torstai 23. toukokuuta 2019

Toukokuuta pätkittäin

12.5.2019 sunnuntai


...eli vielä ollaan hämäränsiivun verran äitienpvn puolella kun petilleni tiällä Unimäessä asetuin. Tulin iltapvllä, 12 astetta lämmintä, sisällä viileämpää. Lämmitin vähän uunia ja hellaa. Keitin kahvit.

Käkien kukuntaa jo monelta suunnalta.

Kävin pitkän, monipolvisen lenkin metsässä ja metsäautotiellä Vinhan kanssa. Unipuron takaa, eli Uniahon kumpareelta löytyi koppelon pesä. Oli se hieno löytö! Koiran eksyttäminen munia (7) täynnä olevalta pesäkupuralta onnistui huijaamalla. Löydettiin rajalta vielä sekin alue, jossa metsot olivat telekunneet koppelon munintaan johtanutta soidintaan. Oli paskoja, höyheniä, sulkia ja sammaltakin kääntynyt suonlaidan lahokantojen neniltä. Eli niillä paikkeilla, jossa kävin kameran kanssa vapun seutuun kun lunta oli vielä maassa.

Metsot ovat siis tulleet yli 40 vuotta kestäneestä evakostaan takaisin samoille hehtaareille kuin mistä silloinen aukkohakkuu ne karkotti!

Isä joskus harvensi mustia punakulmia ruokatarpeiksi. Muistan olleeni mukana muutamankin kerran. Kun lähestyttiin soidinpaikkaa, isä kuiskasi suupielestään: "Kun mehto hijjoo niin sillon kolome loekkaa eekä ennen liikahustakaan, ennen kun sama hijonta alakaa uuvestaan."

Metsoja oli soidinpaikat turvoksissa ja meillä nälkä. Pari-kolmekin ammuttua metsoa saattoi roikkua ison kuusen alaoksassa kaivonkorvella. Äiti ne siitä sitten höyhenistään lokkasi, mursi siivet ensimmäisestä nivelestään, sitoi ne jännesuikaleilla yhteen ja laittoi orteen koska niillä oli hyvä laasta pöydältä leivänmurut, jauhot, ja toimipa joku siipi pullasutinakin.

Jäniksenkäpälän ohella käytettiin metsonsiipiä myös veneentervauksessa pensselinä. Höyhenistä pehmeimmät käytettiin tyynyjen ja patjojen täytteinä, jalat, pään ja luut söi koira. Kivipiira ja sydän olivat herkkupaloja joita jokainen metsästi halulla padasta lautaselleen. Linnusta ei pois heitetty oikeastaan kuin suolet. Jopa ukkometson komean pyrstön sulat otettiin talteen ja aina niille jotain käyttöä löytyi. Jos ei muuta, niin väkerrettiin leikkeihimme intiaanipäähineitä.

Höyhenistä paljaaksi lokattuun linnunpintaan jäi aina untuvakerrosta ja joitakin sulkien kyniä jotka sitten kärvennettiin pyykkipadan sijalla ulkotulilla tai uunin hiilloksella. Sitten lihat pataan ja suolaläskisiivuja sekaan, keitinpotut höysteeksi. Jos kaikki perheen yksitoista jäsentä olivat pikkuiseen tupaan ahtautuneet, ei siinä 3-4 kiloinenkaan ukkometso kauaa pöydänrenkkanalle nostetussa padassa lihaisia luitaan enää hauduttanut. Hyvä jos kaikille riitti.

Tuli nyt sitten mieleen sekin kerta, kun vietiin yksi metsokukko Juhanilaan. Isä sitoi sen viholaissäkissä mopon takapaksille ja nosti minut istumaan päälle.

 Metsonpesän löytyminen on tämän kevään paras juttu.
13.5.2019 muanantae

Harvensin metsänlaidan vanhimpia leppiä ja lahosydämisiä koivuja 12 kpletta nurin, katkoin muutaman metrin mittaisiksi pölleiksi ja kannoin saunan luo jossa ne kurnuttelen pölkyiksi, halon ja laitan pinoon kuivumaan. Onpahan saunanlämmityspuut sitten turvattu tälläkin tontilla.

Vasen olkapää vihoittelee edelleen eikä taakkojen kantaminen ainakaan parannukseksi liene. Kiertäjänkalvosin lienee pahastikin muutama viikko sitten revähtänyt, mutta senpä takia ei kannata lääkäriä vaivata kun ei sille mitään voi tehdä. Siinäpähän on sitkistymässä ja kipu lakkaa aikanaan tahi sitten kroonistuu ja loppuelämä on yhtä helevettiä olokapiäkipujen takia. Tahtoo olla öisin jo nyt. Niihin on kyllä koskenut niin kauan kuin muistan, mutta kummasti kipuihinkin tottuu kuin korvien soimiseen. Polvinivelten rikko huolettaa ehkä eniten. Jalat jos menee alta, niin sitten joudan kyllä elämänreissuni viimeiselle laavulle ja päätösnokikahveille yhtäkyytiä.

Niskaakin pakottaa ja paskaa nikottaa!

Pääskyt saapuivat!
14.5.2019 tiistai

JH ajoi läskipyörällä ohitse. Pysähtyi jututtamaan. Oltiin aikoinaan kansakoulun 4-6 luokilla yhtäaikaa. Oli puhetta hänen isästään Arvosta. Jostain syystä muistan sen miehen erittäin hyvin vaikka en koskaan enemmälti ole ollut hänen kanssaan tekemisissä. On edelleen elossa eli on kahdeksankympin korvilla hän.

Saunanpilkkeitä tuli 2-3 kuutiota. Ne ovat nyt suht siistissä pinossa. Nostelin päälle peltiä sateensuojaksi.

Laitoin Vinhan volisemaan juoksulankaan ja kävin katsomassa koppelonpesän. Ajattelin, että jos saan hautojasta valokuvaa ja videota otetuksi, mutta en niin hiljaa päässyt risukossa lähestymään etteikö se olisi hiiviskelijää kuullut ja pasahti lentoon ennen kuin ennätin kameran laukaisinta hipaista. Nyt pesässä oli jo 8 munaa. Enää ei passaa akkamehtoo häiritä että haudonta onnistuu. Täytyy rauhoittaa pesän lähellä olevien tuulenkaatojen haloiksihakkuutkin. Voi vitsi, että on hyvä mieli tuosta pesinnästä!

15.5.2019 keskiviikko

Viileitä ovat yöt edelleen, auringon noustessa mittarissa 2 astetta lämmintä. Haudutin hellan lämmössä kaurapuuron ja keitin kananmunia. Kävin metsätielenkillä koiran kanssa. Kurjet huusivat Karisuolla ja joutsenet Keyrityn lahdilla.

Koska ikikuusikot on ympäristöstä hakattu viime vuosikymmeninä, niin nyt Keyritty näkyy Unimäkeenkin kun kiipeää katolle. Kävin korjaamassa piipunhattua ja istuksin katonharjalla jonkun aikaa katselemassa. Pääskyset sujahtelivat hermostuneena ympärilläni ja västäräkkikin kävi ihmettelemässä.

Aamupuurot syöty, Vinha ruokittu ja kytketty juoksunaruun, vettä sankollinen ulottuville. Lähden pistäytymään Kuopiossa.

Iltasella myöhällä

Kuopioreissulla alkoi särkeä päätä aivan perkeleellisesti. Tulin jotain 14 aikaan pois ja nukuin pari tuntia sohvalla. Helpotti se sitten, mutta on vieläkin aika tohjo olo. Kävin velipoikia katsomassa Siilissä. Siellä he tössöttivät kuten ennekin. J:n virtsaongelma on korjaantunut eikä ollut enää katetria. Silminnähtävä vanhuus on kehoon hiipinyt, mutta mieli ei 7-10 vuotiaan tasosta ole liikahdellut. Kehitysvammaisuus taitaa olla ainut olomuoto jossa ihminen pysyy lapsena koko elämänsä. Ruumis lahoaa, mutta mitäs sen on väliä kun sitä ei tajua murehtia.

Reissun tuloksena laatikollinen valokuvia, rispaantuneita muistivihkoja ja muutamat saksankieliset kalenterit joissa suttaantuneita merkintöjä kaikilla lehdillä. "Tuntematon Helena" antoi myös muistitikun johon sanoi tallentaneensa asioita, jotka liittyvät jäsenkatoa potevan sukunsa vaiettuun salaisuuteen. Ennen pötkölleen rupeamista penkaisin laatikkoa sen verran, että näin sitten unta kauhistuneesta pojasta, joka juoksi karkuun pääkallomiestä ja koiralaumaa. Oli kuin olisin itse ollut tuo poika. Tai siis unessa olinkin vaikka olin muka syrjästä vain katsovinani. Maailma painajaisenpoikasessa oli yhtä törröttävää savupiippu- ja tiilimurskamaisemaa, savuavia raunioita, romua ja riekaleiksi räjäyteltyä rautaa.

Toistin "TH:lle" jälleen lupaukseni olla käsittelemättä asiaamme lyhyttä merkintää lukuunottamatta, eikähän tämäkään mikään pakko olisi. Voisin jättää kaiken vain omiin vihkoihini ajanhomeen kasvualustaksi. Julkisenkin kirjoittamistarpeen hillitsemisen on kyllä ylen vaikeaa kun vähänkin aloittaa. Mutta luvattu mikä luvattu. Asian käsittämiseksi ja hyväksymiseksi täytyy vain itsensä mielen kanssa tehdä vähän töitä. Antaa ajan kulua, kuten se on kulunut asiaan liittyneiden, jo vainajoituneidenkin kohdalla.

Minnehän piilottaisin harvinaisen "saaliini"? Referointiin menee vuosi tai pari tai loppuikä kun saksaakaan en taida; osa kalentereiden merkinnöistä on germaniaa. Äkkivilkaisulla pv-kirjat ovat selkeää suomea, tosin muste on valunut jo kirjoitusvaiheessa suttuisiksi kyyneleiksi useilla sivuilla kuin sateessa olisi tuhrattu. Valokuvat ovat erinomaisen mielenkiintoisia, niitä on varmasti sata tai kaksi.

Miten "TH" uskalsikaan luottaa nämä mulle? Osaanko olla tuon luottamuksen arvoinen kun joku alkaa kysellä kuitenkin?

Miksipä en osaisi. Eräiden medioiden suuntaan inhoni on niin suuri, että vaikka rahaa tarvitsisinkin, niin niille en myisi riviäkään tästä aineistosta. Ennen vaikka lämmitän saunankiukaan niillä.

Itsekseni tässä nyt vain mietin, että kuinka mihinkään suuresti vaikuttamattomat kirjoittamisetkin saattavat ihmisen osuttaa.

Kun sain luetuksi Mauno Jokipiin Panttipataljoonan, otin uudestaan tarkasteluun André Swandströmin Hakaristinritarit. Sopivasti tälle illalle aukeaa sieltä eteeni kertomus Pirhosesta joka on kertomansa mukaan haudannut elävältä venälaisen sotavangin Ontrosenvaarassa elokuussa 1944, eli samassa kuussa, kun isäni haavoittui siellä. Olisipa tämä perehtyminen näihin asioihin ollut ajankohtainen jo silloin, kun isä oli elossa, eli ennen vuotta 1982! Miten olisikaan isän pasianssinpeluu hetkeksi keskeytynyt Simonsalossa kun olisin kaiken tämän tavaran kanssa astellut tupaan ja alkanut kysellä hänen käsitystään aiheesta. Ja että tutustuiko vaikkapa tähän SS-Pirhoseen siellä Ontrosessa.

Harmittaa olla myöhässä, mutta niin kai kaikki me, joilla nuoruus oli kaikkea muuta, kuin historian penkomista. Lähi-sellaisenkaan. Voe isä kuinka minä sinua kaipaankaan keskustelemaan kanssani kun itse olen jo vanhempi kuin sinä kuollessasi! Ja entä äet! Mitähän vastaisitkaan kun "tällä järjellä" kysyisin SS-Väinöstä?
16.5.2019 torstai

Aamupvllä pieksin ensimmäiset kaksi lähituulenkaatopetäjät metsään pinoon. Huomenna hakkaan haloiksi kolmannenkin ja kannan samaan pinoon vaikka se onkin n. 45 metrin päässä. Tulee niistä, 43 vuotiaista, tukkikokoon jo turvonneista puista varmaan 4-5 kuutiota. 

2 leppälintupariskoa on pesiytynyt pönttöihin. Toinen parisko valtasi tiaisilta ja kirjosiepoilta petäjäpöntön ja toinen kaivon luota lepässä olevan. Petäjässä pesivän uroksen päälaki on valkea, kaivolla olevalla vain ohimot. Punarintojakin on useampi pari sillä näin niitä kompostin luona ja halkopinossa vilahtelemassa yhtäaikaa moniaita.

Sinitiaset ottivat huussikuusen ja pihakoivun uudet pöntöt, talitiaiset kaksi leppäpönttöä ja kantopöntön. Lie kirjosieppojen valtauksia kaikki muut. Uunilinnunkin näin. Kaivoin sille kivipesän kellarinrintuuseen maansisään, mutta tuskin se sinne tälle pesintäkaudelle eksyy. Ehkä se pesii G:n kanssa pari vuotta sitten kokoamassani metsänrajan kivirauniossa? Saunanpäädyn lintujen "rivitalossa" asuu yhdessä osakkeessa kirjosieppo. Pitkien seipäiden nenissä olevien pönttöjen asujista ei ole vielä varmuutta.

Pääskyistä on runsaudenpula. Ne eivät taida mahtua räystäiden alle kun katselevat aitan ja halkokatoksen sisältäkin pesäpaikkoja. Västäräkki pesii varmaan jo kolmattakymmentä kesäänsä kuistinkaton ja seinän liitoskohtaan jääneessa, suojaisessa kolossa. Ei sama parisko tietenkään, mutta sukua ehkä. On niillä väistämättä muuallakin tässä pihapiirissä  pesiä, mutta vaatisi alituisen tarkkailun, että huomaisi, missä niitä on.

Kerttusia, pajulintuja, punatulkkuja, urpiaisia, vihervarpusia, peippoja... voi että lajikirjo on runsas tällä tontilla. Arvelen, että syynä niiden viihtymiseen on "antaa kaikkien kukkien kukkia"-asenteeni; pusikot ja kaikenlaista heinää pukkaava maasto.

Ei tule kaikkien mieleen sekään, kuinka tärkeä kasvi vihattu paju on keväällä ensimmäiseksi herääville kimalaisille. Niiden kukisthan ne ensimmäiset elämäneliksiirinsä imukärsiinsä horaisevat. Eikä tätä pajukoissa viihtyvää pikkulintufaunaa olisi ilman niitä.

Mustarastaille (muillekin rastaille) on kasvimaa tärkeä paikka. Ne eivät niinkään tongi muokatulla alalla vaan istutuspenkkien rintuuksissa joiden karikkeista ne näyttävät helpoiten kääräisevän matoa nokkaansa. Mustarastas meinasi pesiä tuohon katoskötökseen jonka tulen purkamaan pois. Hätistelin pesätarpeita betonimyllyn suulle asettelevan mustiksen muutaman kerran pois, niin ei sitä nyt ole näkynyt. Vähän turhan  iso pesä linnulle ja jos satun katoksesta jotain tarvekalua muutakin ottamaan, saattaa pesintä kärsiä sitten, kun se on myöhäistä. Toisaalta olisihan se ollut hienoa seurattavaa noin helpossa paikassa... perhana kun tein tuon karkotuksen ajattelematta asiaa vaikka hakkuupölkyn nenässä istuen muutamat tovit!

Taivaanjäärä pesii eräässä mättäässä metsänrajassa. Mätäs näkyy ikkunasta, mutta Vinha ei ole sitä hoksannut.

Kyyt ovat myös aktivoituneet pihaan. On niissä Vinhalla vahtiminen. Viisi eri käärmettä eri kulmilla oli tänään. Saavat helposti myyräpaistin kun niitäkin vilistää päntiönään pihan poikki ristiin rastiin. Yksi musta käärme sähisi mullekin kun istuin huussissa, mutta luikersi piiloon kun kopsautin kuivikekauhalla seinään. On ne hienoja eläimiä käärmeetkin, ja uskomatonta, kuinka kaikki lapsuudessa koettu kyykammo on pyyhkiytynyt muistista tyyten pois ihan vain niiden elelyä tarkkailemalla ja niiden olemassaolon hyväksymällä. Jopa sen mahdollisuuden, että saattavat puraistakin jos hännälle astun. Siinä olisi maahanmuutto"kriittisillekin" synonyymia päättömälle rasismilleen.

Saunaa lämmitellessä kävin muutaman tuulenkaatokuusen halkaisemassa. Jospa niistä vaikka saunankuistille lattialankut... lopetin raahaamisen ja pihaan kärräämisen kun klo on 22. Meen saunaan hauduttamaan kipeää ruppiani ja sen jälkeen varmaan nukahdan välttömästi Swandströmin kirjan avattuani.
17.5.2019 perjantai

Heräsin neljältä. Laskin vasta silloin Vinhan sisälle. Oli yön juoksunarussa kiinni. Jälleen aamukahvi- ja puuroasetelma elämän uuden auringonnousun kunniaksi. Paikat kipeinä, kädet sormia myöten juilivana. Mutta tunteepahan, mitä elämä on! Onneksi ei päätä särje, sitä ei meinaa tolkku kestää.

Kusella käydessä näin mukavan kohtaamisen: sinitianen (uros?) lennähti koivupöntön lähelle puunoksalle ja "vislasi", samassa pöntöstä syöksähti sen parisko (naaras?) ja vislaaja työnsi sen nokkaan melkoisen läjän hyönteisiä jokta nälkäinen hotkaisi kupuunsa. Naaras kipaisi sitten välittömästi pönttöön takaisin jatkamaan haudontahommiaan.

Jos asuisin 40. vuottani Tampereella Koivistonkylän kadunpuoleisessa osakkeessa edelleen, en olisi tätäkään näkyä kokenut. Eivätkä koe maapallon kerrostalojen miljardit asukit mahdollisesti milloinkaan joten eivät myöskään voi ymmärtää, miksi tuo näky niin munaskuita myöten voi jotakuta sykähdyttää. Parvekkeelle tupakalle ja takaisin olohuoneen sohvalle käy monen kaupunkiasukkaan aamuinen polku. Hirvittää ajatuskin!

Iltasella

Taas on aherrettu päivä. Pätkin sen yhden tuulenkaatopetäjän ja yhden pienenmmän kuusen uunihalon mittaisiksi pölkyiksi ja raahasin ne yksi kerrallaan (latvaosaa useampi) eilen tehdyn halkopinon luokse jossa pirstoin ne kappaleiksi. Matkaa oli siis 45 metriä jonka tein edestakaisin 22 kertaa joten alkulämmittelyä tuli ihan tuosta vain melkein kilometrin verran taakan kanssa.

Kuntosalit kuulostavat tältä pohjalta naurettavilta paikoilta kun siellä uurastaessa ovat vain mahdolliset lihakset notkistuneet ja patvineet, mutta mitään pinoon pantavaa ei runsaasta energiantuhlauksesta huolimatta ole kuitenkaan syntynyt. Mieluummin kyllä katselen 1,5 x 6 x 0.60 = 5.5 m3 halkopinoa kuin iän myötä raihnistuvaa, väkisin laitteissa jännitettyä ruppiani peilistä.

Ja näin puhuu tämän päivän lopuksi Zarathustra (Nietzsche):

"Oi yksinäisyys! Yksinäisyys minun kotini! Liian kauan olen elänyt villinä villeillä kaukomailla palatakseni luoksesi, kotiini, ilman kyyneleitä!

Heristä minulle nyt sormeasi niin kuin äidit heristävät, hymyile minulle niin kuin äidit hymyilevät; sano minulle nyt: Ja kuka olet se, joka kerran myrskysi pois luotani kuin myrskytuuli? -joka lähtiessään huusi: Liian kauan olen istunut yksinäisyyteni kanssa, ja siinä istuessa olen unohtanut, miten pysyä vaiti! Senkö olet nyt oppinut?"
18.5.2019 lauantai

Olin aamulla varhain jälleen ylhäällä. Puurojen ja kahvien jälkeen läksin Villelän polun varteen kaatuneita petäjiä pienimään, mutta eihän siitä mitään tullut kun löytyi toinen koppelon pesä heti polun suulta pienen kuusen alta, n. 70 m päässä mökin portailta. Oli kyllä jo koiran kanssa kuljettu muutama kerta siitä ohitse, mutta nyt tein yhden ainoan sivuaskeleen polulta ja hautoja losahti polvea hipaisten lentoon, että melkein sydän pysähtyi säikähdyksestä. Oli siinä Vinhan kanssa hommat taas, että sain sen eksytettyä, ettei hoksannut niitä seitsemää munaa pesäkupurasta.

Nyt täytyy antaa noidenkin tuulenkaatojen levätä kuntteikossa haudonnan ajan ja vahdittava, ettei Vinha mene siihen suuntaankaan vainukuonoilemaan.

Uskomattoman tuntuisia nämä metsonpesäelämykset!

Vaikka metsästysviettini on tyyten sammunut, näen metsojen palaamisessa pienen pienen toivonpilkahduksen maapallon suhteen, ja se on synkkyyteen taipuvaisessa mielenlaadussani merkittävä valonkajo.

Kosmologi, professori Esko Valtaoja oikein kohosi istuimellaan kun hihkaisi haastattelussa, että ei kai me (ihmislaji) tähän kehitysvaiheeseen jäädä! Ettäkö maapallo olisi lajimme laajentumisen rajaama! EV:n haastattelun asiayhteys ja pitempi perustelu liittyi avaruuteen muuttamiskenaarioihin joita tiedeyhteisöt vakavissaan ovat tutkineet jo kauan aikaa (1700-luvulta alkaen) ja nyt, kun tekniikka on kehittynyt näihin älyttömyyyksiin jossa nyt ollaan, on pienen koeyhteisön lähettäminen avaruuden asumukseen "vain ajan kysymys".

Esko Valtaojan avaruudessa sijaitsevan lisäelintilautopiaan uskominen on verrattavissa intoon, jolla herrarodulle (kansallissosialistit) alettiin haalia elintilaa ensin Euroopasta ja sitten idästä. Ei silloinkaan mietitty muuta, kuin tiettyjen ominaisuuksien omaavien lajin edustajien lisääntyvän ja täyttävän maan.

Ei avaruuden rajoille perustettaviin (aikomus/suunnitelmat) siviilisaatioihinkaan tulla huolimaan kuin "arjalaisia", eli parasta ainesta ihmismassasta. Lopullinen valikointikin tapahtuu vasta avaruuteen lähtevillä asemilla. Sitä ennen maapallon kansalaisia valmistellaan Esko Valtaojan kaltaisilla "profeetoilla" ja tiedeyhteisöjen teknisten innovaatioiden keksijöillä joilla ei yhteyksiä enää luonnon monipuolisuuteen enää ole. Sitten vain väestöä kehoitetaan kokoamaan niukka varustereppu ja jättämään asujaimistonsa sekä saapumaan tiettyyn päivämäärään mennessä kyydityspaikoille, asemille ja aidatuille alueille jossa parhaan aneksen litviikki tehdään. Aivan kuten natsit tekivät juutalaisille kun heistä koottuja laumoja alettiin junailla keskitysleireihin. Tulevaisuuden ihmislihan siirrossa tämä kaikki tapahtuu kauniitten puheilla, ei "rausch! rausch! -huutojen säestämänä ja pyssynpiipuilla päitä murskaten.

Pulloissakohan ne kevään tuoksut ja linnunlaulut sinne avaruuden utoopioihin rahtaavat?

Mitä maapallolle tekevät jo nämä suunnitelmat ja koeasemien rakentelu?

Jo tieto siitä, että meitä on maapallolla 7,5 miljardia ja siitä pitäisi avaruusasemien asukkaiden valinta tehdä pitäen mielessä kovien koulujen kautta opitut, eettiset periaatteet, että jokainen ihminen on tasa-arvoinen, niin siihen tulee ne haaveet tyssäämään.

Kuvitellaanpas, että järkevyyden rajoissa olisi mahdollista valita avaruuteen lennätettäväksi sama lukumäärä ihmisiä kuin mitä tapettiin toisessa maailmansodassa (62 milj.) niin sekin on vain hippunen teknisen kehityksen raiskaamalle ja syömälle, loppuaan kituvalle planeetalle jäävistä miljardeista ihmisistä.

Jos joskus olisi vielä mahdollista Marsiin saakka lajimme edustajia kuljettaa, niin mikä mieli siihenkin sitten sisältyisi sillä eihän miljardien vuosien aikana evoluution kauniiksi muovaaman, mutta lyhyen ajan kuluessa yhden lajin raiskaaman, muoviin käärityn Maa-planeetan malli muuttuisi kuin koskemattoman kivierämaan katseluksi ja elottoman "jalo"metallin tonkimiseksi, että akuissa virta kulkisi.

Koska en voinut metsään mennäkään niin aloitin saunanedustan siivouksen joka johti siihen, että katkoin törröttävät koristehirret nurkalle poikki, kaivelin kuistinkohdan hiekan tasaiseksi ja tein vasat niistä hirsistä, jotka veistosta jäivät tähteeksi (jäi vielä 4 järeää jytkälettä nurmelle pötköttämmään). Kävin hakemassa tuulenkatokuusia tienvarresta jotka halkaisin jo metsässä 3,5 metrisiksi, mutta ei niistä m.sahalla saa suoraa ja siistiä jälkeä mitenkään. Ja koska ne ovat tuulekaatoja, ja muutamat ovat olleet jo kolmisen vuotta kaarelle jännityksessä niin halkaistessa puolikkaiden päät kääntyvät erilleen kuin nakkimakkaran viillot paistinpannulla.

Klo on jo 17. Käyn saunassa ja lähden Ilveksen avajaisiin. Nythän se on tutkittu juttu: Tanssin sanotaan olevan hyväksi mielenterveydelle.
19.5.2019 sunnuntai

Mukavat humpallukset Ilveksellä. Koheniko mielenterveys niin siihen en osaa sanoa. Suonenvedosta sain kyllä hieman aamuyöstä kärsiä. Kampesin petistä jo kuuden jälkeen taivastelemaan kesäaamuntuntua maisemassa.

Kasvimaan kääntämistä ja juurimista. Naksuttajien toukkiakin keräsin pois vaikka on se melko turhaa touhua. Kuoriaisia vilistää koko ajan munimaan uutta. Linnut lienevät tehokkain apu niiden harvennuksessa.

Syömäpottua istutin viime kesäiselle avomaankurkun paikalle. Jäi vielä yksi ala, johon voisi tuoda tavallisen sipulin istukkaat. Niitä ei nyt mukaan tullut.
20.5.2019 maanantai

Oranssipää lintu ikkunan alla. Ei se punavarpunenkaan ole. En tunnista suoralta käeltä, mutta varpuslintuihin se nokasta päätellen kuuluu.

Tuomi kukkii. Hipistelee vettä pienesti. Yöllä taisi rummuuttaa lujemminkin kun on sormenmitan syvyydeltä multa porkkanapenkissä märkää.

Porkkanaa, punajuurta ja punasipulit istutin. Pottupellon paikalle laitan mansikkaa kunhan saan taimia jostain. 100 tainta siihen mahtuu. Tekisi mieli kokeilla vanerikatteen kanssa. Rasiaporalla vain rieät ja niihin taimet. Mutta sekundanakin halvin kuuden millin havuvaneri maksaa ainakin 7 € neliö.

Saunaa lämmitelelssä sahasin ja kannoin pilkepöllejä kärryn täyteen tienvarren tuulenkaadoista. En pilko niitä valmiiksi vaan usutan kotona pojat kirveenvarteen. Hakkaavat vaikka yhden pölkyn illassa jos eivät enempää jaksa. Kolmisenkymmentä niitä on, paksuimmat läpimitaltaan puolimetrisiä.

Olokapiähän koskoo pistävästi.

Sonjan porukka toi sankollisen särkiä kompostiin ja kaksi suurta lahnanlinttiä jotka savustin. Ei nuo kovin kaksisia maultaan ole. Järvikalan mutainen maku on alkanut tympiä, paitsi kuhan, siian ja muikun.

Kärry olisi siis lastattu, saunonutkin olen, mutta kello on jo 23 niin en jaksa lähteä ajamaan.
21.5.2019 tiistai

Mustikka kovasti kukassa. Pölyttäjiä runsaasti. Hallanpelko seuraavaksi alkaa vaivata.

Aamulla touhusin Unimäessä vielä kaikenlaista. Olin täällä Knissa puolen päivän jälkeen.
Unimäkipyykkiä kaksi koneellista, ja kaksi täältä. Ulkona ehättivät kuivahtaa ennen sadetta.

Tontin nurkalta pitäisi kaataa yksi isohko koivu kun sen tyvin on puoleenväliin saakka laho. Se saattaa kovalla pohjoistuulella jytkähtää Piipposten varastoa päin ja sitten sitä liemessä niiden kanssa ollaan kun muutenkin on tulehtuneet välit olleet jo monta vuotta. Syyt ovat typeriä kuten ihmisten välisissä riidoissa miltei poikkeuksetta. Toisaalta minun olisi pitänyt panna välit poikki heti eräiden rasistisiin kommenteihin päättyneiden vitsailujen jälkeen. Ahdistavaa ajatella piensieluisten motiiveja ihmissuhteiden ylläpidon "kannattavuudelle".

Valokuvauksesta luin jutun. Aiheesta ei kyllä kannattaisi enää juttuja sen enempää kuin kuvitustakaan tehdä. Enää ei ymmärretä edes sitä, että valokuvauksen kohde, esimerkiksi luonto, on paljon arvokkaampi kuin siitä otettu valokuva. Tämä järkyttävä arvomaailman romahdus korostuu, kun valokuvaa ja sen "ymmärtämistä" (arviointia) varten käydänn vuositolkulla kouluja, mutta kohteesta, sammakosta, kotkasta, pöllöstä, karhusta, maisemasta ei syvempää ymmärrystä edes haluta hankkia. Saatika, kuinka kauan evoluutiolla on aikaa kulunut hämähäkin kehitykseen. Ihmisen luoman tekniikan kehitys on tuskin havaittava viiru evoluutiokäyrässä, mutta sen aiheuttama tuho pian ja ihan kohta totaalinen.

Itse en osaa valokuvata. Otan huonoja kuvia koska en välitä niiden asetelmallisuuksista, teknisesti säädeltävissä olevasta "valkotasapainosta" tai "värikylläisyydestä", tai ylipäätään mistään mitä valokuvassa näkyy, tai pitäisi näkyä. Ammattilaisten ottamat valokuvat kiinnostavat vähiten.

Omissa blogeissani oleville kuville en anna mitään arvoa, vain niiden kohteet ovat olleet tärkeitä ja ovat senkin jälkeen kun valokuva on jo unohtunut. Väriläiskiähän kuvat vain ovat tylsien ja pitkien jaaritusteni seassa, mutta silläkään ei ole mitään väliä. En ajattele lukijoita, en selailijoita, en ketään näitä sivuja täyttäessäni. Joskus mielessä häivähtää alakuloinen ajatuksenpätkä internetin äärettömyydestä jolle kaikki kelpaa ja hukkuu tekemättä pilkkuakaan historiankirjoitukseen erillisenä merkityksenä.

Lapset sitten aikanaan tonkivat (jos tonkivat) tekstikompostikasojani ja ihmettelevät (jos ihmettelevät), että onpas se iskä viittinyt... Tai oikeastaan se on täysi arvoitus, mitä läheisinkään ihminen jälkikäteen ikävöidessään kykenee ajattelemaan; aiheuttaako lohtua vai lohduttomuutta.


G toi enkunkokeen allekirjoitettavakseni. Tietää jo, että todistuksessakin se on kymppi kuten myös äidinkielessä ja ehkä matikassakin. Luultavasti mikään aine ei mene alle ysin. Oli saanut lukudiblominkin suoritettua ja ylimääräisenä sanoi lukeneensa hyllystäni John Steinbeckin Helmen. Kuulustelin kirjan juonta vähän joka todisti, että luettu on. Lämmittää tämäkin rinnanalusta kaiken liiallisen kännykänkäyttöhuolien keskellä.

P:lla voi äidinkielessä olla kasi, muuten ysiä ja kymppejä. E:n lukiosta ei todistusta tule, mutta Wilmasta vaklatun tiedon mukaan miehen koenumerot pyörivät kasin, ysin ja kympin tienoilla. Yhteiskuntaopista on ollut yksi lyhyt kurssi ja sen koe on mennyt heikoiten, eli seiska siitä. Poika suunnittelee arkkitehtiopintoja lukion jälkeen. Välillä oli liikuntatieteellinen ja joku muukin, mutta ehkä suunnitelmat tarkentuvat sitä mukaa kun kirjoituksista vuoden päästä selviytyy.
22.5.2019 keskiviikko

Tontinnurkkauksen vioittunut koivu on nyt nurin, karsittu ja pätkitty. Tyveltä puoleenväliin saakka sahatut paksummat pölkyt pilkoin jo pieniksi, loppujen kimpussa saavat pojat opetella kirveenkäyttöä.

Koivussa olleen pöntön siirsin viereiseen tuomeen puhdistettuani sen aikaisempien pesijöiden jäljiltä. Onneksi ei ollut vielä siepot kerenneet tälle kesälle munimaan.

Kävin Hommoojalta (Hankkija) kyselemässä mansikantaimien hintoja (10 kpl 5,50 €). Saapuvat vasta ensi viikolla.

Kamala kaivosuutinen Kaunisjoelta Ruotsin puolelta. Siellä kaivosliete on vallannut jänkää laajalti ja kaivosjohtaja Åsa Allan valehtelee haastattelussa päin naamaa, että vähän ne kevättulvat vain ovat padosta ylitse liritelleet. Eivät päästäneet toimittajia ja valokuvaajia tutustumaan syvemmälle kaivosalueeseen vedoten tekosyyhyn yrityssalaisuuksista! Kaivoksen yläpuolelta drooneilla otetut ilmakuvat näyttävät kuitenkin valtavien tuhojen olevan enämpi kuin totta.

Tavalliset ihmiset ovat enempi huolissaan omakotiasujan tontinnurkalla pikkuisen haiskahtelevista komposteista kuin että ajattelisivat täällä Kainuuussakin, kuinka monta tehdasta jo nyt työntää todellisia, koskaan kompostoitumattomia myrkkyjä niin ilmakehiin, maastoon kuin myös ilmakehään. Ja millaisia millonkaan paikkaantumattomia runtuja itse kaivaukset planeettaamme tekevätkään!

Ympäristölle vaarallisia, isoja kaivoksia on tässä lähietäisyydellä tällä hetkellä toiminnassa Mondo Minerals, Terrafame (Talvivaara) ja juuri aukaistu hopeakaivos Silver Sotkamossa. Ja kun ne suunnittelevat vielä sellunkeittämöitä ja muuta raskasta teollisuutta lähiseutujen vesistöjen rannoille niin onpa se biodiversiteetti ainakin niiden osalta tulevaisuudessa turvattu.

Eräänlaista "kaivannaisteollisuutta" edustaa myös turismi (matkailijatyperysten taskuista kaivellaan rahat) jota markkinoidaan Kainuun "puhtaalla luonnolla". Miten se voi enää puhdas olla kun jo yksi ainut ihminen metsään mentyään tekee sellaisen muoviroskajäljen sinne, että mikään ei ole hänen jäljiltään enää entisensä. Saatika että näitä muovilla liputettuja tonttuja lentelee kerosiinia tuprutellen maailmanääristä satojatuhansia vuosittain.

Nyt illasta katsoin ahdistavan elokuvan turvamiehestä turvaamassa rikkaiden henkiä ja omaisuuksia. Elokuvan jälkeen en jaksa enää lukea en kirjoittaa vaikka molempia olisi tarjolla. Luettavani on raskasta eivätkä omat kirjoittamalla tuotetut tekstitkään mielelle ole armollisia.

23.5.2019 torstai

Aamulla vain 5 astetta lämmintä. Tuuli kolakkaa. Lähipäivät ovat kukinnoille kohtalonkysymys. Varsinkin alavien maiden mustikalle.

Tänään koetan lähteä takaisin Unimäkeen.

sunnuntai 12. toukokuuta 2019

Toukokuuta melkein ½:kas

 1.5.2019 keskiviikko

Harmaa päivä. Ei vettä, ei aurinkoa. Vappurastit Vinhan ja Puutarhurin seurana. Museoautojen kokoontumisajot käryyttivät ilmaan sinisinä haikuina leijuvia häkäriekaleita. Rämiseviä autonromuja (seassa toki kiiltäviksi puunattuja ja tuunattujakin) oli kymmeniä ja äitejä ja isiä pienten lasten kanssa ihailemassa katujen varsilla ruosteisena peltikäärmeenä mutkittelevaa letkaa. Kun Nygårdin ohjastama hoppa 1920-luvulta tuprutteli ohitse, aprikoikohan kukaan, että öljyn hyödyntämiskäytön tuossa vaiheessa olisi viimeistään ihmiskunnalla ollut kauaskantoisin idea pysähtyä miettimään vastausta kysymykseen: entä jos  nopeaan toimintaan tähtäävän, öljyiseen energiaan luottavan kehityksen suuntaa ei kyetäkään hallitsemaan?

Se on suurta harhaa, jos joku 2000 luvulla väittää, että on kyetty.

Perinteisempi vapunajatus: Vallankumoukset ovat syöneet aina lapsensa, demokratia tekee saman tylsemmin hampain.

Venezuelassa vallankumouksen uuneihin valmistellaan parhaillaan uusia hannuja ja kerttuja. Siellä tahti onkin ollut kovaa viime vuosikymmeninä. Ja koska se on "lännen ja idän" tahtopiirien ravisteltavana öljyvarojensa vuoksi, epäsovun alustana oleminen saa jatkoa.

Päivän kuunneltavimmat radio-ohjelmat olivat M.A. Nummisen haastattelu (Radio Sisu, Tkh) ja Ylen Kuolan niemimaan luonnonpuistossa tutkijoiden tekemä vaelluskuvaus. Retki tehty 1992 ja ohjelman haastattelu siitä 2008. (Tuntematon Kuolan niemimaa, biologi Erkki Mikkola.)

Telkkarissa ihmismuistin kykyjä kyseenalaistava dokumentti. Prisma: Tarua vai totta?.

Mikähän lie minunkin muistini luotettavuus? Miten suhtautua päiväkirjoihin? Valehteleeko ihminen niissäkin vaikka faktaa on kirjoittavinaan?

2.5.2019 torstai

Tojotanrottelon laittoa kun katsastusastutus ei onnistunut eka kerralla. Raidetangonpään lukitussokan vaihto oli kelju tapaus. Biltemalta hankkimani halpa katalysaattori piti vaihtaa tehottomuutensa takia. Tein reklamaation ko. verkkokauppaan, mutta sieltä joku lukutaidoton pojannuljake vastaili lakonisesti, ettei kuulu takuun piiriin koska on ns. yleismalli. Miksikähän käymätön kampe voi myynnissä olla? Olisi jaksettava viedä tuokin asia kuluttajariidaksi, mutta koska kuluttajaneuvonnan sivut ovat kovin sekavat, en jaksa alkaa sitä selvittämään. Biltemaa en kyllä tule suosittelemaan kenellekään.

Kuinkahan paljon pettymyksiä verkkokaupat asiakkailleen tuottavatkaan? Kirjojen hankinta on suht hyvin onnistunut ja kerran yksien tanssikenkien tilaaminen Kiinasta, ja se eräskin teltta.

Ilmat viilenivät, mutta kyllä sää normaalin rajoissa vielä on jos lapsuuteni aikoihin vertaan. Silloin äitienpäivinäkin vielä kahlattiin sohjolumessa pälveltä pälvelle sierettynein kintuin. Nyt pöljimmät ostavat aamuiltajulkaisuja sen vuoksi, kun niiden telinepöläytykset huutavat takatalven saapuvan ja maan vaipuvan epätoivoon.

Intiaan on luvassa sykloni Fanin riepotusta. Miljoonia on jo siirretty sen tieltä hieman kauemmaksi. Bangladeshin pakolaisleireille myrskyn arvellaan tekevän suurimmat henkilövahingot.

SDP:n kansanedustaja Hussein al-Taee pyysi moneen kertaan anteeksi vuosien takaisia kirjoituksiaan, mutta eihän se politiikassa riitä. Olisi pitänyt olla niin kuin Halla-aho, ettei vedä takaisin rikollisimpiakaan sanomisiaan vaan jatkaa pokerina ääripolitiikantekojaan opetuslasten suudellessa "mestarinsa" korkeaa otsaa ja taputellessa toistensa sikaniskoja. Hussein siis joutui tänään sairaalahoitoon...

Halla-aholaisten pää-äänenkannattajat IS ja IL lietsovat aiheesta suurempaa uutista kuin siitä normaalijärjellä varustettu ihminen saisi. Sille "journalisti"porukalle kaikki tällainen on vain materiaalia, josta enimmät klikkaukset ja myyvimmät otsikot saa helpoiten. Myötäjuoksijoita kaikki tyynni. Tekevät, mutta eivät tiedä, mitä.

 3.5.2019 perjantai

Nyt on Tojotanrottelon papereissa leima. Hinta 99+189+30+72+25+94+34+10=553

Illalla PP:n 60-vuotiskekkereillä.

Sananvapauden päivä ohi. Vappuna mieleen nuljahtanutta mietettä muunnellen ajattelen: Sananvapaus on syönyt lapsensa.

Toistan jo toistettua: Sananvapaus on menettänyt merkityksensä, sen megalomaaninen toteutuminen on tehnyt asiasta merkityksettömän. Nyt ei enempää joukot kuin yksilötkään enää valikoi sanomisiaan sananvapauttaan toteuttaessaan. Sananlevittäjillä on enää näpyttelevät sormet ja järjettömyyksiä suoltava kita, ei aivoja. Saatika että olisivat tutustuneet historiaan, läheiseen eiliseenkään, että sanankäyttöön tulisi viiteitäkin.

Niskapäänsärkyä. Vituttaa se kun laajenee koko kallon alusen tilavuusmittaan.

4.5.2019 lauantai

Yöllä havahduin uneen jossa mielenosoittajan banderolliin oli painettu teksti: Historiallisten tapahtumien uusinnat epäonnistuvat valkokankaalla.

Uni liittyi Chilen 1973 vallankaappauksesta kertovaan Invisible Heroes-draamaan (6 jaksoa) jota yritin illasta ruveta katsomaan, mutta kun päänsärky on niin helevetinmoinen, en kyennyt. Yritin sitä jo aiemmin telkkarista seurata, mutta jokin siinä falskaa, että yritykseksi se jääkin. Katsokoot sellaiset luonteet, joilta tuntosarvet ovat turtuneet.

Hesarista luettu historiakatsauksella taustoitettu Öljyn kirous-juttu. Nämä tosijutut lisäävät uskoa siihen, ettei ihmislajin luotsaama maapallo pelastu enää niin sanottuun tulevaisuuteen. Jotka toivosta lorsaavat eivät kyllä uskalla totuutta silmiin edes vilkaista. Toivo on liian suuriksi kasvaneiden ihmisaivojen paskamaisin källi, sanoisi Vonnegut.

Tulevaisuus ei tietenkään häviä minnekään vaikka almanakkoja ei enää painettaisikaan. Tulevaisuutta ei ole oikeasti koskaan ollut olemassa. Se on kuvitteellinen olotila; ihmislajin luoma paradigma. Hieno eläin susi ei tulevaisuusajatuksia päähänsä päästä, mutta ihminen, joka lukee jo aamusta iltalehtensä, elää huomisensa etukäteen. Samalla kaiken elollisen huomiset.

Päänsärky sekoittaa olemistani edelleen. Ei ole migreeniä vaan juhannuksen jälkeisellä viikolla vuonna 1992 kolarissa vaurioituneen niskanikaman ilkeilyä. Yhtä paha kuin migreeni.
5.5.2019 sunnuntai

Jokohan tämän päivän nimiin päänsärky loittonisi tuntumattomiin?

Populistit elävät epäjärjestyksestä. Ne lisääntyvät kuin kärpäset lehmänläjässä kun järjestys oikein alkaa vinoutua. Vakautta he vihaavat. Se on heille yhtä kuin kuolema.

Kävin pitkän lenkin Vinhan kanssa. Uimarannalla lumessa makaili koskelo. Koira oli sillä kohtaa irti talutuksesta ja melkein otti linnun kiinni ennen kuin se ehätti kömpiä veteen ja läiskytellä lentokiitoon. Sanoin Puutarhurille, että V melkein puri sukulaistasi; hänen äitinsä suku on koskeloita. Se Heikkikin samoja.

Panttipataljoonan sain tahkotuksi jollakin tavalla tajuntaani. Joukkojen ryhmitykset, aikataulut, etapit, suunnitelmat, komentosuhteet ja kartat jäivät käsityskyvyn hämärään, jonnekin ymmärryksen rajamaille. Alkupuolen vapaaehtoispataljoonan kokoamiseen liittyvät seikat ja loppupuolella systeemin hajottaminen olivat selkeää osuutta. Kiinnostavimpia kuitenkin olivat rivimiesten muistiinmerkinnät. Juuri niissä Jokipii on tehnyt ne "omat valintansa" joihin historia vaatii jo oikaisunsa.

Andre Swanström kirjoittaa Hakaristin ritarien (2018) johdannossa mm. näin: "Ongelmalliseksi tilanne muodostuu, jos tutkijan aate alkaa ohjailla tutkimusta niin, että metodologinen ote lipsuu, tulokset värittyvät tai jotain olennaista tietoa jätetään kertomatta. Kuten tässä kirjassa näytän, Mauno Jokipii ajautui Panttipataljoonaa kirjoittaessaan vaarallisille vesille, joilla juuri äsken mainitut karikot vaanivat häntä. Myytin luominen ja maineen ylläpitäminen olivat historioitsijalle urakka, jolla oli hintansa."

 6.5.2019 maanantai

"Tuntematon Helena" langoilla jälleen. Sovittiin tapaaminen Kuopioon. Pyysi vielä uudemman kerran, että jos merkkaan jotain henk.kohtaista muistivihkoihini, niin elä julkista. Vakuutin sen sopivan. Itseni mittaisia (mitättömiä) salaisuuksia olen kantanut mieleni päällä ennenkin eivätkä ne sen kummempia taakkoja ole kuin vaikkapa köyhyys josta ei paljoa ilkiä kirjoitella. Dekkaristia minusta ei tule vaikka tykö tulleesta aiheesta sellaisen voisi taitava kirjoittaja laatiakin.

Kemin "bio"tisletehtaan rakentamissuunnitelmien julkistaminen juuri tähän ajankohtaan, jolloin Suomeen kyhäillään seuraavaa hallitusta, on ollut harkittu teko. Julmimmat, eli biodiversiteetistä piittaamattomimmat lajimme edustajat ovat laskeskelleet, että vaikka persut eivät hallitukseen menisikään, ne toimivat oppositiosta heidän hankkeensa vipuvartena.

Halla-aholaisethan "mestarinsa" suulla ovat ilmoittaneet vähät välittävänsä ympäristöstä, ilmastosta ja vähiten Jussille täysin vieraasta elementistä Suomen metsistä. Vihreät, vaikka menisivätkin hallitukseen, eivät kykene hanketta kaatamaan ja joutuvat sen vuoksi eroamaan kesken hallituskauden vaikka se ei tule auttamaan asiassa mäntykuitusäikeen vertaa.

Demarit vihreiden ja ruotsalaisten kanssa tulevat muuraamaan Kemin tuholaistehtaan sokkeliin muistokäärönsä. Ja sitten lähdetään joukolla hakemaan se marjapensaskin liuoteliemien mausteeksi Linkolaänkyrän Sääksmäen vesakoituneelta palstalta. Pekka Haaviston ne pyytävät kuskiksi ja Brysseliin karanneen Ville Niinistön navikoimaan. Mahdollista on sekin, että Li sijoittaa kaitaisen takamuksensa takimmaiseen penkkiin Sipilän viereen.

7.5.2019 tiistai

Totuuden jälkeisestä ajasta yksi jos toinenkin "asiantuntija" on jotain mieltä. Mitäs se tätä aikaa edeltänyt jakso sisälsi, totuudenko?

Ainoastaan välineet vaihtuvat, valhettelun ylivoimaa ei koskaan nujerreta.

Suuret yhteiskunnalliset, poliittiset ja taloudelliset linjat ovat aina ruusuisilla valheilla piiloon koristeltuja. Kuin tykit, tankit ja tappajakaartit jotka vuodenajasta riippuen suditaan maastoon sulauvuvin värein.

Pienemmätkään linjaukset eivät kestä valheenpaljastuspenkkiin istuttamista. Lähimmät valehtelijat ovat peiliinkatsomista vältteleviä yksityisiä; minä, sinä, me, he te!

8.5.2019 keskiviikko

Hussein Al-taeen kirjoituksia ei tutkita koska ei epäillä rikosta, kertoi poliisi eilen. Trolleja ei tällainen näytä uutisen perään kiinnostavan kuten oli vielä viikko-pari sitten. Samoin on kommentaattoreiden kiinnostus vähäistä espoolaisen bedofiilin hyväksikäyttötapauksessakin, koska onhan hänen persuksensa mitä ilmeisemmin pesunkestävää valkoihoista, suomalaista nahkaa.

9.5.2019 torstai

Näin ahdistavaa unta johon heräsin viiden aikaan aamulla.

Jussi Halla-ahoa ammuttiin keskelle otsaa ja luoti, lävistettyään torilla puhetta pitävän poliitikon ovaalin kallon, jatkoi matkaansa takana hilluvaan mielenosoittajien joukkoon. Jännitin hikeen asti, kaatuuko siitä porukasta vielä joku toinenkin, mutta uni siirtyi siihen, kun näin isän kumartuneena juuri ammutun poliitikon puoleen ja survaisevan puukon hänen kaulaansa josta alkoi suihkuta verta joka otettiin talteen peltisankoon ja joku aloitti leppäkepillä vispaamisen. Seuraavaksi JH-a roikkuikin jo kinkkapuussa kahden tuomen välissä ja isä viilsi ensimmäisen ympäriviillon luisen nilkan valkeaan nahkaan.

Voidaankohan ihminen pidättää ja tuomita unennäkönsä julkisella ylöskirjaamisella kun se käsittelee tunnetun poliitikon murhaamista? Ja koska tämä tyyppi on unennäkijän jo pitkään syvästi inhoama, politiikkansa ja henkilökohtaisten ominaisuuksiensa takia myös pelottava?

Unennäkijähän voi valveilla ollessaankin olla sitä mieltä, että tietyntyyppiset ääripoliitikot, diktaattorinalut, diktaattorit ja Trumpin tai Putinin kaltaiset hallitsijat täytyisi tappaa ennen kuin ne suurempiin vahinkoihin yltävät.

Ennen viimeöistä, todentuntuista unta olen ainoastaan yhden kerran kirjoittanut ylös ajatuksen, että abortoikaa tulevat diktaattorit jo kohdusta.

Tappamalla politiikan tekeminen ei kuitenkaan tervehdy. Tiukalla, demokraattisella syleilyllä saadaan suurempia aikaan äärimielistenkin joukoissa. Se on hidas tie, mutta tulevaisuuteen ei meillä enää mitään kiirettä ole.

Suudellaan siis Jussi Halla-ahon edustama politiikka hengiltä. Ampumalla kuolee vain yksi ihmisen muotoinen solukeskittymä jonka tilalle kyllä tynkkyset ja huhtasaaret nousevat ketterästi. Tekisivät vielä marttyyrin moisesta ja sitten sitä kusiliemissä uitaisiin.

10.5.2019 perjantai

Narrin aamulaulussa Outi sanoi, että jos Viulunsoittaja katolla-musikaalin tekijä olisi saanut kolikon jokaisesta kerrasta kun tuo musikaali on lähtenyt maailmalla soimaan, olisi hän suunnattoman rikas mies.

Jos minäkin saisin vaikka euron jokaisesta lukukerrasta omista kirjoituksistani niin olisi se jollain aikavälillä mukava summa.

Kirjoittamalla ei moni enää maailmassa leipäänsä tienaa. Blogeillakin vain, jos ne käsittelevät muotia, ruokaa tai värikylläsiä kuvia, videoita ja pölhäilyjä, ja sekin vain, jos antaa mainosten vallata tilasta puolet.

Internet on apinanleipäpuu jossa desibeleiltään korkeimmin kirkuvat paviaanit pärjäävät.
 
11.5.2019 lauantai

Mylläsin pari vuotta vanhan kompostikasan käyttöön. Sen päällä kasvatettiin viime kesänä ainoastaan yksi kurpitsa. Levitin osan väkevästä, matoja pursuavasta mustasta mullasta omenapuiden ja marjapensaiden juurille lannoitteeksi, osan nurmikon paikkaukseen ja loput kaavin uuden puutarhajäteauman päälle kompostoimisprosessin sytykkeeksi.

Nyt ovat porkkana, lanttu, nauris ja yksi muutaman metrin mittainen penkki pottua istutettu tänne kaupunkiin. Unimäkeen täytyy päästä kääntämään kasvimaa. En taida sinnekään pottua laittaa kuin rivin verran. Täytyy miettiä, laitanko mansikalle koko vapautuvan alan. Lanttua ja porkkanaa täytyy sinnekin istuttaa. Punajuurtakin, ja sipulia.

Huomiseksi täytekakun teko. Pohjatarpeet paistoin jo alkuviikosta. Laitan yksinkertaiset marmeladi-hillotäytteet, toiseen täytyy poikia varten laittaa pelkkää kinuskia ja kermaa jos kelpaa sittenkään. Ehdotin sillinlientä kostukkeeksi ja paistetut muikut täytteeksi...

Päänsärkyä on edelleen esiintynyt.

12.5.2019 äitienpäivä

Äitienpvropinat. Onhan se kai jo perinteeksi tässäkin huushollissa luonnehdittava kun vanhinkin on 17.

Juicen "Äetiä" luettiin kahvipöydässä.

SUKUPOLVIEN VÄLINEN LIUKU

Äeti ihmettelee
pojanpoikaansa, minun poikaani
mummona liekutellessaan
millaisia vaippoja niillä nykyään onkaan.

Se kertoo, että
minun vaippojani pestiin
kannetulla vedellä
ja huuhdottiin avannossa.

Minä ihmettelen, sanon ääneenkin,
onko minulla siitä saakka
ollut tämä kylmä rinki.
Lähden tästä Unimäkeen kun toiset menivät mummilaan Ristijärvelle. Tulevan viikon eräänä päivänä on se kohtaminen Kuopiossa. Muutapa jännää ei olekaan sitten tiedossa.

Onkos muka koskaan muutenkaan?

keskiviikko 1. toukokuuta 2019

Aprillikuukauden jälki½

 16.4.2019 tiistai

Unimäessä ½ltapäivin. Kampereissuja tein autolle kahdesti upottavaa uraa myöten.  Tuuli puhalsi hupenevaa hangenpintaa pitkin jolloin lumesta nouseva kylmä törmäsi vyötäisillä ylhäältä paahtavaan lämpöön. Kuin tunturissa joskus. Täällä ei vain synny kylmän ja kuuman väreilyistä sellaisia "särestöniemiä" hangelle kuin Hormakummussa eräänäkin keväänä.

Kolmas reissu syntyi siitä, kun olin unohtanut lähtiessäni maidot ja piimät jääkaappiin. Ruisleivänkyönikkäkin jäi eteisen pöydälle. Kävinpä samalla kauppareissulla Soilan pakastimesta mustikoita ja mansikoita joita sinnekin viime kesänä varastoin.

Mustarastaspari, urpiaiset, närhet, peipposet, tintit, punatulkut jne. miehittävät edelleen ruokintapaikkaa.

Poljin urat koivupöllikasojen luokse. Metsän ja aukean rajassa munia myöten sai vielä kahlata. Jonkun vänkylämmän koivun voisin tiheimmästä paikasta vielä kurnuttaa nurin, jotta ei menisi niin tipalle kuin viime talven jäljiltä saunapuiden kanssa. Uuni ja takkahalkomäärät olen osannut jo vuosia kuutioida melko hollilleen. Saunapuutkin, mutta jäi syksyllä niiden rahtaaminen kesken kun kehtuutti koko elämä.

Uunia piti vähän lämmittää. Haudutin vanhassa valurautapadassa ohrapuuron ja kun tein saunalle myöhällä tulet, niin löylyjä odotellessa söin lautasellisen jäisten mansikoiden kanssa.

Vajenemaan päin oleva kuutamoinen mukavana möllöttää taivaalla. Olisipa edes hitunen tietämättömän alkuasukkaan mystiikkaa näissä kuidenvaihteluissa, niin tuntuisikin jossain. Tiede on tehnyt avaruudestakin elottoman säännönmukaisuuden näyttämön; kevytkin tunnelmallisuudentunne huljahtaa ensimmäiseen sateliittihavaintoon kuin kosmologi Esko Valtaoja Talvivaaran maustamaan Nuaseen.

Mystisyys on poissa myös metsistä koska metsiä ei juuri ole, eikä uusia täyteen mittaansa kasvaa ehdi kun ne jo mestataan ja liemiksi keitellään.

Alamittaisuudentunnettaan voi käsitellä vaikka ajattelemalla, että Unimäessä kaikki pienet asiat ovat suuria juuri siksi, etteivät ne roihua koskaan uutisaiheiksi: Sama mustarastasuros ruokintapöntön katolla kuin viime viikollakin kun samaan aikaan Pariisissa "Goottilaisen arkkitehtuurin helmi" Notre Dame roihuaa tulessa (HS:n Aittokoski/FB). ND ei liikauta mieltäni puoleen eikä toiseen niin kuin Heikki jutussaan arvelee miljoonien Pariisinkävijöiden mielille käyvän, mutta rastaan toimille kallistan kyllä huomioni. (Pariisi on minulle käymätön paikka.)

Lajimme suuruudenhulluutta ND kuten pyramidit, kuulennot, marsmönkijät, ydinlataukset, hornetit...  Kaikki niihin uhrattu on aina ollut Telluksen jatkuvuuden takuista pois.

Nyt itsensä elämän monimuotoisuuden alustatkin on pantu vaihtoon tekniikan monimuotoisuuteen joka kuitenkin on monotoonisempi kuin rupisammakko koskaan. Tämä mielleyhtymä siitä, että sammakon näin pienessä purossa päivällä ja hornetit tekivät saastekuvioitaan pilvettömän taivaan sineen jossa kurkiaura lentää lunkutteli pohjoista kohti savuvanatta.

Jos lajimme halu jättää jälkiä käymisestään elämässä olisi jäänytkin Stonehengen kaltaisiksi kivilohkareitten päällekkäinänkeämisiksi, niin se olisi riittänyt vallan mainiosti. Mutta että kiviä louhitaan maaperästä ja niitä laivataan maailman äärestä toiseen on jo sellaista ääliömäisyyttä, että siinä on lonksahtanut viisaskin omiin vipuihinsa. Finlandiatalon kahdenkymmenen vuoden välein kupruilemaan alkavat Italian marmorit vaikka esimerkkinä kun ei voida yhden arkkitehti-äijänjässikän "elämäntyötä" halveerata.

Ihmisen kumartelu "mestareidensa" edessä on vähintäänkin kummallista kun se toisaalla sitten kääntää halveksien päänsä joukoissaan olevien, elämänsä aikaan nähden lahjakkaiden puurtamisille. Ja taas kun se ne halveksimansa nostaa arvoon arvaamattomaan näiden kuoltua jotta voi pitää taidehuutokauppansa ja repiä järjettömiä hintoja ihan vain rahan vuoksi. Tai hyvittääkseen pappiensa ja poliittisten johtajiensa tekoja kuin Pellon kunta Mukka-relifillä kirjaston seinällä. Mitä se köyhyydessä kituroinutta kirjailijaa, sittemmin kuolleiden taiteilijoiden teoksia keränneen Urpo Lahtisen (Iva-)Hymylehden pahoinpitelyyn kuollutta Timoa enää auttoi?

Siinä tragediamme tiivistettynä ja osatotuus siitäkin, miksi globaalistikin ollaan ahneutemme suossa hiusmartoamme myöten.

Luen edelleen Jokipiin järkälettä. Kun sotimisen sankaruuden rivienväleistä aistittavissa oleva ihailu alkaa vistottaa, tungen väliin muutaman ajatuksen Hannahilta. Toivon näkeväni unia, joissa ei ainakaan tapeta.
17.4.2019 keskiviikko

Pikkupakkanen. Päivä alkaa pienillä havainnoilla ikkunan alla. Jossakin toisaalla tehdään luonto-ohjelmaa, jossa kuvaillaan hanhiparvien, kurkien ja joutsenten massamuuttoa. Se on vuosittain kovasti odotettu elämys rannikon asukkaille. Jo ajatus "äänettömästä keväästä" kauhistuttaa (R.Carson 1962).

Närhin peippailua ruokintakatoksen lappeella seuratessani tuli mieleeni Eeva Joenpellon kirja Hieno mies, tuomari Műller, mutta kukahan kirjoittaisi romaanin nimeltä Hieno lintu, garrulus glandarius?

Närhien lisäksi ruokintapaikalla tavanomaiset peipot, tintit ja kolme mustarastasta joista kaksi on uroksia. Vähän jo soidinmenoja harjoittavat, mutta nälkä vie vielä voiton kiimalta. Tässä aamupuuroa syödessäni lennähti pölkynnenään piskuinen, vikkeläliikkeinen punarinta. On se nätti lintu. Kaksi myyrääkin pistelehtii hangenrei´istään hakemaan jyviä jo ennestään pullottaviin poskiinsa.


Eilinen tuuli kävi lännestä, tänään idästä. Tuuliviirinä toimii saunanpiipusta kohoava, saasteeksi jo nykyisin mittailtu savu.

Polttopuusavotan uuvuttamana rojahdin sohvalle ja nukahdin niin kauaksi aikaa, että saunankiukaan pesään virittämäni tulet olivat sammuneet ja hämärsikin jo. Sytyttelin uudet roihut ja kävin Vinhan kanssa pikkulenkin. Saunaan mennessäni oli jo niin pimeää, että piti kynttilä kylvyn ajaksi sytyttää.

Olkapäiden kivut aikamoiset, varsinkin vasen. On varmaan jokin tulehdus kun niin polttelee ja öisiä unia häiritsee. Tai tuo joihinkin unennäköihin mausteitakin. Miten sen nyt ottaa.
 
18.4.2019 torstai

Aurinkoista pikkupakkasaamua edelleen. Onko se taas nimipäiväni? Nyt mustarastaita on tasaparit, eli neljä. Töytäilevät toistensa perässä pyrstöt pystyssä.

Unesta mieleeni jäi lause älymme takia olemme menettäneet käytännönjärkemme.  Erikoinen  aforismi omaksi kuviteltuna. Ehkä olen jostain lukenut ja se heräsi muistojenpesän talvihorroksesta. Niin kuin melkein kaikki ajatukset, joita ominamme pidämme. Sovelluksia, niitä aivomme tehtailevat sekunnista sekuntiin niin kauan, kuin yksikin siihen tehtävään vihkiytynyt synapsi liikahtaa.

Ensimmäisen ja viimeisen ajatuksen välille kuinka monta miljoonaa (miljardia, biljoonaa, triljoonaa) niitä mahtuneekaan vaikkapa minun ikäiselläni ihmisellä? Mikä onkaan ollut ensimmäinen juolahdus? Viimeistäkään tuskin kukaan on muistiinmerkkaamassa jos en itse kesken kynänpiirron pöydän ääreen nuljahda.

Ajatukset ovat melkoista tuhlausta. Senkin energianpolton voisi hyödyllisemmin käyttää vaikkapa ruumiinlämmön ylläpitämiseen. "Liian suuriksi kehittyneet " (Vonnegut) aivot ovat suurin ihmiskehon energiasyöppö joten niiden itsensä toimesta ympäristöajattelukin olisi aivoista  aloitettava. Ja koska tuohonkin sanaan tulee "ajattelu", niin siitä juontuu mieleen aivojen tuottamat, loppumattomat keksintöjen ketjut joista hirveimpiä ovat atominhalkaisuun liittyvät tuhoaseet ja voimalat.

Päivä meni siihen, kun raahasin pölkkyjä tienvarteen. Jonkun verran pilkoinkin jo. Rasittavaa se raahaaminen koloisessa, hyyhmäisessä maastossa. Keksin sitten, että ison lehtikärryn muovikuupalla voi kerralla enämpi hilata ja porasin reiät joista pujotin vetohinnan putkipidikkeeseen sisäpuolelle. Ei kyllä helppoa ollut sekään. Nyt on niin kipeä ruppi, että ei sohvalta ylös meinaa päästä.

Sauna se on lämmitettävä tällekin illalle.

Kännykän soittoon havahduin sohvanpohjalta. Soittaja oli parin viikon takainen "tuntematon Helena". Nyt hän ei udellut SS-mieskiinnostuksestani muuta, kuin että kertoi itsellään olevan aiheeseen liittyvää materiaalia, jonka tahtoisi minulla luetuttaa. Suvun hämäriä juttuja, totesi aiheen loppukaneetiksi; palataan siihen tuotatuonnempana. Paljasti hän vähän muutakin itsestään, mutta pyysi, etten tekisi siitä julkista. Lupasin. Kertoi lukeneensa melkein kaikki Kivaniemibluesini joista mieltä "hytkäyttävimpinä" piti äetin päeväkirjaa v:lta 1958 ja omiani 1980-90-luvuilta. Samoin muutamat pyöräilyretkikuvaukset sanoi "hotkineensa" jonakin yönä nukkumatta. Näistä Kivaniemi kakkosista sanoi, että kovasti mukavimpia luettavia niistä juuri tällaiset pienillä hehtaareilla liikkuvat merkinnät.

Siinäpä sitä palautteen muodossa "palkintoa" kirjoitustyölleni tulikin. Ei se leivässä tunnu, mutta ehkä jossain väsymisen mutkassa muistettuna auttaa jaksamaan seuraavallekin suoran pätkälle. Varsinkin, kun niin mitättömäksi itsensä aina tuntee. Puhelu päättyi jälleen samantyyppiseen toivotukseen kuin edelliselläkin kerralla. Nyt ei nahkasohva tai -takki taustalla narissut eikä kitalaki naksunut (nämäkin kun luet, niin kiitos soitostasi).

19.4.2019 perjantai

Olipa vetinen uni viimeiseksi: Soudin järvellä. Katiskoita ja verkkoja vene niin täynnä, että tuli hätä käteen, miten ne järven sulapaikkoihin saan selvitellyksi. Jotenkin ne sitten veteen  huljahtelivat. Kymmenistä katiskoista kuului vain reikäinen räiskäys ja verkot sujahtelivat hiljaa mustiin syvyyksiinsä. Eikä yhdenkään verkkosilmät repeytyneet puisen veneen sälölaitaan, samanlaiseen kuin mikä oli isänkin veneessä keskituhdon kohdalla. Kohoja (Kaken "tupureja") en muistanut laittaa verkkojen päihin ja jäi askarruttamaan, että miten helvetissä pyydykseni enää löydän vaikka tuttu vesistö onkin. Ilmassa oli keväinen, märäntyneen kortteikon tuoksu ja vesi nousi aina Luikkokankaalle saakka jossa metsot olivat soitimella.

Pitkäksikin tätä päivää mainitaan. Minusta se nuljahti iltaan yhtälailla kuin eilinenkin. Muutamat kuutiot tuli halkoja pieksettyä, se "kärsimys" tuntuu jäsenissä kuten ennenkin. Tietää hieman huonommin nukuttua yötä taas.

Päivällä ruokailutauolla kuuntelin Tiedeykköseltä "Historiallinen Jeesus"-ohjelmaa jossa eksegetiikan tutkija Outi Lehtipuu ja varhaiskristillisyyden tutkija Raimo Hakola olivat haastateltavina. Kovasti mietityttää, mitä kummaa 2000 vuotta sitten syntyneestä lehtolapsesta ja vain 30 vuotta eläneestä miehestä löytyy? Edellisten tutkijoiden jeesuksia siellä kyllä pilkistelee kun tarinaketjuun lisätään aina uusi sivujuonne niin, että myytti säilyy hengissä. Tämän tarinan nimeen nauttivat miljoonat ihmiset myös palkkaa niin kauan, kuin kustantajina toimivat kymmenyksensä maksavat. Vaikka samapa sille, eiväthän ihmisen teot millään saralla kestäviä ole: Yhtä mielikuvituksellisten ja hullujen perusteiden varaan rakennettuja useimmat kuin turistikohteiden homeiset loma-osakkeet.

"Eläähän" se eräs Elviskin, ja eräs kainuulainen Piippo saa joka jumalaton vuosi uuden lääninapurahan seuraavan Einoleino sepitteen laatimiseen...

Jokipii alkaa olla puolessavälissä. En ehdi lukea kuin muutaman sivun illassa kun olen jo unessa. Uuvuttavaa ja puuduttavaa luentaa se olisi vähempitöisinäkin aikoina. Sisällöllä on kuitenkin vaikutuksensa mieleen. Unetkin niin sotaisia toisinaan (paitsi viime öinen), että puistattaa vaikka kirjahan on vain tutkijan kirjoittama historiankatsaus.

Koska nykyvalossa Jokipiin  kirjoitusten totuusarvo on kyseenalaistettu jo muiden tutkijoiden toimesta, ovat siinä esitetyt "asiasiat" (esim. sodankulun kehityksen kronologisuus) melkoisen varmaa faktaa. Tietty sodankäynnin ihannointi häiritsee. Tutkijalle terve ja kylmä puolueettomuus ei ole ilmiselvä asia. Mitä olisin ollut kirjasta mieltä vaikkapa kymmenen vuotta sitten, niin en osaa sanoa. Olisinkohan tajunnut fuskaamisten kohdat?
 20.4.2019 lauantai

Koviin olkapääkipuihin havahduin ½6. Oikeaa koipeakin juilii.

Ruokintapömpelin katolla terhakkaana töröttävä mustarastasnaaras järjesti aamukahvikonsertin. Oli tuuletusluukku auki niin se kuului hyvin huonokuuloisenkin korviin. Myöhemmin puurolla sain seurata kuuden mustarastaan hangella voheltamista, ja kaikilla seisoi pyrstö keväisesti. Taisi olla tasaparit. Aiemmin en ole nähnyt tällaista parvea näitä lintuja. Unimäki lienee niille suotuisaa pesintäseutua.

Mustarastas oli jo lapsena mieluisimpia lintuja. Se oli silloin niin arka, että vain harvoin sen yhytti muutamaa sekuntia kauempaa näköpiirissään marjapensaiden alta. Mitään lintuja ei erikseen ruokittu. Joskus läskinahkan pala tai teurastetun naudan tali-ihrakerrosta naulattiin navetan tai tuvan hirteen ja teurasjätteet jätettiin tunkion laitamille kaikkien lintujen (ja koirien) vapaasti hyödynnettäväksi.

Kurjet karjuvat Karisuolla ja Keyrityltä kuuluu joutsenten pajatus. Teerien pulputuskin on yhtä pullonkallistelua vain.

Porasin pariin koivuun kympin reiät ja nyt sieltä tippuu alumiiniputkista mahlaa kanistereihin. Aika hulakasti jo toisesta koivusta märkää irtoaa. Elimistölle tärkeitä ravintopitoisuuksia mahlassa ei niin runsasti ole, että sen säilöminen ja ryystäminen mitään tarvekoloa täyttäisi, mutta mielikuva mahlasta terveysjuomana elää kyllä sitkeänä. Ummetuksesta kärsiville vaarattomaksi ulostelääkkeeksi sitä kyllä voisi mainostaa: Ryyppää mahlaa litra, niin eipä jarruta kakkaa suolenkitka

Piäsiäisen aikaan on runsaasti puhetta kuolemasta. Ja varsinkin sen jälkeen koittavasta "ikuisuudesta". Vuodesta toiseen yhä enenemässä määrin vituttaa vain tämä satujen lorsaaminen, tuomaspassiot ja muut jollotukset.

Tänä iltana Napikselle. Laitan saunan lämpiämään jo nyt kun klo on 15 että ehdin vähän elpyä. Aikasten läjän pilkoin puita jälleen. Lyhythihaisessakin hiki virtasi.
21.4.2019 sunnuntai

Olipashan liikunnallinen ilta Napiksella. Komiat ja Souvarit ja ainakin tuhat humpaltajaa. Puutarhurikin tuli omin neuvoin Knista.

Ahavaiset kevätilmat jatkuvat. Ei pilvenhattaraa taivaalla kun heräsin ½7. Unta n. 4 h. Kahvin ja puuron jälkeen pilkoin loput pätkityt ja kaadoin lisää 5 koivua. Kahdella oli sydänpuu pitkälti lahoamaan alkava. Kone runnonut joskus juuristoa ja tyveä. Yhdeltä oli ylhäällä rungossa oleva haarauma tuulenkaataman petäjän latvan iskusta katkennut ja laho lähtenyt tyngästä alas päin. Että silleen ei harmita kun eivät terveitä puita olleet. Tosin metsä tarvitsee myös lahonsa.

Puolilta päivin Puutarhuri ja pojat tulivat. Panin kantamaan pölkkyjä pilkontapaikalle vaikka eihän siitä oikein mitään tullut kun pölli painaa vähintään 50 kiloa. Mutta kunhan olivat mukana. Pojat hiillostivat makkaraa ulkotulilla ja sitten lämmitettiin sauna. Lähtivät takaisin siinä 18 maissa.
 
22.4.2019 maanantai

Yhä pyhä. Pilvessä aamusta, selkeni illasta jälleen. Sulapälvellä taivaanjäärä (-vuohi) uusimpana havaintona. Pesiiköhän se jälleen heinikkoon Villelän polun varteen kuten ennenkin? Mustarastaalle jäärä levitteli pyrstösulkiaan ja keikutteli jaloillaan. Harvinaisen kauan penkoivat lähekkäin samoja karikkeita. Myös kulorastaan olin näkevinäni, mutta se lähti lipettiin kun verho heilahti. Haukkoja en ole nähnyt kuin yhden tälle keväälle. Viimeksi kun menin Kniin, näin maakotkaparin Laakajärven kohdalla liitelemässä matalalla.

"Luonto antaa." Ei luonto anna vaan siltä otetaan ja riistetään kun kysymys on ihmisen ja luonnon välisestä suhteesta. Luonnolta ei ole kysytty koskaan. Jatkettu vain kuten kunnon riistomaaisäntä monimielisesti ilmaisisi: "annetaan itselle tämä kaikki!"

"Malmit talteen"-geologinen kehotus on myös sanapari jossa tiivistyy niin paljon insinööriluonteiden mielentyhmyyttä, ettei minulla riitä sanoja omien tuntemusteni täydelliseen kuvaamiseen. Kuvitelma Kittilän Suurkuusikosta ennen kultakaivantoja ja sitten kultakaivoksen avaamisen jälkeisestä muutoksesta maisemassa ja kaivetun malmin loppupäästä, valmiista kultaharkoista jossain Sveitsin kallioholvien uumenissa ravisuttaa kyllä mieltä niin, että sekoaisi kuin Linkola hakkuuraiskion äärellä jos herkkyyttä sellaiseen vielä olisi.

Ukrainaan saivat uuden presidentin murskavoitolla. Kyseisellä koomikolla on näytön paikka, mutta epäillä pitää muualla kokeiltujen vastaavien jälkeen, että onnistuuko edessään olevassa tehtävässä mitenkään. Se, että saisi katkaistuksi Ukrainan korruptiojatkumon, olisi tietenkin teko jo sinänsä, mutta kuka siitä sitten jatkaisi "puhtaalta pöydältä"? (Maailman ihmissotkulla täytettyjä pöytiä ei koskaan kyetä puhdistamaan. Sellaiseen uskominen on Utopia nro 1.)

Miksikähän kriisiytyvässä maailmassa ei enää ole Lennart Meren tai Václav Havelin kaltaisia vaihtoehtoja enää? Onko Liettuan presidentti Dalia Grybauskaité viimeinen "mohikaani" lajissaan? Ovatko älyköt loppu ja muut varteenotettavat intellektuellit siirtyneet peliteollisuuden leipiin? Mitä mieltä olisi Viron Kaljulaidin tähän astisesta menestyksestä? Tapettunakaan ei ole aikoihin yhtään poikkiteloin asettujaa löydetty. No, Boris Nemtsov muutama vuosi sitten Moskovassa, mutta niin vain senkin murhan ylle on Putinsuodatin kääräisty.

Radiosta kuuntelin Keinuvaa taloa jossa fadoa. Sen jälkeen alkoi Amanda Kauranteen Sydänjuurilla jossa Tellu Turkkaa. Molemmat hienosti toteutettuja ohjelmia jollaisista ei kylläkseen vissiin koskaan saa.

Kauranteesta: Tunsin kerran ohimennen erään Kauranteen, että onkohan  samoja kun se on aika harvinainen nimi?

Saunan jälkeen tekaisin ruiskannikoista leipäressua lautasellisen. Alkaa eväät olla vähissä.
23.4.2019 tiistai

Heti herättyä näin ikkunasta, kuinka vielä täysin valkoinen kärppä retuutti myyrää metsään päin.

Nyt tässä syön puuroa katsellen vaatimatonta luonto-ohjelmaa ikkunasta. Nyt näkyy järripeippojakin ja lehtokurppa. Kauempana lumen päällä punakylkirastas. Vinhaa en laskenut heti irtaalleen vaan käytin narunnenässä aamukusella ettei se lintuja hätyyttele pois.

Pätkin ja pilkoin hangen alta paljastuneen pöllipinon melkein kokonaan. Isoimman halkopinon toinen pää sortui ja jouduin lastaamaan sen uudestaan. Jatkoin alustaa hieman, että sain uutta halkoa samaan jataan. Nyt ei sorru; tekaisin vinotuetut päädyt kakkosnelosesta.

Raajoja pakottaa. Väsyttää mielettömästi.

Käyn saunassa, sen jälkeen luentaa ja nukahtamisia. Klo nyt 22.
24.4.2019 keskiviikko

Nukkuminen meni pitkäksi eli havahduin ½7. Heräilin kyllä monta kertaa olkapäiden ja jalan kipuiluun. Yhdessä unessa jahtasin rasiaporalla jurskaistua, reunasta reunaan liukuvaa reikää tuvan pöydässä. Koetin työntää siihen haarukkaakin koska näytti olevan ruokaa siellä pohjalla.

Huussissa istuissani näin metson nousevan alapuolisesta kuusikosta ja lentävän tuoreimman hakkuuaukion ylitse Kellomäen suuntaan. Menin Vinhan kanssa tielle ja kohta samalle reitille rymisteli toinenkin ukkometso.

Jospa metsot ovat hyväksyneet uuden soidinreviirin jostain Karisuon laitamilta vaikka aika nuorta sekin metsä on. Omalla "kauhean suurella" (8,3 ha) metsäplantaasillani alkaisi olla sellaista maastoa, joka olisi metsolle käypästä soida, mutta toistaiseksi eivät ole edes lapsuuteni aikaista soidinpaikkaansa Unipuron varresta hyväksyneet. Isä siitä kävi paistit joskus ampumassa; olin muutamatkin kerrat mukanakin jännittämässä. "Kun mehto hioo, niin sillon kolome hyppyä", isä suhisi suupielestään katajapuskassa.

Unimäen petäjikkö täyttää tänä keväänä 43 vuotta (istutettiin 1976) ja latvakorkeus alkaa olla 25 m, rinnankorkeudelta paksuus senteissä sama. En ole mitannut, mutta katsotaan, kuinka lähelle pöydän äärellä arviointini menee. Pitänee relaskoida joskus.

Se olisi harvinaisen aarnipuustoinen metsänpläntti lähiseutujen metsänraiskausten jäljiltä olevien maisemien keskellä, jos isä ja me jälkipolvi olisimme olleet lujana eikä puita olisi myyntiin pantu. Ihan tekee kipeää kun ajattelee!

Paidatta kirvehdin koko pvn. Hartioita ja selkää polttelee hieman, mutta ei nahka pahasti punoita. Harvana keväänä jo huhtikuussa ruppia tulee ruskistettua.

Karisuon kurjet (5) ajelehtivat aamulla matalalla ylitse jonnekin Nimettömän soille ja illalla takaisin. Tai sitten ne olivat tyystin eri lintuja. Vinhaa ne kiinnostivat kovan haukunnan ja perään pyrähtelyjen verran.

Tavanomaiset iltahommelit ja nukkumaan puoliltaöin.
25.4.2019 torstai

Heräsin ½4. Kiehautin kahvit. Kuun loppumöhkäle on vaivoin metsänrajan yläpuolella Karilahden puoleisella taivaalla. Nyt se on aivan ruosteenpunainen kuin siinä Miljoonapellen laulussa. Lähden tästä eilisille metsojen lentoonlähtö alueille, jospa edes rymistelyt kuulisin. Vinhaa ei passaa mukaan ottaa ja nyt se kuilottaa tuossa surkeana kun ulkona käyttämisen jälkeen sanoin sille, että tuvassa paikka.

Nyt klo on 9. Tulin metsälenkiltäni jossa en tavoittanut metsoista muuta merkkiä kuin erään hakomännyn juurelta haperoita, lapsen sormen paksuisia ja mittaisia ulosteita. Jo talvella maisemaan ängettyjä ne. Edes sulkia tai höyheniä en löytänyt joka olisi paljastanut niiden mahdollisen soidinpaikan. Varmaan olisi pitänyt mennä vielä syvemmälle Tikansuolle päin, yli Karipuron ja sen hankalan ja vielä lumisen maaston jossa kangaskaisteleet suikertelevat soiden välissä. Siellä on yksi soitimelle sovelias maastokohta, jossa ne voisivat ottaa mittaa toisistaan koppeloiden ihastellessa mäntyjen oksilla. Metsienhävitysten jäljiltä olevien Luikkokankaan, Uniahon, Villelänrinteen, Pohjoismäen jne. soidinpaikat on vuosikymmeniksi unohdettava eikä minuakaan sitten enää ole. Onko enää metsojakaan, tai että kukaan osaisi niitä enää kaivatakaan. Ikäpolveni saattaa olla viimeinen jolla jokin lapsuudessa saatu muistirantu aivoissa niihin liittyen on.

Risukoissa loikkiessani muistelin kaikenlaisia asioita. Lapsuuden oikeiden metsien kokemuksia, myöhempiä, aukeaksi hakkuiden vuoksi rajusti muuttuvissa maisemissa ruhvelluksia, isän piippupieruja sen poluilla edellä kallistellessa ja äidin lehmienkutsuhuutoja jotka helähtivät Karsikkosalon kuusikkoja vasten kuin oopperaa olisi Savonlinnaan valmisteltu.

Sekin tuli taas aikamoisena surunpaakkuna mieleen, kun vuoden 1990 äitienpäivän aamuna kävin Sadun kanssa Luikkokankaan metsosoitimella. Istuttiin erään maahan saakka taipuneiden kuusen oksien alla sylikkäin kun viettoon, puolukka-kanerva-sammalpintaiseen maastoon kokoontui viiden ukkometson partti harrastamaan rajuja yhteenottojaan. Koppeloitakin oli useita. Se oli Sadulle viimeinen, mieleltä terve kevät. Heinäkuussa alkoivat sitten reissut KYS:aan, Harjamäkeen, Julkulaan... eikä sen kesän jälkeen kukaan meistä asianosaisista ole entiselleen palannut. Vanhimmat lapseni vähiten. Kipuilevat yhä vaikka eivät "kipujaan" nyt, pian nelikymppiset ihmiset, ehkä osaa hahmottaa niistä kokemuksista johtuviksi.

Radionpattereista loppui virta. Enpä niiden takia viitsi kylille lähteä. Kännykkää olen ladannut auringossa Kokkolan Ohlssonilta pyöräretkellä hankitulla, halvalla kennolla. Kun antaa koko pvn olla latauksessa, niin 100%:iin asteikko kiipeää. Jos unohtaa illalla ladattavan laitteensa johtoon kiinni, alkaa prosessi käydä toisin päin, että ei ihan onnistunut kiinalainen kyhäys.

Nyt on jo myöhä ja piti lähteä Kniin, mutta en kyllä jaksa lähteä. Sain auton ja peräkärryn pihaan jo ja lastasin saunapilkkeitä kyytiin. Laitoin muutenkin kaikki valmiiksi, mutta lähdön jätän aamupuolelle kun niskapäänsärkyäkin on.

Hakkasin kaikki loputkin pilkepölkyt kappaleiksi ja ottipa se voimille. Nyt polttopuukasoja on siellä sun täällä ja monet on nykäisyt vielä, ennen kuin ne tuhkalannoitteena takaisin metsään pöllyytän.

Ihmisen toimet! Näin pöljää porukkaa ei muita elonkehä sisältä löydy.
26.4.2019 perjantai

Läksin Unimäestä neljältä aamulla. Kerkesin keitellä puurot ja kahvit ennen kuin täällä muut heräilivät. Pojat kouluihinsa ja Puutarhuri töihin. Itse olen aika uuvuksissa, mutta kuitenkin jollakin tasolla tyytyväinen siitä, että ainakin ensi talven lämmityspuut ovat kuivumassa ajoissa.

Kun kirjaudun nettiin, huomaan, ettei mitään ole minulta jäänyt pois: iltapaskat kaivelevat kynnystenalusetkin tyhjää kolisevia otsikoitaan varten, myötäjuoksijat myötäjuoksevat halla-ahomestareidensa takinliepeissä, hallitustunnustelijat tunnustelevat tunnustelemasta päästyäänkin ja maailma ajelehtii muovimeriensä aalloilla voimatta yhtään mitään yhden monsterilajinsa tuhoavalle käyttäytymiselle.

Anelma on huolehtinut mulle hesarit, mutta vistottaa niidenkin lukeminen koska aivojeni kanavat ovat virittyneet aivan muunlaisille aalloille kuin toimittajien somekohuja haikaleville jutuille.

Ennenhän ne olivat "skuuppeja" joita jokaikinen toimittaja kiihkeästi uralleen toivoi, mutta nyt skkuuppikaipuut ovat ylittäneet uutistulvassa viimeisetkin kohtuudenrajat jonka kuohuissa asiallisuutta harva pitemmänkään linjan ammattilainen kauaa kykenee säilyttämään.  "Onko vanhempaa asiaa maailmassa kuin päivän lehti illalla" voisi tänään vääntää sekunnin kestävään somekohu-muotoon helposti jos viitsisi.

Reijo Taipale (79) on kuollut! Minunkin tanssikengät alkavat olla kovasti kulahtaneet, vieläkö yhdet uudet eläissään hankkisi?

27.4.2019 lauantai

Lehdessä juttu "Liechtenstein on kaunis lilliputti". Mietin kaihoissani sitä, kun edelliskesän suunnitelmissani oli siellä kääntymässä käyminen polkupyörällä, mutta taitaa jäädä pelkäksi unelmaksi sekin elämässäni. Enkä tulevallekaan kesälle pääse lähtemään niin pitkälle pyörämarssille joten ikä alkaa sanella sitten loppupätkäni pyöräilyjen mitat lyhemmiksi. Jos nyt enää viitsin edes Suomessa käydä toria pitemmällä.

Nyt on elämä sillä mallilla, että pojat kun kasvavat lujaa vauhtia niin menotkin ovat kahta kauheammat eikä tulot ole entisestään kasvaneet. Etuuksia on karsittu, mutta esimerkiksi lukiomaksut kovenevat kovenemistaan. Lompsa on periaatteessa tyhjä aina kuukauden viides päivä kummaltakin elättäjältä!

Jokaiselle lasta harkitsevalle tulen sanomaan, että elä helevetissä! Ei tällaiseen maailmaan miltään kantilta harkittuna lisääntymistä pidä jatkaa. Ensinnäkään ympäristöteko ei lapsenhankinta ole ja kun jälkeläisen lapsuuden ja nuoruuden ajalla rahastajien määrä tulee tuplaantumaan lähivuosina, niin vanhemmilla täytyy olla miljoonatulot, että kasvatusajan ylitse jotenkin rämpii. Ei muuta kuin munanjohtimet katki ja siemenlingoista rupellit solmuun! Onnellisen huolettomia lapsettomat vaikka jokin biologinen kaipuu sisuksissa mylläisikin.

28.4.2019 sunnuntai

Pihahommia. Tojotanrottelosta koetin saada raidetangonpään lukitussokan katkennutta pätkää reiästään pois, mutta eipä onnistunut. Katsastussonni sen määräsi uusittavaksi.

Viime aikojen ympäristökatastrofiuutinen tulee Kemistä. Sinne rakennetaan (aiotaan rakentaa) uusi jättimäinen metsien tisleeksi muuttava mäskitehdas. Niiden kattiloiden kylkiä ei nimismiehet mene puhki kirvehtimään eikä keittäjiä linnasta linnaan kuljetella vaikka pitäisi. Kahdeksaa surmanluotia ei kukaan tislepäissään tule ampumaan, mutta tuhot entisten metsäalustojen risukoissa tulevat olemaan jälleen mittaamattomat. Nyt synnytystuskia potevalla hallituskaudella pohjustetaan jo seuraavaa, jossa jylläävät sellaiset voimat, ettei sata tai kaksisataakaan hakkuukuutiomiljonaa ole tavoite eikä mikään!

Vihreä-puolue, onko nimessäsikään enää yhtään havupuun vihreyttä (tai Koijärvilietteen tuoksua edes) vai Tammiston Bauhauksen maalihyllyn lateksillako sen puukstaavit saneerausmaalataan kulloistenkin poliittisten virtausten mukaan? Hallitukseenko änkeät vaikka ympäristöjen tuhoamisen jatkamissuunnitelmat yhä vain raaistuvat?

Pentti Linkola, mukailen jälleen 40-50 vuotta sitten sanomaasi: "Pian ne tulevat ja riipivät muutamat marjapensaanikin kattiloihinsa!"


Olipa vakavanhauska dokumentti jonka kaikki kolme osaa kuuntelin Areenalta: Silvo Sokan uskomaton rakettilento. Viimeisessä jaksossa oli haastateltu kalantilaista maanviljelijää jonka maatilalla alunperin kuopiolainen Silvo on viimeiseksi elämässään töitä tehnyt. Kalanti tarttui siksi korvaan koska olen siellä yhden talvikauden itsekin majaillut kun tehtiin Uudenkaupungin satamaan kalankäsittelylaitosta. Silvo olisi ollut silloin vielä elossa, mutta harvoinpa sitä sattuu törmäämään arvoituksellisiin ihmisin niin, että tietäisi heidän olevan sellaisia.

Piti sitten käydä Gmapsilla "ajelemassa" Kallelantiellä jonka varrelta Pekkavainaan talo edelleen sokkelinsa päällä huojumatta seisoi. Tontilta oli puustoa harvennettu, mutta muuten kaikki näytti olevan ennallaan. Liekö kenen hallinnassa nyt? Pekalta jäi pieni tytär jonka vaimosta hän oli eronnut. Nythän sekin tyttö on jo kovastikin aikuinen nainen, liki kolmekymppinen ainakin. Kovasti P sitä hemmotteli tapaamisviikonloppuina. Majailin P:n talossa rakennusurakan ajan kun kovin oli pitkä matka silloin maan toiseen päähän Kittilään. Muutamat kerrat Turusta (Hkin kautta) lentokoneella sinne ja takaisin liitelin.

P kuoli hieman myöhemmin aivosyöpään. Hänen viimeinen puhelunsa leikkausta edeltävänä yönä epäonnistui kun en ehtinyt vastaamaan enkä takaisin älynnyt soittaa! Olenpa tätäkin muistellut aiemmin, mutta yhä se mieltäni vaivaa.


29.4.2019 maanantai

Käänsin juurespenkin mullat. Matoja aivan tuhottomasti joten maukasta multa on. Ei tarvitse kuin siementää niin puhti riittää. Pottuläimäre on vielä kääntämättä. Meinasin pienentää potulle varaamani alueen yhden penkin mittaiseksi ja muulle alueelle laittaa mansikkaa se kun käy talvella parhaiten  kaupaksi, ja onhan helpompi säilöä koska kunnollista pottukellaria ei vieläkään tässä huushollissa ole. Kypsymisvaiheessakin mansikkaa menee suoraan penkistä litra jos toinenkin. Kasvihuoneen kohentelisin jos olisi varaa tarpeisiin, mutta saa röhnöttää vielä tuoltaan tämän kasvukauden.

Siivosin sitten Eliaksen kanssa törkyisintä pihanurkkausta. Loppuhaloille tehtiin sijoituspaikka tontinrajalle ja muuta rojua siireltiin paikasta toiseen. Tontilla on siivoamista vielä runsaasti ja jäi huomisellekin.

Väsyttää toisinaan omituisen tuntuisesti. Verenpaineet ok., mutta olisikohan veriarvot käytävä punnituttamassa, ja pah!

30.4.2019 tiistai

Pihansiivoilua edelleen. Lehtikompostiläjänkin käänsin jossa viime kesänä kasvoi kurpitsaa. Oli maatunut jo kokonaan mullaksi ja madot mitoiltaan kuin lyhytpaksu pikkurillini. Aikamoiset läjät puiden tuotoksia olisi uuteenkin aumaan, mutta millehän tontinkulmalle sen vuovaisi? Eivät ehkä tonttinaapurit ymmärrä, kun en rapsutusjätteitä kuskaa kymmenen kilometrin päähän kaupunkilaisten puutarhajätekeskukseen. Olisi hyvää multatarvetta Unimäkeenkin, mutta kun ei täältä uskalla mitään muutakaan maassa lojuvaa viedä sinne kun on näitä kotiloeläimiä niin juupelisti.

Ruokia laitellessani kuuntelin Eeva Tigerstedin Narrin aamulaulua jossa gymnopedisti Erik Satiesta (1866-1925) jutteli hän erinomaisella tavallaan. Satie: "Kun olin nuori, minulle sanottiin aina: Huomaatte kyllä, kun olet viisikymmenvuotias. Olen viisikymmenvuotias, en ole huomannut mitään."

Hallitustunnustelija Rinne on saanut kysymyksiinsä vastaukset muilta puolueilta. Hallituspohjaa voisi veikkaillakin, mutta vedonlyöjiä riittää ilman minuakin; pyllistelyä ja kumartelua tällä hetkellä jokaiseen ilmansuuntaan.

"Tuntematon Helena" soitti jälleen. Hänellä asianaan se, että tulee Kuopioon toukokuussa, että jos mulle käy, niin tavattaisiin. Hänellä olisi laatikollinen luovutettavaa aineistoa. Sanoi, että voisi laittaa postissakin, mutta "on se niin iso laatikko,että nostaisin sen mieluummin suoraan volkkarinröttelöni takakontista tojotanrottelosi takakonttiin..." Mitäpä näin kutkuttavaan ehdotukseen voisi muuta kuin myöntyä.

Vappupalloja kaikkialla. Ylen A-studiokin oli niillä täytetty ihan kuin eivät ne pallopäähaastattelija ja haastateltavat olisi riittäneet. Ilmastoteot, mistään niitä ei edes yritetä aloittaa vaikka helppoja kohteita ihan äärellään olisi. Mistä muualta kuin television vakaviksi tarkoitetuista asiaohjelmista olisi siivoaminen aloitettava? Aneemistakaa kulissejanne kurjat tuholaiset!

Maailman koululaisilta, jotka parlamenttien portaille mielenilmaisuihin kapuavat kysyisin, osaatteko kyseenalaistaa käsienjatkeiksenne juurtuneiden älylaitteiden elinkaaren ympäristövaikutusten tuhovoiman? Ymmärrättekö, kuinka monta tuhatta kaivosta niiden takia tullaan teidänkin tulevan aikuisuuden  aikana maankamaralle rouhimaan, että hivelytekniikka olisi edelleen käytettävissänne? Mistä aiotte meidän ja menneiden sukupolvien aloittaman elinympäristön korjausliikkeen aloittaa jos se teidän harteillenne jää kun jo nyt alistutte siihen, että me, isit ja äidit teidän tuteiksenne olmme älykännykät käsiinne tyrkänneet?

Voiko kukaan enää edes kuvitella, että ehdimme?
 
(Syvältä korvesta, kymmenen kilometrin päästä lähimmästä kylästä otettuja ympäristörikoksesta kertovia valokuvia. Eivätkä ole ainoita saasteläjiä joita pyöräretkilläni olen tavannut.)