi lentoon. Laukaisin kameran "lentoon" kuin haulikon. Katsoin äsken koneelta ja kyllä se keväinen Kiimakalle siellä nuoren metsän seassa rymisee menemään, mutta tarkkaan pitää katsoa, että huomaa.

Tulomatka sujui rasittavissa merkeissä. Loskaa oli 15 senttiä eikä muiden ajoneuvojen tekemä ura ollut kuin ajosuuntaani. Vastaantulijoita oli muutamia. Kaksi vaarallista mäennyppyläkohtaamista matkailuauton ja raskaan Jeepin kanssa. Minä en voinut ajaa  yhtään syrjemmä painavan kärrykuorman takia, mutta vauhtia piti kuitenkin pitää ylämäkeen niin paljon kuin vain uskalsi. Maaselkä-Talvivaara kohdalla vasta alkoi aurattu tienosuus. En olisi kuormaa enkä kärryä edes tyhjiltään onnettomasti loskassa käyttäytyvän Tojonrottelon perään ottanut jos olisin tien kunnon arvannut. Unimäessä uutta lunta ei tullut kuin muutamat sentit.

Tälle päivälle en jaksa muuta, en edes lukea.

Nukuin hetken ja jaksoin vielä kärrykuorman pölkyt lipsiä pilkkeiksi; tuli suukopua taas Puutarhurin kanssa niin piti lähteä rantteelle.

Ei tästä perkelettäkään enää tule!

Kaivoin Ylen arkistosta Maarit Tastulan "Erään avioliiton tarinan" (Saarikoski&Tuula-Liina). Onhan se helvettinsä sekin ollut, ja Pentin puolelta koko ruljanssi enimmäkseen pelkkää myytin rakentelua ja naista huushollissa piikana pitämistä. Lie tuo selvinä sekunteinaan joskus edes hävennyt, mutta jukkisten tarinat ovat aina niin erilaisia. Tuonkin pariskunnan osapuolet ovat myös hyötyneet avioliittohelvetistään. On joku kirja tullut mainostettua siinä ohessa kun ovat paskamediat kohua otsikoineet. Mutta onko sekään ollut sen arvoista? Tai samahan se, millaisista aineksista elämänmuistot koostuvat. Suolaisista vai makeista vai sopivasti molemmista. Kumpaakin liikaa niin hirttoköysihän se sitten oksaan on ripustettava.

Meillä ei kuitenkaan alkoholi esitä mitään osaa, mutta muuten meistä ei ole toistemme lämmittäjäksi. Paitsi että hommaan pilkkeet saunaa varten ja halot takkaan ja uuniin. Mutta satakaan kuutiota koivuhalkoja ei korvaa keskinäisen sopusoinnun puutetta.

No, tämäkin on vain yksi tarina miljardista vastaavasta, että persettäkös tuosta marisen kun ei tämän seuraamisesta kukaan euroakaan pulita. Kunhan pojilla vain asiat ovat mallillaan. Hyvää esimerkkiä aikuisten ihmisten suhteista he eivät kyllä saa. Mutta heitä ei tästä epäonnistumisestamme syytetä. Toisaalta olen koittanut viestittää, ettei tulevaisuudessa ehkä perheitä kannata perustaa, ei hankkia lapsia ei maapallon ylikuormittumisen takia, eikä mitään muutakaa, minkä jonkun vieraan ihmisen kanssa joutuisi jakamaan. Itelle vain kaikki elämä ja sillä vitun sipulit! (Olen minä tosin sanonut, että jos lapsia hankitte, niin huolehtikaa heistä niin hyvin kuin taidatte, ja että tehkää kaikki muutkin asiat paremmin kuin oma isänne.)

Katsokaa ympärillenne. Joka puolella vain toisilleen vittuuntuneiden pariskuntien myrtyneitä naamoja, kakaroille huutamista, välinpitämätöntä älyvehkeitten töllöttämistä... Eivät ne edes runkata osaa! Tai sitten runkkaavat, mutta vailla mielikuvitusta jossa pitäisi pelkästään omasta päästä löytää fantasiansa; soloseksikin on einestavaraa joka mausteettomien välineiden tehtäväksi on ulkoistettu.

Vihdoinkin oikeaa turvaseksiä, fantastista! huudahtanee Jyrkikin.

Näissä tilanteissahan aina riittää niitä "neuvojia" jotka ovat valmiita parkaisemaan, että miksi sitten olette yhdessä, erotkaa saatana! Minullekin jo 15 vuotta sitten niin neuvottiin. Onneksi ei kovin kummoista ole nämä ihmiskuviot ympärilläni. Sosiaalisen kanssakäymisen mahdollisuudet ovat minimoituneet jo ennen kuin tuli tämä viiiiiruskopakka.

Oikeastaan minulla ei ole ketään edes "somessa". Siitä voin kyllä tarkemmin ajatellen vain onnitella itseäni. Ja tietysti niitä, jotka välttyvät tämänkaltaisen pessimistin virtuaaliseltakin seuralta. Mutta joutavanjauhantaahan se kaikki "somessa" onkin, myöntäkää pois. Mihinkään kestävään se kulttuuri ei johdata. Vähiten ihmissuhteiden kestävyyteen. Eihän se vaikuta edes uniin, illusioiden luontiin, ja kaikkein vähiten henkiseen kasvuun johon vielä muutamia vuosikymmeniä sitten jotkut johtavat ajattelijat ehkä yrittivät ihmisiä johdatella. Jokainen istuu omalla saitillaan kuin tatti turpeessa ja vain perse sieniä kasvaa. Päässä ei mikään.

Kaikki blogituttavat, mesesuhteet jne. ovat karisseet pois täysin mahdottomina ylläpitää kuin syksyiset haavanlehdet. Facebookiakin olen ajanut alas kuin menekkiä vailla olevaa tehdastuotantoa. Ekähän sekään koskaan mulle, mammonan keräämisessä täysin taitoa valla olevalle ole sellaistakaan menekkiä tosiaankaan merkinnyt.

Mutta eivät aineettomat, kättelyä, ilman kasvot kasvoja vasten tapaamisia ja halaamisia vailla olevat tuttavuudet tule koskaan pitkäkestoisia olemaan. Tai jos, niin sitten tavaksi juuttuvina iltojen ja öiden rattoina vain. Lämpö ja ystävyydentunne; eivät niiden siemenet näppäimistöjen väleissä idä eivätkä sähköä säkenöivillä ruuduilla tervettä ystävyydenpunaa poskille nosta. On olemassa vain välineillä hankittua kauko-jotakin jota ei edes kaipuu-sanalla voi kuvata. Helppo nakata menemään kun kyllästyy.

Kaverisuhteeni Lappiin, Kittilään ja Ylitorniolle sekä yhteen kaveriin Savoon ovat kestäneet vuosikymmeniä, mutta heidän kanssaan ei "sometelleakaan" vaan puhe on suoraa ja rehtiä puhelimitse, joskus tavatenkin vaikka matkat ovat pitkät. Heimosedästäkin olen pitänyt huolen, että ainakin langoilla tavataan säännöllisesti.

Koska kerran olen jo nähnyt lasteni (klisheisellä ilmaisulla "edellisessä elämässäni")  kärsivän siitä, etteivät molemmat vanhemmat enää ole huolehtimassa, niin olen päättänyt, että kyllä minä tässä aikuisena kärvistelen nämä arjenhommat tämän lopunaikani sillä eihän tätä enää ole pitkälti siihen armahtavaan lopunsivallukseen, kuolemaan.

Toinen osapuoli saa lähteä koska vain, en pidättele, en kehoita, en tee enää mitään siinä saumassa. Hän saa myös olla ja "kärvistellä" jos jaksaa. Siihenkään en puutu. Ihan sama. Hän on kuitenkin ihan hyvä ihmisenä ja äitinä, vain henkinen välimatka toisiimme on kasvanut mahdottomiin mittoihin.

Lopullista vanhuuttani, mahdollista kyvyttömyyttäni liikkua en kyllä P:n käsiin luovuta jos vain mahdollista se piina molemmilta estää. Menen vaikka kuusenjuurelle kuolemaan kun siltä alkaa tuntua. Sinnehän olen syntynytkin. Intiaanivanhusten tavat, niistä luin monet sioux-tarinat kun olin vielä polkuni tulevaisuuden mutkista mitään aavistamaton pojantappi.

Poikien kasvun ja kehityksen seuraaminen kaikkine ongelmineenkaan ei mitään epämiellyttävää elämää ole, että kyllä tämän kestää. Vastuuntunnekin on kasvanut niihin mittoihin, etten omien elämisentarpeitteni puutteen takia täysin syyttömille lapsille reppuihin kiviä lastaa.

14.4.2020 tiistai

Koetin järjestellä rahattomuusasioitani. Ei ne siitä mihinkään silti järjesty. 718 euron laskun maksoin painamasta. Ei sen eräpv vielä ollut, mutta onpahan mielestä pois.

Pojille saatiin ne ruokakassit ennen piäsijäestä. Kyllähän ne aika kuivakoita eväitä enimmäkseen sisältävät. Koska eineslihapullia ei ole harrastettu vaan tehty ne itse, niin nuo muutamat pussit niitä saattavat olla pakastimessa melko pitkään. Voinhan ne tosin pannulla karsinogenisoida (paistaa tummanruskeaksi), laitan paljon sipuleita ja kun oikein tömäkän kastikkeen mutaisen juureksi niin kyllä kai ne muusin kanssa tulee syötyä.

Mutta nyt ei ole lihapullapäivä. Tein seitikeiton jossa paljon vihannessattumia., porkkanaa, lanttua, purjoa, sipulia. Höystin kolmenyrtin kermalla. Näkyi kelepaavan. Iso on kattila, että jäi vielä huomiseksi.

Katsoin Areenalta "erilaisen" trillerin Väkivallan vuosi. Vaikka elokuvan nimi oli tuollainen, niin harvinaisen vähän siinä väkivaltaa näytettiin. Se oli piilotettu enimmäkseen taustaan. Tarantinon täyssairaasta lihaluumurskalla mässäilystä ei tietoakaan.

Muuten: Tarantino ja kaltaisensa elokuvaohjaajat eivät varmasti ole henkisesti terveitä. Tai sitten heidän kaltaisissaan ovat säilyneet täydellisesti ne perimitiiviset piirteet ja käyttäytymismekansimit joiden "avulla" viidakkoajastamme selvittiin tällaiseksi "pehmotappajaksi".

15.4.2020 keskiviikko

Ylikirjastonhoitaja Kai Ekholm kiirehti ihan äsken umpeenluodun Jörnin haudan äärelle julkaisemaan haudatun elämäkerran. Hesarin kriitikko Jukka Petäjä taas kiirehti välittömästi valehtelemaan, että Ekholm olisi tuon kirjan pykännyt siinä ajassa, minssä Donnerin ruumis juuri ja juuri ehtii jäähtyä.

Kyllä kuolemanmerkit olivat jo viisi vuotta sitten Jörnin kasvoilla, liikkeissä ja eleissä, puheissakin. Kyllä Ekholm on jo silloin aloittanut elämäkerran aineiston keräämisen ja käsikirjoituksen laatimisen. Ihan samalla tavalla kuin Hesarilla ovat kaikkien vanhempien valtaapitävien, vähänkin julkisuudessa olleiden henkilöiden ja presidenttien nekrologisynopsikset. Joskus ovat jopa niin valmiita, että ei tarvitse kuin kuolinajankohdan merkitsee.

Liki 400 sivuisen elämäkerran kirjoittaminen kahteen kuukauteen on sula mahdottomuus jos se kerran niinkin valmiiksi purtavaksi on saatu kuin Petäjä kritiikissään väittää.

Kohta ja pian tupsahtaa joku elämäkerturi julkisuuteen Pentti Linkolankin muisteluskirjasen kanssa ja väittää viime viikkojen aikana sen pykäisseensä.

Lähetin Jukka Petäjän kirja-arvostelun kommenttiosioon oman mielipiteeni. Saattaa olla, että se moderoidaan niin kopsaanpa sen tänne (minulta on ruvettu moderoimaan hämmästyttävän usein mielestäni asiallisi kommenttejani Hesarissa, mutta kai se normaalia lie, enhän minä henkilönä ole yhtään mitään sielläkään):

Jukka Petäjä antaa kirjakritiikissään sen kuvan, että Kai Ekholm tekaisi Donnerista liki 400 sivuisen elämäkerran noin vaan parissa kuukaudessa.

Eiköhän näin pikaisesti laaditun, "pikkumammutin" kokoisen elämäkerran käsikirjoitus liene ollut jo aikaa sitten suunniteltu ja suurelta osin kokoonkin saatettu samalla odotuksella, kuin ovat Hesarin julkisuushenkilöistä laatimat nekrologit miltei valmiina ennen kuin he kuolleitakaan ovat?

Jörn Donnerin kuolemanhetken läheisyys oli kaikille selvä jo vuosia sitten, että se, joka elämäkerran ensiksi aikoi markkinoille ehättää, on ollut hyvä ruveta keräämään aineistoa ja laatimaan synopsista elämäkertaa varten. Ja kenelläpä paremmat mahdollisuudet sellaiseen ovat kuin entisellä ylikirjastonhoitaja Kai Ekholmilla.

Toki voin olla väärässäkin, en Ekholmin kirjoitus- ja muita tekstintuottamisnopeuteen liittyviä ominaisuuksia tunne. Häneltä voisi tätä kyllä kysyä ihan vaikka kuriositeetin vuoksi.

Ei elämäkerran ilmestymisnopeus minua häiritse, mutta tämä epäilys sen laadinnan todellisesta aikataulusta.


Pauluksen mopo otettiin kasvihuoneesta ulos ja hän ajeli tuossa kadunpätkällä harjoituskierroksia. Perjantaina käsittelykoe korttia varten.

Minäkin kävin ajelemassa. Hauska skootteri. Olenko ajanutkaan sitten kun minulla oli itsellä Pappatunturi 15 vuotiaana? Kaksi viikkoa se silloinenkin moporakkaus vain kesti. En tykännyt siitä käryttäjästä lainkaan ja möin sen Kekäläisen Einolle samalla hinnalla kuin olin itselleni ostanut. (Tämän olen muistellut ennenkin, mutta horisen jo muutenkin, että paskaaks siitä.)

Muuten olen kirjoittanut tänään eilen aloittamiani kahta artikkelia ja ne sain valmiiksi. Liuskoina mitaten niistä tuli normaali rivivälillä ja fontilla 11 sivullista sanoja ja lauseita peräkkäin. Sivuilla olevien asioiden merkityksistä en sano halaistua sanaa. Reisiin sattuu tämä istuminen.

Melkoisesti pyykkiä. Kone pyöri niin Unimäen lakanoiden, pyyhkeiden ja työvaatteiden takia kuin myös täällä kotona olevillekin vaatekerroille useat pesuerät. Nyt narut täynnä saunassa ja eteisessä. Ei oikein poutaantunut, että olisi isompia edes ulkonaruilla kuivatellut.

Elias teki valmiiksi (hioi ja askarteli) tulevalle äitienpäivälle petäjäkiekosta "kukan". Sahasin sen eräästä petäjänoksien solmukohdasta ja molemmille puolille tuli erikoiset ja toisistaan poikkeavat kukan terälehtiä mallaavat kuviot. Saattaahan se halkeilla aika pahastikin kuivuessaan, mutta eiväthän kukatkaan lakastumatta kauaa kestä. Eivätkä minkäänmaailman rakkaudet.

Luin Nietzscheä tuon Taikurien ajan mausteeksi parikymmnetä sivua enkä hetken perästä muistanut, mitä olin lukenut. Se pulpahtaa sitten aivoissa pintaan kuin ongenkoho jonkin ajan kuluttua, tai kun jokin ihan arkinen asia provosoi merkityksiä esille.

Pojat mykälsivät pelaamisten päältä. En jaksanut puuttua. Kai ne keskenään sen selvittivät kun iltatoimet tekivät ihan nohittamatta. Saunakin oli. Kävin yläkerrassa sipaisemassa jokaista poskesta äsken. Olivat jo petillään, G melkein unessa, P kuunteli englanninkielistä musiikkia ja samalla katsoi läppäriltä englanninkielistä elokuvaa (miten se kykenee?). E tarkasteli jotain "striimausta" kännykän pieneltä ruudulta ja korvalappujen alla kai soi musiikki. Kehotin kaikkia laittamaan karvasempoo piätä tyynyä vasten ja unenhakuun

Jos minä näin viime päivien raskaiden ajatusten ja asioiden päälle ja tämän iltayön herkistämänä kirjoitan tähän, että pidän hirvittävästi noista pojistani, niin ei kai se liikaa sanottu liene. Se on ainoa "rakkaudeksi" tuntemani tunne jota voin enää aitona pitää.

16.4.2020 torstai

Lähtisin tänään jälleen Um. On muutamia asioita vielä kysymysmerkin lailla mutkalla. Huomiselle laitan pojille sen muusin lihapullakuuron kanssa. Tai opastan Eliasta tekemään huomenna itse. Tälle päivälle syödään eilisiä. Aamupalalla oli jo tukevaa ohrapuuroa.

Koroantullipuomien purku oli eilen Uudenmaan rajoilla. Opposito etsii kuitenkin aidanhaamuista vielä aukkoja joista lyödä poliittisia kivenmusia epäjärjestystä tuottamaan. Vittuettä minua kyrsii tuo Iso Saatana Halla-aho ja kaikki ne kamarineitonsa joilla kyrvät lahkeissa pamppuina kovenevat. J onhan siellä se oikeakin kamarineito, kreosootilla kyllästetty, hyvin myrkyllinen Laura.

En tiedä, olenko ollut oikeassa koko Halla-aholaisen politiikan olemassa ollessa, mutta oksetukseni lisääntyy heidän näkemisessään ja politiikan tekemisisä seuratessa. Sitä tunnetta vastaan ei voi millään tavalla puolustautua. Ei voi edes sanoa, että paskaaksos noista välittämään, kyllä ne kuolevat ja kuopataan aikanaan ajatuksineen hekin.Mutta kun se aate, johon koko politiikkansa perustuu ei kuollut edes hirvittävissä toisen maailmansodan pommituksissakaan, nii n en usko sen koskaan kuolevan nuillakaan keinoin.

Tarvitaan vain vielä vakavampi kriisi kuin minkä koronaviurus järjesti ja nämä minun lapseni ja lasteni lapset kyllä niiden kanssa joutuvat kauheisiin tilanteisiin.

Tämän kuun alussa,  (2.4.) oli Ylellä artikkeli jossa jo otsikko oli hirveyksiä povaava: "Uusnatsit innostuivat pandemiasta: ´Tämä voi olla juuri sitä, mitä olemme toivoneet`"

Turha luulla siis, etteivätkö natsit samaa toivo koko Euroopassa, myös Suomessa.