Kirjoittaminen on alituisia kokeiluja, myös päivittäiset silput ja sipaisut. Se on yritystä omaksi kuvaksi kuten Paavo Haavikko muistiin merkkasi.
Työläänpää se on kuin selfiet, joiden näpsiminen kivuttomassa itsekeskeisyydessään ovat syrjäyttämässä itsestä oppimisen syvemmät metodit. Ihmisestä jää miljoona digikuvaa äärettömyyksiin leijailemaan, mutta minkä viestin niistä voi lukea muun, kuin huulipunan värin tai kravatin kuosin tai katseen tyhjyyden? Ehkä pian eivät mielenliikkeet ketään kiinnostakaan.
Palaan eloperäisiin sapluunoihin kirjoitteluni suhteen. Sipaisut, merkinnät ja muunlaiset vuolaisut olkoot toistaiseksi. Lastut tuohusteli lopuksiin Juhani Aho 100 vuotta sitten.
Tunteidenmuurien sulkemasta maailmakuvasta kirjoittaminen olisi turvallisinta; debit/credit. Tai jos kykenisi tehtailemaan älykkäitä, kirjansa ulkoa oppineen asiallisia, virheettömiä lauseita aiheesta kuin aiheesta, helposti ja miettimättä. Päivästä toiseen, postaus postauksen perään, sävynä tyhjien tynnyrien kolina ja sata mieleiseksi muokattua, valehtelevaa valokuvaa.
2.1.2019 keskiviikko
Eilisiä tyhjiä tynnöreitä mietin: Voivatko "tynnyrit" olla tyhjiä jos ne tiedolla ovat täyteen pakatut? Siinä tapauksessa kyllä, jos tietoa on kerätty vain tiedonkeruun itsensä vuoksi, tai jos syntymälahjana saatu aivojen kapasiteetti antaa tiedonkeruulle pohjattomat, seinättömät, katottomat mahdollisuudet.
Millaisen talon rakentamiseen tarvitaan Hegelin filosofiaa? Voiko navetan seinät muurata Paltonin pohdinnoilla valtiosta? Säilyisivätkö potut talven ylitse Nietzchen nihilismi-pohdinnoilla rapatussa kellarissa?
Hegeliläisyyden jatkajaa (johdannaista) marxilaisuutta on koetettu soveltaa ainakin kanavatyömailla ja Hitlerin Mein Kampfia elintilatonttien nurkkapaalutusten siirtelyyn, mutta kuinkas kävi?
Entä Platonin ihannevaltio, onko sitä koskaan minnekään ehditty pystyttää ennen kuin moistenkin utopioiden rakentajat on köijätty vankileirien saaristoihin?
Tarinakirja-raamatussa on jo ammoin varoiteltu hiekalle rakentamisesn vaaroista, mutta se ei ole pysynyt ajassa mukana; kuinka käykään seuraaville sukupolville jotka pysyväistä ovat nyt ilmaan (=virtuaali) pykäämässä?
3.1.2019 torstai
Koska en sielun olemassaoloon, enkä siis sielujen vaellukseenkaan usko, niin koostukoot sellaiseksi miellettävä mielikuvituksen tuote mustetahroista, joita kulahtavista kynistäni irtoilee kuin kärpäsiä niityllä lojuvasta lehmänpaskasta.
4.1.2019 perjantai
Kun nyt olemme ohjastaneet asujaimistomme siihen tilanteeseen mistä ei kunniallista poispääsyä enää ole, on kyseealaistettava myös saavutuksemme joihin monen tasoinen ilmaisukykymmekin lukeutuu. On kyseealaistettava teknisen osaamisemme ylivertaisuuden ohella myös kirjoitus- ja lukutaito ja niiden myötä sivistys, jota niin tärkeänä olemme pitäneet. Ulosantimme kyvyillä selittelemme ja siloittelemme vain omaan hyvään perustuvat tekemisemme. Lopuksi kokoamme kimpun pahoittelunruusuja maapallon hautakummulle ja häivymme kaikkeuden kirjoittamattomaan historiaan rangaistusta saamatta.
Sivistys on pelkkä mittaamattoman suuri muistilappupallo jota olemme vyöryttäneet sukupolvelta toiselle kuin nuoskalumipalloa hamasta kalliopiiroksistamme alkaen.
5.1.2019 lauantai
Lunta tuprautti miedon tuulenpuhurin kera pikkuisen ja ihmiset tukehtuvat sen jälkivaikutuksiin. Vara-aivot, nämä älyllä ylibuukatut laitteet kun pimenevät, on lajimme kinosten ympäröimänä hätäännyksissään kun se hetkisen sähköttä joutuu kutjottamaan.
Homo deukselta on enää turha kysyä, mitä elämälle tärkeää pehmeä, paksu lumikerros tammipakkasilla teerelle merkitsee.
6.1.2019 sunnuntai
Olen jostain luetusta merkannut pöydällä ajelehtivalle lapulle nämä sanat jotka voisivat olla vaikka omiani:
"Puheet ihmisen vapaasta tahdosta ja erilaisista jumaluuksista ovat vain sananhelinää. Algoritmit kuljettavat meidät elämän halki. Tieto- ja biotekniikan kehitys antaa mahdollisuuden superihmisen luomiseen. Työkaluina toimivat geeni- ja nanoteknologiat sekä aivojen ja tietokoneen kytkeminen.
Ihmiskunnan tavoitteina on kuolemattomuus, autuus ja jumaluus. Niistä eivät pääse osallisiksi kaikki, ainoastaan superihmiset.
Ja tällaisessa kehityskulussa poliitikot eivät pysy mukana."
7.1.2019 maanantai
Millinmittainen menneisyyteni on ollut läsnä joulun alta saakka. Jakson esiinpompautettu henkilöhistorian ongelmien primäärilähde sijaitsee tarkkaan ottaen vuosissa 1976 ja 1978. Jos kumpana tahansa vuotena olisin tehnyt erilaisen ratkaisun, tai ne merkittävät päätökset olisivat muuten nurjahtaneet suunnanvalinnoistani pois, en tänä vuodenvaihteena näitä kiviä eloni maantiellä potkiskelisi.
Mielikuvitella elämäntarinansa toisenlaiseksi; vaikka että olisi itse itsensä kengittäjäsepäksi kyennyt.
8.1.2019 tiistai
90-98% materiaa nykyihmiseltä pois ja silti se eläisi ja hengittäisi. Kohta jopa helpommin ilma kulkisi palkeissa eikä päätä särkisi toimettomuuden tunteet.
Siivoilin rojuja ja noiduin niiden kerääntymisen tahtia. Ei ole kauaa, kun olen viimeksi kärryllisen kierrätykseen kuskannut ja kohta olisi taas sellainen matka edessä. Ja muovisekoitteita kuormasta melkein kaikki.
Valokuvia levähti kuin paksu korttipakka löyhtynein narusolmuin paketoidusta pahvikansiosta lattialle. Olin yksin, että en tarvinnut selitellä kun niissä oli vain pelkkiä naisia jokaisessa enämpi tai vähempi puettuina. Eräät nuoruuteni vuodet siinä vilahtelivat silmieni editse, ja äkkiä muistin kaiken.
Pitäisi kai tallentaa kuvat järjestettyinä ja nimettynä vuosilukuja myöten ja nimetä se salaiseksi kansioksi. Piilottaa se ja jospa joku joskus rojun alta löytää kuin Tapio Rautavaaran laulussa isoisän olkihatun, vaikka mitäpä mieltä löytäjälle moisessa löydössä olisi? Paljonkin; olisin iki-iloinen jos omalta isältäni olisi vaikka niin epämääräistä materiaalia löytynyt tarkasteltavakseen.
9.1.2019 keskiviikko
Totuus ei pala tulessakaan. Entäs jos sanonta kuuluisi, että "totuus palaa pala palalta"? Mistä? Onko se ollut kadoksissa?
Eilen löytämäni valokuvien ihmiset leijuivat unessani kuin untuvaiset lapinpöllöt. Oli lohdullinen olo.
10.1.2019 torstai
Pojat koulussa olleet tämän viikkoa pitkän joululoman jälkeen. Hiljainen päivä tänäänkin, eikä ole tarvinnut ruuan kanssa kiirehtiä. Pakkanen leutoni nollaan. Pilvet laahaavat kattojen tasalla. Iltaisin vaaleita ja tummia juovia niissä, Kuhmon puoleisella taivaalla kuin selluliitin pakrottamaa appelsiini-ihoa. Oulun suunnalla punertavia lautumia.
Pekka Tarkan omaelämäkerta tonkii 60-lukulaisten roskakoreja jokseenkin mielenkiintoisesti. Yleiskuva kirjasta kohtalainen.
Joillakin tasoilla pääsen 60-luvun helsinkiläisten kulttuuriradikaalien sisäänlämpiäviin tupiin itsekin. He eivät ole tienneet silloisesta lapsuuteni Unimäen ahtaasta tupasesta ja savusaunasta haikuakaan kuten en minä heidän. Ei mielikuvitukseni olisi riittänyt kuvittelemaan heidän elämiään kuten heidänkään ei minun. Eikä isänikään heidän seuraansa ole Hesan vuosinaan sotkeutunut. Ehkä satunnaisesti joku sattui samaan kuppilaan.
Heillä ja perheillään on ollut jo pesu- ja tiskikoneita, telkkareita ja valot ovat napsahtaneet katkaisijasta päälle eikä ulkonakaan ole pimeässä tarvinnut kompastella. Unimäessä ei sähköstä ollut tietoakaan, häilähtelevä pottutuiju mustinpina hetkinä akkunapenkillä kärysi. Olisiko Pekka Tarkan kavereista yksikään tiennyt, mikä pottutuiju on? Millainen kuilu "heidän" ja "meidän" välillä on tuolloin vielä ollutkaan! Onko sen ylitse pysyväistä siltaa vieläkään rakennettu?
Suomi on ollut silloin yhtä pitkä maa kuin nytkin, ja pelottava. Tarkan delegaation on täytynyt käydä Hesarin maksamalla yksityissuihkarilla Iisalmessa Päivälehden perustajajäsenen, Juhani Ahonkin hauta kukittamassa kun lehden 100-vuotisjuhlia on pääkallon paikalla ruvettu ryyppäämään. Ja äkkiä samana päivänä takaisin etteivät muut juhlijat pooleja tyhjiksi ennätä horia.
Pentti Saarikoskea, Hannu Mäkelää ja muita sen aitauksen sisäpuolen yhden sektorin viisaita jo pitkään lukeneena olen kyllä Helsingin "kulttuurielämästä" jäljille päässyt ja mielikuvitellut loput, mutta lihattomaksi on toisinaan luinen soppani jäänyt.
Aika paljon punkkupierupaskahousuja niiden joukossa, jotka ovat suomalaista kulttuuria olleet pohjustamassa. Se, että tarkoittaako se sitten samaa Petsamoon saakka, voidaan laittaa epäilyksen alaiseksi. Eniten ovat kuitenkin ääneen päässeet ja koko maa on tuon julkisuuden kustantanut.
Otavassa suht merkittävässä roolissa vaikuttaneesta kirjailija Hannu Mäkelästä Pekka Tarkka ei mainitse sanaakaan koko liki 600 sivuisessa kirjassaan. Onkohan olleet sukset ristissä niin kuin Mäkelällä Jukka Kemppisen kanssa josta mairittelevat sanansa kuitenkin lausuu?
Huvittavia erilaiset kaunansävyiset jähistelynsä joka tapauksessa.
Sivulla 488 Tarkka kirjoittaa muisteluksen englantilaisesta Hugh Lunghista joka on ollut ensimmäisiä länsimaalaisia sotilaita Berliinissä Hitlerin bunkkeriin tutustumassa. Mr Lungh on kertonut, että Aatun ja Eevan poltetut ruumiit olisivat olleet bunkkerissa "hiiltyneenä kasana". Pommikuoppassahan ne oli tuleen tuikattu itsemurhan jälkeen, mutta onhan niitä voitu siirrelläkin ennen kuin ovat asian hoksanneet ja ruumiiden torsot on kuljetettu muualle tongittavaksi; historiankirjoittajien ja poliitikkojen kiisteltäväksi järjestelty; maailmanpolitiikan välineistöksi Kremliin takavarikoitu.
11.1.2019 perjantai
Eliaksella klassikonluentaa. Annoin Anton Tsehovin Sairashuone Nro 6:n. Kaverinsa pyysi hyllystäni myös jonkin klassikon. Annoin Kiannon Ryysyrannan Joosepin ja Finnen Nuijasodan. Harkitsin myös Kärpästen herraa, Perjantaita ja Robinsonia. Waltarin Sinuheakin ehdotin ja Dostojevskin Karamazovin veljeksiä, mutta kauhistuivat kirjojen paksuutta. Kirjat pitää olla luettuna kuukauden sisään.
Sanoin pojille, että tahkotkaapa päähänne sekin, mitä klassikko tarkoittaa.
12.1.2019 lauantai
Ingmar Bergmania on ollut viime aikoina telkkarissa. Dokumentin katsoin netistä. Ei riehuisi näinä miituu-aikoina ohjailemassa hän. Dokumentissa ilmitullut sadistisuutensa huutaa riisumaan glorian hänen yltään vaikka miten olisi mielikuvitusmaailmoja luodessaan onnistunut. "Suurille taiteilijoille annetaan helposti anteeksi...". Miksi? Samaahan voitaisiin sitten sanoa Stalinista ja Hitleristäkin. Aikamoista taiteilijoita olivat hekin elävää materiaa maailmankuvakseen muokatessaan.
Hesarissa (10.1.) oli myös Clint Eastwoodin vaimosta Sondra Lockesta juttu paljon puhuvalla otsikolla "Näyttelijä, joka eli miehensä varjossa". Bergmanin tavoin täyspaska mieheksi on Eastwoodkin ollut. Sitä hän elokuvatehtailijana lienee loppuunsa saakka (jälleen uusi elokuva häneltä teattereissa).
Näinä aikoina yhä edelleen uusitaan uusimasta päästyäkin Eastwoodin vanhoja kourallisia dollareita ja muita absurdeja (täystyperiä) länkkäreitä, ja aina uusi elokuva-arvostelija huokaa niiden ääressä kuin ne jotain ylimaallista edustaisivat. Todella kriittistä tarkastelua niistä yksikään ei kuitenkaan kestäisi, voi vain huokaista, kuinka äärettömän tyhmillä jutuilla elokuvien katsojat miljardöörejä maailmaan kustantavat.
13.1.2019 sunnuntai
Geenieni jakamisen olen varmistanut kolmanteen polveen vaikka sillä nyt ei kannata elämöidäkään. Suvunjatkuminen olisi tärkeää enää sinivalaille, sarvikuonoille, norsuille, norpille, metsoille; ahtaalle ajetuille luontokappaleille ilman luonnosta karanneen, betoniin, bitumiin, sähköön, muoviin ja läskiin kääriytyneen ihmisen ylivaltaa.
14.1.2019 maanantai
Nyt niin paljon kohajavat maahanmuuttajien tekemistä kyrpyrintoimista lasten keskuudesta. Samaan on kyennyt suomalainenkin aina. Ja kykenee yhä. Ei se ole kansallisuudesta kiinni kun sillä tavalla ovat aivojen rakenteet syntymässä syrjähtäneet, etteivät vietit järjen ääntä kuule.
Seksuaalirikokset ovat olleet esi-isistämme ja -äideistämme bonoboista (DNA 98,7%) lähtien keskuudessamme. Bonoboilla kirjoitettuja sääntöjä ei ollut, eikä siten rikoksiakaan. Viidakossa ovat kuitenkin evolutiiviset säännöt toimineet paremmin ja elämää tarkoituksenmukaisesti suojelevemmin kuin sieltä karanneen ihmislajin maailmassa. Julmaahan se toisinaan on ollut kun niikseen tulee, mutta yhtään paremmin emme ole järjenleiviskämme avulla itse pärjänneet. Eikä tarvinne erikseen kaiken paikalliskohun ylitse sormella osoittaa, mikä tämän yhä edelleen todistaa. Sivistys on pelkkä reikäinen harso alkukantaisuudeksi nimittämämme käyttäytymisen yllä.
15.1.2019 tiistai
Ottakaa minulta kaikki muu, mutta älkää raskasta mieltäni! (Sören Kierkegaard)
