Ennen aikaan Lassin päivänä hipsivät pyytömiehet saloille virittelemään rihmasensa ja loukkunsa korpien poluille, nyt innokkaimmat pujottautuvat pellonlaitojen pusikoihin sihtaamaan kyyhkysiä: 200 000 pulua Suomessa syksyisin ammutaan. Onko tilasto miten tosi?
Jos varusteet, ammukset, aseet, luvat ja kuljetukset pyyntipaikoille kustannuksineen laskee, niin mahtaa pikkuisen pulunlihan kilohinta olla melkoinen. Torilta voisi käärmesilmukalla edullisimmat paistit pataansa hankkia.
Ampumisen viehätyksestä eivät kaikki irti pääse. Jännityksen kutka nivusissa on pontimena sillekin harrastukselle. Sama kutka on omiakin munia joskus ylösalas hyppyyttänyt; kivekset sananmukaisesti humppaavat vuorotellen ylös alas tarpeeksi jännittävissä metsästystilanteissa; joskus jopa piiloutuvat kehon onteloon ja kun tilanne on ohitse, valuvat kuin kuumina hyytelöpalloina takaisin viileisiin, ulkoisiin pusseihinsa. Ihmettelen kovasti, kuinka siitä kiihotuksesta niin helposti irtaannuin. Tuliko järki primitiivisen metsästäjänkiiman sijaan vai pelkkä kyllästyminen pyssyllä räiskintään kun sitä ei nälän sammuttamisen takia ole mikään pakko tehdä?
Kaunis päivä on ollut. Ovat edelleen Lapissa porukat ja naatiskelen yksinäisyydestä tekemättä juuri mitään vaikka tarkoitukseni oli perusteellinen imurointi, lattioiden luuttuaminen ja vuoteiden sijaaminen. Kerkeän sen homman huomennakin ennen kuin palaavat. Ruokaakaan en ole viitsinyt laittaa, söin mustikkarahkaa ja ruisleipää. Kahvikaan ei ole maittanut sitten aamun. Kun luin Haavikon runokokoelmaa Puut, kaikki heidän vehreytensä nukahdin sohvalle ja näin unta karkeatekoisesta kuljetusmasiinasta joka oli juuttunut syvälle liejuun matalan joen ylitse kömpivälle polulle. Ihmisiä hääri sen kimpussa kuin muurahaisia.
Kun sitten havahduin hereille, ajattelin, että se masiina oli oikeastaan Ierikka-vainaan riihen edessä, maamoottorin hihnavetoisella voimalla jylskyttänyt puimakone ja ne muurahaiset siinä ympärillä meitä, jo miltei kokonaan autioituneen kylän asukkaita. Kuolleitakin jo melkein kaikki nykyisin.
Kävin pienellä pyörälenkillä. Puhutin viikonloppuna tanssittamaani naista torikahviossa. Kuulin murheellisen tarinan; mies tehnyt itsemurhan. Eskaloituihan keskustelu muuhunkin, esimerkiksi meidän urospuolisten ongelmienratkaisukykyihin, mutta kun siihen tuli naisen tuttava, niin läksin pois.
Eilenillalla alkoivat uudet jaksot tanskalaisesta trilleristä Silta. Jos päättyy yhtä avuttomaan loppurutistukseen kuin edelliset kymmenen jaksoa, niin eipä kannattaisi ryhtyä seuraamaan.
11 pv tiistai
On aamuyö. Pimeys on jo mustaa pihamaalla. Katsoin ranskalaisen trillerin Gang story. Pirusti tuli ruumiita, mutta tarina eteni juohevasti ja näyttelijätyö oli likellä aitoa. Oli tässäkin yksityisiä elementtejä rutkasti sotkettu mukaan, mutta ne olivat yksyhteen tarinan juonen kanssa. Niin kuin jokin aikaa sitten tulleessa Camorran miehet-sarjassa. Pohjoismaalaiset eivät pysty uskottavaa tarinaa sillä tavalla rakentamaan, koska rikollis- ja poliisimaailma ovat omat saarekkeensa; tapahtuvat kuin omilla planeetoillaan. Helsingin huumepoliisin päällikön Aarnion tapauksessa näyttäisi ehkä siltä, että siitä saisi elokuvaan myös perheet, rakastajat ja rakastajattaret sotkettua mukaan. Sekäettä Anneli Auerin ympärille kiertyneestä murhatrilleristä vaivaa nähden myös.
Yöllisessä unessa piirsin paperille eräänlaisen kartan omasta elämästäni. Merkkasin eletyn elämän kymmenen vuoden sykleihin ja sarakkeisiin piirsin tärkeimpiä tapahtumia; tragedioita enimmäkseen.
Yksi arkki riitti. Siinä oli elämäkertani paljaimmillaan. Sen voittaa lyhyydessä vain kuolleen miehen hautakiveen kirjoitetut sanat "Syntyi, eli, kuoli ja haudattiin". Detaljien runsaudesta vasta mammutti-elämäkerrat syntyvät eikä niitä lue kuin piru, tai ihmiset, jotka etsivät omaa nimeään mammuttien sivuilta; niiden elämäkerta se vasta lyhyt on; nimi kuuluisuudesta kertovassa kirjassa.
Jos elämäkerroissa kirjoitetaan henkilön ohella myös ajankuvaa, ne kelpaavat moneenkin käyttöön eikä vain hykertelevään jälkiviisauteen. Jos minusta sellainen rakenneltaisiin, vaatisin ehdottomasti (jos olisin vaatimassa), että vuoden 1958 globaalin maailman ilmapiirikuvauksista se aloitettaisiin; räjähtikö Novaja Semlalla vai Ranskan Mururoalla jälleen uusi ydinkoelataus ja mitä sanoivat pääministeri K.A. Fagerholm ja presidentti U.K. Kekkonen asiasta, vai tyrmistynyt hiljaisuusko yhteiskunnassa vallitsi. Siis ensiksi millaiseen maailmaan yksi mitättömyys taas erään köyhyydellä ja muilla vaivoilla raskautetun äidin kohdusta pukkautui ja vasta sitten, sujuiko synnytys hyvin, satoiko vettä vai räntää, oliko isä humalassa ja kuka lypsi lahossa navetassa ynisevän lehmänkantturan, vai oliko se jo ummessa.
Taas on tullut paskamaisia viestejä kännykkääni ja sähköpostiini.
12 pv keskiviikko
Pojat aloittivat jälleen koulunkäyntinsä. Elias seitsemännelle, Paulus viidennelle ja Gaius toiselle luokalle. Tarumaaret on mennyt jo yhdeksännelle, mutta kaipa minä saan unohtaa kokonaan sen tyttäreni olemassaolon. Kerran kuussa kunhan tiliote muistuttaa elatusmaksusta vielä 3 vuotta eteen päin.
Puutarhurilla jatkuu loma vielä loppuviikon, joten voin tästä lähteä Unimäkeen jossa mantsikat kypsyvät koko ajan ja mustikoitakin metsässä olisi, jos niitä viitsisi riipiä. Lakat ovat jo sillä korkeudella liian kypsiä.
Hesarissa artikkeli menneisyytemme taitelijoiden ja muun yleiseliitin natsisympatioista.
Unimäki illalla. Soitin tullessa Heimosedälle. Se kirosi hartaasti loppuelämänsä väsymisen syitä. Sairaan vaimon vahtiminen käy voimille. Oli päivälläkin vattupuskasta karannut kun oli silmä välttänyt ja Vuolenkosken kylältä se oli löytynyt pannun kanssa keskellä tietä humputtelemassa. Kyllä me Heimon kanssa ollaan moneen kertaan todettu, että ehdottomasti elämänlangan pitäisi ajantullen kaikilta katketa kerrasta poikki eikä venymällä ja vanumalla. Mitä merkitystä koneen kuorilla enää on jos tietokeskus pimenee?
13 pv torstai
Melkein 10 litraa punaisia, makeita marjoja omista puskista. Vain suuresti kunnioittamani lastenohjelmien esiintyjä Pelle Hermanni-vainaa osasi mutjauttaa näistä herkuista oikeanlaisenmehukkaasti: "...isoja, punaisia mantsikan möllysköitä..."
Aamulla hain kylän leipomosta ruisleivän. Maksoi 2,95. Ei täällä sitten mitään muuta olekaan tapahtunut. Paitsi että rintaa raastaa kuunnella, kun motot riipivät viimeistä, Vanhan Metsän tupsua tuolla nuoren puskametsän takana. Ei enää palokärjen ääntä tule kuulemaan tällä tontilla; se asui tuossa metsässä jossa onttosisuksisia kuusiakin vielä oli. Eikä metso enää ensi keväänä soitimelleen osaa kun sitä ei ole. Voi perkele! Jos kuka, niin minä tajuan Pentti Linkolan vihan tämän tuhovimmaisen, ahneen lajin kohdalla. Mitä osaa saksalaisella sijoitusfirmalla on näissä metsissä? Oliko "kotimaisella" UPM:lläkään enää viime vuosikymmeninä? Mitä he ovat sen eteen tehneet, että saavat raiskaamalla ja hävittämällä muuttaa kaikkialla Äitimaan kasvuston silkaksi numerojonoksi kansainvälisille pelialustoille? Olenko ikinään nähnyt täällä saksalaista sienestämässä, marjanpoiminnassa, metsällä? Uskaltaisiko Berliinistä helikopterilla paikalle pörryytetty liituraitaukko suurkuusikon sisään kymmentä metriä syvemmälle astua ilman huoltojoukkoja? Toivon saatanasti, että ne tukehtuisivat niihin nolliinsa siellä pörssinäyttöjensä äärillä. Joku päivä se tietenkin tapahtuu, mutta kyllä ne perkeleet vievät syyttömätkin matkassaan; se on täydellisen tuhon logiikkaa.
Mutta olemmeko "me muut" syyttömiä? Äskenkin kävin paskalla ja pyyhin perseeni paperiin, joka on metsän puista alkunsa saanut!
Käänsi tuulen kokonaan Pohjoiseen, ja se on lujalla. Mikään ei pysy paikallaan. Aitan ovenkin rouskaisi selälleen niin, että saranat sinkuivat. Ja kun panin kylvyn jälkeen pyyhkeen kuistin tuuletustangolle, oli puhuri napannut sen matkaansa ja riepotellut muutamien kymmenien metrien päähän tien ylitse pajupuskan koristeeksi. Huvitti, kun ajattelin että siitä olisi juuri joku ohitse juosta ryyseltänyt ja märkä pyyhe läimähtänyt päähän. Saattaapi tulla viileä yö.
14 pv perjantai
Aamulla 6:n aikaan neljä astetta lämmintä. Katselin jo huolestuneena, onko halla käynyt polvistelemassa perunanvarsikkoon. Ei ollut. Poimin muutaman ison mantsikan suuhuni ja ajattelin, ettenpä tällaista, viileää elokuun aurinkoista aamunhetkeä vaihtaisi espressonluiruun Kafe Esplanadissa. Kaivoin myös pottuja kattilaan ja otin yhden sipulin penkistä. Söin ne aamiaiseksi eilen paistamani kanansuikaleiden kanssa.
Lyhyen yöuneni aikana näin värikkäitä unia. Olin humpalla ensin, sieltä menin naiseni kanssa tanssimalla hiekkarinnettä alas lasiesinein koristeltuun tsasounaan jonka alttarin äärellä juotiin vettä pullonsuusta suoraan. Naitiin sitten seisaaltaan niin että seinät helisi. Mustiin pukeutuneita uskovaisia tärisi ja huokaili saunanlauteilla salin perällä. Heräsin janoon ja päänsärkyyn. Naitatti.
Ajelin nurmikoita, saksin voimakkaaseen kasvuun hyökänneistä ruusupuskista liikoja rönsyjä pois ja napsin latvojakin matalammaksi. Keväällä juurta myöten nyysin nuokin puskat ja pidin tulia muutamien pahimpien juurakoiden päällä, mutta ne vain virkistyvät kurittamisesta. Aivan kuin ihmiset; sotien ja muiden tuhojen yhteydessä syntyvyys kääntyy nousuun. Kelasin sitten raivaussahaan trimmerinnarun ja kurauttelin seinänvierustoja ja sellaisia paikkoja matalaksi, joihin ei kömpelöllä ruohonleikkurilla pääse. Turhaa touhua täällä, mutta onhan se oltava edes tekevinään jotain. Huussin alle ja kompostiin kanneksin ruohontöhkää niin tuleehan siitä lannoitetta ainakin. Yhtään lupiinia ei ole päässyt siemennysvaiheeseen tänä kesänä, siitä olen huolen pitänyt myös.
Lämmitin Hujjausta, pesin itseni ja parit paidat, alushousuja ja sukkia. Nyt ne kuivuvat tuulessa kuistin tangossa. Toin kuumaa vettä tupaan, tiskasin astiat, pyyhin pöydän ja lakaisin lattialta roskat. Laitoin Soilalle valmiiksi pakastusrasiat ja sokeriastian ja istuimen, jossa on hyvä seuraava erä mantsikoita pilkkoa. Kyllä se osaa ne itsekin hommata, vaan näkyy tuo isä edelleen minussa huolehtivan vaikka tyttö on jo 34.
Nyt on kuitenkin taas hyvä tulla itsekin seuraavan kerran järjestyksen tupaan.
Ennen kuin kerkesin kantaa kamat autoon, soitti Tapio Kittilästä. Oli kaivamassa tonttiliittymää pääväylän varrella Alakittilän kohdalla. Vilkkaaksi sanoi liikenteen siinä kun kysyin, autojen ohitse ajavista äänistä. Sivuttiin maailman yleistä tilannetta, Venäjää, työhommia, puhuttiin Kelontekemän makeista muikuista ja siioista, ja miten sateinen kesä onkaan ollut. Hilloja on Lapin soilta löytynyt, ja mustikkaa jänkien rinteisiin päätyviltä alueilta. En muistanut kysyä, vieläkö ämmi jaksaa marjametsään lähteä. Tapion äitiä halavasi samaan aikaan kun veljensä kuoli aivokasvaimeen, että aika toispuoleista se sen elämä on ollut. Ennen se melkein asui syksyt marjametsissä. Saamelaisverta virtailee vielä siinä suvussa, Tapsassakin siis äitinsä puolelta ja se näkyy kyllä monessa ulkoisessa seikassa kun oikein osaa katsoa. Vaan eipä sillä ole väliä ystävyyteemme ollut, kunhan vain joskus pähkäilen kun ollaan jo yli 30 vuotta tunnettu.
15 pv lauantai
Mitä tein tänään? Köntässä kerrottuna kotihommia, mitä niitä erittelemään. Päänsärkyä oli aamulla taas. Jos selityksiä sille pitää etsiä, niin johtunee paljosta marjojen syönnistä.
Olisi ollut G:n kuljetus Kuhmoon pelireissulle, mutta sain jäädä isompien poikien kanssa kotiin kun oli päänsärkyä. Puutarhuri kävi Kuhmon keikan. Pelejä oli ollut 3 joista kaksi hävittyä ja viimeisin ylivoimaisesti voitettu, kertoi poika kun kotio tuli.
Kemppisen blogiin kirjoittamaani kommenttiin oli tullut muutama vähättelevä vastakommentti. Samantapaisia tekstejä, kuin mitä kännykkääni ja sähköpostiini sekä omaan blogiini tunkee. Aina, kun näitä tulee, tekee mieli jättää koko tämä nettipaska. Varsinkin, kun tajuaa, ettei minulla ole valtaa ei voimaa oikeasti vaikuttaa yhtään mihinkään.
Illasta ehkä Puutarhurin kanssa Napikselle jos uskalletaan jättää pojat keskenään.
16 pv sunnuntai
Käytiin siis eilenillalla Napiksella. Oli sopivasti tanssijoita. Eräs pitkäaikainen tanssituttu sanoi, että hänen poikansa muutti Ouluun opiskelemaan. Muiden kanssa en paljoa sitten keskustellutkaan vaan pyörittelin menemään musiikin tahtiin. Aika paljon humpalsin sitten Puutarhurini kanssa ja ihanhan se sujui kuin ennen vanhaan. Eikä riidelty kotiinkaan tullessa, päin vastoin: tanssi auttaa vaikeissakin ihmisuhteissa.
Aamupäivästä kävi veljenpoika Antti. Se oli käyttämässä mäyräkoiraansa koiranäyttelyssä. Kuopiossa asuu.
Sitten käytiin koko poppoo mummilassa. Ukki oli vanhentunut entisestään, valitteli kovia kipuja. Tulee alakuloinen mieli kun katsoo ihmisen vähittäistä luhistumista jonka prosessin huomaa helpommin, kun harvoin näkee. Mummilta sain lainaan Joni Skiftesvikin Valkoinen Toyota vei vaimoni. Luin sitä jo jonkin matkaa.
Hesarissa juttu Suomensomalinaisesta joka on pyrkimässä Somalian presidentiksi. Nostan hattua hänelle, että uskaltaa vaikka hänelle sitä "mielipiteiden" paskaa niskaan sataakin.
Tilannetta Afrikassa, eikä Lähi-Idässä, kokonaisuudessaan tulla ehkä koskaan saamaan kuntoon olipa siellä johtajina ketä tahansa. Euroopassakin maanalaiset vihan voimat odottavat. Merkkejäkin ne antavat, mutta niin uinuu valvova silmä, eikä suinkaan valppaan koiran lailla.
Illalla joku nainen soitti. Pyysi huoneistonsa seinien tasoitteluun kun aikoo maalata sen. Olivat repineet tapetit jo pois, mutta koloja on paljon. Lupasin käydä huomenna iltapäivällä katsomassa. Nepalinrupa sille oli numeroni antanut kun toisinaan teen tämmöisiä apukeikkoja jos kerkeen.
Siltaa katsoin telkkarista. Menihän tuo vielä isommitta nurinoita.
Ennen elokuvaa oli poikien kanssa vähän lujassa nukkumaanmenotouhut.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti