Aamulla varhain kun aurinko jo nousi.
Näin unta jossa olin humalaisen kirurgin leikkelyn kohteena. Se käsitteli veistä kuin Esa Pekka Salonen tahtipuikkoa viillellessään avohaavoja olkapäähän, käsivarteen ja sormiin. Ryyppyjä naukkailevan kirurgin rinnalla oli niin ikään vahvassa kännissä soperteleva sairaanhoitaja joka ompeli sitä mukaa haavoja umpeen. Käsivarteni ulottui kahden sairaalasängyn ylitse ja verinen kämmeneni rohjotti puudutettuna ikkunalaudalla saviruukun vieressä jossa kukki mustia ja ruskeita ruusuja. Leikkelyn kohteena oleva olkapääkin oli muualla kuin kaulan vieressä ja muutenkin katselin niiden touhuja kauempaa kuin elokuvaa. Kun humalainen pariskunta alkoi nussia viereisessä sängyssä kyynärpääni päällä heräsin. Käsivarsi oli aivan puuduksissa ja olkapäätä särki vietävästi.
Pieniä vihreitä lintuja ainakin näennäisessä sovussa muunväristen kanssa tuossa ikkunan alla ruokinta-automaatilla. Mainio kontrasti harmaampivärityksellisten urpiaisten violettibaskereihin nuo vihervarpusten mustat päähineet. Paikalla on myös punatulkkuja, peipposia, pari keltasirkkua ja iso katras viherpeippoja. Lie nuita pieniä eläviä satoja jos kaikki puissa istujat ja hangella hyppijät arssinoi?
Lintujen ruokailutouhuja katsellessa tunki niinkin epämiellyttävä ilmestys mieleen kuin kansanedustaja Hakkarainen. Ei se sahuri ole sittenkään oikea ja aito rasisti. Jos olisi, ajaisi se rotupuhtauslakia joka sallisi ainoastaan Hakkaraisilla maailman täytettäväksi. Ja että kaikki olisivat Viitasaarelaisia.
Ajelin siis eilenillalla myöhällä tänne Unimäkeeni. Vinha surkeili kyydissä ja oli hyvin, hyvin loukkaantunut vaikka iloisena lähtikin tutkimaan ympäristöä sen vapaaksi kyydistä päästettyäni. Tuleekohan sille henkisiä ongelmia tästä toistuvasta, vastentahtoisesta autokyydistä Unimäen vapauteen ja taas takaisin kaupungin puolipakolliseen vankeuteen?
Mökki oli ehtinyt jäähtyä, mutta kyllä se puoliltaöin oli jo kohtalaisesti haalistunut kun uunia ja hellaa pooruutin. Lämmitin saunankin. Pihapiirissä lunta on puolimetriä ja Lynxillä tiivistelemäni polanne alkaa pettää pahasti jalan alla. Ei se muuten haittaa, mutta kaivolta vesien haku on aikamoista läikyttelyä. Kelkan kyydissä jos sitä haen, niin ei ole puoliakaan sankoissa jäljellä vaikka kuinka varovasti ajaisi. Pitäisi olla kannellisia astioita.
Vinha kävi herättelemässä puoli viiden aikaan ja käytiin yöpakkasen kovettamilla kelkanjäljillä tavanomainen lenkki Villelään. Kohta alkaa taas aurinko sulattaa hangenpintaa, että täytyy ennen hölseilyä lähteä tästä vielä muutama tuulenkaato pihaan hillumaan.
Tätä se mun uneni tiesi, voisi sanoa jos unien ennusteisiin uskoisi. Selkä meni sellaiseen kuntoon kelkan ja puukuormien kanssa rymytessä, että mitenhän tässä mitään enää kykenee tekemään? Polvillani konttasin tänne pikkuhuoneen sänkyyn tuvan sohvalta johon erehdyin oikaisemaan saunomisen ja iltakahvin jälkeen. Jos nyt saisi edes nukutuksi. Vituttaa. Sormetkin niin halkeilleet ja kipeät ettei kynää kärsi pidellä.
Puita olisi pölkyttäväksi ja halottavaksi miehenmitan verran jos kykenisi...
Rupean lukemaan, jospa uinahtaisin vaikka vahingossa. Unet saisivat olla vähän verettömämpiä kuin viimeöiset.
Tulipa surkea sunnuntai. Selkää särkee niin, etten jaloilleni kunnolla kykene. Kävin kuitenkin kömpimässä takakontista kauppareissulla tieltä löytämäni, auton alle jääneen jäneksen. Raahasin sitä narun jatkeena kelkan urilla ja piilotin sulapälveen kannon päälle ja vasta sitten päästin Vinhan ulos. Hyvin veti vainua ja aika pian se saaliin löysi. Nyljin ja paloittelin jäneksen sille raakaruuaksi. Oli hauskaa seurata kun Vinha kanneksi lihapaloja piiloihinsa ja jätti vain yhden takakoiven kaluttavakseen. Olisi pitänyt ottaa lihat talteen ja säännöstellä, mutta ehkä se sen osaa itsekin. Eihän tuo mikään kansakoulunopettaja V.Föhrin ajokoiranhutaleen kaltainen ole. Sehän saattoi pesuvadillisen koulunruokalasta tarjottuja keitontähteitä horaista minuutissa sisuksiinsa. Toisaalta olisi jäneksessä ollut syötävää vaikka itsellekin. Raato oli vielä lämmin kun sen tieltä korjasin ja vain pää sillä oli murskaantunut kolarissa. Jostakin syystä ei keväisen jäneksen liha houkuta. Melkein yököttää ajatuskin, joka vanhaa metsästäjäminääni kummeksuttaisi kovasti jos se vielä elossa olisi.
Puurokattilaa liedelle asetellaessani vilkaisin ulos ja näin, kuinka isolepinkäinen sujahti metsänreunasta pikkulintuparveen saalistamaan. Tyhjän se haras! Nopeasti tarkensin kameran ikkunan lävitse ja sain pari kuvaa näpsäistyksi ennen kuin se siirtyi pellonlaidan petäjänlatvaan uutta yritystä harkitsemaan. Hieno lintu sekin.
Mutta olo ei ole hieno. Pakko makailla vain ja katsella ulos jossa pöllipino odottaa pienijäänsä.
Otin Buranan, ja kohta toisen. Pakko, sillä ei tästä muuten uneen pääse.
24.4.2017 Maanantai
Vähän loivempana selkäsärky nyt, mutta ei kirvestä käteen kärsi ottaa. Saatika että moottorisahan kanssa kumartelemaan kykenisin.
Radiossa käsittelevät Ranskan presidenttivaalia. Hyvä oli, ettei le Penis voittokakkua päässyt leikkaamaan. Macronistahan kukaan ei vielä osaa mitään takeita antaa, että kuinka hommansa sitten toisen kierroksen mahdollisen voiton jälkeen tulee suorittamaan, mutta ei sillä ainakaan mitään ääriajatuksia ole kampanjassaan ilmennyt kuten syntymälahjana niitä saaneella vastapuolellaan. Muut hävinneet presidenttiehdokkaat lyöttäytyivät jo Macronin taakse, että kyllä le Penis saa voittohaaveensa haudata. Mutta on se ihmismassan ajatuksenjuoksu kaiken historianopettelunkin jälkeen aivan merkillinen kun noinkin pitkälle täystyrannin elkeet omannut henkilö pääsee. Melko varmasti tuhoamisleirit vielä jonain päivänä Euroopassa jälleen käryävät. Kui ei osattaisi jo kaiken nähdyn jälkeen valmistautua yksituumaisesti nurkan takana tulossa oleviin ympäristökatarstrofeihinkaan vaan niitä (tai mitä tahansa katastrofia) odottaville ääri-ääliöille annetaan täydet valmistautumismahdollisuudet ponkaista tekemään tekosiaan muutenkin kärsimään joutuvien kansakuntien faunaan. Tai ehkä sittenkin on opittu jos Macron valitaan suurella enemmistöllä tulevalle ranskalaiselle hengähdystauolle ja se akanvötkylä kokee roiman häviön eikä sieltä enää tule nousemaan.
Hollandea haukutaan nyt huonoksi ja mitään aikaansaamattomaksi presidentiksi, mutta virkansahan hän hoiti eikä syyllistynyt mihinkään yliampuvaan ryyhällykseen kuten monet "aikaansaavat" kansojen johtajat joskus syyllistyvät. Se mies esiintyi toimessaan sympaattisena nallukkana ja oli perin sopiva vastakohta ranskalaiselle temperamentille verrattuna ilkeänoloiseen ADHD-Sarkozyyn. Kovasti karismaattisia johtajia tulisi pelätä eikä jokaisen pölynimurikauppiaan sitikan kyytiin erehtyä. Harvassa johtajassa karisma onnistuu kuten Obamassa.
Auringonnoustessa muiden syömärilintujen joukkoon pomppi maata raaputtelemaan mustarastaspariskunta. Niille näkyy kelpaavan lanttukukon kuorikin joka lojui pehmeäksi marinoituneena koivunjuuren hangessa. Paikalla vilahti jokin oudompikin lintu, mutta oli niin nopea käväisy, etten kerennyt tunnistamaan. Vaalea häivähdys se oli, ja ehkä pikkuisen pienempi kuin mustarastas. Pulmunen luultavasti joita näkee nykyään ylen harvoin. Lapsuuden miljöössä ne jo maaliskuun pakkasilla saapuivat savottalaisten reenjäljille hevosmunkkeja hajoittelemaan. Taisivat olla ensimmäisiä alkavan kevään merkkejä silloin. Pulmusparvetkin olivat kohtalaisen kokoisia. Viikon luontoäänen metsäkirvisen esittely tuli radiosta. Sitäkin lajia panevat pataan Italiassa ja muualla etelänmailla, paitsi Afrikan talvehtimisalueilla ja siksi sen kanta on jonkin verran taantunut monen muun lajin lisäksi. On se tuo ihminen...
Puhelimessa kulahti tunnin verran. Se keskustelu vähän auttoi mataloitumaan pyrkivää mieltä. Saunaa lämmäytin sen verran, että kylvettyä on mukavempi lähteä.
Pitää pakata. Pääsiäiseltä jääneet liinavaatteet ja pyyhkeet on jo kasseissa ja niistäpä tuleekin sitten monet koneelliset kaiken muun pyykin lisäksi. Voisi kai niitä padassa pestä täälläkin, mutta annanpa konevoiman helppouden työteliäältä ajatukseltakin ponnen taittaa.
Nyt kun saisin vielä Vinhan kiinni ja autoon talutelluksi. Se arvasi taas, että olisi lähdön aika ja kipaisi saunan taakse lumitönkyrälle makaamaan. Voi koira parka.
Eliaksella illalla luokkaretkelle lähtö. Kroatian pitkälle edennyttä kevättä ovat jo huomenna kokemassa. Mukavia asioitakin tapahtuu monesta elämän vastamäestä huolimatta. Piti sitäkin retkeä varten monet kakkuvuoat voidella, mutta kun tietää, miten ilo nuorilla mielissä kuplii, niin eipä sekään vaiva pahalta ole tuntunut. Eikä tunnu.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti