Maanantai on peruttu.
Aprillia; kyllä se vain kokonaan piti elää tämäkin aurinkoinen päivä.
Vielä repii yskä rintakehää ja ääni on yhtä kähinää. Mutta mitäs siitä kun puhetyöläisen statusta ei ole.
"Tuntematon numero" esittäytyi Kivaniemen anonyyminä seuraajana. Puhui kieli kitalakea vasten naksuen, mutta sävy oli erikoisen ystävällinen. Asianaan oli viimeaikaiset kirjoitukseni suomalaisista SS-miehistä. Sanoin aiheen olevan yhtä vastenmielinen kuin halla-aholaisuus, mutta koska vanhempieni ikäluokkaa koskee, niin kiinnostus heidän nuoruutensa aikaisiin maailmantapahtumiin on luonnollista.
Vartin kestoinen puhelu päättyi: No niin, tämäpä tästä. Mukava oli rupatella. Tavataan ehkä joskus niin jutellaan lisää. Hei vain.
Olikohan naisihmisellä joku toinenkin samassa tilassa; tausta kaikui ja nivelet ruksuivat, nahkainen istuin narisi, tai takki.
2.4.2019 tiistai
Kirjastosta Mauno Jokipiin tutkimus Panttipataljoona (2000). Samalla reissulla ajoin tapaamaan erästä timpurikaveriani. Meni siinä jokunen tunti jutellessa.
W ei voi kovin hyvin kun vakava sairaus on runnellut jo vuosia. Arveli, ettei kovin pitkälti ole jäljellä tätä vaellusta. Meinasi kyllä pukata kyyneltä silmänurkkaan kun ajelin pois. Tuli mieleen muutamatkin mukavat jutut Katinkullan työmailta, kattourakoista ja huulenheitosta. A, meidän yhteinen kaveri samaisilta työmailta oli puheenaiheena murheellisine elämänloppuineen; sairastui syöpään ja lopetti itsensä kun ei jaksanut niitä lopunaikojen kipuja kuunnella. Ja kun Haverinenkin kuoli syöpään eikä Melalahen Muurari iällä ollut pilattu kun oli pihakeinuun uinahtanut. Jälkimäistä näin tässä omassa pihassani viimeksi syksyllä kun se ohitse kävellessään kävi jututtamassa. Ei sillä mitään vaivoja kai ollut.
3.4.2019 keskiviikko
Kävin heti aamusta äänestämässä ennakkoon. Vihreälle naiselle ääneni meni. Oli tarkkaan harkittu teko ilman vaalikoneita. Niitä käytän vasta sitten, kun äänestyskohteinakin ovat koneet tai robotit. Sarjanumerokohan se sitten pitää tietää? Vai laitteen materiaalikoostumuksen alkuperämaa? Missä virtapiirit on koottu, mistä kuoret tulevat? Kenen ohjeet sille on sisään ajettu? Jos Kremlin, niin mistä sen tietää? Putinin kuvasta robotin valvontaikkunoissa...
Säästettiin kymppejä kun otin itse valokuvat passeja ja henkilökortteja varten täällä kotona. Valokuvien muokkaus teetti eniten työtä.
Ei tässä minnekään lähdössä olla, mutta juuttaat kun keksivät sen, ettei enää Kelakortin tai ajoluvan vilauttaminen asioita hoitaessa riitä. Passin uusinta maksoi 49€, Puutarhurin henkilökortti 54€ ja pojille omat henkilökortit tälle keväälle myös. Yhteensä siis 350-400 euroa!
Pärstäkuvilla ja sormenjäljillä rahastaminen liittyy kansainvälistymiseen, terrosimin pelkoon ja lopulta kaikenlaiseen muuhun liioitteluun. Myös valvontayhteiskunnan täydellisyyden tavoitteluun kansalaistensa paikannuksessa. Pohjois Korean sivistyneempi muunnelma "vapaa" yhteiskuntamme vain.
Kaikella valvonnantarpeen maksimoimisella tulee olemaan kurjatkin puolensa kunhan asiassa edelleen sormenjälki- tai iiristunnistamiseen hivuttaudutaan. Kun syntyvillekin siru lemmikkien lailla niskapoimuun piikitetään.
Olemme jo nyt sellaisten jumalien seulassa, jonka lävitse ei yksikään hiuskarva tipahda ilman, etteikö se rekistereihin joudu. Kansalaisen "turvaverkko" se ei kuitenkaan ole. Korkeintaan yhteen suuntaan kuten lajimme historiassa aina; valvonta turvaa hallitsijoiden ja rikkaiden turvallisuuden, etteivät köyhät ja lannistetut ylety potkaisemaan. Loput häirikkögeeniset seulotaan jo peruskoulussa seulanperälle ja unohdetaan. Ei niihin tarvitse myrkkyjä eikä nikkeliä tuhlata; peliohjaimet kouraan ja virtuaalilasit päähän, sipsipussi ja cokis eväiksi.
4.4.2019 torstai
Vai muka "säästettiin" passikuvissa! Nimismiehen sihteeri lähetti viestiä, että kuvassa "tausta liian tumma ja rakeinen". Taustana oli vaalea, plyyshi-torkkupeitto. Siellä jossain pikkuvirkamies pikkuvirkamiehen huoneessaan on ollut joskus laatimassa passikuvien kelpoisuusvaatimuksia ja lisännyt siihen vielä taustavaatimuksetkin vaikka tunnistettava nuamahan kuvassa pitää näkyä. Sama saatana vaikka lantatunkio törröttävine olki- ja heinänkorsineen taustalla hajahtelisi. Tämä on tätä "orwelilaista" pilkunnussintaa johon on äärettömän vaikea tottua.
Entä millä kustantavat passinsa ne, joilla ei ole varaa käydä kuvaamossa eivätkä muutenkaan osaa viiksikarvojaan viranomaisen mieleiseksi sukia? Jo tuo passi itsessään on karmean hintainen siihen nähden, miten se perusoikeuksiin kuitenkin kuuluu vaikka ei perukoita edemmäs matkustaisikaan. Se pitäisi olla liki yhtä automaattinen kansalaisen asiapaperi kuin ovat kelakortitkin! Varsinkin tässä pakkotilassa, jossa ajokortin voima tunnistuksessa hylättiin poliittisin päätöksin. Kympin korkeintaan olisin valmis maksamaan joka viides vuosi passin uusimisesta.
Jokipiin Panttipataljoonassa on paljon tekstiä pienellä fontilla ja tihein rivein: 935 sivua! Vaikea mölökeröopus pidellä.
Jotka siitä virheitä (joista viime aikoina on keskustelua käyty) ovat kaivelleet, ovat tehneet kovan työn. Aiheellista se on ollut, sillä niin pätevän tuntuista tekstiä siinä on, että harva lukija todenperäisyyksien perään kyselee. Ehkä yksi kirjan mammuttimaisuudessa on syy siihen, että se on näinkin pitkään säilynyt kriittisiltä arvioilta tutkijoiden taholta.
Tässä Unimäkeen lähtöä valmistelen jälleen. Jospa polttopuusavotta alkaisi paremmalla tuurilla kuin viime viikolla. Köhittää kyllä vielä.
5.4.2019 perjantai
Olin eilen puoliltapäivin täällä. Lämmitin uunin, saunan ja löylyttelyn jälkeen lueskelin vain. Unessa ajoivat koppalakkimiehet minut kiviraunion taakse. Ammuin jahtaajiani haulikolla, mutta pyssyn ääni oli pelkkä mustaruutinen tussahdus. Sotaisa maisema peittyi harmaaseen usvaan jossa leijaili valkeita höyheniä. Havahduin kusireissulle kun taivaanranta enteili jo auringonnousua. Ulkona käynnin jälkeen jatkoin nukkumista puoli seitsemään unia muistijälkeen kaivertamatta.
Ei oikein jaksanut kirvestä heilutella hän. Muutamia pölkkyjä vain ja olin tukehtua yskimiseen.
Suomen tälle vuodelle ajastetut ylikulutuspäivät alkoivat tänään. Syömme siis jälleen yhä aikaisemmin velaksi Telluksen luonnonvaroja. Tämäkään tieto ei hätkäytä suurta massaa pysähtymään. Ja jos hetkeksi pysäyttääkin, se kulutuksen aukkopaikka täyttyy jo, kun Libyan sotahaukat käskevät sotakalustonsa liikkeelle. Kymmenen suhoi-hävittäjän nousukiito ammuslasteineen tuhoaa ilmastollisen hyödyn tapahtuipa kulutuksen hetkellinen alasajo missä päin maapalloa tahansa. Tämä on tietenkin vähättelykortti jonka mikä tahansa vastaava tieto aiheuttaa esiin vetäisemään, mutta kun se on totta, niin pakkohan se on esittää.
Hidas lukea tämä jokipiin Panttipataljoona-tutkimus. Sen sävy alkaa eräiltä osin hahmottua yhtä varautuneeksi kuten tutuksi tulleet Kumeniuksen Vastavakoojan ja Parvilahti/Bomannin Berijan tarhat sekä Terekille ja takaisin kirjojen sävyt.
Hieman on kesken myös Haudat Dnjebrin varrella, jonka kirjoittajan tiedot ovat:
Lauri Sakari Lappi-Seppälä s. 4.3.1920 Vaasa, k. 14.7.1966 Hki (46 v). Toimittaja, mainospäällikkö. Vaimo May Victoria Elisabeth. Vih. 1944. Lapset Eva Helena s. 45, Georg Sakari s. 47 ja Sampo Tapio s. 53. Isä on ollut kansalaissodan jääkäri Lauri 1894-1935 (41 v).
Siksi edellisen tiedon kopioin, koska niin isä kuin poikakin ovat kuolleet nuorehkoina. SS-poika on voitu vaikka salamurhatakin, mutta siitä ei ole missään mainintaa muuta, kuin että sellainen hanke on muutaman Dnjebrille suuntautuneen sotajermun taholta ollut aikomuksena heti sotien jälkeen. On oltu pahoillaan kirjan esittämästä natsivastaisuudesta ja terrorikuvauksista, joita siellä on suoritettu.
Jokipiin kirjan sisältöä ei voi suoralta kädeltä valehteluksi mennä sanomaan, mutta valikoitujen totuuksien esilletuomiseksi kyllä.
Kumenius ja Parvilahti/Boman ovat kirjoissaan valehtelun suhteen suorasukaisempia, ja huomattavan kaunaisia suuntaan jos toiseenkin. Sakari Lappi-Seppälän Haudat Dnjebrin varrella-muistelmateos (1945) on kaunan sävyttämä sekin, vaikka uskottavin kaikista. Muistelevaa SS-miestä kyllä selvästi painaa sotienjälkeisen Punaisen Valpon pelko. Aika ankeat ajat SS-miestaustaisille on koittanutkin. Opiskelua ja töiden saantia on vaikeutettu eikä kuntien tai valtion virkoihin ole ollut asiaa. Kätyrien varjot ovat seuranneet jokaista askelta, puheita ja puhelimia kuunneltu...
Parvilahti/Boman teki sotien jälkeen Siperia-reissun ja henkilökohtainen vihamies Lappi-Seppälä pestattiin kansanhuoltoministeriöön. Toimiko hän sitten missä vaiheessa hotelli Tornin mainospäällikkönä ja Torni-lehden toimitussihteerinä niin ajankohta ei minulle selviä. Ko. hotelli toimi kuitenkin Valpon tukikohtana ainakin vuoteen 1948, että epäilyjä suuntaan jos toiseen syntyy.
Parvilahti/Boman ja Lappi-Seppälä olisivat tarvinneet omat elämäkertansa jotka olisi toimittanut henkilö- ja järjestösuhteista kokonaan irti oleva tutkija. Mutta on varmasti mahdoton tehtävä näin pitkän ajan kuluttua sellaisten laatiminen, sillä miehet ovat itse tuhonneet mahdolliset todisteet eikä heidän itse muistiinkirjaamiinsa teksteihin ole luottaminen.
Se on selvinnyt SS-miesten reissuista laajahkosti luettuani, etteivät he natsien joukkotuhonta- ja juutalaisvainoista tietämättöminä Saksan kamaralla ole tarvinneet tarpoa. Jo Dnjebrille johtavien teiden alussa he ovat nähneet käsittämättömiä tekoja ja tavalla jos toisella joutuneet itsekin niitä "tukemaan", jos ei murhaamalla niin vähintään tapettavia vaatteista ja arvotavaroista riisumisilla ja murhattujen hautaamisella. Ja onhan se Lennart Kihlströmin päiväkirjamerkintä "ammuttiin kolme juutalaista" selkeä todiste murhistakin vaikka mitä joku Jussi Niinistön tapainen sotahaukka ajatusta syrjään kampeaisi siinä pelossa, että yleinen käsitys sellaiseksi vakiintuisi. Myös SS-mies Karpalon kotiin lähettämä kirje todistaa samaa.
Thor-Björn Weckströmin Valpon kuulusteluissa lausuma osallistumisesta viiden juutalaisen teloittamiseen on uskottava tarina sekin, eikä sitä lievennä hänen väittämänsä, että hän itse ampui tahallaan ohitse kun vistotti se tilanne niin kovasti.
Muuten vaitonaista sakkia se sotien jälkeen on ollut eikä pätevää, tutkimuksille vakuuttavaa näyttöä ehkä koskaan löydetä. Aikalaisten suut ovat jo pehmenneet haudoissaan siihen kuntoon, ettei niillä rallatella minkäänlaisia kertomuksia kuuluville. Niillä 7 tai 8 elossaolevallakin alkavat muistelut olla muisteltuja. Heidän jälkeläisiään vielä järjissään on, mutta mitä he lopulta tietävät, niin se voi olla niin hataraa tietoa, etteivät ne tarinat ole minkään arvoisia. Ehkä jos jäämistöistä löytyisi joku visusti piilossa pysynyt, pedanttisesti muistiinmerkintöjä tehneen SS-miehen päiväkirja...
6.4.2019 lauantai
Mustarastasparisko on palannut. Peipposiakin hangella hyppii muiden lintulajien seassa. Tikkapariskunta on sama, jonka viime vuonna jo rekisteröin. Uroksen vaalea "tärynvaimentaja" nokan ja silmien välissä on huomattavan kookas ja naaraalla edelleen rintapuolen höyhenpeite harmaanruskeaksi likaantunut. Kumpaakaan ei ole rengastettu, eikä ollut rengasta mustarastaillakaan. Kerran kuvasin yhden, jolla rinkula koivessa oli, mutta siitä on jo vuosia.
Tänään halkoja kolmisen kuutiota, joka ei suuri saavutus ole kun pirstottavat pölkyt ovat valmiiksi pätkittyjä. Mutta on se hyvä tulos kun eilen vielä oli niin heikko olo. Alussahan tämä savotta onkin talven joutavuuksien jälkeen.
Aurinkoista koko pv. Lyhythihainen paita päällä huhkin. Nenä vuotaa vielä, mutta ei pahasti enää. Taidan lähteä illaksi Napikselle askeltamaan. Siellä esiintyy PNP ja toisena L.L. Se tietää lievää tungosta.
7.4.2019 sunnuntai
Illallinen Napiksen reissu ihan ok. Kahta mustalaisnaista tanssitin. Juteltiin romaniväestön ja eritoten sen kulttuuriperimän kuolemanuhasta. Maanantaisesta kansallispäivästä se vanhempi sanoi, että mitä sellainen enää merkitsee kun assimiloituminen on jo näin pitkällä. Liputuspäivien ajat ovat myöhässä ellei sitten lippua lasketa kohta puoliväliin. Vajaa 10tuhatta romania ei voi enää pysyä elossa ja järjissään enää kovin kauaa.
Sonjan porukka toi viiden hauen fileet. Siirsin ne omaan sankkooni ja lunta päälle. Pakastan ne sitten Knissa maitopurkkeihin veden kanssa. Kalaa tulee kuulema niin, ettei niiden kanssa mihinkään mahdu. Miska (12v.) oli suorittanut metsästyskorttikokeet kerralla läpi.
Hakkasin pölkkyjä haloiksi, pinosin ja lämmitin samalla saunaa. Nyt olen kylpenyt. Klo on 16. Lähden kömpimään autolle Vinhan kanssa ja sitten tuhannennen kerran tielle nro 870.
Illalla Knissa. Pärjänneet ovat. Telkkarissa ei yhtään mitään katsottavaa. Luenpa sitten Jokipiitä nukahtamiseen saakka.
8.4.2019 maanantai
Puutarhuri lähti aamuviiden lennolla työ/opintomatkalle Helsinkiin.
Pyykkiä muutamat koneelliset. Kerkesivät melkein kuivua ulkona. Tuuli niitä riepotteli narujen päistä päihin läjiin. Niin on kovat puhurit, että halkolaatikot (tyhjät) luistelivat kuistilta pitkin pihamaata. Yksi oli menossa kadulle ennen kuin huomasin.
Tojotanrottelo härillään. Käytin katsastussonnilla, mutta pomppasi sen uuden katalysaattorin takia. Sen tehot eivät riitä. Laitoin Biltemalle reklamaation. Perusteluksi, että katalysaattorin tilaus tapahtui rekisterinumerolla eikä myyntitapahtuman yhteydessä epäilty sen sopivuutta autooni. Eli kalliiksi tuli tämäkin halpa juttu!
Luin netistä Anu Vertasen tekemää gradua Rintamalta Ratakadulle, suomalaiset SS-miehet kommunistien Valpon kohteina 1945-1948. (Julkaistu 28.8.2005)
Mielenkiintoista tekstiä sekin. Useimmista lähteistä käy siis ilmi, että kyllä SS-mies-keissiä on tutkittu paljonkin, mutta paljon on aineistoa tuhottu sekä tarkoituksella että tahattomastikin että perimmäisten kysymysten äärelle ei enää päästä.
Illalla Puutarhuri kentältä kotiin.
Mulkattiin passikuvaa, mutta lupahallinnon kuvapalvelin temppuili.
9.4.2019 tiistai
Laitoin heti aamusta passikuvan lupapalveluun. Kohta tuli viesti, että koko on väärä. Pitää olla 500x253 ei 500x235. Vittu että ottaa ohtaan tällainen kumpailu.
Illalla passikuva nuljahti sitten menemään. Saa nähdä, kelepaako vieläkään.
Olisikohan tuo paljon vaadittu, että Lupahallinnon Valokuvapalvelimessa oleva kuvien säätöohjelma rakennettaisiin niin, että kun asiakas liki kelvollisen valokuvan siihen raahaa, se tekisi automaattisesti resoluutio- ja pikselikorjaukset? Myös taustan se voisi vaalentaa mieleisekseen. Nyt olemassaolevassa voi itse kuvansa melkein sopivaksi pienennellä, että hieman vain kehittäisivät systeemiä niin vähemmällä noitumisella siitä selviäisi.
10.4.2019 keskiviikko
Rahatilanne ei kai voi olla tämän surkeampi kuin nyt jälleen on. Ottaa pattiin sekin.Tekis mieli jo luovuttaa tämän elinikäinen tyhjin käsin tolskaaminen.
Tänään pulpahti esiin eräitä SS-aiheeseen millään tavalla liittymättömiä seikkoja lukiessani sukunimi Kekki, ja josta juontui sitten lisäteksti sen suvun muihin tietoihin ja taustoihin rajan takaiseen Karjalaan, Vuoksen rannoille jne... Matti ja isänsä Tatu Vanhasen nimet uivat riveille ja lomittuivat tietoihin Kekki-suvusta. Ja eräs Kekkihän on tuossa SS-matrikkelissakin.
Professori Tatu Vanhasta (vainaa) on kutsuttu jo muiden toimesta vähintään sosiaalidarwinistiksi ja äärimmäisissä puheenvuoroissa fasistiksikin tutkimustensa vuoksi, että en nyt sitä ala pohtia, mutta jos teen nyt omaksi huvikseni karkean oikopolun niille juurille, mistä hän tutkijan työhönsä alkuinnoitutuksensa sai, niin suvun perintöä voi mukana hitunen olla. Mitä Kekki/Vanhanen suvuissa on lapsille opetettu, mistä puhuttu kun on puhuttu ihmislajista, sen kehityskaarista jne.?
Kekkilän kanankakkatehdas ei taida kuitenkaan liittyä Kekki-sukuun. Ajeltiin Eliaksen kanssa pari vuotta sitten Kekkilän kompostimultatehtaan haisevien maisemien ohitse Eurajoki-seudulla.
11.4.2019 torstai
Päivän kamalin uutinen on, että persut kiilaavat toiseksi valtakunnan politiikassa! Inhottaa ja oksettaa. Pakko lukea Hannah Arendtia tänään.
Ilimat paranoo. Pitäisi orientoitua Unimäkeen ja halakorantteelle muuten ei ensi talvena uuneja ja takkoja lämmitellä. Bensarahat? Ruokaakin pitäisi...
Myöhällä sauna, kuunsirppi valaisi polun, pakastaa.
Hannah Arendtilta aloitin luvun 10, Luokaton yhteiskunta, eka luku Kansanjoukot (s.377).
Sopivasti persujen vaalivoittoa uumoiltaessa: "Totalitaarisille liikkeille ylimalkaan ja niiden johtajien maineelle erityisesti on ominaisinta hämmästyttävä vikkelyys, jolla ne unohdetaan, ja hämmästyttävä helppous, jolla ne voi korvata."
Koko luku aina sivulle 412 saakka antaa edes vähän ymmärrystä tilanteeseen, miksi politiikan menosuunta Euroopassa on jälleen ääripopulistien asvaltoima. Tämä kirja on kyllä tärkeä kokonaisuudessaankin kun muutamat vanhahtavat teemat osaa saatella mielessään nykyaikaan.
Tietovuotaja Julian Assange on poistettu Lontoossa Ecuadorin lähetystöstä. Britit ovat kytänneet veräjällä ja rapsauttaneet raudat ranteisiin. Taitaa olla Julianin nimipäiväkin sopivasti. Olisi huvittavakin juttu jos tässä tragikoomisessa ajojahdissa ei olisi niin selkeä todiste ihmislajin Januksenkasvoisuudesta.
Amerikan Yhdysvaltojen pääjehu on koko virkakautensa ajan päästellyt isosta turvastaan niin pahoja "päästöjä", että Assangen vuodot ovat hiirulaisen papanoita sen rinnalla. Sitä paitsi se intensiivisyys, jolla miestä haluttaisiin oikeuteen, todistaa vain, että vuodot eivät ainakaan valetta ole olleet.
½-yö. Valavottaa. Kuuntelin radiosta "Pedon jäljet minussa"-dokumentin jossa kaksi miestä kertoi joutumisestaan pedofiilin toistuvasti raiskaamaksi lapsena. Vanhemman miehen kertomus jäi kajuamaan tajuntaani. Hänen kohdallaan raiskaajana on ollut kansakoulun miespuolinen opettaja ja väkivaltainen "suhde" on kestänyt vuosia.
https://areena.yle.fi/1-50111841
12.4.2019 perjantai
Aamulla varhain kävin Vinhan kanssa hankiaishiihdolla. Yksi lyyrapyrstöinen teeri hujelsi ylitse niin että viuhinan kuulin minäkin (vaimeasti). Niiden tuttu pulputus kuului Karisuolta ja ehkä Unilammeltakin päin. Koirasta lysti juoksennella missä haluttaa eikä lumipalleroiset tai risut pitkiin karvoihin ole tarttumassa niin kuin nuoskakeleillä.
Itävallassa oikeistopopulistihallitus on alkanut rajoittaa toimittajien sananvapautta, kahlita siis mediaa. Suunta on paha. Jos meillä persut pääsevät sanelemaan, niin varmasti sananvapaus on sektori, joka saa ne juuttaat kimppuunsa. Halla-aho on siihen suuntaan koohotellut pitkin matkaa omissa joukoissaan. Ja mitä se Suomen valtion valtuuttamana meppinä eurooppalaisten aateveljiensä kanssa onkaan opiskellut tulevaisuuden vallanjaosta kunhan niskan päälle pääsevät?
Oulussa toimittaja Vehkoo sai tuomion erään natsirasistin (J.Lokan oma ilmaus itsestään) sanomisesta natsirasistiksi. Ja sama tuomioistuin on nostanut kolme kunnianloukkaus syytettä tätä samaa ei/on natsirasistia kohtaan. Että tällaisia nämä persukkeiden peräpääaktivistit ovat.
Ei ne Kalle Haatasenkaan ohjelmassa surreet kuin sivulauseessa sitä, mitä uhrauksia maapallolle nykyisenkaltainen tekninen edistys on lyhyessä ajassa aiheuttanut. Eikä sitä, mitä vahinkoa se vielä tekee ennen "täysin täydelliseksi täydellistymistään".
Kemppinenkin omassa blogissaan ihasteli, että kyllä elonkehässä energiaa riittää ja kuinka hänen lapsenlapsensa ajelevat vielä akkukäyttöisellä sporalla työmatkansa ja huviajelunsa. Ei häneltäkään liiennyt samaan hengenvetoon aprikointia siitä, mitä se tarkoittaa maapallolle. Ei taliotintin puolesta puolta sanaa.
Virtaa kyllä piisaa eikä se koskaan lopu, mutta ne arvometallit, eivät ne auringosta materialisoidu ajoneuvojen rungoiksi, oviksi, ikkunoiksi, lämmityslaitteiksi, jäähdytysjärjestelmiksi, renkaiksi, kiskoiksi, asvaltiksi, tunneleiksi, silloiksi, laitteiden virtapiireiksi, varauskennostoiksi, aurinko-atomi- ja tuulivoimaloiksi jne, jne, jne.. Paljaan, auringosta kimpoavan energiapyörylän päällä ratsastaminen saattaisi olla ylen vaikeaa rodeoammattilaisellekin.
Kun näitä tekniikkauskovaisia lukee ja kuuntelee, niin mieleen tulee, että perseellä kai ne älyköiksi itseään tituleeraavat ajattelevat.
La 13.4.2019 lauantai
Saatana että on vasen olkapää kipeä. Oikeakin, mutta sen kanssa pärjää. Vasemman kipuilu ei antanut kunnon yöunia nukkua.
Iltapäivällä ajattelin ottaa buranan, mutta eihän niitä ollut. Apteekki on mennyt kiinni yhdeltä. Sonja laittoi sitten viestiä, että on menossa Iisalmeen niin pyysin, että tuo tullessa jonkun ibumaxin tms.
Kun menin hakemaan tienvarresta tabuja, ajoin tullessa Tojotanrottelon lumipenkkaan kun tien reuna oli pehmennyt aivan sohjoksi. Sonja kävi ensin yrittämässä vetäistä, mutta yhtä kevyt, saman merkkinen auto, niin eihän se änähtänytkää. Piti Soilalle soittaa, että käy maasturillaan nykäisemässä ja sitten onnistui. Kaikenlaista.
Tänäänkin lämmitin saunan vasta myöhään. Kynttilänvalossa makailin lauteilla. Kuu oli jo pullistunut melkein puolikkaaksi, pakastaa jälleen. Höyrystelin sitten alasti hangella kylpytakin päällä selällään tähtiä katsellen. Muutamat satelliitit siellä matkasi myös. Olisi se aika hiljaista jos eivät korvat tinnuttaisi. Millaistahan se olisi, jos lapsuudesta saakka vaivanneet, pään sisäiset vinkunat lakkaisivat? Tiijä vaikka ahdistuisin kuin ne, joille tinnitus alkaa äkkiä, aikuisiällä.
Nyt kun ajatuksen päähän tinnitusvaiva tuli, niin kirjaanpa muistiin, mitä kuuluu.
Vasen korva:
iiiiiIIIIIIiiiiiIIIIiiiiii loks loks iiiiiIIIIIIIIIIIIIIIII dongjjjiiiiiiiIIIIII raksloksnnnjjiiiiinnggggiiiiiii...
Oikea korva: hiihiiihiiihiiishshiiiishiiiibimhbomhuuuhuuuuiiiiiiiisshhiiishiiisiiiiiiiiiIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIiiiiiiiiiiiiiiiiiiin...
Nuku tässä nyt sitten!
14.4.2019 sunnuntai
Nukkusinhan tuota kun alkuun pääsin. Olkapääsärky kyllä vaivasi. Ei Ibuxin auttanut juurikaan. Ehkä aluksi vähän. Näin seksuaalista unta. R kurkotteli avonaisesta autonikkunasta sisälle ja otti ratin puolien välissä pöjöttäjän huuliensa väliin ja imaisi kuin paksua ruokopilliä. Pian siinä pantiin niin kuin nuorena niin että etuistuimen liukuriosat litkuivat. Paikka oli jossain Sinetän takana pienen tunturin kupeessa, puron varrella vihreässä farmariladassa. Siellä missä oikeassakin elämässä harrastettiin samaa. Hän oli kauan sitten muutamat kesäiset hetket olemassa minuakin varten. Luultavasti minäkin häntä varten. Kyllä meillä mukavaa oli. Meillä oli usein treffit Valtakadun Valion Baarissa jossa syötiin ensiksi isot lakkatuutit. Minä join lisäksi kahvit. Sitten mentiin jonnekin lammen tai järven rantaan naimaan. Uitiin sen päätteeksi ja jos jatkoimme, niin uitiin sitten uudestaan. Joskus meni koko yö niissä touhuissa. Norvajärvellä käytiin monasti saksalaisten hautamuistomerkin parkkipaikalla. Siellä kävin myös A:n kanssa. Kerran jäi jäneksen poikanen auton alle. A itki kun pysähdyin lopettamaan soralla hyrränä pyörivän eläimen. Se piti hänen tahdostaan käydä hautaamassa kallioiseen maastoon. A taiteili haudan päälle jäkälästä, kävyistä ja männynkarahkasta totemin haudalle. Minä nostin linttikiven painoksi vaikka A ei olisi sitä antanut tehdä. Huomautin, että kortot kaivavat tuollaisesta haudasta raadon helposti pois. Sitten se koristeli kiven päällysenkin ja kyllä siitä ihan kaunis kumpu tuli. Rakastelut jäivät siltä reissulta toiseen kerttaan.
R:sta on minulla yksi ainoa varjovalokuva olemassa. Siinä meidän varjot lankeavat lemmikkieläinten hautausmaalla hänen koiransa haudalle.
Untani mietin ja se assosioi koko Rovaniemikesäni mieleen harmeineen, murheineen, iloineen ja epävarmuuksineen. Ystävineen joista yksi on säilynyt tänne saakka. Tänäänkin soiteltiin vaalipäivän kunniaksi. Niin kuin Heimo-sedänkin kanssa.
Heimolla ollut pyörtyilyä, muuten kohtalaisessa kunnossa. Menee ensi kuun alussa vasemman silmän leikkaukseen. On jokin vaikeampi "sironta"sairaus siinä kuin vain pelkkä kaihi. Kyselin, muistaako hän isäni (isoveljensä) sotasairaalassaolosta jotain (on ollut silloin 12 v), mutta ei muuta tullut mieleen, kuin Taunon sieltä pois pääsyn ja että saunassa oli sitten nähnyt pitkän, vielä tuoreen haavanarven selässä ja pakarassa. Kuullut tietysti myös sen tarinan, kun velivenäläinen pikakiväärimies se siihen ruilautti... ja kuinka siinä yhteydessä Viinikan Matti kuoli hänen syliinsä kun se sama naapuri laski rinnasta lävitse. Se sama tarina jonka tuhannesti itse lapsena kuulin.
Hassu mielleyhtymä. Heimo asuu Hesassa ja Tapsa Kittilässä ja minä siinä keskellä Suomea soittelemassa molemmille.
Kittilässä oli palanut kolme lomalla ollutta nuorta hirsimökissä Levin Rakassa. En juuri sitä mökkiä ole ollut rakentamassa, mutta monta muuta kyllä siinä lähellä, että kummasti juilahti mahanpohjassa kun onnettomuudesta uutisissa kerrottiin.
Pölkyt on pienitty takkaan ja uuniin sopiviksi. Tuli niitä ainakin 17-18 kuutiota. Aluksi arvelin, että 20, mutta en nyt viitsi edes itselleni liioitella. Ei ne ihan talveksi riitä ja kokonaan puuttuu vielä saunapilkkeet. Lynxi makaa edelleen ohjauskoipi poikkinaisena aitan edessä. Nyt olisi ollut hyvät hankikannot ajella, mutta... Tuulenkaatorungot oottaa metsässä pölleiksi pätkittynä. Pitänee käydä pilkkomassa ne aloilleen ja sittenpähän on tuurissa, että saan ne hilattua pihhaan tai tien varteen.
Olen kyllä ollut hieman heikossa hapessa sen infulenssarylläkän takia, että hyväkin, etten kelkkailemaan ole päässyt. Tiijä vaikka pumpusta olisi ottanut. Ei se kyllä kevyttä hommaa tuokaan halonhakkuu ole ollut.
Vaalipäivän illaksi paistoin lettuja ja join kahvit. Ei kyllä pitäisi näin myöhällä kun se kupillista kohden kusettaa kaksi kesken unien.
Vaalitulosta suren.
Jos parlamenttivaaleja tai mitä hyvänsä vastaavia (Briteissä viimeksi brexit-fiasko) pidettäisiin sivistysvaltion mittarina, niin eipä taaskaan hyvältä näyttäisi. En voi käsittää halla-aholaisten kannatusta, enkä hyväksyä. Hannah Arendt kirjoittaa luvussa yksitoista totalitaarisen liikkeen totalitaarisesta propagandasta ja kyllä on helppo yhtyä hänen ajatuksiinsa suomalaisten persujen vaalivoiton äärellä (Eurooppalaisen äärisuuntausten). Onneksi ei ole telkkaria enkä radiota sen enempää tälle illalle kuuntele kuin että viimeisimmät laskelmat, jotka osinpäin pitävät huomennakin paikkansa, kuuntelin. Kaikki spekulaatiot ärsyttävät vallattomasti tämän katastrofin äärellä.
"Totalitarismin oma voima houkuttelee puoleensa vain roskaväkeä ja eliittiä, mutta suuret ihmismassat on voitettava propagandalla."
Katsoin kännykän pieneltä ruudulta Mrs Wilsonin 3. jakson. Tarina lässähti jo toisessa osassa, mutta pääosaa esittävä naisnäyttelijä pelasti paljon. Loppu oli hyvin oivallettua tosidraamaa.
Olkapää on kuin tulessa.
15.4.2019 muanantae
Klo 5.30 heräsin. Unista en muista. Hellaan sytöt ja puuro hautumaan, kahvivesikin. Kävin sitten pikkulenkin Vinhan kanssa. Hanki oli nyt niin kova, että kesti minutkin ilman suksia.
Mustarastasparisko tuli kuopimaan maahanvarisseiden siementen kuorikasoja. Jotain ne sieltä löytävät nokkaansa koska nielaisevatkin välillä. Närhejäkin siinä kävi, ja tikat. Pikkulintuja niin, ettei heitä lajitella viitsi.
Tänään täytyy lähteä käymään Knissa.
Puuhastelin jo mökin jonkinlaiseen kuntoon, lakaisin lattiat, tiskasin astiat, laitoin uuniin puut valmiiksi ja kannoin laatikollisen hellapilkkeitä sisälle. Saunalla kävin tyjentämässä tuhkat. Levittelin ne ja toisen, uunin ja hellan tuhkista täyteen tulleen tuhkasankon omppupuiden juurille pitkin hankea niin, että pölinä kävi. Puutarhuri on kyllä sanonut, että tuhka aiheuttaa omenapuille kääpiötautia, mutta 4h-sivuilla ei siitä sanota mitään kun suositellaan tuhkaa lannoitteeksi. Ehkä tuhkaa ei kuitenkaan kannata laittaa kuin joskus, sillä onhan se erilaista evästä kuin kalkki. Maaperän Ph-arvosta tai emäksisyydestä tuhkan sopivuus kai riippuu. Ei ole täällä niitä koskaan mittailtu. On eletty kuin pellossa aina, tuurillaan tolskattu. Ja tämä on tulos. Kaikki on viuhinvauhin!
Klo on ½9. Lähden kömpimään autolle. Ura on vielä kova. Vinha täytyy taluttaa narun jatkona kun ei se vieläkään omaehtoisesti autolle päinkään tahdo lähteä.
Knissa illalla.
KS:ssa oli kirjoitukseni passi/henkilökorttiuudistuksen harmeista. Ja sama otsikonkorjauksella Hesarisakin.
Äänestämäni vihreä pieni nainen ei yltänyt Arkadianmäelle menevään junaan saakka, mutta aika hyvin hän ääniä oli saanut. Toisaalta täältä ei sitten lähde kepujakaan eikä kokoomuksia yhtään kipaletta, eikä persuja! Ainoastaan Kyllönen vasemmistoliitosta ja Piirainen demareista.
Lehdet ja muukin media ylipäätään ovat täynnä vaali-iloittelua tai -suruttelua. Muutamia sellaisia tyyppejä on eduskuntaan nyt valittu, että on siinä pideltävät kunhan ne valansa ovat vannoneet. Se Hakkarainenkin on yhä vain viitasaarelaistensa kannatuksen saanut vaikka jos konkretiaa etsii hänen aikaansaamisistaan edellisistä edustajakausistaan, niin ei ainakaan niiden perusteella missään nimessä syötettäväksemme olisi häntä sinne voinut kuvitella kenenkään kannattavan.
Muuten haluan sulkea hetkeksi vastaanottavat elimeni kaikelta vaaleihin liittyvältä.
Nyt illasta tuli tieto, että Kavilon Seppo on kuollut. Pikkuisen vanhempi minua. Viimeksi näin Kitumarketissa pari viikkoa sitten ja juteltiin niitä näitä. Sanoi vaimonsa olevan kehnossa kunnossa (jo vuosia sairastellut) eikä omakaan terveys oikein hyvältä tunnu. Sairaan oloinen hän olikin. Ei ehtinyt eläkepäiviä yhtään ainutta katsastaa.
Näin se käy.
Luin Paavo Haavikolta lauseen, jossa hän kuin tiuskaisee muiden tekstien väliin, että "...iski jälleen halu kirjoittaa, niin kuin joskus 30 vuotta sitten..."
Entä sellaisille kirjoittajille, joille kynä on kuin kasvain kämmenellä ja kirjoitusta tulee kuin Arto Merisalolta myyntipuhetta millään tavalla pakottamatta? Voiko halu kirjoittaa "iskeä" jos se on jo automaattitoimintaa, taukoja ei ole ja lause syntyy sen enemmittä miettimisittä. Sellaisten kirjoittajien kirjoitukset, vaikka ne olisivatkin erittäin viisaita, hyvin laadittuja, äidinkieleltään loistavaa tavaraa, ovat kuitenkin kuin omaa luonnetta vailla. Ne ovat taidokkaasti solmittuja, maakuntien sapluunoin varustettuja seinäryijyjä, mutta sävyt eivät erotu kuten räsymaton tekijöiden jäljiltä.
Kun saapumiseni jälkeen olin muutamat tunnit yksin, minuun iski kirjoittamisenhalujen sijaan yksinäisyyden tunne. Tajusin, kuinka vähiin ystävät ovat huvenneet, ja miten helposti heistä tulee ero jos joku uusikin ilmaantuu. Virtuaaliystävyydet lahoavat kaikkein nopeimmin. Lihaa luiden päälle ystävyyskin tarvitsee. Ei ne synny rahaa tarjoamalla eikä sitä vastaanottamalla. Kuinka kauan ovat ennen näitä välineitä pelkkään kirjenvaihtoon perustuneet ystävyydet kestäneet? Korkeintan jonkun vuoden ja sitten sanat ovat käyneet merkityksettömiksi. Siksi olen aina suhtautunut epäilevästi ihmisiin, jotka isoin fontein ovat julistaneet ikuista ystävyyttä vaikka eivät ole olleet valmiita edes kahvikupposen äärelle naamatusten istahtamaan.
Semmoisia myö ihmiset olemma. Ymmärtäisimme vain, että niin olemme.
En tiedä, mitä tehdä jos tällainen olotila alkaa vaivata useammin. Johtaako se masennukseen? Kaiken arvottomaksi tuntemiseen? Elämän taittumiseen luopumisen tielle?
Onhan minulla nämä pojat tässä ja vanhemmat lapset muualla ja mielessä, mutta kaipa sitä muutakin elämää saisi ihmisten kanssa olla. Tanssireissuilla nyt ei kummoisia juttuja enää pysty syntymään kun se on vain sitä liikkeenhurmaa ja sekin alkaa jo epäilyttämään, että onkohan tässä enää älyä.
Oikeasti olen alkanut yhä enennevässä määrin huonosti joukkoontuvaksi (lienenkö ollut sitä koskaan?). En halua lähteä kenenkään kanssa pilkille, en metsälle, en ajelulle, en mihinkään. Unimäkeen menen mieluummin yksin kun eivät pojatkaan enää isoa meteliä pitämättä vapaaehtoisesti mukaan lähde enkä Puutarhuria saa hunajalla en kirveellä uhkaamalla mukaani.
Joskus kun tyttäret käyvät lastensa kanssa vaikka saunomassa tai muuten vain, alan vähän ajan päästä toivoa, että lähtisivät jo. Voihan se olla silkkaa väsymistäkin kaikkeen. Tähän toivottomaan elämänkulkuun jossa kaikki on rahasta kiinni. Sen loppumisen vuoksi jokaikinen kuukausi mieli vitutuksen kourissa. Sitten täytyy keplotella ja venyttää penniä ja aina ikävillä mielillä nekin humpallusreissunsa tehdä kun se aina on poissa vaikka seuraavien päivien ruuasta.
Mutta tämänkin kevään vielä saan elää vaikka riemuntunnetta ei helpolla mieleensä saa. Koetan ajatella ihmisiä, joilla on vielä kehnommin, on sairauksia, kuolema silmien edessä, pommit ja pyssyt nurkissa paukkavat. Lapsia ja muita avuttomia murhataan, kidutetaan, raiskataan. Ja kun planeettana Maalla ei ihmisen toimien takia ruusuista tulevaisuutta tule olemaan. Itketti äskettäin sekin uutinen valaasta, jonka vatsasta löytyi muovia yhden perheen vuoden tuoton verran.
Planeetta Maa on kuin jätteillä täytetty valas jossa joonailla on yhä vain vähemmän tilaa tulevaisuuden unelmille.
Asiat kuitenkin hoidettu. Huomenna takaisin Unimäkeen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti