perjantai 25. joulukuuta 2015

Joulukuu 2015, 4 viikko

21 pv maanantai

Viime yönä kirjoitin ½3:een. Taivas kaatoi vettä ränneihin lorisemaan, lämpö huiteli kolmessa neljässä asteessa. Vitutti. Kirjastosta Henrik Tikkasen Henrikit. Gaius luki sitä kauan ja hartaasti, vai katseliko vain piirustukset? Henrikin vaimo Märta kirjoitti, millaista heidän avioliittonsa oli ja millainen mies alkoholisminsa kanssa. Henrikeissä ei tämä puoli miehen itsensä toimesta näy.

Millaiseksihan Puutarhuri minut kuvaisi, jos se pännänpyörittäjä olisi? Hellan ja nyrkin välissä kyyristellen se ei ainakaan sitä tarvitsisi tehdä.

A&Y lähettivät New Jerseystä joulupaketin jossa sen perän suklaata ja kambodzalainen vuosikalenteri. Amarith odottaa vauvaa niin eivät uskaltaneet lähteä lentomatkalle Suomeen joten näkemiset jäivät toiseen kertaan. Keskustelin äsken hänen kanssaan fb:ssa. Sanoi oksettavan jatkuvasti ja että mikään ei maistu miltään: "Suu puuta, kieli kenkänahkaa." Ei ole lunta sielläkään.


22 pv tiistai

Pojat joululaitumille. Välitodistusten keskiarvo piirua vaille ysit kaikilla. Gaiuksen todistus sanallisin arvioin, mutta siellä oikeassa laidassa ne ruksit olivat hänelläkin.

Eliaksen kanssa kirjastossa. Suomi sodan jälkeen-tietokirja oli tullut varaushyllyyn. E otti jonkun jalistarinan.

Tarumaaretille lähetin kahdenkympin lahjakortin ja näyttää siltä, että tili menee ennen joulua miinukselle, joten muut saavat minulta vain terveisiä joululahjoiksi.

Miksi siis ei vituttaisi edelleen?

23 pv keskiviikko

Lunta häpsi sentin verran, että valkea on mua.

Vähän apuna imuroin. Puutarhuri kireili siivoilujen takia.

Kirjoitin aamuviiteen. Kohta "mammuttini" rapamaha räjähtää.

24 pv torstai

Luja riita. Mummolaan kuitenkin iltapvllä. Klo 21 takaisin. Pojat saivat paremminvoivilta sukulaisiltaan lahjoja muutamat paketit. Ei siellä montaa rihkamajuttua ollut. Joku lahjakortti ja seteli. Tarpeellisia vaatteita, lautapeli ja Eliakselle Carl Barksin alkuperäiset Aku Ankka-kokoelmat. Kallein yhteinen lahja pojille oli tietokoneen kokoamispaketti. Minä sain langattomat kuulokkeet ja Kansankodin pimeämpi puoli-kirjan.

Lämmitin saunan vielä myöhällä. Makailin yksikseni lauteilla eikä päässäni onnellisia ajatuksia kiertänyt. Mietin käsikirjoitustani ja ylipäätään ihmispoloisten arjen kamaluutta. Ei joulu näkökykyyni kaihia tee. Näen jokaisen onnellisen kasvon takana miljoona itkevää. Sitä en voi kenellekään selittää. Ovat vihoissaan ne, joiden ilonpilaajaksi satun.

Heimosedälle olisi pitänyt soittaa, mutta pelkään kännykkälaskuja. Edellinen oli liian iso vaikka en paljon ole yhteyksiä pitänyt. Katkaisin kännykästä mobiilidatan juoksutuksen, ettei se ainakaan yllätyksiä aiheuta. Mitä helevattua sitä nettiyhteyksiä taskussaan raahaamaan! Nettiveikkaustilinkin pätkäisin pois kun siellä ei voi vitosta siirtää pelitilille. Kymppi on pienin ja se on liian suuri. Loppuipahan senkin harhaisen toiveen ylläpito.

Pojat rupesivat nukkumaan vasta puoliltaöin. Puutarhuri meni mitään puhumatta omaan sänkyynsä ja minä tänne omaan kömmänääni kirjoittamaan. Viime yönäkin rupesin nukkumaan vasta ½5. Tuntuu siltä, etten nytkään saa aiemmin unenpäästä kiinni.

Pojilla kuitenkin on joulumieli, ja koska Puutarhuri ei asioita ala syvällisemmin  miettimään, niin sekin pystyy olemaan kuin ei mitään riitoja olisi ollut olemassa. Eikä se kaipaa ihmistä kylkeensä kiinni. Minä kaipaisin, mutta mitäpä sen on väliä.

25 pv perjantai

Minulle joulunajan päivätkin ovat päiviä vain. Ihmisen nimeämiä, merkityksettömiä vaaleita rakosia kahden pimeän välissä.

Luin ja kirjoitin viime yönä ½3:een asti. Nukahdin peukalo kirjan välissä ja kun säpsähdin hereille, kirja putosi lattialle paukahtaen. Peukalo oli ihan puutunut.

Aamulla heräsin ensimmäisenä ja keitin riisipuuron. E rupesi kokoamaan tietokonetta ja sai sen Puutarhurin avustuksella kasaan iltapäivällä. Näytön ja keskusyksikön välinen johto puuttuu. Huomenna poikien setä tuopi sopivan. Näytöksi siirretään olohuoneen telkkari. Sitten ei ole mahdollista kuin netin kautta muutamaa kanavaa katsoa tai poikien ahtaassa huoneessa kytrötellen joskus jotain muutakin. Riittänee se. Enhän minäkään muuta tee kuin moitin tv-tarjonnan typeryyttä.

Maa on jälleen musta. Satoi reippaasti vettä. Illasta alkoi kylmetä. Olisin Unimäkeen mennyt välipäiviksi, mutta lähepä tästä, vanki mustan maan.

Nyt yöllä kirjoitan jälleen. Urakkaani kuuluu melkoista kappalejaon jäsentelyä ja aikajaksojen allakointia. Olin jo sekaisinkin välillä, että mikä periodi mihinkin kuuluu. Sitten hoksasin ruveta pitämään edessäni vihkoa, johon merkkaan lyijykynällä, missä olen menossa ja mitä sivujoukkoa seuraavaksi siirrän, ja minne. Kun osio on valmis, vetelen ruksit käytettyjen päälle ja aloitan uudet. Teen siis ihan oikeasti töitä, mutta ilman hyötymistä. Onko toivoakaan edes.

maanantai 21. joulukuuta 2015

Joulukuu 2015, viikonloppumerkintöjä

19 pv lauantai

Klo on 00.45. Lopetin juuri Deep Endin katsomisen. Tässä elokuvassa olivat käsikirjoittaja, ohjaaja, juoni ja näyttelijät löytäneet toisensa.

Lunta on satanut iltayöstä jonkin verran, mutta ei sitä yhteensäkään ole kuin vajaat 10 senttiä. Tämmöisiä ovat Pohjolan talvet nykyään.

Kun kepu pääsi niskan päälle viime vaaleissa, merkkasin muistiin ajatuksen, että nyt niitä kaivoksia aletaan repiä urakalla maankamaraan, patoaltaita rakennella ja risukoita tehtaisiin entistä vimmatummin puida, ja että liito-oravien ja kanalintujen soitimista ei tarvitse välittää jos alueella sijaitsee kelvollisia turvesoita tai hakkuulle otollisia vanhoja metsiä.

Se, mitä pelkään, on siis alkanut. Liito-oravista aloittivat; uudenvuoden alusta niiden pesintä- ja asuinalueiden "suojelu" on vapaaehtoista.

Biohuumakin on käsinkosketeltava. Turvetta halutaan jyrsittäväksi yhä monimuotoisempaan käyttöön; turpeen alkukasvusto, laajasukuinen ja hiilinieluna taajaan esiintyvä rahkasammal kelpaa pian muovin korvaajaksi. Talvivaaran kaivoksen alasajostakaan ei oe enää puhetta pitäneet sen enempää luonnon"suojelijat" kuin paikalliset elävätkään. Aivan hirveänjärjetön oli sekin eilinen uutinen kun maatalousministeri, kepulainen Kimmo Tiilikainen uutisissa vakuutteli, että Vuotoksen jo korkeimman oikeuden lopullisen päätöksen saanut allassuunnitelma kouritaan vaikka väkisin pöydälle! Perusteet tälle perkeleelliselle suunnitelmalle on mietitty Hotelli Pohjanhovin kabineteissa käydyissä salaisissa neuvotteluissa Kemijoki Oy:n lobbareiden ja kepulaispoliitikkojen yhteistuumin; siltä se haisee tänne saakka.

On siinä kaikki kivet ja kannot käännetty ennen kuin keksittiin, että Rovaniemen kaupungin tulvasuojeluhan on elintärkeä toimenpide vaikka niin valtava suurtulva onkin laskettu tapahtuvaksi vain 250 vuoden välein. Jos sittenkään. Muualla Euroopassa tällaisiin varotoimenpiteisiin voidaan ryhtyä kovasti empien, jos suurtulvien on laskettu sattuvan 100 vuoden välein. Lähiaikoina, jos kepu vallassa pysyy vaikkapa demareidenkin keralla ja avulla, niin joku toinen tiilikainen kääntää kiven, jonka alle on haudattu Kollajan allashanke.

Missä vihreäliike ja sen väreillä rötvätty puolue piileskelee? Ei sitä ole. Vihreiksi itsensä valehtelevienkin kun pitää saada maitolitransa ja pullapussinsa hakemiseksi volvoilla ympäripyöreästi aukiolevien kauppojen  etuovien eteen. Ehkä kaupasta eksyy ostoskoriin yksi kasvihuoneessa kovalla energiankulutuksella kasvatettu tomaatti ja muoviin kääritty rucola-salaattipehkokin, kas kun tuli niin hiuko koko iltayön twitteriin markkinavoimien ja kokoomuksen edustajien kanssa twiittaillessa...

Illalla

Tällä kertaa sattui kaupassa minulle tuntematon musta mies jonoon taakseni. Laskin hänet eteeni koska sillä ei ollut kuin yksi saippuapullo ostettavana. Ei kyllä minullaan ollut kuin riisipuuroa varten punainen maito, sämpyläjauhopussi ja kolme hiivapakettia korissa. Mutta sain eleestäni aiheen ruveta puhuttamaan miestä. Kongolainen hän oli ja vuoden asustanut Suomessa. Suomen puhuminen oli kankeaa, mutta ymmärrettävää. Ranska ja swahili olisivat olleeet luontevampia hänelle.

Paulus kaverinsa synttäreillä, ja sitten G myöhemmin toisessa suunnassa. Se on aikamoinen määrä rahaa, aikaa ja huolehtimistunteja vuodessa näidenkin juhlien huomioiminen. Ja sitten kestitsemisten järjestäminen, kun se omien muksujen kohdalle sattuu. Sosiaalisella kanssakäymisellä on tänä päivänä liian raskas hintalappu.

20 pv sunnuntai

2 astetta lämmintä, vesisade. Synkkää ja ikävää jos sen siltä kantilta ottaa. Aloitin poikien kanssa lumilinnan rakentamisen, mutta taitaa sulaa sitä mukaa pois. Lumiharkkojen muotteina käytettiin muovisia muuttolaatikoita kun ruvettiin muuraamaan lumilinnalle seiniä. Pahasti alkutekijöihinsä se jäi tuonkin turhan työn tekeminen. Tulipahan kuitenkin  hiki tällekin päivälle.

Hesarissa näyttävä "Suuri köyhyyskeskustelu"-otsikko. Oliko artikkelissa sitten siinä mitään uutta, jota en jo tietäisi? Ei uudenkulman vivahdettakaan. Ainoa, että aineistoa varten kerätty otanta oli runsaampi kuin tavallisissa tutkimuksissa ja gallubeissa. Yhtään uloketta ei toimittajat olleet rakentaneet köyhyyttä tutkineiden yliopistomiesten ja -naisten aineistoihin joista samat asiat kyllä ovat käyneet selville jo kauan aikaa. HS omi juttuidean sen kiinnostavuuden vuoksi itselleen. Oli siihen oheen liitetty maininta, että tutkijat saavat lehteen tulleesta kymmenestätuhannesta vastauksesta pitkäksi aikaa tongittavaa, mutta ei se jo olemasaolevia aineistoja korvaa. Nettilehteen oli heti uutisen jälkirimpsuksi ilmestynyt kommentteja lopun kolmesataa ja niistäkin saa kuvan siitä, millaisia aatoksia kansalaiset aivoihinsa ovat köyhyydestä varastoineet.

Toisaalla kolumnissaan Päivi Anttikoski (Konttiaski) kirjoittaa turvakotien olevan jo valmiiksi joulua varten täyteen buukattuja. Mitähän sekin yhteiskunnastamme, sen jäsenistä ja eritotenkin henkisestä köyhyydestä ja suhtautumisesta heikompiinsa kertoo?

Luin ajatuksen kanssa myös kirjallisuuden nobelistin, valkovenäläisen Svetlana Aleksijevitsin haastattelun eikä hän kovin hyvää kuvaa sen perän valtioiden toimista haastatteluissa eikä kirjoissaan tarjoile.

Kirjoittamista olen itsekin edelleen opetellut; vuosikymmeniä jo, ja yhä tässä pisteessä tökötän!

Englanninkielikurssin kuuntelua olen aloitelut Ylen opetusohjelmien avulla. Tarttuu, ei tartu, tarttuu... Mikä kohta aivoissaan täytyisi saada heräämään, että kielten opiskelu ihan oikeasti onnistuisi? Sellaisten henkilöiden, joille kielet ovat olleet helppoja omaksua, tai että ainakin ovat vaikeuksienkin kautta onnistuneet siinä, lienee mahdoton tajuta, millaisessa siirappipuurossa minäkin englanninkielessä möngin. Sitä on mahdotonta edes selittää. Yksinkertaisesti jotain kieltenoppimiselle tärkeää on jo kohdussa olon aikana jäänyt vaille. Tai sitten romahdus on tapahtunut siinä vaiheessa, kun kaikki muukin oppimiseen tarvittava innostus muutamien ilkeiden ihmisten toimesta romutettiin.

Kirjoittamisen kanssa olen tehnyt totista työtä jo kauan. Nollilta läksin siinäkin. Olisinpa älynnyt ottaa samaan aikaan sen rinnalle myös englannin, niin ehkä osaisin sanoa jo sujuvasti good morning.

perjantai 18. joulukuuta 2015

Joulukuu 2015, 3 viikko

14 pv maanantai

Hain kirjastosta Juha Valsteen Ihmislajin synnyn ja Iiro Viinasen Vaaran vuodet. Ihan kuin minulla ei olisi nuita kirjoja selälläänlevällään jo kylliksi! Aivo-orgasmeja niiden lukeminen aiheuttaa addiktioon saakka. Lie hyvinkin vaarallista ja kohta minut köijätään navetan karsinaan mutisemaan villakintaaseen.

Tyrkin lukemiani kirjoja poikienkin näkysälle ja kyllä ne niitä availevat ja selailevat. Pauluskin tuossa lehteili Valsteen kirjaa ja löysi sieltä havainnepiirroksia entisistä naapureistamme neandertalilaisista, taisi vähän lukaistakin.

Leipomisia, laittelemisia.

Lämmittelin seitikeiton tähteitä. Elias teki ruisleivänkannikoista leipäressua. Itse aloitin paastontapaisen. Kun toiset aloittavat joulusyömingit ja isiltä loppuu vyö kuten  äsken Juice radiossa rallatteli, ajattelin tehdä päin vastoin, vastarannan kiiski kun olen. Muutenkin kiäntää rapamahaa nurin tämä ylensyönnin kuukausi.

Kävelylenkeillä polvet oireilevat. Vasemman kämmenen kalvokutistumatkin aiheuttavat toisinaan kipua; ovat kasvattaneet melkoiset möykyt jo, ja sitten nämä saakelin olkapäät. Viime yönä koski ihan vitusti.

Luin vuoden 1918 keskitysleirien "diettiruokavaliosta" muutamat jutut. Esimerkiksi: leipää 100 gr, voita 25 gr, kalliokalaa 150 gr, tuoretta kalliokalaa 200 gr, eläinrasvaa 30 gr, jauhoja 50 gr=1544 kcal. Voisin varmaan pariksi kuukautta heretä kokeilemaan. Vedestä ei ollut mainintaa, mutta aiemmin olen lukenut muualta, että sekin on ollut säännösteltyä, saastuneista kaivoista kannettua. Mutta mitä on "kalliokala"?

Iiro Viinasen päiväkirjakirjasta luin jo, kuinka 1990-luvun alun lama alkaa kaatua vastuussaolevien päälle ja kuinka epäsopu heidän joukoissaan ihmetyttää nyt, että kuinka ne sen aikakauden ylitse kykenivät kömpimään. Yhteiskuntasopimuksesta silloinkin on ollut vääntöä.

Pitäisi lukea rinnan Erkki Tuomiojan päiväkirjoja samalta ajalta; ne luin aiemmin jo. Paavi Lipposen muisteluja en lue jos ei mikään siihen pakota: Kankeaa ja itsekehuista kieltä kuten mies fyysisestikin.

Viinanen on vähän kuin puolustuskannalla koko ajan, Tuomiojan tyyli on selostavaa, mutta äkäisiä piikkejä sisältäviä merkintöjä. Vittuilee se Viinanenkin. Maurille (Pekkarinen), Kanervalle ja Ilaskivelle varsinkin. Eikä voi sietää Kimmo Sasia. Pertti Salolainenkin esittäytyy IV:n katsannossa vähän löperönä tyyppinä. Esko Ahon ja Manun kanssa se tulee toimeen ehkä parhaiten. Tai ne hänen.

15 pv tiistai

Pakkasta 8 astetta. Tuuli puhaltelee vinhasti. Kävelin aamulla aika lenkin G:n koululle saattelun jälkeen. Joelta on siipirikkojoutsen kyennyt lentoon. Vamma vissiin korjaantui viime talven ja -kesän aikana ja lintu pääsi muuttamaan. Taisivat ne kevätjoutsenet sitä kyllä syrjiä, mutta jospa kelpasi nyt syksyllä parveen. Tai sitten se joutui susien syötiksi niitä kun täällä vilisee jokaisen kadun ristauksessa niin, että joka aamu varoitan poikiakin kun koulutielle lähtevät.

Gaiuksen joulujuhla illalla. Ison salin katsomo täynnä yleisöä. Koulu tarjosi glögiä, karkkeja ja pipareita. Muutamien vanhempien kanssa juttelin. G:n opettaja tapansa mukaan ylisti opetettaviaan, mutta kyllä hänelle onkin sattunut varsin mallikas luokka.

Tänään pottumuusia ja Puutarhurin eilenillalla pyörittelemiä lihapullia. Unimäessä kasvaneista potuista tulee ilmava, pehmeä muusi.

Luin Jaakko Kokki Kolmosen elämästä sirpaletietoa, että hän on käynyt syntymässä Juankoskella.

Tänä iltana kuuntelin Hannu Taanilan haastattelun. Hänen vastauksensa toimittajan esittämiin kysymyksiin olivat yhtä taajoin, verbaalisin lausein rakenneltuja kuin aikanaan radio-ohjelmansakin puhe-esseet. Eipä ole enää sellaisia radiopersoonia olemassa. Ainakaan Suomessa. Jotenkin tuntuu, että toimittajilta puuttuu kaikenlainen kunnianhimo tekivätpä ne mitä ohjelmia hyvänsä.

Yhtä saatanan putousta koko touhu. Nimensä mukaisesti. Lehtien toimituksissa myös.

16 pv keskiviikko

G jäi kotiin, on kurkku kipeä ja yskä, mutta ei kuumetta. Kaupungintalolla sikainfulenssaa työntekijöissä. Kohta kai se käväisee ohtoo kopasemassa meilläkin. Sitten olla rötjötetään petinpohjalla kaikki. Ei ole tullut rokotuksiin haksahdettua.

Gaius kirjoitteli vanhalla Brotherillani jotain tarinaa, mutta koska siinä on värinauha kuivunut, niin otti pikkuläppärin ja jatkoi sillä. Piti tulostaa teos ja antaa rei´ittäjä, jotta saa muiden monisteiden mukaan sen sitoa. Ihan looginen ja kieliopillisesti oikein rakennettu tiivis tarina "Trix Tohtorista" ja hänen laboratoriossaan kehittelemästä aineesta, jota syötyään ihminen haisee pahalle. G on vasta 8 v.

Kävin varaamassa lääkärille ajan. Vasemman kämmenen kalvokutistumia täytyy tarjota poisjyystettäväksi.

Koetin lähettää KS:n susi"keskusteluun" kirjoituksen, mutta se ei onnistunut. Vein sen sitten muistitikulla toimitukseen uutispiällikölle joka imi kirjoituksen koneelleen. On aika taas tökätä siihenkin kusiaispesään kun jutut eivät kuin kiihtyvät tuon mitättömän "peto-ongelman" ympärillä. Samaan aikaan älykännyköitä räpläävät autokusikit telovat suojateitä ylittäviä vanhuksia ja lapsia. Eilenkin pikkurillin mittainen maininta sisäsivun pimeimmässä laidassa 78-vuotiaasta mummusta jonka luut nuori mies autonsa teräksellä Lönrotinkadun asvaltille murusteli. Samaan lehteen palstatilaa oli verisen kuvituskuvan kanssa annettu susista ja niiden aiheuttamista taloudellisista menetyksistä puolen sivun verran.

Kaupassa puhutin Nigerialaista. En hänen nimeään osaa kirjoittaa joten kutsun vain lähtömaansa mukaan. Hän oli ostanut uuden repun tarjouskorista ja taateleita, appelsiineja, mehupurkin ja vaalean leivän; hinnoista puhuttiin. Sanoi, että nyt hyvä, raha vähä, ehkä riittää, kuukausloppu paha. Taputin olalle: Ei ole tuntematon asia minullekaan. Hän ei vielä hallitse täysin kieltä, mutta ne asiat joita tarvitsee, kykenee hoitamaan. Nuori, pyöreäkasvoinen mies, nenässä kookas rupipatti.

Tekivät sitten sen ne yläpään markkinahengen lävitsesyövyttämät päättäjämme, että vapauttivat kauppojen aukioloajat. Ja tämän kansanko pitäisi osallistua ilmastotalkoisiin! Nurinkurista ajattelua jos ajattelua lainkaan. Monella ei ole varaa käydä aina päivälläkään kaupassa saatika sitten yöllä.

17 pv torstai

Klo on 4. Heräsin uneen, jossa Iekkilän Sulo-vainaa vingersi polkupyörällä ja oli menossa johonkin metsämökkiin. Juoksin sen perään, että kätellään nyt kun pitkästä aikaa nähhään. Samaan tapaan kuin eläissäänkin se katseli muualle kun tökkäsi veltosti hikistä kouraansa ja kääntyi sanaa sanomatta pois päin. Joku sarkahousuinen ukonkuhja rotjotti mökin laholla kuistilla samassa unenkuvassa. Kohta poljin itse siitä kohtauksesta pois päin ja käännyin pellon laidalta merenrantapolulle joka päättyi kallioiden väliin nousseeseen tulvaveteen. Jotain haikeutta oli kaikissa unennäkymissä.

Laitoin uuniin puuron hautumaan. Kerkeää ennen kuin pojat heräilevät.

Pakkasta 16 astetta.

KS:ssa tänään kirjoitukseni liikennekuolemiin ja susiin liittyen.

Eilen tuli Kouvolan kaukolaina Väinö Mentusta. Jäsentelmättömästi ja ammattitaidottomasti tehty omakustanne. Minullekin tuttuja asioita ja henkilöitä (mm. Karsikkosalon Vihtori mutjautteluineen) sinne on kirjoittaja kerännyt, mutta ei se mikään elämäkerta edes löyhässä mielessä ole. Harmi. Olisi pitänyt Mentun lähipiiriin sattua taitavampi kynäniekka joka olisi kyennyt kunnollisen henkilökuvan tuosta papista laatimaan. Jos teosta olisi vähänkin mainostettu, lukijoita olisi löytynyt eri puolilta maata tuhansia joten kustannusliikkeellekin kannattava homma. Tietenkin tekijällä olisi pitänyt olla myös aikaa ja rahaa kaivella kohteensa elämänvaiheita kirjansa sivuille.

Kävin digikuvassa teetättämässä muutamat kuvat jotka lähetin joulukortin kera Vanhaherra Aallolle Korialle. Hänet tapasin toissakesäisellä pyöräretkelläni. Vaatimattomat 96 vuotta hänellä nyt ikää.

Kuvantekoreissulta tullessa toin maidot. Painavia kantaa käsissä. Reppua en opi harteillani kannattelemaan, isän peruja, ei sekään repusta tykännyt. Lie saanut Rukajärven reissulla tarpeeksensa niistä.

Uunia ja takkaa piti lämmittää vaikka pakkanen laantui aamuisesta. Leivoin sitten helpot, rukiiset arinaleipäset nyt illalla.

Iiro Viinanen se vain päiväkirjojensa mukaan kerkeää 1990-luvun laman koukeroissakin Ylläkselle hiihtelemään ja alituisiin jänis-, fasaani ja hirvijahteihin. Mistä ne herrat saavat luvat eripuolilla tapahtuviin metsästysretkiinsä? Kuka ne reissut kustantaa? Epäilys herää, sillä usein on mukana yritysjohtajia jne.? Arjen korruptio- ja lobbausreissujako?

Yhä enemmän alan tajuta filosofien sanoman kuinka elämä on pelkkää mielikuvitusta. Mitään tällaista, minkä me nyt havainnoimme ja totuudeksi mielikuvittelemme, ei olisi olemassa ilman ihmisen mielikuvitusta. Totta on ainoastaan ihmisen aivot. Vai ovatko nekään?

Joku päivähän tämä kaikki joka tapauksessa sanoo poks!

Nyt illasta kävin viemässä kirjoja pois. Sieltä kävellessäni hain kaupan tarjouksesta 2 parikiloista lohta ja 3 pkt kahvia. K kassalla. Lohiruuista muutama sana.


18 pv perjantai

Eilisen KS:n kirjoitukseeni kaksi kommenttia. Toinen maltillisesti  kiittävä, toinen kamalan vihaisena laadittu; puuskutus kuului.

Siivosin lohet ulkona lumisen vaihtokompostinkannen päällä. Koskaan en fileoi ruotoja puolikkaista pois, katkon vain päät ja pyrstöt kompostiin. Lohenlintit suolasin pesun ja sanomalehden päällä kuivattelun jälkeen kevyesti, käärin voipaperiin ja laitoin pakastimeen. Siinä jouluksi syömistä jotka maksoivat yhteensä 16 euroa. Kinkkua tai kalkkunaa ei meillä harrasteta eivätkä syömiset ole joulunakaan arkilaitteluita kummempia.

Erään lukemani sosiaalibarometrin mukaan köyhäksi katsotaan sellainen yhden lapsen yksihuoltajaperhe, jonka bruttoansiot kuukaudessa ovat 1600 euroa.

Entä kun ajatellaan ko. barometrin valossa 5 henkistä lapsiperhettä (2 aikuista ja kolme kouluikäista lasta), jonka yhteenlasketut kaikki tulot (br.) mukaanluettuna lapsilisät ovat 3832 euroa. Millä tavalla ja millaisella nimikkeellä heidän yhteiskunnallinen asemansa sille käyrälle merkataan?

Jaetaanko tulot kahdella=1916 euroa jolloin perheen tulot ylittävät köyhyysrajan 316:lla? Entä otetaanko näissä laskelmissa huomioon yhdelle muualla asuvalle alaikäiselle lapselle maksettavat elatustuet jolloin päästään lähemmäksi 1600 euroa? Entä elätetäänkö jakojäännös pöydältä tippuvilla murusilla jos ei hänen kulujaan osata laskelmiin pilkuttaa?

Miinustetaanko itse tuloihin ynnäämäni lapsilisät pois bruttotuloista jolloin köyhyysraja alittuu selkeästi?

Joka tapauksessa edellä mainituilla laskentatavoilla viisihenkinen perhe ei pääse edes asumistuen piiriin vaikka juuri asuminen lainanlyhennyksineen, vakuutusmaksuineen, kiinteistöveroineen, tontinvuokrineen, kiinteistön huoltokuluineen sekä sähkö- ja vesimaksuineen vie tuloista yli puolet jolloin ruokaan, vaatetukseen, koulunkäyntiin, sairauskuluihin, harrastuksiin jne. jää n. 1800 euroa.

1800 euroa kun jaetaan viidellä, arkipäivän käyttöön jää 360 euroa/hlö/kk. Eikä kokonaistuloista ole miinustettu edes veroja joiden osuus on 778 euroa. Kun se vähennetään tuosta 1800 eurosta pienenee puhdas jaettava 1022 euroon eli käteen jää nettona kullekin 204 euroa eli päivää kohden 6 euroa 80 senttiä.

Entä yllätysmenot joita aina tulee, millä ne katetaan?

Mikäs se olikaan se lööppi, jossa kysyttiin, "Pärjäisitkö Sinä tällä 9 euroa 80 senttiä maksavalla ruoka-annoksella päiväsi?" Kuvituskuvana taisi olla jauhelihapullia, muusia ja jotain vihreää lautasen reunalla. Oliko esillä leipäpalaa ja maitolasiakaan edes?

Tätä tässä pähkäilin kun tulee kuulema taas joulu ja ovat niin kovasti kirjoitelleet siitäkin, ettei kaikilla lapsiperheillä ole varaa joululahjoihin, ja että mitä siitä sitten seuraa...

Eduskunnan pitkiin aikoihin pöljimmän puheenvuoron käytti edustaja Teuvo Hakkarainen (ps). Samaan on yltänyt hänen puoluetoverinsa Pentti Oinonen aikaisemmin koira puolisoksi-puheellaan. Selkäpiitäni hyytää näiden jellukoiden esiintymiset kun ei niitä voi satiirinakaan käsitellä. Ei edes huonona pieruhuumorina.

Kirjastosta viesti kirjasta Suomi sodan jälkeen. Käppäilin hakemassa. Lumituiskut saapuivat maisemaan. Yksi aste pakkasta. Otin samalla kassin täyteen maitoa ja piimää. K jälleen kassalla. Nyt muutama sana joulunvietosta.

Kotona kylässä puolikas armeijanosasto poikien kavereita. Tuo porukka jos jääkaapille hipsii, niin... monasti ne sen tekevätkin ja sitten on verta ilmassa kun siitä sanoo.

maanantai 14. joulukuuta 2015

Joulukuu 2015, viikonloppumerkintöjä

12 pv lauantai

Tasaista nollakeliä. Ei tipu ei lirise.

Seitikeiton keitin. Lipsin porkkanaakin mukaan.

Sain käsiini uusimman Tietofinlandian voittaneen teoksen Kansakunnan pimeämpi puoli (Tapio Tamminen 2015). Se on laaja kaari ajatustensäikeitä, joista sidotulla pölyhuiskalla mieli alkaa heti pöllyttää eurooppalaisten kansojen lähimenneisyyden historiaa. Säikähtää ihan, millaisten "isien" käsiin heikompi "ihmisaines" onkaan aina joutunut.

Eivät ne ole sen kummoisemmissa kourissa ihmiskunnan tulevaisuudenavaimet tälläkään hetkellä. Yritystä kovasti on, mutta kun ollaan jälleen ennenkokemattoman edessä (ilmastonmuutos) niin mönkäänhän se menee. Eikä asiaa auta, vaikka päälle tunkeva katastrofi on suurelta osin itse aiheutettua.

Pariisissa maailmanjohtajat pääsivät "historialliseen sopuun" ilmaston lämpöasteiden säätämisessä, mutta onkohan onnistumisen usko hymyilevien naamareiden liimausta tiukemmassa.

Eliaksella ensimmäinen kerta "Pukkiturnauksessa" tuomarina. Hyvin oli mennyt. Itseluottamus kasvaa. Ikävä tulevaisuus tulee vaatimaan pystypäisyyttä, että jaksaa.

Oululaisia vieraita kävi eli P:n kummi vaimoineen. Tarjoilut vaatimattomia: Glögiä ja leivonnaisia, jäätelökakkua, kahvia.


13 pv sunnuntai

Nyt pakkasta 5 astetta. Hakkasin halkoja.

Matalaa päänsärkyä.

Iltamyöhällä nukkumaan ruvetessa kuuntelin uudestaan Kalle Haatasen ohjelman jossa hänellä haastateltavana oli biologi Juha Valste ja aiheena lajitoverimme neandertadilaiset. Laitoin sitten jatkoksi kuulumaan juutuubesta vankilapysykiatri Hannu Lauerman puolentoista tunnin luennon hypnoosista. Nukahdin. Heräsin kuulokkeen painaessa kipeästi korvanlehteä. Luento oli vaihtunut pahuuden ja psykopatian pariin ja vuorosanat tulivat luennasta unen henkilöille. Merkillinen sekoitus totta ja unta. Tai sitten se kaikki oli totta. Mistä sen meistä psykopaateista tietää.

Maapallo on suistumaisillaan radaltaan: Ovat hyppineet riemusta Pariisin eilisestä ilmastosopimuksesta haltioituneina. Nyt voivat kulutusjuhlat jatkua. Työpaikkoja lisää, palkkapussit paksummaksi, syntyvyyttä lisää, kulutusta lisää... Sekö maailmankonferenssin tarkoitus olikin?

Ensimmäiset radikaalit toimet olisi pitänyt aloittaa 1970-luvulla. Kulutusjumalien palvonta kriminalisoida ja markkinavoimien valta kaikilla sektoreilla sääntelyn alaiseksi. Mainostamiselle ehdoton kielto ja niiden sijaan pelkät, selkeät tuoteselosteet ja käyttöohjeet. Rahalle vasta viimeinen sija ihmisen elämässä. Selkeästi sanottuna illuusioiden ja valehtelun lopettamisella olisi pelkästään saatu paljon aikaan. Nyt se on myöhäistä.

Väinö Mentun elämäkerran jäljitin kommentoijan vinkistä. Löytyy Kouvolan, Jaalan ja Kuusankosken kirjastosta ainakin. Pitää huomenna tilata. 20 minuutin Mentu-dokumentti ei ole katsottavissa Areenan arkistostakaan enää, mutta kai se nauha lie siellä tallessa. Kolmesti se on esitetty 90-luvulla.

Tammisen kirja, josta muiden kirjojen lomaan nyt "nautin", selvittää aika paljon asenneilmastoa, jossa lapsuuteni aikaiset opettajat on seminaareissaan valmistettu lähettäväksi peräkylien kouluille kynttilöinä mustaan yöhön loistamaan. Heille ei voi silti antaa anteeksi se, joka silloin oli lapsi ja niistä muutamien synkimmät asenteet omaavien kynsiin joutui hakattavaksi ja syrjittäväksi.

Luultavasti veljeni kehitysvammaiset on steriloitu Hämeenlinnan Perttulassa 1960-luvulla, mutta niitä tietojahan ei omaisillekaan luovuteta. Ehkä jos tutkijaksi naamioituisi... Kävinhän minä Hämeen maakunta-arkistosta penkomassa Perttulan tietoja, mutta ei sieltä kovin paljoa irronnut. Äidin, isän ja laitoksen kirjeenvaihtoa, poikien kasvukäyriä, kehitystä ja lomia sekä sisäänotto-  ja poispääsyjä koskevia merkintöjä vain. 1920-luvulla tehtyjä merkintöjä vilkaisin uteliaisuuttani. Siellä kummastutti siististi pois leikattujen sivujen kohdat...

perjantai 11. joulukuuta 2015

Joulukuu 2015, 2 viikko

7 pv maanantai

Klo on jo iltasella paljon. Kävin elokuvissa; Vakoojien silta. Pettymys. Lipunhinnassa lorautin 15 litraa maitoa Tarantinon viemäriin. Hedelmät, jotka kävin CM:sta ostamassa olisin voinut syödä kotonakin ja katsoa ykköseltä Ompelijatar-dokumentin.

Sää lupsakka, nollakeli. Tuulee aika lujaa.

Aamupäivällä kömpi kuistin rappusia tientoisenpuolen Arvon Anelma pyytämään apua. Hänelle piti etsiä puhelinluettelosta telkkarinkorjaajan numero. Kirjoitin sen isolla käytettyyn kirjekuoreen, alleviivasin luetteloonkin ja taitoin sivunkulman hiirenkorvalle. Silmänpohjan rappeuma on vienyt vanhuksen näkökyvyn olemattomaksi; lukeminen ei enää onnistu. Kysyin Arvosta, että kun se ambulanssi kävi viime perjantaina..? Arvo oli kaatunut vessassa ja lyönyt päänsä pytyn reunaan, ommelleet pintahavan kiinni sairaalassa ja sitten takaisin kotiin, että ei sen kummempaa. Nyt ne ovat lähiaikoina molemmat kompuroineet ja teloneet itseään. Kerrankin Anelmalta rannettajalakaa murtui kun oli kaatunut olohuoneen isoa ikkunaa päin joka meni säpäleiksi. Mitenhän kauan tuossa vielä kompuroivat kun se tytärkin, joka asui yhden korttelinvälin päässä kuoli syöpään keväällä...

Hesarissa ulkomaan juttu surgutilaisesta (Venäjä, Siperia) Sergei Ketsimovista joka yksinään on ruvennut käymään oikeutta öljy-yhtiötä vastaan hantien pyhänä pitämän Imlorin järven suojelemiseksi. Toivottomalta se vaikuttaa. Haastattelun mukaan jo nyt kädet värjäytyvät mustiksi karpaloita kerätessä: "Kun suopursu kukkii, koko suo on valkoinen. On kuin kävelisi lumessa. Tänä kesänä terälehdet varisivat yhtäkkiä maahan."

Äärettömän murheellista.

Kun meillä aletaan tehot täysillä biobensiinin raaka-ainetta raastaa metsistä, ei öljy tursua maastossa muuta kuin metsäkoneiden hydrauliputkista ja niiden teräketjuista, mutta lopputulos tulee olemaan sadan vuoden sisällä sama kuin Siperian öljykentillä. Maaperä köyhtyy, eliöstön sukupuutot kiihtyvät ja puupelto toisensa perään alkavat tuottaa yhä huonommin. Maankamaraan availlaan lannoitekaivoksia, salpietaria kylvetään entisten metsien pohjille... hölmöläisen peitonjatkamista ääliömäisimmillään.

Savukoskella panivat juuri Soklin uusimman kaivoshankeken jäihin, mutta kyllä senkin repivät auki kunhan aika on kypsä.

Tuhon loppukierre on hirvittävää kuvitella vaikka en itse ole enää pahinta näkemässä.

Kun ajattelenkin viimeisintä paikallista metsonsoidinkatastrofia Unimäessä, niin paneepa ajatus omasta vastarintaan ryhtymättömyydestä olon alhaiseksi ja saastuneeksi kuin Nuasen järviveden kunhan Talvivaaran lipeät kunnolla alkavat sinne virrata.

Miksi minusta ei ole hantilaisen Sergein kaltaiseksi vastaanpanijaksi kun metsäpläntin tuhon jo ennalta tiesin? Me olemme munatonta väkeä kun käsillä olisi oikeiden asioiden puolustaminen. Pitäisi ruveta kiivaampaan julistukseen susienkin puolesta vaikka vastassa ovatkin nämä "kyllä kansa tietää"-kansan syvät rivit. Eli sama luokkakerrostuma, johon itse kuulun.

8 pv tiistai

Vettä lottuuttaa kuin maaliskuussa.

Luin Topi Kärjen loppuun. Pitkä oli monologi, mutta olihan siinä selvät sävelet mollivoittoisen ja -soittoisen sävelkulun lähihistoriastamme. Samaan hintaan paljon muutakin. Vein kirjan pois ja otin Esa Pakarisen monologin jonka oli toimittanut paria vuotta aiemmin julkaistavaksi sama kirjailijamusiikkitoimittaja kuin Kärjenkin; Maarit Niiniluoto 1980.


9 pv keskiviikko

Vesi ränneissä lorisee.

Kuvista ja ylistyksen määrästä jos pelkästäään päättelisi niin Jean Sibelius on yhä arvokkaampi kuin Topi Kärki.

Melkein olen jo lukenut Esa Pakarisen Niiniluodon ylöskirjaaman monologin. Äkikseltään löyhäntuntuisesta ja toistoisesta sisällöstä käy tehokkaasti selville köyhän suutarin perheen asema 1917-39 välisen ajan Suomessa. 30-luku on ollut aivan hirveä.

Sotien sanotaan yhdistäneen Suomen kansan. Topi Kärjen, Esa Pakarisen, Reino Helismaan jne. porukka yhdisti sitten kulttuuriväen vaikka aikaa, tupakkaa ja viinaa siinä kului. Ja haetarin palkeita.


10 pv torstai

Yhä vähenee sanan mahti vaikka koskaan kirjoitetun historian aikana ei sana ole ollut niin vapaa kuin nyt.

Zizekiä kuuntelin puolentuntia Areenalta. Ei sitä kauempaa jaksa. Sitten katsoin Ompelijattaren, dokumentin viimeisestä Suomessa teloitetusta naisesta vuonna 1943. Oma päätelmäni murhaajasta on, että se oli presidentti Risto Ryti. Hän painoi kuolemantuomion likaisentyön toteuttajien liipaisimista hylkäämällä armonanomuksen.

Kirjastosta hain molemmat viulutaiteilija Heimo Haiton elämäkerrat. Aivan kauheaa lässytystä molemmissa. Haiton itsensä sepustaman kirjan kustantaja on ollut Kirjayhtymä enkä sitä niin ihmettele, mutta että Tammikin.., ei niitä saatanakaan jaksa lukea. Valehteleekin Haitto ylitarpeen, lävitsenäkyvästi, ja akka peesaa.


11 pv perjantai

Viime yönä kirjoitin puoli viiteen saakka kahta rinnakkaista tehtävää. Toisen blogin kirjoituksen sain julkaisukuntoon silti vasta nyt aamupvstä. Perkeleenmoinen miettiminen noiden alkuperäisten muistiinpanosotkujeni kanssa, ja sitten vielä sadat valokuvat. Turhaa kaikki.

Vesikeli edelleen.

Elias 14 v. Vesisateinen aamuyö oli myös, kun ambulanssi lähti ujeltamaan Kittilästä kohti Rovaniemeä aamupimeällä. Sieltä se poika vain on tähän päivään asti elämää elänyt. Eikä huonostikaan vaikkon tämmöset vajavaiset kasvattajat.

Näin me ajassa kulumme.

Tosin aikaahan ei siten nimettynä olisi jos ei sen nimeäjä olisi evoluution lustojen välistä vahingossa systeemiin turskahtanut. Kaikki olisi vain kun kukaan ei olisi ajattelemassa. Epäilemättä asiat olisivat myös paremmin, mutta sitäkään ei kukaan arvioisi.

Kuulin uutisista kauhean skenaarion: Oulun yliopistossa ovat loppusuoralla tutkimuksen kanssa, joka tulee johtamaan turpeen lisääntyvään teolliseen käyttöön muussakin kuin vain polttoaineena. Kauhein osio uutisessa oli se, että rahkasammalesta on saatu kehitettyä muovin korvaava aine komposiitille, ja että viennin mahdollsuudet tulevaisuudessa sen osalta ovat "huikeat"!

Eivätkö ne kaikessa niin viisaat ja älykkkäät perkeleen ääliöt todellakaan tajua, mitä ovat tekemässä?

Keuhkot ihan puristuvat kasaan.

Ihmisen tuhovoimalle ei todellakaan ole jarruja pantavissa.

sunnuntai 6. joulukuuta 2015

Joulukuu 2015, viikonloppumerkintöjä

5 pv lauantai

Lunta sai kolailla jonkun verran. Mitään merkillistä ei siis lauantaihini mistään tupsahtanut.

Puutarhuri tuli yöllä yhden jälkeen pikkujouluistaan ja oli hilpeällä tuulella.

Kaliforniassa kehitysvammaisten palvelukeskuksessa kuoli luoteihin keskiviikkona 14 ihmistä. Aviopari on ollut asialla. Hekin kuolivat poliisien toimesta myöhemmin. Terrorikytköksistä alkoivat puhetta pitää.

Aina sitä vain kyselee, että miten joku kykenee.

Jotakin ihmiskunnan kehityksestä nämä kaikki hirveydet kertovat, mutta siitä ei puhuta. Evoluutio käy ylikierroksilla. Ihminen on ohjannut sen kulun suuntaan, jossa ei enää malttia tunneta. Ihmisten aivotkin ovat kasvaneet jo niin suureksi, että älykkyyden ja hulluuden rajoilla käydään kiivasta taistelua niiden herruudesta.

Mutta mitäs se oli Pol Potin, Maon, Hitlerin, Stalinin jne. aikaan? Alkoiko evoluution vääristymät jo silloin? Vai pitääkö kaiken näin mennäkin? Eihän evoluutiolla ole ennakkosuunnitelmaa, ei siis "vääristymiäkään". Se vain etenee biosfäärissä eikä se esteitä kierrä. Evoluutio kehittää jonkin tapahtumasarjan, joka tuhoaa esteet sisältä käsin, toivottomiksi käyneiden lajien itsetuhon kautta. Degeneraatio tai rutto ovat aseita joilla on ennen ollut tarpeeksi suuri tuhovaikutus. Ihmisen kohdalla se on aivot, järki, äly. Niiden avulla evoluutio tuhoaa luomuksensa. Homosapiensain vuoro alkaa olla poistuminen kuvioista. Kohta evoluutio katkaisee jonkun salkkumiehen päästä verisuonen. Hulluuskohtauksessaan se käskee kätyreitään painasemaan napin pohjaan.

Maailmanpolitiikka tarjoaa joka päivä kuohuntaa, mutta onko siinä mitään sen kummepaa, kuin että ne tapahtumat, joista uutisiksi saakka raportteja kehkeytyy, kerkeävät jokaiseen tupaan nopeammin kuin koskaan ennen, ja yhtä nopeasti ne häipyvätkin. Vaikka tilaa väitetään olevan rajattomasti kaikelle viestinnälle, täytyy entiset nuljauttaa edestä pois että uudet sopivat tilalle.

Hektinen hullunmylly pyörii.

Ohitsekiitävässä hetkessä elävät eivät jää eilistä, tai edes edellistä sekuntia märehtimään. Internetin kaatopaikka kasvaa nopeammin kuin maailmankaikkeus. Laajeneminen on molemmilla yhtä näkymätöntä, mutta myös totta molemmat. Voikohan se lopulta räjähtää? Tarvitaanko ydinlatausta lainkaan kun me maailmanlaajuisella joukkovoimalla teemme sen itse? "Kaikki kansat yhtykää..."

6 pv sunnuntai

98. kerran juhlitaan Suomen itsenäisyyspäivää.

Juhlitaanko tässä itsenäisyyttä? Mistä me ollaan itsenäistytty ja mihin? Mitä itsenäisyys on kun se ei voi olla totta yhdenkään yksilön elämässä? Itsenäisyyskuvaelma on poliittinen satiiri kaikkialla. Juhlien päätteeksi taputetaan. Jossakin muualla tapatetaan.

Itsenäisyyden funktiota ovat pohtineet viisaat jo pitkään saamatta järkiselitystä aikaiseksi, niin miksi minunkin pitää?

Askartelin kuitenkin maitopurkeista meille itsenäisyysmukit. Puutarhuri leipoi poikien kanssa piparkakkuja omatekemästään taikinasta. On ne silleen parempia. Syötiin aamiaiseksi riisipuuroa ja päivälliseksi muusia ja jauhelihakastiketta. En käynyt ulkona koko päivänä vaikka ilma on mitä mainioin; plus keli ja nyt myöhällä tähtiä taivaalla.

Hesarissa Heikki Aittokoskelta ajassa oleviin asioihin osuva essee pitkästä aikaa.

Minäkjin haluaisin selittää omia näkemyksiäni periodista jota elämme, mutta aika työlästä se näillä kyvyillä on.

Kirjoitin kuitenkin koko päivän. 2014 kesän pyöräilyraportti etenee. Nyt Ristiinassa menossa. Ja pari muuta tekstiäkin olen aikaan saanut, mutta itse en osaa yhdestäkään sanoa, tekeekö niillä mitään. Netin itse mainostamalleni kaatopaikalle ainakin pyöräilytekstini joutuvat hyvinkin pian.

Välillä luin muutamaa kirjaa, päälimäisenä Topi Kärjen elämä. Katsoin myös vähän aikaa Linnanjuhlien kättelyseremoniaa: Samuel Luakiin saakka. Samuel oli täällä Knissa vielä muutama vuosi sitten perheensä kanssa. Minulla on valokuva hänen vaimostaan Gaius sylissään. Ja on Samuelistakin. Siinä on sosiaalisesti toimiva mies Afrikasta, kuten vaimonsakin. En ihmettele, jos ovat tavanneet Helsinkiin muuttonsa jälkeen kaikenlaisia ihmisiä, Niinistönkin.

Tekisi mieleni mennä Unimäkeen pariksi viikoksi, mutta ei se ole mahdollista.

Joku muu haluaa mennä aurinkorannoille. Se on monelle haluajalle mahdollista.

perjantai 4. joulukuuta 2015

Joulukuu 2015, 1 viikko

1 pv tiistai

Oskari-sedälle soittaisin nimipvonnittelut jos se ymmärtäisi vielä puhelimessa puhutut.

Kun alkoivat vakavampihenkisten kirjojen sisältämät kylmät tiedot ahdistaa, aloitin Karamazovin veljesten uudelleen luennan. Kirja on kaksinkertainen tiiliskivi joten lukuteline olisi tarpeen. Painavampia opuksia lukiessa laitankin nojallisen istuimen sängynviereen ja tuen kirjan tyynyihin sen päälle. Jos nukahtaa, niin se ei pääse luiskahtamaan lattialle, kolaus herättäisi. Kirja voi kyllä lompsahtaa kiinni itsestään kun peukalo liukuu välistä pois. Niin käy monasti.

Uutisissa oli "biotalousuutinen" saksalaisesta 130 asukkaan Feldheimin kylästä jossa sähköntuotanto on omavaraistettu. Tuulimyllyjä on rakennettu jo parisenkymmentä (tavoite 50) ja aurinkokennoja lienee puoli hehtaaria. Biokaasua yhteisö tuottaa yhdyskuntajätteistä ja maataloudesta.  Virran varastointiin on alueelle rakennettu 6000 kuution kokoinen litium-ioniakkuvarasto.

Haastatteluun pyydetty Feldheimin kylän energiahankeaktivisti, eläkeläinen Siegfried Kappert suhtautuu energiantuotantosysteemiin kuin kunnon uskovaiset jumaliinsa. Eikä uutistoimittajamme Dan Ekholm ota sen käänteisiä puolia esille.

Kuvitellaanpa tuulimylly-aurinkoenergia-biotisle-energiahanke maailmanlaajuiseksi kun/jos öljy-, kivihiili ja ydinenergiatuotannot on ajettu alas.

Feldheimin 130 asukkaan kylä tarvitsee 50 tuulimyllyä, jopa hehtaarin verran aurinkokennoja, biotislelaitoksen ja 6000 kuution kokoisen litium-ioniakkuvaraston niin mitä se tekee suhteutettuna 7,4 miljardin ihmisen tarpeisiin?

Koko maapallo pitää peittää tuulimyllyillä, aurinkokennoilla, biotislelaitoksilla ja merien rannoille aaltovoimalat lisäksi.

Mistä siis kaikkiin laitteisiin tarvittava raaka-aine revitään?

Minne loppusijoitetaan myrkyt, joita virran varastoinnista aiheutuu?

Miksi tulevaisuuden energiantarvekeskustelua ei käydä ensisijaisesti kulutuksen pienentämisen näkökohdista käsin? Siitä, mitä ihminen elääkseen juuri ja juuri tarvitsee? Nämä vihreiksi väitettyjen energiatuotannon tulevaisuuslaskelmat perustuvat kaikki kulutuksen kasvuun.

Miten olisi nykyisen ylimääräsien, ja ylimielisen, kulutuksen tasaus kansojen ja kansalaisten kesken? Se riittäisi jo pitkälle huomiseen ja nekin valtiot ja uskonnot, joille ei vielä ole mennyt perille syntyvyyden säännöstelyn tärkeys, kerkeäisivät sopeuttaa ajatusmallejaan siihen suuntaan.

Lämmitin uunia. Leivoin sämpylöitä. Haudutin puuron.

Uutisissa kerrotiin Kankaanpäähän suunnitellun tulevan pakolaisten vastaaottokeskuksen tuhopoltosta. Koetan nyt mielessäni rakentaa profiilia moisen rikoksen tekijälle eikä se kovin kummoinen tehtävä ole. Muutaman petovihamielisen ja muukalaiskammoisen kannanottojen lukeminen riittää eikä niiden takia tarvitse edes hommalaisten saitilla pistäytyä. Juuri ilmestyi tuhopoltosta kirjoitetun uutisen alle, kuinka ilmajokinen kunnanvaltuuston jäsen Juha Mäenpää on silpaissut facebookiin jumalaansa kiittävän päivityksen tuon teon puolesta. Tällaisten joukosta ne polttajatkin löytyvät eikä siinä ainakaan puhtaan järjen kanssa ole yhtään mitään tekemistä.

2 pv keskiviikko

Alakulontäyteinen päivä. Lukenut olen, mutta sekin tuntuu pakkopaidalta vain.

Öisestä unesta muistan, että olin humpalla ja tanssitin tukevaa lyyliä joka seistä tökötti tanssikenkieni päällä joiden pohjiin oli pultattu pyörät.

G:n jalisharkat.

K-raudasta tarjouksesta uudet kiuaskivet: 2€/ltk. 2 ostin. Jos olisi penskana ennustettu, että vielä tulee päivä, jolloin kaupasta kivia kannan, en olisi uskonut.

Paistoin sämpylöitä. Kerkesin minä ne uunista ottaa ja sitten ne loppuivatkin. Haudutin jälleen puuron uunissa. Päivälliseksi syötiin eilisiä tähteitä.

Kaupan pihassa panin merkille erään naisen jonka lapset on samassa koulussa kuin pojat. Se kurvasi kadun toiselta puolelta kolmenkymmenen metrin päästä asuntonsa parkkipaikalta kaupan parkkiin, nousi autosta ja poltti tupakan. Meni kauppaan samaan aikaan kuin minäkin ja tuli myös. Naisella oli ostoskärryssä pari olut- ja limupurkkia, muutama tupakka-aski, keksiä ja joku leivosviineripussi. Kun oli nostanut tavarat auton takapenkille, pani hän jälleen tupakaksi, tyrkkäsi ostoskärryn kaupan seinustalle, tupakoi, nakkasi tumpin viereisen auton alle, hyppäsi ratin taa ja kurvasi takaisin kerrostalokotinsa takapihalle. Päivittäin hän vie ja hakee lapsensa koulusta, joka sijaitsee muutaman sadan metrin päässä, istuu ratintakana kadunvarressa odottamassa ja plärää kännykkäänsä. Mitä tämmöisestä ajattelisi? Ja kun tällainen käyttäytyminen näyttää niin monen kohdalla olevan ihan normaalia päivärutiinia. Mitä on tulevaisuus lapsilla, jotka moisen esimerkin alla kasvavat?


3 pv torstai

Kirjoittanut olen. Ja lukenut. Käynyt leipomokahvilla Tutun kanssa. Hän maksoi. Ovat nostaneet kupillisen hintaa. Sillä saa jo koko paketin kaupasta.

Topi Kärki täyttäisi tänään 100 vuotta. Tein varauksen Maarit Niinluodon isäni kuolinvuonna 1982 julkaisemasta elämäkerrasta. Sitä oli vain Ristijärven kirjastossa 1 kpl koko Kainuussa. Seutuvaraus maksaa 3€.

Pitkästä aikaa K.

Puutarhuri saa 70 euron liikuntasetelin töistä ja se kuluttaa sen Kaukaveden kuntosalilla torstai-iltaisin. Hyvä asia istumatyöläiselle. Sillä on pian projekti valmis ja sitten siirtyy vakipaikalle Valvontaan kun sieltä jää eläkkeelle muutama hlö. Ehkä palkkakin kohenee?

Jatkan sittenkin Venäjän Karjalan jälkeistä polkupyöräretkeni kuvausta Suomen puolella. Tulee vähän kontrastia kulkemisiin, tiestöön, kauppoihin, kylien ja kaupunkien infaan, ihmisiin jne.. Katselin valokuvia ja lueskelin pvk-merkintöjäni niin alkoi tuntumaan siltä, ettei sitä voi töksäyttää kesken vaikka masentunein mielin toisinaan mietinkin, ketä ja mitä varten tämmöisiin hupsutuksiin olen koskaan ryhtynyt. Ohuiksi jäävät tätä kautta solmitut tuttavuudetkin. Kuin lasten puhaltamia saippuakuplia jotka seinustalla luudanvarteen törmätessään poksahtavat pois.


4 pv perjantai


Lumentulo runsasta nyt illasta. Kävin jo kolan kanssa kuntoilemassa ennen saunaa. Ollaan pojat keskenään, Puutarhuri on pikkujouluissa. Telkkarissa ei yhtään mitään katsottavaa vaikka kanavia näkyy ainakin kymmenen. On se järkeä vailla tämä ihmisen rakentama maailma. Joka tuota sontaa katsoo illasta toiseen niin ei se ihan täyspäinen ole. En väitä, että itsekään olisin ja ehkä se näkyy juuri tässä, etten ymmärrä, miten hienoja ohjelmia kansalaisille veroeurojensa katteeksi tarjoillaan.

Päivällä kirjastosta T.Kärki. Varausmaksu olikin vain 50 senttiä. Panin samalla varaukseen Antero Holmilan ja Simo Mikkosen tutkimuksen Suomesta sotien jälkeen.  Aiheessa pitää keksiä vielä pitkäksi aikaa penkomista jos rauha ylen sankian pitkään Pohjolan perillä jatkuu. Yhden onnettoman kenraalin tarinakin täytyy vielä muutamaksi elokuvaksi taipua ja tuntemattoman sotilaan tarina työstää digiaikaan sopivaksi ainakin kolmeen kertaan. Sittenhän koittaakin jo biotisleellä käynnissä hyrskävä avaruusaika, ja kai ne samat Rokat ja Gustavit sielläkin seikkailevat.

Myös Kuopioon suunnittelevat uutta sellu- ja biotisletehdasta. Puheena oli Äänekoskelle 2017 valmistuvakin. Haastateltavat hehkuttivat innoissaan, kuinka metsästä alkaa risu liikkua ja sen avulla syntyy tuhansia uusia työpaikkoja. Yhtäkään kriittistä kysymystä eivät nämäkään uutistoimittajat esittäneet.

Valtava bioenergia-aivopesuohjelma on käynnistetty.

Hesarissa tosin oli kansantaloustieteiden professori Olli Tahvonen kirjoittanut mielipiteen otsikolla "Suomen ilmastostrategia on tuulentupa", mutta uskooko kuka, että nämä äänenpainot tuon pesuohjelman jyrskeen ylitse kuuluisivat?

tiistai 1. joulukuuta 2015

Marraskuun viimeiset päivät 2015

28 pv lauantai

Maa täysin lumesta paljas, vettä sataa.

Luen ja kirjoitan, kirjoitan ja luen. Hakkasin välillä halkoja ja sitten taas luin ja kirjoitin.

Siis mitään merkillistä ei lauantaihinikaan sisälly. Alituisien ruokien rakentelukaan ei ihmeitä vaadi. Illalla ehkä Napikselle, Puutarhuri ehdotti.

Pesukone saatiin maksettua.

Naapurin Arvo tuli sairaalareissulta takaisin. Siirteli itsensä laahustava askel kerrallaan Mersuunsa ja kävi kaupassa. Sitkeä mies rikkauksistaan huolimatta, tai juuri niiden ansiosta.

29 pv sunnuntai

Riisipuuron keitin. Tavallista se sunnuntaisin. Päivälliseksi uunikalaa ja pottumuusia. Takkaan lujat tulet, että koko huusholliin riittää lämpöä. Pattereita ei ole vielä tarvinnut päälle laittaa ja lattialämmityskin on pienimällä mahdollisella teholla. Sähkölasku on pysynyt 130 euron kieppeillä kuukaudessa edelleen. Jossain siis sulanajan pidentyminen hyötynäkin tuntuu. Mutta ei kärsi ruveta laskemaan, kuinka paljon polttopuiden hankintaan energiaa ja rahaa on kulunut.

Käytiin eilenillalla Napiksella. Porukkaa oli sopivasti. Viimeiset tanssit tälle vuodelle ja seuraavat vasta maalikuussa. Muita humpalluspaikkoja ei täällä ole. Toisaalta vasen polvi on ruvennut krenaamaan tanssiliikkeitä tehdessä, että nyt saa sekin hieman toipua. Jos kipu enteilee kulumavikoja niin se on sitten vakavampi asia. Kävelyretkillä ei kuitenkaan koske. Turku-keikkojen kattohommien muistoja se ei kuitenkaan liene: sieltä napsahti oikeaan polveen vikaa joka on korjaantunut.

Lukemisena edelleen Maailma täynnä meitä ja Enqvistiä. Avoinna ovat myös Virginia Woolfin Päiväkirja 1 ja Lena Muhinan  Piirityspäiväkirja. Luin jossakin välissä myös Roseliuksen Isänmaallista kevättä. Muhinan kirjoituksissa on kyllä joitakin ihmeteltäviä asioita. Mm. epäuskottavaa tiedon paljoutta sotakalustosta eli millaisilla aseilla vihollinen milloinkin rymäyttää pomminsa tulemaan. Muhinan ikä 1941 on ollut 16. Olisiko pv-kirjan runko vain häneltä ja teoksen julkisuuteen saattaneet editoineet siihen lisäyksensä Venäläisten isänmaallisuudentunteita kouhiakseen? Semmoinen olo tulee kun sitä lukee vaikka hirvittävästä Leningradin piirityksestä onkin kyse. Olihan se Anne Frankin isäkin tyttärensä kirjoituksia omanmieleisekseen julkaistavaksi seulonut.

Karjalanpyöräilyraporttini alkaa olla blogiin kuvattuna. En ole jaksanut ihan kaikkea editoida, mitä vihkoihin olen merkinnyt, mutta ei mitään olennaista pois jää. Valokuvat kertokoot loput.

30 pv maanantai

Sen verran hipsetteli lumenhärmää, että valkeana maa nyt on. Oravalla konsti päästä tinttien jyviä nakertamaan: Liukui jyväautomaatin muovitettua kylkeä pitkin ja kiepsahti sen puisen pohjaan kynsillään kiinni ja kurkotteli laidan ylitse ylösalaisin ollen jyviä hampaisiinsa. Ei se kauaa siinä jaksanut kelletellä, mutta minkä niille kuitenkaan taitaa!

G:lla oli ollut välituntikahinointia palloilutoverinsa kanssa. N oli hieraissut kintailla naamaan pallon hallussapidosta kiistellessä, ja kai G sitten vähän takaisin. Olivat ne asian sopineet, ettei siitä sen kummempaa. Opettaja ilmoitti Wilmassa asiasta kotiinkin tiedoksi. Olisipa ollut wilmoja silloin, kun minä olin koululainen, ja tuollaisia opettajia, jota välittävät niin kuin Sari-ope. Tai että kotien ja koulujen välinen mentaliteetti yleensäkin toisenlainen.

En kestäisi aikuisenakaan sitä kohtelua joista muistoja persoonallisuudessani kouluajoistani kannan.

Medioissa on ollut paljon mielipiteitä maahanmuuttajien aiheuttamasta raiskausteemasta. Tänään joku nimimerkki kirjoitti siitä, kuinka hän jo tyttölapsena ja myöhemmin naisena on saanut kokea koko "lähentelyjen" repertuaarin ihan kotimaisten poikien ja muiden miespuolten taholta. Tekisi mieleni kirjoittaa sinne myös, että niin minäkin ja veljeni kehitysvammaiset aikoinaan korvessa asuessamme esimerkiksi savottalaisten taholta: ainahan ne linkkuveitsillään uhkailivat ja olivat "salavamassa", repivät kiveksistä jos kiinni saivat, runkkasivat meidän nähtemme, ja jopa meistä kiinni väkivalloin pidellen. Ainakin kerran Kusteri joutui navetan takana lantatunkion kupeessa vakavammankin "käsittelyn" kohteeksi. Entä millaisiin miehisiin "urotöihin" ovatkaan koululaistaksien kuljettajat syyllistyneet syrjäkylien viimeiseen torppaan tyttökoululaisia (tai poika-) kuljetellessaan. Muutamien elkeet olivat yleisessä tiedossa, mutta ei niistä tainnut kukaan elämöidä.

Silta-sarjan viimeinen osa oli eilen eikä mielipiteen suopeus sitä kohtaan kasvanut piiruakaan. Päin vastoin. Surkeaan lopputulokseen valtavia summia tuhlasivat. Kriitikoiden ylistykset ovat käsittämättömiä. Kuten myös jatkotoiveet.