Silvoin salaattitarpeet. Sipulit laitan useimmiten ennalta veteen likoamaan niin ei tarvitse joutavia kyynelehtiä. Liottuaan kunnolla, pintakuoret luiskahtavat puristamalla kuin sandaalit kesähikisestä koivesta. Nakkasin salaattitöryn sekaan hyppysellisen pellavansiemeniä liukasteeksi limottumaan. Pottumuusia ja mustaamakkaraa pääruokana. Puolukkaa ja mansikkaa mausteeksi.
Ruokia laitellessa aivot askartelevat omien ajatussalaattiensa kanssa.
Toisinajattelijan toisinajattelemisesta poikkileikkausta tehtäessä algoritmit menivät sekaisin. Palattiin vanhaan menetelmään: Leikkasivat poikki toisinajattelijan.
Muinaisnäyttelyä varten oli vahainen neanderthalin ihminen puettu pukuun ja solmioon. Ei se erottunut eläväisten joukosta, joka salissa vaelteli. Tuhansiin vuosiin sen sukulaisella eivät ääriviivat juurikaan ole muuttuneet, mutta yhä vain uusia asuja sille suunnitellaan kuin se alasti olisi.
Olisipa neanderthalin ihmisestä ollut evoluutiota jatkamaan homo-lajin sijaan. Jospa he olisivat olleet vähemmän ahneita, kiltinpiä toisiaankin kohtaan. Kuten luultavasti ovat olleet, mutta sehän on heikkoutta, ja heikot tienposkeen sortuvat.
11.1.2018
Minua moitittiin maailmanlopunloruilijaksi. Jos kiistämisessä olisi mieltä näinä jankkaamisten aikoina, tekisi mieleni kiistää sanoen: Maailmanlopusta en tiedä, mutta minulta puuttuu usko siihen, että jo rikkimennyttä, moneen kertaan ja monin keinoin raiskattua bisofääriä edes itse rikkojaraiskaaja neroudessaankaan takaisin elinkelpoiseksi ehjäisi. Miten se voisi kun olisi jo mahdoton hoppu, mutta yhä vain se todellisuuta pakoon jumbojeteillä lennähtelee.
Maailmanloppujen ennustajat ovat tähän historiantappiin saakka olleet pelkkiä harharetkeläisiä teenlehtineen ja kahvinporoineen. Raamattuineen ja jumalineen. Jotain ovat pelänneet hekin, tahi sitten vain tehdäkseen pelastuskauppaa jeesuksilla, enkelpatsailla, elintilalla, piikkilangalla, tiilillä, betonilla ja milläpähän milloinkin. Kuvitellut jumalat ovat siinneet alituisista peloista. Viimeisiä oljenkorsia ne ovat olleet; ei yhtäkään polttouunien tielle johdatetuista, miljoonista rukoilevaisista Auchwizin käryävälle taivaalle pelastukseen tempaistu. Jos pelastukseksi ei lueta sitä käryä.
Nykyihmiselle kun esiintymään saapastelee kerralla 15 000 tieteentekijää joilla on konkreettiset välineet kertoa, mitkä ovat faktat maapallon tulevaisuuden suhteen, niin se onkin sitten sitä huuhaata josta ei pidä sanomaa levitettämän. Nuo mokomat kun tuovat tietonsa tarjolle melkeinpä ilmaiseksi. Kyllä niissä silloin jotain hämärää täytyy olla!
Samahan sille maailmanlopulle tulipa tuo rymäyksellä tahi kitinän kera. Ottaa kuitenkin päähän sivulliset uhrit. Eivätkä ne ole kalifornialaisen kehonrakentajakuvernöörin fiktioita.
Mielleyhtymä aiheesta tämäkin: Entä jos seuraavan maailmanvalloituksen huomataan tapahtuneen kielen avulla? Ilman sotajoukkoja, hitaasti väsyttämällä tapahtuen kuin "jokapojan dynamiitti" joka ei räjähdä, mutta kallioon porattuun reikään täsmittynä, kostuessaan, hajoittaa koko kallion.
Jos maapallo saa olla ja elää, niin silleen tässä käy. Entä kun kieliä on kehässä enää kaksi, niin käydäänkö ratkaisua haettaessa uudestaan kurkkuihin kiinni?
Vittu että ottaa välillä pattiin tämä jatkuva huolehtiminen, passaaminen ja muu varppeillaan olo! Rumasti sanottu, mutta niinhän tuossa tiuskaisin paistinpannua tiskialtaaseen paiskatessani niin, että siitä kahva mureni.
Sekin luontoa rassaa, kun törmäilee kitisijöihin, joilla ei huolehdittavana ole kuin itsensä. Tai kun on yltähypäten tölömyä tileillä kaikenlaiseen ylellisyyteen etelänmatkoineen, mutta aina vain jotain ollaan vailla itkuun asti. Väsyminen, kenenkä yksinoikeus se lienee? Täyden vai tyhjän rahasäkinkantaja täällä raihnaisemmaksi itsensä tuntenee?
Jos joku oikein haluaisi köyhyyttä ja väsymystä kokea niin paljonko hän siitä helvetistä miedommassakaan muodossa olisi valmis maksamaan? Bangladeshissä sitä autuutta vasta olisikin kaupan!
Ostettu köyhyys, pysyykö se lompakossa yhtään sen kauemmin kuin kannettu vesi kaivossa?
Voiko joku hyvin toimeen tuleva päättää ruveta köyhäksi? Luulen, että yhtä vähän kuin köyhän rikkaaksi. Molemmat olosuhteet, niitä kestääkseen, ja jos ei synny niiden luomiin olosuhteisiin, lankeavat ihmisen osaksi kuin hyiseltä suolta nouseva usva tai avaran lakeuden takaa nouseva aurinko. Ja kun niiden hypnosisoimaksi joutuu, elämä on sitten sitä eikä muuhun ehdi opetella. Molempien olosuhteiden tullessa äkkiä, kuin päälle vedettäisiin täkkiä, altistaa nopealle itsemurharatkaisulle. Kysyä tätä pitäisi, jos ehtisi, konkurssiin nurjahtaneelta rikkaalta tai kymmeniä miljoonia lotossa voittaneelta rutiköyhältä.
Köyhyys, kuten erakkouskin, on syntymäominaisuus ja sattumankauppaa. Niihin ei ruveta. Rikkaudesta olen huono sanomaan enempää kun en ole sitä kokenut.
Lappusia ja lippusia tulee laitetuksi talteen. G:n kirjoittama muistilappu putosi kirjan välistä. Olen sen aiemminkin kuvitukseksi tainnut laittaa. Se on hyvä muisto silti.
Pidä pienestä kii, lauloi joku radiossa.
Käperryn lukemaan Hitlerin koplaa.
13.1.2018
"Ribbentrop ei tuntenut kansainvälisen diblomatian käytäntöjä, mutta oli riittävän röyhkeä kuvitellakseen, ettei hänen tarvitsisi niitä edes opetella. ... .... Hänellä ei ollut sen paremmin halua kuin kärsivällisyyttäkään tehdä taustatöitä, perehtyä yksityiskohtiin ja valmistautua kunnolla tapaamisiin vieraiden valtojen edustajien kanssa." Ihan kuin lukisi luonnehdintaa USA:n nykyisestä presidentistä. Ja tästä taas tuli mieleeni, että jos kansanedustajateuvot lukisivat kirjoja, voisivat he säilöä omiin pönttöihinsä puhujapöntöissäkin siteerattavaa jossa saattaisi olla kulloiseenkin aiheeseen sattuvaa, oikeaa höystettä.
Kelekkerelöinti-sana pääsi suustani. Panin sen ehdolle fb:n Aristoteleen seinälle ja muutama muukin sanasta innostui. Löytyy murresanakirjasta, kuulema.
Kävin pitkästä aikaa Unimäessä. Hankea oli puhkaistu tienhaarasta parisensataa metriä Umpin puupinojen luokse, lopunmatkaa taiteilin kävellen maastoautojen renkaiden urissa. Joku oli ajanut useampaankin kertaan aina vähän matkaa kerrallaan ja lapioinut sitten ajoneuvonsa irti ja jatkanut sillä tavalla Kyntöläiselle saakka. Susipöljiäkö lie ollut. Niiden kun pitää käydä vaikka väkisin maastoajoneuvolenkkinsä, että jos siellä sattuisi yhdetkin jäljet olemaan niin voisi kylillä kauhistella, että kyllä, kyllä metsässä petoja on, hui! Yhdet ahman jäljet menivät tien poikki Pikku Kervisen kohdalla. Muuten vain jäniksiä oli vuppassut niitä kantavalla hangella.
Vein pulkkakyydillä 25 kg:n säkin linnuille evästä. Rippeitä edellisestä jäljellä olikin. Muuten en perillä kauaa viitsinyt lumimaisemia katsella. En metsään hiihtelemään lähtenyt, koska ei siellä tykkytuhojakaan näyttänyt olevan. Ja minkä pirun niille mahtaa jos vaikka olisikin.
Tullessa kuuntelin maailmanpolitiikan arkipäivän jossa aiheena maapallon väestönkasvu ja mitä se merkitsee tulevaisuudelle. Afrikka menee väestönmäärällä mitaten USA:sta ohitse vuoteen 2050 mennessä. Vaikka ruuantuotanto ja sen riittävyys saataisiinkin turvattua, niin ilmastolliset olosuhteet mitätöivät sen tasapuolisen toteutuksen. Ohjelmanpätkä oli mitäänsanomattoman ympäripyöreä.
14.1.2018
Katsoin yöllä Minkä taakseen jättää-trillerin päättävän jakson. Valvoin sitten sen sisältöä miettien ja kun uinahdin, kiipeili Kusteri navetantaustunkion kupeita rääkyen surkeasti kun oli päässyt irti raiskaajastaan. Siitä muistinpolttomerkinnästä on sentäs jo jokin vuodenkierto mitattu! Kun heräsin, tajusin, että katsomani elokuvan käsikirjoittajan on täytynyt joko kokea itse tai seurata läheltä jonkun läheisensä hyväksikäyttökokemusta. Tai sitten hän on ollut todella kyvykäs ja empaattinen eläytyjä joka luettuaan rikosraportteja sadistien teoista on uinut niihin tuntemuksiin karvoineen päivineen.
Elokuvan loppupuolen, murhasta epäillyn Osbornen puhe rikostutkijalle käänsi asetelman täysin päälaelleen, ratkaisi jutun. Sen jälkeen rikostutkijoiden päättelyketju ratkaisusta oli täydellisen oikea. "Miksi rankaista lisää ihmistä jonka koko lapsuudenjälkeinen elämä on ollut yhtä rankaisua?"
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti