torstai 27. huhtikuuta 2017

Merkintöjä

25.4.2017 Tiistai

Pääni sisältö puuskuttaa toisinaan kuin höyryjuna koskaan päättymättömiä raiteita siellä matkaisi. Kolisee, nirskaa, kurvissa heilahtaa. Asemien ohitse se porhaltaa pysähtymättä, pilliään vihellyttäen. Soivista korvista tunne kai johtuu, tai sitten mielikuvituksesta, joka ei kaikelle sanoja löydä, toisinaan vain värikkäitä kuvakavalkadeja, tai pelkkiä aistimuksia, tuoksuja. Viimeksi torkahtaessani kesken lukemisen, sanoitin kertomuksen repliikkeineen kaikkineen ja kun aakkoset törmäsivät seinään, alkoi unen piirtäminen, rakentaminen, värittäminen. Sanoista ja lauseista sahasin lankkuja, lautoja, höyläsin paneleita, kattopontteja, leveistä lankuista pystytin runkotolpat, naulasin vitokkaat ja koolaukset, räystäät ja kattojen lappeet. Pian ajatuksen tontilla seisoi talo, taloon muutti asukkaat, ja kohta taloja oli kokonaisen kylän tarpeiksi, ja asukkaita kaikissa. Jokaisella oli oma suku, nimet ja lapsissa elämisen tarkoitus. Ympärillä oli perunapeltoja, kasvimaita, ohrapeltojakin joiden takaa aurinko nousi. Tuomi kukki, mehiläinen pörräsi, järvenrannan töyräällä veneitä teloillaan, ja aamutyvenessä jo joku pyydyksiä kokemassa.

E lähti luokkaretkelle Kroatiaan. Kytki minullekin WhatsApp-yhteydet ja jo bussissa matkalla Seutulaan kokeili toimivuutta.

26.4.2017 Keskiviikko

Lento Kroatiassa perillä. Hotelliin majoittumisesta viesti klo 13.31.

Postista tulee yleensä vain laskuja ja mainoksia. Tänään tuli harvinaisempi kuori. Siinä oli selvitys potilasvahinkoilmoitukseni tämän hetken tilanteesta. Olivat pyytäneet hampilääkäriltä selvityksen hampaanjuuren poistosta. Näytti vastaus siltä, ettei vahinkoa ole tapahtunut; normaali kiruginen keissi.

Postithan lakkaavat pian kokonaan tulemasta paperisena kun laskutkin pääosin jo nyt ääntä päästämättä odottavat sähköpostin aukaisijaa. Ja yhä enemmän vain hämärtyy suhde laskuttajan ja laskutettavan välillä kunhan robottiautomaatit sillekin rintamalle 100 %:iin yltää.

Äsken tuli kotivakuutuksen päivityksestäkin kyselylomake sähköpostiin. Kun luin lähettäjän tekstiä, niin hirvitti virheiden määrä, pilkkujen ja pisteiden sekä isojen etukirjaimien puute tai päin prinkkalaa asettuminen sanojen sekaan sekä yleensä koko 2:n liuskan mittaisen kirjeen yleisilmeen sekavuus. Kysymyksetkin ilman kysymysmerkkiä. Ei mitään järjestystä, ei mitään kunnioituksen tapaistakaan lukijaa kohtaan. Tekstin tuottamisessa ollaan kuin motokuskit harvennusleimikolla. Pinoja kyllä syntyy teiden varsille, mutta hakkuualueella jälki on aivan hirvittävää.

Kun ihmispoloisia entisen mallisissa kouluissa kiusattiin tekstin tuottamisen siisteydellä ja pilkunnussinnalla ja myöhemmin näitä samoja poloisia metsätyömailla millintarkoilla pöllinmittavaatimuksilla ja kuorenparkkuun tarkkuudella niin nyt ei kummallakaan työmaalla ole tuloksen jämptiydellä paskankaan vertaa väliä. Äärimmäisyydestä toiseen ajelehtii tämä pisatuloksilla siunattu, valittu kansa.

Sähköisesti käryten päättyi tämä päivä: Liesituulettimen käämit surahtivat tuleen. Niin meni sekin uusiksi. Saas huomenna tuta, mitä vakuutus korvaa vai korvaako mitään. Mutta olipa kuiten onni, ettei se yksikseen alkanut kärytä, olisi tuhkaa tullut isompi läjä tälle tontille ja sitten sitä kusessa olisi oltu. Letut tuli silti paistetuksi, ja syödyksi.

Selkäsärky ei ihan kokonaan ole ohitse, vihleksii varsinkin istuillaan ollessa.

Illasta E lähetti iloista viestiä lauttamatkasta Bracin saarelle.

27.4.2017 Torstai

Jotain myönteistäkin väliin: Vakuutusyhtiö pani heti maksuun sen liesituulettimen kun hommasin uuden tilauksen ja hintatiedot Veikonkoneesta. 700 se oli tässä vaiheessa ja siitä pois 6%:n laitteen ikävähennys sekä 150:n omavastuu. Maksettavaa siis jäi ihan tarpeeksi itsellekin. Vielä pitää sähkömieskin kytkentään rekrytoida, mutta sen maksaa kokonaan vakuutusyhtiö. Osaisin itsekin ne muutamat johdot kai paikoilleen tökätä, mutta virallista takuuleimaa en sellaiselle asennukselle sitten saisi. Tein jo kärynneen laitteen purkutyöt ja siivosin taustat. Olikin kaakelinpintaan, putken varjoon ja kaappien kylkiin kertynyt jo tuuman paksuisesti rasvaista pölyä sun muuta töhnää, että tulipahan puunattua. Purkaessa sain pienen sähköiskun ranteeseen kun en älynnyt sulaketta käydä painamassa ales. Olin johtojen päät kyllä jo vanhanmallisiin, keltaisiin suppareihin eilen laittanut, mutta kaipa ne "vuotivat". Panin sitten uudet ja paremmat etteivät penakat kärvenny kun syöttöjohto roikkuu jokaisen ohitse kulkijan näppien ulettuvilla. Sulaketta ei voi pitää alhaalla koska kaapistojen valot ja muutama pistorasia on saman räpsyn takana.

Hallituksessa tuli ministerivaihdoksia ja lisäyksiä. Persujen Sampo Terhosta kulttuuri-, urheilu- ja eurooppaministeri, kokoomuksen Antti Häkkäsestä oikeusministeri ja maa- ja metsätalousministeriksi kepulainen Jari Leppä.

Hesarissa kolumni jossa aprikoitiin le Peniksen saattavan vaikka voittaakin Ranskan presidentin vaalit. Luultavasti siihen ei tarvita kuin yksi provosoitu pommi-isku jonka tekijätausta jää epäselväksi niin kansa ryntää sen noidan taakse. Tätä ei kolumnissa kuitenkaan esille otettu vaan ehdokkaiden henkilökohtaisia ominaisuuksia siinä enimmäkseen punnittiin.


28.4.2017 Perjantai

Puuron panin uuniin hautumaan illalla ja heittäydyin sänkyyni miettimään, minkähän penkillä lojuvitsa neljästä kirjasta ottaisin luettavakseni. Nukahdin sitä miettiessä. Muutaman tunnin kuluttua olin heräävinäni siihen, että joku kaapunainen tuli sängyn viereen ja osoitteli isolla lusikalla keittiön suuntaan hokien "puuro on tulessa, puuro on tulessa...". Läksin katsomaan, mutta ei uunissa mitään puuroa ollut, saatika tulta missään. Tulin takaisin ja paneuduin sänkyyn kun kohta hautuvan puuron tuoksu tunkeutui oikeasti unen lävitse nenääni. Nousin ylös, menin keittiöön, katsoin mikron kelloa joka oli ½3 ja ajattelin, että kyllä sen täytyy olla nyt jo hautunutta, mutta onkohan siellä uunissa mitään kun äsken ei ollut. Sujautin kourat uunikintaisiin ja avasin luukun. Kyllä siellä ruskeakuorinen puuro padassaan poisottoa odotteli. Nostin padan sähköhellalle ja kannen päälle. Kiedoin pyyhkeitä ympärille, että se siinä hautuu lisää ja jopa säilyy aamuun saakka melkoisen lämpimänä. Mietin kyllä, että olenko minä varmasti hereillä vai edelleenkö näen unta ja kohta taas nousen sängystä katsomaan, missä se puuro palaa...

Enpä sitten alkanut enää nukkumista yrittelemään vaan aloin kirjoittelemaan näitä ja nuita. Alan kohta pakkailemaan Unimäkeen lähtöä varten vaikka ei kai mulla olisi varaa sinne matkaa taittaa. Jos olisi vapun ylitse niin tulisi ehkä joku pölkky pinoon halkaistuksi.

tiistai 25. huhtikuuta 2017

Merkintöjä

22.4.2017 Lauantai

Aamulla varhain kun aurinko jo nousi.

Näin unta jossa olin humalaisen kirurgin leikkelyn kohteena. Se käsitteli veistä kuin Esa Pekka Salonen tahtipuikkoa viillellessään avohaavoja olkapäähän, käsivarteen ja sormiin. Ryyppyjä naukkailevan kirurgin rinnalla oli niin ikään vahvassa kännissä soperteleva sairaanhoitaja joka ompeli sitä mukaa haavoja umpeen. Käsivarteni ulottui kahden sairaalasängyn ylitse ja verinen kämmeneni rohjotti puudutettuna ikkunalaudalla saviruukun vieressä jossa kukki mustia ja ruskeita ruusuja. Leikkelyn kohteena oleva olkapääkin oli muualla kuin kaulan vieressä ja muutenkin katselin niiden touhuja kauempaa kuin elokuvaa. Kun humalainen pariskunta alkoi nussia viereisessä sängyssä kyynärpääni päällä heräsin. Käsivarsi oli aivan puuduksissa ja olkapäätä särki vietävästi.

Pieniä vihreitä lintuja ainakin näennäisessä sovussa muunväristen kanssa tuossa ikkunan alla ruokinta-automaatilla. Mainio kontrasti harmaampivärityksellisten urpiaisten violettibaskereihin nuo vihervarpusten mustat päähineet. Paikalla on myös punatulkkuja, peipposia, pari keltasirkkua ja iso katras viherpeippoja. Lie nuita pieniä eläviä satoja jos kaikki puissa istujat ja hangella hyppijät arssinoi?

Lintujen ruokailutouhuja katsellessa tunki niinkin epämiellyttävä ilmestys mieleen kuin kansanedustaja Hakkarainen. Ei se sahuri ole sittenkään oikea ja aito rasisti. Jos olisi, ajaisi se rotupuhtauslakia joka sallisi ainoastaan Hakkaraisilla maailman täytettäväksi. Ja että kaikki olisivat Viitasaarelaisia.

Ajelin siis eilenillalla myöhällä tänne Unimäkeeni. Vinha surkeili kyydissä ja oli hyvin, hyvin loukkaantunut vaikka iloisena lähtikin tutkimaan ympäristöä sen vapaaksi kyydistä päästettyäni. Tuleekohan sille henkisiä ongelmia tästä toistuvasta, vastentahtoisesta autokyydistä Unimäen vapauteen ja taas takaisin kaupungin puolipakolliseen vankeuteen?

Mökki oli ehtinyt jäähtyä, mutta kyllä se puoliltaöin oli jo kohtalaisesti haalistunut kun uunia ja hellaa pooruutin. Lämmitin saunankin. Pihapiirissä lunta on puolimetriä ja Lynxillä tiivistelemäni polanne alkaa pettää pahasti jalan alla. Ei se muuten haittaa, mutta kaivolta vesien haku on aikamoista läikyttelyä. Kelkan kyydissä jos sitä haen, niin ei ole puoliakaan sankoissa jäljellä vaikka kuinka varovasti ajaisi. Pitäisi olla kannellisia astioita.

Vinha kävi herättelemässä puoli viiden aikaan ja käytiin yöpakkasen kovettamilla kelkanjäljillä tavanomainen lenkki Villelään. Kohta alkaa taas aurinko sulattaa hangenpintaa, että täytyy ennen hölseilyä lähteä tästä vielä muutama tuulenkaato pihaan hillumaan.
Iltasella

Tätä se mun uneni tiesi, voisi sanoa jos unien ennusteisiin uskoisi. Selkä meni sellaiseen kuntoon kelkan ja puukuormien kanssa rymytessä, että mitenhän tässä mitään enää kykenee tekemään? Polvillani konttasin tänne pikkuhuoneen sänkyyn tuvan sohvalta johon erehdyin oikaisemaan saunomisen ja iltakahvin jälkeen. Jos nyt saisi edes nukutuksi. Vituttaa. Sormetkin niin halkeilleet ja kipeät ettei kynää kärsi pidellä.

Puita olisi pölkyttäväksi ja halottavaksi miehenmitan verran jos kykenisi...

Rupean lukemaan, jospa uinahtaisin vaikka vahingossa. Unet saisivat olla vähän verettömämpiä kuin viimeöiset.

23.4.2017 Sunnuntai

Tulipa surkea sunnuntai. Selkää särkee niin, etten jaloilleni kunnolla kykene. Kävin kuitenkin kömpimässä takakontista kauppareissulla tieltä löytämäni, auton alle jääneen jäneksen. Raahasin sitä narun jatkeena kelkan urilla ja piilotin sulapälveen kannon päälle ja vasta sitten päästin Vinhan ulos. Hyvin veti vainua ja aika pian se saaliin löysi. Nyljin ja paloittelin jäneksen sille raakaruuaksi. Oli hauskaa seurata kun Vinha kanneksi lihapaloja piiloihinsa ja jätti vain yhden takakoiven kaluttavakseen. Olisi pitänyt ottaa lihat talteen ja säännöstellä, mutta ehkä se sen osaa itsekin. Eihän tuo mikään kansakoulunopettaja V.Föhrin ajokoiranhutaleen kaltainen ole. Sehän saattoi pesuvadillisen koulunruokalasta tarjottuja keitontähteitä horaista minuutissa sisuksiinsa. Toisaalta olisi jäneksessä ollut syötävää vaikka itsellekin. Raato oli vielä lämmin kun sen tieltä korjasin ja vain pää sillä oli murskaantunut kolarissa. Jostakin syystä ei keväisen jäneksen liha houkuta. Melkein yököttää ajatuskin, joka vanhaa metsästäjäminääni kummeksuttaisi kovasti jos se vielä elossa olisi.

Puurokattilaa liedelle asetellaessani vilkaisin ulos ja näin, kuinka isolepinkäinen sujahti metsänreunasta pikkulintuparveen saalistamaan. Tyhjän se haras! Nopeasti tarkensin kameran ikkunan lävitse ja sain pari kuvaa näpsäistyksi ennen kuin se siirtyi pellonlaidan petäjänlatvaan uutta yritystä harkitsemaan. Hieno lintu sekin.

Mutta olo ei ole hieno. Pakko makailla vain ja katsella ulos jossa pöllipino odottaa pienijäänsä.
Illalla

Olo ei ole yhtään parempi. Pakottaa niin perkeleesti! Luen kirjoja. Yhden välissä oli litistynyt itikka kuin kasvi koululaisen kansiossa. Lienen lukenut sitä kesällä aitassa. Tämä painos on vuodelta 1998. Itikkamuumio on erityisen näköinen vaikka raajat ovatkin irtoilleet.

Otin Buranan, ja kohta toisen. Pakko, sillä ei tästä muuten uneen pääse.

24.4.2017 Maanantai

Vähän loivempana selkäsärky nyt, mutta ei kirvestä käteen kärsi ottaa. Saatika että moottorisahan kanssa kumartelemaan kykenisin.

Radiossa käsittelevät Ranskan presidenttivaalia. Hyvä oli, ettei le Penis voittokakkua päässyt leikkaamaan. Macronistahan kukaan ei vielä osaa mitään takeita antaa, että kuinka hommansa sitten toisen kierroksen mahdollisen voiton jälkeen tulee suorittamaan, mutta ei sillä ainakaan mitään ääriajatuksia ole kampanjassaan ilmennyt kuten syntymälahjana niitä saaneella vastapuolellaan. Muut hävinneet presidenttiehdokkaat lyöttäytyivät jo Macronin taakse, että kyllä le Penis saa voittohaaveensa haudata. Mutta on se ihmismassan ajatuksenjuoksu kaiken historianopettelunkin jälkeen aivan merkillinen kun noinkin pitkälle täystyrannin elkeet omannut henkilö pääsee. Melko varmasti tuhoamisleirit vielä jonain päivänä Euroopassa jälleen käryävät. Kui ei osattaisi jo kaiken nähdyn jälkeen valmistautua yksituumaisesti nurkan takana tulossa oleviin ympäristökatarstrofeihinkaan vaan niitä (tai mitä tahansa katastrofia) odottaville ääri-ääliöille annetaan täydet valmistautumismahdollisuudet ponkaista tekemään tekosiaan muutenkin kärsimään joutuvien kansakuntien faunaan. Tai ehkä sittenkin on opittu jos Macron valitaan suurella enemmistöllä tulevalle ranskalaiselle hengähdystauolle ja se akanvötkylä kokee roiman häviön eikä sieltä enää tule nousemaan.

Hollandea haukutaan nyt huonoksi ja mitään aikaansaamattomaksi presidentiksi, mutta virkansahan hän hoiti eikä syyllistynyt mihinkään yliampuvaan ryyhällykseen kuten monet "aikaansaavat" kansojen johtajat joskus syyllistyvät. Se mies esiintyi toimessaan sympaattisena nallukkana ja oli perin sopiva vastakohta ranskalaiselle temperamentille verrattuna ilkeänoloiseen ADHD-Sarkozyyn. Kovasti karismaattisia johtajia tulisi pelätä eikä jokaisen pölynimurikauppiaan sitikan kyytiin erehtyä. Harvassa johtajassa karisma onnistuu kuten Obamassa.

Auringonnoustessa muiden syömärilintujen joukkoon pomppi maata raaputtelemaan mustarastaspariskunta. Niille näkyy kelpaavan lanttukukon kuorikin joka lojui pehmeäksi marinoituneena koivunjuuren hangessa. Paikalla vilahti jokin oudompikin lintu, mutta oli niin nopea käväisy, etten kerennyt tunnistamaan. Vaalea häivähdys se oli, ja ehkä pikkuisen pienempi kuin mustarastas. Pulmunen luultavasti joita näkee nykyään ylen harvoin. Lapsuuden miljöössä ne jo maaliskuun pakkasilla saapuivat savottalaisten reenjäljille hevosmunkkeja hajoittelemaan. Taisivat olla ensimmäisiä alkavan kevään merkkejä silloin. Pulmusparvetkin olivat kohtalaisen kokoisia. Viikon luontoäänen metsäkirvisen esittely tuli radiosta. Sitäkin lajia panevat pataan Italiassa ja muualla etelänmailla, paitsi Afrikan talvehtimisalueilla ja siksi sen kanta on jonkin verran taantunut monen muun lajin lisäksi. On se tuo ihminen...

Puhelimessa kulahti tunnin verran. Se keskustelu vähän auttoi mataloitumaan pyrkivää mieltä. Saunaa lämmäytin sen verran, että kylvettyä on mukavempi lähteä.

Pitää pakata. Pääsiäiseltä jääneet liinavaatteet ja pyyhkeet on jo kasseissa ja niistäpä tuleekin sitten monet koneelliset kaiken muun pyykin lisäksi. Voisi kai niitä padassa pestä täälläkin, mutta annanpa konevoiman helppouden työteliäältä ajatukseltakin ponnen taittaa.

Nyt kun saisin vielä Vinhan kiinni ja autoon talutelluksi. Se arvasi taas, että olisi lähdön aika ja kipaisi saunan taakse lumitönkyrälle makaamaan. Voi koira parka.

Eliaksella illalla luokkaretkelle lähtö. Kroatian pitkälle edennyttä kevättä ovat jo huomenna kokemassa. Mukavia asioitakin tapahtuu monesta elämän vastamäestä huolimatta. Piti sitäkin retkeä varten monet kakkuvuoat voidella, mutta kun tietää, miten ilo nuorilla mielissä kuplii, niin eipä sekään vaiva pahalta ole tuntunut. Eikä tunnu.

perjantai 21. huhtikuuta 2017

Merkintöjä

11.4.2017 Tiistai-13.4.2017 Torstai

Rahat on jälleen melkein kaput, masentaa. Yritän olla kuluttamatta, mutta se onnistuu vain olemalla aloillaan, siivet supussa. Jos liikahdat sataa metriä kauemmas, täytyy kaivaa kuvetta. Silti omaa tupaa tai pihaakaan ei edes minuutiksi voi ilmaiseksi olemisvyöhykkeeksi väittää. Äkäinen laskelma vuosittaisista vakuutusmaksuista, lainanlyhennyksistä, tontinvuokrista, veroista sekä muista asumisen yleis- ja korjauskuluista tekee minuuttihinnaksi 30 senttiä, ja jos otan "huvittelu"paikkani Unimäen mukaan laskelmiin, niin jokainen minuutti vie minusta poispäin 50 senttiä. Eihän siinä mitään olisi, jos tulopuoli olisi edes samalla tasolla. On siis keskityttävä säästämiseen oman ruumiin kustannuksella koska kasvavien penakoitten ruokalautasesta ei voi paljoa tinkiä. Einehdin vaatimattomasti. Syön leipää ja salaatteja, puurolautasiltakin kaavin tähteet omaan kupuuni. Juomiseksi raskin parhaimpina päivinä kaataa piimää jota haen saksalaisesta koska se on siellä 30 senttiä halvempaa kuin muualla. Piirakat ovat myös halpoja, 25 senttiä/kpl, ja närpiöläiset tomaatit, jotka ovat paremman makuisia kuin paikallisten kasvihuoneiden tuottamat, mutta kalliimmat. Maito maksaa sielläkin nykyään saman kuin muualla ja ruisleivässä hinnanero on vain muutama sentti. Muuten en tykkää Lidlistä kauppana. Se on suorakaiteen muotoinen halli täynnä epäkuranttia rojua jota ilman ihminen tulisi toimeen. Tällä viikolla alkaa pääsiäinen, on keskityttävä sen ylitse pääsemiseen. Lastaan kyytiin kakrut ja koiran ja menen Unimäkeen joka sekään ei ole ilmainen olemisen paikka, mutta halvempi kuitenkin, tai no, sekin on suhteellista. Ainainen lompakonkauhistus on jokatapauksessa bensiinimittarilla käynti.

13.4.2017 Torstai-17.4.2017 Maanantai

Pienennän ajatuksen liekkiä. Kynääkin pykineisiin sormiini otan vain harvakseltaan. Suljin suuren maailman trumpeineen ja le peniksineen mielestäni pois kun läksimme Knista tänään torstaina. Ajattelen nyt sutta, joka oli käynyt Unimäen pihassa edellisenä yönä. Suren sen laahustavaa askellusta vastasataneessa lumessa ja tunnen avutonta vihaa sitä rikollista lajitoveriani kohtaan joka vapaudessaan vaarattomaan eläimeen on haulia tulikepistään syytänyt, ja ehkä saanut tapetuksi lauman muut jäsenet, ne sudelle yksilönä elintärkeät kumppanit. Soila toi kylältä vanhan ukkometson nyljettäväkseni. Se oli lentänyt tien ylitse kulkeviin, käytöstä jo poissuljettuihin puhelin- ja sähkökaapeleihin. Oli vielä lämmin, että ihan just se oli sattunut. Säälitti kaunis, komea lintu, ja miten tarpeellinen se keväisillä soitimilla olisikaan. Miksi se keskelle kirkonkylää oli eksynyt, niin  kai sen jokainen luonnon tuhoa seurannut ymmärtää jos haluaa.

Kännykät ovat lojuneet akut tyhjinä vanhan pulpetin päällä jo kolme päivää (nyt su) eikä yksikään ole niiden hiveltämisiä kaivannut. Pojat nukkuvat jo. Ewekin on täällä ja hän taisi olla ensimmäisenä unessa. Ovat myrynneet monessa mäessä; Juhanilassa, Villelän rinteessä ja Uniaholle auenneessa hakkuuaukean törmässä. On kovat hankikannot vaikka viimeksi epäilin, ettei rakeiseksi mennyt lumi enää kovetu. Öisin on pakkasta yli 10 astetta eikä päiväksikään kuin jossakin katveessa edes auringossa lämpiä sillä pohjoistuuli on lujalla asteikolla. Tulisi hyvää kuivalihaa ja kapakalaa jos kohdallamme ruokakulttuuri sitä suosisi.

(Ma) Pääsiäisvalheet on jälleen monella maailmankulmalla syötetty vanhoihin ja tuoreisiin päihin täytenä totena. Ja jollotukset kuorrutukseksi. Unimäessä tuo järkevää ajattelua säröttänyt pakkoperinne ei ole näkynyt, vain korviin radiosta asemia etsiessä joku passionluirahdus tai ortodoksipapin liturgia häivähtänyt.

Hakkasin kaikki aiemmat pölkyt haloiksi, mutta en malttanut olla ajamatta samanmoista läjää rantteelle tuulenkaatojen runkoja koska hanki kesti kurautella myös ikävien murrokoiden taakse. Nyt on selän lihakset ja raajat saatanan kipeät. Niin taitaa olla muksuillakin kun niin raukeina laittautuvat kotimatkalle. On ollut hyvä pääsiäisloma, mutta nyt taas, kun kaupunkiin lähtö on edessä, alkavat alakuloiset mietteet päätä jyystää.

Ennen kuin keräsin luettavana olleita kirjoja kassiin, luin Pentti Saarikoskelta muutamat lauseet jotka hän on kirjoittanut 60-luvun lopulla Dublinissa ja olemiseni sietämätön keveys (Kunderan luonnehdinta) tiivistyy nyt niihin: "Ihmisen elämällä ei ole mitään tarkoitusta niin kuin kasvien ja eläimien elämällä on, ihminen on ajatteleva olento. Maailma on vyötäröstään alaspäin täynnä nälkäänäkeviä ihmisiä. Nälkää näkevä ihminen on eläimen tasolla. Hänen elämällään on tarkoitus. Maapallo ei ole potkupallo, niin kuin Johnsson kuvittelee, niin kuin Hitler kuvitteli, ihmisen voi tappaa mutta aurinkoa ei, aurinko kuolee, mutta sitä ei voi tappaa. Aurinko on kaikkivaltias. ... ..."

18.4.2017 Tiistai - 21.4.2017 Perjantai

Armottoman väsynyt pääsiäisen rehkimisestä. Selkä on ollut pahana, mutta en osaa olla huolestunut sillä nikamienvälien pullistumasta ei ole kyse. Kahta puolen alaselkää tämä rouhea särky jäytää, ja nivusiin pakotti eilen niin, että toinen kives pakeni onteloon kyyröttämään. Tällä tavalla ei muistaakseni ole monasti koskenut, eikä pelkkä työjelystä syntynyt lihassärky yleensä kovin montaa päivää ole loiventumattomana pysynyt. Ehkä se tästä...

(Ti) G lievässä kuumeessa joka alkoi jo Unimäessä. Jäi pois koulusta. Nukkui melkein koko pvn ja tauti oli nyt illalla vek. Olisi ollut jalishartkatkin, mutta parempi olla menemättä. Selkään koskee yhä. Ja peukalo on pykinyt. Siinä on halkeama keskellä kosketuspintaa samoin kuin molempien etusormien kynnen vieressä Sama on ihonrakenne kuin oli äidilläkin; käsien nahka keväisin kuin auringossa halkeileva savi.

(Ke) Kirjastosta lainasin Markus Leikolan tuhatsivuisen "Uudenmaailman kadun". Kaupasta olen voinut ostaa vain tarjousruokia. Sattui olemaan 50%:n ale kanaviillokeissa, niin niitä muutaman rasian. Puutarhurilta sain kakskymppisen maitoihin ja leipää on monta pakettia pakastimessa. Marjojakin, ja mehuja. Porkkanapusseja vielä joku ja muutakin jäisissä rasioissa, että niiden avulla on kuljailtu. Tontinvuokra, sähkö- ja vesilaskut tulivat samoille eräpäiville kerralla, että onpahan taas jokaisen tili koluttu melko kuiviksi. Jos joudun EU-pyöräilytililtäni ottamaan, niin se haave pitää sitten ruveta uneuttamaan vaikka kuinka kirvelisi. Mutta ei se ensimmäinen haave ole jolle niin käy. Joka päivähän niiden hautajaisia saa viettää.

(To) Jos ystävyys- ja muut kontaktini olisivat somen varassa, niin eipä paljoa lehti liikahtaisi sillä suunnalla. Eikä puhelutkaan häiritse. Yksin oot sinä ihminen, niin yksin... Onneksi ovat nämä poikulaiset, että jotain tarkoitusta olen löytävinäni arkeeni. Äsken käytin Paulusta jälleen hammashuollossa ja sitten soitti G, että saako hän mennä vähäksi aikaa kaverin luokse koulun jälkeen ja kun tuli sieltä, teki läksyjä joissa tarvitsi apua. Piti keksiä pitkäsanainen hyötykone (oikea tai mielikuvitus-) ja ehdotin lintupöntönsorvinteränteroitinta. Piirrettiinkin sitten semmoinen kone terineen päivineen ja ehkä sen voisi hyödyntää vaikka oikeastikin jos olisi talli ja tallissa hitsausvehkeitä, rautaa, moottoreita ja muita jyrsimiä sen tekoon. Sitten tuli E ja hänelle piti etsiä lehdistä ympäristöuutisia bioskan tunnille. Ja siinä meni tämäkin päivä iltaan eikä lämmintä kättä Puutarhurikaan tarjoa että silittäisi iltaisin suremaan taipuvaa päätäni. Se on kova ihminen. Tai sitten vain on, eikä mikään sitä kutita miltään kohti. En minä tiedä. Ei sellaisia uskalla arvioida koska voi olla täysin väärässä. Mutta suu olisi, jolla sanoa jos liikahtaisi jokin sanottava. Muutakin kuin että taas on roskia lattialla ja hesarit levällään sohvalla. Niin tulee vähitellen mykkä minustakin ja viimein kun kuolen, teen sen sanaa sanomatta. Selkään on edelleen särkenyt. Otin vasta tänään särkylääkkeen ja se vähäksi aikaa helpotti, mutta kovin oli mitätön vaikutusaika.

(Pe) Aamulla heräsin uneen jossa toive oli suhteesta naiseen. Joku siinä liitelikin, mutta niin sekin pitkäletti vain hajosi unenusvaan kuin tämä todellisuutenikin, jossa nainen olisi, mutta täysin jo karannut tavoittamattomiin, omiin oloihinsa kuin minua miehenä ei hänelle enää olisikaan. Vain kiinteistön lämmitys- ja huoltomieheä ja sellaisena, joka siinä sivussa pyykkää ja tiskaa ja lakaisee ja ruuatkin käristää, vaihtaa autoon renkaat, rasvaa polkupyörien ketjut, lapioi lumet poluilta... En yhtä hakattua halkokuutiota kohtaan saa lämpimän naisenkäden kosketusta niin on unehduksissa se, eikä asiasta sanominenkaan tule kyseeseen. Kaipa se sitten minulle on ihan oikein, mutta todellista oikeutusta on vaikea punnita, kaipuu on kuitenkin hirvittävä, se sattuu muuhunkin kuin arpiseen mieleen. Miten kauan enää kestän? Siivosin eilen talvisia halkopinojen pohjia ja tukipuita pois, mutta kaikki on vielä kovan lumen ja jään sisässä, etteipä homma oikein edennyt. Kolme kuutiota kuitenkin puuta on vielä täällä, ettei uusia tarvitse ennen kesää Unimäestä rahdata. Kasvihuone pitäisi ruveta laittamaan kesäkuntoon, mutta ei kai sillä kiirettä ole kun puoli metriä on valkoista talvea vielä maassa.

Menovesi Unimäkeen ehkä riittäisi, että pitäisikö sitä lähteä täältä alakuloistumasta käsintekemisten äärelle...

keskiviikko 12. huhtikuuta 2017

Merkintöjä

7.4.2017 Perjantai

Lumi yhtä hölsettä, kuin tapettiliisterin rakeita. Yöllä sen verran oli pakastanut, että kävely moottorikelkan jälkiä varhain aamulla oli mukavaa rapsuttelua. Villelän rinteestä läksi metso, tai kaksi ja Vinha saatteli ne niin kauaksi, kuin siiveniskut erotin. Sitten se hävisi kokonaan eikä tullut kutsustakaan. Palasin kiireellä mökin pihaan hakemaan suksia, että löytyyhän sieltä edes häntä jos suteen törmäsi. Mutta mitä vielä. Koira oli kiertänyt jostain Villeän suon kautta jäniksen perässä ja oli pihassa heiluttamassa itse häntäänsä. Olisihan siinä pojille selittäminen, jos susi tuon söisi. Ja niin, ettei elinikäistä susivihaa syntyisi silti.

Lintujen ruokinta-automaatilla ja sen läheisyydessä on lajirikasta menoa: mustarastaat, urpiaiset, vihervarpuset, keltasirkut, viherpeipot, töyhtö-, hömö- ja talitintit, harvakseltaan myös närhet. Uusina tulokkaina parikymmenpäinen peippoparvi myös, jonka määrää ja ajankohtaa nyt ihmettelen. Oma muistikuvani niistä, että kun ensimmäiset pälvet ovat pelloille sulahtaneet on yksittäiset peippopariskot ilmestyneet. Vanhat ihmiset sanoivatkin, että ei ennen kesä tule ennen kuin kolmasti on peipon jäljet uusi lumi peittänyt.

Järripeippokin tuli juuri mustarastaan toveriksi tuohon! Niitä en ole ennen tarvinnut muistiinmerkitä yhtäkään. Tai en ole vain pannut merkille.

Niin ja myyräkin käy hankikolosta napsaisemassa jyvän ja vikkelään sujahtaa takaisin. Minuutissa se tekee kymmeniä reissuja.

Illan hämärtäessä kävin Lynxillä mutkan Näläkämäen metsäautotien kääntöpaikalla. Iso ukkometso lähti jo alkupäässä edelläni lentoon pienen petäjän latvasta. Se jäi vähän matkan päähän koivun oksalle josta taas lehahti pätkän verran kuusetylyvääseen kunnes seuraavalla lentoonlähdöllä häipyi Pohjoislampien suuntaan mäen ylitse. Komea lintu se on, ja miten kovasti niiden näkemistä nykyään kaipaan vaikka metsästysviettiä ei enää olekaan. Sitä suurempi on suru tuon kanalintulajin puolesta koska sen soidinalueet vähenevät vähenemistään eivätkä maailmantuhoajakonsernit, kasvottomat UPM, Stora Enso ym. ymmärrä näiden asioiden tärkeyden päälle yhtään mitään. Eivätkä suurelta osin niiden tehtaiden kulutustuoteiden loppukäyttäjätkään enää: persettä pyyhkiessään harvalla kerroskolhoosiasukkaalla tulee mieleen, että jokainen paperinpala pienentää yhden metson soidinaluetta. Orava on kyllä kuvattuna Serlasäkin muoviseen kupeeseen, mutta yhtä lailla sen naama voisi olla lopunajan irveessä kuten muillakin metsien asukkailla.

Ihmisiltä puuttuu kohta tyystin lapsuuden luontokokemukset ja viimeistään sitten peli on menetetty kun kukaan ei metsää marjapensaista erota. Ikäiseni, kuusenjuurille syntyneet ihmiset ovat viimeinen linkki näihin kaipuuntuntemuksiin. Kun viimeinen mohikaani henkäisee kynttilänsä sammuksiin saapuu mykistävä hiljaisuus ymmärryksen metsikköön. Vain yhä tehokkaammat, robottien luotsaamat koneet rouskivat tunteettomin teräsleuoin puupelloilla jotka koskaan eivät enää latvojaan pilviä hipomaan saa kasvattaa kun ne jo nurin paiskataan ja velliksi keitetään.

Juuri kun aamupvstä oli puhelimessa keskustelu maailman karmeista tapahtumista ne saivat jatkoa kun Tukholmassa joku ohjusti kuorma-autolla katujen vilinään. Viimeisimmän uutiskatsauksen mukaan siellä on kuollut neljä ja useita on kolhiutunut pahasti. Ehkä tämäkin on vain merkki siitä, mihin hillitön yhdenlajin ylivalta maapallolla johtaa; se tuhoaa itse itsensä.

Ydinkonfliktin vaarakin on jälleen suurimmillaan Korean niemimaalla.
8.4.2017 Lauantai

Oli hieno aamu. Pakkasta 8 astetta ja hanki kovana koiran juosta. Ihmistä se ei enää kestä vaikka kuinka pakastaisi sillä niin rakeiseksi lumi on jo mennyt. Mutta kelkan uria oli hyvä käydä lenkki heittämässä. Villelän rinteestä rumisteli jälleen pari metsoa lentoon. Mieltä kylmää ajatus, että jos Reinon perikunta panee nurin senkin vanhan metsän pläntin! Siellä oli joku hiihdellyt ristiin rastiin mäen kyljellä ja siitä voi pähkäillä, että jokohan oli metsäarviontekijä liikkeellä.

Pitäisi Villelän lähteenkorvalle laittaa koju josta saisi niitä metsoja kuvata ennen kuin paikka silitellään mieltä särkevään kuntoon.

Nyt on illankorva jo. Lähden kuuden maissa Napiksen suuntaan ajelemaan vaikka selkää hieman jomottaakin päivän työjely. Halkoja on nyt neljäs pino aluillaan. Jos olisi hyvää keliä ja jaksamisenhalua, niin ehkä maanantaina olisivat viimeisetkin hangen alta kaiveltu, pätkitty, halottu haloiksi, pinottu ja ihailtu.

Vinha arvasi kun saunan jälkeen taputtelin partavettä leukaperiin, että tuas se ukko on lähössä eikä millään olisi tullut sisälle kun laskin sen vielä käymään ulkona. Ruualla narrasin ja nyt se loukkaantuneena tuossa tuvan lattialla mököttää eikä rapsutuksista välitä.

Lähden silti.
9.4.2017 Sunnuntai

Heräsin Peter von Bagh-uneen. Olin mukamas kuunnellut kerralla kaikki tekemänsä dokumentit joiden laatua ylistin hänelle itselleen. Sanoin, että tulehan von Peter Unimäkkeen niin lämmittee tohallan saunan. Sen sanottuani tajusin, että mieshän on jo kuollut, ettei se voi tulla, ja niin von Bagh alkoi kupruilla hajoten murusiksi kuin auringossa hapristunut, pinkki muovilevy. Joku kolmas henkilö saapui harjoineen paikalle ja kauhoi siruset mustaan jätesäkkiin jonka suun kietaisi kiinni nippusiteellä.

Tulin jälleen Napikselta ½3:n maissa. Oli kirkas kuutamo. Kävellessäni autolta mökin pihaan, oli tunnelma lähellä lapsuudessa kokemiani kuutamoöiden hieman aavemaisia tuntemuksia. Mutta ei niitä aidosti voi enää kokea. Puiden varjotkin hangella ovat kovin lyhyitä, melkein pensasmaisia eikä täydellistä kuusenjuuren pimeyden ja kuunvalon rajatuntemuksia saa kokea enää. Kun lapsuudessa juoksi mummolasta jäistä metsäpolkua kotiin, niin kuuta itseään ei metsän korkeuden takaa näkynyt kuin lähtiessä mummolan ja Armaalan peltoaukean yllä ja sitten Unimäen pienellä, metsän keskellä olevalla kolmion muotoisella aukealla. Vanhan Toimilan koivikon tuulenpesien "möröt" olivat kauhistuttavia mielikuvituksen tuotteita ja jos metsässä rasahti, se oli joku paha setä jonka piiitkät, karvaiset käsivarret olivat kuusien takana uhkaamassa. Susia tai karhuja en muista osanneeni pelätä ennen kuin opin lukemaan ja sattui käsiini Punahilkka-tarina. Ihminen kerkesi olla lapsuuden minälleni ensin se paha ja vasta sitten tulivat pedot, ja nekin ihmisten pelottelujen tuloksena.

Nyt eivät pedot tai tuulenpesien möröt enää pelota, mutta ihmislajin toimet maapallolla yhä vain enemmän.

Mötkyilin  aamupäivän kokonaan sisällä. Kuuntelin radiosta musiikkiohjelmia. Jake Nymannin ohjelmassa tuli Edu Kettusen Lentäjän poika ja jäin miettimään sen sanoja. Jo alku "istuin kiitotien päähän sitä ihmettä katselemaan..." pani miettimään, että mahtoi pikkuiselta istujalta mennä kuulo loppuiäkseen jos joku pois hätistelemättä hänen antoi sinne yleensä mennä. Koneiden palvonnastahan laulussa kyse on vaikka yrittääkin isä-poikasuhteen kunniakkuudella ratsastaa. Ärsyttävä jollotus muutenkin.

Minun isäni kulki kirvesmiehenä alkuperäisen Unimäen loppuaikoina ja vielä kun oltiin Pohjoismäessä rakentamassa Vantaa-Helsinki lentokenttää, eli Seutulaa. Myös Helsingin lähiöitä, Vantaan Myyrmäkeä ja Kaivokselaa, Martinlaaksoakin muistaakseni.

Saisinkohan minä isäni ammatista rakennettua näin jälkeenpäinkään minkäänlaista sankaritarinaa ja ihailla varauksetta hänen vasarointiensa tuloksia? Onko aina reissussa oleva isä sankari, ja kun se tulee humalassa kotiin ei aina edes karkkia muista tuoda penakkalaumalleen? Kilistelee jallupullonsa ruokakomeron nurkkaan piiloon, Ja vaikka ottaakin polvelleen tuntikausiksi kuuntelemaan tarinoitaan, niin voiko siitä kehittyä lapsen mieleen tarina viinalle haisevasta sankari-isästä?

Kysymys jää yhä vain ja edelleen auki. Hänen selän ylitse kulkevasta sota-arvestakaan kun ei yhtään valokuvaa ole ja kaikki hänen rakentamansa on jo ehkä purettu tai ainakin remontoitu piiloon.

Isän kertomia tarinoita en kuitenkaan kaikkia ole kyennyt unohtamaan. Mutta niiden luomien, huterien sokkeleiden varaanko elämäni olenkin rakentanut?

Isästä en vakuuttavaa sankaruutta löydä, mutta se on varmaa, että minulla oli sankariäiti. Silti enempi minussa isää on kuin äitiä.

Isän sankaruus oli helppo saavuttaa, mutta siitä henkisesti selviäminen onkin sitten vaikeampaa.

Äidin sankaruutta joudun opettelemaan lopun ikääni, samaan en tule ikinä yltämään.

10.4.2017 Maanantai

Aamusta satoi räntää ja lopun pvää silkkaa vettä. Hakkasin silti sinnikkäästi halkoja, vaihdoin vain pari kertaa kuivaa ylle.

Eilen raahasin kelkan perässä metsästä muutamat hoikat, suorat, kokonaiset näreen ja männyn rungot jotka karsin pihassa ja katkaisin kuusimetrisiksi. Kuorin ne ja panin kuivumaan huussin luona olevia kuusia vasten. Niistä teen sitten kesemmällä tikapuut katolle, että pääsen katsastamaan savupiipun. Ehkä nuohoan röörit kun ei niihin ole kahteenkymmeneen vuoteen ole kuin västäräkit kurkistaneet. Ammattinuohoojan jos tänne kutsuu, niin ei taida satasella käväistä. Tosin joudun hommaamaan harjakuulan jos en tee kuten isä joskus teki. Se sitoi rautalangalla rauniolta valitsemaansa kiveen katajanoksia ja sen kötöksen narun päähän kiinni jota kävi sitten piipussa humpsuttamassa eestaas. Ihan samalla tavalla ne karstat semmoisellakin röörin seinämiltä karisee. Luulisin.

Vuoluraudalla herkässä olevaa, kevääseen heräävää nilakuorta sipsiessäni mietin, miten paljon erilaisia entisajan arkisia askareita on menossa, ja mennyt jo, ikiajoiksi historian hämärään. Kuka enää ymmärtäisi ruveta keväällä haasiais- ja heinäseivästarpeita metsästä katselemaan, katkomaan, kelkkomaan rantteelle, vuolemaan ja rei´ittämään. Entä reenjalasten ja luokkien painopuihin kuivumaan asettelu? Kuka tietää, miten se tapahtuu? Onko sellaisia hirsimökkien nurkkiakaan olemassa jossa mallia voisi näyttää? Kuka isä enää tarvitsee komentaa pojannaskaleitaan heinäseipään tappien tekotalkoisiin? Tässä historian hetkessä unehduksiin painuu myös aidanseipäiden ja viitakkeiden pajuisten ja näreisten nijetarpeiden  tekotaidotkin, saatika että tarviskalujen väliin huvitukseksi vuolaistaisiin muutamat pajupillitkin.

Entä kuorittavana olevan, pihkaisen puun hieno tuoksu! Kenen nenään se enää koskaan tuo niitä harvoja, hyviä lapsuusmuistoja mieleen? Nyt ihaillaan lauluissakin  kerosiinin tuoksua lentokenttien kiitoteiden päissä eikä haluta edes lapsille selittää, mikä ilmakehän tuholainen siinä taas tarpeetomille kierroksilleen lähtikään.

Moneltakohan ruudintuoksun tyrmäämältä itsemurhapommittajaltakin pahat aikeet unohtuisi keväisissä heinäseivästalkoissa?

Lämmitin lähtiessä saunan. Meni aika myöhään ennen kuin olin täällä Knissa. Mutta eipä täällä mitään hätää ole ollut. Vinha kuolasi taas koko matkan, mutta oli kuitenkin aiempaa rauhallisempi. Jospa se alkaa tottua kun tuhat Unimäkireissua on takana.

torstai 6. huhtikuuta 2017

Merkintöjä

3.4.2017 Maanantai

Uusi viikko alussa ja edelleen olen Unimäessä. Käytiin jälleen Vinhan kanssa kävelyllä ennen kuin maailma kunnolla valkeni. 2 joutsenta mennä honkaisi ylitse vaikka täydeltä talvelta edelleen tuntuu. Pakkastakin yli 10. Vein Lynxin reessä 2 tyhjennyttä kaasupulloa autolle tienvarteen, ja muutkin lähtevät kamat samalla. Kameran ja olkalaukun vain jätin käsin kannettavaksi.

Hakkasin sahatut pölkyt. Nyt on kolmaskin pino korkeudessaan ja kai sitä jollakin tapaa saa olla tyytyväinen näihinkin saannoksiinsa. Lämmitin saunaa ja kävin löylyttelemässä. Osutan ajomatkan niin, että kuuntelen Lasse Lehtisen ja Seppo Hovin Ankarat vuodet-13. osan. Se alkaa klo 14. Sitä on ollut yllättävän mukava kuunnella vaikka aluksi vierastin Lehtistä koska se on niitä ihmisiä, joista saa nopeasti tarpeekseen. Leuhka se nuorempana olikin. "Jäbäkyörä" niin kuin ne sen pielavetisen Rytkösen kanssa toisiaan haukuskelivat.

Piti korjata uuninlaki sillä sen toinen puolisko pudota rytkähti keskihalkeamastaan melkein arinaan kiinni. Vinhan kanapaisti oli kypsymässä, mutta vähän se vain hiekkaantui. Kun en kehdannut pullotunkkia autolta lähteä hakemaan, sahasin käsivarren vahvuisesta koivusta sopivan paakin jolla änkesin painavan valuelementin paikoilleen ja jonka tueksi kiilasin muutaman tulenkestävän tiilen. Nyt palotila on kahtia jaettu, ja varmaankin hankalampi lämmittää. Täytyy halkoa puut pienemmiksi, että sopivat. Mitenhän monta vuotta tuo kötös palvelee? Koko uuni pitäisi purkaa tasavarviin ja muurailla sisukset uusiksi, mutta saatanastako siihen ne tonnit nykäisee! Varmaan syttyy koko roska joku pv tuleen. Ei rahattomalla oikeasti kiinteistöjä voisi olla sillä kaikenlainen korjailu ja ylläpito maksaa aina. Tämän mökkeröisen ikä on 31 vuotta ja vaatisi melkoisen peruskunnostuksen, että siitä olisi vielä johonkin. Vituttaapi tämäkin.

Täytyy Vinha kiskoa autolle ja lähteä Kajaaniin.

Illalla Knissa.

Eipä täällä mitään. Puutarhuri tuli töistä vasta viiden maissa, mutta vei G:n harkkoihin kun sillä oli kirjastoon asiaa. Toiset pojat menivät mukaan. Minua väsyttää aina kun tulen Unimäestä pois. Nukahdan heti kun alan lehdenlukuun. Niissä onkin taas paljon luettavaa, ja vaikka pari päivää sitten tuntuikin, että Hesari lyttääntyi mitättömäksi pitäjälehdeksi, uppouduin taas viikonlopun kolumneihin ja uutisiin pitkäksi aikaa. Ainakin saan kuvitella tiedonmääräni maailmanmenosta viiksikarvan verran kasvavan.

Hesarin kuukausiliitteessä oli kronologisesti kerrottu Imatran viime joulukuinen ampumistragedia. Ne 2 naista, jotka se mielensä särkenyt nuori mies pamautti hengiltä olivat Imatran paikallislehden toimitttajia ja kolmas nainen paikallispoliitikko. Siilinjärven aikainen kaverini J.S oli vielä muutama vuosi sitten samaisessa Uutisvuoksessa toimittajana, mutta koska hänelläkin oli mielenterveysongelmia, niin lienee joutunut jo niistä töistä luopumaan. En tiedä kun en ole ollut yhteyksissä sen jälkeen kun pelkäsin siellä Porvoon Lyökkisaarilla ne muutamat yönseudut lupautuessani haahkametsälle hänen kanssaan. Tulinpa nytten sitten miettineeksi J.S:sta muutenkin kun muutama pv sitten kirjasin ylös pöljäläisiä metsurimuistojani. J.S oli kanssani taimenistutuksessa ja vesakonraivauksilla toimittajaksi opiskelujansa rahoittaakseen, että siltä pohjalta hänet tunsin. Myöhemmin hän oli UJ:ssa toimittajana jonne minä toimittaatolskasin lastensivuja. Käytiin sen tiimoilta jonkun kerran juopottelemassa Himalassa ja Santussa. Sitten se mies hävisi äkkiä näköpiiristä, mutta soitti eräänä 90-luvun loppupuolen syksynä ja pyysi pienelle merimatkalle. Asui silloin Mäntsälässä, mutta se kivanoloinen, mukava vaimo oli lähtenyt ja itse sairastunut, mutta josta sairaudesta hän ei kertonut minulle. Näin ja koin sen sitten sinä viikonloppuna niillä saarilla kun  harhat olivat selvästi ottaneet kaverin päänsisukset hallintaansa. Kummasti sieltä pienellä peräprutkulla kovassa aallokossa pois selvittiin. Haahkoja ei nähtykään. Poimin tyrninmarjoja monta muovipussillista ja keittelin sitten puolukoiden höysteeksi. Hyviä valokuvia JS otti, missähän lienevät?

KK-liitteessä oli myös shakkimestari Garri Kasparovin haastattelu. Se oli oikeastaan yhtä hyytäviä mielikuvia luova kuin Imatran ampumistarina. Kasparov osoitti sanomisillaan suoraan ja pelkäämättä Putinia ja sanoi, että häntä maailman on pelättävä ensisijaisesti; perustelut eivät olleet höyhenenkevyitä.

4.4.2017 Tiistai

Lehdissä on pätevien ihmisten numeroituja naamojen kuvia ollut jo jonkin aikaa. Itse kävin viime viikolla kaupungintalolla piirtämässä yhden naisen rekisterinumeron äänestyslipukkeeseen. Vähän sitten mietitytti kun se ihminen on kuulopuheiden mukaan pedantti kireilijä ja sanoa paukauttaa suoraan jos asiaa on. Ehkä hieman vittumaisia poliitikkoja sinne nyrkkiä pöytään lyömään kaivataankin. Enkä ollut taaskaan puolueen teeseihin tukeutuva vaan tein päätöksen henkilön perusteella. Persuihin en sentäs panostanut enkä kokomustaan sen enempää kuin kepuilijoihinkaan.

Mahtaa se olla veemäistä työtä yrittää myydä puhelimen kautta ikkuna-katto-putki-sähköremontteja. Nyt soitti joku ikkunaukko jolle piti jemennellä, että minulla on markkinointikielto päällä, eikö se näy ja jakeluun kulje. "Niin mutta kun..." siellä vain änkytettiin. Panin kännykän kiinni.

Postista tuli muistutuslaskuja hammaslääkäri- ja terveyskeskuskäynneistä. Vitosen muistutusmaksu molemmissa. On se mielenkiintoista tämä elämä tässä mahdollisuuksien hyvinvointivaltiossa.

Vanhimman S:n kanssa pitkä fb-keskustelu. Veloista ja niiden järjestelyistä neuvonjakoa siinäkin, että tässä jälleen todiste köyhyyden sujuvasta periytymisestä polvesta toiseen.

5.4.2017 Keskiviikko

Yöllä näin huikeita unia. Maisemat olivat väliin lumisia, väliin kesäisiä. Olin pitkällä vaelluksella jonnekin kauas ahdistavasta arjestani. Unen ihmisillä oli kaikilla elämässä iloa, valoa ja paljon tapahtumia.

Herätessä ensimmäinen ajatus: Onneksi edes unessa voivat asiat olla hyvin.

Tälle päivälle mukavaakin: Tuli sähköpostia kauan "kadoksissa" olleelta sukulaiselta. Hän oli joskus löytänyt nämä minun blogini ja niitä lueskellut ja kertoi niiden olevan mielenkiintoisia. Lähetin postia takaisin ja kerkesi sieltä vielä tälle päivälle tulla uusi.

Kun ajattelen tätä sukulaisuussuhdetta, niin aikamoiset elämänsolmut senkin ympärille on menneisyydessä kiertynyt. Isämme esimerkiksi ovat olleet samalla Rukajärvensuunnalla sotimassakin ja ovat olleet jo lapsuudessa paljon tekemisissä keskenään. Ne juopottelujutut nyt eivät kaikistellen ole mukavia muisteltavia vaikka eivät tainneet niitä pahapäisimpiä kännääjiä ollakaan.

Niin ne nämä elämät ajassa kulkevat. Eriytyvät ja yhtyvät kunnes kuolema jokaisen kohdalla yksitellen kaikelle pisteen piirtää.

Katselin vanhojen valokuvien järjestelemätöntä pinkkaa joita minulla ei kovin paljon ole, mutta en nyt löytänyt po. sukulaisen nuoruuskuvaa jossa hän siskonsa ja äitinsä kanssa istuu Villelän kivisen pellon reunalla heinistä tyhjän haasian riu´ulla. Tai kivellä sen edessä. Olikohan se jopa värikuva? Jos oli, niin silloin asuttiin jo Pohjoismäessä ja Unimäen lahovanhusmökkeröinen oli jo poltettu. Sen muistan, että olivat kauniita siinä kuvassa ne nuoret naiset.

Heimosedän kanssa viimeksi puhelimessa näistäkin sukulaisista puhuttiin. Menneisyydestään jokaisen olisi hyvä edes vähän olla kiinnostunut ettei kuvittele liihottelevansa ennestään piirtämättömän karttalehdykän päällä omia polkujaan suunnittelemassa.

Lukemisissa ajattelin hetkeksi palata jäljilleni. Otin hyllystä Pentti Saarikosken Kirje vaimolleni. En tiedä, kykenenkö enää lukemaan, mutta koetan kunhan nukkumaan alan. Pitäisi oikestaan päivittää tuolla nimellä uusi kertomus ja murjaista Puutarhurille kirjan pituinen kirje.

Pojan perhanat junttaantuivat katsomaan Zorron legendaa enkä saanut niiden päätä nukkumaanmenon terpeellisuuteen päin kääntymään. Katsokoot nyt sitten, mutta se on sitten aamulla ylös nousu yhtä kitisemistä. Onneksi tätä tapahtuu harvoin.

Saunareissulla ajelin pääni eripuolet lyhyelle sängelle. Kummasti on taas kevääntullen untuvaa alkanut päälaen kaljuun kasvaa. Auringonvalokohan sen tekee kun se on jokakeväinen ilmiö? Hattua kun en pidä juuri talvellakaan, niin liekö sillä vaikutusta? Nuoremmilla veljeksillä, jotka ruuhottavat aina lätsä päässä ei samaa ilmiötä kuulema kaljussaan esiinny.

Syyriasta kuului taas hirveitä kun maan hallituksen joukot (Venäjän tuella tietenkin) pommittivat hermomyrkyllä kylällisen lapsia kuoliaaksi. Eikä YK mahda asialle mitään kun Venäjä vastustaa. Perkele että pitää maailmassa moinen järjstö olla jolla ei tuomiovaltaa omiin jäseniinsäkään ole!

6.4.2017 Torstai

Pikku Mirrestä näin surumielistä unta. Piti kaivaa ukin tytöstä valokuva ja tarkistaa, oliko unen pikkuinen sama. Oli se.

Hyvin pojat jaksoivat nousta. E nousi jopa tuntia aikaisemmin kuin olisi ollut tarvs kun meni vasta yhdeksään. Puuroa söivät kattilallisen ja kun en huomannut pitää puoliani, jäin ilman.

Kulutamme yhä vain kiihkeämmässä tempossa itseämme ja ympäristöämme tässä Ajaksi nimetyssä paikassa jossa kuvittelemme maapallon pyörivän.

Tämän päivän kiihkein propaganda käydään, paitsi ainaisilla sotatantereilla niin myös ympäristön ja luonnonvarojen kulutuksen rintamilla. Yhä enemmän tarvittaisiin Pentti Linkoloita, että biotalouden lobbareille saataisiin luu kurkkuun, mutta eipä niitä uusia enää kehity. Tiedemiehistä ja tutkijoista, jotka toki tietävät tarkkaan, mikä kulutuksen ja siihen käytettävien vartojen suhdeluvut kulloinkin ovat, ei vastustajiksi ole. He ovat niitä "kaikenmaailman tosentteja" joita ei kuunnella koska se tietäisi kapenevaa rahavirtaa ja pelimerkkien vähyyttä pörssissä.

Sellutehtaita ja biotislaamoja, akkutehtaita ja litiumkaivoksia, lisäydinvoimaa ja arktisten alueiden valloittamisia ne suunnittelevat niin kiihkeästi, että kompastukoon risuihinsa ympäristöstä huolissaan olijat.

Olemme me pöljästi ylivoimaisesti järkeilevä laji.

Eilen jokatapauksessa maksoin minäkin osuuteni tästä kaikesta ja huolehdin, että pankki sai osansa eikä terveyskeskuksenkaan tarvitse enää muistutuksia lähettää. Omaan "kulutukseen" jäi sen verran, että pääsen jälleen Unimäkeen halonhakkuuseen, mutta ruuassa pitää säästää. Puutarhuri ehkä pystyy ostamaan jotain särvintä jääkaappiin täällä kotona, mutta tili silläkin nyt miinuksella huilaa. Pojat syövät arkisin koulussa suht hyvin. Ovat ainakin kasvaneet normaalia vauhtia.

Nyt lähden takaisin Unimäkeen. Paistaa niin mukavasti aurinkokin ja se puusouvi alati mielessä on. Kai ne pärjäävät taas ilman minuakin. Ja kaikkien etenhän minä tästä lähden työjelemään vaikka en isältäni esimerkkiä siitä ole ominutkaan. Äetiltä enämpi.

keskiviikko 5. huhtikuuta 2017

Merkintöjä

27.3.2017 Maanantai

Knissa nyt illalla.

Aamutoimet Unimäessä, pölkkyjen halkomista ja pinoon asettelua, saunaakin lämmäytin sen verran, että hiet pois pesin. Sitten tiskaukset ja lattian lakaisu, lämmityspuiden tupaan kanto, vesiastioiden tyhjennys ja kompostihommat. Vinhaa en meinanut saada kiinni kun se arvasi, että taas joutuu autokyytiin. Ja surkea sen tulomatkasta muodostuikin.

Puoliltapäivin Pauluksen hampilääkäri jossa muottia muotoilivat. Hammaslääkäriltä on ollut jo pitkään ääni kadoksissa ja sanoi jäävänsä nyt pitkälle sairauslomalle. Ei kuitenkaan sanonut, mikä äänen menettämisen aiheuttaa. Jalkaakin se känkkäsi, mutta hoiti P:n asian mukavia kähisten. Kehui hoidettavansa kaunista hammasrivistöä ja kuinka alkujaankin pieni vinouma alkaa olla aktivaattorihoidon avulla jo normaalin rajoissa. Kesäkuulle seuraava aika.

Käsiini särkee, varsinkin oikeaan kirveskäteen. Muuta en jaksa tälle pvlle muistella, tai oikeastaan vain toistella tuhanteen kertaan toistamiani, luen lukemattomien lehtien pinkkaa ja rupean nukkumaan aikaisin.

28.3.2017 Tiistai

Ei onnistunut S:lla se muutto, joutuu lähtemään vuokra-asunnosta kun siellä sisäilmaongelma, luultavasti home-. Koettavat järjestää niin, että ok-talosta lähteekin J kerrostaloon ja S muuttaa lasten kanssa takaisin kotiin.

Kukahan ymmärtäisi miten tästäkin kohoava huolien huuru rintakehääni vannehtii?

Nousee mieleen ne ajat kun itse pakenin Kittilään ja jätin muutamia, äärimmäisen tärkeitä asioita huolehtimatta. Tai huolehdin, mutta väärällä tavalla.

Kyllä elämä enämpi ottaa kuin se koskaan suostuu luovuttamaan tämmöisille eläjille.

"Oman onnensa seppä"! Voi paska. Kukahan tuonkin vitsin murjaisi jonka jotkut ottivat totuudekseen kun itsellä sattui elämä kantamaan.
29.3.2017 Keskiviikko

Luin muutamatkin artikkelit psykiatriselta alalta. Uskonnollisilla teemoilla on suuri osuus mielisairaiden hoitotyössä kun pitäisi jumalat, jeesukset ja saatanat sekä demonit harhojen vallassa möykkäävien päissä saada järjestykseen. Tästähän on itsellänikin kokemusta 1. vaimoni sairastuttua.

Yksikin psykiatri sanoo suoraan, että äkkiä uskoon tulemisella ja akuutilla psykoosilla ei juurikaan eroa ole.

Ehkä kaikki ihmiset jossakin elämänvaiheessa kokevat psykoosin kaltaisen olotilan jossa on osuutensa aivoihin säilöytyneillä jumaltarustoilla.

Osa uskoon päsähtävästä väestöstä saa avohoitopaikan kirkoista ja uskonnollisista yhteisöistä jossa voivat harjoittaa hulluuttaan (uskoaan) ilman, että heitä mielisairaiksi luokitellaan. Eikä erillistä hoitohenkilökuntaa tai lääkäreitä tarvita koska reseptienuusinnan hoitaa viikottainen kokoontuminen samanhenkisten kanssa. Jokapäiväisen tabletin virkaa toimittavat aamu- ja iltarukous, ja jos oikein ahdistaa, niin voi päivälläkin langeta polvilleen ja ristiä kätensä.

Niille, joilla sairaus sotkee uskonnon oheen "normaalia" mielen vinksahtamista ei sitten muuta mahdeta kuin lääkkeet ja lepositeet, kalterit ja pakkohoito.

Entä me, joilta uskonnollinen rele puuttu, onko mahdollinen mielisairautemmekin sitten "puhtaampaa"?

30.3.2017 Torstai

Aamuaskareiden jälkeen lähden jälleen Unimäkeen. Bensaan menee melkein viimeiset rahat, mutta ruokaahan en itsekseni juurikaan tarvitse. Rakentelin mukaan otettavaksi ison kulhollisen salaattia. Leipää, vihanneksia, marjoja ja mehua otin pakastimesta. Unimäkeen jäi vielä kananmunia, rasvoja, öljyä ja kauraryynejä, että eiköhän niillä muutamat pvt pärjää. Vinhalle on luita ja liha-aterioita myös kylliksi.

Illalla Unimäessä.

On ollut aurinkoinen päivä. Lämmitin mökin, keittelin kahvia ja sitten läksin hiihtelemään metsäsuksilla. Jonkin verran hakkasin saunaa lämmitellessä halkoja. Moottorikelkkaa en viitsinyt päräyttää käyntiin vaikka olisi tuolla yksi isohko tuulen nurin tyrkkimä näre jonka voisin hakea rantteelle. Huomenna sitten. Pitää se jo metsässä pätkiä pölkyiksi niin on helpompi reestä nostella kirveen ulottuville. Joku haapapuukin himottaisi tuomiolle talutella sillä niitä on helpompi halkoa kuin muita puita, paitsi tietysti leppää, mutta niitä ei niin suuria lähettyvillä kasva, että polttopuuksi ilkiää pätkiä. Myöhäsyksyllä kaatamani koivut ovat erittäin sitkeitä sillä niissä ei kesän jäljiltä enää ole ollut vesivarantoa joten eivät ole jäisiä sisältä joka helpottaisi halkaisua.

Susi oli jolkotellut pitkin tietä tuoreessa lumessa pihatien suulle saakka josta siirtänyt hallaisturkkisen ruhonsa ojan ylitse alapuoliseen taimikkoon. Jotenkin vaivaisennäköistä sen liikkuminen jäljistä päätellen verrattuna Villelänsuon ja Pohjosmäen aukealla näkemiini kahden suden jälkiin. Olisiko poloista ammuttu? Verta ei näkynyt kun kävin seuraamassa Karisuolle saakka sen jälkiä.

Hanki kantaa suksella liikkujaa, ja koira- ja kissaeläimiä sekä jäniksiä hyvin. Hirvet sen sijaan uppuroivat kovassa hangessa mahaansa myöten, mutta ei loikkien pituudesta arvioituna metrinenkään hanki niitä näytä hidastavan. Ehkä susi pääsee kuitenkin helpommin aterioitsemaan nyt, kun sitä itseään hanki kantaa kunhan vain on tovereita joiden kanssa hirven voi piirittää. Ilveksen jälkiä oli eri puolilla saloa myös. Eräällä hakkuuaukealla se oli saanut jäneksen kiinni ja retuuttanut saaliinsa pusikkoon jossa syönyt niin vähiin, ettei ollut kuin muutama luunkappale, yksi takakäpälä ja hännäntupsu sekä korvien mustakärkiset puolikkaat hangesta töröttävien katajanlatvojen päällä. Olisiko sillä ollut toverikin paistamassa samoja lihoja sillä toiset ilveksen jäljet tulivat eri suunnista paikalle mikäli sain siitä temmellyskentästä järjellisen selvän kun Vinha sotki kuviota vielä lisää.

Jänikset ovat muutenkin valtaväestöä faunassa. Nyt niillä on syömistä kun on tuo harvennushakkuu juuri päättynyt ja minäkin olen koivuja ja haapoja polttopuikseni kaadellut niin, että niiden oksat ja latvukset ovat pian paljaiksi kaluttuina rankoina hankien päällä. On jäneksille kelvannut ruokinta-automaatin alle roiskahdelleet tinttien jyvätkin, ja rankaläjässä olleita haavanrunkoja ovat käyneet ainakin haistelemassa öisillä hiippailuillaan.

Pyitä oli kaivonkorvelta oikealla olevassa naapurin risukkometsässä ja niiden pyrähdykset kiinnostivat Vinhaa kovasti. Mutta haukahdellut se niille ei.
31.3.2017 Perjantai

Siinä se päivä taas minut iltaansa talutti.

Aamulla aikaisin käytiin kävelemässä Villelässä mutka, mutta mitään muita kuin jäneksen ja ilveksen jälkiä ei nähty ei kuultu.

Rymysin sitten aamupalan ja kahvittelujen jälkeen hakemaan sen tuulenkaatokuusen ja 2 kohtalaisen kokoista haapaa. Pölkkyinä niistä vielä osa on kun ei enää antanut olkapää lupaa jatkaa halkomista. Kuusessa olevat oksien solmukohdat ovat perkeleellisä pirstottavia. Olisi oikeastaan pitänyt sahata jokainen oksakohta lintiksi  niin vuosikasvun suora, täysin oksaton kohta olisi ollut uunipuun mittainen ja helppo pieksää haloiksi. Mutta hoksasien sen mahdollisuuden liian myöhään. Tuulenkaato oli suurinpiirtein 40 vuotias ja tyven läpimitta ainakin 35-40 senttinen. Pituutta rungolla oli 23-25 metriä josta parin metrin osuus jäi vielä kovan hangen alle kun en jaksanut ruveta lapioimaan sitä esiin. Kovassa jännityksessä se oli sillä kun ensimmäisen sahauksen tein, ponnahti runko metrin korkeudelle ilmaan. Osasin kyllä olla varuillaan niin en leukaani täräystä saanut. Siitä oli helppo pölkkyjä pätkiä ja rekeen nakella. Minulla on nyt petäjäinen mittakeppi joka yltää seitsemän uunipölkyn (55 cm) katkaisun verran kerrallaan. Uuneihin sopisi toki pitemmätkin halot, mutta muoviset halkolaatikot joilla puita sisään rahdataan sekä Unimäessä, että Knissa ovat sisuksiltaan tuon mittaisia. Hella- ja saunanlämmityspuissa en ole välttämättä niin tarkka, sillä niitä syntyy aina tasauspätkistä milloin minkin mittaisia 30 sentin kahden puolen. Sopivin siihen tarkoitukseen on kuitenkin 33 senttinen joka mahtuu samaiseen kantolaatikkoon poikittain.

Ennen aikaan metsureilla oli ohuehkosta, halkaistusta näreestä tahi petäjästä tehty suora mittakeppi jonka pää oli jätetty viiden sentin matkalta halkaisematta joten se toimi topparina jonka ne asettivat pölkyn päähän saadakseeen halutun mittaisen sullin pätkäistyksi. Myös tukinmittaukseen oli samaiseen mittapuuhun merkit vuoltu ja muistaakseni se oli jokaisella kokeneemmalla metsurilla omanlaisensa systeemi. Ainakin Poikelan Velulla ja Heiskasjamprolla. Allu kerran teki malliksi omanlaisensa johon se toppariksi löi kolmen tuuman rautanaulan. Minäkin taisin vielä 70-luvulla saada omanvuolemani, puisen mitan kanssa ensimmäisissä propsisavotassa (Pöljällä) työjellä ennen kuin kunnollisen, vyössä pidettävän metsurinmitan raatsin  hankkia. Sellainen rullamitta on vieläkin niiltä ajoilta tallessa ja toisinaan sitä olen tarvinnutkin. Se roikkuu aitannaulassa omassa vyössään, mutta ei se polttopuuntekoon sovellu. Tai miksei jos määrämittaisin välein merkkaisi tussilla tai teipinpalalla katkaisukohdat.

Kurautin Lynxillä entisiä polupohjia Akulaan kyläilemään. Siellä selvisi, että Villelä ei olekaan yksin Pertin hallinnassa vaan Reinon perikunnan, johon toki P kuuluu, mutta muitakin jäseniä on aikalailla. Pirstaloituminen on siis senkin maapalan kohtalo. Mahdollinen metsonsoidinhan Villelän rinteestä lähtee jos ihan ikävimmin rajariidoissa käy ja päättävät silitellä metsät rahaksi.

Väsyttää ja alakuloittaa. Eivätkä maailmalta sen enempää kuin läheisiltäkään kuuluvat uutiset mieltä lauhduta. Ajattelin jälleen äet Gunillaa, että jaksaisin. Hänkin jaksoi ja paljon möykkelöisemmän elämän lävitse kantaa monen muunkin murheet kuin vain omansa. Isää toisinaan kiroan, että kuinka se saattoikin niin huoletonna maailmanrantoja käyskennellä. Tai no, ehkä ei kuitenkaan huoletonna, mutta ei se kyllä käsittänyt vastuustaan isänä yhtään mitään. En muista polttopuusavottaankaan sen koskaan ryhtyneen. Maailmaa kyllä rakensi, mutta palkkarahatkin taisivat usein kulua jo kotimatkalla. Kuulako miestä painoi vai viina enämpi?
1.4.2017 Lauantai

Illalla myöhällä kirjoittelen jälleen näitä. Tilasin viimeksi netistä mustakantisia kymmenen kipaletta ja nyt viimeisestä on jäljellä kolmannes. Suomalaiseenkin näitä ovat jälleen ottaneet myyntiin eikä niiden hinta kovin paljon kalliimpia ole. Vihkoja siis täyttyy, mutta mitään siitä hyödy en. Ehkä panen joku pv uuninsytykkeiksi niden mustat läjät.  Ei tämä korvaa silityksenkaipuuta, ei kynä kuiskaile helliä sanoja korvaani eikä lievitä toisinaan iskevää, hirvittävää yksinäisyyden tunnetta joka ei täällä Unimäen ihmisistä tyhjässä ilmastossa suinkaan pahinta ole vaan kotona, jossa työhuoneeni seinän takana asustaa nainen jonka vieressä en kohta muista koskaan edes nukkuneeni.

Toiseksi vanhimman S:n 35 syntymäpv. Sulavesi ränneissä lotisi, aurinko paistoi ja mieli oli typerän nuorekas sinä siilinjärveläisenä torstaipäivänä vuonna 1982 kun hän syntyi. Kätilö oli nuorempi kuin ensimmäisen S:n syntymän aikoihin pari vuotta aiemmin eikä käskenyt minua nurkkaan. Häijyksi tunteeksi muistan sen, kun kahden etusormensa välissä tulokkaan päälakea myötäillen se nopealla liikkeellä lipsautti saksillaan synnyttäjän alapään lihaa halki, että vauvan pää sopi tulemaan. Haavasta turskahtava veri sekoittui pian muuhun vereen ja vahamaiseen kinaan kun homma eteni. Minun pestäväksi ei vauvaa kuitenkaan silloinkaan tarjottu niin kuin näitä myöhemmin syntyneitä on annettu. Poistivatkin huoneesta heti, kun kätilö napanuoran leikkauksen ja pesun jälkeen kääri tiukkaan kapaloon rääkyvää pientä. Muistan sanoneeni kätilölle: Aprillia aprillia ei ollutkaan poeka!

Juhlin toista isäksi tulemistani Hessun kanssa Kuopion Kallan Vintillä naistentansseissa, mutta juopoteltu ei koska oli aamulla töihin meno. Isyyslomaakin taisin saada sittemmin 12 pvää. Oma isäni eli viimeistä vuottaan vaikka ei kukaan sitä vielä silloin tiennyt. Ja kaikkea muutakin tuolta keväältä mieleen vyöryy. Seassa on kuitenkin niin paljon ahdistavia asioita, etten nyt ala niitä miettimään.

Soitin kuitenkin S:lle. Lupasi tulla lastensa kanssa Villelän rinteeseen mäkeä laskemaan. Lahjoja minulla ei ole koskaan antaa, mutta osiltaan se liittyy elämisenmalliin jossa ei koskaan ole synttäreihin satsattukaan. Lasten pieninä olleessa olen joutunut osallistumaan siihenkin, mutta niin se vain jää kun potkuhousuistaan ulos kasvavat. En itsekään kaipaa kenenkään muistavan milloin synttäreitäni vietän.

Soila siis kävi päivällä lasten kanssa. Osa meni kävellen Villelän rinteelle, mutta Aapo ättäröi ja vein hänet Lynxillä. Jykälsivät jonkun aikaa mäessä ja hain heidät sitten rekikyydillä pois. Juotiin kahvit ja syötiin eväitä. Jotenkin väsytti enempi kuin halonhakkuu lasten metakka.

Villelän rinteestä löytyi koppelon jalka. Kanahaukka lie sen nautiskellut. Merkki siitä, että metsoja pitäisi siellä siis olla.

Kirjahyllystä otin Sofian valinnan koska muistin joskus laittaneeni sinne paperiin liimatun valokuvan, ja olihan se siellä. Siinä on kaikki kolme nuoruuteni aikaista S:ää Kuuslahden asuntomme sisäänkäynnin portailla. Vuosi on 1984.

Äkkiä hoksasin, että lasteni kolmella eri äidillä on toisena nimenä Anneli. Mutta mitäpä muuta merkillistä siinä olisi kuin että sattumallakin on sokeat hetkensä.

Saunoin kunnolla. Satoi lunta. Luen Kafkan novelleja kokoelmasta Erään koiran tutkimuksia. Tuo Donna Leonin dekkari on pelkkää kansien väliin ruikittua ripulipaskaa. Saapi jäädä edelleen kesken lukemisen.
2.4.2017 Sunnuntai

Vinha herätti kolmelta yöllä, sitä kusetti. Herätys tapahtui niin, että se työnsi kylmän kuononsa peiton alle ja nuoli paljasta selkääni. Koskaan se ei vingu eikä haukahtele, tökkää ensin varovasti kuonollaan ja jos nukkuja ei herää se tökkää kovemmin. Nuoleminen oli siltä uusi konsti.

Enpä sitten saanut jatkettua unia minäkään, keittelin kaasulla kahvit ja laitoin hellaan tulet jonka ringille panin puurokattilan vesihauteeseen löhöämään. Sitten luin Kafkaa ja taisin nukahdellakin, mutta ennen auringonnousua oltiin jo kävelemässä tavanomaista reittiämme Villelään. Kauempaa metsän suojista läksi kaksi metsoa rymisten lentoon ja Vinha saatteli niitä jonkin matkaa suolle päin. Jos olisin ollut suksilla liikkeellä, niin ehkä lähteekorvan takana kuusikossa soidinnäytelmäänkin olisin törmännyt. Mutta koiraa ei pidä silloin ottaa mukaan.

Ilves oli juossut mäkeä alas yöllä sataneessa, muutaman sentin lumessa ja hypännyt ison petäjän vierestä kuusikkoon. Olisiko ollut juuri tulossa kun me sinne mentiin?

Tänään riehuin kolme melkoisen isoa haapaa pölkkyinä rantteelle. niistä jäi pilkkomatta vielä joitakin joten sain tekosyyn jäädä vielä yhdeksi yöksi kun ei siellä Knissa mitään akuuttia hätää ole. P:lla on rutiinikäynti koulun terkkarilla eikä se minua sinne tarvitse.

Pinoissa on yli 10 kuutiota halkoja. Lisää tulee kunhan kaikki hangen alla olevat puut on pölkytetty ja halkaistu. Muutamat viikonloput vielä siihen menee muine haikailuineen.

Sitten iltapäivällä soitti ensin Kyösti ja kertoi eroaikeiden etenemisestä, ja kuinka hyvä appiukko minä olen ollut. Sitten vanhempi S jolla samat tunteiden purkamiset. Itse tarvitsisin suuremmat mielenlahjat että osaisin olla jonain heidänkin myllerryksessään. Yritän kyllä eikä kai epävarmuuteni ja suruni heille näy, mutta kun puheluiden jälkeen sytyttelen kiukaan alle tulia kastuvat tulitikutkin kyynelistä kun en niitä enää kykene pidättelemään. Itkuni on äänetöntä, avutonta nyyhkimistä. Kiroamalla koetan kovettaa mieleni, mutta ei se onnistu.

Sitten makaan lauteilla kauan enkä järkevää ajatusta päähäni saa. Mieli yrittää paikata oloa ja verrata murheitamme maailmanlasten suurempiin murheisiin, mutta kun Pikku Mirren kasvot tulevat mieleeni alan taas nyyhkiä. Se kuvajainen tuo muistuman niistä tuskien ajasta kun molemmat S:t olivat itse pieniä ja heidän äitinsä muuttui mielisairauden kynsissä kokonaan toiseksi ihmiseksi. Ja kun tuo valokuvakin piti vielä löytyä...