Syvälle sattuu

12.8.2022 perjantai

 07.34

Heräsin aamuyöstä tunniksi editoimaan eilisiä. Ei ne siitään somenneet silti. 

Kun kirjoittaa päiväkirja-alustalle mitätöntäkin yksilöhistoriaansa, liittyy siihen joka tapauksessa niin paljon sivupoluilla liikkuvaa muuta väkeä, että kykeneväinen kynäniekka pystyy kirjoittamaan vaikka monisataasivuisen romaanin henkilöineen päivineen.

Olen kokeillut. Laihoin tuloksin. Kustantajaa en yritykselleni saanut, tulos oli siis vallan kehno.

En niihin kirjoituksiini eräänkin kustantajan toivomaa valokatkaisijaa saanut; katharsista huokaustakaan viimeiselle riville väenvängälläkään kyennyt kankeamaan.

Kalle Päätalo onnistui siinä, missä minä en.

Päätalon valtava sanallinen jankkaaminen kertoi hieman eri ajasta, mutta yhtä kaikki syrjäseutujen kovia kokeneen lapsen silmin nähdystä maailmasta Kalle jukersi osan Iijoki sarjansa romaaneista.

18.39

Etsin yhtä esinettä takahuoneen kolokkerosta ja panelin raosta pilkisti lehtileikkeen kulma. Vedin sen varoen esiin ja siinä oli 90-luvulla radiossa usein soitetun laulun sanat. Muistin esittäjänikn: Tommi Läntinen.

Ei leikkeessä mitään merkillistä sinällään, mutta että siinä oli ylipyyhittyjä sanoja ja niitä oli korjattu toisiksi. Mutsi vaihdettu faijaan jne.

Sattui tämäkin pikkaisen mieleen. Jompi kumpi tyttäristäni on ollut asialla ja viesti on ehkä tarkoitettu minulle; " Iskä, kuuntele! Minulla on ikävä äitiä."

Sen ehkä tiesin, että tyttäriä kiusattiin koulussa, mutta en sen vakavuusastetta. Olin kyllä vanhempainyhdistyksessä ja peräti puheenjohtajana, mutta taidettiin keskittyä enemmän koulun henkilökunnan työyhteisön ongelmiin kuin koululaisten asioihin. Joku kiusaamiskampanja oli, mutta tuloksista en muista.

Sen kyllä tiesin koko kymmenen kasvatusvastuussaoloni vuotena, että tytöillä äidin ikävä oli yhtä lohdutonta pimeää.

Heillä oli syntymänsä jälkeen muutamat vuodet huolehtiva ja hyvä äiti läsnä, mutta kun hän alkoi kaikota sairautensa syövereihin, kaikki muuttui.

Ehkä pikkuisen siis tuo lohtua se tieto, että ihmisen kolmen ensimmäisen elinvuoden kokemukset ovat emotionaalisten tunteiden elinikäinen lannoitevarasto. Jospa tyttärillä sieltä vielä riittää kauhottavaa...

Isät ja äidit olkaa siis läsnä, hoivatkaa ja heijatkaa, pitäkää sylissä. Kolme vuotta ei ole ikuisuus. Ja vaikka livahtaisi kymmenenkin kukaan ei siinä mitään menetä. Uransa ehkä joku, mutta jättää sitten lapset kokonaan hankkimatta.