Iltapvllä Um. Varpushaukka koivussa. Kaivonkorvelta se löysi kuusesta uuden istuinpaikan ja antoi tulla kaivolle saakka ja katsella rauhassa ennen kuin sujahti männikköön.
Ruokintapaikalla se oli aterioitsinut pölkynnenässä johon viimekerralla lähtiessäni kippasin nuhjaanuneet mustikan tähteet.
Uunia lämmitin, vettä hain, pilkkeitä laatikkoon ja hellaankin popat.
Hanget hupenevat hiljaksiin tuulen kuivattelemina. Ei tule tulvia tänne jos ei äidy ihan kamalasti satamaan.
Sen verran kylänpintaan uskaltauduin, että hain vanhemmalta S:ltä ahvenfileitä. Sisälle en mennyt. Pikku Silvia ja Stella olisivat tulleet pihalla tykö, mutta piti niillekin sanoa, että pysykäähän nyt ukista kaukana, parrassa on täitä.
Istuksittiin sammalikossa ja kuunneltiin kevään iäniä. Teeriä humisi ylitse suuri parvi. Tulivat Luikkolahdelta, menivät Kellomäkeen päin. Tai ehkä kaarsivat Nimettömän jäille iltasoitimelle josta asettuvat yöpuulle Uotilan vastaisen mäen puidenrippeisiin aamun pulputuksia odottelemaan.
Lapsuudessani eivät Paljakanvaarat näkyneet siitä asennosta jossa istuksittiin. Kaiken nielevä Markkinatalousperkele lakeineen rusikoi lapsuuteni männikköpyhäkön tyvitukit muutama vuosi sitten sahatarpeiksi ja latvapuolet sellunliemiksi. Nyt taivas on maatamyöten auki eikä niin kauan kuin ihminen planeettaa hallitsee, honkien huminaan lapsosia tuuditella.
Ihmiselle ei mikään ole pyhää silloin kun sen perse huutaa silkinpehmoista pyyhintää vaikka helvettiin menossa oltaisiin.
Karsii niin syänalaa kun aukon ylitse katsoo, että kyllä kevään tulosta hohto häviää. Ihmiselle oikein, että sitä koronoilla kuritetaan. Kovemmin vain, että tuntuisi edes jossain. Nythän vain naukuvat kerroskoloissaan kun eivät liikkeelle ilimoo pilloomaan piäse, ja pyyhkivät edelleen perseitään silkkiäkin silkimpiin havuselluloosatuotteisiin. Niin itsekin, saatana, vaikka kerroskoloelämät takana ovatkin!
Kyllä minä niin ymmärrän lapsuuteni kavereita, ja niitäkin joita en ole tuntenut, jotka kevään tullen menivät ja yhä menevät, hakkuuraiskioiden äärelle itkemään ja ampumaan kuulan kalloonsa.
Metsäretken jälkeen sauna. Lukemaan ja nukahtamaan. Klo nyt 23.
Heräsin ½5. Kävin kusella ja nukuin vielä sen jälkeen kuuteen.
Kahvia hörppiessä tuli ikkunan taakse karahkannokkaan varpushaukka. Tuimasti se silmiin kuvatessa katsoi ja näyttää siltä, että se tietää olevan tarkkailun alaisena edelleen.
Aikooko se ottaa ettonet? Nostelee koipiaan, venyttelee. Nyt se valitsi vasemman keltaisen koipensa ja nosti vatsanpeitehöyheniin lämmittelemään. Matkaa on tästä pöydän ääreltä viisi metriä, avatun sisäpokan välistä, josta sitä kuvaan kolme metriä.
Voehan lippusiima, että tuota lintua on mukava katella.
Kun kiskoin trampan pomppukangasta tiipiin ahtaasta lävestä pihalle, kompastuin jäiseen hankikuoppaan ja kaaduin selälleni moottorikelkan keulaan. Löin takaraivoni alumiinipuskuriin, sattui aika vitusti. Jos olisin kaatunut 30 senttiä suksiin päin, kallossa olisi nyt kiinnityspultin tekemä reikä.
"Uhrasin" tämän päivän linnuille. Suurin ja työläin oli viiru(s)pöllölle (tai mikä pöllö vain siihen ennättää) väkertämäni asumus. 800 mm korkea ja läpimitaltaan 300 mm kuusenkanto jota oli laho syönyt on odottanut muutaman vuoden huussinnurkalla että sen koverran ja laitan lintujen asuntomarkkinoille tarjoukseen.
Vaarallisin vaihe oli se, kun raahasin tikkaat metsään ja valitsin sopivan petäjän mestattavaksi pöllöasunnon sokkelitolpaksi. Noin 4-5 metriin yletyin ja kaato onnistui täydellisesti vaikka pääni yläpuolella m.saha ronkui kun kaasuttelin runkoa katki. Pikkuinen erhe ja jos puun tyvi olisi kalloa kolhaissut, olisi lähtö tullut puun lailla itsellekin.
"Täydelliset viimeiset kaadot!" olisivat haudallani veisanneet.
Tämän kevään pesänperustamisille pöllöpönttö on myöhässä, mutta tullenee niitä muita keväitä vielä. Voihan tähänkin jokin muu lintunen käydä pesimässä. Ehkä isottelulta tuntuisi, jos sinitiainen sieltä munimisilleen sijan kelpuuttaisi. Kaukana salolla jos olisi, voisi pöntöstä jokunen kevät lähteä liikkeelle näätäperhekin.
Vukelon Arto käväisi pihamaalla jututtamassa kun sahailin pönttöhommiani.
Ruuaksi tekelehin keitinpotut ja paistetut ahvenfileet. Olivat sopivasti marinoituneet suolavedessä johon ne sulamaan laitoin. Tekaisin myös isosti salaattia. Puolukat ja mustikat survoin keskenään aamupuurojen lisukkeeksi. Mantsikkaakin on muutamat rasiat.
Kovin ovat terveelliset eväkset jälleen.
Jos haukifileitä olisi pykäisin sen ruuaksi näin: ruokaöljyä 1dl, paprikajauhetta, jauhettua maustepippuria 1 tl, valkopipp ½ tl, valkosipulia 1 kynsi, tav. sipulia puolikas, tilliä, suolaa 1rkl, sitruunan mehu. Sekoita. Haukifileitä 2-4. Yön yli marinoitumaan. Huomenna paisto tai savustus.
Saunalle tulet ja vedenkantoa sinne ja tupaan. Saunaa ootellessa aloin suunnitella roudan nostelemana mutkille vääntyilleen kuistin purkamista. Etuseinästä mätkin jo lomalaudoituksen irti ja päästelin laudoista naulat.
Nyt istun vielä iltakahville ja kirjin mitä mieleen juolahtelee. Eivät ne kummoisia voi olla sillä tämä piste maapallon ryntäällä ei ole mitään (se arvio tulee muualta kuin omasta päästäni). Aivojeni kapasiteetista puhumattakaan. Monisteita edellisistä reissuista, mutta joka kerta kuitenkin sävyt erilaiset.
KH soitti päivällä. Olisi jotain pientä remppaa jälleen. Lupailin.
TA soitti äsken Kittilästä. Turisteista autiota on siellä. Ajavat Pöntsöstä sorapohjaista maa-ainesta kirkonkylän kohdalle Ounasjoen tulvavalliksi. Suurtulva on pelkona siellä. Lunta tunturien mittauspisteissä on vielä metri. Vuonna 2005 tulvavahinkojen jälkeen viimeksi suunnittelivat vallia, mutta asukkaiden kiistojen vuoksi se jäi tekemättä. Silloin kustannuksiin olisivat saaneet valtioltakin rahaa, mutta se tarjous on eilisten lupauksia nyt.
Kittilän yhteydessä mieleen nuljuaa jälleen elämisen menneitä vaihtoehtoja. Millaisia kuvioita olisi elämääni sisältynyt jos olisi ostettu se tarjolla ollut ok-talo (tai rakennettu uusi) Kittilästä ja jääty sinne?
Tuskin sen tuskattomampaa elämä muuten olisi ollut.
Jos pojat olisivat syntyneet sinne semmoisina niin kuin ne nyt tänne syntyivät, niin puhelisivatkohan he Kittilän murretta hoon piältä kuinka sujuvasti?
Olisiko mulle samantapainen työtapaturma sattunut kuin Knissa Kauppapuistoa rakennettaessa?
Olisinko Venäjän Karjalaan pyöräilemään sieltä lähtenyt?
Entä muut pyöräretket?
Norjaan, Ruotsiin vai vain Itä- ja Länsikairoja olisin kierrellyt niin kuin joskus suunnittelin, ja kerkesin vähän kierrelläkin.
Kittilän kesät olivat niin täystyöllistettyjä, että Levin ja kirkonkylän väliä olisin enimmäkseen suhannut.
Monessakohan tunturinkupeiden ja kurujen rakennusmontuissa olisi tullut vasaroitua?
Puutarhuri olisi edelleen ehkä Hullussa Porossa ympäristösuunnittelijana ja -tekijänä ja palkkaus vastuun kasvamisen myötä sen mukainen. Ehkä lompakon osalta voisimme paksummin kuin näillä eväillä joita nyt sattumanvaraisten valintojen seurauksena teemme.
Entä olisivatko keskinäiset välimme Lapin kuivalihailmastossa millä mallilla säilyneet? Vai olisinko sittenkin pariutunut erään tai eräiden muiden naaraitten kanssa?
Vaihtoehdoista ei ollut pulaa, mutta sillä en halua kyllä röyhistellä. Nykyään enämpikin ottaa päähän monetkin rämpimiset suhteidensuossa, jossa ihmiset toisiaan etsivät.
"Kaikkea muuta ihminen katuu vaan ei nuorna naimistaan." Makkeeta se on ollut. Kun vain olisi pysynytkin pelkkinä naimisina.
Kuinka olisikaan helppoa, jos olisi elellyt kaiken jo koetun jälkeen vain omista kupeistaan huolehtien.
"Menettetyjen" vaihtoehtojen ajatteleminen on typerää, mutta tapaiseni ihmiset tekevät sitä aina.
Vaihtoehtoejen edessä valinnat ovat olleet sitten mitä ovat. Tai en ole valinnut lainkaan, olen vain mennyt minne nokka näyttää. Jos tienhaaran kohdalla kiveen olen kompastunut olen jatkanut siihen suuntaan, johon olen nurjahtanut.
Eivätkä ratkaisut ole aina olleet itseni tyrannisoimia.
Suunnitelmatalouden kiikarin lävitse ei ole tullut juuri katseltua, siinä kai suurimmat virheeni.
Niinpä se taitaa olla mualimallistenkin kuvioiden kohdalla; pienen pieni viirus kykenee nurjauttamaan koko planeetan ihmissuunnittelut perseelleen.
Saunomisen jälkeen samat kuviot kuin ennenkin. Paitsi että kun kävin Vinhan kanssa ulkona, lensi iso parvi hanhia itä-länsisuunnassa ylitse ja kalkatus oli kova.
Lunta vähän häpsinyt. Pilivessä. Kävelyllä tietä pitkin kahtaalle päin. Ensin Kyntöläisen suuntaan ja sitten Tikkasenpurolle. Jäniksen ja kärpän jäljet, pyitä soitimella männikössä. Vinha pyrähdytti ne tiehensä.
Ruokinnalla tälle aamulle ei lintuyllätyksiä.
Tänään nirhasin pohjoispäädystä kuistin rakenteet pois. Jätin lattian paikoilleen ettei tarvitse kovin korkealle haarukoida sisälle päästäkseen.
Pian kolmekymmentä vuotta epäonnistunut kuistinkolho onkin käyntiä ärsyttänyt. Saa nähdä, onnistuuko seuraava vai jääpikö mökki tuoltansa olemaan kuin kätensä menettänyt sirkkelimies.
Aitan siirtäisin kauemmas päärakennuksesta myös, mutta siihen tarvittaisiin jo eri tekemisen meininki eikä rahkeet nyt(kään) myöten anna.
Jos oikein radikaaleja haaveilisin, panisin matalaksi koko mökin ja vuolisin paikalle Unimäen petäjiköstä valitsemieni mäntyjen rungoista uuden pirtin. Uunin purkaisin ja muuraisin tilalle uuden jonka kuorruttaisin luonnokivillä.
Vaan haaveeksi jäävät jo tällaiset päiväunet matkamittarin ollessa näissä lukemissa. Tai kustantamisen mahdottomuuksistahan kaikki kutkeet kohdallani kiinni ovat.
Kun en muuta keksinyt enää purku-urakan jälkeen kuin kiukaan alle tulet, niin kävin kurnuttamassa 3 pienehköä koivua nurin ja pätkin ne parimetrisiksi jotka sitten kannoin olkapäälläni pihaan. Katsoin valmiiksi jo pari-kolme muutakin koivunjötkylää huomisen hommaksi.
Pitää kiirehtiä saunaan. Puolen tunnin päästä alkaa Kalle Haatasen ohjelma jossa aprikoidaan sodanaikaisen tanssikiellon merkityksestä. Historiantutkija Tikka Marko on juttukaverina.
Unessa tein järjettömän pitkiä kävelyretkiä Jyväskylästä Kuopioon, Tampereelle, Keuruulle. Seuralaisina joka kylässä eri ihmiset. Ranenperkulekin vilahteli, mutta mitä se Tampereella teki, kuopiolainen?
Haatasen ohjelmasta en muista mitään. Nukahdin varmaankin ohjelmantekijöiden ensi suun aukaisuihin. Kolmen aikaan havahduin laittamaan radion kiinni ja kuselle. Jatkoin sitten unia aina kuuteen saakka.
Ruokinnalla kovin hiljaista. Haukkojen ja pöllöjen vierailut ovat tehneet niiden välipaloista varovaisia. Uusia muuttolintuja ei ole ilmaantunut. Tikka käväisi läskillä ja jonkun jyväsenkin reiästä kaivamassa.
Kävelylenkki Vinhan kanssa onnistui osittain hankia myöten. Ei mitään ihmeellistä. Ahman jäljet tien poikki.
Kaatelin tiheässä kasvaneita, pitkiä koivuja 6 tai 7 kappaletta ja raahasin ne pihamaan läjään. Sain palkakseni päänsäryn.
Saunoin 21.30 jälkeen. Päivällä lämmitin uunia liian kuumaksi ja nyt on vaikea päästä uneen. Ikkunan avaan, että jospa se siitä. Lukemisesta ei tule mitään kun piätä särkee vieläkin.
Klo 04.30 olin jo ylhäällä! Kävelylle kampesin keväiseen pikkupakkasaamuun. Harvinaisuus: Vastaan köpötteli lysyyn jo kovasti painunut, iäkäs mies (VK). Asuu kylällä. Sanoi, ettei saa unta niin ajaa auton tuohon Unimäen th ja käy kävelemässä vähän matkaa. Kyselin tarkemmin miehestä itsestään koska en muistanut häntä muuta kuin näöltä ja sitten nimeltäkin kun sanoi sen. Minuthan täällä pikkupitäjässä "kaikki" VK:n ikäiset tuntevat etten esitellä itseäni tarvitse.
Tuo mies on syntynyt vielä korvempaan kuin minä, elikä Karsikkosalolle. Linnuntietäkin sinne lie matkaa yli 10 km saatika sen aikaisten polkujen ja kärryteiden, jotka kiertelivät Issakan kohdille Iisalmen tielle tai Joutenmäen kautta Varpaisjärvelle menevän maantien varteen.
Muistelevatko vanhatkaan ihmiset monasti niitä aikoja ylitsepääsemättömän vaikeiksi? Ei. Onpahan pitänyt senkin eteen jalkaa toisen eteen laittaa, että joutavien perkuuseen elämän itsensä ääreltä on päässyt. Ikimetsien ja niissä luikerrelleiden polkuverkostojen hävitys tätäkin miestä tuntui kaivelevan.
VK muisti Lahjatätini tuleen syttymisen vuoden 1956 syksyltä sillä hän on ollut silloin Issakan kansakoulussa jossa tätini aloitteli keittäjänä.
Päätä alkoi särkemään uudestaan. En heti puuron ja kahvin jälkeen lähde hommiin. Kuuntelen ainakin "Näistä levyistä en luovu"-ohjelman.
Sieltäpä tulikin pitkästä aikaa Kim Floorin ja Päivi Paunun kaihoilua. Pohjalla Mozarttia jonka myöhempänä sanoittajana Juha Vainio.
Halkoja hakatessani syöksyi varpushaukka hakemaan iltapäiväpalaa. Se teki täysympyrän talon päädyssä niin että viuhahti, mutta jäi ilman ateriaa. Harmistuneena se istahti tienvarren petäjään hetkeksi miettimään mikä akrobatialenkissä pieleen vinksahti.
Nyt on vajaaksi edellisellä kerralla jäänyt pino haloista täynnä. Pilkepuoli jää huomisexi. Kellokin on jo paljon. Rajalle saakka ulottuvia kuusenoksia rapsin useita sylillisiä ja poltin niitä edellisten tuhkien päällä. Vieläkin tuulettomaan maisemaan nousee sinisenharmaita savuviiruja ja tuoksuu lapsuuden lehmisavuille ja Ukkiuatun nauriskaskelle. Paitsi että niiden savujen tuoksuun sekoittui aina lehmänlannan aromit.
Muuttolinnut ovat tainneet parkkeerata etelämpiin maisemiin kun pohjoinen tuuli on puhallelut kylmää jo päivien ajan.
Kirjassa jälleen kohta, jossa Heideggeriltä lainausta malliin savolax otsikoituna "Tämä on vasara: Välineanalyysi".
Semmoinenhan minulle käy; elämän analysointi vasaralla.
Konkoilin ylös kuuden kantturoissa. Pikku herätyslenkki ensin. Tällä kertaa iso hirvi oli kahlannut tuossa ihan lähellä tienpenkkojen kovien lumivallien ylitse, tai oikestaan lävitse sillä niin oli uponnut kopara hangen pohjaan saakka.
Jäin vielä täksi päiväksi kun pojat lupasivat heräillä itse aamulla etäkouluunsa. Kyllähän se heidän heräilynsä kankeaa on vaikka paikallakin olisin, mutta nousevat kuitenkin. Aamupuuron kun naamaansa nakkaavat niin siitä se päivä käyntiin lähtee.
Aamupvllä klipsin loput pölkyt pikkupilkkeiksi ja pinosin ne. Polttopuut voisivat riittääkin jo ensi talveksi, mutta tännekin pitäisi jonkinlaista sälöä uuninlämmityksiin saada. Saunalla pilke piisaa vähäksi aikaa.
Aamusta tuli ruokinnalle heti hahmottamaton pikkulintupariskunta. Sirkkulinnuilta näyttävät. Uroksella on mustaa poskissa ja päälaella, hoikat koivet ja varpaat kynsineen pitkänlaiset.
Punatulkkuja ja mustarastaita on tullut haukkojen syömien sijalle useita. Eilenillalla lehtokurppapariskuntakin katkolenteli taimikon yllä, mutta niille ei kyllä syömistä helpolla löydy.
Lähtiessä tyhjensin ruuantähteet kompostiin. Kannen avattuani minua katsoa tapitti metsämyyrä nuppineulanpääsilmillään. Näytti siltä, että se sanoisi: "Painu helvettiin siitä!" Sujahti vasta sitten appelsiinkuorikasan alle kun aloin kipata sankollista uutta haudutettavaa sinne. Mistähän lie umpinaiseen laatikkoon kaivautunutkaan tuo pikkuinen, vihattukin eläin?
Huussinjätekompostissakin on myyrä majaillut, mutta sinne pääseekin lankunkoloista paremmin. Oli pesänkin vuovannut sipeltämällä paperia päällimäisenä olevaan ruohosilppuun. Siellä, kompostoituneen tarpeiston sekä talveksi kannen päälle sataneen lumen suojissa on hyvä niiden ollut köllötellä eristyksissä pahan maailman katseilta ja pöllöjen teräviltä kynsiltä.
Ilta jälleen. Saunonut olen ja laittanut mökin jäljiltäni jonkinlaiseen järjestykseen. Pitäisi lähteä ajelemaan vaikka kevään tässä vaiheessa ollen ei metsien suojissa tarvitsisi kaupunkia edes ajatella.
No niin, Vinha, lähettään!
Knissa illalla klo 18.30. ee jaksais mittään tehä, mutta pyykit pittää koneella pesettää ja kuivamaan jouvuttaa. Ilima hyvä, pakkaselle yöksi kallistuva. Pojat pilkkoneet peräkärrystä viime kerralla tuomani pölökyt, että se hyvä.
TA soitti vielä yheksän maissa Kittilästä. Sille oli muutama asia nuljahtanut mieleen ja halusi niitä kertailla.
28.4.2020 tiistai
Eiliset Unimäen pyykit olivat kastuneet ulkonaruilla yöllisessä räntäsateessa. Nyt tuulee ja on kuivempaa, että eivätköhän ne päivän mittaan kuivahtele. Olisi pihan rapsutusta jo, mutta kolattujen lumien töyräät liottavat vielä märkäänsä nurmikkoille, että suotta niitä kiirehtiä. Pitänee huiliakin välillä. Täytyy lisätä poikien tehtävälistaan se homma vappukuljailujen sijalle. Puutarhurin pitäisi saada levätä, on se taas niin töistään uupunut.
Pojilla etäkoulutus jatkuu.
Unimäessä näkemäni pikkulintuparisko oli niinkin yleinen kuin pajusirkku. Harvemmin niitä olen nähnyt, niin ei heti mieleen nuljahtanut.
Ruuaksi oli vielä viikonlopun tähteitä, makaronilaatikkoa ja jotain lihakastikkeita, muusia. Kaupassa Puutarhurin kanssa illasta.
Koronapauhu on hieman tasaantunut ja pandemialla rahastajien röyhkeys tuplaantunut. Normaali kriisiaikojen kehitys.
Kun Linkola tässä hiljan kuoli, tulin matkineeksi jo muiden kuuluttamaa (kuluttamaa) "radikaali"-ilmaisua hänestä kirjoittaessani.
Mikään radikaali Pentti Linkola ei ollut.
Hetken radikaaleilla tuppaa olemaan ajamiensa asioiden työstössä vieteri herkästi katkeavainen tai sitä ei ole kuin yhden Koijärven verran kerrallaan, mutta Linkolalla se kesti hänen koko ikänsä. Hän ei "radikalismillaan", ts. sen aiheella, ratsastanut. Se ei ollut hänelle hernepensaiden tukikeppi eikä aatteiden kainalosauva. Vähiten hevonen, jolla torikokouksiin jaksetaan menomatkalla ohjastaa, mutta hevosen on osattava isäntänsä niistä kotiuttaa.
"Koijärveläisillä" on ollut aina pyrkimys sitä kautta päästä "edustamaan" samanhenkistä porukkaa joka tarkoittaa pienimmässä muodossa kunnanvaltuustopaikkoja, hallitusten palkkioitettuja jäsenyyksiä ja puheenjohtajuuksia. Pikkuisen isommasti kansanedustajan hyvin palkittua tointa sivulykkyineen. Niistä ne "aatteidenajamat" älykkäimmätkin ovat ihransa vyötäisilleen käärineet.
Tuomiojakin vaikka hänellä politikointi (ja äly) ovatkin jo sukurasitteina saatuja. Koijärvet, joihinka voidaan nyt lukea kaikkien toiminnassa olevien kaivosten (Talvivaara ja Kittilän Suurkuusikon kultakaivos pahimpina) likeisyydessä sijaitsevien vesistöjen kohtalot ovat unehtuneet palkkionatsojen kauluksissa lisääntyessä.
Kovin on holotnatuulinen keli. Uunia ja takkaa lämmitin. Risottoa pääruuaksi ja huomiselle uuniohrapuuron haudutus.
UT:n tontin laidalta moottorisahamies karsi pylväskenkineen ja turvavarusteineen kuusen pystyyn ja pätki sen alas tullessaan pölkyiksi jotka rajusti mätkähdellen putoilivat yksi toisensa jälkeen havuoksiensa päälle. Mikä nöyryytys, mikä alennustila jälleen yhdelle uljaalle, vaikka 200 vuotta eteenkin päin juurillaan huojuvalle puulle. Tuon kuusen sijaan olisi ollut viisaampaa kaataa aidan vieressä ollut lahosydäminen koivu ja vaahteran vänttyrä, mutta harkinta on pettänyt tontinomistajalla tyystin. Tai jokin muu taju.
Välissämme olevan P:n tontin vastakkaisella puolella olevalla tontilla taas pari vuotta sitten sen omistaja raiskasi ja katkaisi suuren pihakuusen puolesta välistä poikki ja jätti se silleen. Nyt puolikasrunko työntää paksujen oksiensa käsivarsista uutta latvojen sikermää ylöspäin, että aika omituinen siitäkin silleenjätöstä aikaa myöten kehittyy.
Tänne muutettuamme ensitöikseni itsekin raivasin tältä tontilta lähes kaikki tuomet ja koivut jotka kallistelivat tuossa P:n tontin ja tämän välissä olevassa, syvässä ojassa sikin sokin. Entä jos olisin jättänyt sen sillensä? Millainen viidakko siinä nyt olisi? Luultavasti talvet olisivat painaneet jo silloin kahtaalle vinossa olleet puut tonteilla olevien talojen seinustoille eikä kulkemaan olisi päässyt. Nyt Wetterin työmaamontusta ajamallani poistomaalla täyttämäni ojan paikalla kasvaa täsmällisvälinen, luotisuora tuijarivistö jonka kasvua voi puukoinsaksinkirveinvesureinsahoin muotoilla kuin parturi ihmisten karvankasvua. Nyt se toimii myös näkösuojana välit-poikki olevien naapurusten (meidän ja P:n) välillä.
Siitäkin, miksi välimme poikkaistuivat, voisi vaikka kuunnelmatekstin kirjoittaa.
Iltauutisissa kerrottiin hallituksen päättäneen, että koulujen etäopetus puretaan 13.5. ja palataan opetuksessa normaaliin mitä se sitten kerkiää parin viikon aikana enää merkitäkään. A-studiossa sitten pureskelivat tämän päätöksen merkitystä. Li Andersson esiintyi selkeän vakuuttavasti opetusministerin roolissaan.
Taidan katsoa Areenalta ranskalaisen vakoojatrillerisarjan loput 5 osaa. Niitä on kolme kautta tarjolla, mutta vasta ensimmäistä olen puolet kerennyt katsoa. Täydellisiä näyttelijöitä ovat ranskalaiset rooleihin valinneet. Alkuteksteissä väitetään tarinaa fiktioksi, mutta voisi se olla tottakin.
Jostainhan sarjakuvien, elokuvien ja kirjojen tarinat (taiteen yleensä) alkunsa saavat. Ihmismielessä aina ensin, mutta jokinhan ne ideat sytyttää.
Tämä globaali kauhujen järjestelmäkin on ihmismielen tuotoksia. Viiruksiakin se on kehitellyt, mutta on ymmärtänyt, että laboratorioista irtipäästettyinä ne tuhoaisivat myös luojansa. Niin kuin ydinpommi, jota täytyy aina pelätä, etteivät ydinkärjillä varustetut ohjukset kauaa saa siiloissaan jököttää. Jos muutamalle nurkkaan ajetulle, tämänkin hetken tyrannille täystuhon päännousemasieni siementyy, niin se on sitten hallelujjaa jos sillä laukaisulaitteet peukalonpainaman päässä sijaitsevat.
30.4.2020 torstai
Viimeistä jaksoa vaille jaksoin vakoojatrillerin katsoa. Klo oli ½2 kun rupesin nukkumaan.
Unessa olin humpalla. Meitä oli suuren tanssisalin parketilla vain kaksi paria joiden oli pysyttävä kaukana toisistaan. Myös toistensa kasvoista. Naista (Mirkku) pitelin minäkin polvitaipeista niin, että hänen alaspäin roikkuvan päänsä hiukset hipoivat lattiaa kun kierrettiin helevetinmoista kyytiä ympäri lavaa. Orkesteria ei ollut, mutta musiikkia tulvi joka puolelta. Tai sitten se soi omassa päässä. Humppaa se oli ainakin aluksi.
Kyllä kai sitä humpalle jo kaipailee, mutta ei ainakaan ennen elokuuta näillä näkymin piäse.
Sarjakuvastrippi B.Virtasen piirtäjällä I.Heilällä täytyy olla täyssadistinen alterego sillä muuten ei voi selittää sitä kekseliäisyyden määrää, jolla hän piirroshahmoaan kurittaa. Tosin wikibedian kuvaukset sarjakuvataiteilijasta itsestään eivät tätä ajatusta tue.
Ehkä mielikuvitusvirtanen pelasti piirtäjänsä kohdistamasta mielensä syvyyksissä piilevää sadismia konkreettisiin kohteisiin elämässään?
Hitlerkin olisi siis saanut onnistua taidemaalarin haaveissaan. Mesenaatit ovat nukkuneet, tai hyörivät vain (mm) Picasson ympärillä joka hänkään ei terveen papereita elämäkertojen perusteella arvioituna saisi. Tai kun katsoo kuvaa Guernica-maalauksesta.
Hollywoodin kauhukabinetista, sieltä käsikirjoittajien ja ohjaajien puolelta ne vasta mielipuolet löytyvät.
J oli saanut Treella diblomi-insinöörin opinnot päätökseen ja todistus siitä on plakkarissa. Peukutin jo Fb:n sivulla, mutta E piirtää vielä kortin sitä varten. J oli 17 v. kun tuli Suomeen Kongosta Ruandan pakolaisleirin kautta.
Kun olen saanut seurata vuosien ajan hänen kouluttautumistaan ja työharjoittelupaikkojaan ulkomaita myöten, niin voin kyllä sanoa, etten tunne henkilökohtaisesti ketään muuta yhtä lahjakasta kaveria kuin J.
Tänään lähden Vinhan kanssa vapunseuduksi Um. Poikia houkuttelin mukaan, mutta eipä ne enää sinne halua lähteä.
Nyt kokoamaan työkaluja ja kaupassa ynnä muuta. Pojille on eilistä risottoa. E voi tehdä kanafileistä jotain jos ei riitä. Keittää vaikka potut. Aamuksi oli jo ohrapuuroa jonkakaltaisella, tai korkeintaan kourallisella riisiä niin moni planeetan lapsi saa päivänsä pärjätä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti