Soihtuja sytytellessä

19.12.2022 maanantai

Isä Tauno kuolleena 40 vuotta. 

Puoli tuumaa syvemmälti kun olisi verivenäläisen pikakiväärinkuula isänkin selkää Ontrosenvaaran pirstaksi tykitetysssä männikössä 5/8/44 kyntänyt, en minäkään olisi elonkehää pilaamaan edes vilahduksena pistäytynyt.

Ovat ne pienestä kiinni meidän turhienkin ihmisten olemiset.

20.12.2022 tiistai

Näinä vuodenaikoina lienee loppuelämässäkin aina jossain pakkokuunneltava Loiron joulun varpusista ja sydämeen syntyvistä jeesuksista; en vastenmielisempää musiikkia tiedä.

Ukrainan hädän takia ei sydämeen mitään muutakaan enää synny. Kyynistyy ja kylmenee vain sekin. Parempi olisi hiljetä kaikkien eikä vain minuutiksi kerrallaan. Vaikka niiden 245 000 Venäjän Isänmaallisessa Teurastussodassa syntyneen ruumiin äärelle minuutiksi kerrallaan.

21.12.2022 keskiviikko

Heräsin aamukolmelta tyrkkimään talvea penkkoihin. Anelman ja Riston pihoilla meni tunti, oma jäi vielä enämpi kuin puolitiehen, mutta ei sillä niin kiire ole. Ei kai olisi nuilla ensiksimainituillakaan...

Viime päivien ääliöisimmät uutisotsikot ja niiden perään värkkäillyt artikkelit  kertovat ylenpalttisen tiedon juurakoissa kompasteleville lukijoillekin, kuinka rikkaat kuluttavat enämpi sähköä kuin köyhät ja kuinka inflaatiosta johtuva ruuan (ts. kaiken -myös sähkön) hintojen kallistuminen kurittaa eniten köyhiä. Oikein on pitänyt tutkijoilta toimittajien nuokin asiat kysyä. Ja asialle pataljoonan verran  yliopistojen tutkijoita ensiksi kouluttaa ja valtion avustaa.

Millaisen yhteiskunnallisen kuvan luomiseen edellä mainittuja asioita tutkitaan ja niistä uutisia tehtaillaan? 

Yritetäänkö niillä laastaroida haavoja, joita eriarvoisuus kansalaisten välillä aiheuttaa? Ilmaista kierrellen ja kaarrellen, että demokratian paksusti voiva hallitsijakerros on muka huolissaan heikommin pärjäävistäkin sanomalla, että onpas se nyt kamalaa kun ette voi yhtä paljon kuluttaa kuin rikas naapurinne. Päälle sitten muutamat fraasit siitä, kuinka päivä risukasaankin joskus paistaa. 

Muttaettä leikataan nyt kuitenkin ensin sosiaaliapuja hieman että ne, joilla yltähypäten on, eivät miljoonaakaan miljardeistaan menettäisi...

22.12.2022 torstai

Tämän päivän "kohun" aihe riehuu männiköistä ministereiden pöydille; hiilinielumme jätättävät pahasti.

Se on ollut tosi hyvin kauan aikaa, mutta niin kuin kaikki katastrofit, niihin oikeasti herätään vasta sitten, kun ne alkavat toteutua. Venäläisten teurastaja-armeijan hyökkäyssodan alku on viimeisin konkreettinen todiste tästä; siihenhän ei uskottu ennen kuin tankit rajan ylitse alkoivat kolistella. 

Veikko Vennamo ilkeili seteliselkärankaisista vaikka itsekin oli, mutta eipä nyt kukaan älyä tarkastella Suomimuorin seteliselkärankaisuuden tilaa vaikka se ei muulla polttoaineella toimikaan kuin biljoonilla rahaksikin nimetyillä arvonmittareilla. 

Ilmastonmuutos ei tule korjaantumaan tsiljoonillakaan valuuttamäärillä ovatpa ne taaloja, euroja, juaneja, ruplia tai millä ikinään sitä kirottua tarvekampetta missäkin kutsuttaneenkaan.

Päästökauppa! Kironnut olen ennenkin tätä markkinamiesten lanseeraamaa nimitystä jonka hokeminen ja pörssiin saatteleminen on viemässä elonkehästä viimeisenkin hapen.

Mutta turha on lajimme rakentamia tuulimyllyjä vastaan taistella, vai mitä Greta Thunberg? 

Penttti Linkola-vainaan suusta ei viimeisiä sanoja voi viedä koska niistä on jo ne tummemmat raidat elonkehän sateenkaareen sivallettu: "Mitä minäkin koko pikkulintututkijan ja kalastajanelämäni ajan saarnasin?"

23.12.2022 perjantai

"Lapin hylänneiden aasialaisten tilalle tuli matkailijoita, jotka eivät sylje lasiin", otsikoi HS. 

Juu, viinalla ne ennenkin tunturienkupeiden raiskaukset on kustannettu, ja eritotenkin voidellut. Siellä ei ole koskaan lasit sylkemistä varten olleet sen enempää paikallisilla kuin lumihankeen oksentelemaan kulkeutuvilla turisteilla olivatpa nuo mistä päin Tellusta tahansa sinne ilmakehää mennen tullen saastutellen lennähdelleitä.

"Lapin luonto lyö outoa turpaan...", voi kun parskauttaisikin, mutta kun se, luonto, on nutistettu niin perinpohjin, että turha toive sekin.

24.12.2022 lauantai

Yoval Noah Hararin essee Hesarissa päivän parasta antia. Hän murjoo sanankuulin nykyistä, euroopassa riehuvaa teurastussotaa, sen syitä ja syyllisiä. Tällä kertaa hän ei kuitenkaan sano halaistua sanaa maapallon pahimmasta uhkasta, eli lajimme nopeuttamasta ilmastonmuutoksesta ja sen seurauksista kaikelle elolliselle vaikka siitä nimenomaan kaikkien kynänkynteen kykenevien pitäisi esseidensä muista ydinaiheista piittaamatta riviensä väleihin kita levällään vaahdota. 

Olisi nyt loppukaneetiksi edes antanut arvionsa siihen, kuinka Moskovan Zaatanan aloittama Venäjän Suuri Isänmaallinen Teurastussota vaikuttaa ilmaston lämpenemisen estämiseksi jo tehtyihin kansainvälisiin sopimuksiin ja tuleviin ilmastokokoustamisiin.

Minä jos sanon oma arvioni, että Moskovan Zaatanan sotatoimet myöhästyttävät ilmastonmuutoksen torjuntatoimia vähintään sadalla vuodella, ts. 100 vuotta liian myöhään, niin sillä ei ole mitään virkaa, mutta jos sen sanoisi nimekäs, 8 miljardisesta laumasta esiin repäistynyt historioitsija, häntä ehkä viiksikarvan värähdyksen verran kuunneltaisiinkin.

Auttaisiko peruuttamattoman ääneen toteaminen sitten yhtään mitään näin vakavassa asiassa, niin se jos mikä olisi uuden toivottomuuden lähde vain.

Mummilassa käytiin nyt illasta. Oltiin sieltä pois tuossa yhdeksän maissa. Elias, joka tuli toissapvnä Oulusta ajoi mennessä ja Paulus tullessa. Minä soitin menomatkalla tunnin puhelun Heimosedälle Oulunkylään kuten parin viime vuosikymmenen aikana on viimeistään joulunaattona tapanani ollut. Joka kerta kuitenkin jännitän, koska sieltä ei enää vastata.

Heimo oli vielä ihan järki päässä ja kropassa joulufiilikset. Yhden lapsenlapsensa insinööriksi valmistumistakin olivat vastottain juhlineet ja nyt odotteli tytärtään joka hakee kotiinsa joulunviettoon.

Sitten tuli viesti siskolta, että kohtapian kuusikymppinen Lainatädin poika on saamassa vauvan liettualaisen naisensa kanssa.

Lainalle en ole koskaan soitellut. Hän on jäänyt täysin vieraaksi vaikka vuosikausia lapsuuteni mummolassa asuikin perheineen. Heimoveljensä on ollut syntymävuodestani saakka Helsingissä, mutta häneen minulla on jokin "henkinen yhteys" ollut koko aikuisikäni ja ihan helppoa jutella maailman asioista.

25.12.2022 sunnuntai

Tasaisia, pikkupakkasen sävyttämiä joulukelejä pitää.

Joululahjaksi sain HS:n tänä vuonna kustantaman Jussi Niemeläisen Valko-Venäjä, haava Euroopan sydämessä. Luin jo muutamat sivut.

Tabletille tilasin lukemiseksi joku aika sitten Ricards Gaveliksen Vilnan pokerin (2022 Siltala) jonka ääreen kun nukahtaa alkaa omat aivot jatkaa sen tarinaa omille elämänrappusille sopivaksi.

Vilnan pokerin kritiikkikirjoituksessa peloteltiin sen olevan vaikealukuinen&-tajuinen, mutta ei minulle tuota sen viestin tajuaminen minkäänlaisia vaikeuksia. Jo se, että näen sen sisällöstä niin merkillisiä unia, kertoo kirjan onnistumisesta.

Tuo toimittaja-ammattilaisen nopeaan tahtiin kirjoittama Valko-Venäjä-raportti tuntuu alkuun enämpikin sellaiselta, että en heti menisi ylistämään onnistuneeksi. Mutta alussa se vasta onkin, etteipäs hättäillä.

26.12.2022 maanantai

Elias lähti Kuopioon kavereitaan tapaamaan. Komensin yläkerran pojat siivoamaan, mutta kun ei alkanut tapahtua, lampsin siivouskamppeiden kera sinne ja panin tuulemaan. Siinä ne sitten havahtuivat itsekin huomaamaan, että mistä on muutaminakin päivinä huomauteltu kun roska- ja vaateläjät oli sängyille kasattu. 

Yläkerran lämminvesivaraaja alkaa vissiin tulla tiensä piähän. Vesi lämpenee korkeintaan nelikymmenasteiseksi eikä riitä yhden henkilön suihkussakäymiseen edes. Jos saisi pelkät vastukset vielä niinkin vanhaan (1990-luku) niin ehkä halvemmaksi tulisi. Varsinkin jos itse osaan sen vaihtaa. Pittääpä tutkia.

Kävin kiäntämässä varaajan kytkimen kakkoselle sillä oletuksella, että kolmosen kohdalla kytkimessä on jotain häikkää. Huomennapa sen sitten näkköö.

Rautjärvellä jumalienpalvelijoille tuli kirkosta kiire kun jouluiset soihdut syttyivät ulkonurkkiin. Sen jälkeen paikallinen vanhapoika oli muutaman kymmenen kilometrin piässä pannut talonsakin ja autonsa tuleen ja ehkä tappanut itsensä, että saattaapi syyllinen jo olla nimismiehillä tiedossa.

Eipä tulleet jeesukset, ei jumalat auttamaan siinäkään katastrofissa... Eikä niitä näy Ukrainankaan toisella tavalla tahallaan sytytettyjen kotien äärellä tukahduttamassa zaatanoiden soihtuja...

Rautjärven ohitse pari kesää sitten pyöräilin H:n kanssa Kotkaan mennessä, mutta ilmeisesti en juuri tästä tuhoutuneesta puukirkosta kuvia ottanut. Samoilla kulmilla olevista punatiilikirkosta ja vanhasta puisesta kuvia löytyi.

Vinhalla jokin kapi lie kun selkäpuolelle kutiava laikku ilmestyi. Suupielet, silmänaluset ja korvien sisäpuolen ihottumat kertonevat samaisesta vaivasta? Elukkaliäkärillä kai sitä olisi käyettävä, mutta mitenhän kalliiksi tulisi...

Varasin ja maksoin majoituksen yhdeksi yönseuduksi Oulun lentokenttähotelliin. Lähden keskiviikkona viemään Eliaksen, P&G lähtevät mukaan. E:n pieneen kämppään tietysti jotenkin mahduttaisiin, mutta pitäisi patjaa ja peittoa kuletella enämpi matkassa kuin kyytiin mahtuu.

Kolmen hengen yöpyminen uamiaisineen oli 138€. Samalla P käy kyselemässä ensi kesäksi työpaikkaa lentoasemalta.

27.12.2022 tiistai

Yläkerran lämminverivarsan... eekäku lämminvesivaraajan kytkimen komosasennossa se vika oli. Kakkosella oli vesi yön aikana kuumunut niin, että sormia poltti. Huoh! Uusi varaaja maksaa 500-1000€ merkistä riippuen ja pelkästään vastuksetkin pari-kolmesataa. Ja jos ei osaisi itse vaihtaa, niin asentajan lasku siihen piälle muutamat sataset.

Tuo tässä yhteydessä mieleen lipsahtanut lämminverivarsa kuuluu myynnissä olleesta, käytetystä varaajasta kehiteltyyn vitsiin, mutta enpä viitsi sitä tähän toistaa.

Tänään hain uudet, jatkuvaan käyttöön tilatut silmälasit. Lukulaseja en raskinut hankkia, mutta eipä ne siinä toimessa ole miksikään menneet. Pilkunviilauksen verran on ikänäkö edennyt, mutta ei kai se haetanne.

Puutarhurin kanssa kävin Motonetin alekorista hakemassa ledivalaisimia. Vaihdoin yläkerran aulan korkealla olevaan laipioon jo yhden. Sinne kootaan kuulema kangaspuut ja sitten se mäike alkaa... Tiijä vaikka pojatkin innostuvat mattoja kutomaan.

Tiällä päin ei sanota matonkuteita rövönkutteiksi niinkö minun lapsuuteni maisemissa. Internetistäkään ei rövönkuteelle selitystä löydy, että niinköhän oli pienen murrealueen käyttökieleen kuuluvaa vain sekin?

Ruotsiksi se voisi olla vävnad.

Pittää ruveta muate jotta jaksetaan aamulla aikasten lähteä liikenteeseen. Saattaa vielä tuiskutakin menomatkasta.

Eliaksen itepiirtämä joululahja meille kaikille.

Väkivallan kuvajaisilla jouluun valmistaudumme

13.12.2022 tiistai

Suomimuorin helmojen alusia lumimyräkkä kourii. Vähän se uumallekin jo ylttyy kun klo on viisi aamulla, mutta ei vielä ollut lehdenjakajan jäljet postilaatikolla umpeen tuiskunneet. Puutarhuri tilaa edelleen uskollisesti Paperi-Kainarin vaikka se niin helposti olisi ruudultakin tavattavissa.

Aamun paikallisuutisiin kuuluikin pohjoissavolaisten salametsästäjien tekemät retket Puolangalle ja Hyrynsalmelle. Lienevät vaikka r.vuaralaisia kun siellä touhut salametsästyksen parissa kovasti ammattimaisina ovat niin tutuiksi jo valtakunnallisestikin tulleet.

Kun käytiin su mummulassa, niin Salokylän tiellä tuli poliisiautoja peräkärryjen kanssa Hyrynsalmen rajamailta päin vastaan, mutta eivät ne ehkä edelliseen uutiseen liittyvinä huristelleet.

14.12.2022 keskiviikko

"Ukraina: Vapautetusta Hersonin kaupungista löytyi lasten kidutuskammio" 

Näistä lajimme hirveyksistä kun lukee, puutuvat puhetta tuottavat mekanismit, saatika että kirjoittamalla asiaan kykenisi kantaa ottamaan. Tietää vain sen, että kaikkialla samaan kykenevää porukkaa löytyy. Tähän päätelmään ei tarvitse kuin "somen" (=sontaa mennen tullen) vihaposteja silloin tällöin lukaisee. Ja mitä vihaa toisarvoisiksi katsomiaan lajitovereita kohtaan uhkuukaan pelkästään jo perussuomalaispurrittajien ulkomuoto kun haittamaahanmuutosta ilkein äänenpainoin louskuttavat. Hyvin on itse Purrakin edellisen "mestarin" opit sisäistänyt.

15.12.2022 torstai

Tragediat ja niistä aiheutuvat surun ja murheen tunteet eivät ole yhteismitallisia, sanoi jotenkin näin kosmologi radiokolumnissaan.

Niin, mitenkäpä verrata ja mitata, ja eritotenkin tuntea, silmille hyökyviä sodan traumoja vaikkapa itse koettuihin siviilimurheisiin joista yhtä omaan elinpiirini sattunutta tragediaa pari bloggausta sitten muistelin.

16.12.2022 perjantai

"Audimies" iski jälleen. Ei ole montaa vuotta siitä, kun otsikot pullistelivat autojobbari Esko Kiesi-nimisen Audimiehen näkemykset unelmien naisistaan ja nyt aiheelle antoi Audi merkillä lihavoidut kasvot misogynisti Mika Moring laajentamalla brändin aina tappoihin asti. (Tämä on vielä olettamus, pitäviä todisteita tuon körmyn tekosille ei vielä ole viranomaiset esittäneet.)

Oikeasti auto voi olla ihan minkä merkkinen tahansa sillä todistetusti autotonkin kykenee tappotöihin kun silleen päässä "naksahtaa".

17.12.2022 lauantai

Niin että sittenpä Ullanlinnassa Helsingissä "naksahti" ihan psykiatrismiehellä ja vaimo on nyt vainaa. Enempiä asiasta tietämättä, ei passaa tämän enempää siihen arvella. Sitä tekee kyllä ansiokkaasti iltaliemiaamuoksennusten päivystäjäsopulit antamuksellisella innolla.

18.12.2022 sunnuntai

Keitin ohramannapuuroa ja olipa hyvää. Päiväruuaksi on kuhakeittoa ja niille, joille se ei kelpaa, makaronilaatikkoa.

Poikien kanssa on ollut pikkuisen jyttyytystä muutamista asioista, mutta siitä ne vain aina selviävät kun jaksaa puhuttaa.

Selvittelin viimeisimmän työmuan jäljiltä muutamatkin työkalulaatikot. Kun olisi verstas jossa niitäkin säilyttää... 

Nyt on sähkökeskus niin täynnä tavaraa, että ei ovelta sisään mahdu. Järjestyksessä ne kyllä ovat ja näyttää äkkinäisestä varmaankin ihan ok., mutta vituttaa tarvittavaa kalua sieltä kaivella.

Tappavan väkivallan todellisuus iski tänne Kajaaniinkin. Muutaman kilometrin päässä kotimme lämmöstä heräsi jonkun toisen perheen porukka viimeisen kerran aseen paukauksiin. Selvinneekö sekään kolmas, joka kuulaa kehoonsa on myös saanut.

Illan kähmässä luin vielä uutisen Oulusta jossa oikein porukalla olivat naista pahoinpidelleet ja retuuttaneet ennen kuin henki oli lähtenyt....

Raportteja lienevät nämäkin

12.12.2022 maanantai

Lunta, pakkasen yläilmoissa kuivattelemaa, kevyttä valkeaa on hipletellyt viikon verran harva se päivä aina muutaman sentin kerrallaan. Olen kolannut ne pihoilta (parin naapurinkin) sitä mukaa pois. Nyt oli kirkas kuutamo kun käytin koiraa aamuviideltä kusella ja 13 asteen pakkanen jota hyinen viima purevoittaa.

Sain luetuksi Siiralan vuosien 1917-1918 sisällissodan aikaiset merkinnät ja nyt lukemisenani on Tuija Saarisen Rintamakarkurit-teos (Minerva 2022).  Lievä pettymys koko kirja odotukseeni nähden joka pohjautui Hesarin kirjakritiikkiin. 

Ville Kivimäen Murtuneet mielet kertoi herkimpien ihmismielien sodissa murtumisista ja siksi Saarisen kirja ei uutta valaistusta sotilaskarkuruuksien syihin ja seurauksiin anna. 

Mielten järkkymisistä ja kaiken ylittävästä pelosta sotakarkuruuksissakin useimmiten on kyse ollut. Pelko, se on aidoimmista aidoin tunne. Se varoittaa kuolemanvaarasta ja eiköhän sota sitä aina merkinne. 

Saarinen käy kyllä sivukaupalla lävitse Suomen itsenäisyyden alun historiallisia aspekteja hakien sisällissodan jakolinjoista ja poliittisista vakaumuksistakin syitä rintamakarkuruuteen.

Saarisen sukulaishenkilön ja tutkimuksensa alkukohteen, isoisä-Einon, karkuruus osoittautuu enimmäkseen viinanhimoisen soltun lomilta rintamalle lähtöjen unohduksiksi ja välinpitämättömyydeksi sotatouhuja kohtaan. Pelosta hänen kohdallaan ei todisteita kerrota. Kaatuukin  "sankarin" lailla keskelle taisteluja eikä paikka sankarihautarivistössä siten ole keneltäkään muulta pois.

Peloista puheenollen: Pelkojen valtavat aurat liikkuvat nyttemmin Venäjän isänmaallisten zaatanoiden tykittämän Ukrainan yllä, mutta ei niiltä välty muukaan Eurooppa.

Ensimmäinen appeni, Allu oli rintamakarkuri. Hän piileskeli vuodet 1942-45 havumajoissa lapinlahtelaisissa metsissä ja niittyladoissa joita siihen aikaan riitti jokaiselle pienellekin peltopläntille. Äitinsä luona lie välillä majaillut, saanut ruokaa ja saunomiset kun eivät perukoiden polkujen päihin ainakaaan täyshankien aikaan ole nimismiehet ja karkurien muut jäljittäjät lähteneet uppuroimaan.

Harmittaa hieman, kun ei tullut enämpi udeltua kun Allu raskaassa humalassa ollessaan lipsautteli sattumuksia karkuruutensa taipaleelta. Sotaa pakoon hän oli lähtenyt jo Rukajärvelle menomatkalla. Kuormasto kun oli tauolle pysähtynyt, niin siitä vain metsään liuennut ja suunnannut kohti Savon sydänmaita. Metsissä jo siihen astisen ikänsä (n. 20 v.) kun liikkunut oli, ei jalkaisin muutaman sadan kilometrin matka ollut tuntunut missään.

Kun sotilaskarkurit "rehabilitoitiin" joskus 70-luvulla sai Allukin veteraanitunnuksen ja eläkkeeseensä jonkun markan lisän, mutta ei tainnut paljoa senkään jälkeen sota-aikansa metsäkaartilaisuudesta  kertoilla.

Illasta Kikkanen parittelee (pakkanen kirittelee), nyt -18. Tapsakin soitti Kittilän miinus 31 asteen jäniksenlämpimästä. Pojat kävivät Prismasta taikinalevyjä ja karkkipusseja. Torstaina on G:n luokan myyjäiset ja niihin tortut tehdään Dumlekarkkitäytteellä.

Tilasin tamperelaisesta Kaksi Kitaraa-kaupasta pukinkonttiin Paulukselle kitaran: 166 € postituksineen. Toiset saavat luistimia ja mailoja, ehkä P:kin koska entiset luistimet eivät koipiin mahdu. Eliakselle oli puhe suksista...

Puutarhurille haettiin viime maanantaina Jojensuusta Peugeot 3008. Rellunpippana alkoi sanella ajokkisopimusta irti.

Lauantain lehdessä (HS) oli juttu ruotsalaisesta siivoojasta Maja Ekelöfistä joka kirjoitti kirjan Rapport från en skurhink (Raportti siivousämpärin ääreltä 1969) ja nyt Majasta elämäkerran (Jag har orkat nog många golv -Olen pessyt lattioita tarpeeksi-) kirjoittanut Nina van den Brinkin on kuitannut siitä ruotsalaisen August-palkinnon (Finlandiaa vastaava).

Jälkimmäistä ei ole vielä suomennettu ja itse Siivoojan raporttiakaan ei löydy kuin nettihuutokaupasta 1 kpl (viimeisin huuto 25€) ja kirjastoista.

Lehtijutun kirjoittanut Pirkko Kotirinta on lainannut loppukaneetiksi Maja Ekelöfin yli viidenkymmenen vuoden takaisesta "raportista" yhä ajankohtaisemmaksi käyvän merkinnän ja niinpä minäkin laitan sen jakoon: 

”Tärkeää on että maailman nuoriso protestoi. Meillä ei ole monta vuotta jäljellä planeettamme Maan pinnalla, jos muutosta ei tule.”

Muistan yhä

                                                  Huoneet sekaisin

I.

Äiti soitti: -Hae vaimosi justiinsa pois! Minkä tähen ne ovat sitoneet Satun nahkaremmilöillä sänkyyn kiinni? ...minä sano sinulle Valto, jotta hae hyvä mies vaimosi pois ja hoija kotona...

Istun tässä sängynlaidalla, vapisuttaa. Ennen puhelimenpirinää olin vielä unessa, söin mustikoita Mummolanrannasa. Unta pitkin kiipeili muurahaisia kesäisille lapsenvarpailleni.

Voe äeti, oesit antanna minun nukkua. Moneen aikaan en ole mukavia unia nähnyt ja sinä minut nyt sellaisesta herättelit.

Ihan hikiset kädet.

Päivä nousee, sekin pitäisi ruveta ymmärtämään.

Kahdestoista hääpäivä, Sadun ja minun. Kenelle soitan? Ketä onnittelen? Harjamäessä eivät hae Satua puhelimeen, terveisiä lupaavat sanoa.

Ajatukset ovat puuroa, harhailevat.

Nuo laatikot tuossa makuuhuoneemme nurkassa ovat pölyn peitossa, siinä rehjottaneet muutostamme lähtien. Kirjoja niissä on: Paasilinna, Mukka, Steinbeck, Vonnegut.., hah hah ja niin se käy, mutta kun ei ole hyllyjä joihin heidät asettelisin.

Yksi kirja on joukosta pois: Satu repi Arto Paasilinnan Hurmaavan joukkoitsemurhan psykoosissaan palasiksi. Minä en tiennyt siitä ja syytin penskoja. Sonja itki. Soila suuttui ja meni vessaan, pani oven lukkoon.

Muuttosyksynämme tänne Iisalmeen Eino Säisäkin sukelsi potkureineen kotijärveensä. Minä näin seuraavana yönä unta Timo K. Mukasta, joka hilasi iloisesti juovuksissa hilluvaa kuolleitten kirjailijoiden legioonaa meille kummittelemaan.

Resottakoot vain kaikki.

Minä en jaksa.

En siivota, en tiskata.

Eilen, vai lie ollut toissayönä, myttäsin likaisia vaatteita jätesäkkiin ja vein hämärän turvin roskakompottiin. Alkaa tuntua tässäkin päässä siltä, että Harjamäkeen saavat hakea täältä huhhailemasta.

Yrittiköhän se lääkäri siellä suljetulla lohduttaa? Sen sanat olivat pyöreitä, tippuivat kuin pippurit revenneestä maustepussista pitkin lattioita. Vierivät kulman taakse tavoittamattomiin: -...määräämme lääkkeitä potilaalle, kunhan hän on niin terve, että voimme laskea kotiin toipumaan.., älkää olko huolissanne, elämä jatkuu kuten tähänkin saakka...

Jos olisi yhden lauseen saanut kunnolla kiinni, yhden pippurin, jonka olisin kyniseni välissä murskannut ja sanonut, että maistelepa itse sanojasi. Mutta ei, kaikki sanottu karkasi ulottumattomiin minulta. Siivooja on lakaissut ne jo kärryihinsä. Tai potilaat poimineet suuhunsa, niitä irvistellen nielleet.

Jotain ajattelemisesta se lääkäri puhui? Niin, positiivisia ajatuksia, niitä täytyy löytää kaikesta.

Perkele.

Minä mikään ajattelija ole. Olen kirvesmies ja ajattelen vain rakentamista. Luen piirustuksia joita insinöörit ja rakennussuunnittelijat, arkkitehdit ja muut mestarit piirustuslaitojensa äärellä ovat rustailleet. Mittailen laudoista, lankuista, levyistä ja elementeistä sopivan kokoisia paloja, että saan piirustukset muuttumaan rakennuksiksi. Heilun lapion kanssa rakennuspaikan perustusten kimpussa, luon raskasta betonimassaa vormuihin. Tuen ja tylttään. Asennan ovia, ikkunoita ja saunanlauteita. Höylään, hion ja sirkkelöin. Vetäisen maalia kaiken ylle.

Nuo kirjat tuossa makuuhuoneen nurkassa ovat elämän ajattelua täynnä, eivätkä ne minua tässä tilanteessa yhtään auta. Saisin nukutuksi vielä kerrankin tarpeekseni.

Ei saatana.

Jaksanko minä ajatella edes itseni tuonne keittiöön kahvin keittoon ja eväiden tekoon?

Pyörryttää ja oksettaa.

Työmaalle meno pelottaa. Vähän väliä lykkää itkua silmään ja täytyy kääntyä nurkkaan päin vasaroimaan, ettei kukaan näkisi. Sepelle kun sanoin vaimon joutumisesta Harjamäkeen, niin se tuumasi toisesta suupielestään: -Vae niin, jatkoi sitten pohdintaansa lämmönjakohuoneen laipion rakennevaihtoehdoista: -Laetettaanko siihen KEVE-elementti vae murjastaanko valamalla...

II.

Jätän auton kanttiinin luona olevalle parkkipaikalle. Kierrän rakennuksen editse ja nousen päädyn uolelta oikealle johtavaa kulkuväylää risteykseen saakka. Seisahdan hetkeksi. Kävelen sitten päätielle päin, kävely- ja pyörätien varteen. Istuudun nurmikolle asetetulle puistonpenkille.

Katselen päärakennusta jonka sisään Satu on suljettu ja jonka ovia minunkin pitäisi uskaltaa availla, päästäkseni käymään hänen luonaan.

Vuosisadan arkkitehtuuri ei vaikuta järin houkuttelevalta. Kattokerroksen mustanpuhuva surureunus julmine ikkunasilmineen painaa sairaanvihreää rakennuskompleksia lujasti maata vasten.: Latvalan Lauran Tuulien talo.

Lähden liikkeelle.

Lähestyn aikaillen pääovea, hirvittää.

Viimeksi kun kävin, loikkasi alaston mies käytävällä eteeni. Roikotti suuria elimiään käsiensä välissä, kyykisteli. Loikki sitten tiehensä ketterästi kuin kenguru. Toljotin hänen jälkeensä paikoilleni jähmettyneenä, puutuneena säikähdyksestä. Tunsin hetken ajan olevani samankaltainen täällä olijoiden kanssa.

Yhtä hullujenhuonetta koko elämä!

Tampereella asuessamme tein töitä talonmiehenä. Ovien aukomisessa olin mestari: avasin naisille, lapsille, vanhuksille; nauraville, itkeville, avaimensa kadottaneille. Avaimia minulla oli satoja, satoihin oviin sopivia. Nyt vihaan ovia, kiinni olevia, auki retkottavia. Kuvittelen kaikkien ovien taakse käärinliinoissaan vaeltavia jeesuksia, sielujaan takaa-ajavia ilmaanhuitojia. Tyhjin silmin tuijottavia mielensä kadottaneita onnettomia.

Seison viimein vaimoni sängyn vieressä. Matka tänne käytävien, portaitten ja lukittujen ovien kautta on tuntunut pitkältä, ahdistavalta. Tuttavuutta tekevät potilaat, karkuun juoksijat ja eräs laihaksi kuihtunut nainen, joka lukitun oven luona sen avaamista odotellessni, alkoi hivellä käsivarresta katsellen märillä silmillään minua leukaan, hidastivat tuloani.

Mutta olen selvinnyt kuitenkin tänne saakka.

Sadulta on otettu remmit pois ranteista. Kämmenselkien tyveen on jäänyt punoittavia juormuja ja käsivarret ovat mustelmilla. Silitän poskea. Siinä on kuivunutta kuolaa pitkä juotti, korvaan asti. Rapsutan sitä kynnellä ja saan palkaksi silmäluomen värähdyksen.

Osastonhoitaja sanoi, että Sadulle on annettu rauhoitatva pistos aivan äsken: siinä hän makaa huulet velttoina, posket ja silmäluomet turvoksissa, ennen niin pitkä ja lainehtiva tukka takussa ja pahasti imekkeillä.

Mitä sinä olet joutunut kokemaan!

Kivekseni nousevat ja laskevat, jalat hikoavat kylmää. Olen tämän kaiken edessä se pieni poika kauan sitten, joka vapisten kauttaaltaan kuunteli opettajansa murjovia lauseita. Sanoja, jotka tuntuivat tulevan jostain äärettömyyksistä. Sanoja, jotka piti ottaa vastaan, vaikka ei iitä kyennyt ymmärtämäänkään.

Jokin minussa lähtee liikkeelle. Sisälleni kasvaneen kiviromelikon takaa se kiipeää. Jaloista ylös lanteille, hartioita pitkin korvien taakse, kiertää sieltä päälaen ylitse otsalle ja tyrskähtää silmien kautta ulos.

Istun alas.

Otan Sadun käden omaani ja itken kourakupin täyteen suolaisia kyyneliä. Yritän puhua jotain. Soperetelen, etten tuonut tyttöjä, että Gunilla-mummo hoitaa niitä, ja että tytöillä on hirmuisen ikävä äitiä, ja että  minä olen ruokatunnilla, ja .., tytöistä kun mainitsen, Satu liikauttaa kättään ja puristaa minua voimattomasti sormista.

III.

Mikä on tämä huone? Mihin on tuosta sijaamattomalta vuoteelta potilas viety? Onko hänet kuljetettu pakkopaidassa sterilisoitavaksi, ettei uusia hulluja syntyisi tähän Orwelin ja Hitlerin käsikirjoitusten toteutumista odottavaan maailmaan?

Mikä on tämä huone, jossa kauhu haisee? Tämä huone, jonka seinillä vuosikymmeniä vanhat riivajaisten kynnenjäljet häämöttävät?

Mikä on tämä huone, jossa näen yhden elämäni rakkaimmista ihmisistä paholaisen raiskaamana, enkelien runtelemana ja pirujen riivaamana makaamassa avuttomana, valmiina sidottavaksi nahkaremmein kidutuspenkkiin?

Mikä on tämä huone, jossa toisen ihmisen  läheisyys muuttuu kammottavaksi taakaksi jonka ikeet hankaavat mielen vereslihalle?

Yritän koota itseäni, tehdä tilaa järjelle, joka sanoo, ettei tähän kuole ja että kohtalo on kullekin ihmiselle omansa. Järki sanoo, että mielisairaudestakin voi parantua ja suremalla sitä ei voi ainakaan miksikään muuksi muuttaa.

Ihan turhaa!

Palautan mieleeni elokuvat ja kirjojen kauhukertomukset juutalaisten tuskasta kaasukammioitten katveessaa. Loputtomat junakuljetukset Treblinkaan, Auschwitziin.., ei auta! Ei, vaikka kellertävät, luupiikkiset, höyryävät ruumiskasat vyöryvät mielessäni telaketjutraktorien puskulevyjen edessä hautakaivantoihin.

Satu, sinä olet sairas.

Olet hullu!

Paholainen on repimässä sieluasi miljoonaksi juutalaisen tuskaksi, tuhanneksi raiskatuksi naiseksi. Perkeleet ja pikkupirut, enkelit ja jeesukset ryöstävät pala palalta äitiä lapsilta. Tarttuvat aivojesi jokaiseen sopukkaan ylettyvin kalmaisin kourin sinuun niin, että minäkin tunnen, kuinka huoneet siellä menevät sekaisin.

Kun aloit seota, riivatut sielut ottivat pääsi temmelyskentäkseen. Työpaikkasi hedelmätiskit muuttuivat persikoineen, nektariineineen, viinrypäleineen paratiisiin paikkansa varanneiden eväiksi. Sinut oli määrätty niiden jakajaksi. Potkaisit toimitusjohtajaa munille; hän ei ollut Valittu. Kun lähdimme sitten ajamaan Harjamäkeen, otit Lapinlahden kohdalla minua kädestä kiinni, hymyilit. Sanoit onnellisena, että nyt nousee tie taivaaseen ja onpa hyvä, että olemme menossa sinne kaikki yhdessä. Tytöt selasivat takapenkillä sarjakuvia, olivat lukevinaan. Soila katsoi minua taustapeilin kautta silmiin ja itki.

Havahdun  olemaan tähän sairasvuoteen ääreen: hoitaja kurkkasi ovelta. Se näki, että itken eikä tullut peremmälle. Hänen olisi pitänyt! Hänen olisi täytynyt ylittää itsensä, tulla ja ottaa minua kädestä kiinni. Silittää päätä. Ei hänen olisi tarvinnut sanoa mitään.

Katselen isoja käsiäni. Tylpät, paksut sormet suuriin kämmeniin kavaneina ovat nyt voimattomat. Mieliä ei paranneta vasaralla eikä kirveellä. En voi sahata vinoksi mennyttä elämää suoraksi kuten teen laudoille, lankuille, listoille ja levyille. Teot, joita suurilla käsilläni olen elämässä tehnyt, murenevat nyt kuin rakennustelineiltä alas pudonnut kipsilevy. Elämän hajonnut rakennusaine huuhtoutuu kyynelieni mukana pois, viemäreihin, katuojiin ja jokiin. Alan hyräillä ainoaa ulkoa oppimaani laulua, Vysotskia Mika Ja Turkka Malin suomentamin sanoin:

Kilpikonnan lailla käy väsymys luihini mun

enää vihaa ei toisiaan sydän eikä pää.

Sydän pamppaillen käy en viereen rakastetun

enää vereni syki ei sykettä kiihkeää.

Enää rakkauden sanoja kuulla ei huuliltain

mua järkytä mikään ei menetys ystävän.

Minun tarmoni on kuin kasa pyykkiä kellarissain

enää mieti en kumpi on voitolla

minä vai hän.

Jos joku lyö

en enää vastaa näin:

älä lyö, ei ei ei ystäväin!

Olen hampaaton niinkuin susi vanhentunut

en kiirehdi maailmaa

en edes ihmistäkään.

Työni tehty jo on

lanka elämän lahonnut

siihen liekkiä kukaan ei saa enää syttymään.

En ole ystävällinen en kova

en kumpaakaan

edes rynnäköt eivät saa innostumaan.

Oon läpinäkyvä niinkuin avattu ikkuna

yhtä värikäs niinkuin kauhtunut pellava.

Jos joku lyö en enää vastaa näin:

älä lyö, ei ei ei ystäväin.

Ei koske loukkaus ei haavat verisetkään

aina suojaksi saada voi siteen puhtoisen.

En haaveile enää ja tuskinpa unia nään

niillä vaivaa ei päätään loppunut ihminen.

Olen kyllästynyt tässä maailmassa kilpailemaan

pysyn makuulla aika minusta tarmon vei.

Minun sydämeni lyö kuin minusta irrallaan

on aika lähteä sinne missä sanotaan: ei ei ei.

(Tapahtumien ajankohta 1980-1990 luvun taite. Tämä teksti toi aihetta koskeneessa kirjoituskilpailussa voiton v. 1997)

Homo sapiensin tuhoisa röyhtäisy

            (Kuva rosvottu Hesarin Tiedejutusta "Musta-aukko röyhtäisi...")

6.12.2022 tiistai

Suomeksi nimetty, mutkaisin rajoin paalutettu pieni tontti planeetta Maan kyljessä kertoo tänään kynttilöin, juhlapuvuin, sotilasparaatein ja vuosittain toistetuin sotaelokuvin olevansa itsenäinen valtio, jota johtaa 200 jäseninen eduskunta ja jonka puolustuslaitoksen ja ulkovaltojen suhteiden ylipäällikkönä toimii Tasavallan Presidentti.

Suomen hallitsijat korostetaan valitun rehellisillä kansanvaaleilla joiden kampanjoissa saa kyllä valehdella, mutta kun äänet on laskettu ja kortit katsottu, käsky, jota ei suinkaan totella, kuuluu "nyt pulinat poes!"

Ja näitä ihmislajin eri heimoiksi lyöttäytyneiden kansoittamia, eri muotoisten rajojen sisuksiin sotimalla sullottujen populaatioiden eri murteilla asioitaan toimittavien, ulkoavaruudesta miljardeja vuodenkiertoja sitten saapuneiden bakteerien myöhäisjälkeläisiä on vuosituhansien (Homo sapiens n. 60 th vuotta) aikana siinnyt röyhtäilemään Maa-planeetan eri kyljille enämpi kuin se jaksaa ruokkia.

Milloinka saaneekaan planeetta Maa viettää jälleen itsenäisyyttään vai onko tämä yksi sen pinnalla mellastava rosvolaji jo tuhonnut sellaisen mahdollisuuden ikiajoiksi?