maanantai 27. kesäkuuta 2022

Sotapäiväkirja 125

27.6.2022 maanantai

07.56

Eiliset lauseet olivat juuttuneet paikoilleen. Panin meneen ne ny.

17.16

G:mopokorttijuttuja aamupvllä ja ip meni ruokia laitellessa. Kyhäelin pottuporkkanakanaluatikon uuniin. Tuli siihen mauksi savukinkun suikaleitakin, ja yrttejä, sipulia, kasvislientä. Pojille on energiaa huomiseksi valmiina. Laitoin uunipuuron laatikkoruuan jälkeen hautumaan.

Ajelen tästä illan hieman viilentäessä hellettä Unimäkeen.

23.00

Tulin jotain 21 maissa tänne Um. Olen jo saunonut ja syöttänyt itseäni itikoilla.

Neljä päivää poissa ja kaikki kasvusto on niin rehevässä kasvussa kuin en olisi nurmikoihinkaan siimaniskemää sivaltanut.

Metsän sissipotuissakin tummanvihreät, isolehtiset varsikot kurottelevat jo aika ylös maasta. Niissä on aivan erilainen pinta värin tummuuden lisäksi kuin pellon mullasta aurinkoon kurkottelevilla. Kuin suuria basilikan lehtiä.

Venäjän Suuri Isänmaallinen Teurastussota on jällen näyttänyt mahtinsa. Moskovan Saatanan kätyrit ovat iskeneet ohjuksillaan asiakkaita täynnä olleeseen ostoskeskukseen Lysitsanskissa. Turvapaikastaan satojen kilometrien päästä ohjukset laukaisseet isänmaalliset pikkusaatanat saavat varmaan Suuren Saatanan Kultaisen Ristin poppelinlehvien kera. Onhan se niin komeaa kuvitella, kuinka ukrainalaismummot ja äidit lapsineen räjähtelevät ostoskärryineen kappaleiksi pitkin kauppakeskuksen luhistuvia käytäviä...

Ja diktatuurin virallinen jargoni kansalaisilleen propagoi, ettei ohjuksiamme siviileihin suunnata.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti