maanantai 19. joulukuuta 2022

Väkivallan kuvajaisilla jouluun valmistaudumme

13.12.2022 tiistai

Suomimuorin helmojen alusia lumimyräkkä kourii. Vähän se uumallekin jo ylttyy kun klo on viisi aamulla, mutta ei vielä ollut lehdenjakajan jäljet postilaatikolla umpeen tuiskunneet. Puutarhuri tilaa edelleen uskollisesti Paperi-Kainarin vaikka se niin helposti olisi ruudultakin tavattavissa.

Aamun paikallisuutisiin kuuluikin pohjoissavolaisten salametsästäjien tekemät retket Puolangalle ja Hyrynsalmelle. Lienevät vaikka r.vuaralaisia kun siellä touhut salametsästyksen parissa kovasti ammattimaisina ovat niin tutuiksi jo valtakunnallisestikin tulleet.

Kun käytiin su mummulassa, niin Salokylän tiellä tuli poliisiautoja peräkärryjen kanssa Hyrynsalmen rajamailta päin vastaan, mutta eivät ne ehkä edelliseen uutiseen liittyvinä huristelleet.

14.12.2022 keskiviikko

"Ukraina: Vapautetusta Hersonin kaupungista löytyi lasten kidutuskammio" 

Näistä lajimme hirveyksistä kun lukee, puutuvat puhetta tuottavat mekanismit, saatika että kirjoittamalla asiaan kykenisi kantaa ottamaan. Tietää vain sen, että kaikkialla samaan kykenevää porukkaa löytyy. Tähän päätelmään ei tarvitse kuin "somen" (=sontaa mennen tullen) vihaposteja silloin tällöin lukaisee. Ja mitä vihaa toisarvoisiksi katsomiaan lajitovereita kohtaan uhkuukaan pelkästään jo perussuomalaispurrittajien ulkomuoto kun haittamaahanmuutosta ilkein äänenpainoin louskuttavat. Hyvin on itse Purrakin edellisen "mestarin" opit sisäistänyt.

15.12.2022 torstai

Tragediat ja niistä aiheutuvat surun ja murheen tunteet eivät ole yhteismitallisia, sanoi jotenkin näin kosmologi radiokolumnissaan.

Niin, mitenkäpä verrata ja mitata, ja eritotenkin tuntea, silmille hyökyviä sodan traumoja vaikkapa itse koettuihin siviilimurheisiin joista yhtä omaan elinpiirini sattunutta tragediaa pari bloggausta sitten muistelin.

16.12.2022 perjantai

"Audimies" iski jälleen. Ei ole montaa vuotta siitä, kun otsikot pullistelivat autojobbari Esko Kiesi-nimisen Audimiehen näkemykset unelmien naisistaan ja nyt aiheelle antoi Audi merkillä lihavoidut kasvot misogynisti Mika Moring laajentamalla brändin aina tappoihin asti. (Tämä on vielä olettamus, pitäviä todisteita tuon körmyn tekosille ei vielä ole viranomaiset esittäneet.)

Oikeasti auto voi olla ihan minkä merkkinen tahansa sillä todistetusti autotonkin kykenee tappotöihin kun silleen päässä "naksahtaa".

17.12.2022 lauantai

Niin että sittenpä Ullanlinnassa Helsingissä "naksahti" ihan psykiatrismiehellä ja vaimo on nyt vainaa. Enempiä asiasta tietämättä, ei passaa tämän enempää siihen arvella. Sitä tekee kyllä ansiokkaasti iltaliemiaamuoksennusten päivystäjäsopulit antamuksellisella innolla.

18.12.2022 sunnuntai

Keitin ohramannapuuroa ja olipa hyvää. Päiväruuaksi on kuhakeittoa ja niille, joille se ei kelpaa, makaronilaatikkoa.

Poikien kanssa on ollut pikkuisen jyttyytystä muutamista asioista, mutta siitä ne vain aina selviävät kun jaksaa puhuttaa.

Selvittelin viimeisimmän työmuan jäljiltä muutamatkin työkalulaatikot. Kun olisi verstas jossa niitäkin säilyttää... 

Nyt on sähkökeskus niin täynnä tavaraa, että ei ovelta sisään mahdu. Järjestyksessä ne kyllä ovat ja näyttää äkkinäisestä varmaankin ihan ok., mutta vituttaa tarvittavaa kalua sieltä kaivella.

Tappavan väkivallan todellisuus iski tänne Kajaaniinkin. Muutaman kilometrin päässä kotimme lämmöstä heräsi jonkun toisen perheen porukka viimeisen kerran aseen paukauksiin. Selvinneekö sekään kolmas, joka kuulaa kehoonsa on myös saanut.

Illan kähmässä luin vielä uutisen Oulusta jossa oikein porukalla olivat naista pahoinpidelleet ja retuuttaneet ennen kuin henki oli lähtenyt....

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti