½ kahdelta Unimäessä. Uuniin ja hellaan tulet, 2:lla sankolla vettä kaivolta, kahvivesi porajamaan hellanringille. Samalla heivuulla valurautaiseen muuripataan vettä kuumenemaan. Helposti lämpesi mökki kun Soila kävi eilen pitämässä tulia.
Raiskiolle pölkkyjen raahamiseen en enää ehtinyt. En olisi jaksanutkaan. Luin kirjakassiin Knissa pistämäni Hesarin ja Maaseudun Tulevaisuuden. Nukahtelin.
Naurahtelin "kirjailija/beaglenomistajan" mielipidekirjoitukselle josta väliotsikoksi olivat MS:n toimituksen sisävihreät nostaneet lauseen "Hirvenlihan hiilijalanjälki on nolla."
Mitenhän se voi nolla olla?
Jokaikinen syyskesä alkavat pyssyt ampumaradoilla paukkua: Hirvimiehet ja sellaisiksi aikovat siellä tarkkuuttavat torrakoitaan. Vähän myöhemmin ovat ammuntakokeet ja taas ruutia palaa, sekä bensaa ja naftaa sijaitsevathan ampumaradat useinkin kauempana maalikylistä eikä sinne jakseta polkupyörillä tahi jalan taivaltaa.
Metsästyksenharrastajat hankkivat erilaisia varusteita muutamien satojen miljoonien edestä joka vuosi; globaalitasolla miljardien eurojen edestä. Pelkästään koirien ruokintaan maapallolla kulahtaa 30 miljardia euroa vuodessa. Kuinka paljon itse koiraan ja sen muihin varusteisiin. mm vakuutuksiin ja eläinlääkärikäynteihin kulutetaan? Kymmeniä miljardeja lienee sekin luku.
Kun jahti alkaa, könyää sadantuhannen jäsenen ukko- ja akkakörmyarmeija sadantuhannen koiran kanssa maastureihinsa. Parin kolmen kuukauden aikana kilometrejä kiertyy maastureiden mittareihin miljoonia ja polttoainetta kuluu. Nuotioilla paistetaan, ei suinkaan hiilijalanjälkensä perusteella "nollatuotannon" ja jahdin kohteen, HIRVEN lapaa vaan tehotuotannon ja teollisen teurastuksen sekä monenmoisen logistiikkaketjun lävitsekäynyttä ja lopulta hirvimiesten reppuihin eksynyttä makkaraa.
Kun hirvi (x 55 tuhatta)sitten on kellistetty, raahataan se mönkijöiden, traktoreiden, moottorikelkojen tai autojen peräkärryissä jahtimajalle jonne useimmissa paikoissa on rakennettu nykyajan hygieniavaatimukset täyttävä pienoisteurastamo.
Hirvi vinssataan teurastamon kattoon, paloitellaan, litistellään muovisiin vakuumipakkauksiin ja jaetaan hirviseurueen jäsenille kullekin ansionsa mukaan. Ampuja saa tehdä trofeelle mitä haluaa. Jos se on tarpeeksi piikikäs, hän vie sen konservoijalle ja lopulta trofee päätyy metsästäjän olohuoneen seinälle tai oven yläpuolelle ulos, että ohitsekulkijatkin älyävät uljaan metsästäjän asuvan juuri siinä talossa.
Kaikki tämä ja metsästyksessä "tarvittavien", lukemattomien muiden sivutuotteiden raaka-aineet revitään jokatapauksessa maapallopoloisesta. Kysyn siis uudelleen: millaisin laskelmin hirvenlihan hiilijalanjäljestä saadaan nolla?
Hämärä saapui pilviseen marraskuun päivään lumpsimalla kuin ukki Uatu huopikkaissaan silloin joskus, kun Villelänpolunsuu vielä kuusikkoon aukesi kuin musta ovi vihreään seinään. Ja jo neljään mennessä tipahti pilkkoinen pimeä jota vastasatanut lumi alakuloisin sävyin vähän vaalensi. Reilun puolikkaan kokoinen kuu jossakin repalehtevien pilvien takana hieman myöhemmin illalla valjuili myös, mutta mikä siinä lie, että senkin tenho iän myötä haalistuu yhä vain enemmän; tietoisuus valtaa tyhmänkin aivoista lohkon kerrallaan.
Nukuin 17-18 välin ja sitten 19-21. Korvailin viimeöistä unenevajausta. Vedin välillä polttopuiden hiilijalanjäljet alas hiilinieluun, survaisin pellit kiinni ja hörppäsin termoksesta kahvia. Kävin vielä kusella, laitoin kuistille lyhtyyn tulet ja lakkautin yläparvelta kaasulampun tohajamisen. Nyt luen akkuvaloissa Jörd Donnerin Pikkumammuttia jonka tempaisin kirjastosta mukaani kun lähtiessä kävin viemässä Mäkelän Otavat sun muut lainatut pois. Omasta hyllystäkin panin pari kirjaa kassiin, että on mistä valita pitkinä Unimäen öinä jossa eivät sähkövalot joka nurkkaa valaise eivätkä tietokoneiden ruudut houkuta joutavuuksissa ainoaa elämisenaikaansa tuhlaamaan. Mitä elämää se sitten lienee, kun toisten kirjoittamia kirjoja lueskelee? Mihin se johtaa? Mihin ei? Viisastumisiin...ko?
Sonja soitti jossakin välissä. Kyseli, esiintyykö suvussa kolesteroliongelmia. Sanoin, että molemmat sedät, Oskari ja Heimo ovat syöneet lääkeitä 70-luvulta lähtien ja itselläkin se väliin on kummitellut, mutta pysyy ruokaa säätelemällä kurissa: Pikku Mirrellä on kuulema kolesterolit koholla (paha 5,8, hyvä 3,8).
21 pv lauantai
Heräsin ½5:ltä. Hain kellarista pottuja, kuorin ne sekä sipulit, lantut ja porkkanat jotka lohkoin isoiksi kuutioiksi kananlihasviivujen kanssa valurautapataan. Lisäsin kasvisliemen ja kermanlorauksen ja asetin uuninarinalle hautumaan. Lämpöä kouratuntumalta mitattuna lienee 170-180 astetta. Saavat nyt olla siellä vaikka koko päivän. Siitä riittää huomiseksikin yhden korpiukon poskia pyöristämään.
Nyt ei sada lunta enää. Yöllä on sen verran rihmonut, että tulojälkeni ovat peittyneet. Kahdeksan kieppeillä vasta valkenee. Luen siihen saakka Pikkumammuttia. Nyt pitää etsiä, mihin Donnerin merkkaukseen aamuyön puolella uinahdin. Olen sitä jo yli puolen välin menossa. JD on pelkäävinään kuolemaa vaikka se luonnollista jo hänen iässään olisikin. Syöpäpesäkkeitä on löytynyt keuhkoista. Odottelee hoitoja, matkustelee Ruotsissa, Amerikoissa ja Suomessa. Joutuu varasijalle eduskuntaan kun Astrid Thors hyppää Brysselin koneeseen.
JD hätäilee muutamien outojenkin asioiden kanssa. Mikä hätä miehellä kun on hautajaiskuluihinsakin voinut jo eläessään panna rahaa syrjään?
Kun JD:n natinat alkoivat hermostuttaa, luin muutaman luvun Maailmankaikkeuden ensimmäistä sekuntia, ja johan asettautui Pohjoisrannan Mammuttikin oikean kokoiseksi.
Vastoinkäymisittä elämässään menestyneiden elämäkerrat (Pikkumammutti on JD:n parin vuodenajan ek.) ovat harvoin mielenkiintoisia vaikka millaisen cv-hauiksen kanssa ne olisi kirjoitettuja.
Pitäisi aina muistaa, että maailmassa on tällä hetkellä 7,5 miljardia elämäkertaa. Vainajakertoja vielä enemmän. Kosmisen puuron pohjaanpalanutta karstaa kaikki me.
Nyt klo 08, 30. Lähden Raiskiolle katkomaan pölkkyjä peräkärryyn. Siellä, uuden lumen pienesti peittämänä on merkitsemäni isohko tuulenkaato, kuiva näre, joka kohteeni tälle pvlle on.
Nyt on jo iltamyöhä.
Pataruoka oli hautunut juuri niin maukkaaksi kuin olin kuvitellut. Söin sitä ihan liikaa. Ilmavaivoja ja mahanmöyrintää on iltaseuranani.
Jälkiruuaksi paistoin lettuja. Kierittelin muutaman omenahillotäytteisen räiskälerullan kitaani. Kahvia kupillisen ja hetihän se alkoi kusettamaan.
Kastuin pölkkyjä raahatessa aivan läpimäräksi, pidän silti tällaisesta rehkimisestä. Pian 10 km tuli lumessa ja risukossa eestaas kulkiessa elämänmittariini. Joku ajatti jänestä Näläkämäen suunnassa. Kävi ajo hakkuuaukion laitojakin kiertelemässä, mutta näkyville ei pupu tullut, vesakossa yritti häivyttää koiranhuluvaa kintereiltään. Olisiko Oskarin Pekka ollut poikineen. Yksi haulikkomies loikki Raiskion halki ja hävisi ajoäänien suuntaan. Kehtaakin iso mies. Minä en näe sellaisessa enää minkäänlaista viehätystä kun olen havahtunut metsästyksen turhuuteen yleensäkin.
Onko oikeaa ja tarpeellista metsästystä nykyään olemassakaan? Koiralla on kaulapannassa paikantava tutka ja äänittävä sekä kuvaa lähettävä kamera joten metsästäjä tietää auton luota juurikaan liikahtamatta, millainen eläin haukussa on ja missä ajo kulkee. Ja kun hirvihaukku asettuu aloilleen, tiheää metsäautotieverkkoa hyväksi käyttäen ampuja pääsee mahdollisimman lähelle kohdetta, hiipii 150 metriä tieltä ja pamauttaa.
Sama kuvio pienemmän riistan kanssa.
Taivaanvarpailta yrittää itätuuli repiä pilvipeittoja pois, mutta ei taida vielä onnistua. Lunta satoi äsken ulkona käydessäni, mutta näin myös kuun melko selkeänä kupumahana selällään kellottamassa. Tuoreessa lumessa hiirenjälkiä aitan alta mökin alle polun verran. Kohta ne rapistelevat vuosien mittaan kaivamiaan reittejä pitkin tupaan lämmittelemään. Monennetkohan hiirisukupolvet lienevät rakenteita jo kaivelemassa? 1986 nousivat nämä seinät tälle tontille.
Pirkanmaalla ovat taloudet ilman sähköä raskaiden lumimassojen kaadeltua linjoille puita. Niin olen sähkötön täällä minäkin, mutta lumen syytä se ei ole.
Yritin kuunnella radiota, mutta en osaa keskittyä lukemiseen jos toimittajien joutava jorina musiikin lomaan korvanjuuressa häiritsee. Asiaohjelmat ovat erikseen. Silloin keskitytään niiden kuunteluun ja pannaan kirja syrjään. Radio Puhe-kanavalla tuli urheiluselostusta ja mitä asiaa sellaisessa olisi? Radio Puhe/urheilu! Millä ilveellä yhteys niiden välille on saatu? Selostajien moottoriturpiinko vedoten?
Tämä yhteiskunta on sairas urheilujensa kanssa. Urheilun pyhille toimituksille on omistettu niin paljon maapallon elintilastakin, ettei millekään uskonnollekaan koskaan. Vain sotaan liityvät alueinvaasiot vievät urheilusta voiton.
Brysselissä odottavat pelolla, missä vyötäröpommit tai kalashnikovit alkavat paukkua.
22 pv sunnuntai
Nyt olen jo Knissa. Klo on paljon. Silta, tuo loppua kohden yhä vain kehnoneva trillerisarja on katsottu ja valmistauduttu jälleen yksinäisen yön viettoon. Mitähän varten minä sieltä Unimäestäni tähän kaupunkiin, joka ei kotini ole, aina palajan? Tyhmä kysymys; lasten.
Saunan jälkeen Fbookin kautta dialogi New Jerseyhyn. Amarith sieltä minua tavoitteli. Silloli iloisia uutisia; on raskaana. Niiden oli tarkoitus tulla Suomessa käymään joulukuussa, mutta nyt eivät uskalla lentää kun sikiö on vasta aluillaan. Liput oli jo hankittu. Kehotin peruuttamaan ne. Ei välttämättä onnistu jos ei ole vakuutusta tai jokin vakava sairastuminen esteenä; sittenkin pitää olla vakuutus. Sanoin, että panee nettiin ilmoituksen, että jos joku ahtisaari vaikka tarvitsee. Siinäkin sitten omat mutkansa; maksaa nimen vaihtaminen ja lentojen sovittaminen.
Kyselin, onko siellä neuvolatoiminta samanlaista kuin Suomessa. Nou. Vain maksusta, ja jos on vakuutus. Kalliita ovat lääkärissäkäynnit sun muut. Onneksi he ovat molemmat töissä. Yipping kai suht hyväpalkkaisessa. Kyselin työajoista: 9-18, 1 h ruokatunti. Maanantaista perjantaihin. Sielläkin pimeä saapuu jo klo 17 jälkeen näin talven alussa. Keskustelun alussa kello oli siellä 13.55 ja täällä 20.56.
Pitkästi juteltiin. Oli mukava. Amarithilta oli aluksi suomen kirjoitus vähän hukassa, mutta rimpsun jälkeen se sujui taas hyvin.
Pitää päivä kirjata muutenkin suurinpiirtein kirjoihinsa vaikka ei kai tässäkään yhtään mitään älyä ole. Alkaa vistottaa vähitellen koko touhu taas.
Aamulla vielä sateli lunta, sitten kävi yksi tuulen puhaus ja pilvet hälvenivät melkein kaikki Ruotsiin. Tai no Varpaisjärven ylitse Pielaveelle ainakin. Heräsin jälleen aikaisin. Aamupalaksi kahvia ja loput illalliset lettujentähteet kylmänä.
Sitten haalarinrytkyihin pujottautuminen, talvinen takki, villasukat ja kumikengät jalkoihin, hanskat käsien suojiksi ja pipa päähän.
Revin moottorikelkan päältä suojat pois (pressunlaita oli jäätynyt maahan ja se piti sananmukaisesti repiä irti), panin bensiiniä tankkiin ja koetin, lähteekö kesän joutenolon jälkeen suosiolla käyntiin. Lähti se. Peruuttelin kelkan pihamaalle, panin reen kiinni ja kurautin Raiskiolle. Ajoin ensin vähälumiseen risukkoon jälkeä ja vasta toisella kierroksella keräsin pölkkyjä kyytiin.
Takaisn tullessa m.kelkka teki tenän keskelle tietä vähän ennen Unimäen pihaa. Ja tietenkin joku halusi päästä Kyntöläiselle valkealla maasturillaan. Kiusalan Riettu se oli. Harmitteli se. Ilmeistä näin, että sen olisi tehnyt mieli sanoa ikävästi, mutta kun jututin vähän aikaa, se peruutti, kääntyi tienhaarassa ja läksi kiertämään kylän kautta Viäränmäen päälle Kiusalaansa.
Vedin liiinojen avulla kelkan pihaan. Rassasin vähän aikaa tulppia irrotellen ja muuta pientä niin kyllä se jälleen käyntiin hörähti. En kuitenkaan enää lähtenyt jatkamaan savottaa vaan paketoin kelkan kuormalavojen päälle hirsitaapelin viereen, peittelin sen ja rupesin laittautumaan poislähtöä varten.
Siinäkin omat kuvionsa aina. Menee kaksi tuntia kaikkine siivoamisineen, tiskeineen ja seuraavaa kertaa varten polttopuiden sisälle raahaamisineen. Nyt jouduin halkomaan pyöreistä kuivista pölkyistä ne kolme laatikollista + uunitäyden jonka määrän tavallisestikin olen aina pyrkinyt sisälle huolehtimaan.
Kaivon kansi meinasi unohtua plkästään kevyen peltisen varaan. Kävin betonisen nostamassa paikoilleen. Pottuja sankollinen kellarista mukaan, kompostisankon tyhjennys ja kompostin hämmennys joka on aika hyvässä vaiheessa. Kussu olen sekaan fosforin talteenoton takia; katsoin Tiedeohjelman asiasta.
Tinttien ruokintapaikan tarkistin. Jyviä riittää. Naulasin yhden kovaksi menneen leivänpuolikkaan seipääseen närhiä varten, ja kellarista huonompia pottuja lohkoin niille myös. Tintit kävivät melkein olkapäällä istumassa. Hömötiaiset ovat niistä kesyimpiä, talitintit epäluuloisempia ja sinitiaiset vähät välittävät ihmisistä. Kaikkia näitä on vaikka kuinka paljon. Luvunlaskentaan siinä ei vähällä vaivalla kykene niin vilkasta on lintuliikenne.
Tullessa Horisontti-ohjelmassa mielenkiintoisia haastatteluja. Jälkimäinen käsitteli islamia. Pätevältä kuulosti se haastateltava, alkujaan iranilainen mieshenkilö, joka on perustamassa ajatushautomoa tännne Suomeen ja jossa aivoriihtä kävisivät niin uskontojen, politiikan, kuin muidenkin alojen asiantuntijat yhdessä jne.
Pittää kuunnella uuvestaan kuhan jaksan.
Horisontin jälkeen spontaani ajatus omassakin päässä: eivätkö muinaiset ristiretkeläiset tahtoneet samaa "pakanallisten" alueiden kansoille kuin sanovat nykyisten muslimien tahtovan länsimaille tapahtuvaksi? Mitä varten jehovat, helluntalaismummelit tahi mormonit ovilta oville kulkevat agiteeraamassa jos eivät siksi, että haaveilevat oman uskontonsa ylivallasta?
Islamisaatio... höpö höpö heijän kanssaan. Sitä samaa mieltä taisi olla sekin iranilainen.
Pesin pyykkiä koneellisen. Varovaisella pesuohjelmalla se toimi, mutta askarruttaa edelleen pyykkikoneen kohtalo. Ilman kai on vaikea tulla toimeen? Jätän sen harmin huomiselle.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti