Muanantae.
En päässyt lähtemään Unimäkeen. Tojotan näyttö katsastussonnille, ja ensin tietenkin se hemmetin nokka-akselin asentotunnistimen vaihto (113 €!). Sumuvalon sain korjatuksi. Vika oli peräkärrynvalojen pistokkeessa. Nyt eivät hytässäkään vikavalot hehku! Etuakselin "koiranluun" vaihdoin jo viime vkolla.
Sitten meni muita asioita juoksennellessa iltapv enkä pimeällä viitsinyt suoriutua taipaleelle. Tulipahan katsottua Beck. Siinä ärsyttää se kauluri-parvekeukko viskilaseineen. Synkkiä murhajuttuja tonkivan trillerin kevennykseksikin täysin epäonnistunut syrjäkuja. Ja sitten nämä wallanderien ja beckien iänikuiset naissuhdekommellusten toteutukset ovat tyhjänaikaista juonimateriaalin tuhlausta. Ei luonnollisia, on ehkä lähelle osuvin arvio.
17.4.2018
P oli aamulla yök-taudissa, jäi kotiin. Laitoin lähtiessä Wilmaan opelle viestin. Kävin kaupassa. Jätin auton Tikkasenpurolle. Tavarat tulivat mukavasti pulkassa ja Vinha omin karvaisin tassuin tupsutteli. Sitä hanki kesti, sitten rupesikin vettä satamaan.
8 koivua kurnutin nurin. Suuntasin niiden kaadot tulvavetisen raviojan ylitse tielle. Pätkin mahlaa jo tirsuvat valkeat rungot pientareelle. Niissä oli muutama sydämeltään tyvilaho joka hieman tyynnytteli puiden kaatamispakosta harmistumaan pyrkivää mieltäni.
Jäseniin käy taas äkikseltään lumihyyhmässä ponnistelu. Mutta mitäpä tuosta.
Lämmitin saunan, ja sehän se parasta täällä on. Vapaana kahleista remeltävästä Vinhastakin näkee mikä se elämässä tärkeintä on. Nyt sillä olisi taas juoksuaika. Mitenhän kävisi jos innokas koiras koira paikalle hiihtelisi...
18.4.2018
Pitkien iltojen vastapainoksi lyhyet aamut. Auringosta näkyi vasta violetinkirjava enneviiru Nurmeksen suunnalla eivätkä teeret vielä pulputtaneet. Eli klo on vasta ½5.
Heräämiseen vaikutti unen katkeamisen lisäksi oikean jalan ja vasemman olkapään pakotus.
Uessa teki mieli lukea ääneen Aapelin, eli ensin Savon Lehden ja sittemmin Savon Sanomien pakinoitisijana jo ennen sotia aloittaneen Simo Puupposen elämäkertaa (Jukka Parkkinen 2018). Myös kirjailijana hänet tunnettiin, ja yhä ainakin tiedetään jos kuka kirjallisuuden parissa vielä tänä pänä vehkeilee. Pikku Pietrain piha, Meidän herramme muurahaisia, Vinski ja Vinsetti, Siunattu hulluus...
Unessa kuuntelijaksi valikoitui ensin äiti, mutta jonkin aikaa hänelle luettuani muistin, että äiti on kuollut, ei hänelle kannate lukea. Sitten tulivat tarjolle pojat E, G ja P, mutta ne nukahtivat heti. Kävin unenmutkan jonon tarkistamassa, mutta vain yksi oli jaksanut paikalle koska tie jonotuspaikalle oli lumisohjoinen.
Henkilö, joka oli "jonottamassa" unenmutkassa "kellui" kohta isolla kännykän ruudulla joka oli kuin kirjatelineenä tyynyläjän päällä johon kirjani yleensä nojaa lukiessani. Mutta ei luettavana enää Puupposen elämäkerta ollut. Kirja oli kyllä paksu, punavalkokansinen. Käsiä särki sen pitely.
Luin tarinaa niin kauan, että unessakin nukahdin sen lukemiseen. Sitten heräsin, kävin ulkona ja rupesin muistiinmerkkaamaan äskeiset.
Sytytin hellaan tulet, keitin kahvit, laitoin puuron hautumaan. Hajamielisenä piirtelen ukonkuvia vihkooni kun tekstaamiselle ei enempää aiheita päästä irtoa.
Ruokailen nyt. Kuuntelen samalla uutiset. Siellä ei kummempia kerrota. Puen sitten työvaaterytkyt ylle ja kampean pihalle aurinkoon. Sahan ketju pitää muistaa viilata.
Iltasella myöhällä.
Työteliäs, aurinkoinen päivä takana. Kaikki kaatotuomion saaneet rungot on nurin, ehkä jos pari laitimmaista vielä nurjautan huomenna. Kaikkia en jaksanut pätkiä enkä tienvarteen nostella. Ojassa on nyt vettä vyöhön asti; putosin kaksi kertaa pölkynpätkä sylissä sinne, että mitattua tuli.
Saunoin jälleen. Pakottaa jäseniä. Otin puolikkaan Buranan. Nukahdan varmaan heti kun alan lukea.
19.4.2018
Niin se painuu mailleen jälleen tämäkin aurinkoinen pv. Olen saunonut ja nyt kellin ilkosillani omalla petillä. Vinha on vielä pihalla, silmänvalkuaisia vain väläytti kun kysäisin, tuletko sisälle.
Husqusta katkesi kesken päivän käynnistinjousi. Piti käydä kylällä. Oivan pajalta löytyi sopiva jousipakka, maksoi 13,50. Hain Soilalta varuilta Sthilin lainaan ja hyvä olikin, sillä seuraavaksi omastani irtosi pakoputki eikähän mulla ollut sopivia avaimia, että olisin voinut korjata. Kestänevätkö edes aukoa moneen kertaan tulisiksi kuumuneet kiinnitys-"pinna"-pultit.
Nyt on kuiten tienvarren koivut pölkkyinä pientareella. Niiden haloiksi särkeminen jää toiseen kertaan. Huomenna jos jaksaisi pihassa olevia pölkkypinoja pätkiä.
On lähdettävä Kniin viikonlopuksi. Pojat ovat pärjänneet hyvin, mutta senhän arvaa, että kun ei ole aikuisia valvomassa, niin pelivehkeet kuumina siellä käy. Niiden vaikutuksenalaista maailmanmenoa en hyvällä katso minä, vanha jäärä. Oikeassa on lastenpsykiatri Sinkkonen todetessaan, että lapsilta jää lapsuus kesken näiden älyvehkeiden ansiosta. Toisaalta kun miettii, niin onko lapset koskaan saaneet elää lapsuuksiaan niin kuin kuuluisi? Omakin pätkäistiin aikuisten toimesta jo hyvin varhain, eikä epäonninen elämä (osaamattomuus elää) ole lapsuuden menetyksiä ehtinyt paikata. Ontto kohta tunteiden kammiossa vain kumajaa kun hautaani sorrun.
Radiossa sanoivat, ettei kemiallisten aseiden tutkijaryhmä ole Duman myrkkyteloituksia päässyt katsomaan vieläkään. Venäjä ja Syyrian hallitus hidastavat prosessia tahallaan ja pian sekin tragedia hautautuu uusien pommitusten raunioihin.
20.4.2018
Tänne Kniin ajellessa soitin Heimosedälle. On ollut taas lähellä, että edellinen puhelu olisi ollut viimeinen. Pääsiäsisen aikoihin oli tullut uusi sydänkohtaus, mutta olivat saaneet vielä miehen käynnistettyä. Malmilla oli ollut ensin ja sitten Meilahdessa olivat laittaneet tahdistimen. Heimo laulaa lurautti kännykkään säkeistön "Syysyönä synkkänä synnyin" -laulusta. Vielä oli melodia ja laululahjat tallella. Koko tunnin matkan ajan juteltiin.
Äeti tuli äärettömän väsyneenä ja kiukkuisena töistään. Korvia kuumotti, mutta yritin olla hermostumatta. Komensin puolestani pojilta älylaitteet kaniin loppupäiväksi.
Harkimon kokoomuksesta eroamisesta jauhaneet uutisissa. Mokomankin tympeys! Meinaa Jungerin kanssa ostaa kihlat ja purjehtia häämatkalle uudella, poliittisen liikkeen optimistijollalla ja jonka toivon uppoavan jo satama-altaaseen. Toistensa suutelu näiltä miehiltä luulisi kyllä käyvän niin ovat heidän huulensa kuin palapelin osaset.., noh, ei ulkonän arvioinnissa ole mieltä kun asioita arvioidaan, se pitäisi aina muistaa vaikka kuinka olisi vastenmielisistä tyypeistä kyse. Ko. henkilöissähän julkisuuden kipeys on jokatapauksessa silmiinpistävimmin ärsyttävää ja asioiden hoito heidän agendallaan tulee vasta jossakin jälkirimpsussa, jos tulee.
Kuitenkin: Jos joitakin julkisuuden ihmisiä inhoan, niin Hjallis jakaa ykköspaikan Halla-ahon kanssa. Äänestäjiltä aikamoista arvostelukyvyn puutetta kun tällaisia, selkeästi julkisuutta itsensä julkisuuden vuoksi halajavia henkilöitä politiikkaan nostavat. Tuleeko historiantutkimus koskaan antamaan tämänkaltaisille "ilmiöille" suurtakaan arvoa muuten, kuin heidän harmien aiheuttaman työmäärän lisäyksenä ja ekstrana palkkioissa.
Hjalliksesta tulisi helposti pienimuotoinen kopio USA:n Trumpille ja Halla-ahosta Turkin Erdoganille jos valtaan ne päästettäisiin. Mikael Jungerille jos laittaisi punaisen nenän ja kalossit jalkaan niin pelleksi kävisi, mutta ei koskaan niin tärkeäksi ja aidoksi kuin oikea Pelle Hermanni oli. Parodiapelle korkeintaan.
Jungerin ja muidenkaan edellä mainittujen älykkyyttä tietyissä asioissa en epäile, mutta ei se kovin leveällä juotilla aivoissa sijaitse.
Mainittakoon, että itse teen ihmisarvioni enempi tunteella ja vaistolla kuin älykkyysosamäärällä: olen jäänyt geeneissä, kasvatuksessa ja koulutuksessa elelemään likemmäs alkukotimme perustaa, viidakkoa, jossa vain vaistot hallitisivat.
Kirjastosta varaukseni Rislakin "Mullistusten mies". Kerkeänköhän taas kertautuvien kevätkiireiden aikana enää kaikkia lukemaan. Neljä kirjaa on kesken nyt.
G:lla yökyläkaveri.
21.4.2018
Hesari lakkasi tulemasta kun en voinut maksaa tilausmaksua. Pienimpiä murheita elämässä semmoiset. Otsikot ja pari-kolme juttua siitä voi ilmaiseksi tavata netissä ja kirjastossahan se olisi ilmaista...
Korjasin Husqvarnan. Pinnapulttien mutterit aukesivat särkymättä akkukoneella. Oli palanut pieni reikä pultin juureen, mutta kun kiristin leveiden prikkojen kanssa mutterit paikoilleen, jäi rikkokohta niiden alle. Ja ei kun taas pelittää vanha saha. On 80-luvun ruotsalaista laatua.
Eliakselle kavereita yökylään. On ne isoja ukkoja jo Santeri ja Verneri.
Akkukäyttöisen kuulema tekevät tästä maapallosta, ja niin, että kaikki nämä "saavutetut" (joku sanoi jopa että ihmisen "ansaitsemat") edut säilyvät. Yksinkertainen laskutoimitus (koska minäkin sen osaisin) osoittaisi sellaiset haaveet harhaksi, mutta en jaksanut alkaa kinastelemaan koska jumalillakin on jo teknoäly ja siitä on propagoitu uusi uskonto eikä uskovaisten kanssa kinastelu toenna yhtään mittään.
Minun skenaariossani sadan vuoden päästä (jo!) jäljelleä olevasta ihmispopulaatiosta on muotoutunut älylaitteittensa kaltainen tunteeton olio joka ei enää linnunlaulusta ymmärrä mitään. Ja jokin sellainen ihme kuin vuodenkirron kääntyminen kevääksi on ammoisten esi-isien kehittelemää satua josta ei edes robottilapsille kannata tarinoida. Tämä tietenkin sillä edellytyksellä että maapallolla ylipäätään mikään enää jäljiltämme liikahtaa.
En silti tunnustaudu maailmanlopun ennustajaksi koska ennustuksilla ei ole koskaan mitään virkaa ollut.
Maailma ei lopu, mutta elämänmuodot jotka evoluution hitaassa kehityksessä ilman näitä häikäilemättömiä, radikaaleja ihmistoimia olisivat antaneet luultavasti paremmat mahdollisuudet erilaisten eliölajien monimuotoisuuden kirjoon ainutlaatuisena elonkehän ihmeenä, eivät enää koskaan ole mahdollsia. Teräs ja muovi, kulta, hopea ja kaikki muu kiiltävä, kova ja tunteeton materiaali jota vain ihminen osaa rakastaa ovat syrjäyttäneet ainutlaatuisen planeetan ihmeellisen tulevaisuuden.
Ei ketään harmittaisi yhtään jos ihmislaji olisi jäänyt kokonaan mutatoitumatta tämän järjestelmän tuhoajalajiksi.
Merkillinenhän tähän astinen ihmiskummajainenkin on. Ylipäätään se, että me olemme ja käsitämme olevamme, ja että osaamme sanoittaakin olemisemme, on merkillistä, mutta ei kehityksemme lakipiste olisi saanut olla se, että meistä tuli suuruudenhulluja, kaiken muun elollisen (ja toistemme) alistajia, kaiken olemassaolevan materian ja elämän tyranneja jolle ainoastaan minä itse on tärkein ja hyttyset vain ihomme kartalle nitistettävä harmillinen veripläntti.
Olen itsekin jakautunut jo niin moneksi ja kun ajattelen, kuinka nuita pieniä jälkeeni jää toteamaan olemisemme traagisen (tragikoomisen) elämänripauksen olemassaolon ja sen häviämisen maapallon miljardisesta olemassaolosta, niin kevät ja sen ennen uutta elämää tarkoittanut saapuminen alkaa vuosi vuodelta (sekin) kääntymään alkuperäistä tarkoitustaan vastaan. Masentaa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti