Sotapäiväkirja 110

12.6.2022 sunnuntai

02.09

Aiempina aikoina kun Finlanders oli piäesiintyjänä tanssituvat olivat tungokseen saakka täynnä. Ilveksen lava oli nyt korkeintaan puolillaan.  Mutta koska tämäkin yhtye on Souvareiden lailla esiintynyt ainakin 45 vuotta niin eiköhän se homma heidän osaltaan ala olla paketissa. Ainakin "brändinimenä" joka ei elvy muusikoita vaihtamalla.

Taitaa olla niin, että Dallabee-"brändi" on on ainut elossa oleva 100 vuotias tanssiorkesteri jolla jäsenten vaihtaminen on onnistunut vaikka varsinaista suosiobuumia se ei olekaan enää kokenut. 

Väkeä ei siis Ilveksellä paljoa ollut, mutta en minä paita kuivana pois lähtenyt. 

Tullessa kävin isän ja äidin haudalla Siilinjärvellä. Joku "meistä" pitää kummun kukissa. Nyt oli ihan tuoreita ruukkuruusuja istutettu möyhittyyn multaan, ja yksi pelakuu. Yksi kehitysvammaisista veljistämme haudan äärellä kukkien kanssa vierailee. Istutusjälki ei ole kovin siisti niin siitä päättelen. Ja että ruukkuruusuja. Se on perin hellyttävää.

Mitä J vajailla aivojensa kyvyillä kuolemasta ajattelee, niin sitäpä ei kukaan ulkopuolinen saa koskaan tietää.

Ja mitä ajattelevat Ukrainan viisi miljoonaa (luvun vetäisin kesähatustani, eli paljaan kaljuni alta) kehitysvammaista ympärillään näkemistään massamurhista?

Medioissa kerrotaan joskus ohjusten tuhoamista sairaaloista, päiväkodeista, kouluista, mutta harvoin on uutisia yksiköistä joissa hoidetaan yhteiskunnan vajavaltaisempia eläviä.

Sittenpä tänne Unimäkeä kohti ajellessa koetin jälleen kuvitella, mitä Rukajärventiensä polkenut isä sanoisikaan Venäjän Teurastussodan ollessa tässä vaiheessa. Polttelisiko pahastikin isän selässä olevaa pikakiväärinkuulan jälkeä sodankulkua ja sen raakuuksia seuratessa vai miten se asiaan suhtautuisi. Aika pehmee ukko isä kuiten jo olisi vaikka yhä huokuisikin elävien kirjoissa. Alkaisi olla 100 v mittarissa hänellä, ja äiti olisi jo 101.

Ei mulla vanhempien haudalla enää mitään merkillisiä päässä ajelehdi, mutta jonkinlaisia pohdinnansytykkeitähän siitä joka tapauksessa tulee.

HS:n lauantaivieras, yhdysvaltalainen historian professori arvelee, että suhteiden katkeaminen Venäjän ja lännen välillä "helpottaa" Moskovan Saatanaa (nimitys siis minun) tarttumaan vaikka ydinaseeseen.

Professori siteeraa ihan samaa rottavertausta edellä mainitun Saatanan elämäkerran Firs Personin sivuilta kuin minäkin. Minun siteeraamana sillä ei ole merkitystä, mutta professorin huomioimana lienee. 

Mutta mitä sekään auttaa mitä kukakin taustastaan huolimatta sanoo tahi jättää sanomatta jos Moskovan kaikki saatanat päättävät  turvautua ydinaseeseen kunhan ne vielä syvemmälle pimeään nurkkaan ajattavat Ukrainassa itsensä?

Kynä ja sana ovat aina jääneet toiseksi kilvassa luodin kanssa.

Runoilijat ja kirjailijat tosin muuta väittävät, mutta nyt viimeistään täytyisi sanan mahdin vaikutus realisoida sille tasolle jonne se aina jää. 

Biljoona lausetta on vähintään kirjoitettua sotahistoriaa spekulointeineen syistä ja seurauksista, jotka niihin lajimme on ajanut, mutta kun sukupolvet vaihtuvat sota on aina oveen kolkuttamassa.

06.12

Silimät sikkurassa katsoin ensimmäisexi verhojen raosta etelänpuolen nurmelle: 6 sepelkyyhkyä, 2 tikkaa, punatulkkuja kahallinen, keltasirkkuja, rastaita, närhi, kirjosieppo kiven piällä, ... mitä kaikkia saisikaan luetella jos jokainen eri laji olisi aamuisin ylös kirjattava. Ja vieläpä koetettava lukumiäräkin saada ylös otetuksi. Ehkä hyvä kamera katonharjalla räpsymässä ja otoksista tietokonruudulta laskenta tapahtuisi kätevimmin.

Joku linturikkailla rannikkomaisemilla majaileva ja siivekkäistä kirjaa pitävä voisi naurahdella näille Unimäen merkinnöille, mutta so what!

Jonkin ajan päästä pari kyyhkyä siirtyi kasvimaalle ja koko ajan niiden nokka nyökkäsee multaan. Koetin saada kameraan lähimmästä nokasta kuvaa, että mitä kuvuntäytettä ne sieltä hyväksyvät, mutta liike on niin nopea, ettei otoksessa mitään erottune. Luultavasti kuitenkin jotain hyönteisiä ja koppiaisia ne napsivat. 

Koska kaikille noille siivekkäille, joita mökin ympärillä jatkuvasti esiintyy, hyönteisravinto kelpaa, niin on se valtava määrä jos jokainen nokkaisu päivän päätteeksi punnittavaksi päätyisi.

Harva moottoreilla ja myrkyillä varustettuja hyönteisansoja pihoillensa virittelevä pysähtyy miettimään viritelmien suunnatonta haitallisuutta hyönteisravinnon tarvitsijoiden näkökulmasta. Sekin on yksi niistä ääliömäisyyksistä joihin lajimme syyllistyy ihan vain omaa mukavuuttaan ajatellen.

14.45

Roukkasipa pottuja mullatessa lonkkanivelen kipeään jykkeliin. Ei kärsi istua, ei maata. Hampaita purren keikautin itseni sohvan käsinojan päälle selälleni ja hetken päästä helepotti sen verran, etten ihan itkemään tarvi alkaa. Otin 600 buranan.

17.23

Nyt hävettää entistä enemmän nämä omat "sotapäiväkirjat"! Nimittäin  Hesariin on suomennettu 14 vuotiaan mariuopolilaisen Ievan Sotapäiväkirja maaliskuisilta viikoilta hänen koettaessa selviytyä hengissä hirvittävistä Venäjän Teurastusarmeijan jatkuvista siviilikohteiden -kotien- pommituksista.

Erittäin ahdistavaa luettavaa!

Minun näillä päivityksilläni ei ole ehkä edes moraalista lupaa käyttää tätä sota-etuliitteistä otsikointia.

Suomi ei ole sodassa. Minä en sodi ketään vastaan eikä kukaan minuakaan ohjuksilla uhkaa.

Miten perustelen harhaanjohtavan otsikointini?

Oikeuttaako se, mitä tunnen kun sodasta uutisointeja luen, tai se, että viha Moskovan Saatanaa kohtaan on niin rajaton, etten kaihtaisi itse sen perkeleen ampumista jos hollille pääsisin?

Myötätunnosta ukraianalaisten kärsimysten takia jos kirjoitan kuten kirjoitan, niin riittääkö se perusteluksi? Osaanko lähellekään eläytyä niihin tuskantunteisiin joita siellä koetaan?

Rittääkö perusteluksi kauheat sota-aiheiset painajaiset tai sodan Suomeen eskaloitumisen pelkokaan?

Onko hyväksyttävä peruste tämä eurooppalainen aika-jana jota Venäjän Teurastussota raamittaa kaikilla rajoilla, ja oikeastaan globaalistikin mm. seurauksena olevana ruokakriisinä minua otsikoimaan blogini päivittäiset merkinnät "Sotapäiväkirjaksi"?

21.46

Alkuillasta Juhanilan L käväisi moottoripyörällä pihassa.

Pesin saunalla humpalluspaitani ja myös siniset farkut sillä niiden takamuksessa oli jokin kiiltävä pläntti. Mihinkähän lienen perseeni hieraissut humppareissulla? Oli ne kyllä muutamat humppahiet itseensä imeneetkin, että aika oli huuhtaista. Paidat pesen joka tanssireissun jälkeen ja kuivuttua silitän tolokusti. 

Knissa on tietenkin pyykkihommat helpompia, mutta mukava minusta on saavissa niitä täälläkin purskutella. Vedenkulutustakaan ei tarvitse surra kun sitä ilmaiseksi kaivosta nousee niin paljon kuin vain viitsii pumppua huudattaa. Tai maksaahan agrigaatin bensa, mutta minuutissa tulee sankollisia useita, että eipä taida montaa senttiä kulahtaa. Paidansilityskin vie enämpi aikaa.

Mulla lienee rauha maassa sillä kyyhkyjä tuli iltapalalle ikkunan alle useita.

On niitä rauhoittavaa seurata. Jos aivastan, niin muuta melua ei tarvita ja ne häipyvät. Se luonnonvaraisissa eläimissä viehättääkin kaupunkilaispulujen ja rusakoiden flegmaattisuuteen verrattuna. Ei tule orava täällä pähkinää kourasta ottamaan.

Lonkkasärky helepotti vasta kun otin toisen buranan. Kieli meni sen jälkeen oudon turraksi.

Alan nukkumaan kun klo on kohta puoli 23.

 Täytyy miettiä ennen uneen painumista, tai unilääkkeeksi, tämän päiväkirjani nimityksen "moraalikysymystä".