sunnuntai 22. huhtikuuta 2018

Sipaisuja

16.4.2018

Muanantae.

En päässyt lähtemään Unimäkeen. Tojotan näyttö katsastussonnille, ja ensin tietenkin se hemmetin nokka-akselin asentotunnistimen vaihto (113 €!). Sumuvalon sain korjatuksi. Vika oli peräkärrynvalojen pistokkeessa. Nyt eivät  hytässäkään vikavalot hehku! Etuakselin "koiranluun" vaihdoin jo viime vkolla.

Sitten meni muita asioita juoksennellessa iltapv enkä pimeällä viitsinyt suoriutua taipaleelle. Tulipahan katsottua Beck. Siinä ärsyttää se kauluri-parvekeukko viskilaseineen. Synkkiä murhajuttuja tonkivan trillerin kevennykseksikin täysin epäonnistunut syrjäkuja. Ja sitten nämä wallanderien ja beckien iänikuiset naissuhdekommellusten toteutukset ovat tyhjänaikaista juonimateriaalin tuhlausta. Ei luonnollisia, on ehkä lähelle osuvin arvio.

17.4.2018

P oli aamulla yök-taudissa, jäi kotiin. Laitoin lähtiessä Wilmaan opelle viestin. Kävin kaupassa. Jätin auton Tikkasenpurolle. Tavarat tulivat mukavasti pulkassa ja Vinha omin karvaisin tassuin tupsutteli. Sitä hanki kesti, sitten rupesikin vettä satamaan.

8 koivua kurnutin nurin. Suuntasin niiden kaadot tulvavetisen raviojan ylitse tielle. Pätkin mahlaa jo tirsuvat valkeat rungot pientareelle. Niissä oli muutama sydämeltään tyvilaho joka hieman tyynnytteli puiden kaatamispakosta harmistumaan pyrkivää mieltäni.

Jäseniin käy taas äkikseltään lumihyyhmässä ponnistelu. Mutta mitäpä tuosta.

Lämmitin saunan, ja sehän se parasta täällä on. Vapaana kahleista remeltävästä Vinhastakin näkee mikä se elämässä tärkeintä on. Nyt sillä olisi taas juoksuaika. Mitenhän kävisi jos innokas koiras koira paikalle hiihtelisi...

18.4.2018

Pitkien iltojen vastapainoksi lyhyet aamut. Auringosta näkyi vasta violetinkirjava enneviiru Nurmeksen suunnalla eivätkä teeret vielä pulputtaneet. Eli klo on vasta ½5.

Heräämiseen vaikutti unen katkeamisen lisäksi oikean jalan ja vasemman olkapään pakotus.

Uessa teki mieli lukea ääneen Aapelin, eli ensin Savon Lehden ja sittemmin Savon Sanomien pakinoitisijana jo ennen sotia aloittaneen Simo Puupposen elämäkertaa (Jukka Parkkinen 2018). Myös kirjailijana hänet tunnettiin, ja yhä ainakin tiedetään jos kuka kirjallisuuden parissa vielä tänä pänä vehkeilee. Pikku Pietrain piha, Meidän herramme muurahaisia, Vinski ja Vinsetti, Siunattu hulluus...

Unessa kuuntelijaksi valikoitui ensin äiti, mutta jonkin aikaa hänelle luettuani muistin, että äiti on kuollut, ei hänelle kannate lukea. Sitten tulivat tarjolle pojat E, G ja P, mutta ne nukahtivat heti. Kävin unenmutkan jonon tarkistamassa, mutta vain yksi oli jaksanut paikalle koska tie jonotuspaikalle oli lumisohjoinen.

Henkilö, joka oli "jonottamassa" unenmutkassa "kellui" kohta isolla kännykän ruudulla joka oli kuin kirjatelineenä tyynyläjän päällä johon kirjani yleensä nojaa lukiessani. Mutta ei luettavana enää Puupposen elämäkerta ollut. Kirja oli kyllä paksu, punavalkokansinen. Käsiä särki sen pitely.

Luin tarinaa niin kauan, että unessakin nukahdin sen lukemiseen. Sitten heräsin, kävin ulkona ja rupesin muistiinmerkkaamaan äskeiset.

Sytytin hellaan tulet, keitin kahvit, laitoin puuron hautumaan. Hajamielisenä piirtelen ukonkuvia vihkooni kun tekstaamiselle ei enempää aiheita päästä irtoa.

Ruokailen nyt. Kuuntelen samalla uutiset. Siellä ei kummempia kerrota. Puen sitten työvaaterytkyt ylle ja kampean pihalle aurinkoon. Sahan ketju pitää muistaa viilata.

Iltasella myöhällä.

Työteliäs, aurinkoinen päivä takana. Kaikki kaatotuomion saaneet rungot on nurin, ehkä jos pari laitimmaista vielä nurjautan huomenna. Kaikkia en jaksanut pätkiä enkä tienvarteen nostella. Ojassa on nyt vettä vyöhön asti; putosin kaksi kertaa pölkynpätkä sylissä sinne, että mitattua tuli.

Saunoin jälleen. Pakottaa jäseniä. Otin puolikkaan Buranan. Nukahdan varmaan heti kun alan lukea.

19.4.2018

Niin se painuu mailleen jälleen tämäkin aurinkoinen pv. Olen saunonut ja nyt kellin ilkosillani omalla petillä. Vinha on vielä pihalla, silmänvalkuaisia vain väläytti kun kysäisin, tuletko sisälle.

Husqusta katkesi kesken päivän käynnistinjousi. Piti käydä kylällä. Oivan pajalta löytyi sopiva jousipakka, maksoi 13,50. Hain Soilalta varuilta Sthilin lainaan ja hyvä olikin, sillä seuraavaksi omastani irtosi pakoputki eikähän mulla ollut sopivia avaimia, että olisin voinut korjata. Kestänevätkö edes aukoa moneen kertaan tulisiksi kuumuneet kiinnitys-"pinna"-pultit.

Nyt on kuiten tienvarren koivut pölkkyinä pientareella. Niiden haloiksi särkeminen jää toiseen kertaan. Huomenna jos jaksaisi pihassa olevia pölkkypinoja pätkiä.

On lähdettävä Kniin viikonlopuksi. Pojat ovat pärjänneet hyvin, mutta senhän arvaa, että kun ei ole aikuisia valvomassa, niin pelivehkeet kuumina siellä käy. Niiden vaikutuksenalaista maailmanmenoa en hyvällä katso minä, vanha jäärä. Oikeassa on lastenpsykiatri Sinkkonen todetessaan, että lapsilta jää lapsuus kesken näiden älyvehkeiden ansiosta. Toisaalta kun miettii, niin onko lapset koskaan saaneet elää lapsuuksiaan niin kuin kuuluisi? Omakin pätkäistiin aikuisten toimesta jo hyvin varhain, eikä epäonninen elämä (osaamattomuus elää) ole lapsuuden menetyksiä ehtinyt paikata. Ontto kohta tunteiden kammiossa vain kumajaa kun hautaani sorrun.

Radiossa sanoivat, ettei kemiallisten aseiden tutkijaryhmä ole Duman myrkkyteloituksia päässyt katsomaan vieläkään. Venäjä ja Syyrian hallitus hidastavat prosessia tahallaan ja pian sekin tragedia hautautuu uusien pommitusten raunioihin.

20.4.2018

Tänne Kniin ajellessa soitin Heimosedälle. On ollut taas lähellä, että edellinen puhelu olisi ollut viimeinen. Pääsiäsisen aikoihin oli tullut uusi sydänkohtaus, mutta olivat saaneet vielä miehen käynnistettyä. Malmilla oli ollut ensin ja sitten Meilahdessa olivat laittaneet tahdistimen. Heimo laulaa lurautti kännykkään säkeistön "Syysyönä synkkänä synnyin" -laulusta. Vielä oli melodia ja laululahjat tallella. Koko tunnin matkan ajan juteltiin.

Äeti tuli äärettömän väsyneenä ja kiukkuisena töistään. Korvia kuumotti, mutta yritin olla hermostumatta. Komensin puolestani pojilta älylaitteet kaniin loppupäiväksi.

Harkimon kokoomuksesta eroamisesta jauhaneet uutisissa. Mokomankin tympeys! Meinaa Jungerin kanssa ostaa kihlat ja purjehtia häämatkalle uudella, poliittisen liikkeen optimistijollalla ja jonka toivon uppoavan jo satama-altaaseen. Toistensa suutelu näiltä miehiltä luulisi kyllä käyvän niin ovat heidän huulensa kuin palapelin  osaset.., noh, ei ulkonän arvioinnissa ole mieltä kun asioita arvioidaan, se pitäisi aina muistaa vaikka kuinka olisi vastenmielisistä tyypeistä kyse. Ko. henkilöissähän julkisuuden kipeys on jokatapauksessa silmiinpistävimmin ärsyttävää ja asioiden hoito heidän agendallaan tulee vasta jossakin jälkirimpsussa, jos tulee.

Kuitenkin: Jos joitakin julkisuuden ihmisiä inhoan, niin Hjallis jakaa ykköspaikan Halla-ahon kanssa. Äänestäjiltä aikamoista arvostelukyvyn puutetta kun tällaisia, selkeästi julkisuutta itsensä julkisuuden vuoksi halajavia henkilöitä politiikkaan nostavat. Tuleeko historiantutkimus koskaan antamaan tämänkaltaisille "ilmiöille" suurtakaan arvoa muuten, kuin heidän harmien aiheuttaman työmäärän lisäyksenä ja ekstrana palkkioissa.

Hjalliksesta tulisi helposti pienimuotoinen kopio USA:n Trumpille ja Halla-ahosta Turkin Erdoganille jos valtaan ne päästettäisiin. Mikael Jungerille jos laittaisi punaisen nenän ja kalossit jalkaan niin pelleksi kävisi, mutta ei koskaan niin tärkeäksi ja aidoksi kuin oikea Pelle Hermanni oli. Parodiapelle korkeintaan.

Jungerin ja muidenkaan edellä mainittujen älykkyyttä tietyissä asioissa en epäile, mutta ei se kovin leveällä juotilla aivoissa sijaitse.

Mainittakoon, että itse teen ihmisarvioni enempi tunteella ja vaistolla kuin älykkyysosamäärällä: olen jäänyt geeneissä, kasvatuksessa ja koulutuksessa elelemään likemmäs alkukotimme perustaa, viidakkoa, jossa vain vaistot hallitisivat.

Kirjastosta varaukseni Rislakin "Mullistusten mies". Kerkeänköhän taas kertautuvien kevätkiireiden aikana enää kaikkia lukemaan. Neljä kirjaa on kesken nyt.

G:lla yökyläkaveri.

21.4.2018

Hesari lakkasi tulemasta kun en voinut maksaa tilausmaksua. Pienimpiä murheita elämässä semmoiset. Otsikot ja pari-kolme juttua siitä voi ilmaiseksi tavata netissä ja kirjastossahan se olisi ilmaista...

Korjasin Husqvarnan. Pinnapulttien mutterit aukesivat särkymättä akkukoneella. Oli palanut pieni reikä pultin juureen, mutta kun kiristin leveiden prikkojen kanssa mutterit paikoilleen, jäi rikkokohta niiden alle. Ja ei kun taas pelittää vanha saha. On 80-luvun  ruotsalaista laatua.

Eliakselle kavereita yökylään. On ne isoja ukkoja jo Santeri ja Verneri.

Akkukäyttöisen kuulema tekevät tästä maapallosta, ja niin, että kaikki nämä "saavutetut" (joku sanoi jopa että ihmisen "ansaitsemat") edut säilyvät. Yksinkertainen  laskutoimitus (koska minäkin sen osaisin) osoittaisi sellaiset haaveet harhaksi, mutta en jaksanut alkaa kinastelemaan koska jumalillakin on jo teknoäly ja siitä on propagoitu uusi uskonto eikä uskovaisten kanssa kinastelu toenna yhtään mittään.

Minun skenaariossani sadan vuoden päästä (jo!) jäljelleä olevasta ihmispopulaatiosta on muotoutunut älylaitteittensa kaltainen tunteeton olio joka ei enää linnunlaulusta ymmärrä mitään. Ja jokin sellainen ihme kuin vuodenkirron kääntyminen kevääksi on ammoisten esi-isien kehittelemää satua josta ei edes robottilapsille kannata tarinoida. Tämä tietenkin sillä edellytyksellä että maapallolla ylipäätään mikään enää jäljiltämme liikahtaa.

En silti tunnustaudu maailmanlopun ennustajaksi koska ennustuksilla ei ole koskaan mitään virkaa ollut.

Maailma ei lopu, mutta elämänmuodot jotka evoluution hitaassa kehityksessä ilman näitä häikäilemättömiä, radikaaleja ihmistoimia olisivat antaneet luultavasti paremmat mahdollisuudet erilaisten eliölajien monimuotoisuuden kirjoon ainutlaatuisena elonkehän ihmeenä, eivät enää koskaan ole mahdollsia. Teräs ja muovi, kulta, hopea ja kaikki muu kiiltävä, kova ja tunteeton materiaali jota vain ihminen osaa rakastaa ovat syrjäyttäneet ainutlaatuisen planeetan ihmeellisen tulevaisuuden.

Ei ketään harmittaisi yhtään jos ihmislaji olisi jäänyt kokonaan mutatoitumatta tämän järjestelmän tuhoajalajiksi.

Merkillinenhän tähän astinen ihmiskummajainenkin on. Ylipäätään se, että me olemme ja käsitämme olevamme, ja että osaamme sanoittaakin olemisemme, on merkillistä, mutta ei kehityksemme lakipiste olisi saanut olla se, että meistä tuli suuruudenhulluja, kaiken muun elollisen (ja toistemme) alistajia, kaiken olemassaolevan materian ja elämän tyranneja jolle ainoastaan minä itse on tärkein ja hyttyset vain ihomme kartalle nitistettävä harmillinen veripläntti.

Olen itsekin jakautunut jo niin moneksi ja kun ajattelen, kuinka nuita pieniä jälkeeni jää toteamaan olemisemme traagisen (tragikoomisen) elämänripauksen olemassaolon ja sen häviämisen maapallon miljardisesta olemassaolosta, niin kevät ja sen ennen uutta elämää tarkoittanut saapuminen alkaa vuosi vuodelta (sekin) kääntymään alkuperäistä tarkoitustaan vastaan. Masentaa.

sunnuntai 15. huhtikuuta 2018

Sipaisuja

4.4.2018

Sana on teon varjo, sanoi aivojensa solmuja ikänsä aukonut (tai solminut) Antiikin Kreikan Demokratios.

2500 vuotta riitti sanan lihaksi muuttumiseksi niin, että viimein Samuli Suomessakin loihe lausumaan: Maailma on sana.

Välillä sana vaipui koomaan, oli kuolla. Sotien jälkeen Jerzy Lec havahtui: Alussa oli sana. Sitten tuli hiljaisuus.

Nyt, vuonna 2018 on menossa sanojen inflaatio: Miljardi twiittiä aamun ensitunteina, eikä niiden sisältö ketään hätkäytä.


TV-joutolaatikossa Doctor Fosterin viimeinen jakso lässäytti sarjan täysillä suohon. Kehtasivatkin kun megalomaanisten ongelmien parisuhdeteatteri sujui siihen saakka melko mallikkaasti.
5.4.2018

Kirvesmies isäni vehnästeli, että rakennukset on tehty virheistä, ja jos perustukset jo epäonnistuvat, niin mitään hyötyä ei ole vedottomista huoneitten nurkista eikä vuotamattomista katteista. Purkuun vain!

Ihmiselämäkin rakentuu virheistä. Ikävimmissä tapauksissa virheet rakenteissa monipuolistuvat, mutta lopun lohdukkeeksi voimme haudan partaalla todeta olevamme elämänrakennuksemme katonharjalla. Kivankäänteistä. Eikä ketään varpaidenvälien homeestakaan vastuuseen taluteta.

Ja jos oikein alkaa tomumaja kivuliaasti kallistella, niin eutanasia olisi järkensä säilyttäneelle armelias mahdollisuus.
6.4.2018

Uni: Nurmea, vihreää nurmea. Silmänkantamattomiin vihreää nurmea. Nurmilakeuden kohoumalla paksurunkoinen petäjä, pyöreä kello sen kyljellä naksamassa. Eikä pitkään aikaan mitään muuta. Kello ½6 petäjä vilkuttaa ja lähtee kävelemään kohti.

Herätessä vihreänrähmäiset silmänurkat.
7.4.2018

Yritin Eliaksen kanssa vaihtaa Tojotanrotteloon käsijarrun vaijerit. Mutta kun sain nostovivusta verisen runnun kaljuuni, lopetin yrittämisen.

Syyriassa kokeilivat lasten keuhkojen kestävyyttä myrkkykaasuilla, raukat al Assad ja Putin olivat myrkytysiskusta näin sopineet.

Ja YK sai jälleen taputtaa villakintaillaan!

En kyennyt katsomaan uutisia vaikka eivät kuulema pahimpia kuvia edes näyttäneet.
8.4.2018

Olisin käynyt elokuvissa, mutta eihän siitä mitään tullut. Rintakehää jäätää, ja kun ei voi kuin yksityisiinsä syitä rekisteröidä ja niitä edes yrittää käsittää, niin yhä enemmän vain kuuraan mieltä vetää. Silti pystypäin tässä on oltava. Se on työni ja velvollisuuteni. Tuskin koskaan loppuu rautaplootun tunkeminen selkärankaan.
9.4.2018

Areenan dokumenttiohjelman otsikko- ja alaotsikko kertovat jo paljon: Rotuopin kahdeksat kasvot/Suomessa steriloimislaki idiooteille ja imbesilleille. Vaikka kuinka vakavia kuuntelisin, niin nukahdan kertojaäänien tasaiseen pulputukseen. Unissa niiden sisältöjä pureksin. Nyt lompsutteli väljissä kumppareissaan kehitysvammainen Teuvo harmaiden verhojen välistä isoon saliin ja sanoi minulle "Dih". Muistin sitten aamulla, että olen kirjoittanut Teuvosta tarinan ja se piti etsiä, että onko kirjoitus vielä elossa, ja on se: http://kivaniemi07.blogspot.fi/2009/11/teuvo.html

Tojotaan korjaamolla jarruvaijerit. Ei se pihamaan jäisellä tantereella selällään auton alla maaten olisi omistamillani työkaluilla onnistunutkaan. 120 euroa siihen meni, että sen verran olisin omin  kourin murjoen säästänyt.
10.4.2018

Tojotan viimeinen katsastuspv. Tiesin vian nokka-akselin magnetoventtiilin "haistimessa", mutta kun en osaa saanut ajoissa tilatuksi, piti auto sen takia pompauttaa. Kuluja siitäkin.

Sunnuntain Hesarissa haastattelivat köyhää miestä joka väitti pahimpina päivinään kyykistyvänsä huoneensa nurkkiin häpeämään. Digiversiossa jutun jäljille tippui puolentoistasadan kommentin rimpsu joissa joukossa ne tavanomaiset vähättelijänsä. Pari sanaa lausahdin itsekin asiassa pysyen.
11.4.2018

Äetin kanssa Unimäessä päivä. Aamulla hankikanto, tulomatkasta upotti. Lämmitettiin uunia, juotiin eväsleipäkahvit aitanrappusilla. Aurinko paistoi koko pvn. Murheenpurkua mennen tullen.

Tuli karhukirje: HS jäänyt maksamati.
12.4.2018

Eikä se Tojotan osa sattunut vieläkään oikea! Sumuvaloa yritin toimivaksi korjata, mutta taitaa olla katkaisijan piirikortti sipannut. Ja paljonkohan se maksaa! Se on korjauskehotukseen myös merkattu.

Jos oikein tekisi hävittäisi autonsa pois, mutta... Ja sitten paljon selityksiä perään, että miksi ei!
13.4.2018

Syyrian julmuuksien taustoittamana Hesarin Heikki Aittokoski kirjoitti FB:n seinälleen:

"Päivän irrallinen ajatus: Yhdysvaltain presidentti käytti erisnimen kaltaista substantiivia Kaasutappajaeläin (Gas Killing Animal), mutta maailma on sellaisessa asennossa, ettei sanavalinta oikeastaan ihmetytä ketään."

Aikani harkittua laadin kommentin siihen:

Jos ihminen ulkoistaa (määrittää) itsensä joksikin muuksi (paremmaksi/ylevämmäksi) kuin eläimeksi, ei muita eläimiä pidä Syyriassa tapahtuviin, pöyristyttävän raakalaismaisiin tekoihin sotkea edes vertauskuvin. Eläimet eivät koskaan yllä meidän tekostemme tasolle. Emme me ole lajina kyenneet tyytymään vain ruuaksemme itsemme ja toisten eläinlajien hyödyntämiseen, tai että olisimme myöntyneet olemaan itse potentiaalista ruokaa. 

Kannibalismi on saatu kitkettyä melkein kokonaan lajimme käyttäytymiskirjosta pois. Sen säilyminen yhtenä hengissä pysymisen keinona olisi kuitenkin saattanut olla tuhat kertaa lempeämpi tapa jatkaa elämää maapallolla (omaa ja muiden lajien) kuin erinomaisen suuriksi kasvaneiden aivojemme typerryttävän mielikuvitukselliset keksinnöt tappamis- ja kidutusvälineiden kehityksessä muista, kyltymättömään ahneuteen perustuvista, kaiken tuhoamiseen päätyvistä keinoistamme puhumattakaan.

Akuutista Syyrian myrkkykaasuiskusta historiaan verrattuna pahinta ei tee sen hirvittävyys avuttomia kohtaan, onhan jo atomipommit, Vietnamin napalmit, venkileirien saaristot ja kaasutusuunit koettu. Pahimmaksi sen tekee lakien ja sopimusten kynnettömyys ja YK:n villakintasrooli jossa yksi sen jäsenistä saa käännellä järjestöä ja sen roolia karkeaksi hiekoitetun pyövelinrukkasensa sisällä miten tahtoo! Tämän tien päätepiste tulee todella olemaan uhkausten mukaisesti se, että ydinasetta jälleen tullaan käyttämään, ja pian! 

Minun uskoni ihmiseen ja ihmisyyteen, jos sitä koskaan on ollutkaan jo lapsena luettujen tosikauhukertomusten (sota- ym. historian-)jälkeen on tällä hetkellä pyöreä nolla.
14.4.2018

Miksi Syyrian lapset eivät voi asettua pelleilykuviin saunapuhtain hiuksin! Miksi heidän päitään myrkyin ja pommein voidellaan!! Ja miten niillä kuvilla maailman media onkaan jälleen jo 7 vuotta mässäillyt ja kirstuihinsa kolikot niistäkin nyhtänyt.
                                                        ( G n. 7 vuotta sitten)
15.4.2018

Ranska, Britannia ja USA lähettivät pommiterveiset Syyrian myrkkytehtaisiin. Sota tulee silti jatkumaan, lupaavat kaikki osapuolet.

Putin taas lupaa maailman suistuvan täyskaaokseen jos poskisuudelmaystäväänsä al Assadia ja hänen huviloidensa takapihoja, joilla myrkkykeittimet porajavat, edelleen pommitetaan.

Putinin uhkaukset tekee kammottaviksi se, että koska hänen henkilöhistoriansa kertoo, kuinka hän toimi jo nuorena nurkkaan ahdistettuna kuin rotta.

Kuinka ydinasein varustettu rotta sitten toimii, niin useammalla kai mielikuvitus loihtii näkyviin sen pahimman skenaarion.

Aseet eivät ole vaienneet lainkaan vuoden 1945 jälkeen vaikka siihen on pyritty. Mutta miten olisivatkaan, kun jo rauhanturvaajat, yksityiset miehet ja naiset konttorihenkilökuntia myöten on aivan ensiksi koulutettu tappamaan. Ja kun on sitten lähetetty asemapaikkoihinsa, heidät on vyötetty aseilla hampaisiin asti ja luvattu, että saa tappaa.

keskiviikko 4. huhtikuuta 2018

Sipaisuja

28.3.2018

Kohta taas ristejä Getsemanelle raahataan.

Ihmisen mielikuvitusta ei ole rajoilla rasitettu, mutta kun se jollekin polulle ohjautuu niin perääntymisestä ei puhettakaan. Valheen ja vilpin pyöreillä kivillä reunustettu Getsemanen tarinapolku on vain yksi niistä. Millaiset rokat lie tietöihin aikoinaan komennettu, mutta Anteron kapinahenkeä niissä ei ole ollut yhden hännänheilautuksen vertaa.

Elvis ja Jeesus, ei isoa eroa myytin synnyssä eikä sen hengissä pitämisessä.

29.3.2018

Kuuntelen Edith Biafia, kuinka tummat värinät hän chansoneihinsa saa ladatuksikaan. Ei onnistuisi jos ei olisi kokenut, mitä kipu on.

Murheen tuulikellot chansoneita säestää meidänkin kuistilla. Unessa pieni vauva ilkosillaan laakealla posliinilautasella. Koetin sanoa valkoisissaan hohtavalle hoitajalle, että käärii tuon pikkuisen lämpimiin, mutta vastaus oli, että "sikkiö on kuallu".
30.3.2018

Ammoin jo vainajoituneet ajattelijat ovat tiivistäneet kaiken, mitä ihmisluonteilla pönkitetystä maailmastamme ja päidemme sisällöstä tarvitsee. Tilalle on rakennettu ihmistä syrjemmälle tyrkkivää tekniikkaa, mutta kirjoitapa rosteriasussaan kolistelevasta robotista miete.

Mitä lausuisikaan Sokrates koeputkesta jossa puolivalmis ihmisalkio kelluu ja jonka kehittymistä tekoäly vahtii?

Tukaloittaa oloa, kun Äetiin koskee. G itkeskellen nukkumaan.
31.3.2018

Etsin valokuvista eilisiä, onnellisia hetkiä ja aurinkoa. Niitä on.

Luen päivän lehdestä raporttia vankileirien saaristoista pakoon yrittävistä. Nyt portinvartijavaltiotkin ovat alistuneet isompiensa käskyläisiksi, kapoiksi joiden virkojen luultiin jääneen Puolassakin historiaan.

Yhä edelleen suuren karhun turkkia tyydytään karhitsemaan tehottomilla diblomaattien karkotuksilla. Sitä paitsi prosessissahan vaihdetaan vain kellastuneet pahvit kirkkaampiin.

Amhat Elzujev sanoo: "En ole vielä sitä paikkaa nähnyt, jossa tsetseeniä rakastetaan."

Toisessa raportissa suomalainen, koulutettu työnhakija kertoo: "Kun työhakemuksen allekirjoittaa Hagert, työnhaku tyssää siihen, edes haastatteluun ei kutsuta."

Eräänä lauantaina Napikselle olivat tulleet avustajineen kolme pyörätuoleihinsa iäkseen sidottua invalidia musiikkia kuuntelemaan. Kasvoillaan loisti ilo, johon ei lahosuojatut kasvot koskaan kuroudu. Kuulin, kun yksi terve(tai turve-)jalkainen rähisi daamilleen että miksi noita könttyröitä on tänne raahattu tilanviejäksi, perkele! Itse heilui niin humalassa, että väylänsä vei kymmeneltä tanssiparilta tilan.

Esimerkit läheltä ja kaukaa kertovat koruitta, millaisia me olemme, ihmisiksi itsemme korottaneet, ihmisyydestä erityisen tehneet, sillä retostelevat.
1.4.2018

Toiseksi vanhin tytär 36 v. Sen kunniaksi torstaina 1.4.1982 käryyteltiin Hessun ja Tapanin kanssa Kopos Onnin ostamat pikkuhoffnarit linja-autoaseman kahviossa. Sitten menin isän ja äidin luokse Simonsaloon, juotiin pullakahvit. Jotain vitsaili isä, äiti kasteli kukkimaan yltynyttä kiinanruusua ja aurinko paistoi isoista ikkunoista olohuoneeseen. Sonja istui lattialla Hulaa rapsuttelemassa, vaihdoin vaipat ja sanoin, lähetään kottiin, huomenna haetaan sisko Kuopijosta.

Niin ovat isä, äiti, Onni kuin Hessukin jo kuolleet. Launos Tapsaa näin vuosia sitten kivikorujensa myyntikojulla Kuopion torilla, mutta lieneekö enää elossa hänkään. Oli alkoholisti jonka juomaputket katkaisujaksoineen olisivat kenelle tahansa hengenvieviä. Onnin hautakivi on lähellä isäni ja äidin hautaa, Hessun mainen maja hajoaa jossakin Vantaan tai Keravan maihin mullattuna.

Niin elämä ajassa kulkee kuolema parhaana kaverinaan.

2.4.2018

"Monet paratiisirannat ovat saaneet muovikuorrutuksen ja vedessä lilluvat muovikääreet käyvät jo lomailijoidenkin hermoon."

Varmaankin ufojen eväistä nekin kääreet lienevät...
3.4.2018

Uutisissa näytettiin kahta valtionjohtaja-kansanmurhaajaa halailemassa toisiaan. Isänmaalliset fanfaarit soi, liput liehui, suupielistä sotaisten puheiden liukasteveri tursusi.

Lueskelin paljon siteeratun nobelistin Albert Schweizerin ajatelmia. Sai kahlata melkoiset matkat lauseittensa kansoittamilla sivulakeuksilla, ennen kuin vastaan löntysteli mietelmän, jossa vielä henki pihisi:

"Totuudella ei ole erityistä aikaa, jolloin se olisi lausuttava. Totuuden aika on nyt ja aina, ja sen tosin aika on totisesti silloin, kun se näyttää huonoimmin sopivan vallitseviin olosuhteisiin."

Pistäydyin sitten 1500-luvulla. Montaigne on ruilauttanut silloiseen sotesoppaan tällaisia mausteita:

"Filosofia käskee meitä pitämään kuoleman alati silmiemme edessä, ennakoimaan sitä etukäteen, ja antaa meille sen jälkeen säännöt ja varokeinot, jotta tämä ennakointi ja nämä ajatukset eivät haavoittaisi meitä. Samoin tekevät lääkärit, kun he syöksevät meidät sairauksiin saadakseen tilaisuuden käyttää rohtojaan ja taitojaan!"