RETKIPÄIVÄKIRJA
Lähtö kotoa klo 09.15. Kierretiin kaupungin kautta. Äitiä morjenstamassa työpaikalla. Valokuva liikenneympyrän lähellä tarkoituksellisena taustanaan poikien opinahjo, Kajaanin Keskuskoulu. Sitten matkaan.
Nahkiaisoja soitti Ylitorniolta.
Klo on 8. Taivas pilvikatteessa, ennustaa sadetta. Tuuli kääntymässä länneltä luoteen suuntaan; ulapalla ristiaallokkoa. Heräsin yöllä kaakkurin kuikutukseen ja tukkasotkan kiukutukseen. Rannasta lähtikin noustuani iso sotkapoikue uimaan ruovikkoon. Rantojen puihin on asennettu telkille pönttöjä, mutta tyhjiltä ne vaikuttavat, ei ole edes vanhoja pehmusteita pohjilla kun kopeloin. Virhe; entä jos ampiainen olisi sinne pesän tehnyt? Keitin kahvit kaasukeittimen päällä, ryypin sen peltisestä retkimukista ja laitoin kananmunat kiehumaan. Kaasu lienee vähissä tai on niin vanha säiliö, ettei ole oikein painetta. Mökin seinustalta nostin penkin mökin taakse kantojen päälle asetellun istuinkelleksen eteen ja katoin "pöydän" valmiiksi. E nukkuu vielä. Herättelen sitten, kun ruoka on valmista. Höpöttelen, kun muistan, nauhurillekin matkamme edistymistä.
M soitti. Ja koti.
Aamianen on nyt pötsissä. Kananmunat olivat sopivan puolipehmeiksi keittyneet vaikka en kellosta aikaa vartonut. Potut sen sijaan olivat pettymys; alavilla savipelloilla väkilannoitteilla väkisin kasvatettuja, runsain kasvin"suojelu"ainein myrkytettyjä, rakeisia, hajoavia ja kovanlaisia keitettyinäkin. Ruokaillessamme kertasin uniselle Eliakselle Korpelaisen historiaa ja kuinka merkittävä kirjailija Haanpää aikoinaan on ollut, ja kuinka hänen kirjallisuutensa sanoma pätee edelleenkin. Veneen äärellä pohdittiin kirjailijan hukkumiskuolemaa, mökin ikkunasta kurkattiin ja Pentin ja Ailin "hautakiviäkin" käytiin vilkaisemassa. Kiven alta löytyi pari matoa ja pitihän se onki tekaista, vaikka ranta on niin matala, ettei siinä kala syönyt. Laitettiin vieraskirjaan nimet. Löytyivät sieltä myös elokuun 2009 käyntimme piirrot. Leirin purku ja sitten taipaleelle. Klo on 11.40.
Hannele, sisko, soitti. Luuli, että me pyöräilisimme Haapaveden kautta ja käytäisiin niillä. Ei me sitä mutkaa nimipvkahvien takia keretä tekemään. Kokkola-Vaasalenkistäkin luovuttiin suosiolla ja ajellaan pienempien kylien kautta.
Postimerkkejä löytyi kylän toisenlaidan huoltoasemalta. Poika kassalla ei kysyttäessä ymmärtänyt, mitä postimerkit ovat ja hämmästyi, kun pyysin vieläpä ykkösluokan merkkejä sekä niiden mukaan "priority"-tarroja. Ne muutamat, joita siellä oli, löytyivät nuhruisesta kirjekuoresta kassan vieren paperiläjän alta. Näin sen kokee, kuinka muu viestittely on syrjäyttämässä, syrjäyttänyt jo, ihmisiltä kirjeiden ja korttien lähettämis- ja saantimielihyvän.
Kylällä valokuvattiin kohde, jonka piirtäminen kuviin on kielletty ja jonka säännön rikkominen on terroritekoja viimeaikoina maailmalla aiheuttanut. Miten kärsämäkeläiset taiteilijat ovat uskaltaneet! Kuinka sitten on piirretyn kuvan valokuvaamisen suhteen ajateltava? Onko sekin kiellettyä? Suojellun Petäjävanhuksen äärellä tuhahtelin E:lle, kuinka kylän keskellä töröttävä yksinäinen petäjä saa ehdottoman rauhoituksen kun samaan aikaan miljardit yhtä arvokkaat puut kokevat raakalaismaisen kuoleman säälimättömien metsäkoneiden kynsissä eikä niiden perään auta itkeä vaikka ne olisivat merkittävä osa sielunmaisemaasi; lapsuuteni edesmenneestä Luikkokankaan mäntymaisemasta mainitsin esimerkin vuoksi koska Eliaskin ehti siihen tutustua.
Joku tuntematon soitti ja ähisi selvänsaamatonta korvaani. En kuunnellut sekunteja pitempään. Sitten tuli multimediaviesti jossa kuva nyrkistä.
Kärsämäeltä lähdetään nyt, kun klo on 19 kantturoissa. Yritetään jaksaa Haapajärvelle (n. 40 km) iltayön mittaan koska sää näyttää selkenevän.
Haapajärvi klo 00.30. Järvinäköala urheilukentän aidanvierusnurmikolta johon teltta viriteltiin. Yli 70 km mittariin eilisellekin. Tulomatkan elämyksiä: Hiiriliftari autiotalon seinässä, navettansa tulipalosta hupsuuntuneen "avaruustalo" pusikossa pihan rojuineen ja autonraatoineen, kurkia pelloilla, lehmien "jututtamista" laitumella ja vanhempi aikamiespoika joka pyöräili parikymmentä kilometriä kanssamme kunnes kääntyi ennen Haapajärveä kotitilansa suuntaan Koposperälle, 1960-luvulla rakennetun tekoallas Settijärven rannalle. Sanoi asuvansa vanhemman veljen kanssa, ei akkaa, ei lapsia eikä muitakaan sukulaisia riesana. Pyöräilylenkit suuntautuvat Settijärven ympäristöön, Haapajärvelle ja toisinaan Pyhäjärvelle, Pyhännälle ja jopa Pulukkilaan saakka. Paljon mies ehti kertoilla siinä pyöräillessämme itsestään, veljestään, vähäisistä sairasteluistaan, armeija-ajoista 70-luvulla Kainuun sissikomppaniassa, kotitekoaltaastaan ja sen rakennusvaiheista ja tuulivoimaloista joita nousee Pohojanmaalle kuin sieniä sateella. Taisi olla mielissään, kun yllytin kyselyilläni kertomaan elämästään. Nauroi miltei hampaattomalla suullaan makeasti, kun olin kuulevinani että tekoaltaan nimi on Seksijärvi.
Lestijärvelle saavuttiin sopivasti kaupan ollessa vielä auki. Ostettiin ruokatarpeita, maitoa, leipää ynnä muuta. Keiteltiin ja paisteltiin ateriat nuotiolla, syötiin tukevasti. Kun kumoillaan olevan veneen alta löytyi hiirenpesän lisäksi matoja, tehtiin jälleen onki, mutta vain pari kertaa kävi joku särki huulittamassa koukkua. Itikoita on melkoisesti ja vaikka ne eivät minuun pysty, niin Eliasta ne häiritsevät kovasti.
Ennen Lestijärveä saimme jälleen seuralaisen. Se oli joku kokkolalainen yli kuusikymppinen mies, joka oli lähtenyt karavaanarien leirialueelta pyörälenkille. Kovasti juteltiin jälleen ja ainakin kymmenen kilometriä meni ihan huomaamatta. Eliakselle ehdottelin jo aiempaa yöpymispaikan etsintää, mutta poika se vain sanoi, että kyllä hän Lestille asti jaksaa kepoisesti. Jaksoi myös eikä heikotusta valitellut.
Klo alkaa olla 11. Aamupuuron keitin nuotiolla. Keitin myös kananmunia ja paistoin aamiaismakkarat kuin hotelleissa ikään. Ruvetaan jättämään tämän Lestijoen suun mukava leiri. Seuraava kylä on Halsua jonne matkaa 30 km. Täytyy käydä vielä kaupassa ennen lähtöä ja muistaa täyttää vesipullot. Katellaan myös museoalue ja ehkä kirjastossa pistäydytään. Nyt muistui mieleeni sen lestijärvisen miehen nimikin, jota eiliselle karavaanarimiehelle yritin muistella: Untin Pena, Haanpään kirjallisuuden tuntija ja kotiseutumies. Oltiin jonkin aikaa sähköpostitse yhteydessä oman Haanpääreissuni jälkeen, mutta sitten se on jäänyt.
Näin yöllä unta jossa K, lapsia, ylittämätön jyrkänne ja laakeita laattapatioita. Eliaskin uneksi, mutta en saanut selvää, mitä sanoi. Muuten jutkotti tasaisesti hengittäen vieressä.
Klo vieri juuri aamuyön puolelle. Yli 70 km jälleen takana. Estottomat pilvet purkavat märkyyttään kovalla lotinalla. Meitä se ei haittaa sillä teltta kerettiin viritellä halliin, joka on toiminut huvilaveistämön lämpökeskuksen purusäiliönä ja on edelleen puolillaan höylänlastua ja sahajauhoja. Veistämö itse lienee ajanut toimintansa alas tai mennyt konkurssiin kun on niin päässyt kasvusto sokkelinjuuriin kasvamaan ja kulkuväyliä tukkimaan. Betonilattiaa oli sen verran paljaana, että teltta siihen mahtui. Löytyi alle muoviakin, ettei asumuksemme pohja likaannu. Elias uuvahti jo uneen. Kirjaan vielä päivän tapahtumia ylös ja lotikoittelen nauhuriin loput. Öitsimispaikastamme lienee Lappajärvelle matkaa vielä 10-15 km. Se hujahtaa aamulla sitten mukavasti jos vain sade lakkaa.
Halsuan jälkeen tehtiin matkaa ahkeraan. Evijärven kylällä käytiin vaikka siitä tuli muutama km:n mutka. Ei kylältä mitään kummallisia tavattu. Joku vanhempi pariskunta tuli vastaan pyörälenkiltä ja kyselivät matkastamme. Erään kiinteistön seinään niitattu "Myy meille häntäsi" -mainos jäi askarruttamaan. Ehkä se liittyy turkiseläintuotantoon? Niitähän näillä seuduilla vielä on, muutamat häkkirivistöt jo nähtykin -ja haistettu. Melko pian Halsuan jälkeen "keskustelin" laitumella olevien hevosten kanssa. Yksi niistä vähän villiintyi kun hirnahdin jotain sopimatonta. Samalla aukealla oli mallinukke liimattu katetun, käytöstä poisaolevan lietelantalan pyöreälle katolle. Huumorinkukka sekin vaikka mieleeni ryömi provosoiva Benettonin mainos. Pohjalaistyylisiä, kunnostettuja rakennuksia ihailtiin. Särkikylän koulu ja kylätalo olivat ainakin päällepäin hyvässä kunnossa.
Räyringissä lompsutteli kevyenliikenteen väylää vanhempi naisihminen keltaiset kumisaappaat jaloissa. Sanoin hänelle hyvät illat. Kysyin sitten ärrää sorauttaen, että millainen kylä se tämmöinen Rrräyrinki oikein on ja aloin taluttaa pyörää hänen rinnallaan. Nainenhan innostui kertomaan. Sanoi, että Räyrinki pitäisi olla kaikille tuttu telekkariohjelmasta "naisettomana kylänä". Leipomoa ja sen tuotteita kehui, asvaltoidun jalkakäytävän kertoi tulleen tienviereen jo vuonna 68, ja tuota kaisloittunutta järveäkin ovat ruopanneet, mutta koulu on lakkautettu jo aikoja sitten. Ja että velipoijalla, tuossa tiilitalossa tuolla, on kuusamolainen miniä, pieni ja pippurinen. Itse asutan kotitaloa tuolla tien toisella puolella. Isä oli seppä, ja siellä sen pajakin on vielä haamullaan, mutta eipä ole ketään enää joka alasinta takoisi. Ikäni olen täälä asunna, vakuutti ikäneiti. Sanoin hänelle, että olipa mukava jutella, me jatketaan matkaa Lappajärven suuntaan, hyvää yötä. Vilkutti hän sitten meillekin.
Vähän ennen tätä paikkaa näimme pienen ketun loikkivan tien ylitse ja takaisin. Se ei huomannut meitä sillä oli jo hämärää ja alamäessä renkaat rullasivat melko äänettömästi. Päästiin muutaman metrin päähän ennen kuin sen ketunkorvat kuulivat muutakin kuin hiirten vikinää ja siinä samassa kettu oli ravin takana pusikossa.
Heräsin klo 08, nyt se on jo 9. Sataa edelleen, mutta heikkenemään päin; aurinko esittäytyi jo. Sateensoitto peltikattoon oli tasaista koko aamuyön, sekö lie nukuttanut niin makiasti. Kerkesin keittää einesannoksen kalakeittoa ennen kuin kaasu loppui. Herättelen Eliaksen syömään, sitten puretaan leiri ja lähdetään jatkamaan hyvin sujunutta matkaamme.
Tienvarsilla oli paljon ahomantsikoita. Eräällä kohden ainakin sadan metrin matkalla aivan mattona. Kuinkahan paljon liikenteen tuottamia saasteita ne sisältävät? Olisiko enemmän kuin säilöntämyrkkyjen pitoisuus kaupan hilloissa? Napsin minä niitä, sateen päältä huuhtomia punaisia makeita kourallisen tai pari suuhuni. Ei myrkyt minuun enää kerkeä syöpiä synnyttää. Jos sellainen iskee, on ainekset saatu jo tähän saakka kerrytetyistä.
Klo 15.05 Lappajärven kirjasto. Viereisen koulun ovi-ikkunassa savuton-tarra josta oli S raaputettu pois. Eliasta se nauratti, ja minua. Otettiin palasta kun siinä oli istuinpenkki. ST1:n jälkeen käytiin kaupassa ja sitten IKH-liikkeessä josta löytyi kaasusäiliö aamulla tyhjenneen tilalle. Maksoi vajaat 3 euroa. Kierreltiin kylää ja löydettiin sitten tänne kirjastoon joka kylläkin menee jo neljältä kiinni. Nettiä vilkaisin. "Kosmisen tahran" (tiedemies Kari Enqvistin ilmaus), eli ihmisen tyhjänpäiväisiä vouhotuksia entiseen malliin vain siellä. Mulle oli tullut pari kommenttia blogeihini. Joku sellainenkin, jossa ei päätä ei häntää ollut joten en julkaissut. Sähköpostitkin niin täynnä roskaa, että saa sitä ihmetellä, millaiset pahkapäät niillä "töin" elämiään kuluttavatkaan.
Jälleen aamuyön puolella vasta teltan paikka löytyi. Koivikkoinen puisto Alajärvellä. Takalaidalla omakoteja, vasemmalla uskovaisten harjakattoinen ja julkipuolella kerrostaloja joiden pihamaalla juuri nyt humalaisia rötisijöitä. Mopojen konsertti ympäristössä on taukoamatonta; kuinka ihmiset sietävät moista yömeteliä?
Lappajärven jälkeen tapahtui seuraavaa: Tähti ja Koivu-nimisen majatalon pihassa tankattiin puutarhaletkusta vettä pulloihin. Jututettiin miestä joka korjasi autoa. Naista, joka autonkorjaajan mukaan on näyttelijänä teatterissa, puhutettiin myös. Mies sanoi lähtevänsä kohtapian vuosittaiseen tapaansa Lappiin vaeltelemaan, ja kaikenlaista muutakin se kertoili. Talon muista asukkaista se sanoi sen verran, että yläkertaan on majoittunut paikallisten mantsikanviljelijöiden poimijoita jotka ovat ukrainalaisia. Iso, arka koira makaili avoinna olevan farmariauton takaosassa eikä antanut silittää, mutta ei myöskään hampaitaan näyttänyt. Rappusten edessä nukkui vauva vaunuissa, lie ollut sen näyttelijättären joka kantoi autostaan kauppatavaroita sisälle.
Majatalon jälkeen melko pian tie kaartoi lähelle Lappajärven rantaa ja huomattiin kaksi erikoisen näköistä lintua istuksimassa rantakivillä. Tunnistin ne meriharakoiksi. Kun kaivoin kameraa laukusta ja aloin tähtäilemään niitä, ne lähtivät rannansuuntaiseen lentoon ja häipyivät pian näkyvistä. Kuinkahan yleisiä lajin edustajat lienevät sisämaan järvillä nykyisin? Pesivätkö ne niissä? Mikään harvinainen lintu se ei ole, sen tiedän, mutta ei sitä Savossa Nimettömällä koskaan ole tavatuksi koskaan merkattu.
Sitten tultiin Ylipään kylään joka sijaitsi mäellä ja josta avautuivat komeat näköalat Lappajärven ulapalle. Vanhat hirsirakennukset ja niiden pihamaat olivat asuttuja, siistejä, perusteellisesti kunnostettuja ja huolellisin perennaistutuksin koristeltuja. Lakkautetun koulun nurmikentällä oli hauska ilmestys; punainen puhelinkoppi ja sitä vasten nojallaan vanha polkupyörä. Pian sen jälkeen omakotitalon pihamaalle oli perustettu jäätelökioski josta sai myös kahvia ja muita juomia. Minä otin pehmiksen ja kahvia ja Elias yhden pallon Super Tiikerin. Myyjärouvaa puhutettiin jonkun aikaa kunnes siihen pyrähti ostoksille kesämökeilleen matkaavaa porukkaa moniaita henkilöitä autoilla ja moottoripyörillä. Oli mukava pysähdyspaikka.
Tiet olivat suoria, mäkiä vähän ja matka joutui. Kun tultiin kylänpintaan, käytiin eibiiciillä syömässä. E otti ison annoksen ranskalaisia ja minä jonkin pesäpallotermin mukaan nimetyn hampurilaisen. Oli siinä kanaa ainakin. Kun oli syöty ja kerätty muutamat tyhjät tölkit pientareilta ja parkkipaikoilta, alettiin etsiä yöpymispaikkaa joka ei niin helppoa ollutkaan sillä maa on alavaa ja kylän liepeet pusikoiden vallassa, nekin, joissa kasvoi mäntymetsää olivat möykkelikköistä pajupuskaa valloillaan. Viimein kurvattiin, melko pimeässä jo, tähän puistoon ja päätettiin humalaisten mekastuksesta ja mopojen pörinästä huolimatta viritellä teltta koivujen alle.
Elias on koko ajan sitä mieltä, että poljetaan samaa kyytiä määränpäähämme Saarijärvelle vaikka sinne tulisi siten matkaa satasen kilometriä, ylikin.
Perillä! Teltta viriteltiin melkein pimeässä mäntyiselle harjulle keskelle Saarijärven kaupunkia. Klo on jotain 2 aamuyöstä. Elias uuvahti heti uneen kun sisälle kömpi, minulla vähän levoton, mutta hyvin, hyvin onnellinen mieli, miltei itkua silmänurkkiin tihkuu. Tämä on ollut elämäni parhaita pyöräretkiä. Herkistää mieltä, kun ajattelee, että oman pojan kanssa näin hienoja päiviä on saanut viettää. Viikossa tuli 514 kilometriä mittariinkin. Onko se paljon vai vähän, niin ei sillä väliä. Kilometrien varrella kerääntynyt yhteisten kokemusten sisältö on tärkeintä. Ajattelen, että olisipa omakin isä tällaiseen kyennyt; kykenisivätpä kaikki isät omien lastensa kanssa johonkin vastaavaan; useat varmasti kykenevätkin, en epäile.
Karstulan jälkeen keskityttiin enimmäkseen polkemiseen, mitä nyt eräiden peltojen muovikääryleiden päältä käytiin töyhtöhyyppiä katselemassa ja yhden kuovinpoikasen perässä kirmaamassa; sen huolehtijaisä ruikkaili pitkiä paskoja ylitse hädissään koukkaillessaan. Jokunen pitempi mäki piti työntää, mutta sehän teki vain hyvää polkemisen väliin. Oli sitten vastaavasti pitkiä huikosia vapaatakin sujuttelua. Sattui tienvarrella semmoinenkin, että eräs vanhempi lomailijapariskunta kääntyi oikein takaisin ja pysäytti punaisen ajokkinsa tienhaaraan eteemme ja kävi kyselemään, että onko kaikki ok kun näin myöhään ollaan vielä liikkeellä; onko evästä, onko juotavaa. Sanottiin, ettei ole mitään hätää ja kiiteltiin huolehtimisesta.
Mutta nyt minäkin alan korsata. Aamulla laittaudutaan lähimmälle huoltoasemalle aamukahveille ja sinne saapuvatkin sitten hakijat joiden kanssa majoitutaan viikoksi Summassaaren kylpylään täyshoitoon jonka tuetut perhelomat tällaisillekin vähävaraisille joskus harvoin sallii.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti