Nyt ollaan Unimäessä. Pimeää. Pojat mylskäsivät ulkona lamppusta puolilleöin. Kun rumusivat viimein sisälle ja olivat ottaneet palasta, kaatuivat tuohon lattiapatjoille ja sammuivat hehkumatta kuin Puijon tikku. Kehuivat nähneensä useita lepakoita. Laitettiin yöperhosille lakana-ansa aitan seinustalle ja siihen oli niitäkin ollut törmäilemässä. Eli vaalea lakana narulle ja sen taakse valolamppu ja perhoset lentelevät pöljinä lakanaa vasten jolloin niitä voi tarkastella läheltä kun asettuvat vähitellen aloilleen. Lepakkokin siihen törmää ajaessaan lihavaa yökköstä takaa.
Luen akkuvirralla toimivien lamppujen valossa Maapallo ja me-tietokirjaa. Selventävää tekstiä ekosysteemin ilmiöille ja seurauksille (varsinkin ihmisten tointen) jotka maailmanmenoa seuraavien päissä ovat pääpiirteissään muuten tiedossakin. Kirja on erittäin populääristi selostettu tiivistelmä siitä, mistä on lähdetty, mitkä polut kuljettu ja missä nyt ollaan, mitkä tekosemme mihinkin vaikuttavat ja se sisältää myös vankkaa tutkimustietoa ja tilastoja eri aikakausilta. Sekin selviää helposti tyhmemmänkin ymmärrykselle, mihin pikavauhtia ollaan menossa, jos ei todella rajua alasajoa ylimääräisessä "hyvinvoinnissa" ihmislaji kautta globaalin maailman suorita.
Mutta tällaisia kirjojahan eivät lue "punavihreää" propagandaa pelkääväiset kaikenkuluttajat vaikka sen enempää vihreää kuin vasemmistolaistakaan (yleensäkään politiikkaa) kirjasta ei tikulla tonkimallakaan löydä.
Yhteiskuntasopimuksen karistua ja hallituksen seuraavaa talousstrategiaa kuumeisesti kasaavat pääporhomme eivät nekään puhu kulutuksen hallitusta alasajosta, vain uuden kasvuaikakauden syttytuohuksista. Heidän konsultteinaan eivät hääri tämän kirjan kirjottaaneen kaltaiset tutkijat, heille ainoat ja oikeat löytyvät nyt Ruotsin talouselämästä ja Gambridgen käyneistä menestyjistä. Nämä ovat Juhana Vartiaisten kultakausia jotka ajoittuvat aikaan ennen kaiken loppua.
Talvivaaran kaivoksen ja Hanhikiven ydinvoimalahankkeenkin panivat kulisseissa käydyn väkisinväännön jälkeen toteutumaan kun ne eivät demokraattisin keinoin liikahtaneet. Olisi se hyvä osata muuntautua kärpäseksi suljettujen kabinettien laipioihin...
22 pv lauantai
Soila keräsi loput mantsikat. Toi Even, ja kohta tuli Sonja koko poppoonsa kanssa pihaan. Oli muksuja ja muksujen muksuja pihassa 15 henkeä.
Entäpä jos yht´äkkiä maailma ympärillä kellahtaisi sellaiseen asentoon, että olisi pakko näiden kanssa ruveta asuttamaan tätä Unimäen korpipaikkaa? Selvittäisikö, ja millaiset olisivat ensi toimenpiteet? Moniko meistä menehtyisi seuraavan viiden vuoden aikana keripukkiin ja muihin nälän tuomiin tauteihin? Entä hengitettävän ilman ja ruokien radioaktiivisuuteen? Ketkä meistä selviäisivät? Selviäisivätkä Pikku Mirre, Stella ja Silvia, nuo pienimmät vipeltäjät?
Asunto-olojen parantelu ja lisärakentaminen, sauna valmiiksi, navetan ja riihen ja aittavarastojen pykäys, kellarin suurentaminen ja kaivon umpioiminen. Vävyt ja muut kynnelle kykenevät työkaluihin kourat kiinni ja tukkimetsään, perustusten tekoon ja hirsien vuoluun ja salvamiseen. Pellonraivaukseen, maanmuokkaukseen, siemenviljan- ja perunan hankintaan. Kotielukoiden pääoma jostakin; lehmiä, kanoja, sikoja, lampaita ja hevonen, pystykorva pihaan räksymään. Vene Keyrityn rantaan, rysiä, verkkoja ja muita pyydyksiä. Pyssyjä, jousia, nuolia, ansatarpeita... Mistä kaikkia niitä saisi jos maailmantilanne menisi aivan vallattomaksi?
Keräsin mustaherukat; 1½ sankollista. Annoin suurimman osan Soilalle mehutarpeiksi ja siivosin itselle kolme rasiallista kotipakastimeen.
Potut ovat maukkaita, ja sipulit; syötiin suurkattilallinen.
Hellettä on. Penakat kävivät rypemässä Karipurossa kun ei ne olisi kaikki mahtuneet Tojotanrottelon kyytiin jotta uimarannalle olisi menty.
23 pv sunnuntai
Tänään oksin omenapuita jotka viimeinkin ovat lähdössä kasvu-uralle. Puutarhurilta piti puhelimella kysyä, että mistä kohtaa ja mitkä oksat katkon ja mikä on paras jättää latvapuuksi. Hyvin se sen homman osasi neuvoa. Viinimarjapensaissa tein myös varovaista oksimista. Nälkämäen tienhaaraan, raviin, oli jostain tipahtanut ja juurtunut oudon puun siemen, tahi taimi. Hain sen muksujen kanssa kärryllä pihaan ja istutin pellonlaidalle. Soila katsoi netistä sakaraisen lehden perusteella, että se olisi Taalainkoivu tai Loimaankoivu, mutta Puutarhuri epäili kuulemansa perusteella, että se on Koiranheisi. Tiällä päin ei kyllä yhtäkään niistä ole ennen nähty.
Leikattiin paksuiksi kasvaneet raparperit mukaan.
Illalla Knissa.
Tultiin jotain viiden maissa Unimäestä. Muistin, että aitan ja huussin ovet jäivät selälleen. Huussista vietävä tavara on vähäistä, mutta aitasta äkkiä voron peräkärry täyteen rojua tulee jos sattuu paikalle. Soila sitten soittikin ja ihmetteli kun oli mennyt siellä käymään, että mites sitä on silleen lähdetty.
Katsoin Silta-jatkot. Monta kohtausta vaivasi jälleen huolimattomuus. Voiko ohjaaja ja tekijäkaarti tosiaankin mennä niin sokeaksi omalle tuotannolleen, etteivät helposti korjattavia virheitä huomaa? Vai vähätkö välittävät? Ärsyttävää, sillä jutun juoni olisi ihan kehityskelpoinen eikä näyttelijöissäkään kovasti kieroon menevää ole.
Luin Kemppisen blogia. Mielenkiinnolla seuraan, mitä tuleman pitää rikosilmoituksensa suhteen.
Kommenteissa oli yksi, jota hieman mietin. Siinä huolestunut vakikommentoija kyseli, ettei kai vain juuri hänen maahanmuuton vastustuksen vastustuksesta ja sen hyväksymisestä kirjoittamansa kommentit ylitä rikoskynnystä. Tällä kyselykommentillaan hän kyllä muljautti itsestään kokonaan sen karvan näkyville, joka osoittaa, mille puolelle hän maahanmuutto"kriittisyydessään" on asettautunut ja kuinka hän niistä kommentoivia "kriittisiä" peesaa muuallakin.
Ehkä hän kynämiehenä ja paljon lukeneena kuuluu ydinryhmään joka propagandamyllyn kahvassa yhtenä nylkkäsee.
Kuviteltua tulevaisuuden todellisuuttahan "siellä jossakin" ("maan alla") eletään jo, jossa vain vahvan sana tulee olemaan laki. Myötäjuoksijat vahvistavat kaiken aikaa ja kaikin toimin omaa kuvaansa jo etukäteen sillä tietohan on, että "epäaines" joutuu vahvojen maailmassa kerjuulle, keskitysleireille tai orjatyöhön, joka kylläkin on totinen tosi yhä tässä 30 miljoonan orjan tämän hetken maailmassakin.
Natsisaksassakaan ei myötäjuoksijoista pulaa ollut kun kurssi alkoi kääntyä "arjalaisille" otolliseksi. Muutenhan se touhu olisi hukkakauraksi luokiteltu jo siemennysvaiheessa. Samankaltaisia aikoja elellään ja tarkkana olisi oltava. Kaikkien.
Klo taitaa olla jo ylitse puolen yön, eli maanantain puolella. Alan korsoomaan.
valto
VastaaPoistatuli sarjoista mieleen jotakin ihan muuta kuin ruotsalais-tanskalainen silta. olen viime aikoina uusintakuunnellut knalli ja sateenvarjoa. en tiedä, onko kyseinen radiokuunnelma-sarja sinulle tai pojillesi tuttu, mutta minua virkamiesten ja valtionhallinnon lempeä pahoinpitely miellyttää, kuten aikoinaan kymmenenvuotiasta poikaani, joka kuunteli niitä uudestaan ja uudestaan. autossa, kesämökillä, matkoilla, illalla peiton alla.
juoni on suurinpiirtein se, että ministeriön "erikoisosaston" virkamiehet hannibal hamilton-jones ja richard lamm ovat typerän pomonsa, sir henry pitkinin kaikkinaiset yritelmät tuhoavia vielä typerämpiä virkamiehiä. hunajainen mildred murfin on ihanasti kurluttava sihteerikkö.
sarja on nasevasti kirjoitettu, vitsikäs, aika kiltti ja säyseä. se tarjoaa herkullista huumoria. ja onhan ihmisen nauru aina myös oivallus. tässä sarjassa oivalluksen tarjoaa ainakin se, että virkamiehiä ja muita byrokraatteja kohtaan tunnettava epäluulo lienee kulttuurista riippumatta syvää.
useinhan vitsi kerrotaan ja sille nauretaan ja sitten tilanne on ohi, siirrytään muihin asioihin tai uusiin vitseihin. mutta aina joskus on jokin - vaikka tämä knalli ja satenvarjo -, josta jää miettimään, että mitähän tuo juttu loppujen lopuksi tarkoitti ja miksi se ja se sanoi näin ja näin eikä noin ja noin ja mitä olisi tapahtunut, jos hän olisikin sanonut toisin.
luulen että poikasi tykkäisivät tästä kovasti.
meri
Meri
VastaaPoistaEttäkö Knalli ja sateenvarjo olisi jäänyt huomioimatta!
Ei ole sellaista lapsusta päässyt tapahtumaan elämässäni, ei.
Ne vain eivät ole enää kuunneltavissa Areenalta eikä ole nauhoitteina itsellä. Kai niitä on myynnissä jossain, mutta ... Olen haaveillut sellaisesta langattomasta kaiuttimesta jonka veisin iltaisin lastenhuoneeseen ja pojat nukahtaisivat kuunnellessaan radioluentoja. Tykkäävät nimittäin sellaisesta, mutta kun ei voi kuin yksi kerrallaan ottaa heitä tähän huoneeseen iltaisin ja enkä kohta jaksa kantaa yhtäkään pojista nukkuvina omiin sänkyihinsä muutenkaan. Sellaiset kaiuttimet ovat vain pirun kalliita. Lidlissä oli jollakin kympillä myytävänä, mutta kuulin, että kerran ne kestävät siirtää huoneesta toiseen ja sitten loppuu kuuntelu.
Nyt aloittivat uusintaesityksen Hyvää iltaa nimeni on Cox-kuunnelmasta. Se tuo myös hyvää entisaikaista radioteatteria kuulolle.
Tuossa Silta-sarjassa surettaa esimerkiksi päähenkilö Saga kun sen roolisuoritukseksi tungetaan hätäisesti kyhättyjä kohtauksia jotka kertakaikkiaan menevät kuuseen hätäilyn takia. Hän on harvinaisen hyvä näyttelemään juuri sellaista henkilöä, kuin käsikirjoittaja on tarkoittanut. Ohjaajat ja aikataulut vain vesittävät hyvän näyttelijätyön mahdollisuudet.
Katsopas esimerkiksi kohtaus, jossa Saga ja Martin nyhtävät juuri kolmesta luodista haavoittuneen Lauran sairaalanpedistä "rekonstruoidakseen" ampumakohtauksen todellisella paikalla, Stadionilla. Voi passsska miten ohjaajat mokaavat! Ja hätäily monessa muussakin kohdin tuppaa kiihtymään sitä mukaa kun elokuvassa edetään.
Minulle tietenkin tungetaan tästä arviosta hölmön leimaa turpaani koska kysehän on "vain" elokuvasta, mutta kun tuonkin kohtauksen olisi ihan varmasti voinut rakentaa paljon uskottavamminkin niin miksi katsovalle yleisölle ei sitä palvelusta tehdä? Miksi näyttelijää, jota varmasti jälkikäteen vituttaa se söhlääminen, ei anneta kokea onnistumista? Eivät Vallan linnake-sarjassakaan erehtyneet oikeastaan yhtään kertaa poikkeamaan uskottavuudesta, vaikka siinäkin ne liialliset henk.kohtaiset jutut joskus ällöttivät.
Minä katson niin vähän mitään tavaraa jota telkkarista tupaan tungetaan, että kykenen olemaan armoton arvioinneissanikin.
Sama se on radionkin suhteen. Esimerkiksi olen kurkkua myöten täynnä paikalisradioiden juontajien typerän musiikin väleihin tyrkkäämiä tietoiskuja paikallisesta säästä; "...studion ikkunasta nyt näyttäisi kyllä olevan ilma sellainen, että..." Ja entä ne ainaiset terveisiä ohjelmat! Voi pyhä sylyvi!
Jos kanavilta ei löydy kunnollista kuunneltavaa, paiskaan toosan kiinni, tai jos mölyä kaipaan taustalle, vieritän aseman Radio Vegalle jossa ruotsinkielellä joku jotain selittää, mutta ymmärrän vain sanan sieltä toisen täältä, niin onpa mukavaa. Siellä oli muuten 2 vkoa sitten ke-iltana tosi hyvän kuuloinen juontaja joka puhui oikeaa asiaakin. Harmitti vain, kun en ymmärtänyt kuin vähän asiasta. Ja ne levyt! Niitä oli myös suomen kielellä muutama harvinaisuus, mutta tykkään kyllä kuunnella ruotsinkielisiäkin balladeja koska laulamalla ruotsin kieli kuulostaa hyvin kauniilta.
Muuten: Yleltä oli törkeyden huippu virittää suuria toiveita uuden Radio Puheen kanavasta kun sieltäkin saatanasta tulee nyttemmin melkein pelkästään urheilua! En minä suostu sitä ymmärtämään! Mikä "puhe"kanava se sellainen on jossa joku Jalmari Selostaja huutaa kurkku suorana millimetrien sadasosista joita jälleen kerran on rikottu...
valto
VastaaPoistaaloitan tuosta viimeisestä aiheesta. viikonloppuna kuuntelin kun laivan miehistö seurasi näitä meneillään olevia (?) urheilukisoja ja huusi keuhkojaan pihalle. on mielenkiintoista miettiä sitä, miksi tunne-elämältään pidättyviksi haukutut suomalaiset kiihottuvat joukkopsykoosin partaalle urheilusta. miksi mies ei itke äitinsä hautajaisissa, mutta liikuttuu kyyneliin, kun joku puolikielinen lätkäjörrikkä lyö kumilapasen metallikehikkoon.
sillasta olen kyllä pitänyt, lapsuksista huolimatta. enemmän minua häiritsee sarjoissa ja elokuvissa kehno käännös. siitä tulen melkein raivoihini.
minähän olen, niinkus hyvin tiedät, telkkarin ystävä. minulle kelpaa moni juttu. aikoinaan oli suuri synti tunnustaa katsovansa saippuaoopperoita. olen varma että jokaisella meistä on omat bonanzamme ja pienet talot preerialla...
tv-ohjelman katsominen on aina valinta ja tietyn ohjelman valitseminen kertoo paljon katsojastaan. todistaakseni väitteeni kerron nyt kaiken uhallakin, että katsoin aikoinaan kaikki remontti-reiskat. en tiedä, miksi ohjelmaa seurasin, enkä edes halua ajatella, mitä kaikkea sen seuraaminen minusta kertoi. ihmettelen ainoastaan, kuinka saatoin olla niin äärimmäisen kiinnostunut kylpyhuoneen remontista, sillä minulla ei ollut aikomustakaan tehdä sellaista. ehkä pätevälle psykologille olisi töitä....
nuorempana en ollut television lumoissa niin kuin nykyisin. siksi sellaiset melodraamaspektaakkelit kuin dallas ja dynastia jäivät kokematta aidossa 80-luvun kulttuuriympäristössä. mutta onneksi niitä saa devareina. erityisesti dynastia on pysäyttänyt. blake carringtonin patriarkaalisesta jämptiydestä, alexisin hyytävästä pahuudesta ja olkatoppausten visuaalisesta lumosta vie voiton sarjan hauska piirre, näyttelijänvaihdokset.
vaihtuvat thornet, stevenit ja jamesbondit ovat tietysti, varsinkin saippuamaailmassa, silkkaa arkea. minua fallonin tai amandan aavemaisesti vaihtuva ulkonäkö jaksaa silti aina vain huvittaa. alleviivaamaton surrealismi on entistä herkullisempaa, kun mikään ei auta minua varautumaan äkillisiin muutoksiin.
leikkiin kuuluu, ettei kukaan ole huomaavinaan vaihdokkaan väärää naamaa. kaksoisolento ei television taikamaailmassa näytä esikuvaltaan. vanha sielu on sen sijaan siirtynyt uuteen ruumiiseen.
seuraavaksi minulla on edessä salaiset kansiot, jotka myös jäivät aikoinaan näkemättä. olen alkanut jännittää, millä tavoin kansioista häipyvä david duchovny kirjoitetaan ulos fbi:n leivistä. ehdotukseni kunnioittaisi sarjan vainoharhaista henkeä: uusi ukko vaan mulderiksi, ilman sen kummempia selityksiä tai juonenkäänteitä.
meri
Meri
VastaaPoistaJoskus mietin, että mikä osuus telkkarin puuttumisella varhaislapsuudessa on ollut kun en sen eteen enää osaa juurtua ja voi sellaisenkin ohjelman jättää katsomatta, joka kiinnostaisi? Voisin kuvitella, että minulla ei olisi tuota laitetta lainkaan, eikä edes mahdollisuutta missään muuallakaan sitä katsoa. Sellainen aikajakso olikin ja se kesti monet vuodet.
Paljostakohan lienen jäänyt paitsi?
Toinen juttu on, ettei aivoihin tallennu kovin pitkäksi aikaa mitään, mitä katson. Sinulla näkyy muistuvan mieleen vuosien takaa asioita ja muistat henkilöitä ja tapahtumia, mutta minulla on muistilaatikon vieressä vissiin silppuri, joka tekee kaikesta unohduksen muusia enkä voi siten osallistua viisaisiin enkä vähemmän viisaisiin keskusteluihin vähänkään vanhemmista ohjelmista.
Remonttireiskan tapaiset ohjelmat ovat jossakin määrin tarpeellisiakin, kai. Mutta juuri sen suosion aikoihin ei kyllä ollut itselläni mitään intressejä katsoa sitä kun omat kourat pykivät rakennusmateriaalien käsittelystä niin, että olisi halunnut painua mahdollisimman kauaksi kaikesta aiheeseen liittyvästä.
Vähän liian siisteinä Reiskassa paikat pysyivät, ja haalarit. Ja ampuiko se Reiska koskaan naulapyssyllä koipeaan, tai työparin kämmentä seinään kiinni? Tai putosiko tikkailta? Sortuiko telineet? Lojahtiko milloinkaan vormaus niin, että säiliöautollinen betonimassaa roiskahti puolen hehtaarin alalle?
En kykene kuvittelemaan itseäni seuraamassa mainitsemaasi salaisia kansioita. Salaiset "ansiot" voisi kiinnostaakin...
Mutta mitähän tämä telkkariohjelmiin suhtautumiseni minusta voisi kertoa?
valto
VastaaPoistase kertoo siitä, että sinulla on tarpeeksi elämää ilman telkkariakin. minusta se on pelkästään hieno juttu. ja tuleehan sieltä rehellisesti sanottuna ihan ihan järkyttävät määrät sontaa.
ne sanovat, että väkivaltaiset televisio-ohjelmat ovat syypäitä kulttuurimme raaistumiseen. tom ja jerry, vaalenapunainen pantteri ja moottorisahamurhaaja ovat lätkineet toisiaan turpaan niin autenttisesti, että ohjelmia katsoneista lapsista on tullut verenhimoisia psykopaatteja.
suhtaudun kyllä hieman epäillen siihen näkemykseen, että median tekemiset raaistaisivat yhteiskuntaa. pikemminkin uskon siihen, että elämä noin yleensä raaistaa ihmistä. media ja viihde kertovat näistä asioista sitten omalla tyylillään.
puheet television tyhmistävästä vaikutuksesta ovat vahvasti liioiteltuja. televisio tyhmentää vain niitä, jotka katsovat tyhmiä ohjelmia. apokalyptinen retoriikka sivistyksen rappiosta ja tiedotusvälityksen kuolemasta valuu helposti suusta, mutta sitä ei pystytä perustelemaan kuin pahoin pelkistämällä.
meri
Meri
VastaaPoistaTelevision tyhmentävä vaikutus tulee, tyhmien ohjelmien katsomisen lisäksi, siitä, jos mitään muuta ei ole.
Jos telkkari (tahikka nykyisin muu töllötin) täytyy aamulla ensimmäiseksi aukaista -ennen kuin silmiään- ja illalla viimeiseksi sulkea, niin missä välissä lukea lehdet ja tuhannet mielenkiintoiset kirjat jotka ehkä edes pikkaisen viisastuttaisivatkin?
Itsestäni kyllä tuntuu, ettei aivoihin viisautta tartu mistään, mutta toivoa on, että pikkuhiljaa jokin asiallinen asiakin sinne juurtuu ja sitä voipi sitten ennen hautaansa kehitellä yhä vain viisaampaan muotoon. Mutta kerkeääkö sen viisastelunsa loppupäätelmän, älynväläystensä äidin -tai lapsen- loppuhuokauksen aikana sitten ilmoille lasauttamaan, niin siinäpä se. Voi olla, että elinikäinen uurastus senkin kimpussa menee hukkaan.
Tuosta ihmiskunnan raaistumisesta. Ehkä lajimme on niin kovakalloisen primitiivinen edelleen, että se tarvitsee syyriansa, ukrainansa, sudaninsa, kongonsa, somaliansa jne. ja lopulta globaalin maailmanpalon että se taas rauhoittuu rauhaankin.
Että pitkäaikainen rauha on sille vain pakko, jotta kerkeää uudet sotavermeensä pukea ylleen, keksiä syyt seuraavaan konfliktiin.
Minusta tuntuu koko ajan, että kaikkialla ihmiset vain odottavat, milloin se taas alkaa ja käyttäytyvätkin sen mukaisesti: kuluttaen ja törsäten muuta luontoa kunnioittamatta.