Sotapäiväkirja 121

23.6.2022 torstai

05.37

Heräsin unennäköön jossa olin kaatuneen petäjän alle jäänyt sotilas. 

Puun oli tyrkännyt nurin sitä vasten rymistelleen hyökkäysvaunun panssarikeula ja vehje oli jäänyt mahastaan juurakon päälle kiikkumaan. Uhkaavasti käyttäytyviä sotilaita alkoi parveilla ympärillä ja katselin niitä oksien lomasta peläten, milloin ne huomaavat minut ja alkavat silmittömän tulituksen.

Sitten joku huusi "poikki!" ja minäkin aloin kömpiä pois hankalasta paikastani.

Jos Hitler olisi onnistunut lebenstraum-unelmiensa toteuttamisessa soisivat fanfaarit Suomessakin hänen kunniakseen pystytetyillä muistomerkeillä Adolfin nimipäivän kunniaksi. 

Mutta kukapa osaisi kuvitella seppellehvien suutelijat Uatun muistokivien äärille tämän päivän johtohenkilöistä? Niinistö ja Antti Kaikkonen ne tuskin olisivat eikä Sanna Marinista piäministerinä kukaan olisi edes unta nähnyt. 

Eihän vasallivaltioissa omia ministereitä olisikaan. Keskusjohto antaisi määräyksiään Berliinin  kullitetuista valtaistuinsaleista, ja aina kun jokaiselle kiinteiksi varusteiksi jo syntymässä asenetuissa nappikuulokkeissa räsähtäisi, kaikuisi Heil! kaikkialla.

06.32

Jos nyt yhteiskuntaa kurittamaan iskisi todellinen ruokakriisi, niin millä tavalla alkaisin hyödyntää ikkunan takana nurmella avautuvaa proteiinikimpaleparvea?

Juuri nyt paikalla napsii ruohikosta evästä nokkiinsa 5 närheä ja 4 sepelkyyhkyä useiden eri rastaslajien ja pikkulintujen lisäksi. Oravakin oli kahden pikkuoravan kanssa kun heräsin, mutta ne ovat jo poistuneet. Ruokinnalle en ole lisännyt viikkoihin uutta jyvää, niin eiköhän pohja jo paistane sielläkin. Nurmelle olen käynyt ripottelemassa kyyhkyjä varten kauranjyviä, mutta ovat nyt alkaneet itää nekin.

Jos ampuisin yhdenkin noista linnuista vaikka äänenvaimentimin varustetulla piekkarilla, loput arkiintuisivat toviksi ja jo seuraava ateria saattaisi jäädä saamatta.

Niitä pitäisi pyytää niin, ettei vieressä oleva lintu tajuaisi toverinsa paistiksi joutumista.

Pitkä naru jonka päässä joustosilmukka olisi yksi konsti, mutta rääkymistä ja höyhenenpölläkkäähän siitäkin seuraisi. Laatikkoansa olisi vaivaton peli ja se ei ehkä pelästyttäisi muita, kuin sisään napsahtavia.

Olisi mahdollista viritellä myös narulla laukaistava, laaja-alainen verkko joka putoaisi noiden kaikkien niskaan ja sen kuin menisi, ja valitsisi räpistelevästä joukosta parhaat palat.

Mutta tulisivatko vapauteen päästellyt enään takaisin?

Eikä tälle tontille kaikkinensa ruokailemaan tulevaa faunaa kauaa koko perhe söisi. Kuukaudessa tai kahdessa olisivat peipotkin huussin tornia kasvattamassa.

Parasta olisi siis ottaa valmiiksi kesyjä kanoja, fasaaneja ja kaneja häkkeihinsä joista tarpeen tullen pottuhuavikkaille kastikelihat irroittelisi.

Mutta niillekin pitäisi olla jyvää ja muuta ruokaa tarjota ja jos hankkijat menisivät ruokakriisin tullen umpeen eikä rahallakaan, vaikka sitä olisi, mistään mitään saisi ostetuksi, proteiinikimpaleiden kasvattamisesta ei tulisi yhtikäs mitään.

Kriisitilanteisiin olisi siis pitänyt varautua jo vuosia sitten. Periaatteessa elinikäinen homma kuten joskus on ollutkin.

Olisi oltava eläinsuojat ja peltoa kuokittuna sen verran mustalle muralle, että siinä enempikin kasvaisi kuin vain potut ja porkkanat.

Hirvet, kanalinnut, jänekset ja järvien kalat olisivat tietysti ilmaisella ruualla kasvaneita ruuaksimetsästyskohteita, mutta ei niitäkään ihan noin vain oteta. Lihojen säilyvyyskin olisi oltava turvattu. Yksi iso pakastin ei riitä koko perheen talven tarpeille ja sähkötkin olisi hyvä olla olemassa...

13.34

Tuleepa sitä vettä rajunlaisesti. On satanut jo monta tuntia. Jäi kesken sipulipenkkiin katetavaran siilaaminen. Toisen sain peittoon eikä toiseen enää koko alalle riittäisikään.

Sadetutkan mukaan pitäisi hellittää kolmen jälkeen, mutta sittenpä alankin laittautua pois Unimäestä. Saunon kuiten ensin.

21.17

Knissa jälleen. G lähti kaverinsa mökille pariksi päiväksi. Sinne menevät tietysti T:n vanhemmatkin ja jotain muutakin porukkaa, etteivät keskenkasvuiset keskenään sentäs ole.

Minä kyllä olin tuossa iässä jo jos jonkilaisten porukoiden kanssa ja vaikka missä eikä kenenkään vanhempia näkynyt mailla ei halmeilla.

G täyttää huomenna 15 v.

22.03

Pitäisi oikeastaan ruveta jälleen lukemaan Olavi Paavolaisen Synkkää yksinpuhelua toisen maailmansodan ajoilta. Aika olisi otollinen vertailunkin vuoksi, sillä sodan laajenemisen pelko asuu Euroopassa ja eurooppalaisissa nyt siten kuin se asui toisen maailmansodankin alla. 

Mikä selittänee Paavolaisenkin kirjoittamistyylin perusvireeen minkä hän sai merkintöihinsä ladatuksi kun kirjoitti muistiin näkemäänsä ja kokemaansa? 

"Synkkä yksinpuhelu", sitä se tosiaan on ollut vaikka miten olisikin (väittävät muutamatkin kriitikot) jälkeenkäsin editoinut muistiinpanojaan alkuperäisistä poikkeaviksi. Tämäkin väite luulisi olevan selvitettävissä jos alkuperäiset vihkoset ovat tallella -paitsi ne muistiinpanot, jotka Paavolainen väittää heittäneensä reelingin ylitse Marseillen  sataman tyrskyihin ennen kuin jatkoi Neuvostoliitossa käyntinsä jälkeen Odessan ym. kautta pidentynyttä matkaansa takaisin Suomeen.

Nerokkuudessa en Paavolaista ohita, mutta elossaoloikäni on jo ohittanut hänet. Olavi kuoli 60 vuotiaana 1964. Sinä vuonna minä täytin 6 vuotta enkä tiennyt sellaisen "kohu"henkilön olemassaolosta yhtikäs mitään.

Vastaaviin synkkiin yksipuhesiin en minä kykene vaikka kuinka näkisin maailman elonkehän tilan olevan hilkkua vaille menetetty peli ilman Venäjän Suurta Isänmaallista Teurastussotaakin.