Huhtikuu 2015 vappuviikko

26 pv sunnuntai

Äitini pituus oli 158, hiukset nuorena mustalaisen tummat. Kasvot kauniit ja herkät. Hampaissa reikiä jo pienestä, vanhempana proteesit. Äidillä särki päätä usein, migreeni. Muuten topakka ja peloton. Roistojen katseet särkyivät äidin rehellisten silmien edessä.  Äidin lauluäänestä on sanottu, että se oli helakka. Muistan vain sen tumman sävyn kun hän surullisia veisasi. Ja ilon, kun lehmiä metsästä joikasi.

Tänään oli Pauluksella ensimmäinen julkinen tanssiesiintyminen. Hyvin meni. Rohkea poika.

 

Nepalissa vuoret järkkyneet, talot sortuneet, ihmisiä ja eläimiä kuollut. Kuinkahan tuttujeni, Suomessa asuvien nepalilaisten perheiden, sukulaisten laita lie? Tietoja on nyt sadoista uhreista. Lopullista määrää ei ihan heti tiedetä. 1934 vastaavassa järistyksessä on kuollut 10 000.

 

Turkki parahti Putinille kun se osallistui Armenian kansanmurhan muistojuhlille ja puheessaan nimitti sitä kuten kuuluukin. Siinä Turkki on oikeassa, että kyllä Putin (Venäjä) on väärissä juhlissa puheita pitämässä jos älyäisi ymmärtää, mitä se itse on tehnyt niin monelle etniselle vähemmistölleen.

Minulle soitti tuttu kaukaa entisiltä sijoilta, sieltä takavasemmalta joista ajoista ja ihmisistä olen tärkeimmät muistiinikin merkannut. Oli murheenmurtama; mies kuollut saappaat jalassa kodin kynnykselle.

27 pv maanantai

Elisabeth on kuollut n. vuoden päästä siitä, kun oli synnyttänyt äitini. Isä Abraham oli jäänyt neljän tyttären ja yhden pojan yksinhuoltajaksi vuonna 1924. Sitten oli velikin kuollut. Pian vanhin tytär Mirja, lipsahti raskaaksi 16 vuotiaana. Raamattunsa kirjaimellisesti arkeen siirtänyt isä Abraham oli laittanut Mirjamin maantielle. Eikä tytär enää nenäänsä lapsuuskodissaan saanut näyttää. Tulossa olevan lapsen oli sen siittäjäkin kieltänyt; niin urkeni pitkä mierontie lapselle lapsi kainalossa raamatun sanan tähden.
 

Pilvistä, aika koleaa. Yöllä pakkasen puolella.

Mummo, Pena ja Aila pistäytyivät aamupvllä. Annoin mukaan muovilönttejä joihin saavat laskea mummolan koivuista mahlaa samalla kun omiinsakin. Kun olen nyt juonut Unimäestä laskettua, niin ei ole oikeaa jalkaa särkenyt. Lumelääkitystä lie kuitenkin. Ovathan ne tutkijat poikki- ja ristiinleikanneet mahlan eikä se veden lisäksi paljon muuta sisällä. 10 litraa pitäisi juoda päivässä, että esimerkiksi kaliumin ja magnesiumin vuorokausitarve elimistössä täyttyisi.  Kylkikipuun se ei ainakaan vaikuta. Tänäänkin kun torkahdin ettoneelle, niin herätessä tuntui, kuin joku seisoisi rinnan päällä.

 

Kirsi Kunnaksen elämäkerrassa on telepaattisista kokemuksista kirjailijan nuoruusvuosilta muutamia rivejä. Ne ovat tapahtuneet teini-iässä olleen nuoren, sairastelevan sota-ajan epävarmuudessa. Minua alkaa heti loitonnuttaa totena esiteltävät henkimaailman jutut. Itse en kykene niihin uskomaan. Niille löytyy poikkeuksetta järkiselityksetkin. Sillä tavalla ne ovat totta, että jokin vakavampi sairaus vaurioittaa aivosähköjärjestelmää. Silloin kuvittelunkyvyt lisääntyvät hallusinaatioiksi asti. Tai viinan, huumeiden, lääkkeiden kanssa tarpeeksi seurusteltaessa. Siitä ei Kunnaksen tapauksessa ole kyse, sitä en epäile. Kunnas on kuitenkin sairastellut vakavasti, että siitä herkkyys yliluonnollisten mielikuvitteluun. Erikoisen erikoinen lahjakkuus hän joka tapauksessa runouden saralla on.

Ko. elämäkerran kirjoittaja on Leena Kirstinä s. 1944. Kunnas on syntynyt 1924.

 

Iltapvllä paistoin penakoille välipalaksi grahamlettuja. Laitoin sekaan myös hirssihiutaleita ja tietenkin tavallista vehnäjauhoa. Kelepasivathan nuo.

 

Haravoin pihaa. Laitoin vadelmapensaille tuet: Porasin 13 mm:n reiät puisiin tolppiin ja pujotin muovitetut tukitangot niihin. On hyvä vatukon nyt nojata kortensa tukien päälle kun alkaa sato painaa. Parempi kuin naruilla kötöstellyt aiemmat. Mansikkapenkissäkin alkoivat nostaa taimet päätään. Suojasin kehikon muovilla kun on kylmiä öitä edelleen. Myös pottumaan ylle levitin muovinrutaletta. Vielä se luntakin tuprauttaa.

 

Kun olin kasvihuoneen nurkalla, räpisteli paikalle viherpeipponen ja halusi istahtaa silmälasieni sangalle, nenän kohdalle.

 

Jututin alapuolen naapuria, hra Tiitistä. Aikoo rakentaa hänkin kasvihuoneen vanhoista ikkunaklaseista ja kyseli neuvoja. Esittelin omia ratkaisujani. Taisin jo aiemmin ylöskirjata, että niiden 16 v. tytär voitti jousiammunnan SM-kultaa äskettäin.

 

Tunturi tangossa ketju venynyt, putosi kahdesti tänään pois päältä eikä ole enää kiristysvaraa. Pitänee poikkasta ja lyhentää.

Nepalissa järistyksen uhreja laskettu yli 3000. Soitin Rupalle ja hän sanoi, että äitinsä ja muut sukulaiset asuvat Nepalin itäisen osan vuorien rinteillä eivätkä he ole vaarassa. Veljen perhettä on kai Kathmandussa, mutta he ovat elossa. Ei tiennyt Kumarin etc. perheiden kohtalosta. Kävi se Kumar jossakin välissä fb:n keskustelussa, mutta en kerennyt kysyä kun häipyi jo.

Venäläisiä "yön susia" ei ole laskettu Puolan kautta moottoripyörämarssille. Aikovat yrittää Suomen kautta.

 

28 pv tiistai

Kun sodasta palannut  tulevaisäni kiinnostui saman korven kasvattiin, tulevaan äitiini, piti suhde pitää katseilta piilossa. Ja sehän sankan kuusikon suojissa nuorilta onnistui. Kun häistä sitten Abrahamille ilmoitettiin, se purskahti itkuun: "Viimenen tytär kommunistin syöttiin tarras!" Ei tullut häihin, ei. Äitiin se sattui kovasti.
 

Älykkäässä suunnitelmassa älykästä oli ainoastaan suunnittelu. Tuollainen lause kiersi aamuyöstä päässäni. Olenko lukenut sen jostain vai onko ihan omien aivojeni luomutuote? Ei, ei voi olla oma, tuntuu niin tutulta, kliseemäiseltä. Voi olla Parosen aforismeja. Tai Jerzy Lecin.

 

Nepalin uhriluku kasvaa. Lehdestä tieto, että niitä on jo yli 4000. Uutisissa sanoivat, että luku voi nousta lähelle 10 tuhatta.

Rodunjalostus edistyy. Geeniperimämme on kohta mahdollista tutkia automaattisesti jo neuvoloissa. On siihen mahdollisuudet jo kohdussa, mutta eivät ne siitä ääntä pidä. Näin pyritään jalostuksen loppuhuipentumaan joka eräästä syystä viime vuosisadan puolivälissä jäi pahasti kesken.

Herrakansa on tulossa, oletko valmis?

 

Mieleen piirtelen eräänlaista karttaa maailmasta, jossa olen elänyt. Hahmottelen myös reaalista "maastokarttaa" lapsuuteni maisemista. Miljöötähän ei sellaisenaan enää ole olemassa, ihmisetkin likipitäen kaikki muuttaneet pois, suuri osa kuollut. Autioituneet asumukset, navetat, saunat huussit ja heinäladot on monet talvet painaneet läjään, laho syönyt, ruoste liuskittanut. Metsät on tuhottu, ajettu tehtaisiin, liemiksi keitelty ja paperisilppuna tuuleen levitelty. Ja metsien mukana polut; koko sielunmaisema, joka ei hankaamallakaan pois pyyhkiydy.  Eikä toistamalla samaa tarinaa.

Löysin Tojotanrottelosta jäähdytysnesteen vuotokohdan. Lorkkasee virranjakajan alapuolelta, paluuletkun laipasta kovasti. Pitää huomenna purkaa ja katsoa, voiko sille tehdä ja mitä. Voi paska.

Porkkanansiemeniä liimasin siirappitippoihin sanomalehdestä leikkaamaani suikaleeseen ja istutin multapenkkiin. Jää harvennushomma kokonaan pois. Kun laitan vielä katerosuja kasvimaan päälle, niin rikkaruojen kitkennältäkin säästyn. Yksinlaskien simentippoja tuli 238 kpl. Ne ovat kesälaatua, eli syömäporkkanoita suoraan pellosta kunhan joutuvat. Onhan niitä nauhaan tehdasvalmisteisestikin laitettu, mutta juuttaat ovat turhan kalliita ostaa.

Martti Ahtisaaren "rauhanryhmä" tapaamassa Putinia Moskovassa.

 

 29 pv keskiviikko

Toiseksi nuorin Seppo sai syntyä vielä Unimäen savusaunassa. Isälle tuli kiire kätilön hakuun. Vihreällä IC:llä se tapahtui metsäpolkuja pitkin niin kovaa kuin vain uskalsi. Menokyyti ei kätilö Annalle enää kelvannut: Kävelen mieluummin, se lyhyesti lausui.
 

Rassauduin Tojotan moottoritilassa meisseleiden ja hylsyjen kanssa vähän aikaa, irrotin virranjakajan kannen ja akun, että nyrkkini sopivat pulttaamaan termostaatin laipan kiinnitykset josta vuotokohta helposti löytyi. Termostaatin kuminen tiiviste risana. Hain tarvikkeesta uuden. Maksoi 2 €. Kun asensin osat paikoilleen, lisäsin jäähdytysnestettä ja käynnistin, moottori ei pyörinyt kaikilla pytyillä. Aukaisin jälleen virranjakajan kannen ja kun tarkastelin sytytyksen kosketusnapoja, ne olivat montulle kuluneita. Koska olin kolistellut osaa, niin niistä oli karstapiikkien mukana lohkeillut perusainettakin mukaan, ja siinä syy. Eli ei muuta kuin kansi ja pyörijä mukaan ja jälleen osaliikkeeseen. Pyörijä löytyi hyllystä, mutta kansi piti tilata. Pyörijän hinta 5€, kansi 37€. Perkele että ottaa pattiin! Netissä olisivat osat olleet hieman halvemmat, mutta rahtimaksu 9.90€ joten kalliimmaksi olisivat tulleet. Kyllä tällä tulotasolla ei auton omistamisessa ole yhtään mitään järkeä olipa se kuinka vanha ja pääomakuluton tahansa. Periaatteessa ei millään "omistamisella" mieltä ole, niin paljon se ihmistä rasittaa.

Tein mieleni tasoittamiseksi joutavista laudanpätkistä neljä linnunpönttöä. Västäräkkiä varten erikoiserikoisen kun se ei ilman tuulikaappia pönttöihin pesi. Siivosin loput pihanrojut ja panin painoja irtotavaran päälle koska lupasivat lujaa tuulta yöksi, ja runsasta lumisadetta.

Ja jotta totuus elämänkohtalonsa sattumanvaraisuudesta ei unohtuisi, Nepalin maanjäristyksen uhriluku on jo 5000, moninkertainen määrä vammautuneita, kotinsa menettäneitä ja henkisesti järkkyneitä.

Mummo soitti. Asiana ettei mahla vielä Ristijärven Salokylällä koivuista irtoa; hanget korkeat nietokset. Sanoin, ettei tarvitse huolehtia kun menen U.mäkeen niin sieltä kyllä irtoaa. Sitten puhuttiin vähän ukin terveydestä joka heikkenee koko ajan ja näkyy kärttyisyytenä sun muuna. Kohtuuton rasite sekin kaikille osallisille.

Illalla elokuva itäsaksalaisesta Barbarasta joka halusi loikata, mutta lopussa aie muuttui toisen henkilön menolipuksi. Hyvin näytelty kautta kaaren. Kuinka taitavat, lahjakkaanluovat ihmiset kykenevätkään! Totuuskin entisestä Itäsaksasta on ollut varmasti juuri tuollaista; alistamista, nöyryyttämistä, valvontaa. Siellä ovat saaneet pikkupaskatkin päteä kun ovat puolensa osanneet valita ja oikeanvärisen manttelin päällensä pukea. 

 

 30 pv torstai

Kun äiti kävi synnyttämässä viimeisen lapsensa, pikkuveljeni Einon, niin ihmettelin ääneen, miten laihana äiti Nurmeksesta tuli; eikö ne antaneet siellä ruokaa?. Minä olin jo viiden ja painoin paljon asioita mieleeni. Senkin, että samalla kun äiti lypsi kahasavuissa lehmää, Eino imi äidin tissiä liinalla rinnan päälle kiinni kietaistuna. Pieni, vaaleanpunainen pallukka se minun mielestäni oli. Kuin iso hiirenpoikanen.

Suomikin on liittynyt Euroopan shengenalueen kieltoon päästämästä "yönsusia" Venäjältä alueelleen. Saattaa niitä kieltojen maasta ulospyrkiviä tyrannin suosikkihäiriköitä vituttaa.

Lunta tullut yöllä 10-20 cm. Sulaa se pois paikoilleen, en kolaan koske. Aurinko häikäisee valkeaa vasten kovasti. Jo saapuneilla pikkulinnuilla saattaa vähän aikaa olla hyönteisateriat hakusessa.

Hain virranjakajan kannen ja uudet tulpat Tojotanrotteloon. Vaihdoin ne ja nyt moottori kohtalaisen tasaiseen pyörii, mutta kierroksia lisätessä yli 5 tuhannen, se alkaa pätpättää. Jossakin yksittäinen kipinä loikkaa, mutta juuri se loikka jää kesken.

Kommenttini Kemppisellä huomioitiin erillisen postauksen arvolla "Rikkaita on suojeltava". Kemppinen tuskin juurmutiaan myöten käsittää, mikä pahoinvoinnin aalto minut pani kirjoittamaan kommentti aiheesta. Saatika joku muu paksusti voiva onnenlapsi jolle ei pienten ostosten teko hartioita köyryyn vedä. Kuilut ovat käsittämättömät älyihmisten ylittää.

Kerään poikaseni mukaani ja kurvaamme vappua karkuun korpeen. Tuskinpa nimensä mukaiset turhuudet, ilmapallot koristavat Unimäen tupaa. Simaa sentäs tein.

Huhtikuu 2015, 4 viikko

18 pv lauantai

"Anna kakku niin laalan!" Äiti tämän mustalaispojan sanonnan kerkesi monesti kerrata.

Ihan oma nimipv! Erästä Rukajärven suunnan rintamamiehiä koskevaa matrikkelia selatessani sattui silmiini Valto niminen sotilas. Olisikohan ollut isäni kanssa hyväkin toveri ja häntä muistaessaan isä minulle tämän nimen sivalsi. Mistä lie Ensio jatkoksi lykkääntynyt? Ei nimiasiaa ainakaan äidin kanssa yhdessä ole mietitty. Se on piirretty vrk:iin matkalla Nurmeksen synnytyssairaalasta Unimäkeen tultaessa. Isä oli kansliassa sanonut vain, että olokoonpa vaikka Valto Ensio. Itsestäni oman etunimeni lausuminen kuulostaa kuin laudalla veteen lyötäisiin.

Unimäessä. Klo on 6.30. Kävin kirkolta bensaa Lynxiin. Yöpakkanen kohmettanut tien ja pääsin tuomaan bensalöntin pihaan. Vein Rellunpippanan sitten tienvarteen ja kävelin takaisin. Näin jäneksen, 2 teertä ja yhden autonrenkaan alle litistyneen päästäisen. Pikku Kervinen ja Pikku Karipuro lorisivat tulvaisina pitkulaiselle Karisuolle päin. Niiden laskusuu Keyrittyyn lienee jo Karilahdella pitkälti sulana. On ohuessa pilviverhossa taivas.

Rämmin eileniltapäivällä liejuista tietä Näläkämäen th. josta peruutin auton takaisin Iisalmen tien varteen kun  olin nakellut kantamukset takakontista tien varteen. Hain ne sitten Lynxillä pihaan. Tavaraa on moottorisahasta alkaen aina mukana ja niiden raahaamisessa on oma hommansa. Kun routa halkiaa koko matkalta ei sivutiellä vähään aikaan ajeta. 

Kaikenlaiset askartelut alkavat täyttää tunteja kun tänne tulee.

Ensiksi uuniin tulet. Sekään ei tosin koskaan onnistu ilman horminlämmitystä joka tapahtuu nuohousluukun kautta sanomalehtitötteröillä ja kaasutoholla. Silti saattaa vähän ajan päästä pölläyttää tuvan täyteen savua. Seuraavaksi kannan puita lisää ja haen ummen takaa kaivolta vettä. Sitten lakaisen hiirenpaskat lattialta. Jälleen ne juupelit olivat telttailleet tiskipöydälläkin enkä mitenkään ymmärrä, että millä konstilla? Onko niilla tikkaat? Verhoja pitkin? Pieni kolo kaasuhellan ja kalusteen saumassa ja kaasuletkua pitkin "ovelle"? Irrottelin hellan ja viereisen kaapiston ja pesin seinät, lattian ja tasot niiden kohdalta. Paikoilleen laittaessani tukin mahdolliset hiirten kulkureitit alumiinipaperitulpilla. Vasta sitten  panin kahvit tulelle.

Oikeasti ne ovat metsämyyriä eivätkä mitään hiiriä. Joskus olen tavannut pitkähäntäisen kotihiirenkin uunin päällä. Se on ketterämpi otus kuin metsämyyrä. Kerran näin, kun sellainen rapsahti pois tyhjästä muovisankosta lattialla ja vilahti karkuun ennen kuin kerkesin reagoida mitenkään.

Karkeaa, pyöreärakeiseksi säidenvaihteluissa muokkautunutta lunta on vielä saappaanvarren verran. Hyvin myöhään eilenillalla ajelin Lynxille reittienpohjat. Nyt lähden sitten itse asialle, eli kyöräämään puita pihaan.

Illalla

Puutarhuri soitti ja kertoi kuulleensa, että naapurin Arvon tytär oli kuollut jo helmikuussa. Haimasyöpä. Minun ikäinen. Jäi 2 melkein aikuista lasta, ja mies. Asuvat samalla kadulla ja joskus vain on jututettu.
 

Lämmitin uunia vaikka vielä sen kylki aika lämpimänä hohki. Pooruutin kuumaksi  myös pressusauna Hujjauksen kiukaan. Kylyvin kunnolla, ajoin parransängen poskipäiltä, leuan alta, niskakarvojakin karhitsin.

Melkoiset rankaläjät sitä yksikin ukko pihaan ajelee kun on vähän konevoimaa apuna. Jäsenet kipeinä, oikea käsivarsi kokonaan kun olkapää jotenkin nuljahti, se rikkinäisempi. Vasempaan kylkeenkin pakottaa. Kun olen syönyt, kuunnellut ehkä lauantain toivotut ja lukenut Martti Puukkoa, ehkä uinahtanutkin hetkeksi, polokasen Napikselle humpalle. En muista, ketkä siellä soittavat, mutta hällä väliä.

19 pv sunnuntai

Äeti: "Veti tukkoo eli partoo niin piä eeku tutissoo!"
 

Eilenillalla kumisaapastelin liejussa päätien varteen, vaihdoin humppatöppöset jalkaan ja ajelin Vuokattiin, Naapurinvaaralle. Tuli kai sitä muutama kilometri lavaa musiikintahtiin kierrettyä. Paita ja housunkaulus ainakin olivat aivan märät. Voisin murjaista, että ihan huarukka vuahossa, mutten ilikiä. Eräälle eteläsuomalaiselle naiselle sanoin tanssin lopuksi, että "oli ilo", niin se sitten, kun haki naisten haulla, kysyi että sinäkinkö kuuntelet Kalle Haatasen ohjelmia? Se oli sopiva aasinsilta aiheisiin, joista ei monen kanssa tule humpalla ollessa keskusteltua. Käytiin kahvillakin, jopa. Aamuyöstä, kun olin jälleen takaisin Unimäen tienhaarassa, vaihdoin kumpparit jalkaan ja lontustelin pimeässä tähtiselle taivaalle aukeavaa tienuraa mökille. Oli kevyt, hyvä olo jollaisista pitelen viime hetkeen saakka kiinni, sillä huominen kuitenkin ajaa murheenpölleillä lastatun tukkirekkansa kylkeen.

Koko päivän ajelin taas puita metsästä. Raskasluminen talvi oli painanut rajalle pihlajia ja koivuja, ja muutamia ruipelomäntyjä puolivälistä katki pätkäissyt; karsin kyytiin kaikki. 4-6 metrisiä, jäisiä tuulenkaatojakin kymmenkunta sain vedettyä kelkan perässä nahkoillaan. Muutamia sinne vielä jäi kun ovat tulvaveden saartamissa paikoissa ojien takana. Se olisi traktorin kertapistäytyminen kouran ja tukkireen kanssa minun kahden päivän urakkani.

Valutin koivunmahlaa muutaman litran. Ei ole vielä kovin herakkaa sen juoksutus.

Luikkokangasta ei enää ole. Kaikki sen mahtavat petäjät on silitelty maailmantuuliin viime syksynä. Hyvästi jälleen yksi merkittävä lapsuuden metsäpläntti. Sisälläni pieni poika nyyhkii.

20 pv maanantai

Katson ikkunasta tupaan. Äiti istuu kiikkutuolissa pieni lapsi sylissään. Molemmat ovat nukahtaneet. Ilta-auringon valo lankeaa äidin harmaille hiuksille, lukulasit ovat vähän vinossa. Lapsi on Sonja, minun tytär.

Lapsuuttaan sitä tulee miettineeksi. Kuin niin monet. Tulisiko mietittyä näin tinkaan, jos se olisi sujunut kuin nykykäsityksen mukaan lapsuuden kuuluu sujua? Että lapsuutta ja lasta olisi kunnioitettu arvokkaimpana ajanjaksona ihmiselämässä eikä jo vauvasta joutuisi rakkikoiran asemaan. Eikä siitä asemasta kaikkien tarvitse vanhempiaan syyttää. Minua voi kyllä syyttää kun en vanhempien lasteni kanssa kaikin ajoin osannut oikein toimia. Lievennys: Olin kipeä silloin. Surusta.

Osaankohan näiden nykyistenkään lasteni kanssa vaikka kokemusta ja ikää jo on?

Freudien nahkaisilla sohvilla menee koko ikä minullakin. Hukkaan.

Laitoin muutamat kilot itäneitä pottuja peltoplänttiin kasvihuoneen takana. Rakentelin pilkkeille pinonpohjia ja naulasin tuet. Lapoin muutamat pinot valmiiksi jo, huomenna loput.

Piha on talven alta paljastuneessa kunnossa, eläväisen näköinen; nurmikonrajan lieju mustanruskeaa kuin mämmi.

Samuli Paronen: "Äänestysten jälkeen vetää taantumus syöttinsä pois vaikutuspaikoilta, käyttää niitä vasta seuraavien vaalien tullessa."

Ne olivat ne vaalitkin. En valvonut. Luin aamulla lehdestä. Siihen oli ehtineet jo ennakkoäänien antamat asetelmat, radiosta kuulin sitten loput, ja yhä vain ne jatkavat. Kilpailuviettiä vailla olevana kammoan tulostaulujen tuijottelua. Voisi kai yhteiskuntien (yhteisiä) asioita ajaa muunkinlaisilta alustoilta kuin kilparatamaisilta. Vai eikö kukaan viitsisi? Vaalivoittajien aivo-orgasmit näkyivät kyllä.

Eräiden ehdokkaiden keuliminen asiattomilla ansioilla kärkeen tuntuu huijaukselta. Sitä en oikein tajua, millä lihaksilla kokoomuksen Harkimo pääsi läpi. Hakkaraisepisodista kohiskoon muut, sen puolen typeryyden kyllä tajuan.

Politiikasta on mennyt valtiomiesmäisyyden ihanteet lopullisesti. Jos niitä koskaan on oikeasti ollut olemassakaan muualla kuin jälkeen päin muovatuissa elämäkerroissa ja muotokuvissa.

21 pv tiistai

"Paanpyihkijä paanpyihkijä, paskanen minä sinun pyyvyksees." Äiti taikinakulhon nuolijalle (pyynvihellys).

Pauluksen tanssiharkkojen aikana kävin kirjastolla lukemassa SK:n sivuilta Pentti Linkolan kirjoituksen kokemushistoriasta kumpuavasta, kalastusta koskevasta tiedosta, nykyhetkestä ja hieman skenaariota tulevastakin. PL on jo 87 vuotias, mutta yhä verkkoja selvittelee. Vai oliko vain valokuvaa varten kourat riimuissa? Voisi olla järkevää, että Linkolan perusteilla lastatun huomautuksen mukaisesti kalastus vapautettaisiin rajoituksista, ja samalla maksullisuudestakin. Se on vähän kuin tämä sotaveteraanikeräys, että sitä jatketaan vaikkei enää tarviskaan olisi. Ainakin voisivat huojentaa lupahintoja, tai antaa edes vähäväkisille ilmaiset oikeudet kalastaa. Työttömille ainakin, ja sosiaalihuollosta onget ja verkot ja verkkojen kohot; "tupurit" niin kuin täällä Kainuussa kutsutaan.

Käytin härillään olleen Tojotanrottelon sonnilla. Leiman se mäiskäisi väliaikaiseen otteeseen, paitsi että tuulilasin käski vaihtaa. 241 euroa halvin, joten enpä taida ihan heti vaihtaa. Jos huomautus ei näy uudessa rekisteriotteessa niin saapi olla taas vuoden verran. Ihmemosse kun aina vain ajoon kelpaa.

Puutarhuri rutisi saunapuiden tuoreudesta, etteivät ne syty. Suuttui, kun sanoin, että samasta pinosta minäkin puita haen eikä lämmityksessä ole ongelmia ilmennyt. Joskus minusta tuntuu, etten niin pyöreitä sanoja suustani päästä, etteikö niistä tikkuja kuulijan korvaluihin tunkeudu. Tai sitten en tosiaankaan osaa sanoa kuten pitäisi. Ja missä on sanottu, miten pitäisi?

Peter von Baghin muisteluksista luen vain ne osiot jotka kiinnostavat. Kirjassa eri aihealueet on otsikoitu, joten helpottaa hampsijaa. Elämässäni ei elokuvilla ole koskaan kovin suurta merkitystä ollut. Vain muutamilla yksittäisillä. Tusinakuluttaja en ole ollut eikä minusta tule. Peter ihmistarinana on kyllä omanlaisensa, mutta tässä kirjassa se tarina jää ohueksi. Ehkä.

22 pv keskiviikko

"Äääääiiiik!", äiti kiljahtaa. Lada heittelehtii syysjäisellä asvaltilla tien laidasta laitaan ja hyppää sitten loivan ojan taakse kuusikkoon kuin vihreä jänis. Istahtaa nätisti kahden kuusen väliin ilman naarmun naarmua. Minä saan peruuttaa auton tielle takaisin vaikka minulla ei vielä ole ajokorttia.

Tänään järjestelin loput halkopinot uuteen uskoon, mutta siivottavaa on vaikka kuinka paljon. Luntakin vielä isoja kinoksia siellä täällä. Kaivelin loputkin siemenpotut peltoon, yhteensä 4-5 kg. Unimäkeen sitten toukokuun lopulla lisää.

Aamulla oli oikein mitätön olo. Mikäpä muukaan se voisi olla kun katsoo elämäänsä, käsiään tai peilikuvaansa, tai pysähtyy vertaamaan onnistuneisiin ihmiselämiin.

Tähän assosioituu jälleen eteeni koko elämä, lapsesta tähän päivään. Ei siitä oikeasti ole paljoa kerrottavaa. Lihaa ei kovin runsaasti elämän luiden päälle ole kertynyt. Yhteiskunnallekin olen ollut pelkkä menoerä. Turha oikeastaan edes kysyä, mitäpä viivasi alle jää kun täältä lähdet. Pikkuinen tarinanhippunen joka ei ketään edes aivastuta.

Elämän summa lienee sittenkin vain suvunjatkaminen. Ja sehän ei kummoista lahkeenravistusta mieheltä pyytäisi jos jälkihuollosta vastuuntunto puuttuisi.

Keskusyksikkö tuli takuuhuollosta. Pitäisi alkaa raivata talven rojut, lippuset, lappuset, pölyt ja tolleroiset huoneestaan ennen kuin asennan kaikki laitteet takaisin. Panen järjestyksen ihan uusiksi. Tuleneeko järkevämpi käytön kannalta, niin sen näkee sitten.

Kirjastosta Kirsi Kunnaksen elämäkerta. Vein luettuja pois.

23 pv torstai

Äiti ei pidä kesäisin kenkiä muulloin, kun kirkolle asioimaan mennessään. Sittenkin vasta Luikkokankaan polun maantien puoleisessa päässä hän jotkut ruojut jalkojensa suojaksi laittaa ennen kuin nousee postiautoon tai Ruposen ruskeaan. Äidin jalkaterät ovat lujat ja leveät. Suolla varpaat leviävät kuin hankijäniksen käpälät pehmeässä lumessa. Toimilan Silja: "Eekköön se tuo Kunilla kiärmeitä pelekkee?" Äiti: "Tuikkoovat jos tuikkoovat, vuan mikä se äkästä mökinakkoo ossoes pelottoo, suati että tappas."

Koko pvn siivosin omaa huonetta. Panin takan ja saunankiukaan syttöihin ison läjän muistiinpanoja, joutavia papereita sun muuta roskaa. Tyhjentelin hyllyt, imuroin ja pesin. Lattian kans. Nyt on raikas huone kun pidin vielä ikkunaa puoli päivää auki. Petivaatteetkin vaihdoin. Tuuletin patjat ja peiton. Merkillisen näköinen seinämä näytön takana kun hyllyt ovat tyhjiä eikä pöydällä ajelehdi mitään ylimääräistä.

Kusiaisella on tarkoitus korrenkannolleen. Ihminen kerää ainetta ympärilleen tavaran itsensä vuoksi; antaa roskan roskalle roskalla korkoa kasvaa.

Gaiuksella hampilääkäri. Oikomishoitoja yhden etuhampaan takia tiedossa koko kesäksi. Syssymmällä aloitetaan sitten yläleuan eteen päin "venytys" öisin pidettävällä Hannibal Lechter-"häkillä".  Kai siitä se hyöty on, ettei sitten aikuisena tartte narskuttaa ristipurennan kanssa. Niin ne ainakin selittivät.

Haluaisin viedä veneen Nuasjärveen, mutta saadakseni sille rantapaikan, olisi oltava 45 euroa rahaa jolla saa portin avaimen ja venetelapaikan vartioidulta alueelta. Otin selvää myös kalastusmaksuista. Valtion kalastuslupa 24 €, viehekalastuslupa 31 € ja verkkomerkit 4 €/kpl. Sedältä veneen mukana saatuja verkkoja on 2 kpl, matalia ja jo aika hapraiksi menneitä. Uudet maksavat 50 eurosta ylös päin. Ase&Erässä kehui myyjä yhtä 55 millistä verkonmallia, sen tarjoushinta oli 69€.

24+31+20+140+100=315 €. Tarjouslohi kaupassa n. 5 € kg. 315:5=63 kg. Eli kaupan lohta söisimme joka viikko vuoden ajan kilon verran. Eli se riittäisi kalantarpeeseen.

Lupamaksujen lisäksi siis: 20 verkkomerkkeihin, 140 kahteen verkkoon ja 100 virveliin ja vieheisiin. Katiskoja jos ostaisi muutamat, niin niihinkin saisi menemään satasia. Itse tehtynä hieman halvempia. Olisivathan pyydykset tietenkin sitten useammalle vuodelle käytössä.

Kalastusluvista kerää valtio vuosittain yli 6 miljoonan euron potin. Siitä se jakelee kalastuskunnille kalakantojen hoidollisiin ym. menoihin anomusten mukaan hallinollisia kuluja vaille kaiken. Tilastot eivät kerro välistävetojen suuruutta.

Eikö kalastuksenhoitomaksuista riittäisi myös venepaikkojen ylläpitoon varoja?

24 pv perjantai

"Minä matkamies maan..." Äidin hyräily kuuluu lahohirsisen, kallellaan joka suuntaan kenottavan navetan lahon, linkussa lenkstottavan, nahkakengän pohjilla saranoidun oven lävitse. Pikku Manteli sanoo mhuuh ja yskäisee. Raotan ovea varovasti. Äiti nojaa poskeaan Mantelin ruskeaan kylkeen. Kyyneleet valuvat äidin poskilta, tipahtelevat lypsyjakkaran edessä keikkuvan sinkkisankon maitovaahtoon.

Tänään on koskenut vasempaan kylkeen erityisen paljon. Ollut alakuloinen mieli. En kuulu tänne, mutta minne sitten? Vaistoavatkohan lapset, ettei isä kovin hyvin voi? Joka päivä kuitenkin hoidan asiat, jotka kuuluu hoitaa. Äskenkin laitoin poikien apuna tramboliinin mutaan painuvien jalkojen alle vaneritallat.

Ihminen on kumma elukka. Sille näytetään tuutintäydeltä kauheuksia jotka tapahtuvat toisella puolella maapalloa, mutta se vaikeroi silti olemattomia murheitaan. On napansa vanki. Mitä ovat minun arkihuoleni sen rinnalla, joka nytkin tapahtui Välimerellä; 850 ihmistä, lapsia, äitejä, isiä, mullahti juuri laivoineen päivineen jorpakkoon.

Miljoonat ihmiset joutuvat lähtemään kotimaidensa kauheuksia päätyäkseen sananmukaisesti ojasta allikkoon. Me täällä vikisemme kun suurin fyysinen uhka, joka meille voi sattua normaalin kuoleman lisäksi on se, että maksamattomien laskujen paperipino kaatuu päällemme ja hukumme häpeänpunaan. Menetykset ovat rahaa ja tavaraa, ehkä olematon mainekin. Ulosottomiehen palkan maksaa kuitenkin joku muu.

Haravoin talvellisia aittatyömaan sahanpuruja ja muuta pärtöä lainakärryyn. Jäi huomiseksikin. Osa on vielä jäässä, osa lumensohjun seassa.

25 pv lauantai

Ollaan oltu isää vastassa Kyntöläisellä. Isä laskeutui Ruposen suhahtelevista ovista reissumiehelle tuoksuen; junalle, linja-autolle, Helsingille; viinalle, piipulle ja mennenille. Isä kaappaa äidin kainaloonsa ja rutistaa. Jyrki kantaa isän ruskeaa salkkua, Jarmo ottaa vaatepussukan ja minä sanomalehteen käärityt tyhjät naulapussit, sahan, kirveen ja vasaran. Rappurinteen päällä näen, kun  äiti suikkaa suuta isän suulle ja nauraa. Se on onnellinen hetki jota kuukin isän ja äidin selän takaa kaukaa avaruudesta katsoo.

Kuuntelin Maailmanpolitiikan arkipäivää. Tom Kankkonen antoi raporttinsa pakolaisleiriltä jostakin Syyrian pohjoisosasta. Karmea pakoon päässeen naisen kertomus se, kun vangittuina olleet olivat pyytäneet ruokaa ja vartijat olivat keränneet mukaansa lapsia. Sanoneet, että he vievät nämä ensin syömään ja tuovat sitten kaikille muillekin ruokaa. Myöhemmin aterioitsemisen jälkeen olivat isisin terroristit näyttäneet kännykkävideolta kuinka niitä poisvietyjä lapsia oli surmattu ja käytetty osana ruuanvalmistuksessa.

Sitten satuin katsomaan natsien keskitysleirien vapautuksen ajoista ennen esittämätöntä filmimateriaalia... kysymys kuuluu väkisinkin, vapautuuko ihmiskunta koskaan sisällään olevasta hirviöstä?

Tuskin.

Huhtikuu 2015, 3 viikko

12 pv sunnuntai

Äiti istuu kiikkustuolissa ja korjaa purkautumaan alkanutta villapaidan helmaa. Kaasuvalo tohajaa pään päällä, yksinäinen joulukärpänen lentää tuliseen valosukkaan ja putoaa siivet käryten äidin hiuksiin. Äiti kiljaisee ja pomppaa tuolista ylös, pyöräyttää villapaidalla hiuksiaan. Palavien hiusten katku leviää tupaan. Kohta äitiä naurattaa: Taes kolome kokonaista hivusta kärähtee, ja yks kärpäsparka.

Hyvä piilopaikka tämä toinen blogini. Saapi syyväkin rauhassa, ja lukkee lehen. Kirjottoo välillä Mustakantiseen niin tyhmiä ku piästä irtoo eikä kukkaan nimetön käy nurkalta ruikkimaan, että pieleen männöö. Ja kun kirjoittaa joka päivä paljon, harvasta nykylukijasta saa vakiseuraajan.

Internetin anonyymiudesta olen miettinyt Mikiksen kanssa käymäni nahistelun jälkeen, että nimimerkillä esiintyviä on puisteltavakin niin että lopulta kaikkia osallisia vituttaa jotta selviää, ovatko ne tosiaan sitä mitä väittävät olevansa. Pelkkänä anonyyminä, eli ilman minkäänlaista nimimerkkiä esiintyvän voi vetää periaatteessa vessasta alas jos vastaanottaja ei kykene tuotetusta sanallisesta informaatiosta loihtimaan mielessään oletukselle (=anonyymi) ihmishahmoa. Ja sittenkin, koska tuo informaatio voi olla yksi osa harkittua, kauan ja hartaasti kudottua valheenverkkoa.

En minä pane epäilyäni Mikiksen tai kenekään muunkaan syyksi vaikka epäilyni ei häntäkään kohtaan koskaan hälvene. Kaikkihan lähtee tästä virtuaalikeksinnöstä, internetistä, joka mahdollistaa tällaiset "ystävyydet", tai "tuttavuudet" ja loputtoman valehtelun mahdollisuudet. Tämä on kaikentasoisten lahjakkuuksien temmellyskenttä. Jokaisen on luotava omat sääntönsä, yleiset pätevät vain petterijärvisten unelmissa.

Kaikkea täällä liikkuvan epäilevä-periaate olisi tärkeä jokaisen netinkäyttäjien pitää mielessään. Nimimerkkikin on ja pysyy nimimerkkinä niin kauan aikaa, kunnes hän itse toisin todistaa. Voi miettiä juridiseltakin kannalta sitä, onko  tällaisella Oletuksella edes minkäänlaista oikeusturvaa vaikka sen kraiveliin kävisi verbaliikan kourilla kiinni kuinka loukkaavasti tahansa. Ja vaikka vääntäisi vähän nenästäkin.

Tulee mieleeni se yksi "hollantilaisia" juuriaankin esitellyt vV joka lähti tutuista paikoista airot sälöillä Siperian junaan pilettiä hankkimaan kun sattuivat muutamat lohkaisuni pohjatapin sen veneestä irrottamaan. Kohtahan tällaiset ilmestyvät joinain muina kolehmaisina jäljilleen, että se sen hyödyistä sitten. Ainoastaan siinä mielessä itse hyötyy, etteivät ne ainakaan omalle astialle enää tule oksentamaan. Muuten harmittomia, mutta jotkut kuuluvat (jotkut sivistyneiksikin itsensä lukeneet) verkostomarkkinointiketjuun jolla on korkealle tähtäävä agenda, kattava jäsenistö sekä huipulla kumarteluja ja huiskun leyhytyslepyttelyjä kaipaava mestari lakeijoineen. Eivätkä nämä tyypit pesuaineita tai pyramidiosakkeita ole kauppaamassa.

Päivällä porasin reiät veneen airoihin ja pulttasin hankaimet niihin kiinni. Nyt pitäisi saada veenkulukija jonnekin rantsuun, että pääsisi soutelemaan. Nuasessa voisi tulevana suvena vielä kalastella. Talvivaaran myrkkyputken asennuksen ja kaivosaltaiden töryn pulssaamisen jälkeen ei sen järven kalaa varmasti voi ajatellakaan syövänsä. Tämä on kuultu rannoille asuntonsa tai mökkinsä rakentaneiden suista. Eivätkä tutkijatkaan aietta ihan hiljaa niellen ole olleet. Mikä tuho, mikä vahinko!

Nordeakomerossa piilotellut piäekonomisti Aki Kangasjärvi astui välillä ulkorappusille katsomaan maailman suuntaan ja sanoa räväytti, että köyhille ei kannata rahaa jakaa kun eivät ne osaa sitä käyttää kuitenkaan. Kerta kaikkiaan mikä älynväläys, tämän vuosikymmenen huimin! Sehän on samaa mainiota tasoa kuin kollegansa Juhana Vartiaisen lausunnot kotiäideistä.

Monenko sohvanpohjalla iloisena makailevan köyhän elatusrahat ovat menneet valtiolta edellä mainitun Talvivaara-rikoksen paikkailuun jo nyt? Millaisin konsulttivoimin Talvivaara hanke ensinnäkin laitetiin alulle ja millaisin konsulttivoimin sen toimintaa edelleen hampaat irvessä veronmaksajien ja köyhien rahoilla edelleen jatketaan? Entä mitenkä pankit (ja valtiot, suuryritykset jne.) ovat vuosikymmenestä toiseen, lamasta lamaan tsiljoonien arvoisia, heille uskottuja leivisköjään hoidelleet vaikka niillä on ollut kannattavuuslaskelmien tekoon kalliilla palkattuja kangasharjuja ja vartiaisia pataljoonien verran ja reservit päälle ? Elikä että kuka ei osaa ja mitä? 

13 pv maanantai 

Äiti on laittanut saunan kiukaan alle tulet. Savu röyhyää kahdesta päädyn räppänästä, raollaan olevasta ovesta ja muutaman ylimmän hirren välistäkin sitä puskee pärekatteisen räystään alle, tuuletusväleistä vintille ja pian näyttää siltä, kuin katto leijuisi savun varassa irti hirsisistä seinistä. Äiti tulee saunalta pois, menee kaivolle, nostaa peltisellä kapalla vettä puiseen korvoon ja kahteen sinkkiämpäriin. Täyden korvon äiti jättää kaivonkivelle keikkumaan. Ämpärit hän kantaa veräjän takana ammuvalle Pikkumantelille ja kiertää sitten navetan sivuitse, nokkoskasvustoja varoen pihamaalle. Isä kuorsaa multiaispenkan vieressä mökin kupeella. Isällä on tyynynä mytylle kääräisty pikkutakki. Äiti hakee tuvasta risaisen peiton ja hulmauttaa sen kuorsaajan suojaksi. Äiti silittää isän kaljua, pyyhkäisee nenänvarresta veritäyden itikan. Isä tuli illansuussa monen viikon työreissulta Helsingistä. Humalassa.

Eksyin Suomitosentti Johan Bäckmanin blogiin. Mieleen pulpahti välitön rinnastuksen tunne norjalaiseen joukkomurhaajaan Anders Behring Breivikiin, niin harhaisia tämän yhteiskuntatieteilijän tekstit ovat. Hänestä voi käyttää huoletta nimitystä "Suomen syöjä". Sillä nimityksellähän aikanaan Lenin nimitteli suosikkitsuhnaansa Otto Wille Kuusista joka sekin oli aikasten kynäniekka kun propagandalle alkoi. 

Bäckman on nykyhetkelle vaarallinen nyt, kun Idän ja Lännen vastakkainasettelun päivä on jälleen sarastanut. Hän on sitä ehkä paljon laajemmassa merkityksessä kuin Otto Wille 1920-luvulla jos se kokonaan irti päästetään, ja joku merkittävä taho alkaa raivata tilaa hänen mielettömyyksiensä kirjolle. Ei hän kuitenkaan vaa´ankieliasemaa tule saamaan vaikka mieluusti itse niin olemisensa "idän ja lännen välissä" kokisikin. Häneltä puuttuvat maanalaisetkin tukijoukot, puolue jonka nimiin mm. O.W. Kuusinen propagoi. Näitä tällaisia "viisaita kaheleita" on aina käytetty, ja yhä edelleen käytetään tarkoituksella tietynlaisille uhkakuville kulisseja rakennettaessa. Hikibediassa on sopiva luonnehdinta tuosta jakomielitautisesta tyypistä: Johan Bäckman on historiaa korjaava desantti, joka taistelee maailmanvalloitukseen pyrkiviä virolaisfasisteja vastaan. Johan Bäckman on todistanut sen, että tuumaakaan virolaista maata ei ole Neuvostoliiton toimesta koskaan miehitetty ja Neuvosto-Virossa kaikilla oli paljon kivempaa kuin nykyisessä diktatuurissa, "Fashisti-Virossa". Bäckmania pidetään kokeilevan surrealistis-stalinistisen historiankirjoituksen uranuurtajana.

Tojotanrotteloon kävin hakemassa pakoputken tiivisteen (3,50€) ja rakentelin pyöreistä pöllinpätkistä ja trukkilavoista pukit, joiden varaan ajoin jotta pääsin alle vaihtamaan sen. Hyvin onnistui. Pultitkin aukesivat ilman rälläkkää. Etuosasta se jostakin vielä vuotaa vähän. Pakosarjan tiivisteen tarkistin, mutta vuotokohta ei löytynyt siitä vaikka hieman olivatkin pultit löysähköjä. Ehkä siinä sinkkiverkolla suojatussa joustoputkessa on pieni reikä. Sesaatana on kyllä kallis osa jos joutuu vaihtamaan!

Jäähdytysjärjestelmäkin vuotaa pienesti. Ja öljyä tihkuu muutamasta paikasta. Inhottavaa puuhaa autojen rassailu!

14 pv tiistai

Äiti niittää, karkeaa rantaheinää ja ruovikkoa kaatuu, ja melkoisen paksut pajunvarretkin. Ruske vain kuuluu ja pajukko heiluu. Säännöllisin väliajoin äiti seisattuu, kouraisee heinätupposen käteensä ja pyyhkäisee viitakkeenterän juuresta kärkeen päin. Oikean käden ja viikatteenvarren kahvan puristuksessa niittämisen aikana pideltävä liippa alkaa tasaisen tsikvik tsikvak tsikvik tsikvakkauksena kärjestä juureen päin kaksi kertaa ja vasen nyrkki peruuttaa kalson päällä edellä topparina, ettei terä tee liippakäden sormeen viiltoa kuten se äkkinäiselle opiksi poikkeuksetta viiltää. Äidillä on oikean käden peukalo haljenut jo tyttösenä kun viikate on pudonnut  nurkkapäästä siihen. Peukalonkynsi kasvaa edelleen kahtena.

Päivi Neitiniemi on mainio nimi, myös täsmällisen kuuloinen toimittaja radiossa. Tulevia eduskuntavaaleja jauhavat Yle 1:n aamulähetyksessä.

Katselin Helsingin seudun vaalimainoksissa esiintyviä päitä. Näyttäisi siltä, että vasemmistolla ja vihreillä ehdokkaiden ikä on nuorempaa kuin muilla. Miksi siis odotukset ja gallupit kertovat, että harmaiden puolueet kok, kepu, persut ja sossut olisivat voittamassa kun samaan aikaan on myös tutkimustietoa siitä, että nuoret tekisivät muieluusti rajun nuorennusleikkauksen edustajistoon? Eivätkö nuoret äänestä vai ovatko ne jo vanhoja kun tulevat äänestysikään? Toisaalta hyvä, että äärilaidoilla ei kannatusta ilmene. Komminismista puolalainen elokuvaohjaaja Kieslowski on Martti Puukon haastattelussa sanonut mm.: ".. ei komminismi ole loppunut, kommunismi on sairaus, joka ei parane niin helpolla. Mielestäni kommunismi on kuolemantauti." 

Minä jatkan mielessäni, että kuolemantaudiksi kommunismi-aatteen virusti ihminen itse, Stalin tahollaan ja Mao tahollaan pienempiä kuolemanenkeleitä unohtamatta.

Nyt maailmassa eletään sitä vaihetta, jossa aletaan vähitellen ymmärtää (tunnustaa) kommunismiuskonnon vastakohta markkinataloususkonto ja sille pian tuleva loppu. Karmeat jäljet loppulitviikissä senkin syyksi luetellaan, jos ketään on luettelemassa, tai mitään, mitä luetella. Tämänkin ajatuksen yhteydessä voin miettiä Kieslowskin sanoja Puukon kysymykseen "Onko maailmassa oikeudenmukaisuutta?": "Ei tietenkään, mitään oikeudenmukaisuutta ei ole olemassa. ... .... ... Egoismi on ihmisen todellinen luonto ja egoismi sulkee pois oikeudenmukaisuuden. Se, että jokainen pyrkii saamaan itselleen enemmän kuin muut, sulkee pois oikeudenmukaisuuden ja joka tapauksessa se sulkee pois tasa-arvon." 

Epäonnen arpajaisissa jaetaan enemmän voittoja kuin hyvän onnen. Jälkimmäistä vain toivotetaan enempi. Taikauskostako sitäkin?

Günter Grassista otsikoitiin oudosti Hesarissa: "Saksa menetti omantuntonsa". Eikö 87-vuotias saa kuolla? Yhden ihmisen mukanako kokonaisen 80-miljoonaisen kansan "omatunto" kuolee? Eikö se sijaitse hänen kirjoittamissaan kirjoissa ja niiden näkemyksissä? Ei kai omantunnon diktatuuria voi olla olemassa? Varsinkaan kuolematonta sellaista.

Tänään vien tietokoneen takuukorjaukseen. Keskusyksikössä eivät ole toimineet etu-usbit, kopiokoneen asennus ei ole onnistunut ja näytössäkään eivät kaiuttimet toimi.

15 pv keskiviikko

Äiti laittaa ensiksi siivutetun känttyletin pöytään. Sen alla on sileäksi monissa pesuissa hioutunut haapalaudan pätkä ja välissä voipaperia. Asettaa sitten pöydän reunalle koloreunaiset kahvikupit joiden joskus niin sileinä kiillelleistä kyljistä vielä ruusunvärejä vähän erottuu. Kermanekasta on nokka lohjennut kokonaan pois ja sokerikupin pikkunätin korvan katkenneiden tynkien karheat päät muljottavat mustina. Mutta äiti on nyt iloinen sillä Syvärin Varissaaresta tuli yllätysvieras. Äidille Alli on kuin äkkinäinen  keväthenkäys maaliskuussa kovien helmikuun pakkasten jälkeen. Ja voi miten siskokset jutuilleen helakasti nauravatkaan!

Martti Puukon Puolalaisessa vuorokaudessa on Gunter Grassin lyhyehkö haastattelumuistiinpano. Selventävää minulle se, kun siinä käsitellään Grassin suhdetta Puolaan, Saksaan ja Liettuaan. Myös po. maihin ujuu tajuntaan uusi tarkastelukulma. Sattui sopivasti luettavaksi kun Grass nyt kuoli eikä Venäjäkään pysy aloillaan. 

Otto Wille Kuusisen elämäkerrasta taasen pystyy ammentamaan hieman ymmärtämistä tämänkin päivän Venäjän käyttäytymiseen Ukrainan, Krimin ja Lännen suhteen, ja se ymmärrys hyytää selkäruotoa. Stalinin perintö, jonka kerryttäminen alkoi Leninin kuolemasta leimaa kaikkea sitä, mitä Venäjän valtaeliitti nytkin tarjoilee kansalaisilleen sekä muulle maailmalle.

Jörn Donner on julkaissut Pikkumammutin. Suurmammuttia en kyennytkään lukemaan kokonaan kun se pari vuotta sitten ilmestyi. Donner on nyt 82 v. Kirjoittaako Hesari Jörnin pian kuollessa, että meiltä (Suomelta) meni hautaan omatunto? Vai menikö se jo Väinö Linnan tai Kalle Päätalon mukana? Jokuhan parkaisi, kun Erno Paasilinna kuoli, että nyt Suomen kansalta kaatui peräseinä. Tarkoittaisiko peräseinä siis tässä yhteydessä samaa kuin omatunto?  Kun kokonaisista kansoista puhutaan ja niiden omistatunnoista, niin eikö omatunto jakaannu useamman vastuulle aina aikakausittain? Kumpi, Stalin vai Solženitsyn oli Neuvostoliiton omatunto? Entä nyt, kun intellektuellit omattunnot järjestelmnällisesti tuhotaan, niin jääkö tämä omanatuntona olemisen raskas vastuu yksin Putin-paran kapisille harteille?

Entä kuvitteleeko joku, että Hesarin palkitseman Jukka Kemppisen mukana kuolee blogimaailman omatunto?

Omatunto, mitä se on? Onko se kuin talvisodan henki jota tungetaan paikkoihin, joihin sen soveltuvuus on vähintäänkin kyseenalaista? Molemmilta taitaa kaikupohja olla jo rikki.

Tänään rassasin Puutarhurin Rellunpippanaa. Siitä on ollut jo kauan pissapojan moottori rikki ja nyt sen sain vaihdetuksi. Mutta ei sekäänsaatana helppo operaatio ollut. Piti pultata pohja"panssari" (muoviläpyskä) irti ja vasta sitten pääsi käsiksi vesisäiliöön jonka pohjapuolella pikku pumppu sijaitsee. Eikähän minun kourani sinne mahtuneet. Piti Eliaksen käydä pienillä käsillään avittamassa, että esim. virtajohdon sai irti ja uuteen asennetuksi. Nyt se kuitenkin toimii taas.

Pauluksella 26.4 on ensimmäinen julkinen tanssiesiintyminen. Pitäisi jostain saada mustat, suorat housut, valkoinen paita ja kravatti tai mirri kaulaan. Löytyisiköhän kirpparilta?

16 pv torstai

Viimeöisessä unessa nukuin Unimäen vanhan mökin kylmällä lattialla, palelsi. Äiti kumartui kääräisemään täkinhelmaa jalkojeni ympärille, silitti karhella kädellään poskesta, pörrötti hiuksia. Niin se äiti aina joskus tekikin.

Paulus ättäröi koko viime yön hammaskivussa. Käytin heti aamusta h.lääkärissä ja se rusautti melkein puhki  kuluneen maitohampaan pois. Poika vissiin narskuttelee hampaitaan kun kaikissa toisen puolen jäljellä olevissa maitohampaissa on purupinnat murusina. Hyvä kuitenkin, että avun sai. On se kyllä aika hyvähermoinen kaveri, ei änähtänytkään kun lääkäri puudutuspiikkiä ikeneen tunki.

Lunta satoi aika rutkasti. Nyt uuden mukana vanhat hankipaltteet saavat sitten kyytiä. Lämmitin takkaa, ja saunan. Ensiksi kuitenkin korjasin saunankiukaan luukun rikki lohjenneen lasinkulman pellinpalalla ja rautalangalla.

Minulla on tunne, että minua vakoillaan, tai ainakin halutaan pelotella. Tänäänkin tuli tekstiviesti, jossa oli uhkaava sävy. Mutta se voipi olla luulotautia kun mulla ei mammuttimaisia ajatuksiakaan päässä pysty liikkumaan.

Lähden ehkä huomenna viikonlopuksi Unimäkeen joten julaisen nämä viikon mitättömyyteni tänään.

Viesti Sinulle, joka et ole anonyymi nimimerkki minulle: Niin kauan kuin olen Sinut tuntenut, olen Sinua kohtaan rakkaudeksi luokiteltavaa tuntenut.

Huhtikuu 2015, 2 viikko

5 pv sunnuntai

Äiti  uppuroi edeltä kevättalvisen, suvikelien karkeaksi rikkoman lumen peittämällä metsäpolulla. Aurinko on juuri nousemassa. Sen valonsäteet kuullottavat ikivanhojen, korkeiden kuusten ja petäjien latvoissa, ja taivas aamulle laulaa. Joka toisella askelella äidin jalka uppoaa polun pohjaan saakka. Kengänvarret ovat täynnä kylmänmärkää, karkeaa lumensohjua. Äidin jäljissä meitä penakoita kahlaa Hannele, minä ja Esakusteri. Jokaisella meillä on olkapäämme ylitse selkää vasten keikkumassa koivuvitaksella sitaistu heinänyttönen, äidillä ja Hannelella isoimmat, meillä pienimmillä pienemmät. Villelän Letuksen ladosta niitä haetaan kun navetankupeen pieleksestä talvenvara loppui.
 

Oikeankeväistä aurinkoa. Kuin ihan äsken kun olin vielä lapsi. Puoli kuudelta se nousee kylmänkuumana, hyvin värikkäänä Tikkasenpuron, Koivumäen, Tiilikansalon ja Nurmeksen puoleisen, matalan metsän takaa. Kohta se langettaa valonsa kaivonkorven taakse vasta 39 vuotta vanhojen petäjien kylkiin; sama lapsuuden aurinko, eri puut. Pian puiden rungot pukeutuvat hetkeksi koppelon rintahöyhenten väreihin, ja yhä korkeammalle kiipeävän auringonvalon muuttuessa kirkkaammaksi, luonto alkaa äännellä kuin se mykästä painajaisesta olisi herätelty. Palokärki äänekkäimpänä pärryyttää jostakin vielä löytämänsä sälöpuun kylkeä, talitintti aloittaa reviirinmerkkajaisensa tiukalla noitumisellaan, soiden suunnalta kuuluu teerikukon pulputusta, ja joutsenen honkaisunkin olen kuulevinani kaukaa Keyrityltä. Kusen yöpakkasen kovettamaan hankeen kultareunaisen reiän.

Sonja ja Kyösti kävi lasten kanssa. Keitin kahvit. Lapsille ei ollut muuta tarjottavaa kuin kuuteen osaan lohkottu omena. Maitoakin ostin tänne vain sen verran, että on kahviin lorauttaa. Oli ne syöneet Soilan luona lähtiessään, ettei sillä tavalla tarvista tarjoiluun ollutkaan. On se hetken verran hilskettä kun kuusi kakrua leviää pakettiautosta tantereelle. Ja aina minä alan ajattelemaan äitiä, että kuinka se jaksoi huomista pitemmälle arvaamatonta elämää yhdeksän lapsen kanssa...

Ajelehdin eilenillalla Napikselle humpalle. Varmaankin tuhat muutakin humpanrytkyttelijää oli paikalla. Oli iloinen ilta vaikka kymmenien vuosien reissuissa kulahtaneet Matti ja Teppo vielä kulahtaneimpine vitseineen olivatkin kansaa villitsemässä. Toisella orkesterilla, Neljän suora-yhtyeellä on myös sellainen tanssiohjelma, että kyllä humppakenkiä kuluttavien ihmisten kelpaa. Erikoisinta illalle oli, että nuori mustalaisnainen haki naisten haulla leveine, raskaine hameineen. Kysyin häneltä, että kun olet noin nuori, niin kuinka hallitset kaalenkielen. Väitti osaavansa ihan hyvin.

6 pv maanantai

Äiti isän juomisesta: "Olla tyhjästä hyvillään ja sittä toljottoo!" Isä siihen: "Elähän nyt Kunilla Tuovinen, elähän nyt..."

Onko se toinen pääsiäispäivä? Jälleen auringonnousun aikaan heräsin vaikka nukkumaan rupesin vasta kolmen aikaan toiselta Napiksen reissulta jälleen tultuani. Nyt siellä olivat Souvarit ja Helminauha-orkesteri. Taas oli isolla lavalla paljon tanssin parissa ilakoivaa väkeä. E oli V.järveltä ja oli erityisen mukava jaloitella hänenkin kanssaan pitkästä aikaa.

Tullessa täysi kuu paistoi koko matkan vastaan. Yöradiosta pakkokuuntelin toimittajan spiikkauksia, joiden anti ei kaikistellen enää vuosikymmeniin ole kaksinen ollut. Jäi sieltä yksi sana mieleen: Ajatuksennopeus. Mietin, jos kerran ajatuksellekin jokin vauhti voidaan mitata, että kuinka kauan aforismiksi puristettu tiivis ajatus matkustaa kuuhun jos sen sinne osoittaa lähtemään? Paninpa sitten kuuhun menemään mieleen tulleen Eero Silvastimaisen ajatelman: Elämä on yhtä pitkää ikävää, lopussa lyhyt kuolema.

Aitan takana aamukusella jälleen käydessäni hyppeli utelias lumikko hangelle pitkänä lankeavan varjoni päähän saakka, mutta vikelsi nopeasti takaisin ojaan kun ei ollut varma, että mikä siinä lorottelee. Saman se teki neljä-viisi kertaa ennen kuin häipyi koloihinsa.

Ruttuutin m.kelkalla Juhanilassa aamukahvilla. Ajoin Kyntöläisen kautta sillä suoraan "vanahuuven polokua " ei kannata yrittää siellä olevien syvien ojien vuoksi. Tullessa tein kuitenkin Villelänrinteen alle mutkan Akulan Topin kelkan jäljessä kun se lähti Akulasta samaan aikaan retkilleen. Ilves oli hiiviskellyt Villelän suolla, ja hirvi.

Juhanilan Laurin pojista on kasvanut isoja miehiä.

Läksin tänne Kajaaniin iltapäivällä. Jäi lämmin mökki viilenemään ja se aina on oma surkunsa.

7 pv tiistai

Äiti hakkaa yöpakkasjäätä veneen edestä rikki, keikuttaa välillä, että saa väylälle leveyttä. Jää moikuu ratkeillessaan, ja sen palasia liukuu helisten kirkkaalla pinnalla. Avoveteen päästyämme Hannele alkaa soutaa. Minä tiivistyn mytyksi kokkaan Hannelen luisen selän taakse. Äiti meloo, Hannele nykii airoja pienin, herttaisin vedoin. Kalamon syvänteestä nousevat verkot raskaina muikkusaaliista. Soudetaan takaisin Ahkiolahteen, vene nyitään kauas kuivalle maalle, ison petäjän juureen. Äiti nostaa airot ja melan petäjänoksille, sitaisee rautalangan pätkällä vähän kiinni. Sitten  äiti levittää painavat verkot yläainastaan puiden väleihin naulattuihin lautoihin joissa tököttää naulanpiikkejä tasaisin välein. Päästellään muikut. Niistä tulee kolme tuohikontillista täyteen ja vähän jää vielä sinkkiämpärilläkin kannettavaksi. Kun verkot ovat kaloista tyhjät ja jälleen takaisin puikkareissaan, pitelen Typpioy:n paksumuovisen Y-lannoitesäkin suuta auki ja äiti pujottaa verkot sen sisään ja sitaisee suun kiinni katiskannijelangan pätkällä, joita isä on hohtimillaan katkonut kokonaisen nipun vanhan pajuraidan haarukkaan kirveellä iskemäänsä viiltoon. Lopuksi kovasti ponnistaen saamme painavan puuveneen kyljelleen petäjää vasten. Verkkosäkki jää tuhdon kohdalle suojaan, samoin vanha, pahkasta koverrettu kauha, veneentappi ja muutamia naruihin sidottuja verkkojen kivisiä painoja. Äiti asentaa kaksi tukikeppiä veneen pohjaolaksia vasten ja polkaisee niiden toiset päät kuloruohomättäisiin. Se oli sen sulan viimeinen veneretki.

Arkeen jälleen. G:lla viikon pisin koulupäivä. Kajaanijoki täysin vapaa jäistä, padolla juoksutuskuohut ja välivedessä joutsenten muuttomatkan lepotila. Ne ainaiset pullasorsat, sekä muutamia telkkäpariskojakin jo tontinjaoista kiistelemässä.

Minulle tuli taas tekstiviesti tuntemattomasta numerosta. Siinä kysyttiin vain, ketä äänestät? Tekstaisin mieluusti takaisin, etten tiedä, mutta mihin numeroon ja kenelle?

Kirjastosta Geir Lippestad: Olin Anders Breivikin asianajaja  ja Antero Uiton Otto Ville Kuusisen elämäkerta. Tannerin sodanajan päiväkirjat ja Jaakko Paavolaisen Tanner-elämäkerta ovat hieman kesken vielä. Jälkimäinen ei ole kovin sujuvaa luettavaa.

8 pv keskiviikko

Juoksen kovaa hankea pitkin Unipurolle, yli ja kohta vasemmalle metsään halkeavalle uralle. Vähän matkan päässä on pieni hakkuuaukko jossa kasvaa muutaman metrin korkuista petäjäntaimikkoa. Katselen niska kekassa niiden latvoja ja kun näen tarkoitukseeni sopivan, kapsahdan ohuita oksia ylös melkein latvaan ja alan nikertää viimeisen neljännen ja viidennen vuosikasvun alapuolelta ylöspäin ohenevaa latvaa poikki. Nopeasti saan siihen sen verran jälkeä, että jäinen puu napsahtaa poikki kun vähän taivutan. Pudotan latvan hangelle ja komuan itsekin alas. Sitten katkon viimeisen nivelen vuosikkaat lyhyille tapeille ja toisen vuosikkaan oksat kokonaan. Kuorin sen kädensijaa lukuun ottamatta valkean puhtaaksi. Sitten kipaisen nopeasti kotiin takaisin. Äiti on tullut juuri navetasta ja hämmentää hellalla keikkuvaa, kuhmupohjaista alumiinikattilaa puisella kapustalla. Ojennan tekeleeni äidille ja sanon ylpeänä: Siinä on uus leipätaikinahierrin kun mäni se entinen poikki.

Tavallisia kotitouhuja. Äänestämisasioita mietin. Tuntuu, etten saa yhdestäkään ehdokkaasta sellaista kuvaa, että voisin ääneni kenellekään antaa. Puolueiden välillä näen tällä kertaa melkoisia eroavaisuuksia, ainakin rivienväleistä luettuna. Persut ovat avautuneet röyhkeämpään uhovaisuuteen kuin koskaan. Muukalaisvastaisempien kannanottoja en kykene edes lukemaan niiden yliampuvuuden vuoksi. Mm. fb:ssa joillakin pöyristyttävää taantumuksellisuutta. Ja ryssäviha nostaa vaarallisella tavalla päätään; se ei ole sitäkään vähää analyyttisen kriittistä kuin yritti vielä muutama vuosi sitten olla. Kouhotetaan ikivanhojen, primitiivisten tunteiden vallassa jossa vihan kohteena on kaikki venäläisyyteen vivahtavakin. Tietopohja on usealla aivan olematon, puuttuu jopa kokonaan. Ymmärtää pitäisi, että samat ahneuden voimat, jotka länsimaisissa "demokratioissa" näkyvät tavaran ja rahan ja luonnon tuhoamisena niiden eteen, näkyy Venäjällä diktatuurina jolla kasataan rikkaudet vielä suppeampien piirien omistukseen välittämättä sitäkään vähää tavallisten ihmisten kohtuullisistikaan elämisen edellytyksistä, ilmakehän ja ympäristön hyvinvoinnista puhumattakaan.

Itseni kohdalla yritän kääntää vaaleissa "vaikuttamis"ajatusta niin, että jos vähänkin tuntuu, että tuota tai tuota voisi äänestää, niin on se edes pienenä vastavoimana niille, joita en missään nimessä haluaisi päästää kansanedustajan tehtäviin. Ja sellaisia ehdokkaita tässä maassa näyttäisi oleva enemmän kuin koskaan.

Antti Lankinen Sotkamon Luonto ry:stä kirjoitti "Kainuun luonnon tulevaisuus on synkkä"-mielipiteen Talvivaaratuhosta Hesariin. Leikkasin sen ja panin magneettien alle jääkaapin oveen. Onko tulevaisuus tulevaisuutta jos se on tuhottu tulevaisuus?

Tuli mieleeni Ruotsin myrkkyskandaali 1990-luvulta, mutta muistan siitä vain sen, että aikoivat kairata jonkin harjun lävitse tunnelin ja tiivistää sen valumassalla, jonka kauhistuttavat myrkyt alkoivat levitä sekä pohja- että pintavesien kautta mm. laitumille. Taisi siellä jo karjaa kuolla ja ihmisillekin myrkytysoireita tulla. Mikähän lie tilanne siellä nyt? Onko se ympäristörikos taputeltu jo mielistä ja luonnosta piiloon?

Huom myöh: Netistä löysin Hallandin harjun rautatietunnelin myrkkyskandaalista seuraavan pätkän:
"Hallandin harjun läpi rakennettavan rautatietunnelin työmaalla Ruotsissa ympäristöön on päässyt suuria määriä akryyliamidia, joka on turmellut alueen pohjavedet vuosiksi eteenpäin."

9 pv torstai

Äiti jodlaa kiviaidan päällä kirkkaalla, kauas kantavalla äänellä lehmiä iltalypsylle: "Tshe lehmää, tsheee, ptruii ptruii ptruiiii, Mantelii ptruiii, Pähkinäää ptruiiiiptruiii...". Kohta Isomanteli vastaa kumealla ammunnallaan Nimettömän polulta, ja pian kaikki kolme kovasorkkaa ovat lypsykahassa jossa paksua katajasavua lykkäävä nuotio jo käryää.

Tänään hain kirjastosta Peter von Baghin elämäkerran jonka olin varannut jo kuukausia sitten. Samalla varasin Aulis Sallisen kirjastoonkin vasta tilauksessa olevat, päiväkirjamerkintöihin perustuvat muistelukset ("Säveltäjä"). Tarttui sieltä käteeni myös Martti Puukon Puolalainen vuorokausi. Luin uusinta Parnassoa ja sieltä mielenkiintoista Torsti Lehtis-juttua, mutta se jäi kesken kun piti kiiruhtaa G:n hakuun koululta.

Juttelin Srilankalaislähtöisen kouluavustajan kanssa pitkään koulun pihalla. Nuoren naisen kaivonsyvät, mustat silmät katsovat aina rävähtämättä omiini niin, että tuntuu, kuin hän näkisi lävitseni. Ehkä hän näkeekin.

Nyt pyöräillään jo joka päivä.

Ennakkoäänestin kaupungintalolla tänään. Menin vain koppiin ja intuitiivisesti valitsin mielessäni olleiden kahden naisen väliltä toisen. Ei antanut luonto periksi kiikuttaa tyhjää äänestyslipuketta uurnaan. Tuli siinäkin mieleeni, että niin on maailmalla edelleen paljon valtioita, joissa tätä etuoikeutta ei ole. Enkä siitäkään huolimatta osaa olla ääntään käyttämättä, vaikka tämä meidän edustuksellinen demokratia ei aina edes tyydyttävästi osaa toimia kuten viisasta olisi. Mitään muutakaan keinoa en näe olevan olevaksi yhteiskunnan koossapitämiseksi niinkään hyvin, kuin se on Suomessa toistaiseksi tehty. Mitä olisi virkamieshallituksen alamaisena  olla, joka vähitellen kuitenkin korruptoituisi? Niitäkin varten pitäisi jokaisen ukon ja akan selän takana olla muutama kansan poliittisin perustein valitsema ahneusvahti.

10 pv perjantai

Äiti ajaa punaisella Ladalla Siilinjärveltä Kuopioon päin. Minä ajan perässä Hiacella. Äiti on menossa Päivärantaan Keskon varastolle siivouskeikalle. Minä olen luvannut hakea sieltä piirongin ja kirjoituspöydän jotka äiti on varannut kun ne olivat menossa kaatopaikkakuormaan.  Äidin ajotyyli hirvittää joskus. Vasemmanpuoleiset renkaat kulkevat keskiviivan päällä eikä ajolinja muutu kuin rekkojen ja kuorma-autojen  vastaan sattuessa. On siitä äitiä koetettu valistaa, mutta "ee vanaha enneen opi ja tienreona pelottaa", sanoo äiti. Kerran poliisit sakottivatkin kun ajettiin Juankoskelle ja äiti hurautteli keltaisilla viivoilla huolimattomasti. Ajokortin äiti sai samana kesänä, kun muutettiin Siilinjärvelle 1973. Äiti oli silloin 50-vuotias.

Eero Taivalsaari on kuollut 27.3. 76 vuotiaana. Tapasin hänet Helsingissä jossakin tilaisuudessa 31.3.1998. Tämä pvmäärä on merkattu hänen nimmarinsa alle kirjaan, jonka hän minulle antoi. Kirja on Alaston totuus markkinavoimista ja sen teesit kyllä pitävät paikkansa edelleen. Samassa tilaisuudessa tapasin myös metsäprofessori Erkki Lähteen joka otti juttelutuokiolla kädestä kiinni ja päätteli siitä minussa olevan jotakin "henkistä luonnonvoimaa".  Kumma tunne siitä taisi tullakin kun kerta muistan kohtaamisen niin hyvin vieläkin. Nämä herrat olin tavannut aiemminkin ja taisin tavata senkin jälkeen jossakin seminaarissa. Leikkasin Talvensaaren muistokirjoituksen ja panin sen hänen kirjansa väliin. Poimin sieltä sattumanvaraisesti tähän muistoksi jotain:

"Tosiaktivisti ei jaarittele turhia, ei korosta omaa osaamistaan, mutta joka hetki hän panee itsensä peliin kokonaan. Synnynnäinen tai harjaannutettu rohkeus on opettanut häntä näkemään olennaisen; elämän todellinen rikkaus, sen mielekkyys, löytyy kyvystä alituisesti voittaa itsensä auttaakseen niitä jotka apua tarvitsevat." Eero Talvensaari taisi olla tällainen ihminen?

Satoipa märkää lunta sakeaan iltapäivän ajan. Ja tuuli kova. Kerkesin liinavaatteita pestä ja viedä aamupäivällä ulos naruille, nyt ne kastuivat uudelleen, mutta eiköhän nuo huomiseksi luvatussa aurinkosäässä sitten kuivahtane jälleen. Ei niitä ollut kuin koneellinen: 1 lakana, 1 pussilakana ja 5 tyynynpäällystä. Yksi musta poikien sukkakin oli joukkoon eksynyt. Nipistin sen pyykkipojalla naruun kiinni punaisen lakanan keskelle ja se näytti ihan kieleltä siinä.

Kaupassa sattui niin mukavasti, että K oli myös kassajonossa ja kerettiin jutella jonkin verran. Oli iloisella päällä vaikka sanoi työvuoroon kohta menevänsä. Miksikähän toiset saavat kuin syntymälahjana niin sympaattisempaattisen luonteen, että se pistää kuin valokiila meidän synkkien ihmisten mustiin mieliin?
 

Illasta käytiin uimassa Kaukavedessä koko perhe. Yksi Eliaksen koulukaveri oli täydennyksenä koska lippuja oli 1 ylimääräinen. Liput olivat ilmaiset jotka hankin osallistumalla muutama aika sitten ammattikorkean opiskelijoiden tekemään lapsiperheitä koskevaan teemailtaan. Se oli rahassa mitaten n. 40 euron "palkinto", eli oikein päin ajateltuna aina kotiin päin. Samaan aikaan olisi ollut kaupungintalolla Talvivaaraa koskeva yleisötilaisuus jossa altavastaajana peräti Jan Vapaavuori. Uutisissa sanottiin, että olivat mielipiteet olleet kuumanlaisia. Noin 100 ihmistä paikalla. Jos olisin aiemmin tiennyt, olisin mennyt minäkin.

11 pv lauantai

Yöllä näin äidistä unta jossa hän silitti isän otsaa. Isä makasi ruumisarkussa nenä vinossa ja silmät humalaisesti lurpallaan. Kun heräsin, niin muistin, että niinhän se isän hautajaispäivänä äiti tekikin. Tuli surullinen olo.
 

Pikkupakkanen, tuulista. Aurinkoista. Eilisen märät pyykit kuivahtelevat hyvin. Olisi pihanperähommiin lähdettävä. Kohenneltava polttopuupinoja ja haravoitava puruja aitanrakennukselta. Taitavat vain nyt jälleen olla jäässä, että onnistuukohan se.

Lapioin päivällä perunamaan päältä kaikki lumet pois. Pressun ja syksyisten puidenlehtien alla maa oli lämmin, melkein kuuma sillä lehdet olivat alkaneet maatumisensa. Hain 7 kg pottuja itämään. Ehkä parin viikon päästä tökin ne maahan ja suojelen harsoilla yöksi niin tiijä vaikka juhannuksena uuvet potut suahhaan.

Montakohan kymmentä vuotta sitten olen potkupalloa muualla pelannut kuin muksujen kanssa omassa pihassa? Tänään tein sen ihmeen Teppanan koululla jossa oli vanhemmat vastaan lapset-peli. Aika hauska juttu vaikka pari aikuista ottikin pelin ihan tosissaan. Poikaporukka oli kova vastus niillekin aikuisille, joilla on pelihistoriaa takana vaikka kuinka paljon. Tunnin kestänyt kirmailu päättyi aikuisten niukkaan voittoon 5-3. Eliakselle tärkeä asia, että olin, luulen ma. Se pallo oli kummallinen "pattipallo". Sisäpeleihin kehitelty, ettei liikuntasalin ikkunoihin pompi.

Vaihdoin viimeinkin Tojotanrotteloon vilkku-jarru-takavalolasin. Saisinpa vielä katsastettua sen kesäksi. Se on edelleen seisontavakuutuksessa.

Huhtikuu 2015 1 viikko

1 pv keskiviikko

Äiti istuu pienenä pienellä rahilla pienen mökin pienen uunin ja pinkopahvilla päällystetyn hirsiseinän nurkassa. Äiti itkee. Seppo ja Eino istuvat paljain pallein pöydänrehjan alla, Einolla on luunpalanen suussa, sama, jota Hakki juuri järsi ennen kuin sykäisi isän ja äidin päästävedettävän alle piiloon. Hannele ja Esakusteri ovat piiloutuneet peitonmutaleen alle samaiseen sänkyyn. Veijo huojuu keskellä tuvan lattiaa räkätapit sieraimista valuen. Jarmo seisoo nurkassa ja hiplaa sormenpäillään separaattorin kampea, raapii korvallistaan. Jyrki seisoo äidin vieressä, hokee: Mittee se äeti nyt, mittee se äeti nyt...

 

Aloitan keskeltä kun uusikin kerta alakaa. Tarkoitan viikkoa ja kuukautta.

Tännään toiseksi vanhimman synttärit. Samana vuonna se maailmaan putkahti kun isä kuoli (1982). Mielessäni toistan muistoa, "aprillia aprillia, ee ollukkaan poeka". Sanoin sen sille vanhalle, kärttyisälle KYKS:n kätilölle. Ukkiaan tyttö ei siis muista vaikka se sylissään kerkesi piellä.

 

Elämä on saavutettu etu. Kun sanoin tämän iäneen, joku kuuli, että savustettu. Siitä ei hevillä luovuta, eikä muista etuuksista, mitä sen varrelta reppuun rosvotaan. Ainakaan muihen hyväksi. Paitsi pommeihin vyötetyt uskonhumanistit, joiden huuhteluprosessin käyneet aivot kertovat, että luopuminen on komiaa ottamalla mahdollisimman monta viimeiselle piknikille mukaan.

Tutkimuksia ilimestyy jokaiselle päivälle monia. Tavasin lehdestä just yhtä, jossa sanottiin, että köyhyyvessä kärvistelleiden penakoilla aivojen  tilavuus sekä muunlainen kehitys jiäpi vaatimattomammaksi kuin hyvinvoivien keskuudessa. Oisikkoon tuo kuiten niin, että neuvokkuutta säätelevä lohko turpovvaa köyhillä löhöämistä edistävän aivoalueen kustannuksella. Silleen kans, että katkeruuden liemissä uiskentelevat aivosolut saavat köyhyyvessä suuremman lätäkön jossa uiskennella, ja kasvaa. Niin kuin se kuuluisa väljän veden herne.

2 pv torstai

Äiti pakkaa kukkamekon, kesäisen lierihatun, uimapuvun ja muuta kevyttä ruskeaan isoon kassiin. Ulkona on kuitenkin vielä talvikeli, sataa lunta ja on kymmenen astetta pakkasta. Aamulla kävi Tuovilan Tauno linkoamassa Fordillaan kärrytien ja lähdemme saattelemaan äitiä Kyntöläiselle. Siellä äiti nousee Ruposeen. Kun linja-auto lähtee käryten ja lunta renkaistaan tuprautellen liikkeelle, äiti vilkuttaa sivulasista ja me vilkutamme takaisin. Sinne meni. Äiti. Se voitti 100:n muun suomalaisen suurperheenäidin kanssa matkan Keihäsen seiväsmatkalle Espanjaan. Iso ihme. Minä lupasin lypsää lehmät, ainakin aamuisin ennen kouluun lähtöä. Laina-täti, joka sen kilpailukupongin äidin puolesta oli täyttänyt, lypsää sitten iltasella.

Lueksin Väinö Tannerin elämäkertaa 1937-1966 ja "Unohdetut päiväkirjat" 1943-1944.

Minulla ja yhellä Mikiksellä ohutta taivaanrannan sanaharkkaa ykkösblogini jäläkirimpsussa. Mitteepä tuosta. Koeta olla niin kun et välittäsi. Elämännyhjäämisen kivut ovatten tällä puolen ruutua. Tuolla puolella muuttuvat avaruuspölyksi. Hiukkaisiksi jotka eivät ies aivastuta. Tuskin allergiaksikaan kumuloituvat kun ei ne iholle asti piäse.

 

Hante tuopi pitkänä perjantaina moottorikelekan Unimäkeen. Kelekkuan sillä niitä tuulenkaatoja ja polttopuita metästä pääsiäiskärsimykseksi. 

Kun kuolen, jään velkaa ihmisille, joilla hyvä syvän on.

3 pv pitkäperjantai

Äiti paistaa isolla valurautapannulla kaurapuurontähteitä: Joka keetetyn paestaa se makkeemman maestaa, se sanoo ja mättää lautasille. -Syökeeten ennen kun jiähtyy, äiti komentaa.

Pieneläjällä pienet piirit. Minulla samaa toistoa vuan. Väriä teksteihin voisi saada kirjoittamalla kuten ajattelee, eli tuolla piässähän kaikki vilisevät murteiden sekamelskana, ei tämmöisinä pedantteina, pilkulleen äidinkielen oppisääntöjen orjallisina ääntämyksinä. Esimerkiksi D. Kuka savolainen sitä hampaiden vankilasta irti ilman kovaa kontrollia pihoille hillumaan laskee? PutkiEskokin sanoo äidin: äijin.

 

Edellisestä tuli mieleeni, että engelskaahan ne Amerikansuomalaiset tolskasivat. Ja nyt on joku mukavan iäninen nainen ruvennu sillä murteella laulaa luikauttelemaankin. Varsinkin sen kiekaisut ovat erikoisen meheviä.

 

Minkälainen kieli Suomeen muodostuisi, jos ottaisi lohkasun alapiästä Suomea, vuolaisun vähän ylempää, peräpuolelta desinmitalla pihkatappia, navasta raumalaista, Pohjanmeren pohjukasta ässiensäästöä ja yläpäästä kirveenlohkaisun verran hoota sekaan? 

Nukahdin eilen illalla hehkumatta kuin Puijon tikku. Heräsin äsken, eli klo 4. Lähden sinne Unimäkeen. En tiedä, montako päivää pääsiäistä siellä vietän.

Illalla Unimäessä

H toi m.kelkan. Tyttärensä oli mukana eikä ne kauaa viipyneet. Paitsi että käytiin Juhanilassa hitsaamassa yksi m.kelkasta murtunut ohjaimen osa. Unimäen tiellä oli märkää sohjoa 15 senttiä ja kelkka piti ajaa Iisalmen tieltä pihaan, mutta sehän onkin ummenajokki.

Uuni hohkaa lämmintä, seinät kylmää. Kaivon kannen päällä oli 70 senttiä lunta. Lumi on tiivistä ja kovaa. Hyvä ajaa kelkalla, mutta silti sorruin Unipuroon kun olin ajamassa sen vierustaa. Nuljahti aika syvälle kun hanki petti ja meni sitä kaivaessa muutama tunteroinen. Jäsenetkin kipeytyivät.

Edellistalvena vuolemaani hirsisaunaan ei ole kukaan talven aikana valanut lattiaa eikä tehnyt lauteita, asentanut kiuasta. Savupiippukin on muuraamatta. Laiskana on metsänväki rellottanut!

4 pv lauantai

Johan oli ropina sano akka kun tuohelle kusi, sanoi äiti ukkoskuuron jälkeen kun luutusi lattialta laipion lävitse lorahtanutta vesilammikkoa.
 

Heräsin auringonnousun aikaan. Kävin heti ulkona. Teeri petäjän latvassa. Ilves on mennyt tuosta perunapellon ylitse kaivonkorvelle ja siitä Pohjoismäkeen päin rajan vartta. Jäniksetkin ovat jättäneet jälkiään ympäri pihapiiriä, että kyllä metsänkissille evästä löytyy. Ja helppo sen on siellä edetä, sillä loskalunta on kovan hangen pinnalla vain muutamat sentit. Hömötintti on vallannut pottupellon laidalla petäjässä olevan pöntön ja talitintti saunan luona tuomipöntön. Muista pöntöistä en vielä tiedä millaisia asukkaita niissä on, vai onko vielä ollenkaan. Tuvassa on metsämyyrien joukko-osasto majoittuneena omiin koloihinsa. Raksuntaa kuuluu siellä ja täällä ja välillä joku rohkeampi vaihtaa asemapaikkaa lattian ylitse. Kärpäsiäkin on herännyt lämmityksen takia täpliksi ikkunoihin.

Jäsenet äkkiseltään eilisestä kelkanirrottelusta kipeinä.

Pääsiäiskysymys: Paastoaako raha(maailma)?

Uutisista uutinen, joka jostakin syystä viehättää: Intiassa makapiapinat järsivät kuitukaapeleita joita nettiyhteyksien takia on vedetty, ja vedellään, miljoonia kilometrejä.

Tulin ottamaan välillä palasta. 2 pitkää pölliä olen lapioinut irti hangen alta sekä kuorman tai pari kepeimpiä latvuksia. Taitaa olla toivoton homma. Pölleissä on muutaman sentin jääkerros ja alimmat ovat jäätyneet maahan kiinni. Painavat pirusti enkä ainakaan rekeen isompia jaksa keluta metrisistä hankimontuista. Vedin liinan avulla kelkan perässäkin, mutta tökkäävät hangen alle päänsä ja siinä jäpöttävät sitten. Vinssiäkään ei ole.

Illansuussa

Kuuntelin jälleen radiouutisia. Kuulosti siltä, että lukija purskahtaa kohta itkemään kun kerrottavana oli peräkkäin sotaa, pakolaisia ja sotaa vain.

Kävin pesulla hikisen pvn päätteeksi. Koraanin luentaa kuuntelen nyt. Ei sen tarjoama jargonia paljoa poikkea ristillisten vastaavasta. Tai uutisaiheista. Uhkailuja ja kiristystä. Sitä mitä ihmistoiminnotkin.