20.6.2022 maanantai
06.12
Selittäjiä ihmislajimassan toimintojen vaikutuksesta elonkehän ekosysteemiin riittää ajansammalikossa vaikka jokaiselle omansa.
Niitäkin selittäjiä löytyy, jotka ovat selvittäneet, miksi pelkkä naapurille aiheutettu pienikin kiusa tuntuu kohentavan joidenkin itsetuntoa ja mielenterveyttä. Jotkut tekevät tarkempiakin selvityksiä psykologianopintojensa ohessa mekanismeista, mitkä ihmisen mielen saavat nurjahtamaan lajikumppaniensa kiusaajiksi, tai kuuluuko se jopa lajimme luonnolliseen aivojen toimintasysteemiin.
Todennäköisesti kuuluukin; kaikissa meissä asuu pieni tai suuri paha; vain ns. sivistys ja vuosituhansia jatkunut viidakon tavoista pois opettaminen on kasvattanut meitä sen verran, että voimme jollakin tapaa jo asua kerroskoloissamme limittäinlomittain-päällekkäinallekkainkin niin, että kiusanteko rajoittuu korkeintaan lippusten ja lappusten ja kieltojen kirjoitteluun porraskäytävien ilmoistustauluille. Joskus joku voi vääntää korkeintaan tortun naapurin oven eteen porrastasanteelle kapakista yöllä ramutessaan, vaikka siitä aiheutuukin vain valtava moraalinen krapula.
Suurikin paha alkaa kuitenkin aina pienestä. Vaikka lippusten ja lappusten kirjoittelijasta, joka seuraavaksi pahaksi kasvamisen siirtymässään vääntää sen tortun porrastasanteelle, mutta tunteekin moraalisen krapulan sijaan omituista mielihyvää tekosestaan ja alkaakin vain kehittää tätä ominaisuuttaan itsessään.
Pyromaanikin aloittaa raapaisemalla liekkeihin pienet sytöt roskakatoksen nurkalle näkyvälle paikalle niin, että joku ikkunasta kurkkiva taloyhtiön silmä&korva ehättää kutsua palokunnan hätiin.
Ukrainassakin parhaillaan riehuvan Venäjän Suuren Teurastussodan idean isän, Moskovan Saatanan alkujuuret juontavat Pietarin syrjäisillä kujilla töytäilleeseen, köyhissä oloissa varttuneeseen pikkupoikaan jonka selviytymistrategiaan kuului luisiin nyrkkeihin turvautuminen "isojen poikien" kiusantekoja vastaan. Elämäkerroista voi päätellä, että pahuuden siemen istutettiin häneen kehdossa, ehkä jo vaikean raskaudenajan kokeneen äidin kohdussa. Rauhoittavaa, aivoja myönteiseen suuntaan kehittävää Mozart-sinfoniaa ei kohdunkalvojen lävitse hänelle ainakaan soiteltu.
Lajimme tutkija-kirjailijayksilöt ovat kyllä tehneet tehokasta työtä tyrannien ja totalitaristien toimintojen alkujuurien ja pahuuksiin syyllistymiseen selittämisessä. Miltei kaikilla on lapsuus ollut tavalla tai toisella onneton.
Joka ainoasta "uudemman ajan" diktaattorista löytyy kirjalliset selitykset kasvuista suuriksi saatanoiksi joille aina aikakauteensa tyypillisesti kuuluneet yhteiskunnalliset olosuhteet ovat antaneet työkalut käyttää näitä "ihmeellisiä" luonnevääristymiä kasvuprosessissaan tyranniksi.
21.33
Jos tajuaa vähänkään selityksiä maapallon historiasta, niin aiheuttamiemme hirveyksien keskellä pikkuisen mielenhaavoja laastaroi se, että oman lajimme lyhyen historian muuttuessa holoseenin jälkeen "lyhyen huomisemme" antroposeenikauteen, ei tämän jakson jälkeen ole jäljellä enää mahdollista kirjoittaa minkäänlaisia selityksiä ajasta jota elämme. Elämme nimittäin eutanasiavaihetta joka tuo suuren helpotuksen koko planeetan mahdollisesti jälkeenkin jääväälle elämälle.
Kun viimeisetkin mahdolliset historioitsijat (harvalukuinen "eliitti" jossain teknisesti toteutetussa happikuplassa) ovat muuttuneet homo deus-lajiksi (Yoval Harar) ei heidän kirjoituksilleen lukijoita enää ole; miksi siis kirjoittaa?
5000 viimeisintä vuotta tarvitsi lajimme vain jatkaa olemistaan 4,6 miljardia vuotta vanhalla Telluksella ja mitä se sai aikaan: täystuhon johon eivät yltäneet edes sata miljoonaa kertaa Hiroshimaan pudotetun atomipommin vahvuiset meteoriittien törmäykset planeetan kylkiin.
Vähättelyille valmista kauraa nämä minun kyökkiajatteluni, mutta jos joku uskaltaa, niin ajatteleepa loppuun sen todellisen tiedon, mitä merkitsee kun lajimme toimesta käynnistynyt kuudes sukupuuttoaalto kulkee vääjäämättömästi tiensä päähän? Olemmeko seuraavaksi me se seitsemäs vai kuulummeko jo tähän kuudenteen?
Ja toisena loppuunajattelun tehtävänä pitää hartiavoimin miettiä edellä mainittuun sukupuuttoaaltoon saumattomasti liittyvää, aiheuttamaamme ilmastonmuutosta, joka edesauttaa sukupuuttoaaltoa oleellisesti ja jonka torjunta pysähtyi kuin seinään yhden ainoan Moskovan Saatanan aloittaman teurastussodan takia.
22.38
Laillani täysin jumalaton ja uskonnoton historiantutkija Yoval Harar kirjoittaa paljon sanoja, joihin on helppo yhtyä. Poimintani tällen päivällen:
"Suhteessa muihin eläimiin ihmisistä on jo kauan sitten tullut jumalia. Emme mielellämme ajattele asiaa kovin syvällisesti, koska emme ole olleet kovin armeliaita jumalia."
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti