sunnuntai 26. huhtikuuta 2015

Huhtikuu 2015, 4 viikko

18 pv lauantai

"Anna kakku niin laalan!" Äiti tämän mustalaispojan sanonnan kerkesi monesti kerrata.

Ihan oma nimipv! Erästä Rukajärven suunnan rintamamiehiä koskevaa matrikkelia selatessani sattui silmiini Valto niminen sotilas. Olisikohan ollut isäni kanssa hyväkin toveri ja häntä muistaessaan isä minulle tämän nimen sivalsi. Mistä lie Ensio jatkoksi lykkääntynyt? Ei nimiasiaa ainakaan äidin kanssa yhdessä ole mietitty. Se on piirretty vrk:iin matkalla Nurmeksen synnytyssairaalasta Unimäkeen tultaessa. Isä oli kansliassa sanonut vain, että olokoonpa vaikka Valto Ensio. Itsestäni oman etunimeni lausuminen kuulostaa kuin laudalla veteen lyötäisiin.

Unimäessä. Klo on 6.30. Kävin kirkolta bensaa Lynxiin. Yöpakkanen kohmettanut tien ja pääsin tuomaan bensalöntin pihaan. Vein Rellunpippanan sitten tienvarteen ja kävelin takaisin. Näin jäneksen, 2 teertä ja yhden autonrenkaan alle litistyneen päästäisen. Pikku Kervinen ja Pikku Karipuro lorisivat tulvaisina pitkulaiselle Karisuolle päin. Niiden laskusuu Keyrittyyn lienee jo Karilahdella pitkälti sulana. On ohuessa pilviverhossa taivas.

Rämmin eileniltapäivällä liejuista tietä Näläkämäen th. josta peruutin auton takaisin Iisalmen tien varteen kun  olin nakellut kantamukset takakontista tien varteen. Hain ne sitten Lynxillä pihaan. Tavaraa on moottorisahasta alkaen aina mukana ja niiden raahaamisessa on oma hommansa. Kun routa halkiaa koko matkalta ei sivutiellä vähään aikaan ajeta. 

Kaikenlaiset askartelut alkavat täyttää tunteja kun tänne tulee.

Ensiksi uuniin tulet. Sekään ei tosin koskaan onnistu ilman horminlämmitystä joka tapahtuu nuohousluukun kautta sanomalehtitötteröillä ja kaasutoholla. Silti saattaa vähän ajan päästä pölläyttää tuvan täyteen savua. Seuraavaksi kannan puita lisää ja haen ummen takaa kaivolta vettä. Sitten lakaisen hiirenpaskat lattialta. Jälleen ne juupelit olivat telttailleet tiskipöydälläkin enkä mitenkään ymmärrä, että millä konstilla? Onko niilla tikkaat? Verhoja pitkin? Pieni kolo kaasuhellan ja kalusteen saumassa ja kaasuletkua pitkin "ovelle"? Irrottelin hellan ja viereisen kaapiston ja pesin seinät, lattian ja tasot niiden kohdalta. Paikoilleen laittaessani tukin mahdolliset hiirten kulkureitit alumiinipaperitulpilla. Vasta sitten  panin kahvit tulelle.

Oikeasti ne ovat metsämyyriä eivätkä mitään hiiriä. Joskus olen tavannut pitkähäntäisen kotihiirenkin uunin päällä. Se on ketterämpi otus kuin metsämyyrä. Kerran näin, kun sellainen rapsahti pois tyhjästä muovisankosta lattialla ja vilahti karkuun ennen kuin kerkesin reagoida mitenkään.

Karkeaa, pyöreärakeiseksi säidenvaihteluissa muokkautunutta lunta on vielä saappaanvarren verran. Hyvin myöhään eilenillalla ajelin Lynxille reittienpohjat. Nyt lähden sitten itse asialle, eli kyöräämään puita pihaan.

Illalla

Puutarhuri soitti ja kertoi kuulleensa, että naapurin Arvon tytär oli kuollut jo helmikuussa. Haimasyöpä. Minun ikäinen. Jäi 2 melkein aikuista lasta, ja mies. Asuvat samalla kadulla ja joskus vain on jututettu.
 
Lämmitin uunia vaikka vielä sen kylki aika lämpimänä hohki. Pooruutin kuumaksi  myös pressusauna Hujjauksen kiukaan. Kylyvin kunnolla, ajoin parransängen poskipäiltä, leuan alta, niskakarvojakin karhitsin.

Melkoiset rankaläjät sitä yksikin ukko pihaan ajelee kun on vähän konevoimaa apuna. Jäsenet kipeinä, oikea käsivarsi kokonaan kun olkapää jotenkin nuljahti, se rikkinäisempi. Vasempaan kylkeenkin pakottaa. Kun olen syönyt, kuunnellut ehkä lauantain toivotut ja lukenut Martti Puukkoa, ehkä uinahtanutkin hetkeksi, polokasen Napikselle humpalle. En muista, ketkä siellä soittavat, mutta hällä väliä.

19 pv sunnuntai

Äeti: "Veti tukkoo eli partoo niin piä eeku tutissoo!"
 
Eilenillalla kumisaapastelin liejussa päätien varteen, vaihdoin humppatöppöset jalkaan ja ajelin Vuokattiin, Naapurinvaaralle. Tuli kai sitä muutama kilometri lavaa musiikintahtiin kierrettyä. Paita ja housunkaulus ainakin olivat aivan märät. Voisin murjaista, että ihan huarukka vuahossa, mutten ilikiä. Eräälle eteläsuomalaiselle naiselle sanoin tanssin lopuksi, että "oli ilo", niin se sitten, kun haki naisten haulla, kysyi että sinäkinkö kuuntelet Kalle Haatasen ohjelmia? Se oli sopiva aasinsilta aiheisiin, joista ei monen kanssa tule humpalla ollessa keskusteltua. Käytiin kahvillakin, jopa. Aamuyöstä, kun olin jälleen takaisin Unimäen tienhaarassa, vaihdoin kumpparit jalkaan ja lontustelin pimeässä tähtiselle taivaalle aukeavaa tienuraa mökille. Oli kevyt, hyvä olo jollaisista pitelen viime hetkeen saakka kiinni, sillä huominen kuitenkin ajaa murheenpölleillä lastatun tukkirekkansa kylkeen.

Koko päivän ajelin taas puita metsästä. Raskasluminen talvi oli painanut rajalle pihlajia ja koivuja, ja muutamia ruipelomäntyjä puolivälistä katki pätkäissyt; karsin kyytiin kaikki. 4-6 metrisiä, jäisiä tuulenkaatojakin kymmenkunta sain vedettyä kelkan perässä nahkoillaan. Muutamia sinne vielä jäi kun ovat tulvaveden saartamissa paikoissa ojien takana. Se olisi traktorin kertapistäytyminen kouran ja tukkireen kanssa minun kahden päivän urakkani.

Valutin koivunmahlaa muutaman litran. Ei ole vielä kovin herakkaa sen juoksutus.

Luikkokangasta ei enää ole. Kaikki sen mahtavat petäjät on silitelty maailmantuuliin viime syksynä. Hyvästi jälleen yksi merkittävä lapsuuden metsäpläntti. Sisälläni pieni poika nyyhkii.

20 pv maanantai

Katson ikkunasta tupaan. Äiti istuu kiikkutuolissa pieni lapsi sylissään. Molemmat ovat nukahtaneet. Ilta-auringon valo lankeaa äidin harmaille hiuksille, lukulasit ovat vähän vinossa. Lapsi on Sonja, minun tytär.

Lapsuuttaan sitä tulee miettineeksi. Kuin niin monet. Tulisiko mietittyä näin tinkaan, jos se olisi sujunut kuin nykykäsityksen mukaan lapsuuden kuuluu sujua? Että lapsuutta ja lasta olisi kunnioitettu arvokkaimpana ajanjaksona ihmiselämässä eikä jo vauvasta joutuisi rakkikoiran asemaan. Eikä siitä asemasta kaikkien tarvitse vanhempiaan syyttää. Minua voi kyllä syyttää kun en vanhempien lasteni kanssa kaikin ajoin osannut oikein toimia. Lievennys: Olin kipeä silloin. Surusta.

Osaankohan näiden nykyistenkään lasteni kanssa vaikka kokemusta ja ikää jo on?

Freudien nahkaisilla sohvilla menee koko ikä minullakin. Hukkaan.

Laitoin muutamat kilot itäneitä pottuja peltoplänttiin kasvihuoneen takana. Rakentelin pilkkeille pinonpohjia ja naulasin tuet. Lapoin muutamat pinot valmiiksi jo, huomenna loput.

Piha on talven alta paljastuneessa kunnossa, eläväisen näköinen; nurmikonrajan lieju mustanruskeaa kuin mämmi.

Samuli Paronen: "Äänestysten jälkeen vetää taantumus syöttinsä pois vaikutuspaikoilta, käyttää niitä vasta seuraavien vaalien tullessa."

Ne olivat ne vaalitkin. En valvonut. Luin aamulla lehdestä. Siihen oli ehtineet jo ennakkoäänien antamat asetelmat, radiosta kuulin sitten loput, ja yhä vain ne jatkavat. Kilpailuviettiä vailla olevana kammoan tulostaulujen tuijottelua. Voisi kai yhteiskuntien (yhteisiä) asioita ajaa muunkinlaisilta alustoilta kuin kilparatamaisilta. Vai eikö kukaan viitsisi? Vaalivoittajien aivo-orgasmit näkyivät kyllä.

Eräiden ehdokkaiden keuliminen asiattomilla ansioilla kärkeen tuntuu huijaukselta. Sitä en oikein tajua, millä lihaksilla kokoomuksen Harkimo pääsi läpi. Hakkaraisepisodista kohiskoon muut, sen puolen typeryyden kyllä tajuan.

Politiikasta on mennyt valtiomiesmäisyyden ihanteet lopullisesti. Jos niitä koskaan on oikeasti ollut olemassakaan muualla kuin jälkeen päin muovatuissa elämäkerroissa ja muotokuvissa.

21 pv tiistai

"Paanpyihkijä paanpyihkijä, paskanen minä sinun pyyvyksees." Äiti taikinakulhon nuolijalle (pyynvihellys).

Pauluksen tanssiharkkojen aikana kävin kirjastolla lukemassa SK:n sivuilta Pentti Linkolan kirjoituksen kokemushistoriasta kumpuavasta, kalastusta koskevasta tiedosta, nykyhetkestä ja hieman skenaariota tulevastakin. PL on jo 87 vuotias, mutta yhä verkkoja selvittelee. Vai oliko vain valokuvaa varten kourat riimuissa? Voisi olla järkevää, että Linkolan perusteilla lastatun huomautuksen mukaisesti kalastus vapautettaisiin rajoituksista, ja samalla maksullisuudestakin. Se on vähän kuin tämä sotaveteraanikeräys, että sitä jatketaan vaikkei enää tarviskaan olisi. Ainakin voisivat huojentaa lupahintoja, tai antaa edes vähäväkisille ilmaiset oikeudet kalastaa. Työttömille ainakin, ja sosiaalihuollosta onget ja verkot ja verkkojen kohot; "tupurit" niin kuin täällä Kainuussa kutsutaan.

Käytin härillään olleen Tojotanrottelon sonnilla. Leiman se mäiskäisi väliaikaiseen otteeseen, paitsi että tuulilasin käski vaihtaa. 241 euroa halvin, joten enpä taida ihan heti vaihtaa. Jos huomautus ei näy uudessa rekisteriotteessa niin saapi olla taas vuoden verran. Ihmemosse kun aina vain ajoon kelpaa.

Puutarhuri rutisi saunapuiden tuoreudesta, etteivät ne syty. Suuttui, kun sanoin, että samasta pinosta minäkin puita haen eikä lämmityksessä ole ongelmia ilmennyt. Joskus minusta tuntuu, etten niin pyöreitä sanoja suustani päästä, etteikö niistä tikkuja kuulijan korvaluihin tunkeudu. Tai sitten en tosiaankaan osaa sanoa kuten pitäisi. Ja missä on sanottu, miten pitäisi?

Peter von Baghin muisteluksista luen vain ne osiot jotka kiinnostavat. Kirjassa eri aihealueet on otsikoitu, joten helpottaa hampsijaa. Elämässäni ei elokuvilla ole koskaan kovin suurta merkitystä ollut. Vain muutamilla yksittäisillä. Tusinakuluttaja en ole ollut eikä minusta tule. Peter ihmistarinana on kyllä omanlaisensa, mutta tässä kirjassa se tarina jää ohueksi. Ehkä.

22 pv keskiviikko

"Äääääiiiik!", äiti kiljahtaa. Lada heittelehtii syysjäisellä asvaltilla tien laidasta laitaan ja hyppää sitten loivan ojan taakse kuusikkoon kuin vihreä jänis. Istahtaa nätisti kahden kuusen väliin ilman naarmun naarmua. Minä saan peruuttaa auton tielle takaisin vaikka minulla ei vielä ole ajokorttia.

Tänään järjestelin loput halkopinot uuteen uskoon, mutta siivottavaa on vaikka kuinka paljon. Luntakin vielä isoja kinoksia siellä täällä. Kaivelin loputkin siemenpotut peltoon, yhteensä 4-5 kg. Unimäkeen sitten toukokuun lopulla lisää.

Aamulla oli oikein mitätön olo. Mikäpä muukaan se voisi olla kun katsoo elämäänsä, käsiään tai peilikuvaansa, tai pysähtyy vertaamaan onnistuneisiin ihmiselämiin.

Tähän assosioituu jälleen eteeni koko elämä, lapsesta tähän päivään. Ei siitä oikeasti ole paljoa kerrottavaa. Lihaa ei kovin runsaasti elämän luiden päälle ole kertynyt. Yhteiskunnallekin olen ollut pelkkä menoerä. Turha oikeastaan edes kysyä, mitäpä viivasi alle jää kun täältä lähdet. Pikkuinen tarinanhippunen joka ei ketään edes aivastuta.

Elämän summa lienee sittenkin vain suvunjatkaminen. Ja sehän ei kummoista lahkeenravistusta mieheltä pyytäisi jos jälkihuollosta vastuuntunto puuttuisi.

Keskusyksikkö tuli takuuhuollosta. Pitäisi alkaa raivata talven rojut, lippuset, lappuset, pölyt ja tolleroiset huoneestaan ennen kuin asennan kaikki laitteet takaisin. Panen järjestyksen ihan uusiksi. Tuleneeko järkevämpi käytön kannalta, niin sen näkee sitten.

Kirjastosta Kirsi Kunnaksen elämäkerta. Vein luettuja pois.

23 pv torstai

Äiti ei pidä kesäisin kenkiä muulloin, kun kirkolle asioimaan mennessään. Sittenkin vasta Luikkokankaan polun maantien puoleisessa päässä hän jotkut ruojut jalkojensa suojaksi laittaa ennen kuin nousee postiautoon tai Ruposen ruskeaan. Äidin jalkaterät ovat lujat ja leveät. Suolla varpaat leviävät kuin hankijäniksen käpälät pehmeässä lumessa. Toimilan Silja: "Eekköön se tuo Kunilla kiärmeitä pelekkee?" Äiti: "Tuikkoovat jos tuikkoovat, vuan mikä se äkästä mökinakkoo ossoes pelottoo, suati että tappas."

Koko pvn siivosin omaa huonetta. Panin takan ja saunankiukaan syttöihin ison läjän muistiinpanoja, joutavia papereita sun muuta roskaa. Tyhjentelin hyllyt, imuroin ja pesin. Lattian kans. Nyt on raikas huone kun pidin vielä ikkunaa puoli päivää auki. Petivaatteetkin vaihdoin. Tuuletin patjat ja peiton. Merkillisen näköinen seinämä näytön takana kun hyllyt ovat tyhjiä eikä pöydällä ajelehdi mitään ylimääräistä.

Kusiaisella on tarkoitus korrenkannolleen. Ihminen kerää ainetta ympärilleen tavaran itsensä vuoksi; antaa roskan roskalle roskalla korkoa kasvaa.

Gaiuksella hampilääkäri. Oikomishoitoja yhden etuhampaan takia tiedossa koko kesäksi. Syssymmällä aloitetaan sitten yläleuan eteen päin "venytys" öisin pidettävällä Hannibal Lechter-"häkillä".  Kai siitä se hyöty on, ettei sitten aikuisena tartte narskuttaa ristipurennan kanssa. Niin ne ainakin selittivät.

Haluaisin viedä veneen Nuasjärveen, mutta saadakseni sille rantapaikan, olisi oltava 45 euroa rahaa jolla saa portin avaimen ja venetelapaikan vartioidulta alueelta. Otin selvää myös kalastusmaksuista. Valtion kalastuslupa 24 €, viehekalastuslupa 31 € ja verkkomerkit 4 €/kpl. Sedältä veneen mukana saatuja verkkoja on 2 kpl, matalia ja jo aika hapraiksi menneitä. Uudet maksavat 50 eurosta ylös päin. Ase&Erässä kehui myyjä yhtä 55 millistä verkonmallia, sen tarjoushinta oli 69€.

24+31+20+140+100=315 €. Tarjouslohi kaupassa n. 5 € kg. 315:5=63 kg. Eli kaupan lohta söisimme joka viikko vuoden ajan kilon verran. Eli se riittäisi kalantarpeeseen.

Lupamaksujen lisäksi siis: 20 verkkomerkkeihin, 140 kahteen verkkoon ja 100 virveliin ja vieheisiin. Katiskoja jos ostaisi muutamat, niin niihinkin saisi menemään satasia. Itse tehtynä hieman halvempia. Olisivathan pyydykset tietenkin sitten useammalle vuodelle käytössä.

Kalastusluvista kerää valtio vuosittain yli 6 miljoonan euron potin. Siitä se jakelee kalastuskunnille kalakantojen hoidollisiin ym. menoihin anomusten mukaan hallinollisia kuluja vaille kaiken. Tilastot eivät kerro välistävetojen suuruutta.

Eikö kalastuksenhoitomaksuista riittäisi myös venepaikkojen ylläpitoon varoja?

24 pv perjantai

"Minä matkamies maan..." Äidin hyräily kuuluu lahohirsisen, kallellaan joka suuntaan kenottavan navetan lahon, linkussa lenkstottavan, nahkakengän pohjilla saranoidun oven lävitse. Pikku Manteli sanoo mhuuh ja yskäisee. Raotan ovea varovasti. Äiti nojaa poskeaan Mantelin ruskeaan kylkeen. Kyyneleet valuvat äidin poskilta, tipahtelevat lypsyjakkaran edessä keikkuvan sinkkisankon maitovaahtoon.

Tänään on koskenut vasempaan kylkeen erityisen paljon. Ollut alakuloinen mieli. En kuulu tänne, mutta minne sitten? Vaistoavatkohan lapset, ettei isä kovin hyvin voi? Joka päivä kuitenkin hoidan asiat, jotka kuuluu hoitaa. Äskenkin laitoin poikien apuna tramboliinin mutaan painuvien jalkojen alle vaneritallat.

Ihminen on kumma elukka. Sille näytetään tuutintäydeltä kauheuksia jotka tapahtuvat toisella puolella maapalloa, mutta se vaikeroi silti olemattomia murheitaan. On napansa vanki. Mitä ovat minun arkihuoleni sen rinnalla, joka nytkin tapahtui Välimerellä; 850 ihmistä, lapsia, äitejä, isiä, mullahti juuri laivoineen päivineen jorpakkoon.

Miljoonat ihmiset joutuvat lähtemään kotimaidensa kauheuksia päätyäkseen sananmukaisesti ojasta allikkoon. Me täällä vikisemme kun suurin fyysinen uhka, joka meille voi sattua normaalin kuoleman lisäksi on se, että maksamattomien laskujen paperipino kaatuu päällemme ja hukumme häpeänpunaan. Menetykset ovat rahaa ja tavaraa, ehkä olematon mainekin. Ulosottomiehen palkan maksaa kuitenkin joku muu.

Haravoin talvellisia aittatyömaan sahanpuruja ja muuta pärtöä lainakärryyn. Jäi huomiseksikin. Osa on vielä jäässä, osa lumensohjun seassa.

25 pv lauantai

Ollaan oltu isää vastassa Kyntöläisellä. Isä laskeutui Ruposen suhahtelevista ovista reissumiehelle tuoksuen; junalle, linja-autolle, Helsingille; viinalle, piipulle ja mennenille. Isä kaappaa äidin kainaloonsa ja rutistaa. Jyrki kantaa isän ruskeaa salkkua, Jarmo ottaa vaatepussukan ja minä sanomalehteen käärityt tyhjät naulapussit, sahan, kirveen ja vasaran. Rappurinteen päällä näen, kun  äiti suikkaa suuta isän suulle ja nauraa. Se on onnellinen hetki jota kuukin isän ja äidin selän takaa kaukaa avaruudesta katsoo.

Kuuntelin Maailmanpolitiikan arkipäivää. Tom Kankkonen antoi raporttinsa pakolaisleiriltä jostakin Syyrian pohjoisosasta. Karmea pakoon päässeen naisen kertomus se, kun vangittuina olleet olivat pyytäneet ruokaa ja vartijat olivat keränneet mukaansa lapsia. Sanoneet, että he vievät nämä ensin syömään ja tuovat sitten kaikille muillekin ruokaa. Myöhemmin aterioitsemisen jälkeen olivat isisin terroristit näyttäneet kännykkävideolta kuinka niitä poisvietyjä lapsia oli surmattu ja käytetty osana ruuanvalmistuksessa.

Sitten satuin katsomaan natsien keskitysleirien vapautuksen ajoista ennen esittämätöntä filmimateriaalia... kysymys kuuluu väkisinkin, vapautuuko ihmiskunta koskaan sisällään olevasta hirviöstä?

Tuskin.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti