maanantai 31. elokuuta 2015

Elokuu 2015, viikonloppumerkintöjä

28 pv perjantai

Unimäki. Tulin iltapäivällä ja aloitin pottupellon ylöskaivun, kirjaimellisesti.

Nyt on elokuun lopun yö. Lempeän leppeä vaikka satoi vettäkin. Äsken kun menin ilkosillani ulos, repesi taivas pumpuliseksi kuin hyyhmäinen järvenselkä jossa pikavene porhaltaa. Halkeaman suipossa päässä mollotti viittä vaille täysi kuu. Kun istahdin aitan rappusille haistelemaan tätä äkkinäistä ilmiötä, alkoivat lepakot pärähdellä nenäni edessä kuin nekin olisivat heränneet asialle katonrajojen koloistaan. Olisikohan pihapiirin runsastunut lepakkomäärä johtuvainen läheisen vanhan metsän raa´asta silpomisesta, raiskaamisesta ja murhaamisesta jossa niillä kolonsa ovat sijainneet lahokuorten alla ja vanhoissa tikkojen ja palokärkien nakuttelemissa onkaloissa?

Heräsin uneen jossa vein tanssiin naista, jonka ympärille käteni ylettyivät kaksi kertaa. Sen jälkeen mietin, että minusta olisi pitänyt tulla jotain muuta kuin mitä minusta tuli. Niin, mitä minusta siis tuli? En ole vielä valmis, mutta niinhän se tulee olemaan, että kuten kaikista muistakin, minusta tulee kuollut.

Ajattelija ja kirjailija minä ainakin olen vaikka se kuinka suurelliselta tuntuisi kun sen itse totean. Mutta en kai toteamuksellani keneltäkään mitään tärkeää vie?

Ajatteluni sen enempää kuin kirjoittelemisenikaan ei tuota mitään joten ei se siis riistäkään keneltäkään. Ei ajatusteni esittely kummoistakaan koloa edes lukijoitteni mieleen tee. Ainakaan sellaista, etteikö se nopeasti korjaantuisi. Nuorempana ajattelin, että olen julistaja, oikeassaolija niin kuin muutkin julistajat ja opettajat. Luovuin sellaisesta, koska huomasin, mihin julistajien julistukset ovat maailmaa tähänkin saakka johdatelleet. Ja edelleen johdattavat. Hitler, Stalin, Mao, Pol Pot, Basar al-Assad, George Bush, Putin, Ramzan Kadyrov..., kaikki ne ovat suu vaahdossa julistaneet, ja yhä julistavat ihmisiä kidutukseen ja kuolemaan.

Enkä minä sitä paitsi koskaan kykene omaksumaan hyvässäkään tarkoituksessa julistaneiden tietomäärää. Kaikki, mitä kirjoitan ja sanon on vain oletusta. Kaiken toteuttamani eteen ja jälkeen täytyy "ehkä" tahi "jos" lisätä. Jotain minuudelle ja muistille tärkeää tuhoutui lapsuuden jalkoihin. Sen haamu toisinaan vain aivojeni kankaalle heijastuu. Entä, jos se joku päivä selkenee todeksi? Herään tästä pitkästä unesta kuin "Heräämisiä" elokuvan Leonard Lowen? Lapsuudenkokemusten aiheuttama posttraumaattinen tila, voiko se kestää vuosikymmeniä? Entä voiko se laueta? Millainen vyöry siitä syntyy? Kestänkö sen? Kestävätkö ihmiset ympärilläni?

Sanomisentarpeeni on suuri, mutta ovi niiden uloskäymiseksi liian pieni. Se tunne ahdistaa toisinaan järjettömästi.

Autokolarin jälkeen 1992 minulla todettiin kolarista aiheutunut posttraumaattinen ongelma. Joka kerta kun kirurgialla korjattiin jotain kehon osaa, nukutuksesta herätessäni luulin olleeni jälleen kolarissa ja käyneeni kuoleman tuolla puolella. Pelkäsin tulevaa heräämistä hirveästi jo, kun anestesialääkäri veti vihreät suojakäsineet käsiinsä ja sanoi, no niin, laitetaanpas mies nukuksiin.

29 pv lauantai

Korjasin rikkoontuneen seulan, eli vaihdoin siihen uuden katiskaverkon. Lapioin neliön kerrallaan multaa moreeniin saakka seulaverkon lävitse, keräsin  juolavehnän, ohdakkeiden ja muiden rikkaruohojen juuristoja kärrylaatikkoon, hyvännäköisiksi turvonneet, kirkaskuoriset potut sankkoihin. Kohtalainen homma sekin. Voisi pöljäksi itsensä tuntea kun se tämäkin maa-ala on seulomatta sata vuotta pottumaaksi kelvannut. Mutta oliko ennen niin pitkäjuurisia ohdakkeita ja muita kasvimaahan kuulumattomia rikkakasveja kuin nyt? Jos ei Roundubia halua käyttää niin manuaalinen työvaihe on ainut keino kunnollisen tuloksen saavuttamiseksi. Onhan niitä toki koneitakin maailma väärällään seulontahommaan, mutta milläpä kustannat. Ja sitä paitsi luulen, että perunoihin pesivät sepäntoukatkin, eli juurimadot tällä tavalla vähenevät koska mullasta poistuu kaikki se aines, pienet potutkin, joissa se talvehtii. Kiviä, vaikka niitä on kannettu raunioihin vuosikymmeniä, kertyy jokaisen neliön alalta edelleen iso sankollinen.

Pari sikaa jos kesän ajaksi pottupellolle aitaisi, niin eipä olisi minkäänlaisia juuria seuraavana kesänä haittana. Mutta kuka ne siat sitten söisi?

Ruuaksi paistettua kananlihasuikaletta ja keitinpottuja varsineen silputun sipulin, voin ja ruisleivän kera. Juomiseksi pakastimesta lähtiessä kylmälaukkuun ottamaani koivunmahlaa.

Aamupäivällä kävi äidinpuolen sukulaisia, Tuovisia autolastillinen. Keijo jo 86 v. jota poikansa ajeluttivat katselemassa ehkä viimeisen kerran kotiseutuja; niin oli kuolema jo harittavan ja tyhjän katseen merkinnyt. Nuorempi pojista on asunut Turussa kauan ja vanhin Kuopiossa.  Heistä tuli jälleen mieleeni niiden isoisä, Erkka, jonka kalmon löysimme pienen etsimisen jälkeen lankomiehen kanssa Näläkölammin suolta syksyllä 1975.

Lämmitin Hujjauksen. Kylyvin. Kuuntelen hajamielisenä radiota. En kovasti pidä Entisten nuorten sävellahja-ohjelmasta koska en tunnista sieltä omaa 1970-80 lukuani lainkaan. Enkö sitten kuunnellut niitä, mitä radioon nyt valitsevat? Terveisetkin aivan outoja joita siellä toisilleen lähetelevät levytoiveiden kera. Nuoruuteni oli luultavasti niin työteliästä aikaa, etten joutanut kuin lauantai-iltana humpalle lähtemään.

Luen aina vain vanhoja Suomen Kuvalehtiä. Talous ja markan asema Euroopan yhdistymisen myllerryksessä on pääasiassa. Onko edes sananvalinnat muuttuneet 20 vuoden aikana, vai vain rahan nimi? Ja rahastajien. Ympäristö toki huolettaa joissakin kirjoituksissa, mutta enimmäkseen sekin talouden ja ihmisen lompakkoon vaikuttavana seikkana. Talouskasvua pitää lisätä vaikka vuonna 1997 se on jo sellaisessa nousukiidossa, ettei koskaan ennen.

Minä muistan tuon vuoden jolloin koin yhden pienen, elämäni varrelle sattuneen harvinaisen onnenpotkun: Voitin kirjoituskilpailun jonka päävoitto oli 5000 markkaa. Suorastaan huima summa silloinkin vallinneeseen omaan taloustilanteeseeni. Kun kävin tyttärieni kanssa shekin Helsingissä lunastamassa, käytiin Stockmannilta mekkoja, housuja, alusvaatteita ja kenkiä ostamassa. Olivat  jotkut hullujen päivät siellä menossa joka oli sopiva teema, sillä kirjoituskilpailun voittaneen tekstini aihe oli ihmisen mielenterveys, sen särkymisen aiheuttanut ahdinko. Ensimmäisen vaimoni henkinen kuolema, tyttärieni äidin muuttuminen kuin kokonaan toiseksi persoonaksi. Suru, ikävä, valtavat itkujen vuot, pimeät yöt ja päivät ilman auringonnousua. Samankaltaista tukahduttavaa pimeyttä, jota miljoonat lapsiperheet kokevat aina vain maailman yhä raaistuvilla sotatantereilla.

Palkinnonluovutustilaisuudessa Turkka Mali lauloi Vysotskia ja sen jälkeen tarjosivat aterian kalliissa rantaravintolassa jollaiseen en koskaan olisi raskinut lapsiani viedä. Minun annokseni oli härkää punaviinikastikkeessa, tytötkin saivat valita listalta mitä halusivat. Ja jäätelöt tähtisadetikun kanssa jälkiruuaksi oli jotain hienoa. Turkka kitaroitsi tilaisuuden päätteeksi laulun jonka sanat muistan koska niinä pimeyden vuosina kuuntelin paljon Vysotskia.

Yö laskeutuu, huomaatko? Tuolla palaa purppurarovio. Tuuli vastainen, nyyhkytys sen, polku kuoppainen kuin pelto savinen. Sanoja vieraita minulle puhutaan, sinne huhujen kotiin käyn mä kuolemaan. Ruoho keltaista on, kaikki palaa, mua ei näy, kaiken peittävä on pimeys ...  ...

30 pv sunnuntai

Unimäessä edelleen. Aurinkoa, mutta tuuli kylmän puolella. Mäkäräisiä nousee mullasta kinttuja kalttaamaan.

Puutarhuri täyttää vuosia. Hankin perjantaina leipomosta valmiskakun ja kynäilin poikien kanssa laatikon kanteen onnittelukirjoitukset ja -piirrokset. Piilotettiin pikkuyllätys toisen pään eteisjääkaappiin. Oli se Elias herännyt keittelemään kahvit aamulla kuten puhe oli. Vähän kuin äitienpäivä kun sunnuntaiksi sattui.

Soila toi Eveliinan ja Aapon kun itse menivät marja- ja sienimetsään. Haki äsken kun klo alkaa lähennellä viittä iltapäivällä. Savustin lohen ja keitin perunoita ulkotulilla. Syötiin ulkona vaneripöydän päällä. Aapolle ei potut kelvanneet, mutta Eve söi molempia, ja raakaa sipuliakin pisteli menemään. Sitten ne keräsivät heinäsirkkoja ja sisiliskoja kourakuppeihinsa, kävivät välillä ojassa mutapainimassa; molemmat täytyi huuhtaista, olivat niin liejussa, ja vaatteet kans. Kiukaan alle piti laittaa tulet vedenlämmitystä varten. Niinpä sitten  heidän lähdettyään kävin itsekin kylpemässä. Kohta lähden ajeleen Kainuun suuntaan vaikka ei huvittaisi lainkaan.

Tämäkin aurinkoinen pv kulahti multaa lapioidessa. Se on aika mitätön matka minkä ihminen lapion kanssa päivässä etenee maata möyhiessään. Olisi se vain mukavaa tuokin homma jos voisi viikoksi jäädä. Varsinkin, jos ilmat näin hyvinä pysyisivät.

Kni iltamyöhällä.

Katsoin Sillan 7. ja 8. jaksot. Nyt kerronta lepäsi hieman tukevammilla raiteilla, mutta "Lauran" kohdalla homma ontuu pahemman kerran. Ikään kuin koko kohtaustyyppi olisi ängetty väliin ihan vain täytteeksi. "Saga" näyttelee kyllä lajinsa ihmistyypin osan melkein kympin arvoisesti.

Kirjoitin vastakommentin "Tapsalle" Kemppisen blogikirjoitukseen jossa maahanmuutosta on viime aikojen ikävimmät sananvaihdot olleet. Mutta mitäpä tuosta kun se ei erotu siitäkään suosta.

perjantai 28. elokuuta 2015

Elokuu 2015, 4 viikko

24 pv maanantai

Ei erikoista. Paitsi että jatkoin perjantaina aloittamiani tasoitetalkoita. Maalauksetkin lupasin tehdä.

Luen siis kirjaa nimeltä Maapallo ja me. Sen ovat kirjoittaneet a.D 2015 työryhmä Pekka Borg ja Maria Joutsenjärvi. Vihjeen kirjasta sain Kemppisen blogista.

Monen muun tiedon ohella teosta voi pitää mm. tiukkana pakettina ihmislajin "saavutuksista" sinä lyhyenä aikana, minkä se planeetta Maan elonkehässä muihin lajeihin ja maapallon itsensä ikään suhteutettuna on majaillut.

Kirjassa pamautetaan heti, mihin sisällössä aiotaan käydä käsiksi: Maapallomme on voimakkaassa muutostilassa. Ilmasto muuttuu ennakoimattomaksi, luonnonvarat vähenevät liikakäytön takia, ympäristövauriot, saasteet ja muut ympäristömyrkyt lisääntyvät, väestön määrä kasvaa, köyhyys ja eriarvoisuus on yhä yleisempää, elollinen luonto ja sen monimuotoisuus vähenevät ja luonnon ihmiselle tarjoamat ekosysteemipalvelut vaarantuvat.

Toiseksi luettavakseni sain kirjaston jonosta Fasismin lumouksen jonka on kirjoittanut Tarmo Kunnas. Paksu kirja.

25 pv tiistai

Talkoot jatkuvat muutaman tunnin päivävauhdilla. Tänään hioin ja pohjamaalasin seinät. Aikasten tasaisilta vaikuttivat.

Joku tuntematon soitti ja aloitti vittuilulla. Katkaisin puhelun tylysti. Sitten tuli taas kuvaviesti jossa luultavasti kuva koiranpaskaläjästä. Minulla on vanha nokialainen jonka näytöllä eivät kuvat kunnolla näy. Eivätkä tuollaiset tarvitse näkyäkään.

Kävin Kylmän takaiselta salolta poimimassa kaarnikoita eli variksenmarjoja puoli sankollista. Mustikoita ei Knin ympäristöstä löydy. Puolukoita näyttäisi olevan kypsymässä kohtalaisesti.

26 pv keskiviikko

Tänään maalasin pintaa. Asukkaan kavereita, nuoria ihmisiä, oli myös paikalla ja panin ne maalaamaan eteistilojen kapeikot ja vesijohtojen taustat. Kahdelle seinälle piti vielä tasoitetta levittää. Kävin sitten iltapäivällä nekin hiomassa ja vedin pinnat. Huomenna 2 harmaaväriseinää toiseen kertaan ja homma on siinä. Kyseli ne, että jos vielä olisin apuna lattialaminaatin laitossa ja löisin listat kun  he eivät osaa eikä ole työkaluja. Lupasin.

Naisen isän pihassa kävin kun se kutsui. Siellä oli pressujen alla kolme iäkästä Ladaa ja yksi vanha Volvo. Puhuttiin niiden kestävyydestä. Ja naisistakin se halusi lorsata. Sepähän se meiltä ukkeleilta käy.

27 pv torstai

Ajatuksenpätkiä kommenteiksi keskusteluihin muualla:

Stockmannin Hulluilla päivillä ne hulluimmat sodat kuulemma käydään.

Todella köyhillä harvoin on vara olla toisille köyhille solidaarinen. Kaikki muruset menevät omaan suuhun eivätkä riitäkään. Äidit kyllä yrittävät imettää vauvojaan viimeiseen hengenvetoon saakka vaikka olisi viisainta jättää ne heti synnyttyä viidakon pedoille. Tai syödä itse.

Siltojen alle sortuneiden henki on puolen kossupullon arvoinen.

Minulla, nykyisillä elintasomittareilla mitaten suhteellisen köyhällä ei periaatteessa ole yhtäkään roposta annettavana toiselle köyhälle. Mutta ystävällisyys ja ilman vihapuheita esiintyminen ei  maksa paljoa. Eikä auttava käsi jos joku sellaista tuekseen tarvitsee; olkapääni ei itkua säikähdä.

Olen auttanut, puhuttanut, kuunnellut, majoittanut ja ruokkinut hädänalaisia vaikka ei olisi ollut varaakaan. Joinakin hetkinä se on joskus tuntunut tosi vaikealta paikalta. Jopa vihaa olen tilanteessa tuntenut. Jälkeen päin olen kuitenkin huomannut, että selvittiinhän siitä; nykypöydiltä tippuvat murusetkin ovat isompia kuin joskus ennen, vaikkapa lapsuudessani. Silloin äitini ei jättänyt kerjäävää mustalaista lahon kynnyksemme ulkopuolelle vaan pyysi jakamaan pottu- ja sipulimaitokattilan sisällön parkuvan laumamme jatkoksi. Sieltäkin on selvitty tänne saakka.

Ulkoinen habitukseni on köyhääkin köyhempi, mutta toivoa on, että kasvan sisältäni yhtä rikkaaksi kuin äitini.

Äitini peruja siis se, mitä hädänalaisia kohtaan tunnen. Eikä se ole tässä maailmassa helppo tunne.

Kävin illasta maitoa. K kassalla. Jokunen sana vaihdettiin.


28 pv perjantai

Tällä viikolla kaksi lasta Hesassa ja Tampereella jäänyt suojatiellä autojen alle. Eilen löytyi Itävallassa moottoritien varrelta umpikuoram-auto jonka tavaratilasta on löytynyt kymmeniä, tukehtumalla menehtyneitä pakolaisten ruumiita. Yhdysvalloissa Virginiassa asemies ampui suorassa lähetyksessä kaksi toimittajakollegaansa. Latasi operaationsa nettiin ja ampui sitten myös itsensä.


Eilisiä kommenttimuistioita:

Kemppisen kirjoitukseen "Kenen perse kestää":

Tuo "Tuc" olin minä koska halusin joskus kokeilla nimimerkilläkin kirjoittamista. Sen niminen keksipaketti lojui pöydälläni ihan kuin Henning Mankellin kirjassa (Nimeltään Tea Bag) pakolaistytöllä teepaketti kun häntä kuulusteltiin ja kysyttiin nimeä.

Melkoinen joukkosessio on synnytetty ihan tuosta vain "puolustamaan" Kemppisenkin blogiin "omia arvoja ja isänmaan järjestystä", ja ties mitä muuta "puhdasrotuisten" kulttuuria kun muutama nöyräksi sotatantereilla pieksetty hädänalainen olisi tulossa tiukasti hallittuun turvapaikanhakujonotukseen (josta vain noin puolet saavat myönteisen päätöksen pitkän odottelun jälkeen), ja kun aiheen liepeille kääntyy sopivasti tällainen suosittu sivusto, jolla aivan uusia päitä agitaatiolle kuvitellaan löytyväksi.

Jos te, erilaisiin kommenttilootiin ja hommafoorumeille kokoontuvat, ja täten erityisen ilmeisesti Pohjoiseen kulttuuriin kuuluvat räksytyssessioiden jäsenet saisitte vapaasti ilmaista tahtoanne myös käytännössä, olisi lyhtypylväätkin muussa käytössä, kuin Mestari tulee -oletko valmis -julistetelineinä. Tämä huomio tulee siis silmiini sattuneista lynkkaus -ym. uhoamisteksteistä. Siitä  eivät maahanmuutto"kriittisen" suuntauksen liepeiltä kannatussubstraalit juuristoonsa imeneet kansanedustajatkaan ole puhtaita, vaikka mitä puolustuksekseen selittelisivät.

Tapsa, viimeistään nyt siis karisivat luuloni siitä, että olisit todella ottanut sivistyksen haltuusi kun olet lukenutkin niin kovin paljon; omien vakuuttelujesi mukaan jopa aivan mahdottomasti. Maailmanrannanrelluksi et viitsisi myöskään itseäsi mainostaa -korottaa- se arvonimitys ei missään nimessä istu sinuun. Sinun lävitsesi on nähty.

Perustelen: Maailmanrantojen relluna esiintyminen oli Pentti Haanpään kaltaisten, ajattelijamestareiden aitoa käyttäytymistä hankkiessaan tietoa lajitovereiden edesottamuksista kirjoittaakseen näkemästään ja oivaltamastaan heikkoja ja köyhiä puolustavia teoksia. Vihapuhe niistä kaikista on silti hyvin kaukana. Ne jäävät eloon ja pätevät yleismaailmallisina säkeinä vielä kauaksi aikaa nykyisten vihapuhetuhertelijoiden tekstien mädännyttyä omaan mahdottomuuteensa.

Aitoja "relluja" on tämän päivän Suomessa kovin vähän. Onko yhtäkään? Kaikki pyörivät vain oman, mitään kestämättömän persesilmänsä ympärillä vaikka maailma on kokonaan paljastunut tarkasteltavaksemme jokaiselta kantilta. Oman ajattelun köyhyys on yhtä hipaisunäytöillä pomppivien pilkkujen ja pallojen kanssa.


Muuten: Tänään Ylen Ykkösaamussa oli turvapaikanhakuprosessista yksi esimerkki läheltä todellista tilannetta Marketta Mattilan kolumnissa Naiset, lapset ja kristityt ja siinä saa oikeutetusti korvatillikan itse Timo Soinikin: http://areena.yle.fi/1-2898227


Toisaalle:

”Hyvä antaa vähästään paha ei paljostaankaan.”

Vähän omistavan antajankin on ensin murhattava luolamies itsestään ennen kuin hänestä tulee hyvä antaja.

Luolamiehellä oli tarkkaan rajattu piiri ympärillään jossa hän hyväänsä jakoi. Se oli pakko koska keräilypiirikin oli rajallinen, ja kerättävää vähän. Nyt sitä pakkoa ei välttämättä ole vähänkään omistavalla; aina jää jotain jaettavaa; pelkästään ruokaa heitetään miljoonia tonneja roskiin.

Joku voi antaa paljostaankin vähän, että sitä riittäisi useammalle. Näin hän noudattaa samaa, rationaalista kaavaansa, jolla paljon omaisuutensakin on hankkinut. Tekeekö se sitten hänestä hyvän, on toinen asia. Tiedän konsulttifirmoja, jotka ovat rikastuneet järjestämällä pakolaisille perusopetusta kielestä ja yhteiskunnasta. Tällaisen hyvän jakamiseen ovat kaikki veronmaksajat osallistuneet riippumatta kenenkään henkilökohtaisesta hyvyydestä tahi pahuudesta. Ovatko konsulttifirmat, niiden paratiisisaarille varojaan piilottelevat omistajat sitten jakaneet ylijäävistä voitoista edelleen myös hyviin tarkoituksiin niin sitä raatsii kyllä epäillä häpeilemättä. Mutta kenelle silti ollaan kateellisia? Pakolaisille, jotka näin ovat saaneet opetusta.

Antavaksi elämässään kehittynyt ei ajattele antavansa. Se on luonnollista hänelle. Siksi häneltä on myös helppo ottaa. Silti saattaa olla niin, että varkaat ja hyväksikäyttäjät pysyvät loitolla sen kaltaisesta.

Tämä ajatus käsittää myös joukkoja, kokonaisia kansoja; valtioita keskinäisessä suhteessa toisiinsa, ja yksilöitä sen sisällä.

Ovatko Sveitsi ja Ruotsi hyviä, vai ”hyviä”?

Onko Sveitsi tehnyt ”laupeudentyötään” rahamaailmaa kohtaan luonnollisuutta myötäilevää hyvyyttään? Vai rationaalista ”hyvyyttään”? Siis pelkästään saadakseen olla kultaa holveissaan piilotteleva keidas sotaa käyvän maailman keskellä? Pankkina tuhoutuvassa maailmassa?

Mitä Sveitsi parhaillaankin tekee sillä kullalla, joka on silkkaa voittoa eli tekemättä varsinaisesti mitään sen eteen, joka on  ansaittua ylimääräistä korkoa koron päälle eilen tehdyistä "laupeudentöistä"?

Vastaus: Sveitsi makuuttaa voittojaan edelleen holveissaan vaikka maailman nälkä ja köyhyys vaatisivat tekemään niillä hyvyyttä. Rahalla ei ole omaatuntoa. Eikä sitä rakastavilla.

Suuri osa Sveitsin kullasta on kerääntynyt holveihin kammottavien vääryyksien kautta. Natsien ryöstösaaliita ja asekaupoista kierrätettyjä, sinne tehopesuun haalittuja. Samoja omaisuuksia joiden hankkimisteiden varsilla maailman hätää on kasvatettu. Ja yhä edelleen kasvatetaan.

Entä minkä aseman saa silmissämme Ruotsi jos kullan paikalle ajatellaan sotaa pakenevat hädänalaiset ja niiden koroiksi maailman hyväksyntä? Uusnatsit poimivat sieltä vain ne epäkohtia, jonkun suurelle maailmalle tuntemattoman malmöläisen lähiön jossa pahaolo kärjistyy paikalliseksi mellakaksi ja jonka järjestysvalta helposti rauhoittaa.


Siivosin aamusta; järjestelin eteisen kenkä-vaatevuoret ja imuroin, petasin petit ja panin pyykkikoneeseen lakanaa ja tyynynpäällistä. Tiskasin isot astiat altaassa ja latasin pienemmät koneeseen. Eilen tuhraantuneet mehustuslaitteet pesin myös. Kaarnikkamehua tuli 2 litraa. Sipelsin minä marjojen sekaan myös raparperin varsia. Mehusta tuli aika ovelan makuista.

Aion kohta lähteä Unimäkeen. Ottaisin pojat mukaan, mutta ehdotus ei ottanut tulta. Onpa se Puutarhuri kotona, että eivätköhän ne pärjäile.

Ps. Kun kävin tämän kirjoitukseni julkaisemisesta n. 2:n minuutin kuluttua katsomassa tilastolinkkiä, niin Yhdysvallat ja Venäjä olivat heti käyneet kylässä kuten nyt jo pitkän aikaa on tapahtunut kun olen tätä varten asiaa seurannut: Wellcome CIA and FSB, ihan mukavaa, että minulla on koko maailma kaverinani. Kirjautukaa toki reilusti lukijoikseni vaikka mitään ihmeellistä ja paljastavaa eivät kirjoitukseni sisälläkään. Eivät nekään muistiinpanoni ja valokuvani Karjalapyöräilyltäni.

sunnuntai 23. elokuuta 2015

Elokuu 2015, viikonloppumerkintöjä

21 pv perjantai

Nyt ollaan Unimäessä. Pimeää. Pojat mylskäsivät ulkona lamppusta puolilleöin. Kun rumusivat viimein sisälle ja olivat ottaneet palasta, kaatuivat tuohon lattiapatjoille ja sammuivat hehkumatta kuin Puijon tikku. Kehuivat nähneensä useita lepakoita. Laitettiin yöperhosille lakana-ansa aitan seinustalle ja siihen oli niitäkin ollut törmäilemässä. Eli vaalea lakana narulle ja sen taakse valolamppu ja perhoset lentelevät pöljinä lakanaa vasten jolloin niitä voi tarkastella läheltä kun asettuvat vähitellen aloilleen. Lepakkokin siihen törmää ajaessaan lihavaa yökköstä takaa.

Luen akkuvirralla toimivien lamppujen valossa Maapallo ja me-tietokirjaa. Selventävää tekstiä ekosysteemin ilmiöille ja seurauksille (varsinkin ihmisten tointen) jotka maailmanmenoa seuraavien päissä ovat pääpiirteissään muuten tiedossakin. Kirja on erittäin populääristi selostettu tiivistelmä siitä, mistä on lähdetty, mitkä polut kuljettu ja missä nyt ollaan, mitkä tekosemme mihinkin vaikuttavat ja se sisältää myös vankkaa tutkimustietoa ja tilastoja eri aikakausilta. Sekin selviää helposti tyhmemmänkin ymmärrykselle, mihin pikavauhtia ollaan menossa, jos ei todella rajua alasajoa ylimääräisessä "hyvinvoinnissa" ihmislaji kautta globaalin maailman suorita.

Mutta tällaisia kirjojahan eivät lue "punavihreää" propagandaa pelkääväiset kaikenkuluttajat vaikka sen enempää vihreää kuin vasemmistolaistakaan (yleensäkään politiikkaa) kirjasta ei tikulla tonkimallakaan löydä.

Yhteiskuntasopimuksen karistua ja hallituksen seuraavaa talousstrategiaa kuumeisesti kasaavat pääporhomme eivät nekään puhu kulutuksen hallitusta alasajosta, vain uuden kasvuaikakauden syttytuohuksista. Heidän konsultteinaan eivät hääri tämän kirjan kirjottaaneen kaltaiset tutkijat, heille ainoat ja oikeat löytyvät nyt Ruotsin talouselämästä ja Gambridgen käyneistä menestyjistä. Nämä ovat Juhana Vartiaisten kultakausia jotka ajoittuvat aikaan ennen kaiken loppua.

Talvivaaran kaivoksen ja Hanhikiven ydinvoimalahankkeenkin panivat kulisseissa käydyn väkisinväännön jälkeen toteutumaan kun ne eivät demokraattisin keinoin liikahtaneet. Olisi se hyvä osata muuntautua kärpäseksi suljettujen kabinettien laipioihin...

22 pv lauantai

Soila keräsi loput mantsikat. Toi Even, ja kohta tuli Sonja koko poppoonsa kanssa pihaan. Oli muksuja ja muksujen muksuja pihassa 15 henkeä.

Entäpä jos yht´äkkiä maailma ympärillä kellahtaisi sellaiseen asentoon, että olisi pakko näiden  kanssa ruveta asuttamaan tätä Unimäen korpipaikkaa? Selvittäisikö, ja millaiset olisivat ensi toimenpiteet? Moniko meistä menehtyisi seuraavan viiden vuoden aikana keripukkiin ja muihin nälän tuomiin tauteihin? Entä hengitettävän ilman ja ruokien radioaktiivisuuteen? Ketkä meistä selviäisivät? Selviäisivätkä Pikku Mirre, Stella ja Silvia, nuo pienimmät vipeltäjät?

Asunto-olojen parantelu ja lisärakentaminen, sauna valmiiksi, navetan ja riihen ja aittavarastojen pykäys, kellarin suurentaminen ja kaivon umpioiminen. Vävyt ja muut kynnelle kykenevät työkaluihin kourat kiinni ja tukkimetsään, perustusten tekoon ja hirsien vuoluun ja salvamiseen. Pellonraivaukseen, maanmuokkaukseen, siemenviljan- ja perunan hankintaan. Kotielukoiden pääoma jostakin; lehmiä, kanoja, sikoja, lampaita ja hevonen, pystykorva pihaan räksymään. Vene Keyrityn rantaan, rysiä, verkkoja ja muita pyydyksiä. Pyssyjä, jousia, nuolia, ansatarpeita... Mistä kaikkia niitä saisi jos maailmantilanne menisi aivan vallattomaksi?

Keräsin mustaherukat; 1½ sankollista. Annoin suurimman osan Soilalle mehutarpeiksi ja siivosin itselle kolme rasiallista kotipakastimeen.

Potut ovat maukkaita, ja sipulit; syötiin suurkattilallinen.

Hellettä on. Penakat kävivät rypemässä Karipurossa kun ei ne olisi kaikki mahtuneet Tojotanrottelon kyytiin jotta uimarannalle olisi menty.


23 pv sunnuntai

Tänään oksin omenapuita jotka viimeinkin ovat lähdössä kasvu-uralle. Puutarhurilta piti puhelimella kysyä, että mistä kohtaa ja mitkä oksat katkon ja mikä on paras jättää latvapuuksi. Hyvin se sen homman osasi neuvoa. Viinimarjapensaissa tein myös varovaista oksimista. Nälkämäen tienhaaraan, raviin, oli jostain tipahtanut ja juurtunut oudon puun siemen, tahi taimi. Hain sen muksujen kanssa kärryllä pihaan ja istutin pellonlaidalle. Soila katsoi netistä sakaraisen lehden perusteella, että se olisi Taalainkoivu tai Loimaankoivu, mutta Puutarhuri epäili kuulemansa perusteella, että se on Koiranheisi. Tiällä päin ei kyllä yhtäkään niistä ole ennen nähty.

Leikattiin paksuiksi kasvaneet raparperit mukaan.

Illalla Knissa.

Tultiin jotain viiden maissa Unimäestä. Muistin, että aitan ja huussin ovet jäivät selälleen. Huussista vietävä tavara on vähäistä, mutta aitasta äkkiä voron peräkärry täyteen rojua tulee jos sattuu paikalle. Soila sitten soittikin ja ihmetteli kun oli mennyt siellä käymään, että mites sitä on silleen lähdetty.

Katsoin Silta-jatkot. Monta kohtausta vaivasi jälleen huolimattomuus. Voiko ohjaaja ja tekijäkaarti tosiaankin mennä niin sokeaksi omalle tuotannolleen, etteivät helposti korjattavia virheitä huomaa? Vai vähätkö välittävät? Ärsyttävää, sillä jutun juoni olisi ihan kehityskelpoinen eikä näyttelijöissäkään kovasti kieroon menevää ole.

Luin Kemppisen blogia. Mielenkiinnolla seuraan, mitä tuleman pitää rikosilmoituksensa suhteen.

Kommenteissa oli yksi, jota hieman mietin. Siinä  huolestunut vakikommentoija kyseli, ettei kai vain juuri hänen maahanmuuton vastustuksen vastustuksesta ja sen hyväksymisestä kirjoittamansa kommentit ylitä rikoskynnystä. Tällä kyselykommentillaan hän kyllä muljautti itsestään kokonaan sen karvan näkyville, joka osoittaa, mille puolelle hän maahanmuutto"kriittisyydessään" on asettautunut ja kuinka hän niistä kommentoivia "kriittisiä" peesaa muuallakin.

Ehkä hän kynämiehenä ja paljon lukeneena kuuluu ydinryhmään joka propagandamyllyn kahvassa yhtenä nylkkäsee.

Kuviteltua tulevaisuuden  todellisuuttahan "siellä jossakin" ("maan alla") eletään jo, jossa vain vahvan sana tulee olemaan laki. Myötäjuoksijat vahvistavat kaiken aikaa ja kaikin toimin omaa kuvaansa jo etukäteen sillä tietohan on, että "epäaines" joutuu vahvojen maailmassa kerjuulle, keskitysleireille tai orjatyöhön, joka kylläkin on totinen tosi yhä tässä 30 miljoonan orjan tämän hetken maailmassakin.

Natsisaksassakaan ei myötäjuoksijoista pulaa ollut kun  kurssi alkoi kääntyä "arjalaisille" otolliseksi.  Muutenhan se touhu olisi hukkakauraksi luokiteltu jo siemennysvaiheessa. Samankaltaisia aikoja elellään ja tarkkana olisi oltava. Kaikkien.

Klo taitaa olla jo ylitse puolen yön, eli maanantain puolella. Alan korsoomaan.

perjantai 21. elokuuta 2015

Elokuu 2015, 3 viikko

17 pv maanantai

Päänsäryssä. Ilma on aurinkoinen, mutta mieleen saakka sen säteet eivät yllä. Lukemaan olen kyennyt, ja pikkuisella pyörälenkillä käymään kun hajin G:n koulusta. Kävin myös sen tasoitehomman vilkaisemassa. Siellä oli nuorella naisella vanhojen tapettien poisto vielä kesken, neuvoin vähän, miten niitä saa parhaiten irti ja sovittiin, että hän soittaa sitten, kun tasoitteet voi vetäistä.

Maitokaupassa käynti oli ylen vaikea tapaus kun silmiä veti särky kieroon. Hyllyjen välissä eräs venäläismies kysyi vajaalla suomenkielellä hehkulamppujen kannasta, että ovatko ne standardikierteellä. Sanoin niiden olevan yleismaailmallisia ja toimivan myös siperialaisella energialla. Mies virnisti.

Luen Henning Mankelin Wallander-dekkaria, kertakaikkisen apaattista tekstiä, mutta nyt ei jaksa viisaampiakaan.

Fb:iin oli tullut tanssitutulta kaveripyyntö. Harkitsin jonkun aikaa, mutta sitten hyväksyin. Olen jo pitkään miettinyt sen tilin alasajoa, mutta antaa olla vielä. Eihän tuo maksa mitään vaikka roikkuisi käymättömänä hiushalkeamana internetin pinkeydessä. 47 fb-kaverista 24 on maahanmuuttajataustaista ja heidän kulkuaan maapallon pinnalla käyn joskus tarkistelemassa, juttelenkin jonkun kanssa.

Klo on kohta 24, pitäisi nukkuakin.

18 pv tiistai

Aamulla. Päänsärky tiessään, pehmeä "panta" vain kiertää kalloa. Ehkä se siitä jälleen kerran. Saattelen G:n kouluun ja haen pois vaikka osaisi jo itsekin. Tuleepahan lähdettyä liikkeelle, ja on se oikeasti mukavaakin.

Illalla. G:lla jalisharkat Teppanan kentällä. Saattelin sinne ja kävin kirjastossa. Panin varaukseen Tarmo Kunnaksen Fasismin lumouksen josta Antti Blåfield mainitsi Hesarin kolumnissaan. Tälle päivälle helposti yli 20 km pyöräilyä.

19 pv keskiviikko

Miksikähän enää kirjoitan? Olenhan tyhjentänyt elämänreppuni vaikeimmat ja siten ammennettavissa olevat taitekohdat jo moneen kertaan erilaisten kirjoitusjaksojen aikana kaikenlaisiin tarinoihini. Mitä elämässäni on enää sellaista, josta sanomista piisaisi?

Loputtoman tuntuinen  ahdistus on hälvennyt, elämä itsessään ei enää pelota koska sen loppu on joka tapauksessa pian käsillä.

Olisiko syytä ottaa esille kirjoituksiaan ja tarjota niitä taas jonnekin? Vieläkö joku kustannusvirkailija säikähtäisi näin pimeäksi paljastuneessa maailmassa yksittäisen kirjoittelijan valokatkaisimen puuttumista?

Olin vanhempainyhdistyksen kokouksessa. Se ei vain ole kunnolla lähtenyt käyntiin. Viisi meitä oli paikalla. Onko yhdistyksellä sijaa enää kodin ja koulun välisessä kanssakäymisessä? Välityselimet ovat hipaisun päässä isillä ja äideillä eivätkä laitteisiinsa luottavat jaksa lähteä livenä raahautumaan jotain tehdäkseen.

Kun oltiin koulun tiloissa kokoustamassa, joku poika potkaisi pallolla sisäpihalla yhden ison ikkunan säpäleiksi ja läksi karkuun. Kuva varmaankin valvontakameraan jäi.

20 pv torstai

Mantsikoita riittää edelleen napsia suoraan puskista suuhunsa. Potutkin ryntäsivät kasvattamaan vyötärölihavuuttaa niin, että kun nykäisin yhden varren maasta, niin kolmesta potusta tuli kattila puolilleen. Eivätkä silti olleet sisältä mustuneita tai muutenkaan hapertuneita. Keittelin kalakeiton johon  laitoin tuoreet sipulit varsineen päivineen. Olipa makiaa. Ja kelepasi kakruillekin.

Sorsia jotkut innokkaat ovat ammuskelemassa muovihauleineen. En tavoittaisi enää rantojen tunnelmaa vaikka Luikkolahdelle menisin. Enkä varsinkaan siellä, raiskatussa maisemassa. Viimeksi kun kävin, oli sinne revitty tie niemen kärkeen Toiminkivelle saakka ja metsä ryystetty sellaiseksi raiskioksi, ettei enää entistä veneentervauspolkua maastosta erottanut.

Illasta jälleen G:n harkat. Pyöräilin sillä välin melkoisen lenkin. Elias on kulkenut harjoituksissaan jo kauan ihan ite.

Pauluksen kilpatanssiharjoitukset alkaisivat 1.9., mutta saapipas nähdä, lähteekö kun sen pari oli jäänyt epäröivälle kannalle jatkosta. Jokin houkutin pitäisi ensi aluksi saada...

Lämmintä on nyt piisannut koko viikon. Vanhaa Arvoa jututin päivällä postilaatikolla ja se muisteli vuotta 1953 jolloin oli ollut vielä kylmempi ja märempi kesä kuin nyt. Sitten oli heinäkuun viimeisenä päivänä lämmennyt ja aurinko porottanut elokuun ajan ja heinäsato Kiannalla pelastunut.

21 pv perjantai

Edelleen hellettä. Kävin vetelemässä tasoitteet niille seinille, joista oli tapetit jo revitty pois ja vein osakkeenomistajanaiselle työkaluja ja ison imurin, että voi tehdä niitä hommia joita taitaa. Topakka nuori se on. Harvoin nykyään näkee. Ensi viikolla sitten tasoitan loput ja hion. Maalaa kuulemma sitten itse. Laminaatista lattiaan se puhui, että kai se homma vielä, ja tietenkin listoitukset.

Kemppisen blogin häirikkökommentaattorit saivat tänään kylmää vettä niskaansa kun K teki niistä rikosilmoituksen. Pirun hyvä asia, ja varsinkin, kun ammattijuristi on asialla. Olikin siellä sellaista tekstiä, joita ei millään mielennurkallaan voi hyväksyä.

Lähden illasta poikieni kanssa Unimäkeen. Eliaksella kaverin synttärit ja Pauluskin luisteli kaverinsa luokse, että ne pitää odottaa. Kaupasta ruokaa kylmälaukkuun, maitoja lähinnä ja rasvoja, leipää sekä tietenkin lettutaikinatarpeet. Pottuja saa sielläkin pellosta ja marjoja metsästä ja puskista. Mustaviinimarjat varmaankin alkavat olla kypsiä, että pitää ne mehustaa ja osa laittaa siltään pakkaseen. Ainainen miettiminen mukaan otettavista kamppeista kun muita lähtee kuin itse.

sunnuntai 16. elokuuta 2015

Elokuu 2015, 2 viikko

10 pv maanantai

Ennen aikaan Lassin päivänä hipsivät pyytömiehet saloille  virittelemään rihmasensa ja loukkunsa korpien poluille, nyt innokkaimmat pujottautuvat pellonlaitojen pusikoihin sihtaamaan kyyhkysiä: 200 000 pulua Suomessa syksyisin ammutaan. Onko tilasto miten tosi?

Jos varusteet, ammukset, aseet, luvat ja kuljetukset pyyntipaikoille kustannuksineen laskee, niin mahtaa pikkuisen pulunlihan kilohinta olla melkoinen. Torilta voisi käärmesilmukalla edullisimmat paistit pataansa hankkia.

Ampumisen viehätyksestä eivät kaikki irti pääse. Jännityksen kutka nivusissa on pontimena sillekin harrastukselle. Sama kutka on omiakin munia joskus ylösalas hyppyyttänyt; kivekset sananmukaisesti humppaavat vuorotellen ylös alas tarpeeksi jännittävissä metsästystilanteissa; joskus jopa piiloutuvat kehon onteloon ja kun tilanne on ohitse, valuvat kuin kuumina hyytelöpalloina takaisin viileisiin, ulkoisiin pusseihinsa. Ihmettelen kovasti, kuinka siitä kiihotuksesta niin helposti irtaannuin. Tuliko järki primitiivisen metsästäjänkiiman sijaan vai pelkkä kyllästyminen pyssyllä räiskintään kun sitä ei nälän sammuttamisen takia ole mikään pakko tehdä?

Kaunis päivä on ollut. Ovat edelleen Lapissa porukat ja naatiskelen yksinäisyydestä tekemättä juuri mitään vaikka tarkoitukseni oli perusteellinen imurointi, lattioiden luuttuaminen ja vuoteiden sijaaminen. Kerkeän sen homman huomennakin ennen kuin palaavat. Ruokaakaan en ole viitsinyt laittaa, söin mustikkarahkaa ja ruisleipää. Kahvikaan ei ole maittanut sitten aamun. Kun luin Haavikon runokokoelmaa Puut, kaikki heidän vehreytensä nukahdin sohvalle ja näin unta karkeatekoisesta kuljetusmasiinasta joka oli juuttunut syvälle liejuun matalan joen ylitse kömpivälle polulle. Ihmisiä hääri sen kimpussa kuin muurahaisia.

Kun sitten havahduin hereille, ajattelin, että se masiina oli oikeastaan Ierikka-vainaan riihen edessä, maamoottorin hihnavetoisella voimalla jylskyttänyt puimakone ja ne muurahaiset siinä ympärillä meitä, jo miltei kokonaan autioituneen kylän asukkaita. Kuolleitakin jo melkein kaikki nykyisin.

Kävin pienellä pyörälenkillä. Puhutin viikonloppuna tanssittamaani naista torikahviossa. Kuulin murheellisen tarinan; mies tehnyt itsemurhan. Eskaloituihan keskustelu muuhunkin, esimerkiksi meidän urospuolisten ongelmienratkaisukykyihin, mutta kun siihen tuli naisen tuttava, niin läksin pois.

Eilenillalla alkoivat uudet jaksot tanskalaisesta trilleristä Silta. Jos päättyy yhtä avuttomaan loppurutistukseen kuin edelliset kymmenen jaksoa, niin eipä kannattaisi ryhtyä seuraamaan.


11 pv tiistai

On aamuyö. Pimeys on jo mustaa pihamaalla. Katsoin ranskalaisen trillerin Gang story. Pirusti tuli ruumiita, mutta tarina eteni juohevasti ja näyttelijätyö oli likellä aitoa. Oli tässäkin yksityisiä elementtejä rutkasti sotkettu mukaan, mutta ne olivat yksyhteen tarinan juonen kanssa. Niin kuin jokin aikaa sitten tulleessa Camorran miehet-sarjassa. Pohjoismaalaiset eivät pysty uskottavaa tarinaa sillä tavalla rakentamaan, koska rikollis- ja poliisimaailma ovat omat saarekkeensa; tapahtuvat kuin omilla planeetoillaan. Helsingin huumepoliisin päällikön Aarnion tapauksessa näyttäisi ehkä siltä, että siitä saisi elokuvaan myös perheet, rakastajat ja rakastajattaret sotkettua mukaan. Sekäettä Anneli Auerin ympärille kiertyneestä murhatrilleristä vaivaa nähden myös.

Yöllisessä unessa piirsin paperille eräänlaisen kartan omasta elämästäni. Merkkasin eletyn elämän kymmenen vuoden sykleihin ja sarakkeisiin piirsin tärkeimpiä tapahtumia; tragedioita enimmäkseen.

Yksi arkki riitti. Siinä oli elämäkertani paljaimmillaan. Sen voittaa lyhyydessä vain kuolleen miehen hautakiveen kirjoitetut sanat "Syntyi, eli, kuoli ja haudattiin". Detaljien runsaudesta vasta mammutti-elämäkerrat syntyvät eikä niitä lue kuin piru, tai ihmiset, jotka etsivät omaa nimeään mammuttien sivuilta; niiden elämäkerta se vasta lyhyt on; nimi kuuluisuudesta kertovassa kirjassa.

Jos elämäkerroissa kirjoitetaan henkilön ohella myös ajankuvaa, ne kelpaavat moneenkin käyttöön eikä vain hykertelevään jälkiviisauteen. Jos minusta sellainen rakenneltaisiin, vaatisin ehdottomasti (jos olisin vaatimassa), että vuoden 1958 globaalin maailman ilmapiirikuvauksista se aloitettaisiin; räjähtikö Novaja Semlalla vai Ranskan Mururoalla jälleen uusi ydinkoelataus ja mitä sanoivat pääministeri K.A. Fagerholm ja presidentti U.K. Kekkonen asiasta, vai tyrmistynyt hiljaisuusko yhteiskunnassa vallitsi. Siis ensiksi millaiseen maailmaan yksi mitättömyys taas erään köyhyydellä ja muilla vaivoilla raskautetun äidin kohdusta pukkautui ja vasta sitten, sujuiko synnytys hyvin, satoiko vettä vai räntää, oliko isä humalassa ja kuka lypsi lahossa navetassa ynisevän lehmänkantturan, vai oliko se jo ummessa.

Taas on tullut paskamaisia viestejä kännykkääni ja sähköpostiini.

12 pv keskiviikko

Pojat aloittivat jälleen koulunkäyntinsä. Elias seitsemännelle, Paulus viidennelle ja Gaius toiselle luokalle. Tarumaaret on mennyt jo yhdeksännelle, mutta kaipa minä saan unohtaa kokonaan sen tyttäreni olemassaolon. Kerran kuussa kunhan tiliote muistuttaa elatusmaksusta vielä 3 vuotta eteen päin.

Puutarhurilla jatkuu loma vielä loppuviikon, joten voin tästä lähteä Unimäkeen jossa mantsikat kypsyvät koko ajan ja mustikoitakin metsässä olisi, jos niitä viitsisi riipiä. Lakat ovat jo sillä korkeudella liian kypsiä.

Hesarissa artikkeli menneisyytemme taitelijoiden ja muun yleiseliitin natsisympatioista.

Unimäki illalla. Soitin tullessa Heimosedälle. Se kirosi hartaasti loppuelämänsä väsymisen syitä. Sairaan vaimon vahtiminen käy voimille. Oli päivälläkin vattupuskasta karannut kun oli silmä välttänyt ja Vuolenkosken kylältä se oli löytynyt pannun kanssa keskellä tietä humputtelemassa. Kyllä me Heimon kanssa ollaan moneen kertaan todettu, että ehdottomasti elämänlangan pitäisi ajantullen kaikilta katketa kerrasta poikki eikä venymällä ja vanumalla. Mitä merkitystä koneen kuorilla enää on jos tietokeskus pimenee?

13 pv torstai

Melkein 10 litraa punaisia, makeita marjoja omista puskista. Vain suuresti kunnioittamani lastenohjelmien esiintyjä Pelle Hermanni-vainaa osasi mutjauttaa näistä herkuista  oikeanlaisenmehukkaasti: "...isoja, punaisia mantsikan möllysköitä..."

Aamulla hain kylän leipomosta ruisleivän. Maksoi 2,95. Ei täällä sitten mitään muuta olekaan tapahtunut. Paitsi että rintaa raastaa kuunnella, kun motot riipivät viimeistä, Vanhan Metsän tupsua tuolla nuoren puskametsän takana. Ei enää palokärjen ääntä tule kuulemaan tällä tontilla; se asui tuossa metsässä jossa onttosisuksisia kuusiakin vielä oli. Eikä metso enää ensi keväänä soitimelleen osaa kun sitä ei ole. Voi perkele! Jos kuka, niin minä tajuan Pentti Linkolan vihan tämän tuhovimmaisen, ahneen lajin kohdalla. Mitä osaa saksalaisella sijoitusfirmalla on näissä metsissä? Oliko "kotimaisella" UPM:lläkään enää viime vuosikymmeninä? Mitä he ovat sen eteen tehneet, että saavat raiskaamalla ja hävittämällä muuttaa kaikkialla Äitimaan kasvuston silkaksi numerojonoksi kansainvälisille pelialustoille? Olenko ikinään nähnyt täällä saksalaista sienestämässä, marjanpoiminnassa, metsällä? Uskaltaisiko Berliinistä helikopterilla paikalle pörryytetty liituraitaukko suurkuusikon sisään kymmentä metriä syvemmälle astua ilman huoltojoukkoja? Toivon saatanasti, että ne tukehtuisivat niihin nolliinsa siellä pörssinäyttöjensä äärillä. Joku päivä se tietenkin tapahtuu, mutta kyllä ne perkeleet vievät syyttömätkin matkassaan; se on täydellisen tuhon logiikkaa.

Mutta olemmeko "me muut" syyttömiä? Äskenkin kävin paskalla ja pyyhin perseeni paperiin, joka on metsän puista alkunsa saanut!

Käänsi tuulen kokonaan Pohjoiseen, ja se on lujalla. Mikään ei pysy paikallaan. Aitan ovenkin rouskaisi selälleen niin, että saranat sinkuivat. Ja kun panin kylvyn jälkeen pyyhkeen kuistin tuuletustangolle, oli puhuri napannut sen matkaansa ja riepotellut muutamien kymmenien metrien päähän tien ylitse pajupuskan koristeeksi. Huvitti, kun ajattelin että siitä olisi juuri joku ohitse juosta ryyseltänyt ja märkä pyyhe läimähtänyt päähän. Saattaapi tulla viileä yö.

14 pv perjantai

Aamulla 6:n aikaan neljä astetta lämmintä. Katselin jo huolestuneena, onko halla käynyt polvistelemassa perunanvarsikkoon. Ei ollut. Poimin muutaman ison mantsikan suuhuni ja ajattelin, ettenpä tällaista, viileää elokuun aurinkoista aamunhetkeä vaihtaisi espressonluiruun Kafe Esplanadissa. Kaivoin myös pottuja kattilaan ja otin yhden sipulin penkistä. Söin ne aamiaiseksi eilen paistamani kanansuikaleiden kanssa.

Lyhyen yöuneni aikana näin värikkäitä unia. Olin humpalla ensin, sieltä menin naiseni kanssa tanssimalla hiekkarinnettä alas lasiesinein koristeltuun tsasounaan jonka alttarin äärellä juotiin vettä pullonsuusta suoraan. Naitiin sitten seisaaltaan niin että seinät helisi. Mustiin pukeutuneita uskovaisia tärisi ja huokaili saunanlauteilla salin perällä. Heräsin janoon ja päänsärkyyn. Naitatti.

Ajelin nurmikoita, saksin voimakkaaseen kasvuun hyökänneistä ruusupuskista liikoja rönsyjä pois ja napsin latvojakin matalammaksi. Keväällä juurta myöten nyysin nuokin puskat ja pidin tulia muutamien pahimpien juurakoiden päällä, mutta ne vain virkistyvät kurittamisesta. Aivan kuin ihmiset; sotien ja muiden tuhojen yhteydessä syntyvyys kääntyy nousuun. Kelasin sitten raivaussahaan trimmerinnarun ja kurauttelin seinänvierustoja ja sellaisia paikkoja matalaksi, joihin ei kömpelöllä ruohonleikkurilla pääse. Turhaa touhua täällä, mutta onhan se oltava edes tekevinään jotain. Huussin alle ja kompostiin kanneksin ruohontöhkää niin tuleehan siitä lannoitetta ainakin. Yhtään lupiinia ei ole päässyt siemennysvaiheeseen tänä kesänä, siitä olen huolen pitänyt myös.

Lämmitin Hujjausta, pesin itseni ja parit paidat, alushousuja ja sukkia. Nyt ne kuivuvat tuulessa kuistin tangossa. Toin kuumaa vettä tupaan, tiskasin astiat, pyyhin pöydän ja lakaisin lattialta roskat. Laitoin Soilalle valmiiksi pakastusrasiat ja sokeriastian ja istuimen, jossa on hyvä seuraava erä mantsikoita pilkkoa. Kyllä se osaa ne itsekin hommata, vaan näkyy tuo isä edelleen minussa huolehtivan vaikka tyttö on jo 34.

Nyt on kuitenkin taas hyvä tulla itsekin seuraavan kerran järjestyksen tupaan.

Ennen kuin kerkesin kantaa kamat autoon, soitti Tapio Kittilästä. Oli kaivamassa tonttiliittymää pääväylän varrella Alakittilän kohdalla. Vilkkaaksi sanoi liikenteen siinä kun kysyin, autojen ohitse ajavista äänistä. Sivuttiin maailman yleistä tilannetta, Venäjää, työhommia, puhuttiin Kelontekemän makeista muikuista ja siioista, ja miten sateinen kesä onkaan ollut. Hilloja on Lapin soilta löytynyt, ja mustikkaa jänkien rinteisiin päätyviltä alueilta. En muistanut kysyä, vieläkö ämmi jaksaa  marjametsään lähteä. Tapion äitiä halavasi samaan aikaan kun veljensä kuoli aivokasvaimeen, että aika toispuoleista se sen elämä on ollut. Ennen se melkein asui syksyt marjametsissä. Saamelaisverta virtailee vielä siinä suvussa, Tapsassakin siis äitinsä puolelta ja se näkyy kyllä monessa ulkoisessa seikassa kun oikein osaa katsoa. Vaan eipä sillä ole väliä ystävyyteemme ollut, kunhan vain joskus pähkäilen kun ollaan jo yli 30 vuotta tunnettu.


15 pv lauantai

Mitä tein tänään? Köntässä kerrottuna kotihommia, mitä niitä erittelemään. Päänsärkyä oli aamulla taas. Jos selityksiä sille pitää etsiä, niin johtunee paljosta marjojen syönnistä.

Olisi ollut G:n kuljetus Kuhmoon pelireissulle, mutta sain jäädä isompien poikien kanssa kotiin kun oli päänsärkyä. Puutarhuri kävi Kuhmon keikan. Pelejä oli ollut 3 joista kaksi hävittyä ja viimeisin ylivoimaisesti voitettu, kertoi poika kun kotio tuli.

Kemppisen blogiin kirjoittamaani kommenttiin oli tullut muutama vähättelevä vastakommentti. Samantapaisia tekstejä, kuin mitä kännykkääni ja sähköpostiini sekä omaan blogiini tunkee. Aina, kun näitä tulee, tekee mieli jättää koko tämä nettipaska. Varsinkin, kun tajuaa, ettei minulla ole valtaa ei voimaa oikeasti vaikuttaa yhtään mihinkään.

Illasta ehkä Puutarhurin kanssa Napikselle jos uskalletaan jättää pojat keskenään.

16 pv sunnuntai

Käytiin siis eilenillalla Napiksella. Oli sopivasti tanssijoita. Eräs pitkäaikainen tanssituttu sanoi, että hänen poikansa muutti Ouluun opiskelemaan. Muiden kanssa en paljoa sitten keskustellutkaan vaan pyörittelin menemään musiikin tahtiin. Aika paljon humpalsin sitten Puutarhurini kanssa ja ihanhan se sujui kuin ennen vanhaan. Eikä riidelty kotiinkaan tullessa, päin vastoin: tanssi auttaa vaikeissakin ihmisuhteissa.

Aamupäivästä kävi veljenpoika Antti. Se oli käyttämässä mäyräkoiraansa koiranäyttelyssä. Kuopiossa asuu.

Sitten käytiin koko poppoo mummilassa. Ukki oli vanhentunut entisestään, valitteli kovia kipuja. Tulee alakuloinen mieli kun katsoo ihmisen vähittäistä luhistumista jonka prosessin huomaa helpommin, kun harvoin näkee. Mummilta sain lainaan Joni Skiftesvikin Valkoinen Toyota vei vaimoni. Luin sitä jo jonkin matkaa.

Hesarissa juttu Suomensomalinaisesta joka on pyrkimässä Somalian presidentiksi. Nostan hattua hänelle, että uskaltaa vaikka hänelle sitä "mielipiteiden" paskaa niskaan sataakin.

Tilannetta Afrikassa, eikä Lähi-Idässä, kokonaisuudessaan tulla ehkä koskaan saamaan kuntoon olipa siellä johtajina ketä tahansa. Euroopassakin maanalaiset vihan voimat odottavat. Merkkejäkin ne antavat, mutta niin uinuu valvova silmä, eikä suinkaan valppaan koiran lailla.

Illalla joku nainen soitti. Pyysi huoneistonsa seinien tasoitteluun kun aikoo maalata sen. Olivat repineet tapetit jo pois, mutta koloja on paljon. Lupasin käydä huomenna iltapäivällä katsomassa. Nepalinrupa sille oli numeroni antanut kun toisinaan teen tämmöisiä apukeikkoja jos kerkeen.

Siltaa katsoin telkkarista. Menihän tuo vielä isommitta nurinoita.

Ennen elokuvaa oli poikien kanssa vähän lujassa nukkumaanmenotouhut.

maanantai 10. elokuuta 2015

Elokuu 2015, 1 viikko

1 pv lauantai

Minä aina muistan elokuun ensimmäisen päivän merkityksellisyyden menneisyydessäni. Mutta nyt  jo ajatusaihion aiheesta tipautan kantapääni alle ja murskaan sen.

Heinäkuun loppupäivät kynäni lepäsi ja vihkoni makasi sivut kiinni laukun pohjalla. Oltiin passattavana Saarijärven Summassaaressa.

Tapahtuihan siellä tavan arjesta poikkeavaa, mutta ei vain huvittanut niitä muistiin kirjiä. Esimerkiksi erään muusikon jutut.

Mustikoita melkoisesti hiekkaisilla harjuilla, niitä joitakin rasiallisia poimin. Niin ja luin muutamat kirjat. Kari Enqvistin  Kuoleman ja unohtamisen aikakirjat oli niistä tärkein vaikka olen se jo kertaalleen aiemmin tavannut. Nyt se vaikutti toisella tavalla. Pysyn joka tapauksessa samoilla linjoilla kirjailijan kanssa.

Tultiin tänään iltamyöhällä pois. Tullessa radio varoitteli yhdestä ihmiskunnan  typeryyden osoituksesta, rallikansan vaelluksista, mutta ei siellä ruuhkia näkynyt. Vaajakoskella käytiin karkkitehtaalla ja siinä Kanavuoren kupeessa Puutarhurin sukulaisissa. Suonenjoella Eskon pihassa joka oli tekemässä polttopuita. Siilinjärveltä ajettiin Rautavaaralle ja käytiin Unimäestä poimimassa kypsyneet mantsikat. Kaivastiin pellosta syömäpotut huomiseksi. Loppumatkasta rommuutti vettä.

2 pv sunnuntai

Ee paljon mittään. Paitsi pyöräreissun muistiinpanojen purkua. 700 kuvaakin oli tullut otetuksi. Se oli kyllä hyvä matka.

Oli tullut taas muutama kommentti, joita ei voi millään julkaista törkeyksiensä vuoksi.

3 pv maanantai

Paljon pyykättävää edelleen. Onneksi ei ole satanut, että voi ulkona kuivattaa. Rastaat ovat norkkineet vähäisten viinimarjapensaiden marjat raakileina jo. Valkeat kuulaat eivät niille maita. Unimäestä tulee runsaasti mustaherukkaa, sekään kun ei räksille kelpaa.

Raatihuoneen torilla tuli tykö iäkäs nainen joka oli eksynyt matkaseurueestaan. Ohjasin hänet kädestä pitäen kauppatorin rantaan turistibussin luokse. Naisella oli virkeän vitsikkäät jutut jotka halasivat koko mennyttä maailmaa, nykyhetki oli vähän kadoksissa. Iäkästä porukkaa oli myös hänen matkaseuransa.

Kävelin illalla K:n seurana.

4 pv tiistai

Unimäessä. Tulin poikien kanssa. Haettiin Eveliinakin kylältä kaveriksi. Ensi töikseen piti tukkia tierumpu että turpoaa lammeksi oja. Huomenna ne sitten rypee siinä kuin hylkeenpoikaset. Tai sammakot. Tehtiin siskonpeti pikkuhuoneen lattialle. Paulus haluaa nukkua yksin tuvan sohvalla. Jokainen lukee jotakin. Onneksi olen säilönyt kaikenlaista hyllyihin. Suomen Kuvalehdet käyvät myös kaupaksi. Paulukselle varsinkin, ja Gaiuskin niitä lueskelee. Yhdessä vuoden 1995 SK:ssä juttu Nùrnbergin oikeudenkäynneistä jonka tahtoivat ääneen luettavaksi. Hirttotuomioiden luettelemista vähän epäröin, mutta luin kuitenkin. Taustoistakin piti sitten selostusta antaa. Ikävätkin historiankohdat on sukupolvesta toiseen toistettava, vaikka kovin luja ei ole uskoni siihen, että ihmiskunta niistä lopulta oppisi. Näkeehän sen akuuttina todisteena Venäjä-Ukraina nykytilanteestakin. Muita kriisipesäkkeitä mainitsemattakaan.

Puutarhuri läksi aamulla työmatkalle Vantaan asuntomessuille.

5 pv keskiviikko

Yöllä Paulus yski kovasti. Aamulla valitti oikeanpuoleista silmäänsä jota kutittaa; se on ihan punainen. Varmaankin mäkärä meni illalla luomen alle ja kusaisi, sanoin.

Harasin rikkakasvit pottupellosta. Siistin myös mantsikkapenkeistä rönsyt. Armaalan Rami lenkkeili ohitse, jututti jonkin aikaa. Viettää kesää lapsuudenkodissaan jonka nykyisin omistaa yksin kun  kaikki muut ovat kuolleet; isä Armas, äiti Sirkka, vanhin veli Taisto joka hävisi 70-luvulla merille, ja nuorempi Terhokin jonka kuolemaa sivuttiin keskustelussamme. Ramilla on kyllä emäntä, mutta ei lapsia joten se on sitten siinä Armaalankin tarina.

Välillä ruuanlaittoa joka oli nyt helppoa: iso kattilallinen uusia pottuja, voita, maitoa ja leipää. Tiskaamiset ovat suurempi operaatio vesien kantoineen ja lämmityksineen.

On ne mukulat taas hilskaneet, olleet piilosta ja kanniskelleet sammakoita ja sisiliskoja kiveltä toiselle, "kotipesästä" kolmanteen. Yritin väliin neuvoskella, että kaikenlaiset eläimet, pienimmätkin, tressaantuvat jos niitä liikaa kämmenien välissä hierotaan. Niinpä sitä tehtiin ennenkin, ja tapettiinkin kun aikuiset eivät asioihin puuttuneet. Kun meinasivat kimalaisia apilankukista lasipurkkeihin vangita, kielsin sen jyrkästi ja perustelin vankasti, miksi ei.

6 pv torstai

Päivä jolloin Hirosiman kaupunki tuhoutui. Siitä on aikaa 70 vuotta.

Tultiin Unimäestä pois. Mustikoita olisi sankollinen siivottavaksi, lakat laittelin pakastusrasioihin, mantsikat myös ja panin pakastimeen.

Täällä ollaan jälleen lähtöaikeissa. Lähtevät muut huomenna varhain Saariselälle Puutarhurin siskon kyydissä, minä jään.

Pyykkäsin Unimäen kaikki pyyhkeet ja muutamat tyynynpäälliset, sekä muksujen vaatteita muutamat koneelliset. On taas sen verran poutaa ja tuulta, että kuivahtivat ulkonaruilla. Tajuaakohan kaikki, miten helpottavaa lapsiperheille on, kun voi kuivata ulkona pyykit? Ja niiden raikas tuoksu... Talvella tuntuu, ettei saunan ja pesuhuoneen narut riitä ripustettaville pyykeille; viime talvena lisäsin eteistilaankin pyykkinarukelan.

En oikein osaa kuvitella oman lapsuuteni aikaisia miehiä näihin kotitalouspuuhiin joita itse olen joutunut eri vaiheissa elämääni jokaikinen päivä tekemään. Tämän voisi kokea alentavaksikin touhuiluksi taustaani vasten...

7 pv perjantai

Sinne menivät. Kävin kaupassa ja kirjastossa. Lainasin Enqvistin Kosmoksen hahmon ja Rabelais:n Pantagruelin neljännen kirjan; tuore suomennos Ville Keynäs 2014. Luin Suomen Kuvalehden.

Onko kansanedustaja Immonen (ps) rasisti, siitä suurimmat puheet medioissa, ja "keskustelut" joiden juuret ovat eräässä hänen englanninkielisessä fb-kirjoituksessaan. Ilman muuta mies on rasisti kun hänen kirjoituksiaan tarkastelee rasismi-sanan natsi/mytologisessa merkityksessä. Itse se ei osaa omaa rasisminmuotoaan hahmottaa. Pitää normaalina, demokratiaan kuuluvana asiana kehottaa kanssa-"ajattelijoitaan" vyöttämään itsensä ja ajamaan muunmieliset ja -väriset maasta pois. Tai jos hahmottaa ja tietää mitä tekee, niin tekee sen omantunnontuskitta kuvitellen, että hänelle on langennut "suuri tehtävä" ja tiennäyttäjän rooli. Tai vain että hyötyäkseen siitä henkilökohtaisesti jotenkin; ihan missä muodossa tahansa kunhan vain nimi muistetaan. Muutamaa miljoonaa vuotta myöhässä se heppu kyllä heiluu mitä lajien muodostumisen suhteen tulee evolutiivisessa mielessä.

Mitenhän nämä kotinatsimme oikein sen selittävät ja hyväksyvät, että Ruotsissa on heidän johtoaineksensa ja yhteisen aatteen eteen päin tyrkkimiseksi olisi hyvä hallita molemmat kielet englannin lisäksi? Eikö jo monien vieraiden kielien opettelu sekoita kansojen puhtaita veriä, ja eritoten avarra mieliä, ylen pahasti? Ja kun näiden kotimaisten perussuomiruotsidemokraattien yhtenä periaatteena on ollut saada pakkoruotsi pois koulujen opetuksesta...

8 pv lauantai

On ollut hyvä ilma. Pesin kotipetivaatteet kaikki ja kerkesin kuivattaa ulkona ennen nyt illalla paikalle rynnännyttä ukkosrintamaa joka hetkellisesti kaatoi vettä enämpi kuin maa ehti sisuksiinsa niellä.

Olen saunonut ja ravinnut jälleen itseni uusilla omanmuan potuilla. Lähden kohta Napiksen humpallusten kautta Unimäkeen jossa varmaankin on kypsiä mantsikoita ainakin sankollinen.

9 pv sunnuntai

Nagasakin tuhoamisen 70-vuotispäivä. Hävetköön ihmiskunta kautta globaalin maailman sitä, mihin sen loppumaton kekseliäisyys toistensa tuhoamispyrkimyksissä pystyykään. Enää ei ole epäselvää edes se, kuinka helposti tämä sama laji kykenee lopettamaan kaiken elämän maapallolla. Eikä se näytä tosissaan edes pysähtyvän kysymään itseltään yksinkertaista kysymystä, miksi? Tai jos osa siitä pysähtyykin, se pysähtyy vain tyhjänpäiväisten selitysten ajaksi omaatuntoaan rauhoitellakseen ja jatkaa kohta tuhoavaa käyttäytymistään kaikilla rintamilla "hyödyntääkseen" luonnonvaroja vain ja ainoastaan juuri tämän lajin menestyksen eteen. Ja lopullisen tuhon.

Unimäki. Olin täällä kolmen maissa aamuyöstä. Napiksella oli mukavat tanssit ja porukkaa liikkeellä. Tanssinliike ajoi jälleen tarkoituksensa; mielenvirkistyksen.

Eilen kotoa lähtiessä oli nuori käpylintu lentänyt luultavasti ikkunaan ja se kärvisteli pökertyneenä sokkelinjuuressa. Otin kuvan ja panin linnun sitten kukkapuskaan odottelemaan tointumista. Tai mahdollista kuolemaa. Oli se aika tormakkana kun otin käteen, mutta ei se lentoon kyennyt.

Kuuntelin juuri uutisia. Europarlamentaarikko (kertakaikkisen liioiteltu arvonylennys ko. hlölle vaikkakin EU-lasipurkkiin mies säilöttiinkin valvovan silmän alle) J. Halla-ahon perussuomalaisten Turun puoluekokouspuheesta, josta tosin vain pätkän kuulin, mutta jo aiemmin ilmaisemaansa agendaa ajatellen voi aivan huoletta päätellä, että tämän jehun mieli on mustempi kuin kongolaisen ystäväni iho.

Miten mies, joka jo ulkoiselta olemukseltaan muistuttaa äkkivilaisulta Natsisaksan propagandaministeri Joseph Goebbelsia, onkaan noussut asemaansa samankaltaisista ihmismielen mustista aukoista voimansa ammentavien hautomojen ja niistä toreille ja turuille lähetettävän ääriliikehdinnän sisällöntuottajana? Puuttuvat vain suuria kansanjoukkoja kokoavat, kiihoittavat puoluepäiväpuheet joita tosin hänen ulosantikyvyillään ei voi kuvitella loihdittavaksi eikä itse pääpaholainen ole vielä(kään) reinkarnaatiotaan maan päälle lähettänyt avuksi.

Tässä jo joku päivä sitten kommentoin toisaalla oululaista "Immoskohua" Eero Silvastin ajatuksella "Myös Hitler aloitti suurilla puheilla ja pienillä aseilla." Nykyisin kiihottaminen samankaltaiseen menestykseen massojen mielissä ei enää käy muutamassa vuodessa, kymmenissäkään vaikka välineistö luulojen mukaan sen helpostikin mahdollistaisi. Mutta niin kauan kuin olen älynnyt asioita kriittisesti seurata, niin merkille olen pannut, ettei hirmutekoihin päätyneen natsi-ideologiankaan siemenenkylväjistä pulaa podeta.

tiistai 4. elokuuta 2015

Heinäkuu 2015, 4 viikko

RETKIPÄIVÄKIRJA
 
20 pv maanantai

Lähtö kotoa klo 09.15. Kierretiin kaupungin kautta. Äitiä morjenstamassa työpaikalla. Valokuva liikenneympyrän lähellä tarkoituksellisena taustanaan poikien opinahjo, Kajaanin Keskuskoulu. Sitten matkaan.

Klo 11 ensimmäinen jäätelötauko Nuottijärven kioskilla. 15 km takana, aurinko paistaa. Teidenpientareet valloillaan päivänkakkaraa ja apilankukkaa, siellä täällä lupiinien sinisiä saarekkeita. Kioskille piskuisella Fiestalla varovaisesti körötellyt, iäkäs pariskunta utelee, mistä matka ja minne. Mummon ilme venähtää, kun kerrotaan, että juuri lähdettiin Knista, mutta aikomus on venyttää ketjuja ainakin 500 km:n matkalla. " Kuhan vuan että tienposkeen uuvaha..." Eliasta hymyilyttää mummelin huoli.
Klo 13.30 Otanmäki. Kahvit ja kaakao Seolla. Kilometrejä takana 46. Ennen Otanmäkeä pysähdyttiin Vuoreslahden th:n P-paikalla. Ruisleipää ja maitoa välipalaksi. Vettä perään. Kuorman kiinnitysten tarkastus jossa huomattiin puutteita ja korjattiin asia. Pölökky Oy:n rekka pysähtyi myös kiristämään liinat. Kuski oli rehvakka, nuori mies joka käryytti tupakkaa. Hytästä kuului räppikanava. Otanmäen kyltin äärellä aprikoitiin, että missähän se Jätänmäki sitten on. Auton alle murskaantunut harakanpoikanen siirrettiin tiensivuun jossa muurahaiset ja muut pikku mönkijät suorittavat raadon hyödyntämisen nopsaan.
Klo 16.45 Kirkasvetinen lammenranta ennen Pyhäntää. Mittarissa 73 km. Soisella rannalla pitkät pätkät lankuista rakennettua pitkospuupolkua. Haalistunut kyltti: yksityisranta, leiriytyminen ja tulenteko kielletty. Vastapäisellä, mäntykankaisella hiekkarannalla laavu joka näyttäisi yleiskäyttöön tarkoitetulta. Siellä on porukkaa tulihtalla. Rannoilla myös muita pieniä kesäasuntoja. Muutamat nähdyt lakat ovat vielä raakileita. Napsin isommat suuhuni. Mustikkaa suon laidalla mäntymetsässä paljon. Suu mustaksi niistä. Milloinkahan Elias marjoihin oppii? Tähän tullessa pitkät pätkät asvaltin uusimistöitä; tuore piki raskasta polkea. Metsätien varressa pistäydyttiin kakkiasioilla ja otettiin E:n kesäksi annettuun koulutehtävään valokuvia kanervista ja horsmankukassa metistelevästä ötökästä jonka nimi ei tullut mieleeni.  Hapastiin välipalaa ja juotiin vettä jollakin P-paikalla. Makailtiin asvaltilla. Yksi perheauto hidasti kohdalla ja sieltä vilkutettiin pienin käsin. Pilviä kulkee, mutta enimmäkseen aurinkoa. Tuulee välillä navakasti. Auringon asennosta päätellen sen suunta suurin piirtein länsi. Ei viitsitä kaivaa kompassia työkalulaukusta.

Nahkiaisoja soitti Ylitorniolta.
Klo 18.35 Pyhäntä. Käytiin Salesta maitoa, voita, leipää, piirakoita, tomaatteja, juustoa, perunoita, kananmunia, silliä ja sipulia. Ruokailupaikka löytyi helposti jalkakäytävän reunan pöydästä. Potut ja munat keitetään sitten yöpymispaikassa mikä se sitten sattuu olemaankaan. Kohtahan se on etsittävä kun ilta jo päivää päihittää.
Klo 21.00 Korpelainen. "Isännät ja isäntien varjot". Käännyttiin Pentti Haanpään tielle ja tultiin tähän hänen museoidulle kalamökilleen Iso-Lamulle jonka myrskyisiin aaltoihin kirjailija hukkui syyskuussa 1955 paria viikkoa ennen, kuin olisi täyttänyt 50 vuotta. Etsittiin pihamaalta tasainen paikka, harattiin käpyjä ja kusiaisia syrjemmälle ja viriteltiin teltta kuosiinsa. Syötiin iltapala kuivana kun ei jaksettu ruveta potunkeittoon. Kävin uimassa, huuhtaisin paidan ja molempien hikiset kalsarit ja panin puiden oksille navakkaan tuuleen kuivumaan. Tuulensuunta varmistettiin kompassista  länneksi.  E luki vähän aikaa Aku Ankkaa ja nyt se uinuu tuossa vierellä. Sanoi ennen nukahtamistaan, että jalat polkevat vielä. Niinpä tuo jo nukuttaa minuakin. Kilometrejä eka päivälle tuli 97. Kova lukema 13 vuotiaalle polkijalle. Miksei myös 56 vuotiaalle.
21 pv tiistai

Klo on 8. Taivas pilvikatteessa, ennustaa sadetta. Tuuli kääntymässä länneltä luoteen suuntaan; ulapalla ristiaallokkoa. Heräsin yöllä kaakkurin kuikutukseen ja tukkasotkan kiukutukseen. Rannasta lähtikin noustuani iso sotkapoikue uimaan ruovikkoon. Rantojen puihin on asennettu telkille pönttöjä, mutta tyhjiltä ne vaikuttavat, ei ole edes vanhoja pehmusteita pohjilla kun kopeloin. Virhe; entä jos ampiainen olisi sinne pesän tehnyt? Keitin kahvit kaasukeittimen päällä, ryypin sen peltisestä retkimukista ja laitoin kananmunat kiehumaan. Kaasu lienee vähissä tai on niin vanha säiliö, ettei ole oikein painetta. Mökin seinustalta nostin penkin mökin taakse kantojen päälle asetellun istuinkelleksen eteen ja katoin "pöydän" valmiiksi. E nukkuu vielä. Herättelen sitten, kun ruoka on valmista. Höpöttelen, kun muistan, nauhurillekin matkamme edistymistä.

M soitti. Ja koti.

Aamianen on nyt pötsissä. Kananmunat olivat sopivan puolipehmeiksi keittyneet vaikka en kellosta aikaa vartonut. Potut sen sijaan olivat pettymys; alavilla savipelloilla väkilannoitteilla väkisin kasvatettuja, runsain kasvin"suojelu"ainein myrkytettyjä, rakeisia, hajoavia ja kovanlaisia keitettyinäkin. Ruokaillessamme kertasin uniselle Eliakselle Korpelaisen historiaa ja kuinka merkittävä kirjailija Haanpää aikoinaan on ollut, ja kuinka hänen kirjallisuutensa sanoma pätee edelleenkin. Veneen äärellä pohdittiin kirjailijan hukkumiskuolemaa, mökin ikkunasta kurkattiin ja Pentin ja Ailin "hautakiviäkin" käytiin vilkaisemassa. Kiven alta löytyi pari matoa ja pitihän se onki tekaista, vaikka ranta on niin matala, ettei siinä kala syönyt. Laitettiin vieraskirjaan nimet. Löytyivät sieltä myös elokuun 2009 käyntimme piirrot. Leirin purku ja sitten taipaleelle. Klo on 11.40.

 

Klo 18 Kärsämäki, Paanupaikan kahvio. Korpelaisesta lähdön jälkeen lievää vastatuulta, muuten sopivan viileää polkea. Noin tunnin verran oltiin sadetta paossa isojen kuusien alla saman sullilaanin suulla jossa makailin pöllipinojen päällä 7 vuotta sitten. Ei kastuttu lainkaan. Erikoisia asioita ei tienvarsilla havaittu, paitsi kummitusmetsän joka oli syntynyt peltosaroille istutetuista kuusentaimista joiden oksisto oli käkkyröitynyttä ja harotti joka suuntaan kuin sarjakuvien ja leffojen godzilloilla. Millaisiahan "aikuisia" runkoja moisista vänkyröistä kasvanee? Ostettiin vintage-postikortteja. Kirjoiteltiin osoitteita niihin, mutta kaikkiin ei postimerkkejä riittänyt eikä kahvion kassa löytänyt vaikka myynnissä pitäisi olla. Postilaatikkokin on keskemmällä kylää, että täytyy käydä vielä lenkki omille jäljilleen kunhan sade hellittää; aurinko pilkistelee jo.

Hannele, sisko, soitti. Luuli, että me pyöräilisimme Haapaveden kautta ja käytäisiin niillä. Ei me sitä mutkaa nimipvkahvien takia keretä tekemään. Kokkola-Vaasalenkistäkin luovuttiin suosiolla ja ajellaan pienempien kylien kautta.

Postimerkkejä löytyi kylän toisenlaidan huoltoasemalta. Poika kassalla ei kysyttäessä ymmärtänyt, mitä postimerkit ovat ja hämmästyi, kun pyysin vieläpä ykkösluokan merkkejä sekä niiden mukaan "priority"-tarroja. Ne muutamat, joita siellä oli, löytyivät nuhruisesta kirjekuoresta kassan vieren paperiläjän alta. Näin sen kokee, kuinka muu viestittely on syrjäyttämässä, syrjäyttänyt jo, ihmisiltä kirjeiden ja korttien lähettämis- ja saantimielihyvän.

Kylällä valokuvattiin kohde, jonka piirtäminen kuviin on kielletty ja jonka säännön rikkominen on terroritekoja viimeaikoina maailmalla aiheuttanut. Miten kärsämäkeläiset taiteilijat ovat uskaltaneet! Kuinka sitten on piirretyn kuvan valokuvaamisen suhteen ajateltava? Onko sekin kiellettyä? Suojellun Petäjävanhuksen äärellä tuhahtelin E:lle, kuinka kylän keskellä töröttävä yksinäinen petäjä saa ehdottoman rauhoituksen kun samaan aikaan miljardit yhtä arvokkaat puut kokevat raakalaismaisen kuoleman säälimättömien metsäkoneiden kynsissä eikä niiden perään auta itkeä vaikka ne olisivat merkittävä osa sielunmaisemaasi; lapsuuteni edesmenneestä Luikkokankaan mäntymaisemasta mainitsin esimerkin vuoksi koska Eliaskin ehti siihen tutustua.

Joku tuntematon soitti ja ähisi selvänsaamatonta korvaani. En kuunnellut sekunteja pitempään. Sitten tuli multimediaviesti jossa kuva nyrkistä.

Kärsämäeltä lähdetään nyt, kun klo on 19 kantturoissa. Yritetään jaksaa Haapajärvelle (n. 40 km) iltayön mittaan koska sää näyttää selkenevän.
22 pv keskiviikko

Haapajärvi klo 00.30. Järvinäköala urheilukentän aidanvierusnurmikolta johon teltta viriteltiin. Yli 70 km mittariin eilisellekin. Tulomatkan elämyksiä: Hiiriliftari autiotalon seinässä, navettansa tulipalosta hupsuuntuneen "avaruustalo" pusikossa pihan rojuineen ja autonraatoineen, kurkia pelloilla, lehmien "jututtamista" laitumella ja vanhempi aikamiespoika joka pyöräili parikymmentä kilometriä kanssamme kunnes kääntyi ennen Haapajärveä kotitilansa suuntaan Koposperälle, 1960-luvulla rakennetun tekoallas Settijärven rannalle. Sanoi asuvansa vanhemman veljen kanssa, ei akkaa, ei lapsia eikä muitakaan sukulaisia riesana. Pyöräilylenkit suuntautuvat Settijärven ympäristöön, Haapajärvelle ja toisinaan Pyhäjärvelle, Pyhännälle ja jopa Pulukkilaan saakka. Paljon mies ehti kertoilla siinä pyöräillessämme itsestään, veljestään, vähäisistä sairasteluistaan, armeija-ajoista 70-luvulla Kainuun sissikomppaniassa, kotitekoaltaastaan ja sen rakennusvaiheista ja tuulivoimaloista joita nousee Pohojanmaalle kuin sieniä sateella. Taisi olla mielissään, kun yllytin kyselyilläni kertomaan elämästään. Nauroi miltei hampaattomalla suullaan makeasti, kun olin kuulevinani että tekoaltaan nimi on Seksijärvi.



On haapajärveläinen puolipäivä (22.7). Koti soitti. Teltta pantiin rullalle jo kahdeksan maissa kun alkoi uhkaavasti ripeskellä, mutta kun aamukahvit ja kaakaot oli eibiisiillä juotu, selkisi ja aurinkokin pilvien välistä pilkisteli. Uimaranta löydettiin, uitiin ja nyt on raikas olo. Kiinnitysrenksuja piti käydä ostamassa autotarvikeliikkeestä kun niitä eilenillalla hävisi mystisesti telttapaikkaa etsiessämme. Käytiin presidentti Ståhlbergin lapsuudenkoti katsastamassa, hautausmaatakin kierrettiin ja kirkkoa töllisteltiin. Jututettiin vanhan armeija-ajoneuvon omistajaa, eläkkeellä olevaa erityisopettajaa joka ihasteli pyöräilyharrastustamme. Kaupan pihassa meinasin jäädä uudestaan saman naisen alle, joka pyöräili edellisiltana sillan ylitse jossa katseltiin Hasan saha-alueen taakse laskeutuvaa ilta-aurinkoa ja hokkuroin kamerani kanssa keskellä ajoväylää. Kyseli hänkin mistä tulemme, minne menemme.  Hoikka, tumma nainen oli venäläisperäinen aksentista päätellen. Sillä oli tatuointeja paljaalla vyötäröllä; köynnöksiä nousi persvaostakin. Kaupasta ostettiin leipää, maitoa, makaronilaatikko, tomaatteja, kaurakeksejä ja suklaalevy. Halapahallin tarjouskorista löysin itselleni kolitsit, eli kollarit kuten Elias sanoo.  Uskovaisten moottoripyöräilijöiden "konsertti" torilla. Nahkatakkeja kierteli lentolehtinivaskan kanssa kulkijoita käännyttämässä. Kun yksi jeppe lähestyi, sanoin sille tylysti, että pysykää kaukana meistä koska jumalattomuuteni on tarttuvaa laatua.
Klo 13.30 kivilouhimo jossa laitettiin ruokaa ja keitettiin kahvit. Saarioisten makaronilaatikko oli vetisenpahaa, piti loput karistella kusiaisten ruuaksi. Paistettiin makkarapötkyt ja otettiin käestä kakkua, juotiin litra maitoa. Kuorma kepeni.



Reisjärvellä iltakuudelta. Katsastettiin kylän hautausmaa ja kirkonseutu, kaupasta jäätelöt ja muuta pientä purtavaa. Poikia keuli mopoillaan pahanäänisesti pitkin kapoista kylänraittia, kävivät väliin sätkänkäärintään erään lakkautetun liikkeen seinustalle; ankean mielikuvituksetonta, arveltiin.

Klo 22. Kilometrejä jälleen takana reilut 70. Teltansija löytyi samalta Lestijärveen virtaavan Lestijoen rannalta kuin 7 vuotta sitten. Tänne johtavan soratien varrella on kalasatama, urheilukenttä ja ränstymään päässyt tanssilava, "Discolandia". Rakenneltiin rantaan kunnon roihut.

Lestijärvelle saavuttiin sopivasti kaupan ollessa vielä auki. Ostettiin ruokatarpeita, maitoa, leipää ynnä muuta. Keiteltiin ja paisteltiin ateriat nuotiolla, syötiin tukevasti. Kun kumoillaan olevan veneen alta löytyi hiirenpesän lisäksi matoja, tehtiin jälleen onki, mutta vain pari kertaa kävi joku särki huulittamassa koukkua. Itikoita on melkoisesti ja vaikka ne eivät minuun pysty, niin Eliasta ne  häiritsevät kovasti.

Ennen Lestijärveä saimme jälleen seuralaisen. Se oli joku kokkolalainen yli kuusikymppinen mies, joka oli lähtenyt karavaanarien leirialueelta pyörälenkille. Kovasti juteltiin jälleen ja ainakin kymmenen kilometriä meni ihan huomaamatta. Eliakselle ehdottelin jo aiempaa yöpymispaikan etsintää, mutta poika se vain sanoi, että kyllä hän Lestille asti jaksaa kepoisesti. Jaksoi myös eikä heikotusta valitellut.
23 pv torstai

Klo alkaa olla 11. Aamupuuron keitin nuotiolla. Keitin myös kananmunia ja paistoin aamiaismakkarat kuin hotelleissa ikään.  Ruvetaan jättämään tämän Lestijoen suun mukava leiri. Seuraava kylä on Halsua jonne matkaa 30 km. Täytyy käydä vielä kaupassa ennen lähtöä ja muistaa täyttää vesipullot. Katellaan myös museoalue ja ehkä kirjastossa pistäydytään. Nyt muistui mieleeni sen lestijärvisen miehen nimikin, jota eiliselle karavaanarimiehelle yritin muistella: Untin Pena, Haanpään kirjallisuuden tuntija ja kotiseutumies. Oltiin jonkin aikaa sähköpostitse yhteydessä oman Haanpääreissuni jälkeen, mutta sitten se on jäänyt.

Näin yöllä unta jossa K, lapsia, ylittämätön jyrkänne ja laakeita laattapatioita. Eliaskin uneksi, mutta en saanut selvää, mitä sanoi. Muuten jutkotti tasaisesti hengittäen vieressä.
Klo 16 lato keskellä mäntymetsää. Kurvattiin pitämään sadetta ja tunti siinä pölkkyjen päällä istuksiessa sujahti, mutta eipähän kastuttu. Otettiin palasta ja vuoltiin puiset "kynät" muistoesineiksi. Söin mustikoita suuni mustaksi. Eliakselle ne eivät vieläkään kelpaa. Tien varrella nähtiin erään mökin pihassa yhdistetty aurinkokenno-tuulivoimala ja toisaalla murskaamotoimintaa. Löydettiin myös "nuotiohanska", siis sellainen, jota voi säälittä käyttää nuotiolta pakkia nostaessa ettei näppejään kärvennä. On keräilty pulloja ja purkkeja joita tosin Pohjanmaalle tultaessa on yllättävän vähän. Olisiko lestadiolaisuudella siihen osuutensa kun ei täällä Halpahalli edes myy alkoholia sisältäviä juomia. Myypiköhän ne tupakkaa? Muualla maassa tienvarsien panttilöydöistä, jos keräämään alkaa, saa kylien välillä hyvinkin ainakin känttykahvirahat, täällä pitää polkea parit-kolmet kylienvälit ennen kuin jäätelötuutit irtoaa. Hankalaa niiden kerääminen kyllä on kun kuormattua pyörää ei tahdo saada sen aikaa pystyssä pysymään.
Halsua klo 17. Kovasti on pilvistä, mutta ei ole kastuttu mikä tärkeintä. Perenna-perhospuisto katsastettiin kylään saavuttaessa. Pistäydyttiin jälleen pikkuostoksilla kaupassa kun laukkuihin ei paljoa kerralla mahdu. Maitoja varsinkaan ja kun ne pitää käyttää melkein sitä mukaa näin kesällä. Hiljainen on kylätie vaikka kaupan pihaan kyllä parkkeeraa säännöllisin väliajoin autoja ja ihmiset kantavat tavaraa kyytiin siinä missä muuallakin. Syödään jäätelöä tässä kaupan seinustalla ja katsellaan ihmisten liikettä. Vanhoja rakennuksia on vastapäätä ja huvittaa meitä, kun pylväisiin ovat joulukoristevalot jääneet kesäksi. Räyrinki olisi seuraava etappi. Lappajärvelle ajateltiin seuraavaa leiriä, mutta ehkä ei jakseta, eikä keretä ainakaan tämän vrk:n puolella.

 24 pv perjantai

Klo vieri juuri aamuyön puolelle. Yli 70 km jälleen takana. Estottomat pilvet purkavat märkyyttään kovalla lotinalla. Meitä se ei haittaa sillä teltta kerettiin viritellä halliin, joka on toiminut huvilaveistämön lämpökeskuksen purusäiliönä ja on edelleen puolillaan höylänlastua ja sahajauhoja. Veistämö itse lienee ajanut toimintansa alas tai mennyt konkurssiin kun on niin päässyt kasvusto sokkelinjuuriin kasvamaan ja kulkuväyliä tukkimaan. Betonilattiaa oli sen verran paljaana, että teltta siihen mahtui. Löytyi alle muoviakin, ettei asumuksemme pohja likaannu. Elias uuvahti jo uneen. Kirjaan vielä päivän tapahtumia ylös ja lotikoittelen nauhuriin loput. Öitsimispaikastamme lienee Lappajärvelle matkaa vielä 10-15 km. Se hujahtaa aamulla sitten mukavasti jos vain sade lakkaa.

Halsuan jälkeen tehtiin matkaa ahkeraan. Evijärven kylällä käytiin vaikka siitä tuli muutama km:n mutka. Ei kylältä mitään kummallisia tavattu. Joku vanhempi pariskunta tuli vastaan pyörälenkiltä ja kyselivät matkastamme. Erään kiinteistön seinään niitattu "Myy meille häntäsi" -mainos jäi askarruttamaan. Ehkä se liittyy turkiseläintuotantoon? Niitähän näillä seuduilla vielä on, muutamat häkkirivistöt jo nähtykin -ja haistettu. Melko pian Halsuan jälkeen "keskustelin" laitumella olevien hevosten kanssa. Yksi niistä vähän villiintyi kun hirnahdin jotain sopimatonta. Samalla aukealla oli mallinukke liimattu katetun, käytöstä poisaolevan lietelantalan pyöreälle katolle. Huumorinkukka sekin vaikka mieleeni ryömi provosoiva Benettonin mainos. Pohjalaistyylisiä, kunnostettuja rakennuksia ihailtiin. Särkikylän koulu ja kylätalo olivat ainakin päällepäin hyvässä kunnossa.

Räyringissä lompsutteli kevyenliikenteen väylää vanhempi naisihminen keltaiset kumisaappaat jaloissa. Sanoin hänelle hyvät illat. Kysyin sitten ärrää sorauttaen, että millainen kylä se tämmöinen Rrräyrinki oikein on ja aloin taluttaa pyörää hänen rinnallaan. Nainenhan innostui kertomaan. Sanoi, että Räyrinki pitäisi olla kaikille tuttu telekkariohjelmasta "naisettomana kylänä".  Leipomoa ja sen tuotteita kehui, asvaltoidun jalkakäytävän kertoi tulleen tienviereen jo vuonna 68, ja tuota kaisloittunutta järveäkin ovat ruopanneet, mutta koulu on lakkautettu jo aikoja sitten. Ja että velipoijalla, tuossa tiilitalossa tuolla, on kuusamolainen miniä, pieni ja pippurinen. Itse asutan kotitaloa tuolla tien toisella puolella. Isä oli seppä, ja siellä sen pajakin on vielä haamullaan, mutta eipä ole ketään enää joka alasinta takoisi. Ikäni olen täälä asunna, vakuutti ikäneiti. Sanoin hänelle, että olipa mukava jutella, me jatketaan matkaa Lappajärven suuntaan, hyvää yötä. Vilkutti hän sitten meillekin.

Vähän ennen tätä paikkaa näimme pienen ketun loikkivan tien ylitse ja takaisin. Se ei huomannut meitä sillä oli jo hämärää ja alamäessä renkaat rullasivat melko äänettömästi. Päästiin muutaman metrin päähän ennen kuin sen ketunkorvat kuulivat muutakin kuin hiirten vikinää ja siinä samassa kettu oli ravin takana pusikossa.
Heräsin klo 08, nyt se on jo 9. Sataa edelleen, mutta heikkenemään päin; aurinko esittäytyi jo. Sateensoitto peltikattoon oli tasaista koko aamuyön, sekö lie nukuttanut niin makiasti. Kerkesin keittää einesannoksen kalakeittoa ennen kuin kaasu loppui. Herättelen Eliaksen syömään, sitten puretaan leiri ja lähdetään jatkamaan hyvin sujunutta matkaamme.
Klo 13.30 Lappajärvi, ST1:n kahvila. Pidetään sadetta vaikka ei se kovaa ole. Tihkua enimmäkseen. Juotiin kahvit ja kaakaot. Mukava rouva tiskin takan tarjosi toisen kupillisen sekä "sponssasi" Eliastakin suklaapatukan verran. Oli kiinnostunut pyöräretkestämme josta tietenkin selonteko tehtiin, ja juteltiin muutakin. Luin Hesarin.

Tienvarsilla oli paljon ahomantsikoita. Eräällä kohden ainakin sadan metrin matkalla aivan mattona. Kuinkahan paljon liikenteen tuottamia saasteita ne sisältävät? Olisiko enemmän kuin säilöntämyrkkyjen pitoisuus kaupan hilloissa? Napsin minä niitä, sateen päältä huuhtomia punaisia makeita kourallisen tai pari suuhuni. Ei myrkyt minuun enää kerkeä syöpiä synnyttää. Jos sellainen iskee, on ainekset saatu jo tähän saakka kerrytetyistä.

Klo 15.05 Lappajärven kirjasto. Viereisen koulun ovi-ikkunassa savuton-tarra josta oli S raaputettu pois. Eliasta se nauratti, ja minua. Otettiin palasta kun siinä oli istuinpenkki. ST1:n jälkeen käytiin kaupassa ja sitten IKH-liikkeessä josta löytyi kaasusäiliö aamulla tyhjenneen tilalle. Maksoi vajaat 3 euroa. Kierreltiin kylää ja löydettiin sitten tänne kirjastoon joka kylläkin menee jo neljältä kiinni. Nettiä vilkaisin. "Kosmisen tahran" (tiedemies Kari Enqvistin ilmaus), eli ihmisen tyhjänpäiväisiä vouhotuksia entiseen malliin vain siellä. Mulle oli tullut pari kommenttia blogeihini. Joku sellainenkin, jossa ei päätä ei häntää ollut joten en julkaissut. Sähköpostitkin niin täynnä roskaa, että saa sitä ihmetellä, millaiset pahkapäät niillä "töin" elämiään kuluttavatkaan.

25 pv lauantai

Jälleen aamuyön puolella vasta teltan paikka löytyi. Koivikkoinen puisto Alajärvellä. Takalaidalla omakoteja, vasemmalla uskovaisten harjakattoinen ja julkipuolella kerrostaloja joiden pihamaalla juuri nyt humalaisia rötisijöitä. Mopojen konsertti ympäristössä on taukoamatonta; kuinka ihmiset sietävät moista yömeteliä?

Lappajärven jälkeen tapahtui seuraavaa: Tähti ja Koivu-nimisen majatalon pihassa tankattiin puutarhaletkusta vettä pulloihin. Jututettiin miestä joka korjasi autoa. Naista, joka autonkorjaajan mukaan on näyttelijänä teatterissa, puhutettiin myös. Mies sanoi lähtevänsä kohtapian vuosittaiseen tapaansa Lappiin vaeltelemaan, ja kaikenlaista muutakin se kertoili. Talon muista asukkaista se sanoi sen verran, että yläkertaan on majoittunut paikallisten mantsikanviljelijöiden poimijoita jotka ovat ukrainalaisia. Iso, arka koira makaili avoinna olevan farmariauton takaosassa eikä antanut silittää, mutta ei myöskään hampaitaan näyttänyt. Rappusten edessä nukkui vauva vaunuissa, lie ollut sen näyttelijättären joka kantoi autostaan kauppatavaroita sisälle.

Majatalon jälkeen melko pian tie kaartoi lähelle Lappajärven rantaa ja huomattiin kaksi erikoisen näköistä lintua istuksimassa rantakivillä. Tunnistin ne meriharakoiksi. Kun kaivoin kameraa laukusta ja aloin tähtäilemään niitä, ne lähtivät rannansuuntaiseen lentoon ja häipyivät pian näkyvistä. Kuinkahan yleisiä lajin edustajat lienevät sisämaan järvillä nykyisin? Pesivätkö ne niissä? Mikään harvinainen lintu se ei ole, sen tiedän, mutta ei sitä Savossa Nimettömällä koskaan ole tavatuksi koskaan merkattu.

Sitten tultiin Ylipään kylään joka sijaitsi mäellä ja josta avautuivat komeat näköalat Lappajärven ulapalle. Vanhat hirsirakennukset ja niiden pihamaat olivat asuttuja, siistejä, perusteellisesti kunnostettuja ja huolellisin perennaistutuksin koristeltuja. Lakkautetun koulun nurmikentällä oli hauska ilmestys; punainen puhelinkoppi ja sitä vasten nojallaan vanha polkupyörä. Pian sen jälkeen omakotitalon pihamaalle oli perustettu jäätelökioski josta sai myös kahvia ja muita juomia. Minä otin pehmiksen ja kahvia ja Elias yhden pallon Super Tiikerin. Myyjärouvaa puhutettiin jonkun aikaa kunnes siihen pyrähti ostoksille kesämökeilleen matkaavaa porukkaa moniaita henkilöitä autoilla ja moottoripyörillä. Oli mukava pysähdyspaikka.

Tiet olivat suoria, mäkiä vähän ja matka joutui. Kun tultiin kylänpintaan, käytiin eibiiciillä syömässä. E otti ison annoksen ranskalaisia ja minä jonkin pesäpallotermin mukaan nimetyn hampurilaisen. Oli siinä kanaa ainakin. Kun oli syöty ja kerätty muutamat tyhjät tölkit pientareilta ja parkkipaikoilta, alettiin etsiä yöpymispaikkaa joka ei niin helppoa ollutkaan sillä maa on alavaa ja kylän liepeet pusikoiden vallassa, nekin, joissa kasvoi mäntymetsää olivat möykkelikköistä pajupuskaa valloillaan. Viimein kurvattiin, melko pimeässä jo, tähän puistoon ja päätettiin humalaisten mekastuksesta ja mopojen pörinästä huolimatta viritellä teltta koivujen alle.
Klo 09.30. Istutaan eibiiciillä aamukahvilla ja -kaakaolla. Herättiin jo kahdeksan aikoihin, purettiin puistoleirimme ja hakeuduttiin Lidliin jonne palautettiin eiliset keräyssallimme. E sai kuusi tuoretta croissantia niillä rahoilla. Itse löysin alennuskorista muutaman euron hintaiset farkkushortsit koska entisten ratkeamista vilkkuvat jo kellit polkiessa. Seuraava kohteemme on pieni Soinin kylä vajaan 30 km:n päässä.
Lauantai edelleen. Klo huitelee kahden paikkeilla iltapäivästä. Soinin kylä, joka sijaitsee melkoisen kiipeämisurakan takana mäellä, on nähty, käyty kaupasta seuraavaa nuotiopaikkaa ajatellen ruokatarpeita: perunoita, sipulia, makkaraa, voita, maitoa, munia jne. Jäätelötkin syötiin kaupan seinustalla lämpimässä auringonpaisteessa. Yksi pullonkerääjänainen, Kassialmaksi kaupungeissa ilkeästi nimitelty, oli siinä  humpsuttelemassa myös, mutta olimme jo omat tienvarsisaaliimme rahaksi ja jäätelöksi vaihtaneet, niin ei voitu antaa niitä hänelle enää. Yksi 10 sentin litteä koskenkorvapullo oli jäänyt renksun väliin kuorman päälle ja se laitettiin esille roskapöntön kannen päälle. Kun "Alma" tuli kaupasta, seurattiin, kuinka mielissään hän sipaisi pullon roskiksen kannelta mukaansa ja meni takaisin sisälle vaihtamaan löydön rahaksi. Tuli siinä pojan kanssa sitten muutaman sanan verran arveltua, että miten pienellä vaivalla ihmisten elämään ilahdusta tulee kuin kymmenen sentin pullonpalautusrahasta. Se saattoi olla jopa tositarpeeseen sillekin muorille ja varmasti olisimme antaneet kaikki tienvarsilöydöksemme hänelle vaikka emme itsekään voi koskaan elämäämme rahanroiskeella voidella.
Onkohan tämä Hankajärvi? Karttamme on jälleen niin ylimalkainen, ettei siinä kaikkea kerrota. Sama se sille. Klo on kuitenkin jo ½4. Nuotio tehtiin metsän oksista ja risuista vaikka halkopinokin olisi ollut tarjolla. Koetan näin ohjastaa poikaa, ettei yksityisten halkoihin tarvitse turvautua kuin vain hätä tapauksessa tai luvan kanssa. Keiteltiin potut ja paistettiin makkarat. Perunat olivat parempia kuin edelliskerralla, mutta eivät erityisen maukkaita nytkään. Omanmuan tuotoksiin ei voi verratakaan. Kahvitkin keitin. Ruokailtiin rannassa olleessa veneessä kun kusiaisia oli kovasti ympäristössä ja pyrkivät tietenkin kiipeilemään kinttuja pitkin housujenlahkeisiin. Peseydyttiin järvessä perusteellisesti eikä vesi pahankylmää ollut. Kahtapuolen nuotiopaikkaamme on pari kalamajan tapaista pientä rakennusta joita ei varmaankaan ole käytetty mihinkään tarkoitukseen pitkiin aikoihin. Kalaa voi tässä järvessä ollakin, on sen tapainen jos nyt mitään voi vesistöjen näköisyyksistä koskaan päätellä. Joku pariskunta kiipeili äsken risukojen ylitse mustikoita keräämässä. Niitä onkin aikalailla tässä ja itsekin niitä jälkiruuaksi kävin napsimassa. Tämän retken uusi resepti: Tomaatti kaurakeksillä. Karstula olisi seuraava kylä. Siellä oli 7 vuotta sitten israelilaislähtöinen nainen vanhojen tavaroiden liikkeessä ja ostin siltä pojille vintage-puisen junan jonka hän lähetti matkahuollon kautta osoitteeseeni koska olin pyörällä silloinkin liikkellä. Vieläköhön on jaksanut Suomessa miniänä viihtyä? On kovin myöhä ilta kun olemme Karstulassa, ettei mahda olla liike auki.
Elias on koko ajan sitä mieltä, että poljetaan samaa kyytiä määränpäähämme Saarijärvelle vaikka sinne tulisi siten matkaa satasen kilometriä, ylikin.

Täällä Karstulassa oltiin iltakahdeksan huitteilla. Siwa oli vielä auki ja käytiin hakemassa välipalat sieltä. Niitä nautittiin tässä 1800 luvun alkupuolella alulle pannun kellotapulin portailla ilta-auringossa. Väsyttää jo, mutta E on yhä vain sillä kannalla, että Saarijärvelle poletaan yhtämittaa meni sitten vaikka aamuun. Ei poika kyllä väsyneeltä vaikutakaan, mutta saattaa se yllättää kunhan tosi paikka vastaan tulee. Kokeillaan. Voidaanhan semmoiset pikku-uhot aina perua jos niikseen tulee. Vesipisteitä ei löytynyt mistään, olisivatko Siwasta antaneet muuta kuin hyllystä myytävinä olevia, niin ei tullut kysytyksi.
 26 pv sunnuntai

Perillä! Teltta viriteltiin melkein pimeässä mäntyiselle harjulle keskelle Saarijärven kaupunkia. Klo on jotain 2 aamuyöstä. Elias uuvahti heti uneen kun sisälle kömpi, minulla vähän levoton, mutta hyvin, hyvin onnellinen mieli, miltei itkua silmänurkkiin tihkuu. Tämä on ollut elämäni parhaita pyöräretkiä. Herkistää mieltä, kun ajattelee, että oman pojan kanssa näin hienoja päiviä on saanut viettää. Viikossa tuli 514 kilometriä mittariinkin. Onko se paljon vai vähän, niin ei sillä väliä. Kilometrien varrella kerääntynyt yhteisten kokemusten sisältö on tärkeintä. Ajattelen, että olisipa omakin isä tällaiseen kyennyt; kykenisivätpä kaikki isät omien lastensa kanssa johonkin vastaavaan; useat varmasti kykenevätkin, en epäile.

Karstulan jälkeen keskityttiin enimmäkseen polkemiseen, mitä nyt eräiden peltojen muovikääryleiden päältä käytiin töyhtöhyyppiä katselemassa ja yhden kuovinpoikasen perässä kirmaamassa; sen huolehtijaisä ruikkaili pitkiä paskoja ylitse hädissään koukkaillessaan. Jokunen pitempi mäki piti työntää, mutta sehän teki vain hyvää polkemisen väliin. Oli sitten vastaavasti pitkiä huikosia vapaatakin sujuttelua. Sattui tienvarrella semmoinenkin, että eräs vanhempi lomailijapariskunta kääntyi oikein takaisin ja pysäytti punaisen ajokkinsa tienhaaraan eteemme ja kävi kyselemään, että onko kaikki ok kun näin myöhään ollaan vielä liikkeellä; onko evästä, onko juotavaa. Sanottiin, ettei ole mitään hätää ja kiiteltiin huolehtimisesta.

Mutta nyt minäkin alan korsata. Aamulla laittaudutaan lähimmälle huoltoasemalle aamukahveille ja sinne saapuvatkin sitten hakijat joiden kanssa majoitutaan viikoksi Summassaaren kylpylään täyshoitoon jonka tuetut perhelomat tällaisillekin vähävaraisille joskus harvoin sallii.