Ihan pimmeessä Unimäessä. Jyrsälsin pihaan kolmen paikkeilla iltapvllä. Soila oli käynyt tuomassa lainaamansa astiat ja ladatun akun ja sytyttänyt myös uuniin tulet. Tuvassa olikin savua ylhäältä nivusiin saakka. Panin kaikki aukeavat lävet selälleen ja kun kitku oli vähän hälvennyt, sytytin hellaankin popat. Tupsautti uudestaan tuvan täyteen ja piti ährätä tovi nuohousluukun kautta hormiin palavia tuohenkäppyröitä, että alkoi vetää. Tohoa en viitsinyt käyttää ja se kostautui kitkerin kyynelsilmin.
Pimeys olikin seuraava saapuja eikä klo ollut edes kuutta. Pilvien longat kyntävät matalalla ja sihisevät kosteana sumuna alas. Kämmenselissä ja päälaella tuntuu mukavalta se. Äsken hipsin pimeälle pihamaalle avojaloin ilkialasti ja ajattelin, että mistä kaikesta sitä valoilla rajatuilla kaupunkien pihamailla jäävätkään paitsi. Tai ei kai sitä mistään jää paitsi, jos tämmöiselle hassuudelle ei ymmärrystä ole.
Täällä kävi vieraanani kauan sitten eräs kaupunkilaisnainen, joka sipsutteli aamuisin alasti ulos ja huokaili silloin vielä murskaamattomaan kuusikkoon päin käsiään levitellen kuin olisi halunnut syliinsä koko metsän. Joskus se otti teekupin mukaansa ja tassutteli tietä pitkin näkymättömiin, niin että kerran läksin perään katsomaan, missä asti hän käy. Koskaan se ei puhunut mitään tästä elämyksestään, mutta nautinto se hänelle oli. Performaationsa jälkeen nainen meni kaivolle ja kaasi sankolla kylmää vettä päällensä ja kun tuli sisälle, sitä halutti niin, että vaikka olisin mitä ollut puuhailemassa, se hieroi takamuksensa väliin. Mutta eipähän minua siihen hommaan ole monasti pakolla...
Puhdistin kokonaisen sillin, asettelin palaset sipulirenkaiden kanssa syvälle lautaselle ja vein kylmään marinoitumaan. Muutaman palan söin jo leivän päälisenä iltapalakseni ja hyvää oli.
Nukahdin uuninpeltien kiinnisurvaisun jälkeen tunniksi pariksi ja nyt klo on 23. Radio jäi auki ja kymmeneltä alkanut Radioateljeen Herr Gröningin (jonka luulin tarkoittavan Göringiä) mykkä monologi oikeussalista ja selkeän rauhallinen kertojanääni sanoitti samalla uninenäkemisiäni. Kun heräsin, luulin olevani junavaunun ahtaassa penkissä poikittain. Kädet olivat puuduksissa ja vasenta jalkaa särki.
Nyt alkoi Puheella 1980-90-luvuilta työllisyys-työttömyyspolittiisia katsauksia silloisella työministeri Urpo Leppäsellä höystettynä. Reininjormakin urahtelee väliin mausteeksi.
Alan lukea Villiä historiaa vaikka Melenderin onnellisuutta olisi vielä muutama sivu jäljellä.
15.10.2016 Lauantai
Klo 07 hellaan tulet, kahvit ja kahvin jälkeen puuro hautumaan. Pihamaalla sumu sateli niin kuin illallakin hentoina pyyhkäisyinä kasvoille. "Mehto siellä hijjoo nokkoosa", tuumaisi isä ja lähtisi kohta ahonlaitaan kuulostelemaan. Siis jos olisi entinen aika ja olisi vielä ne mehtoahot olemassa. Tai isä.
Kahdeksalta alkoi 6-kuvaa ohjelma. Pentti Oskari Kangas haastateltavana. Asetuin kuuntelulle onhan 7 seinähullua veljestä ollut 70-luvulta saakka yksi tanssipaikoilla kiertänyt tuttu yhtye ja poikennut rivistä monella tapaa hyvin "hullusti". Viidennen kuvan kohdalla, kun PO kertoi Sri Lanka-projektistaan ja lahjoituskengistä köyhille lapsille siellä, naksahti muistikanava päässäni; Pelastusarmeijan avustuslaatikoiden tuoksu kun äiti nosteli suuresta pahvilaatikosta kenkiä, sukkia, paitoja, takkeja, kaulahuiveja, kerrastoja entisen Unimäen tuvan muutaman neliön kokoiselle lattialle: "Tuosson Jyrkille, tuo Hannelelle, koekkeileppas Esa tuota ja Valto panepa villasukka jalakkaasi ja kopase, soppiiko tuo ronttonen. Veijolle on tässä paperissa karvahattu, Sepolle tuo nuttu ja Einolle tuli harsoja ja potkuhousut... eekö Jarmolle sovi se, kokkeilepas tuota takkia ja anna se Esalle..."
Niin että kyllä tiedän, miltä tosi köyhästä tarpeeseen saaminen tuntuu. Seinähullun Pentti Oskari Kankaan toimet sekä ihminen itse nousivat silmissäni uusiin mittoihin. Tulinpa sitten makailleeksi sohvalla vielä tovin ja miettineeni, kuinka en oikeastaan niistä köyhyyden uomista ole koskaan pysyvästi päätäni pinnalle saanut, mutta että ehkä ainoastaan sen vuoksi juuri kuulemani edessä havahdun silmiäni pyyhkimään. Ja miten sitä osaa antaa arvon vieläkin, kun apua saa. Mutta koska itse voisi ihmisiä auttaa, niin isoja mahdollisuuksia minulle ei ole sellaiseen avautunut. Vain ajatuksia ja unelmia, että vielä se kelkka kääntyy.
Illan hämärtyessä jälleen
Touhusin ruokateollisuustehtaissa konevoimin pieniksi siivuiksi revityt kananlihat pataan, hain kasvimaan laidalla edelleen kasvuaan jatkaneen ruohosipulinipun ja silppusin sen suolan, öljyn, basilikan, valkosipulin ja pippurisekoitusripauksen kanssa lihojen mausteeksi ja vein kylmään marinoitumaan. En tee vielä ruokaa sillä ei ole nälkä, vaikka on kulunut koko pv siitä, kun söin aamupuuron kanssa sillivoileipiä, maitoa ja puolukkasurvosta. Kahvit keitin ja hörpin muutaman kaurakeksin kanssa 2 kupillista.
Päivän töikseni purin viime sunnuntaina epäonnistuneen saunanoventekeleeni osiksi, lukitsin lankut ruuvien ja lankunpätkien avulla tiukasti tasaiselle alustalle ja porasin pitkällä, 12 millin terällä entiset reiät väljemmiksi ja mutteroin kierresorrit takaisin paikoilleen. Tein myös karmit ovilehden ympärille. Hetken mietittyäni saranapolitiikkaa, sain älynväläyksen; tein hankintamatkan Näläkämäen maahan sortuneille navetanraunioille. Hetken horsmikossa naulaisia, lahoja lauta- ja parrukasoja potkittuani löysin ensin yhden saranan, sitten toisen ja kohta kolmannenkin, neljännestä puuttui karmitappi, mutta otin lehtiosan varalta mukaan. Kahtahan minä vain vailla olinkin. Tulin takaisin, panin aggergaatin hyrskäsemään, kiillotin rälläkän hiomalaikalla ruosteet, katkaisin entisen kiinnityssysteemin piikit pois ja etsin sopivat pätkät 8 millin kierretankoa. Sitten ajoin Juhanilaan jossa Janne hitsasi pätkät paikoilleen. Tulin takaisin ja kerkesin vielä ennen pimeää maalata huitaista sarananosat samalla mattapunaisella kuin saunanpiipunkin. Huomenna pulttaan saaliini paikoilleen ja olen luultavasti tyytyväinen: Sepäntakomat maksavat kaupassa 60-100 euroa/pari riippuen siitä, mikä kokoiset ottaa. Eivätkä ne välttämättä edes sepäntakomia ole vaikka vintagetarrassa 100% käsityöksi kehuttaisiin. Raaseporista toissakesänä olisin kyllä sepältä itseltään voinut sellaiset hankkia, mutta siellä niiden hinta oli yli 100€ pari. Eikä minulla silloin saunanoven tekeminen mielessä muutenkaan ollut. Sepälle itselleen se satanen sellaisesta työstä ei työhön nähden ole kummoinenkaan korvaus, mutta nämä "rahat poes"-liikkeiden ("Ilimat pois"-niin kuin ne nimessään kehuvat) epämääräisistä paikoista välitykseensä hankkimista jäljennöksistä kymppikin on liikaa.
Jotain ruokaohjelmaa kuuntelin vähän. Ajatus: Hyvinvoivilla on vara leikkiä ruualla, mutta köyhiä sellaisesta synnistä on aina vain varoitettu.
Uutisista jäi mieleen, että Lausannessa Syyrian sotaan tarvikkeita ja pommeja toimittavat osapuolet ovat kokoontuneet mukamas miettimään aselevon saamista Aleppoon. Silmänkääntötemppua yrittävät nuo kaikki paikalle saapuvat, tavalla tai toisella sotahaukat ja sotarikoksiin syylliset. Voisiko harkita seuraavien pommilastien pudottamista herrojen kokouspaikalle?
YK tuomitsee sotarikokset, mutta konkreettisiin toimiin sillä ei ole mahdollisuuksia siksikin, että Venäjä on YK:n jäsen ja vetelee Vetopykälällään päätöslauselmat nurin. Mutta myös siksi se on voimaton, koska sotarikoksia aletaan vasta Syyrian Aleppon kaltaisissa tilanteissa sellaisiksi mitata.
Eikö sota ole jo siitä hetkestä alkaen rikos kun ensimmäinen laukaus sellaisessa hengessä on ammuttu? Siviilissä murhaa aikonutkin tuomitaan. Sama, selkeä kaava myös isojen aikomuksiin ja hittoon veto-oikeudet!
Klo on nyt ½21. Hirveän pimeää vaikka olisi täysi kuu. Vetinen pilvikertuus avaruutta vasten on varmasti kymmenien kilometrien paksuinen. Sade on pysynyt kutakuinkin samankaltaisena vuorokauden verran.
Soilalla on vastuu kasvanut töissään. On kunnassa vt-päivähoidonohjaajana ainakin vuoden.
Yksinäisyyden tunne livahti mielen kauluksesta sisään.
16.10.2016 Sunnuntai
En jaksanut nukkua puoli viittä kauempaa. Sää samanlainen. Hellaan tulet, kahvi, puuro. Hellan valurauta-arinasta on ainakin yksi pinna sulanut poikki, pian se karisee palasina tuhkapesään. Kauan se on kestänytkin. Oliko se vuosi 1989 keväällä kun uuni ja hella muurattiin? Allu oli hanslankarina kuvioissa mukana ja muurari tuli Nilsiästä. Oli kallis uuni ja nyt, kun näkee uunin sisäelementtien murenevan pikkuhiljaa, ei oikein tunnu mukavalta. Hintaa korjauksellekin tulisi, ei ole rahaa ja kannattaako se muutenkaan. Kohta murenen minäkin ja haihdun pois ja saattaa olla, ettei kukaan enää täällä menoni jälkeen majaile. Tai sitten majailee isojakin joukkoja jos maailmaa alkavat näilläkin kulmilla hajalle lyömään.
Jospa lahjoittaisinkin jollekin pakolaisperheelle mökkini, saunani, kaivoni, aittani, huussini, kasvimaani ja oheen koko pienen metsäplänttini ja opettaisin heidät ennen kuolemaani tulemaan toimeen vaikka suomalaisessa korvessa.
Uuninmuuraamisajoista sinkoilee taas muistoja mieleen: Tampere, Iisalmi, Siilinjärvi, Kittilä... voi paska! Äkkiä hommiin etten alan märsytä epäonnisten siirtojeni tähden...
Illalla Knissa
Tavanomainen kotiinpaluu paitsi etten tuonut polttopuita tullessani. Jätin peräkärrynkin Unimäkeen.
Unimäessä on nyt saunan etuseinässä lankuista koottu, tukeva ovi ja olen siihen ylen tyytyväinen. Töitä sekin vain teetätti. Kuivassa ja koneita täydessä olevassa verstaassa moisen tekemiseen ei aikaa olisi kulunut kuin kullinluikaus. Mutta kerkesihän tuon. Kerkesin tehdä säiliöosan lintujenruokinta-automaatillekin, katto vain jäi puuttumaan ja tukeva, maahan upotettava jalusta. Siihen mahtuu pari 15 kg:n säkkiä auringonkukan siemeniä, niin ei tarvitse muutamaan aikaan talvella käydä huolehtimassa kun kerralla jytkäyttää sen täyteen. Paljon onkin näkynyt tiaisia ja punatulkkuja jo ihmettelemässä, etteikö Unimäen isäntä heitä meinaa ruvetakaan ruokkimaan.
Katsoin typerähkön ranskalaisen elokuvan Missisippin velho. Mistä se "velho" sen nimeen lie tullut? Paul Pelmondosta tuli mieleen Helsingin Jakomäki. Olisinko siellä katsonut 70-luvun alussa sellaisia elokuvia joissa se hemmo esiintyi? Tai Uomarinteellä Myyrmäessä? Haalistuneita niiden kesätuokioiden muistot jo.
Kuuntelinpa sitten Areenalta uudestaan Herr Gröningin jonka kuuntelu jäi unientulkintojen varaan perjantaina.
Nyt nukuttaa. Otan kirjan ja painun pian unienkoloihini pakoon yksinäisyyden tunteitani. Jospa siellä joku olisi edes tulevinaan viereeni ja silittäisi unenminääni.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti